Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Ink Visitor on 20.09.2015, 12:41:48

Title: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: Ink Visitor on 20.09.2015, 12:41:48
Quote
Suomesta haetaan turvapaikkaa lähempää kuin saattaisi kuvitella. Vain alle sadan kilometrin päästä, Virosta. Tänäkin vuonna kaksi virolaista on jättänyt turvapaikkahakemuksen.

Postimees-lehden tietojen mukaan hakemukset on jätetty kesäkuussa ja elokuussa.

Lehti viittaa Suomen maahanmuuttoviraston tilastoon, joka kertoo, että viimeisimpien parinkymmenen vuoden aikana Virosta on tullut turvapaikanhakijoita lähes joka vuosi. Vuosina 2005-2007 hakemuksia ei Virosta tullut. Kaikki hakemukset on hylätty.


Eniten hakemuksia Virosta tuli vuonna 1999, kymmenen. Vuonna 2010 hakemuksia tuli viisi. Tilastoa on vuodesta 1997.

Kieltävien päätösten perusteluna on ollut se, että hakijan lähtömaa on turvallinen ja näin ollen hakemukselle ei ole perusteita. Muutamat Viron kansalaiset ovat vetäneet hakemuksen itse pois.

Maahanmuuttoviraston tiedottaja Kaija Härkisaari kertoo Postimehelle, että hakemusten taustoja ja hakijoiden perusteluja ei kerrota julkisuuteen.

Viron poliisin ja rajavalvonnan tiedottaja Uku Tampere puolestaan muistuttaa, että periaatteessa kukaan EU-kansalainen ei saa toisesta EU-maasta turvapaikkaa, koska kaikki alueen valtiot katsotaan turvallisiksi.


http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/lehti-myos-virolaiset-hakevat-turvapaikkaa-suomesta/5319520
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: valtakunnanpärkhele on 20.09.2015, 12:54:34
Kyllä tämä kohta kääntyy niin, että suomalaiset hakevat Virosta turvapaikkaa tai ainkin turvalisempaa paikkaa.
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: Larva on 20.09.2015, 13:04:55
Lienevätköhän turvapaikanhakijat syntyperäisiä virolaisia?
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: Ano Nyymi on 20.09.2015, 13:05:04
Virolaiset nyt ovat turhankin pottunenäisiä ja värinättömiä saadakseen turvapaikan Suomesta.
Eiköhän nuo hakemukset lennä suoraan roskiin....
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: yusuf on 20.09.2015, 18:24:03
Ennemmin 10.000 virolaista kuin 1.000 somalia.  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: Larva on 20.09.2015, 18:52:19
Quote from: yusuf on 20.09.2015, 18:24:03
Ennemmin 10.000 virolaista kuin 1.000 somalia.  :flowerhat:
Niinpä, virolaiset sentään työllistyy eivätkä yleensä tehtaile rikoksia.
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: M13 on 20.09.2015, 20:00:14
Ei näin, ensin pitää hankkia rusketus.
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: Arvoton on 20.09.2015, 20:35:15
Quote from: Ink Visitor on 20.09.2015, 12:41:48
Quote
Viron poliisin ja rajavalvonnan tiedottaja Uku Tampere

Aika vänkä nimi.

Mut joo, eestiläiset eivät  y l e e n s ä  tehtaile raiskauksia. Ajavat kännissä duuniin ja joo, antaa nyt olla...

Ja kuten ylempänä vihjattiin suomalaisten pakolaisuudesta Eestiin, meitsi yhtyy samaan omalta kohdaltani. Ellei Lotossa natsaa ja painu jonnekin Honoluluun tai Islantiin. Juu, jenkkilään tarvitsee green cardin.
Title: Vs: 2015-09-20 Myös virolaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta
Post by: yusuf on 21.09.2015, 02:14:44
Quote from: Arvoton on 20.09.2015, 20:35:15

eestiläiset eivät  y l e e n s ä  tehtaile raiskauksia. Ajavat kännissä duuniin ja joo, antaa nyt olla...

Vähän OT, mutta hauska juttu että Tallinnassa Prisman kassa tienaa kuukaudessa vähemmän kuin on Suomessa toimeentulotuen perusosa. Monet tekee siitä huolimatta töitä vaikka se ei olisi kovinkaan kannattavaa. Harva silti lähtee suomeen ensisijaisena päämääränään KELA Goldin saaminen. Mielellään tekevät töitä joista maksetaan kohtuullista palkkaa ja omien kokemuksieni mukaan työkavereina ovat mukavia ja ahkeria.

Sitten on tämä ihan toinen ryhmittymä joka pakenee henkensä edestä merkkivaatteet päällä maapallon toiselle puolelle ja loppujenlopuksi leuka rinnassa pakenee suomesta takaisin ruotsiin  :facepalm: Mitähän niin ihmeellistä he kuvittelivat täällä olevan...