Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 25.08.2015, 11:18:37

Title: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: koli on 25.08.2015, 11:18:37
QuoteRinne roimii rasismia

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne piti puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa erittäin voimakkaan rasisminvastaisen puheen. Rinne aloitti puheensa korostaen sitä, miten Suomi on noussut sodanjälkeiseen kukoistukseensa yhdessä sopimalla.

Hän muistutti jo ennen vaaleja puhuneensa tarpeesta rakentaa yhdessä rohkeiden poikien ja tyttöjen Suomi. Samalla Rinne varoitti niistä vaaroista, joita hallituksen valitsema eriarvoisuutta lisäävä politiikka aiheuttaa. Hän vakuutti, että SDP on valmis heti syksyn käynnistyessä tekemään välikysymyksen hallituksen valitsemasta linjasta, joka esimerkiksi leikkaa päivähoidosta ja koulutuksesta.

Rinne sanoi Olli Immosen (ps.) Facebook -päivityksen paljastavan, millaisia ihmisvihan aatteita Timo Soinin puolueessa esiintyy.

– Ikävä kyllä ulkoministeri Timo Soini ei selväsanaisesti tuominnut Immosen ulostuloa, joka tulkittiin yllytykseksi väkivaltaan ja vieläpä lähellä Anders Breivikin toteuttaman joukkomurhan vuosipäivää. Suomen ulkoministeri oli enemmän huolissaan puolueensa jakautumisesta kuin Suomen jakautumisesta.

Rinne muistutti, että suurin osa perussuomalaisten äänestäjistä on tavallisia ihmisiä. Näiden voi olla vaikea hyväksyä sitä, että puolueella oli suuripuheisia vaalilupauksia, jotka ovat täydessä ristiriidassa hallituksen nyt valitseman politiikan kanssa.

– Samoin monille on ollut kauhun paikka huomata, että puolueen suojissa kasvaa yhä voimakkaampi iskuryhmä, joka yllyttää syrjimään muualta tulleita suomalaisia. Jo vuosia jatkunut vihapuhe on saanut lisää voimaa puolueen hallitusaseman ansiosta, ja levittää pelkoa ja turvattomuutta kaikkien vähemmistöjen keskuuteen.

Rinne on esittänyt, että kaikki puolueet uusisivat rasisminvastaisen julistuksen, joka annettiin ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Perussuomalaisten eri ulostulot korostavat hänen mukaansa julistuksen tarvetta entisestään. Rinne onkin pettynyt siihen, etteivät keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset ole suostuneet julistuksen uusimiseen.

– Keskustan puoluesihteeri jo lupasi uusia julistuksen, mutta hallitus tuli keskenään toiseen tulokseen. Tämä päätös on myös jatkoa sille kahtiajaon linjalle, jota hallitus ikävä kyllä rakentaa.
http://demokraatti.fi/rinne-roimii-rasismia/
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Roope on 25.08.2015, 13:35:06
QuoteHyvät Toverit, arvoisat kanssakulkijat!

Hallitus- ja ulkoministeripuolueen kansanedustaja Olli Immonen paljasti Facebook-päivityksessään, millaisia ihmisvihan aatteita Timo Soinin puolueessa esiintyy.

Ikävä kyllä ulkoministeri Soini ei selväsanaisesti tuominnut Immosen ulostuloa, joka tulkittiin yllytykseksi väkivaltaan ja vieläpä lähellä Anders Breivikin toteuttaman joukkomurhan vuosipäivää. Suomen ulkoministeri oli enemmän huolissaan puolueensa jakautumisesta kuin Suomen jakautumisesta.

Iso osa perussuomalaisten kannattajista on tavallisia, työllään itseään elättäviä ihmisiä, jotka meidän muiden mukana kantavat huoltaan lasten tulevaisuudesta, ikäihmisten arvokkaasta elämästä ja työttömien toimeentulosta.

Heidän voi olla vaikea hyväksyä sitä, että vaalilupaukset olivat vain askel valtaan, ei edes tarkoitettu pidettäviksi. He eivät varmasti halunneet hallitukselta ohjelmaa, joka määrätietoisesti iskee juuri heikompien kimppuun, heikentää pienituloisten, eläkeläisten ja jopa lasten elämää.

Samoin monille on ollut kauhun paikka huomata, että puolueen suojissa kasvaa yhä voimakkaampi iskuryhmä, joka yllyttää syrjimään muualta tulleita suomalaisia. Jo vuosia jatkunut vihapuhe on saanut lisää voimaa puolueen hallitusaseman ansiosta, ja levittää pelkoa ja turvattomuutta kaikkien vähemmistöjen keskuuteen.

Olen varma siitä, että järkevien suomalaisten suuri enemmistö pitää väkivaltaista ääri-ilmiötä vastenmielisenä. "Meillä on unelma" –mielenosoitus kertoi selvin sanoin ja epäröimättä, että Suomi kuuluu jokaiselle joka Suomea haluaa rakentaa: syntyperään, mielipiteisiin ja yksilöllisiin elämänvalintoihin katsomatta.

Jotta myös kaikki puoluejohtajat, siis kaikki, toisivat oman kantansa tässä kiristyneessä ilmapiirissä selkeästi julki, olen esittänyt, että puolueet uusivat rasisminvastaisen julistuksen, joka tehtiin ennen vaaleja 2011.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan turvapaikanhakijat ovat elintasosurffareita. Sisäministeri Orpo totesi tähän aivan oikein, että hätää kärsivien ihmisten motiivien kyseenalaistaminen on rasismia. Timo Soini, ymmärrän, että olette tehneet asiasta itsellenne vaikean, mutta ei ihmisten hätää pidä vähätellä. Tällainen hallituksen sisällä oleva erimielisyys siitä, mikä on rasismia ja mikä ei, korostaa entisestään julistuksen uusimisen tarvetta. 

Olen pettynyt siihen, että keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset eivät tähän suostuneet. Keskustan puoluesihteeri jo lupasi uusia julistuksen, mutta hallitus tuli keskenään toiseen tulokseen. Tämä päätös on myös jatkoa sille kahtiajaon linjalle, jota hallitus ikävä kyllä rakentaa.
SDP: Puheenjohtaja Antti Rinteen puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa (http://www.sdp.fi/fi/component/content/article/14-sdp/ajankohtaista/uutiset/eduskunta/9916-rinteen-puhe-eduskuntaryhman-kesakokouksessa) 25.8.2015
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Gunnar Hymén on 25.08.2015, 13:37:54
"Iso osa perussuomalaisten kannattajista on tavallisia, työllään itseään elättäviä ihmisiä, jotka meidän muiden mukana kantavat huoltaan lasten tulevaisuudesta, ikäihmisten arvokkaasta elämästä ja työttömien toimeentulosta."

kyllä varmaankin näin on, tästä syystä haluammekin, että varat ohjataan näihin asioihin eikä partalasten hyysäämiseen ja
valtion (meidän) varojen tuhlaamiseen a) mihin sattuu, b) silloin kun niitä ei ole ja c) varsinkin kun tärkeämpiäkin kohteita löytyisi
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: IDA on 25.08.2015, 13:39:34
Se mitä Jussi aikanaan kirjoitti ruotsalaisesta sosialidemokraatista pätee aina vain enemmän myös ruotsalaisen suomalaisiin virkasiskoihin. Onneksi puolue on pienenemään päin.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: ämpee on 25.08.2015, 13:39:59
Quote from: aivan sekopää Rinne"Ikävä kyllä ulkoministeri Soini ei selväsanaisesti tuominnut Immosen ulostuloa, joka tulkittiin yllytykseksi väkivaltaan ja vieläpä lähellä Anders Breivikin toteuttaman joukkomurhan vuosipäivää.

Vielä pahempaa on se, että kumpikin vuosipäivä edelleen mahtuu samaan kalenteriin joka vuosi !!
Johan nyt on prkl jos ulkoministeri ei saa kalenteria vaihdettua !!1!
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Kuli on 25.08.2015, 13:53:23
Näköjään Sdp:n uusi poliittinen ohjelma on persujen mollaus. No vihreäthän kokeilivat vastaavaa strategiaa ennen viimeistä edeltäviä vaaleja ja siivittivät persut huimaan vaalivoittoon. Rinne ei nyt selkeästi ymmärrä, että pitäisi yrittää ajaa äänestäjiensä asiaa ja uskon, että edes sdp:n vielä jäljellä olevien äänestäjien suurimpia murheita ei mahda olla jonkun Immosen sanomiset tai jonkun toisen puolueen maahanmuuttolinjaukset. Voi Antti parka ja voi sossuparat, kun on niin hakusessa linja.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Cheech Wizard on 25.08.2015, 13:59:37
Ajavat vain puolueen etua, ei suomalaisten. Demokratia on rikki.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Kuli on 25.08.2015, 14:17:56
Quote from: Cheech Wizard on 25.08.2015, 13:59:37
Ajavat vain puolueen etua, ei suomalaisten. Demokratia on rikki.

Ei kyllä Sdp ole paljon puolueensa etua ajanut. Äänestäjiä ja paikkoja menettämällä nimittäin puoluetuet tippuvat. Rinne ei tajua, että Suomessa kansan yleinen mielipide on jo pitkän aikaa ollut nykyisen järjettömän maahanmuuttopolitiikan vastainen, vaikka mediassa nämä normaalit ihmiset koetetaan vaientaa kaikin keinoin. Antti poika yrittää kerätä irtopisteitä, mutta tekee oman maalin ja todennäköisesti karkottaa lisää äänestäjiä. Kyllä ihmiset tajuavat, että nämä tulijat tulevat kilpailemaan jo nyt rajallisista resursseista. Sdp on puolue, jonka kädet ovat aina muiden taskuissa ja äänestäjät ovat pikkuhiljaa tajunneet sen.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Tokugawa Ieyasu on 25.08.2015, 15:04:34
Quote
Hän muistutti jo ennen vaaleja puhuneensa tarpeesta rakentaa yhdessä rohkeiden poikien ja tyttöjen Suomi. Samalla Rinne varoitti niistä vaaroista, joita hallituksen valitsema eriarvoisuutta lisäävä politiikka aiheuttaa. Hän vakuutti, että SDP on valmis heti syksyn käynnistyessä tekemään välikysymyksen hallituksen valitsemasta linjasta, joka esimerkiksi leikkaa päivähoidosta ja koulutuksesta.
Eikö Rinne ole kuullut suunnitelmasta tuoda sukupuolineutraaleja vessoja Suomeen? Rotuja ei ole, eikä sitten sukupuoliakaan ole?
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: dothefake on 25.08.2015, 15:10:58
Quote
– Samoin monille on ollut kauhun paikka huomata, että puolueen suojissa kasvaa yhä voimakkaampi iskuryhmä, joka yllyttää syrjimään muualta tulleita suomalaisia.
Tämähän on suurempi ihme, kuin lehmän muuttuminen ravintolan keittiössä häräksi.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Rauno Murju on 25.08.2015, 15:23:20
Suurin osa itsensä työllä elättävistä varsinkin miehistä on nostanut kytkintä demareista jo ajat sitten. Jäljelle on jäänyt vain Rinne ja virastojen sosiaaliämmät, kuten Loka Laitinen osuvasti asian ilmaisee.

Rasismiulina ja länkyttäminen kuvitellusta epätasa-arvosta takaa sen että demarien kannatus on seuraavissa vaaleissa 10% luokkaa ellei linja muutu radikaalisti. Tuntuu jotenkin erikoiselta, että vielä 90-luvulla sdp oli jopa isänmaallisempi puolue kuin kokoomus.

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2015/05/02/rinteen-ammapuolue/
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: rölli2 on 25.08.2015, 15:50:44
keitä ne muualta tulleet suomalaiset ovat :o paluumuuttajia ruotsista vai tuleeko niitä inkerinsuomalaisia vielä itärajan takaa ? antti söpöttää taas semmoista ajatuksenvirtaa ettei perässä pysy :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Jaska Pankkaaja on 25.08.2015, 16:00:52
Sossuilla oli, ehkä, paikkansa Forssan julistuksen aikoihin ja ehkä vielä sodankin jälkeen. Tästäkin voidaan tietysti keskustella.. itse en viitsi tosin siihen keskusteluun osallistua. Viimeistään 60-luvulta eteenpäin SDP on ollut vuosi vuodelta mädättävämpi voima ja on nyt ollut pelkkään Suomen ja Suomen kansan alasajoa ajava tihutyövoima sisältäen juuri niitä ihmisvihan aatteita jonka lonkerot yltävät kaikkialle vaikka itse SDP kannatus onkin hiipunut vuosi vuodelta.

No laskenut ja laskenut, joskus ennen täällä oli muitakin puolueita.. siis tämän mätäaatteen kannatus on luokkaa 80-100 % eduskunnassa, vähän painotuksista riippuen.

QuoteTämä päätös on myös jatkoa sille kahtiajaon linjalle

Kyllä se kahtiajako on SDPeen ja sen apupuolueiden aikaansaannos: rahaa varastelevat ja jakavat poliitikot, virkaloiset ja muut verosyöttiläät contra veronmaksajat.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Kukko on 26.08.2015, 03:29:18
IS: Demareiden Rinne suomii perussuomalaisia: "Ihmisen hätää ei pidä vähätellä" (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440467199534.html)

Demarit ei muuta teekään kuin vähättelevät ja halveksivat suomalaisten ihmisten hätää. Jos suomalainen ilmaisee huolensa omasta ja perheensä turvallisuudesta, demari sylkäisee suustaan "Olet rasisti, häpeä itseäsi ja maksa enemmän jotta voimme vaihtaa kansan parempaan!"
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Dangr on 26.08.2015, 07:58:33
Demareitten Rinne tekee halpamaista politiikkaa Erich Honeckerin syntymäpäivänä. Minusta olisi suotava olla hiljaa ja muistaa uhreja tuollaisen verisen diktaattorin syntymäpäivänä.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: guest12632 on 26.08.2015, 07:59:02
Taasko Rinne ulisee rasismista? Sama levy näköjään pyörii, joten en jaksanut lukea. Tämän takia SDP on oppositiossa, ja hyvä niin.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Hamsteri on 26.08.2015, 08:08:11
Persut voisi kustantaa Rinteen loman Johannesbourgin ghettoon. Sateenkari t-paita päälle ja rasismin vastainen logo selkään.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Blanc73 on 26.08.2015, 08:15:01
QuoteRinne muistutti, että suurin osa perussuomalaisten äänestäjistä on tavallisia ihmisiä.
Ai, emmekö olekkaan kaikki kuolaavia eläimiä jotka syövät neekerilapsia aamupalaksi?
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Uuno Nuivanen on 26.08.2015, 08:46:32
Quote from: Dangr on 26.08.2015, 07:58:33
Demareitten Rinne tekee halpamaista politiikkaa Erich Honeckerin syntymäpäivänä. Minusta olisi suotava olla hiljaa ja muistaa uhreja tuollaisen verisen diktaattorin syntymäpäivänä.

Erinomainen huomio!   ;D

QuoteErich Honecker (25. elokuuta 1912 – 29. toukokuuta 1994) oli Saksan demokraattisen tasavallan kommunistijohtaja, joka hallitsi maata 1971–1989.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Fimbulvetr on 26.08.2015, 08:55:25
Quote
Hän muistutti jo ennen vaaleja puhuneensa tarpeesta rakentaa yhdessä rohkeiden poikien ja tyttöjen Suomi. Samalla Rinne varoitti niistä vaaroista, joita hallituksen valitsema eriarvoisuutta lisäävä politiikka aiheuttaa. Hän vakuutti, että SDP on valmis heti syksyn käynnistyessä tekemään välikysymyksen hallituksen valitsemasta linjasta, joka esimerkiksi leikkaa päivähoidosta ja koulutuksesta.

Oioioi! Nyt jäi huomioimatta kaikki sukupuolet. Teki SDP niin tai näin, aina menee väärinpäin.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.08.2015, 08:55:29
Erich Honecker on yksi nykypoliitikkojen merkittävimmistä oppi-isistä. Samat herkut: sensuuri, ajatusrikokset, antidemokraattinen viranomaisvalta, kansan viheliäisen alhainen elintaso samalla kun loisiva virka- ja poliittinen eliitti rypee materiaalisessa hyvinvoinnissa, tiettyjen ulkomaalaisten palvonta, yrityskielteisyys jne. Ainoa ero ajetussa poliitikassa on se että Moskova on vaihdettu Brysseliin.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: -PPT- on 26.08.2015, 09:00:10
Demareiden johto on edelleen sitä mieltä että puolueen kannatus on alhaalla koska kansa on niin harhaanjohdettua että eivät ole demareita äänestäneet, ei siksi että demareissa olisi jotain vikaa.
Title: Vs: 2015-08-25 Demokraatti: Rinne roimii rasismia
Post by: multa tulille on 26.08.2015, 09:30:29
Aamun ylen  ykkösen länkytystunnilla  "vanha taistelija"  Erkki Tuomiojakin avasi omalla lohkollaan taistelun  rasismia ja  perussuomalaisia (mitä  niillä  muuten on tekemistä keskenään) vihapuhetta , nettikirjoittelua ja  ties  mitä vastaan. Ääni värisi ja poika puhisi kuin kurpitsasadun susi  hukkanen. Oli suorastaan viihdyttävää  kuullu kuinka Tuomiojaa harmitti v*''tti  kun  ei enää ole ministeriladan polsteria takapuolensa alla.  Kyllä Ben Z:kin yritti olla niin suvaitsevainen mutta vaikka  ei ollutkaan näköradio-ohjelma, niin näkyi kuinka Benin korvat  punotti ja heiluivat kun joutu  kertomaan kuinka me  kannetaan taakkaa ja  ollaan niin  hyveellisiä kunrajan yli valuu komppania parissa päivässä sellaisia, joilta täytyisi kohdella luvattomina  maahantunketujina ja vihollisina ja panna niille multa tulille. Että semmoista aamua.