Quote
Ensi vuoden budjetissa varauduttu vain 15 000 turvapaikanhakijaan
Määrärahoja joudutaan lisäämään vuoden mittaan, koska turvapaikanhakijoita tulee todennäköisesti budjetoitua enemmän.
Turvapaikanhakijoiden vastaanoton kuluihin on budjetoitu 118 miljoonaa euroa vuodelle 2016. Määrärahatarve perustuu aiempaan arvioon, että Suomeen tulisi noin 15 000 turvapaikanhakijaan vuodessa.
Koska turvapaikkaa hakevien henkilöiden määrä on arviolta 25 000–30 000 hakijaa vuonna 2015, joudutaan määrärahoja sisäasianministeriön mukaan lisäämään myöhemmin.
Turvapaikanhakijoiden määrän nopean kasvun vuoksi maahanmuuton menoihin on varattu aiempaa enemmän rahaa.
Maahanmuuttoviraston toimintamenoihin on budjetoitu ensi vuonna 39,2 miljoonaa euroa
Maahanmuuttovirasto ja poliisi rekrytoivat lisärahan turvin lisää henkilöstöä turvapaikkahakemusten käsittelyyn. Sujuva ja nopea turvapaikkahakemusten käsittely hillitsee pitkällä tähtäimellä turvapaikanhakijoiden vastaanoton kokonaiskustannuksia, kun turvapaikanhakijoiden odotusaika vastaanottokeskuksissa ei pitkity.
Ulkomaalaisasioiden sähköisen asiankäsittelyjärjestelmän (UMA) tuoma tuottavuuden lisäys hyödynnetään työprosesseja kehittämällä.
Turvapaikkahakemusten käsittelyn lisäksi myös vastaanottokeskusten menot ovat huomattavasti ennakoitua suuremmat, ja tarve perustaa uusia vastaanottokeskuksia jatkuu voimakkaana.
Poliisin toimintamenoihin on budjetoitu ensi vuodelle noin 716 miljoonaa euroa. Poliisin määrärahoihin on lisätty lähes 7 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoiden rekisteröintiin ja kielteisen päätöksen saaneiden henkilöiden maasta poistamiseen.
Suojelupoliisin budjetti on ensi vuonna noin 20 miljoonaa euroa. Suojelupoliisi siirtyy ensi vuoden alusta suoraan sisäministeriön alaisuuteen
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/budjetti_turvapaikanhakijat-41337
Klassinen nollavirhe, eli turvapikanhakijoiden määräarviosta on vain jäänyt yksi nolla pois, eli oikea luku pitäisi olla 150 000. Mutta budjettihan on tuollaisessa kymmenkertavirheessä helppo korjata. Korjatut luvut vuodelle 2016 alla:
Vastaanoton kulut: 1 118 miljoonaa, eli n. 1,1 miljardia euroa.
Migrin toimintamento: 392 miljoonaa euroa.
Poliisin märärahalisät: 70 miljoonaa euroa.
Eli suoria kuluja tulee vaivaiset puolitoista miljardia.
Quote from: AaJii on 28.09.2015, 11:56:31

Ei riitä tuo 1,5 miljardia valtion budjettiin.
Lisäksi tulevat vielä valtion maksamat kuntakorvaukset turviksista, jotka saavat oleskeluvan ja muuttavat kuntiin.
Kuntakorvauksen suusruusluokka on ollut 90 miljoonaa, kun vuosittain oli 3000 turvapaikanhakijaa. Siitä sitten kertolaskua tekemään kun turviksia on 50 000, 100 000 tai 150 000 vuodessa...
Kun pelkkään majoitukseen & ruokaan on varattu 40€/päivä, niin yhtä tulijaa kohden pelkästään tämä meno on 1.200€/kk.
Siihen päälle sitten kustannuksia kuljetuksista, tulkkauksesta, vaatemenot, lääkärillä käynnit, lääkkeet, ja muu välttämätön.
Siihen päälle sitten vielä henkilökuntamenot, sähköt, vedet, ja muu välttämätön.
Pelkkä kotouttaminen sekin maksaa. (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_nakyvat_viiveella_myos_tyollistamispalveluissa__asiakasmaaran_odotetaan_kasvavan_huomattavasti/8336226)
Quote from: palvelujohtaja Mari Tuomikoski"Tänä vuonna kotouttamiskoulutuksiin osallistuu Pohjois-Pohjanmaalla yhteensä noin 250 henkilöä. Niiden kustannukset ovat 3,5 miljoonan euron luokkaa."
14.000€/kotoutettava, ja tulijoita oli tänä vuonna vaikkapa se 30.000, jolloin loppusumma yhdeltä vuodelta kotoutuksen osalta on 420 miljoonaa €Uroa.
Pelkkä asuminen 12.000€/asukki, 30.000 X 12.000 = 360 miljoonaa.
Yhteensä 780 miljoonaa, ja kun nuo muut kulut laitetaan siihen päälle, niin pelkästään tämän vuoden tulijoilla ylitetään miljardin raja kevyesti.
Sama sitten ensivuonna + aiemmin tulleiden kulut, eli monen miljardin soppa tässä porisee.
Paljonko säästettiin leikkauksilla, joitain satoja miljoonia ??
http://www.hs.fi/politiikka/a1443405013503?ref=hs-prio-A2 (http://www.hs.fi/politiikka/a1443405013503?ref=hs-prio-A2)
QuoteHallitus on varannut ensi vuoden budjettiin noin 345 miljoonaa euroa maahanmuuton kustannuksiin.
Määrä on todennäköisesti täysin riittämätön, sillä raha perustuu 15 000 turvapaikanhakijan tuloon ensi vuonna. Viimeisen kuukauden aikana Suomeen on tullut jo lähes saman verran maahanmuuttajia.
Äkkilaskemalta tuosta saisi myös yhden turvapaikanhakijan kustannuksiksi 23000/v. Joka esim. tän vuoden 50000:lle on 1,15miljardia.
Jos ensi vuonna tulee vaikka triplamäärä väkeä, hintaa on jo sitten 3,5 miljardia, plus aiemmin maahantulleiden kulut. Eli ollaan jo lähellä 10% budjetista. Sitten perheenyhdistämiset päälle niin se alkaakin olla 50% Suomen budjetista.
Siis tänä ja ens vuonna. Voin olla tietysti väärässäkin.. toi vaan äkkiä laskeskeltuna.
15000 on tullut jo. rajat kiinni än yy tee nyt - voi vielä pelastaa jotain budjetinKIN osalta
Kaikki tämä tarkoittaa, että ensi vuonnakin on otettava liki kymmenen miljardia lisää velkaa. 'Toivottavasti' lainahanat pysyvät auki, ettei rupea mokutus tökkimään.
Pitää myös muistaa, että budjettiin ilmaantuu vaikka minkälaista vajetta, kun hulluus jatkuu. Esimerkiksi vaikea kuvitella brittituristien haluavan jouluksi mustalle Rovaniemelle tai Helsingissä joutuu rullatuksi varmemmin kuin Barcelonassa. Venäläiset rikkaat eivät varmaan lähde uutenavuotena kylpylälomalle, jos kylpylän naapurissa VOK.
Tätä pelkäsin ja kynäilin siitä jo kesällä. Lyhyen matikan Stubb ei ole kykenevä tekemään budjetteja, saati sitten valtion ditto.
Elokuussa 2016 Stubb sitten selittää, että sitä ei ollut tullut huomioitua.... Kenellä on munaa, vaatia hallitukselta tän sirkuksen kustannusarviota?
QuoteEnsi vuoden budjetissa Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on arvioitu lähes viisi kertaa suuremmaksi kuin vuosi sitten. Tästä huolimatta budjetti jäänee maahanmuuton kustannusten osalta alimitoitetuksi.
http://yle.fi/uutiset/budjettilaskelmissa_ei_ole_ennakoitu_pakolaisvirran_rajua_kasvua/8337121
Todennäköisesti velan otto se vain lisääntyy.
Kädet on nostettu pystyyn velan oton edessä.
Se on viiteryhmänä kuulkaas Kreikka kohtapuoliin.
Ratkaisu: Ei muuta kuin rajat kiinni, kerran ei huomioitu laskelmissa.
Budjettilaskelmissa on varauduttu 15 000 turvikseen, mutta EK:n tavoitehan on 30 000 mamua vuosittain. Onko hallituksen ja Etelärannan välillä informaatiokatkos?
Ööö tuota, eikö niiden turvisten pitänyt tuoda meille rahaa, menestystä, kilpailukykyä ja innovaatioita?
Turvapaikanhakijan laittaminen vastaanottokeskukseen on sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.09.2015, 20:47:49
Ööö tuota, eikö niiden turvisten pitänyt tuoda meille rahaa, menestystä, kilpailukykyä ja innovaatioita?
Mamut on tuonut meille rahaa, mistä muualta se voisi olla peräisin. Ennen mamuryntäystä suomi oli vitun köyhä, kouluja, vanhainkoteja ja varuskuntia suljettiin. Nyt on rahaa taas ihan kaikkeen. Mamut tuli ja köyhistely loppui.
Äsken juuri pääministeri Sipilä myönsi A-studiossa, että velallahan osa budjetista joudutaan edelleen kattamaan. Yle:n toimittaja uskalsi jopa kysyä, että millä tämä turvapaikanhakijoiden vyöry aiotaan kustantaa.
Sitten Sipilä kuitenkin sanoi, että eihän nämä kaikki tulijat saa turvapaikkaa, eivätkä jää tänne. :flowerhat: Ja että kun kotouttaminen tehdään oikein, niin talouskasvun maahan repäisemät 100 000 työpaikkaa varmaan työllistävät myös nämä kotoutuneet maahantulijat. Työryhmä on tietenkin perustettu tutkimaan kotoutumista niissä maissa, joissa se on onnistunut :flowerhat:
"Onnellinen, ken on nukahtanut kukkiin, uskoo maailmanrauhaan ja joulupukkiin" Juice Leskinen: Tampereen aamu
QuoteTyöryhmä on tietenkin perustettu tutkimaan kotoutumista niissä maissa, joissa se on onnistunut
Onko joku uusi planeetta löydetty?
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.09.2015, 21:31:41
QuoteTyöryhmä on tietenkin perustettu tutkimaan kotoutumista niissä maissa, joissa se on onnistunut
Onko joku uusi planeetta löydetty?
Joku on löytänyt sinun Unelma-planeettasi.
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.09.2015, 21:31:41
QuoteTyöryhmä on tietenkin perustettu tutkimaan kotoutumista niissä maissa, joissa se on onnistunut
Onko joku uusi planeetta löydetty?
Kotoutuvatkohan ne muslimit edes paratiisiin.
Siis massiivinen määrä kulutukseen kohdistuvia veronkorotuksia ei parantanutkaan kotimarkkinoiden kysyntää?
Ja autoveron jättäminen "roikkumaan" ei piristänytkään autokauppaa?
Asuntolainojen korkovähennysoikeuden leikkaukset ja varainsiirtoveron korotukset laittoivat asuntokaupan jäihin? Ei kai?
Viinaveron korotus kasvattikin Viron tuonnin 20 Miljoonaan litraan vuodessa ja laittoi kotimaiset panimot kuseen?
Solidaarisuusvero ajoikin Suomesta yhä enemmän yksityistä omistusta maan rajojen ulkopuolelle?
Rahoitusmarkkinavero veikin Nordean toimintoja (ja työpaikkoja) Ruotsiin?
Ja nyt siis kymmenien tuhansien huoltosuhdetta heikentävien iPakolaisten ottaminen ööh... tuota... heikentää huoltosuhdetta?
Ei jumalauta. Eipä olisi uskonut.
Kylläpä jänskättää, kuinka Kolme kulttuurimarxistista Ässää aikoo nostaa Suomen tästä suosta.
Menenpä nyt lukaisemaan uuden Vartiotornin. Juha Sipilä suosittelee.
On totta puhuen aika hätkähdyttävää, miten systemaattisesti hallitus vähättelee näitä kasvaneita kustannuksia - on melkein koomisen harhauttavaa puhua lähes vain yhdestä budjetti-momentista mainitsematta melko lailla automaattisesti seuraavia merkittäviä heijastuskuluja. Ilmeisesti ne sitten vähin äänin lisätään näihin tuleviin lisäbudjetteihin ilman että missään oltaisiin ensin vakavasti keskusteltu asiasta ja kantokyvystämme.
Sipilä sanoi A-studiossa että velaksi ne maksetaan. Yritti kyllä ensin kiertää toimittelijan kysymyksen.
Toimittaja kysyi myös kyseisten kansanryhmien työllistymisestä, luvut kun ei päätä huimaa.
Sipilä kertoi että tulemme ottamaan mallia niistä maista joissa kotouttaminen on onnistunut.
Jäin miettimään että missä se sellainen maa on?...
Quote from: Sydämistynyt on 28.09.2015, 21:27:22
Sitten Sipilä kuitenkin sanoi, että eihän nämä kaikki tulijat saa turvapaikkaa, eivätkä jää tänne. :flowerhat: Ja että kun kotouttaminen tehdään oikein, niin talouskasvun maahan repäisemät 100 000 työpaikkaa varmaan työllistävät myös nämä kotoutuneet maahantulijat.
Sipilä visioi kuten yritysjohtaja etsiessään epätoivoisesti lisärahoitusta konkurssikypsälle toiminnalleen. 100 000 matua ja 10 miljardia velkarahaa per vuosi räjäyttää Suomen talouden infernaaliseen kasvuun. Se on yksinkertaisesti mittasuhteiltaan sen luokan projekti, että se ei voi epäonnistua. Eihän?
Minulle jäi mieleen tuosta haastattelusta sen loppu. Sipilä sanoi niin, että tämä nykyinen maahanmuuttotilanne voi jäädä myös pysyväksi olotilaksi, jolloin tämä pitää huomioida budjetissa myös jatkossa.
Toivottavasti kuulin tai ymmärsin tämän väärin!
Quote from: nutsy on 28.09.2015, 21:51:42
Sipilä sanoi A-studiossa että velaksi ne maksetaan. Yritti kyllä ensin kiertää toimittelijan kysymyksen.
Toimittaja kysyi myös kyseisten kansanryhmien työllistymisestä, luvut kun ei päätä huimaa.
Sipilä kertoi että tulemme ottamaan mallia niistä maista joissa kotouttaminen on onnistunut.
Jäin miettimään että missä se sellainen maa on?...
Kommunismi oli hyvä aate, mutta jätkät pilas sen. Tai vaihtoehtoisesti, kommunismi olisi toiminut, jos sitä olisi yritetty tosissaan.
Kotouttaminen on samanlainen mantra. Se on aikaisemmin tehty jotenkin väärin. Miten, sitä ei kukaan uskalla kysyä. Mutta nyt se tehdään oikein.
Jos olisin itse haastatellut rauhansana-autistia, olisin kysynyt: "Arvoisa pääministeri, oletteko te - saatana - järjiltänne?"
Quote from: nutsy on 28.09.2015, 21:51:42
Sipilä kertoi että tulemme ottamaan mallia niistä maista joissa kotouttaminen on onnistunut.
Jäin miettimään että missä se sellainen maa on?...
Olisko USA. Menevät kysymään intiaanipäälliköiltä, että kuinka onnistuivat kotouttamaan maahanmuuttajat niin hyvin. Ja olisiko reservaatit oikea tapa.
Kustannukset / pakolainen / vuosi ovat= "Vuonna 2014 keskimääräinen vastaanoton kustannus/henkilö/vuosi oli 20368 euroa."
Lähde:
http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2015/09/01/Pakolaisten%20vastaanoton%20kulut%20satoja%20miljoonia%20euroja/2015219501455/69
Summa on siis tuo 20368 euroa kertaa matu/ vuosi.
Oletan, että jutun kirjoittaja on ottanut selvää luvuista.
Joten jos tuo arvio 50 000 matusta tulee tänä vuonna täyteen, niin kustannukset ovat 20368€ X 50 000hlöä=1 018 400 000 eli rapiat miljadi €uroa.
(pieni) Osa tietysti palautetaan ja loput kielteisen päätöksen saaneet saanevat jäädä toissijaisen päätöksen perusteella Suomeen.
Aika jäätäviä lukuja, nekun ovat vain yhden vuoden lukuja, jotka toistuvat vuosi toisensa perään, ja jos joku olettaa, että 1.1.2016 matuvirta pysähtyy kuin seinään, niin uskon joulupukkiin.
Ja nythän on vasta saapuneet nämä perheenyhdistäjät, lähisuku (2-6 hlöä/ perhe) odottaa vaan perheenyhdistämispäätöksiä.
Sitten liikutaankin jo ihan eri luvuissa.
Onneksi meillä on varaa empatiaan ja auttamiseen.
Budjetti on helppo kunhan vaan tekee lisäbudjetin ja hoppuspokkus! raha tuli taas valtiolle ja miltei nollakorolla.
-ei mulla taas muuta-
Lisäys Katselin itsekin tuon Sipilän a-studion ja juuri kun toimittaja oli pääsemässä siihen kysymykseen, että missä se Suomen raja menee, niin toivottikin hyvät illanjatkot.
Katsoin tuon A-Studion.
Nyt lienee jo jokaiselle selvää, että pääministerinä on täysin kyvytön, uskovainen kaheli. Ja täydellinen EU-komission alamainen ja marionetti.
Suomea ei pelasta enää mikään. Me emme ole enää itsenäinen maa. Tänne asutetaan niin paljon kehitysmaalaisia, kuin Junckerille ja Merkelille sattuu sopimaan.
Quote from: nutsy on 28.09.2015, 21:51:42
Sipilä sanoi A-studiossa että velaksi ne maksetaan. Yritti kyllä ensin kiertää toimittelijan kysymyksen.
Toimittaja kysyi myös kyseisten kansanryhmien työllistymisestä, luvut kun ei päätä huimaa.
Sipilä kertoi että tulemme ottamaan mallia niistä maista joissa kotouttaminen on onnistunut.
Jäin miettimään että missä se sellainen maa on?...
Ja miksi mallia ei ole otettu jo aikaisemmin, kun tätä samaa porukkaa on maassamme ollut syrjäytymässä jo pitkän aikaa? Ihan kiusallaanko näiden ihmispolojen on annettu syrjäytyä ja rikastuttaa väkivaltarikostilastoja sen sijaan että heistä olisi jalostettu uusia Finlaysoneja? Niinpä niin.
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.09.2015, 21:31:41
QuoteTyöryhmä on tietenkin perustettu tutkimaan kotoutumista niissä maissa, joissa se on onnistunut
Onko joku uusi planeetta löydetty?
Kempele.
Sipilän yrityksessä oli kaksi irakilaismiestä töissä, kokemukset olivat hyviä ja nyt laitetaan koko Suomi väestönsiirroilla kuntoon.
Quote from: Rantasalmen Sulttaani on 28.09.2015, 22:30:57
Quote from: nutsy on 28.09.2015, 21:51:42
Sipilä sanoi A-studiossa että velaksi ne maksetaan...
Ja miksi mallia ei ole otettu jo aikaisemmin, kun tätä samaa porukkaa on maassamme ollut syrjäytymässä jo pitkän aikaa? Ihan kiusallaanko näiden ihmispolojen on annettu syrjäytyä ja rikastuttaa väkivaltarikostilastoja sen sijaan että heistä olisi jalostettu uusia Finlaysoneja? Niinpä niin.
Olisi jo aikoinaan tosiaan pitänyt tehdä tuo, jos toimiva kotiuttamistapakin kerta on olemassa.
Ja samoin kantaväestön pieneläkeläisille ja köyhille on annettava reilusti lisää rahaa, koska he sentään ovat ansainneet sen - maksetaan nekin kulut velaksi.
Quote from: Nuivake on 28.09.2015, 21:02:08
Turvapaikanhakijan laittaminen vastaanottokeskukseen on sama, kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Jep. Oiva vertaus! Ja turvapaikanhakija kasvaa korkoa ihan eritavalla, kuin raha nykyaan. Yksi turvis on 3x-4x perheenyhdistamisen jalkeen! Menhan tienataan talla!!11
Quote from: Dredex on 28.09.2015, 20:40:08
Todennäköisesti velan otto se vain lisääntyy.
Kädet on nostettu pystyyn velan oton edessä.
Se on viiteryhmänä kuulkaas Kreikka kohtapuoliin.
Ratkaisu: Ei muuta kuin rajat kiinni, kerran ei huomioitu laskelmissa.
Juha Sipilä näki unen. Siinä hän ei ollut enää pääministeri Juha Sipilä vaan kreikkalaissyntyinen valtiovarainministeri Jesus Velaksikos.
Ajatella!
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.09.2015, 20:47:49
Ööö tuota, eikö niiden turvisten pitänyt tuoda meille rahaa, menestystä, kilpailukykyä ja innovaatioita?
Kyllä, taisi hieman uutiset vihjata että menestyksen & rahanipun takana onkin Xerox & Canon ...
(eivät taida muuten olla Suomen muinaisten maahanmuuttajien firmoja?)
Hyvänä ratkaisuna hallitukselle sitä iltalehden artikkelia mukaillen: rajat kiinni, rosvot kiinni ja turpa kiinni.
Yhtenä iltana Olli Rehn näyttäytyi televisiossa. Samassa muistin, että meillä on myös vielä keväällä hirveäasti puhuttanut SOTE-uudistus ja ministeri Juha Rehula. Ja keitä kaikkia muita siellä hallituksessa on?
Ovatkohan nämä muut ministerit nyt niin korostetun hiljaa, koska tajuavat, että kusessa ollaan. Pääministeri ei yritysjohtajana hallitse humanitääristä kansainvaellusta, ja katolilaiseksi asemoitunut vaihtoehtoliikkeen päällikkö ei voi ministerinä sanoa juurikaan mitään, ettei Vatikaanissa asuva pannumyssyyn pukeutuva miekkonen rupea nuhtelemaan.