Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Kissapeto on 24.07.2009, 12:03:41

Title: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Kissapeto on 24.07.2009, 12:03:41
Satakunnan Kansan pääkirjoitus tänään. Oli vain paperiversiossa, eli typot minun.

QuoteRasismin nousuun syytä varautua

Historian opetus on se, että kun kansalla menee huonosti, aletaan etsiä syntipukkeja, joihin turhautuminen voidaan purkaa. Juutalaiset ovat saaneet tuta tämän monta kertaa vuosisatojen aikana.
Syvenemässä oleva laskusuhdanne herättää epäilyn siitä, että rasismi on nousussa Suomessa. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa työttömyyden kasvaessa ja turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä.
Varsinkin korkea nuorisotyöttömyys on riskitekijä. Nuoret miehet ovat käytännössä aina mukana suomalaisten ja maahanmuuttajien konflikteissa.

Viime kuukausien tapahtumat antavat vihiä ilmapiirin vähittäisestä jyrkkenemisestä Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan suomalaisten ja ulkomaalaisten konflikteja on kuluvan vuoden aikana ollut ainakin viisi. Johtopäätös yhteenvedosta on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan se, että rasististen rikosten määrä on kasvussa.

Koska laskusuhdanne on vaikuttanut Suomessa vasta vajaan vuoden, on vielä liian aikaista vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä rasismin nousun voimakkuudesta. Todellinen tilannearvio voidaan tehdä pitemmällä aikavälillä.
Rasismin uhkaa on silti tarkkailtava tiukasti ja asenteiden jyrkkenemiseen johtavia syitä pitää pystyä hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Käytännössä ennaltaehkäisy tarkoittaa nimenomaan työttömyyden nousun torjumista, jotta sosiaalinen tyytymättömyys ei pääsisi kasvamaan kohtuuttomaksi ja kiristämään tilannetta.
Yhden haasteen rasismin ennakoinnille muodostaa tulossa oleva työvoimapula, jota ei asiantuntijoiden mukaan voida hoitaa ilman  työperäistä maahanmuuttoa.
Asenteiden puolella haaste on iso, sillä suomalaiset ovat edelleenkin tottumattomia monikulttuurisuuteen. Erilaisuuden sietokyvyn kehittämisessä riittää yhä tekemätöntä työtä.

Onneksi Suomesta puuttuvat rasistisia asenteita edustavat eduskuntapuolueet ja -poliitikot. Perussuomalaisiakin on väärin leimata rasistiseksi puolueeksi ainakaan niin kauan kuin Timo Soini on puheenjohtajana.
Poliittisen populismin kasvun ja kehityksen ennakointi on kuitenkin vaikeaa eikä vähiten ilmiön arvaamattoman luonteen takia. Populistijohtaja voi äkkiä tulla, koota taakseen isonkin joukon, mutta hävitä sitten taas jossain vaiheessa poliittiselta kartalta.
Lähin esimerkki tällaisesta löytyyRuotsista viime vuosikymmenen alkupuolelta. Teollisuusmies Jan Wachtmeisterin vuonna 1991 perustama Uusi demokratia -niminen puolue nousi muutamassa viikossa mielipidetiedusteluissa perinteisten puolueiden kannoille. Puolue kuitenkin kuihtui muutaman vuoden jälkeen, kun Wachtmeisterin pitkäjänteisyys ei riittänyt puolueen johtamiseen.
Toivoa sopii, että Suomessa poliittinen populismi pysyisi maltillisena eikä jyrkän linjan edustajaa nousisi äkkiarvaamatta esille.

Huipentuma on tuo lopussa oleva ennustus, joka sovittaa jo ennalta ommellun populistin manttelin sille, joka aikoo mahdollisesti ryhtyä poliittisin keinoin tilanteeseen vaikuttamaan. Puolueen perustajia, anyone?

Title: Vs: 2009-07-17 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: kertsu59 on 24.07.2009, 12:11:23
Laittaisin nämä työvoimapulan ennustajien "asiantuntevuuden" kyseenalaiseksi,nerokas agenda sinäänsä, jauhetaan työvoimapulasta jatkuvasti vaikka sokea Reetakin näkee mikä on tilanne todellisuudessa.
Title: Vs: 2009-07-17 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: AaJii on 24.07.2009, 12:15:38
Quote from: Kissapeto on 24.07.2009, 12:03:41
Satakunnan Kansan pääkirjoitus tänään. Oli vain paperiversiossa, eli typot minun.

Quote
Viime kuukausien tapahtumat antavat vihiä ilmapiirin vähittäisestä jyrkkenemisestä Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan suomalaisten ja ulkomaalaisten konflikteja on kuluvan vuoden aikana ollut ainakin viisi. Johtopäätös yhteenvedosta on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan se, että rasististen rikosten määrä on kasvussa.

Kivasti oli otettu sen kummemin kyseenalaistamatta Hesarin eilen tarjoamat (http://hommaforum.org/index.php/topic,10356.msg161763.html#msg161763) tarjoamat viisi pienoiskansanmurhaa.

Quote
Rasismin uhkaa on silti tarkkailtava tiukasti ja asenteiden jyrkkenemiseen johtavia syitä pitää pystyä hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Käytännössä ennaltaehkäisy tarkoittaa nimenomaan työttömyyden nousun torjumista, jotta sosiaalinen tyytymättömyys ei pääsisi kasvamaan kohtuuttomaksi ja kiristämään tilannetta.
Yhden haasteen rasismin ennakoinnille muodostaa tulossa oleva työvoimapula, jota ei asiantuntijoiden mukaan voida hoitaa ilman  työperäistä maahanmuuttoa.

Ensin puhutaan työttömyyden torjumisesta ja heti perään työvoimapulasta. Koittakaa nyt jo päättää!

Sitä paitsi. Puhutaanko tässä nyt työperäisestä- vai "työperäisestä" maahanmuutosta.

Quote
Toivoa sopii, että Suomessa poliittinen populismi pysyisi maltillisena eikä jyrkän linjan edustajaa nousisi äkkiarvaamatta esille.

Sepä se olisikin vallan kamalaa jos ihmisille tulisi jokin uusi poliittinen vaikutuskanava. Ei ihmisille saa antaa sellaista illuusiota että he voisivat äänestämällä vaikuttaa asioihin.
Title: Vs: 2009-07-17 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Ernst on 24.07.2009, 12:19:00
Quote from: kertsu59 on 24.07.2009, 12:11:23
Laittaisin nämä työvoimapulan ennustajien "asiantuntevuuden" kyseenalaiseksi,nerokas agenda sinäänsä, jauhetaan työvoimapulasta jatkuvasti vaikka sokea Reetakin näkee mikä on tilanne todellisuudessa.

Vanhan kansan sääprofeetat ovat yhtä päteviä kuin työvoimapulan ennustajat. Kun saman jorinan toistaa vaikkapa 20 vuotta peräjälkeen, joskus se ennustettu tapahtuu.

Kansantaloustieteilijät keksittiin siksi, että meteorologit vaikuttaisivat luotettavammilta.
Title: Vs: 2009-07-17 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Roope on 24.07.2009, 12:21:26
Quote
Viime kuukausien tapahtumat antavat vihiä ilmapiirin vähittäisestä jyrkkenemisestä Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan suomalaisten ja ulkomaalaisten konflikteja on kuluvan vuoden aikana ollut ainakin viisi. Johtopäätös yhteenvedosta on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan se, että rasististen rikosten määrä on kasvussa.

Juu, on ollut enemmänkin konflikteja kuin viisi. Suurpään mukaan rasististen rikosten määrä on kasvussa, mutta tilastojen mukaan laskussa. Rasististen rikosten määrä on kaikkien kommentaattoreiden mukaan ollut aina kasvussa.

Quote
Käytännössä ennaltaehkäisy tarkoittaa nimenomaan työttömyyden nousun torjumista, jotta sosiaalinen tyytymättömyys ei pääsisi kasvamaan kohtuuttomaksi ja kiristämään tilannetta.

Hyvä jos onnistuvat työttömyyden ehkäisyssä. Tyytymättömyyttä voisi estää myös puuttumalla sen syihin.

Quote
Yhden haasteen rasismin ennakoinnille muodostaa tulossa oleva työvoimapula, jota ei asiantuntijoiden mukaan voida hoitaa ilman  työperäistä maahanmuuttoa.
Asenteiden puolella haaste on iso, sillä suomalaiset ovat edelleenkin tottumattomia monikulttuurisuuteen. Erilaisuuden sietokyvyn kehittämisessä riittää yhä tekemätöntä työtä.

Työvoimapula, asenteet, monikulttuurisuus, erilaisuuden sietokyvyn kehittäminen...

Rasismi on jonkinlainen outo huonoina aikoina esiin pulpahtava kulkutauti, jonka leviämistä voi yrittää ennustaa, mutta sen syitä ei voi ymmärtää. Ainoastaan asennekasvatus auttaa.

Joskus toimittajan olisi parempi jättää suosiolla lehteen kirjoituksen kokoinen aukko.

(Otsikon päiväys?)
Title: Vs: 2009-07-17 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Kissapeto on 24.07.2009, 12:21:40

QuoteRasismin uhkaa on silti tarkkailtava tiukasti ja asenteiden jyrkkenemiseen johtavia syitä pitää pystyä hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Käytännössä ennaltaehkäisy tarkoittaa nimenomaan työttömyyden nousun torjumista, jotta sosiaalinen tyytymättömyys ei pääsisi kasvamaan kohtuuttomaksi ja kiristämään tilannetta.

Miksi aiemmin ei ole ponnisteltu työttömyyden nousun torjumiseen? Koska ei ole ollut riittävän hyvää syytä. Nyt sellainen on löytynyt. Ihanaa!

EDIT: otsikon päiväys korjattu. Kiitos Roopelle, joka muistaa jo vanhastaan, että nämä eivät todellakaan ole vahvuuteni...
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: reino on 24.07.2009, 12:35:52
Satakunnan Kansan erinomaisen ja syväluotaavan kirjoituksen loppupuolella on kuultavissa lentoon nousevan Kakkajoutsenen siipien läiskettä.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: JPU on 24.07.2009, 12:39:05
Olisi piristävää nähdä lehdissä realistista kirjoittelua tyyliin:

"Yltiösuvaitsevaisuuden seurauksiin on syytä varautua"

Suomea vaivaa lama. Maa on suurtyöttömyyden kourissa. Samaan aikaan maahan tuotetaan tuhansittain työttömiä varhaiseläkeläisiä jonon jatkoksi - tai ennemminkin jonon ohi. Maahan perustetaan paniikinomaisesti vastaanottokeskuksia jokaiseen niemeen ja notkoon jotta ulkomaalaiset vähäosaiset pääsisivät nauttimaan suomalaisen veronmaksajan tarjoamasta ylöspidosta. Valitettavan moni tänne tulevista "pakolaisista" kiittää käyttämällä suomalaista hyväntahtoisuutta ja auttamishalua hyväkseen jättämällä sopeutumisen ja kielen opiskelun väliin ja ryhtymällä sosiaalielätiksi ja/tai rikolliseksi...


Miksi esim. tällaisia kirjoituksia ei nähdä lehtien päätoimittajien kolumneissa? Ai niin...
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Sami Aario on 24.07.2009, 13:12:12
QuoteAsenteiden puolella haaste on iso, sillä suomalaiset ovat edelleenkin tottumattomia monikulttuurisuuteen. Erilaisuuden sietokyvyn kehittämisessä riittää yhä tekemätöntä työtä.

Erilaisuuden sietokyvyn kehittämiseksi ehdotan siedätyshoitoa. Haalitaan maailmalta jammusetiä, pistetään niille aurinkolasit päähän ja laitetaan jammut kadulle jammuilemaan. Eiköhän suomalaiset pian totu erilaisuuteen!
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Jääpää on 24.07.2009, 13:34:41
 Pakolaiskeskusten nousuun syytä varautua.. tai syytä aloittaa mielipidemuokkaus hyvissä ajoin tai viimeistään silloin,kun joku on vuokrannut jotkut tilat jollekin ja asukkia alkaa vemputtelemaan kylillä.
  Satakunnassa päin joku isompi projekti meneillään?
Kirjoitus itsessään ansiokas sietokyvyn suhteen, sietokyky kehittyi, suorastaan ylittyi..
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: JM-K on 24.07.2009, 13:41:46
Quote from: Kissapeto on 24.07.2009, 12:03:41
Satakunnan Kansan pääkirjoitus tänään. Oli vain paperiversiossa, eli typot minun.

QuoteRasismin nousuun syytä varautua

Poliittisen populismin kasvun ja kehityksen ennakointi on kuitenkin vaikeaa eikä vähiten ilmiön arvaamattoman luonteen takia. Populistijohtaja voi äkkiä tulla, koota taakseen isonkin joukon, mutta hävitä sitten taas jossain vaiheessa poliittiselta kartalta.
Lähin esimerkki tällaisesta löytyyRuotsista viime vuosikymmenen alkupuolelta. Teollisuusmies Jan Wachtmeisterin vuonna 1991 perustama Uusi demokratia -niminen puolue nousi muutamassa viikossa mielipidetiedusteluissa perinteisten puolueiden kannoille. Puolue kuitenkin kuihtui muutaman vuoden jälkeen, kun Wachtmeisterin pitkäjänteisyys ei riittänyt puolueen johtamiseen.
Toivoa sopii, että Suomessa poliittinen populismi pysyisi maltillisena eikä jyrkän linjan edustajaa nousisi äkkiarvaamatta esille.

Huipentuma on tuo lopussa oleva ennustus, joka sovittaa jo ennalta ommellun populistin manttelin sille, joka aikoo mahdollisesti ryhtyä poliittisin keinoin tilanteeseen vaikuttamaan. Puolueen perustajia, anyone?



Minustakos tuossa taas puhuttiin? Wachtmeisteristä en osaa sanoa mitään, mutta Juha-sedän hermo pitää kyllä...
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Slussenin sissi on 24.07.2009, 14:02:25
Huh, mitä skeidaa pääkirjoituksessa. Muutama kommenttini:

QuoteSyvenemässä oleva laskusuhdanne herättää epäilyn siitä, että rasismi on nousussa Suomessa. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa työttömyyden kasvaessa ja turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä.
Varsinkin korkea nuorisotyöttömyys on riskitekijä. Nuoret miehet ovat käytännössä aina mukana suomalaisten ja maahanmuuttajien konflikteissa.

Onko laskusuhdanteella ja rasismilla jotain korrelaatiota? Todiste/viite?

Mä oletin että rasismi kumpuaa oikeasti omakohtaisista huonoista kokemuksista, eikä siitä että yleisesti on työttömyyttä. Rasismilla tarkoitan tässä nyt ihan oikeaa syrjimistä ja väkivaltaa, en mitään nuivia katseita tai telepaattisia rasistisia tekoja.


QuoteHelsingin Sanomien mukaan suomalaisten ja ulkomaalaisten konflikteja on kuluvan vuoden aikana ollut ainakin viisi. Johtopäätös yhteenvedosta on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan se, että rasististen rikosten määrä on kasvussa.

Moneen kertaan paskapuheeksi todettu.


QuoteKäytännössä ennaltaehkäisy tarkoittaa nimenomaan työttömyyden nousun torjumista, jotta sosiaalinen tyytymättömyys ei pääsisi kasvamaan kohtuuttomaksi ja kiristämään tilannetta.

Tarvittiin siis taikasana RASISMI että työttömyydelle alettaisiin tekemään jotain?


QuoteYhden haasteen rasismin ennakoinnille muodostaa tulossa oleva työvoimapula, jota ei asiantuntijoiden mukaan voida hoitaa ilman  työperäistä maahanmuuttoa.

Työttömyys, työvoimapula, what's the difference?

Puhutaanko nyt edelleen niistä pakolaisista jotka rötöstelevät, käyvät lomalla kotimaassaan, eivätkä sopeudu tai työllisty vaikka ovat täällä toistakymmentä vuotta? Vai niistä töiden perässä tänne muuttavista intialaisista insinööreistä? Kohtaako moni valkoihoinen tänne muuttava jenkki rasismia?

Koska pääkirjoituksessa käytetään vain kiertoilmaisuja eikä puhuta suoraan, tulee siitä hölmö vaikutelma. Ilmeisesti siinä kuitenkin puhutaan ihonväriltään erilaisista, joiden oletetaan kokevan rasismia. Missä ovat todisteet rasismista ja selvitys siitä, mikä on rasismia? Kokevatko tänne työvoimapulaa paikkaamaan tulevat (esim vanhuksia hoitavat filippiinot, hierontapalveluita antavat thai-naiset, marjoja poimivat virolaiset, siivouspalveluita tuottavat kiinalaiset, rakennustyömaille tulevat virolaiset ja venäläiset, yliopistojen vierailevat tutkijat vaikka irlannista) paljonkin rasismia?

Kysymys olisi pitänyt esittää tarkemmin pääkirjoituksessa: Kokeeko sittenkin eniten rasismia tänne tullut kieli- ja kirjoitustaidoton "grievance group"-ihminen, jolle alkumetreistä lähtien painotetaan että kaikki suomalaiset (paitsi sossuntäti) ovat rasisteja?


QuoteAsenteiden puolella haaste on iso, sillä suomalaiset ovat edelleenkin tottumattomia monikulttuurisuuteen. Erilaisuuden sietokyvyn kehittämisessä riittää yhä tekemätöntä työtä.

Mitä helvettiä? Eikös vasta ole todettu että esim. länsi-suomalaiset ovat eri kulttuuria kuin idässä asuvat? Ja Pohjanmaalla on tietääkseni monia ruotsinkielisiä kuntia, joissa kantaväestöön kuuluvat saavat nuivaa palvelua mikäli erehtyvät puhumaan suomea. Onhan meillä romaanivähemmistökin ollut satoja vuosia, tataareita parisataa(?) vuotta, suomenruotsalaisia, lappalaisia, hämäläisiä, pohjalaisia, jne. Mitä se monikulttuuri tarkoittaa sitten, jos noi eivät ole oikeita? (Henkilökohtaisesti ja lähes kaikki kaverini tuntevat myös "ulkomaalaisviritteisiä" ihmisiä, kaveriporukassa pyörii myös puoliksi ulkomaalaisia. Joillakin heillä on omat kulttuuriset tavat, joillakin suomalaiset tavat. Onko tämä nyt hyväksyttävää monikulttuuria? Vai typistetäänkö taas kulttuuri ihonväriin/etnisyyteen?)

Jospa siinä PK:ssa puhuttiin taas ihopigmentiltään erilaisista, mutta ei kehdattu sanoa ääneen. Siitä kun voisi joutua vastaamaan faktojen edessä. Vrt. monikulttuuriset afrikan mantereen maat, joissa samanväriset mutta eri kulttuuriset ihmiset suorittavat kansanmurhia. Tai Etelä-Afrikka, jossa valkoisen vallan päätyttyä alkoikin mustien suorittama/yrittämä valkoisten kansanmurha. Tällaista monikulttuurista utopiaako PK:ssa tarkoitettiin?


QuoteToivoa sopii, että Suomessa poliittinen populismi pysyisi maltillisena eikä jyrkän linjan edustajaa nousisi äkkiarvaamatta esille.

Jep, toivottavasti ihmiset eivät mene aktiivisesti politiikkaan, vaan perustavat vasemmistolaiseen tapaan "aktivistiryhmiä" taistelemaan "yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta vastaan". Nämä "aktivistisolut" voisivat sitten ottaa "kaupunkitilan haltuun" esim päättämällä että Kajsaniemessä ei saa raiskata naisia. Toivottavasti siis ei tule poliittista varoventtiiliä!
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Kissapeto on 24.07.2009, 14:09:54
Kippaan nyt omankin lastini tähän, kun yksisormisesti ehdin jo naputella.


Quote from: moniosaaja on 24.07.2009, 13:34:41
Kirjoitus itsessään ansiokas sietokyvyn suhteen, sietokyky kehittyi, suorastaan ylittyi..

Hämmästyin, kuinka itsekin meinasin hieman hermostua tästä kirjoituksesta, luulisi sitä jo parkkiintuneen.
Lukemiseen meni aikaa, koska pysähdyin huomaamattani laskemaan höyryjä liki joka virkkeen jälkeen.

QuoteSyvenemässä oleva laskusuhdanne herättää epäilyn siitä, että rasismi on nousussa Suomessa.
Ei. Suurpään kaltaiset ihmiset herättävät epäilyn siitä, että rasismi on nousussa. Siitä on hyvä jatkaa asian esittämiseen faktana.

QuoteMahdollisuudet siihen ovat olemassa työttömyyden kasvaessa ja turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä.
Mahdollisuudet siihen ovat olemassa, hyvästä myyrävuodesta johtuen, kettujen määrän lisääntyessä.
Nuivistumista tapahtuu viimeistään silloin, kun monikulttuuri konkretisoituu osaksi normaalielämää. Tällä en tarkoita esim. itävaltalaisia juomaleikkejä.

QuoteNuoret miehet ovat käytännössä aina mukana suomalaisten ja maahanmuuttajien konflikteissa.
Tämä pitää paikkansa. Pitää kuitenkin muistaa, että nuoria miehiä on usein mukana myös suomalaisissa.

Quoteon vielä liian aikaista vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä rasismin nousun voimakkuudesta
Johan tuossa aiemmin on kepeästi vedelty niin pitkälle, että uuninluukut kolisevat!

Quoteasenteiden jyrkkenemiseen johtavia syitä pitää pystyä hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla
Paras mahdollinen tapa on tiedossa, lopetetaan haitallinen maahanmuutto.
Vai jatketaanko kuitenkin päinvastaisella menetelmällä, niin saavat nuivatkin hämmästellä ajan mittaan "pääkirjoitusten jyrkkeneviä asenteita jyrkkeneviin asenteisiin"?

Jne...

En ylläolevalla yritä edes kiistää, etteikö Suomessa esiintyisi rasistista kirjoittelua ja tekoja, joiden takana on paljas muukalaisviha.
Tällainen savuverhon löyhyttely ei silti ratkaise mitään ongelmia sen enempää kantaväestön kuin maahanmuuttajienkaan kannalta.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Kaptah on 24.07.2009, 14:10:49
QuoteYhden haasteen rasismin ennakoinnille muodostaa tulossa oleva työvoimapula, jota ei asiantuntijoiden mukaan voida hoitaa ilman  työperäistä maahanmuuttoa.

Tämä on kyllä toden totta hämärin lause, jota olen pitkään aikaan kuullut.

Tuohan on vähän sama kuin sanottaisiin, että tästä liikalihavuudesta ei voi parantua kuin yrittämällä saada paino nousuun.

Ainoanlaiset maahanmuuttajat, jotka ihan oikeasti auttavat työvoimapulaa, ovat ne, jotka tulevat tänne ja perustavat yrityksen, joka työllistää muutakin kuin oman suvun (vrt. pizzeriat). Niitä maahanmuuttajia taas on aika harvassa.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Kowalski on 24.07.2009, 14:16:28
Jälleen kerran yksi kirjoitus jossa halutaan yhdistää heikko taloustilanne ja kritiikki monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa kohtaan. Eivät ole ilmeisesti huomanneet, että ensimmäistä kertaa nämä aiheet nousivat valtakunnalliseen julkisuuteen viimeistään jo edellisenä vuotena jolloin meidän visionääriset poliittiset johtajamme eivät nähneet lamaa lähitulevaisuudessa ja kaiken piti jatkua kuten ennenkin.

Ulkomaalaisväestön kasvulla, turvapaikanhakijoiden määrällä ja kivoilla monikulttuurisuuteen liittyvillä uutisilla mitä saamme lukea ja kuulla muista maista on taatusti lamaa merkittävästi suurempi syy asenteiden tiukentumisessa.

Artikkelissa kirjoitetaan etteivät suomalaiset ole tottuneita monikulttuurisuuteen ja erilaisuuden sietokyvyssä on kehittämisen varaa. Ilmeisesti eurooppalaiset eivät ole muissakaan maissa vielä vuosikymmeniä jatkuneen monikulttuurisuuskehityksen jälkeen tottuneet asiaan, koska monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat puolueet ovat ottaneet merkittäviä vaalivoittoja lukuisissa maissa.

Mikäli ääriliikkeet saavat merkittävää kannatusta Euroopassa, niin siitä voidaan syyttää vain ja ainoastaan keskustelun patoamista ja ongelmista vaikenemista.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: citizen on 24.07.2009, 15:49:06
Parasta rasismintorjuntaa on maahantulon estäminen rasististen maiden asukeilta. Muslimit ovat tunnetusti rasisteja ja Afrikassa on enemmän rasismia kuin muualla. Somalien ja irakilaisten välillä on ollut jo useita rasistisia tappeluita vastaanottokeskuksissa.

Turvapaikkaa perusteetta hakeville nopea karkoitus ja päätöstä odotteleville telttamajoitus. Ruokaa ja diskorahaa vain työntekoa vastaan. Tulijat voisi laittaa vaikka poimimaan marjoja metsistä tai roskia kaduilta.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: SK on 24.07.2009, 16:41:26
QuoteRasismin nousuun syytä varautua

Historian opetus on se, että kun kansalla menee huonosti, aletaan etsiä syntipukkeja, joihin turhautuminen voidaan purkaa. Juutalaiset ovat saaneet tuta tämän monta kertaa vuosisatojen aikana.
Syvenemässä oleva laskusuhdanne herättää epäilyn siitä, että rasismi on nousussa Suomessa. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa työttömyyden kasvaessa ja turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä.
Varsinkin korkea nuorisotyöttömyys on riskitekijä. Nuoret miehet ovat käytännössä aina mukana suomalaisten ja maahanmuuttajien konflikteissa.

Jos aletaan vetoamaan historiaan, niin sillä perusteella kyllä mokottajat häviää. Mutta kun menee huonosti, niin silloin tietenkin alamme miettiä erilaisia ratkaisuja. Useimmille ihmisille sanoo sekin jo jotain, että Suomi ottaa kaksi miljardia euroa velkaa ja siitä summasta lähettää puolet kehitysapuun. Myös yksinkertaisesti se, että jos täällä olevilla menee huonosti, niin pitääkö lisää ongelmia tuoda ulkomailta?

Ja yllätys yllätys, kuka on syyllinen? VHM! No ketkä ovat yleensä mukana tappeluissa? Miehet. Ilmeisesti on jopa miesten geneettinen ominaispiirre, selvittää asioita joskus nyrkeillä. Tämä pätee kaikkiin miehiin, olkoon sitten mamu tai han-suomalainen, niin miehet selvittelevät väkivallalla välejään naisia enemmän.

QuoteViime kuukausien tapahtumat antavat vihiä ilmapiirin vähittäisestä jyrkkenemisestä Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan suomalaisten ja ulkomaalaisten konflikteja on kuluvan vuoden aikana ollut ainakin viisi. Johtopäätös yhteenvedosta on vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan se, että rasististen rikosten määrä on kasvussa.

On ollut JOPA VIISI! Ja ainakin viisi! Montako kertaa vastaanottokeskuksessa on tapeltu ihan mamuvoimin? Montako kertaa maahanmuuttaja on ryöstänyt/raiskannut/hakannut suomalaisen? Väkivaltaa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Aina on tapeltu. Ennen tapeltiin kotimaisin voimin, mutta kun mamuja on alkanut tulla tänne, niin myös he joskus ovat osallisena tappeluun. Se on luonnollista, vähemmän ihanaa, mutta väistämätöntä. Giganttipää tekee kyllä aika rankkoja vetoja viidestä rikoksesta.

Minua henkilökohtaisesti vituttaa se, että maahanmuuttajat suojautuvat kahden teräsverhon taakse. Jos mamu on tappelussa ottavana osapuolena, niin aina on rassissmi. Jos taas mamu on hakannut jonkun, niin silloin piiloudutaan "kotoutumisen epäonnistumiseen, syrjyätymiseen ja kulttuuriin".

QuoteKoska laskusuhdanne on vaikuttanut Suomessa vasta vajaan vuoden, on vielä liian aikaista vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä rasismin nousun voimakkuudesta. Todellinen tilannearvio voidaan tehdä pitemmällä aikavälillä.
Rasismin uhkaa on silti tarkkailtava tiukasti ja asenteiden jyrkkenemiseen johtavia syitä pitää pystyä hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Käytännössä ennaltaehkäisy tarkoittaa nimenomaan työttömyyden nousun torjumista, jotta sosiaalinen tyytymättömyys ei pääsisi kasvamaan kohtuuttomaksi ja kiristämään tilannetta.

Yhden haasteen rasismin ennakoinnille muodostaa tulossa oleva työvoimapula, jota ei asiantuntijoiden mukaan voida hoitaa ilman työperäistä maahanmuuttoa.
Asenteiden puolella haaste on iso, sillä suomalaiset ovat edelleenkin tottumattomia monikulttuurisuuteen. Erilaisuuden sietokyvyn kehittämisessä riittää yhä tekemätöntä työtä.

Ja taas on syy suomalaisten. En ole löytänyt kirjoituksesta vielä yhtään kohtaa, missä olisi suhtauduttu asiaan siten, että olisi edes mietitty sitä vaihtoehtoa, että mamut omalla toiminnallaan voisi jotenkin olla asiaan syyllisiä.

Ja taas heitettiin työvoimapula ja asiantuntijat. Missä ne asiantuntijat ovat? En ole kunnollista tutkimusta nähnyt kertaakaan. Jos ei voida hoitaa ilman työperäistä maahanmuuttoa, niin miksi meille otetaan pakolaisia? Asia piilotetaan hienosti tavalliselta tallaajalta rivien väliin ja annetaan sen vaikutelma, että kaikki mamut ovat työperäisiä mamuja. Tässä on Hommalla haaste, miten saadaan nämä normaalin lehden lukijat ymmärtämään asian oikean laidan.

Jos meille on iso haaste tottua monikulttuurisuuteen, niin sanoisin, että se on mamuilla kymmenkertainen. Ainakin tietyillä ryhmillä. Ja puhutaan jopa työstä sietokyvyn kehittämiseksi! Hyi saatana, minua oksettaa! (pidän kirjoituksessa pienen tauon ja menen ulos tupakalle ja hengittämään Porvoon rikkikaasuja). Hyvin moni on varmaan kanssani samaa mieltä siitä, että täällä siedetään hyvin erilaisuutta. Mutta tänne ei tarvitse ottaa taloudellisesti kalliita elätettäviä ja henkilöitä jotka muka tarvitsevat erityispalveluita, sekä kaiken lisäksi omalla käytöksellään aiheuttavat hampaiden kiristyksiä valtaväestössä.

QuoteOnneksi Suomesta puuttuvat rasistisia asenteita edustavat eduskuntapuolueet ja -poliitikot. Perussuomalaisiakin on väärin leimata rasistiseksi puolueeksi ainakaan niin kauan kuin Timo Soini on puheenjohtajana.
Poliittisen populismin kasvun ja kehityksen ennakointi on kuitenkin vaikeaa eikä vähiten ilmiön arvaamattoman luonteen takia. Populistijohtaja voi äkkiä tulla, koota taakseen isonkin joukon, mutta hävitä sitten taas jossain vaiheessa poliittiselta kartalta.

Lähin esimerkki tällaisesta löytyyRuotsista viime vuosikymmenen alkupuolelta. Teollisuusmies Jan Wachtmeisterin vuonna 1991 perustama Uusi demokratia -niminen puolue nousi muutamassa viikossa mielipidetiedusteluissa perinteisten puolueiden kannoille. Puolue kuitenkin kuihtui muutaman vuoden jälkeen, kun Wachtmeisterin pitkäjänteisyys ei riittänyt puolueen johtamiseen.
Toivoa sopii, että Suomessa poliittinen populismi pysyisi maltillisena eikä jyrkän linjan edustajaa nousisi äkkiarvaamatta esille.

Ensimmäinen positiivinenkin asia tekstistä löytyy. Persuista sanotaan ensimmäinen puolustus, mutta heti seuraavassa lauseessa ollaan jo heittämässä pientä kuraa Persujen päällä. En tiedä mitä tarkoitetaan tällä esimerkillä, mutta luulisin sen menevän tuonne Tampereen suuntaan, jossa "uhkaavan oloinen" mies yrittää Suomea parantaa. Mutta miksi joku puoluen ei saisi nousta äkkiä esille? Mitä haittaa siitä on? Itse en ainakaan pidä huonona asiana sitä, että erään puolueen jäsen (tosin sitoutumattomana) nousi Brysselin koneeseen aivan äkkiä, vaikka hän olikin muuten tunnettu pappi. Tosin vaalien jälkeen ei ukosta ole kuulunut mitään. Amen.


Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Dark Serenity on 24.07.2009, 17:05:56
QuoteHelsingin Sanomien mukaan

Nuff said.

Quoteainakin viisi

Rupesin nauramaan.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Maastamuuttaja on 24.07.2009, 17:36:31
Olen kehittämässä yksilökohtaista rasismimittaria. Sen lääketieteellinen perusta on verenpaineessa tapahtuvat muutokset. Laite on pienikokoinen, mahtuu käsilaukkuun tai taskuun. Reagenssina käytetään homma-palstan valikoituja puheenvuoroja ja mittarina niiden aiheuttamia myönteisyysreaktioita.

Kävin testaamassa laitteen vihreiden taannoisessa puoluekokouksessa. Asensin odotusarvoksi 1 piste = 1 osmo. 100 osmoa = rasisti.

Kokousta ennen ja sen aikana testaamieni yksilöiden keskiarvo oli 0.5 osmoa. Kokouksen jälkeen suoritin pikatestin baarin puolella. Yllättäen tulokset vaihtelivat 100:n ja 200:n osmon välillä. 
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Nikopol on 24.07.2009, 21:38:43
Vähän historiaa. Kalossipuolueella oli kaksi valovoimaista vetäjää, Ian (ei Jan) Wachtmeister ja joka alan mediahyypiö Bert Karlsson. Hiipumisen syitäkin toimittaja voisi vähän kaivella, mutta kivahan se on halveksia populisteja. Koska populismi vetoaa kansaan eikä toimittaja halveksi mitään niin paljon kuin kansaa.

Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: pelle12 on 24.07.2009, 21:50:34
 JOS Suomen viranomaiset alkavat toden teolla 'varautumaan rasismiin', pelkään pahoin, että se tietää kaikenlaisia vaikeuksia esim. tämän kaltaisille foorumeille. Ensiksihän viranomaiset tunnetusti hyökkäävät kaikkein viattomimpien (ja suosituimpien) kimppuun. Kiljuskinit yms. voidaan jättää rauhaan ja omaan arvoonsa, hehän usiemmat juovat aivonsa pellolle jo ennen 40:tä ikävuottaan ja ovat muutenkin pelkkänä varoittavana esimerkkinä ns. kunnon kasalaisille.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: far angst on 24.07.2009, 21:55:04
Quote from: Nikopol on 24.07.2009, 21:38:43
Vähän historiaa. Kalossipuolueella oli kaksi valovoimaista vetäjää, Ian (ei Jan) Wachtmeister ja joka alan mediahyypiö Bert Karlsson. Hiipumisen syitäkin toimittaja voisi vähän kaivella, mutta kivahan se on halveksia populisteja. Koska populismi vetoaa kansaan eikä toimittaja halveksi mitään niin paljon kuin kansaa.

Boldaamani loksahti ihan kerralla kohdalleen ja kahvaa myöden.  Juuri tuo selittää niin kovin paljon. Noinhan se on.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Tobias on 25.07.2009, 08:35:47
QuoteAsenteiden puolella haaste on iso, sillä suomalaiset ovat edelleenkin tottumattomia monikulttuurisuuteen. Erilaisuuden sietokyvyn kehittämisessä riittää yhä tekemätöntä työtä.

Seuraavanlainen ajatus iski pieneen pääkoppaani. Onko jossain määrätty, että pitää tottua monikulttuurisuuteen? Eikö voi olla tottumatta? Onko pakko sietää erinlaisuutta? Eikö voi olla sietämättä? Eikö meillä jokaisella pidä olla valinnanvapaus näissäkin asioissa?
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Vasarahammer on 25.07.2009, 09:23:35
Quote from: Nikopol on 24.07.2009, 21:38:43
Vähän historiaa. Kalossipuolueella oli kaksi valovoimaista vetäjää, Ian (ei Jan) Wachtmeister ja joka alan mediahyypiö Bert Karlsson. Hiipumisen syitäkin toimittaja voisi vähän kaivella, mutta kivahan se on halveksia populisteja. Koska populismi vetoaa kansaan eikä toimittaja halveksi mitään niin paljon kuin kansaa.

Wachtmeister ja Karlsson riitaantuivat, minkä jälkeen Wachtmeister perusti puolueen nimeltä Ny Parti. Valtamedia jätti puolueen täysin vaille medianäkyvyyttä ja lisäksi "antifasistit" häiritsivät puolueen vaalitilaisuuksia. Ny Parti ei menestynyt ja Wachtmeister luopui politiikasta. Lisää seuraavassa:

New Party and how it was crushed (http://conswede.blogspot.com/2007/11/part-7-new-party-and-how-it-was-crushed.html)

Toisaalta aiempi puolue Uusi Demokratia ei pystynyt hyödyntämään vaa'ankieliasemaansa poliittisesti eli maahanmuuttotsunami jatkui porvarihallituksen aikana entistä pahempana.

Seuraavassa ote toisesta kirjoituksesta (http://conswede.blogspot.com/2007/11/part-6-brief-history-of-anti.html):

"With its 6.7% New Democracy held the balance of power in the parliament between the socialist and the center-right blocs. The long tradition of socialist governments got it's second break since 1934, and a center-right government was formed. It was a multi-party government of four parties, but New Democracy was not part of it. They were even shunned an excluded by the other parties, and by now also by the media (immigration politics, you know). At the election night when the victory was celebrated, the leader of the Liberal Party left the TV sofa in protest, when Ian and Bert entered the studio to sit down among the other non-socialist parties.

The Liberal Party got full power over the department of immigration in this government and launched the Swedish era of mass immigration for real. The Social Democrats had held back somewhat up until then, but the Liberal Party opened the floodgates wide open. And the third-world immigration tripled (nominally asylum seekers, but documents are not checked, and they all get permanent residency). So this was the effective result for the immigration politics of the election in 1991. Today, under the new center-right government of Reinfeldt, we are back at this extremely high rate, of close to 80,000 permanent residencies handed out per year (close to 1% of our population coming in every year), of which the vast majority are third world "refugees" (mostly Muslims). "

Todettakoon, että työperäinen maahanmuutto on Ruotsissa ollut liki olematonta 70-luvun alun jälkeen vahvan ay-liikkeen ansiosta.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: IDA on 25.07.2009, 10:05:15
Quote
Onneksi Suomesta puuttuvat rasistisia asenteita edustavat eduskuntapuolueet ja -poliitikot. Perussuomalaisiakin on väärin leimata rasistiseksi puolueeksi ainakaan niin kauan kuin Timo Soini on puheenjohtajana.

On vaikea ymmärtää kuinka suurta älyllistä umpiota ja tyhmyyttä tuollaiset lehtikirjoitukset edustavat. Joka tapauksessa - ennen kuin tarkempi matematiikka on kehitetty - voi huoleta sanoa, että se lähestyy rajattomasti ääretöntä.
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Lemmy on 25.07.2009, 11:05:29
Quote from: VasarahammerValtamedia jätti puolueen täysin vaille medianäkyvyyttä ja lisäksi "antifasistit" häiritsivät puolueen vaalitilaisuuksia.

Suomessahan Halla-aho sanoi jättävänsä tietyt lehdet mediapimentoon ja ne hermostuivat  ;D

Kerta kaikkiaan aika härskiä luettavaa. Mä lueskelin jotain samankaltaista tapahtuneen nykyään Sverigedemokraattien suhteen, mutta toi 90-luvun juttu :o Toi on kyllä sellaista härskiyttä ja ihan lähihistoriaa joka kyllä kuulostaa joltakin banaanitasavallalta tuolla kaukana kuin naapurimaalta. Tuota pitäisi nostaa kansan tietoisuuteen ihan vaan senkin takia, että jos täällä aletaan perseillä samaan malliin, niin asioita ei voi yhtä tehokkaasti lakaista maton alle. Meillähän on RKP:n maahanmuuttopolitiikka ihan seuraamassa tota Ruotsin liberaalien maahanmuuttopolitiikkaa. Onneksi taas kerran ollaan jälkijunassa  ;D

Kiitos linkeistä, täytyy lueskella tota blogia enemmänkin, siellä on hyvä selvitys Ruotsin poliittisista kuvioista, nyt alkaa ymmärtää perspektiiviä. 
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Kaarin M on 25.07.2009, 11:27:58
Quote
Seuraavanlainen ajatus iski pieneen pääkoppaani. Onko jossain määrätty, että pitää tottua monikulttuurisuuteen? Eikö voi olla tottumatta? Onko pakko sietää erinlaisuutta? Eikö voi olla sietämättä? Eikö meillä jokaisella pidä olla valinnanvapaus näissäkin asioissa?

Juuri näin! Mitä tämä monikulttuurisuus on, tämä mitä on pakko oppia sietämään? Kaavutettuja naisia pikkutytöistä lähtien? Kiihkoislamilaisuutta? Sitä että minä teen työt ja muut korjaavat sadon? Tai että Helsingissä pitää ulkona ollessa vahtia omaisuuttaan kuin Mustamäen torilla? Sitä, että maassa oleilevat rahattomat vieraat käyttäytyvät kuin maksaisivat käyvän hinnan palvelustamme? En siedä, enkä aijo sietää, olen siis rasisti. MIssä voi ilmottautua pidätettäväksi?
Title: Vs: 2009-07-24 SK: Rasismin nousuun syytä varautua
Post by: Sami Järvinen on 25.07.2009, 14:05:00
Quote from: Kaarin M on 25.07.2009, 11:27:58
Quote
Seuraavanlainen ajatus iski pieneen pääkoppaani. Onko jossain määrätty, että pitää tottua monikulttuurisuuteen? Eikö voi olla tottumatta? Onko pakko sietää erinlaisuutta? Eikö voi olla sietämättä? Eikö meillä jokaisella pidä olla valinnanvapaus näissäkin asioissa?

Juuri näin! Mitä tämä monikulttuurisuus on, tämä mitä on pakko oppia sietämään? Kaavutettuja naisia pikkutytöistä lähtien? Kiihkoislamilaisuutta? Sitä että minä teen työt ja muut korjaavat sadon? Tai että Helsingissä pitää ulkona ollessa vahtia omaisuuttaan kuin Mustamäen torilla? Sitä, että maassa oleilevat rahattomat vieraat käyttäytyvät kuin maksaisivat käyvän hinnan palvelustamme? En siedä, enkä aijo sietää, olen siis rasisti. MIssä voi ilmottautua pidätettäväksi?

Monikulttuurisuuden ihanuuden kultakuoren alta paljastuu vääjäämättä sellainen malli, jossa me (lue: sortajatyrannit omalla maallaan) teemme hampaita kiristellenkin myönnytyksiä ja uusia myönnytyksiä ja vielä uusia myönnytyksiä, kunnes havahdumme siihen, että olemme menettäneet sekä kansallisen identiteetimme että vapauden elää arvostamiemme perusarvojen mukaisesti. Meidät keitetään hiljalleen elävältä ja emme edes tajua sitä ennen kuin iho jo kuplii kauniin monikulttuurisesti. Sillä onhan suomalainen kansa niin käsittämättömän sisäänpäinlämpiävää, sisäsiittoista ja totaalisen junttia, ettei mikään sen kollektiivisesti vaalima asia voi yksinkertaisesti olla hyvää tässä globaalissa ryhmähalikylässä.

Ja johan tämä prosessi on laitettu aluilleen pitkän aikaa sitten. Prosessi, joka ei suinkaan johda siihen, että Suomesta tulee kulttuurisesti värikäs yhteisö, jossa omat perinteemme/arvomme ja tänne tulleiden perinteet/arvot juoksentelevat rypsipellossa käsi kädessä. Ei, lopputuloksena on harmaa kasa mautonta ja yhdentekevää mönjää, jota värittävät lopulta korkeintaan jatkuvat konfliktit eri ihmisryhmien välillä. Se on rikkautta se ja siihen on syytä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä.

Vielä itse kirjoituksesta ruimaistakoon sen verran, että luulisi tosiaan jo olevan hiljalleen aika turtunut tämän saman rikkinäisen levyn pyörittämiseen, mutta niinpä vaan sitä saa pulssin edelleenkin kohoamaan näitä lukiessa. Kehittyvätpähän leukalihakset jatkuvan kiristelyn ansiosta.