Merkelin maahanmuuttolausunto kiertää netissä – Presidentti Halonen otti kantaa Ylellä
Presidentti Tarja Halonen kommentoi perjantaina Ylen Ykkösaamussa keskustelua monikulttuurisuudesta ja multikulturalismista.
Halonen kommentoi radiohaastattelussa muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Ison-Britannian pääministeri David Cameronin lausuntoja multikulturalismin epäonnistumisesta maissaan. Esimerkiksi Uuden Suomen vanha juttu Merkelin ilmoituksesta, että monikulttuurisen tai tarkemmin multikulturalistisen Saksan rakentaminen on "epäonnistunut täysin", on levinnyt verkossa maahanmuuttokeskustelun velloessa.
Presidentti Halonen aloitti vastauksensa korostamalla, että sekä Cameron että Merkel ovat konservatiiveja. Halosen mukaan ei voi sanoa, että kumpikaan mainituista maista, Englanti tai Saksa, olisivat "integroineet liikaa".
– Nämä ovat nimenomaan olleet maita, joissa on muodostunut maahanmuuttajien omia yhdyskuntia, joissain tapauksissa ghettojakin, Halonen sanoi.
– Minusta on ollut mielenkiintoista, että Merkelin ja Cameronin puheita on tulkittu niin kuin Englanti tai Saksa olisivat tehneet kovasti monikulturillista [yhteiskuntaa]. Mun mielestä he ovat tehneet sillä tavoin monikulturistista, että ei ole yritettykään löytyy kovin pitkälle tällaista uutta yhdyskuntakulttuuria, presidentti jatkoi.
Toisaalta multi- tai monikulturismi voidaan muiden määrittelyidensä ohella nähdä nimenomaan poliittisena ideologiana, joka sallii tai suhtautuu myönteisestikin "maahanmuuttajaryhmien muodostumiseen valtaväestöstä selkeästi erottuviksi etnisiksi tai kulttuurisiksi yhteisöiksi", kuten yksi Wikipedia-artikkelista löytyvä määrittely kuuluu.
Halosen mukaan vastapainona Saksalle ja Englannille esimerkiksi Ruotsi tai Norja ovat käyttäneet integrointiperiaatetta, jossa "koitetaan mahdollisimman nopeasti sulauttaa maahanmuuttajat kantaväestöön".
– Siinäkin on sitten omat epäkohtansa, joita ei pitäisi tehdä. Luulen että jostain näiden välistä se [oikea tapa] löytyy, Halonen sanoi.
–Väittäisin, että aina kun otetaan joku malli, niin niissä on kaikissa huonoja puolia.
Halonen teki oman rajanvetonsa monikulturismin ja maassa maan -tavalla periaatteen välillä.
– Jonkun uskonnon tai tapojen kunnioittaminen ei pidä sisällään sitä, että me annettaisiin myöten esimerkiksi YK:n ihmisoikeussopimuksesta. Tämä on se raja, Halonen sanoi Ylelle.
Myös esimerkiksi suomalainen tai länsimainen suhtautuminen korruptioon kuuluu Halosen mukaan asioihin, "joista meidän pitää pitää tiukasti kiinni".
Toiseen suuntaan oppimista voi presidentin mukaan olla vaikkapa perhekeskeisyydessä, vanhusten kunnioittamisessa ja elämän iloista nauttimisessa.
– On valtavasti sellaisia asioita, mitä meidän on hyväkin oppia havaitsemaan. Ei monikulttuurisuus ole vain ravintolapäivää tai erilaista musiikkia, mutta toisin päin voi sanoa, että se on myös sitä.
–Siinä on uusia kivoja puolia ja uusia hankalia puolia, Halonen arveli.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/104285-merkelin-maahanmuuttolausunto-kiertaa-netissa-presidentti-halonen-otti-kantaa
Quote from: Ink Visitor on 21.08.2015, 12:04:48
Presidentti Halonen aloitti vastauksensa korostamalla, että sekä Cameron että Merkel ovat konservatiiveja. Halosen mukaan ei voi sanoa, että kumpikaan mainituista maista, Englanti tai Saksa, olisivat "integroineet liikaa".
– Nämä ovat nimenomaan olleet maita, joissa on muodostunut maahanmuuttajien omia yhdyskuntia, joissain tapauksissa ghettojakin, Halonen sanoi.
– Minusta on ollut mielenkiintoista, että Merkelin ja Cameronin puheita on tulkittu niin kuin Englanti tai Saksa olisivat tehneet kovasti monikulturillista [yhteiskuntaa]. Mun mielestä he ovat tehneet sillä tavoin monikulturistista, että ei ole yritettykään löytyy kovin pitkälle tällaista uutta yhdyskuntakulttuuria, presidentti jatkoi.
...
Halosen mukaan vastapainona Saksalle ja Englannille esimerkiksi Ruotsi tai Norja ovat käyttäneet integrointiperiaatetta, jossa "koitetaan mahdollisimman nopeasti sulauttaa maahanmuuttajat kantaväestöön".
Halonen on vähemmän yllättävästi pihalla. Esimerkkejä monikulturismia assimilaation kustannuksella korostaneista maista ovat olleet Euroopassa sekä Iso-Britannia että Ruotsi. Ruotsin massiiviset kotouttamispuuhastelut eivät tarkoita integraatioperiaatteen käyttämistä, vaikka hulppeaa rahankäyttöä perustellaankin juuri integraatiolla.