Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 09:16:54

Title: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 09:16:54
Quote"Haluamme palata Ruotsiin"
Irakista paennut lapsiperhe pelkää Suomessa


Irakilaisen lapsiperheen isä ihmettelee Lahden tapahtumia, mutta jakaa kiitoksia Suomen poliisille.

- Miksi käy tällä tavoin, kysyy irakilainen perheenisä Safin Mawih Fakhri, 36.

Fakhri saapui perjantaita vasten yöllä Lahden hätämajoitusyksikköön ja on kokenut jo uhkaavan tilanteen saapumisensa jälkeenkin.

- Lauantaina olin menossa ostamaan puhelimeeni sim-korttia. Autoilija hiljensi vauhtia, näytti keskisormea ja uhitteli autollaan siten, että ajaisi päälleni.

Fakhrin vaimo ei ole poistunut hätämajoitusyksiköstä. Perheellä on kaksi alle kouluikäistä lasta.

- Haluamme palata takaisin Ruotsiin. Siellä meihin on suhtauduttu paremmin. Samoin Saksassa, kuvailee Fakhri kahden kuukauden matkaansa Irakista.

- Ihmiset eivät ole Ruotsissa ja Saksassa tällaisia kuin Suomessa.

Vaimo myötäilee vieressä.


Poliisi auttaa

- Miten voimme mennä täällä minnekään, jos tapahtuu tällaista, ihmettelee Nawrooh Saber Hamad Ameen, 30.

- Miten voimme mennä ruokakauppaan, koska pelottaa?

Perhe kyselee epätietoisena, miksi suomalaiset käyttäytyvät tällä tavoin. Kokemuksia Lahdesta heillä on siis kolmen päivän ajan, ensimmäiset niistä kun he saapuivat SPR:n ylläpitämiin tiloihin Hennalan vanhalle kasarmialueelle.

Tuolloin vastassa oli ilotulitteita ampuneita ihmisiä ja Ku Klux Klan -kaapuun pukeutunut henkilö.

- Oli pimeää. Paljon ei nähnyt, mutta paikalla oli muutama kymmenen ihmistä. Nuorempia ja vanhempia miehiä sekä naisia. Muun ohessa he näyttivät keskisormea.

Fakhri jakaa kiitosta osalle suomalaisista, joiden kanssa on ollut tekemisissä.

- Suomen poliisi on ollut erittäin hyvä. He ovat auttaneet meitä.


Yksin ei uskalla

Sunnuntaina ruokakauppaan meno järjestyy perheelle lopulta sillä, että he lähtevät suuremmalla joukolla yhdessä kauppaan. Yksin ei uskalla liikkua.

Hätämajoitusyksikön ulkopuolella liikkuu perheitä, äiti ja teini-ikäinen tytär, pariskuntia ja miesporukoita. He ovat menossa kohti kaupungin keskustaa tai kävelevät hätämajoitusyksikön tuntumassa. Osa odottaa paikallisbussia pysäkillä.

Hätämajoitusyksikössä olevat ihmiset ovat vapaita liikkumaan. Yksikkö ei ole vankila. Lahdessa yksikön alueelle ei pääse vapaasti kulkemaan kuten yleensä on tapana ollut.

Vartija pysäyttää tulijat ja kysyy saapumisen syytä. Puomi estää autoilla ajamisen.


Lattialla kylmä

Hätämajoitusyksikössä irakilaisperhe elää omassa huoneessaan. Lattialla on ohkaiset patjat. Kattilassa on kymmenkunta kananmunaa keitettynä, lattialla jalkapallo ja muutama lelu, hyllyillä purkkiruokaa ja tarve-esineitä.

SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikkö Tapani Huhtala kertoo, että perheet ovat ensisijaisesti hätämajoitusyksiköstä pois sijoitettavia. Heidät pyritään saamaan kodinomaisiin tiloihin.

Sitä toivoo myös perheen äiti.

- Lattialla on kylmä nukkua. Se ei ole hyväksi sairaalle lapselle, sanoo Nawrooh Saber Hamad Ameen.

Kielitaito aiheuttaa myös ymmärrysongelmia. Osa puhuu englantia. Pääkieli on arabia, joka on pääkieli niin Irakissa kuin Syyriassa. Tulkkejakin on paikalla.

Mutta perheenäitiä harmittaa, kun vettä ei voi keittää, sillä vedenkeittimiä ei huoneissa ole eikä niitä saa käyttöön. Lapselle pitäisi saada lämmintä maitoa maitojauheesta. Tosiasiassa vanhassa sotilaskodissa olisi mahdollisuus keittää vettä.

Koti-ikäväkin vaivaa.

- Arabialaista ruokaa on ikävä.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092820430508_uu.shtml)
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: -PPT- on 28.09.2015, 09:18:16
Lahti on vaarallisempi luin Irak. :-*
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat Ruotsiin.
Post by: Emo on 28.09.2015, 09:20:26
Suvakit vihaavat näitä, ketkä pelkäävät. Pilkkaavat foobikoiksi. Kannattaa poistua, kun vielä maasta pois pääsee.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Awnker on 28.09.2015, 09:21:41
Millonkohan iltis julkaisisi vastaavanlaisen kirjoituksen arkipäivän peloista, mitä suomalaiset naiset kokee esim. iltalenkki päätöstä tehdessään?
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: ViljaK on 28.09.2015, 09:25:26
Ei pidä antaa omien ennakkoluulojen aiheuttaa pelkoa! Rohkeasti vaan tutustumaan uuteen naapurustoon.  :-* Tilastojen mukaan mitään vaaraa ei ole!
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Larva on 28.09.2015, 09:25:32
No voi kyynel. Toimittajakin taisi itkeä läppärinsä näytön märäksi artikkelia kirjoittaessaan.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 09:26:52
Onneksi heidän ei tarvitse pelätä suomalaista poliisia, vaan turvapaikka-asiakkaat voivat avoimesti kertoa testanneensa ensin Saksan ja Ruotsin olosuhteet kuluneiden kuukausien aikana.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin
Post by: Ajattelija2008 on 28.09.2015, 09:38:32
Onko perhe oikeasti paennut jotain? Bagdad on turvallinen kaupunki, sinne he olisivat jääneet, jos pakenisivat jotain.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Kim Evil-666 on 28.09.2015, 09:43:27
Mikä ihme nämä pakolaiset saa kuvittelemaan, että heille pedataan valmis elämä kaikin mukavuuksin haluamassaan kohdemaassa? Ilmeisesti Sipilän aiheuttama vahinko on mittaluokaltaan veret seisauttava.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: multa tulille on 28.09.2015, 09:44:47
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 09:16:54
Quote"Haluamme palata Ruotsiin"
Irakista paennut lapsiperhe pelkää Suomessa


Lattialla kylmä

Hätämajoitusyksikössä irakilaisperhe elää omassa huoneessaan. Lattialla on ohkaiset patjat. Kattilassa on kymmenkunta kananmunaa keitettynä, lattialla jalkapallo ja muutama lelu, hyllyillä purkkiruokaa ja tarve-esineitä.

- Lattialla on kylmä nukkua. Se ei ole hyväksi sairaalle lapselle, sanoo Nawrooh Saber Hamad Ameen.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092820430508_uu.shtml)

Totta  helvetissä kasarmin lattialla on kylmä, koska ei  lattian alle 100 vuotta sitten mitään eristeitä pantu, hiekka vaan tasoitettiin, valerttiin pintalatta ja päälle joku massa. Täytyy kunniavieraiden ymmärtää, että tilat on teht suurvallan armeijan (keisarillisen Venäjän) normien mukaan. Näille valittajille ja vaatijoille voisi ohimennen mainita, että siellä on ollut jo aikaisemmin majoittuneena kapinoitsijoita ja heidän pahat ajatuksensa voi  nousta maan alta lattian läpi leijumaan tupiin ja käytäville ja vaikka saada aikaan pahoja unia ja hyytäviä tunteita. Varmaan paras olisi menneä heti takaisin Ruotsiin. Siellä olisi vedekeittimetkin varmaan ja valmiina.

Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat Ruotsiin.
Post by: Emo on 28.09.2015, 09:55:13
Quote from: Kim il-66 on 28.09.2015, 09:43:27
Mikä ihme nämä pakolaiset saa kuvittelemaan, että heille pedataan valmis elämä kaikin mukavuuksin haluamassaan kohdemaassa? Ilmeisesti Sipilän aiheuttama vahinko on mittaluokaltaan veret seisauttava.

Sepä tässä naurattaa, kun pakoloiset kuvittelevat ja suvakitkin kuvittelevat, mutta minä tiedän, ettei meillä ole rahaa näiden tulijoiden pröysteään elättämiseen. Elikkä elintasoturisti tulee pettymään unelmissaan varmasti, samoin suvakkitollo. Minä taas en, minun visioni toteutuu.

Miksi tuo perhe ei lähde takaisin Ruotsiin? Ottiko joku älypää heiltä sormenjäljet? No se on sitte niinku lottovoitto, nyt ovat Suomessa turvallisesti ja pysyvät  :D
Ja ilmat tästä senkun kylmenevät seuraavat viisi kuukautta.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: ISO on 28.09.2015, 09:59:56
Quote from: Kim il-66 on 28.09.2015, 09:43:27
Mikä ihme nämä pakolaiset saa kuvittelemaan, että heille pedataan valmis elämä kaikin mukavuuksin haluamassaan kohdemaassa? Ilmeisesti Sipilän aiheuttama vahinko on mittaluokaltaan veret seisauttava.

Sipilän megamoka oli kyllä sitä luokkaa, että sen hintalappua ei vielä kukaan tiedä. Puhutaan varmaan miljardeista, samalla kun hallitus on onnistunut nipistämään muutamia miljoonia sieltä täältä heikentäen kaikkein huonoimmassa asemassa olevien toimeentuloa.

On kyllä harvinaisen typerä teko, pääministeriltä, mennä laukomaan jotain tuon kaltaista, vaikka vaimo kotona olis käskenyt kyllä miehen pitäis ymmärtää pitää suunsa kiinni.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: timo73 on 28.09.2015, 10:03:34
 Ehkä tästä sittenkin selvitään suhkot siedettävin vaurioin Suomelle, kiitos tötterömiesten ;D
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Totuus EPT on 28.09.2015, 10:03:39
QuoteKoti-ikäväkin vaivaa.

- Arabialaista ruokaa on ikävä.

Kyllä tuonkin takia pitää kotia päin lähteä, kun ei karjalanpaisti ja läskisoossi maistu tarpeeksi Arabialaiselta.  :roll:
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Peltipaita on 28.09.2015, 10:08:32
QuoteJa ilmat tästä senkun kylmenevät seuraavat viisi kuukautta.

Jos pakolainen on sitä mieltä että nyt on kylmä, niin seuraavan kerran yhtä kylmää/lämmintä on 7 kuukauden päästä.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Rusinapulla on 28.09.2015, 10:10:56
Lahti on mesta paikka ulkopaikkakuntalaisille.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat Ruotsiin.
Post by: Emo on 28.09.2015, 10:14:25
Quote from: timo73 on 28.09.2015, 10:03:34
Ehkä tästä sittenkin selvitään suhkot siedettävin vaurioin Suomelle, kiitos tötterömiesten ;D

Olisi kyllä tosi hyvä, jos joku lisätötterömies vielä kameralle jossain päin Suomea tarttuisi.
Olisi poliisillakin toimeliasta vipinää loppuvuodeksi, ehkä heille jopa lisämäärärahoja jostain loihdittaisiin.

(http://www.akvaterra.eu/verkkokauppa/images/637_7064.jpg)(http://www.akvaterra.eu/verkkokauppa/images/637_7072.jpg)

Minultakin löytyy kaapista muutamat erikokoiset tötteröt, kuuminta syysmuotia!
Tummalle miehelle valkoinen tätterö ja valkoiselle miehelle tumma tötterö ----> Lahden totterömies olikin tumma?

:flowerhat: :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 10:24:45
Quote from: Totuus EPT on 28.09.2015, 10:03:39
QuoteKoti-ikäväkin vaivaa.

- Arabialaista ruokaa on ikävä.
Kyllä tuonkin takia pitää kotia päin lähteä, kun ei karjalanpaisti ja läskisoossi maistu tarpeeksi Arabialaiselta.  :roll:

Yrittikö SPR mielistellä suomalaisia järjestelyillään? Toisesta ketjusta (http://hommaforum.org/index.php/topic,105001.msg2008352.html#msg2008352):

QuoteSaarisen mukaan turvapaikanhakijoille tarjotaan keskuksessa "perinteistä suomalaista" ruokaa.

Nyt lienee aika tarkistaa ruokalistat monikulttuurisensitiivisesti.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Dangr on 28.09.2015, 10:36:05
Jutussa mainittu jalkapallo.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: xor_rox on 28.09.2015, 10:36:56
Quote from: -PPT- on 28.09.2015, 09:18:16
Lahti on vaarallisempi luin Irak. :-*

SPR unohti kertoa turvapaikanhakijoille, että Lahti on Suomen Chicago. Detroitin lailla tämä amerikkalainen kaupunki kuuluu maailman vaarallisimpien joukkoon.

Itse tilannehan on aivan karmea, kun kaikki osapuolet tuntevat itsensä nyt petetyiksi. Paikalliset asukkaat ovat harmissaan, kun asuntojen arvot romahtivat. Turvapaikanhakijoita jurppii, kun heille näytellään keskisormea ja tööttäillään. Ja tärähtäneistö on suunniltaan, kun suomalaisten maine omituisena kansana leviää maailmalla.

Tilanteesta voidaan syyttää oikeastaan vain tärähtäneistöä. Ei Lahti ole nimittäin miksikään muuttunut. Keskisormen heiluttelu ja tööttäily ohikulkijoille on ollut Lahdessa perinne jo ainakin 30 vuotta. Muistan itsekin kokeneeni tämän viehättävän tapakulttuurin lompsiessani Lahden katuja parikymppisenä. Tärähtäneistö ei ilmeisesti tuntenut paikallisia tapoja päättäessään sijoittaa sinne 700(?) uutta asukasta, jotka eivät pidä tästä paikallisesta perinteestä.

Mitä tötterötoimintaan tulee, niin edelleenkään en puolusta tai ymmärrä sitä, mutta minulla on vahva tunne, että sellaista tullaan näkemään enenevässä määrin Lahden seudulla. Oikeusministeriössä (PS) pohdittaneekin jo lakia, jolla julkisella paikalla tötterö päässä esiintyminen kielletään.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: pamaus on 28.09.2015, 10:44:34
Näkemiin kulkurit, länsinaapuri on niin paljon parempi. Ei tule teitä ikävä!

T: pamaus
PS: Itsekin voisin sinne työnparissa muuttaa, mutta en muuta. Du kan gissa varför?

edit:typo taas.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Blanc73 on 28.09.2015, 10:56:03
Tervemenoa. Goodbye. Kaipaamaan jäävät rikollisjärjestö SPR, Jari Tervo ja punavihermädättäjät.
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Vasarahammer on 28.09.2015, 10:58:58
Eivät ne olot muualla Euroopassa ole sen kummemmat. Seuraavalla videolla Hollantiin päässeet turvapaikkaturistit valittavat huonosta palvelusta ja hitaasta internetistä.

http://www.liveleak.com/view?i=c53_1443173827
Title: Vs: 2015-09-28 Irakista paennut perhe pelkää Suomessa. Haluavat takaisin Ruotsiin.
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 11:05:10
Quote from: Vasarahammer on 28.09.2015, 10:58:58Eivät ne olot muualla Euroopassa ole sen kummemmat.

Kyllä ovat.

Sitä paitsi Suomessa on kaikkien aikojen tiukin maahanmuuttopolitiikka (http://hommaforum.org/index.php/topic,105279.msg2013913.html#msg2013913), joka heijastelee kansalaisten nuivaa suhtautumista turvapaikkamatkailuun.