Quote
Kiintiöpakolaisena Suomeen tullut väittää: Turvapaikanhakijoiden jopa mahdotonta sopeutua tänne
Cyrus Jebraeil tuli Tornioon kiintiöpakolaisena yksitoista vuotta sitten kristinuskoon kääntymisen vuoksi. Nykyään hän kokee olevansa suomalaisempi kuin moni muu ja toimii kielipalveluyrityksen toimitusjohtajana ja tulkkina. Vaikka töitä on viime aikoina riittänyt, kristityllä Jebraeililla on voimakkaat mielipiteet turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta. Hän nimittäin on sitä mieltä, että isolla osalla tänne tulevista turvapaikanhakijoista on todella vaikeaa, ellei mahdotonta sopeutua tänne.
– Moni näkee, että tämä on se kriisi nyt. Tämä on vasta jäävuoren huippu. Silloin tulee olemaan hankalaa, kun halutaan kotouttaa heitä. – Tämä vain syvenee, ja se on pelottavaa. Suomalaiset ovat ihania, mutta auttaminen ei ole ollut järjenmukaista.
Kaiken tämän sanoo entinen kiintiöpakolainen, joka tuli Tornioon vuonna 2004.
Jebraeilin arvio kotoutumisestaan: iso syy kristinusko
Cyrus Jebraeilista tuli pakolainen, kun hänen alkoi olla liian vaikea elää kotimaassaan Iranissa. Syynä oli, että perhe oli kääntynyt islaminuskosta kristityiksi, kun Jebraeil oli 20-vuotias. Perhe oli aktiivisia kristittyjä, jotka halusivat levittää löytämäänsä iloa, ja kuusi ja puoli vuotta kääntymisen jälkeen elämä Iranissa alkoi olla liian vaikeaa.
Neljä viikkoa tänne tulonsa jälkeen Jebraeil oli miesten päivillä Iso-Syötteellä pilkkimässä ja hiihtämässä. Nykyään hänellä on eteläsuomalainen vaimo ja hän laskee Tornionjoen jään alle koukkuja mateenpyyntiä varten.
Jebraeil uskoo, että yksi iso syy hänen sopeutumiseensa on se, että häntä yhdisti suomalaiseen kulttuuriin kristinusko. Tänne sopeutumiseen tarvitaan jotain, mikä yhdistää Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin, Jebraeil uskoo. Kaikilla maahantulijoilla ei ole mitään sellaista, hän sanoo. Hänen mukaansa suurin asia on, että arvot ovat erilaisia.
– Suomalaisille anteeksi antaminen on perusasia, mutta toisissa kulttuureissa sitä ei ymmärretä. Rehellisyys, läpinäkyvyys ja ahkeruus ovat suomalaisia arvoja. Ne ovat kristillisiä arvoja. Suomen kansasta pieni osa käy kirkossa, mutta arvojen pohja on Raamatussa, jossa on kehotettu tekemään työtä.
Jebraeilin mukaan Suomi voisi neuvotella kansainvälisissä yhteisöissä ja auttaa kriisien ratkaisemisessa muualla sen sijaan, että ottaa vastaan turvapaikanhakijoita.
http://yle.fi/uutiset/kiintiopakolaisena_suomeen_tullut_vaittaa_turvapaikanhakijoiden_jopa_mahdotonta_sopeutua_tanne/8331362
Mediassa vain maahanmuuttajalla on oikeus olla maahanmuuttokriittinen.
Ei sillä väliä ole suvakeille. Nyt on 600 miljoonan "koulutuspääoma" odottamassa! Jos ei onnistu sillä, laitetaan lisää!
Tää on kyllä oikea helvetinkone, joka jauhaa suomalaisen yhteiskunnan paloiksi. Pahimmat suvakit pitäisi laittaa vankileireille. He ovat aiheuttamassa tämän katastrofin. Tämän ideologin tuhovoimaa ei voi aliarvioida. Ruotsi etenkin romahtanee parin vuoden kuluessa täysin kaaosmaiseen tilaan. Suomi seuraa perässä, jos ei pian laiteta rajoja kiinni.
Voi vaan kuvitella, minkälainen helvetti etenkin naisille tästä tulee, kun nämä kehitysmaaelukat saavat riehua Ruotsissa vapaasti.
Ketjun otsikkoon liittyen mielenkiintoinen artikkeli:
Maahanmuuttajia kääntyy kristityiksi Keski-Euroopassahttps://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/maahanmuuttajia-kaantyy-kristityiksi-keski-euroopassa/
QuoteEurooppaan tulleiden maahanmuuttajien joukossa on myös hengellistä etsintää, erityisesti afgaanien ja iranilaisten parissa.
Hannu Lahtisen mukaan esimerkiksi Saksassa 6 000 iranilaista on tullut uskoon muutaman vuoden aikana.
Uskoontulojen taustalla ovat uskovien antama huomio ja Jumalan puhuttelu unien tai näkyjen kautta, kertoo Fidan muslimityön koordinaattori.
Keski-Euroopasta huhutaan, että monia sinne tulleita maahanmuuttajia on viime vuosina kääntynyt kristityiksi. Syyskuun alussa englanninkieliset nettisanomalehdet kirjoittivat ilmiöstä vilkkaasti ja arvioivat etenkin kääntymysten aitoutta. Esimerkiksi Fox News (4.9.) totesi, että muslimitaustaiset tulokkaat vaihtavat uskontoa saadakseen myönteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa.
– Se on selvää. Joku haluaa tavalla tai toisella Eurooppaan, vaikka pitäisi kääntyä kristityksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että on myös paljon etsintää. Monien muslimien harhakuva islamista on poistunut. He näkevät sen pahan puolen ja ovat avautuneet. Siksi on myös aitoja kääntymyksiä, Fidan muslimityön koordinaattori Hannu Lahtinen analysoi.
http://www.fida.info/
Helluntailaisissakin on kukkahattu-unelmoijia, mutta evankeliumin levittäminen pakolaisille on aina oikein, ja hyödyllistä myös kotoutumisen kannalta. Kuten juopot, narkit ja ihmiset yleensä, myöskään muslimit eivät löydä elämälleen uutta tervettä suuntaa muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen seurassa. Sekulaarilla yhteiskunnalla ei ole tarjota mitään vastaavaa, sekulaari yhteiskunta tarjoaa vain eri värisiä laastareita.
Hyvä asia, että edes maahanmuuttajat päästetään ääneen kritisoimaan nykyistä meininkiä.
Jopa Ylellä.
Edelleen huvittavaa jos saman sanoisi joku VHM/VHN ja väärästä puolueesta niin mikä valitusitkupotkuraivarit siitä syntyisi. Tästä ei varmaankaan kukaan sano mitään, sillä maahanmuuttajalla on myös enemmän sananvapautta kuin suomalaisella nykyään.
Mutta mielenkiintoista ja jopa huijaukselta vaikuttava tuo Emon uutinen muslimien kristityiksi kääntymisen yleistyminen.
Quote from: Elemosina on 27.09.2015, 10:20:11
Hyvä asia, että edes maahanmuuttajat päästetään ääneen kritisoimaan nykyistä meininkiä.
Jopa Ylellä.
Edelleen huvittavaa jos saman sanoisi joku VHM/VHN ja väärästä puolueesta niin mikä valitusitkupotkuraivarit siitä syntyisi. Tästä ei varmaankaan kukaan sano mitään, sillä maahanmuuttajalla on myös enemmän sananvapautta kuin suomalaisella nykyään.
Mutta mielenkiintoista ja jopa huijaukselta vaikuttava tuo Emon uutinen muslimien kristityiksi kääntymisen yleistyminen.
Viimeiseen riviin kommentoin, että olen tavannut heitä (siis kristityksi kääntyneitä tai kristinuskosta kiinnostuneita muslimeja), ja osa on aidosti kristittyjä jo pitempään aktiivisia, ja uusissa tulokkaissa on tietysti heitä keistä itsekin miettii, että ovatko mukana vain mielenkiinnosta katsomassa (missä ei tietysti mitään pahaa) tai olisiko peräti suunnitelma saada sillä keinoin turvapaikka. Toisaalta nämä henkilöt ovat sellaisista maista, että saavat jäädä Suomeen ilman kristityksi tekeytymistäkin, ja tietänevät sen itsekin. Ja kristillinen yhteisö EI VOI EIKÄ SAA SANOA, että stop! sinä et tänne tule, me ei haluta sinua tänne! Jos henkilö on ilmiselvästi kierolla mielellä mukana, niin silloin kyllä voi sanoa että tänne ei tarvitse tuolla mielellä tulla, mutta ei muuten.
Oleellisin kohta haastattelussa on mielestäni tämä:
Quote
Tänne sopeutumiseen tarvitaan jotain, mikä yhdistää Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin, Jebraeil uskoo. Kaikilla maahantulijoilla ei ole mitään sellaista, hän sanoo.
– Maailmat ovat kaukana tosistaan. Tämä tulee olemaan heille hirveän hankalaa. Monet heistä – en sano, että kaikki – ovat tulleet tänne huhujen perusteella. Heidän odotuksensa ja jossain vaiheessa vaatimuksensa eivät ole, mitä pitäisi olla. He tulevat pettymään.
Kieli on hyvin monimutkainen ja vaativa. Kulttuuri on hyvin erilainen. Sää, olosuhteet ja yhteiskunnan rakenne ovat erilaisia, Jebraeil luettelee.
...
Hänen mukaansa suurin asia on, että arvot ovat erilaisia.
– Suomalaisille anteeksi antaminen on perusasia, mutta toisissa kulttuureissa sitä ei ymmärretä. Rehellisyys, läpinäkyvyys ja ahkeruus ovat suomalaisia arvoja. Ne ovat kristillisiä arvoja. Suomen kansasta pieni osa käy kirkossa, mutta arvojen pohja on Raamatussa, jossa on kehotettu tekemään työtä
Tätä arvojen erilaisuutta ei voi mielestäni ylikorostaa. Kristititty tietysti mielellään nostaa esiin kulttuurimme kristilliset piirteet. Itse korostan valistuksen perintöä. Parempi on edes puolet kun ei ollenkaan kuten monella muslimilla, joille suomalainen elämäntapa on täysin vieras.
Quote from: orientexpressen on 27.09.2015, 10:14:40
Mediassa vain maahanmuuttajalla on oikeus olla maahanmuuttokriittinen.
Koska suvakit eivät ota näitä vakavasti. He ajattelevat, että voi reppanaa. Se on niin lutuinen pakolainen, mutta eihän se voi ymmärtää tästä tilanteesta mitään. Noniin, annoimme kriittisillekin äänen. Jatkakaamme nyt rankkaa mokutusta. :D
Yllättävän rehellinen haastattelu ilman järjetöntä mokutuspropagandaa. Näitä näkee valitettavasti ihan liian harvoin. Kaipaan objektiivista uutisointia tästä aiheesta. Tiedän että se ei palaa ikinä. Valitettavasti.
Hyvä, että edes maahanmuuttaja saa palstatilaa perustellulle ja järkevälle näkemykselleen.
Quote from: Blanc73 on 27.09.2015, 11:07:02
Yllättävän rehellinen haastattelu ilman järjetöntä mokutuspropagandaa. Näitä näkee valitettavasti ihan liian harvoin. Kaipaan objektiivista uutisointia tästä aiheesta. Tiedän että se ei palaa ikinä. Valitettavasti.
Ja mikä itselle pisti silmään, niin tässä jutussa KEHUTTIIN suomalaista kulttuuria ja suomalaisia!
Kartiosankarin vaikutusta?
Käy sääliksi oikeita pakolaisia jotka ovat ajat sitten kotoutuneet Suomeen. Kaikki niiden tekemä työ valuu suoraan viemäriin koska ne yhdistetään väkisin kaikkiin pakolaisiin :'(
Supisuomalaisen lähikaupan omisti kaksi iranilaista herrasmiestä. He olivat aina ystävällisiä ja kohteliaita enkä usko kenenkään koskaan ajatelleen heistä mitään muuta kuin hyvää. He kertoivat olevansa iranilaisia ja rakastavansa Suomea, Iranissa ei uskalla puhua edes perheenjäsenille pahaa valtiosta. "Jos valtio määräisi että tiistaista tulee perjantai kukaan ei kyseenalaistasi tai rikkoisi määräystä, tiistai olisi perjantai siitä lähtien. piste.".
WTC-iskujen jälkeen miehet nostivat samantien kätensä ylös "se ei ollut meidän vika, meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa" kun käveli sisään kauppaan. Kun USA hyökkäsi Irakiin he toivoivat että USA olisi hyökännyt Iraniin, maa on täynnä kultaa ja rikkauksia jotka hallitus on ottanut omaan omistukseensa heidän mukaansa.
Koskaan ei ollut ongelmia maahanmuuttajien kanssa, somalit poislukien ja sekin hyvästä syystä. Pakolaistulvan myötä kaikki muut pakolaiset ja maahanmuuttajat ovat jääneet jyrän alle. Ei heillä ollut koskaan mitään tarvetta nostaa esiin "oikeuksiaan" tai ilmaista tyytymättömyyttään, eiväthän suomalaisetkaan sitä tee. Nyt maahanmuuttajien pitäisi tuoda kuuluviin oma äänensä ensimmäistä kertaa samalla lailla kuin suomalaistenkin pitää saada äänensä kuuluviin. Kaksi hiljaista ryhmää jotka ovat saman jyrän alla.
Jos suomalaisten tulisi liittoutua muiden kanssa niin se olisi ehdottomasti juuri näiden tyytyväisten maahanmuuttajien kanssa!
Mitä päättäjät ja valtamedia tekevät jos vastassa onkin ryhmä maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia? Uskaltavatko he käydä tyytyväisten maahanmuuttajien kimppuun?
Nyt jos koskaan on aika korostaa Suomen aitoa monikulttuurisuutta, jos olette huomanneet on medialla suuria vaikeuksia tuoda esiin edes yhtäkään menestystarinaa vaikka niitä on yllin kyllin... mistä se johtuu?
Maahanmuuttajat, miten on, lyödäänkö hynttyyt yhteen?
Väkivaltaisen uskonnon muuttaminen toiseen eri tavalla väkivaltaiseen ei ole pitkälle kantava ratkaisu.
"Rehellisyys, läpinäkyvyys ja ahkeruus" eivät ole k***tittyjen arvoja vaan ihmisten. k***tinusko taistelee noita arvoja vastaan joka sekunti.
Nyt kun näitä juttuja maahanmuuttajien epätäydellisyydestä on alkanut ilmestyä niin olisi hyvä ottaa ylös niitä fanattisimpia argumentteja multikulturismin ja maahanmuuton puolesta. Voi nimittäin olla, että argumentit vähän siistiytyvät ja kypsyvät, kun on pakko alkaa tiedostaa että kaikki maahanmuuttajat eivät välttämättä ole sen ihanampia ihmisiä kuin tylsät suomalaiset naapuritkaan. Ja sitten sanotaan että "ei kukaan ole koskaan sanonutkaan, että kaikki maahanmuuttajat olisivat enkeleitä" jne mitä tahansa missä kielletään että oltaisi koskaan asennoiduttakaan kysymyksessä ylimielisesti ja yksinkertaistavasti. Ja sitten jatketaan sitä samaa besserwisser-asennetta vaikka käytännössä osoitetaan niiden toisten olleen oikeassa.
Quote from: orientexpressen on 27.09.2015, 10:14:40
Mediassa vain maahanmuuttajalla on oikeus olla maahanmuuttokriittinen.
Kaikki muut ovat rasisteja. Sama ilmiö on ollut havaittavissa jo pitkään.
Quote from: Emo on 27.09.2015, 10:16:52
Ketjun otsikkoon liittyen mielenkiintoinen artikkeli:
Maahanmuuttajia kääntyy kristityiksi Keski-Euroopassa
Nämä uuskristityt ovat joidenkin tietojen mukaan paljon uskonnollisempia kuin syntyperäiset.
Eiköhän se sopeutuminen oo aika paljon tai paljon omasta itsestään kiinni miten asennoituu. Ei kait noi tuhannet pizzerianpyörittäjät
kerkee mihinkään Suomenkielen-kursseille ku pitää pyörittää yritystä ja hyvin oppivat vaikeen kielen siinä sivussa kun taas joku somali
on 12 vuoden maassaolon jälkeen aakkosissa vasta C-kirjaimessa, ukkiki kävi aikoinaan kaks viikkoo kiertokouluu vääräänsuuntaan,mut
sit sota keskeytti opinnot ja hyvin silti Vanha-Jussi pärjäs maailmalla oli pidetty kyläkauppias. Ja pakkoko se on tulla/jäädä tänne ikuiseen
talveen(muut kolme vuodenaikaa huonoja yrityksii) väitän et suuri osa lokaaleistakaan tykkää tästä 8kk. kestävästä loskakakasta, mut
silti pitää yrittää sopeutua.
Suuri ongelma kotoutumisessa on myös se, että kotoutustyötä/ohjelmia tekevät yltiöliberaalit ja feministit, joiden mielestä kristilliset arvot ja suomalainen kulttuuri on p**skaa joka pitääkin tuhota...