QuoteAhdistelijajengit liikkeellä Kemissä:
Uhkailevat ja kuvaavat turvapaikanhakijoita auttavia
Turvapaikanhakijoita auttavia vapaaehtoisia häiriköidään Kemissä - osa lopettanut peloissaan.
Moni Tornioon viime päivinä saapunut turvapaikanhakija on jatkanut matkaansa Kemin kautta muualle Suomeen.
Osa on pysähtynyt hetkeksi Kemiin ja esimerkiksi tällä hetkellä kaupungin rautatieasema on täynnä turvapaikanhakijoita, sillä palkansaajajärjestöjen mielenosoituksen takia junaliikenne on ollut poikki koko perjantaipäivän.
Turvapaikanhakijat ovat saaneet Kemissä apua paikallisilta vapaaehtoisilta, jotka tekevät yhteistyötä poliisin ja SPR:n kanssa. Yhteistyö ei kuitenkaan ole kerännyt kaikkien hyväksyntää, vaan joukko nuoria miehiä on kiertänyt kaupungissa uhkailemassa ja häiritsemässä vapaaehtoisia sekä ottamassa heistä valokuvia, joita on ladattu törkykommenttien kera sosiaaliseen mediaan.
- Monet vapaaehtoiset ovat säikähtäneet ja osa lopettanut turvapaikanhakijoiden auttamisen, koska ovat pelänneet oman ja perheidensä turvallisuuden puolesta, kertoo kemiläinen Juha Taanila Iltalehdelle.
- Eräskin nainen oli saanut tappouhkauksen. Sellainen on jo aika vakavaa.
Taanila työskentelee Kirkon ulkomaanavulle, mutta on Kemissä mukana paikallisessa vapaaehtoisryhmässä muun muassa majoittamassa kaupunkiin tulevia ulkomaalaisia. Hän on omin silmin nähnyt nuorten miesten ottavan kuvia vapaaehtoisista ja turvapaikanhakijoista.
- Kuviin miehet keksivät täysin omia juttujaan teksteiksi. Niitä jaetaan paljon esimerkiksi Facebookissa.
"Poliisi puhututtanut"
Taanilan mukaan Kemissä pyörii ainakin kolme autollista miehiä aktiivisesti häiriköimässä turvapaikanhakijoita ja heitä auttavia vapaaehtoisia.
- Poliisi on tarkistanut keitä he ovat ja joitakin heistä poliisi on käynyt puhututtamassakin.
Taanila kuvailee turvapaikanhakijoiden määrää Kemissäkin "aika massiiviseksi".
- 300-400 päivässä. Poliisiasema pystyy käsittelemään noin 50 asiakasta yhden päivän aikana.
Ensimmäisen pakolaiset tulivat Kemiin jo 80-luvun lopussa Vietnamista.
- Ja täällä on iso yhteisö burmalaisia. Kemillä on pitkä perinne pakolaisten vastaanotosta, Taanila sanoo.
Vuonna 2009 paikalliset nuoret miehet ottivat useita kertoja yhteen kaupungin laitamilla sijaitsevan vastaanottokeskuksen ulkomaalaisten asukkaiden kanssa.
- Sen jälkeen on ollut tosi rauhallista, en ole kuullut pitkään aikaan yhtään mitään, Taanila sanoo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091820375320_uu.shtml
Hyihyi, ei saa ahdistella ihmiskauppajärjestö SPR:n työntekijöitä. Se on kamalaa.
(https://pbs.twimg.com/media/CPIAjMPVEAADTfF.jpg)
Quote"Älkää menkö jakamaan ruokaa ja vaatteita" Avuntarjoajia on liiaksi asti, kuvia levitetään netissä
– Turvapaikanhakijoiden auttajia häiritsevät Meri-Lapissa nyt paitsi muutamat hulinoitsijat ja satunnaiset humalaisten porukat, myös hyväntahtoiset yksityiset ihmiset.- Molemmat aiheuttavat paljon lisätöitä. Kenenkään ei pidä mennä asemille, kadulle tai poliisilaitoksen edustalle jakamaan ruokaa, teetä, vaatteita tai leluja. Ketään ei missään nimessä saa poimia kotimajoitukseen, sanoo hätäavusta vastaava seurakuntayhteyksien koordinaattori Juha Taanila Suomen Lähetysseurasta.
...
– Meillä pyörii partioita kaupungilla. Turvapaikanhakijoita saattaa olla myöhään liikkeellä, mutta heidän asiansa on silti järjestyksessä ja yöpaikka valmiina. Meille tulee turhia soittoja, kun ihmiset hätäilevät näistä. Suomen Punainen Risti huolehtii omansa eli jo kirjatut ihmiset. Me huolehdimme heistä, joita poliisi ei ole ehtinyt kirjata, Taanila muistuttaa.
http://www.lapinkansa.fi/lappi/alkaa-menko-jakamaan-ruokaa-ja-vaatteita/
Kemissä on tullut maailma kylään, ja meininki on sen mukaista. Toisessa ketjussa:
2015-09-18 Kemijärvi häätää kerrostalon asukkaat turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksen tieltä
http://hommaforum.org/index.php/topic,104590.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,104590.0.html)
En mitenkään usko, että satunnaisille laittomien maahantulijoiden auttajille tapahtuu mitään, tai että heihin kohdistuisi minkäänlaista uhkaa. Siis jos esimerkiksi joku höynäytetty mummeli on mennyt hölmöyttään tarjoamaan valhein turvapaikkaa hakeville partalapsille tai isis-terroristeiksi myöhemmin paljastuville soluttautujille pullaa, niin hän voi olla ihan rauhassa, mitään syytteitä ei tulla nostamaan.
Kuitenkin harrastuksen tai ammatin omaisesti väestönvaihdon edistämiseen osallistuvat joutuvat aikanaan tilille, eivätkä minkään "häiriköivän poikaporukan" edessä, vaan laillisen oikeuden, totuuskomission tai ihmisoikeustuomioistuimen. Näiden rikollisten toiminnasta tehtyä kuvallista ja muuta dokumentaatiota sekä silminnäkijähavaintoja tullaan käyttämään täysin lailliseen rikosoikeudelliseen prosessiin ja historiankirjoitukseen, jotta väestönvaihdon kulku, syylliset, järjestäjät, keinot ja tapahtumat voitaisiin selvittää, ja syylliset voitaisiin löytää ja heitä rankaista. Kansanmurhan ja maanpetoksen ollessa kyseessä syytteet ja tuomiot ovat todella ankaria.
Mahdollisesti, ja luulen, että todennäköisesti, järjestetään kuitenkin yleinen armahdus rikoksensa tunnustaville ja niille, jotka lopettavat ajoissa ja alkavat toimia maanpettureita ja väestönvaihtoa vastaan. Ei tässä mitään suurta hyvitystä ole tarkoitus järjestää; sehän olisi aivan mahdotontakin rikosten ollessa näin vakavia, vaan mahdollisimman nopeasti asiat selviksi laillisesti ja puolueettomasti, ja luottamus, rauha ja yhteishenki takaisin yhteiskuntaan ja ihmisten välille. Suomea ei ole tarkoitus rikkoa yhtään enempää, kuin mitä väestönvaihto ja toisinajattelijoiden vaino, ja välttämättömät vastatoimet laillisen yhteiskunnan puolustajien taholta rikkovat.
Tarvitaanko jo ulkonaliikkumiskieltoa?
Pullahalaajien häiriköinti on suorastaan jokamiehen kiinniottooikeuden ja -velvollisuuden kaltainen juttu. Jokaisen pitäisi vaikeuttaa mokukoneiston toimintaa, kaikkialla.
Isänmaalliset suomalaiset dokumentoi vihollisen auttajia, ihan normaalia toimintaa sotatilanteessa.
En usko, että ainakaan mitään kantisperäisiä häirintäjengejä on. Korkeintaan turvapaikkamatkustelijat ovat jo jalkautuneet kaduille.
Ai että jengi. Minusta tuo on löyhähkö kaveriporukka. Ja 1980-luvulla kuvattiin ihan yleisesti
:flowerhat:
Njooh, jos tänne kotitanhuville eksyy vokki niin mulla sattuukin olemaan erinomaisen pitkällä zoomilla varustettu putki joka saa käyttöä. Toki ennen sen vokin tuloa käytetään kaikki kansalaistottelemattomuuden keinot mitä ikinä löytyy.