Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Ink Visitor on 29.09.2015, 19:56:08

Title: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: Ink Visitor on 29.09.2015, 19:56:08
Quote
Presidentti Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on ystäviä"

Tasavallan presidentin mukaan tiedustelu ei ole nyt muiden länsimaiden tasolla. Obaman ja Putinin esiintymistä YK:ssa Niinistö arvioi varovaisen positiivisesti.

Terrorismin vastaiseen huippukokoukseen New Yorkissa tänään tiistaina osallistunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi suomalaisen tiedustelun tason heikoksi.

– Tiedustelun suhteen meidän eväämme eivät ole vertailukelpoisia ehkei minkään länsimaan kanssa enää. Onneksi meillä on ystäviä ja jonkin verran tietoa tulee siitä liikenteestä, joka lähtömaasta lähtee ja kulkee pitkän matkan tänne Suomeen asti, Niinistö sanoi tiedotusvälineille.

Niinistö ei takentanut, keitä nämä ystävät ovat.

– Meillä on useita ystäviä.

Suomelle ei pyyntöjä terrorismikokouksessa

Presidentti Niinistön mukaan Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman isännöimässä Isisin ja muiden ääriliikeiden vastaisessa huippukokouksessa ei esitetty Suomelle pyyntöjä erityisistä toimista.

– Ei Isis-kokouksessa tullut konkreettista pyyntöä meille, mutta korostettiin, että olemme kaikki samassa veneessä. Kaikkien osallisuustta tietysti kaivataan.

– EU voisi olla mukana rakentamassa ratkaisua.

Putin ja Obama varoivat toistensa varpaita

Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien eilen maanantaina YK:n yleiskokouksessa pitämiä puheita Niinistö arvioi varovaisen myönteisesti.

– Kumpikin varoi astumasta kovin lujaa toistensa varpaille.

– Putinin Venäjän lehdistölle antamat lausunnot ovat olleet enemmän positiivisen yhteistyön puolella. Olen vähän yllättynyt siitä positiivisuudesta, jota Putin Venäjän lehdistössä esittää

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_arvostelee_tiedustelun_tasoa_suomessa__onneksi_meilla_on_ystavia/8341781
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: akez on 29.09.2015, 20:04:40
Itävaltalaisen tiedustelun ja analyysin tasoa voi pitää hyvänä. Asian voi todeta julki vuotaneesta sisäministeriön raportista.

2015-09-24 Itävalta: Sisäministeriön salainen pakolaisraportti paljastui (http://hommaforum.org/index.php/topic,105317.msg2014602.html#msg2014602)
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Ink Visitor on 29.09.2015, 20:43:19
Quote
Presidentti Niinistö: Suomen eväät eivät riitä turvapaikanhakijoiden taustojen tiedusteluun



Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomen tiedustelu ei kestä kansainvälistä vertailua.


Niinistö sanoi lehdistötilaisuudessa YK:n yleiskokouksen yhteydessä New Yorkissa, että Suomen omat eväät eivät riitä kaikkien turvapaikanhakijoiden taustojen tiedusteluun.

Niinistö sanoi, että Suomi pystyy tarkastelemaan henkilöitä ja voimavaroja on lisätty. Tiedustelumme ei Niinistön mukaan kestä vertailua oikeastaan minkään länsimaan kanssa.

Niinistö korosti kuitenkin, että onneksi Suomella on ystävämaita, muttei halunnut tarkentaa, mitä ne ovat.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/presidentti-niinisto-suomen-evaat-eivat-riita-turvapaikanhakijoiden-taustojen-tiedusteluun/5335658
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: Topi Junkkari on 29.09.2015, 20:51:30
Kyllä meillä resursseja on, mutta syvässä rauhan tilassa niistä ei huudella.

On muutakin kuin poliittisten voimasuhteiden mukaan aaltoileva Supo.
Title: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 00:31:52
QuoteSuomen tiedustelun tilasta murska-arvio: "Olemme muiden varassa"

Sisäministeri Orpo ja presidentti Niinistö nostivat New Yorkissa esiin sen, että Suomi on pahasti jäljessä kansainvälisessä tiedustelutoiminnassa.

Samalla Suomeen virtaa tuhansittain turvapaikanhakijoita.

Suomella ei ole lainkaan tiedustelulainsäädäntöä.

- Varsinkin Syyrian tilanteessa ollaan takamatkalla. Olemme muiden varassa, jos heille tulee vastaan meitä koskevia tietoja, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoo.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) muistuttaa, että maahanmuuttoviraston viimeisimmän virallisen arvion mukaan Suomeen saattaa tulla tämän kalenterivuoden aikana 25 000 - 30 000 turvapaikanhakijaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) arvioi, että luku saattaa olla jopa 50 000.

Yksin viime viikolla Suomeen tuli kaikkiaan 3 900 turvapaikanhakijaa, kun koko viime vuoden aikana turvapaikkaa haki Suomesta 3 500 ihmistä.

Ilmiö on uusi, ja Supolle teettää paljon töitä, kun kaikkien maahan saapuvien mahdollisia pahoja aikeita selvitetään perusteellisesti.

Suomessa 300 kohdehenkilöä

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti tiedustelun puuttumisen esille New Yorkissa YK-viikkonsa päätteeksi. Presidentin mukaan Suomella on ystäviä, joiden kautta onneksi saamme jonkin verran tietoa heidän liikkeistään, jotka tulevat tänne pitkän matkan.

- Siinä suhteessa meidän eväämme eivät ole vertailukelpoisia minkään länsimaan kanssa, Niinistö myöntää.

Presidentti on aiemmin todennut, että Suomi tarvitsisi tiedustelulainsäädännön osana maan turvallisuutta.

Supon Pelttari sanoo, että Suomi päivittää uhka-arvionsa Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Pakolaiskriisin kärjistyttyä niin sanottujen kohdehenkilöiden määrä Suomessa on noussut noin kolmeensataan.

Näillä kolmellasadalla on jokin todennettu yhteys äärijärjestöihin, kuten al-Qaidaan, Isisiin tai al-Shabaabiin.

- Yksin mielipide ei riitä, vaan täytyy olla jokin konkreettinen linkki, Pelttari tähdentää.

Irakilaiset yliedustettuna

Orpon mukaan Suomella on eräs aivan erityinen piirre pakolaiskriisissä. Suomeen tulee poikkeuksellisen paljon irakilaisia turvapaikanhakijoita.

Noin 70 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista on Irakista. Viimeisimpien tietojen mukaan Suomeen on tullut tämän vuoden aikana noin 16 000 turvapaikanhakijaa, joista vain noin 500 on tämänhetkisestä kriisipesäkkeestä Syyriasta.

Orpo näkee irakilaisten suurelle määrälle muutaman syyn. Muilla Pohjoismailla on suora palautussopimus Irakin kanssa. Jatkossa Suomen viranomaiset pyrkivät tutkimaan nopeammin, onko hakija mahdollista palauttaa turvallisesti lähtömaahansa.

Viime vuonna noin puolet irakilaisista turvapaikanhakijoista sai turvapaikan Suomesta. Suomessa hyväksymisprosentti on kokonaisuutena suurempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Orpon mukaan lähtömaissa on myös se käsitys, että Suomessa perheenyhdistämistoimet ovat helpommin järjesteltävissä. Myös niin sanotut "matkanjärjestäjät" saattavat mainostaa Suomea hyvänä maana.

Sisäministeriö ei vielä ole saanut raporttia siitä, mistä irakilaiset turvapaikanhakijat tarkalleen tulevat Suomeen.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092920440552_uu.shtml)
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: dothefake on 30.09.2015, 00:40:00
Wippajei!!!!
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: T-T on 30.09.2015, 00:41:13
"Suomessa 300 kohdehenkilöä

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti tiedustelun puuttumisen esille New Yorkissa YK-viikkonsa päätteeksi. Presidentin mukaan Suomella on ystäviä, joiden kautta onneksi saamme jonkin verran tietoa heidän liikkeistään, jotka tulevat tänne pitkän matkan.

- Siinä suhteessa meidän eväämme eivät ole vertailukelpoisia minkään länsimaan kanssa, Niinistö myöntää.

Presidentti on aiemmin todennut, että Suomi tarvitsisi tiedustelulainsäädännön osana maan turvallisuutta.

Supon Pelttari sanoo, että Suomi päivittää uhka-arvionsa Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Pakolaiskriisin kärjistyttyä niin sanottujen kohdehenkilöiden määrä Suomessa on noussut noin kolmeensataan.

Näillä kolmellasadalla on jokin todennettu yhteys äärijärjestöihin, kuten al-Qaidaan, Isisiin tai al-Shabaabiin.

- Yksin mielipide ei riitä, vaan täytyy olla jokin konkreettinen linkki, Pelttari tähdentää."

Ei mulla muuta.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Tabula Rasa on 30.09.2015, 00:45:34
Eli meillä on jo varmasti isisiin, al qaidaan tms paskasakkeihin yhteyksissä olevia henkilöitä yli 300. Ainoa kysymys näille hallituksen vatipäille, miksei näitä ole jo karkotettu?

Ylipäätään ääriliikkeistä jaksetaan pauhata mutta mitään konkreettista ei tehdä kuin jollekin 19vee tötteröpäille. Kuvittelisi että supolla olisi kaikki miehet selvittelemässä tulijoiden turvallisuutta suomelle. Mutta kun pitää olla niin saamattomia idiootteja. Kuka vittu nuo tuonne äänesti. Minun ehdokkaani ei mennyt läpi.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Shemeikka on 30.09.2015, 00:45:42
QuotePakolaiskriisin kärjistyttyä niin sanottujen kohdehenkilöiden määrä Suomessa on noussut noin kolmeensataan.

Näillä kolmellasadalla on jokin todennettu yhteys äärijärjestöihin, kuten al-Qaidaan, Isisiin tai al-Shabaabiin.

Vastahan valtiovallan suulla todettiin ettei pakolaisten mukana tule terroristeiksi epäiltyjä, kun Välimeri on niin vaarallinen.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: b_kansalainen on 30.09.2015, 00:46:03
Quote from: T-T on 30.09.2015, 00:41:13
Näillä kolmellasadalla on jokin todennettu yhteys äärijärjestöihin, kuten al-Qaidaan, Isisiin tai al-Shabaabiin.
Todentamattomia tapauksia ei tietenkään voi olla olemassa. Eihän?
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Hamsteri on 30.09.2015, 00:48:26
Mitähän tähän nyt sanoisi. Vaikka lol. Mitähän jos vaikka vetäisivät perseensä penkistä ja vaatisivat noiden todennettujen lähettämistä takaisin Irakiin.

Päivittäin tulee lisää ja tuon 300 voi kertoa vähintään kymmenellä, kun loputkin tuppaavat radikalisoitumaan ajan myötä.

Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: potta on 30.09.2015, 00:50:51
Söin juuri kinkkuvoileivän ja nyt kaduttaa. Tajusin (taas), että siinähän olisi ollut oivallinen Orpon korvaaja sisäministeriksi (kuten foorumilla on aikaisemminkin esitetty). Tekisikö joku vähemmän nälkäinen uuden?
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: nutsy on 30.09.2015, 00:52:06
Quote... Sisäministeriö ei vielä ole saanut raporttia siitä, mistä irakilaiset turvapaikanhakijat tarkalleen tulevat Suomeen.

Eivät sitten ole lehtiä lukeneet? Ei tuo nyt kovin kummoista raporttia tarvitse. Voin kertoa Orpon poppoolle että ihan Ruotsista asti nuo irakilaiset tänne tulee ruotsalaisten viranomaisten avustamana ja opastamana.

Ei ole saanut raporttia...  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Tabula Rasa on 30.09.2015, 00:54:15
Quote from: potta on 30.09.2015, 00:50:51
Söin juuri kinkkuvoileivän ja nyt kaduttaa. Tajusin (taas), että siinähän olisi ollut oivallinen Orpon korvaaja sisäministeriksi (kuten foorumilla on aikaisemminkin esitetty). Tekisikö joku vähemmän nälkäinen uuden?

Ei ole köyhillä enää kinkkuun varaa. Hyvä jos leipään.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: b_kansalainen on 30.09.2015, 00:59:25
Niinistön ja Orpon ulostulo Nykissä on sekin tietynlainen kutsu ihmisille, joilla on epäilyttävä tausta. Mikä motiivi on mennä YK:hon poraamaan, että meidän maalla ei ole kunnon tiedustelua? Kertokaa nyt saman tien, ettei täällä ole kunnon armeijaakaan, vain reservin miehiä tykinruuaksi.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Nuivanlinna on 30.09.2015, 01:01:13
QuoteSisäministeri Orpo Suomen tiedustelun puutteista: Olisi pitänyt panna kuntoon vuosia sitten
http://yle.fi/uutiset/sisaministeri_orpo_suomen_tiedustelun_puutteista_olisi_pitanyt_panna_kuntoon_vuosia_sitten/8341922
– Meillä on hallitusohjelmaan kirjattu, että uudistamme tiedustelulainsäädäntöä, joka mahdollistaa muun muassa verkkotiedustelun. Se on erittäin oleellinen asia terrorismin torjunnassa. Olen hyvin kiitollinen siitä, että presidentti antoi näin vahvan tuen tälle keskeiselle lainsäädäntöhankkeelle. Se on sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kannalta erittäin merkittävä lainsäädäntökokonaisuus, New Yorkissa terrorismin vastaiseen kokoukseen osallistunut Orpo sanoo Yle Uutisille.

– Se olisi pitänyt tehdä jo neljä tai kahdeksan vuotta sitten. Parempi myöhään kuin milloinkaan.

Niinistön tapaan Orpo sanoo Suomen turvautuvan "ystävien" apuun tiedustelutiedon saamisessa.

– Onneksi meillä on erinomaisia kumppaneita Euroopassa ja muualla. Teemme hyvää yhteistyötä eurooppalaisten kanssa ja Yhdysvaltain kanssa. Heillä on erinomaista tietoa siitä, mitä muun muassa Syyrian ja Irakin alueilla tapahtuu.

Mitä nämä millään tiedustelutiedolla tekee? Potentiaalista jihadistia lappaa tuhansin rajan yli ilman papereita, eikä edes pulssi värähdä. Ainoa rajarikos kirjattuna kun kaksi venäläistä onkijaa kävi Suomen puolella ja sisämaassa syynätty lakanakauppoja.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Artisti on 30.09.2015, 01:01:37
Quote from: potta on 30.09.2015, 00:50:51
Söin juuri kinkkuvoileivän ja nyt kaduttaa. Tajusin (taas), että siinähän olisi ollut oivallinen Orpon korvaaja sisäministeriksi (kuten foorumilla on aikaisemminkin esitetty). Tekisikö joku vähemmän nälkäinen uuden?

Liketin profiilikuvaasi. Onko siinä Orpo Australiassa käymässä? Eivät taida huolia häntä sinne, koska siellä rajavartiosto ei päästä maahan mitä tahansa ketkuja.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Lasse on 30.09.2015, 01:03:44
Quote from: potta on 30.09.2015, 00:50:51
Söin juuri kinkkuvoileivän ja nyt kaduttaa. Tajusin (taas), että siinähän olisi ollut oivallinen Orpon korvaaja sisäministeriksi (kuten foorumilla on aikaisemminkin esitetty).

Minä taas löysin toissaviikolla metsästä ison ruskean tatin. Valitettavasti oli täynnänsä matoja ja niinollen syömäkelvoton.

Kyllä siitä ihan hyvä sisäministeri olisi tullut.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 01:21:06
Tämä on ilmeisesti melko ainutlaatuinen tilanne, että valtiovallan huipulta kerrotaan noin avoimesti, että millekään ei voi mitään. Katsellaan, kuulostellaan, odotellaan.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 01:26:21
Todella hyviä kumppaneita on Euroopassa Orpo, just joo. Onhan ne hyviä, tyrkkivät tänne sitä työvoimaakin pilvin pimein. Ollaanks me nyt siellä ytimessä Orpo? Kato siitä tiedustelukojeestas, jos et tiedä Orpo. Jos sekään ei osaa vastata, niin soita mulle, mun koira voi kertoa sulle, Urpo!

Niin ja soita sit prepaidista, ettei sitä vakoilla....Urpo
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: CaptainNuiva on 30.09.2015, 01:26:35
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 01:21:06
Tämä on ilmeisesti melko ainutlaatuinen tilanne, että valtiovallan huipulta kerrotaan noin avoimesti, että millekään ei voi mitään. Katsellaan, kuulostellaan, odotellaan.

No eihän tilanne nyt sentään noin ankea ole, huomaathan että valtiovalta myös toivoo.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Aurelius on 30.09.2015, 01:36:18
Tähän olisi yksinkertainen ratkaisu. Kerronko? Rajat kiinni.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Osama Rasheed on 30.09.2015, 01:56:09
Quote from: Aurelius on 30.09.2015, 01:36:18
Tähän olisi yksinkertainen ratkaisu. Kerronko? Rajat kiinni.

Päin vastoin. Rajat auki joka suuntaan. Kaikki muu liikkuu jo vapaasti paitsi se, jolla on väliä, eli ihminen.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Bienveillant on 30.09.2015, 01:57:07
Kyllähän tässä nyt pieni ihminen menee aivan ymmälleen näistä valtiovallan viesteistä. Ensin on monella suulla toitotettu että meille tulee vain niitä hädänalaisimpia, eikä todellakaan ketään jolla olisi pahat aikeet mielessä. Onpa jopa taidettu hieman hymähdellä niille, jotka ovat rohjenneet epäillä että ihan kaikilla tulijoilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa, ja saattaapa joillain olla jopa ISIS-yhteyksiä. Ei syytä huoleen, on meille alamaisille vakuuteltu. Ja nyt sitten ihan vallan huipulta kuullaan, että kellään ei olekaan mitään tietoa tulijoiden hyvyydestä/pahuudesta, ja että meillä ei oikeastaan ole minkäänlaista tiedustelua tämän asian suhteen...do I hear some mixed messages?  :facepalm:

Ja sitten ihan ilman sarkasmia; v!ttu tää maa ja sen päättäjät on ihan pihalla! Me ollaan aivan tuuliajolla, jokainen päivä vie vaan syvemmälle tähän hulluuteen. Tuntuu kuin eläisimme painajaisunessa joka vaan jatkuu, jatkuu ja jatkuu....koska ja mihin tämä päättyy?
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Tykkimies Pönni on 30.09.2015, 02:08:02
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 01:21:06
Tämä on ilmeisesti melko ainutlaatuinen tilanne, että valtiovallan huipulta kerrotaan noin avoimesti, että millekään ei voi mitään. Katsellaan, kuulostellaan, odotellaan.

Tämä tilanne, missä virkamiesten käytös on kuin Neuvostoliitossa (missä parhaillaan elämme), johtuu siitä, että virkamiesten toimia ja lainsäädäntöä johtaa kulisseissa valtaklikki, jonka tavoitteet ovat päinvastaiset kuin meidän tavallisten kansalaisten. Tämä näkymättömän valtaklikin ja kansakunnan intressien yhteentörmäys, näkyy juuri sinä Pahkasikameininkinä mitä näemme nyt päivittäin. Orpon handlerit käskyttävät häntä tekemään kansan edun vastaisia asioita, ja hänen selitellessään niitä ihmettelevälle kansalle toinen toistaan älyttömimmillä selityksillä, tuloksena on ehtaa Pahkasikaa.

Kun rajat on käsketty pitää auki hinnalla millä hyvänsä ja päästää kaikki rikolliset sisään, ei ministeri voi sanoa muuta kuin katsellaan, kuulostellaan, odotellaan.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: Idumea on 30.09.2015, 02:25:12
Miksi nämä """kohdehenkilöt""" ovat yhä maassa?
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisistä
Post by: repo on 30.09.2015, 07:35:19
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 00:31:52
QuoteSuomen tiedustelun tilasta murska-arvio: "Olemme muiden varassa"

Sisäministeri Orpo ja presidentti Niinistö nostivat New Yorkissa esiin sen, että Suomi on pahasti jäljessä kansainvälisessä tiedustelutoiminnassa.

Samalla Suomeen virtaa tuhansittain turvapaikanhakijoita.

Suomella ei ole lainkaan tiedustelulainsäädäntöä.

Tulipa mieleen tämä uutinen (https://hommaforum.org/index.php/topic,100989.msg1960136.html#msg1960136) noin kuukauden takaa: peruste luoda uutisessa mainittu tiedustelulainsäädäntö?
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Ink Visitor on 30.09.2015, 15:10:27
^Näyttäisi, että juurikin pedataan lainsäädännön muutoksia...

Quote
Supon Pelttari: "Tiedustelulainsäädäntö pahasti myöhässä"

Tasavallan presidentti ja sisäministeri ovat moittineet suomalaisen tiedustelun tasoa. Sauli Niinistö sanoi tiistaina, että Suomen tiedustelu on jäänyt jälkeen muista länsimaista. Petteri Orpo (kok.) puolestaan totesi, että tiedustelumme olisi pitänyt panna kuntoon vuosia sitten.

Samoilla linjoilla oli myös Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari Ylen radio Suomen Ajantasassa.

Hänestä Suomen lainsäädäntö on tiedustelun osalta aikansa elänyt ja lakihankkeet ovat pahasti myöhässä.

– Viranomaisilla ei ole valtuuksia toimia tai hankkia tietoa verkossa, eikä myöskään valtuuksia hankkia tietoa ulkomailta. Tänä päivänä meidän työkalut lainsäädännön osalta eivät ole ajantasalla. Onneksi nyt on käynnistymässä hanke, jolla lainsäädäntö pyritään saamaan kuntoon, totesi Pelttari.

Supon päällikön mukaan kyseiset tiedusteluvaltuudet ovat käytössä jo kaikissa EU- ja länsimaissa.

Pelttari vakuutti, että verkkovalvonnan mahdollistava tiedustelulainsäädäntö ei tule kaventaamaan kansalaisten yksityisyyden suojaa.

– Ei se vaikuta käytännössä mitenkään, koska tässä keskitytään vain Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta keskeisten uhkien torjuntaan. Puhutaan terrorismin ja valtioiden harjoittaman verkkovakoilun torjunnasta. Näillä ei ole tavallisen kansalaisen kanssa mitään tekemistä. Kun lakia säädetään tämä yksityisyyden suoja täytyy ottaa huomioon, sanoi Pelttari.

"Ystävien apu välttämätöntä"

Niinistön ja Orpon tavoin myös Antti Pelttari korosti, että ilman "ystävien apua" eli kansainvälistä tiedusteluyhteistyötä terrorismin ja verkkovakoilun torjuminen ei olisi tänä päivänä mahdollista.

Millaisia haasteita suomalaiselle tiedustelulle aiheuttavat kriisialueilta runsain joukoin saapuvat turvapaikanhakijat?

Pelttari totesi Supon lähtökohdan olevan, että enemmistö näistä ihmisistä saapuu Suomeen sotaan pakoon ja hakemaan kansainvälistä suojelua.

– Meidän tehtävä on tottakai varmistaa, ettei joukossa ole henkilöitä, jotka muodostavat uhan Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Tätä me pyrimme selvittämään kaikin meidän keinoin ja voimavaroin. Tässäkin asiassa kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä, painotti Pelttari

http://yle.fi/uutiset/supon_pelttari_tiedustelulainsaadanto_pahasti_myohassa/8343418
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: Chew Bacca on 30.09.2015, 15:25:58
Meillä on vielä toistaiseksi yksi korvaamaton etu: perunanenäisyys. Epäillyttåvä kansanosa erottuu. Kansa tuntee muutenkin syvää ennakkoluuloa karvakätisiä letkunokkia kohtaan. Vihjaistaan että kannattaa pitää silmät auki niin kalifaatin agentit on nopeasti nipussa.
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: xor_rox on 30.09.2015, 15:31:17
Ei tule toisinajattelijoilla olemaan Suomessa helppoa. Kuten ei ollut Neuvostoliitossakaan.
Title: Vs: 2015-09-29 Orpo ja Supon päällikkö lausuvat tiedustelusta ja pakolaiskriisis
Post by: akez on 30.09.2015, 15:36:27
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 00:31:52
[Orpo:] Viime vuonna noin puolet irakilaisista turvapaikanhakijoista sai turvapaikan Suomesta. Suomessa hyväksymisprosentti on kokonaisuutena suurempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Kun viime vuonna tulleista irakilaisista poistaa Dublin tapaukset, jotka EU-lain mukaan tulee käsitellä muissa maissa, niin hyväksymisprosentti Suomessa nousee irakilaisilla jo noin 70 prosenttiin. Mutta todellinen hyväksymisprosentti onkin sitten "jokerikortilla" jo täysi 100%, sillä maasta ei joudu poistumaan, jos ei itse suostu siihen vapaaehtoisesti. Tämän höveliäämpää systeemiä ei voi olla olemassakaan ja nyt sen satoa niitetään.

Linkki viime vuoden tilastoon:

http://www.migri.fi/download/57237_Tp-paatokset_2014.pdf?2bb6103f9ebed288
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Perttu Ahonen on 30.09.2015, 15:42:49
Quote
Supon Pelttari: "Tiedustelulainsäädäntö pahasti myöhässä"

Tasavallan presidentti ja sisäministeri ovat moittineet suomalaisen tiedustelun tasoa. Sauli Niinistö sanoi tiistaina, että Suomen tiedustelu on jäänyt jälkeen muista länsimaista. Petteri Orpo (kok.) puolestaan totesi, että tiedustelumme olisi pitänyt panna kuntoon vuosia sitten.

Samoilla linjoilla oli myös Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari Ylen radio Suomen Ajantasassa.

http://yle.fi/uutiset/supon_pelttari_tiedustelulainsaadanto_pahasti_myohassa/8343418

Noin. Yksi vetovoimatekijä lisää. 

QuoteMillaisia haasteita suomalaiselle tiedustelulle aiheuttavat kriisialueilta runsain joukoin saapuvat turvapaikanhakijat?

Pelttari totesi Supon lähtökohdan olevan, että enemmistö näistä ihmisistä saapuu Suomeen sotaan pakoon ja hakemaan kansainvälistä suojelua.

Eli 51% riittää enemmistöksi?  Upeeta mahtavaa.


Quote– Meidän tehtävä on tottakai varmistaa, ettei joukossa ole henkilöitä, jotka muodostavat uhan Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Tätä me pyrimme selvittämään kaikin meidän keinoin ja voimavaroin. Tässäkin asiassa kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä, painotti Pelttari

- Oletko islamisti? kysyy viranomainen.
- En, vastaa matu.
- Turvapaikka myönnetty, vastaa viranomainen.
- Allaahu akbaar, vastaa matu.
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Topi Junkkari on 30.09.2015, 16:06:28
Quote from: Perttu Ahonen on 30.09.2015, 15:42:49
- Oletko islamisti? kysyy viranomainen.
- En, vastaa matu.

Muistuu mieleen Ameriikan legendaarinen maahantulolomake, se vihreä I-94W, jossa on hauskoja kyllä/ei-kysymyksiä maahanpyrkijälle.

Kun syyskuun 2001 tapahtumien jälkeen olin seuraavan kerran matkalla Yhdysvaltoihin, lomaketta oli edelliskertaan verrattuna muutettu. Siihen oli silmin nähden jälkikäteen painettu uusi kysymys.

Are you a member or associate of a terrorist organization?

Arvatkaa, vastasinko Yes vai No?

Kysymykseen SEX vastasin Yes, please.
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: nimetönkeskustelija on 30.09.2015, 21:18:10
yksi risti kaksi lomake, johon opetellaan oikea rivi

ABBAABBAABBA ja ollaan maassa kivasti sisällä. On se helppoa.
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 13:52:31
Quote
Viestisalaisuutta voidaan muuttaa – "Uusia uhkia"

Suomi lähtee uudistamaan tiedustelutoimintaansa, kertoo sisäministeri Petteri Orpo.

–Lähtökohta on se, että meidän pitää pystyä kansallisen turvallisuutemme takaamiseksi vastamaan uusiin uhkiin. Meillä on suuri tarve uudistaa tiedustelutoimintaa. Nyt tähän työhön lähdetään, Orpo sanoi hetki sitten tiedotustilaisuudessa.

–Tämä on hyvin haastava uudistus

Orpon mielestä tärkeää olisi "ennakoida ja paljastaa Suomeen kohdistuvia vakavia uhkia".

–Tällaisia on esimerkiksi kansainvälinen terrorismi tai vakoilu, Orpo sanoo.

Oikeusministeriössä selvitetään, voisiko perustuslakia muuttaa viestinsalaisuuteen liittyen, oikeusministeri Jari Lindström sanoi.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120909-suomi-uudistaa-tiedustelutoimintaa-uusia-uhkia
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 14:04:31
Quote from: Ink Visitor on 01.10.2015, 13:52:31
Quote...Orpon mielestä tärkeää olisi "ennakoida ja paljastaa Suomeen kohdistuvia vakavia uhkia".

–Tällaisia on esimerkiksi kansainvälinen terrorismi tai vakoilu, Orpo sanoo.

Oikeusministeriössä selvitetään, voisiko perustuslakia muuttaa viestinsalaisuuteen liittyen, oikeusministeri Jari Lindström sanoi...

Aivan kuin USA:ssa 15 vuotta sitten.
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 14:50:30
Quote
Luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa halutaan muuttaa kansallisen turvallisuuden takia

Ministerit painottivat, ettei tiedustelulainsäädännön uudistamisessa olisi kyse kansalaisten urkinnasta.

Jos Suomella olisi ajantasainen tiedustelulainsäädäntö, olisi helpompi valvoa turvallisuuskysymyksiä käynnissä olevassa muuttoliikkeessä, sisäministeri Petteri Orpo (kok.) muotoili tänään tiedotustilaisuudessa.

Sekä Orpo että puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) painottivat yhteisessä tiedotustilaisuudessa, ettei tiedustelulainsäädännön muutoksissa olisi kyse massavalvonnasta.

– Tavallisten ihmisten sähköposteja ei urkittaisi, Orpo sanoi.

Muualla tiedustelulainsäädäntö on jo uudistettu.

– Nyt suomalaiset viranomaiset tarvitsevat ajantasaiset työvälineet, Orpo kuvaili.

Nyt esimerkiksi oikeusministeriön asiantuntijatyöryhmän tehtävä on selvittää, kuinka perustuslakia tarkistetaan. Tarkoitus on, että lailla säädettäisiin kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan.

Nykyisin perustuslain mukaan lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista muun muassa kirjeen ja puhelun salaisuuteen vain yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta tai kotirauhaa vaarantavien rikosten osalta sekä vapaudenmenetyksen aikana.

Tiedustelulainsäädännön uudistus koostuu kolmesta hankkeesta. Siviilitiedustelun osalta hanketta johtaa sisäministeriö ja sotilastiedustelun kannalta puolustusministeriö. Oikeusministeriö puolestaan on vastuussa perustuslain mahdollista muuttamista koskevasta hankkeesta. Liikenne- ja viestintäministeriöstä annetaan työryhmille asiantuntija-apua.

http://yle.fi/uutiset/luottamuksellisen_viestin_salaisuuden_suojaa_halutaan_muuttaa_kansallisen_turvallisuuden_takia/8346388
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: Griffinvaari on 01.10.2015, 15:05:08
Olipa kerran, aika jolloin suomen tiedustelun voi sanoa olleen alansa huippua, sekä ulkoisen että sisäisen, oli oikein sisäisiä salakuuntelu keskuksia sisäisessä tiedustelussa ja niin teknistä kuin diplomaattista toimintaa ulkoisessa.
Sitten päädyttiin siihen että tiedustelu tarkoitti pölyistä varastoa paria tuolia joihin ainakaan itse en rohkenisi istahtaa ja pari pääesikunnassa lehtiä lukevaa vanhaa ukkelia(aselajeilla on toki ollut kokoajan hyvinkin toimivaa tiedustelutoimintaa).
ja tässä tilassa melkein ollaan edelleen, voin tietysti olla väärässäkin.
Ja kuten S.Niinistö asiallisesti toteaa, ollaan nyt "ystävien" varassa, joka sitten halosen tarkoiottaa vain ja ainoastaan länttä.
Ja koska NSA on kyvytön seuraamaan suomen ja venäjän välistä tietoliikennettä, toisin kuin kaikkea muuta lännenkautta kulkevaa suomen ja suomen läpi kulkevaa teleliikennettä, ja kun helsinki on edelleen euroopan vakoilu ja tietojen vaihdon pääkeskuksia ollaan NSA:ssa hyvin vaivautuneita, joten käsky on käynyt kaikille "republikaaneille", siinä rukousten ja muotiesitysten välissä, että tehkääpä vasallit jotain asialle.
Niinpä kuten kuuliaiset pojat ainakin on nyt ryhdytty oikein reippaasti toimiin, mutta mihin, siitä reippailla pojilla ei tuntunut olevan oikein käsitystä, ainakaan tämän päiväisessä tiedotus tilaisuudessa, kiinnitin huomioni kuitenkin takkinsa heiluttelun lomassa lindforsin asialliseen rehellisyyteen.
Asialla on monia puolia, henkilökohtaisesti kannatan tiedustelun palauttamista entiselle huippu tasolle, niin sisäisen kuin ulkoisenkin osalta, sisäinen on epäilemättä vasemmiston ja työväen edun vastaista, samalla kuitenkin se suojaa kansalaisia monilta epämielyttävilta yllätyksiltä, ja on ainakin jonkinlaisessa parlamentaarisessa valvonnassa, joka tosin nyt on merkinnyt tiedustelun lopettamista.
Jos suomella olisi toimiva ajan tasalla oleva ulkoinen tiedustelu elin, olen täysin vakuuttunut ulkopoliittisen johtomme toimivan aivan toisin nyky tilanteessa, niin lähiidän kuin balttian ja ukrainan tapauksissa.
Nyt seilataan toinen silmä kiinni "ystävien" näkemyksillä.
Kyllä, olen samaa mieltä, ulkopoliittinen johtomme on jokseenkin täynnä typeryksiä ja tämä ei koske vain tämän hetkistä johtoa vaan -60 luvulta lähtien koko lössiä.
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 15:09:57
Quote
Orpo: Verkon tiedustelussa ei ole kyse mas­sa­val­von­nas­ta eikä sähköpostien urkinnasta

Hallitus käynnistää tiedustelulainsäädännön valmistelun tarkoituksenaan varautua paremmin erilaisiin uhkiin ja ylläpitää tilannekuvaa sotilaallisesta toiminnasta.

Tarkoituksena on parantaa siviilitiedustelun ja sotilastiedustelun mahdollisuuksia tehdä tiedustelutoimintaa verkossa. Lain yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä epäselviä.

Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan kyse ei ole verkkoliikenteen massavalvonnasta, eikä tavallisten ihmisten sähköposteja urkittaisi.

– Verkossa tapahtuva rikollinen toiminta tai sen valmistelu on tänä päivänä niin olennainen osa rikollisuutta, että meillä pitää olla ajantasaiset välineet, Orpo sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa.

Tietoliikennetiedustelussa voitaisiin joutua puuttumaan myös kansalaisten viestisalaisuuden suojaan. Oikeusministeriön asiantuntijaryhmä ryhtyy nyt selvittämään, pitäisikö perustuslakia muuttaa viestisalaisuuden osalta. Siihen voitaisiin puuttua kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, kun aiemmin tämä on ollut mahdollista vain eräiden rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnin tai turvallisuustarkastuksen yhteydessä sekä vankeuden aikana.

Orpon mukaan muissa Euroopan maissa kansallinen turvallisuus on katsottu perusteeksi puuttua viestisalaisuuteen.

Tiedustelulainsäädäntöä ryhdytään valmistelemaan kolmessa ministeriössä. Sisäministeriö johtaa siviilitiedustelua koskevaa hanketta, puolustusministeriö sotilastiedustelua ja oikeusministeriö perustuslain mahdollista muuttamista koskevaa hanketta.

Liikenne- ja viestintäministeriö arvosteli vielä alkuvuodesta voimakkaasti ehdotusta verkkovalvonnan mahdollistavasta lainsäädännöstä. Nykyisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin (kesk.) mukaan ministeriö haluaa olla nyt alusta asti mukana rakentamassa lainsäädäntöä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/orpo-verkon-tiedustelussa-ei-ole-kyse-massavalvonnasta-eika-sahkopostien-urkinnasta/708452/

Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 15:11:31
Quote
Tällainen Isis-uhka saa hallituksen antamaan Supolle uusia valtuuksia

Hallitus ilmoitti torstaina, että se aikoo uudistaa tiedustelulakia. Suojelupoliisille, keskusrikospoliisille ja puolustusvoimille annetaan lisää valtuuksia harjoittaa tiedustelutoimintaa Suomessa ja Suomen rajojen ulkopuolella.

– Meillä on tässä suuria haasteita. Olemme jäljessä kumppaneitamme, sanoo sisäministeri Petteri Orpo (kok.).

Suojelupoliisi julkaisi torstaina kaksi esimerkkitapausta, jollaisten vuoksi lakia muutetaan. Ensimmäinen kuuluu näin:

"Ulkomaiselta tiedustelupalvelulta saadun tiedon mukaan Suomeen on viikolla 36 saapunut kaksi henkilöllisyydeltään tuntematonta ulkomaista ISIL:n jäsentä, jotka ovat saaneet ohjeet toteuttaa terroriteko Suomessa tai muussa Euroopan maassa."

Nykylain mukaan Supolla ei ole valtuuksia tiedusteluun, koska toimintaa ohjataan ulkomailta ja koska tiedonhankintaa ei voida kohdistaa kehenkään.

Supon mukaan tiedustelun avulla voitaisiin seurata Suomen rajat ylittävää viestiliikennettä, jonka toisena osapuolena ovat ISIL:n yhteyshenkilöt ulkomailla. Tiedustelulla voitaisiin myös hankkia tietoja järjestön tavoitteista ja toimintatavoista, Supo toteaa.

Toinen esimerkki koskee verkkovakoilua.

"Valtioiden X ja Y tiedustelupalvelut ovat saaneet valtiojohdoiltaan käskyn tehostaa EU-maiden viranomaisten tietojärjestelmiin kohdistettua verkkovakoilua. Kyseiset valtiot panostavat erittäin voimakkaasti monimutkaisten vakoiluohjelmien kehittelyyn."

Supo ei nykylain mukaan voi seurata vieraiden valtioiden verkkovakoilussa käyttämiä välityspalvelimia, joiden kautta dataliikenne Suomen rajojen yli kulkee.

Orpon mukaan vastaavat lakimuutokset on tehty muissa EU-maissa jo vuosia sitten.

Lakia valmistellaan kolmessa ministeriössä. Sisäministeriö valmistelee siviilitiedustelua ja puolustusministeriö sotilastiedustelua. Oikeusministeriö tutkii, pitääkö perustuslakia muuttaa.

Nykyisessä perustuslaissa todetaan, että viranomainen voi selvittää kirjeen, puhelun tai muun luottamuksellisen viestin sisällön, jos se tutkii rikosta, joka uhkaa yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta tai vaarantaa kotirauhan. Viestin suoja voidaan murtaa myös oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa tai vapaudenmenetyksen aikana.

Laki ei salli viestin suojan murtamista kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.

Orpon mukaan lakimuutoksessa ei ole kyse massavalvonnasta eikä kansalaisten urkinnasta.

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/tiedustelu%20laki%20muutos%20uhka-41492

Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: Pöllämystynyt on 01.10.2015, 16:03:24
Quote from: Griffinvaari on 01.10.2015, 15:05:08
Nyt seilataan toinen silmä kiinni "ystävien" näkemyksillä.
Kyllä, olen samaa mieltä, ulkopoliittinen johtomme on jokseenkin täynnä typeryksiä ja tämä ei koske vain tämän hetkistä johtoa vaan -60 luvulta lähtien koko lössiä.

On vaarallista olla manipuloivaksi tiedettyjen "ystävien" syöttämien tietojen varassa. Ulkovaltojen tiedustelulaitokset voivat syöttää Suomelle melkein millaisia uhkakuvia tahansa ja vaieta toisista, ja näin ohjata Suomea haluamaansa suuntaan. Enkä tosiaan väitä, ettei ISIS olisi kuvattuakin suurempi uhka nyt tuhansien militanttihenkisten, treenattujen nuorehkojen irakilaismiesten tunkeuduttua Suomeen, enkä sano, ettei tietoja ulkovalloilta tulisi ottaa vastaan. Suomi vain on mennyt tekemään todella tyhmästi ja törkeän vastuuttomasti omaa kansaansa ja turvallisuuttaan vastaan päästämällä lähes umpisokeana maahan valtavan määrän miehiä, joista suurimmalla osalla ei selvästi ole, Ruotsin ja monen muun turvallisen maan kautta tulleina, mitään perustetta hakea ja saada turvaa juuri Suomesta.

Suomen ei olisi merkittävästi tarvinnut panostaa tiedusteluun, mutta kun tilanne on ajettu tähän, niin kai siihenkin sitten pitää jostain ne rahat kaivaa. Vaikka piti säästää ja säästetään muualta, paitsi tietysti väestönvaihdosta. Edelleen olisi kaikkein edullisin, ja ainoa humaani, laillinen ja turvallinen ratkaisu poistaa nopeasti maasta Ruotsista tulleet miesjoukot jo ihan sillä perusteella, että ovat tulleet turvallisista maista niissä tahallaan rekisteröitymättä. Näiden selvästi perusteettomien pitäminen ja ylläpitäminen Suomessa on laitonta miehitysvaltaa ja etnistä jalostusta, räikeä hyökkäys Suomen yhteiskuntaa ja ihmisiä vastaan.
Title: Vs: 2015-09-29 Niinistö arvostelee tiedustelun tasoa Suomessa – "Onneksi meillä on y
Post by: kelloseppä on 01.10.2015, 16:45:32
Parhaimmankaan tiedustelun tuottamasta itse tiedosta ei ole hyötyä jos:

A) Tiedustelun johtajat eivät raporteissaan kerro, mitä tiedustelu pitää konkreettisena uhkana, vaan kertovat sen, mitä olettavat poliittisten johtajien haluavan kuulla.
B) Poliittiset johtajat eivät usko tiedustelun johtajien kertomaa, eivätkä varsinkaan toimi siten, mikä olisi johdonmukaista ja järkevää annetun tiedon valossa.

Se, että kohdan A) ja B) kipupisteet toteutuisivat - ts. kaikki kerrotaan parhaan tiedon mukaan ja aina toimitaan ihannetavalla - ongelmitta aina ja täydellisesti, on ylipäätään uskomattoman harvinaista. Kaikkialla. Valitettavasti.

Tämä nyt aivan yleisenä huomiona.