Quote
Monien suomalaisten idoliksi noussut kurditaustainen Makwan Amirkhani on menestynyt upeasti kansainvälisillä areenoilla vapaaottelijana. Hän on kantanut ylpeänä Suomen lippua. Äskettäin hän kertoi muuttavansa Suomesta, jos 17-vuotiaaksi itseään väittänyt mies saa turvapaikan.
Nyt Makwan on julkaissut Facebookissa ansiokkaan kurinpalautuksen nuorille maahanmuuttajille, jotka eivät noudata Suomessa suomalaisten normeja ja sääntöjä. Ripitykseen hän sai kimmokkeen nähtyään verkossa videon, jossa maahanmuuttaja syyllistyi pahoinpitelyyn.
– Jätkät potkii maassa olevia, istuu toisen päällä ja lyö silmittömästi ajattelematta yhtään seurauksia, joita näistä aiheutuu. Varsinkin se, että te ylipäänsä tappelette kadulla. Te teette niin monen muun maahanmuuttajan elämästä vaikeampaa täällä Suomessa, Makwan Amirkhani toteaa videollaan.
– Täällä on sellainen sivusto kuin Mitä Vittua, joka nimenomaan etsii näitä virheitä ja me, jotka puolustellaan yritetään sanoa, että ne on yksittäistapauksia. Näitä yksittäistapauksia on tullut aivan törkeän paljon, että vähän vaikea on pojat enää puolustella teitä. Teidän pitäis muistaa, että te olette vieraassa maassa ja tulette olemaan aika pitkään vieraita täällä. Toi on vähän erilainen tapa kiittää siitä, että te saatte olla täällä.
Amirkhani toteaa lisäksi, että maahanmuuttajien kohtaama rasismi on osaltaan juuri tällaisten tapausten syytä.
– Kun teidän sisarukset, siskot, veljet, perheenjäsenet ja läheiset kävelevät tuolla kadulla, jos ne joskus joutuvat rasismin kohteeksi, niin te saatte syyttää siitä itseänne. Mä en tykkää rasismista, mutta te annatte niitä panoksia niille. Teitä on helvetin vaikea lähteä tästä puolustamaan. Teillä on muutenkin asiat melko huonosti, ja tota menoa te ette ainakaan paranna niitä.
http://www.stara.fi/2015/09/15/makwan-amirkhani-sai-tarpeekseen-tappelijoista/
Kappas, jopa mamut tajuavat että jatkuva provosointi johtaa hyvin usein eskaloitumiseen. Mokun päähänhän tämmöinen ei mahdu vaan kiimassa haukutaan työtä tekeviä suomalaisia joiden persnahasta noidenkin mokubisnesnaisten lattet maksetaan.
Tämä kaveri oli jossain rassisisminkauhisteluohjelmassa telkkarissa äskettäin ja esiintyi sielläkin edukseen.
Rohkeaa puhetta. Koskahan tuo vaiennetaan? Tyyppihän on joidenkin mielestä ihan väärän värinen puhumaan moista, suomalaisethan ne rasismiin on syypäitä...
Makwan Amirkhani on vain yksittäistapaus. Se kannattaa pitää mielessä ja viime kädessä se ei ole edes meidän puolella.
En silti malta olla toteamatta että jos kaikki olis Makwan Amirkhanin kaltaisia, ei meillä olisi ns. rasismiongelmaa.
Quote from: rähmis on 15.09.2015, 14:25:02
Tämä kaveri oli jossain rassisisminkauhisteluohjelmassa telkkarissa äskettäin ja esiintyi sielläkin edukseen.
Siis nyt totaalisessa esiintymiskiellossa YLEllä. Husu kertokoon totuuden kansalle!
Videot löytyvät täältä,
https://instagram.com/worldstarhiphop_suomi/
Siellä niitä kultamunia on...
Maku on loistotyyppi, ja hyvä esimerkki siitä, ettei kaikki maahanmuuttajat kuitenkaan ole samanlaisia. Suomen pitäisi ottaa maahanmuuttajien suhteen paljon vaativampi linja. Mitään erivapauksia ei pidä antaa, ja tulijan tilannetta pitäisi tarkastella kriittisesti esim. kolmen maassa asutun vuoden jälkeen. Jos ei ole tehnyt maassa sinä aikana mitään järkevää (työ, opiskelu), ei osaa kieltä edes auttavasti tai on syyllistynyt rikoksiin, välittömästi maasta ulos, vaikka pakkopaidassa. Jos pahin paskaporukka siivottaisiin tällä tavalla pois, syrjintää esiintyisi erittäin paljon vähemmän ja moni voisi jopa kääntää kelkkansa monikulttuurisuuden suhteen.
Juu eihän mamujen perseilyt ole kunnollisten mamujen vika, oikeastaan aika turha edes syyttää niitä perseileviä mamuja. Todellinen syyllinen on tietenkin Suomen päättäjät, etenkin punavihreät jotka on jo ties kuinka kauan halunnut näitä ongelmatapauksia tänne rahdata. Oikeastaan on vähän turha edes niitä päättäjiä syyttää, koska poliittinen korrektius ja idiotismi kumpuaa Suomen kulttuurista tällä hetkellä joka vaan heijastuu äänestyskäyttäytymisenä. Suomi on kovaa vauhtia ajautumassa "tuuliajolle" niinkuin muukin Eurooppa.
QuoteMonien suomalaisten idoliksi noussut kurditaustainen Makwan Amirkhani on menestynyt upeasti kansainvälisillä areenoilla vapaaottelijana.
Ei ihme, että on noussut monien suomalaisten idoliksi, koska hänhän on maailmanluokan tähti.
Quote from: Foundation on 15.09.2015, 15:02:54
QuoteMonien suomalaisten idoliksi noussut kurditaustainen Makwan Amirkhani on menestynyt upeasti kansainvälisillä areenoilla vapaaottelijana.
Ei ihme, että on noussut monien suomalaisten idoliksi, koska hänhän on maailmanluokan tähti.
mitäs sillä on väliä, onko maailmanluokan tähti vai ei? mulle riittää, että puhuu asiaa eikä lässytä paskaa. kiva juttu toki myös on se, että puhuja kuin puhuja, ei myöskään syö mun palkkapussista lantteja, vaan hoitaa ne itselleen ihan vaikkapa töitä tekemällä
Quote from: Mika on 15.09.2015, 14:57:18
Mitään erivapauksia ei pidä antaa, ja tulijan tilannetta pitäisi tarkastella kriittisesti esim. kolmen maassa asutun vuoden jälkeen. Jos ei ole tehnyt maassa sinä aikana mitään järkevää (työ, opiskelu), ei osaa kieltä edes auttavasti tai on syyllistynyt rikoksiin, välittömästi maasta ulos, vaikka pakkopaidassa. Jos pahin paskaporukka siivottaisiin tällä tavalla pois, syrjintää esiintyisi erittäin paljon vähemmän ja moni voisi jopa kääntää kelkkansa monikulttuurisuuden suhteen.
Noilla videoilla olevista kavereista ainakin osa on selvästi toisen polven maahanmuuttajia. Niitä on vaikea poistaa maasta kun ovat niitä "suomalaisnuorukaisia".
Quote from: rähmis on 15.09.2015, 14:25:02
Tämä kaveri oli jossain rassisisminkauhisteluohjelmassa telkkarissa äskettäin ja esiintyi sielläkin edukseen.
Kyseessä oli MTV:n ohjelma Turvapaikka Suomi, 9.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,103939.0.html
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 14:29:35
Makwan Amirkhani on vain yksittäistapaus. Se kannattaa pitää mielessä ja viime kädessä se ei ole edes meidän puolella.
Nuivien mutta ei-nasse-fasse-rassejen pitäisi miettiä keinoja liittoutua Makwanin kaltaisten mamujen kanssa, tavoitteemme on sama ja muutenkaan ideologisia ongelmia ei pitäisi olla koska Makwan kunnioittaa Suomea enemmän kuin punavihreä laita keskimäärin.
Ei tuo lässytys mitään auta. Vaikka joku somali/muslimijengiläinen ymmärtäisi, mitä hänelle sanotaan, niin vastareaktio olisi naurua. Heidän silmissään Makwan edustaa heikkoutta, jonka yli kävellään.
Tuet pois ja postimerkkiä perseeseen on ainoa keino, mikä tässä nyt auttaa.
Bonnierkin uutisoi: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vapaaottelija-ripittaa-maahanmuuttajia-vakivallasta-syyttakaa-rasismista-itseanne/5312234
Quote from: beehoo on 15.09.2015, 15:12:19
mitäs sillä on väliä, onko maailmanluokan tähti vai ei?
En minä tiedä.
Quote from: Pollard on 15.09.2015, 15:24:37
Ei tuo lässytys mitään auta. Vaikka joku somali/muslimijengiläinen ymmärtäisi, mitä hänelle sanotaan, niin vastareaktio olisi naurua. Heidän silmissään Makwan edustaa heikkoutta, jonka yli kävellään.
Tuet pois ja postimerkkiä perseeseen on ainoa keino, mikä tässä nyt auttaa.
Päinvastoin, Makwanin sanomana tuolla on jonkinlainen mahdollisuus mennä perille patriarkaalisen kulttuurin piiristä tulevalle jantterille. Sanojana on a) mies joka edustaa b) voimankäyttöä. Ei tätimäistä lässytystä, loputonta ymmärtämistä ja paapomista vaan kehoitus katsoa peiliin ja vastata omista teoistaa sekä toimia maassa maan tavalla. Ainahan jengissä tyhmyys tiivistyy mutta tämä on tähän saakka parasta koulutusta pikkukoviksille.
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 15.09.2015, 15:24:07
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 14:29:35
Makwan Amirkhani on vain yksittäistapaus. Se kannattaa pitää mielessä ja viime kädessä se ei ole edes meidän puolella.
Nuivien mutta ei-nasse-fasse-rassejen pitäisi miettiä keinoja liittoutua Makwanin kaltaisten mamujen kanssa, tavoitteemme on sama ja muutenkaan ideologisia ongelmia ei pitäisi olla koska Makwan kunnioittaa Suomea enemmän kuin punavihreä laita keskimäärin.
Yksittäinen kehitysmaalainen voi olla ihan
jees- tyyppi ja monesti tuollainen "kulttuurin ulkopuolinen" henkilö saattaa joskus sanoa jotakin hyvikin valaisevaa omastamme, mutta tulijalle siis vieraasta kulttuurista. Mutta edes maltillisten nuivien ja Makwanin kaltaisten päämäärät ja tavoitteet eivät ole samoja.
Makwan ei siis ajatellut meitä spermanaamoja kun sanoi tuon, vaan kehitysmaalaisia. Hänen ajatuksensa ja sanomisensa olivat noin äkkiseltään ajatellen ihan okei, mutta mihinkään sen suurempaan yhteistyöhön hänen kanssaan ei pidä lähteä, sillä hän jokatapauksessa tuntee sympatiaa omiaan kohtaan, ei meitä kohtaan.
Ihmisten motiivien tarkastelu tällaisissa tapauksissa on tärkeää, sillä pienikin eroavaisuus alussa voi johtaa lopussa kaaokseen.
Useimmat ihmiset tuntevat sympatiaa omikseen kokemiaan kohtaan, niin myös minä. Jos maahanmuuttaja sanoo että mamujen ongelmat johtuvat myös heidän omasta käytöksestään, niin pidän asiaa positiivisena. Makwan rules.
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 15:56:31
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 15.09.2015, 15:24:07
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 14:29:35
Makwan Amirkhani on vain yksittäistapaus. Se kannattaa pitää mielessä ja viime kädessä se ei ole edes meidän puolella.
Nuivien mutta ei-nasse-fasse-rassejen pitäisi miettiä keinoja liittoutua Makwanin kaltaisten mamujen kanssa, tavoitteemme on sama ja muutenkaan ideologisia ongelmia ei pitäisi olla koska Makwan kunnioittaa Suomea enemmän kuin punavihreä laita keskimäärin.
Yksittäinen kehitysmaalainen voi olla ihan jees- tyyppi ja monesti tuollainen "kulttuurin ulkopuolinen" henkilö saattaa joskus sanoa jotakin hyvikin valaisevaa omastamme, mutta tulijalle siis vieraasta kulttuurista. Mutta edes maltillisten nuivien ja Makwanin kaltaisten päämäärät ja tavoitteet eivät ole samoja.
Makwan ei siis ajatellut meitä spermanaamoja kun sanoi tuon, vaan kehitysmaalaisia. Hänen ajatuksensa ja sanomisensa olivat noin äkkiseltään ajatellen ihan okei, mutta mihinkään sen suurempaan yhteistyöhön hänen kanssaan ei pidä lähteä, sillä hän jokatapauksessa tuntee sympatiaa omiaan kohtaan, ei meitä kohtaan.
Ihmisten motiivien tarkastelu tällaisissa tapauksissa on tärkeää, sillä pienikin eroavaisuus alussa voi johtaa lopussa kaaokseen.
Tämä oli niin kryptisesti kirjoitettu että avaisitko vähän noita kehitysmaalaisen Suomalaisen Makwanin motiiveja selkokielellä?
Tämä mamu on tolkun mies, ja toimii, kuten kunniallinen mies. Itsekriittisyys on hänen taustayhteisössään valitettavasti harvojen hyve.
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 15:56:31
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 15.09.2015, 15:24:07
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 14:29:35
Makwan Amirkhani on vain yksittäistapaus. Se kannattaa pitää mielessä ja viime kädessä se ei ole edes meidän puolella.
Nuivien mutta ei-nasse-fasse-rassejen pitäisi miettiä keinoja liittoutua Makwanin kaltaisten mamujen kanssa, tavoitteemme on sama ja muutenkaan ideologisia ongelmia ei pitäisi olla koska Makwan kunnioittaa Suomea enemmän kuin punavihreä laita keskimäärin.
Yksittäinen kehitysmaalainen voi olla ihan jees- tyyppi ja monesti tuollainen "kulttuurin ulkopuolinen" henkilö saattaa joskus sanoa jotakin hyvikin valaisevaa omastamme, mutta tulijalle siis vieraasta kulttuurista. Mutta edes maltillisten nuivien ja Makwanin kaltaisten päämäärät ja tavoitteet eivät ole samoja.
Makwan ei siis ajatellut meitä spermanaamoja kun sanoi tuon, vaan kehitysmaalaisia. Hänen ajatuksensa ja sanomisensa olivat noin äkkiseltään ajatellen ihan okei, mutta mihinkään sen suurempaan yhteistyöhön hänen kanssaan ei pidä lähteä, sillä hän jokatapauksessa tuntee sympatiaa omiaan kohtaan, ei meitä kohtaan.
Ihmisten motiivien tarkastelu tällaisissa tapauksissa on tärkeää, sillä pienikin eroavaisuus alussa voi johtaa lopussa kaaokseen.
Näin. Makwan voi olla pitkällä tähtäyksellä jopa vaarallisempi kun ajatellaan maan islamisoitumista. Hän vääntää rautalangasta ja esimerkillään perseilijöille kuinka tässä maassa päästään eteenpäin ja saadaan hyväksyntää ja vaikutusvaltaa. Makwan tuudittaa kantaväestön välinpitämättömäksi oman turvallisuutensa suhteen kunnes aika on kypsä. Perseilijät muistuttavat meitä jatkuvasti mistä oikeasti on kysymys. Jatkakoot perseilevällä linjallaan niin saadaan pitkitettyä lopullista tuhoa.
Quote from: mikkojuha on 15.09.2015, 16:45:25

On tää kyllä aikamoista että ei herran tähden voida nähdä mitään hyvää missään, vaan kaikki on negatiivista kunhan sanojana on joku muualta tullut.
Makwan on malliesimerkki omat asiansa hoitavasta yksilöstä ja hyvä esikuva kelle tahansa.
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 15:56:31
Makwan ei siis ajatellut meitä spermanaamoja kun sanoi tuon, vaan kehitysmaalaisia. Hänen ajatuksensa ja sanomisensa olivat noin äkkiseltään ajatellen ihan okei, mutta mihinkään sen suurempaan yhteistyöhön hänen kanssaan ei pidä lähteä, sillä hän jokatapauksessa tuntee sympatiaa omiaan kohtaan, ei meitä kohtaan.
Ihmisten motiivien tarkastelu tällaisissa tapauksissa on tärkeää, sillä pienikin eroavaisuus alussa voi johtaa lopussa kaaokseen.
En nyt kuitenkaan lähtisi etsimään kovin pirullisia juonikuvioita. Nuori kundi sanoi, mitä ajatteli ja sillä hyvä, ja ihan hyvin sanoi. On myös perusteetonta ajatella, että heppu, joka tulee ryhmästä X, olisi automaattisesti muiden mamujen puolella. Vai oletko itse albanirosvojen tai syyrialaismafian puolella, koska olet itse mamu?
Mitä yhteistä on kurdilla ja somalilla? Oikeasti?
On niitä jotka kritisoivat maahanmuuttopolitiikkaa ja etsivät oikeita epäkohtia ja sitten on niitä toisia... ;D
Toistaiseksi joudutaan olemaan samalla puolella.
Amirkhani puhuu viisaita ja vaikuttaa vilpittömästi järkevältä ihmiseltä, komppaan tätä,
Quote from: Leijona78 on 15.09.2015, 14:33:01
En silti malta olla toteamatta että jos kaikki olis Makwan Amirkhanin kaltaisia, ei meillä olisi ns. rasismiongelmaa.
Quote from: nutsy on 15.09.2015, 14:40:08
Videot löytyvät täältä,
https://instagram.com/worldstarhiphop_suomi/
Siellä niitä kultamunia on...
Olen sanaton.Kiitos Suomi ja Suomalaiset kaikesta.
Voisin veikata, että Amirkhanin järkevä asenne juontuu siitä, että hän on tullut ihan oikeana pakolaisena leiriltä Suomeen eikä nykyisen kaltaisena turvapaikkaturistina surffaillen läpi Euroopan parhaat edut tarjoavaan maahan. Tuskinpa nämä vasta saapuneet iPhone-miehet samalla tavalla suomalaisia tai yhteiskuntaamme kunnioittavat.
Ihan piristävää nähdä kyllä julkisuudessa välillä tämän kaltaisia maahanmuuttajia antamassa oman panoksensa keskusteluun niiden iänikuisten husunasimamaryanrasismivalivali-toteemien sijaan.
Tuo Makwanin avautuminen oli hyvä ja selkeä. Uskoakseni hänellä on auktoriteettia maahanmuuttajapiireissä ja häntä kuunnellaan.
Se hiukan häiritsi, ettei hän tuonut ollenkaan esiin väkivallan uhrien asemaa ja väkivallan aiheuttamia terveydellisiä vammoja uhreille. Mutta ehkä hän ymmärtää tappelijoiden sielunmaisemaa niin hyvin, että hän tajuaa, ettei tuollainen argumentaatio heihin lainkaan uppoa.
Quote from: falco on 15.09.2015, 18:37:11
Tuo Makwanin avautuminen oli hyvä ja selkeä. Uskoakseni hänellä on auktoriteettia maahanmuuttajapiireissä ja häntä kuunnellaan.
Se hiukan häiritsi, ettei hän tuonut ollenkaan esiin väkivallan uhrien asemaa ja väkivallan aiheuttamia terveydellisiä vammoja uhreille. Mutta ehkä hän ymmärtää tappelijoiden sielunmaisemaa niin hyvin, että hän tajuaa, ettei tuollainen argumentaatio heihin lainkaan uppoa.
Pistin myös merkille tuon, että Makwan ei muuten erinomaisessa puheessaan maininnut uhreja mitenkään.
"Näitä yksittäistapauksia on tullut aivan törkeän paljon, että vähän vaikea on pojat enää puolustella teitä."
Minkätakia poikia pitäisi puolustella?
Quote from: nutsy on 15.09.2015, 14:40:08
Videot löytyvät täältä,
https://instagram.com/worldstarhiphop_suomi/
Siellä niitä kultamunia on...
Tämä video https://instagram.com/p/5tCUxVyLmB/ (https://instagram.com/p/5tCUxVyLmB/) on kuvattu Maatullinkujalla. (https://www.google.fi/maps/@60.2751585,25.0324547,18.5z) Noin viidenkymmenen metrin päässä siitä missä itse asun. Eli ihan mun oman hoodin kultamunia.
Olen kyllä nähnytkin tuon km-jengin ja ei tietenkään tämmöiselle 115kg/185cm nörttikorstolle tule kamalan pahoja viboja. Vaan enpä haluaisi olla teini täällä ja ei mene kauaa niin nuokin rimpulat ovat rotevia miehiä. Harmi. Pitää ostaa joku bodycam ja äänihälytin tms, joudun joskus singahtamaan työssä öiseen aikaan korjaamaan vikoja. Tuo noitten joukollahakkaaminen tuppaa yleensä eskaloitumaan kerta toisensa jälkeen kunnes päästään ryöstömurha ja ryöstöraiskausmurha-asteelle.
Quote from: Dangr on 15.09.2015, 19:10:30
"Näitä yksittäistapauksia on tullut aivan törkeän paljon, että vähän vaikea on pojat enää puolustella teitä."
Minkätakia poikia pitäisi puolustella?
Otaksun, että liioittelun ja tapausten paisuttelun - ja sen kuuluisan yleistämisen - estämiseksi. Esimerkki: olisin ulkomailla lomamatkalla ison suomalaisporukan kanssa, joista muutama innostuisi kännissä vaikkapa hajottamaan paikkoja ja ahdistelemaan paikallisia naisia. Sitten seuraavana päivänä paikalliset tuttavat ihmettelisivät, miksi nuo suomalaiset ovat tuollaisia. Silloin puolustaisin toki heitä siinä määrin, että sanoisin: tämä nyt oli yksittäinen ylilyönti, ei ole sallittua käytöstä Suomessakaan, jne / tms. Ja sitten jos perseily jatkuisi, en enää jaksaisi paljon puolustella, sanoisin paikallisille että pankaa ne putkaan, me muut lähdetään katsomaan nähtävyyksiä.
Makwanan nostminen jollekin jalustalle hyvänä kehitysmaalaisena on suurta hallaa meidän omille nuorille.
Makwan voi olla ihan okei- tyyppi ja sopeutunut mamu, mutta nyt ei ole kyse siitä.
Olisi äärettömän tärkeää tajuta miehen rooli arabikulttuurissa. Käsitys miehistä ja naisista on aivan eri planeetalta kuin mitä meillä on. Miehen pitää olla macho, agressiivinen ja "ottaa nainen". Naisen paikka olisi mieluiten kotona. Jos joskus pääsee arabin kanssa juttelemaan naisasioista, niin tuo tulee aika selvästi esille. Lisäksi naista pitää suojella pahuuksilta ja esim. Ruotsissa arabit eivät kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi ruotsalaiset miehet eivät suojele naisiaan. Arabien mielestä ruotsalaiset miehet ova vastuuttomia, epälojaaleja ja raukkoja, koska antavat naistensa juosta miten haluavat plus että he eivät puolusta naisiaan.
Miehen machous on sitä, että pitää "vastata" heti. Tilanne voi olla kantalaisen silmissä aivan mitätön, jota ei edes huomaa, mutta arabille merkittävä. VÄISTÖ. Mustalaisten kulttuurissa on vähän tuota samaa. Me pohjoismaalaiset emme opi tuollaisia asioita, koska kulttuurimme ei ole mitenkään erityisen uhoava tai machomainen, vaikka jotkut haluavat vielä elää puukkojunkkarien menneessä loisteessa. Me väistämme monissa asioissa, koska meidän mielestä on naurettavaa jäädä uhoamaan jostain jonninjoutavasta asiasta.
Ja sitten pointti: Mawkani näyttäytyy MEILLE kantalaisille mukavana ja sopeutuneena miehenä, mutta kehitysmaanuorille ei. Heille hän näyttäytyy "vapaatappelijana", eli juuri sellaisena machona uhona kuin mitä heidän kulttuurinsakin opettaa. Joku just ja just lukea osaava kehitysmaanuori ei todellakaan ajattele Mawkania jonain esikuvana, että siistiä, onpa hän sopeutunut. EI. Mawkan nähdään koviksena tappelijana, jollainen kehitysmaanuorikin haluaisi olla. Kun seuraavan kerran suomalaiset nuoret jäbät saa turpaan kehiksiltä, niin voinpa veikata, että Mawkan on heidän idolinsa.
Quote
http://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/2015091520357295_bw.shtml (http://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/2015091520357295_bw.shtml)
Osa videoilla näkyvistä nuorista on maahanmuuttajataustaisia. Helsingin poliisin komisarion Jarmo Heinosen mukaan tappeluvideoita sosiaaliseen mediaan on ladannut sekä maahanmuuttajat että kantasuomalaiset nuoret.
Poliisi jo rauhoittelee että nyt muodissa olevien väkivaltavideoiden tekijöinä ei ole pelkästään mamu-nuorisoa. Kuulostaako tutulta selittelyltä? Jatketaan unelmointia. No hätä.
On myös olemassa introverttejä ja pohdiskelevia mamuja (arabeja, iranilaisia), joten ei kaikki ole yhdestä puusta tehty. Tietenkin heihin vaikuttaa myös heidän oma kulttuuritausta, mutta he ovat kyenneet solmimaan ystävyyssuhteita suomalaisiin ikätovereihin, eivätkä liiku jossain mamujengissä. Se tietenkin vaatii tiettyä itsenäisyyttä, jota kollektiivisesta kulttuurista tulijoilla ei aina ole. Somalit varmaan hakee vain turvaa jengeistään. En ole yhtäkään individualistista somalialaista poikaa nähnyt. Tyttöjä voi olla hyvinkin, mutta ei kaikki.
Ei hätää, myös suomalaiset julkaisee videoita - kortti on heitetty pöytään.
Heittäjänä tälläkin kertalla poliisi.
Quote from: ISO on 15.09.2015, 21:00:18
Ei hätää, myös suomalaiset julkaisee videoita - kortti on heitetty pöytään.
Heittäjänä tälläkin kertalla poliisi.
En ole erityisen innostunut katsomaan noita videoita, mutta kuinka suurta osaa väkivallantekijöistä voi pitää "kantasuomalaisina?"
Se, että käytännössä korkeintaan parin prosentin vähemmistö (rauhanuskovat) esiintyvät suuresti tuollaisissa videoissa on mielestäni hälyttävää. Poliisin mielestä se on kuitenkin ilmeisesti pikkujuttu, tai ainakin täysin normaalia.
Suomi olisi erilainen jos tästä kaverista tulisi maahanmuuttajien esikuva. Hyvä ulostulo ja pisteet siitä. Ei tämä tee hänestä sankaria, mutta kuitenkin kunnon ihmisen.
Tuosta musulmaanien "tappeluvideosta" tuli kyllä ensimmäiseksi mieleen, että taitaa tulla nokka lujaa kipeäksi, kun noilla taistelutaidoilla tulee vastaan vähänkin suorituskykyisempi yksilö, tai kaksilo. Miltään huippuosaamiselta ei - tuokaan näyttänyt. Ja ihan hyvä niin.
Quote from: aino on 15.09.2015, 20:54:15
On myös olemassa introverttejä ja pohdiskelevia mamuja (arabeja, iranilaisia), joten ei kaikki ole yhdestä puusta tehty. Tietenkin heihin vaikuttaa myös heidän oma kulttuuritausta, mutta he ovat kyenneet solmimaan ystävyyssuhteita suomalaisiin ikätovereihin, eivätkä liiku jossain mamujengissä. Se tietenkin vaatii tiettyä itsenäisyyttä, jota kollektiivisesta kulttuurista tulijoilla ei aina ole....
Hyvin kirjoitettu. Mutta M. Amirkhanin viiteryhmässä, kuten jäsen Valla_Valla hyvin totesi,
Quotekäsitys miehistä ja naisista on aivan eri planeetalta kuin mitä meillä on. ... Naisen paikka olisi mieluiten kotona. ... Lisäksi naista pitää suojella pahuuksilta ja esim. Ruotsissa arabit eivät kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi ruotsalaiset miehet eivät suojele naisiaan. Arabien mielestä ruotsalaiset miehet ovat vastuuttomia, epälojaaleja ja raukkoja, koska antavat naistensa juosta miten haluavat plus että he eivät puolusta naisiaan. ... Mawkani näyttäytyy MEILLE kantalaisille mukavana ja sopeutuneena miehenä, mutta kehitysmaanuorille ei. ... Mawkan nähdään koviksena tappelijana, jollainen kehitysmaanuorikin haluaisi olla.
Nämä kulttuurierot mies- ja naiskuvassa, miehen ja naisen roolimalleissa ovat totista totta. Toisaalta juuri Amirkhanin roolimalliuden tähden hänen sanansa saattavat mennä paksukalloisten lasten päähän paljon paremmin kuin peruskoulun opettaja(ttare)n. Lisää tällaisia ulostuloja!
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 14:29:35
Makwan Amirkhani on vain yksittäistapaus. Se kannattaa pitää mielessä ja viime kädessä se ei ole edes meidän puolella.
Näistä puheista päätellen on kuitenkin hyvien tapojen puolella ja ymmärtää olla kiitollinen Suomelle, joka hänetkin on joskus vastaanottanut maahamme ja antanut uuden mahdollisuuden. Hän on jopa onnistunut käyttämään tuon mahdollisuuden hyvin . Kaikista ei voi sanoa samaa.
Hatunnosto miehelle. Täytyy nyt kuitenkin muistaa muutama asia:
1) Yhtä amirkhania kohtaan on olemassa 99 suu vaahdossa mokuttavaa "uussuomalaista".
2) Takki voi kääntyä totaalisesti, niin kuin kävi esimerkiksi Arman Alizadille. Ehkä tämä on vain ohimenevä vaihe.
3) Ei näiden kommenttien perusteella pidä olettaa, että mies olisi mitenkään erityisen maahanmuuttokriittinen. Amirkhani on vain kritisoinut:
a) Väkivaltaan syyllistyneitä mamuja.
b) Yhtä elintasopakolaista, joka on suu virneessä kusettanut pääministeriä ja postaillut Facebookiin letkeitä lomakuvia Euroopan reissultaan.
Tuon pitäisi olla normi, mutta kun ei ole, niin on tietenkin nostettava hattua. Mutta mitä Amirkhani vastaisi, jos häneltä kysyttäisiin maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta? Oma veikkaukseni on, ettei hänellä ole loppujen lopuksi paljoa tätä maahanmuuttajatulvaa vastaan.
Jaahas.
(http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=104334.0;attach=46550;image)
sieltähän se tuli, päivän pakollinen uhriutuminen. tämän näin jo aiemmin ja ajattelin mielessäni, että nyt on kyllä jollekin hyvä paikka "15mins of fame" ja poliisiauton kyytiinkin varmasti pääsee, eikä tarvitsis kun pari hassua lausetta päästää suustaan
Presidentti haluaa tavata. Onkohan tulossa kurinpalautusta sanomisista;
Niinistö vaikuttui Suomen UFC-tähdestä - "Olen varsin otettu"
- Täytyy sanoa, että olen varsin otettu, kun minuun otettiin yhteyttä, että Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö haluaa tavata minut, Amirkhani iloitsi.
Amirkhani liitti postaukseensa hashtagin #onmuutoksienaika.
Kaksi UFC-otteluaan voittanut Amirkhani on ollut julkisuudessa myös muun muassa maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin liittyvissä keskusteluissa sekä nuorten levittämän tappeluvideon tuomitsijana.
Aika näyttää, kertooko Amirkhani jossain vaiheessa tarkemmin keskusteluistaan Niinistön kanssa ja milloin kyseinen tapaaminen toteutuu.
http://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/2015091620363276_bw.shtml
"Ruskea tyttö" Hubara sekoilee jälleen. Fanaattinen toiseustoteemi ei edes tuomitse mamunuorison sikailua ja väkivaltaa. Blogiteksti on lähes lukukelvotonta, ilmeisesti mamun tyyliin kuuluu kirjoittaa kuin ekaluokkalainen(tai vielä huonommin.)
http://nyt.fi/a1305985970971 (http://nyt.fi/a1305985970971)
Bloggaritähti vastaa maahanmuuttajanuoria ripittäneelle: "Heität nuoret äärioikeiston pussiin"Quote from: HubaraOn loppupeleis ihan yks hailee, miten se raivo ilmenee.
Oikeasti, onko ns kaikki muumit laaksossa, jos tuollaista roskaa heittää ilmoille?
Tuollaista kähinää nyt oli yläasteella varmaan joka luokalla. Jos olisi silloin 90-luvulla ollut kamerapuhelimet, niin netti olisi ollut pullollaan videoita. Molemmat osapuolet hommassa mukana omasta tahdostaan. Video on luultavasti lähetetty Makwanille siksi, kun on kuviteltu, että vapaaottelija osaisi arvostaa moista touhua.
Makwanilta erittäin hyvä huomio, että tuollaistakin touhua voi hyvin pitää väkivallan ihannointina. Sitähän se on, vaikka nyrkkitappelu onkin järjestetty. Tuosta ei ole (ainakaan katsojan silmissä) pitkä matka siihen, että samaa puuhaa harrastetaan myös ei niin vapaaehtoista ohikulkijaa vastaan. Porukalla. Ihan siis syystä tuo Makwanin video.
Ps. Makwanilta erittäin fiksuja kannanottoja moneen asiaan. Arvostan, enkä pelkästään urheilusaavutusten vuoksi.
Quote
Makwan Amirkhani sai yllätyspyynnön – presidentti Sauli Niinistö haluaa tavata vapaaottelijatähden
Suomalais-kurdilainen vapaaottelija Makwan Amirkhani julkaisi tiistaina 15. syyskuuta Facebook-tilillään videon, jossa hän vetoaa nuoriin, jotka levittävät netissä tappeluvideoita.
Amirkhanin videota on katsottu kahden päivän aikana yli 840 000 kertaa. Video on mitä ilmeisimmin päätynyt myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön luupin alle. Amirkhani julkaisi Facebook-sivullaan tiedon, että Niinistö haluaa tavata hänet.
- Täytyy sanoa, että olen varsin otettu, kun minuun otettiin yhteyttä, että Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö haluaa tavata minut, Amirkhani kirjoittaa. Amirkhani päättää päivityksensä hashtagilla #onmuutoksenaika.
Amirkhani on jo aiemmin ollut julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa esillä maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa.
Amirkhani on vapaaottelu-urallaan voittanut molemmat UFC-ottelunsa. UFC on arvostetuin ja seuratuin vapaaottelutapahtumia tuottava organisaatio. Ensimmäisessä UFC-ottelussaan Amirkhani tyrmäsi vastustajansa kahdeksassa sekunnissa, mikä on UFC-historian viidenneksi nopein tyrmäys kaikki painoluokat mukaan laskettuina.
http://yle.fi/ylex/uutiset/makwan_amirkhani_sai_yllatyspyynnon__presidentti_sauli_niinisto_haluaa_tavata_vapaaottelijatahden/3-8311978
Quote
Amirkhani päättää päivityksensä hashtagilla #onmuutoksenaika.
Kuvassa näyttäisi kuitenkin olevan hashtag #onmuutoksienaika.
Quote from: Blanc73 on 17.09.2015, 10:03:07
"Ruskea tyttö" Hubara sekoilee jälleen. Fanaattinen toiseustoteemi ei edes tuomitse mamunuorison sikailua ja väkivaltaa. Blogiteksti on lähes lukukelvotonta, ilmeisesti mamun tyyliin kuuluu kirjoittaa kuin ekaluokkalainen(tai vielä huonommin.)
http://nyt.fi/a1305985970971 (http://nyt.fi/a1305985970971)
Bloggaritähti vastaa maahanmuuttajanuoria ripittäneelle: "Heität nuoret äärioikeiston pussiin"
Quote from: HubaraOn loppupeleis ihan yks hailee, miten se raivo ilmenee.
Oikeasti, onko ns kaikki muumit laaksossa, jos tuollaista roskaa heittää ilmoille?
Juu, onhan näitä suomalaistenkin keskuudessa, esim. Saara Huttunen. Kaava usein sama: koulukiusatut - sittemmin päänsä jollain absurdeilla yliopisto teorioilla päänsä sekoittaneet alkavat postailla oksennuksiaan nettiin ja saada julkisuutta "rohkeina ja itsenäisinä naisina" - Oikea paikka näille olisi "suljettu osasto"
Quote from: nevahood on 17.09.2015, 11:48:49
Tuollaista kähinää nyt oli yläasteella varmaan joka luokalla.
Kysehän onkin siitä, onko se miehekästä.
"Bloggaritähti". :facepalm: Mikä tekee tästä Kokosta bloggaritähden? Se, että hänen kaverinsa kirjottavat hänestä juttuja ja kaverit pyytävät vieraaksi radio-ohjelmaansa.
No niin, kestikin taas kaksi päivää ennen kun tämäkin juttu PYRITÄÄN KÄÄNTÄMÄÄN suvaitsevaisto-liberaalien agendalle ja eduksi.
On tuo vasemmistosuvaitsevaisuus aivan karmea sairaus, se yritätä alistaa ja hyödyntää kaiken mahdollisen eteentulevan. Ja Makwani tuskin tajuaa olevansa vain mokukoneiston työkalu...
Nyttiin on paljon mukavampi kirjoittaa tällaisia laatujuttuja kun kommentoimaan ei pääse. Tai jos pääsee, itse en ainakaan kykene löytämään sitä sivunkulmaa jolla se ja kommenttien lukeminen onnistuisi.
Sanoisin, että tällaisen sonnan kommentointimahdollisuus ja muiden kommenttien lukumahdollisuus poistaa jonkin verran sitä vitutusta, joka paskoista ideologiapuffeista lukijoille aiheutuu. Nyt kun mahdollisuutta ei ole, päälle jää vain kasvava vitutus. Samalla myös Nytin lukijamäärä laskee vakaata tahtia, kuten esim. Alexan kahden edeltävän viikon tilastoista voi katsoa.
Quote from: Rikastaja on 17.09.2015, 15:55:56
"Bloggaritähti". :facepalm: Mikä tekee tästä Kokosta bloggaritähden? Se, että hänen kaverinsa kirjottavat hänestä juttuja ja kaverit pyytävät vieraaksi radio-ohjelmaansa.
Pitkälle kehittynyt kyvyttömyys ymmärtää sitä, että vain hän itse rodullistaa ja ihonvärillistää itseään, muut vain näkevät ihmisen joka osaa olla ympäristölleen hankala.
Piireissä tuo on meriitti. Normaalielämässä se on taakka - asia, jonka Koko ilmeisesti on havainnut, mutta jonka luonnetta hän ei edes halua sisäistää.
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 20:26:34
Miehen machous on sitä, että pitää "vastata" heti. Tilanne voi olla kantalaisen silmissä aivan mitätön, jota ei edes huomaa, mutta arabille merkittävä. VÄISTÖ. Mustalaisten kulttuurissa on vähän tuota samaa. Me pohjoismaalaiset emme opi tuollaisia asioita, koska kulttuurimme ei ole mitenkään erityisen uhoava tai machomainen, vaikka jotkut haluavat vielä elää puukkojunkkarien menneessä loisteessa. Me väistämme monissa asioissa, koska meidän mielestä on naurettavaa jäädä uhoamaan jostain jonninjoutavasta asiasta.
Suomalaiset voisivat henkisesti paljon paremmin, jos eivät väistelisi kusipäitä. Ja ne arjen uhoajat, jota joudumme sietämään, ovat täysin suomalaisia rottamachoja.
Eli reseptini on, että lisää machoa tavallinen suomijamppakin tarvitsisi.
Quote from: nevahood on 17.09.2015, 11:48:49
Molemmat osapuolet hommassa mukana omasta tahdostaan.
Nou kaksi puliukkoa joista toinen makaa taju kankaalla taustalla ja toinen jota somalijengi potkii joukolla maassa päähän? Olivat hommassa mukana omasta tahdostaan?
Somalijengi on piirittänyt yhden kantispojan. Yksi somali kuumottaa ja vittuilee kasvotusten muiden mölistessä ja äbäläwäbälöidessä ympärillä? Yhtäkkiä kuumottelijasomppu vetäisee sälliä sucker punchilla ja muu lauma hihkuu ympärillä kuin paviaanit? Kantis oli omasta tahdostaan hommassa mukana? Yksin vastaan isoa neekerilaumaa?
Katsoimmeko ihan varmasti samoja videoita? :facepalm:
Quote from: Punaniska on 17.09.2015, 16:59:42
Quote from: valla_valla on 15.09.2015, 20:26:34
Miehen machous on sitä, että pitää "vastata" heti. Tilanne voi olla kantalaisen silmissä aivan mitätön, jota ei edes huomaa, mutta arabille merkittävä. VÄISTÖ. Mustalaisten kulttuurissa on vähän tuota samaa. Me pohjoismaalaiset emme opi tuollaisia asioita, koska kulttuurimme ei ole mitenkään erityisen uhoava tai machomainen, vaikka jotkut haluavat vielä elää puukkojunkkarien menneessä loisteessa. Me väistämme monissa asioissa, koska meidän mielestä on naurettavaa jäädä uhoamaan jostain jonninjoutavasta asiasta.
Suomalaiset voisivat henkisesti paljon paremmin, jos eivät väistelisi kusipäitä. Ja ne arjen uhoajat, jota joudumme sietämään, ovat täysin suomalaisia rottamachoja.
Eli reseptini on, että lisää machoa tavallinen suomijamppakin tarvitsisi.
Suomalaiset lienee geneettisesti(kin) introverttia ja hiljaista kansaa. Turha meidän on lähtä kilpailemaan machoilussa Etelän-miesten kanssa, ajan haaskuuta.
Etenkin isoissa tiheissä kaupungeissa suomalaiset on usein heikoilla, syrjäseuduilla ei niinkään. Suomalaisten miesten kannattaa muuttaa metsäisille seuduille omakotitaloihin. Maahanmuuttajilla menee paskat housuun metsässä. Siellä suomalaiset miehet on machoja, korpilaki määrää...
Quote from: kriittinen_ajattelija on 17.09.2015, 17:25:55
Etenkin isoissa tiheissä kaupungeissa suomalaiset on usein heikoilla, syrjäseuduilla ei niinkään. Suomalaisten miesten kannattaa muuttaa metsäisille seuduille omakotitaloihin, maahanmuuttajilla menee paskat housuun metsässä. Siellä suomalaiset miehet on machoja, korpilaki määrää...
Ai miesten pitäisi muuttaa metsiin ja jättää naiset ja lapset rasistikulttuurien "suojelukseen"? Juurihan sitä joku mokuttajakin käsitti, ettei kukaan nainen tarvitse rasistien suojelua.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 17.09.2015, 17:25:55
Etenkin isoissa tiheissä kaupungeissa suomalaiset on usein heikoilla, syrjäseuduilla ei niinkään. Suomalaisten miesten kannattaa muuttaa metsäisille seuduille omakotitaloihin. Maahanmuuttajilla menee paskat housuun metsässä. Siellä suomalaiset miehet on machoja, korpilaki määrää...
Korpilakituomioistuimet ovat siinä suhteessa toimivia ettei Demla pääse sekottumaan, ja ei voi valittaa. SPR hankkii henkilöstölleen sellaista statusta jossa kohtelu alkaa olemaan kuin siviiliasuisia vihollistaistelijoita kohdatessa, Geneven sopimusten mukaan kohtelu tavattaessa voi olla tylyn ja ynseän välimaastossa.
Olisi se voimauttavaa kuulla että jossain olisi joku kantis joka pärjäisi tässä nyky viidakossa..
Kertokaa jos sellaisen kohtaatte.
Quote
Rajut katutappeluvideot poliisin tutkinnassa – yhdellä iskulla maahan
Helsingin poliisi selvittää internetissä nopeasti levinneen väkivaltasivuston osallisia.
Sivusto jakaa tappeluvideoita, joita on kuvattu ainakin Helsingissä. Osa videoista on erittäin rajuja.
Eräällä niistä kaksi teinipoikaa uhittelee toisilleen. Suukopu päättyy yllättäen, kun toinen lyö vastustajaa nyrkillä kasvoihin. Uhri kaatuu maahan ja näyttää menettävän tajuntansa.
Videoilla on myös tyttöjen välisiä yhteenottoja. Iso osa tappelijoista on maahanmuuttajataustaisia nuoria, mutta joukossa on myös kantaväestöön kuuluvia.
Videoihin liitetyissä kommenteissa nuoret kummastelevat, miksi tappelevista suomalaisista ei ole tehty videoita.
Yhden videon kommenttiteksti kertoo, että uhriksi joutuu humalainen aikuinen mies.
Videot saivat julkisuutta maanantaina, kun vapaaottelija Makwan Amirkhani tuomitsi tappelijat Facebook-sivullaan.
Nettipoliisi Erno Koivumäki Helsingin poliisista kertoo, että videoilla esiintyvät henkilöt on osin tunnistettu ja tapahtumien tutkinta on kesken.
-----
Koko juttu:
HU: Rajut katutappeluvideot poliisin tutkinnassa – yhdellä iskulla maahan (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/318911-rajut-katutappeluvideot-poliisin-tutkinnassa-yhdella-iskulla-maahan)
Quote
Poliisi etsii rajuissa katutappeluvideoissa esiintyviä nuoria – mukana myös alle 15-vuotiaita
-----
Videoilla esiintyvät henkilöt on osin tunnistettu, mutta osassa tapauksia osallisten henkilöllisyyksiä vielä selvitellään.
– Tämän hetkisten selvittelyiden tuloksena poliisin käsitys on, että tappeluihin osallistuneet ovat alaikäisiä, jotkut myös alle 15-vuotiaita.
Koivumäen mukaan poliisille on vielä epäselvää, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse.
– Vähän on epäselvää, onko tämä nuorten keskuudessa yleistynyt ilmiö vai yhden pienen porukan homma. Tämänhetkisten tietojen mukaan poliisin arvio on, että puhutaan muutaman kymmenen nuoren osallistujamäärästä. Joillain tappeluvideolla näkyi enemmänkin sivustakatsoja.
-----
Koko juttu:
HU: Poliisi etsii rajuissa katutappeluvideoissa esiintyviä nuoria – mukana myös alle 15-vuotiaita (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/319380-poliisi-etsii-rajuissa-katutappeluvideoissa-esiintyvia-nuoria-mukana-myos-alle-15)
QuoteEi tästä ole paljon aikaa kun mun oma äiti seisoi ruokajonossa odottamassa ilmaista ruokaa ja mä treenasin samaan aikaan ensimmäiseen ufc otteluun. Joka kerta kun lähdin treeneihin, lähdin sillä mielellä, että minä olen vastuussa siitä kuinka kauan äitini vielä seisoo ruokajonossa. Mun menestyksen myötä, sisarukset kielsivät äitiä menemästä tähän jonon jatkeeksi. Mites sit muiden äidit, muiden vanhemmat, tai ne vanhukset jotka turussa ja muissa isoissa kaupungeissa jonottavat pakkasessa ruokaa. Mä toivoin, että valtio huomaisi, että oma kansa näkee nälkään ja tekisi asialle jotain. Sitten tulee pakolaiskriisi ja valtio ottaa heidät avosylin vastaan. Sana lähtee kiertämään maailmalle, sitten meillä on taloustilannetta isompi ongelma ja se on pakolaisten määrä. Joten jos et vielä ymmärrä miksi täällä ollaan kiukkusia niin ota se sun pää pois sun hanurista ja kato ongelmaa suuremalla suurennuslasilla niin näet mistä oikeasti on kyse. Jokainen meistä haluaisi auttaa jos vain olisi siihen resursseja, mutta kaikelle on rajansa.
https://www.facebook.com/amirkhanimakwan?fref=nf
Jätkähän on kunnon maahanmuuttokriitikko. Ei FB:ssä enää edes puhu muusta.
Punavihreitten yhteisöissä häntä pidetään "petturina"
kasvava juttualuehan tuo on, ei siellä oikeastaan muuta enää olekaan kuin urheilua, mokutusta ja sipilän pelleily -postauksia
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.09.2015, 19:12:12
QuoteEi tästä ole paljon aikaa kun mun oma äiti seisoi ruokajonossa odottamassa ilmaista ruokaa ja mä treenasin samaan aikaan ensimmäiseen ufc otteluun. Joka kerta kun lähdin treeneihin, lähdin sillä mielellä, että minä olen vastuussa siitä kuinka kauan äitini vielä seisoo ruokajonossa. Mun menestyksen myötä, sisarukset kielsivät äitiä menemästä tähän jonon jatkeeksi. Mites sit muiden äidit, muiden vanhemmat, tai ne vanhukset jotka turussa ja muissa isoissa kaupungeissa jonottavat pakkasessa ruokaa. Mä toivoin, että valtio huomaisi, että oma kansa näkee nälkään ja tekisi asialle jotain. Sitten tulee pakolaiskriisi ja valtio ottaa heidät avosylin vastaan. Sana lähtee kiertämään maailmalle, sitten meillä on taloustilannetta isompi ongelma ja se on pakolaisten määrä. Joten jos et vielä ymmärrä miksi täällä ollaan kiukkusia niin ota se sun pää pois sun hanurista ja kato ongelmaa suuremalla suurennuslasilla niin näet mistä oikeasti on kyse. Jokainen meistä haluaisi auttaa jos vain olisi siihen resursseja, mutta kaikelle on rajansa.
https://www.facebook.com/amirkhanimakwan?fref=nf
Jätkähän on kunnon maahanmuuttokriitikko. Ei FB:ssä enää edes puhu muusta.
Makwan eroaa useimmista muista julkisuudessa olevista maahanmuuttajataustaisista suomalaisista niin paljon, että häntä on vaikea laskea edes samaan kastiin. Ei ainaista rasismi-itkemistä, kiittämättömyyttä ja suomalaisten syyllistämistä, vaan järkeviä kansallismielisiä mielipiteitä. Maku on sukujuuriltaan 100% kurdi, mutta pidän häntä myös 100 %:sesti suomalaisena.
QuotePoliisi jyrähtää suomalaisnuorten tappeluvideoista – "Jos tämä hölmöily jatkuu..."
POLIISI TUTKII Vapaaottelija Makwan Amirkhani on ehtinyt jo jyrähtää sosiaalisessa mediassa leviävistä suomalaisnuorten tappeluvideoista. Myös poliisi tuomitsee tappeluvideot.
Lehtikuva / Vesa Moilanen
(http://is11.snstatic.fi/img/300/1442890649010.jpg)
Poliisi kaipaa vinkkejä nuorten kuvaamista tappeluvideoista.
– Jokaisen nuoren on nyt ajateltava oman pään sisällä, mitä yksikin lyönti voi aiheuttaa toiselle ihmiselle, vanhempi konstaapeli Erno Koivumäki sanoo Helsingin poliisista.
Poliisilla on tutkinnassa 15 tappeluvideota, joissa pääasiassa alle 18-vuotiaat nuoret tappelevat keskenään. Osa tappelijoista on poliisin tietojen mukaan jopa alle 15-vuotiaita. Mukana on maahanmuuttajataustaisia ja kantasuomalaisia nuoria. Videoilla nuoret potkivat ja lyövät toisiaan. Lyönnit ja potkut eivät lopu, vaikka toinen kaatuu maahan.
(jatkuen)
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442890650714.html
Sanoma-osakeyhtiö puhuu niin totta kuin osaa.
En oikeastaan välitä siitä, että MV on mediana hanurista. Jonkun on otettava tästä retoriikasta kiinni, ja pistettävä Sanoman sanamuodot rinta rinnan vertailuun videoiden kanssa.
https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/videos/vb.1380481938833287/1799063300308480/?type=2&theater¬if_t=live_video¬if_id=1474196017496358
antaa livenä palautetta 8-9 vuotiaille pojankolleille, jotka ilmeisesti pöllineet auton avaimet ja yrittäneet lähteä ajamaan.
Onko Firas saanut turvapaikan ja Amirkhani lunastanut lupauksensa?
Quote from: Ink Visitor on 15.09.2015, 14:13:15
Quote
Monien suomalaisten idoliksi noussut kurditaustainen Makwan Amirkhani on menestynyt upeasti kansainvälisillä areenoilla vapaaottelijana. Hän on kantanut ylpeänä Suomen lippua. Äskettäin hän kertoi muuttavansa Suomesta, jos 17-vuotiaaksi itseään väittänyt mies saa turvapaikan.
Nyt Makwan on julkaissut Facebookissa ansiokkaan kurinpalautuksen nuorille maahanmuuttajille, jotka eivät noudata Suomessa suomalaisten normeja ja sääntöjä. Ripitykseen hän sai kimmokkeen nähtyään verkossa videon, jossa maahanmuuttaja syyllistyi pahoinpitelyyn.
– Jätkät potkii maassa olevia, istuu toisen päällä ja lyö silmittömästi ajattelematta yhtään seurauksia, joita näistä aiheutuu. Varsinkin se, että te ylipäänsä tappelette kadulla. Te teette niin monen muun maahanmuuttajan elämästä vaikeampaa täällä Suomessa, Makwan Amirkhani toteaa videollaan.
– Täällä on sellainen sivusto kuin Mitä Vittua, joka nimenomaan etsii näitä virheitä ja me, jotka puolustellaan yritetään sanoa, että ne on yksittäistapauksia. Näitä yksittäistapauksia on tullut aivan törkeän paljon, että vähän vaikea on pojat enää puolustella teitä. Teidän pitäis muistaa, että te olette vieraassa maassa ja tulette olemaan aika pitkään vieraita täällä. Toi on vähän erilainen tapa kiittää siitä, että te saatte olla täällä.
Amirkhani toteaa lisäksi, että maahanmuuttajien kohtaama rasismi on osaltaan juuri tällaisten tapausten syytä.
– Kun teidän sisarukset, siskot, veljet, perheenjäsenet ja läheiset kävelevät tuolla kadulla, jos ne joskus joutuvat rasismin kohteeksi, niin te saatte syyttää siitä itseänne. Mä en tykkää rasismista, mutta te annatte niitä panoksia niille. Teitä on helvetin vaikea lähteä tästä puolustamaan. Teillä on muutenkin asiat melko huonosti, ja tota menoa te ette ainakaan paranna niitä.
http://www.stara.fi/2015/09/15/makwan-amirkhani-sai-tarpeekseen-tappelijoista/
Vuoden vanha kannanotto ja aina ajankohtainen. Tosin nyt on tilanne muuttunut vuoden aikana niin, että matusirkuksen pyörittäjiä veronmaksajia on alettu murhaamaan kaduillamme. Kukaan matuttajista ei ota vastuuta kantaakseen.
Tässä vaiheessa kansa alkaa vaatimaan vok:n sulkemista ja poislähetyskeskusten perustamista. Se on pelkkä tahtotila. Eduskuntakin totesi lakien mahdollistavan karkotukset jo pienemmistäkin rikoksista kuin raiskaus, ryöstö ja murha. Pahoinpitely riittää.
SPR hengailee rikollisen mielenvikaisen sakin kanssa veronmaksajien rahoilla. Eivätkä edes häpeä. SPR:n työntekijöiden nimet tulisi löytyä KRP:n rikollisten listalta. Ovathan siellä KRP:n listalla kaikki hekin ketkä ovat joskus olleet tekemisissä mp -kerholaisten kanssa. Listalle pääsyyn riitti kun ajoi ja pysäköi samalle kadulle missä kerho sijaitsi. Kerholaisten isoäiditkin on sillä listalla. Tai sukunimi on Putin.
Quote from: Kyklooppi on 17.09.2015, 19:43:14
Olisi se voimauttavaa kuulla että jossain olisi joku kantis joka pärjäisi tässä nyky viidakossa..
Kertokaa jos sellaisen kohtaatte.
Aivan täyttä idiotismia kertoa mitään ajassa jossa kantiksen kimppuun hyökkää koko media jos se pärjää väkivaltaltaisille matupartioille.
Eli ei huutelua. Ei ääntäkään.
Quote from: Gunnar Hymén on 18.09.2016, 13:55:02
https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/videos/vb.1380481938833287/1799063300308480/?type=2&theater¬if_t=live_video¬if_id=1474196017496358
antaa livenä palautetta 8-9 vuotiaille pojankolleille, jotka ilmeisesti pöllineet auton avaimet ja yrittäneet lähteä ajamaan.
"Sisältö ei ikävä kyllä ole käytettävissä." Eli sensuroitu.
Quote from: Micke90 on 18.09.2016, 14:00:57
Onko Firas saanut turvapaikan ja Amirkhani lunastanut lupauksensa?
Molempiin toivon vilpittömästi vastauksen olevan ei. Makwan on sen vertta välkky sälli, että pitäisin mielelläni kuvioissa mukana.
Tuo Amirkhanin kannanotto pitäisi kääntää muutamalle ählämikielelle ja naulata joka vokin ulko-oveen ns. "ylipäällikön päiväkäskynä". Ja mikäli nämä asiat ovat Muhiksille liian vaikeita noudattaa/ymmärtää, niin suksikoon kuuseen täältä.
QuoteMakwan Amirkhani kertoo yksityiskohtia pakolaisperheensä tulosta Suomeen: "Meitä kohdeltiin kuin presidenttiä"
Sunnuntai 10.9.2017 klo 07.58
Makwan Amirkhani näki Vaasassa asumisen kahdet kasvot.
Makwan Amirkhani muistelee tuoreessa kirjassaan sitä aikaa, kun hän saapui Suomeen pakolaisena.
Amirkhani kertoo, että kun perhe sai Suomesta turvapaikan vuonna 1993, kohtelu oli loistavaa.
[...]
- Meitä kohdeltiin Vaasassa vuonna 1993 kuin presidenttiä. Jos perheemme tarvitsi jotain, se myös hankittiin. Jos halusimme harrastaa jotain, se järjestettiin tai siinä autettiin, hän kertoo.
- Kaikki halusivat, että sopeudumme ja kotiudumme suomalaiseen yhteiskuntaan. Ensimmäisessä asunnossamme oli viisi tilavaa huonetta. Seuraava kotimme oli juuri remontoitu vihreä vanha puutalo.
Seuraava asunto olikin sitten vähän karummassa miljöössä, Vaasan ei-niin-hyvämaineisessa Olympiakorttelissa.
- Se oli pahin virhe, mitä perheellemme Suomessa tapahtui, Amirkhani miettii.
[...]
Koko juttu: http://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/201709102200363633_bw.shteiml
Onhan se aivan mahtavaa, että pakolaisperheitä kohdeltiin lamasuomessa kuin presidenttiä!
Onnettomia kantiksia, varsinkaan konkurssiyrittäjiä ym. ei kohdeltu kovinkaan helläkätisesti ja armeliaasti. Päinvastoin. Kuinka moni pankkien (= poliitikkojen ml. demarien Mauno Koiviston & Erkki Liikasen) kyykyttämä ex-yrittäjä onkaan päätynyt itsemurhaan, kun kaikki meni, eikä riittänytkään.
Eli rasistit ovat olleet koko ajan oikeassa väittäessään, että juhlapaikanhakijoita kohdellaan kuin presidenttiä.
Eipä yllätys. Siis, että kaikki hankittiin ja kohtelu oli presidentillistä. Eikä sekään yllätys, että tulijoita alkoi sitten 90-luvun piisaamaan hieman enemmänkin.
Silti Makwan kehtaa samassa artikkelissakin valittaa yhdestä ilmaisesta asuntokohteesta ja tottakai naapureina asuneista "rasisteista". Voi voi. Olihan se ikävää ettei ilmaista asumista kuningaslukaaleissa jatkettu ikuisesti vaan hänelle jopa näytettiin miten tavalliset kansalaiset Suomessa tyypillisesti joutuvat elämään, silloinkin kun maksavat itse asuntonsa. Naapurit saattaa olla joskus ikäviä, niin Suomessa kuin muuallakin. Ei kai sen pitäisi olla yllätys henkilöille, jotka on paenneet maastaan juuri siksi kun entiset naapurit siellä toi hengenvaaran. Suomessa tyypillinen rasisti ei sentään tapa vastaantulijaa.
Vastarempattuun vihreään omakotitaloon suomalainenkin "pääsee" aika helposti tänä päivänä mutta pitää myös olla valmis maksamaan pidentyvät työmatkat, nousevat energiaverot ja asuntolainan korot lyhennyksineen.
Presidentillinen kohtelu on harvoijen ja valittujen osana ja se tullee usein vielä ansiotta. Tuon presidentillisen kohtelun maksaa aina Suomen kansa, joista osaa kohdellaan kuin kuninkaan orjia.
Yhtäkään tänne muualta tulevaa, ei missän nimessä tule kohdella kuin presidenttiä. Jos sellaisen kohtelun haluavat, se tulee itse ansaita omilla ansioillaan, eikä niin, että se revitään mainittujen kuninkaan orjien selkänahasta.
Hölmöläiset maksavat vapaamatkustajien elämän. Hölmöläisiä Suomessa nykyään riittää yli tarpeiden. Todellisia hölmöläisiä on 200 miinus Persut.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että presidentillisestä kohtelusta ei voi syyttää pakolaisia, vaan ihan kantaläskipäitä.
Meni vähän maku kyseisestä tappelijasta, kun osoittautui siinä julkkikset yöpyvät Nuuksiossa-ohjelmassa melkoiseksi itkupilliksi.
Quote from: skrabb on 10.09.2017, 10:51:02
QuoteMakwan Amirkhani kertoo yksityiskohtia pakolaisperheensä tulosta Suomeen: "Meitä kohdeltiin kuin presidenttiä"
Seuraava asunto olikin sitten vähän karummassa miljöössä, Vaasan ei-niin-hyvämaineisessa Olympiakorttelissa.
- Se oli pahin virhe, mitä perheellemme Suomessa tapahtui, Amirkhani miettii.
Amirkhani unohti mainita, että juuri maahanmuuttajat pilasivat Vaasan Olympiakorttelin. Se oli 90-luvun alussa ihan ok paikka, ja siellä oli monien yliopisto-opiskelijoiden ensimmäinen solukämppä. Sitten tuli monikulttuurillisuus, ja nykyään se on getto. Vaasan Olympiakortteli on malliesimerkki maahanmuuton haittavaikutuksista.
QuoteMakwan Amirkhani puhuu tuoreessa kirjassaan kunnioituksesta ja kuvaa kouluaikojaan Vaasassa.
- Koulussa olin vanhempia ja aikuisia kohtaan todella kunnioittava ja kohtelias, Amirkhani kirjoittaa.
- Jos huomasin, että vanhempi ihminen ei kunnioittanut minua, en minäkään kunnioittanut häntä. Ei se, että olen nuorempi, oikeuta ketään käyttäytymään minua kohtaan huonosti. Jos minua ei arvosteta, en minäkään silloin arvosta.
Amirkhani jatkaa aihetta kertomalla erikoisen tarinan.
- Meillä oli koulussa kotitalouden opettaja. Hän oli kolmekymppinen mies, Amirkhani kertoo.
- Hänellä oli omintakeinen tapa tervehtiä meitä. "Hei, neekerit!" Vastasimme samalla mitalla. "Hei, spermanaama."
Opettajan ja oppilaiden välinen kielenkäyttö oli siis sangen kyseenalaista, päivänvaloa kestämätöntä. Amirkhani oivalsi asian - ja kiristi opettajaa tiukan paikan tullen.
Loput tuolta: http://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/201709222200362729_bw.shtml
Mikä tuossa on päivänvaloa kestämätöntä? Ilmeisesti joku osasi koulussa puhua teinineekereille näiden omaa kieltä. Uskoisin tuhansien arjessa olevan kovempaa herjaa/insideläppää. Toimii sosiaalisena lliimana jota vastaan nämä kukkahatussa kasvaneet hyökkäävät koska eivät ymmärrä kuin oman kuppaisen kuplansa toimintaa. Ja epäilen että jopa siellä heitetään herjaa. Joka taas osoittaisi jälleen kerran todellisuuden vääristelyn oman vallanhimonsa pohjalta.