Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Ink Visitor on 02.09.2015, 14:57:21

Title: 2015-09-02 KU Jouduitko rasismin kohteeksi – SPR kerää kokemuksia
Post by: Ink Visitor on 02.09.2015, 14:57:21
Poliisille ilmoitetaan yleensä vain äärimmäiset tapaukset.

Rasismia kokenut henkilö voi luottamuksellisesti kertoa verkkopalvelussa mitä hänelle on tapahtunut. Palvelu tarjotaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Punainen Risti neuvoo, ohjaa ja tukee rasismia kohdanneita henkilöitä yksilöllisesti tarjoamalla esimerkiksi vertaistukitoimintaa, jos ilmoittaja näin haluaa.

Punainen Risti kirjaa kokemukset järjestelmäänsä ja kokoaa vuosittain raportin aiheesta. Raportin tarkoitus on nostaa esille Suomessa esiintyvän rasismin eri ilmenemismuotoja.

Tutkimusten mukaan ainoastaan rasistisen toiminnan äärimmäisistä muodoista, jos niistäkään, tehdään ilmoitus poliisille.

Ei tyhjentävää määrittelyä


Punaisen Ristin mukaan rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on siis ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä.

Ongelmana on kuitenkin se, ettei rasismia voi määritellä tyhjentävästi ja näkemyserot siitä mitä rasismi on, tekevät keskustelusta vaikeaa. Rasismin tutkijoiden mukaan julkisessa keskustelussa tulisi keskittyä siihen, onko jokin toiminta tai keskustelu epäkunnioittavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa ja mikä vaikutus sillä on yksilöihin, todetaan Punaisen Ristin aineistossa.

Ei rasismille! –hanke on laaja valtakunnallinen Raha-automaattiyhdistyksen tukema kumppanuushanke. Monivuotisen hankkeen tavoitteina ovat rasisminvastainen kasvatus, valistaminen sekä kansalais- ja vapaaehtoistoiminta

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3423960/jouduitko-rasismin-kohteeksi-punainen-risti-keraa-kokemuksia
Title: Vs: 2015-09-02 KU Jouduitko rasismin kohteeksi – SPR kerää kokemuksia
Post by: Uuno Nuivanen on 02.09.2015, 14:58:38
QuoteEi rasismille! –hanke on laaja valtakunnallinen Raha-automaattiyhdistyksen tukema kumppanuushanke.

Niin kuinka monella eurolla tukema?
Title: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Blanc73 on 02.09.2015, 15:00:17
Jouduitko rasismin kohteeksi – Punainen Risti kerää kokemuksia
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3423960/jouduitko-rasismin-kohteeksi-punainen-risti-keraa-kokemuksia (http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3423960/jouduitko-rasismin-kohteeksi-punainen-risti-keraa-kokemuksia)
QuoteRasismia kokenut henkilö voi luottamuksellisesti kertoa verkkopalvelussa mitä hänelle on tapahtunut. Palvelu tarjotaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Punainen Risti neuvoo, ohjaa ja tukee rasismia kohdanneita henkilöitä yksilöllisesti tarjoamalla esimerkiksi vertaistukitoimintaa, jos ilmoittaja näin haluaa.

Punainen Risti kirjaa kokemukset järjestelmäänsä ja kokoaa vuosittain raportin aiheesta. Raportin tarkoitus on nostaa esille Suomessa esiintyvän rasismin eri ilmenemismuotoja.

Tutkimusten mukaan ainoastaan rasistisen toiminnan äärimmäisistä muodoista, jos niistäkään, tehdään ilmoitus poliisille.

Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Uri on 02.09.2015, 15:40:42
Kuinkahan kiinnostunut SPR on suomalaisten kohtaamasta rasismista? Jos suojavärityksellä varustettu suojauskovainen käyttäytyy rasistisesti kantaväestöä kohtaan, mahtaakohan SPR sisällyttää näitä tilastoihinsa? Olisi varsin mielenkiintoista tehdä pieni kokoelma kunniakansalaisten suomalaisiin kohdistamasta rasismista, lähettää se SPR:lle ja tutkailla tuleeko näitä kokemuksia mihinkään...

Ja sitten heräsin, no ei todellakaan tule...
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Mikko pa on 02.09.2015, 15:44:33
Tuonnehan voi siis Suomalaisetkin kertoa kokemuksistaan   :roll:
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Sydämistynyt on 02.09.2015, 15:46:26
Haluaisin kertoa tapauksesta, kun olin kaverini kanssa ulkona, ja arabimies tuli kysymään, että "how much?" ja näytti sormillaan "you both together".  Emme osanneet muuta kuin kiljua inhosta ja juosta karkuun.  Nyt kysyisin, onko tuo arabimies ilmoittanut Punaiselle Puolikuulle, että neitokaiset kiljuivat hänelle rasistisesti ja juoksivat karkuun...?  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: internetsi on 02.09.2015, 15:48:31
Missä linkki nyyhkytarinapalveluun? Lupaan kantaa korteni kekoon.
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Gunnar Hymén on 02.09.2015, 15:52:12
Quote from: internetsi on 02.09.2015, 15:48:31
Missä linkki nyyhkytarinapalveluun? Lupaan kantaa korteni kekoon.

kansan syvä rintama ja ääni löytyy demistä, täältä ammentamaan poijjaat ja tytöt, omat nenäliinat mukaan!

http://www.demi.fi/keskustelut/syv%C3%A4lliset/kertokaa-kokemuksia-rasismista#.Vebwx_ntmko
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Emo on 02.09.2015, 15:53:32
Tässä taannoin keväällä pidin yhdelle SPR:n kerääjälle (nuori nainen) esitelmän siitä, millainen suomalaisia kohtaan rasistinen paise SPR on. Vanhempi rouva pankkiautomaatilla näkyi myös höristelevän korviaan, luentoni kuuli siis peräti kaksi henkilöä. Ehkä hekin (tai ainakin SPR:n kerääjä) tekivät ilmoituksen irrallaan liikkuvasta rasistista?

Kokeikaapa seuraavan kerran kun SPR:n kerjäläisiin törmäätte (tai Amnestyn tms.), niin pistätte Hommavaihteen päälle ja annatte tulla, aluksi se itseäkin vähän hirvittää mutta kun vauhtiin pääsee, niin juttu soljuu itsestään. Suomi on jo siinä jamassa, että aivan hyvin voi sanoa näille mokuille mitä mieltä heidän agendastaan on. Saavat sitten niitä kaipaamiaan vihakokemuksia, ihan henkilökohtaisiakin, vaikka en minäkään sitä kerääjää solvannut tietenkään, ainoastaan SPR:ää kritisoin. Mutta henk.koht. ne varmaan monet kritiikin ottaa, on ne niin vinksahtaneita.
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 02.09.2015, 15:53:57
Quote from: internetsi on 02.09.2015, 15:48:31
Missä linkki nyyhkytarinapalveluun? Lupaan kantaa korteni kekoon.

Voit kertoa kokemastasi rasismista luottamuksellisesti lomakkeella, johon löytyy linkki täällä (https://digiumenterprise.com/answer/survey.asp?sid=1336003&answerer=45&chk=429YGXRA&dt=42249.5354523148&THIS_IS_YOUR_PERSONAL_ANSWERING_LINK=DO_NOT_SHARE).
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: pulikka on 02.09.2015, 16:00:13
SPR voisi lyödä hynttyyt yhteen Migrant Talesin kanssa, Enriquen arkistoista löytyy pöyristeltävää vaikka kuinka moneen takautuvaan rapporttiin! Eikä tehdä todennettavuudesta ongelmaa, koska jokaisen omasta rasisminkokemuksestahan tässä on kyse  :'( Ajatelkaas montako puistonazzetyttöjen melkein tekemää rassissmia tästä maasta löytyy kun vähän pöyhitään. Honkasaloa lainatakseni: rasismi tapahtui!!!1!!
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Faidros. on 02.09.2015, 16:07:49
Jotenkin on sellainen tuntuma, että SPR käyttää hyväkseen mainonnassan tarkistamattomia tarinoita.
Jos tällaista ilmenee, järjestöltä on suljettava valtion rahahana.
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Kumkvatti on 02.09.2015, 16:12:31
Olen kokenut rasismia

[ ] Kyllä
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Jake74 on 02.09.2015, 16:15:19
Joskus 2000-luvun alussa työskennellessäni aspa:ssa huomasin, että tietyt huonolla suomenkielellä asioineet asiakkaat (tapauksia oli useita) kokivat yleisen sääntöjen noudattamisvelvollisuuden rasismiksi. Minua myös kutsuttiin näiden verbaalisten hyökkäysten yhteydessä  natsiksi, vaikka olemukseni, hiustyylini ja pukeutumiseni ei viitannut kansallissosialismiin. Halusin toiminnallani varmistaa työnantajan ja asiakkaan edun toteutumisen, mutta jouduinkin tahtomattani epäasiallisten syytösten uhriksi.

Ehkäpä pitäisi tasapuolisuuden vuoksi avata siis kuuma linja jossa voisi kertoa luottamuksellisesti siitä, kun rasismikirvestä käytetään lyömäaseena henkilökohtaisen edun tavoitteluun? Kiristyvässä työelämässä tämänkaltaiset epäasialliset syytökset eivät edistä kenenkään uralla kehitysmahdollisuuksia, vaan riskinä on, että epäilys jää kytemään. Siksipä olisi tärkeää, että työpaikalla keskustelun rinnalle tarjottaisiin yhteiskunnan toimesta kanava, jossa asiantuntijat kirjaisivat tapaukset muistiin ja järjestäisivät uhreille tarvittaessa keskustelu- ja kriisiapua.






Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: internetsi on 02.09.2015, 16:19:24
Kävin kertomassa jutun. Huomenna voin lähettää toisen, jne... tuonne kannattaa varmaan linkata kaikki mamurikokset, koska mamut ovat suhteellisesti yliedustettuna rasistisista rikoksista epäiltyjen joukossa.

Btw, tarinan lähettämisen jälkeen tuli tällainen teksti:
QuoteKiitos vastauksistasi
Tarvittaessa voit myös olla yhteydessä meihin:

sähköpostitse [email protected]

soittamalla numeroon 0207012185 (pe 10–11)
Eikö rasismikokemuksista voi valittaa puhelimitse kuin kerran viikossa yhden tunnin ajan? Ehkä punikkiristi tarvisi hieman lisää valden resurssia, että voi palkata rasismintunnistusteknikon kuuntelemaan "kokemuksia" jopa kaksi tuntia viikossa. 5900 kuukausipalkalla tietenkin.
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Ouel on 02.09.2015, 16:43:30
Ooh, tulispa sellainen radio-ohjelma (tyyliin "Kansanradio", mutta siis nimeltään vaikka "Rasismiradio"), johon voisi soittaa ja kertoa rasismikokemuksiaan! (ainiin, mutta onhan niitä jo aika paljon, ylellä)
Tai sellainen "Joulupukin kuumalinja" -tyylinen telkkariohjelma! Jokin huolestunut täti sinne vastaanottamaan puheluita ja puhelemaan niitä näitä tsemppauksia soittajan kanssa. "Ja nyt meillä onkin sitten Fadime 42 vee, kerrotko mitä sinulle kuuluu? Missä olet kohdannut rasismia tänään?"
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: krc on 02.09.2015, 16:50:03
Radio Helsingissä oli Meillä on unelma-tapahtuman tiimoilta jokin haastattelu, missä haastattelija kysyi ihmisiltä suunnilleen "millä tavalla viimeksi koit rasismia?". Somalityttö vastasi, että häneltä oltiin uteliaasti kysytty mistä päin hän oli kotoisin ja miten hän puhui suomea "niin hyvin".

Tämän kyseinen tyyppi koki rasismiksi. Siis pelkästään sen että sinun taustoista kysellään jotain.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: internetsi on 02.09.2015, 16:55:48
Ehdotan radio-ohjelman juontajaksi Pekka Sauria. Hänellä on kokemusta tuollaisista ohjelmista, sekä pitää kaikki nuivat soittajat ulkona: "Sä et soita tänne ratziztisissa aikeissa!".
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 02.09.2015, 16:56:45
Quote from: Ouel on 02.09.2015, 16:43:30Ooh, tulispa sellainen radio-ohjelma (tyyliin "Kansanradio", mutta siis nimeltään vaikka "Rasismiradio"), johon voisi soittaa ja kertoa rasismikokemuksiaan! (ainiin, mutta onhan niitä jo aika paljon, ylellä)
Tai sellainen "Joulupukin kuumalinja" -tyylinen telkkariohjelma! Jokin huolestunut täti sinne vastaanottamaan puheluita ja puhelemaan niitä näitä tsemppauksia soittajan kanssa. "Ja nyt meillä onkin sitten Fadime 42 vee, kerrotko mitä sinulle kuuluu? Missä olet kohdannut rasismia tänään?"

Onhan meillä Rasismikartta (http://www.rasismikartta.fi/Ushahidi_Web3/), joka antaa äänen vähemmistöjen kokemalle rasismille.
Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: ISO on 02.09.2015, 17:03:21

Muistakaa haastatella niitä suomalaisnuoria, jotka on joutuneet mamujengien pahoinpitelemäksi, muistaa haastatella niitä naisia jotka on joutuneet mamujen ahdistelemiksi, muistakaa haastatella niitä jotka joutuu tinkimään kaikesta sen vuoksi että mamuille riittää jaettavaa.

Title: Vs: 2015-09-02 SPR kerää rasismikokemuksia
Post by: valtakunnanpärkhele on 02.09.2015, 17:28:55
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 02.09.2015, 16:56:45
Onhan meillä Rasismikartta (http://www.rasismikartta.fi/Ushahidi_Web3/), joka antaa äänen vähemmistöjen kokemalle rasismille.
Kiitti Afrikan kirjeenvaihtaja tästä, löysin tuon alta käyttökelpoisen softan, minkä avulla voisi tehdä palvelun vaikka tähän homman yhteyteen, missä ihmiset voisivat raportoida monikulttuurisista värähdyksistä, uutisista ja epäilyttävistä tapahtumista ja seurata kartalta kehittymistä ja raportteja yms. tälläinen on ollut suunnitteilla jonkun aikaa.
Title: Vs: 2015-09-02 KU Jouduitko rasismin kohteeksi – SPR kerää kokemuksia
Post by: Tabula Rasa on 02.09.2015, 17:29:42
Mitenkäs se viimeksi olikaan kun tällainen samanlainen oli. Mikä hyvänsä syötetty satu meni läpi. Liekkö aika perustaa taas kirjoituskisa?
Title: Vs: 2015-09-02 KU Jouduitko rasismin kohteeksi – SPR kerää kokemuksia
Post by: LambOfGod on 02.09.2015, 17:47:55
Quote from: Tabula Rasa on 02.09.2015, 17:29:42
Mitenkäs se viimeksi olikaan kun tällainen samanlainen oli. Mikä hyvänsä syötetty satu meni läpi. Liekkö aika perustaa taas kirjoituskisa?
Migrant Tales tai joku sellainen. Repesin kun luin sen läpi menneen trollauksen.

edit: löytyi Migrant Tales ja Dawitin tarina http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=90301.0;attach=30087;image
Title: Vs: 2015-09-02 KU Jouduitko rasismin kohteeksi – SPR kerää kokemuksia
Post by: Nuivake on 02.09.2015, 19:20:08
Tässä SPR:lle yksi kokemus:
Title: Vs: 2015-09-02 KU Jouduitko rasismin kohteeksi – SPR kerää kokemuksia
Post by: Blanc73 on 02.09.2015, 19:51:13
Kun VOKit ja "väliaikaiset" majoitustilat täytetään nuorilla muslimimiehillä, niin onkohan SPR kiinnostunut dokumentoimaan suomalaisten negatiivisia kokemuksia?