Quote
Eeva-Maria Maijala: Turvapaikanhakijat heti työhön
Lappilainen kansanedustaja Eeva-Maria Maijala muuttaisi lakeja ja säädöksiä, jotta turvapaikanhakijat voisivat ryhtyä tuettuun työhön välittömästi
Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala vaatii hallitukselta toimia, jotta maahan tulevat turvapaikanhakijat saadaan nopeasti työllistettyä. Maijalan mukaan säädöksiä on muutettava siten, että turvapaikanhakijat voisivat ryhtyä heti ohjattuun tuettuun työhön.
– Tällä hetkellä kansainvälistä suojelua hakenut ulkomaalainen saa aloittaa työskentelyn Suomessa vasta kolmen kuukauden oleskelun jälkeen, mikäli hänellä on asianmukainen matkustusasiakirja. Jos sitä ei ole, niin aikaraja on kuusi kuukautta.
Harjoittelua ja oppisopimuksia
– Kun turvapaikanhakijoiden virta alkaa ylittää yhteiskuntamme kantokyvyn, niin meidän on otettava tällaiset aikarajat uuteen tarkasteluun, perustelee Maijala eduskunnassa jättämäänsä laki- ja toimenpidealoitetta.
– Mallia voitaisiin ottaa opiskelijoiden harjoittelupaikoista, vajaakuntoisten työllistämisestä ja oppisopimuksesta, lisää Maijala.
Maijalan mukaan työllistämispaketin avulla voitaisiin myös valvoa, että ketkä hakijoista ovat valmiita tulemaan mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan eivätkä olemaan vain elätettävinä.
– Moni Suomeen viime viikkoina tullut turvapaikanhakija on koulutettu, osaava, parhaassa työiässä oleva hyväkuntoinen mies.
http://yle.fi/uutiset/eeva-maria_maijala_turvapaikanhakijat_heti_tyohon/8332586
Eli keskustan kansanedustaja esittää että suomeen useiden turvallisten eu-maiden halki vaeltaville turvapaikkakeinottelijoille järjestetään tuettua työtä heti samaan aikaan kun suomalaiset nuoret ja maassa jo asuvat maahanmuuttajataustaiset nuoret syrjäytyvät joukolla.
Millä planeetalla tämäkin keskustalainen elää?
Irakilaisten ja somalien työttömyysprosentit ovat yli 50% ja somalinuorista totaalisyrjäytyneitä, eli miljoona euroa yhteiskunnalle elämänsä maksavia, on yli 40% ja irakilaisista nuorista vastaava prosentti on noin 30%
Näille ihmisille ei ole kysyntää suomen työmarkkinoilla koska heillä ei ole kielitaitoa, ei koulutusta, eikä motivaatiota koska yhteiskunta maksaa ilmaisen elämän.
Keskusta ja kokoomus ovat rakentamassa suomesta helvettiä sekä tulijoille että suomalaisille nuorille.
Lisäksi 500 äijää päivässä tarkoittaa että keskustalaisten äänestäjien pojista entistä useampi jää vanhaksi pojaksi eli ilman vaimoa ja keskustalaiset äänestäjät jäävät ilman lapsenlapsia ja koska tilastojen mukaan tulijat syyllistyvät 17 kertaa todennäköisemmin raiskauksiin kuin suomalaiset niin keskustalaisten ja kokoomuslaisten äänestäjien tyttärien raiskaukset tulevat lisääntymään.
Miten kukaan jolla on lapsia pystyy äänestämään keskustaa?
Miten kukaan kokoomuslainen pystyy kehumaan Petteri Orpoa hyvin tehdystä työstä?
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2015, 16:19:21
– Moni Suomeen viime viikkoina tullut turvapaikanhakija on koulutettu, osaava, parhaassa työiässä oleva hyväkuntoinen mies.
Pakolaiskeskuksiin voisi perustaa käytännönläheisiä ammattikouluja. Esim. tiskaaminen on valtavan helppoa, kun sen kerran oppii.
Onneksi nykyaikana ei enää tarvitse kouluttaa ketään ensin.
Bah, jopa siivoojat ovat jotain 500 opintopisteen maistereita.
Maijalasta varmaan maatiloille voitaisiin luoda vielä joku erikoistuki jolla voisi työllistää näitä tuettuja työntekijöitä?
Quote from: Kumkvatti on 25.09.2015, 17:15:33
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2015, 16:19:21
– Moni Suomeen viime viikkoina tullut turvapaikanhakija on koulutettu, osaava, parhaassa työiässä oleva hyväkuntoinen mies.
Pakolaiskeskuksiin voisi perustaa käytännönläheisiä ammattikouluja. Esim. tiskaaminen on valtavan helppoa, kun sen kerran oppii.
Monet suomalaiset tiskaavat myös kotonaan. No, käytännössä kaikki. Ovatko irakilaiset geelitukat tosiaan niin paljon suomalaisten yläpuolella, etteivät he kykene moista tehtävää voi hoitaa? Jos näin, mitkäköhän ovat työllistymisennusteet tulevaisuudessa? Mielestäni kavereita voisi aivan hyvin kotouttaa siellä vastaanottokeskuksissa näissä suhteissa. Ei meinaan ole ollut mikään ihmisoikeusrikos suomalaisiltakaan vaatia tiskausta...
Quote from: Dangr on 25.09.2015, 17:23:18
Maijalasta varmaan maatiloille voitaisiin luoda vielä joku erikoistuki jolla voisi työllistää näitä tuettuja työntekijöitä?
Sukulaiset ovat kertoneet varsin myötämielisiä juttuja sotien aikaisista venäläisistä sotavangeista. Olivat pääasiassa hyviä tyyppejä. Silloin ruumiillinen työ oli tietenkin arvossaan paljon enemmän kuin nyt maataloustyönkin automatisoiduttua.
Vaan luulenpa, että vihollispuolen sotavankien kanssa pärjättiin paljon paremmin kuin näiden uusien huippuosaajiemme kanssa. Toivoisin asian olevan toisin, mutta en vain usko.
Kepu pettää aina!! Tällä kertaa se petti pahemmin, kuin koskaan aikaisemmin. Insinööri Pöpilä on osoittautunut jo vahingollisemmaksi tälle kansalle kuin kukaan kepulainen aiemmin ja on menty vasta alle puoli vuotta. Väyrystä on tosiaan ikävä siinä mielessä, ettei Paavo olisi koskaan kussut omiin muroihin näin pahasti.
Quote from: foobar on 25.09.2015, 17:26:41Monet suomalaiset tiskaavat myös kotonaan. No, käytännössä kaikki. Ovatko irakilaiset geelitukat tosiaan niin paljon suomalaisten yläpuolella, etteivät he kykene moista tehtävää voi hoitaa? Jos näin, mitkäköhän ovat työllistymisennusteet tulevaisuudessa? Mielestäni kavereita voisi aivan hyvin kotouttaa siellä vastaanottokeskuksissa näissä suhteissa. Ei meinaan ole ollut mikään ihmisoikeusrikos suomalaisiltakaan vaatia tiskausta...
Eihän turvapaikanhakijoiden tarvitse edes viheltää itse, vaan sitä varten etsitään vihellystaitoisia opiskelijoita vastaanottokeskuksiin viihdyttäjiksi.
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 17:33:03

Tämä kuulostaa melkein vitsiltä: esiviheltäjä kulkee kaupungilla huippuosaajaporukan vierellä ja viheltää rivoja naisille kun niin osaajat käskevät. Jottei jäätäisi yhteiskunnan ulkopuolelle.
Quote from: Kim il-66 on 25.09.2015, 17:29:48
Kepu pettää aina!! Tällä kertaa se petti pahemmin, kuin koskaan aikaisemmin. Insinööri Pöpilä on osoittautunut jo vahingollisemmaksi tälle kansalle kuin kukaan kepulainen aiemmin ja on menty vasta alle puoli vuotta. Väyrystä on tosiaan ikävä siinä mielessä, ettei Paavo olisi koskaan kussut omiin muroihin näin pahasti.
Sipilää kohdeltiin silkkihansikkain ennen eduskuntavaaleja eivätkä ihmiset tajunneet että kyseinen ihminen on täysin normaalista elämästä vieraantunut monimiljonääri jolla on maailmanpelastaja-kompleksi ja luulee olevansa kaikkia muita fiksumpi ja vielä parempikin ollessaan "hyväntekijä".
Quote from: foobar on 25.09.2015, 17:35:26Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 17:33:03Quote from: foobar on 25.09.2015, 17:26:41Monet suomalaiset tiskaavat myös kotonaan. No, käytännössä kaikki. Ovatko irakilaiset geelitukat tosiaan niin paljon suomalaisten yläpuolella, etteivät he kykene moista tehtävää voi hoitaa? Jos näin, mitkäköhän ovat työllistymisennusteet tulevaisuudessa? Mielestäni kavereita voisi aivan hyvin kotouttaa siellä vastaanottokeskuksissa näissä suhteissa. Ei meinaan ole ollut mikään ihmisoikeusrikos suomalaisiltakaan vaatia tiskausta...
Eihän turvapaikanhakijoiden tarvitse edes viheltää itse, vaan sitä varten etsitään vihellystaitoisia opiskelijoita vastaanottokeskuksiin viihdyttäjiksi.
Tämä kuulostaa melkein vitsiltä: esiviheltäjä kulkee kaupungilla huippuosaajaporukan vierellä ja viheltää rivoja naisille kun niin osaajat käskevät. Jottei jäätäisi yhteiskunnan ulkopuolelle.
Arabimiehet voivat sanoa myös "bsst, bsst" viheltämisen sijasta, mutta naisen kannattaa suhtautua siihen samalla tavalla kuin viheltämiseen. (OT, pahoittelen.)
Quote from: kirjoittelija on 25.09.2015, 17:36:05
Sipilää kohdeltiin silkkihansikkain ennen eduskuntavaaleja eivätkä ihmiset tajunneet että kyseinen ihminen on täysin normaalista elämästä vieraantunut monimiljonääri jolla on maailmanpelastaja-kompleksi ja luulee olevansa kaikkia muita fiksumpi ja vielä parempikin ollessaan "hyväntekijä".
Persujen kanssahan keskusta samasta lapsiperheellisten äänipotista kamppaili. Siksihän erittäin suosittu homoavioliittokampanjakin raavittiin pystyyn.
Nyt alkaa meikänaiselle riittää tämä suomalaisten ihmisten rätillä naamaan lyönti ja aliarvostaminen.
On se j***a kumma juttu että nyt alkaa löytyä näitä työttömyydestä huolestuneita, kun kyse on turvapaikanhakijoiden työn saannista, mutta aiemmin ei kansanedustajia ole tippaakaan kiinnostanut suomalaisten työttömyys, eikä kiinnosta nytkään. Ei mikään suomalaisten ihmisten hätä ole koskaan saanut kansanedustajia näin toimeliaiksi kuin nämä turhapaikanhakijat.
Minkä kansan edstajia nämä ovatkaan?
Haistakoon, no en sano enää mitään.
Quote from: Kumkvatti on 25.09.2015, 17:15:33
Pakolaiskeskuksiin voisi perustaa käytännönläheisiä ammattikouluja. Esim. tiskaaminen on valtavan helppoa, kun sen kerran oppii.
Tähän kannattaisi tosissaan tarttua sillä näiden avaruuskirurgien papereilla ja ammattitaidolla ei taida heille Suomesta tuon kummempia hommia löytyä...
Että tuettuun työhön. parhaassa työiässä oleva, koulutettu. Jos bussilipun ostaminen heidän englannilla on haastellista, niin miten sitten työnteko, englanninkielisessä työympäristössä?
Multikultti on rikkaus jne.
(http://s17.postimg.org/adbbaiwzz/ulkkikset_duunaa_2010.jpg)
Ajatuksena ehdotus on jalo mutta näin itse toiseen maahan työn perässä muuttaneena suoraan sanoen vituttaa, että ensin muutetaan maahan kutsumattomana "siirtolaisena", sitten valtio antaa muuttajalle asunnon kantisjonon ohi, lyö käteen kaikki tuet sekä ostaa tälle terveydenhuoltopalvelut yksityisiltä palveluntarjoajilta, sekä lopuksi vielä näin laman keskellä maksaa työpaikan kantisjonon ohi. Kun itse saavuin tähän maahan missä nykyään asun, minulla piti olla työpaikka etukäteen järjestettynä ja yhtään mitään en ole saanut kantisjonon ohi valtiolta. Päinvastoin, kaikesta olen joutunut maksamaan omasta pussista pidemmän kaavan kautta.
Luovuutta on tähänkin asti käytetty lahjakkaasti perustamalla somalien yhdistyksiä ja aluejärjestöjä. Tuhannen järjestöä saadaan helposti myös arabeille ja etenkin irakilaisille. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä RAY ja Veikkaus vaan sponssaamaan. Jos ei ihan töitä, niin ainakin työpaikkoja saadaan näin bouttia 5000:lle irakilaiselle ensi hätään.
5000 pakolaistahan saadaan ajamaan taksia ja 500 000 pakolaista saadaan ajamaan busseja. Lopuille miljardille uussuomalaisille saadaan vanhusten pyllyjenpyyhkimistöitä ainakin sitten, kun suuret ikäluokat ovat tuhkana maaperässä. Ainii, siivoojat unohtuivat. SOL palkkaa 10 miljardia maahanmuuttajaa siivoamaan laivoja, koska siivous ei enää kelpaa kantaväestölle.
Eevamarialle on nyt sattunut virhe, nimittäin työpaikanhakijat pitää työllistää, ei turhapaikanhakijat.
Ihailtavalla tarmolla poliitikot uurastavat, vaivojaan säästelemättä turhapaikanhakijoiden työllistämiseksi, vaikka ei ole mitään tietoa monien henkilöllisyydestä, taustoista, ammattitaidosta, kielitaidosta yms.
Joku pedofiiliraiskaaja saatetaan siis ottaa päiväkotiin namusatusedäksi.
Ja uutiset ja ylenanto ja media jaksaa jauhaa täysillä kierroksilla samaa paskaa päivästä toiseen ja kaikenlaiset stillerit pällistelee ruudussa turpea naama hikisenä koska multikultia pitää levittää.
OT, mutta ylevero pitää lakkauttaa. En halua maksaa suomalaisvastaisen propagandan tuottamisesta ja levittämisestä.