http://paavotajukangas.com/2015/08/25/svtn-kuvausryma-uhattiin-hakata/ (http://paavotajukangas.com/2015/08/25/svtn-kuvausryma-uhattiin-hakata/)
QuoteSVT joutui kiusalliseen tilanteeseen, kun se jäi kiinni ilmiselvästä totuuden pimittämisestä. Tai sanotaanko niin, että se jätti kertomatta sen totuuden, jonka se sai selville, mutta ei uskaltanut julkaista sitä.
SVT lähetti eilen Aktuellt- ajankohtaisohjelman, jossa pohdittiin mitä voidaan tehdä lisääntyvälle ja käsistä riistäytyneelle muslimien jihad- matkailulle. Ohjelmaa tehtiin ottoja Rinkebyssä ja mukana kuvauksissa oli myös entinen muslimi Mona Walter. Kuvaukset eivät menneet kuitenkaan putkeen.
Mona Walter kertoo omassa julkaisussaan, että heti sen jälkeen kun SVT:n kuvausryhmä jalkautui Rinkebyn torille, alkoivat paikalla notkuvat kehitysmaalaiset uhitella. Ja kun muslimit tunnistivat kuvausporukasta Mona Walterin, oli koko kuvausryhmä hengenvaarassa. Kun joku sanoi porukalle, joka käski kuvausryhmää painumaan helvettiin, että Ruotsissa on vapaus kuvata yleisellä paikalla, riistäytyi tilanne käsistä:
"Tämä ei ole mikään Ruotsi. Syö paskaa vitun idiootti. Sinä olet mukana kristityn naisen kanssa, joka on somali. Vitun huora saatana."
Sen jälkeen kehitysmaamuslimit pakottivat kuvausryhmää sammuttamaan kameran ja lopulta koko porukka joutui juoksemaan henkensä edestä karkuun. Kun porukka pääsi autoihin sisälle, vandalisoivat kehitysmaalaiset SVT:n autoja heittelemällä niitä kananmunilla ja potkimalla peltejä klommoille.
Mona Walterin mukaan edes mukana olleet kaksi poliisia eivät voineet suojella porukkaa vaan hekin joutuivat pakenemaan. Tapahtuman jälkeen päästyään paikalta hengissä karkuun kuvausporukalta kesti pitkän aikaa tasaantua pelon aiheuttamasta tärinästä.
Samma på svenska:
http://samtiden.nu/19416/svt-bil-attackerades-med-agg-i-rinkeby/ (http://samtiden.nu/19416/svt-bil-attackerades-med-agg-i-rinkeby/)
SVT-bil attackerades med ägg i Rinkeby
Tsk tsk, oma oli mokansa. Maria Pettersonille ei moista olisi koskaan tapahtunut.
Videovideovideovideo!??!
Tämmönen sattu vastaan googlettamalla: SVT mörkar muslimsk äggkastning för att inte få kritik (https://www.youtube.com/watch?v=vY5Ot3PG4mQ)
Eikös tuo tarkoita jotain ettei munanheittäjää saisi kritisoida? Mii nou speek tuu guud norske...
voisiko maria pettersson vetäistä kesämekon päälleen ja tehdä kävelylenkin kauniissa kesäillassa rinkebyn kadulla. ihan vaan todustaakseen että tämäkin uutinen oli pelkkä perussuomalaisten salajuoni
Tämä on ns sellaista julkisuutta mokuagendalle mitä rahalla ei saa.
Sota on rauhaa.
Quote from: rölli2 on 26.08.2015, 11:47:22
voisiko maria pettersson vetäistä kesämekon päälleen ja tehdä kävelylenkin kauniissa kesäillassa rinkebyn kadulla. ihan vaan todustaakseen että tämäkin uutinen oli pelkkä perussuomalaisten salajuoni
Kannatettava ajatus, siinä sitä kultamunaa vasta viskottaisiin.
Quote from: Toivoton tapaus on 26.08.2015, 11:44:01
Videovideovideovideo!??!
SVT:n koko ohjelma löytyy Mona Walterin FB postauksen kommenteista. Ohjelmassa tilannetta näytettiin vain muutamia sekunteja. Joku on tosin jo ehtinyt lataamaan kyseiset sekunnit Youtubeen (https://youtu.be/69OQjjrvaA0), niin ei tarvitse kahlata koko ohjelmaa.
Tuo kehitysmaajengiläisen huutama lause kiteyttää koko tilanteen:
"Det här är inte Sverige"
Quote from: Arkontti on 26.08.2015, 12:18:35
Tuo kehitysmaajengiläisen huutama lause kiteyttää koko tilanteen:
"Det här är inte Sverige"
[:flowerhat:]
Yksittäistapaus
[/ :flowerhat:]
Åjjåi.
Pitäisiköhän noille jonkun sanoa, että kananmunat tulee kanan perseen kieppeiltä ja ovat siten saastaisia kappaleita, joten hyvän muslimin ei ole sopivaa niihin kajota. Tai sitten vain kielletään kananmunat. Sillä tämä tietenkin selviää ja kaikki on taas hyvin (https://media.giphy.com/media/R7HdHDfQmu62Y/giphy.gif).
Poliisi pakenee? Näin ei saa koskaan tapahtua, tai jos on pakko vetäytyä niin sitten tullaan isommalla joukolla takaisin. Tätä ruotsalaiset poliisit eivät tajua. Poliisi ei saa koskaan hävitä, silloin menettää kasvonsa. Tarvittaessa lisätään voimaa aina armeijaan asti, kunnes ollaan niskan päällä. Suomessa tilanne on onneksi vielä parempi.
Surullista miten yksi maailman hienoimmista maista on pilattu.
QuoteMona Walterin mukaan edes mukana olleet kaksi poliisia eivät voineet suojella porukkaa vaan hekin joutuivat pakenemaan.
Olivat sentään hoksanneet ottaa turvamiehet mukaansa, vaikka heistä ei sitten hyötyä ollutkaan.
Quotealkoivat paikalla notkuvat kehitysmaalaiset uhitella. Ja kun muslimit tunnistivat kuvausporukasta Mona Walterin, oli koko kuvausryhmä hengenvaarassa.
"Tämä ei ole mikään Ruotsi. Syö paskaa vitun idiootti. Sinä olet mukana kristityn naisen kanssa, joka on somali. Vitun huora saatana."
Sen jälkeen kehitysmaamuslimit pakottivat kuvausryhmää sammuttamaan kameran ja lopulta koko porukka joutui juoksemaan henkensä edestä karkuun. Kun porukka pääsi autoihin sisälle, vandalisoivat kehitysmaalaiset SVT:n autoja heittelemällä niitä kananmunilla ja potkimalla peltejä klommoille.
Tämä siis muutaman tunnin laivamatkan päässä Suomesta.
Kukaan turvamiehistä ei myönnä missä positiossa he olivat, mutta kieltävät olevansa poliiseja. SVT poisti koko ongelmallisen klipin ohjelmastaan (sitä loppua lukuunottamatta josta onkin tuo kuvaruutukaappaus).
En tiedä mistä Tajukangas on kaivanut tuon "syö paskaa"-osion, sillä itse en ole löytänyt ruotsinkielistä transkriptiota tapahtuneesta. Tiedän siis että huorittelivat, muuta en.
Etsin siis ruotsinkielistä lähdettä tälle lauseelle:
Quote
Tämä ei ole mikään Ruotsi. Syö paskaa vitun idiootti. Sinä olet mukana kristityn naisen kanssa, joka on somali. Vitun huora saatana.
Muuten, Mona Walterin mukana ollut SVT:n reportteri Ulrika Nandra oli ainakin Twitter-tilinsä mukaan anti-SD + antirasisti ennen haastattelua.
Tosin eipä ollut postannut mitään viime vuoden lokakuun jälkeen, ennen kuin linkkasi nyt tuohon SVT:n sensuroituun lähetykseen.
Quote from: Leijona78 on 26.08.2015, 12:47:05

Taitaa olla ihan SVT:n ohjelmasta. Mukavan oloista puhetta kohdasta 1.00 eteenpäin tuossa aikaisemmin postatussa videolinkissä:
Quote from: Aksiooma on 26.08.2015, 11:57:08
Quote from: Toivoton tapaus on 26.08.2015, 11:44:01
Videovideovideovideo!??!
SVT:n koko ohjelma löytyy Mona Walterin FB postauksen kommenteista. Ohjelmassa tilannetta näytettiin vain muutamia sekunteja. Joku on tosin jo ehtinyt lataamaan kyseiset sekunnit Youtubeen (https://youtu.be/69OQjjrvaA0), niin ei tarvitse kahlata koko ohjelmaa.
Quote from: Leijona78 on 26.08.2015, 12:53:08
Muuten, Mona Walterin mukana ollut SVT:n reportteri Ulrika Nandra oli ainakin Twitter-tilinsä mukaan anti-SD + antirasisti ennen haastattelua.
Tosin eipä ollut postannut mitään viime vuoden lokakuun jälkeen, ennen kuin linkkasi nyt tuohon SVT:n sensuroituun lähetykseen.
Ulrikalla taitaa olla kova kognitiivinen dissonanssi päällä.
Mutta miksi SVT:n kuvausryhmällä piti olla turvamiehet mukana?
Käsittääkseni Maria Petterssonkin omasta kotimaisesta punavihreästä mokutuskuplasta juuri kävi Ruotsissa, ja todisti että puheet muslimi-/siirtolaislähiöiden ongelmista ja no-go-zoneista ovat vain rasistien vihapuhetta.
Quote from: Aksiooma on 26.08.2015, 11:57:08
Quote from: Toivoton tapaus on 26.08.2015, 11:44:01
Videovideovideovideo!??!
SVT:n koko ohjelma löytyy Mona Walterin FB postauksen kommenteista. Ohjelmassa tilannetta näytettiin vain muutamia sekunteja. Joku on tosin jo ehtinyt lataamaan kyseiset sekunnit Youtubeen (https://youtu.be/69OQjjrvaA0), niin ei tarvitse kahlata koko ohjelmaa.
Etsiskelen edelleen tuota koko klippiä (vai onko se se ensimmäinen kommentti missä SVT:llä on "teknisiä ongelmia" ?). Vastaan tulee aika mielenkiintoisia kommentteja:
Quote
- What happened exactly? I am sorry, I can't speak any Swedish.
- She and the reporter was assaulted in Rinkeby because a gang recognized her. The police could not protect them, and so they ran into the car for protecion. This was edited out of the program.
- Oh no, it is time to fight for our freedom. Hope, they are fine now
- We cannot fight this. If we say anything we will be accused of racism. Mona can say something because she has another etnicity, but people who are white cant say anything. No critizism or anything. That is racism in sweden.
- If i get accused of racism i cant be a psychologist. Many years of education down the drain. So i sit quietly and let others, braver than me take these discussions.
- I understand, but there are plenty of ways to fight against this extremism.
- Not in sweden. Here we can hardly curse at the terrorists IS. That is because they are muslim extremists. If they where cristian extremists it would not be a problem.
Pelottavaa (joskaan ei yllättävää tai uutta) shittiä...
Lisäys. Onneksi Ruotsin valtio
taistelee hellävaraisesti hönkii radikalisoitumista vastaan:
QuoteThe state is still working against muslim radicalisation, but the efforts are very weak. A telephone hotline was installera last month. Thats it.
Quote from: Toivoton tapaus on 26.08.2015, 13:26:05
Etsiskelen edelleen tuota koko klippiä...
Tässä http://www.svtplay.se/video/3192221/aktuellt/aktuellt-aktuellt-214
Siis tuosta pitäisi ehdottomasti tehdä lyhyt televisiomainos ja varsinkin saada kuulumaan tuo " det här är inte Sverige". Ja kysyä sen jälkeen haluatko Suomen, jossa sinulle sanotaan tämä ei ole Suomea.
Siis tässä olisi mainio paikka iskeä, ja pommittaa tuota viestiä kansan tajuntaan. Jos ei televisioon saa, niin vähintään pyörimään facebookissa.
Quote from: Leijona78 on 26.08.2015, 12:47:05
En tiedä mistä Tajukangas on kaivanut tuon "syö paskaa"-osion, sillä itse en ole löytänyt ruotsinkielistä transkriptiota tapahtuneesta. Tiedän siis että huorittelivat, muuta en.
Etsin siis ruotsinkielistä lähdettä tälle lauseelle: Tämä ei ole mikään Ruotsi. Syö paskaa vitun idiootti. Sinä olet mukana kristityn naisen kanssa, joka on somali. Vitun huora saatana.
Liitteenä kaikki hakemasi lauseen kuvakaappaukset SVT:n ohjelmasta (http://www.svtplay.se/video/3192221/aktuellt/aktuellt-aktuellt-214).
Tuubiin on ilmestynyt jo jokunen näitä pätkiä. Tuossa on yksi hyvälaatuinen. Huutelutapahtuma alkaa loppuminuuteilla.
https://youtu.be/44WUNLECMDw
"Det här är inte Sverige", eli tämä ei ole Ruotsi. Kyllä siellä niin huudettiin.
Ruotsalaisilla lyhyt matka ulkomaille.
Quote from: Kulttuurimono on 26.08.2015, 12:35:17
Poliisi pakenee? Näin ei saa koskaan tapahtua, tai jos on pakko vetäytyä niin sitten tullaan isommalla joukolla takaisin. Tätä ruotsalaiset poliisit eivät tajua. Poliisi ei saa koskaan hävitä, silloin menettää kasvonsa. Tarvittaessa lisätään voimaa aina armeijaan asti, kunnes ollaan niskan päällä. Suomessa tilanne on onneksi vielä parempi.
Surullista miten yksi maailman hienoimmista maista on pilattu.
Poliisi pakenee. Olen nähnyt monta kertaa kun poliisi on perääntynyt ja jäänyt jonnekin sadan parin sadan metrin päähän postaamaan. Kerran näin kun poliisi kivitettiin urheilukentän pukukopin palopaikalta Karkuun. Partio saapui autolla paikalle ja heti kohta alkoi monesta suunnasta lentämään kaikkea tavaraa. Partio perääntyi sadan metrin päähän ja pysäytti myös palokunnan sinne. Poliisipartio Volvolla ja kolme neljä paloautoa sitten tönötti siellä parkissa varmaan puoli tuntia. Äijät istui autossa ja pukukoppi roihusi.
Joku puolen tunnin päästä paikalle tuli miehistönkuljetusauto ja poliisilla kilvet, kypärät etc. Ne vyöryi paikallem mutta tilanne oli jo ohi. Vasta sitten palokunta alkoi sammutushommiin.
Suomessa tilanne on toinen, sillä poliisilla on jonkinlainen auktoriteetti, joka Ruotsin kytillä on tasan nolla.
Olisi sangen nautinnollista nähdä esim Yle/HS-toimittelijaryhmän joutuvan pulaan Rinkebyssä ja reportaasi muuttuisikin yhtäkkiä eloonjäämistaisteluksi. Tuntisin sadistista mielihyvää, myönnän sen rehellisesti.
Quote from: Blanc73 on 26.08.2015, 21:24:20
Olisi sangen nautinnollista nähdä esim Yle/HS-toimittelijaryhmän joutuvan pulaan Rinkebyssä ja reportaasi muuttuisikin yhtäkkiä eloonjäämistaisteluksi. Tuntisin sadistista mielihyvää, myönnän sen rehellisesti.
Miksi niiden raportissa mainittaisiin taistelusta yhtään mitään? Jos ymmärsin oikein, niin eipä SVT:kään kummoisesti revitellyt Rinkebyn kommelluksella varsinaisessa ohjelmassa, vaan perseily paljastui kokonaisuudessaan vasta Mona Walterin facebook-sivujen kautta.
https://www.facebook.com/mona.walter.182
Aivan varmasti Hesarissa ja Ylessä jätetään jo nyt asioita uutisoimatta, jos ne eivät sovi agendaan.
Quote from: Kulttuurimono on 26.08.2015, 12:35:17
Poliisi pakenee? Näin ei saa koskaan tapahtua, tai jos on pakko vetäytyä niin sitten tullaan isommalla joukolla takaisin. Tätä ruotsalaiset poliisit eivät tajua. Poliisi ei saa koskaan hävitä, silloin menettää kasvonsa. Tarvittaessa lisätään voimaa aina armeijaan asti, kunnes ollaan niskan päällä. Suomessa tilanne on onneksi vielä parempi.
Surullista miten yksi maailman hienoimmista maista on pilattu.
Kertonee karua kieltä siitä että mamu-lähiöissä on Ruotsin yhteiskunnalle pyllistävät afrikkalaisten koloniat, jotka tekevät ihan mitä itse haluavat lakipykälistä välittämättä. Jos oikeasti aletaan kameroiden edessä huutumaan että "tämä ei ole Ruotsi", niin tilanne on karannut jo viranomaisten käsistä.
Quote from: Shemeikka on 26.08.2015, 12:36:51
Tämä siis muutaman tunnin laivamatkan päässä Suomesta.
No, pian ei tarvita sitä laivamatkaakaan.
Kuten olen tässä pari kertaa todennut, olin 2010 puolisen vuotta duunissa Tukholmassa. Muistan että oli mielenkiinnosta pakko käväistä Rinkebyssä, Tenstassa ja Norsborgissa metrolla katsomassa onko siellä niin kuumottavaa kuin mitä ne/ta/jotkut sanovat.
Olihan siellä Tenstassa jännä kävellä ainoana valkoisena pikkutakki päällä kun aurinko oli laskemassa. Mutta ei kukaan tullut mulle vittuilemaan, MUTTA kuuntelin kun yksi musta järjesteli jotakin iskua jonnekin, ja todistin kun yksi sekaisin oleva musta kävi kaupassa ostamassa veitsisetin. Siinä vaiheessa käsitin että oli aika painua veke tuolta.
Siitä huolimatta, niin syyrialaisten ja muiden lähi-idän kansojen kansoittama Norsborg oli ehkä kuumottavin alue tuolla, sillä siellä oli koko ajan sellainen jotenkin painostava olotila.
Yleishuomautuksena on todetava, että Tukholmalaiset näkevät asian niin, että kaikki asemat Mälarhöjdenistä etelään ovat alueita (kuten Fittja, Alby, Norsborg) joita kannattaa välttää. Ja siellä asumista vielä enemmän, ellei ole pakko.
Quote from: Aksiooma on 26.08.2015, 13:40:45
Quote from: Toivoton tapaus on 26.08.2015, 13:26:05
Etsiskelen edelleen tuota koko klippiä...
Tässä http://www.svtplay.se/video/3192221/aktuellt/aktuellt-aktuellt-214
Niin siis sitä klippiä mistä näkee ja kuulee sen kun joutuivat juoksemaan autoihin turvaan...vai onko se tarina olemassa vain tuon Monan puheissa ja kirjoituksissa?
Quote from: Toivoton tapaus on 27.08.2015, 10:34:45
Quote from: Aksiooma on 26.08.2015, 13:40:45
Quote from: Toivoton tapaus on 26.08.2015, 13:26:05
Etsiskelen edelleen tuota koko klippiä...
Tässä http://www.svtplay.se/video/3192221/aktuellt/aktuellt-aktuellt-214
Niin siis sitä klippiä mistä näkee ja kuulee sen kun joutuivat juoksemaan autoihin turvaan...vai onko se tarina olemassa vain tuon Monan puheissa ja kirjoituksissa?
https://www.youtube.com/watch?v=69OQjjrvaA0&feature=youtu.be
Tuossa SVT:n uutispäällikön näkemys tapahtumista. Kommentointi melko nuivaa.
https://www.facebook.com/svtnyheter/posts/1101125263250346
Monesta eri lähteestä löytyy tuo klippi, mikä siis LOPPUU siihen kun nuo muijat lähtevät rauhallisesti ja rauhassa KÄVELEMÄÄN pois tuon kiskan luota. Älkää nyt enää sitä linkittäkö.
Jos jostain löytyy videokuvaa siitä kun ne joutu JUOKSEMAAN AUTOIHIN TURVAAN, ni sen katsoisin mielelläni.
DN:n Amanda Björkman kehottaa olemaan vaikenematta lähiöiden ongelmista ja ottaa tämän kuvausryhmän tapauksen esimerkkinä.
http://www.dn.se/ledare/signerat/amanda-bjorkman-det-har-ar-ocksa-sverige-1/
Quote from: Toivoton tapaus on 27.08.2015, 11:28:41
Monesta eri lähteestä löytyy tuo klippi, mikä siis LOPPUU siihen kun nuo muijat lähtevät rauhallisesti ja rauhassa KÄVELEMÄÄN pois tuon kiskan luota. Älkää nyt enää sitä linkittäkö.
Jos jostain löytyy videokuvaa siitä kun ne joutu JUOKSEMAAN AUTOIHIN TURVAAN, ni sen katsoisin mielelläni.
Ilmeisesti kuvaajan on ollut vaikea kuvata juoksunsa aikana. Mutta eipä kiistä uutispäällikkökään äkkilähtöä.