Euroopan unionin sisällä on huomattavia eroja koulutuksen kestossa sen mukaan, onko koulua käyvä henkilö Euroopan unionin syntyperäinen kansalainen vai ei. Maahanmuuttajat jättävät koulutuksen ja opetuksen kesken yli kaksi kertaa syntyperäisiä todennäköisemmin.
Nuoret EU:ssa asuvat maahanmuuttajat ovat myös suuremmassa riskissä joutua sekä koulutusjärjestelmän että työelämän ulkopuolelle, selviää Eurostatin raportista.
Joka neljäs 18-24-vuotiaista EU:n ulkopuolelta muuttaneista lopettaa koulutuksen kesken. Syntyperäisistä maan kansalaisista vain 10,2 prosenttia lähtee koulujärjestelmän piiristä kesken ja muista EU-maista tulevista maahanmuuttajanuorista 19,2 prosenttia jättää koulun kesken.
Miehet lopettavat naisia todennäköisemmin koulun kesken ennen valmistumista toisen asteen koulutuksesta. EU:n ulkopuolelta muuttaneiden joukossa sukupuolten välinen ero on pienempi kuin muilla
EU:n ulkopuolelta muuttaneiden joukossa on myös suurempi osuus sellaisia 15-24-vuotiaita, jotka eivät ole koulussa eivätkä töissä.
Syntyperäisten joukossa osuus on 12 prosenttia, EU:n sisältä muuttaneiden 15,5 prosenttia ja EU:n ulkopuolelta muuttaneista nuorista 20,6 prosenttia ovat molempien järjestelmien ulkopuolella.
http://www.talouselama.fi/uutiset/euselvitys+maahanmuuttajat+jattavat+muita+useammin+koulun+kesken/a2320112
Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.
Joojoo, mutta Suomessa mamujen heikko oppiminen on seurausta rasismista. Muutoinhan on onnistuttu välttämään muiden maiden virheet :flowerhat:
Silti änkevät tänne syrjäytymään ja kansanmurhattaviksi. Go figure.
Tuo varsinaismamujen geneettinen tai kulttuurinen kyvyttömyys länsimaisen koulusivistyksen omaksumiseen on paras argumentti varsinaisten maahanmuuttoa vastaan sen kaikissa muodoissa. Ensimmäinen polvi ei osaa isäntämaan kieltä eikä ilmeisesti myöskään mitään normaalia eurooppalaisen kommunikaation kieltä - millä tulkkien tarve sitten selitettäisiin jos pienetkään asiat selviäisivät esim englanniksi. Toinen polvi hallitsee isäntämaan kielen keskustelutasolla mutta ilmeisesti keskimäärin ei riittävän vahvasti selvitäkseen akateemisesti. Kolmannesta meillä ei ole ainakaan Suomessa dataa mutta yllättyisin jos homma alkaisi luistaa.
Sitten ovat ne mamut jotka puhuvat jo kotona isäntämaan kieltä, lähinnä englantia tai ranskaa. Heillä ei ole edes kielimuuria verukkeenaan.
Lukemaan ja ajattelemaan on opittu vankiloissa, gulageissa, keskitysleireillä, pakolaisleireillä, kammottavissa oloissa, ja ponnistettu ylöspäin. Haittamaahanmuuttaja ponnistelee alaspäin kun kyvyt eivät muuhun riitä. Opsit, hojksit, manuvat, valmistavat, tehostetut ja erityiset tukitoimet - rahaa palaa mutta keskimäärin mamu silti alisuoriutuu.
Monikulttuuri on kallis riesa. Ei mulla muuta.
Erot eivät johdu rotujen välisistä älykkyyseroista, vaan rasismista ja liian pienistä resursseista. Lisää rahaa kotouttamiseen ja rasisminvastaiseen taisteluun, meillä on unelma!
Olisiko isä vanhanen ollut sittenkin oikeassa?