Quote
Maahanmuuttovirasto: Suomeen tarvitaan viisi uutta vastaanottokeskusta viikossa
Suomessa ei ole varauduttu jopa 30 000 maahanmuuttajan vastaanottamiseen. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorion mukaan muun muassa vastaanottokeskuksia tarvitaan pikaisesti paljon lisää. Erityisesti niitä pitäisi perustaa Pohjois-Suomeen.
Sisäasiainministeriön mukaan Suomeen tulee tänä vuonna jopa 30 000 maahanmuuttajaa, kun aikaisempi arvio oli 15 000. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorion mukaan näin suuriin määriin ei ole osattu ennakolta varautua.
Eurooppalaisittain tai pohjoismaalaisittain kymmeniin tuhansiin nouseva maahanmuuttajien määrä ei ole suuri, mutta Suomessa koko turvapaikkajärjestelmä kaipaa Vuorion mielestä "aikatavalla säätöä".
– Tietenkään emme ole odottaneet nykyistä hakijamäärää, koska viime vuosina Suomeen on tullut ainoastaan 3000-4000 hakijaa.
Tarvitaan viisi uutta keskusta viikossa
– Onko tulijoiden joukossa henkilöitä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen?
– Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö on aina mahdollista. Tänä vuonna kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoita on Albaniasta. He valtaosaltaan - ellei sataprosenttisesti - käyttävät järjestelmää väärin, koska he vain tulevat tänne saadakseen etuisuuksia ja avustuksia. Sen takia me käsittelemme nämä hakemukset erittäin nopeasti.
Tietenkin heidän hakemustensa käsittely on kallista, mutta yritämme tehdä sen mahdollisimman nopeasti, tehdä käännytyspäätökset, ja poliisi käännyttää heidät kotiin, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio jatkaa.
Suomessa toimii tällä hetkellä yhteensä 22 vakituista ja kaksi väliaikaista vastaanottokeskusta. Kahdeksan keskusta on suunnitteilla. Nykyinen vastaanottokeskusten määrä ei riitä, vaan niitä tarvitaan jatkuvasti lisää eri puolille maata.
– Me tarvitsemme, emme kolmea, vaan neljästä viiteen uutta vastaanottokeskusta viikossa.
– Pohjois-Suomi on nyt erityisen kuormittunut, koska sitä kautta Suomeen tulee turvapaikanhakijoita enenevässä määrin. Keskuksia tarvitaan Ouluun, Lappiin, mutta myös Uudellemaalle.
Työntekijöiden osalta tilanne on Vuorion mukaan melko hyvä. Vastaanottokeskuksiin on löytynyt päteviä työntekijöitä.
– Osaajien joukko on vahva, sanoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio.
http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttovirasto_suomeen_tarvitaan_viisi_uutta_vastaanottokeskusta_viikossa/8281163
Meidän pitäisi harkita muurin rakentamista Ruotsin-vastaiselle rajalle.
Afrikan väestönkasvu huomioiden (420 000 viikossa) Suomeen tarvitaan 2800 uutta vastaanottokeskusta joka viikko.
Juha Sipilä ja Petteri Orpo ja keskusta puolueena ja kokoomus puolueena ovat kaikesta tästä vastuussa.
Suomi voisi osoittaa olevansa solidaarinen ja ottaa vaikkapa sata miljoonaa pakolaista tänä vuonna. Sitten olisi kivaa. Ja ensi vuonna vielä paljon enemmän. Vielä kun joku keksisi että millä ne suut ruokitaan. Koko maata ollaan ajamassa alas ja ihmiset saa joka puolella kenkää. Kyläkoulut, varuskunnat ja sairaalat lakkautetaan, mutta pakolaisille on aina varaa perustaa viisi uutta vastaanottokeskusta viikossa. Mammat raahaa pullaa ja kinkkua vo-keskuksiin, mutta kuka juttelisi yksinäisille vanhuksille (EVVK ilmeisesti). Tää on kyllä niin hullu maa, että sen kansan joutaakin hautautua pakolaisvyöryn alle.
Näköjään seurakunnatkin ovat haistaneet rahan hajun ja ryhtyvät nyt kilvan, "laupeuden työnä" toki, tarjoamaan tappiota tällä hetkellä tuottavia kiinteistöjään iLasten majoitukseen. Kohta seurakunnat ympäri suomen taas kieriskelee rahassa.
Quote from: Ano Nyymi on 04.09.2015, 21:36:11
Näköjään seurakunnatkin ovat haistaneet rahan hajun ja ryhtyvät nyt kilvan, "laupeuden työnä" toki, tarjoamaan tappiota tällä hetkellä tuottavia kiinteistöjään iLasten majoitukseen. Kohta seurakunnat ympäri suomen taas kieriskelee rahassa.
EROTKAA NYT JO VIHDOIN KIRKOSTA!!!
Quote from: Jaakko Sivonen on 04.09.2015, 16:20:50
Meidän pitäisi harkita muurin rakentamista Ruotsin-vastaiselle rajalle.
Perinteiset suomalaisalueet, ikiaikaisen rauhallisen suomalaiskansan, Ruotsinkin alkuperäiskansan, metsät ja pellot tulisi vapauttaa väkivaltaisilta, tuhoavilta valloittajilta. Muuri Tukholman rajalle.
Joutsenoon avataan hätämajoitusyksikkö
http://www.esaimaa.fi/m/Online/2015/09/04/Vastaanottokeskus%20130%20ihmiselle%20tulossa%20Joutsenon%20Saimaantielle/2015119522359/563 (http://www.esaimaa.fi/m/Online/2015/09/04/Vastaanottokeskus%20130%20ihmiselle%20tulossa%20Joutsenon%20Saimaantielle/2015119522359/563)
QuoteKonnunsuon vastaanottokeskuksen johto haluaa avata hätämajoitusyksikön Joutsenon Saimaantielle, entiseen hoivakotiin. Ehdotus keskuksen avaamisesta lähti Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikköön eilen.
Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Antti Jäppinen kertoo, että Saimaantiellä tyhjillään olevaan hoivakoti Hopeajoutseneen mahtuu 120–130 ihmistä. Uusi yksikkö purkaisi Konnunsuon vastaanottokeskuksen tilanahtautta. Konnunsuolla on yli 400 turvapaikanhakijaa, vaikka tilat on mitoitettu 300 ihmiselle.
...
Kuntalaisaloite vaatii vastaanottokeskusta Jyväskylään pikaisesti
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kuntalaisaloite-vaatii-vastaanottokeskusta-jyvaskylaan-pikaisesti/2120847
"Suurena kaupunkina Jyväskylällä on tähän hyvät edellytykset. Jos Jyväskylä haluaa pitää yllä mielikuvaa sivistys- ja kulttuurikaupungista niin nyt on aika osoittaa se konkreettisesti", aloitteessa sanotaan."
Sanattomaksi vetää. Nyt aletaan jo vaatia vastaanottokeskusta pikaisesti. Suomineito heiluttaa kättään ja toivottaa tulijat lämpimästi tervetulleeksi, ampuen samalla toisella kädellä itseään jalkaan. Parasta olisi varmaan Jyväskylän vauhdittaa uuden keskussairaalan rakentamista, jotta saataisiin riittävästi uutta tilaa vastaanottamiseen*.
* Ennen oli tapana lääkärien vastaanottaa potilaita, mutta kuten sanonta kuuluu: maailma muuttuu.
Ilmeisesti pian(toivottavasti) saapuvat pakkaskelit pelastavat Suomen, koska virnomaisiin emme voi luottaa ja rajat pidetään auki?
Quote from: Blanc73 on 05.09.2015, 06:18:15
Ilmeisesti pian(toivottavasti) saapuvat pakkaskelit pelastavat Suomen, koska virnomaisiin emme voi luottaa ja rajat pidetään auki?
Suomen ainoa toivo ja jarru tässä mielettömyydessä on luonnonolosuhteet. Koko talveksi helvetillistä tuulta ja räntäsadetta, muina aikoina talvisotapakkanen. Sitten taas nollakeli, loskaa taivaan täydeltä ja 10 m/s tuulta koko maahan. Nukkehallituksemme voi muuttaa Terijoelle.
Nyt jo perustettiin telttaleirejä. Yhdellä surffarilla oli kova uho telkkarissa, että mielellään nukkuvat teltoissa kunhan ei tarvitse olla "sotatoimialueella". Ei taida mies vielä aavistaa, mitä Suomen syksy ja talvi tarkottaa kun vuoroin tulee vettä ja sen päälle pakkasta ja taas vettä. Sitten tulee välillä -30 °C yöllä ja lämmitin kyykkää. Kun liukastelee sieltä märästä, pimeästä ja kylmästä teltasta vessareissulle jääkylmään pimeään Suomen yöhön, niin voi tulla kotimaata ikävä. Edelleenkään en keksi yhtään loogista syytä, miksi jostain lähi-idästä katsoen ainoa järkevä turvapaikka Sotaa pakenevalle on Suomi (paitsi sosiaaliturva). Siksi väitän että he kaikki ovat täällä paremman elintason perässä ei sotaa pakenemassa.
Jos jo ajatellaan Suomen maantieteellistä asemaa, niin on täysin kohtuutonta vaatia meitä yhtäkkiä moninkertaistamaan pakolaisresurssimme. Täältä ei vaan yksinkertaisesti löydy asuntoja heille. Tyhjiä varuskuntarakennuksia riittää, mutta onko kukaan tarkistanut niiden asuinkelpoisuuden. Tuskin niitä on ylläpidetty kovalla rahalla hyvässä kunnossa. Oletan että useimmat rakennukset on seisseet vuosia kylmänä ja homehtuneet kauttaaltaan. Sinne on hyvä viedä porukkaa saamaan astmaa ynnä muuta kun katosta vuotaa vedet läpi. Homettahan monissa kasarmeissa oli jo silloinkin kun ne olivat käytössä. Eihän tämä tietysti mokutoimittajia haittaa kunhan saadaan maailmanennätys pakolaisten määrän suhteen. Heistä huolehtiminen on ihan toissijainen juttu.
Quote from: nimetönkeskustelija on 06.09.2015, 22:55:31
Nyt jo perustettiin telttaleirejä. Yhdellä surffarilla oli kova uho telkkarissa, että mielellään nukkuvat teltoissa kunhan ei tarvitse olla "sotatoimialueella". Ei taida mies vielä aavistaa, mitä Suomen syksy ja talvi tarkottaa kun vuoroin tulee vettä ja sen päälle pakkasta ja taas vettä. Homettahan monissa kasarmeissa oli jo silloinkin kun ne olivat käytössä.
Silläpä niissä teltoissa ei edes yskittänyt, toisin kuin kassulla. Nuoret sotilaat saattavat hyvinkin olla tottuneita telttoihin, laittaneet vaan vähemmän parrakasta esille telkkariin. Gaddafkin nukkui teltassa, nythän tullut nämä isis yms. kun Gaddafin hallinto kaadettiin.
Aasinsiltana:
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/gaddafin-teltta-sai-haadon-trumpin-mailta/288511/
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/muammar-gaddafin-teltassa-lopettakaa-hempeily-ihmisoikeuksilla/
QuoteLopuksi Gaddafi haukkuu EU:n sisärajat avanneen Schengen-sopimuksen.
"Palauttakaa viisumit ja rajavalvonta! Lopettakaa hempeily ihmisoikeuksilla! Pakolaiset ovat entisiä rikollisia!"
Koskahan joku keksii ehdottaa että otetaan Mannerheimin käyttämä junanvaunu pakolaisten käyttöön.
Tammikuussa tarvitaan jo kaksikymmentä viikossa. Me tienataan tällä.
Suomi tarvitsee toimivan hallituksen, minkä prioriteetissä ykkösenä on kansallisvaltio ja sen kansallisen kansan edut.
Kun tässä nyt näyttää olevan vauhti päällä ja kiihtyy yhä, ja kun on otettu puheeksi että pitäisi kasarmeihin majoittaa nämä joka tuutista tänne työntyvät pikku toteemit niin katselimpa pikkaisen tilannetta em. alalla.
Kun Suomi itsenäistyi lähes sata vuotta sitten, perittiin keisarilliselta Venjäjältä yhteensä noin 68 000 majoituspaikkaa miehille ( näisiä ei silloin ollut sotaväessä) ja noin 7 000 tallipaikkaa hevosille. Suurin yksittäinen varuskunta oli Suomenlinna jonne mahtui 11 000 päänsä kallistajaa (Tosin aika suuri osa em majoituspaikoista oli vasta käydyn vapaususodan jäljiltä tilapäisinä vankiloina, muta se on taas vähän ei juttu). Lähde Puolustusministeriön historia osa 1, sivu 55 1973, Hellsinki.
Ihan noin rukkastuntumalla voisi arvioida, että puolutusvoimilla on tänä päivänä noin ehkä 20 000 petipaikkaa (ja muutama tuhatta annettiin juuri pois viime vuonna) Eli vaikka kaikki varusmiehet - ja naiset pantaisiin puolijoukkuetelttoihin soppatykkien ja sammakkokamiinoinden varaan läheisille kankaille, siitäkään ei tulisi kovinkaan pitkäaikaista apua tähän "kaikkein heikompien ja haavottuvimpien" pikku toteemiparkojen tilantarpeeseen. Antaa vaan vähän mittakaavaa siihen, mitä meillä on ilo ja kunnia tässä seurailla katseella. Seuraavaksi varmaan otetaan käyttöön sairaanhoitaja-opistot ja aluesariaalat. Hoitsut vaan telttamajoitukseeen (mahtaakohan puolijoukkueteltat ja sammakkokaaamiinatkaan enää riittää)
Aluesairaaloista voidaan panna parempikuntoiset potilaat panna kotiin (omaisille annetaan 23 tuntia aikaa hakea omansa pois tai sen jälkeen omaiset saavat etsiä omiaan läheisestä kuusikosta....) että saadaan "kaikkein haavoittuneimmassa asemassa" olevat "avun tarvitsijat" katon alle lämpimään ettei "Suomen tarvitse hävetä maailmalla"....
Voi joltain tuntua ehkä vihapuheelta, mutta valitettavasti tässä ei ole vielä päästy lähellekään vihaa, ollaan vasta ihan kylmässä analyysivaiheessa, mutta jos tätä menoa asiat etenee, YLE, Helsingin Sanomat, MTV Turun Sanomat, Etelä-Suomen (sotilasläänin) sanomat ja mitä kaikkia heitä onkaan tulevat vielä siihenkin törmäämään, ja silloin ei enää auta ettei oteta vastaan kommentointia, ne ajat ovat jo silloin olleet ja menneet....
Elämme mielenkiintoisia aikoja.....Ei mulla muuta.
Hyvää yötä ja kauniita unia kaikille hommalla (ja eräille muille voisi toivoa h*****tinmoisia pikkku painajaisia, muttei siltikään, ettei voida syyttää häijyydestä).
Sipilä ja kokoomuksen pienmiehet orpo ja stubb on tästä vastuussa. Historiankirjoitus tulee muistamaan tuon porukan Suomen historian idioottimaisimpana hallituksena.
Quote from: ISO on 06.09.2015, 23:49:31
Sipilä ja kokoomuksen pienmiehet orpo ja stubb on tästä vastuussa. Historiankirjoitus tulee muistamaan tuon porukan Suomen historian idioottimaisimpana hallituksena.
Vaan onko niitä historiankirjoja täällä kukaan enää kirjoittamassa? Abdi ja Yussuf?
No, ehkä muilla mantereilla merkataan Euroopan tapahtumat muistiin ja opiksi ja varoitukseksi tervejärkisemmille kansoille.
Quote
Valtio varautuu järeisiin keinoihin: Suomi tarvitsee useita uusia vastaanottokeskuksia joka viikko
Suomi tarvitsee tällä hetkellä ainakin 3-4 uutta vastaanottokeskusta joka viikko. Sopivia tiloja kartoitetaan koko ajan. Tällä hetkellä eniten turvapaikanhakijoita on Oulussa, Helsingissä ja Turussa.
– Olisi toivottavaa, että vastaanottokeskuksia perustettaisiin laajasti eri puolelle Suomea, sisäministeri Petteri Orpo sanoo IS:lle.
Valtio ja kunnat tekevät asiassa tiivistä yhteistyötä. Osa kunnista on tarjonnut tilojaan, osa taas on vilkuttanut punaista valoa.
– Päätöksiä pitää saada aikaan nopeasti. Onneksi meillä on hienoa työtä tekevä Punainen Risti tässä mukana, Orpo kiittelee.
Jos tiloja ei löydy, valtio on valmis ottamaan käyttöön järeämpiä keinoja.
– Meillä on vastuu näistä ihmisistä. Jos tarvitaan, meillä on myös se pakkosijoituskortti käytössä. Ja jos tarvitaan, sitä myös käytetään, Orpo alleviivaa.
Käytännössä tuo tarkoittaisi sitä, että valtio voisi jyrätä kuntatason päätöksen ja sijoittaa turvapaikanhakijoita kuntiin parhaaksi katsomallaan tavalla.
– Esimerkiksi Turun ympäristössä on paljon kuntia, jotka voisivat tätä vastaanottokeskusasiaa miettiä, vetoaa vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö.
Virasto muutti linjaansa
Maahanmuuttovirasto on muuttanut vastaanottokeskusten perustamista koskevaa linjaansa.
Virasto ei enää kysy kuntapäättäjien kantaa vastaanottokeskusten perustamiseen, jos keskus tai hätämajoitusyksikkö on suunnitteilla yksityiseltä vuokrattaviin tiloihin ja ylläpitäjäksi olisi tulossa Punainen Risti (SPR) tai jokin muu ulkopuolinen taho. Jatkossa kuntien kantaa kysytään vain, jos vastaanottokeskus on suunnitteilla kunnan tiloihin tai kunnan ylläpitämäksi.
Maahanmuuttovirasto kuitenkin tiedottaa aina kuntaa ennen kuin vastaanottotoiminta alkaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441596199784.html
Asiat voisivat olla pahemminkin. Miettikää jos jonain kauniina aamuna nurkillasi majailisi 200 bodailevaa, rynnäkkökivääriposeerauksia harrastavaa ja virtuaalisia/todellisia tappouhkauksia tehtailevaa pakolaislasta ilman että virkamiehet olisivat edes vaivautuneet mainitsemaan asiasta.
Eiköhän pian tule kirje, jossa kerrotaan tulleen tiedetyksi, että Teillä on käytössänne omiin tarpeisiinne tarpeettoman suuri asunto, ja maahanmuuttovirasto on päättänyt sijoittaa ylimääräisten asuinneliöiden pohjalta asuntoonne x-määrää pakolaisia.
Quote from: Omar Sianpossu Pesonen on 07.09.2015, 16:37:25
Eiköhän pian tule kirje, jossa kerrotaan tulleen tiedetyksi, että Teillä on käytössänne omiin tarpeisiinne tarpeettoman suuri asunto, ja maahanmuuttovirasto on päättänyt sijoittaa ylimääräisten asuinneliöiden pohjalta asuntoonne x-määrää pakolaisia.
Noin tehtiin evakoita asuttaessa. Eiköhän tuokin toimintamalli ole jo vähintään kahvipöytäkeskusteluissa.
QuoteSuomi tarvitsee uusia vastaanottokeskuksia
Tämähän on täysi vale: ei Suomi tarvitse ainuttakaan vastaanottokeskusta - tänne tulevat ihmiset niitä tarvitsevat. Tai eivät oikeastaan hekään, sillä he tulevat turvallisista maista, kuten Ruotsista. Näin ollen voimme lakkauttaa vastaanottokeskukset.
Suomalainen demokratia sen kun jatkaa hidasta kuolemaansa. Mamuvirasto, SPR ja kumppanit haluavat pakottaa monikulttuurisuuden kirjaimellisesti kansan kurkusta alas ja ängetä VOKkeja väkisin joka niemeen ja notkelmaan. Isompia päättäjiä taitaa kiinnostaa ainoastaan EU:n komission, YK:n ja saksalais-ranskalaisen akselin nuoleskelu, jotta voi sitten poliittisen uran päätteeksi tehdä Käteiset ja vetäytyä johonkin hyväpalkkaiseen kansainvälisen tason suojavirkaan. Hallintoalamaisten mielipide ei selkeästi voisi vähempää kiinnostaa.
Tarvittaisiin rehellistä keskustelua Suomen asemasta Schengen- systeemissä, rajavalvonnan palauttamisesta ja yleensäkin nykyisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamista seurauksista, mutta kun ei niin ei. :facepalm:
Ja taas kysyn: minkä takia MEILLÄ eurooppalaisilla ja erityisesti suomalaisilla on vastuu näistä ihmisistä? Eikö vastuu kuuluisi ensisijaisesti heidän omille mailleen (vrt. evakot turvaan Karjalasta Suomen turvallisille alueille)? Ja jos oma maa ei hoida, niin eikö uskonveljillä olisi myös vastuunkannon paikka?
Onko kukaan muuten vielä kehdannut ehdottaa Kauniaisiin vastaanottokeskusta? Ahvenmaalle sellaista ei tietenkään ole tulossa, mutta edes Tammisaareen?
Voi vuohenvagina! Täysin mielisairasta touhua ja kukaan ei ole pistämässä tälle stoppia. Soini ja Hallis jotain ulisee kristityistä, mutta ei ne mitään saa aikaiseksi. Nyt tarvitaan järjestäytynyttä toimintaa tavallisten kansalaisten osalta, ei tälle hulluudelle poliitikot ja byrokraatit ole tekemässä mitään.
Quote from: Eino P. Keravalta on 07.09.2015, 16:42:32
Tämähän on täysi vale: ei Suomi tarvitse ainuttakaan vastaanottokeskusta - tänne tulevat ihmiset niitä tarvitsevat. Tai eivät oikeastaan hekään, sillä he tulevat turvallisista maista, kuten Ruotsista. Näin ollen voimme lakkauttaa vastaanottokeskukset.
Hyvät toverit!!1!
Miksi SAK, AKT, PAM, yms. eivät sitten pysäytä Suomea niin kauaksi aikaa, että maahanmuuttopolitiikka on kunnossa.
(http://i.giphy.com/isP4TLqhjm3zq.gif)
Quote from: Omar Sianpossu Pesonen on 07.09.2015, 16:37:25
Eiköhän pian tule kirje, jossa kerrotaan tulleen tiedetyksi, että Teillä on käytössänne omiin tarpeisiinne tarpeettoman suuri asunto, ja maahanmuuttovirasto on päättänyt sijoittaa ylimääräisten asuinneliöiden pohjalta asuntoonne x-määrää pakolaisia.
Tuollainen kirje saapui viimeksi 1944 kun Karjalan evakoita asutettiin pitkin Suomea. Ei mitenkään mahdotonta. Nyt vaan lisää talvi- ja jatkosodan henkeä!
Mielenkiintoista:
Quote
Matti Vanhanen: Keskusta ei kannata EU-päätöstä pakolaisten pakkosijoituksesta
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan keskusta ei kannata esitystä, että EU sijoittaisi pakkokiintiöillä pakolaisia EU-maihin. MTV:n haastattelema Vanhanen sanoo, että kyse on periaatteesta - ei pakolaisten määrästä. Yhteistyön pitää Vanhasen mukaan perustua vapaaehtoisuudelle.
EU on tiettävästi tekemässä päätöstä, jossa Suomeen sijoitettaisiin kiintiöpohjalta 2400 pakolaista EU:n pakolaiskriisiä helpottamaan.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan PS ei tule myöskään hyväksymään EU:n linjausta.
...
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/matti-vanhanen-keskusta-ei-kannata-eu-paatosta-pakolaisten-pakkosijoituksesta/5299804 (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/matti-vanhanen-keskusta-ei-kannata-eu-paatosta-pakolaisten-pakkosijoituksesta/5299804)
Quote from: jänkäkurppa on 07.09.2015, 18:19:44
Matti Vanhanen: Keskusta ei kannata EU-päätöstä pakolaisten pakkosijoituksesta
Mutta:
Quote from: MTV 7.9.2015Mutta kuitenkin niin, että näin sanoessamme Suomen pitää olla valmis ottamaan pakolaisia vastaan.
...
- Tästä tulee vaikea päätöksentekotilanne unionissa ja toivottavasti Suomi on ratkaisua hakeva maa. Minusta luontevin tapa hakea ratkaisua tähän on, että jäsenmaat - Suomi mukaan lukien - tekisivät ikään kuin omia tarjouksiaan siitä, miten me hoidamme omalta osaltamme pakolaistilannetta.
Määriin Vanhanen ei ota kantaa, mutta toivoo EU:n huomanneen, että Suomeenkin on tulossa arvioiden mukaan jopa 15000 turvapaikanhakijaa. Suurempiakin määriä on esitetty.
- Ehkä tätä taakanjakoa kannattaisi unionissa katsoa laajempana kokonaisuutena.
- Mutta kyllä Suomenkin pitää tunnustaa se, että jotkut etelärajalla olevat valtiot ovat joutuneet ottamaan kohtuuttoman suuren turvapaikanhakijan määrän verrattuna niiden kantokykyyn.
Vanhasen mukaan kyseessä on uusi tilanne, joka muuttaa sekä EU:ta että Suomea.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/uusille-pakolaiskeskuksille-alyttomia-vaatimuksia-tyhjat-koulut-eivat-kelpaa/?shared=291542-980555b7-500 (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/uusille-pakolaiskeskuksille-alyttomia-vaatimuksia-tyhjat-koulut-eivat-kelpaa/?shared=291542-980555b7-500)
Tilaa tarvitaan vaan tilat ei kelpaa, ei tyhjät koulut eikä varuskunnat. Se on "kiva" kun virastoissa päätetään, mikä heille kelpaa ja mikä ei.
1995: Suomi elää metsästä.
2015: Suomi elää vastaanottokeskuksista.
QuoteKuntiin tulossa järjestelykeskuksia paisuvan pakolaistulvan vuoksi
Monet kunnat tekevät parhaillaan suunnitelmia niin sanottujen järjestelykeskuksien perustamisesta siltä varalta, että nykyiset vastaanottokeskukset ja niiden kylkeen perustetut hätämajoituskeskukset eivät selviä turvapaikkahakijajoukon vastaanottamisesta. Järjestelykeskusten perustaminen hallitsemattoman maahanmuuton varalta pohjautuu vuoden 2011 ulkomaalaislakiin. Sopivia kiinteistöjä selvitellään, mutta sopimuksia kuntien kanssa ei ole vielä saatu aikaan. Majoitus järjestelykeskuksessa on tarkoitettu lyhytaikaiseksi.
Lähde: Kuntalehden sähköinen uutiskirje 8.9.2015
Quote
Orpo ei halua Suomeen järjestelykeskuksia turvapaikanhakijoille
Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mielestä tällä hetkellä käytössä oleva malli on inhimillisempi turvapaikanhakijoita kohtaan.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) ei pidä turvapaikanhakijoiden järjestelykeskusten perustamista järkevänä ratkaisuna. Aloitteen asiassa teki syyskuun alussa Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen.
Sarkkinen esitti järjestelykeskusten perustamista, jotta jokaiselle turvapaikanhakijalle voitaisiin osoittaa majapaikka.
Petteri Orpon mukaan tällä hetkellä käytössä oleva malli on parempi turvapaikanhakijoita kohtaan.
– En mielelläni näkisi tällaisia järjestelykeskuksia. Meillä tehdään tällä hetkellä hyvää työtä siinä, että haemme koko ajan uusia vastaanottokeskuksia eri puolilta Suomea ja palkkaamme uutta väkeä sekä poliisille että maahanmuuttoviranomaisille, totesi Orpo maanantaina tutustuessaan Pansion vastaanottokeskukseen Turussa.
– Mielestäni järjestelmät toimivat hyvin, ja uskon, että me pystymme inhimillisemmin vastaamaan näin kuin se että tekisimme Suomeen isoja järjestelykeskuksia.
Järjestelykeskukset ovat suuria, jopa tuhansien majoituspaikkojen yksiköitä. Niissä maahantulijat myös rekisteröidään. Majoitus järjestelykeskuksessa on tarkoitettu lyhytaikaiseksi.
http://yle.fi/uutiset/orpo_ei_halua_suomeen_jarjestelykeskuksia_turvapaikanhakijoille/8286940
Boldaukset minun
Quote from: Maatiaisjuntitar on 08.09.2015, 12:38:35
Orpo ei halua Suomeen järjestelykeskuksia turvapaikanhakijoille
...
– En mielelläni näkisi tällaisia järjestelykeskuksia. Meillä tehdään tällä hetkellä hyvää työtä siinä, että haemme koko ajan uusia vastaanottokeskuksia eri puolilta Suomea ja palkkaamme uutta väkeä sekä poliisille että maahanmuuttoviranomaisille, totesi Orpo maanantaina tutustuessaan Pansion vastaanottokeskukseen Turussa.
Sisäministeri Orpo haluaa pystyttää mahdollisimman nopeasti pysyvää maahanmuuttoinfraa ympäri Suomea, kun taas väliaikaiset järjestelykeskukset lakkautettaisiin ruuhkien jälkeen. Mitähän Orpolla on mielessä, ehkä 20 000 vuodepaikan pysyvä kapasiteetti EU:n tarpeisiin?
Quote from: Roope on 08.09.2015, 12:46:53ruuhkien jälkeen
onko sellainen enää ikinä tulossa?
Quote from: Erik Herrmann on 08.09.2015, 13:20:13
onko sellainen enää ikinä tulossa?
Sellainen fiilis, että EU ratsastaa valkoisella ratsulla apuun sen jälkeen, kun on ensin pakottanut niskuroivat jäsenmaat polvilleen ja suostumaan pakolliseen "taakanjakoon". Mutta ei hetkeäkään aiemmin.
Sitten turvapaikanhakijat kuskataan Suomeen EU-kyydillä suoraan Italiasta, Kreikasta ja Unkarista, myöhemmin myös Turkista, Nigeristä ja Sudanista...
Mitä ihmettä tuo Vanhanenkin änkyttää. Kannattaako vai ei? Opettelis hyvä ihminen puhumaan selkeästi.
QuoteVastaanottokeskusta ehdottanut Leea Klemola ei masennu nettikeskustelun sävystä
Leea Klemola ehdotti vastaanottokeskuksen perustamista entiseen kotikaupunkiinsa Kokkolaan ja sai aikaan kiivaan nettikeskustelun. Hän pitää Kokkolaa suvaitsevaisena ja avarakatseisena paikkana, jonne keskus sopisi hyvin.
[...]
Leea Klemolan Facebookissa julkaisema kirjoitus herätti vilkkaan keskustelun, eivätkä kaikki todellakaan olleet Klemolan kanssa samoilla linjoilla. Keskiviikkona iltapäivällä päivitys oli kerännyt noin sata tykkäystä ja parisataa kommenttia.
– Siellä on äänekäs vähemmistö, joka valittaa. Mielestäni ehdotus on otettu hyvin vastaan.
Kokkolan kaupunki, seurakunta ja maakunta kokoontuvat ensi viikolla pohtimaan pakolaisten auttamista. Klemolan mielestä vastaanottokeskus toisi työpaikkoja kaupunkiin ja sen kerrannaisvaikutukset olisivat suuret.
– Valtiohan maksaa pakolaisista koituvat kustannukset. Mehän hukutaan tähän perkeleen sisäsiittoisuuteen, jos tänne ei saada lisää ihmisiä.
Klemola ymmärtää myös niitä, jotka ovat huolissaan mahdollisen vastaanottokeskuksen sijoittamisesta kaupunkiin.
– Kai se kumpuaa tietämättömyydestä ja huonosta itsetunnosta. Ja tietenkin mukana on ihan luonnollista vieraan pelkoa.
Yle (http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskusta_ehdottanut_leea_klemola_ei_masennu_nettikeskustelun_savysta/8293386) 9.9.2015
Montakohan vastaanottokeskusta tarvittaisiin, jos Suomi keskittyisi ottamaan todellisia pakolaisia, joille on jo pakolaisleireillä myönnetty pakolaisstatus ja joiden tilanne siis on jo etukäteen selvä? Ja tästäkin voisi keskustella pitäisikö ottaa näitäkään, vaan ohjata apu sinne paikan päälle.
Ei tilanne hei oikeasti voi jatkua näin, että rynkkyjen kanssa poseeraavat bodarit ja herra ties ketkä mustat miehet tupsahtelevat tänne kuka mistäkin milläkin keinolla Syyrian varjolla. Tällaiset pakolaisleirien ja muiden oikeille pakolaisille tarkoitettujen avustuskanavien ohitse tulevat tulijat eivät lopu ja sitä vaikeammaksi pisteen laittaminen touhulle käy, mitä enemmän heitä tänne ehtii tulemaan.
QuoteJa tietenkin mukana on ihan luonnollista vieraan pelkoa.
Kun on itse vieraanhimoinen, normaali järkevä asennoituminen näyttäytyy pelkona.
Quote from: Roope on 09.09.2015, 22:55:18
QuoteVastaanottokeskusta ehdottanut Leea Klemola ei masennu nettikeskustelun sävystä
Leea Klemola ehdotti vastaanottokeskuksen perustamista entiseen kotikaupunkiinsa Kokkolaan ja sai aikaan kiivaan nettikeskustelun. Hän pitää Kokkolaa suvaitsevaisena ja avarakatseisena paikkana, jonne keskus sopisi hyvin.
[...]
Leea Klemolan Facebookissa julkaisema kirjoitus herätti vilkkaan keskustelun, eivätkä kaikki todellakaan olleet Klemolan kanssa samoilla linjoilla. Keskiviikkona iltapäivällä päivitys oli kerännyt noin sata tykkäystä ja parisataa kommenttia.
– Siellä on äänekäs vähemmistö, joka valittaa. Mielestäni ehdotus on otettu hyvin vastaan.
Kokkolan kaupunki, seurakunta ja maakunta kokoontuvat ensi viikolla pohtimaan pakolaisten auttamista. Klemolan mielestä vastaanottokeskus toisi työpaikkoja kaupunkiin ja sen kerrannaisvaikutukset olisivat suuret.
– Valtiohan maksaa pakolaisista koituvat kustannukset. Mehän hukutaan tähän perkeleen sisäsiittoisuuteen, jos tänne ei saada lisää ihmisiä.
Klemola ymmärtää myös niitä, jotka ovat huolissaan mahdollisen vastaanottokeskuksen sijoittamisesta kaupunkiin.
– Kai se kumpuaa tietämättömyydestä ja huonosta itsetunnosta. Ja tietenkin mukana on ihan luonnollista vieraan pelkoa.
Yle (http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskusta_ehdottanut_leea_klemola_ei_masennu_nettikeskustelun_savysta/8293386) 9.9.2015
Tuo kommentti "Kai se kumpuaa
tietämättömyydestä" alkaa jo hiukkasen nyppimään koska sitä viljellään kaikkialla. Oman kokemuksen mukaan, mitä enemmän ihminen on matkustellut, sitä nuivempi hän on. Poikkeuksia varmasti löytyy mutta yleensä se joka on nähnyt todellisuuden sekä muissa länsimaissa että afrikassa, ei halua afrikkaa suomeen.
Miten vaikeaa se on suvakeille ymmärtää että joku vaan saattaa olla ERI MIELTÄ. Yleensä tällä eri mieltä olevalla on myös talouteen ja rikostilastoihin perustuvat perustelut. Suvakilla ei ole hardcore-faktaa joka mitenkään tukisi hänen mielipidettään joten keskustelu viedään heti moraalitasolle jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä asian kanssa. Harvemmin me sanomme suvakeita tietämättömiksi, junteiksi tai tyhmiksi sillä se ei ole sivistynyttä keskustelua.
Lisäksi toinen kommentti: "Siellä on äänekäs vähemmistö, joka valittaa". Mihin Klemola perustaa väitteensä että kyseessä olisi vähemmistö? Vielä puolisen vuotta sitten muutamissa iltalehden kyselyissä 87% oli aika "nuivalla mielellä". Se ehkä ei ole kovin virallista statistiikkaa mutta ei ole Erkko-kyselytkään.
Joo onhan tästä puhuttu, alkoi vaan jostain syytä verenpaine nousemaan kun tuon luin. Jotenkin tätä mocutusta vaan voi niellä mittansa verran, ei enempää.
Kaikissa pikkukaupungeissakin alkaa olla suuri mamuyhteisö. Turha siis sanoa, että suomalaiset eivät ole nähneet mamuja. Älkää nyt vaan erehtykö luulemaan, että se vastaanottokeskusraha tulisi jostain muualta. Kyllä joka pennin maksaa käytännössä veronmaksajat ja jos kuntasi alueelle noita otetaan, niin sinä olet maksaja.
Varsinkin sen jälkeen kun pakolaiset saavat oleskeluluvan (kuten he lähes aina saavat). Seuraavassa vaiheessa yhdistetään vähän perheitä ja jokainen "ankkuripakolainen" raahaa tänne 5 sukulaistaan. Ja nämä kaikki ihmiset pitää ruokkia, vaatettaa ja lapset kouluttaa. Ne rahat otetaan kunnallisverokassasta. Lisäksi kaikille pitää järjestää terveydenhoitopalvelut, sosiaalipalvelut jne... ja maksaja olet sinä. Seuraavassa vaiheessa huomaat, että sairaaloissa on paljon mamuja. Koulut on täynnä mamulapsia. Sosiaalitoimiston rahat menevät pääsääntöisesti mamuille. Kunnassasi on vuokra-asunnot kiven alla (varsinkin kunnan vuokra-asunnot), koska nekin menevät mamuille. Tällöin maksaja on pieni- ja keskituloinen henkilö. Naapurustosi on myös täynnä mamuja ellet asu kuntasi varakkailla alueilla.
Jos kuntaan siis otetaan vaikka 200 henkilön keskus, niin oletusarvoisesti se työntää kuntaasi helposti 1000 uutta elätettävää vuodessa, jotka pääsääntöisesti tarvitsevat paljon enemmän sosiaalitukia yms. kuin keskiverto suomalainen. Ensi vuonna pakolaismäärät kasvavat räjähdysmäisesti, eli se 1000 pakolaista ei enää riitä. Näin siis siinä tapauksessa, että emme ala käännyttämään ulkomaalaisia jo rajalla ja jos emme laske sosiaalitukia.
Quote from: Ano Nyymi on 04.09.2015, 21:36:11
Näköjään seurakunnatkin ovat haistaneet rahan hajun ja ryhtyvät nyt kilvan, "laupeuden työnä" toki, tarjoamaan tappiota tällä hetkellä tuottavia kiinteistöjään iLasten majoitukseen. Kohta seurakunnat ympäri suomen taas kieriskelee rahassa.
Ei, kyllä siellä on nuori suvakkipappisukupolvi tekemässä tätä ihan pro bono.
No eikä tarvita! Rajavalvontaa tarvitaan.