"Pitivät vankinaan, viilsivät, eivätkä antaneet nukkua" – vain murto-osa Suomeen saapuvista kidutetuista saa apua
Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden on aiempaa vaikeampi saada psykiatrista apua. Avun saanti olisi tärkeää, sillä ainakin kolmasosaa tulijoista on kotimaassaan kidutettu. Vastaanottokeskusten on muun muassa vaikea saada hoitajia töihin.
Helsingin Punavuoren vastaanottokeskukseen saapuu parikymmentä turvapaikanhakijaa päivässä.
Reilu viikko sitten keskukseen saapunut irakilaismies Mohanad toi mukanaan paitsi fyysiset arpensa, myös henkiset traumat kidutuksesta ja perheen hajoamisesta.
– Isis-taistelijat pitivät minua vankinaan suljetussa tilassa neljä–viisi kuukautta. He kiristivät minulta rahaa ja tietoja veljeni olinpaikasta, viilsivät käteeni ja aina kun olin nukahtamassa, heittivät ämpärillisen vettä päälleni, hän kertoo.
Helsingin vastaanottokeskuksessa arviodaan, että ainakin kolmasosaa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on kidutettu.
Vain murto-osa heistä saa tarvitsemaansa psyykkistä kuntoutusta, sillä turvapaikanhakijoiden rajusti kasvavaan määrään ei ole osattu varautua.
– Pystymme hoitamaan tällä hetkellä ainoastaan akuuteimmat sairaustapaukset. Onneksi olemme nyt saaneet luvan rekrytoida lisää henkilökuntaa, sanoo johtaja Leena Markkanen.
Terveydenhuollon ammattilaisia on kuitenkin vaikea saada määräaikaisiin työsuhteisiin etenkin pääkaupunkiseudun vastaanottokeskuksiin, sillä vakitöitäkin on tarjolla.
Psykiatrisen avun saantia vaikeuttaa myös se, että hakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet ja pääsy pysyvämpään asuinpaikkaan kestää aiempaa kauemmin.
Myös valtakunnallisesti toimivaan Kidutettujen kuntoutuskeskukseen otetaan yhteyttä entistä enemmän. Hoitoon tullaan lähetteellä yleensä siinä vaiheessa, kun turvapaikanhakija on jo saanut ns. kuntapaikan.
– Jos nyt ottaa yhteyttä, hoitoon pääsee ensi vuoden puolella. Hoitoon pääsyä odottaa nyt 25, mikä on noin puolet enemmän kuin normaalisti, sanoo psykoterapeutti Annele Lindeqvist.
Lindeqvistin mukaan kaikissa maissa, joista Suomeen kidutettuja tulee, on käytössä samantapaisia kidutuskeinoja.
– Raakaa väkivaltaa, vankina pitämistä pimeässä ilman ruokaa ja juomaa sekä seksuaalista väkivaltaa ja nöyryytystä. Saatetaan myös pelotella omaisiin kohdistuvalla väkivallalla tai pakotetaan seuraamaan, kun muita uhreja tai perheenjäseniä kidutetaan.
Yleensä kiduttaja on viranomainen: poliisi tai sotilas. Myös terveydenhoitohenkilökunta voi osallistua kidutukseen.
Avun järjestyminen on kotoutumisen kannalta äärimmäisen tärkeää.
– Täytyy olla sekä psyykkisesti että fyysisesti hyvässä kunnossa pystyäkseen lähtemään kotoutumisen polulle: opiskelemaan suomea ja hakemaan opiskelu- ja työpaikkoja, Leena Markkanen sanoo.
YLE (http://yle.fi/uutiset/pitivat_vankinaan_viilsivat_eivatka_antaneet_nukkua__vain_murto-osa_suomeen_saapuvista_kidutetuista_saa_apua/8251485)
Kidutus kamalaa, olit kuka vaan ja mistä vaan jne., mutta mielenterveyssyistä jää ihan suomalaisia pottunokkanuoria (alle 35 v) eläkkeelle yli 5 nuorta päivässä. Niitä resursseja tarvitaan ihan näiden suomalaisnuortenkin työ- ja opiskelukyvyn säilyttämiseen. Veikkaan että heidän työllistyminen (ja kuntoutuminen) on todennäköisempää, kuin sotatraumatisoituneen, suomen kieltä taitamattoman työllistyminen.
Varmasti on joukossa kidutetuiksi joutuneita, mutta taatusti on satusetiäkin.
Yle on pistänyt kaikki panokset piippuun. Oksettavaa.
Pitää muistaa, että nämä ovat kidutettuja ainoastaan siitä syystä, että eivät ole itse päässeet kiduttajiksi. Jos asiat olisivat kidutettujen toiveiden mukaisesti, niin nykyiset kiduttajat hakisivat täältä turvapaikkaa, jotta pääsisivät karkuun kiduttajilta.
Noissa maissa arvostetuin valta on väkivalta. Ei rahan tai muunkaan valta ylitä sitä koskaan. Alistajana oleminen on siellä pojilla samanlainen unelma, kuin Suomessa palomiehen ammatti pikkupojilla.
Vihreiden Pekka Tuomola myy "kidutetuille" psykoterapiaa Diakonissalaitoksella. Hänellä on taloudellinen intressi uskoa keksittyihin kidutustarinoihin.
En usko väitettä, että muka kolmasosaa olisi kidutettu. Fyysiset jäljet kidutuksesta ovat harvinaisia. Lisäksi koskaan ei selviä, miksi jotakuta olisi kidutettu. Suomeen tulevat "turvapaikanhakijat" valikoutuvat varallisuuden perusteella. Matka Suomeen on kalliimpi kuin muihin EU:n osiin. On epäuskottavaa, että varakkaassa porukassa olisi kidutettuja juurikaan.
Kidutettuna kärsii tuhannet tuskat, ja tarpoo verta vuotavin avojaloin Suomeen turvaan, kulkematta yhdenkään muun turvallisen maan kautta? Just, ja vaarinhousut.
Olin joskus 1990 -luvun puolivälissä melkein burn-out ja hain silloin keskustelu/terapia-apua ja jonkin verran sitä julkisesta saikin, mutta hyvin äkkiä ohjattiin yksityiselle puolelle jossa hinta oli hyvin korkea per tunti. Minulla ei ollut varaa moiseen, sillä samaan aikaan maksoin melko huomattavaa veromätkyä (aiheesta kyllä).
Olisin kaivannut parin viikon lomaa, jonka aikana olisin saanut sekä rentoutua että tukea keskusteluista/terapiasta. Tämä jäi toteutumatta, koska resurssipula ja silleen ja hammasta purren sitten päätin vain kestää, vaikka oma kunto ja pääkoppa olivat keston ylärajoilla.
Hienoa huomata, että yllättäen huolehditaan nykyisin valtavan hyvin sekä fyysisistä että psyykkisistä tarpeista. Itse en ole sellaisesta ylellisyydestä vielä ehtinyt nauttia.
On se hyvä, että meillä on varaa - paitsi itsellemme. Noista päivistä opin yhden asian...sinua, veronsa maksavaa ja tunnollista kansalaista ei auta kukaan silloin kun sinä apua tarvitsisit. Suomessa saa apua vasta kun on oikein ryssinyt kaikkia asiansa ja on mielellään alkoholi- ja huumeriippuvainen. Itsekin tuli unettomuuteen ja ahdistukseen noina vuosina otettua viinaa melko lailla, mutta töihin menin kuitenkin. Nykyisin en juo oikeastaan ollenkaan.
Sitten vaihdoinkin pois Suomesta. Opimmeko me tästä mitään? Opimme. Olisi voinut muuttaa aikaisemmin.
Tottakai ovat koska salakuljettajat ovat neuvoneet kurpitsavankkuritarinan millä saa paremmin turvapaikan...
Traumaterapeuttien terävin kärki on jo nyt täystyöllistetty; tyyppiesimerkki on raskaan liikenteen kuski, jonka työkykyä vakuutusyhtiö yrittää palauttaa maksamalla terapian, kun suicidikandidaatti päätti ohjata autonsa hänen yhdistelmäänsä päin.
Jos vastaanottokeskus on sannut "luvan rekrytoida väkeä", sen pitää maksaa hyvä korvaus - parempi kuin vakuutusyhtiö. Seuraa kaksi kysymystä:
1) keneltä ne rahat ovat pois? Vastaus: veronmaksajilta.
2) kuka jää ilman traumaterapiaa? Vastaus: veronmaksaja ja suomalainen avuntarvitsija.
Poliittinen ja virkamiesvalinta tämäkin.
Quote from: Ajattelija2008 on 25.08.2015, 20:48:01
En usko väitettä, että muka kolmasosaa olisi kidutettu.
Jos Leena Markkanen olisi sanonut, että kolmasosa turvapaikanhakijoista on hänen mielestään psykiatrisen avun tarpeessa, niin se olisi vielä melko uskottavaa, mutta tuo kidutusväite perustunee vain turvapaikanhakijoiden omiin tarinoihin. Niiden uskottavuus taas on lähtökohtaisesti lähempänä nollaa.
Ei Markkanen ole vastaanottokeskuksen johtajana sellaisessa asemassa, että pystyisi työnsä puolesta arvioimaan kidutettujen osuutta kaikista Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista. Silti hän sen tekee, ja toimittaja tarjoilee tämän meille totuutena.
Quote from: Onkko on 25.08.2015, 21:37:25
Tottakai ovat koska salakuljettajat ovat neuvoneet kurpitsavankkuritarinan millä saa paremmin turvapaikan...
Joo, eiköhän se kohtuullisen hyvä tarina kuulu matkan hintaan. Varmaan tarvittaessa avustavat arpienkien järjestämisessä, sopivasti sedatoituna.
Kellään ei kuitenkaan mitään näkyviä vammoja, arpia naamassa, ontumista, puuttuvia sormia tms., mutta kidutettu on kaikkia.
Quote from: Bigot on 25.08.2015, 22:38:28
Kellään ei kuitenkaan mitään näkyviä vammoja, arpia naamassa, ontumista, puuttuvia sormia tms., mutta kidutettu on kaikkia.
Äläpäs! On niillä tatuointeja!
Jotka tuon porukan vangiksi joutuvat pääsevät harvoin kertomaan kokemuksistaan.
On se hirveätä jos tuota joutuu kokemaan, mutta, ihmettelen taas kerran sitä
miksi tuohon asiaan ei puututa sotavoimin ?
Etsittiinhän niitä joukkotuhoaseitakin, niitä olemattomia, nyt tässä olis näitä ihmisoikeuksia
puolustettavana vaan ei iske Obaa tai ketään muutakaan.
Hoidetaan homma paikanpäällä niin ei tarvitsisi ottaa väkeä kymmenintuhansin ympäri eurooppaa.
USA ottaa ihmeen vähän tätä väkeä nurkkiinsa, mistähän syystä?
Quote from: Onkko on 25.08.2015, 21:37:25
Tottakai ovat koska salakuljettajat ovat neuvoneet kurpitsavankkuritarinan millä saa paremmin turvapaikan...
Justiin katoin tänään youtubesta vanhan pätkän (vuodelta 2009) jostakin Ajankohtaisesta kakkosesta tms., jossa aiheena oli alaikäiset ja "alaikäiset" turvapaikanhakijat. Yksi nuorimies oli valehdellut ikänsä, koska salakuljettaja oli näin neuvonut. Ikää oli se 20, vaikka alaikäiseksi oli itsensä alunperin sanonut.
Quote from: Ajattelija2008 on 25.08.2015, 20:48:01
Vihreiden Pekka Tuomola myy "kidutetuille" psykoterapiaa Diakonissalaitoksella. Hänellä on taloudellinen intressi uskoa keksittyihin kidutustarinoihin.
Aina, kun Diakonissalaitos mainitaan, niin sitä kirjoittaessa vilahti taas veronmaksajien rahaa pari miljoonaa "jonnekin".
Aivan uskomaton lafka. Jos näitä säätiöiden menoporsasteluja ei edes saada kuriin, konkurssi voi koittaa nopeastikin.
Kidutettuja lääkäreitä ja koneinsinöörejä...
On aivan sama, millaisia kauhuskenaarioita tai sankaritarinoita kuulemme medialta seuraavat kuukaudet. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että yhdenkään turvapaikanhakijan, pakolaisen tai siirtolaisen Suomeen tulemisessa ei ole mitään järkeä eikä logiikkaa, päinvastoin sillä on hirvittäviä seurauksia.
Mikä tuon tyhmyyden taustalla on? Oikeasti jos tämä idiotismi ei ala pikkuhiljaa selviämään, pyhitän pian koko elämäni sen selvittämiselle...
Tämä sotatraumojen hoito se vasta kallista onkin. Kallonkutistajat kutistavat kalloa a 300 euroa tunti. Hoitoa voi tarvita 10 vuotta.
Jenkkien järkyttävänkokoinen Veterans Affair virastokin on helisemässä PTSD (post-traumatic stress disorder) tapausten kanssa. Ja jenkkien sotilaite ei ole edes kidutettu.
Paras paikka näille olisi lähellä kotia. Saisivat olla oman kulttuurinsa parissa ja osallistua maansa jälleenrakentamiseen.
Quote from: Hjuu Hefnöö on 26.08.2015, 00:22:22
Tämä sotatraumojen hoito se vasta kallista onkin. Kallonkutistajat kutistavat kalloa a 300 euroa tunti. Hoitoa voi tarvita 10 vuotta.
Jenkkien järkyttävänkokoinen Veterans Affair virastokin on helisemässä PTSD (post-traumatic stress disorder) tapausten kanssa. Ja jenkkien sotilaite ei ole edes kidutettu.
Paras paikka näille olisi lähellä kotia. Saisivat olla oman kulttuurinsa parissa ja osallistua maansa jälleenrakentamiseen.
Jep. Ennemmin otan Suomeen rehellisen elintasopakolaisen, kuin kidutetun ja syvästi traumatisoituneen muslimin. Pahimmassa tapauksessa saadaan lisää entisiä lapsisotilaita. https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein (https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein)
Quote from: Ouel on 25.08.2015, 20:23:01
Kidutus kamalaa, olit kuka vaan ja mistä vaan jne., mutta mielenterveyssyistä jää ihan suomalaisia pottunokkanuoria (alle 35 v) eläkkeelle yli 5 nuorta päivässä. Niitä resursseja tarvitaan ihan näiden suomalaisnuortenkin työ- ja opiskelukyvyn säilyttämiseen. Veikkaan että heidän työllistyminen (ja kuntoutuminen) on todennäköisempää, kuin sotatraumatisoituneen, suomen kieltä taitamattoman työllistyminen.
Ei tosiaan suomalaisetkaan apua heti saa. Itse olin akuuttihoidon tarpeessa ja yhteydenotto luvattiin viikon sisään, siinä meni kuukauden verran. Joskus ihmettelen, etten omaa henkeäni noina kovin vaikeina aikoina riistänyt. Ei se henkilökunta syyllinen resurssien vähyyteen ole, mutta vaikeampaa se aika oli kuin olisi tarvinnut olla. Kun yhteydenottoa ei kuulunut deadlinen jälkeenkään niin fiilikset oli, että apua hain, mutta yhtään ketään ei asia kiinnosta.
Mielenterveyshoidossa on ihan oikea resurssipula, mutta oletettavasti tässäkin säästöt haetaan ehkäisevästä työstä tai lasten/nuorten hoidosta, että mamut saa puhua traumoistaan, koska rahan lisäämiseen ei usko kukaan.
Jaahas, ISIS on ottanut USA:lta opittuja kuulustelutekniikoita käyttöön. Minkä länsimaat taaksensa jättävät, sen edestään löytävät.
Miten nämä kidutetut ovat jaksaneet matkustaa tänne asti hoitoa saamaan? Kun eivät ole ilmeisesti sieltä pakolaisleiristä noudettuja. Olisikohan niin että on kerrottu että kannattaa olla koneinsinööri, lääkäri ja kidutettu niin sieltä Hölmölästä löytyy paikka.
Inhottaa että noita laitetaan kaupungin keskustaan, bilemestojen viereen. Punavuoren keskus tulisi sulkea kokonaan. Tästä ei hyvä seuraa; "kidutettuja" nuorukaisia, alkoholia, musiikkia, vähäpukeisia blondeja.