Quote
Valtiotieteilijä, Helsingin Aikuisopiston apulaisrehtori ja Suomen Pakolaisavun hallituksen jäsen Jyrki Sipilä kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan, että on Suomen onni, että tänne "hakeutuu oma-aloitteisesti iso joukko raavaita, työikäisiä miehiä Irakista".
Suomeen on tänä vuonna tullut jo yli 12 000 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on tullut Irakista.
- Töihinhän he haluavat, koska haluavat elättää tänne pian perässään tulevat perheenjäsenensä ja sukuaan Irakissa. Ja työntekijöitä me tarvitsemme, Sipilä kirjoittaa.
- On lottovoitto, että saamme raavaat irakilaiset miehet Suomeen. Mutta jättipottimme pitää panna poikimaan, Sipilä kirjoittaa.
Sipilän mukaan iso kysymysmerkki onkin juuri se, miten Suomi onnistuu työllistämään maahanmuuttajansa. Sipilän mukaan työllistymiseen liittyy monia mutkia.
- Osa kurveista johtuu maahanmuuttajasta itsestään, osa tehdystä talouspolitiikasta, osa työnantajista, osa siitä, saammeko ulkomailta taloudellista vetoapua, osa yhteiskuntamme tarjoamista palveluista, hän kirjoittaa.
Sipilän mielestä Suomen ainoa vaihtoehto on yrittää työllistää tänne tulevat irakilaiset miehet, "vaikka se onkin risky business".
- Muualtahan ihmisiä Suomeen ei riittävästi tule. Eikä valtiomme yritä ihmisiä houkutella tänne tulemaan, hän kirjoittaa.
- Tänne jo tulleiden ja tulevien maahanmuuttajien työllisyysaste pitää saada nousemaan, mielellään tappiin saakka. Sitten viimeistään voimme unohtaa leikkauspolitiikan: sitä ei enää tarvita, Sipilä kirjoittaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117648-lottovoitto-etta-saamme-raavaat-irakilaiset-miehet-suomeen
Jättipotti: nuo raavaat miehet Irakista
http://jyrisipila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203192-jattipotti-nuo-raavaat-miehet-irakista
Juuri sopivasti perunannostoon. Ai mutta sekin tehdään nykyään koneilla... :-\
Eikö Ruotsi voisi ottaa tätä lottovoittoa. Suomelle riittää lottovoitoksi että ollaan synnytty tänne.
En nyt tässä pysty aivan kertomaan, mitä mieltä tuosta Siplästä olen, koska t eksti olisi painokelvotonta. Yritetään vähän loivemmin.
Mistä helvetistä näitä Sipilöitä oikein sikiää! Kaikki nämä Pöpilä II:n kliseiset argumentit ovat ammuttavissa ulkoavaruuteen ja ovat täysin mokutuskiimaisen sätkynuken täydellistä retoriikkaripulia.
Voi enkelkuoro, etten paremmin sano.
On lottovoitto syntyä Suomeen muuttavaksi irakilaiseksi.
Täällä esimerkkejä näistä raavaista miehistä.
http://mvlehti.net/2015/09/22/mv-esittaa-fahadin-sielunveljet-katso-ja-kauhistu/
http://static.mvlehti.net/uploads/2015/09/Pakolainen-Wally-3.jpg
Eiköhän kepulaisilla yrittäjillä ollut suunnitelmat jo valmiina halpatyövoima-aallon varalle, koska siltä suunnalta ei nyt ole kuulunut ulinaa isänmaasta, mikä meinaa, että niiltä ei olla ottamassa pois mitään.
Nyt jänskättää milloin Sipilä leimaa tsunamia vastustavan raavaan suomalaisen miehen äärioikeistolaiseksi ja halun säilyttää omaa työpaikkansa rasismiksi.
QuoteValtiotieteilijä, Helsingin Aikuisopiston apulaisrehtori ja Suomen Pakolaisavun hallituksen jäsen
Mtään seinähullujen mokuttajien salaliittoa ei ole olemassa. Ne ovat ihan out and proud.
Lottovoitto? Kuka antoi tuolle porukalle luvan pelata uhkapeliä meidän tulevaisuudellamme?
Itse luen tuon kirjoituksen vähän erityyliin kuin muut, eli kirjoittaja kyllä ymmärtää realiteetit, mutta hänestä ainut vaihtoehto on yrittää ja toivoa parasta. Tämä on se linja, jossa kädet likaantuvat vähiten ja pystyy perustelemaan itselleen miksi turhaa koulutusta, jonka tulokset ovat huonot, pitää jatkaa. Vaikka huoltosuhde ei korjaannu, niin toivotaan vain parasta ja koulutetaan lisää (reserviin). Tyypillinen hyvää tarkoittava, mutta omia etujansa ajava henkilö.
Quote from: Rändöm on 23.09.2015, 11:52:16
Ei taida tämä kaveri olla ainoa Sipilä, joka tuntee ei niinkään alitajuista halua arabimiehen kehoa kohtaan.
Pankkitiliään se ajattelee tumputtaessaan.
QuoteKirjoittaja on valtiotieteilijä ja toiminut maahanmuuttotyössä koulutusalalla 1990-luvun alusta lähtien. Hän on kohdannut työssään noin 3 000 eri puolilta maailmaa eri syistä Suomeen muuttanutta ja ohjannut heitä heidän opiskeluperiodinsa ajan. Näistä ihmisistä ehkä puolet on ollut muslimeja. Kirjoittaja on Suomen Pakolaisapu ry:n hallituksen jäsen. Kirjoittajan näkemykset ovat hänen omiaan.
http://jyrisipila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jyrisipila (http://jyrisipila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jyrisipila)
En ihmettelisi, vaikka Sipilät olisivat sukua toisilleen. Muuten tämä oli perinteistä todellisuuspakoista roskaa, jonka edustajia pitäisi joskus kunnolla grillata mediassa - jos siis olisi rehellinen media missä grillata.
Irakilaisten potenttiaali kotonaan: Sisällissota ilman loppua näkyvissä.
Suomalaisten potenttiaali työpaikkojen luonnissa: Useampi vaalikausi elvytystä ilman merkittävää parannusta.
Näillä eväillä lottovoittoon? Mieleen tulee ennemmikin pyramidihuijaus.
Oikeastaan tässä on vasta sijoitettu viimeiset rahat lottoon ja nyt odotetaan voittoa. Päävoiton todennäköisyyshän on se yksi 15 miljoonasta.
Niin, lottovoiton sijaan kyseessä on lottoarpa. Palautusprosentti noin 50, mitä enemmän pelaat, sitä todennäköisemmin häviät, mutta ainahan on se mahdollisuus, että seuraavasta arvasta tulee Finlayson. Sen voimin moni suomalainen jaksaa viikosta toiseen. Ja Finlaysonia odotellessa on kiva katsella raavaita arpoja kaduilla.
Quote from: Frida Hotell on 23.09.2015, 12:00:07
Oikeastaan tässä on vasta sijoitettu viimeiset rahat lottoon ja nyt odotetaan voittoa. Päävoiton todennäköisyyshän on se yksi 15 miljoonasta.
Valtion budjetin paikkaamista lottoamalla. Mahtaneeko kannattaa ???
Quote from: Punaniska on 23.09.2015, 11:58:44
En ihmettelisi, vaikka Sipilät olisivat sukua toisilleen. Muuten tämä oli perinteistä todellisuuspakoista roskaa, jonka edustajia pitäisi joskus kunnolla grillata mediassa - jos siis olisi rehellinen media missä grillata.
Mä en löytänyt netistä tyypin puoluekantaa, mutta se taitaa olla OAJ:n desantti.
QuoteKirjoittaja on Suomen Pakolaisavun hallituksen jäsen ja Helsingin aikuisopiston apulaisrehtori, joka on työskennellyt maahanmuuttajien koulutuksen parissa vuodesta 1991.
http://www.vapausvalitatoisin.com/uutiset.html?a100=10 (http://www.vapausvalitatoisin.com/uutiset.html?a100=10)
Edit: Mun on hyvin vaikea luottaa virkamieheen, joka jättää virkansa mainistematta. Semmoinen vie ajatukset väärään suuntaan.
Eli meillä on tässä asiantuntija ja tutkija, joka suosittaa ottamaan sikana halpatyövoimaa, vaikka oikeesti se on huolissaan opettajien työpaikoista.
Se saattais olla muun hyvän ohella luokkasotaan yllyttävä demari, koska kansankiihotus menee kumminkin porvarin piikkiin.
Palkkaiskohan Sipilä jonkun lapsirakkaan irakilaisen nuoren miehen huolehtimaan lapsistaan. Vois näyttää meille muille taas vähän esimerkkiä.
Onelinerihan toi on, mutta mä en tästä sen verran sokissa.. siis tämä on selvä osoitus siitä että Sipilä & co HALUAVAT tänne lisää väkeä ja yrittävät tehdä kaikkensa jotta raja vuotaisi mahdollisimman pitkään.
Aikaisemmin spekuloitiin että hallitus pelaa vain aikaa, nyt se jo paljon varmempaa.
Yksinkertaisesti ei kuin mielenosoituksiin kunnes raja pamahtaa kiinni ja VOK:it alkaa tyhjentyä muihin maihin. Muuten me saadaan tänne tosiaan satojatuhansia tai, god forbid, miljoonia tulijoita. Mä pistäisin yhteiskunnan romahtamisen ja/tai sisällissodan uhan silloin johonkin 90-95% hujakoille. Ainoa mikä väliaikaisesti pelastaisi olisi jos maailman talous kääntyisi jyrkkään nousuun.. mutta pidemmän päälle sekin vain vähentäisi painetta sulkea rajat, joten tulijoita tulisi entistä enemmän.
Aikaisemmin sentään yritin uskotella itselleni että vaikka ovat hallitukseen päässeitä ihmisiä, ne ovat varmaan niin tietämättömiä asiasta ja tyhmiä etteivät vain tajua ja mielenosoitus olisi keino saada heidät tajuamaan. Nyt uskon että he tajuavat tasan mitä tekevät. Mielenosoituksista ja muista protesteista tuli juuri 100x tärkeämpiä. Nyt on yksinkertaisesti alettava sabotoimaan tätä maata kunnes Sipilä uskoo että ollaan tosissaan.
Jameksella on hyvä idea, mutta väkeä vielä liian vähän.. mielenosoitus (siisti sellainen) tuo varmasti lisää väkeä asialle. Nyt ruvetaan järkkään, ennenkuin on liian myöhäistä.
EDIT: Mielenosoituksen suunnittelua, sinne voi ilmoittautua mukaan: http://hommaforum.org/index.php/topic,104919.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,104919.0.html)
Niin.
QuoteSipilän mukaan iso kysymysmerkki onkin juuri se, miten Suomi onnistuu työllistämään maahanmuuttajansa. Sipilän mukaan työllistymiseen liittyy monia mutkia.
Eli sitten kohta kohdalta:
Quote
- Osa kurveista johtuu maahanmuuttajasta itsestään
Eli ylipäänsä onko
oikeasti työhalua ja -osaamista, kieli-, luku- ja kirjoitustaitoa.
Quote
osa tehdystä talouspolitiikasta
Koskee yhtälailla työttömänä olevia satojatuhansia suomalaisia (joihin, totuuden nimissä, kuuluu myös työhaluttomia)
Quoteosa työnantajista
Eli lähtevätkö työnantajat solidaarisuusmielessä palkkaamaan kouluttamattomia irakilaisia, vaikka työtä ei ole tarjolla.
Quote
osa siitä, saammeko ulkomailta taloudellista vetoapua
Eli alkaako meidän toimista riippumaton maailmantalous elpymään siten, että vienti vetäisi ja valtio saisi enemmän verotuloja, jotta
Quoteosa yhteiskuntamme tarjoamista palveluista, hän kirjoittaa.
...voisimme elättää myös Irakista saapuvan perheen loput kuusi jäsentä.
Ei riitä että Sipilä kehuu vaikeimmin työllistyvää maahanmuuttajaryhmää lottovoitoksi vaan kommenttiosiossa hän myös kertoo: "Sillä se on täyttä puppua, että tänne saataisiin riittävä määrä juuri niitä kantaväestöä lähtökohtaisesti paremmin työllistyviä. En ole huomannut, että meille olisi muuttamassa esimerkiksi satojatuhansia saksalaisia tai sveitsiläisiä. Suomella ei ole sellaista vetovoimaa."
Ikäänkuin meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia vaikuttaa pioliittisesti siihen millainen Suomen vetovoima on tulevaisuudessa, maa on stabiilissa muuttumattomuuden tilassa ja käsien levittely on Sipilän mukaan parasta mitä osataan tehdä. Haluammeko muuttua teollisuuden halpatyömaaksi kuten Intia ottamalla maahan satojen tuhansien matalapalkka alojen "työvoima" reservin vai päätämmekö houkutella maahan paremmin koulutettua porukkaa ja pitää maamme teknologisen kehityksen kärjessä.
Quote from: kaupunki on 23.09.2015, 12:25:42
Ikäänkuin meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia vaikuttaa pioliittisesti siihen millainen Suomen vetovoima on tulevaisuudessa, maa on stabiilissa muuttumattomuuden tilassa ja käsien levittely on Sipilän mukaan parasta mitä osataan tehdä.
Luonnonvoima jne. Nämä käsien levittelijät on niitä pahimpia tuholaisia, koska heille on velvoite ja moraalinen vastuu kirosanoja. Pakoilu ja minä-ensin asenne on taas heidän mielestä normaalia.
Onnex saatiin raavaita miehiä Irakista työvoimaksi. Eihän näistä kotoisista puolesta miljoonasta työttömästä niitä työhaluisia löydykään. Velttouttaan vaan makoilevat kotona kiljua keittelemässä. Kohta taloutemme kukoista kun Irakin urokset pistää tuulemaan (jos vain saadaan ne kotoutettua+jos saadaan ne koulutettua+jos saadaan järjestettyä nille työpaikat+jos ulkomaat tukevat+jos ne sopeutuvat kulttuuriimme+1 000 x jos...)
Suomen vetovoima on ilmainen ylläpito ja kielikurssit joita voi käydä eläkeikään asti suoriutumatta niistä yhdestäkään edes auttavasti.
AD 2015 kun hollitupalaiset saapuivat Hölmöläön.
QuoteJyrki Sipilä: Raavaat irakilaiset miehet ovat Suomelle lottovoitto
Lottovoitto jossa lisänumerotkin ovat sattuneet kupongille oikein.
Onkohan yhtä iso lottovoitto, kuin 1990-alussa Suomeen niskat notkollaan kultaketjujen painosta saapuneiden somalien saapuminen? Toki silläkin ovat tienanneet tietyt synergiansiltojen rakentajat ja monikulttuurihuuhaakoordinattorit omissa piireissään jo usean lottovoiton verran puhtaana käteen kahisevaa, mutta normaali veronmaksaja on kyllä aika paljon miinuksella ja summa sen kuin kasvaa kiihtyvää vauhtia vuosi vuodelta.
Tässäkään tapauksessa lottoaminen ei siis kannata.
Quote from: Ink Visitor on 23.09.2015, 11:23:55
Quote
Sipilän mielestä Suomen ainoa vaihtoehto on yrittää työllistää tänne tulevat irakilaiset miehet, "vaikka se onkin risky business".
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117648-lottovoitto-etta-saamme-raavaat-irakilaiset-miehet-suomeen
Todennäköisyys- ja kustannuslaskenta sekä tilastointi: rasismin muotoja. :'( :flowerhat:
Tässä Perussuomalaisille uusi slogan:
"Risky business on syntyä Suomeen."
edit:
sitaatti
Ymmärsinköhän nyt oikein?
Suomessa, missä ei edes roskia mennä keräilemään tien ojista ilman "Tieturvallisuus pätevyyttä" ja missä jo monesti tavallisiinkin duuneihin edellytetään yliopistokoulutusta sekä missä on puolisen miljoonaa koulutettua työtöntä, tarjotaan "Suurena mahdollisuutena" kieltä osaamattomia sekä monesti luku ja kirjostustaidottomia bilettäjiä jotka vaativat ensitöikseen palvelua, asuntoja ja rahaa?
Että näin Suomen kansantalous huimaan nousuun?
Mikähän siinä onkin että tämmöiset Sipilät eivät ensin tee, eli palkkaa näitä ja sitten tulisivat kertomaan miten firman tuloskäyrä ampui katosta läpi?
Missä ovat nämä firmat, ne jotka palkkaavat ja tekevät tulosta ilman taikaseinän tukea?
No eivät tietenkään missään, eihän niitä ole eikä tule olemaan.
Raavaat miehet pitäisi panna jo välittömästi aamulla aikaisin lepikonraivaukseen ym. kunnon koviin töihin. Sade, pakkanen, tuisku ja susien ulina ei este metsään menolle. Se toimisi testinäkin.
Aika säälittäviä nuo Sipilän vastausyritykset jätettyihin kommentteihin.
Juna hiljaista kultamunaa kuljettaa, suuntana on siirtotyömaa,
Finland one point.
onhan tuota ulkomailta tullutta työvoimareserviä suomessa ollut jo kymmeniä vuosia tuhansittain. eikö sipilän mieleen tullut ollenkaan että minkäs takia tämä porukka edelleen on vailla työtä monenlaisista kotouttamistempuista huolimatta. jo 90- luvulla tuli raavaita meihiä somaliasta. ne oli kyllä ihan suomalaisia jotka sen nokian pykäs pystyyn
Raavaudesta nyt sitten tiedä, pirttiviljelys ja khatin pureksiminen taitavat olla Suomen kansan femakkojen mielestä se miehuuden mitta.
Unelmia, lottovoittoja, uusia Nokioita, rikkautta, opettelua uimaan, eksoottista värinää...
En nyt ehdi tässä ruveta banneja lätkimään, mutta loppuu se homottelu. Myös diagnooseilla huitominen loppuu. Toetkaa.
Quote from: törö on 23.09.2015, 11:54:24
Pankkitiliään se ajattelee **********.
QuoteKirjoittaja on valtiotieteilijä ja toiminut maahanmuuttotyössä koulutusalalla 1990-luvun alusta lähtien. Hän on kohdannut työssään noin 3 000 eri puolilta maailmaa eri syistä Suomeen muuttanutta ja ohjannut heitä heidän opiskeluperiodinsa ajan. Näistä ihmisistä ehkä puolet on ollut muslimeja. Kirjoittaja on Suomen Pakolaisapu ry:n hallituksen jäsen.
Sukulaiseni työskentelee maahanmuuttajien kieltenopettajana (tuntiopettaja kai) juuri samassa Helsingin aikuisopistossa(entinen Virkailijain kansalaisopisto), jossa Sipilä nykyisin apulaisrehtoroi. Osa oppilaista ei osaa lukea lainkaan ennestään tai osa tuntee vain arabialaiset tai kyrilliset merkit, mutta kyllä homma hoituu kai.
Joten faktojen luetteleminen sipilöille on turhaa.
QuoteP.S. Vaikka kirjoitinkin kepeästi, en tarkoita, että irakilaisten kotouttaminen ja työllistäminen olisi helppoa. Ei se ole. Siitä tulee vaikeaa.
Profeministi lupailee taas hädänalaisille liikoja. Mahdotonta se työllistäminen on jo nyt, kun talous ei kasva.
Quote from: rölli2 on 23.09.2015, 14:46:29
onhan tuota ulkomailta tullutta työvoimareserviä suomessa ollut jo kymmeniä vuosia tuhansittain. eikö sipilän mieleen tullut ollenkaan että minkäs takia tämä porukka edelleen on vailla työtä monenlaisista kotouttamistempuista huolimatta. jo 90- luvulla tuli raavaita meihiä somaliasta. ne oli kyllä ihan suomalaisia jotka sen nokian pykäs pystyyn
Joo.
Kairamo yritti kaataa sen ostelemalla hulluna televisiotehtaita ympäri maailmaa ja Ollila paisuttamalla hallintoa, mutta tehtaissa ja tuotekehityksessä sentään oli osaavaa väkeä ja Ahtisaari järkkäsi hyviä sopimuksia kehitysmaista kun Ollila ei itse osannut sitäkään.
Lopulta se hylkäsi osaavan väen ja Microsoft osti hallinnon omaksi ongelmakseen.
Pitäisi ruveta katselemaan josko Irakista ja Syyriasta löytyisi päteviä johtajia pakolaisiksi kun niitä on näköjään mahdotonta löytää Suomesta.
Jahas, Sipilä II lupaa perheenyhdistämisen kaikille Irakista tulleille yksinäisille miehille ja elatuksen lopulle suvulle Irakissa.
Mutta jokainen Irakiin mennyt Eurodinaari on pois Suomen taloudesta. Valuutan virta ulospäin senkun kasvaa.
Quote from: CaptainNuiva on 23.09.2015, 14:19:34
Ymmärsinköhän nyt oikein?
Suomessa, missä ei edes roskia mennä keräilemään tien ojista ilman "Tieturvallisuus pätevyyttä" ja missä jo monesti tavallisiinkin duuneihin edellytetään yliopistokoulutusta sekä missä on puolisen miljoonaa koulutettua työtöntä, tarjotaan "Suurena mahdollisuutena" kieltä osaamattomia sekä monesti luku ja kirjostustaidottomia bilettäjiä jotka vaativat ensitöikseen palvelua, asuntoja ja rahaa?
Että näin Suomen kansantalous huimaan nousuun?
Mikähän siinä onkin että tämmöiset Sipilät eivät ensin tee, eli palkkaa näitä ja sitten tulisivat kertomaan miten firman tuloskäyrä ampui katosta läpi?
Missä ovat nämä firmat, ne jotka palkkaavat ja tekevät tulosta ilman taikaseinän tukea?
No eivät tietenkään missään, eihän niitä ole eikä tule olemaan.
No mutta, mehän kaikki tiedämme miksei suomalaisyrittäjä palkkaa kultamunia.
Kaikki yhteen ääneen: "Se johtuu RASISMISTA" :flowerhat:
Suomalainen yrittäjä, tuo razzizti päättää olla palkkaamatta moniosaajia vaikka näillä olisi avaimet kädessään firman tuloksen monisatakertaistamiseen.
Hän saattaa jopa harrastaa piilorasismia ja palkata sen joka on pätevin henkilö työhön. Siis jos on varaa palkata kun ensin maksaa verot ja muut sata lisämaksua siitä ilosta että saa olla yrittäjä.
Lisäkommentti liittyen näihin pakollisiin kortteihin ja lupiin: Olette varmaan huomanneet että kuorma-autolla ei saa kuljettaa mitään ilman kymmentä eri kurssia ja lupaa jotka maksavat tuhottomasti.
No ketkäs saavat nämä kurssit ja luvat valden maksamina työvoima- ja kotouttamiskoulutuksissa? Kohta ei suomen kuorma-autotkaan kulje ilman mamuja. Ja liikenneturvallisuus kansainvälistyy ihan Bagdadin malliin.
Nyt äkkiä Suomen telakoille ja ydinvoimaloihin työvoimaksi raavaita irakilaisia niin alkaa tulla pelkkää voittoa.
On lottovoitto syntyä alhaiseksi luonteeksi Suomeen. Latu on auki niin pitkälle kuin kyynärpäät kestävät.
Tuossa maahantulijoiden joukossa ei taida olla yhtään Isis-miestä. Ja hyvä niin, koska en pelkää mitään muuta niin paljon kuin uskonnollista fanaatikkoa, joka on valmis tappamaan uskontonsa nimissä. Ihan sama vaikka hän toisi miljoonia euroja mukanaan. Raha ei ratkaise eikä raha tuo onnea.
Isis on kuulemma maailman rikkain terroristijärjestö, joka maksaa avokätisesti palkkaa taistelijoilleen. Jos meille tulisi Isis-miehiä, heillä olisi todennäköisesti paljon rahaa mukanaan. Onneksi näitä Isis-miehiä ei ainakaan vielä ole näkynyt. :roll: :-*
Edit: Jos jollain tulijalla on paljon rahaa, se ei ole Isis-rahaa, vaan kovalla työllä tienattua, ehkäpä kesätyörahaa, kai Bagdadissakin nurmikoita leikataan ja jaetaan mainoksia tai jotain. Kuulemma hyvät palkat sielläpäin. Ja insinöörin ja lääkärin palkoista nyt puhumattakaan. Suomi hyötyy eniten juuri 17-vuotiaista kokeneista lääkäreistä ja insinööreistä, heillä on vielä koko työura edessään.
Juu, jos niillä rahaa olisi, ajelisivat taksilla ympäri Suomea. Kuten juuri eilen luin.
Pöpilä, joka harrastaa ja saa palkkaa "pakolaisten" likettämisestä....
Raavaat suomalaismiehet ei kelpaa töihin?
Millaista palkkaa näille raavaille kultamunlle oikein kaavaillaan, kun palkasta pitää riittää paitsi heidän itsensä, myös perheensä ja sukunsa elättämiseen Irakissa? Tietysti, asunto maksutta valtionta/kunnalta, auto/bussiliput/junaliput Kelasta, vaatteet ja viihdelaitteet samoin.
Ja mukavasti palkattu suojatyöpaikka, missä voi esittää kotoutunutta.
Näitä siis satatuhatta nostamaan Suomi nousuun ja kilpailukykyloikkimaan vienti kukoistamaan.
Pakko nipistää itseään todetakseen että olen hereillä.
Raavaita irakilaismiehiä oli äsken Urheiluruudussa, katsoin tv-uutiset ja Urheiluruudun monen kuukauden tauon jälkeen.
Meillä on varaa leikityttää isoja raavaita irakilaismiehiä, mutta ei ole varaa ulkoiluttaa mummoja ja vaareja vanhustentaloissa.
Vittu tämän maan hallitus ja johto on täysiä aaseja ja kusipäitä. Maanpetturit!
^ eniten syletti jumppauttajien idioottimainen asenne, urheilun kansainvälinen kieli yms paskaa. Pari tyttöä kihersi kainalossa selfieissä. Taas lähti pari ahmedia matkaan Bagdadista raskaat kassit täynnä ...odotuksia.
^ Itseä ihan vähän sylettää, ettei minua lapsena yksikään seura tullut repimään ilmaisen harrastamisen pariin, mutta aikamiehiä farkuissaan leikitetään kyllä.
Mitä sillä urheilun kansainvälisellä kielellä on merkitystä, kun pelasivat keskenään korista?
Samaa sontaa kymppiuutisissa. Pakolaisapuhan tämänkin takana oli. Savateseura opetti lottovoittoja lyömään ja yksi vesipää ylpeili olevansa graffitimaalari. Halusi tavata ihmisiä, ja tapaahan siinä jos alkaa paikkoja sotkea. Vartijoita ja piliiseja.
Aalto-opiston tyttöä harmitti kun pakolainen ei pääse liikkumaan ilman matkakorttia. Eiköhän nekin tule pian jakoon.
Quote from: Chew Bacca on 24.09.2015, 22:28:32
Samaa sontaa kymppiuutisissa. Pakolaisapuhan tämänkin takana oli. Savateseura opetti lottovoittoja lyömään ja yksi vesipää ylpeili olevansa graffitimaalari. Halusi tavata ihmisiä, ja tapaahan siinä jos alkaa paikkoja sotkea. Vartijoita ja piliiseja.
Aalto-opiston tyttöä harmitti kun pakolainen ei pääse liikkumaan ilman matkakorttia. Eiköhän nekin tule pian jakoon.
Se on muuten ihmeellistä että Aalto-opiston tyttöä ei tunnu koskaan harmittavan että suomalaiset köyghät, vanhukset ja sairaat eivät pääse liikkumaan ilman matkakorttia.
Eikä tunnu harmittavan koskaan oikein mikään muukaan joka ei ole multikulttilahkoon jotenkin sidoksissa.
Onneksi tuli pitkästä aikaa vilkaistua Homman etusivua. Sieltä löytyi tukeva viihdepläjäys ankeaan ja krapulaiseen perjantaiaamuuni. Ei voi käsittää noiden Jyrkien sanomisia...
Lottovoitto kansanvaihto on tokikin Jyrkin edustamalle järjestölle. Sitten on muitakin järjestöjä toimihenkilöineen, jotka voittavat enemmän tai vähemmän myös. Päälle sosiaalitieteiden maisteriarmeija. Toki islam on tyytyväinen myös päästessään valloittamaan lisää uusia maita. Tässä kansanvaihdossa Suomi ja suomalaiset häviävät ja menettävät. Mikä on humanismin tarkoituskin.
Tästä aivopierusta on nyt tasan kaksi vuotta, missähän vaiheessa pääsemme tämän voittokupongin lunastamaan?
Nämä erilaiset propagandistiset pro-matu-lausunnot ovat kyllä kaikessa surkeudessaan toisaalta niin hupaisia, että ne kaipaisivat enemmän huomiota osakseen näin jälkikäteen: muutenhan lausuntoautomaateille jää suurempi houkutus suoltaa samanlaista hevonpaskaa tulevaisuudessakin.
Olisiko siinä idea uudeksi ketjuksi/osioksi/banneriksi (tai joksikin) foorumille? Siinä saisi samalla lyhyesti ja ytimekkäästi tuotua moku-touhun valheellisuutta ja naurettavuutta sellaistenkin tietoon, jotka eivät jaksa kahlata foorumin viestiketjuja läpi.
Bannerissa(tms) pitäisi olla kolme asiaa: moku-lausunto, sen esittäjä (ehkä kuvan kanssa), ja sitten lopputulos/todellisuus. Tässä esimerkin tapauksessa siis:
Jyrki Sipilä: "Raavaat irakilaiset miehet ovat Suomelle lottovoitto"
Sitten perään pätkä työllisyys- ja rikostilastoa irakilaisten osalta, mahdollisesti höystettynä jonkun pullukan puurokenraalin kuvalla. Ja päälle vaikka joku slogan-teksti. Ajatelma. Tuomio. Kysymys. Leima. ->
"HEVONPASKAA". "MITEN MENI, JYRKI?" "TODELLISUUS." "MONIKULTTUURI <-> TODELLISUUS."
Aiheitahan tähän riittäisi loputtomiin:
Neiti Tammikko ja satu terroristeista.
Siilinjärven muikku ja 1.8 miljoonaa matua.
Predator ja "
me tiedämme tulijoiden taustat".
Kaarnavenemiehet ja tulevaisuuden hittituotteet.
AKAVAkka ja "tulijoiden joukossa on runsaasti korkeakoulutettuja".
Työvoimapula ja Lieksan kotouttamiskaavio.
Naisia ja lapsia hädässä ->sotaikäisiä, parrakkaita pullukoita, kusifarkuissa ja iphonet kädessä. Jne.
Ei kymmeniä merkkejä tekstiä. Lyhyt, napakka, visuaalinen. Näin sinulle valehdellaan ja sinä maksat kaiken. Moku - 2010 luvun suurin kusetus. XXX ei ole normaalia -mutta monikulttuurissa se on. Tms.
Mallia/ajatuksia voisi myös ottaa vaikkapa "
On meth it is"-tyylisistä kampanjoista*, mutta luonnollisesti moku-twistillä.
*liitekuva. Katsokaa guuglen kuvahaulla lisää. Virallinen kampanja, mutta siitä on myös spinnannut oikea meme-väännöksien vyöry. Itse asiassa meme-tasolle pääsy olisi valtava etu: sittenhän nuo vasta leviäisivätkin somessa, myös Hommafoorumin ulkopuolella..
QuoteKielitaidottomat, aikuiset miehet peruskoulussa opiskelemassa pikkulasten seassa ei ole normaalia -MUTTA MONIKULTTUURISSA SE ON.
e:typo
e2:liitekuva
e3:lisäys
Ei unohdeta tätäkään:
2008: 1,8 miljoonaa matua lisää Suomeen 11 vuodessa
https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
Näitä kun lukee niin ymmärtää ettei keskustelulle ja sovulle ole tilaa.
Quote from: Lalli IsoTalo on 23.09.2017, 09:59:58
Ei unohdeta tätäkään:
2008: 1,8 miljoonaa matua lisää Suomeen 11 vuodessa
https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
Sopivasti tuohon jatkona Jyrkin huoli miljoonien pakolaisten paineesta, EU-komissaari Katainen:
"Eurooppaan voi kohdistua miljoonien tulijoiden paine" (IL 2017-09-22)
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709222200411616_pi.shtml
Nyt ne miljoonat saataisiin tänne paikkaamaan suurten ikäluokkien jälkeensä jättämää hirmuista työvoimapulaa. Talousnero Katainen ei uskonut sen olevan mahdollista v. 2008, mutta eihän suurinkaan tietäjä voi täysin varmasti tulevaisuutta ennustaa.
Quote from: MiljonääriPlayboy on 23.09.2017, 08:50:28
Nämä erilaiset propagandistiset pro-matu-lausunnot ovat kyllä kaikessa surkeudessaan toisaalta niin hupaisia, että ne kaipaisivat enemmän huomiota osakseen näin jälkikäteen: muutenhan lausuntoautomaateille jää suurempi houkutus suoltaa samanlaista hevonpaskaa tulevaisuudessakin.
Olisiko siinä idea uudeksi ketjuksi/osioksi/banneriksi (tai joksikin) foorumille? Siinä saisi samalla lyhyesti ja ytimekkäästi tuotua moku-touhun valheellisuutta ja naurettavuutta sellaistenkin tietoon, jotka eivät jaksa kahlata foorumin viestiketjuja läpi.
Bannerissa(tms) pitäisi olla kolme asiaa: moku-lausunto, sen esittäjä (ehkä kuvan kanssa), ja sitten lopputulos/todellisuus. Tässä esimerkin tapauksessa siis:
Jyrki Sipilä: "Raavaat irakilaiset miehet ovat Suomelle lottovoitto"
Sitten perään pätkä työllisyys- ja rikostilastoa irakilaisten osalta, mahdollisesti höystettynä jonkun pullukan puurokenraalin kuvalla. Ja päälle vaikka joku slogan-teksti. Ajatelma. Tuomio. Kysymys. Leima. ->
"HEVONPASKAA". "MITEN MENI, JYRKI?" "TODELLISUUS." "MONIKULTTUURI <-> TODELLISUUS."
Aiheitahan tähän riittäisi loputtomiin:
Neiti Tammikko ja satu terroristeista.
Siilinjärven muikku ja 1.8 miljoonaa matua.
Predator ja "me tiedämme tulijoiden taustat".
Kaarnavenemiehet ja tulevaisuuden hittituotteet.
AKAVAkka ja "tulijoiden joukossa on runsaasti korkeakoulutettuja".
Työvoimapula ja Lieksan kotouttamiskaavio.
Naisia ja lapsia hädässä ->sotaikäisiä, parrakkaita pullukoita, kusifarkuissa ja iphonet kädessä. Jne.
Ei kymmeniä merkkejä tekstiä. Lyhyt, napakka, visuaalinen. Näin sinulle valehdellaan ja sinä maksat kaiken. Moku - 2010 luvun suurin kusetus. XXX ei ole normaalia -mutta monikulttuurissa se on. Tms.
Hyvä idea. Tähän kuvakavalkaadiin voisi vielä lisätä sipilän kohtaamisen 17v fahadin kanssa, stubbin twiittejä Ruotsin parhaudesta, puurolautasen kanssa poliisiaseman pihalla poseeraavan puuroluutnantin sekä kolme rikollisen näköistä matua vaatimassa vokin pihalla "we want our money".
Onneksi olkoon Suomi. Hetki sitten 12000 raavasta pizzakokkia käveli maahamme. Niin perusteellisesti työssään marinoituneita ammattikulinaristeja olivat, että päättivät ensitöikseen järjestää mielenosoituksen yököttävän pahasta ruuasta, jota heille ilmaiseksi tarjottiin. Eihän sitä nyt raavas mies mitään koiranruokaa syö.
Näille raavaille lätyntaputtelijoille pitää nyt äkkiä löytää töitä, etteivät joudu taputtelemaan lättyjä kadulla. Onneksi Suomesta löytyy pizzakokille aina töitä. Kaikille tulee nälkä jossain vaiheessa ja sehän lähtee milläs muulla kuin pizzalla. Näin raavat miehet saavat töitä ja suomalaiset ruokaa. Nam nam.
Quote from: MiljonääriPlayboy on 23.09.2017, 08:50:28
Nämä erilaiset propagandistiset pro-matu-lausunnot ovat kyllä kaikessa surkeudessaan toisaalta niin hupaisia, että ne kaipaisivat enemmän huomiota osakseen näin jälkikäteen: muutenhan lausuntoautomaateille jää suurempi houkutus suoltaa samanlaista hevonpaskaa tulevaisuudessakin.
...
Monet varmaan muistaa vielä Homman kampanjan "mitä saisi 57 000 eurolla?" jossa verrataan yhden taivaspaikanhakijan kustannuksia siihen, mitä kaikkea kyseisellä summalla voisi tehdä lähtömaassa. Ko. kuvat saavuttivat jonkinasteisen suosion ympäri nettiä, mutta varmaankin tälläinen "on meth (moku) it is" -kampanja voisi olla vieläkin tehokkaampi.
Huhtelan ja Taposen lausunnoista saisi ainakin hyvää materiaalia.
Quote from: Deloch on 23.09.2017, 19:45:35
Huhtelan ja Taposen lausunnoista saisi ainakin hyvää materiaalia.
Lisäisin näihin vielä Juhana Vartiaisen kommentit.
https://www.suomenuutiset.fi/kokoomukselta-tukea-terroristit-kouluihin-vaatimukselle/
Henkensä edestä pakenevan paperit jäivät piirongin laatikkoon, kun tuli äkkilähtö eikä ollut aika järjestellä asioita, mutta onneksi takataskussa sattui olemaan ylimääräiset 5000 dollaria.
Oletteko kertaakaan nähneet näitä raavaita miehiä työnteossa?Minä olen nähnyt epämääräistä lautojen ja venerilevyjen siirtelyä, vasara kädessä seisoskelua, raivaussahojen kanssa seisoskelua, kolme "koodaria", epäonnistuneen mamulandian osuuskunnan.
Porukkaa lappoi suomeen 30-40 000 henkeä, jokainen innovatiivinen työllistämisprojekti on haudattu ja vaiettu vähin äänin. Sekin projekti missä turviksille maksettiin tessin mukaista palkkaa puoli vuotta on jäänyt täysin pimentoon?
Kaarnavenetelekasta ei hiiskuta enää halaistua sanaakaan, onko yksikään näistä projekteista onnistunut?
Quote from: Roope2 on 23.09.2017, 20:34:00
Henkensä edestä pakenevan paperit jäivät piirongin laatikkoon, kun tuli äkkilähtö eikä ollut aika järjestellä asioita, mutta onneksi takataskussa sattui olemaan ylimääräiset 5000 dollaria.
Pakenivathan natsitkin henkensä uhalla saksasta 1945. Pakolaisia myös vainottiin uusia kotimaitaan myöten. Tämän päivän isisjihadistien pakolaisuus on ihan yhtälaista pakolaisuutta kuin jonkun göbbelsin pakolaisuus 1945.
Otsikko kuulostaa ihan joltain homofantasioinnilta. Missä olivat "raavaat irakilaiset miehet" vaaran vuosina 1939-44? Miten selvisimmekään ilman heitä? Muuten,onkos tämä Sipilä pääministerillemme sukua? Omistaako kenties joutilasta omakotitaloa tms. ? Kai nyt edes sentään osakesalkussa on Luonaa tai Pihlajalinnaa...
Quote from: Mikko pa on 24.09.2017, 04:00:36
Kaarnavenetelekasta ei hiiskuta enää halaistua sanaakaan, onko yksikään näistä projekteista onnistunut?
Tarkoitus ei olekaan projektin onnistuminen, vaan mielikuvien myynti niin kuin Iltalehti hyvin otsikoi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/20161109200025415_uu.shtml
Jyrki Sipilä, VTM
Apulaisrehtori
09 41 500 331
[email protected]https://helao.fi/fi/yhteystiedot/
Jyrki Sipilä taitaa olla oikea ajatusten Mätäoja.
QuoteNaispuolinen muslimi painostuksen kohteena
18.9.2017 17:14PUHEENVUORO Islam, Islam Suomessa, Maahanmuutto, Pakolaisuus, Turvapaikanhakijat 5 kommenttia
Kun oppilaitoksessa on naispuolinen muslimi, alaikäinen tai aikuinen, ja hän meikkaa tai käyttää länsimaisia vaatteita tai ei käytä huivia tai ei rukoile niin usein kuin muut, tai tee sitä näkyvästi, on käytännössä selvä, että häntä kiusataan ja painostetaan monien mies- ja naispuolisten muslimien...
Se oli sitten siinä! - Suomi auttaa maahanmuuttajia
31.8.2017 11:28PUHEENVUORO Kotimaa, Maahanmuutto, Pakolaiset, Turvapaikanhakijat, Työttömyys 24 kommenttia
Joku huutaa: "Rajat auki!" Hän haluaa auttaa maailman ihmisiä, ja Suomessa on tilaa ja resursseja - tilaa ottaa heti vastaan vaikka 50 000 ihmistä, resursseja ruokkia heidät, pakopaikkaa ja tulevaisuutta täältä hakevat. Kyllä, tämä joku on oikeassa.Mutta - entä ne seuraavat 50...
Ulkomaiset vastaanottokeskukset Euroopan mahdollisuus
29.8.2017 17:12PUHEENVUORO EU, Maahanmuutto, Pakolaisuus, Siirtolaisuus, Turvapaikka 2 kommenttia
Ilmastonmuutos muuttaa laajoja alueita maapallosta asuinkelvottomiksi. Afrikan väestöräjähdys uhkaa eurooppalaisia rakenteita. Sodat, konfliktit ja terrorismi jatkuvat. Sadat miljoonat ihmiset joutuvat jatkossa lähtemään kodeistaan parempien elinolosuhteiden perään. Maailma muuttuu järisyttävästi....
Kohti kolmatta valtionuskontoa
28.8.2017 15:30PUHEENVUORO Islam Suomessa, Kirkko ja muslimit, Maahanmuutto, Suomen muslimit, Uskonnot ja politiikka 31 kommenttia
Muslimeja on Suomessa ehkä 80 000. Heidän määränsä kasvaa jatkuvasti. Viimeistään vuonna 2050 heitä on ennusteiden mukaan reilusti yli 200 000.Paine kohottaa islamin asemaa Suomessa kasvaa päivä päivältä. Helsingin suurmoskeijahanke on tästä oiva esimerkki. On luonnollista, että jossakin...
Kuntavaalit ovat maahanmuuttovaalit - ainakin suurissa asutuskeskuksissa
2.4.2017 13:49PUHEENVUORO %23kuntavaalit2017, Koulutusleikkaukset, Kuntavaalit, Maahanmuutto, Työttömyys 2 kommenttia
Viime aikoina muutamat kuntavaaliehdokkaat ovat päivitelleet sitä, että heiltä on tivattu vastauksia maahanmuuttoasioissa. Nähdäkseni tässä ei ole mitään outoa, sillä maahanmuutto Suomeen jatkuu ja ehkä hieman kasvaakin. Ainakin maamme suurimmissa asutuskeskuksissa, joihin maahanmuuttajat...
Sauli Niinistö: maahanmuutto turvallisuusuhkana
19.2.2017 13:28PUHEENVUORO EU ja maahanmuuttopolitiikka, Euroopan turvallisuus, Maahanmuutto, Venäjä ja Euroopan turvallisuustilanne 14 kommenttia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lausui pari päivää sitten, että Euroopan suurimmat turvallisuusuhat ovat "terrorismi, maahanmuutto ja Venäjä ja se, mitä tapahtui Krimillä ja Ukrainassa". Vielä tarkemmin ottaen Niinistö puhui mainittujen asioiden yhdistelmästä.Mitä Niinistö mahtoi...
Suomen kotouttamispolitiikka katteeton kuvitelma Suomen erinomaisuudesta
17.2.2017 18:01PUHEENVUORO Kotouttaminen, Kotoutuminen, Maahanmuutto, Pakolaisuus, Suomen maahanmuuttopolitiikka 10 kommenttia
Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Suomi on monella mittarilla arvioituna maailman paras maa. Se on valtavan hieno ja vaalimisen arvoinen asia.Siksi ehkä on myös luonnollista, että taidamme parhaiten maahanmuuttajien kotouttamisenkin. Tai ainakin niin vakaasti ajattelemme. Muuhun...
Kouluttamaton maahanmuuttaja on edusmiestensä vanki
13.2.2017 18:31PUHEENVUORO Etninen segregaatio, Etniset vähemmistöt, Kotoutuminen, Maahanmuutto, Maahanmuuttopolitiikka 8 kommenttia
Kotoutumislain yleisen tulkinnan mukaan kunkin maahanmuuttajan tulee edistää omaa kotoutumistaan Suomeen. Urbaanijärjen mukaan tämä tuntuukin järkevältä tavoitteelta. Lähtökohtahan useimmiten on näet se, että Suomeen saapuva henkilö kuuluu pieneen etniseen ryhmään. Tällöin kaikinpuolinen nopea...
Turvapaikka- ja siirtolaispolitiikan The Right Thing to Do
1.12.2016 18:10PUHEENVUORO Euroopan unioni, Maahanmuutto, Pakolaisuus, Siirtolaisuus, Turvapaikanhaku 10 kommenttia
Olin äskettäin seuraamassa Frans Timmermansin, EU:n komission ensimmäisen varapuheenjohtajan, Ruotsin integraatioministeri Morgan Johanssonin, sisäministeri Paula Risikon ja Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistön keskustelua. Aiheena oli EU:n yllättänyt suuri turvapaikanhakijoiden ja...
Pakolaiskiintiö moninkertaiseksi ja tulijoille vahvempi velvoite kotoutua
31.10.2016 19:19PUHEENVUORO Kotouttaminen, Kotoutuminen, Maahanmuutto, Pakolainen, pakolaiskiintiö 10 kommenttia
Tykkäsin Facebookissa Syyrian tilanteesta kummunneesta Emma Karin, Li Anderssonin, Eva Biaudet´n ja Erkki Tuomiojan vaatimuksesta koskien Suomen pakolaiskiintiön nostamista.Pakolaiskiintiömme on pieni. Kiintiöpakolaisia on meille otettu vuodesta 2001 lähtien tavallisesti 750 vuosittain. Ihan...
http://jyrkisipila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jyrkisipila