Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Ink Visitor on 26.09.2015, 09:34:56

Title: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Ink Visitor on 26.09.2015, 09:34:56
Quote
Hjallis Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kustannukset"

Hallituksen säästöt ovat kansanedustajan mukaan lillukanvarsia tulijoiden aiheuttamien menojen rinnalla

Kokoomuksen kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo kirjoittaa Savon Sanomissa kolumnissaan seuranneensa turvapaikanhakijoiden liikettä ja sitä seurannutta keskustelua "jonkinlaisen epävarmuuden vallassa".

– Minulla ei ole yhtä ratkaisua, niin kuin tuskin kenelläkään, eikä muuta kuin yleisen tason mielipide: hädässä olevia pitää auttaa, mutta elintasoa nostamaan tulleet pitää palauttaa, Harkimo toteaa.

Hänen mukaansa on puhuttu parin sadan miljoonan euron kustannuksista, "mutta en usko että se on sinne päinkään".

Myös arvio 50 000 turvapaikanhakijasta vuodessa on hänen mielestään alakanttiin.

Harkimo laskee silti 50 000 hakijan mukaan, mitä kustannukset olisivat, kun sisäministeriö sanoo jokaisen maksavan 16 367 euroa per vuosi. Hän saa tästä 550 miljoonaa euroa. Jos puolet tulijoista jää Suomeen, tulee kustannuksia lisää 600 miljoonaa euroa. Tämäkään ei vielä sisällä tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkeja ja niin edelleen.

Eli puhumme monen miljardin kustannuksista. Siinä rinnalla hallituksen suunnittelemat säästöt ovat lillukanvarsia, hän kirjoittaa.

– Meidän systeemimme ei kestä tätä määrää ihmisiä, varsinkaan kun meillä ei ole palautussopimuksia esimerkiksi Irakiin. Niitä yritetään tehdä, mutta minkäs teet kun vastapuoli ei halua. Ruotsi on tällaisen saanut, niinpä meille tulee nyt sieltä irakilaisia.

Hjallis Harkimo sanoo olevansa ehdottomasti sitä mieltä, että turvapaikkaan oikeutettuja pitää auttaa.

– Mutta samalla pitää myös ihan realistisesti pystyä keskustelemaan vaikkapa nyt lähiajan kustannuksista. Se ei tarkoita, etteikö seuraavaksi voitaisi myös miettiä kaikkia niitä hyötyjä, jota maahan jäävistä työikäisistä ihmisistä on. Voi hyvin olla, että huoltosuhteellemme tämä tekee vain hyvää, Harkimo toteaa.

– Mutta joku tolkku touhussa pitää olla. Ihmisten liikkuvuutta emme voi sinänsä lopettaa, mutta voimme yrittää luoda ja parantaa järjestelmiä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, jotta kansalaiset voisivat luottaa systeemiin – olivat he sitten itse liikkumassa tai maassa, joka ottaa ihmisiä vastaan.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/harkimo%20turvapaikanhakijat-41286
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Nuivake on 26.09.2015, 10:42:22
Tarvitaan yrittäjä eduskuntaan kertomaan, mitä tarkoittaa laskutaito, ei pelkästään paperilla tai laskimella, vaan ihan käytännön tasolla omassa päässä. Harvinainen taito nykyään ihan rivipoliitikolla mutta yrittäjän elämä on siitä riippuvainen.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Punaniska on 26.09.2015, 10:48:41
Quote from: Nuivake on 26.09.2015, 10:42:22
Tarvitaan yrittäjä eduskuntaan kertomaan, mitä tarkoittaa laskutaito, ei pelkästään paperilla tai laskimella, vaan ihan käytännön tasolla omassa päässä. Harvinainen taito nykyään ihan rivipoliitikolla mutta yrittäjän elämä on siitä riippuvainen.

Harkimo on liikemies ja diplomiekonomi eikä mikään lyhyen matikan kokkariurpo kuten Katainen ja Stubb.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: guest3656 on 26.09.2015, 10:52:29
TV:n ykkösaamussa EK:n Kari Jyri Häkämies juuri paljasti EK:n virallisen kannan turvapaikanhakijavyöryyn. EK pitää asiaa positiivisena ja on ollut suoraan yhteydessä yrityksiin pyrkimyksenä työllistää tai järjestää oppisopimuspaikka mahdollisimman monelle turvikselle. Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen. EK:n fokus on siis vain ja ainoastaan turviksissa.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Punaniska on 26.09.2015, 10:57:23
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
TV:n ykkösaamussa EK:n Kari Häkämies juuri paljasti EK:n virallisen kannan turvapaikanhakijavyöryyn. EK pitää asiaa positiivisena ja on ollut suoraan yhteydessä yrityksiin pyrkimyksenä työllistää tai järjestää oppisopimuspaikka mahdollisimman monelle turvikselle. Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen. EK:n fokus on siis vain ja ainoastaan turviksissa.

Eiköhän tämä kerro aika oleellisen tästä showsta.

EK haluaa itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi palauttaa maan vuoteen 1917.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Aksiooma on 26.09.2015, 10:59:53
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
TV:n ykkösaamussa EK:n Kari Häkämies juuri paljasti EK:n virallisen kannan turvapaikanhakijavyöryyn. EK pitää asiaa positiivisena ja on ollut suoraan yhteydessä yrityksiin pyrkimyksenä työllistää tai järjestää oppisopimuspaikka mahdollisimman monelle turvikselle. Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen. EK:n fokus on siis vain ja ainoastaan turviksissa.

Aivan oikein. Se kuuluisa Euroopalainen Ratkaisu on luoda valtavat halpatyömarkkinat ja työvoimareservit, mitkä mahdollistavat pääoman kasaantumisen ja rikkaiden rikastumisen, sekä tulonsiirtoyhteiskuntien (hyvinvointiyhteiskuntien) tuhoamisen. Sosialismi tapetaan kokonaan.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Laskentanuiva on 26.09.2015, 11:00:24
Hyvä ,että joku puhuu RAHASTA, koska se tätä maailmaa ikävä kyllä pyörittää.

Suomi velkaantuu  tänä ja ensi vuonna n. 5 000 000 000 miljoonaa  euroa/ vuosi- siis 5Mrd:ia. Ja loppua ei ole näkyvissä muuten kuin julkisen sektorin leikkauksilla ja kaikenlaisten yhteiskunnan maksamien tulonsiirtojen ja tukien ja palveluiden leikkauksilla.
Sekä tietenkin yksityissektorin ja vientiteollisuuden kasvun kautta.

Mutta aika harva päättäjä puhuu tästä migrants/ refugees asiasta rahan kautta, muuten kuin "meillä on varaa" tyyppisesti.

Mihin meillä (ja Eu:lla) on rahaa kun pelkästään sotaa käyvässä lähi-idässä on (kymmeniä?) miljoonia hätää ja sotaa kärsiviä?
Siirtämällä heidät tänne eurooppaan?

Tulee se päivä kun päättäjistä joku sanoo sen ääneen: Meillä ei ole rahaa hoitaa tätä ongelmaa.
Unkari on tosiasiat tunnustanut ja sanonut sen ääneen ja on nyt eu:n "musta lammas".

Jossain vaiheessa poikkeuslait tulevat voimaan muuallakin kuin Unkarissa.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: nutsy on 26.09.2015, 11:07:21
Harkimo:

Quote... puhumme monen miljardin kustannuksista. Siinä rinnalla hallituksen suunnittelemat säästöt ovat lillukanvarsia, ...

Stubbi, Orpo ja Sipilä eivät tätä tietenkään kerro vaan puhuvat jostain sadasta miljoonasta, tietävät kyllä valehtelevansa ja olettavat ihmisten olevan niin tyhmiä että menee läpi. Ja läpi näyttää isolle joukolle typeryksiä menevänkin. Rahasta kun ei saa kuulemma keskustella kun pelastetaan niitä kaikkein "hädänalaisempia" iPhonemiehiä.

Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
TV:n ykkösaamussa EK:n Kari Häkämies juuri paljasti EK:n virallisen kannan turvapaikanhakijavyöryyn. EK pitää asiaa positiivisena ja on ollut suoraan yhteydessä yrityksiin pyrkimyksenä työllistää tai järjestää oppisopimuspaikka mahdollisimman monelle turvikselle. Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen. EK:n fokus on siis vain ja ainoastaan turviksissa.

Nyt se halpatyövoimamassa saadaan maahan kerralla, onko muista niin väliä?

Vasemmisto komppaa tätä kehitystä täysillä. Porvarit myivät heille asian maailman pelastamisena. Kunnon kauppamies myy vaikka hiekkaa Saharassa, pitää vain olla hyvä myyntipuhe.

Siinä sitä on työväen aatteella ja sen järjestöillä tulevaisuudessa miettimistä, missä kohtaa meni niin sanotusti vituiksi...

En kyllä usko että pystyvät mitään koskaan myöntämään..
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: hattiwatti on 26.09.2015, 11:12:00
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
TV:n ykkösaamussa EK:n Kari Häkämies juuri paljasti EK:n virallisen kannan turvapaikanhakijavyöryyn. EK pitää asiaa positiivisena ja on ollut suoraan yhteydessä yrityksiin pyrkimyksenä työllistää tai järjestää oppisopimuspaikka mahdollisimman monelle turvikselle. Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen. EK:n fokus on siis vain ja ainoastaan turviksissa.

Tämä on tärkeää tietoa. EK:lla on isompi valta kuin vihervasemmistolla. Myös raharuhtinas Wahrloos on sanonut mamutuksen olevan hyvästä.

Joskus olen näitä EK:n loputtomia työvoimapulatuksia postannut foorumille esimerkillisenä maahanmuuton promootiona. On mennyt peräkamamriin, kun on leimattu salaliittoteoriaksi. Aina vään näkee näiden folioiden olevan totta.

Juhana Vartiainen talousoppeineen on tämän kuvion takana. Mitä The Skene tarvitsee nyt, että kerätään satanen pari vaikka parille kunnon ekonomistille (Myllyniemi, Huopainen, vaikka ex-foorumilainen tyhmyri on myös ruotinen Vartiaista hyvin) ja tekevät tutkimuksen persujen käyttöön missä talousoppi liiskataan. PS ei ole tehnyt kun säätiö tärkeämpi. Nuivat persut eivät ole tehneet kun haluavat jauhaa vihervasemmistosta.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: kelloseppä on 26.09.2015, 11:25:27
Quote from: hattiwatti on 26.09.2015, 11:12:00
...
Mitä The Skene tarvitsee nyt, että kerätään satanen pari vaikka parille kunnon ekonomistille (Myllyniemi, Huopainen, vaikka ex-foorumilainen tyhmyri on myös ruotinen Vartiaista hyvin) ja tekevät tutkimuksen persujen käyttöön missä talousoppi liiskataan. PS ei ole tehnyt kun säätiö tärkeämpi. Nuivat persut eivät ole tehneet kun haluavat jauhaa vihervasemmistosta.

Ja mitähän mediakanavaa käyttäen The Skene tämmöistä julkaisisi ilman, että valtamedia ei liiskaisi sitä "äärioikeiston rasistisiseksi fobiaksi", jolla ei ole mitään annettavaa "vastuulliseen ja ratkaisujen löytymiseen sitoutuneeseen keskusteluun"?

TÄMÄ on se ongelma, ei niinkään se, että saataisiinko aikaan järjellistä sisältöä.

edit sanan lisäys
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Kulttuurirealisti on 26.09.2015, 11:30:27
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen.

Nyt kyllä rasahtelee. Kuinka kauan poliitikot, EK, SAK luulevat heidän läppiensä menevän läpi suurelle yleisölle?
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Bigot on 26.09.2015, 11:36:00
Ruotsissakin korotetaan veroja, vaikka talous kasvaa. Mihin sitä rahaa mahdetaan tarvita?
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Nordman on 26.09.2015, 11:41:10
Matematiikkaa

Suomeen tulee tällä hetkellä virallisten tietojen mukaan 6% EU:n alueelle saapuvista pakolaisista.
Suomen väkiluku on tasan 1% EU:n väkiluvusta. 
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Artisti on 26.09.2015, 11:41:52
Hjallis Harkimo on rasisti! Kuinka kukaan voi olla noin kylmä, että mittaa sotaa pakoon lähteneiden kärsimystä rahassa!? Onko Hjallis unohtanut Karjalan evakot ja Ruotsiin menneet sotalapset?! Mistä Hjalliksen rasismi kumpuaa? Onko Stubb sanoutunut irti Hjalliksen asenteellisuudesta? Orpo? Missä lööpit?
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Artisti on 26.09.2015, 11:50:54
Quote from: Nordman on 26.09.2015, 11:41:10
Matematiikkaa

Suomeen tulee tällä hetkellä virallisten tietojen mukaan 6% EU:n alueelle saapuvista pakolaisista.
Suomen väkiluku on tasan 1% EU:n väkiluvusta.

Ei hätiä mitiä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on juuri saanut tiedon tästä asiasta. Ihan heti kohta, aivan kohta alkaa tapahtumaan. Ja nyt kun sitten alkaa tapahtumaan niin se on sitten oksat pois. Oksatkin lähtee pois, kun tapahtumat alkavat perussuomalaisten eduskuntaryhmän toimesta etenemään ja oikein niin että! Että ei tässä enää kovin kauaa mene, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä pistääkin sitten sellaisen oikein tapahtumavyöryn liikkeelle, joka koostuu sarjasta toisiaan seuraavia tapahtumia. Ja kun se sarja niitä tapahtumia alkaa tapahtumaan, niin siinä onkin sitten näytön paikka! Kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä käärii hihat ja pistää tuulemaan, niin se onkin sitten sellainen näytön paikka, ettei ole kohta tosikaan!!!
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: nitkunatku on 26.09.2015, 11:51:38
Aikoinani inhosin Harkimoa. Jotenkin ärsytti kaverin puhetapa=sönkötys. Nykyään taas, kun on seurannut äijän haastatteluja, olen huomannut, että kaveri on terävä tyyppi.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Laskentanuiva on 26.09.2015, 11:59:29

Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen.


Nyt kyllä rasahtelee.
Mitä ne kaikki julkisuudesta tutut työttömät, opiskelijat, lapsiperheet, sairaat, eläkeläiset ja pienipalkkaiset työntekijät (unohtuiko joku tästä listalta. Pitäisi varmistaa demareilta tai vihervasemmistolta..) sanovat, kun tukia leikataan ja palkkoja ja lomia leikataan.

Ja samaan aikaan hädässä olevia matuja tulee Suomeen 600kpl:een päivävauhtia, koska meillä on varaa ja velvollisuus jne.

Yhtälö on taloudellisesti/ poliittisesti/ moraalisesti omia kansalaisia kohtaan kestämätön.

Ja vielä kun lisätään, että nykyisen hallituksen tärkein tavoite on saada velkaantuminen kuriin ja työllisyys nousuun.
Työllisyys kyllä nousee tällä tavalla mutta julkiselle sektorille, joka paisuu kuin pullataikina tällä hetkellä- velaksi.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Mika on 26.09.2015, 12:00:19
Quote from: nitkunatku on 26.09.2015, 11:51:38
Aikoinani inhosin Harkimoa. Jotenkin ärsytti kaverin puhetapa=sönkötys. Nykyään taas, kun on seurannut äijän haastatteluja, olen huomannut, että kaveri on terävä tyyppi.

Harkimo on kyllä järkevä, mutta mainittavaa älykkyyttä sen ymmärtämiseen ei vaadita, ettei Suomella ole varaa ottaa tänne täysihoitoon valtavaa määrää irakilaisia tai ketään muutakaan.  Ei, vaikka olisivat ns. "hätää kärsiviä".
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Kapseli on 26.09.2015, 12:01:08
QuoteMutta samalla pitää myös ihan realistisesti pystyä keskustelemaan vaikkapa nyt lähiajan kustannuksista. Se ei tarkoita, etteikö seuraavaksi voitaisi myös miettiä kaikkia niitä hyötyjä, jota maahan jäävistä työikäisistä ihmisistä on. Voi hyvin olla, että huoltosuhteellemme tämä tekee vain hyvää, Harkimo toteaa.
Mikä se on, kun jokaiseen puolinuivaankin kritiikkiin pitää ympätä suvaitsevaiston raivoa tyynnyttävää "meillä on unelma" -mantraa? Aivan kun kirjoittaja tietäisi, että parin ensimmäisen kappaleen luettuaan suviksilla on kivet käsissään, valmiina teloitukseen.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Dredex on 26.09.2015, 12:03:18
Quote from: Laskentanuiva on 26.09.2015, 11:00:24
- - Tulee se päivä kun päättäjistä joku sanoo sen ääneen: Meillä ei ole rahaa hoitaa tätä ongelmaa.
Unkari on tosiasiat tunnustanut ja sanonut sen ääneen ja on nyt eu:n "musta lammas". - -

Mitä rahaa meillä enää on? Velkarahaa. Pian aletaan myymään kansallisomaisuutta, sitten tehdäänkin niin kuin EU ym. käskevät, koska taloushallinta, ja nehän käskevät. Kaikenlaista.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Professori on 26.09.2015, 12:07:42
Tilanne alkaa ilmeisesti näyttää niin pahalta, että omilla aivoillaan edes ajoittain ajattelevien poliitikkojen alkaa olla vaikea pitää suutansa kiinni. Harkimon avautuminen saattaa saada seuraajia.

Sinänsä minä en pidä kustannuksia tämän kansainvaelluksen suurimpana ongelmana, vaikka toki sekin on jättimäinen ongelma. Kyllä suurin ongelma on kuitenkin se, että koko suomalainen yhteiskunta muuttuu tämän vaelluksen jatkuessa sellaiseksi, jossa kukaan suomalainen ei haluaisi elää. Ja josta ei ole ainakaan rauhanomaista paluuta takaisin vanhaan ihmisten väliseen luottamukseen perustuvaan länsimaiseen yhteiskuntaan.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: vainukoira on 26.09.2015, 12:16:35
Quote
Harkimo laskee silti 50 000 hakijan mukaan, mitä kustannukset olisivat, kun sisäministeriö sanoo jokaisen maksavan 16 367 euroa per vuosi. Hän saa tästä 550 miljoonaa euroa. Jos puolet tulijoista jää Suomeen, tulee kustannuksia lisää 600 miljoonaa euroa? Tämäkään ei vielä sisällä tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkeja ja niin edelleen.

Mikä *ittu tässä laskemisessa on niin ***tanan vaikeaa?

50 000 x 16 367€ = 818 350 000€
Siis yli 800 miljoonaa euroa.

Ei mitään 550 miljoonaa. Ja miten väen puolittuminen lisää kustannuksia 550 miljoonasta 600 miljoonaan? Missä saatanan käänteistodellisuudessa tämä jengi elää? Kuka on vedänyt perseet olalle? Harkimo vai toimittaja? Vai molemmat?

Harkimo on siis jotenkin tajunnut, että mokutus maksaa, mutta tuo laskeminen ei onnistu.


Quote from: Punaniska on 26.09.2015, 10:48:41
Quote from: Nuivake on 26.09.2015, 10:42:22
Tarvitaan yrittäjä eduskuntaan kertomaan, mitä tarkoittaa laskutaito, ei pelkästään paperilla tai laskimella, vaan ihan käytännön tasolla omassa päässä. Harvinainen taito nykyään ihan rivipoliitikolla mutta yrittäjän elämä on siitä riippuvainen.

Harkimo on liikemies ja diplomiekonomi eikä mikään lyhyen matikan kokkariurpo kuten Katainen ja Stubb.

No siltäpä **ttu näyttää.

Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Aukusti Jylhä on 26.09.2015, 12:17:07
Erittäin tyylikäs keskustelunavaus Harkimolta. Täysin rasismista vapaata, kansankielistä, kiertelemätöntä kommentointia valtion nykytilasta ja prioriteeteista.

Ensimmäinen kannanotto aiheeseen, jota voin edes harkita julkaisevani facebookissa.

Kukakohan on kohta harjaamassa Hjallista? :D
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.09.2015, 12:22:16
Onko hän keskustellut asiasta puolueensa johdon kanssa? Onko hän uhannut erota eduskuntaryhmästään?
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Larva on 26.09.2015, 12:31:12
Mä tässä edelleen mietin että mitä SITTEN tapahtuu kun turvikset huomaa että taikaseinä menikin rikki eikä heille tulekaan enää pennin jeniä, koska valtiolta yksinkertaisesti loppuu raha? Sittenhän ne vasta metelin nostaa.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Saturoitunut on 26.09.2015, 12:34:46
Quote from: Tuulenhenki on 26.09.2015, 12:31:12
Mä tässä edelleen mietin että mitä SITTEN tapahtuu kun turvikset huomaa että taikaseinä menikin rikki eikä heille tulekaan enää pennin jeniä, koska valtiolta yksinkertaisesti loppuu raha? Sittenhän ne vasta metelin nostaa.

On myös mielenkiintoista nähdä, miten täällä jo jonkin aikaa luvan kanssa oleskelleet, huonosti työllistyvät ryhmät reagoivat tukien leikkauksiin.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: talipallo on 26.09.2015, 12:46:18
Quote from: Tuulenhenki on 26.09.2015, 12:31:12
Mä tässä edelleen mietin että mitä SITTEN tapahtuu kun turvikset huomaa että taikaseinä menikin rikki eikä heille tulekaan enää pennin jeniä, koska valtiolta yksinkertaisesti loppuu raha? Sittenhän ne vasta metelin nostaa.

Ne menee lakkoon.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: vihapuhegeneraattori on 26.09.2015, 12:46:59
Quote from: käpykaarti on 26.09.2015, 12:17:07
Erittäin tyylikäs keskustelunavaus Harkimolta. Täysin rasismista vapaata, kansankielistä, kiertelemätöntä kommentointia valtion nykytilasta ja prioriteeteista.

Ensimmäinen kannanotto aiheeseen, jota voin edes harkita julkaisevani facebookissa.

Kukakohan on kohta harjaamassa Hjallista? :D

Ehkä kokoomus on nähnyt tilaisuutensa tulleen ja ohittaa Persut oikealta. Retoriikassa vaan tietysti.

Mutta miksi äänestää junttipuoluetta joka valehtelee tekevänsä jotain, kun voit äänestää sliipattua juppipuoluetta joka valehtelee tekevänsä jotain.

Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Nyymi on 26.09.2015, 13:34:52
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
TV:n ykkösaamussa EK:n Kari Häkämies juuri paljasti EK:n virallisen kannan turvapaikanhakijavyöryyn. EK pitää asiaa positiivisena ja on ollut suoraan yhteydessä yrityksiin pyrkimyksenä työllistää tai järjestää oppisopimuspaikka mahdollisimman monelle turvikselle. Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen. EK:n fokus on siis vain ja ainoastaan turviksissa.

EK:lle ei tullut aiemmin mieleen järjestää suomalaisille nuorisotyöttömille oppisopimuspaikkoja?

Ja tottahan se on, ei vaikuta mitenkään suomalaisten työttömien tilanteeseen. Työttöminä pysyvät jos se EK:sta on kiinni.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Roope on 26.09.2015, 13:36:13
Quote from: hattiwatti on 26.09.2015, 11:12:00
Juhana Vartiainen talousoppeineen on tämän kuvion takana. Mitä The Skene tarvitsee nyt, että kerätään satanen pari vaikka parille kunnon ekonomistille (Myllyniemi, Huopainen, vaikka ex-foorumilainen tyhmyri on myös ruotinen Vartiaista hyvin) ja tekevät tutkimuksen persujen käyttöön missä talousoppi liiskataan.

Vartiaisella ei ole talousoppia, jota voisi liiskata. Hänellä on vain irrallisia perustelemattomia heittoja maahanmuuton siunauksellisuudesta. Vartiaisen teesien kumoaminen on periaatteessa helppoa, mutta samaa sarjaa kylähullun kanssa väittelemisen kanssa. Tämä kyseinen kylähullu vain saa mielin määrin palstatilaa toimittajien kyseenalaistamatta hänen väitteitään.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: vainukoira on 26.09.2015, 13:37:28
Quote from: vainukoira on 26.09.2015, 12:16:35
Quote
Harkimo laskee silti 50 000 hakijan mukaan, mitä kustannukset olisivat, kun sisäministeriö sanoo jokaisen maksavan 16 367 euroa per vuosi. Hän saa tästä 550 miljoonaa euroa. Jos puolet tulijoista jää Suomeen, tulee kustannuksia lisää 600 miljoonaa euroa? Tämäkään ei vielä sisällä tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkeja ja niin edelleen.

Mikä *ittu tässä laskemisessa on niin ***tanan vaikeaa?

50 000 x 16 367€ = 818 350 000€
Siis yli 800 miljoonaa euroa.

Ei mitään 550 miljoonaa. Ja miten väen puolittuminen lisää kustannuksia 550 miljoonasta 600 miljoonaan? Missä saatanan käänteistodellisuudessa tämä jengi elää? Kuka on vedänyt perseet olalle? Harkimo vai toimittaja? Vai molemmat?

Harkimo on siis jotenkin tajunnut, että mokutus maksaa, mutta tuo laskeminen ei onnistu.


Quote from: Punaniska on 26.09.2015, 10:48:41
Quote from: Nuivake on 26.09.2015, 10:42:22
Tarvitaan yrittäjä eduskuntaan kertomaan, mitä tarkoittaa laskutaito, ei pelkästään paperilla tai laskimella, vaan ihan käytännön tasolla omassa päässä. Harvinainen taito nykyään ihan rivipoliitikolla mutta yrittäjän elämä on siitä riippuvainen.

Harkimo on liikemies ja diplomiekonomi eikä mikään lyhyen matikan kokkariurpo kuten Katainen ja Stubb.

No siltäpä **ttu näyttää.


Toimittaja oli sitten kappas vedellyt sitä viinaa. Harkimo oli selvinpäin. Tässä koko juttu.
http://mvlehti.net/2015/09/26/harkimo-meilla-on-mittava-kriisi-kasissamme-blogi/
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: hattiwatti on 26.09.2015, 13:43:04
^^ Foorumilla joskus ollut mainio talouskirjoittaja tyhmyri on aika hyvin ruotinut asiaa. Helppohan noi on liiskata.

https://tyhmyri.wordpress.com/2013/12/28/juhana-vartiainen-ja-tyon-tarjonnan-suhde-kysyntaan-todellisuudessa-vartiainen-puhuu-sisaisesta-devalvaatiosta-eli-palkkojen-laskemisesta/

https://tyhmyri.wordpress.com/2013/08/13/juhana-vartiainen-puhuu-puppua-ruotsista-ja-rahapolitiikan-merkityksesta-ilmeisesti-maarattyna/

https://tyhmyri.wordpress.com/2013/04/29/puhuuko-juhana-vartiainen-potya-virkansa-puolesta-vai-pelkkaa-asiantuntemattomuuttaan/

https://tyhmyri.wordpress.com/2014/11/30/yhteisvaluutta-tarkoittaa-sopimusyhteiskunnan-tuhoa-lukekaa-mita-draghi-oikeasti-sanoi/

Mun mielestä iso kuvio voi olla se, että eurovaluutassa roikkuminen tarkoittaa ns. hikipajaunionia, ja halpatyövoimamamut ovat väline tähän. Nämä aiheet kytkeytyvät yhteen.

Joku isompi käsi sen Vartiaisen on lähettänyt varmasti.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: kylähullu on 26.09.2015, 13:44:51
http://blogit.savonsanomat.fi/harry-harkimo/turvapaikanhakijat-miinukselta-plussalle/

Tuolla tarkemmin noi laskelmat.
Lasku oppi tuolta katsottuna parempi.
Ei ole laskettu vuoden mukaan.

Edit. Vainukoira kerkesin laittaa jo mv-lehden jutun.
Toivottavasti korjaus onnistuu.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: hattiwatti on 26.09.2015, 13:47:34
EK:n mahti on melkoinen.
Quote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK näkee maahanmuuttajat positiivisena mahdollisuutena. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että monilla aloilla, esimerkiksi hoiva-alalla tarvitaan ulkomaista työvoimaa.

– Turvapaikanhakijoiden määrät eivät ole niin suuria, että siinä olisivat suomalaisten työpaikat uhattuina, Häkämies korosti.

Hänen mielestään ensimmäisessä vaiheessa tulisi pystyä nopeasti kartoittamaan maahanmuuttajien taustat ja selvittää millaista koulutusta ja työkokemusta heillä on.

– Sen pohjalta voidaan sitten laatia reittejä eteenpäin.

EK valmistelee parhaillaan liittojensa kanssa selvitystä siitä, millaisia esimerkiksi työharjoittelumahdollisuuksia maahanmuuttajille on tarjolla.

– Onko oppisopimus se tie tai kenties erityyppinen koulutus.

Häkämies on sitä mieltä, että jos kotouttamisessa onnistutaan ja maahanmuuttajat työllistyvät, sillä on kestävyysvajeeseen iso vaikutus. Hän muistutti, että esimerkiksi 1970-luvun lopulla Suomen tulleet vietnamilaiset ovat integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin. Monet heistä ovat yrittäjiä.

– Vastakkainasettelun välttäminen on keskeistä. Meillä on moraalinen velvollisuus auttaa pakolaisia. Suomi on aina elänyt viennistä. Me haluamme että Suomi pysyy avoimena ja suvaitsevana maana, joka houkuttelee ulkomailta ideoita, pääomia ja ihmisiä ihan päinvastaisella tavalla kuin noissa Lahdesta välitetyissä uutiskuvissa nähtiin.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/817747/Hakamies+Maahanmuuttajia+tarvitaan+toihin

Kyllä tässä joku isompi käsi on mukana.

Mutta näillä on paljon enemmän vaikutusta, kuin vihervasemmistomokutajilla.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Roope on 26.09.2015, 13:51:33
Quote from: hattiwatti on 26.09.2015, 13:43:04
^^ Foorumilla joskus ollut mainio talouskirjoittaja tyhmyri on aika hyvin ruotinut asiaa. Helppohan noi on liiskata.

Vartiainen ei ole esittänyt maahanmuuton suhteen mitään johdonmukaiseksi tarkoitettua talousteoriaa. On vain heittoja tyyliin "Ruotsin taloudella menee hyvin, koska maahanmuutto".
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: repo on 26.09.2015, 13:56:45
Harkimo on vain jäänyt paitsi jostain VOK-sopimuksesta tai hänen pyytämiin hintoihin ei ole suostuttu. Tässä on hänen vastaus. Hän on yhtäkkiä huolestunut Suomen kansantalouden tilasta. Toimii, kuten Sipilän ja muoden poliitikkojen taloushuolet. VMP
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: hattiwatti on 26.09.2015, 13:57:10
Quote4:50-6:50
Sisäministeri Petteri Orpo
Mä toivon, että se [ensi vuonna Suomessa 30 000 uutta ihmistä] herättää Suomea. Me ollaan vähän semmosessa jotenkin pysähdyksen tilassa, että tää saa Suomeen liikettä. Sitten me ollaan varmasti rikkaampia, kun me otetaan tää oikein. Meidän täytyy ottaa nää ihmiset, jotka tulee, niin me otetaan heidät vastaan, otetaan heiltä jotain, mikä on... Että Suomi on enemmän. (Toimittaja: Eli rikkautta uusista ihmisistä.) Kyllä, kyllä.
...
Myöskin saadaan työvoimaa, ja toivottavasti me saadaan heiltä... Ja meidän täytyy onnistua siinä, että me saadaan integroitua heidät suomalaiseen yhteiskuntaan, me saadaan heidät töihin ja heistä voi tulla vaikka yrittäjiä. He voivat kukaties jo työllistää meitä kantasuomalaisiakin jatkossa. Meidän täytyy kääntää tää voitoksi.
...
Sitten jos ajatellaan niin, että kun me perustetaan näitä vastaanottokeskuksia nyt eri puolille Suomea, niin meillä on ollut vähän ongelma se, että väki on lähtenyt tuolta Itä- ja Pohjois-Suomesta maaseudulta, niin voitais saada uusia ihmisiä näille alueille. Tilaa Suomessa on, ja meillä on paljon vanhoja tyhjillään olevia kiinteistöjä ja kouluja, niin saadaan Suomeen uusia asukkaita.
...
Mä tykkään paljon etnisestä ruuasta, niin jos saatais erilaista kulttuurien mukanaan tuomaa mukavaa tarjontaa myöskin suomalaiseen katukuvaan.

EK / Vartiaisen ääni.

Roopehan tämän joskus linkiti.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Peltipaita on 26.09.2015, 14:16:04
Orpo: "mukavaa tarjontaa suomalaiseen katukuvaan". Voi hyvä Jumala mikä vittuilija!
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Aukusti Jylhä on 26.09.2015, 14:18:19
Mitäs menin linkkaamaan facebookkiin tämän....ihan oma syy.


Ruotsikin tienannut 90miljardia muslimimaahanmuutolla ja  torniolainen varusmieskin ymmärtää.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Kni on 26.09.2015, 14:27:24
Quote from: Punaniska on 26.09.2015, 10:57:23
EK haluaa itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi palauttaa maan vuoteen 1917.

Minä pelkään, että ollaan menossa kohti vuotta 1918.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: kelloseppä on 26.09.2015, 14:28:23
Quote from: hattiwatti on 26.09.2015, 13:43:04
^^ Foorumilla joskus ollut mainio talouskirjoittaja tyhmyri on aika hyvin ruotinut asiaa. Helppohan noi on liiskata.
...

Esim. hän on tuottanut paljon ansiokasta materiaalia mm. Hommaan, jota ei todellakaan olisi helppo liiskata järjellisin argumentein, mutta yritin sanoa aiemmin:

Vaikka maahanmuuttokriitikko miten loistavasti argumentoisi, vaikka kuinka korkean tason asiantuntemuksella, mamutukseen liittyvien taloudellisten iskulauseiden täydellistä mielikuvituksellisuutta, irrationalisuutta ja todellisuuspakoisuutta vastaan, valtamedia ja mokutusteollisuuden "talousasiantuntijat" pitäisivät sellaista argumentointia ainoastaan arvottomana "rasistisena fobiana", eivätkä näin ollen edes alennu keskustelemaan itse argumenteista.

Näin aikanaan järkeä liiskattiin sosialismin saavutuksen ihmeiden marxilais-leniniläisellä väistämättömyydellä, nyt liiskataan kultamunien laajemmalla yrittäjyyskäsityksen rikkaudella.

Logiikka on aivan sama. Oppirakennelma ohittaa havainnot - aina ja kaikkialla.

edit lisätty kaksi sanaa
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: kelloseppä on 26.09.2015, 14:32:39
Quote from: Kni on 26.09.2015, 14:27:24
Quote from: Punaniska on 26.09.2015, 10:57:23
EK haluaa itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi palauttaa maan vuoteen 1917.

Minä pelkään, että ollaan menossa kohti vuotta 1918.

Sen tyyppiset pahanpäivän visiot riittivät minulla pahimman vaihtoehdon maksiimina noin vuoteen 2009-2010 saakka - nyt pahimmat visiot ovat "jalostuneet" roimasti moisesta eteenpäin.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: reijjokoskela on 26.09.2015, 14:33:27
Joka kerta kun tulee tällainen hullu lausunto "huoltosuhde voi vaikkapa parantua",
lähetä vaikka faksilla tai kirjeellä tilastotietoa lähteineen maahanmuuttajien huoltosuhteesta ko. kansanedustajalle ja jokaiselle hänen avustajalle.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Rikastaja on 26.09.2015, 14:36:11
Quote from: nitkunatku on 26.09.2015, 11:51:38
Aikoinani inhosin Harkimoa. Jotenkin ärsytti kaverin puhetapa=sönkötys. Nykyään taas, kun on seurannut äijän haastatteluja, olen huomannut, että kaveri on terävä tyyppi.
Harkimo ei ole mitenkään terävä. Käyttää perus maalaisjärkeä, mutta nykypoliitikkojen joukossa se riittää antamaan neron vaikutelman.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Kulttuurirealisti on 26.09.2015, 14:42:12
Quote from: kelloseppä on 26.09.2015, 14:28:23
Vaikka maahanmuuttokriitikko miten loistavasti argumentoisi, vaikka kuinka korkean tason asiantuntemuksella, mamutukseen liittyvien taloudellisten iskulauseiden täydellistä mielikuvituksellisuutta, irrationalisuutta ja todellisuuspakoisuutta vastaan, valtamedia ja mokutusteollisuuden "talousasiantuntijat" pitäisivät sellaista argumentointia ainoastaan arvottomana "rasistisena fobiana", eivätkä näin ollen edes alennu keskustelemaan itse argumenteista.

Näin aikanaan järkeä liiskattiin sosialismin saavutuksen ihmeiden marxilais-leniniläisellä väistämättömyydellä, nyt liiskataan kultamunien laajemmalla yrittäjyyskäsityksen rikkaudella.

Harkimon tyyppiset yksinkertaiset laskelmat ja niistä ehkä syntyvä keskustelu on kuitenkin tärkeää, koska Suomessa on kuitenkin vielä aika iso kasa ihmisiä, jotka osaavat laskea, ja ymmärtävät mitä miljardit tarkoittavat heidän vero-%:lleen.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Roope on 26.09.2015, 14:43:51
Quote from: hattiwatti on 26.09.2015, 13:57:10
EK / Vartiaisen ääni.

Roopehan tämän joskus linkiti.

Epäilemättä, mutta erittelepä tuosta hippihuuhaasta talousteoria kumottavaksi.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: kelloseppä on 26.09.2015, 14:46:33
Quote from: Kulttuurirealisti on 26.09.2015, 14:42:12
Quote from: kelloseppä on 26.09.2015, 14:28:23
Vaikka maahanmuuttokriitikko miten loistavasti argumentoisi, vaikka kuinka korkean tason asiantuntemuksella, mamutukseen liittyvien taloudellisten iskulauseiden täydellistä mielikuvituksellisuutta, irrationalisuutta ja todellisuuspakoisuutta vastaan, valtamedia ja mokutusteollisuuden "talousasiantuntijat" pitäisivät sellaista argumentointia ainoastaan arvottomana "rasistisena fobiana", eivätkä näin ollen edes alennu keskustelemaan itse argumenteista.

Näin aikanaan järkeä liiskattiin sosialismin saavutuksen ihmeiden marxilais-leniniläisellä väistämättömyydellä, nyt liiskataan kultamunien laajemmalla yrittäjyyskäsityksen rikkaudella.

Harkimon tyyppiset yksinkertaiset laskelmat ja niistä ehkä syntyvä keskustelu on kuitenkin tärkeää, koska Suomessa on kuitenkin vielä aika iso kasa ihmisiä, jotka osaavat laskea, ja ymmärtävät mitä miljardit tarkoittavat heidän vero-%:lleen.

Epäilemättä näin.

Reaalisosialismissakin oli iso kasa ihmisiä, jopa enemmistö, jotka osasivat suhteuttaa oppirakennelmat omiin havaintoihinsa ja ymmärsivät, mitä se tarkoittaa.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Nyymi on 26.09.2015, 14:51:30
Quote from: hattiwatti on 26.09.2015, 13:57:10
Quote4:50-6:50
Sisäministeri Petteri Orpo
Mä toivon, että se [ensi vuonna Suomessa 30 000 uutta ihmistä] herättää Suomea. Me ollaan vähän semmosessa jotenkin pysähdyksen tilassa, että tää saa Suomeen liikettä. Sitten me ollaan varmasti rikkaampia, kun me otetaan tää oikein. Meidän täytyy ottaa nää ihmiset, jotka tulee, niin me otetaan heidät vastaan, otetaan heiltä jotain, mikä on... Että Suomi on enemmän. (Toimittaja: Eli rikkautta uusista ihmisistä.) Kyllä, kyllä.
...
Myöskin saadaan työvoimaa, ja toivottavasti me saadaan heiltä... Ja meidän täytyy onnistua siinä, että me saadaan integroitua heidät suomalaiseen yhteiskuntaan, me saadaan heidät töihin ja heistä voi tulla vaikka yrittäjiä. He voivat kukaties jo työllistää meitä kantasuomalaisiakin jatkossa. Meidän täytyy kääntää tää voitoksi.
...
Sitten jos ajatellaan niin, että kun me perustetaan näitä vastaanottokeskuksia nyt eri puolille Suomea, niin meillä on ollut vähän ongelma se, että väki on lähtenyt tuolta Itä- ja Pohjois-Suomesta maaseudulta, niin voitais saada uusia ihmisiä näille alueille. Tilaa Suomessa on, ja meillä on paljon vanhoja tyhjillään olevia kiinteistöjä ja kouluja, niin saadaan Suomeen uusia asukkaita.
...
Mä tykkään paljon etnisestä ruuasta, niin jos saatais erilaista kulttuurien mukanaan tuomaa mukavaa tarjontaa myöskin suomalaiseen katukuvaan.

EK / Vartiaisen ääni.

Roopehan tämän joskus linkiti.

Lakanaorvon puheissa on kaikki mahdolliset kliseet: "tykkään paljon etnisestä ruuasta". Montako somali-, irakilais- ja afgaaniravintolaa Suomessa on? Montako tarvitaan?

Ja tosiaankin "herättelee ihmisiä". Miten noin typerä ihminen voi olla enää edes hengissä?
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Blanc73 on 26.09.2015, 14:55:48
Tämä kehitysmaalaisten muslimien invaasio tulee meille vielä niin kalliiksi että sitä ei kukaan voi edes vielä kuvitellakkaan. Enkä puhu pelkästään rahallisesta taakasta...
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: kelloseppä on 26.09.2015, 14:58:47
Quote from: Blanc73 on 26.09.2015, 14:55:48
Tämä kehitysmaalaisten muslimien invaasio tulee meille vielä niin kalliiksi että sitä ei kukaan voi edes vielä kuvitellakkaan. Enkä puhu pelkästään rahallisesta taakasta...

Päivänselvää. Valitettavasti.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Möhömaha on 26.09.2015, 15:09:25
Quote from: vainukoira on 26.09.2015, 12:16:35
Quote
Harkimo laskee silti 50 000 hakijan mukaan, mitä kustannukset olisivat, kun sisäministeriö sanoo jokaisen maksavan 16 367 euroa per vuosi. Hän saa tästä 550 miljoonaa euroa. Jos puolet tulijoista jää Suomeen, tulee kustannuksia lisää 600 miljoonaa euroa? Tämäkään ei vielä sisällä tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkeja ja niin edelleen.

Mikä *ittu tässä laskemisessa on niin ***tanan vaikeaa?

50 000 x 16 367€ = 818 350 000€
Siis yli 800 miljoonaa euroa.

Ei mitään 550 miljoonaa. Ja miten väen puolittuminen lisää kustannuksia 550 miljoonasta 600 miljoonaan? Missä saatanan käänteistodellisuudessa tämä jengi elää? Kuka on vedänyt perseet olalle? Harkimo vai toimittaja? Vai molemmat?

Harkimo on siis jotenkin tajunnut, että mokutus maksaa, mutta tuo laskeminen ei onnistu.




Kannattaa aina ennen raivoamista tarkistaa alkuperäisestä lähteestä:
Quote
Samoin viime päivien tulomääristä päätellen arvio 50 000 turvapaikanhakijasta vuodessa on sekin alakanttiin.
Lasketaan silti sen mukaan. Sisäasianministeriö on laskenut, että jokainen henkilö maksaa 16 367 euroa per vuosi. Keskimääräinen hakemuksen käsittelyaika on kuusi kuukautta, mutta hakijoiden paljoudesta johtuen se pitenee todennäköisesti kahdeksaan kuukauteen. Eli kustannus olisi noin 11 000 euroa per henkilö, se kertaa 50 000 on 550 miljoonaa euroa. Jos puolet saa jäädä Suomeen, jokainen heistä kustantaa kotoutuksineen noin tuhat euroa kuussa. Se kestää keskimäärin kaksi vuotta, joten kustannukset tästä ovat yhteensä 600 miljoonaa euroa. Koko paketti maksaa meille 1,15 miljardia euroa. Eikä tuo summa sisällä vielä yksityisiltä vuokrattuja tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkien käyttöä ja niin edespäin.  Eli puhumme monen miljardin kustannuksista
http://blogit.savonsanomat.fi/harry-harkimo/turvapaikanhakijat-miinukselta-plussalle/ (http://blogit.savonsanomat.fi/harry-harkimo/turvapaikanhakijat-miinukselta-plussalle/)
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: millla on 26.09.2015, 15:09:48
"Ja mitähän mediakanavaa käyttäen The Skene tämmöistä julkaisisi ilman, että valtamedia ei liiskaisi sitä "äärioikeiston rasistisiseksi fobiaksi", jolla ei ole mitään annettavaa "vastuulliseen ja ratkaisujen löytymiseen sitoutuneeseen keskusteluun"?"

Oisko kellään vielä suhteita PS:n? :D Ehkä Perusta voisi avittaa julkaisussa?
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Ano Nyymi on 26.09.2015, 15:55:32
Quote from: talipallo on 26.09.2015, 12:46:18
Quote from: Tuulenhenki on 26.09.2015, 12:31:12
Mä tässä edelleen mietin että mitä SITTEN tapahtuu kun turvikset huomaa että taikaseinä menikin rikki eikä heille tulekaan enää pennin jeniä, koska valtiolta yksinkertaisesti loppuu raha? Sittenhän ne vasta metelin nostaa.

Ne menee lakkoon.

Voi ei, silloin kyllä koko Suomi pysähtyy ja perikato on aivan ovella  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Defend Finland! on 26.09.2015, 18:28:31
Harkimon laskelmat kustannuksista ovat kenties alakanttiin, mutta sanon vielä sen minkä olen sanonut usein tämän "mustan syyskuun" aikana: Vaikka suorat kustannukset tulevat olemaan suuria, niin siinä on kuitenkin se pienin ongelma. Paljon vakavammat ovat sosiaaliset, kriminalipoliittiset ja kulttuuriset seurakset. Suomi muuttuu peruuttamattomasti ja huonoon suuntaan.

Sitäpaitsi Harkimon äkkiherääminen on muistutus siitä, että nykyinen hallitus on yllätetty housut kintuissa. Hallituksessa istuvat sellaiset henkilöt ja puolueet (ps PS;n nuiva siipi) jotka kuuluvat niihin, jotka ovat suhtautuneet ylimielisesti Jussin ja muiden varoituksiin. Muistan hyvin miten jotkut toimittajat iroonisesti ovat sanoneet, että Jussi kirjoittaa uudelleen ja uudelleen "city-kaneista" ikään kuin niillä olisi jotain merkitystä. "Eihän meillä ole mitään maahanmuuttoa ja sitäpaitsi hallitsemme nämä asiat!"

Nyt jopa Sipilä tunnustaa, että "citykanit" ovat ylivoimaisesti suurin ongelma. Tilanne on nyt se, että "Juha Sipilä ja valtioneuvoston orkesteri soittavat polkan "Lirissä ollaan"
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: Bigot on 26.09.2015, 18:44:57
^ Nojoo, mutta edelleen, kuten Hjalliskin, elätellään toiveita, että vielä tämä voitoksi muuttuu. Näin voidaan "investoida" tänään vaikka 20 miljardia, jotta 20 vuoden kuluttua saadaan tuottoa. Ja kun ei ullattaen saadakaan, vaan edessä on seuraava 20 miljardin lasku, niin se on rasistien syytä, kun eivät käyttäneet tarjottua potentiaalia hyväksi.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: guest3656 on 26.09.2015, 21:14:34
EK:n Jyri Häkämiehen, VATT:n entisen johtajan Juhana Vartiaisen sekä eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtajan Jaakko Kianderin hyökkäykset suomalaisia kohtaan on ennenkaikkea suhteututtava nykyiseen kontekstiin. Ei voi olla sattumaa, että maaperää pehmitetään ensin suurikaliberisella tykistöllä. Perässä saapuvat nopeasti liikkuvat mobilisoidut VOK-jalkaväkijoukot etenevät kaikkialle huutaen uraata. Mentaalisesti rampautetut kansalaiset ovat voimattomia ylivoiman edessä ja heittäytyvät rähmälleen vihollisen edessä taistelutta.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: kirjoittelija on 26.09.2015, 21:46:20
Pelkät vastaanottokulut ja käsittelykulut ovat maahanmuuttoviraston arvion mukaan 470 miljoonaa euroa jos tulee 30 000 tp-hakijaa eli jos tulee nykytahtiin noin 500 päivässä niin se on vuositasolla 180 000 eli kuluja tulee kuusinkertainen summa eli 2820 miljoonaa eli 2,8 miljardia.

Sitten oleskeluluvan saaville vielä päälle ilmainen asunto ja ilmaista rahaa ilmaisen elämän maksamiseen Kelan asumistuesta ja työttömyyskorvauksesta ja loput aina minimitoimeentuloon saakka sossusta ja tietenkin vielä harkinnanvaraiset sossun tuet tämän päälle.

Sitten vielä  perheenyhdistämiset suoraan sossun asiakkaaksi.

Sitten vielä tulkit, oikeusavut, kotouttamiset, suomen kurssit, tukiopettajat lapsille, koulunkäyntiavustajat ja kaikki muu tilpehööri.

Sitten vielä se fakta että kolmen surimman turvapaikanhakijaryhmän eli irakilaisten, somalien ja afgaanien työttömyysprosentit ovat yli 50% ja tämä vaikka suurin osa naisista on kotihoidon tuella kasvattamassa monilapsista perhettä.

Sitten vielä se että näistä lapsista syrjäytyy täysin nuoriksi tultuaan somalien kohdalla yli 40% ja irakilaisten ja afgaanien kohdalla noin 30% ja kun tiedämme että syrjäytynyt nuori maksaa elinaikanaan yhteiskunnalle miljoona euroa niin lopputulos on että...

Keskustan, kokoomuksen ja persujen eli Juha sipilän, Petteri Orpon, Alexander Stubbin ja Timo Soinin hölmöily hallituksessa ja kyvyttömyys ratkaista ongelmaa tulee maksamaan suomelle kymmeniä miljardeja euroja ja romahduttamaan koko hyvinvointivaltion.

Ongelman voisi ratkaista aloittamalla rajatarkastukset heti ja estämällä suomeen pääsy ilman vaadittavia asiakirjoja ja tänne yrittäville kehotus hakea turvapaikkaa sieltä ruotsista ja laittamalla kaikki maahanmuuttopolitiikan luvatut tiukennukset täytäntöön kuukauden kuluessa ja vaatimalla että maahanmuuttovirasto lopettaa löysän ja löperön lepsuilunsa eli julistaa Bagdadin turvalliseksi ja alkaa palauttamaan myös vaarallisilta alueilta tulevat irakilaiset, somalit ja afganistanilaiset maidensa turvallisiin osiin ja leikkaamalla turvapaikanhakijoille maksettavan rahan nollaan ja tiedottamalla tiukennuksista lähtömaihin.


Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: HDRisto on 26.09.2015, 21:51:19
Quote from: Kni on 26.09.2015, 14:27:24
Quote from: Punaniska on 26.09.2015, 10:57:23
EK haluaa itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi palauttaa maan vuoteen 1917.

Minä pelkään, että ollaan menossa kohti vuotta 1918.

Sehän tulee heti siinä seuraavana, numerojärjestyksessä.
Mutta oikeasti olemme menossa vuoteen noin 600.
Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Tp-hakijoita tulee yli 50 000, monen miljardin kustannukset
Post by: kirjoittelija on 26.09.2015, 22:03:16
Quote from: Roope on 26.09.2015, 13:51:33
Quote from: hattiwatti on 26.09.2015, 13:43:04
^^ Foorumilla joskus ollut mainio talouskirjoittaja tyhmyri on aika hyvin ruotinut asiaa. Helppohan noi on liiskata.

Vartiainen ei ole esittänyt maahanmuuton suhteen mitään johdonmukaiseksi tarkoitettua talousteoriaa. On vain heittoja tyyliin "Ruotsin taloudella menee hyvin, koska maahanmuutto".

Vartiainen valehtelee.

Ruotsi on epäonnistunut maahanmuuttajien työllistämisessä surkeasti eli ruotsalaiset maksavat työllään maahanmuuttajien elämän.

Quote'Swedes, you need to talk about immigration'
Published: 11 Aug 2015 07:57 GMT+02:00
Updated: 11 Aug 2015 13:45 GMT+02:00

Sweden's mainstream politicians' failure to talk openly about the country's conflicted relationship with immigration is paving the way for radical parties such as the Sweden Democrats, argues Fraser Nelson.

Sweden has long been a lodestar for left and the right – an exporter of political ideas for people from all political persuasions. The world capital of free schools and tax cuts (for those who like that sort of thing) and of the welfare state (for those who don't). The New York Times columnist Paul Krugman once said that every time he hears an American denouncing Europe's welfare, he has an 'urge to take that person on a forced walking tour of Stockholm'. He wrote that four years ago; he probably wouldn't write it now.

Even a tourist, walking through Stockholm this summer, would notice something unusual. The city has new visitors, who are changing its character. They sit outside coffee shops and on street corners, outside underground exits and bus stops; friendly people, saying 'hej hej,' while holding an coffee cup filled with a crown or two. Their belongings are often kept in large piles in the street, which no one moves. To visitors, it's baffling: why is this tolerated? Where are the police? Why does no one keep order?

On health, wealth and equality Sweden stands atop the world league tables. But when it comes to sharing that prosperity with immigrants – well, that's where Sweden falls down. In 2013, the OECD published an integration index: the unemployment rate for immigrants, relative to natives. In Britain, the USA and Canada there are hardly any differences; that means they are pretty good melting pots. But the unemployment rate for foreigners in Sweden is a scandalous 2.6 times as high as for natives – the most daunting ratio in the developed worlds, except for Norway.

There are many explanations for this. Swedish is a tricky language to master, even for Europeans – and Swedish employers are notoriously insistent on good language. So if you don't know your 'ljus' ('candle') from your 'jos' ('juice'), you may struggle to be hired. Then come the more subtle factors like Sweden's un-hierarchical employment system, where bosses prefer to drop hints rather than issue instructions.

To outsiders, it can be tough to play this game of guess-what-the-boss-really-wants. The concept of "lagom" is hard for outsiders to understand, but at least there's a word for it. No word covers the strange rules of the Swedish workplace.

Moreover, it's very hard to fire workers in Sweden – so bosses are wary about hiring. Strong employee protection laws build a wall around the world of employment – great for those inside, but dismaying for outside. Often the young, and immigrants. When there are riots in countries with high employee protection, like Sweden and France, you can usually spot certain ethnic minorities who struggle to find work. When Britain riots, as it did four summers ago, it's like a Benetton advert: the racial composition reflects that of the cities themselves. It's a strange advert for British race relations: ebony and ivory, looting in perfect harmony.

One of David Cameron's many reforms has been deregulating the labour market; making it easier to fire people, and harder for employees to file spurious complaints against their boss. Never has it been easier to fire workers in Britain; and never have more workers been in employment. Cameron was able to boast at the last election that more jobs had been created in Britain than the rest of Europe put together. Around two million new jobs in all, half attributable to immigration. The British jobs miracle has been shared with the world.

But we must also consider the type of immigrant. Britain's economy hungrily digests Polish plumbers and Greek baristas – the UK has been lucky to have some of the best immigrants a country can ask for (and, reader, I married one). But while Britain has focused on economic migrants, Sweden's speciality has been taking on asylum seekers; significantly more of them than the UK. Quite something, when you consider that Britain's population is six times as large.

Britain has huge concerns about EU membership; we're even having a referendum to decide whether to pull out. But we're pretty good at finding jobs for the immigrants who want them. And almost all of them do (our immigration policy sees to that). Cameron has created more jobs for Frenchmen than Francois Hollande; more for Greeks than anyone in Athens.

It's a paradox: Britain may be queasy about immigration, but it loves immigrants. For Sweden, the reverse is true. It loves immigration so much that its last Prime Minister lost an election by telling worried voters to 'open their hearts' to the newcomers. But when it comes to actually hiring them? In Britain, the phrase 'EU migrant' could call to mind a Polish workman or a French financier. It's odd to see that, in Sweden, even the Prime Minister uses 'EU migrants' as a euphemism for beggars. And, to me, it's a slur on the vast majority of EU migrants who came to Sweden to work, to fit in, and to be good citizens.

My wife's parents were, once, 'EU immigrants' to Sweden; refugees who fled Soviet Czechoslovakia. They were given accommodation, taught Swedish and given everything by a wonderful, generous country whose famous openness was – and remains – a beacon for the world. But that openness may now be eating itself. And for those of us who love Sweden, it's painful to watch.

As Oxford University's Paul Collier argued in The Spectator recently, if a country accepts immigrants faster than it can integrate them then it creates problems. Sweden is better than almost anyone at welcoming immigrants, but worse than almost anyone at integrating them in the workplace. This is the recipe for a political disaster.

If the main political parties fail to talk frankly about those problems, they create a vacancy for a party that will. In Sweden, that vacancy is being filled by the Sweden Democrats – who now claim the support of about 20 per cent of Swedes. And the Swedish Conservatives and ruling Social Democrats so abhor this upstart party that have persuaded themselves that, if they start to talk frankly about immigration, it is a sell-out and a concession to the enemy. It's a bad case of political myopia: an ability to see the party, but not the voters behind it.

And what of the SD voters? Are they deemed 'racist' and 'neo-fascist' too? Or might they be ordinary Swedes, concerned about the future of their country – and sick to death of the failure of mainstream parties to talk about this like adults? I make a living being critical of David Cameron and the now-departed Ed Miliband, but I'll say this much for both: they were able to talk frankly to British voters about immigration, its benefits and its challenges. Votes for the British National Party fell by 99 percent at the last general election.

Cameron toughened his stance on immigration, saying he'd will deny welfare to newly-arrived EU immigrants and deport those – French or Romanian – who lack the means to support themselves. During the UK campaign, I met a delegation of Swedish political advisers who had come to study the debate and they were shocked by the coarseness of the language in Britain. Even the Labour Party wanted to deny welfare to new immigrants! But both were trying to win back voters from Ukip; the Tories actually succeeded.

Here lies the paradox: Britain's politics may sound dirty, but that's how we keep things clean. Britain has its (many) problems, but you won't find many stories of beggars being viciously attacked in the streets.

I will admit that I am in the minority in arguing that immigration to the UK has been a stunning success. But I truly believe it – and now, when I'm in Sweden, that success seems even more remarkable. Cameron's immigration target has been a laughable failure, but he won points for trying. If there is a lesson that Swedes can learn from Brits, it is this one: it's amazing just how far you can get with open, calm and honest talk about immigration. It may be uncharitable, but I'd quite like to see the Sweden Democrats crushed – but the way to do this is by open conversation with lost voters, not calling your enemy names.

Fraser Nelson is the editor of UK-based political magazine The Spectator. This column for The Local is a revised version of a debate article originally published in Swedish for the Svenska Dagbladet newspaper.

http://www.thelocal.se/20150811/swedes-you-need-to-talk-about-immigration

Vartiainen valehtelee osa 2:

QuoteImmigrants need time to learn Swedish: OECD
Published: 30 Mar 2015 17:18 GMT+02:00

Sweden needs to do more to help its immigrants and refugees learn Swedish so they can become fully-integrated members of society who hold down jobs, the OECD has argued.

The Organisation for Economic Cooperation and Development (OECD) highlighted immigrants' difficulties in learning the Swedish language in its report on the Scandinavian country.

The government subsidises two types of employment for non-European Union immigrants, one which requires evening courses in Swedish, entitled Step In Jobs, and one which does not, entitled New Start Job.

The OECD - an international body that promotes policies designed to improve the economic and social well-being of people around the world - would like to see more immigrants in Step In Jobs.

"For some immigrants, the short-term benefit of going into a New Start Job may come at the cost of failing to develop the language skills that would improve the chances of successful integration in society and the labour market in the long term," it wrote.

The issue is crucial to Sweden, as "the immigrant population is set to increase further in the coming years, and many immigrants are asylum seekers and refugees who need more help to integrate than those who migrate for employment."

Some 81,000 people sought asylum in Sweden last year, representing 0.8 percent of its population.

Most of the asylum seekers were fleeing countries torn apart by conflicts, such as Syria, Iraq and Somalia, or authoritarian regimes such as Eritrea.

The Scandinavian country, known for its generous refugee policy, already has vast Swedish-language courses set up for its immigrants, offering all foreign adults unlimited lessons free of charge.

According to government statistics, the number of students enrolled in the Swedish For Immigrants (SFI) classes has more than tripled in 15 years, to 114,000 in 2013.

Those who pass at least one of the six levels usually require hundreds of hours of classes, with women who speak no European language tending to fare least well.

In Sweden unemployment is significantly higher among foreign born residents at 17.2 percent, compared to 6.3 percent for those born in the country.

The OECD also noted that adult immigrants are not the only ones suffering from a lack of Swedish language skills -- immigrant children also have significant difficulties in school.

"The reception of immigrant children and how they catch up, especially in the Swedish language but also in other subjects, is crucial. It requires effective provision of extra support and well-functioning reception classes," the OECD said.

Other suggestions in the report included lower entry-level wages for young people and make teaching more attractive.

The OECD's outlook for Sweden is sunnier than the government's, with the group expecting GDP growth of 2.9 percent this year and three percent next year.

Unemployment is expected to fall to 7.5 percent this year and 7.3 percent in 2016.

The OECD forecasts an inflation rate of 0.5 percent this year, rising to 1.5 percent next year.

http://www.thelocal.se/20150330/sweden-must-give-immigrants-time-to-learn-swedish-oecd

Eli ruuotsissa maahanmuuttajien työttömyys on 2,6 kertaa suurempaa kuin ruotsalaisilla ja tämä siitä huolimatta että suuri osa on töissä tuetuissa työpaikoissa ja siitä huolimatta että ilmaisia ruotsin kielen kursseja saa niin paljon kuin haluaa.

Kun ottaa huomioon että suomalaiset ja muut eurooppalaiset ovat hyvin työllistettyinä niin se tarkoittaa että somalien, irakilaistan, afganistanilaisten ja muiden työttömyys on ruotsissakin yhtä kauheaa kuin suomessa.

Suomessahan näiden ryhmien työttömyys on yli 50%.

Title: Vs: 2015-09-26 Harkimo: Turvapaikanhakijoita tulee yli 50 000 - "monen miljardin kus
Post by: Veikko on 27.09.2015, 17:52:20
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 26.09.2015, 10:52:29
TV:n ykkösaamussa EK:n Kari Jyri Häkämies juuri paljasti EK:n virallisen kannan turvapaikanhakijavyöryyn. EK pitää asiaa positiivisena ja on ollut suoraan yhteydessä yrityksiin pyrkimyksenä työllistää tai järjestää oppisopimuspaikka mahdollisimman monelle turvikselle. Toimittaja Jari Korkin kysyessä mitä sanottavaa Häkämiehellä on suomalaisille työttömille, vastasi Häkämies etteivät kymmenet tuhannet työmarkkinoille pyrkivät turvikset vaikuta millään tavoin suomalaisten työttömien tilanteeseen. EK:n fokus on siis vain ja ainoastaan turviksissa.

EK on nähnyt aina päävastustajanaan suomalaisen työntekijän, joka vaatii tietyt vähimmäisoikeudet ja kehtaa pyytää vielä kohtuullisen palkankin työnteostaan. Nyt, tietenkin, siellä silmät kiilluvat ja kuola valuu suupielistä, kun näköpiiriin on tullut tilaisuus toteuttaa halpatuotanto ja halpapalvelut omassa maassa tukemalla ulkomaisen halpatyövoiman tuloa ja luomalla muutenkin kehitysmaaolosuhteet Suomeen.