Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Aigaion on 18.09.2015, 10:13:22

Title: 2015-09-18: Pohjalainen: Takaisin haluaa palata n.200 Irakilaista.
Post by: Aigaion on 18.09.2015, 10:13:22
Onko nyt niin että Suomi on niin paska maa että täältä lähdetään takaisin hädänalaisuuteen? Nyt Orpon johdolla miettimään mitä ollaan tehty väärin.

"Arviolta 200 irakilaista haluaa takaisin kotiin. 164 irakilaista turvapaikanhakijaa on saanut päätöksen peruutetusta turvapaikkahakemuksesta Suomessa tänä vuonna 13.9. mennessä. Lisäksi uusia lähtijöitä ilmoittautuu koko ajan ympäri suomea.

Turvapaikkahakemuksen peruutuksen jälkeen heidän pitää poistua Suomesta takaisin Irakiin niin pian kuin mahdollista.

Syyt paluuseen ovat monia. Maahanmuuttoviraston ja vapaaehtoisen paluun kotimaahan järjestävän IOM Helsingin mukaan yleensä paluu johtuu perheestä.

Perheenjäsen voi olla sairastunut, kidnapattu tai kuollut. On palattava huolehtimaan perheestä. Perhettä ei myöskään voi saada kovin nopeasti Suomeen, nopeimmillaankin noin puolessatoista vuodessa. Lisäksi perheen yhdistämisen onnistuminen on epävarmaa.

Toinen syy on se, että maanmiehet ja salakuljettajat ovat maalailleet liian ruusuisen kuvan Suomesta. Kun paljastuu, ettei Suomi ollutkaan haaveiden paratiisi eikä täältä saa heti työtä, kotimaa houkuttelee. Odotusaika ahtaassa vastaanottokeskuksessa ahdistaa ja masentaa joitakin lähtijöitä.

Vapaaehtoinen paluu kestää parista viikosta kuukauteen. Ensin viranomainen hyväksyy turvapaikkahakemuksen peruutuksen. Sen jälkeen IOM Helsinki järjestää paluumatkan vastaanottokeskuksesta kotiin.

Viranomaiset maksavat lentoliput tarvittaessa. Jotkut turvapaikanhakijat ovat kuitenkin itse ostaneet lentolippunsa esimerkiksi luottokortilla. Yleensä paluureitti menee Helsingistä Istanbuliin ja sieltä Irakiin.

Suomeen on tullut keskiviikkoiltaan mennessä 10 700 turvapaikanhakijaa tänä vuonna. Heistä peräti 6 300 on irakilaisia."

JOONAS KUIKKA

Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: ISO on 18.09.2015, 10:22:08

Kun jaksetaan olla tarpeeksi paskamaisia ja kylmiä näitä tulokkaita kohtaan seuloontuu jyvät akanoista jo alkumetreillä, ainoastaan ne joilla on todellinen hätä jäävät koska vaihtoehto olis vielä huonompi.


Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: JJohannes on 18.09.2015, 10:25:04
QuoteKun paljastuu, ettei Suomi ollutkaan haaveiden paratiisi eikä täältä saa heti työtä, kotimaa houkuttelee.

Saahan täältä kuitenkin n. 300 euron vastaanottorahaa. Ilmeisesti pitäisi heti päästä käsiksi 500-600 euron toimeentulotukeen ja omaan asuntoon.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: mikkoR on 18.09.2015, 10:27:11
Ja paljonkas olikaan se rahallinen kertakorvaus kun lähtee vapaaehtoisesti..
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Bigot on 18.09.2015, 10:31:39
Quote from: ISO on 18.09.2015, 10:22:08

Kun jaksetaan olla tarpeeksi paskamaisia ja kylmiä näitä tulokkaita kohtaan seuloontuu jyvät akanoista jo alkumetreillä, ainoastaan ne joilla on todellinen hätä jäävät koska vaihtoehto olis vielä huonompi.

Toinen seula on se, että vähänkään yhteiskunnalle hyödylliset lähtevät. Katurosvot, pummit, kerjäläiset ja vajakit jäävät.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: timo73 on 18.09.2015, 10:34:40
Tämä on parasta, mitä voi ihmistulvan estämisen eteen tehdä. He kertovat sitten kotimaassaan 10 kaverilleen, että ei kannata ja sana leviää. Ei siinä sitten niin paljon paina salakuljettajien unelmahötöt, kun on porukkaa, joka on jo kokeillut. 

NEVER GO FULL FINLAND!  ;D
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: desperaato on 18.09.2015, 10:37:04
muoks.
Title: Vs:2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista –
Post by: MacGyver on 18.09.2015, 10:38:59
Kyllä Petterin on tehtävä asialle jotain. Menee koko Suomen maine jos tuollaiset huhut lähtevät liikkeelle.
Perustettava työryhmä miettimään ja tutkimaan miksi vetovoima niin huono, rahoitus tälle otetaan budjetin ulkopuolelta.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Aigaion on 18.09.2015, 10:40:32
Quote from: desperaato on 18.09.2015, 10:37:04
Mouhotaan nyt tässäkin vitjassa. Tuo päiväys pitäis olla muodossa: vuosi-kk-päivä. Toi on ny vähä hassusti.
Yritin vaihtaa luvut päikseen, mutta ei tapahtunut mitään. Noh, ei maha minkää.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: tiramusu on 18.09.2015, 10:44:46
Hasnen Alaa on turvapaikanhakija Rovaniemellä.

https://www.facebook.com/hasnen.alaa
Title: Vs: 2015-09-18: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista
Post by: Kni on 18.09.2015, 10:48:04
QuoteToinen syy on se, että maanmiehet ja salakuljettajat ovat maalailleet liian ruusuisen kuvan Suomesta. Kun paljastuu, ettei Suomi ollutkaan haaveiden paratiisi eikä täältä saa heti työtä, kotimaa houkuttelee. Odotusaika ahtaassa vastaanottokeskuksessa ahdistaa ja masentaa joitakin lähtijöitä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän syksystä ja talvesta. Tänä vuonna odotan kylmää ja pimeää erityisen paljon.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: ISO on 18.09.2015, 10:54:27
Quote from: tiramusu on 18.09.2015, 10:44:46
Hasnen Alaa on turvapaikanhakija Rovaniemellä.

https://www.facebook.com/hasnen.alaa

Aina tulee kyynel silmään kun tällainen kuva pikkulapsesta näytetään mediassa, en tiedä saanko nytkään viikkokausiin nukuttua kun mietin vain miten hasnen alaa pärjäilee yksin ilman vanhempiaan kylmässä motellissa minun verorahoillani.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Impivaaran tiikeri on 18.09.2015, 10:56:26
Tämmöisiä kuvia kannattaisi kiinnitellä vastaanottokeskusten ilmoitustauluille otsikolla "Winter in Finland".

Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: nitkunatku on 18.09.2015, 10:57:13
Voi hharmi, Suomi ei ollukan parratissi!! Sumi kulma ja razistinen ma!! Mina lahte kotin!
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Gunnar Hymén on 18.09.2015, 10:59:21
eipä meillä hätää, ei nämä multikultit lopu iha justiinsa

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/hatamajoitustiloja-avataan-kiireella-torniossa/707300/
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: nitkunatku on 18.09.2015, 11:02:20
Quote from: mikkoR on 18.09.2015, 10:27:11
Ja paljonkas olikaan se rahallinen kertakorvaus kun lähtee vapaaehtoisesti..
Pääasia, että lähtevät. Halvemmaksi kuitenkin tulee.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Bigot on 18.09.2015, 11:04:48
Quote from: Impivaaran tiikeri on 18.09.2015, 10:56:26
Tämmöisiä kuvia kannattaisi kiinnitellä vastaanottokeskusten ilmoitustauluille otsikolla "Winter in Finland".

Myöhäistä niitä sinne on kiinnitellä. Pitäisi käydä Bagdadiin tai edes Saksaan ja Ruotsiin liimailemassa.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: toumasho on 18.09.2015, 11:06:37
Irak voisi toimittaa meille pari supertankkerillista öljyä niin saataisiin katettua osa näistä heidän kansalaisten seikkailuista meidän maaperällä.
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Rauno Murju on 18.09.2015, 11:07:41
Nyt hädänalaisilta ja vainotuilta löytyy jo luottokorttejakin.

Ei minulla sellaista ole eikä monella muullakaan suomalaisella perusduunarilla.

Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Siili on 18.09.2015, 11:12:07
Quote from: Aigaion on 18.09.2015, 10:13:22
Suomeen on tullut keskiviikkoiltaan mennessä 10 700 turvapaikanhakijaa tänä vuonna. Heistä peräti 6 300 on irakilaisia."

JOONAS KUIKKA

Entiset maahanmuuttajat huomioiden pelkästään irakilaisia on Suomessa nyt ainakin enemmän kuin saamelaisia (6000) ja ilmeisesti enemmän kuin kotiromaneja (n. 10000).  Milloinkohan he saavuttavat somalien määrän?

Suomenruotsalaisten määrään on vielä matkaa, joten pakkoarabiasta ei ilmeisesti keskustella vielä pitkään aikaan.

Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Kim Evil-666 on 18.09.2015, 11:16:32
Quote from: Rauno Murju on 18.09.2015, 11:07:41
Nyt hädänalaisilta ja vainotuilta löytyy jo luottokorttejakin.

Ei minulla sellaista ole eikä monella muullakaan suomalaisella perusduunarilla.

Se on tosiaan erikoista, miksi paperit ovat aina hukassa, kun kuitenkin Iphonet ja luottokortit on matkassa! Ovatkohan ne teipattu munaskuihin jeesus-teipillä vaarallisen pakomatkan ajaksi?

Eikös noista luottokorteista luulisi selviävän myös henkilöllisyys...tai ainakin jonkun henkilöllisyys. :roll:
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Blanc73 on 18.09.2015, 11:19:55
Kaikki irakilaiset paluumatkalle, ei muuta kuin maiharia takalistoon.
Title: Vs: 2015-09-18: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista
Post by: Kni on 18.09.2015, 11:20:27
Quote from: Impivaaran tiikeri on 18.09.2015, 10:56:26
Tämmöisiä kuvia kannattaisi kiinnitellä vastaanottokeskusten ilmoitustauluille otsikolla "Winter in Finland".

Tuo on vielä hienoa kun aurinko paistaa.

Helsinki kesällä:
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista – Suomi ei ollutkaan para
Post by: Kim Evil-666 on 18.09.2015, 11:27:27
Quote from: Blanc73 on 18.09.2015, 11:19:55
Kaikki irakilaiset paluumatkalle, ei muuta kuin maiharia takalistoon.

Meinaatko, ettei posti(merkki) vie perille. ;D
Title: Vs: 2015-18-09: Pohjalainen: Takaisin kotiin haluaa vajaat 200 irakilaista
Post by: akez on 18.09.2015, 11:43:13
Quote from: Aigaion on 18.09.2015, 10:13:22
"Arviolta 200 irakilaista haluaa takaisin kotiin. 164 irakilaista turvapaikanhakijaa on saanut päätöksen peruutetusta turvapaikkahakemuksesta Suomessa tänä vuonna 13.9. mennessä. Lisäksi uusia lähtijöitä ilmoittautuu koko ajan ympäri suomea.

Vapaaehtoinen paluu ei ratkaise valitettavasti mitään, sillä se on sama kuin jos joku äyskäröisi lusikalla vettä veneestä saman tahtiin kuin joku muu lappaa siihen ämpärillä lisää vettä sisään. Pääsääntö on lisäksi, että maasta ei tarvitse lähteä, jos ei itse halua lähteä vapaaehtoisesti.

Tilastojen mukaan ajanjaksolla 1.3.2014-31.5.2015 maasta on poistunut vapaaehtoisesti 412 henkeä (http://vapaaehtoinenpaluu.fi/sites/vapaaehtoinenpaluu.fi/files/pdf/avr_returns_finland_01MAR14_31MAY15_FIN_0.pdf).

Tämä kertonee riittävän hyvin mistä on kyse. Käytännössä voi lähteä siitä, että kaikki mitä saapuu, myös jää tänne. Tässä on nykyisen katastrofin ja vahingon ydin. "Hallitus" tietää tämän, mutta se ei aio tehdä asialle mitään. Se satsaa paukkunsa kansalaisten kusettamiseen sanahelinällä.
Title: Vs: 2015-09-18: Pohjalainen: Takaisin haluaa palata n.200 Irakilaista.
Post by: Blanc73 on 18.09.2015, 12:48:01
Moni turvapaikanhakija pettyi majoitukseen tyhjässä koulussa: "Pinna kiristyi"

http://yle.fi/uutiset/moni_turvapaikanhakija_pettyi_majoitukseen_tyhjassa_koulussa_pinna_kiristyi/8314497 (http://yle.fi/uutiset/moni_turvapaikanhakija_pettyi_majoitukseen_tyhjassa_koulussa_pinna_kiristyi/8314497)
QuoteJonkin verran oli myös sellaista pinnan kiristymistä sen vuoksi, että jotkut olivat luulleet pääsevänsä varsinaiseen vastaanottokeskukseen, Vainio kertaa illan tunnelmia.

On pakolaisia ja "pakolaisia"....
Title: Vs: 2015-09-18: Pohjalainen: Takaisin haluaa palata n.200 Irakilaista.
Post by: guest11919 on 18.09.2015, 13:11:01
Mikä on "varsinainen vastaanottokeskus" ja mikä siellä on paremmin?
Title: Ensimmäiset lähtevät takaisin Irakiin
Post by: CaptainNuiva on 18.09.2015, 15:28:49
Voi kauheata sentään, miten me nyt pärjäämme?
Miten bussit, miten käy siivoamisen, paistuuko pitsa?
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/takaisin-kotiin-haluaa-vajaat-200-irakilaista-suomi-ei-ollutkaan-paratiisi-1.1908708

Title: Vs: Ensimmäiset lähtevät takaisin Irakiin
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 18.09.2015, 15:32:30
Quote from: CaptainNuiva on 18.09.2015, 15:28:49
Voi kauheata sentään, miten me nyt pärjäämme?
Miten bussit, miten käy siivoamisen, paistuuko pitsa?
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/takaisin-kotiin-haluaa-vajaat-200-irakilaista-suomi-ei-ollutkaan-paratiisi-1.1908708

Tämä on vain todiste siitä, että irakilaiset turvapaikanhakijat ovat melkein kaikki huijareita. Turvattomaan maahan ei palata.
Title: Vs: 2015-09-18: Pohjalainen: Takaisin haluaa palata n.200 Irakilaista.
Post by: b_kansalainen on 18.09.2015, 15:36:50
Quote from: Bona on 18.09.2015, 13:11:01
Mikä on "varsinainen vastaanottokeskus" ja mikä siellä on paremmin?
Paikka, jossa blondit tarjoilee oluttölkkejä ryntäiltään. Keempeelee.

Eikö me oltu tarpeeksi empaattisia kun haluavat nyt jo poistua maasta?