Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 26.08.2015, 21:48:54

Title: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: koli on 26.08.2015, 21:48:54
Quote"Ambulanssimiehet kohtelivat tylysti ulkomaalaisia"

Ex-kansanedustaja Päivi Lipponen (sd.) on joutunut järkyttävään ja rasistiseen tilanteeseen Helsingissä. Hän kertoo asiasta Facebookissa.

- Nousin Hakaniemessä vaille klo 19.00 metrorappusia ja kuulin hirveää kirkumista. Ajattelin mennä katsomaan mitä ihmettä tapahtuu, vaikka olin kiireinen ja puhuin puhelimessa. Hississä kirkui shokissa nainen, jonka pieni lapsi itki vieressä. Hissin ovi oli imaissut lapsen käden sisälle ja litisti sen. Äiti oli tolaltaan. Hän ei osannut mitään tunnettua kieltä, kirkui ja välillä pyörtyili. Yritin irrottaa lapsen kättä. Metalli puristi niin tiukasti, että käsi ei liikahtanut, mutta muuttui ranteesta eteenpäin ihan valkoiseksi.

Lipponen kertoo, että toinen äiti soitti ambulanssin paikalle.

- Hälytimme vartijat paikalle. Pidin lapsen toisesta kädestä kiinni ja lohdutin. Kaksi ulkomaalaista miestä ryhtyi vetämään metallilevyjä ja muutama milli tuli tilaa. Tällöin sain hivutettua varovasti lapsen käden irti. Auttajamiesten käsistä oli lähtenyt nahka ja ne vuotivat verta. Hekään eivät puhuneet suomea.

- Lopulta ambulanssimiehet tulivat paikalle. Yritin selittää mitä tapahtunut ja pyysin heitä auttamaan näitä miehiä, jotka olivat pelastaneet lapsen käden. Ambulanssimiehet koppavasti kehottivat minua lähtemään pois ja sanoivat, että eivät auta miehiä. Kyseessä kun oli sentään ambulanssi.

Lipponen kertoo vaatineensa, että on annettava desinfiointiainetta ja laastaria, sillä miehet sentään pelastivat lapsen käden.

- Minä ja toinen äiti lähdimme pois tylytyksen jälkeen. Jäi kyllä huono vaikutelma ambulanssimiesten käytöksestä. Minulle voi olla tyly, mutta näille ei-suomea puhuville auttajamiehille olisi kyllä tullut osoittaa apua.
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/29631-ambulanssimiehet-kohtelivat-tylysti-ulkomaalaisia-2015-08-26

Johan oli taas järkyttävää rassismia. :D Melkoinen huumorilehti tuo demarien äänitorvi.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: koli on 26.08.2015, 21:50:53
(http://s28.postimg.org/ev7a0aqfh/p_ivi_lipponen.jpg)
https://www.facebook.com/paivi.lipponen.3/posts/10204869177592584?pnref=story
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Rikastaja on 26.08.2015, 21:54:58
Miten tälläiset sattumukset sattuvat aina näille "antirasisteille"?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Alapo on 26.08.2015, 21:56:40
Kauhiaa rasismia, ekana laitetaan turhan kirkujat pois edestä, sitten autetaan lasta, sitten vasta katsotaan onko niillä aikuisilla mikä hätä. Mikä helvetin ongelma tässä on?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 26.08.2015, 21:58:13
Tämä(kin) tarina asettaa demarien rasismista irtisanoutumis vimman oikeaan contextiin. Jos ambulanssi ei tarjoa laastareita pikku pintanaarmuun mamuille, niin kyse on rasismista.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.08.2015, 21:59:14
Olen vaikuttunut Päivi Lipposen kyvystä arvioida, että naisen puhuma kieli ei kuulu tunnettuihin kieliin.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kerttu on 26.08.2015, 21:59:32
Mua huvittaa lähinnä tuo "välillä pyörtyili"  :D Hivenen draaman hakua tai sitten ambulanssilla on kestänyt tuhottoman kauan tulla, jos nainen on monta kertaa ehtinyt pyörtyä ja aina välissä taas virota..
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: hamppari on 26.08.2015, 22:00:34
Tästä olisi kiva nähdä video. Mitä todella tapahtui ja miten se eroaa  ultrahysteerikon päässä tapahtuneesta. Oli sen verran lennokas kuvaus välillä pyörtyilymisineen.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Joker on 26.08.2015, 22:00:57
Joko Lipposkan marssisaappaat on rasvattu?

Mutta vakavasti ottaen: Järkyttävää kuulla että entisen pääministerin muija joutuu käyttämään metroa! Mielestäni entisille ministereille ja heidän perhhenjäsenilleen pitäisi kustantaa asunto ja autonkuljettaja jotta he eivät joutuisi tällaisiin vaivaannuttaviin tilanteisiin. Hakaniemen metroasemalla on muutenkin suurempi vaara törmätä suomalaisiin alkoholisteihin tai nykyään oikeastaan sekakäyttäjiin, kuin niihin avuliaisiin ulkomaalaisiin miehiin. Tai ehkä ne olivat tässäkin todellisuudessa vain vonkaamassa pil eikäkun puuroa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Mockba on 26.08.2015, 22:02:24
Yleisöhissin ovet eivät oikeasti puserra kenenkään kättä valkoiseksi, ei edes lapsen. Niissä on melkoisen täydelliset turvalaitteet.

Todennäköisesti äiti ei ole osannut valvoa tai opastaa lastaan toimimaan hississä oikein. Tähän tarvitaan ehdottomasti lisää kunnallista tukea ja vapaaehtoisauttajia.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: turjake on 26.08.2015, 22:03:47
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 26.08.2015, 21:58:13
Tämä(kin) tarina asettaa demarien rasismista irtisanoutumis vimman oikeaan contextiin. Jos ambulanssi ei tarjoa laastareita pikku pintanaarmuun mamuille, niin kyse on rasismista.

Jospa ambulanssissa ei ollut oikean värisiä laastareita?

Mutta aikuisten oikeasti, sitten kun ambulanssi on paikalla niin he päättävät kenelle tehdään ja mitä ja missä järjestyksessä ja mitkä vammat asianosaiset saavat itse hoidattaa terveyskeskuksessa. Ylimääräiset voi suksia muualle neuvomasta. Luulisi Lipposenkin tuon tietävän.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: ISO on 26.08.2015, 22:04:55
Koska Lipponen kirjoittaa olevansa huolissaan mamujengeistä jotka pahoinpitelee Suomalaisia lapsia porukalla?

Tai koska kirjoittaa olevansa huolissaan mamujen taipumuksesta raiskailla miten nyt sattuu huvittamaan?

Tai koska koska kirjoittaa olevansa huolissaan kirkkonummelaisten turvallisuudesta?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: Aksiooma on 26.08.2015, 22:06:57
Onkohan se kuulkaa ihan vaan kännissä? Muutama milli tullut siemailtua liikaa. Rautalevy, muutaman millin rako, tumma käsi muuttui valkoiseksi, veriset, nahattomat kädet, pyörtyilevä nainen puhuu kielillä. Kyllä tuollaisen kauhuepisodin jälkeen pitääkin ottaa muutama tasoittava.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Alapo on 26.08.2015, 22:07:02
Quote from: Joker on 26.08.2015, 22:00:57

Mutta vakavasti ottaen: Järkyttävää kuulla että entisen pääministerin muija joutuu käyttämään metroa! Mielestäni entisille ministereille ja heidän perhhenjäsenilleen pitäisi kustantaa asunto ja autonkuljettaja jotta he eivät joutuisi tällaisiin vaivaannuttaviin tilanteisiin.

Noh, onhan meillä somaleita ja venäjältä saa uusia ladoja. Ongelma ratkaistu? Monikulttuurisuus aspekti löytyisi ja punainen maailma löytyisi ladasta.
Title: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kulttuurirealisti on 26.08.2015, 22:07:11
Quote from: Kerttu on 26.08.2015, 21:59:32
Mua huvittaa lähinnä tuo "välillä pyörtyili"  :D Hivenen draaman hakua tai sitten ambulanssilla on kestänyt tuhottoman kauan tulla, jos nainen on monta kertaa ehtinyt pyörtyä ja aina välissä taas virota..

Tämähän kuulostaa viktoriaanisen ajan brittipukudraamalta. Puuttuu vain Liam Neeson, ja Sigmund Freud paikalle parantamaan hysteriaa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: MacGyver on 26.08.2015, 22:08:45
En näe tuota juttua silmissäni kuinka tilanne edennyt.

"Hississä kirkui shokissa nainen".
Vai oliko hissin olkopuolella?

"Hissin ovi oli imaissut lapsen käden sisälle ja litisti sen"
Eivät olisi varmasti imaissut jos lapsi olisi ollut suomalainen. No onneksi ulkomaalaiset sankarit pelastivat.

No, joutava tarina.

Eikö tätin olisi aika lähteä jo sinne Pietariin?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Golimar on 26.08.2015, 22:09:18
Quote from: ISO on 26.08.2015, 22:04:55
Koska Lipponen kirjoittaa olevansa huolissaan mamujengeistä jotka pahoinpitelee Suomalaisia lapsia porukalla?

Tai koska kirjoittaa olevansa huolissaan mamujen taipumuksesta raiskailla miten nyt sattuu huvittamaan?

Tai koska koska kirjoittaa olevansa huolissaan kirkkonummelaisten turvallisuudesta?

Minulle riittäisi jos Pöön vaimo olisi hiljaa eikä kirjoittaisi mitään.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Toni R Jyväskylästä on 26.08.2015, 22:11:13
Olen sähköMIES ja en ole ikinä törmännyt hissiin, jossa ei olisi turvamekanismia sille varalle että jotain jää oven väliin. Toki omassakin talossa se isku voi olla aika kova, mutta ko. tilanne, jossain metroasemalla on aika vaikea uskoa. Ainoat vakavat tapaukset joista olen kuullut johtuivat siitä, että vaatteen osa tai koiran talutushihna ei ole ollut riittävän kokoinen, että automaatio-laitteisto olisi ne havainnut. Tosin en kyllä ole hissi-asentaja.

Mutta onneksi tässäkin tilanteessa mokuttaja oli oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja pelasti päivän. Hurraa!
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: kyllästynyt on 26.08.2015, 22:11:23
 Jos vähän nahat lähtee rystysistä ei niitä tarvi desinfioida kyllä mitenkään.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Mockba on 26.08.2015, 22:14:32
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 26.08.2015, 22:11:13
Olen sähköMIES ja en ole ikinä törmännyt hissiin, jossa ei olisi turvamekanismia sille varalle että jotain jää oven väliin. Toki omassakin talossa se isku voi olla aika kova, mutta ko. tilanne, jossain metroasemalla on aika vaikea uskoa. Ainoat vakavat tapaukset joista olen kuullut johtuivat siitä, että vaatteen osa tai koiran talutushihna ei ole ollut riittävän kokoinen, että automaatio-laitteisto olisi ne havainnut. Tosin en kyllä ole hissi-asentaja.

Mutta onneksi tässäkin tilanteessa mokuttaja oli oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja pelasti päivän. Hurraa!

Niin ja todennäköisesti "ovet auki" nappi painettuna hissikorin puolelta olisi pelastanut tilanteen täysin, mutta kun ei ollut mamuilla sitä kunnallista taluttajaa mukana.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: -PPT- on 26.08.2015, 22:15:40
Quote from: Golimar on 26.08.2015, 22:09:18
Quote from: ISO on 26.08.2015, 22:04:55
Koska Lipponen kirjoittaa olevansa huolissaan mamujengeistä jotka pahoinpitelee Suomalaisia lapsia porukalla?

Tai koska kirjoittaa olevansa huolissaan mamujen taipumuksesta raiskailla miten nyt sattuu huvittamaan?

Tai koska koska kirjoittaa olevansa huolissaan kirkkonummelaisten turvallisuudesta?

Minulle riittäisi jos Pöön vaimo olisi hiljaa eikä kirjoittaisi mitään.

Jos hän ei olisi  Pöön vaimo niin kukaan ei enää muistaisi häntä tai olisi alunperinkään tuntenut.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: IDA on 26.08.2015, 22:15:48
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 26.08.2015, 22:11:13
Olen sähköMIES ja en ole ikinä törmännyt hissiin, jossa ei olisi turvamekanismia sille varalle että jotain jää oven väliin. Toki omassakin talossa se isku voi olla aika kova, mutta ko. tilanne, jossain metroasemalla on aika vaikea uskoa. Ainoat vakavat tapaukset joista olen kuullut johtuivat siitä, että vaatteen osa tai koiran talutushihna ei ole ollut riittävän kokoinen, että automaatio-laitteisto olisi ne havainnut. Tosin en kyllä ole hissi-asentaja.

Sikälimikäli tuo Päivi Lipposen tarina pitää paikkansa, niin käsi on varmaan jäänyt seinän ja hissin oven väliin oven avautuessa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Sitruunamelissa on 26.08.2015, 22:16:37
Tällaiset Päivi Lipposen tyyliset tädit tietävät aina paremmin, miten jonkun toisen kuuluu hoitaa työnsä. Päivi olisi hykerrellyt tyytyväisenä, kun ambulanssi desinfioi ja laastaroi maahanmuuttajamiesten käsiä ja jossain lähistöllä suomalainen rintakipupotilas tms. ei saa tarvitsemaansa apua riittävän nopeasti. Mahtaa vetää käytöksellään vertoja ihmisille, jotka soittavat hätänumeroon täysin turhista asioista, mm. lapuista tai lakanoista, joissa on itselle epämiellyttävää tekstiä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Mockba on 26.08.2015, 22:17:18
Ja "ei-suomea" puhuvien vammat olisi ihan varmasti korjattu, jos niitä olisi ollut.

Eikös Päivillä muuten ole velkaa se yksi rasismimarssi Tampereella sen pizzeriapalon tienoilta jos muistan oikein -- virallista peruutusta ei kai häneltä ole koskaan tullut??
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Mockba on 26.08.2015, 22:21:06
Quote from: IDA on 26.08.2015, 22:15:48
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 26.08.2015, 22:11:13
Olen sähköMIES ja en ole ikinä törmännyt hissiin, jossa ei olisi turvamekanismia sille varalle että jotain jää oven väliin. Toki omassakin talossa se isku voi olla aika kova, mutta ko. tilanne, jossain metroasemalla on aika vaikea uskoa. Ainoat vakavat tapaukset joista olen kuullut johtuivat siitä, että vaatteen osa tai koiran talutushihna ei ole ollut riittävän kokoinen, että automaatio-laitteisto olisi ne havainnut. Tosin en kyllä ole hissi-asentaja.

Sikälimikäli tuo Päivi Lipposen tarina pitää paikkansa, niin käsi on varmaan jäänyt seinän ja hissin oven väliin oven avautuessa.

EI ole minun järkeni mukaan mahdollinen skenaario, ja oven ylikuormitussuoja toimii kummin päin vain. Joskus katsoin vierestä 70-luvun yleisöhissin oven korjausta ja siinä näytti olevan (Valmetin hissi) klipusin, joka kääntää hissinoven kulloisenkin liikkeen päivastaiseksi heti ylimääräisen kuorman tullen -- jolloin siis jo pelkkä systeemin inertia toimii vastavoimana.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Huppupelikaani on 26.08.2015, 22:21:15
Joillekin vain sattuu ja tapahtuu. Olisi kiva kuulla rasistisen ambulanssihenkilökunnan kertomus asiasta. :)

Tuli mieleen, että olisiko käsi jäänyt hissin liukuovien puolikkaiden väliin, jotka siis menevät sisäkkäin oven avautuessa. Siinä välissä voi olla pienelle kädelle tilaa. Jos kerran ovi oli imaissut käden oven sisälle.

E: siis tämän tyyppinen ovi: https://www.youtube.com/watch?v=ac7PVkDyWwQ
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Skeptikko on 26.08.2015, 22:24:09
Quote from: IDA on 26.08.2015, 22:15:48
Sikälimikäli tuo Päivi Lipposen tarina pitää paikkansa, niin käsi on varmaan jäänyt seinän ja hissin oven väliin oven avautuessa.

Kenties. Itselleni tuli mieleen, että voisiko kyse olla siitäkin, että käsi olisi ollut ovien välissä. Hissikorissahan on oma ovensa ja sitten hissikuiluun johtavassa oviaukossa omansa.

Ilmeisesti kuitenkin joko lapsen on täytynyt olla hissikorin ulkopuolella - tai sitten ovien olla melko auki, jos ilmeisestikin hissikorin ulkopuolella ollut Päivi onnistui pitämään lohdutukseksi lapsen toisesta kädestä kiinni, ennen kuin se jumiin jäänyt käsi saatiin vapautettua. Voisi olettaa, että lapsi olisi ehkä ollut kuitenkin enimmäkseen hissikorin sisäpuolella, jos se kirkuva ja pyörtyilevä äiti oli kuitenkin hissikorissa.

Jos lapsen käsi olisi jäänyt hissikorin ja oven väliin, kun ovi sulkeutuu ja lapsi ollut hissikorissa, niin silloin kapeasta raosta Päivi tuskin pysyisi ottamaan kiinni lapsen toisesta kädestä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Mockba on 26.08.2015, 22:27:31
Quote from: Huppupelikaani on 26.08.2015, 22:21:15
Joillekin vain sattuu ja tapahtuu. Olisi kiva kuulla rasistisen ambulanssihenkilökunnan kertomus asiasta. :)

Tuli mieleen, että olisiko käsi jäänyt hissin liukuovien puolikkaiden väliin, jotka siis menevät sisäkkäin oven avautuessa. Siinä välissä voi olla pienelle kädelle tilaa. Jos kerran ovi oli imaissut käden oven sisälle.

E: siis tämän tyyppinen ovi: https://www.youtube.com/watch?v=ac7PVkDyWwQ

Jos oven "puolikkaiden" kulkuvauhdissa on keskinäistä eroa, ovi tietenkin pysäytetään, koska silloin jotain on välissä. Ei väliä mihin suuntaan. Insinöörit eivät kuitenkaan ole ihan tyhmiä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Uuno Nuivanen on 26.08.2015, 22:28:48
Quote from: kyllästynyt on 26.08.2015, 22:11:23
Jos vähän nahat lähtee rystysistä ei niitä tarvi desinfioida kyllä mitenkään.

Ehkä tarkoitus olikin desinfioida hissinovet mamumiesten jäljiltä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: tutkimus on 26.08.2015, 22:33:45
Tästäkin lapsen käden jäämisestä hissin oven väliin ovat vastuussa juuri Päivi Lipposen tyyliset ihmiset joiden mielestä on ihanan kansainvälistä kun suomeen muuttaa kymmeniä tuhansia ihmisiä jotka eivät puhu mitään suomalaisittain tunnistettavaa kieltä ja joille maksetaan veronmaksajien pussista ilmainen elämä eli mitään tarvetta kotoutua ja oppia elämään suomessa suomalaisittain ei ole ja Päivi Lipposen tapaiset ihmiset mahdollistavat sen että maahanmuuttajamiehet voivat käytännössä eristää vaimonsa (tai vaimonsa ja useat "yksinhuoltajat" somalien tapauksessa) lapsentekokoneiksi kotiin jotka eivät ole kosketuksissa suomalaisiin vaan eristäytyvät jopa burkien ja nigabien alle eivätkä opi suomea edes kymmenessä vuodessa ja kun on paljon lapsia ja käsitys siitä kuinka toimia suomessa on surkea niin lapset käyttäytyvät täysin holtittomasti.

Sitten Päivi Lipposen tyyliset ihmiset ihmettelevät että miten niin suuri osa maahanmuuttajanuorista ei pärjää koulussa ja syrjäytyy täysin vaikka Päivi Lipposen tyyliset ihmiset ovat sen aiheuttaneet.

Onneksi Päivi Lipponen auttoi tässä tapauksessa mutta hänen olisi hyvä tajuta että tämänlaisia tapauksia hän on suomeen halunnut kun on ajanut holtitonta maahanmuuttoa ja ajanut politiikkaa jossa maahanmuuttajien annetaan syrjäytyä yhteiskunnan maksaessa ilmaisen elämän.

Päivi Lipponen valittaa että ambulanssimiesten palvelu ei ollut tarpeeksi hyvää kun eivät alkaneet desinfioimaan pinta-naarmuja mutta hän ei ymmärrä että ambulanssimiehet joutuvat ne maahanmuuttajien raiskausten uhrit sairaalaan kuljettamaan (se 17-kertaa suurempi todennäköisyys raiskata kuin suomalaisilla tilastojen mukaan) ja kun maahanmuuttaja lyö suomalaisen miehen katuun Namun edessä niin että hän joutuu hengityskoneeseen niin senkin tapauksen jäljet joutuvat korjaamaan juuri ambulanssimiehet.

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Ernst on 26.08.2015, 22:35:35


Vain Pekka Sauri ja tämä vikana salilta tuleva bodaava neekeri puuttuivat! Annan Päiville 8½.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Ouel on 26.08.2015, 22:39:31
Lipposka kommentoi, että vasta kotona tilanne potkaisi henkisesti.

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: antero on 26.08.2015, 22:39:36
Quote from: hamppari on 26.08.2015, 22:00:34
Tästä olisi kiva nähdä video. Mitä todella tapahtui ja miten se eroaa  ultrahysteerikon päässä tapahtuneesta. Oli sen verran lennokas kuvaus välillä pyörtyilymisineen.
Oijoij, uusiosana, ultrahysteerikko... äärihysteerikko... täytyypä hieman makustella. Sopii kyllä kuin mamu ruotsiin.  ;D
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: pioneeri on 26.08.2015, 22:41:59
Nämä tapaukset pitäisi selvittää siitäkin syystä, että absoluuttinen totuus saataisiin selville. Nyt ajatellaan, että nämä ambulanssimiehet tekivät väärin, vaikka todellisuus voi olla aivan jotain muuta. Auttajille joka tapauksessa pisteet, vaikka värikynää tarinassa olisikin käytetty. Jos lapsen käsi on pidemmän aikaa jumissa ovien välissä, niin ei ole mikään suuri ihme, että ensihoitajat priorisoivat sen tärkeämmäksi kuin nirhauman aikuisen miehen kädessä.

Tilanne muistuttaa taas sitä kuuluisaa "autetaan kaikkia ja heti" -periaatetta huomioimatta käytettävissä olevia resursseja.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: ISO on 26.08.2015, 22:42:34
Quote from: Ouel on 26.08.2015, 22:39:31
Lipposka kommentoi, että vasta kotona tilanne potkaisi henkisesti.

Päätti sitten kuitenkin muuttaa Viroon, siellä muuten mamuja kohdellaan silkkihansikkain, se saattaa tulla päiville yllätyksenä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: jarno Alander on 26.08.2015, 22:51:15
Lipposkan tarina horjahtelee hänelle tavalliseen tyyliin ymmärrettävyyden rajamailla, siellä täällä kaatuen reippaasti sinne rajan huonommalle puolelle. Ennen kaikkea minua inhottaa ämmän tarve leijailla omahyväisyydessään ensihoitajien kustaannuksella. Jos auttamaan tulleet miehet olisivatkin puhuneet suomea eivätkä "ei-suomea", ei Lipposkalla olisi ollut mitään nokan koputtamista "tylystä" kohtelusta.

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: tutkimus on 26.08.2015, 22:52:29
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.08.2015, 21:59:14
Olen vaikuttunut Päivi Lipposen kyvystä arvioida, että naisen puhuma kieli ei kuulu tunnettuihin kieliin.

Päivi Lipponen vain osoitti oman impiwaaralaisuutensa ja maailmasta eristäytyneisyytensä käyttämällä noin rasistista ilmausta.

;D
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Punaniska on 26.08.2015, 22:54:08
Jos on normaali Koneen tekemä hissi, niin miten sen ovea riuhtomalla lähtee nahat käsistä?

Lipposka: zero points
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Shemeikka on 26.08.2015, 22:54:31
QuoteMinulle voi olla tyly, mutta näille ei-suomea puhuville auttajamiehille olisi kyllä tullut osoittaa apua.

Sama suomeksi: suomalaisten kohtelulla ei ole mitään väliä, mutta kunniakansalaisia tulee tsuhnan kohdella herrana ja ylhäisyytenä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Toni R Jyväskylästä on 26.08.2015, 22:57:08
Quote from: Ouel on 26.08.2015, 22:39:31
Lipposka kommentoi, että vasta kotona tilanne potkaisi henkisesti.

Ton otan tunnustuksena, älkää YRITTÄKÖ etsiä ihmisiä joita ei ole olemassa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: elven archer on 26.08.2015, 23:01:05
Selvää rasismia. Ikinä ei ole käynyt kantasuomalaiselle niin, että ambulanssimiehillä ei ole aikaa hoitaa vammoja, jotka vaativat lähinnä hanan alla huljuttelua ja puhtaita siteitä tai laastaria.

Toki voisi sanoa, että olisi ihan ystävällistä puhdistaa ja paikata miesten kädet, mutta toisaalta jonkun sydänkohtauksen saaneen mielestä varmaan olisi myös ystävällistä, jos ambulanssi ei olisi sidottu toisaalle. Vähän hankala kritisoida, kun tietää, ettei tiedä, miten kiire päivä lanssilla oli. Päivi Lipposella ei ole tietenkään tällaisia tiedosta riippuvia rajoitteita.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: ArtturiE on 26.08.2015, 23:01:14
Quote from: Rikastaja on 26.08.2015, 21:54:58
Miten tälläiset sattumukset sattuvat aina näille "antirasisteille"?

Ensin metrossa Jusuf the Superman ja nyt Marssi-Päivi!  Onko niillä hyvillä ihmisillä joku päivystys metrossa?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: ArtturiE on 26.08.2015, 23:02:53
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 26.08.2015, 21:58:13
Tämä(kin) tarina asettaa demarien rasismista irtisanoutumis vimman oikeaan contextiin. Jos ambulanssi ei tarjoa laastareita pikku pintanaarmuun mamuille, niin kyse on rasismista.

Niillä ei ollut oikean värisiä laastareita?

Edit: turjake olikin jo tehnyt saman havainnon  :)
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: ArtturiE on 26.08.2015, 23:05:59
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.08.2015, 21:59:14
Olen vaikuttunut Päivi Lipposen kyvystä arvioida, että naisen puhuma kieli ei kuulu tunnettuihin kieliin.

Tämähän antaa aihetta olettaa, että Päivi osaa kaikkia tunnettuja kieliä. Mamunainen oli ehkä jonkinlaisessa tilassa, vähän niin kuin herätyskokouksissa, siellähän puhutaan 'kielillä'.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Pölhökustaa on 26.08.2015, 23:06:30
Yllättävää, että juuri Päivi Lipponen pääsi kokemaan rasismia muiden puolesta, tilanteessa jossa rasismia ei mitenkään tapahtunut.

Sattumoisin tunnen ambulanssihenkilökuntaa. Nuivistuneita ovat, mutta äärimmäisen reiluja myös. Nuivimmatkaan eivät KOSKAAN jätä hoitamatta tai huolehtimatta jos aihetta, ja antavat arvoa fiksuille auttajille, ihonväristä riippumatta. Saattavat myös priorisoida lapsipotilaan aikuisten kustannuksella, vaikka ent.pääministerin vaimo kirkuisi rasismia vieressä.

Erittäin noloa, Lipposka.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: tutkimus on 26.08.2015, 23:07:55
Quote from: Ouel on 26.08.2015, 22:39:31
Lipposka kommentoi, että vasta kotona tilanne potkaisi henkisesti.

Eli aikakin heitti 2 tuntia "todelliseen" aikaan verrattuna.

Kuinkahan paljon kirjoituksen muut "faktat" heittävät?

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Maastamuuttaja on 26.08.2015, 23:08:06
Päivi Hiltunen sai ylennyksen rva Hertzbergiksi ja viimein pääministerin rouva Lipposeksi. Mahtava urakierto, jolle pelastusmiehistö ei nähtävästi osannut antaa asiaan kuuluvaa arvoa.

Rva Lipposen yhteiskunnallisten impulssien kuuluisin tapahtuma sattui Tampereella. Maahanmuuttajien välisessä kärhämässä sattui yksi talo räjähtämään aiheuttaen kuolonuhreja. Pikatuomioihin erikoistunut rva Lipponen, silloin kaasumagnaatin puolisona, ryhtyi ponnekkaasti ajamaan mielenosoitusta kantaväestöä - hiltusia - vastaan.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: perusinssi on 26.08.2015, 23:14:25
Hahaa. Jos Päivin mielestä ambulanssimiehistä ei kannata tehdä valitusta, tarkoittaa se sitä, että silloin se juuri kannattaakin. Eihän tuollaista rasismia tule kenenkään hyväksyä. Autetaan Päiviä ja tehdään valitus hänen puolestaan.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: tutkimus on 26.08.2015, 23:14:41
Quote from: Maastamuuttaja on 26.08.2015, 23:08:06
Päivi Hiltunen sai ylennyksen rva Hertzbergiksi ja viimein pääministerin rouva Lipposeksi. Mahtava urakierto, jolle pelastusmiehistö ei nähtävästi osannut antaa asiaan kuuluvaa arvoa.

Rva Lipposen yhteiskunnallisten impulssien kuuluisin tapahtuma sattui Tampereella. Maahanmuuttajien välisessä kärhämässä sattui yksi talo räjähtämään aiheuttaen kuolonuhreja. Pikatuomioihin erikoistunut rva Lipponen, silloin kaasumagnaatin puolisona, ryhtyi ponnekkaasti ajamaan mielenosoitusta kantaväestöä - hiltusia - vastaan.

Kyseessä ei ollut maahanmuuttajien kärhämä vaan yritys tehdä vakuutuspetos polttamalla pitseriansa saadakseen vakuutusrahat koska suomessa on jo liikaa karvakäsien pitserioita eli pitserian toiminta oli tappiollista.

Kolme suomalaista kuoli ja Päivi Lipponen ja Kimmo Kiljunen olivat ensimmäisinä kiljumassa suomalaisten kauheutta ja suomalaisten rasismia ja Kimmo Kiljusen ura loppui siihen eli sen jälkeen ei ole enää vaaleissa läpi päässyt ja nythän Päivikin jäi rannalla eduskunnasta vaikka 2011 vaaleissa vielä meni läpi rimaa hipoen naistenlehtijulkisuudella.

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kyklooppi on 26.08.2015, 23:25:13
Auttajamiehille Homman Henkenpelastus diplomi, oisko mitää?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Huppupelikaani on 26.08.2015, 23:40:05
Quote from: Mockba on 26.08.2015, 22:27:31
Quote from: Huppupelikaani on 26.08.2015, 22:21:15
Joillekin vain sattuu ja tapahtuu. Olisi kiva kuulla rasistisen ambulanssihenkilökunnan kertomus asiasta. :)

Tuli mieleen, että olisiko käsi jäänyt hissin liukuovien puolikkaiden väliin, jotka siis menevät sisäkkäin oven avautuessa. Siinä välissä voi olla pienelle kädelle tilaa. Jos kerran ovi oli imaissut käden oven sisälle.

E: siis tämän tyyppinen ovi: https://www.youtube.com/watch?v=ac7PVkDyWwQ

Jos oven "puolikkaiden" kulkuvauhdissa on keskinäistä eroa, ovi tietenkin pysäytetään, koska silloin jotain on välissä. Ei väliä mihin suuntaan. Insinöörit eivät kuitenkaan ole ihan tyhmiä.

Joo, ei olla, ihan kaikki.

Ihan mutuilemalla hissiä näkemättä: Yo. videon alussa olevan hissin ovi alkaa avautua ja lapsi nojaa oveen kämmen ovea vasten. Käsi liukuu toisen puolikkaan mukana rannetta myöden puolikkaiden väliin ennen kuin oven turvamekanismi huomaa vastuksen kasvavan ja pysäyttää oven liikkeen. Ja ovi on "imaissut käden jumiin oven sisälle".

En tee kokeita lapsityövoimalla, mutta näppituntumalla  8) sanoisin, että ihan mahdollista turvasysteemeistä huolimatta. Kuten vaikkapa tässä juutuubi-videossa: https://www.youtube.com/watch?v=LcANE73bxVY. Enemmän epäilen muita yksityiskohtia lipposkan kertomuksessa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: -PPT- on 26.08.2015, 23:44:46
Kertoohan se jotain ihmisestä ja hänen sielunmaisemastaan että on valmis ilman todisteiden häivääkään uskomaan kanssaihmisistänsä, siis Tampereen tapauksessa suomalaisista, kaikkein pahinta.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: BeerBelly on 26.08.2015, 23:54:25
Hätäkeskukseen siis soitettiin ennen kuin lapsen käsi oli saatu irti mutta sieltä ei lähetetty ambulanssin lisäksi pelastuslaitoksen kavereita avaamaan hissin ovea? No, onhan se mahdollista.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Lemmy on 27.08.2015, 00:02:00
Odotanpa että Lipposka järkyttyy Pietarissa
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kyklooppi on 27.08.2015, 00:02:07
Quote from: BeerBelly on 26.08.2015, 23:54:25
Hätäkeskukseen siis soitettiin ennen kuin lapsen käsi oli saatu irti mutta sieltä ei lähetetty ambulanssin lisäksi pelastuslaitoksen kavereita avaamaan hissin ovea? No, onhan se mahdollista.

Kummallista, tod kummaa..Kyllä ne siellä hätäkeskuksessa tarkkaan utelee tilanteen ja lähettää varmasti paikalle sellaista apua kuin on tarvis.
Siis miksi ei palomiehiä?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 00:03:19
Etenkin, kun Päivi oli liekeissä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Mockba on 27.08.2015, 00:04:22
Quote from: Huppupelikaani on 26.08.2015, 23:40:05
Quote from: Mockba on 26.08.2015, 22:27:31
Quote from: Huppupelikaani on 26.08.2015, 22:21:15
Joillekin vain sattuu ja tapahtuu. Olisi kiva kuulla rasistisen ambulanssihenkilökunnan kertomus asiasta. :)

Tuli mieleen, että olisiko käsi jäänyt hissin liukuovien puolikkaiden väliin, jotka siis menevät sisäkkäin oven avautuessa. Siinä välissä voi olla pienelle kädelle tilaa. Jos kerran ovi oli imaissut käden oven sisälle.

E: siis tämän tyyppinen ovi: https://www.youtube.com/watch?v=ac7PVkDyWwQ

Jos oven "puolikkaiden" kulkuvauhdissa on keskinäistä eroa, ovi tietenkin pysäytetään, koska silloin jotain on välissä. Ei väliä mihin suuntaan. Insinöörit eivät kuitenkaan ole ihan tyhmiä.

Joo, ei olla, ihan kaikki.

Ihan mutuilemalla hissiä näkemättä: Yo. videon alussa olevan hissin ovi alkaa avautua ja lapsi nojaa oveen kämmen ovea vasten. Käsi liukuu toisen puolikkaan mukana rannetta myöden puolikkaiden väliin ennen kuin oven turvamekanismi huomaa vastuksen kasvavan ja pysäyttää oven liikkeen. Ja ovi on "imaissut käden jumiin oven sisälle".

En tee kokeita lapsityövoimalla, mutta näppituntumalla  8) sanoisin, että ihan mahdollista turvasysteemeistä huolimatta. Kuten vaikkapa tässä juutuubi-videossa: https://www.youtube.com/watch?v=LcANE73bxVY. Enemmän epäilen muita yksityiskohtia lipposkan kertomuksessa.

Niin tuossakin videossa ovi huomasi itse jumin ja työnsi oven saman tein ulos.

Painamalla "ovet auki" -nappia hissin korissa logiikka olisi tarjonnut oville heti vastakkaista suuntaa. Jos silloinkin tulee jumi, ovi pysähtynee tyystin.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Toni R Jyväskylästä on 27.08.2015, 00:05:30
Quote from: Lemmy on 27.08.2015, 00:02:00
Odotanpa että Lipposka järkyttyy Pietarissa

Jätti rasistisen maan taakseen arvolleen sopivasti. Toivottavasti ei törmää uudessa maassaan rasisteihin, kuten Apurahahanna. Toivottavasti Venäjä tuo hänelle kaikkea parempaa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: yks vaan on 27.08.2015, 00:07:07
Heikko psyyke näillä kalkkunoilla kun kaikesta järkytytään ja lamaannutaan itkien. Maailma on paska paikka, ilmeisesti monille se ei ole sitä ollut.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kyklooppi on 27.08.2015, 00:08:09
Mutta onni onnettomuudessa ettei kelleen pahemmin käynyt, tyttö, auttajamiehet ja päivi selvisivät suhteellisen vähin vaurioin.
Ajatelkaapa miten hirveätä jälkeä olisi syntynyt jos auttajamiesten sijaan paikalle olisi saapunut kantismiehiä?
Herra Jahve varjelkoon!!
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: MacGyver on 27.08.2015, 00:12:19
Quote from: Mockba on 27.08.2015, 00:04:22
Painamalla "ovet auki" -nappia hissin korissa logiikka olisi tarjonnut oville heti vastakkaista suuntaa. Jos silloinkin tulee jumi, ovi pysähtynee tyystin.

Päivi on varmaan kirkumisen keskeltä luullut että saksalaiset äiti ja lapsi, "ovet kiinni" nappi.

Tainnut Päivi väsyneenä kirjoittaa jutun, ei oikein tule mielikuvat selväksi; ulkomaalainen lapsi hädässä, ulkomaalaiset auttoivat ja suomalaiset eivät. Lisäksi ambulanssimiehet eivät auttaneet ulkomaalaisia miehiä.
Jos tuo ei päädy hesariin niin Päivi kirjoittaa huomenna lisää värikynällä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Aukusti Jylhä on 27.08.2015, 00:15:46
Tämmöiset tapaukset pitävät Päivin täst'edeskin valppaana ja virkeänä havainnoimaan rasismia, siellä missä muut eivät pysty sitä näkemään. Korvaamaton kyky, nykyaikana. Varsinkin jos ei subtanssia muutoin löydy.

Olisipa Päivi ottanut kuvat noita kaikista vertavuotavista kätösistä, se se olisi ollut koskettavaa ja järkyttävää!
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Skeptikko on 27.08.2015, 00:16:03
Quote from: Lemmy on 27.08.2015, 00:02:00
Odotanpa että Lipposka järkyttyy Pietarissa

Tai sitten voi hyvinkin viihtyä onnelassaan. Tosin Venäjän kaltaisissa vähemmän kehittyneissä maissa voi olla oikeasti paljon vaarallisempia hissejä ja liukuportaita kuin Suomessa. Netti on täynnä videoita, joissa tuollaisissa maissa liiskaantuu tai muilla tavoin pääsee hengestään ihmisiä hisseissä tai liukuportaissa. Pelkästään Kiinassa tuollaisia onnettomuuksia sattuu varsin paljon.

Ei ehkä Suomessakaan kannattaisi katsella älypuhelinta tai muuten olla ajatuksissaan esimerkiksi kulkiessa hissin ovesta. Ei ole sanottua, etteikö Suomessakin hissit voi olla sen verran pahasti epäkunnossa, että voi päästä hengestään, jos ei ole skarppina. Tuollaisissa onnettomuuksissa ei välttämättä ole montaa silmänräpäystä aikaa reagoida, jos aikoo selvitä hengissä, kuten niistä videoista voi huomata. Esimerkkejä tällaisesta on esimerkiksi se, jos hissikuilun ovien avautuessa hissikori ei olekaan kohdalla - tai hissikori lähteekin liikkeelle ovien sulkeutumatta, juuri kun on oviaukossa.

En tiedä oliko tässä tapauksessa Suomessa hissi epäkunnossa vai oliko kyse jostain hyvin erikoisesta hissistä, mutta tässä tapauksessa oli onni onnettomuudessa kuitenkin mukana:

Mies putosi tavarahissin katolle Aalto-yliopistolla
http://www.hs.fi/kaupunki/a1408087240702

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Skeptikko on 27.08.2015, 00:18:57
Quote from: yks vaan on 27.08.2015, 00:07:07
Heikko psyyke näillä kalkkunoilla kun kaikesta järkytytään ja lamaannutaan itkien. Maailma on paska paikka, ilmeisesti monille se ei ole sitä ollut.

Helppohan sitä on sanoa, kun ei ole itse siinä tilanteessa, mutta on oikeasti hyvin vaikea sanoa miten kukakin meistä itse tuollaisessa tilanteessa sattuu toimimaan. Ei ole kovin harvinaista, että kriisitilanteessa monet lamaantuvat tai toimivat täysin epärationaalisella tavalla.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Pölhökustaa on 27.08.2015, 00:20:37
Quote from: venla viitakoski on 27.08.2015, 00:08:09
Mutta onni onnettomuudessa ettei kelleen pahemmin käynyt, tyttö, auttajamiehet ja päivi selvisivät suhteellisen vähin vaurioin.
Ajatelkaapa miten hirveätä jälkeä olisi syntynyt jos auttajamiesten sijaan paikalle olisi saapunut kantismiehiä?
Herra Jahve varjelkoon!!

Tai jos Päivi Lipponen ei olisi korostamaltaan kiireeltään ja puhelinkeskustelultaan (päivilipposen facebook-sivulla kyseinen puhelukumppani, Päivin neuvokkuutta ihaillen, ilmoittautuikin heti paikalle) päätynyt paikalle!

Lapsi olisi toki pelastettu ja asiat hoidettu, mutta pääasia eli RASISMI olisi jäänyt raportoimatta.

Voin kuvitella, miten ensiapuyksiköissä kiroillaan tätäkin huomionkerääjää. Jälleen muutama nuivistunut lisää, kitos Lipposkan huomionhalun. :-)
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui rasistiseen tilanteeseen Helsingissä
Post by: Huppupelikaani on 27.08.2015, 00:34:19
Quote from: Mockba on 27.08.2015, 00:04:22
(naps)
Niin tuossakin videossa ovi huomasi itse jumin ja työnsi oven saman tein ulos.

Painamalla "ovet auki" -nappia hissin korissa logiikka olisi tarjonnut oville heti vastakkaista suuntaa. Jos silloinkin tulee jumi, ovi pysähtynee tyystin.

Eikös tässä jälkimmäisessä lapsen käsi jumissa -videossa miehet joudu nimenomaan väkisin vetämään ovea kiinni päin, kun ovi ja käsi ovat jumissa? Eli kun välissä on sopivasti joku jumissa, ovi ei liiku mihinkään. Lipposen tapauksessa auttajat ilmeisesti ovipaneleita toisistaan poispäin. Ehkä kukaan hysterialtaan ei edes tajunnut painaa ovet auki -nappulaa.

No hällä väliä, päkän värikynän määrä tässä enemmän kiinnostaisi. Hissivideota odotellessa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: CaptainNuiva on 27.08.2015, 00:42:44
Quote from: venla viitakoski on 27.08.2015, 00:08:09
Mutta onni onnettomuudessa ettei kelleen pahemmin käynyt, tyttö, auttajamiehet ja päivi selvisivät suhteellisen vähin vaurioin.
Ajatelkaapa miten hirveätä jälkeä olisi syntynyt jos auttajamiesten sijaan paikalle olisi saapunut kantismiehiä?
Herra Jahve varjelkoon!!

Rivien välistä on luettavissa että suomea puhuvia ei tapaus kiinnostanut ja ne suomea puhuvat jotka hälytettiin paikalle, olivat tylyjä....
Lipposkan tarinan todellinen tarkoitus on jollain kummallisella tavalla osoittaa että kaikki ei-suomea puhuvat ovat pyhimyksiä ja suomea puhuvat demoneja (Paitsi Lipposka).

Lipposka, ei muuta kuin marssille vaan, eiks joo !

Marssimonoja lankatessa voit miettiä mitä tapahtuisi jos ambulanssien henkilökunta olisi kiinnitetty ei-suomeapuhuvien naarmujen laastarointiin ja tulisi hälytys jossa jonkun henki on minuuteista kiinni, ellei peräti sekunneista jos lähtövalmius pikkaisenkin vippaa.
Tämmöisessäkin tapauksessa ei-suomea puhuvien naarmut olisivat tärkeämpiä ?
Lipposka, olet visioinesi vallan saamarin itsekäs nainen ja itsekkyytesi verhoat mukamas-välittämiseen.
On myös turha selittää että hissin ovia käsin auki yrittämällä saa vammoja jotka vaatisivat välitöntä hoitoa.

Saatat olla uskomatta mutta niin se vain on että vaikka ambulanssiporukat tulevat paikalle niin se ei tarkoita että sillä edes terveyskeskukseen vietäisiin jos vammat ovat mitättömät.
Jos tätä et käsitä niin mietippä uudestaan mainitsemaani lähtövalmiutta ja sen tarkoitusta...
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Mockba on 27.08.2015, 00:46:00
Quote from: Huppupelikaani on 27.08.2015, 00:34:19
(naps)
Eikös tässä jälkimmäisessä lapsen käsi jumissa -videossa miehet joudu nimenomaan väkisin vetämään ovea kiinni päin, kun ovi ja käsi ovat jumissa? Eli kun välissä on sopivasti joku jumissa, ovi ei liiku mihinkään. Lipposen tapauksessa auttajat ilmeisesti ovipaneleita toisistaan poispäin. Ehkä kukaan hysterialtaan ei edes tajunnut painaa ovet auki -nappulaa.

No hällä väliä, päkän värikynän määrä tässä enemmän kiinnostaisi. Hissivideota odotellessa.

Niin siinä voi muuten olla sekin, että ne kaverit olivat ennemmin haitaksi kuin hyödyksi. Aika harva kantiskaan tuntee tuota ovet auki-nappia. Itsekin käytän vain silloin, kun joku on tulossa vielä viime hetkellä kyytiin ja se kyllä toimii siiheksi kunnes kori on ehtinyt nythkähtää.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: ämpee on 27.08.2015, 00:56:31
Normi mies kiskoo noita hissin ovia miten haluaa, ne on tehty sellaisiksi, ne mitään kassakaappeja ole.
Sitäpaitsi tuollaiset yleisöhissit pitää rakentaa niin, että mitään nahkaa naarmuttavaa ei ole tyrkyllä vaikka etsisi.
Eli tarina vaikuttaa vähemmän uskottavalta.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 00:59:17
Älkää puolustelko, selkeä "Imevä hissi"-causti.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Skeptikko on 27.08.2015, 01:02:17
Quote from: ämpee on 27.08.2015, 00:56:31
Sitäpaitsi tuollaiset yleisöhissit pitää rakentaa niin, että mitään nahkaa naarmuttavaa ei ole tyrkyllä vaikka etsisi.

Nahka käsien selkäpuolella on hyvin ohutta, eikä sen naarmuttamiseen vaadita paljon mitään.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 01:05:07
Niin, ja vamma on aina vakava. Ties vaikka miehissä olisi ollut lepra ja ensi kerralla lapsen käsi irtoaa kokonaan.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: koli on 27.08.2015, 01:10:21
Kyseessä oli rasistinen hissi, joka imaisee pelkkiä mustanahkaisia ja ruskeanahkaisia käsiä. Ettei vain olisi Herlinin puljun valmistama?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 01:13:34
Otis siitä selvää?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: jarno Alander on 27.08.2015, 01:22:09
Tuolta löytyy hälytyskartta, jonka mukaan Hakaniemen metroasemalla ei ole ollut hälytystä viime 24h aikana ... yllätys yllätys.

http://www.tilannehuone.fi/halytysmap.php

Muoks:

Lipposka kertoo tapauksen olleen n.klo 17.00. 16.55 hälytys kuvauksella "ihmisen pelastaminen puristuksista", mutta tämä tapahtui Lauttasaaressa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: niemi2 on 27.08.2015, 01:22:27
Ensivastehoitajat kykenevät useimmiten parempaan lääketieteelliseen arviointiin kuin hysteerinen ex-kansanedustaja, joka näki harjoja jo Tampereen pizzerian tuhopoltossa.

Lipponen totesi itsekin, että laastarilla pärjätään, jotenka hysteriinen käytös ei tee siitä sen vakavempaa eikä osapuolien ollessa maahanmuuttajia jos olivat maahanmuuttajia. Lipponen tuskin kyseli oleskelulupien perään.

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: koli on 27.08.2015, 01:26:19
Quote from: jarno Alander on 27.08.2015, 01:22:09
Tuolta löytyy hälytyskartta, jonka mukaan Hakaniemen metroasemalla ei ole ollut hälytystä viime 24h aikana ... yllätys yllätys.

http://www.tilannehuone.fi/halytysmap.php

Joku rasistipersu ylläpitää tuota hälytyskarttaa.

Edit. ei taida ollakaan rasistipersu puikoissa, löytyy sieltä:
Helsinki    26.08.2015 16:55:38    ihmisen pelastaminen puristuksista
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: MacGyver on 27.08.2015, 01:27:10
Quote from: jarno Alander on 27.08.2015, 01:22:09
Tuolta löytyy hälytyskartta, jonka mukaan Hakaniemen metroasemalla ei ole ollut hälytystä viime 24h aikana ... yllätys yllätys.

http://www.tilannehuone.fi/halytysmap.php

Kyllähän Pelastuslaitos on jo kyseiset hoitajat kaivanut esiin kuulusteltavaksi;

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440497553119.html

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: jarno Alander on 27.08.2015, 01:35:19
^ Hmmm, outoa. Netissä on useita sivustoja, joista löytyy tiedot kaikista hätäkeskuksen hälytyksistä, eikä milläkään niistä ole tietoa tästä tapauksesta.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: jarno Alander on 27.08.2015, 01:37:04
Quote from: koli on 27.08.2015, 01:26:19
Quote from: jarno Alander on 27.08.2015, 01:22:09
Tuolta löytyy hälytyskartta, jonka mukaan Hakaniemen metroasemalla ei ole ollut hälytystä viime 24h aikana ... yllätys yllätys.

http://www.tilannehuone.fi/halytysmap.php

Joku rasistipersu ylläpitää tuota hälytyskarttaa.

Edit. ei taida ollakaan rasistipersu puikoissa, löytyy sieltä:
Helsinki    26.08.2015 16:55:38    ihmisen pelastaminen puristuksista

Löysin tuon saman keissin itsekin, se tapahtui kartan mukaan Lauttasaaressa eikä Hagiksessa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: jarno Alander on 27.08.2015, 01:42:12
Quote from: jarno Alander on 27.08.2015, 01:35:19
^ Hmmm, outoa. Netissä on useita sivustoja, joista löytyy tiedot hätäkeskuksen hälytyksistä, eikä milläkään niistä ole tietoa tästä tapauksesta.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 01:54:06
Päivi Lipponen on saanut paljon kiitosta (http://aijaa.com/wKapsF) uhrautuvasta ja pyyteettömästä toiminnastaan hätätilanteessa (linkki kuvakaappaukseen Facebookista).
Title: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: siviilitarkkailija on 27.08.2015, 02:09:12
QuoteEi ambulanssimiehistä kannata tehdä valitusta
...Vaikka Päivi Lipponen tässä tekaisi heistä valituksen.

QuoteHe nyt vain Toimivat kuten toimivat. Varmaan pelastavat henkiä. Hiukan toivoisi suurempaa välittämistä.
...mitähän se mahtaa olla? Ai niin, Päivi, rasistimarssija, Lipponen välittää murhapolttajien oikeudesta ja suojasta enemmän kuin tappamiensa uhrien elämästä. Sellaisesta tulee aika huono ensihoitaja.

Sosialistiaatelisen Lipposkan Helsingissä ambulanssiin EI ENÄÄ OTETA NIITÄ JOTKA VOI KÄVELLÄ ENSIAPUUN. Kiitos Päivin tuottamien paperittomien ja muiden hoidettavien. Helsingin yössä hoidon ja avun saaminen edellyttää terveitä jalkoja joilla kävellään hoitoon tai kestävää persettä että jaksaa odottaa. Jos jalat toimii ja pää, ei ensiapuun ole tarvetta.

Hienoa että saivat oven auki ja olisi ollut kiva jos ambulanssista olisi löytynyt käsipaperia verirystysiin, tuota ihmeellistä ainetta jota KIROTTUJEN VIHREIDEN TAKIA EI OLE SAATAVILLA JA JONKA JAKELUA HALUTAAN RAJOITTAA YMPÄRISTÖN SUOJELEMISEKSI. Ihan totta. Vihervasemmistolaiset ovat sodassa paperia vastaan ja yrittäkääpä vain löytää pyyhintäpaperia yökaupungissa. Ette löydä. Sosialismin sääntöjen mukaan, ja Helsinkiä johtaa sosialistinen pelleporukka, pehmopaperi on ylellisyyshyödyke. Jos lähette öiseen Helsinkiin, ottakaa mukaan pyyhintäpaperia itsellenne.

Quote^ Hmmm, outoa. Netissä on useita sivustoja, joista löytyy tiedot kaikista hätäkeskuksen hälytyksistä, eikä milläkään niistä ole tietoa tästä tapauksesta

Älkää ikinä kuvitelko että hätäkeskusten listoista löytäisitte kaikki kaupungin hälyytykset tai tehtävät. Ette löydä. Viheliäisimpiä listoja ovat poliisin omat tilastot. Niissä on jopa keksittyjä ja valheellisesti annettuja tietoja asioista joita ei ole koskaan tapahtunut, mutta kirjataan ylös. Toisia asioita ohjeiden mukaan jätetään kirjaamatta rehellisesti ja ne väärennetään poliittisen tahdon mukaisesti vastaamaan ylimmän poliisijohdon tahtotilaa eikä todellisuutta.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kukko on 27.08.2015, 02:11:44
IS: Päivi Lipponen ihmettelee ensihoitajien käytöstä – näin vastaa pelastuslaitos (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440497553119.html)

Quote
------
"Keskittyivät huolehtimaan lapsesta"
Ensihoidon kenttäjohtaja Antti Taskinen kertoo Ilta-Sanomille keskustelleensa paikalla käyneiden ensihoitajien kanssa.

– Miehet olivat saaneet pintanaarmuja ja haavoja. Toinen ensihoitajista oli antanut heille sideharsotaitoksia ja arvioinut, ettei tilanteessa ole tarvetta ambulanssille. Fokus oli huolehtia lapsesta, joka vietiin lastensairaalaan jatkotutkimuksiin, kenttäjohtaja selvittää.


Hänen mukaansa lapsi ja äiti olivat hyvin järkyttyneitä tapauksesta, mutta rauhoittuivat päästyään ambulanssiin.

– Sivulliset toimivat tilanteessa erittäin neuvokkaasti, Taskinen kiittelee vielä lasta auttaneiden miesten toimintaa.

"Ei kannata tehdä valitusta"
Kello 22.20 Lipponen oli vielä kommentoinut päivitystään ambulanssimiesten toiminnan osalta. Hän myöntää, että järkyttävä tilanne oli saanut hänet kirjoittamaan myös kellonajan väärin: tapaus sattui kello 17, eikä kello 19.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: MacGyver on 27.08.2015, 02:14:53
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 01:54:06
Päivi Lipponen on saanut paljon kiitosta (http://aijaa.com/wKapsF) uhrautuvasta ja pyyteettömästä toiminnastaan hätätilanteessa (linkki kuvakaappaukseen Facebookista).

Todellista komiikkaa. Jos auttaneet ulkomaalaiset olisivat vielä ojentaneet ambulanssimiehiä, olisi Päivi ollut "Like a boss".
Poliisilla ja pelastuslaitoksella haasteellisia työvuoroja, ei koskaan tiedä milloin tulee kenkää rasismin vuoksi.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 02:18:41
Nämä ovat niitä epätoivon hetkiä, kun lukee sen FB -leikkeen. Noiden kanssa on turha puhua.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Arkontti on 27.08.2015, 02:22:30
Quote from: dothefake on 27.08.2015, 02:18:41
Nämä ovat niitä epätoivon hetkiä, kun lukee sen FB -leikkeen. Noiden kanssa on turha puhua.
Ihania liketyksiä kilokaupalla. Jaxuhaleja kaikille.

Olen joko ajastani jäljessä tai sitten ympäröivässä maailmassa on tapahtunut jotain hassua viime aikoina. En ole itse facebookissa, mutta pelkkien facebook-kuvakaappauksien katselu saa minut usein vääntelehtimään.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Peltipaita on 27.08.2015, 02:31:36
Quote from: Mockba on 26.08.2015, 22:02:24
Yleisöhissin ovet eivät oikeasti puserra kenenkään kättä valkoiseksi, ei edes lapsen. Niissä on melkoisen täydelliset turvalaitteet.

Tekniikkaa tuntemattomille tarinankertojille sattuu tällaisia lipsahduksia. Mutta muutoin kelpo tarina.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: valla_valla on 27.08.2015, 02:34:11
Quote from: Mockba on 26.08.2015, 22:27:31
Quote from: Huppupelikaani on 26.08.2015, 22:21:15
Joillekin vain sattuu ja tapahtuu. Olisi kiva kuulla rasistisen ambulanssihenkilökunnan kertomus asiasta. :)

Tuli mieleen, että olisiko käsi jäänyt hissin liukuovien puolikkaiden väliin, jotka siis menevät sisäkkäin oven avautuessa. Siinä välissä voi olla pienelle kädelle tilaa. Jos kerran ovi oli imaissut käden oven sisälle.

E: siis tämän tyyppinen ovi: https://www.youtube.com/watch?v=ac7PVkDyWwQ

Jos oven "puolikkaiden" kulkuvauhdissa on keskinäistä eroa, ovi tietenkin pysäytetään, koska silloin jotain on välissä. Ei väliä mihin suuntaan. Insinöörit eivät kuitenkaan ole ihan tyhmiä.

Filmin tyyppisessä ovessa kaikenlaiset jumiin jäämiset ovat liki mahdottomia, sillä jokainen ovi liikkuu omilla kiskoillaan ja pikkulapsikin saa halutessaan oven auki tai pysäytettyä sen sulkeutumisen. Oletetaan, että käsi kuitenkin olisi jäänyt ovien väliin, tai oven ja karmin väliin, silti säädöt on aina sen verran löysiä, että lapsen käsi ei jää sinne noin tiukasti jumiin eikä aikuisen ei tarvi kuin pikkuisen vetää ovea auki niin käsi lähtee irti.

Julistetaan monikulttuuritaPahtumaksi. päivi päivi..
Title: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: siviilitarkkailija on 27.08.2015, 02:44:37
Quote from: Kukko on 27.08.2015, 02:11:44
IS: Päivi Lipponen ihmettelee ensihoitajien käytöstä – näin vastaa pelastuslaitos (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440497553119.html)

Quote
------
"Keskittyivät huolehtimaan lapsesta"
Ensihoidon kenttäjohtaja Antti Taskinen kertoo Ilta-Sanomille keskustelleensa paikalla käyneiden ensihoitajien kanssa.

– Miehet olivat saaneet pintanaarmuja ja haavoja. Toinen ensihoitajista oli antanut heille sideharsotaitoksia ja arvioinut, ettei tilanteessa ole tarvetta ambulanssille. Fokus oli huolehtia lapsesta, joka vietiin lastensairaalaan jatkotutkimuksiin, kenttäjohtaja selvittää.

Aijai ambulanssimiehiä. Ettekö tiedä kuka Päivi Lipponen on? SDP:n eduskuntaryhmä vaatii ensihoitajia irtisanoutumaan rasismista, jättämään tyttö äitinsä hoteisiin (koska auttajat miehiä ja hehän eivät saa tyttöjä auttaa) ja ottaa kätensä naarmuttaneet miehet ambulanssiin ja ajaa pilli ulvoen lähimpään sairaalan ensiapuun. Että sankareiden rystysiä päästään ammattilaisten avulla katsomaan suuremmalla joukolla ja vältetään tämänkaltainen nettijulkisuus.

Monessa islamilaisessa maassa tämä muuten olisi normaali proseduuri. Likan heittäminen ulos ja miesten kuljetus sairaalaan ei siis olisi mikään vitsi.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Hirvensalmen kuha on 27.08.2015, 02:48:49
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 01:54:06
Päivi Lipponen on saanut paljon kiitosta (http://aijaa.com/wKapsF) uhrautuvasta ja pyyteettömästä toiminnastaan hätätilanteessa (linkki kuvakaappaukseen Facebookista).

No mutta kappas. Tässä ei sentään näkymättömät lurkkerit tue sitä sähköposteissa toisin kuin siinä kuuluisassa pitserian käräytystapauksessa, missä Lippos-päkä tiesi heti kyseessä olleen rasistinen murhapoltto ja sitten kun se ei ollutkaan, niin se kertoi kuitenkin olleensa oikealla asialla ja saaneensa "oikealle" asialleen paljon tukea sähköposteissa.

Ikuisesti muistan sen "anteeksipyynnön", joka oli tehty kuvainnollisesti erittäin pitkin hampain. Rouvan arvo ei ilmeisesti mitenkään taivu minkäänlaiseen väärässä olemiseen.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 02:55:43
Mutta on kuitenkin hottis, hottentotin mielestä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Juffe on 27.08.2015, 02:58:07
Lipponen ei muuten tällä kertaa itse puhunut rasismista, vaan ainoastaan tylystä kohtelusta. Tilanteen rasistisuus oli Hämeen Kaiun omaa luovaa tulkintaa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: Hirvensalmen kuha on 27.08.2015, 03:10:01
Quote from: MacGyver on 27.08.2015, 01:27:10
Quote from: jarno Alander on 27.08.2015, 01:22:09
Tuolta löytyy hälytyskartta, jonka mukaan Hakaniemen metroasemalla ei ole ollut hälytystä viime 24h aikana ... yllätys yllätys.

http://www.tilannehuone.fi/halytysmap.php

Kyllähän Pelastuslaitos on jo kyseiset hoitajat kaivanut esiin kuulusteltavaksi;

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440497553119.html

Jostain kumman syystä (rouva PÖÖ) tämä tapaus muuttui rasismin kokemiseksi. Tietysti lapsen käden jääminen hissin oven väliin on todella ikävää, ihan etnisyydestä riippumatta ja paikalle sattui auttavia ohikulkijoita, jotka auttoivat taas ihan etnisyydestä riippumatta ja ambulanssikin saapui paikalle ja loppu hyvin ja kaikki melkein hyvin, paitsi, että rouva PÖÖ saapui paikalle käskyttämään ambulanssimiehiä ja supesi vielä kokemaan rasismia.

Iltaläpyskän mukaan ambulanssimiehet olivat antaneet heille sidetarpeita ja varmaan osasivat arvioida heidän hoidon tarpeensa paremmin kuin rouva PÖÖ ja varmaan auttajatkin olisivat ihan itse osanneet pyytää jotain, jos olisivat tarvinneet, ilman mitään kamaluuksia kokeneen rouva PÖÖ mielipiteistä riippumatta.

Koko juttu muuttui uutiseksi vain koska rouva PÖÖ ja hänen egonsa ja julkisuuden kipeytensä. Muutoin tapaus olisi ollut vaan ikävä, mutta ilmeisesti ei vakava tapaturma, vaikka onnettoman lapsen mahdollisista vammoista ei kerrota missään, eikä varmaan tulla kertomaankaan, koska se ei ole pääasia, vaan rouva PÖÖ ja hänen järkytyksensä on se pääasia. Mistään ei oikein selviä, miten ambulanssimiehet kohtelivat tylysti ulkomaalaisia ja jos kohtelivat, niin oliko syy juuri se, että he sattuivat olemaan ulkomaalaisia, vai onko asia niin kuin minä ennakkoluuloisesti rouva PÖÖ:n edellisten ulostulojen perusteella epäilen, että rouva PÖÖ koki ulkomaalaisia töykeästi kohdellun.

Silläkin uhalla, että minä saan ikävän ihmisen maineen, olen tyytyväinen, että rouva PÖÖ putosi eduskunnasta.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Melbac on 27.08.2015, 03:57:06
Se pizzerian tuhopoltto ja sen jälkeiset vaatimukset rasismin vastaisista marsseista taisi vaikuttaa vähän suosioon?.Pahoitteliko toi edes niitä suomalaisten asukkaiden kuolemaa?.

/edit
Eniten itseni vitutti siinä uutisoinnissa se että ekaksi alettiin syyttämään suomalaisia rasismista yms mutta kun selvisi että kyseessä oli vakuutuspetoksen yritys joka johti parin talossa asuneen kuolemaan niin asiasta oltiin aika hiljaa.Tekikö mikään lehti edes juttuja noiden kuolleiden hautajaisista tms?.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Hirvensalmen kuha on 27.08.2015, 05:31:02
Quote from: Melbac on 27.08.2015, 03:57:06
Se pizzerian tuhopoltto ja sen jälkeiset vaatimukset rasismin vastaisista marsseista taisi vaikuttaa vähän suosioon?.Pahoitteliko toi edes niitä suomalaisten asukkaiden kuolemaa?.

Jos oikein muistan niin murhapoltto oli äkkiä muuttunut tuhopoltoksi ja kolme kuollutta pottunokkaista nuorta (olivatko jotain 20 kieppeillä) olivat täysin unohtuneet. Tämän taisin nähdä telkkarista jos oikein muistan. Minä sain sellaisen kuvan, että tämä kansankynttilä oli eniten näreissään siitä, että se oli ollut väärässä.

Henkilökohtaisesti minua häiritsi tantan asenteessa nämä onnettomat kuolleet, jotka vaikuttivat unohtuneen, mutta se johtuu siitä, että minussa on vikaa, kun minua häiritsee se, että jollekkin käy jotain ikävää, kuten tässä tapauksessa uhrit kuolivat ilmeisesti savumyrkytykseen rappuun ja nämä etnisyydet on sitten minulle hieman toissijaisia asioita. Minua olisi sivullisten kuolema häirinnyt ihan yhtä paljon, vaikka tässä pitseriajuksauksessa kuolleet sivulliset olisivat olleet inuiitteja, somaleita tai vaikka kansanedustajia.

Mutta olen useasti joutunut toteamaan, että minussa on jotain vikaa, kun minulle tulee yksinkertaisesti paha mieli, kun jollekkin mihinkään syyttömälle sivulliselle käy huonosti riippumatta siitä mitä etnistä ryhmää onneton sattuu kuulumaan. 

Sen verran paha ihminen olen, että epäonnistuneille itsemurhapommittajille, jotka ovat onnistuneet pommittamaan ainoastaan itsensä, minulta ei hirveästi irtoa empatiaa.

Esimerkkinä voisin ottaa surullisen kuuluisan peräreikäpommittajan, joka oli kakkoseen tungetulla pommilla yrittänyt posauttaa jonkun saudi-arabian lukuisista prinsseistä, mutta posauttikin sitten vain itsensä. Luenttuna uutinen vaikutti ironiselta ja koomiselta, mutta sitten erehtyin katsomaan netistä kuvia, millaista jälkeä siitä tuli ja se ei ollut minun herkäle mielelleni oikein hyväksi. Lähinnä tuli vain mieleen, että mikä saa ihmisen tekemään moisen tempauksen ja vastausta en taida oikeastaan edes haluta tietää.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: -PPT- on 27.08.2015, 06:35:05
Rouva Lipponen on huomiota herättävän ahkera ilmoittamaan sosiaalisessa mediassa kuinka hyvä ihminen hän onkaan.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Rusinapulla on 27.08.2015, 06:42:16
Quote from: -PPT- on 27.08.2015, 06:35:05
Rouva Lipponen on huomiota herättävän ahkera ilmoittamaan sosiaalisessa mediassa kuinka hyvä ihminen hän onkaan.

Lipposkalla ja Rinteen Antilla on kilpailu kumpi vastustaa rasismia enemmän. Paavi Paavo pitää tukkimiehenkirjanpitoa, mutta taitaa vetää sosiaalidemokraattisesti kotiinpäin.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Roope2 on 27.08.2015, 07:21:28
Pikkupoikana kaverin kanssa, kun oli tylsää, niin pohdittiin, että "Mitä tehtäis, jotta mainittais."
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: alussaolisana on 27.08.2015, 07:28:35
Kummallinen on tosiaan ollut tämä kausti Juhan af Grann -tyyppisine outoine kielineen ja kaikkineen. Varmaa on vain perussuomalainen hissi. Kysyikö Päivi, ketä lanssimiehet äänestävät?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: -PPT- on 27.08.2015, 07:45:28
Quote from: MacGyver on 27.08.2015, 02:14:53
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 01:54:06
Päivi Lipponen on saanut paljon kiitosta (http://aijaa.com/wKapsF) uhrautuvasta ja pyyteettömästä toiminnastaan hätätilanteessa (linkki kuvakaappaukseen Facebookista).

Todellista komiikkaa. Jos auttaneet ulkomaalaiset olisivat vielä ojentaneet ambulanssimiehiä, olisi Päivi ollut "Like a boss".
Poliisilla ja pelastuslaitoksella haasteellisia työvuoroja, ei koskaan tiedä milloin tulee kenkää rasismin vuoksi.

Päivin kaikki kalkkunakaverit ylistävä miten hyvä ihminen Päivi on. Joskus kun ihmettelee että ketkä oikein noita päivilipposia äänestää niin kyllä niitä tosiaan on.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Blanc73 on 27.08.2015, 07:53:39
Päivi Lipponen on edelleen sekaisin kuin seinäkello, uskomaton taulapää. Miksi tälläistä paskaa edes uutisoidaan? Päivi Lipponen soittaa lehteen ja käskee tehdä tästä uutisen?
Title: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: kummastelija on 27.08.2015, 07:54:36
Yritän hahmottaa: Lapsen käsi jäänyt hissin oven väliin, äitinsä pyörtyilee, ja tilanteessa rasismia koska auttajamiehet eivät saaneet laastaria, sillä ex-pääministerin rouva osaa arvioida hoidon tarpeen ambulanssimiehiä paremmin?

Mahtaa ambulanssimiehiä kyrsiä kun ex-kansanedustaja julistaa heidät rasisteiksi. Ambulanssihan ei ole apteekki mistä saa ilmaiseksi haavanhoitovälineitä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: Siili on 27.08.2015, 07:59:22
Quote from: -PPT- on 27.08.2015, 07:45:28
Joskus kun ihmettelee että ketkä oikein noita päivilipposia äänestää niin kyllä niitä tosiaan on.

Mutta ei kuitenkaan riittävästi.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Man in a Suit on 27.08.2015, 08:10:49
Tämä uutinen kun pomppasi ekana silmille Homman avatessa, pakko kommentoida: "MITÄ NYT TAAS?"

Mocutus-uutisia tulee kuin Stalinin uruilla ammuttaisiin. En ole avannut iltaläpysköitä, hesaria, yleä enkä maikkaria kahteen viikkoon, senverran verenpaine nousee näistä paskanjauhamisista.

Ei tätä vaan jaksa, kaikki uutiset ovat menettäneet arvonsa kun jopa ei-mocutusuutisiin etsimällä etsitään jotain mocu-kulmaa. "Rastafarilainen regeediggari Yog-Sototh kommentoi Jollan platformikehitystä: Tämäkään ei olisi onnistunut ilman Afrikkalaisia siivoojia".

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: jka on 27.08.2015, 08:14:57
Quote
Hississä kirkui shokissa nainen, jonka pieni lapsi itki vieressä. Hissin ovi oli imaissut lapsen käden sisälle ja litisti sen. Äiti oli tolaltaan. Hän ei osannut mitään tunnettua kieltä, kirkui ja välillä pyörtyili.

Näistäkö pitäisi tehdä meidän terveydenhuollon ja vanhustenhoidon pelastajia jotka menee shokkiin jo siitä että oma lapsi on hädässä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kumkvatti on 27.08.2015, 08:55:39
Quote- Nousin Hakaniemessä vaille klo 19.00 metrorappusia ja kuulin hirveää kirkumista. Ajattelin mennä katsomaan mitä ihmettä tapahtuu, vaikka olin kiireinen ja puhuin puhelimessa.

Hirveä kirkuminen vs. kiire ja puhelimessa puhuminen. Voin uskoa, että oli vaikea päätös Päivi Lipposelle.

Quote- Lopulta ambulanssimiehet tulivat paikalle. Yritin selittää mitä tapahtunut ja pyysin heitä auttamaan näitä miehiä, jotka olivat pelastaneet lapsen käden. Ambulanssimiehet koppavasti kehottivat minua lähtemään pois ja sanoivat, että eivät auta miehiä. Kyseessä kun oli sentään ambulanssi.

Eli hän joutui seisomaan tyhjän panttina, kun tilanne ratkesi ilman hänen panostaan. Syy oli rasistisissa ambulanssimiehissä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Faidros. on 27.08.2015, 09:05:19
Onko Lipposkalla kirja tulossa, vai miksi moinen älämölö?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: guest12632 on 27.08.2015, 09:08:58
Äiti ja lapsi eivät puhuneet suomea. Auttajamiehet eivät puhuneet suomea. Vielä puuttui, että ambulanssimiehetkään eivät olisi puhuneet suomea. Silloin oltaisiin oltu Päivin ihanne-Suomessa, jossa kukaan ei tosin olisi ymmärtänyt Päivin rasismiulinoita.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Ernst on 27.08.2015, 09:10:40
Quote from: -PPT- on 27.08.2015, 06:35:05
Rouva Lipponen on huomiota herättävän ahkera ilmoittamaan sosiaalisessa mediassa kuinka hyvä ihminen hän onkaan.

Laiska töitään luettelee, sanoi vanha kansakin, ja lehti jatkaa. Miksi sitä hyvyyttä pitää niin kovin mainostaa. Oma tyttö kuitenkin pääsi jonon ohi eliittikouluun.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 09:28:26
Paavo kuuluu Moskvitsh eliteen.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Ernst on 27.08.2015, 09:32:20
Quote from: dothefake on 27.08.2015, 09:28:26
Paavo kuuluu Moskvitsh eliteen.

Melkein kaipaa vanhaa demarieliittiä. Tarkoitan esimerkiksi vanhaa Paasiota. Nämä 60-luvun jälkeen tulleet nulikat ovat liian hapokkaita, ei kerta kaikkiaan pysty. Pallithan näillä tutisevat, Päivilläkin. Pelosta. Kohta kukaan ei kuuntele, vaikka pöyristyisi tai polkisi jalkaa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Jack on 27.08.2015, 10:14:03

Pelkän ketjun otsikon ja muutaman kirjoituksen luettuaan tulee mieleen seuraavaa:

Jos ambulanssimies - tai kuka tahansa mies tai kuka tahansa nainen - on koppava, se on vain sitä itseään eli koppavuutta. Mutta jos koppavuuden kohteena tai siihen jollakin tavalla liittyvänä on ihonväriltään kantasuomalaista tummempi tai muuten eksoottisella tavalla ulkomaalaisen oloinen ihminen, koppavuus onkin rasismia.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Se tarkoittaa sitä, että tummaihoisia ja eksoottisella tavalla ulkomaalaisen oloisia ihmisiä on kohdeltava kunnioittavammin kuin kantasuomalaisia. Heille ei saa olla koppavia, mutta kantasuomalaisille saa. Ensiksi mainitut ihmiset ovat etuoikeutettu luokka.

Tuollaista tulee siis mieleen.

Hyvään journalistiseen tapaan kuuluu kuitenkin kaikkien osapuolten näkemykseen perehtyminen, jos se on mahdollista. Niinpä lukaisin myös alkuperäisen tekstin.

Facebook -kirjoituksen kommentteja en lukenut. Niissä kenties mainitaan käsite rasismi. Alkuperäisessä kirjoituksessa en sitä kuitenkaan huomannut. Siinä ei myöskään kuvailla miehiä muuten kuin toteamalla, että he olivat ulkomaalaisia. Tekstistä saa käsityksen, että ambulanssimiehet olivat tylyjä nimenomaan kirjoittajalle, joka esitti heille vaatimuksia. "Auttajamiehet" eivät kenties itse esittäneet vaatimuksia nirhaumiensa desinfioimisesta ja laastaroimisesta. Kuinka pahoja nämä vammat olivat, ja mistä kirjoittajan mainitsema veri oli lähtöisin, siitä ei ole muiden paikalla olijoiden todistusta.

Lopputulos on se, että en ota kantaa asiaan. Jätin kuitenkin tekstin alkuosan paikalleen osoitukseksi siitä, millaisia ajatuksia aihe herätti ennen kuin kunnolla tutustuin siihen, mistä oikein on kysymys. Pelkästään nyt käsiteltävän kirjoituksen perusteella en tekisi samoja johtopäätöksiä, vaikka kirjoittaja ilmeisesti kuuluukin rasismilla pisteitään nostavien tiedostavien ihmisten joukkoon. 
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Lumiukko Jeti on 27.08.2015, 10:18:59
Kyllä multa nyt tippui suomut silmiltä. Rasismia on joka paikassa. Kiitos Päivi. Onneksi paikalle saapui ei-suomenkielisiä miehiä jotka pelastivat tytön palavasta hissistä jonka oli sytyttänyt tuleen rasisti-brankkarit jotka nauroivat uhkaavasti mitään tunnettua kieltä puhumattoman naisen pyörtyillessä. On se saatana että näitä rasisteja ei saada kuriin.

Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: caprifolium on 27.08.2015, 10:28:29
Hieman ot-torstaihuumoria tähän, jos sallitte:

Hesarikin uutisoi Päivi Lipposen järkyttymisestä: http://www.hs.fi/kaupunki/a1305980514816 (http://www.hs.fi/kaupunki/a1305980514816)

Oi, hups, anteeksi, väärä hälytys, väärä uutinen, se ei ollutkaan hätääntynyt Päivi. Säikähdin vaan niin kovasti ensin.
(Vrt. hätämarssi pizzeriatapauksessa)
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: ISO on 27.08.2015, 10:35:40

Päivi Lipponen on niitä ihmisiä jotka näkee rasismia joka paikassa.

Jos joku antaa romanikerjäläiselle satasen päivin nähden, päivi kirjoittaa illalla facebookkiin että on taas paha mieli kun oli päivällä rasismi-törmäys, vain satasen antoivat kerjäläiselle olis pitänyt antaa ainakin kaksi sataa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Suvaitsevainen Vihreä on 27.08.2015, 10:54:00
Quote from: Arkontti on 27.08.2015, 02:22:30
Quote from: dothefake on 27.08.2015, 02:18:41
Nämä ovat niitä epätoivon hetkiä, kun lukee sen FB -leikkeen. Noiden kanssa on turha puhua.
Ihania liketyksiä kilokaupalla. Jaxuhaleja kaikille.

Olen joko ajastani jäljessä tai sitten ympäröivässä maailmassa on tapahtunut jotain hassua viime aikoina. En ole itse facebookissa, mutta pelkkien facebook-kuvakaappauksien katselu saa minut usein vääntelehtimään.

Se on kyllä aika kylmäävää, kun ennen on voinut ajatella vaikkapa jonkun Lipposkan olevan nyt vain vähän heihei, mutta onneksi niitä nyt ei ole kovin montaa. Mutta kun lukee kommenteista, että samanlaisia avohoitotapauksia on kymmenittäin ja linkkausten perusteella jopa tuhannet ovat samaa mieltä, niin alkaa kyllä epätoivo iskeä.

Olemme tuhon omat.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 13:54:47
Päivi Lipponen tarkentaa ei-suomea puhuneiden auttajamiesten saamia vammoja:

QuoteJos ihminen auttaa ja iho lähtee rullalle sormista, ei ole kohtuutonta saada desinfiointiainetta ja jotain puhdasta mihin kätensä kääriä. Siihen ei totisesti kulu liikaa ambulanssimiesten aikaa. Onneksi he ilmeisesti lopulta auttoivat näitä miehiä lopulta. Toki uhri katsotaan ensin, mutta ovathan muutkin uhreja. Olen aina ajtellut, että 112 antaa ensiavun tällaisessa tilanteessa. Minun mielsetä tuollaisessa onnettomuudessa on autettava niin uhria kuin pelastajia. En siis voi yhtyä arvioihin, että auttajat voidaan jättää hoidotta. Jokainen voi tunkea omat sormensa metallilevyjen sisään ja ottaa riskin millaisessa kunnossa saa sormet vedettyä pois. Kun miehet näyttivävertavuotavia sormiaan ja yhdellMinusta näiltä ulkomaalaisilta miehiltä oli kerrassaan pyyteetöntä toimintaa auttaa. Siihen tulee rohkaista meitä muitakin.

Jos sorminivelen kohdalta nahka rullautuu pois, ei se ole pintanirhauma. Minusta se pitää desinfioida ja liimata teipillä kiinni. En tosin ole saanut hoitoalan koulutusta. Kerrassaan outoa, että perustellaan miksi auttajia ei saa auttaa. Minä olin ainoa suomea puhuva vaatimassa heille apua, eivät he itse osanneet pyytää apua, pitelivät vain käsiään.

Keskustelu järkyttävästä tilanteesta on jatkunut (http://aijaa.com/tLFJO1) (linkki kuvakaappaukseen Facebookista, alkuosa täällä (http://aijaa.com/wKapsF)).
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Blanc73 on 27.08.2015, 13:58:40
Päivi Lipposen reissusta "suvaitsevaiselle" Venäjälle mahtaa tulla melkoinen spektaakkeli :D :D
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: P on 27.08.2015, 14:08:13
Quote from: Kumkvatti on 27.08.2015, 08:55:39

Quote- Lopulta ambulanssimiehet tulivat paikalle. Yritin selittää mitä tapahtunut ja pyysin heitä auttamaan näitä miehiä, jotka olivat pelastaneet lapsen käden. Ambulanssimiehet koppavasti kehottivat minua lähtemään pois ja sanoivat, että eivät auta miehiä. Kyseessä kun oli sentään ambulanssi.

Eli hän joutui seisomaan tyhjän panttina, kun tilanne ratkesi ilman hänen panostaan. Syy oli rasistisissa ambulanssimiehissä.

Jep. Ambulanssimiehet ammattilaisina priorisoivat hoidon kohteet, eli ottivat työn alle ensimmäiseksi kätensä loukanneen lapsen. Päivi alkoi käskyttämään ensihoitajia, jotka paskat nappasivat ex. vrouva pääministerin kiljunnasta - kuten kuuluukin toimia. Ei pelastustoimi toimi sitten, että paikalla oleva sattumatapaus alkaa käskyttääja ja olettaa, että ensihoitajat, palomiehet ja poliisit alkavat hypätä virkatehtävässään sattumasiviilin käskyjen mukaan.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: Muuttohaukka on 27.08.2015, 14:25:53
Quote from: Aksiooma on 26.08.2015, 22:06:57
Onkohan se kuulkaa ihan vaan kännissä? Muutama milli tullut siemailtua liikaa. Rautalevy, muutaman millin rako, tumma käsi muuttui valkoiseksi, veriset, nahattomat kädet, pyörtyilevä nainen puhuu kielillä. Kyllä tuollaisen kauhuepisodin jälkeen pitääkin ottaa muutama tasoittava.

;D
Lipposka kuvittelee olevansa niin tunnettu, että jokainen ambulanssikuljettaja tietää, ken hän on. Vaatii enemmänkin huomiota itselleen. Lipposka on niin poissa uutisista, että pitää laittaa ne uutiset ihan itse.
Tuskin jokainen suomalainen tuntee Lipposkaa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: CaptainNuiva on 27.08.2015, 14:31:38
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 13:54:47
Päivi Lipponen tarkentaa ei-suomea puhuneiden auttajamiesten saamia vammoja:

QuoteJos ihminen auttaa ja iho lähtee rullalle sormista, ei ole kohtuutonta saada desinfiointiainetta ja jotain puhdasta mihin kätensä kääriä. Siihen ei totisesti kulu liikaa ambulanssimiesten aikaa. Onneksi he ilmeisesti lopulta auttoivat näitä miehiä lopulta. Toki uhri katsotaan ensin, mutta ovathan muutkin uhreja. Olen aina ajtellut, että 112 antaa ensiavun tällaisessa tilanteessa. Minun mielsetä tuollaisessa onnettomuudessa on autettava niin uhria kuin pelastajia. En siis voi yhtyä arvioihin, että auttajat voidaan jättää hoidotta. Jokainen voi tunkea omat sormensa metallilevyjen sisään ja ottaa riskin millaisessa kunnossa saa sormet vedettyä pois. Kun miehet näyttivävertavuotavia sormiaan ja yhdellMinusta näiltä ulkomaalaisilta miehiltä oli kerrassaan pyyteetöntä toimintaa auttaa. Siihen tulee rohkaista meitä muitakin.

Jos sorminivelen kohdalta nahka rullautuu pois, ei se ole pintanirhauma. Minusta se pitää desinfioida ja liimata teipillä kiinni. En tosin ole saanut hoitoalan koulutusta. Kerrassaan outoa, että perustellaan miksi auttajia ei saa auttaa. Minä olin ainoa suomea puhuva vaatimassa heille apua, eivät he itse osanneet pyytää apua, pitelivät vain käsiään.

Keskustelu järkyttävästä tilanteesta on jatkunut (http://aijaa.com/tLFJO1) (linkki kuvakaappaukseen Facebookista, alkuosa täällä (http://aijaa.com/wKapsF)).

Lipposka edelleen selittää miten rasimia pukkaa.
Jos olisi heti kättelyssä jättänyt ulkomaalaiskortin pois jota ahkerasti tyrkytti niin juttu olisi saanut aivan toisen maun,tapahtuma kun ei selkeästi johtunut siitä että hissi hyökkäsi ulkomaalaisten kimppuun.
Nyt oli tarkoituksena esittää ulkomaalaisuus hyveenä ja suomalaisuus demonina, taas kerran rakensi itselleen maukkaan monikultturisen hyveellisyyshimmelin.

Jos tämä tässä tapahtumassa ei olisi ollut monikultturisuuden tarpeita mukana niin Lipposka ei olisi siitä myöskään kirjoittanut....Ja varsinkaan tyyliin "Suomalainen lapsi" ja "Suomalaiset auttajat".

Mitä tulee käsien pitelijöihin niin ei niitä tarvitse "pidellä" nirhaumien takia.
Taaksepäin kun muistelee niin kunkahan monta kertaa on meikäläinenkin ihoaan nirhannut, kersana jopa hionut huolella asfalttia vasten mutta jostain kumman syystä en koskaan ole Lipposkan huippuosaajien tavoin osannut jähmettyä "Kättä pitelemään", saati ambulanssia paikalle vaatinut.

Desinfiointivaatimustakin pukkaa, vaikea sanoa kun ei ole tämän enempää tietoa mutta ihan vain vinkiksi Lipposkalle että jos on verenvuotoa niin se työntää kyllä töhnät sivuun.
Tärkeintä on saada vuoto loppumaan eli veri jähmettymään ja siinä kohden ei pidä mennä ruikkimaan veren jähmettymistä estävää litkua haavaan.
Mikäli taas verenvuotoa ei juurikaan esiinny niin vaiva paranee ihan omineen ja siinäkään kohden ei ambulanssia tarvita.

Mikäli Lipposka kokee ambulanssiporukoiden olleen koppavia niin en ihmettele, varmasti minäkin heittäytyisin koppavaksi jos moniosaaja Lipposka pyörisi ympärillä ohjeistamassa ja vaatimassa toimia omien luulojensa ynnä visioidensa mukaan, luultavasti vielä rasismista syyttämässä.










Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 27.08.2015, 14:37:09
Ei Päivi tee reissua Venäjälle, hän muuttaa sinne muutamaksi viikoksi.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Hirvensalmen kuha on 27.08.2015, 15:01:42
Quote from: Faidros. on 27.08.2015, 09:05:19
Onko Lipposkalla kirja tulossa, vai miksi moinen älämölö?

Josko julkisuushammasta kolotti, kun naama ei ole ollut lehdissä tarpeeksi. Presidentin vaaleissa PÖÖ:tä kävi melkein (muttei kuitenkaan) sääliksi, kun se ainakin osittain näytti, että muija oli päättänyt, että PÖÖ ryhtyy presidentiksi, koska se olisi vaan kiva olla presidentin rouva ja ensimmäinen nainen, eikä minkään eläkeläisvaarin muori. Johan se oli tottunut olemaan pääministerin rouva.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: Muuttohaukka on 27.08.2015, 15:26:13
Quote from: Inna on 27.08.2015, 15:21:19
Hakaniemessä on apteekki joka oli tapahtuma-aikaan auki. Miksei rouva Lipponen käynyt ostamassa desinfiontiainetta ja haavateippiä miehille sieltä? Aikaa ei olisi mennyt paljoa ja olisi tehnyt jotain hyödyllistä itse sen sijaan että valittaa työtään tekevistä ensihoitajista. Tuskin nyt on niin minuuteista kiinni pintanaarmujen hoito, etteikö siinä voisi maallikkokin auttaa ambulanssin mentyä.

Aikaa tuohon ehdotukseesi olisi voinut nipistää vaikkapa FB-postauksesta.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: Ernst on 27.08.2015, 20:55:00
Quote from: Inna on 27.08.2015, 15:21:19
Hakaniemessä on apteekki joka oli tapahtuma-aikaan auki. Miksei rouva Lipponen käynyt ostamassa desinfiontiainetta ja haavateippiä miehille sieltä? Aikaa ei olisi mennyt paljoa ja olisi tehnyt jotain hyödyllistä itse sen sijaan että valittaa työtään tekevistä ensihoitajista. Tuskin nyt on niin minuuteista kiinni pintanaarmujen hoito, etteikö siinä voisi maallikkokin auttaa ambulanssin mentyä.

Pintanaarmut eivät ole ensihoitoyksikön hommia. Minä ajoin polkupyöräkolarin kesäkuumalla. Jalat ja kädet valuttivat verta näyttävästi, hikinen kun olin. Paikalle pysähtyi poliisiauto, jonka kundit katselivat minun lisäkseni naarmut ja tuumasivat, että lienee parasta mennä kotiin suihkuun. Olivat lyöneet keskenänsä vetoa, että nouseeko tuo äijä ylös omin avuin vai ei. Reisissä oli ohjaustangon tekemät mustelmat tangon yli könyämisen takia, mutta kypärä oli naarmuton. Päivi Lipposta ei näkynyt, mutta olenkin valkoinen; niska tosin ajoittain punoittaa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: -PPT- on 27.08.2015, 20:58:41
Ihme että hän valitsi Venäjän sillä tämän päivän Venäjä on kulttuuri-marxilaisille paha valtio; oikeistolainen ja konservatiivinen siis.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: CaptainNuiva on 27.08.2015, 21:42:55
Quote from: Faidros. on 27.08.2015, 09:05:19
Onko Lipposkalla kirja tulossa, vai miksi moinen älämölö?

Ja vielä tietokirja.
Tietokirja ihmiseltä joka tekee johtopäätöksiä omien fiilistensä ja visioidensa perusteella :facepalm:
Varmaan tämäkin kustannetaan veromaksajien rahoilla, otetaan pikkaisen lisää velkaa että saadaan tietokirja joka käsittelee....Pizzerioiden monikulttuurista polttamista siten että saadaan maksimaalisesti tapettua talon asukkaita?
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 21:59:25
Päivi Lipponen palaa vielä ei-suomea puhuneiden miesten kohtaloon kommentissaan (http://aijaa.com/owzucn) (linkki kuvakaappaukseen Facebookista):

Quote[---] jos ihminen ei osaa suomea, ei tiedä missä on lähin tk-päivystys, eikö häntä voi autaa, kun lapsi on hoidettu ja äiti virvoitettu? Pitäisikö tässä tilanteessa kehoittaa menmään yksityislääkärin luo, vaikka kassi olisi pullollaan sidetarpeita ja desinfiointiainetta? Kyllä suomalainen mies tai nainen olisi siinä tilanteessa pitänyt puolensa. Jopa metrovartijat lupasivat miehille, että ensihoitajat auttavat teitä. Siksi tuo mitä seurasi oli niin yllättävää.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: MW on 27.08.2015, 22:03:38
Päivi on niinpal rassismista kärssii saanut. Ei edes pizzeriamurhapolttojen loimu enää lämmitä  fassismin pakkasessa.

Päivi siirtyy Pietariin tietokirjailemaan oppaita naulapohjaisten rasisminvastaisten marssisaappaiden huovuttamisesta pellavapäiden hiuksista valmistetusta materiaalista...
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Ouel on 27.08.2015, 22:14:57
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.08.2015, 21:59:25
Päivi Lipponen palaa vielä ei-suomea puhuneiden miesten kohtaloon kommentissaan (http://aijaa.com/owzucn) (linkki kuvakaappaukseen Facebookista):

Quote[---] jos ihminen ei osaa suomea, ei tiedä missä on lähin tk-päivystys, eikö häntä voi autaa, kun lapsi on hoidettu ja äiti virvoitettu? Pitäisikö tässä tilanteessa kehoittaa menmään yksityislääkärin luo, vaikka kassi olisi pullollaan sidetarpeita ja desinfiointiainetta? Kyllä suomalainen mies tai nainen olisi siinä tilanteessa pitänyt puolensa. Jopa metrovartijat lupasivat miehille, että ensihoitajat auttavat teitä. Siksi tuo mitä seurasi oli niin yllättävää.

Hohhoijaa, metrovartijatkin ihan lupasivat ja sössönsössön söö. Päivi on opettajamaiseen tapaan aina oikeassa (ja lisäksi tietää miten suomalainen mies tai nainen olisi tilanteessa käyttäytynyt) ja kas kun ei itse ambulanssimiesten puolesta mennyt lupailemaan sitä ja tätä. Ja ei kait sitä välttämättä yksityiselle kannata kehoittaa menemään, julkiselle vaan, jollei kotikonstein kädet parane.

edit. yksi sana
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kulttuurimono on 27.08.2015, 23:49:36
Tärkeintä oli saada lapsi hoitoon. Sidetarpeita aikuisille saa apteekista vaikka keskellä yötä.

Jokainen ammatti-ihminen tietää tämän Homo Paivilipponen -ihmislajin. Tulevat neuvomaan ammatti-ihmisiä työssään ja epäilevät vielä näiden motiiveja. Asenteen näkee heti päältä.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen
Post by: sivullinen. on 28.08.2015, 00:02:31
Quote from: Inna on 27.08.2015, 15:21:19
Hakaniemessä on apteekki joka oli tapahtuma-aikaan auki. Miksei rouva Lipponen käynyt ostamassa desinfiontiainetta ja haavateippiä miehille sieltä?

Syynä saattaa olla miesten ihonväri ja rotu. Rouva Lipponen ei auttanut ulkomaalaisia miehiä. Minusta hän toimi tylysti heitä kohtaan. Olisiko hän toiminut toisin, jos kyseessä olisivat olleet suomalaiset miehet? Sitä emme tiedä. Oikeastaan sillä ei ole edes enää väliä. Kaikki välinpitämättömyys ulkomaalaisia kohtaan on rasismia. Toimimalla tylysti ulkomaalaisia miehiä kohtaan hän syyllistyi selvään rasismiin.

Minusta sosiaalidemokraattisen puolueen olisi "harjattava" hänet kunnolla. Tuollaista välinpitämättömyyttä ja rasismia ei tule sallia. Sosiaalidemokraatit ovat allekirjoittaneet rasisminvastaisen julistuksen. Jos he eivät nyt toimi sen hengen mukaisesti, ja tuomitse Rouva Lipposen rasistista käytöstä, he osoittavat hyväksyvänsä rasismin. Siitä ei ole pitkä matka kansanmurhaan.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kyklooppi on 28.08.2015, 00:03:26
Kyllä suvis tohina on ihan omaa luokkaansa, nauru pidentää ikää ma toivon.
Tämä hakkaa kyllä 6-0 vanhan ajan" Näin Neuvostoliitossa" komiikan.
Se oli oikeasti aika rankkaa sekin.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Taikakaulin on 28.08.2015, 00:12:03
QuoteLipponen kertoo vaatineensa, että on annettava desinfiointiainetta ja laastaria, sillä miehet sentään pelastivat lapsen käden.

Onneksi laastaria ei annettu, koska nekin on todettu rasistisiksi ja Lipponen olisi järkyttynyt vieläkin enemmän.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Läpeensä Nuiva on 28.08.2015, 00:20:54
Demariuden ja umpihulluuden välinen raja on seitinohut.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Ouel on 28.08.2015, 00:38:31
Ooh, mutta miettikää millaisen fb-päivityksen Päivi olisi saanut, jos hän olisi itse kirmannut laastari-ja sideharso-ostoksille! Tylyt ja koppavat ambulanssimiehet eivät piitanneet, mutta onneksi olisi ollut Päivi laastareineen!  :D
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: dothefake on 28.08.2015, 00:41:05
Tai kaivanut käsikapsäkistään sidetarpeet, kun nykyään se on välttämätöntä rasismin takia.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kyklooppi on 28.08.2015, 00:42:19
Suomi tarvitsee lisää tuhansia auttajamiehiä.Eihän täällä muuten kukaan pelastu!
Voidaan lakkauttaa iso osa pelastuslaitoksista .
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Arvoton on 31.08.2015, 08:56:29
Ainii, ku miehensä on Putlerin kaveri ja luottomies, hän maksoi mielellään Putlerille Venäjän viisumista. Jos ei ole sitten peräti Putlerin kutsuma.

Pietarissa löytynee vähän rasismia, koska pietarilaisetkin ovat ulkomaalaisia. Saa aika tarkkana olla, jos siellä löytää rasisteja, l. suomalaisia. Kait heitä on jokunen Moskova- tai S-ryhmän hotelleissa.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Nuivake on 31.08.2015, 10:13:11
Ambulanssiporukka toimii analyyttisesti ja loogisesti tilanteen vaatimalla tavalla.
Päivi toimii, kuten aina, pelkästään tunteidensa varassa ja kahden maailman, todellisuuden ja fantasian, törmäys on valmis.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kyklooppi on 31.08.2015, 10:35:44
Kymmenen auttajamiestä hakkasi ja potki teinipoikaa päähän.Kukaan ei tuonut sidetarpeita.
Polttivat vielä uhrin tupakat talkoiden päätteeksi.
Ailahteleva on auttajamiehen mieli.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsingiss
Post by: Kim Evil-666 on 31.08.2015, 11:12:21
Kyllä on Lipposkalla syvä epätoivo . Päivi , kasva aikuiseksi,sillä olet kuin pikkulapsi epätoivosi ahdingossa . Yleensä vittuunnun tai vihastun tämäntapaisista postauksista . Tämä ei aiheuttanut kumpaakaan. Olet yksinkertaisesti naurettava,oi Päivi.
Title: Vs: 2015-08-26 Päivi Lipponen joutui järkyttävän rasistiseen tilanteeseen Helsin
Post by: Lahti-Saloranta on 31.08.2015, 11:37:59
Quote"Ambulanssimiehet kohtelivat tylysti ulkomaalaisia"
Ex-kansanedustaja Päivi Lipponen (sd.) on joutunut järkyttävään ja rasistiseen tilanteeseen Helsingissä. Hän kertoo asiasta Facebookissa.
- Hälytimme vartijat paikalle. Pidin lapsen toisesta kädestä kiinni ja lohdutin. Kaksi ulkomaalaista miestä ryhtyi vetämään metallilevyjä ja muutama milli tuli tilaa. Tällöin sain hivutettua varovasti lapsen käden irti. Auttajamiesten käsistä oli lähtenyt nahka ja ne vuotivat verta. Hekään eivät puhuneet suomea.
- Lopulta ambulanssimiehet tulivat paikalle. Yritin selittää mitä tapahtunut ja pyysin heitä auttamaan näitä miehiä, jotka olivat pelastaneet lapsen käden. Ambulanssimiehet koppavasti kehottivat minua lähtemään pois ja sanoivat, että eivät auta miehiä. Kyseessä kun oli sentään ambulanssi.
Lipponen kertoo vaatineensa, että on annettava desinfiointiainetta ja laastaria, sillä miehet sentään pelastivat lapsen käden.
Päivihän on itseasiassa koko episodin sankari ja pelasti lapsen käden. Vaatimattomana ihmisenä hän antaa kunnian auttajamiehille.