Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Vastaanottokeskukset => Topic started by: koli on 19.08.2015, 00:49:42

Title: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: koli on 19.08.2015, 00:49:42
QuoteOuluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus

(http://www.patriootti.com/wp-content/uploads/2015/08/UK_Kaleva_vastaanottokeskus-500x333.jpg)

Oulun alueelle avataan mahdollisimman pian uusi 200 hengen vastaanottokeskus. Asiasta uutisoi sanomalehti Kaleva paperilehdessään lauantaina. Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen kertoo Kalevalle, että tarkoitukseen etsitään rakennusta 200 hengelle ja tarkastelussa on kolme kohdetta rauhallisilta alueilta.

Kuuluvainen kertoo pateettisesti, että tulijoita on paljon. Hän antaa ymmärtää, että vastaanottokeskukset vain ilmaantuvat ihmisten naapurustoon, mikäli tilanne niin vaatii.

Lehdessä ei kerrottu, mitä tarkastelussa olevat alueet ovat. Näin asukkaat eivät pääse vastustamaan vastaanottokeskuksen suunnitelmia. Lopullinen päätös sijainnista syntyy syyskuussa.

Onko sinulla tietoa mahdollisista sijoituspaikoista? Ota yhteyttä osoitteeseen oulu[at]patriootti.com.

Oulun aktivistiryhmä seuraa tilannetta ja tulee informoimaan paikallisia asukkaita.
http://www.patriootti.com/ouluun-suunnitteilla-toinen-vastaanottokeskus/

Kylläpäs oululaisia nyt koetellaan. Siitähän on tulossa oikein tarunhohtoinen pohjoisen kultamunahautomo. :o
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Martin on 19.08.2015, 07:27:09
Voi helvetin helvetti. Kylläpä taas motivoi lähteä töihin tienaamaan valtiolle veroja jotta saadaan lisää tätä rikkautta. Täällähän on jo yksi pullottava VOKki, toista ei kyllä olisi kaivattu.  :'(
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 19.08.2015, 07:30:43
Voi v****  :facepalm: :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Jaska Pankkaaja on 19.08.2015, 07:31:11
QuoteKuuluvainen kertoo pateettisesti, että tulijoita on paljon. Hän antaa ymmärtää, että vastaanottokeskukset vain ilmaantuvat ihmisten naapurustoon, mikäli tilanne niin vaatii.

No näinhän se menee. Vielä vähän aiemmin haluttiin että kunnissa tehdään päätös mutta nyt sitä ei enää tarvita. Ja PS on haudanhiljaa tästäkin asiasta  :facepalm:

vastaanottokeskukset vain ilmaantuvat ihmisten naapurustoon, mikäli kokoomusmätämunalla on sopiva kiinteistö josta voi periä veronmaksajien maksamaa sikavuokraa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Melbac on 19.08.2015, 07:34:19
Kuinkas moni ihminen muuten päättää mihin noi tulee ja onko ne spr:llä duunissa vai migrillä?.Tossa voisi itse vähän ajatella että että jos joku tulee paskomaan mun muroihin niin itse paskoisin myös kyseisten tyyppien muroihin..
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 19.08.2015, 08:02:33
Ensimmäistä kertaa elämässäni toivon helvetin kylmää pakkastalvea Ouluun. Soskun rahoilla ostettua älypuhelinta on ikävä näppäillä -30C pakkasessa, eivätkä merkkifarkutkaan kauheasti lämmitä karvakouraa.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Melbac on 19.08.2015, 08:29:59
Quote from: Blanc73 on 19.08.2015, 08:02:33
Ensimmäistä kertaa elämässäni toivon helvetin kylmää pakkastalvea Ouluun. Soskun rahoilla ostettua älypuhelinta on ikävä näppäillä -30C pakkasessa, eivätkä merkkifarkutkaan kauheasti lämmitä karvakouraa.
Eiköhän noilla olleet ne kännykät/tabletit jo tänne tullessa?.Noiden wlan/3g yms piireistä muuten huomaa miltä alueelta ne on eli jos lähistölle tulee outoja piirejä(kattelin itsekkin täällä että mistä v*tusta porukka on laitteensa hankkinut) niin laite ei ole euroopan markkinoille suunnattu. ;)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 19.08.2015, 08:46:13
Olisivat silläkin kännykän hinnalla ostaneet ensin laillisen matkalipun sellaiseen maahan, josta saavat töitä, jolla elättää itsensä. 
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: guest8096 on 19.08.2015, 12:55:13
Kaikki oululaiset, huutakaa yhteen ääneen wippajei! Yksi, kaksi, kolme, nyt!

Veikkaisin entistä Höyhtyän terveysasemaa yhdeksi mahdolliseksi paikaksi vastaanottokeskukselle.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 19.08.2015, 13:30:58
Quote from: Frida Hotell on 19.08.2015, 12:55:13
Kaikki oululaiset, huutakaa yhteen ääneen wippajei! Yksi, kaksi, kolme, nyt!

Veikkaisin entistä Höyhtyän terveysasemaa yhdeksi mahdolliseksi paikaksi vastaanottokeskukselle.

Joku veikkasi Hiukkavaaraa.  Kirppari ja taiteilijat vaan ulos sieltä, ja salskeat nuoret miehet tilalle.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Ink Visitor on 19.08.2015, 15:11:37
Oulussa avataan hä­tä­ma­joi­tusyk­sik­kö tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­le

Oulun Sanginsuussa avataan uusi hätämajoitusyksikkö turvapaikanhakijoille. Ensimmäiset asukkaat siirretään tiloihin perjantaina 21. elokuuta.

Entisen Vallinkorvan metsäoppilaitoksen tiloihin majoitettavat asiakkaat ovat kirjoilla valtion omistamassa Oulun vastaanottokeskuksessa, mutta toiminnan ylläpitäjänä aloittaa Suomen Punaisen Ristin (SPR) Oulun piiri.

Piiri on vuokrannut viisi oppilasasuntolana aiemmin toiminutta rivitaloa Oulun Seudun Koulutuskuntayhtymältä (OSEKK). Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi.

Uudessa yksikössä on tilaa 150–200 turvapaikanhakijalle. Neljän huoneen asuntoihin sijoitetaan enimmäkseen yksin Suomeen saapuneita miehiä, mutta osa asunnoista varataan naisille sekä pienille perheille.

Hätämajoitusyksikkö työllistää viidestä seitsemään SPR:n palkkaamaa henkilöä. Alkuvaiheessa heillä on apunaan myös Oulun vastaanottokeskuksen henkilökuntaa.

Oulun kaupunki on antanut hyväksyntänsä hätämajoitusyksikön perustamiselle. Oulun vastaanottokeskus ja SPR järjestävät lähiaikoina Sanginsuun asukkaille asukasillan aiheesta.

Turvapaikanhakijoiden määrä kasvanut merkittävästi

Turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut kesän aikana merkittävästi koko Euroopassa. Suomesta turvapaikkaa oli hakenut viime viikon loppuun mennessä jo lähes 5 300 henkilöä, kun koko vuoden 2014 hakijamäärä oli 3 651.

Eniten hakijoita Suomeen on tullut Irakista, Somaliasta, Albaniasta ja Afganistanista. Myös syyrialaisten määrä on kesän aikana noussut.

Suomessa toimii tällä hetkellä 25 vastaanottokeskusta. Kaikki vastaanottokeskukset ovat nyt ääriään myöten täynnä ja turvapaikanhakijoita majoitetaan kaikkialla ylipaikoilla.

Maahanmuuttoviraston tavoitteena on perustaa lukuisia uusia vastaanottokeskuksia syksyn aikana. Nykyisten noin 4 500 majoituspaikan lisäksi tarvetta on noin 2 000 uudelle paikalle. Valtio maksaa kaikki vastaanottokeskuksen kustannukset.

Punaisen Ristin ylläpitämiä vastaanottokeskuksia ja niiden tiloja on tällä hetkellä Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa, Ruukissa, Harjavallassa, Mänttä-Vilppulassa, Kristiinankaupungissa, Turussa, Punkalaitumella ja Tampereella.

Punainen Risti on ilmoittanut Maahanmuuttovirastolle, että se on valmis lisäämään tukeaan tarvittaessa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulussa-avataan-hatamajoitusyksikko-turvapaikanhakijoille/704910/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Shemeikka on 19.08.2015, 15:14:22
QuoteOulun vastaanottokeskus ja SPR järjestävät lähiaikoina Sanginsuun asukkaille asukasillan aiheesta.

Asukasillan teema: Pöö! Ei ole mitään pelättävää.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Possumi on 19.08.2015, 15:17:24
Pitäisikö näistä uusista (ja miksei vanhoistakin) VOK:eista alkaa pitää jotain karttaa että pysyy perässä? Kuka osaa tehdä googlemapsiä käyttävän karttapohjan? Netissä semmoisia olen nähnyt...
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 19.08.2015, 15:18:57
No niinpä tietysti...

"Neljän huoneen asuntoihin sijoitetaan enimmäkseen yksin Suomeen saapuneita miehiä, mutta osa asunnoista varataan naisille sekä pienille perheille.

---
Eniten hakijoita Suomeen on tullut Irakista, Somaliasta, Albaniasta ja Afganistanista. Myös syyrialaisten määrä on kesän aikana noussut."

Eli niitä samoja muslimimiehiä, joita Kirkkonummellekin.  >:(
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 19.08.2015, 15:19:20
Quote from: Shemeikka on 19.08.2015, 15:14:22
QuoteOulun vastaanottokeskus ja SPR järjestävät lähiaikoina Sanginsuun asukkaille asukasillan aiheesta.

Asukasillan teema: Pöö! Ei ole mitään pelättävää.

Facebookin jokapäiväinen teema: HYVÄ OLLI!!! pidä vaan oma linjas!! pää asia että joku uskaltaa puhua ääni tulee !.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: -PPT- on 19.08.2015, 15:45:26
Kosto oulululaisille Immosesta?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Archaeopteryx on 19.08.2015, 15:50:52
http://www.osekk.fi/uutishuone/uutiset/2015/02/osekk-luopuu-vallinrannan-asuntolasta.html

Quote11 helmikuu 2015

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä luopuu Sanginsuussa sijaitsevasta Vallinrannan opiskelija-asuntolasta toukokuun lopussa. Osekkin asuntolatoiminta jatkuu edelleen Taivalkosken, Pudasjärven, Haukiputaan, Muhoksen, Kempeleen ja Limingan yksiköissä. Oulun Myllytullin pitkään käyttämättöminä olleista asuntolarakennuksista luovutaan kokonaan ja niille haetaan purkulupaa.

Vallinrannan asuntolakiinteistössä on sisäilmaongelmia ja muutenkin se on korjauksen tarpeessa. Sijaintiin liittyviä ongelmia ovat erityisesti asumisen tukipalveluiden järjestäminen ja kulkemisen haasteet. Lisäksi muut palvelut ovat kaukana (esim. ruokakaupat).

Vallinrannan lähes 80 asukkaasta 90 % on alle 18 –vuotiaita. He ovat kotoisin muutaman oululaisen lisäksi eri puolilta Suomea.

Opiskelijayksikköhintarahoituksessa asuntolatoiminnasta saatava opiskelijakohtainen korotus ei käytännössä kata asuntolatoiminnasta aiheutuvia menoja. Vallinrannan asuntolan toiminnan alijäämä vuonna 2014 (TA) on 225 000 €. Kiinteistöpalvelujen arvion mukaan kiinteistön välittömät korjaustarpeet maksavat noin 360 000 €.

Nähtävästi asuntola on edelleen OSEKKin omistuksessa, mutta suurten korjauskustannusten takia sinne ei ole pystytty tekemään kunnon jatkosuunnitelmia. Nyt taisi löytyä maksaja?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 19.08.2015, 15:58:02
Jos vitutukseen voisi kuolla.... >:( Nyt on pakko pitää hommailusta parin päivän paussi, alkaa nämä uutiset olemaan jo sen verran masentavia kautta linjan. Suomi annetaan ahlämeille ja afrikkalaisille raiskattavaksi, hopealautasella. Surullista.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 19.08.2015, 16:05:07
En tiedä, mutta jotenkin naurattaa, kun vaalien jälkeen olin toivoa täynnä ja ajattelin että vihdoinkin saadaan jotain tolkkua tämän maan politiikkaan. Mutta ei... Aina vaan hullummaksi menee. Ei näytä olevan mitään merkitystä sillä, että ketkä siellä hallituksessa nappeja painelee.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Raaka banaani on 19.08.2015, 16:15:05
Quote from: Blanc73 on 19.08.2015, 08:02:33
Ensimmäistä kertaa elämässäni toivon helvetin kylmää pakkastalvea Ouluun. Soskun rahoilla ostettua älypuhelinta on ikävä näppäillä -30C pakkasessa, eivätkä merkkifarkutkaan kauheasti lämmitä karvakouraa.
Eiköhän raukat sotalapset saa lämmittävät canadagoosetakit jottei palele matkalla keskuksen diskoautosta diskoon.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Archaeopteryx on 19.08.2015, 16:23:17
Mikäli tuolta lähes 15 kilometrin päästä järjestetään asiointibussimatkoja Oulun keskustaan turviksille, minä tulen vaatimaan saman palvelun kaupungilta. Joukkoliikennejärjestelmä on tässä kaupungissa ajettu niin pohjiin, ettei edes maksamalla saa kyytiä. Saatana, loppuu tämä pelleily.

Edit. Ei minulla sinne keskustaan mitään oikeaa asiaa ole, mutta torinrannassa olisi kiva käydä oluella silloin tällöin.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: repa on 19.08.2015, 19:58:52
Onneksi tätä Suomen eteläisimpää kaupunkia ei ole mamutettu, kuten muita suurimpia kaupunkeja. Ei tarvitse pelätä illalla, että joutuu mamujoukon pahoinpitelemäksi & ryöstämäksi. Naiset voivat kävellä kadulla ilman pelkoa, että tulee raiskatuksi, vaikka yöllä baarista kotiin tullessaan. Toivottavasti kaupunki pysyy tällaisena ilman mamuilla rikastamista.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: N on 20.08.2015, 22:39:34
Quote from: Archaeopteryx on 19.08.2015, 15:50:52
http://www.osekk.fi/uutishuone/uutiset/2015/02/osekk-luopuu-vallinrannan-asuntolasta.html

Quote11 helmikuu 2015

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä luopuu Sanginsuussa sijaitsevasta Vallinrannan opiskelija-asuntolasta toukokuun lopussa. Osekkin asuntolatoiminta jatkuu edelleen Taivalkosken, Pudasjärven, Haukiputaan, Muhoksen, Kempeleen ja Limingan yksiköissä. Oulun Myllytullin pitkään käyttämättöminä olleista asuntolarakennuksista luovutaan kokonaan ja niille haetaan purkulupaa.

Vallinrannan asuntolakiinteistössä on sisäilmaongelmia ja muutenkin se on korjauksen tarpeessa. Sijaintiin liittyviä ongelmia ovat erityisesti asumisen tukipalveluiden järjestäminen ja kulkemisen haasteet. Lisäksi muut palvelut ovat kaukana (esim. ruokakaupat).

Vallinrannan lähes 80 asukkaasta 90 % on alle 18 –vuotiaita. He ovat kotoisin muutaman oululaisen lisäksi eri puolilta Suomea.

Opiskelijayksikköhintarahoituksessa asuntolatoiminnasta saatava opiskelijakohtainen korotus ei käytännössä kata asuntolatoiminnasta aiheutuvia menoja. Vallinrannan asuntolan toiminnan alijäämä vuonna 2014 (TA) on 225 000 €. Kiinteistöpalvelujen arvion mukaan kiinteistön välittömät korjaustarpeet maksavat noin 360 000 €.

Nähtävästi asuntola on edelleen OSEKKin omistuksessa, mutta suurten korjauskustannusten takia sinne ei ole pystytty tekemään kunnon jatkosuunnitelmia. Nyt taisi löytyä maksaja?

Ongelma ei ole mitenkään pelkästään korjauskustannukset, vaan yleensäottaen rakennusten hyödyllisyys asuntolakäytössä. Aiemmin siellä oli opetustakin, joten asuntolatoiminta oli ihan aiheellista. Nykyään opetus on siirretty muualle, joten välimatka olisi turhan pitkä, varsinkin kun huomioi Oulun "laadukkaan" joukkoliikenteen.

Eli kyseessä on oikeasti OSEKKille tarpeeton rakennus, jolle on etsitty jotain käyttöä jo pitemmän aikaa. Nyt löytyi.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kemolitor on 26.08.2015, 10:15:40
Quote
Vas­taa­not­to­kes­kuk­sen johtaja: Oulun tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den tilanne ka­ta­stro­faa­li­nen

Ouluun virtaa turvapaikanhakijoita jo katastrofaalisen paljon, herättelee Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

Hänen mukaansa kaupungissa on tällä hetkellä noin 600 turvapaikanhakijaa, mutta asiakaspaikkoja on lähes puolet vähemmän.

Vastaanottokeskuksen työntekijät ovat ylikuormitettuja eikä kaikille turvapaikanhakijoille löydy jatkossa enää kattoa pään päälle, sillä perjantaina avattu Sanginsuun hätämajoitusyksikkökin on pian täynnä.

– Tilanne on sietämättömän vaikea. Suomen vastaanottojärjestelmä ei ole koskaan ollut näin lujilla.

Johtajan mukaan vastaanottokeskus ei ota esimerkiksi vaate- tai tavaralahjoituksia turvapaikanhakijoille, sillä sen työntekijät ovat niin työllistettyjä, etteivät he ehdi niitä vastaanottamaan saati jakamaan.
-----
Vastaanottokeskuksen johtaja muistuttaa, että turvapaikanhakijoista huolehtiminen ei ole mielipide– tai tahtokysymys vaan Suomi sitoutunut tekemään sen lainsäädännöllään ja kansainvälisillä sopimuksilla.

– Se voidaan tehdä Oulun seudulla hallitusti useiden yhteistyökumppaneiden avulla perustamalla nopeasti lisää vastaanottokeskuksia tai sitten nämä ihmiset pitää ajaa jäävät kaduille. Meille he eivät yksinkertaisesti mahdu. Tilanne on katastrofaalisen huono ja vaatii välittömiä toimenpiteitä.

Myös Oulun poliisilaitos kaipaa lisää apua turvapaikkahakemusten käsittelyyn.

Laitokselle on tänä vuonna saapunut jo tuplasti enemmän turvapaikanhakijoita kuin koko viime vuonna eli 640. Hakijoita astelee poliisilaitoksen ovista sisään keskimäärin 15 päivässä eli noin sata viikossa.
-----

Koko juttu:
Kaleva: Vas­taa­not­to­kes­kuk­sen johtaja: Oulun tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den tilanne ka­ta­stro­faa­li­nen (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/vastaanottokeskuksen-johtaja-oulun-turvapaikanhakijoiden-tilanne-katastrofaalinen/705363/)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 26.08.2015, 10:17:59
mistä ne ouluun menee? kuskaako niitä joku täältä etelä-suomesta? jos kuskaa niin millä? vai onko nämä nyt niitä ruotsin läpikuljetettavia?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Shemeikka on 26.08.2015, 11:34:37
Etelä- Suomessa laitettiin turvapaikanhakijat hostelliin asumaan paikkojen puutteen takia; joku tulija kehui Suomen kohtelevan ihmisiä kunnioittavasti. Oulussa ei isommin hostelleja ole, ne mistä tiedän toimivat kesäisin ja ovat jo palanneet opiskelijaasunnoiksi. Mutta on täällä Oulussa hyvätasoisia hotelleja ihan keskustassa; Radisson Blu, Scandic, Sokos Arina, ynnä muita. Kaikki kätevästi Kelan ja diskojen lähettyvillä.

En halua olla oikeassa, enkä maalata pirua seinälle mutta uunoturvapurot voivat hyvinkin päästä hotellimajoitukseen veronmaksajan kustannuksella.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 26.08.2015, 11:54:47
Quote from: beehoo on 26.08.2015, 10:17:59
mistä ne ouluun menee? kuskaako niitä joku täältä etelä-suomesta? jos kuskaa niin millä? vai onko nämä nyt niitä ruotsin läpikuljetettavia?

Ne tulevat suoraan Haaparannasta rajan yli Tornioon, ja ne, joille kaupunki on liian pieni, jatkavat Ouluun.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 26.08.2015, 12:46:46
Tämäkin tulee liian myöhään kun päätös on jo valitettavasti tehty, keltään ei kysytty mitään mielipiteitä :
QuoteVastustamme Ouluun "Sanginsuu" avattavaa vastaanottokeskusta(FB ryhmä)
https://www.facebook.com/pages/Vastustamme-Ouluun-Sanginsuu-avattavaa-vastaanottokeskusta/850427711707257?notif_t=fbpage_fan_invite
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 26.08.2015, 18:21:27
Liveseuranta SPR:n tiedotustilaisuudesta: https://www.youtube.com/watch?v=Kn3dmhko9hY

Kansainväliset sopimukset mainittu juuri!

Yhden turvapaikkaturistin kustannukset on 5000 euroa vuodessa, mutta sen maksaa valde. Näin sanoi joku turvapaikkapamppu äsken.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 26.08.2015, 18:22:43
Quote from: koli on 26.08.2015, 18:21:27
Liveseuranta SPR:n tiedotustilaisuudesta: https://www.youtube.com/watch?v=Kn3dmhko9hY

Kansainväliset sopimukset mainittu juuri!

Yhden turvapaikkaturistin kustannukset on 5000 euroa vuodessa, mutta sen maksaa valde. Näin sanoi joku turvapaikkapamppu äsken.

tuosta 5k€ pitäis saada jotain dataa ja aika raakasti, ei ihan mene läpi...
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Carcass on 26.08.2015, 18:36:56
Ainakin Oulun (heikinharjun) Vokissa aikuinen maksaa 15k ja alaikäinen 50-80k riippuen onko tuki-ryhmäasunnossa. Nämä luvut ovat 2011 Oulun vastaanottokeskuksen vuosiraportista.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 26.08.2015, 18:41:21
Aiempi streami alkoi pätkimään ja katkesi, nyt on uusi streami: https://www.youtube.com/watch?v=9XO72mY3gEk

"Tänään Ouluun tullut 35 turvapaikanhakijaa."

"Osa jää Ouluun mahdollisesti asumaan ja rikastuttamaan meidän elämäämme."
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 26.08.2015, 18:45:19
Quote from: koli on 26.08.2015, 18:21:27
Liveseuranta SPR:n tiedotustilaisuudesta: https://www.youtube.com/watch?v=Kn3dmhko9hY

Kansainväliset sopimukset mainittu juuri!

Yhden turvapaikkaturistin kustannukset on 5000 euroa vuodessa, mutta sen maksaa valde. Näin sanoi joku turvapaikkapamppu äsken.

päivitetty ja korjattu streami urli -> https://www.youtube.com/watch?v=9XO72mY3gEk

nyt pitäis toimia paremmin

edit - Junes veti illan isoimmat aplodit vaikka oli ensimmäinen kysyjä - valideja pointteja, tosin en kaveria paremmin tunne, hieman kiihtyneisyyttä?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Heimo Vesa on 26.08.2015, 19:19:38
Joku esitti huolensa turvallisuustilanteesta, jotenkin niin, että uskoakseen turvallisuusongelmia ei yleensä ole lähialueen asukkaita kohtaan, mutta konflikteja voidaan pelätä asukkaiden kesken. Joku huusi yleisöstä "mitä nyt yks kirvesmurha!"  8) "-se on eri asia!"
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 26.08.2015, 19:30:58
Quote from: Saikkonen on 26.08.2015, 19:30:04
Kuka raiskaa Suomessa eniten - Suomalainen mies!
-Joku mokuakka.

Illan parasta viihdettä.

sama mokuakka joka jää vuorotteluvapaalle, eli huutelee tuolla ilman että kantaa mitään vastuuta mistään seuraavaan vuoteen

edit - (ei ihan sanatarkkaan mutta jokseenkin näin) "on aivan sama kun te meette egyptiin, näätte ihmeellisen ihmisen ja otatte siitä kuvan, nyt se on heillä täysin sama ja ne tulee teidän arkeenne" - pitääks niiden tuleminen meidän arkeen hyväksyy? eiks loma egyptissä ole oma valinta?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 26.08.2015, 19:34:59
Aika legendaarista settiä tulee. Tästä tulee myöhemmin nauhoitukset nettiin, josta voi kuunnella jälkikäteen.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kummastelija on 26.08.2015, 19:35:44
Quote from: koli on 26.08.2015, 18:21:27
Liveseuranta SPR:n tiedotustilaisuudesta: https://www.youtube.com/watch?v=Kn3dmhko9hY

Kansainväliset sopimukset mainittu juuri!

Yhden turvapaikkaturistin kustannukset on 5000 euroa vuodessa, mutta sen maksaa valde. Näin sanoi joku turvapaikkapamppu äsken.
Vai että viis tonnia vuodessa. Ruoka, juoma, vaatteet, asunto, lämpö, vesi, puhelin, paskapaperit, siivousvälineet, bussiliput, diskorahat, lääkäri, vok:n henkilökunta. 400€/kk. Melkein napapiirillä. Lunta maassa 8/kk vuosi. On se kumma että kantaväestö tarttee elääkseen vähintään tuplamäärän rahaa, mutta nämä selviääkin puolta vähemmällä.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 26.08.2015, 19:35:56
Quote from: beehoo on 26.08.2015, 18:45:19
edit - Junes veti illan isoimmat aplodit vaikka oli ensimmäinen kysyjä - valideja pointteja, tosin en kaveria paremmin tunne, hieman kiihtyneisyyttä?

Juneksen poliittinen linja näyttää olevan selvittää ja tuoda esille ongelmat laajuuksineen("kun minä olen kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja, niin selvitän perinpohjaisesti..."), vaikka sen pitäisi olla vastaanottotoiminnan lakkautus.

Nyt syntyy vain kamala mekkala.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 26.08.2015, 19:44:52
Quote from: Foundation on 26.08.2015, 19:35:56

kyllä tuossa kansan ääni ja kysymykset huokuu ihan selkeää huolta, sanoo tuo virkavapaalle siirtyvä tärkeilijä mitä tahansa. 
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 26.08.2015, 20:04:41
QuoteJuuri nyt: Oulussa kiista vastaanottokeskuksesta!

Kansallisen Vastarinnan toimitus on parhaillaan seuraamassa Oulun vastaanottokeskushankkeeseen liittyvää keskustelutilaisuutta.

Oulun alueelle avataan pian uusi 200 hengen vastaanottokeskus Sanginsuuhun entisen metsäoppilaitoksen tiloihin. Asiasta uutisoi sanomalehti Kaleva paperilehdessään lauantaina.

Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen kertoi tuolloin pateettisesti, että tulijoita on paljon. Hän antoi ymmärtää, että vastaanottokeskukset vain ilmaantuvat ihmisten naapurustoon, mikäli tilanne niin vaatii.

Ilmapiiri on tapahtumassa ärhäkkä. Myös Kansallisen Vastarinnan toimittajat ovat osallistuneet keskusteluun, jossa on muun muassa ihmetelty, miten Dublinin sopimusta käytännössä noudatetaan. Paikan päällä haastattelemamme oululaiset ovat raivoissaan kaupungin aikeista avata uusi vastaanottokeskus ja hukuttaa Oulu ei-valkoisiin siirtolaisiin.

Syiksi ärytymykseen on kerrottu muun muassa talojen arvon lasku sekä turvattomuuden lisääntyminen. Eräs haastattelemamme Hiukkavaaran lähistöllä asuva perheenisä muun muassa kertoi, että maahanmuuttajat ovat ahdistelleet hänen alle 10-vuotiasta tytärtään.

Maahanmuuttohanketta on paikalla puolustelemassa muun muassa Punaisen Ristin ja kaupungin työntekijöitä. Myös ulkomaalaispoliisi on paikalla.

Tänä kesänä Oulun aktivistiryhmä on järjestänyt katupartiointia sen jälkeen, kun maahanmuuttajat ovat ahdistelleet suomalaisnaisia esimerkiksi Toppilan alueella. Helsingissä aktivistit ovat puolestaan varoittaneet paikallisia Koskelan uudesta vastaanottokeskuksesta.

Tarkempi yhteenveto tapahtumasta tulee Kansalliseen Vastarintaan myöhemmin!
http://www.patriootti.com/juuri-nyt-oulussa-kiista-vastaanottokeskuksesta/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 26.08.2015, 20:12:43
"nyt teidän kaikkien kannattais miettiä, mitä te voisitte meidän vieraiden kanssa tehdä" - muutaki ku leikkiä rosvoa ja poliisia?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 26.08.2015, 22:38:10
Quote26.8.2015 Kaleva: Uuden hä­tä­ma­joi­tusyk­si­kön in­fo­ti­lai­suu­des­sa käytiin värikästä keskustelua

Punaisen ristin, Oulun vastaanottokeskuksen, Poliisin ja Oulun kaupungin asiantuntijoista koostunut vastaajajoukko pyrki rauhoittamaan ihmisiä.

Esimerkiksi jalkapallo- tai neulontapiirin järjestäminen yhdessä kyläyhdistyksen ja yksikön asiakkaiden kanssa olisi toimiva ja mielekäs tapa edistää yhteisymmärrystä puolin ja toisin, vinkkaa Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.
https://www.facebook.com/junes.lokka/videos/549356971882079/?permPage=1

Tuossa linkin videolla siis äänitys Junes Lokan pitämästä puheesta tilaisuudessa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 26.08.2015, 22:43:26
QuoteEsimerkiksi jalkapallo- tai neulontapiirin järjestäminen yhdessä kyläyhdistyksen ja yksikön asiakkaiden kanssa olisi toimiva ja mielekäs tapa edistää yhteisymmärrystä puolin ja toisin, vinkkaa Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

Siis neulontapiiri. Ihan oikeasti... se sanoo, että pitäisi järjestää n-e-u-l-o-n-t-a-p-i-i-r-i.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kukko on 26.08.2015, 22:57:13
Quote from: beehoo on 26.08.2015, 20:12:43
"nyt teidän kaikkien kannattais miettiä, mitä te voisitte meidän vieraiden kanssa tehdä" - muutaki ku leikkiä rosvoa ja poliisia?

Johtajien asenne tuntui tosiaan olevan että älkää kysykö mitä vieraamme voivat tehdä teille ja lapsillenne, vaan kysykää mitä te voitte tehdä vieraidemme hyväksenne.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Shemeikka on 26.08.2015, 22:58:01
Nojoo, partalapsukaiset ovat paenneet kotoaan ja jättäneet oikeat lapset, naiset ja vanhukset vihollisen armoille. Onhan se loogista että tuollaisille lykätään hamekangas kouraan ja pistetään ompelustöihin.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Cheech Wizard on 26.08.2015, 23:07:43
http://www.statewatch.org/news/2010/nov/eu-com-final-report-relocation-of-refugees.pdf
Sivulta 109 löytyy nemujen uudelleensijoitustaulukko, jossa Suomen kohdalle on merkitty pinta-alasta johtuen vaivaiset 62 323 045 mamua. Ei mullah muuta.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Raaka banaani on 26.08.2015, 23:13:01
Quote from: Cheech Wizard on 26.08.2015, 23:07:43
http://www.statewatch.org/news/2010/nov/eu-com-final-report-relocation-of-refugees.pdf
Sivulta 109 löytyy nemujen uudelleensijoitustaulukko, jossa Suomen kohdalle on merkitty pinta-alasta johtuen vaivaiset 62 323 045 mamua. Ei mullah muuta.  :facepalm:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
QuoteSuomi irti EU:sta
Allekirjoitin perusteena se että meitä kusetettiin lupaamalla autojen ja alkoholin halpenevan.
Mutta jos uudelleen voisi allekirjoittaa, allekirjoittaisin perusteena meihin kohdistuva rasismi ja fasismi.
Suomalaisille sanotaan että ehkäiskää, älkää tehkö lapsosia. Ja samaan aikaan tänne haetaan kansaa korvaamaan väkeä muualta, äkästä väkeä.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Hjuu Hefnöö on 26.08.2015, 23:48:13
Kuuntelin livenä koko jutun. Oli kyllä legendaarista settiä. Huh huh.

Kukaan ei tiedä kavereista mitään paitsi että ovat muslimeita, saavat mennä ja tulla miten lystäävät, lisää tulee ja sitä ei voi estää, kv.sopimukset sitä kv.sopimukset tätä, jos homma kusee ei olla oltu tarpeeksi avoimia. Täysin munatonta liirumlaarumia. SKANDAALI.

Maan tavoille opettaminen hoidetaan niin, että tämä tantta pitää esitelmän asioista mitä ei saa tehdä. Jos ei mene kerralla perille, lupasi pitää toisen. Nuo Omarit tulee pierasemaan tuonkin tantan naamalle ja sen esitelmille.

Miltä puolustusvoimat näyttäisi, jos alokkailla olisi sama meininki? JOKU ROTI nyt tähän hommaan. 250 disco-rahoilla varustettua keeneriä juoksentelee kylällä kuin päättömät kanat ihmettelemässä muoilman menoa. Tässä sitä nyt ollaan. Lompakot on tyhjennetty mutta korvia myöten on taas rikastettu.

Lysti maksaa kuulemma 15 donaa vuodessa per Omar. Mitäs sitte kun statukset saatu ja kämpät, perheenyhdistämiset, tuet ja palvelut rullaa? Siinä on 15 donaa hyttysenpaska.

Myönsi sentään, että eivät tule saamaan työtä, koska Suomessa lähes kaikki työ vaatii koulutuksen.

NYT RAUTAA RAJALLE JA VÄHÄN ÄKKIÄ!
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Raaka banaani on 26.08.2015, 23:51:23
Quote from: Hjuu Hefnöö on 26.08.2015, 23:48:13

Miltä puolustusvoimat näyttäisi
Mitkä ihmeen puolustusvoimat? Jos sellaisia olisi olemassa, niin tuskin hakisivat väkeä tänne korvaamaan suomalaisia.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: -PPT- on 26.08.2015, 23:52:06
Quote from: koli on 26.08.2015, 22:38:10
Quote26.8.2015 Kaleva: Uuden hä­tä­ma­joi­tusyk­si­kön in­fo­ti­lai­suu­des­sa käytiin värikästä keskustelua

Punaisen ristin, Oulun vastaanottokeskuksen, Poliisin ja Oulun kaupungin asiantuntijoista koostunut vastaajajoukko pyrki rauhoittamaan ihmisiä.

Esimerkiksi jalkapallo- tai neulontapiirin järjestäminen yhdessä kyläyhdistyksen ja yksikön asiakkaiden kanssa olisi toimiva ja mielekäs tapa edistää yhteisymmärrystä puolin ja toisin, vinkkaa Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.
https://www.facebook.com/junes.lokka/videos/549356971882079/?permPage=1

Tuossa linkin videolla siis äänitys Junes Lokan pitämästä puheesta tilaisuudessa.

Voi jestas miten pihalla voivat jotkut olla! Itse luulin että pohjoisempana olisi hieman järkevämpää porukkaa mitä mokutukseen tulee mutta taisinpa erehtyä.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Aukusti Jylhä on 27.08.2015, 00:02:45
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 26.08.2015, 22:43:26
QuoteEsimerkiksi jalkapallo- tai neulontapiirin järjestäminen yhdessä kyläyhdistyksen ja yksikön asiakkaiden kanssa olisi toimiva ja mielekäs tapa edistää yhteisymmärrystä puolin ja toisin, vinkkaa Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

Siis neulontapiiri. Ihan oikeasti... se sanoo, että pitäisi järjestää n-e-u-l-o-n-t-a-p-i-i-r-i.  :facepalm:

Koskelan vokin asukkaista olikin kuvaa kyseisessä ketjussa. Jos on samanoloista jäppistä tulossa, niin siinä paljo mitään neulota! Tikkejä ommellaan korkeintaan.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 27.08.2015, 07:51:46
Myös Oulussa kantaväestö ei ota iPhone-pakolaisia vastaan riemusta kiljuen.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/uuden-hatamajoitusyksikon-infotilaisuudessa-kaytiin-varikasta-keskustelua/705449/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/uuden-hatamajoitusyksikon-infotilaisuudessa-kaytiin-varikasta-keskustelua/705449/)
Uuden hä­tä­ma­joi­tusyk­si­kön in­fo­ti­lai­suu­des­sa käytiin värikästä keskustelua
QuotePunaisen ristin, Oulun vastaanottokeskuksen, Poliisin ja Oulun kaupungin asiantuntijoista koostunut vastaajajoukko pyrki rauhoittamaan ihmisiä.
QuoteOngelmatilanteiden mahdollista syntymistä ei kielletty. Paikallista kyläyhdistystä neuvottiin kirjaamaan ylös kaikki paikallisten asukkaiden huolenaiheet ja ohjaamaan ne vastaanottokeskukseen tai poliisille, jotta tilanteisiin tiedetään puuttua.
QuoteHätämajoitusyksikkö on paikallaan ainakin vuoden loppuun, jopa pidempään,
QuotePaikallisten ja turvapaikanhakijoiden kannattaa käydä vuoropuhelua, sillä se auttaa konfliktitilanteihin parhaiten, muistuttivat vastaajat.
Ja loppukevennys:
QuoteEsimerkiksi jalkapallo- tai neulontapiirin järjestäminen yhdessä kyläyhdistyksen ja yksikön asiakkaiden kanssa olisi toimiva ja mielekäs tapa edistää yhteisymmärrystä puolin ja toisin, vinkkaa Kansanaho.

Että näin  >:( :facepalm:

Myös Junes Lokka kävi paikalla
https://www.youtube.com/watch?v=weOH1fu0JQU (https://www.youtube.com/watch?v=weOH1fu0JQU)
https://www.youtube.com/watch?v=9XO72mY3gEk (https://www.youtube.com/watch?v=9XO72mY3gEk)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Ink Visitor on 27.08.2015, 09:24:18
Hätämajoitusyksikön lähellä asuva: "Toivottavasti me tervehdimme takaisin"

Oulun Sanginsuuhun kauas keskustasta perustettu turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikkö kaksinkertaistaa pienen kylän asukasmäärät. Hätämajoitusyksiköitä perustettaneen lähiaikoina lisää, sillä vastaanottokeskuksiin ei enää mahdu turvapaikanhakijoita.

Paikalliset ovat suhtautuneet Sanginsuun turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen melko "maltillisesti", kuvaa paikallisen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Satu Rissanen.

– Toiset tuntevat pelkoa, kun tämä on uutta, ja pelko on siihen se reaktio. Mutta kyllä me sumplitaan tämä meidän kylämme voitoksi.

Hän kertoo, että kyläläiset saivat tietää tänä kesänä alkaneesta hätämajoituksesta mediasta, eivät aiemmin.

Rissanen sanoo nähneensä turvapaikanhakijoita.

– En ole henkilökohtaisesti päässyt läheltä tapaamaan. Olen kuullut, että tulijat ovat erittäin ystävällisiä ja tervehtivät. Toivottavasti me tervehdimme takaisin.

Keskiviikkona järjestettiin keskustelutilaisuus alueen kyläläisille. Janne Jokelainen kyläyhdistyksen hallituksesta sanoo, että tilaisuudessa kuultiin myös jyrkkiä kannanottoja, mutta ei kyläläisiltä.

– Kyläläiset olivat yllättävän rakentavia. Salissa oli jyrkkiä kannanottoja, mutta niitä esittivät aivan muualta tänne tulleet ihmiset. Ei helpota meidän kyläläisten tilannettamme, että tänne tullaan kärjistämään tätä.

Hätämajoitusta nousee muuallekin ympäri aluetta

Sanginsuun koulun yleisötilaisuuteen keskiviikkoiltana saapuneet asukkaat kuulivat, että viranomaisten hätämajoituspäätöstä ei voi riitauttaa, ja vastaavia on odotettavissa muuallekin Oulun seudulla.

Oulun seudun ensimmäinen, 200-paikkainen hätämajoitusyksikkö perustettiin Sanginsuun metsäoppilaitoksen asuntolaan elokuun puolessavälissä.

Sinne majoitetut turvapaikanhakijat kaksikertaistavat pienen kylän asukasluvun.

Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanahon mukaan Oulun seudun virallisissa vastaanottokeskuksissa ei ole enää tilaa, vaan niissä on jo satoja turvapaikanhakijoita enemmän kuin paikkoja on.

– Kerrossänkyjä ja patjoja on levitetty kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Esimerkiksi Heikinharjun resurssit on mitoitettu 300:lle, nyt siellä on 500 ihmistä, Kansanaho kertoo

Mieluummin lisää pysyviä vastaanottokeskuksia, ei vain hätäratkaisuja

Turvapaikanhakijoita tulee Pohjois-Suomen kautta jo toiseksi eniten Helsingin jälkeen.

Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho vetoaa Pohjois-Pohjanmaan kuntiin uusien vastaanottokeskusten perustamiseksi. Ne auttaisivat paremmin kuin pikaiset ja väliaikaiset hätämajoituspäätökset.

– Suomeen tarvitaan arviolta 33 uutta, 300-paikkaista vastaanottokeskusta. Pohjois-Pohjanmaallakin kunnilla on tyhjiä kiinteistöjä – ja työttömyyttä, Sirpa Kansanaho muistuttaa.

Vastaanottokeskusten ja hätämajoitusyksiköiden toiminnan kustantaa valtio.

http://yle.fi/uutiset/hatamajoitusyksikon_lahella_asuva_toivottavasti_me_tervehdimme_takaisin/8257071
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 27.08.2015, 09:27:03
QuoteSuomeen tarvitaan arviolta 33 uutta, 300-paikkaista vastaanottokeskusta
WTF?!  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Uuno Nuivanen on 27.08.2015, 09:27:10
QuoteVastaanottokeskusten ja hätämajoitusyksiköiden toiminnan kustantaa valtio.

Valde maksaa - ei ole keltään pois. Aina sama mantra.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nuivake on 27.08.2015, 09:30:25
Tuossa rajan takana Venäjällä olisi varmasti suunnattoman paljon hyviä tiloja vastaanottokeskuksille. Annetaan "asiakkaat" heille ja maksetaan könttäkorvauksena vaikkapa 10000€/hlö. Ottavat ihan varmasti ja meille ei jää ikuista taakkaa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 27.08.2015, 12:09:17
Quote"Älkää eristäkö, vaan selittäkää!"

Sekä viranomaiset, Sanginsuun asukkaat että turvapaikanhakijat ovat joutuneet tilanteeseen, jota kukaan heistä ei ole halunnut. Nyt siitä on vain selvittävä.

Tätä tähdennettiin useissa puheenvuoroissa Sanginsuun asukkaille pidetyssä informaatiotilaisuudessa, jossa käsiteltiin turvapaikanhakijoiden sijoittamista Vallinkorvan hätämajoitusyksikköön.

Kyläläiset kantoivat suurinta huolta turvallisuudestaan ja omaisuudestaan. Jo nyt hämmennystä on aiheuttanut se, että turvapaikanhakijoita on kuljeskellut asukkaiden pihoilla.

Myös pimenevät illat ja suuri pakolaisten määrä askarrutti lähimpänä hätämajoitusyksikköä asuvia. Jotkut ovat asentaneet pihapiiriinsä lisävaloja, ja ulkorakennuksiin on hankittu lukkoja.

– Meidän työntekijämme ja ohjaajamme kertovat turvapaikanhakijoille, mitkä ovat säännöt ja miten täällä toimitaan. On kaikkien etu, että he saavat riittävästi tietoa meidän yhteiskunnastamme, sanoi Heikinharjun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

Kansanaho aikoo myös henkilökohtaisesti käydä nämä asiat läpi turvapaikanhakijoiden kanssa. Hän toivoo asukkaiden viestivän suoraan hänelle, mitä haluavat Vallinkorvaan tulijoille kerrottavan.

– Kyläyhdistys voi toimia välittäjänä hätämajoitusyksikön ja kyläläisten välillä. Olemme valmiita rakentamaan yhteistyöverkkoa, lupaa Sanginsuu-Lapinkangas-Sanginjoki -kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Janne Jokelainen.

Oulun kaupungin hallintopäällikkö Ari Heikkinen viittaa tutkimukseen, joka tehtiin Helsingin Kallion vastaanottokeskuksesta. Vastaanottokeskus ei vaikuttanut kaupunginosan rikostilastoihin, ei kaupunkilaisten turvallisuuden tunteeseen eikä asuntojen hintoihin negatiivisesti.

– Poliisin tilastoissa ei ole myöskään näyttöä siitä, että turvapaikanhakijat lisäisivät alueen väkivaltaa ja rikollisuutta, Kansanaho lisää.

Asukkaat kritisoivat myös sitä, ettei hätämajoitusyksikön perustamisesta ole informoitu aikaisemmin.

SPR:n toiminnanjohtaja Pertti Saarela kertoo, että kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Heikinharjun vastaanottokeskus ylitti kapasiteettinsa reilusti, ja lisämajoitustilaa oli löydyttävä äkkiä.

Sanginsuussa asuva Niko Candelin sanoo toisaalta ymmärtävänsä, miten hämmennyksissään turvapaikanhakijat ovat. Kaiken lisäksi heidät majoitetaan keskelle metsää, missä palvelut ovat kaukana ja lähin katuvalopylväs kilometrin päässä.

– Nämä ihmiset ovat peloissaan, sillä he tulevat maista, joissa on sota. On viimeinen virhe ruokkia heidän pelkoaan. Silloin leimahtaa varmasti, Candelin varoittaa.

Candelinin mielestä ongelman ydin ei ole ihmisissä vaan kulttuurieroissa.

– Minulla on kaksi tytärtä ja vaimo. Miten heidän turvallisuutensa taataan? Saadaanko tänne katuvalot ja tuleeko poliisille lisäresursseja, että voivat käydä täällä säännöllisesti partioimassa, Candelin kyselee.

Ulkomaalaisasioista vastaava vanhempi konstaapeli Mikko Sjöberg Oulun poliisista myöntää, että poliisin läsnäololla on useimmiten rauhoittava vaikutus, mutta lisäresursseja poliisille ei ole luvassa.

– Turvallisuus rakentuu siitä, että asukkailla ja turvapaikanhakijoilla on keskinäinen kontakti, Sjöberg muistuttaa.

– Olkaa avoimia, selittäkää, miten kyläyhteisö toimii. Muistakaa, että kaikki mitä te teette, on heistä outoa ja erikoista. Älkää eristäkö heitä yhteisön ulkopuolelle, älkääkä yleistäkö, alleviivaa Kansanaho.

Kyläläiset halusivat myös tietää, millä kielellä maahanmuuttajien kanssa keskustellaan.

– Saatatte luulla, että turvapaikanhakijat tulevat Afrikan savimajoista ja keittävät avotulella riisiä. Älkää aliarvioiko heitä. Joukossa on yliopiston käyneitä, englantia puhuvia ihmisiä. Heistä on hyötyä kylälle, jos te niin haluatte, muistuttaa Sjöberg.

Turvapaikanhakijat kokevat suurimmaksi ongelmakseen tekemisen puutteen. Kansanaho toivookin, että kyläläiset ottaisivat heidät mukaan arkeensa. Miehet pitävät jalkapallon pelaamisesta ja naiset voisivat kokoontua ompelusten pariin.

Heikkinen huomauttaa, että kaupungilla ei ole toimivaltaa puuttua siihen, mihin turvapaikanhakijat hätämajoitetaan. Maahanmuuttovirasto vuokraa ja maksaa tilat sieltä mistä sopivat löytää.

Forssan kaupungin päätöstä olla ottamatta vastaan turvapaikanhakijoita Heikkinen luonnehtii tyhjäksi päätöksesi, jolla ei ole käytännön merkitystä.

Oulun kaupunki selvittää parhaillaan, olisiko sillä tarjota turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen sopivia kiinteistöjä.

Kansanaho on myös laittanut kunnille pyynnön perustaa vastaanottokeskuksia, jonne turvapaikanhakijat voitaisiin siirtää hätämajoitusyksiköistä. Ellei vastaanottokeskuksia perusteta, Vallinkorvan kokoisia hätämajoitusyksikköjä on perustettava vähintään kaksi kuukaudessa.

Kun kyläläiset lähtivät Sanginsuun koululla järjestetystä tilaisuudesta, ulko-ovella heille jaettiin Suomen Vastarintaliikkeen Patriootti-tarroja.
http://www.oululehti.fi/etusivu/7617512.html#7617514.jpg
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 27.08.2015, 13:57:36
Quote– Nämä ihmiset ovat peloissaan, sillä he tulevat maista, joissa on sota. On viimeinen virhe ruokkia heidän pelkoaan. Silloin leimahtaa varmasti, Candelin varoittaa.

– Minulla on kaksi tytärtä ja vaimo. Miten heidän turvallisuutensa taataan? Saadaanko tänne katuvalot ja tuleeko poliisille lisäresursseja, että voivat käydä täällä säännöllisesti partioimassa, Candelin kyselee.

Ulkomaalaisasioista vastaava vanhempi konstaapeli Mikko Sjöberg Oulun poliisista myöntää, että poliisin läsnäololla on useimmiten rauhoittava vaikutus, mutta lisäresursseja poliisille ei ole luvassa.

– Turvallisuus rakentuu siitä, että asukkailla ja turvapaikanhakijoilla on keskinäinen kontakti, Sjöberg muistuttaa.

Ongelmahan ratkeaa sillä, että tunnustetaan, että Suomessa ei osata auttaa turvapaikanhakijoita, koska suomalaisilla ei ole kontaktia edes itseensä puhumattakaan jostakin toisista.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 27.08.2015, 14:08:12
Quote from: huolestunut oululainen veronmaksaja– Minulla on kaksi tytärtä ja vaimo. Miten heidän turvallisuutensa taataan?

SPR tarjoaa varmaan hälytysnappia kuten mänttäläiselle kirpputori-yrittäjälle?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: jänkäkurppa on 27.08.2015, 14:11:05
Quote
Turvapaikanhakijat kokevat suurimmaksi ongelmakseen tekemisen puutteen. Kansanaho toivookin, että kyläläiset ottaisivat heidät mukaan arkeensa. Miehet pitävät jalkapallon pelaamisesta ja naiset voisivat kokoontua ompelusten pariin.

Potkupalloa ja ompeluksia. Just.

Quote
Heikkinen huomauttaa, että kaupungilla ei ole toimivaltaa puuttua siihen, mihin turvapaikanhakijat hätämajoitetaan. Maahanmuuttovirasto vuokraa ja maksaa tilat sieltä mistä sopivat löytää.

Forssan kaupungin päätöstä olla ottamatta vastaan turvapaikanhakijoita Heikkinen luonnehtii tyhjäksi päätöksesi, jolla ei ole käytännön merkitystä.

Tuollainen härskiys ottaa niin ohimoon, että kohta lentää läppäri ikkunasta pihalle.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Peltipaita on 27.08.2015, 14:12:08
QuoteOulun kaupungin hallintopäällikkö Ari Heikkinen viittaa tutkimukseen, joka tehtiin Helsingin Kallion vastaanottokeskuksesta. Vastaanottokeskus ei vaikuttanut kaupunginosan rikostilastoihin, ei kaupunkilaisten turvallisuuden tunteeseen eikä asuntojen hintoihin negatiivisesti.

– Poliisin tilastoissa ei ole myöskään näyttöä siitä, että turvapaikanhakijat lisäisivät alueen väkivaltaa ja rikollisuutta, Kansanaho lisää.

Pietarsaaren poliisi: - Vastaanottokeskus tuli noin kuusi vuotta sitten. Nykyään meillä ei ole enää melkein yhtään juttua, missä ei olisi ulkomaalaistaustaista mukana.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053119783735_uu.shtml
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: xor_rox on 27.08.2015, 14:12:27
Quote from: Blanc73 on 27.08.2015, 09:27:03
QuoteSuomeen tarvitaan arviolta 33 uutta, 300-paikkaista vastaanottokeskusta
WTF?!  :facepalm:

Sirpa Kansanaho yrittää sumuttaa vähättelemällä todellista tarvetta, joka on moninkertainen. Tuossahan on vain n. 10 000 paikkaa yhteensä. ELY-keskukset on ohjeistettu etsimään 80 000 majoituspaikkaa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 27.08.2015, 14:32:07
Quote from: beehoo on 26.08.2015, 19:44:52
Quote from: Foundation on 26.08.2015, 19:35:56
Quote from: beehoo on 26.08.2015, 18:45:19
edit - Junes veti illan isoimmat aplodit vaikka oli ensimmäinen kysyjä - valideja pointteja, tosin en kaveria paremmin tunne, hieman kiihtyneisyyttä?

Juneksen poliittinen linja näyttää olevan selvittää ja tuoda esille ongelmat laajuuksineen("kun minä olen kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja, niin selvitän perinpohjaisesti..."), vaikka sen pitäisi olla vastaanottotoiminnan lakkautus.

Nyt syntyy vain kamala mekkala.

kyllä tuossa kansan ääni ja kysymykset huokuu ihan selkeää huolta, sanoo tuo virkavapaalle siirtyvä tärkeilijä mitä tahansa.

Jos ei ole politiikkaa, siirtyy huomio henkilöön. Junes käytti mm. sanaa 'teollisuus' ja siinä vaiheessa tietysti kaikki itsenäiseen ajatteluun kykenevät teollisuuden alan toimijat lopettavat kuuntelemasta Junesta. Siis ne samat tyypit, jotka ovat hyvin aktiivisia äänestäjiä.

Jos Junes jatkossa päättää sitten ottaa kantaa myös politiikkaan (eli valitsee onko oikeistossa vai poistuuko vasemmistosta), se ei onnistukaan, koska hän on mekastuksellaan tuonut henkilönsä asioiden paikalle.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 27.08.2015, 15:53:40
Quote from: Foundation on 27.08.2015, 14:32:07
Jos Junes jatkossa päättää sitten ottaa kantaa myös politiikkaan (eli valitsee onko oikeistossa vai poistuuko vasemmistosta), se ei onnistukaan, koska hän on mekastuksellaan tuonut henkilönsä asioiden paikalle.

no tätä vähän tarkoitinkin, toisessa kommentissani, jossa ihmeksyin, että kovin vaikuttaa levottomalta ja kiihkeältä hänen kommentointinsa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Shemeikka on 27.08.2015, 17:10:47
Quote– Poliisin tilastoissa ei ole myöskään näyttöä siitä, että turvapaikanhakijat lisäisivät alueen väkivaltaa ja rikollisuutta, Kansanaho lisää.

Ja jos olisi, niin siitä rasismin vastustamisen nimissä vaiettaisiin.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mikko pa on 28.08.2015, 00:19:16
Junes Lokka FB:ssä
"Ai niin, kävin eilen SPR:n tiedostustilaisuuden jälkeen tutustumassa siihen Sanginsuun vokkiin. Sehän on leirintäalue täynnä rivitaloasuntoja. Siellä oli vain hyvin kotoutuneita lapsiperheitä, kuten kuvasta näkyy. Samsungin pahvitkin oikein lajiteltu."
(http://kuvapilvi.fi/k/yny9.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)
(http://kuvapilvi.fi/k/ynyV.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)
(http://kuvapilvi.fi/k/ynyM.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)
(http://kuvapilvi.fi/k/ynyd.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)

https://www.facebook.com/junes.lokka/posts/549709508513492?comment_id=549715045179605&offset=0&total_comments=16&notif_t=feed_comment_reply

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 28.08.2015, 00:35:05
vartija ovella ja verovaroin (sossu) ostettuja samsungin töllöttimiä 3-4kpl.

täytyy vissiin ruveta säästämään, että saadaan puolitusinaa lisää vielä näitä "samppoja" näille "sampoille"
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 28.08.2015, 02:49:19
QuotePe­rus­suo­ma­lais­ten Oulun val­tuus­to­ryh­mä vastustaa hä­tä­ma­joi­tus­ta

Perussuomalaisten Oulun valtuustoryhmä kertoo tiedotteessa vastustavansa turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta. Ryhmä linjaa tiedotteessa, että vastaanottokeskuksia tai hätämajoituksia ei tulisi järjestää vastoin kaupunkilaisten tahtoa.

Valtuustoryhmän mukaan vastaanottokeskuksien ja hätämajoitusten järjestäminen kuntiin on perustuslakiin kirjattua itsemääräämisoikeutta väheksyvää toimintaa. Vaihtoehtona nykyiselle toiminnalle ryhmä ehdottaa pikakäsittelykeskuksien perustamista Tornioon ja Helsinkiin.

Perussuomalaisten Oulun valtuustoryhmään kuuluvat Annemari Enojärvi, Vaili Jämsä-Uusitalo, Olli Immonen, Jenna Simula, Anne Snellman, Juha Vuorio, Ville Vähämäki ja Veijo Väänänen.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perussuomalaisten-oulun-valtuustoryhma-vastustaa-hatamajoitusta/705552/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Hamsteri on 28.08.2015, 03:21:31
Kaleva tekee poliittisia nimilistoja. Pelottaa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 28.08.2015, 08:39:26
Kuvista päätellen iPhone-pakolaisille on ostettu uudet taulutelkkarit valden piikkiin. Aivan helvetin hienoa. Kylläpäs on taas motivaatiota mennä työmaalle töitä tekemään, kun tietää mihin osa tuloverotuksesta käytetään. V*****!
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 28.08.2015, 13:57:35
QuoteKokoomuksen Oulun val­tuus­to­ryh­mä: Kaupungin osal­lis­tut­ta­va hä­tä­ma­joi­tuk­sen jär­jes­tä­mi­seen

Kokoomuksen Oulun valtuustoryhmä toivoo kaupungin osallistuvan turvapaikanhakijoiden majoittamiseen.

Valtuustoryhmä sanoo tiedotteessa, että Oulun vastaanottokeskus ei voi enää laajentaa omaa toimintaansa ja SPR:n Oulun piiri on tullut sen avuksi, mutta tiloja tarvitaan edelleen.

Valtuustoryhmä haluaa, että Oulun kaupunki osoittaa hätämajoitukseen soveltuvia tyhjiä kiinteistöjä vastaanottokeskuksen ja SPR:n käyttöön.

- Kaikkien turvapaikanhakijoiden kulut korvataan valtion taholta. EU-maana Suomi on yhdessä sovittujen pelisääntöjen puitteissa velvollinen ottamaan turvapaikanhakijat vastaan. Emme voi siis maana tai yksittäisenä kaupunkina kieltäytyä vastaanottamasta, eikä se olisi millään tavalla inhimillistäkään, sanoo kaupunginvaltuutettu, vanhempi konstaapeli Milla Kynkäänniemi tiedotteessa.

- Mikäli turvapaikanhakijoille ei löydy majoitustiloja, voi se pahimmillaan johtaa siihen, että turvapaikanhakijat joutuvat kadulle. Tämä lisää asukkaissa enemmän pelkoa kuin se, jos turvapaikanhakijoille on osoitettu toimivat ja asianmukaiset tilat, Kynkäänniemi jatkaa.

Ryhmä toivoo, että muutkin alueen kunnat yhteistyössä valtion kanssa osallistuvat turvapaikanhakijoiden majoittamiseen.

Perussuomalaisten Oulun valtuustoryhmä kertoi torstaina vastustavansa turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta, jota ei sen mukaan tulisi järjestää vastoin kaupunkilaisten tahtoa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kokoomuksen-oulun-valtuustoryhma-kaupungin-osallistuttava-hatamajoituksen-jarjestamiseen/705603/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 28.08.2015, 13:59:51
QuoteSanginsuun pakolaiskiistan parhaat palat

Kansallisen Vastarinnan toimitus osallistui Oulun Sanginsuun pakolaiskeskustelutilaisuuteen. Vastaanottokeskuksen puuhamiehet yrittivät valehdella oululaisille röyhkeästi maahanmuuton seurauksista.

Kuten olemme kirjoittaneet, Sanginsuun entisen metsäoppilaitoksen tiloihin avataan uusi 200 hengen vastaanottokeskus. Oulun poliisi on jo kertonut hukkuvansa turvapaikkahakemusten tulvaan. Kaupungin vastaanottokeskuksen johtaja on puolestaan vaatinut, että "Oulun seudun kuntiin ja Pohjois-Suomen alueelle" on "perustettava erittäin nopeasti uusia vastaanottokeskuksia". Tänä vuonna on arvioitu, että jopa 15 000 pakolaista saapuu Suomeen, kun aiemmin luku on ollut 3 500 luokkaa.

Ei ihme, että Sanginsuun koulu olikin keskiviikkoiltana täynnä turvallisuudestaan huolestuneita oululaisia. Ilmapiiri oli välillä jopa aggressiivinen. Tapahtuman jälkeen osallistujille jaettiin Vastarintaliikkeen käyntikortteja, ja muun muassa Oulu-lehti uutisoi aktivistien paikallaolosta. Poliisi oli ilmeisesti varautunut aktivistien läsnäoloon jo etukäteen, sillä eräältä Vastarintaliikkeeseen kuulumattomalta henkilöltä kysyttiin heti tilaisuuden alussa, oliko hän edustamassa "taustajärjestöä". Kireästä tunnelmasta huolimatta tapahtuma sujui rauhanomaisesti.

Kuten eilen kirjoitimme, oli paikalla ihmisiä, jotka ovat jo perheineen joutuneet kärsimään maahanmuuttajien ahdistelusta. Kaupungin työntekijät ja turvapaikkalobbaajat eivät suostuneet ottamaan vastuuta Oulun siirtolaisväestön lisääntyvästä määrästä; vastuu sysättiin valtiolle, ja oululaisten on heidän mukaansa vain opeteltava elämään monikulttuurisessa ympäristössä.

Tilaisuuteen saapuneiden oululaisten ärtymys nousi, kun tapahtuman järjestäjät valehtelivat kirkkain silmin, etteivät turvapaikanhakijat vaikuta millään tavalla rikostilastoihin. Kun keskustelu siirtyi pakolaisista aiheutuviin kuluihin, kaupunkilaisille kerrottiin, ettei huolta ole, sillä kaupungin sijaan valtio maksaa viulut!

Heikinharjun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho väitti, ettei pakolaisuus käytännössä heijastu lainkaan raiskaustilastoihin. Tätä todistellakseen Kansanaho oli ottanut mukaansa kaksi "tilastoja" sisältävää kirjaa, joita hän heilutteli yleisön edessä.

Poliisiammattikorkeakoulun tilastot kertovat kuitenkin erilaisesta todellisuudesta. Esimerkiksi viime vuonna 23,8 prosentissa raiskauksista tai sukupuoliyhteyteen pakottamisista epäilty oli ulkomaalaistaustainen. Rikosylikonstaapeli Marja Vuennon mukaan ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ilmoitetaan poliisille harvemmin kuin suomalaisten tekemistä. Ulkomaalaisten raiskaamat naiset kokevat suurempaa sosiaalista painetta ja häpeää, mikä saa heidät vaikenemaan kokemuksistaan.

Myös Oulun poliisi pääsi politikoimaan tapahtumassa. Poliisi Mikko Sjöberg yritti tukahduttaa keskustelua maahanmuuton haitoista. Hänen mukaansa maahanmuuttajarikollisuuteen liittyvät tilastot ovat "disinformaatiota". Maahanmuuttajista on poliisin mukaan turhaan tehty "mörkö". Sjöbergin valisti oululaisia, että merkittävä osa uusista tulokkaista on yliopiston käyneitä ja kielitaitoisia huippuosaajia.

Keskustelu rikostilastoista huipentui, kun vastaanottokeskuksen puolustajat "muistuttivat", että suurin osa Suomen rikoksista on suomalaisten suorittamia. "Miksi te ette pelkää toisianne!?", perheidensä puolesta pelkääviltä paikallisilta kysyttiin.
http://www.patriootti.com/sanginsuun-pakolaiskiistan-parhaat-palat/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: J.M on 28.08.2015, 15:38:23
Quote- Kaikkien turvapaikanhakijoiden kulut korvataan valtion taholta. EU-maana Suomi on yhdessä sovittujen pelisääntöjen puitteissa velvollinen ottamaan turvapaikanhakijat vastaan. Emme voi siis maana tai yksittäisenä kaupunkina kieltäytyä vastaanottamasta, eikä se olisi millään tavalla inhimillistäkään, sanoo kaupunginvaltuutettu, vanhempi konstaapeli Milla Kynkäänniemi tiedotteessa.

QuotePoliisi Mikko Sjöberg yritti tukahduttaa keskustelua maahanmuuton haitoista. Hänen mukaansa maahanmuuttajarikollisuuteen liittyvät tilastot ovat "disinformaatiota". Maahanmuuttajista on poliisin mukaan turhaan tehty "mörkö". Sjöbergin valisti oululaisia, että merkittävä osa uusista tulokkaista on yliopiston käyneitä ja kielitaitoisia huippuosaajia.

Valtion väkivaltakoneisto alkaa avoimesti kääntyä suomalaisia vastaan. Nice. Onneksi Forssassa oli (vielä toistaiseksi) asiat toisin.

Milloin kuulemme ensimmäisen armeijan kantahenkilökuntaan kuuluvan sanovan, että runsas muukalaismäärä on korvaamaton rikkaus ja ne on ihan tavallisia huippuosaajia?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 28.08.2015, 16:15:11
Quote from: J.M on 28.08.2015, 15:38:23
Valtion väkivaltakoneisto alkaa avoimesti kääntyä suomalaisia vastaan.

Se on kyllä ollut suomalaisia vastaan määritelmällisesti syntymästään saakka.

Persujen Oulun valtuustoryhmä ei ole tajunnut sitä vieläkään.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: J.M on 28.08.2015, 20:06:13
QuoteTurvapaikanhakijoiden määrä kasvaa pohjoisessa - Ouluun etsitään taas uutta hätämajoitustilaa

Oulun vastaanottokeskuksen Sanginsuuhun juuri perustama hätämajoitustila 200:lle uudelle turvapaikanhakijalle täyttyy viikonloppuna. Uusia turvapaikanhakijoita virtaa Ouluun jo kymmeniä päivässä.

Oulun vastaanottokeskus tarvitsee Ouluun uuden hätämajoitustilan jo ensi viikon alussa, kertoo vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho.

Ensimmäinen hätämajoitustila Sanginsuussa otettiin käyttöön viikko sitten. Nyt entisen Metsäkoulun asuntolan arvioidaan täyttyvän jo viikonlopun aikana.

– Etsimme kiireellisesti uutta majoituspaikkaa. Oulu on esittänyt joitakin kohteita, ja tutkimme niiden soveltumisen hätämajoitukseen heti ensi viikon alussa, Kansanaho kertoo.

Sanginsuun yleisötilaisuudessa keskiviikkona viranomaiset kertoivat Ouluun saapuneiden hakijoiden määrän kasvaneen jo yli 30:een päivässä. Loppuviiikosta tahti on kiihtynyt.

Turvapaikanhakijoita tulee koko ajan enemmän

Suomen virallinen ennuste turvapaikanhakijoiden kokonaismääräksi koko vuodelle oli vielä alkuviikosta 15 000 ihmistä, mikä on yli neljä kertaa tavanomaista enemmän. Nyt maahanmuuttoviraston johto puhuu jopa 40 000 hakijasta.

– Pohjoisesta on tullut keskeinen reitti turvapaikanhakijoille, Kansanaho toteaa.

Oulun kaupungin yhteistötoiminnan päällikkö Pasi Laukka kertoo saaneensa tiedon, että Ouluun saapui perjantaina 50 turvapaikanhakijaa. Hän ei enää hämmästy pakolaismäärän jatkuvasta kasvusta.

– Olemme olleet sinisilmäisiä. Ruotsiin tuli jo viime vuonna 80 000 turvapaikanhakijaa, Pasi Laukka muistuttaa.

– Toivoisin jo muiltakin alueen kunnilta humanitaarista apua.

Lahjoitukset SPR:n Konttiin

Vastaanottokeskukseen on tullut kansalaisilta tiedusteluja, mihin vaate- ja tavaralahjoituksia voisi antaa. Johtaja Sirpa Kansanahon mukaan Oulun vastaanottokeskuksessa ei ole tiloja lahjoitusten vastaanottamiseen eikä henkilökunta riitä lahjoitusten käsittelyyn. Lahjoittajat ohjataan SPR:n keräyspisteisiin, esimerkiksi Konttiin.

– On totta, että monet tulevat Ouluun ainut vaatekerta päällään, Kansanaho vahvistaa.

Yhden poikkeuksen Kansanaho mainitsee: Lastenvaunuista ja -rattaista on suuri pula Heikinharjun vastaanottokeskuksessa, jonne niitä voisi tuoda suoraankin - kuitenkin soittamalla ja sopimalla tuonnista henkilökunnan kanssa etukäteen.

YLE (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_maara_kasvaa_pohjoisessa_-_ouluun_etsitaan_taas_uutta_hatamajoitustilaa/8263337) 28.08.2015
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 28.08.2015, 21:13:33
http://mvlehti.net/2015/08/28/oulun-sanginjoen-pakolaisille-jarkattiin-jo-shoppausreissu-lidliin-arvaa-vaan-kenen-piikkiin/

Miksihän nuo ovat viety Tuiran Lidliin shoppailemaan, sillä Haapalehdon Lidl olisi Sanginsuuta huomattavasti lähempänä.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kukko on 29.08.2015, 00:21:46
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulun-vihreiden-valtuustoryhma-oulun-kannettava-vastuunsa-pakolaisista/705629/
QuoteOulun vihreiden val­tuus­to­ryh­mä: Oulun kannettava vastuunsa pakolaisista

Oulu 28.8.2015 19:11 | päivitetty 28.8.2015 19:23

Oulun vihreiden valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että Oulu kantaisi vastuunsa ja ottaisi vastaan maailmalta tulevat pakolaiset. Valtuustöryhmä vaatii Oulun kaupungin virkamiehiltä pikaista toimintaa soveltuvien tilojen kartoittamiseksi ja tarjoamiseksi vastaanottokeskuksen käyttöön.

Valtuustoryhmä painottaa tiedotteessaan, että turvapaikanhakijoita tulee kohdella ihmisoikeuksista tinkimättä.

– Hädänalaisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttaminen ei ole pois Suomen köyhien ja heikompien auttamisesta. Välittäminen lisää välittämistä
- ja sitä me Suomessa sekä maailmalla tarvitsemme juuri nyt, toteaa vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko.

Pitkon mukaan on myös tarpeen kehittää verkosto vaatteiden ja muiden tarpeellisten käyttötavaroiden keräämiseksi ja jakamiseksi niitä tarvitsiville.

Lisäksi valtuustoryhmä toivoo, että kantasuomalaisten sosiaalisessa mediassa esittämä raivo laantuisi ja vaihtuisi rakentavaksi keskusteluksi siitä, kuinka maahan jäävät turvapaikanhakijat saataisiin kotoutettua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Oulun perussuomalaisten valtuustoryhmä kertoi aikaisemmin torstaina vastustavansa turvapaikanhakijoiden hätämajoituksen järjestämistä ilman kaupunkilaisten tahtoa. Sen sijaan Oulun kokoomuksen valtuustoryhmä toivoi vihreiden tapaan myös Oulun kaupungin osallistuvan turvapaikanhakijoiden hätämajoittamiseen.

Toistan vielä vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Jenni Pitkon ajatuksen: "Hädänalaisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttaminen ei ole pois Suomen köyhien ja heikompien auttamisesta. Välittäminen lisää välittämistä."

"Välittäminen" on siis se valuutta jolla jatkossa kustannamme täällä Oulussa köyhien ja heikoimpien auttamisen. Kerromme köyhille eläkeläisille että "sori ei ole enää rahaa, mutta tässä sulle halipusillisen verran välittämistä, mene ja osta sillä ruokaa ja lääkkeitä". Kerromme lapselleen lääkäriaikaa kaipaavalle yh-äidille että "kolmen kuukauden päästä ehkä pääsisi mutta saat tästä kourallisen välittämistä jos se auttaisi sillä aikaa". Jätän sanomatta minkä verran välitän Jenni Pitkosta.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Emo on 29.08.2015, 00:31:36
Kuulin kautta rantain, että yksi tutun tuttu oli matkustanut bussilla Torniosta Ouluun, ja oli ollut ihmeissään (nuori poika),  kun bussi oli täynnä turvapaikkaretkeilijöitä matkalla Ouluun ilmaisen elämän luo.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: -PPT- on 29.08.2015, 00:32:30
Kieltämättä aika hottis tuo Oulun vihreiden vetäjä. En minä silti antaisi hänelle mitään valtaa omia asioitansa pitemmälle meneviin asioihin.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 29.08.2015, 00:36:09
Quote from: Emo on 29.08.2015, 00:31:36
Kuulin kautta rantain, että yksi tutun tuttu oli matkustanut bussilla Torniosta Ouluun, ja oli ollut ihmeissään (nuori poika),  kun bussi oli täynnä turvapaikkaretkeilijöitä matkalla Ouluun ilmaisen elämän luo.

Oulun Virheiden puheenjohtaja Jenni Pullapitko on jo varmaan leipomassa pullaa uusille nuorukaisille.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 29.08.2015, 08:25:35
Kaikki uudet VOKit on sijoitettava keskelle korpea, niin viidakkorumpu laulaa etelään oikeaa laulua. Parempi tietysti on ettei uusia VOKkeja tule ja rajatarkastukset palautetaan. Tämä on Euroopassa jossain vaiheessa väkisinkin edessä, mikään ei sitä tule estämään. Schengen jää romukoppaan. Afrikasta tulevien elintasopakolaisten virta on loputon ja hukuttaa Euroopan alleen.

QuoteKaikkien turvapaikanhakijoiden kulut korvataan valtion taholta.
Ja valtio saa rahansa Siriuksen tähtijärjestelmästä? Vaiko suomalaislta veronmaksajilta?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 29.08.2015, 08:30:24
Quote– Hädänalaisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttaminen ei ole pois Suomen köyhien ja heikompien auttamisesta. Välittäminen lisää välittämistä - ja sitä me Suomessa sekä maailmalla tarvitsemme juuri nyt, toteaa vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko.

ok, kiva kuulla. tällä perusteella sitä rahaa varmaankin sitte on niin, että ei tarvitse leikata vammaisilta, vanhoilta, työttömiltä Suomalaisilta
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Emo on 29.08.2015, 09:44:05
Heh heh ... tunnenpa yhden perheen, jolla oli jonkinasteinen jo ilmeisesti melko lähellä toteutumista oleva suunnitelma rakentaa ok-talo Kempeleeseen, mutta nyt kun Oulu siinä kyljessä mokuttaa ja islamisoituu, niin perhe aikoo jatkaa asumistaan ahtaassa rivitalopätkässään kun lapsetkin jo kuitenkin yläasteella, niin uskovat saavansa mokugheton naapurista rivitalon helpommin kaupaksi kuin omakotitalon (sitten joskus tulevaisuudessa). Ja mistä sen tietää, milloin Kempeleen omatunto herää, ja retkua alkaa sinnekin vaeltaa ilmaisen elämän toivossa.

Kun työstä ei ole varmuutta, ja ympäristö pilaantuu, niin ihmiset tekevät jo tänään melko suuriakin ratkaisuja näillä nyt saatavilla olevilla faktoilla. Oulukin on kuitenkin suht pieni kaupunki, työttömyydestä pahoin kärsivä persläpi, joka on pian tuhottu.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kulttuurirealisti on 29.08.2015, 09:50:35
Quote from: Ink Visitor on 19.08.2015, 15:11:37Eniten hakijoita Suomeen on tullut Irakista, Somaliasta, Albaniasta ja Afganistanista. Myös syyrialaisten määrä on kesän aikana noussut.

Kaikkein hankalimmin sopeutuvaa porukkaa on siis Suomeen tulossa. Syyrialaisten suhteen on vähän vielä pakka auki, mutta samalta suunnalta ja samanlaisesta kulttuuristahan ne ovat tulossa. Eli verorahoille vastinetta, wippajei!
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Ernst on 29.08.2015, 13:40:53
Quote from: Kulttuurirealisti on 29.08.2015, 09:50:35

Kaikkein hankalimmin sopeutuvaa porukkaa on siis Suomeen tulossa. Syyrialaisten suhteen on vähän vielä pakka auki, mutta samalta suunnalta ja samanlaisesta kulttuuristahan ne ovat tulossa. Eli verorahoille vastinetta, wippajei!

Ei oikein rehellisesti, viittaan älylliseen rehellisyyteen, olettaa Syyriasta tulevan niitä kaikkein mukavimpia ja sopeutuvimpia rauhanihmisiä. Esimerkiksi kansanedustaja Nasima Razmyarin isä kieltäytyy edelleenkin oppimasta suomea, vaikka oli Afganistanin kommunistihallinnon terävimpiä kärkiä. Tai sitten ei kykene, mistä valistunut lukija voi tehdä päätelmiä afgaanikynien yleisestä ja suhteellisesta terävyydestä.

Eivät ne kaikki syyrialaiskynätkään osoittaudu yhtä teräviksi täällä. Terävyydeksi en laske onnistuneita terroritekoja ja-organisoitumisia tai rikollisuutta.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Ano Nyymi on 29.08.2015, 20:33:22
Quote from: Hamsteri on 28.08.2015, 03:21:31
Kaleva tekee poliittisia nimilistoja. Pelottaa.

Hirmuista vihanlietsontaa tuollaisten listojen teko.  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nyymi on 29.08.2015, 20:36:44
Quote from: Kulttuurirealisti on 29.08.2015, 09:50:35
Quote from: Ink Visitor on 19.08.2015, 15:11:37Eniten hakijoita Suomeen on tullut Irakista, Somaliasta, Albaniasta ja Afganistanista. Myös syyrialaisten määrä on kesän aikana noussut.

Kaikkein hankalimmin sopeutuvaa porukkaa on siis Suomeen tulossa. Syyrialaisten suhteen on vähän vielä pakka auki, mutta samalta suunnalta ja samanlaisesta kulttuuristahan ne ovat tulossa. Eli verorahoille vastinetta, wippajei!

Kysynkin: miksi Suomi saa kaikkein paskimmat mamut?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Uuno Nuivanen on 31.08.2015, 13:14:35
Quote from: Nyymi on 29.08.2015, 20:36:44
Quote from: Kulttuurirealisti on 29.08.2015, 09:50:35
Quote from: Ink Visitor on 19.08.2015, 15:11:37Eniten hakijoita Suomeen on tullut Irakista, Somaliasta, Albaniasta ja Afganistanista. Myös syyrialaisten määrä on kesän aikana noussut.

Kaikkein hankalimmin sopeutuvaa porukkaa on siis Suomeen tulossa. Syyrialaisten suhteen on vähän vielä pakka auki, mutta samalta suunnalta ja samanlaisesta kulttuuristahan ne ovat tulossa. Eli verorahoille vastinetta, wippajei!

Kysynkin: miksi Suomi saa kaikkein paskimmat mamut?

Koska Suomi on ainoa joka ne huolii.
Title: 2015-08-31 Kaleva: Ouluun VOK tukiyhdistys
Post by: ElinaElina on 31.08.2015, 13:33:59
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/ouluun-perustetaan-tukiyhdistys-pakolaisten-auttamiseksi/705790/

QuoteAuttamishalun kanavoimiseksi Ouluun perustetaan tukiyhdistys, joka ryhtyy välikädeksi ruuhkautuneen ja ylikuormitetun vastaanottokeskuksen ja vapaaehtoisten auttajien välillä.

Yhdistyksen taustajoukossa on henkilöitä eri puolilta, muun muassa seurakunnasta ja Oulun kaupunginvaltuustosta.

Yhtenä puuhanaisena on ollut valtuutettu Satu Haapanen (vihr.), joka kutsuu kaikki asiasta kiinnostuneet yksityiset ja järjestöt torstai-iltana Kirkkotorin päiväkeskukseen kello 18-20, jolloin yhdistys perustetaan ja toimintaa suunnitellaan.

Artikkelissa ei mainita, että tämä vok-tukiyhdistysten perustaminen tapahtuu kaikkien vokkien yhteyteen ja on jo tapahtunut. Poikkeuksena oli Ruovesi, joka on niin pieni paikkakunta että siellä tyydyttiin SPR toimintaan.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kemolitor on 31.08.2015, 19:55:57
Quote
Oulu etsii lisää tilaa tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­le

Pohjoisen kautta tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi. Oulun kaupunki etsii koko ajan lisämajoituspaikkoja, joihin turvapaikanhakijoita voitaisiin väliaikaisesti majoittaa.

Kaupungin johdon allekirjoittamassa tiedotteessa sanotaan, että Oulussa pyritään löytämään ratkaisuja, jotka ovat kaupunkilaisten kannalta ymmärrettäviä.

Kaupunki tukee myös vastuu viranomaisten toimintaa.

Kaleva: Oulu etsii lisää tilaa tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­le (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulu-etsii-lisaa-tilaa-turvapaikanhakijoille/705799/)

Ja se kaupungin tiedote:
Quote
Oulu kantaa vastuunsa turvapaikanhakijoista

Oulun vastaanottokeskus ja väliaikaismajoituspaikat ovat täynnä turvapaikanhakijoista. Pakolaisvirta pohjoisen kautta on lisääntynyt merkittävästi.

Oulun kaupunki hakee aktiivisesti väliaikaisia lisämajoituspaikkoja sekä omista että alueen muista kysymykseen tulevista kiinteistöistä. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka ovat myös kaupunkilaisten kannalta ymmärrettäviä. Me oululaiset tiedostamme vastuumme ihmisten hädässä ja toimimme omien arvojemme mukaisesti rohkeasti, reilusti ja vastuullisesti.

Oulun kaupunki antaa kaiken tukensa vastuuviranomaisten toimintaan.

Juha Hänninen
Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Riikka Moilanen
Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Matti Pennanen
Oulun kaupunginjohtaja

Oulun kaupunki (http://www.ouka.fi/oulu/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/-/asset_publisher/s8Z1/content/oulu-kantaa-vastuunsa-turvapaikanhakijoista/50266;jsessionid=B25B068E78B8FCE4AC79E408A77FCF05?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Fetusivu%3Bjsessionid%3DB25B068E78B8FCE4AC79E408A77FCF05%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_jUb2%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3D_118_INSTANCE_l4Mb__column-1%26p_p_col_count%3D2)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: miheikki on 31.08.2015, 20:12:26
Muhos 150

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoille_uusi_hatamajoitusyksikko_muhoksen_paivarinteelle/8269243
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 31.08.2015, 21:34:36
Quote from: Kemolitor on 31.08.2015, 19:55:57

Ja se kaupungin tiedote:
Quote
Oulu kantaa vastuunsa turvapaikanhakijoista

Oulun vastaanottokeskus ja väliaikaismajoituspaikat ovat täynnä turvapaikanhakijoista. Pakolaisvirta pohjoisen kautta on lisääntynyt merkittävästi.

Oulun kaupunki hakee aktiivisesti väliaikaisia lisämajoituspaikkoja sekä omista että alueen muista kysymykseen tulevista kiinteistöistä. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka ovat myös kaupunkilaisten kannalta ymmärrettäviä. Me oululaiset tiedostamme vastuumme ihmisten hädässä ja toimimme omien arvojemme mukaisesti rohkeasti, reilusti ja vastuullisesti.

Oulun kaupunki antaa kaiken tukensa vastuuviranomaisten toimintaan.

Juha Hänninen
Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Riikka Moilanen
Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Matti Pennanen
Oulun kaupunginjohtaja

Oulun kaupunki (http://www.ouka.fi/oulu/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/-/asset_publisher/s8Z1/content/oulu-kantaa-vastuunsa-turvapaikanhakijoista/50266;jsessionid=B25B068E78B8FCE4AC79E408A77FCF05?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Fetusivu%3Bjsessionid%3DB25B068E78B8FCE4AC79E408A77FCF05%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_jUb2%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3D_118_INSTANCE_l4Mb__column-1%26p_p_col_count%3D2)
Hänninen Kokoomus, Moilanen Keskusta, Pennanen Kokoomus. Hännistä monet pitäneet isänmaallisena miehenä. Nyt saivat nenillensä hah..
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 31.08.2015, 21:40:41
Ainoa hyvä puoli on että uusi iPhone-kasarmi ei tule Oulun kaupungin keskustan läheisyyteen. Sääli tietenkin Muhoslaisten puolesta.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 31.08.2015, 21:46:31
Juha Hänninen Ylen vaalikoneessa viime keväänä:

QuoteKysymys: Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.

Ehdokkaan kommentti:

Nykyinen taso, noudattaen kansainvälisiä sopimuksia, on hyvä taso.

Kysymys: Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi.

Ehdokkaan kommentti:

En vastusta maahanmuuttoa, mutta suhtaudun maahanmuuttoon kriittisesti. Terrorismi on raaistunut ja yleistynyt ja uhkaa koko maailmaa. Tähän uhkaan on Suomen myös varauduttava. Kulunvalvonta on tärkeä osa turvallisuuttamme. Työperäinen maahanmuutto on hyvä asia.

Kysymys: Vaalilupauksista täytyy pitää kiinni.

Ehdokkaan kommentti:

Rehellisyys ja luottamus on kaiken perusta.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kummastelija on 02.09.2015, 21:39:05
Taas töistä kotiin mamubussilla. Bussissa 6 miestä (20-30 v). Ostoksilla käyty. Kolmella bussillinen vaatteita henkkamaukalta. Kahdella lidln kauppalasti. Yks kotiutunut hyvin - pullo tiukkaa viinaa alkosta. Pari iPhonea näprättävänä. Muilla älysamsungit.

Eilen 10 nuorta miestä - pääosin somaleita. Valtaosaltaan käyneet shoppailemassa. Kahdella ostetut luurit ja simmikortit. Bussibarometrin mukaan 95% tulijoista on 20-35 v miehiä.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 03.09.2015, 08:46:58
Quote from: kummastelija on 02.09.2015, 21:39:05

Bussi 35? Kuljen sillä pari kertaa vuodessa töihin, muuten hoidan työmatkat fillarilla. Itse olen tuon linjan bussia kutsunut jo vuosikausia mamuvankkureiksi. Työpaikkani sijaitsee lähes VOKin naapurissa ja nuoria miehiä ovat, naisia en ole nähnyt kuin pari kertaa. Laumoina vaeltavat siinä Ojaraudan vieressä olevalla kirppiksellä. Sattumuksia odotellessa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 03.09.2015, 11:48:50
QuoteVas­taa­not­to­kes­kuk­sen tilat ovat täynnä – johtaja vetosi Oulun kaupunkiin lisätilan löytämiseksi

Oulun vastaanottokeskus ei voi enää vastaanottaa uusia turvapaikanhakijoita. Kaikki tilat ovat nyt käytössä. Myös Sanginjoen hätämajoituskeskus on täynnä, ja Päivärinne täyttyy viimeistään perjantaina.

Vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho lähetti varhain torstaiaamuna vetoomuksen sähköpostitse kaupunginjohtaja Matti Pennaselle ja muulle kaupunginjohdolle lisätilan löytämiseksi.

Julkisuudessa ollut tieto vastaanottokeskuksen ja Oulun kaupunginjohdon tapaamisesta torstaiaamuna ei pitänyt paikkansa, sillä koko Oulun kaupunginjohto lähti Luulajaan, eikä kenellekään ollut tietoa mahdollisesta kokouksesta.

Kaupunginjohto varautui kuitenkin ottamaan tilakysymykseen kantaa matkan aikana, jos sopivia vaihtoehtoja löytyy.

Naapurikunnat eivät reagoineet tilakysymykseen

Palloa heitettiin myös naapurikuntiin. Viimeksi seudun kunnat olivat koolla viime tiistaina, eikä siellä kaupunginhalllituksen puheenjohtaja Riikka Moilasen (kesk.) mukaan kukaan muu kuin Muhos asiaan reagoinut.

- Pakolaisvirtaa emme voi pysäyttää, se on tosiasia, joka meidän on pystyttävä nyt vain järkevästi hoitamaan, totesi Moilanen.

Kaupunginjohtaja Matti Pennanen oli samoilla linjoilla.

- Meillä on vapaana isoja teollisuustiloja, mutta niistä puuttuu peseytymis- ja sosiaalitilat näin suurille joukoille. Yksi mahdollisuus voisi olla konttien käyttäminen apuna, pohti Pennanen

Apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikin mukaan tämä olisi täysin mahdollista.

Kansanahon viesti tilojen täyttymisestä tuli juuri ennen kaupunginhallituksen Luulajan bussin lähtöä kaupungintalolta.

Luulajaan lähti myös konsernijohtaja Ari Heikkinen, joka ryhtyi bussista käsin vielä selvittämään tilannetta. Tiloja on etsitty jo aiemmin, mutta toistaiseksi sopivia ei ole löytynyt.

- Teemme parhaamme, sillä ei todellakaan ole kenenkään etu, että turvapaikanhakijat joutuvat majoittumaan puistoissa tai jossain vastaavissa paikoissa.

Pelkästään edellisenä yönä Ouluun oli tullut 77 turvapaikanhakijaa.

Pelkona turvapaikanhakijoiden hajaantuminen

Kaupunginhallitukseen kuuluu myös yksi poliisi,Oulun poliisilaitoksen vanhenmpi konstaapeli Milla Kynkäänniemi (kok.). Hän on huolissaan siitä, että turvapaikan hakijoiden määrät alkavat olla jo niin suuret, ettei tilanne pysy kenenkään hanskassa.

- Kun turvapaikanhakijat huomaavat, ettei vastaanottokeskuksiin mahdu, he lähtevät helposti omille teilleen. Rekisteröimättömien turvapaikanhakijoiden määrä on vaarassa kasvaa.

Kynkäänniemen mielestä sisäministeriön pitäisikin  nyt tutkia lainsäädännön suoma mahdollisuus järjestelykeskusten perustamisesta.

Niiden perustaminen olisi Ely-keskusten vastuulla. Niissä kaikki turvapaikanhakijat ensin rekisteröitäisiin ja vasta sitten toimitettaisiin vastaanottokeskuksiin.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/vastaanottokeskuksen-tilat-ovat-taynna-johtaja-vetosi-oulun-kaupunkiin-lisatilan-loytamiseksi/706026/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 03.09.2015, 12:35:10
QuoteOulun poliisilaitoksen vanhenmpi konstaapeli Milla Kynkäänniemi (kok.). Hän on huolissaan siitä, että turvapaikan hakijoiden määrät alkavat olla jo niin suuret, ettei tilanne pysy kenenkään hanskassa.
Eli tilanne on muka vielä ns hanskassa? Ei todellakaan ole.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Uuno Nuivanen on 03.09.2015, 12:40:05
Ruotsissa riehuvaa sotaa pakenevia hädänalaisia, anna mun kaikki kestää.   :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kukko on 03.09.2015, 14:17:10
Kaleva sentään vielä avaa kommentoinnin, kova sensuuri toki käy. Kopsin yhden hyvän kommentin tänne:

QuoteSyyllistäminen 3.9.2015 13:00

Mielenkiintoista tässä keskustelussa on myös se, kuinka huolestuneita paikallisia syyllistetään ja yritetään muuttaa mielipiteitä vain sanomalla että meidän on pakko tehdä tama. Ketään ei voi pakottaa muuttamaan mielipidettään, tottakai sen mielipiteen esittäminen pitää tehdä toisia kunnioittavalla tavalla eikä uhkailemalla tai halveksimalla. Henkilökohtaisesti olen huolestunut. Olen huolestunut siksi että omat ala-asteikäiset lapseni ovat käytännössä arki-iltapäivät itsekseen kotona koska meidän vanhempien on käytävä töissä eikä rinteellä ole esimerkiksi nuorisotiloja. Olen huolestunut myöskin siksi, että nyt samaan aikaan lasteni läheisyydessä on 150 vapaa-ajan ongelmista kärsivää pakolaista. Tai sanottakoon vähäosaista ihmistä jotka on stressin ja paineen alla, koska olisin yhtälailla huolissani jos rinteelle otettaisiin lasteni kanssa aikaa viettämään 150 työtöntä, köyhää, asunnotonta tai alkoholisoitunutta jne. suomalaista. Nämä henkilökohtaista kriisiään läpikäyvät ihmiset on näet juuri heitä jotka saattavat tehdä epätoivoisia tekoja, olipa ne kuinka pieniä tai isoja tahansa. Nyt tämän (toivottasti aiheettoman) huolen vuoksi, koen että minut leimataan suvaitsemattomaksi vihapuhujaksi ja minun täytyisi nöyristellä ja olla hiljaa arrogantisti esiintyvän vastaanottokeskuksen johtajan sekä SPR:n johtajan edessä. Koska tällainen tunne minulla sisälläni nousi eilisessä infotilaisuudessa. Ja tätä tunnetta te ette pois saa vaikka väittäisitte muuta, niin se ihmismieli toimii....
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kommentti-meista-jokainen-tarvitsee-majapaikan/706000/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kummastelija on 03.09.2015, 16:37:41
Quote from: Blanc73 on 03.09.2015, 08:46:58
Quote from: kummastelija on 02.09.2015, 21:39:05
Taas töistä kotiin mamubussilla. Bussissa 6 miestä (20-30 v). Ostoksilla käyty. Kolmella bussillinen vaatteita henkkamaukalta. Kahdella lidln kauppalasti. Yks kotiutunut hyvin - pullo tiukkaa viinaa alkosta. Pari iPhonea näprättävänä. Muilla älysamsungit.

Eilen 10 nuorta miestä - pääosin somaleita. Valtaosaltaan käyneet shoppailemassa. Kahdella ostetut luurit ja simmikortit. Bussibarometrin mukaan 95% tulijoista on 20-35 v miehiä.

Bussi 35? Kuljen sillä pari kertaa vuodessa töihin, muuten hoidan työmatkat fillarilla. Itse olen tuon linjan bussia kutsunut jo vuosikausia mamuvankkureiksi. Työpaikkani sijaitsee lähes VOKin naapurissa ja nuoria miehiä ovat, naisia en ole nähnyt kuin pari kertaa. Laumoina vaeltavat siinä Ojaraudan vieressä olevalla kirppiksellä. Sattumuksia odotellessa.
Bussi 10. Päivän saldo: 6 partaista poikaa. Ostoksilla käyty. Poliisilaitoksen edessä toinen puolitusinaa partapoikia.

Mielenkiinnolla odotetaan miten pojat jaksaa 2kk kaamoksen "pikkupakkasissa"...
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kemolitor on 03.09.2015, 19:37:16
Quote
Vas­taa­not­to­kes­kus­ten tukiyhdistys perustettiin Ouluun

Kirkkotorin koulutuskeskuksessa on menossa Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistyksen perustamiskokous. Paikalla on arvioita toistasataa ihmistä, jotka ovat kiinnostuneet yhdistyksen toiminnaista.

Nyt perustettavan yhdistyksen tarkoitus on kanavoida sellaista toimintaa, jolla voidaan auttaa Ouluun tulleita turvapaikanhakijoita.

Lisäksi yhdistyksen kautta voidaan tukea vastaanottokeskusten toimintaa.

Kaleva: Vas­taa­not­to­kes­kus­ten tukiyhdistys perustettiin Ouluun (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/vastaanottokeskusten-tukiyhdistys-perustettiin-ouluun/706067/)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 04.09.2015, 13:13:55
QuoteUsein tulijan ainoa omaisuus ovat päällä olevat kesävaatteet. He ovatkin kiitollisia, kun saavat mahdollisuuden käydä suihkussa ja evääksi palan sämpylää ja puhdasta vettä. Leipien jakoon ja leipien voitelemiseen keskus on saanut apua vapaaehtoisilta, sillä vakituisen väen aika ei yksinekratisesti riitä kaikkeen tarpeelliseen työhön.

Leipien jakoon ja leipien voitelemiseen keskus on saanut apua vapaaehtoisilta

Miten ihmeessä aikuiset ihmiset eivät voi itse levittää margariiniä leivälle?!   :flowerhat:

http://yle.fi/uutiset/lapset_ja_naiset_siivouskomerossa_miehet_kaytavilla__oulun_vastaanottokeskukseen_ei_enaa_mahdu__video/8276498
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Uuno Nuivanen on 04.09.2015, 13:15:29
Quote from: Sydämistynyt on 04.09.2015, 13:13:55

Ilmeisesti siitäkin syntyisi äbäläwäbälä ja tappelu.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Faidros. on 04.09.2015, 13:17:24
Quote from: Sydämistynyt on 04.09.2015, 13:13:55
Miten ihmeessä aikuiset ihmiset eivät voi itse levittää margariiniä leivälle?!   :flowerhat:

Ei ole työlupaa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 04.09.2015, 13:29:29
Quote from: Sydämistynyt on 04.09.2015, 13:13:55
QuoteUsein tulijan ainoa omaisuus ovat päällä olevat kesävaatteet. He ovatkin kiitollisia, kun saavat mahdollisuuden käydä suihkussa ja evääksi palan sämpylää ja puhdasta vettä. Leipien jakoon ja leipien voitelemiseen keskus on saanut apua vapaaehtoisilta, sillä vakituisen väen aika ei yksinekratisesti riitä kaikkeen tarpeelliseen työhön.

Leipien jakoon ja leipien voitelemiseen keskus on saanut apua vapaaehtoisilta

Miten ihmeessä aikuiset ihmiset eivät voi itse levittää margariiniä leivälle?!   :flowerhat:

http://yle.fi/uutiset/lapset_ja_naiset_siivouskomerossa_miehet_kaytavilla__oulun_vastaanottokeskukseen_ei_enaa_mahdu__video/8276498

ei ne mitään aikuisia ole, lapsia vielä raukat. ei pysy mikään spathaa/machetea pienempi kädessä kun ei ole koulutettu kuin kurkkuja viipaloimaan
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: MacGyver on 04.09.2015, 13:56:25
"Tämä on katastrofi" – Oulussa turvapaikanhakijoita siivouskomeroihin ja kontteihin

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441334063775.html

Oikein mieltä lämmittävä kuva tuossa jutussa;

(http://is11.snstatic.fi/img/626/1441334060388.jpg)

edit:
Tutut liturgiat jälleet tuossakin:
"Kunnalle hyötyä
Kansanaho ottaa esimerkiksi Pudasjärven kunnan, joka on avannut ovensa turvapaikanhakijoille. Hän muistuttaa, että kunta hyötyy tulijoista monin eri tavoin.

– Ensinnäkin kunta saa tyhjillään olleista kiinteistöistä vuokratuloja. Toiseksi kuntaan tulee työpaikkoja ja kolmanneksi turvapaikanhakijat käyttävät rahansa kuntaan ostamalla itse ruokansa, Kansanaho laskee.

Mikäli kunnat eivät ole halukkaita ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan, heitä saattaa silti tulla, sillä siinä tapauksessa Maahanmuuttovirasto joutuu vuokraamaan tarvittavat tilat yksityisiltä. Ja ne tilat saattavat sijaita juuri niissä kunnissa, jotka eivät ole halunneet ottaa turvapaikanhakijoita vastaan.

– Yhteistyö kuntien kanssa on huomattavasti positiivisempi tapaa kuin se, että joudumme tulemaan kuntiin väkisin, Kansanaho painottaa.

Oulussa perustettiin torstaina illalla tukiyhdistys, joka ottaa lajitellakseen Oulun seudun vastaanottokeskuksille tulevat tavaralahjoitukset."
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Rikastettu uraani on 04.09.2015, 13:58:09
Quote from: Sydämistynyt on 04.09.2015, 13:13:55
QuoteUsein tulijan ainoa omaisuus ovat päällä olevat kesävaatteet. He ovatkin kiitollisia, kun saavat mahdollisuuden käydä suihkussa ja evääksi palan sämpylää ja puhdasta vettä. Leipien jakoon ja leipien voitelemiseen keskus on saanut apua vapaaehtoisilta, sillä vakituisen väen aika ei yksinekratisesti riitä kaikkeen tarpeelliseen työhön.

Leipien jakoon ja leipien voitelemiseen keskus on saanut apua vapaaehtoisilta

Miten ihmeessä aikuiset ihmiset eivät voi itse levittää margariiniä leivälle?!   :flowerhat:

http://yle.fi/uutiset/lapset_ja_naiset_siivouskomerossa_miehet_kaytavilla__oulun_vastaanottokeskukseen_ei_enaa_mahdu__video/8276498
Jahas seuraavaksi esitetään toive että nuoria naikkosia voisi tulla pyllynpyyhkijäksi vessakäynneille ja hieromaan lihaksia.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Lahti-Saloranta on 04.09.2015, 13:58:31
Quote
Oulu kantaa vastuunsa turvapaikanhakijoista
Osaltaan Oulu onkin vastuussa noista pakolaisista. Aikoinaan Oulun seutu taisi olla suurimpia tervan tuottajia ja tervaahan käytettiin orjalaivoissa.
Se että Afrikasta tulee näitä pakolaisia ylikansoituksen vuoksi ei tosin johdu orjalaivan tervasta vaan sen vähyydestä.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: MacGyver on 04.09.2015, 13:59:13
pois
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 04.09.2015, 14:00:30
mitkä "rahansa" ?

VMP  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 04.09.2015, 14:13:27
Vielä tummoinen lainaus Kalevan uutisesta:

QuoteHenkilökunta joutuu tekemään laittoman pitkiä vuoroja ilman vapaapäiviä. Esimerkiksi kesälomaltaan palannut virkailija kertoo olleensä kesäloman jälkeen töissä 11 päivää peräjälkeen. Työpäivä alkaa aamu kahdeksalta ja päättyy illalla kymmenen yhdentoista aikaan.

Eikö ammattiyhdistysliike puutu asiaan?  Työsuojeluviranomaiset?  Onko Suomeen julistettu poikkeustila, jonka varjolla vastaanottokeskuksissa saa rikkoa kaikkia Suomen lakeja?  Evitskogissa tilat on vain 160 hengelle mitoitettuja, joten siellä joudutaan johtamaan likavedet suojeltuun järveen.

http://yle.fi/uutiset/lapset_ja_naiset_siivouskomerossa_miehet_kaytavilla__oulun_vastaanottokeskukseen_ei_enaa_mahdu__video/8276498

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 04.09.2015, 14:43:33
Quote from: Sydämistynyt on 04.09.2015, 14:13:27
Eikö ammattiyhdistysliike puutu asiaan?

Juurihan ay-liike sai vastaanottokeskukset pystyyn. Kysymykset on tehty. Teidän pitää ymmärtää myös sellainen asia... Hei, hei, ei mennä sinne perässä.  Pitää muistaa, että ihmisillä on omat rajansa.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 04.09.2015, 16:51:54
Puoli tuntia sitten kävelin Oulun poliisilaitoksen ohi ja piha muistutti Bagdadilaista toria. Juuri nyt oma henk.kohtainen vitutus on saavuttanut maximinsa, lannistunut ja raivostunut olo yhtaikaa. Ja tilanne tulee vain pahenemaan  >:( :'(
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 04.09.2015, 16:55:45
QuoteViikoittain löydettävä tilat 200:lle turvapaikanhakijalle

(http://www.oululehti.fi/etusivu/7630141.jpg)
Oulun poliisiaseman odotustila täyttyi väsyneistä miehistä perjantaina.

Kadri Hamza on silminnähden väsynyt. Hän on matkustanut Palestiinasta Libyaan, sieltä laivalla Italiaan ja junalla halki Euroopan aina Ruotsiin saakka.

Hamza tuli Haaparannan ja Tornion kautta Ouluun viime yönä. Samalla junalla tuli myös 21 irakilaista, kaikki miehiä.

Yön miehet viettivät kadulla Oulun poliisiaseman edessä. Yö oli kylmä, mutta aamulla he pääsivät sisätiloihin lämmittelemään. Ohikulkija kävi tuomassa miehille syötävää ja juotavaa.

Poliisin odotushuoneessa monet yrittävät torkkua. Kukaan ei juuri keskustele. Miehet odottavat, että he pääsisivät jättämään turvapaikkahakemuksensa.

Mihin he lähtevät sen jälkeen, sitä eivät taida viranomaisetkaan vielä tietää. Viime tiistaina Päivärinteelle avatussa hätämajoitusyksikössä alkaa sielläkin olla jo täyttä.

Hamzan opiskelut jäivät Palestiinassa kesken. Hän pakeni maan levottomuuksia Libyaan, jossa hänen vanhempansa jo olivat.

– Libya on huono maa. Jos kävelee kadulla, joku voi ampua kuoliaaksi tai auto ajaa päälle.

Kun Hamza puhuu Libyasta ja vanhemmistaan, kasvot kääntyvät alaspäin. Hän näyttää entistäkin väsyneemmältä.

– Ei minulla ollut siinä maassa mitään tulevaisuutta.

Hamzan eno on asunut Suomessa 15 vuotta, mutta hän ei ole ottanut enoonsa yhteyttä. Ainakaan vielä. Kun turvapaikkahakemukset saadaan sisään ja jokin majoituspaikka löytyy, Hamza toivoo saavansa enonsa kiinni.

Ghassan Alwila ja Ahmad Aldkhaal pakenivat Suomeen Irakista. Periaatteessa he olisivat voineet lähteä mihin päin Eurooppaa tahansa, mutta he halusivat tulla tänne.

– Tiesimme hieman suomalaisesta kulttuurista, miehet sanovat.

Alwila ja Aldkhaal sanovat, että elämä Irakissa kävi mahdottomaksi. Shiiojen ja sunnien välinen vihanpito sai miehet pelkäämään henkensä puolesta.

– Kuvittele, että Helsinki olisi shiiojen kaupunki ja Oulun sunnien. Et voisi matkustaa Helsinkiin lainkaan, koska siellä sinut tapettaisiin, miehet kuvailevat.

– Joka päivä tuhansia ihmisiä kuolee. Kaduilla ja teillä kulkiessaan on pelättävä pommeja.

Alwila ja Aldkhaal sanovat, että Suomeen tulevat ne, jotka joutuvat Irakissa suurimpiin ongelmiin.

– Naisille ja lapsille tänne matkustaminen olisi liian vaikeaa.

Osa maasta pakenevista perheistä, naisista ja lapsista sekä vanhemmista ihmisistä jää mielummin Etelä- ja Keski-Eurooppaan kuin matkustaa näin pohjoiseen.

Aldkhaal kertoo, että irakilaiset turvapaikanhakijat tulivat Turkin kautta kumiveneellä Kreikkaan. Kumivene meni myrskyssä rikki, ja rannikkovartiosta pelasti heidät merestä.

– Veneessä oli 60 ihmistä, ja purjehdusmatka kesti kolme vuorokautta. Kreikasta tulimme junalla Pohjois-Eurooppaan. Aina emme tienneet, mistä saada ruokaa. Olemme nukkuneet kaduilla viisi yötä.

Sekä Hamzan että Alwilan ja Aldkhaalin tulevaisuus on "ins Allah", Jumalan kädessä. Alwila toivoo saavansa myönteisen turvapaikkapäätöksen, minkä jälkeen puuseppänä työskennellyt mies voisi hankkia töitä.

– Irakissa meillä ei ole enää mitään, huomauttaa Aldkhaal.

Miesten puheessa toistuu koko ajan vain yksi toive:

– Haluamme olla turvassa. Täällä olemme turvassa.

Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho kertoo, että Ouluun tulee joka viikko noin 200 turvapaikanhakijaa.

– Vaihteluväli on 20-50 hakijaan päivässä. Torstaina tuli 77. Me tarvitsemme 200-paikkaisen hätämajoitusyksikön nyt joka viikko.

Heikinharjuun ei mahdu enää ainuttakaan turvapaikanhakijaa. Muutama poikkeus kuitenkin on:

– Otamme Heikinharjuun sisään ainoastaan alaikäiset, yksin tulleet lapset, terveydenhoitopalveluita tarvitsevat sairaat sekä raskaana olevat naiset. Tulijoissa on ollut paljon raskaana olevia naisia ja väkivallan vuoksi vammautuneita ihmisiä. Heillekin voimme tarjota vain patjan lattialla, Kansanaho kertoo.

Vastikään Ouluun perustettu turvapaikanhakijoiden tukiyhdistys kerää hätämajoitusyksiköissä ja Heikinharjun vastaanottokeskuksessa kipeästi tarvittavia patjoja, peittoja ja tyynyjä.

Perjantaina lehden painoon mennessä Oulun kaupunki ja Punainen Risti odottivat maahanmuuttoviraston kantaa muutamiin tiloihin, joita kaupunki tarjosi turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen.

Sirpa Kansanaho oli huolissaan siitä, miten viikonvaihteen yli selvitään, ellei uusia majoitustiloja löydy. Mahdollisia tulijamääriä hän ei halua edes arvioida.

Kansanaho ihmettelee käytyä kansalaiskeskustelua ja sitä, missä vaiheessa miehet ovat monien silmissä menettäneet ihmisoikeutensa.

– Suomalaiset puhuvat turvapaikkaa hakevista miehistä todella alentuvasti. Nämä sodat, joita nyt paetaan, eivät ole mitään Suomen talvisotia. Siellä ääriryhmät taistelevat toisiaan vastaan, ja miehiin kohdistuu merkittävä väkivallan uhka, kun heitä rekrytoidaan. Heidän vaihtoehtonsa ovat aika vähissä.
http://www.oululehti.fi/etusivu/7630452.html
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: guest8096 on 04.09.2015, 17:17:36
Tajuavatko nämä tulijat, että Oulun talvi on kylmempi kuin noita-akan tissit?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 04.09.2015, 17:21:45
QuoteHamzan opiskelut jäivät Palestiinassa kesken. Hän pakeni maan levottomuuksia Libyaan, jossa hänen vanhempansa jo olivat.

Palestiinalaisten alueella saa kyllä elää rauhassa, kunhan pysyttelee etäämpänä Hamasin masinoimista hyökkäyksistä ja kostohyökkäyksistä.

Saa nähdä, saako Hamzankin ilman muuta turvapaikan Suomessa noilla perusteilla?  Miksei hän muuten tullut sieltä palestiinalaisten alueelta ihan passilla ja viisumilla Eurooppaan, vaikkapa juurikin Suomeen, opiskelemaan?  Päätti tulla nyt aivan omin päin ja jäädä asumaaan Ouluun...
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: wjp on 04.09.2015, 17:22:44
Quote from: Frida Hotell on 04.09.2015, 17:17:36
Tajuavatko nämä tulijat, että Oulun talvi on kylmempi kuin noita-akan tissit?
Ennenwanhaan hyvinä ei-rasistisina aikoina oli sanonta:Tulis pakkanen ja tappas kerjäläiset. Ei saa edes ajatellakaan. WanhaP
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Alaric on 04.09.2015, 17:50:28
Oulussa rupeaa kyl olemaan ns. shit hits the fan -tilanne hiljalleen: http://yle.fi/uutiset/oulu_lahes_hallitsemattomassa_tilanteessa__viranomaiset_varautuvat_mittaviin_hatamajoituksiin/8279846 (http://yle.fi/uutiset/oulu_lahes_hallitsemattomassa_tilanteessa__viranomaiset_varautuvat_mittaviin_hatamajoituksiin/8279846)

Tämä uusien keskusten perustelu sinne sun tänne ja hätämajoitukset jossain urheiluhalleissa vastaavat sitä kuuluisaa housuun kusemista pakkasella.. hetken se lämmittää. Eikö nyt yhtään v**tu millään pystyttäisi esimerkiksi palauttamaan sinne Ruotsiin niitä Haaparannan kautta tulleita "pakolaisia"? >:( Olisi mielenkiintoista kyllä tietää miten varsinkin Torniossa toimitaan tällä hetkellä, hätistelläänkö sieltä suoraan etelämmäs porukkaa?

QuoteOulu lähes hallitsemattomassa tilanteessa – viranomaiset varautuvat mittaviin hätämajoituksiin

Parikymmentä tuvapaikanhakijaa värjötteli perjantain vastaisen yön ulkosalla Oulun poliisiaseman edustalla. Poliisi ei muiden tehtävien vuoksi ehtinyt kirjaamaan heitä turvapaikanhakijoiksi ennen aamua. Oulu on jo lähes hallitsemattomassa maahanmuuttotilanteessa ja mietitään uusia hätämajoitusratkaisuja.

Ouluun perjantaita vasten yöllä saapuneiden 25 pakolaisen kirjaaminen viivästyi useilla tunneilla, kun Oulun poliisipartiot olivat kiinni hälytystehtävissä. Kevyesti puetut, taivasalla odotelleet pakolaiset kertoivat Yle Oululle saaneensa eräältä ohikulkijalta hieman vettä ja ravintoa. Torstaita vasten yöllä peräti 77 pakolaista saapui Ouluun yhdellä kertaa.

...

Valtion aluehallintoviranomaiset ovat vastikään harjoitelleet paperilla suuren pakolaismäärän vastaanottamista Oulun seudulle. Valmiusharjoituksessa kuvattiin tilanne, jossa Ouluun saapuisi laivalla satoja pakolaisia samanaikaisesti.

– Suunnitelmissa varaudutaan tilanteisiin, joissa suuren ihmismäärän takia heidän tulohaastattelujaan ei pystytä hoitamaan normaalisti, johtaja Leila Helaakoski Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksesta kertoo.

Tarvittaessa ely-keskus ryhtyisi kuntien kanssa perustamaan erityisiä järjestelykeskuksia, joihin ihmiset ohjattaisiin aluksi suojaan säältä. Tämä edellyttäisi, että sisäministeriö käynnistäisi toimenpiteet todettuaan maahanmuuttotilanteen hallitsemattomaksi.

– Kysymykseen tulisivat esimerkiksi urheiluhallit, joissa on saniteettitiloja ja ruokailumahdollisuus.

...

Kontsaksen mukaan järjestelykeskuksia voidaan perustaa esimerkiksi Ouluhallin kaltaisiin suuriin hallitiloihin.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 05.09.2015, 09:33:12
Missä oululaiset sitten harrastavat urheilua, jos heidän verorahoilla hankkimansa tilat muutetaan Nuorten Miesten Islamilaisiksi Yhdistyksiksi?  NAMIKA on nyt MAMUKA.  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kemolitor on 05.09.2015, 09:46:07
Quote
Puheenaihe: Pitääkö Ouluun ottaa lisää tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­ta?

Lauantain lehdessä Kalevan Lauantaikäräjät-raati ottaa kantaa turvapaikanhakijoihin. Suomeen arvioidaan tulevan tänä vuonna kaikkiaan 30 000 turvapaikanhakijaa.

Vastaanottokeskukset eivät aiheuta kunnille kuluja, sillä valtio kustantaa ne. Oulun vastaanottokeskuksessa on paikkoja noin 300 turvapaikanhakijalle.

Mihin turvapaikanhakijoita voitaisiin sijoittaa Oulussa, kun tulijoiden määrä lisääntyy? Millainen vastuu Oulussa pitäisi ottaa turvapaikan hakijoista?

Ratkaisu: äänin 4–1 kyllä pitää.

– Yhteiskunnan pitää priorisoida voimavaroja niin, että turvapaikanhakijoita vastaanottavat viranomaiset ovat hyvin resursoidut. Paitsi ruokaa ja lämmintä aktiivisessa iässä olevat maahantulijat tarvitsevat tekemistä ja kotouttamista. Löytyisikö kansalaisilta halukkuutta ottaa autettavia koteihinsa sen jälkeen kun viranomaisasiat on hoidettu, Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha kysyy.

– Tänne tulee ihmisiä pääosin sellaisista maista, joissa on täysin turvallisia alueita kuten Irakista ja Somaliasta. Salakuljettajien raaka bisnes vain jatkuu, emmekä ihmisiä tänne ottamalla ratkaise näiden maiden ongelmia. Kustannukset muutenkin hankalassa taloustilanteessa lankeavat veronmaksajille pitkällä aikavälillä ja myös Oulun kaupungille, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jenna Simula sanoo.

– Kysymys on monille vaikea ja vaatii perusteellista asennemuutosta. Uskon, että auttaminen kääntyy rikkaudeksi ja saamme uusia näkökulmia. Suomalaisina emme voi unohtaa, miten meitä on autettu historian saatossa, Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi muisuttaa.

Kaleva: Puheenaihe: Pitääkö Ouluun ottaa lisää tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­ta? (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/puheenaihe-pitaako-ouluun-ottaa-lisaa-turvapaikanhakijoita/706175/)

Ihme kyynistelyä poliisipäälliköltä, tottakai ihmiset ovat valmiita ottamaan koteihinsa sotaa paenneita ihmispoloisia, jotka viimeisillä voimillaan ovat Ouluun raahautuneet. Suomi on rikas maa, maailmassa on paljon köyhyyttä pakenevia ihmisiä, joitä meidän on autettava, se on meidän velvollisuutemme.

Onneksi sentään piispa toi esille, miten auttaminen kääntyy rikkaudeksi, kauniisti sanottu.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nuivake on 05.09.2015, 10:30:11
Ai että minä nautin tästä. Hyvät ihmiset auttavat vielä hyvempiä ihmisiä päät märkinä, syyttävät sormet osoittelevat pahoja ihmisiä ja joukkohysteriaan osallistumattomia demonisoidaan. Lapsen innolla etsitään hätäsijoitustiloja ja moraalisäteilyllä ei tunnu olevan minkäänlaista ylärajaa.

Väkeä tulee vaikka kuinka, eikä hyvät ihmiset tunnu tajuavan, että tämä on vain ihan keihään kärki eli maahantulo on vasta alkamassa, eikä edes alkanut vielä. Kun aivan kaikki paikat ovat täynnä ja saman verran pitäisi majoittaa, laskee elohopea alle nollan ja rajusti alkaa todellisuus valkenemaan niin hyville ihmisille kuin heidän hyysäämilleen vielä hyvemmille ihmisille. Silloin pahat ihmiset, kuten minä, nauttii kaaoksesta, jonka hyvät ihmiset ovat pohjattomalla hyvyydellään aiheuttaneet. Yhteiskunnan repeillessä liitoksistaan, tullaan huutamaan pahojen ihmisten pahuutta entistä hurjemmalla raivolla, he kun ovat hyvien ihmisten mielestä aiheuttaneet tilanteen epätoivoisuuden. Kunnes kaikki ympäriltämme on paskana.

Mutta ei huolta. Suomi on alunperin muutenkin alustettu kaskeamalla, tuhkasta saadaan todellista kasvuvoimaa ja yhteiskuntamme voidaan rakentaa uudelleen, olemme sen tehneet aiemminkin, ilman ulkopuolista apua.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 05.09.2015, 12:10:14
QuoteVastaanottokeskukset eivät aiheuta kunnille kuluja, sillä valtio kustantaa ne.
Tässä alkaa ihan oikeasti kohta pannussa kiehumaan ja kunnolla. Tuota nolla-argumenttia kierrätetään ikään kuin lohduttavana olalle taputuksena... :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 06.09.2015, 03:24:23
Oulun Helluntaiseurakunnalle tuotu vaateavustuksia turvapaikanhakijoita varten

(https://scontent-bru2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xpt1/v/t1.0-9/11949308_480379228802044_9007161392707237503_n.jpg?oh=925eebb4e6213842dfc4fbb74e51d1e2&oe=5667E7AC)
(https://scontent-bru2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/1391992_480379208802046_409698553313012846_n.jpg?oh=c78bd91d4710c3a8552ac78dde3924ae&oe=567A86A0)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Uuno Nuivanen on 06.09.2015, 03:27:00
Meleko iso kokko tullee nuista ryysyistä.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Carcass on 06.09.2015, 03:51:01
Sanginsuun mamulandian jokaisen talon edessä oli roskalava ja talojen edessä oli kymmeniä polkupyöriä ja nurmikkolla vesisateessa vaatteita, mattoja ja patjoja. Ei vissiin ole ryysyt kelvanneet? Tämä siis äsken kun kävin siellä. Aamulla varmaan siivotaan äkkiä pois ennenkuin joku näkee ja ottaa kuvan.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: JP73 on 06.09.2015, 08:54:40
Quote from: Mr.Carcass on 06.09.2015, 03:51:01
Sanginsuun mamulandian jokaisen talon edessä oli roskalava ja talojen edessä oli kymmeniä polkupyöriä ja nurmikkolla vesisateessa vaatteita, mattoja ja patjoja. Ei vissiin ole ryysyt kelvanneet? Tämä siis äsken kun kävin siellä. Aamulla varmaan siivotaan äkkiä pois ennenkuin joku näkee ja ottaa kuvan.

No pitäähän se prkle olla jokaiselle puutteenalaiselle maahantunkeutujalle vähintään Askon Bonell-patja. Kyllä kansainvälinen rikollisjärjestö SPR järjestää! Nenästävedettävän päiväkin lähestyy.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 06.09.2015, 08:55:04
Tälläinen löytyi murobbs keskustelusta. 17v :facepalm:

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kummastelija on 06.09.2015, 08:57:27
On sinne joku nuivakin iPhone-miehille vähistään antanut: kokonainen paketti Libero-vaippoja. Pitäisiköhän käydä ostamassa samanlainen itsekin?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kummastelija on 06.09.2015, 09:19:37
Ja tämä Fahad Firas (17 v), sanoi Sipilälle  että pystyy todistamaan olevansa 17 v. Sukukypsyys ilmeisimmin saavutettu 11 vuotiaana.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nyymi on 06.09.2015, 12:59:35
Quote from: Blanc73 on 05.09.2015, 12:10:14
QuoteVastaanottokeskukset eivät aiheuta kunnille kuluja, sillä valtio kustantaa ne.
Tässä alkaa ihan oikeasti kohta pannussa kiehumaan ja kunnolla. Tuota nolla-argumenttia kierrätetään ikään kuin lohduttavana olalle taputuksena... :facepalm: :facepalm:

Mitenkäs sitten, kun pakolainen on saanut turvapaikan tai toissijaisen suojelun ja hänelle täytyy hommata kunnan vuokra-asunto? Vieläkö "verot valtion maksettavaksi"?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 06.09.2015, 15:45:22
Oulun Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen toivottaa iphone-miehet tervetulleiksi Suomeen http://youtu.be/-yxYWDt8QRw
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 06.09.2015, 19:57:58
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus järjestänyt eilen vaatekeräyksen iphone-miehille. http://www.facebook.com/events/1019810514749310/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 06.09.2015, 20:28:02
Quote from: Riukulehto on 06.09.2015, 19:57:58
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus järjestänyt eilen vaatekeräyksen iphone-miehille. http://www.facebook.com/events/1019810514749310/

sielä on isot niput kokkareiden toimistolla leluja. ei helvetti. millon nämä suvakkiämmät oppii tämän jutun?  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Emo on 06.09.2015, 20:32:46
Quote from: Riukulehto on 06.09.2015, 15:45:22
Oulun Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen toivottaa iphone-miehet tervetulleiksi Suomeen http://youtu.be/-yxYWDt8QRw

Tätä kun jatkavat, niin irtisanoudun ainoasta lätkäjoukkueesta, mitä koskaan olen kannattanut.

QuoteKukin voi auttaa omalla tavallaan ja tyylillään, keinoja on monia ...

Nyt auton omistavat oululaiset huomio! Voitte tarjota matkamiehille kyydin Haaparantaan.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: JP73 on 06.09.2015, 21:40:09
Quote from: Riukulehto on 06.09.2015, 15:45:22
Oulun Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen toivottaa iphone-miehet tervetulleiksi Suomeen http://youtu.be/-yxYWDt8QRw

Toivottavasti ei nähdä SPR:n agitaattoreita jauhamassa propagandapaskaa suuren yleisön edessä Kärppien ensimmäisessä kotipelissä ennen pelin käynnistymistä.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Emo on 06.09.2015, 21:44:51
Quote from: JP73 on 06.09.2015, 21:40:09

Toivottavasti ei nähdä SPR:n agitaattoreita jauhamassa propagandapaskaa suuren yleisön edessä Kärppien ensimmäisessä kotipelissä ennen pelin käynnistymistä.

Joo, samanlaista sössötystä, kuin mitä oli jalkapallon MM-kisoissa aina pelien alussa.

Eikö riitä, että Juha Sipilä on munannut itsensä? Pitääkö Kärppienkin munata?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Archaeopteryx on 06.09.2015, 22:02:49
Quote from: JP73 on 06.09.2015, 21:40:09
Toivottavasti ei nähdä SPR:n agitaattoreita jauhamassa propagandapaskaa suuren yleisön edessä Kärppien ensimmäisessä kotipelissä ennen pelin käynnistymistä.
Olen eräässä Kärppien pelissä nähnyt oletettavasti spr:n vuokraaman aition, koska joillakin osallistujilla (naisia) oli firman vaatteita päällä. Mustilla miehillä oli silminnähden kivaa nautiskellessaan aitiotarjoilusta, itse istuin vieressä lasten kanssa puupenkeillä, omilla rahoilla ostetuilla paikoilla. Vitutti, suoraan sanoen.

Btw, Kärppien ryhtyessä politikoimaan pakolaisilla, minä jätän menemättä halliin. Katson ilmaisia nettistriimejä, niin ei mene rahaa mtv:lle eikä Kärpille. Eipä kyllä ole niin väliksi, vaikka jättäisin katsomatta pelitkin tästä lähin. Kärppien sivuilta löytyy varmasti myös sponsorilista aka. boikottilista.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kaarin M on 07.09.2015, 07:48:49
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441584703756.html

keitetään kananmunat ja pedataan pedit. Mitä nämä hakijat ITSE tekevät paitsi LORVIVAT tuolla? Vai ovatko raajattomia?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: ArtturiE on 07.09.2015, 08:44:11
Nyt kuuluu kummia! Oulussa on nähty lapsipakolainen ja yksin saapuvia naispakolaisia!

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441584703756.html
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 07.09.2015, 13:22:08
Oulu järjestää lisätilaa tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­le – Kastellin vanhasta lukiosta väliaikainen hä­tä­ma­joi­tus­ti­la
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulu-jarjestaa-lisatilaa-turvapaikanhakijoille-kastellin-vanhasta-lukiosta-valiaikainen-hatamajoitustila/706328/

Samassa pihapiirissä on ala-asteen 1-5 luokkia käyviä lapsia. Onneksi olkoon vaan. Hieno järjestely. :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Emo on 07.09.2015, 13:30:05
Quote from: Riukulehto on 07.09.2015, 13:22:08

No mutta kyllähän vanhemmat ymmärtävät, onhan nyt meneillään ihan kansanliike kotimajoituksineen kaikkineen.
Pakolaisen hätä on ykkösasiamme!
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Lumiukko Jeti on 07.09.2015, 13:33:42
Quote from: Riukulehto on 07.09.2015, 13:22:08
Oulu järjestää lisätilaa tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­le – Kastellin vanhasta lukiosta väliaikainen hä­tä­ma­joi­tus­ti­la
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulu-jarjestaa-lisatilaa-turvapaikanhakijoille-kastellin-vanhasta-lukiosta-valiaikainen-hatamajoitustila/706328/

Samassa pihapiirissä on ala-asteen 1-5 luokkia käyviä lapsia. Onneksi olkoon vaan. Hieno järjestely. :facepalm:

No huhhuh! Lauma 30-kymppisiä äijiä, joiden taustoista ei tiedetä yhtään mitään, ei edes sitä keitä he oikeasti ovat, sijoitetaan pikkulasten välittömään läheisyyteen. Jos Suomessa olisi toimiva media niin joku toimittaja olisi jo kysymässä päätöksen tekijältä perusteita ja vastuuta.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 07.09.2015, 15:28:27
Quote from: Riukulehto on 06.09.2015, 15:45:22
Oulun Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen toivottaa iphone-miehet tervetulleiksi Suomeen http://youtu.be/-yxYWDt8QRw

Sitä todellisuuden määrää.  ;D

QuoteHackman etsii kadonnutta Kukkosta

Pelaajia ei Paulowin mukaan tarvinnut pitkään moiseen ajatukseen suostutella.

– Olemme pitäneet palavereita ja lähetelleet tekstiviestejä. Olen yrittänyt päästä perille siitä, millaisia ihmisiä he ovat.

Paulow antoikin Kukkoselle, Junttilalle ja Komulaiselle tehtävän kirjoittaa toistensa hyvistä ja huonoista puolista.

– Toivoin rehellisiä tekstejä, mutta huonoista puolista ei kauheasti ollut ilmeisesti kerrottavaa, Paulow nauraa.

Paulow myöntää, että kirjailijan kädet ovat enemmän sidotut kun romaanihenkilöt ovat todellisia ihmisiä. Hahmoille ei voi sattua ihan mitä tahansa.

– Kirja on nyt loppusuoralla. Ajattelin luetuttaa pojilla ainakin ne käsikirjoituksen oleelliset kohdat, ennen kuin lähetän sen kustannustoimittajalle.

http://www.oululehti.fi/uutiset/7371298.html
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 07.09.2015, 16:36:26
Quote from: Lumiukko Jeti on 07.09.2015, 13:33:42
Quote from: Riukulehto on 07.09.2015, 13:22:08
Oulu järjestää lisätilaa tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­le – Kastellin vanhasta lukiosta väliaikainen hä­tä­ma­joi­tus­ti­la
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulu-jarjestaa-lisatilaa-turvapaikanhakijoille-kastellin-vanhasta-lukiosta-valiaikainen-hatamajoitustila/706328/

Samassa pihapiirissä on ala-asteen 1-5 luokkia käyviä lapsia. Onneksi olkoon vaan. Hieno järjestely. :facepalm:

No huhhuh! Lauma 30-kymppisiä äijiä, joiden taustoista ei tiedetä yhtään mitään, ei edes sitä keitä he oikeasti ovat, sijoitetaan pikkulasten välittömään läheisyyteen. Jos Suomessa olisi toimiva media niin joku toimittaja olisi jo kysymässä päätöksen tekijältä perusteita ja vastuuta.

Vaaleat tyttölapset ainakin kannattaa pitää kaukana karvakäsistä. Toivottavasti mitään ikävää ei tapahdu  :(
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 09.09.2015, 16:02:51
Tänne huomenna kaikki forumin oululaiset paikalle. Itse ainakin menen.

QuoteOulun Kastellin asukkaille keskustelutilaisuus hätämajoitusyksiköstä
Julkaistu 09.09.2015 08:39

Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi järjestävät huomenna Kastellin kaupunginosan asukkaille info- ja keskustelutilaisuuden liittyen hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan. Tilaisuus on kello 18 alkaen Oulunsuun koululla. Kastellin hätämajoitusyksikkö on jo ottanut ensimmäiset asiakkaansa vastaan. Sinne mahtuu noin 200 turvapaikanhakijaa ja yksikön on määrä olla toiminnassa kuluvan vuoden loppuun saakka. Yksikköön tullaan rekrytoimaan kaikkiaan yhdeksän työntekijää.
http://www.radiopooki.fi/uutiset-ja-haastattelut/oulun-kastellin-asukkaille-keskustelutilaisuus-hatamajoitusyksikosta/40/4578

Kaupungin sivuilla myös juttua:

QuoteKeskustelutilaisuus Kastellin kaupunginosan asukkaille liittyen turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikköön
Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi järjestävät Kastellin kaupunginosan asukkaille info- ja keskustelutilaisuuden liittyen hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan torstaina 10.9.2015 kello 18.00 alkaen Oulunsuun koululla.

Kastellin hätämajoitusyksikkö on ottanut ensimmäiset asiakkaansa vastaan tiistaina 8.9.2015. Yksikkö on perustettu Oulun kaupungin ja Punaisen Ristin henkilöstön yhteistyönä. Yksikön toiminta siirtyy vaiheittain Punaiselle Ristille kuluvan viikon aikana.

Kastellin hätämajoitusyksikköön mahtuu noin200 turvapaikanhakijaa ja yksikön on määrä olla toiminnassa kuluvan vuoden loppuun saakka. Yksikköön tullaan rekrytoimaan kaikkiaan noin 9 työntekijää. Toiminnan ylläpitäjänä toimii Suomen Punainen Risti Oulun piiri, joka perustaa vastaanottokeskuksia ja hätämajoitustoimintaa maahanmuuttoviraston toimeksiannon perusteella.

Keskustelutilaisuus Kastellin kaupunginosan asukkaille liittyen turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikköön torstaina 10.9.2015 klo 18.00 Oulunsuun koululla (Kajaanintie 56, 90230 Oulu). Kahvitarjoilu. Tervetuloa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Unelma Sirpaleina on 09.09.2015, 16:18:38
Laitoin samasta aiheesta toiseen ketjuun. http://hommaforum.org/index.php/topic,102913.30.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,102913.30.html)
Nyt tulee sellaiselle paikalle majatalo että kohtaamisia ei voi välttää. Päiväkodit, koulut ja keskussairaala kävelymatkan päässä. Odotan raiskaushälyttimien myynnin yhä hurjempaa kasvua, alueen kiinteistöjen hintojen laskua, (tyttö)lasten liikkumiseen rajoituksia, alueen yrittäjien hermojen kiristymistä ja kuten arvata saattaa, poliisin/viranomaisten täydellistä kyvyttömyyttä puuttua yhtään mihinkään.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 09.09.2015, 16:31:18
Keskustelutilaisuus.  ;D

QuoteMikään ei kuitenkaan valehtele enemmän kuin keskiarvo. Kun esimerkiksi valtion työpaikat ovat vähentyneet ja jäljelle jäävät vain korkeasti koulutetut tietotyöläiset, keskimääräiset ansiot tilastoissa todellakin ovat nousseet. Yksittäisten virkamiesten tilinauhoissa ei kuitenkaan ole tapahtunut radikaalia muutosta

http://avijohtaja.blogspot.fi/2015/09/vale-emavale-tilasto.html

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Aurelius on 09.09.2015, 16:32:27
Kannattaa muistaa noissa tiedotustilaisuuksissa nämä vanhanaikaiset keinot osoittaa, että paskapuhetta ei hyväksytä: Raa'at kananmunat, tomaatit, kakutukset ja muut vastaavat luovat tavat käyttää elintarvikkeita...
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Lahti-Saloranta on 09.09.2015, 16:49:06
Quote from: Lumiukko Jeti on 07.09.2015, 13:33:42
Quote from: Riukulehto on 07.09.2015, 13:22:08
Oulu järjestää lisätilaa tur­va­pai­kan­ha­ki­joil­le – Kastellin vanhasta lukiosta väliaikainen hä­tä­ma­joi­tus­ti­la
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulu-jarjestaa-lisatilaa-turvapaikanhakijoille-kastellin-vanhasta-lukiosta-valiaikainen-hatamajoitustila/706328/
Samassa pihapiirissä on ala-asteen 1-5 luokkia käyviä lapsia. Onneksi olkoon vaan. Hieno järjestely. :facepalm:
No huhhuh! Lauma 30-kymppisiä äijiä, joiden taustoista ei tiedetä yhtään mitään, ei edes sitä keitä he oikeasti ovat, sijoitetaan pikkulasten välittömään läheisyyteen. Jos Suomessa olisi toimiva media niin joku toimittaja olisi jo kysymässä päätöksen tekijältä perusteita ja vastuuta.
Elä hupsi, kyllä heidän taustoistaan tiedetään yhtä ja toista. Enin osa dikkaa profeettaa ja on valmis jäljittelemään hänen eläntapaansa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Maatiaisjuntitar on 10.09.2015, 11:01:17
QuoteOulun vastaanottokeskuksessa Heikinharjussa on otettu käyttöön uutta majoitustilaa.
Vastaanottokeskukseen on saatu 12 kappaletta kontteja, joihin majoitetaan noin 50 turvapaikanhakijaa.

Muutto alkoi torstaiaamuna. Kontteihin siirtyy tämän päivän ja huomisen aikana muun muassa vastaanottokeskuksen alakerrassa käytävillä nukkuneita turvapaikanhakijoita.

– He ovat saaneet tullessaan patjan ja petivaatteet, jotka he kantavat itse kontteihin ohjaajien opastuksella, Oulun vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Jenni Korpikari kuvailee muuttoa.

Konteissa on sähkölämmitys. Niihin sijoitetaan miespuoleisia turvapaikanhakijoita. Majoituskonttien lisäksi heillä on käytössään WC-kontti.

Korpikarin mukaan Heikinharjussa on tällä hetkellä 670 turvapaikanhakijaa. Määrä on kaksinkertainen yksikön asiakaspaikkoihin nähden.

– Tunnelma on tiivis, Korpikari sanoo.

Vallinkorvan hätämajoitusyksikössä Sanginsuussa on noin 270 turvapaikanhakijaa ja Kastellin vanhassa koulussa väliaikaisessa hätämajoitusyksikössä 76. Muhoksen Päivärinteen hätämajoitusyksikössä puolestaan turvapaikkaa hakevia on 120.

Kaikkiaan Oulun seudun majoitusyksiköissä on tällä hetkellä siis yli 1 100 turvapaikanhakijaa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/turvapaikanhakijoita-muuttaa-kontteihin-heikinharjussa-oulun-seudulla-majoitettu-yli-tuhat/706597/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Maatiaisjuntitar on 10.09.2015, 11:02:39
QuoteMaahanmuuttovirasto kertoo Twitterissä, että Oulussa saadaan lisää hätämajoitustilaa ehkä  Hiukkavaarasta.

Turvapaikanhakijoiden virta on jatkunut voimakkaana Oulun seudulle jo viime viikkojen ajan, ja nykyiset tilat ovat täynnä tai täyttymässä.

Vastaanottokeskus Oulun Heikinharjussa majoittuu noin 670 turvapaikanhakijaa, joista osa on majoittunut käytäville. Heikinharjuun saatiin tosin torstaiaamuna lisää majoitustilaa, kun keskuksen takapihalle tuotiin majoituskontteja.

Lisäksi Oulun seudulla on avattu kaksi hätämajoituskeskusta Sanginsuun Vallinkorvaan sekä hätämajoituspaikat Muhoksen Päivärinteelle ja Oulun Kastelliin.

Oulun seudulla majoittuu tällä hetkellä yli 1100 turvapaikanhakijaa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/maahanmuuttovirasto-lisaa-hatamajoitustilaa-suunnitellaan-hiukkavaaraan/706608/

Hiukkavaarahan on siis entinen kasarmialue.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 10.09.2015, 11:02:48

Quote
– Tunnelma on tiivis, Korpikari sanoo.

pahoin pelkään, että tiivistyy entisestään  :facepalm:
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Alaric on 10.09.2015, 20:40:28
Quote from: Maatiaisjuntitar on 10.09.2015, 11:01:17
QuoteOulun vastaanottokeskuksessa Heikinharjussa on otettu käyttöön uutta majoitustilaa.
Vastaanottokeskukseen on saatu 12 kappaletta kontteja, joihin majoitetaan noin 50 turvapaikanhakijaa.

Muutto alkoi torstaiaamuna. Kontteihin siirtyy tämän päivän ja huomisen aikana muun muassa vastaanottokeskuksen alakerrassa käytävillä nukkuneita turvapaikanhakijoita.

– He ovat saaneet tullessaan patjan ja petivaatteet, jotka he kantavat itse kontteihin ohjaajien opastuksella, Oulun vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Jenni Korpikari kuvailee muuttoa.

Konteissa on sähkölämmitys. Niihin sijoitetaan miespuoleisia turvapaikanhakijoita. Majoituskonttien lisäksi heillä on käytössään WC-kontti.

Suorastaan epäinhimillistä asuttaa rankan pakomatkan jälkeen näitä lapsipakolaisia joihinkin kontteihin, mitä meistä nyt maailmalla ajatellaan. Eivät he ole tänne tulleet näin vaatimattomia olosuhteita etsimään.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Lahti-Saloranta on 10.09.2015, 20:48:05
QuoteOulun vastaanottokeskuksessa Heikinharjussa on otettu käyttöön uutta majoitustilaa.
Vastaanottokeskukseen on saatu 12 kappaletta kontteja, joihin majoitetaan noin 50 turvapaikanhakijaa.

Muutto alkoi torstaiaamuna. Kontteihin siirtyy tämän päivän ja huomisen aikana muun muassa vastaanottokeskuksen alakerrassa käytävillä nukkuneita turvapaikanhakijoita.

– He ovat saaneet tullessaan patjan ja petivaatteet, jotka he kantavat itse kontteihin ohjaajien opastuksella, Oulun vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Jenni Korpikari kuvailee muuttoa.

Konteissa on sähkölämmitys. Niihin sijoitetaan miespuoleisia turvapaikanhakijoita. Majoituskonttien lisäksi heillä on käytössään WC-kontti.
Ei muuta kuin kontin ovet kiinni ja kontti kuorma-auton lavalle. Siitä sitten Tornion ja Haaparannan kautta Ruotsiin.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nuivinator on 11.09.2015, 02:15:07
Facebookin Puskaradio Oulu -ryhmästä poimittua

Quote from: Tommi K
Paikalla olleena seuraavia asioita tuli ilmi:

– Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä Ouluun noin 50 päivässä.
– Reilusti yli puolet on paperittomia eli tulevat ilman passia/henkilötodistusta.
– Turvapaikanhakuprosessi kestää vähintään kaksi vuotta.
– Tällä hetkellä käsitellään kesäkuussa tulleita, eli elokuussa ja syyskuussa tulleita ei ole haastateltu vielä poliisin toimesta ollenkaan.
– Hätämajoituskeskuksen asukkaat pelaavat pelejä ja hengailevat uuden Kastellin monitoimikoulun pihassa päivät, joka aiheuttaa pelkoa erityisesti tytöissä.
– Kastellin alueella kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ulkomaalaiset.
– Turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet pikkutyttöjä ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta.
– Oulunsuun ala-asteen turvallisuussuunnitelmaa tullaan tarkastelemaan kaupungin toimesta, jotta opiskelijoiden turvallisuus voidaan taata.
– Kaupunki pahoitteli, että hätämajoituskeskus perustettiin ala-asteen viereen. Hätämajoitusta suunniteltiin jo heinäkuussa, mutta sitä ei perustettu juuri sijainnin vuoksi, mutta nyt tuli pakkotilanne, koska Oulun kaupungissa sijoitustila on yksinkertaisesti loppu.
– Hiukkavaaran kasarmi muuttuu hätämajoituskeskukseksi, päätös on jo tehty.

Kalevan näkemys aiheesta:

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kastellissa-rakentava-keskustelu-turvapaikanhakijoiden-hatamajoituksesta-katso-video/706658/

Ja Lokan näkemys aiheesta:

https://www.youtube.com/watch?v=EsYq8EYgeiw  (SPR:n tilaisuus Kastellissa 10.9.2015)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Jaska Pankkaaja on 11.09.2015, 07:23:10
QuoteHe ovat saaneet tullessaan patjan ja petivaatteet, jotka he kantavat itse kontteihin
Ihan itse  :'( onko pahuudella enää mitään määrää?  :'(
Quoteohjaajien opastuksella
No mixei ne ohjaajat voi itse niitä kantaa?  >:(
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Lahti-Saloranta on 11.09.2015, 08:04:42
Quote from: Tommi K
Paikalla olleena seuraavia asioita tuli ilmi:

– Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä Ouluun noin 50 päivässä.
– Reilusti yli puolet on paperittomia eli tulevat ilman passia/henkilötodistusta.
– Turvapaikanhakuprosessi kestää vähintään kaksi vuotta.
– Tällä hetkellä käsitellään kesäkuussa tulleita, eli elokuussa ja syyskuussa tulleita ei ole haastateltu vielä poliisin toimesta ollenkaan.
– Hätämajoituskeskuksen asukkaat pelaavat pelejä ja hengailevat uuden Kastellin monitoimikoulun pihassa päivät, joka aiheuttaa pelkoa erityisesti tytöissä.
Kastellin alueella kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ulkomaalaiset.
– Turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet pikkutyttöjä ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta.
– Oulunsuun ala-asteen turvallisuussuunnitelmaa tullaan tarkastelemaan kaupungin toimesta, jotta opiskelijoiden turvallisuus voidaan taata.
– Kaupunki pahoitteli, että hätämajoituskeskus perustettiin ala-asteen viereen. Hätämajoitusta suunniteltiin jo heinäkuussa, mutta sitä ei perustettu juuri sijainnin vuoksi, mutta nyt tuli pakkotilanne, koska Oulun kaupungissa sijoitustila on yksinkertaisesti loppu.
– Hiukkavaaran kasarmi muuttuu hätämajoituskeskukseksi, päätös on jo tehty.
Tarjoaakohan SPR kriisiapua raiskausyrityksen ja ahdistelun kohteeksi joutuneille.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: guest8096 on 11.09.2015, 08:36:12
^ Siitäs saavat. Kastelli on hienostoaluetta, jossa asukkaat muun muassa eivät hyväksyneet alakoulua alueelleen, koska koululaiset olisivat aiheuttaneet melua.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: JT on 11.09.2015, 08:37:22
1 t sitten Oulun puskaradiossa päivitys:

Varoitus Kaijonharjussa päin liikkuville naisille. Tänä aamuna n. 06.30 ystäväni pyöräillessä töihin hänet yritti pysäyttää tumma mies, joka huusi "tule tänne!" Hätää miehellä ei tainnut kuitenkaan olla, koska lähti karkuun kun paikalle sattui ajamaan auto.. Onneksi autoilija sattui paikalle!!! Ja jos joku haluaa alkaa syyttelemään minua nyt rasistiksi, niin sanon nyt että minulla on tänään niin paljon tekemistä etten jaksa alkaa inttämään aiheesta.

Edit: Poliisille on tehty ilmoitus tapauksesta.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: JT on 11.09.2015, 08:41:34
Quote from: Frida Hotell on 11.09.2015, 08:36:12
^ Siitäs saavat. Kastelli on hienostoaluetta, jossa asukkaat muun muassa eivät hyväksyneet alakoulua alueelleen, koska koululaiset olisivat aiheuttaneet melua.

Kastellissa asuu kaikenlaista väkeä, mutta ihan totta, myös perheellisiä Kalevan toimittelijoita.

Ollaan jännän äärellä. Illat pimenevät. Ainakaan minä en ostaisi enää kämppää Kastellista.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nuivinator on 11.09.2015, 11:16:30
Asuin Kastellissa rivitalonpätkässä 2012-06 - 2013-12. Voisin sanoa, että silloin siellä oli palvelut yms ihan sopivan lähellä, mutta tyhmimmät naapurit mitä rahalla saa. Ostin sittemmin omakotitalon Kuivasjärveltä. Ei rivareita tai kerrostaloja, ei vuokra-asuntoja, ainakaan toistaiseksi ei myöskään rikkautta.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 11.09.2015, 20:26:40
Kastellissa pyörii paljon lapsia, myös nuoria tyttöjä, pitää nyt rukoilla että mitään ikävää ei tapahdu. Kaupungilla hengailee jo noita 2-10 hengen ählyporukoita ja eivät todellakaan näytä miltään pyhäkoulupojilta. Onneksi talvi on tulossa. Luojan kiitos.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: guest7001 on 12.09.2015, 04:30:59
Oliko tämä FB-päivitys jo jaettu? Joku laittoi Kauppalehden palstalle.
https://www.facebook.com/eero.koivisto/posts/10207961698624891

QuoteTällaista eilen Oulussa. Poliisi myöntää kaksi raiskausyritystä tapahtuneen. Kiitos teille päättäjät!
"Paikalla olleena seuraavia asioita tuli ilmi:
– Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä Ouluun noin 50 päivässä.
– Reilusti yli puolet on paperittomia eli tulevat ilman passia/henkilötodistusta.
– Turvapaikanhakuprosessi kestää vähintään kaksi vuotta.
– Tällä hetkellä käsitellään kesäkuussa tulleita, eli elokuussa ja syyskuussa tulleita ei ole haastateltu vielä poliisin toimesta ollenkaan.
– Hätämajoituskeskuksen asukkaat pelaavat pelejä ja hengailevat uuden Kastellin monitoimikoulun pihassa päivät, joka aiheuttaa pelkoa erityisesti tytöissä.
– Kastellin alueella kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ulkomaalaiset.
– Turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet pikkutyttöjä ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta.
– Oulunsuun ala-asteen turvallisuussuunnitelmaa tullaan tarkastelemaan kaupungin toimesta, jotta opiskelijoiden turvallisuus voidaan taata.
– Kaupunki pahoitteli, että hätämajoituskeskus perustettiin ala-asteen viereen. Hätämajoitusta suunniteltiin jo heinäkuussa, mutta sitä ei perustettu juuri sijainnin vuoksi, mutta nyt tuli pakkotilanne, koska Oulun kaupungissa sijoitustila on yksinkertaisesti loppu.
– Hiukkavaaran kasarmi muuttuu hätämajoituskeskukseksi, päätös on jo tehty."
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: AnttiK on 12.09.2015, 04:50:18
Onk tää totta vai unten huumaa.

Ovatko svedupellet oikesti jakamassa tukholman rautatieasemalla ilmaisia matkalippuja Suomeen?

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 12.09.2015, 08:12:40
Quote– Kastellin alueella kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ulkomaalaiset.
– Turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet pikkutyttöjä ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta.
Onko näistä uutisoitu Kalevassa?  >:(
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: JT on 12.09.2015, 09:10:13
Quote from: Blanc73 on 12.09.2015, 08:12:40
Quote– Kastellin alueella kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ulkomaalaiset.
– Turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet pikkutyttöjä ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta.
Onko näistä uutisoitu Kalevassa?  >:(

Kaleva on aina viimeinen taho joka näistä uutisoi. Perinteisesti Turun Sanomatkin uutisoi nopeammin Oulun monikulttuurisista sattumuksista kuin Kaleva.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 12.09.2015, 21:23:27
QuoteTurvapaikanhakijakuvia Oulusta tältä päivältä
http://mvlehti.net/2015/09/12/turvapaikanhakijakuvia-oulusta-talta-paivalta/

Traumatisoituneen näköisiä nuorukaisia.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 13.09.2015, 11:18:30
Tämän voi poistaa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: N on 14.09.2015, 13:00:28
Quote from: Blanc73 on 13.09.2015, 11:18:30
http://uutismaailma.com/oulun-kastellin-alueen-hatamajoitusyksikko-avattiin-8-9-2015-ja-kaksi-raiskausyritysta-kirjattu/ (http://uutismaailma.com/oulun-kastellin-alueen-hatamajoitusyksikko-avattiin-8-9-2015-ja-kaksi-raiskausyritysta-kirjattu/)

Oulun Kastellin alueen hätämajoitusyksikkö avattiin 8.9.2015 ja kaksi raiskausyritystä kirjattu alueella
QuoteKastellin alueella on tapahtunut kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ovat olleet ulkomaalaiset ja poliisi on myöntänyt että kaksi raiskausyritystä on tapahtunut.

Kastellin hätämajoitusyksikköön mahtuu noin 200 turvapaikanhakijaa ja yksikön on määrä olla toiminnassa kuluvan vuoden loppuun saakka.

Paikallisten asukkaiden keskuudessa suurta huolta aiheuttaa majoituspaikan vieressä sijäitseva ala-aste, joka on erotettu majoituspaikasta vain verkkoaidalla.
Onko oululaisten turvauduttava kohta oman käden oikeuteen eli korpilakiin? Saat*** että pistää vihaksi!

Tähän (ja muihin onko Kaleva jo uutisoinut) kyselyihin vastaukseksi, nyt on Kaleva uutisoinut asiasta. http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/poliisi-tyrmaa-netissa-liikkuvan-huhun-kastellin-raiskausyrityksista/706940/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/poliisi-tyrmaa-netissa-liikkuvan-huhun-kastellin-raiskausyrityksista/706940/)

Uutismaailma jokin MV:n sisarsivusto, kun MV:tä ei kukaan medialukutaitoa omaava ota millään tasolla vakavasti?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 14.09.2015, 18:27:56
Kalevan sivuillahan oli haastatteluvideoita, jossa Kastellin ihmiset sanoivat, että ei ole lähtökohtaisesti mitään vastaan, jos tulee perheitä ja joka tapauksessa otetaan ensin ja katsotaan sitten. Tai jotain.

Tuo "on saattanut tapahtua vaikka ilmoitusta poliisille ei ole tehtykään" toimii varmasti vähän eri tavalla riippuen siitä, onko itse syytösten kohteena vai ei. 

Eiköhän niitä perheitäkin vielä alueelle tule, kunhan ihmiset jaksavat nyt vain kiltisti odottaa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Dangr on 14.09.2015, 18:37:47
Onkohan tuossa uusia asiakkaita tulossa?

(http://b.i.levykauppax.fi/cover/normal/2/28/281550.jpg?cd)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: dhimmi_ on 14.09.2015, 18:50:24
Karkeasti hahmotellen: pakolaiset nopeuttavat valtion konkurssia. Konkurssi on ainoa ulospääsy nyky sosialismista, jonka viimeisiä linnakkeita valtio on. Velkavetoinen utopia, otetaan velkaa jonka joku muu eli lapset maksavat. "Kapitalistinen vallankumous" konkurssin jälkeen, jos tuo viheliäinen termi tässä sallitaan. Ulkomaisten investointien tulon helpottaminen, yritysten toimintaa suosiva ympäristö, vastikkeellinen sosiaaliturva, yrityselämän virkistyminen, joutilaita vahtivat virkajoutilaat loppuvat, kaikilla on, jos ei palkkatyötä niin ainakin tekemistä notkumisen sijasta. Maastamuutto eräillä jotka eivät sopeudu, vapaaehtoisesti. Nyky Rakenteiden purku poliittisin keinoin on mahdotonta, kansaa ei saa muutoksen taakse vaan muutoksen ajava voima on talous. Joku tämän on suunnitellut. Jumala on sittenkin olemassa. EDIT: väärään ketjuun  8)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 16.09.2015, 10:43:46
Vapaaehtoisten ryhmä lopettaa – turvapaikanhakijat saattavat jäädä yöksi ulos
:'( :'( :'(
http://yle.fi/uutiset/vapaaehtoisten_ryhma_lopettaa__turvapaikanhakijat_saattavat_jaada_yoksi_ulos/8306943 (http://yle.fi/uutiset/vapaaehtoisten_ryhma_lopettaa__turvapaikanhakijat_saattavat_jaada_yoksi_ulos/8306943)

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monella hyysärillä on suomut tippuneet silmiltä, kun kaikki tunkeutujat ovat pääasiassa olleet hyvässä kunnossa olevia nuoria miehiä? Osalla lienee silmät auenneet....
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Shemeikka on 16.09.2015, 15:50:25
Oulussa liikkuu tänään huhu, että maahantulleet humamut olisivat pyyhkineet takapuolensa heille kerättyihin vaatteisiin ja jossain päin nettiä pitäisi olla maastoon tumpatuista kuteista kuviakin.

Itse en ole kuvia nähnyt enkä tiedä pitääkö tieto paikkansa, mutta saatan kuvitella että jonkun vanhat tai vanhaa mallia olevat pukimet eivät nuorille iPakolaisille kelpaa diskojen rientoihin. Lisäksi huhutaan myös että eräät oululaiset olisivat Hyvän Teon varjolla tyhjentäneet kaappinsa kaatopaikalle kuuluvista rääsyistä.

Huhuja siis molemmat ainakin tässä vaiheessa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 16.09.2015, 18:58:03
Kaaos on nyt saatu aikaan, joten on aika poistua takavasemmalle:

Quote– Toimintamme on ollut ensiapua, ja aiomme lopettaa sen sunnuntaina. Mielestämme tällainen toiminta kuuluisi leveämmille harteille ja toivomme, että viranomaiset ottavat tästä kopin, vapaaehtoisten puolestapuhuja, luokanopettaja Satu Haapanen kertoo.

Vapaaehtoisten toiveena on, että valtio avaisi poliisiaseman läheltä lämpimän tilan, jossa turvapaikanhakijat voivat odottaa aamua ja poliisiaseman avautumista.

Lämpimät tilat, ruokaa ja tilaa odotella. Olisko se tässä:

(http://crop.kaleva.fi/TR4FaZ_3jOqTQnccn4ZaexHpOrw=/894x0/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/default/ca1d7518-2a55-11e1-89c7-12314303c108/xlarge-20110110-110110marketit.jpg)

Toisella puolella poliisilaitosta juna-asema, josta kiskot etelään.

On monia eri keinoja löytää yhteisöllisyys tai mitä se Lasse joskus sanoi:

QuoteKärppäkapteeni Lasse Kukkosen sanoin menestys vaatii rohkeutta, sitkeyttä ja uskoa tulevaan.

– Hankkeen koko konkretisoitui nyt kävellessäni tänne työmaan pohjalle. Mahtavaa, että osuuskauppa investoi näin tulevaisuuteen ja uusiin palveluihin. Valkea on odotettu juttu, Kukkonen summasi.

https://www.s-kanava.fi/uutinen/valkean-peruskivi-muurattiin/1249034_11166

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Shemeikka on 19.09.2015, 20:59:51
Kolme viikkoa vanha uutinen joka löytyy toisesta ketjusta ja edelleen käy hermoille. Lihavoituna ja lainattuna ärsyttävin.

QuoteTurvapaikanhakijoita varten Suomeen ollaan perustamassa useita uusia vastaanottokeskuksia. Suurimmassa osassa keskuksia toiminnan ylläpitämisestä vastaa Suomen Punainen Risti.

QuoteSPR:lle kannattavaa toimintaa

Vaikka vastaanottokeskusten ylläpitäminen on Punaiselle ristille luonteenomaista auttamistoimintaa, tehdään työ liiketaloudellisesti kestävällä tavalla.

Tappiolle ei jäädä. Tämä mahdollistaa SPR:lle esimerkiksi monikulttuurisuustoiminnan kehittäjien palkkaamisen, kertoo Jussila.

http://yle.fi/uutiset/spr_perustanee_paaosan_uusista_vastaanottokeskuksista__valtio_ja_kunnat_liian_hitaita/8271477 (http://yle.fi/uutiset/spr_perustanee_paaosan_uusista_vastaanottokeskuksista__valtio_ja_kunnat_liian_hitaita/8271477)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 22.09.2015, 10:40:05
http://www.oululehti.fi/etusivu/7656343.html (http://www.oululehti.fi/etusivu/7656343.html)
Maahanmuuttajilla tappelunujakka
QuoteHeikinharjun vastaanottokeskuksessa sattui usean ulkomaalaistaustaisen miehen välinen tappelu maanantai-iltana. Tapahtumapaikalla käyneet poliisipartiot saivat tietää, että tappelu oli saanut alkunsa osastolla, jossa miehet olivat majoittuneena.

Riita oli syntynyt puhelimesta, joka oli joutunut kadoksiin. Tappelussa oli käytetty jotain teräasetta ja sen seurauksena yhdellä osallistujista oli kehossa parin sentin pituinen haava. Toista henkilöä oli lyöty paistinpannulla päähän, mutta siihen ei tullut mainittavia vammoja. Paikalla kävi ensihoidon yksikkö, joka toimitti haavan saaneen Oys:aan. Kaikki muut osalliset tuotiin poliisilaitoksen putkaan. Miehet ovat alle 18-vuotiaita.

Lapsukaiset tukkanuottasilla.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 22.09.2015, 21:05:30
Oululainen äiti kertoo lapseensa kohdistuneesta ikävästä tapauksesta Myllyojan kaupunginosassa:
https://www.facebook.com/pekkalasanna/posts/10206322823762052 (https://www.facebook.com/pekkalasanna/posts/10206322823762052)
QuoteOlin julkaissut tämän tuolla Oulun puskaradio palstalla, mutta niinkuin arvata saattaa, niin sehän poistettiin...
Tapahtunut tänään Myllyojalla:
8-vuotias poikamme oli tänään palaamassa koulusta kotiin, ihan niinkuin kaikkina muinakin koulupäivinä. Koulumatkoilla ei ole tarvinnut pelätä mitään, eikä ketään...Ei edes niitä myllyojan ostokin vakiojuokaleita, sillä ne on kyllä ollut melko harmittomia tapauksia, vaikkakin ovat siellä euroopanomistajan elkein olleet ja elelleet.
Nyt ostarista on tullut monikulttuurinen ja se tosiaan näkyy selkeästi ostokeskuksen alueella. Tämähän johtunee siitä että lähialueille on majoitettu paljon pakolaisia. Tähän päivään asti olen yrittänyt puhua lapsilleni niistä kauniisti ja kertoa että hätää pakenevat, vaikka omat ajatukseni tästä asiasta ovat täysin eriäviä....Mutta tästä päivästä lähtien, en enää turhia kaunistele, sillä nyt tapahtunut ei enää sovi ymmärrykseeni eikä hyväksymiseeni millään tavalla...
Poikamme oli lähtenyt kävelemään myllyojan ala-asteelta kotiin ja läheisen alikulun kohdalla oli joukko pakolaisia tullut vastaan ja joku heistä oli tarttunut voimakkaasti poikaamme paidan hihasta, olkapään kohdalta...olivat vetäneet hetken mukanaan, mutta onnekseen poika oli päässyt irti tilanteesta ja juossut takaisin kouluun, jossa opettajakin oli vielä paikalla. Opettaja soitti kotiin, jotta poika haetaan kotiin.
Poika itki pitkään vielä kotonakin tätä tapahtunutta ja nyt on jäänyt varmaan pelko koulumatkasta pidemmäksi aikaa.
Asiasta on informoitu poliisia ja Oulun kaupungille on myös otettu yhteyttä muutamaan eri tahoon. Näille pakolaisille pitäisi antaa kaikki, lapset olisivat onnellisia jos ei tarvisi pelätä. Vaikka tilanne itsessään ei ollut kestänyt kauan, jää se tämän pienen miehen päähän iäksi, eikä lainkaan onnellisena kokemuksena....
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: J.M on 22.09.2015, 21:19:26
^ Niin mutQ (http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/vastaanottokeskusta-vastustetaan-mielenosoituksella-mikkelissa-309337):

QuoteKannattaa muistaa, että yleensä yhteiselo paikallisten ihmisten ja turvapaikanhakijoiden välilä sujuu erittäin hyvin, toiminnanjohtaja Arja Vainio SPR:stä painottaa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: MW on 22.09.2015, 21:35:49
Quote from: J.M on 22.09.2015, 21:19:26
^ Niin mutQ (http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/vastaanottokeskusta-vastustetaan-mielenosoituksella-mikkelissa-309337):

QuoteKannattaa muistaa, että yleensä yhteiselo paikallisten ihmisten ja turvapaikanhakijoiden välilä sujuu erittäin hyvin, toiminnanjohtaja Arja Vainio SPR:stä painottaa.

Paljonko on "yleensä"? Jos jokin asia tapahtuu vaikkapa 8 kertaa kymmenestä, eikö se ole "yleensä"?

Jättää silti vähän turhan paljon marginaalia...
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 22.09.2015, 22:05:44
Quote from: Foundation on 14.09.2015, 18:27:56
Kalevan sivuillahan oli haastatteluvideoita, jossa Kastellin ihmiset sanoivat, että ei ole lähtökohtaisesti mitään vastaan, jos tulee perheitä ja joka tapauksessa otetaan ensin ja katsotaan sitten. Tai jotain.
Satuin olemaan paikalla kun toimittaja valitsi kyseisiä haastateltavia. Eipä tullut esim. minulta kysymään. Jokainen varmaan arvaa miksi.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: ISO on 22.09.2015, 22:10:27

Jos Ouluun jotain pitää perustaa niin uloslaittokeskus, jonka kautta tänne tulevat loisijat heitetään ulos saman tien.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 23.09.2015, 00:48:45
7 vs 1

(https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/12043044_996990277018164_6093803920071526652_n.png?oh=a26737074fac0c691a29d85501b8e6fc&oe=5664E7D6)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 23.09.2015, 00:58:26
Sebastian Tynkkynen Facebookissa:

QuoteIstun oululaisessa kahvilassa (kokemuksesta oppineena en mainitse nimeä, ettei työnantaja lähesty työntekijöitä heidän kanssaan käymieni keskustelujen vuoksi, kuten VR:n keississä kävi).

Katselen ympärilleni ja vain ihmettelen, kuinka nopeasti kotikaupunkini on muuttunut. Kahvila on täynnä komeita viimeisen päälle laittautuneita ja kalliisiin vaatteisiin pukeutuneita ulkomaalaisia nuoria miehiä. Heitä oli ennen vain muutama, mutta nyt he ovat enemmistö asiakkaista.

Jo tullessani sisään kahvilaan ovella norkoili kaksi tällaista komistusta vikitellen häiritsevän paljon nuoremman näköistä suomalaista tyttöä. Tyttö huomaa, mitä ulkomaalaiset miehet yrittävät ja lähtee paikalta. Sen jälkeen välittömästi myös miehet vaihtavat paikkaa.
Tilatessani teetä totean tarjoilijalle, että kylläpä teillä on asiakaskunta vaihtunut hetkessä.

"Joo. Tänne ne enimmäkseen tulee istumaan. Ei vissiin näillä miehillä muuta tekemistä."

Työntekijä pystyy näkemään tilanteen joka päivä, kuten jututtamani VR:n työntekijät useammalla reissulla. Tai ne kaksi poliisia, joista kerroin. Mutta media on sokea. Se ei yleensä ottaen halua kertoa, mitä nyt todella tapahtuu.

Terveiden nuorten miesten kansainvaellus koettelee järjestelmiämme, jotka on luotu ja kustannettu verorahoistamme hädänalaisia varten. Siitä tässä on kyse.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: -PPT- on 23.09.2015, 01:13:32
Oulun tilanne on paha siitäkin syystä, että koska Tornio ja Kemi ovat pikkukyliä, jonne ei haluta jäädä, vaika ei se heitä lohduta että sieltä lähdetään pois kun joka päivä tulee uusi satsi tilalle, niin etelään päin mentäessä Oulu on ensimmäinen kunnon kaupunki ja jotkut tai jopa monet tyytyvät jäämään sinne. Tietenkin kaikille ei Oulukaan kelpaa kun on tiedossa että 6h junamatkan päässä siintää vielä kirkkaampia valoja.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 23.09.2015, 07:47:54
Quote from: Riukulehto on 23.09.2015, 00:48:45
7 vs 1

(https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/12043044_996990277018164_6093803920071526652_n.png?oh=a26737074fac0c691a29d85501b8e6fc&oe=5664E7D6)

Tynkkynen ainoa kriitikko tuossa paneelissa tälle nykymenolle ja pakkomokutukselle. Raukkamaista vastapuolelta, mutta ei yllättävää.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 23.09.2015, 16:13:40
Quote from: Riukulehto on 22.09.2015, 22:05:44
Satuin olemaan paikalla kun toimittaja valitsi kyseisiä haastateltavia. Eipä tullut esim. minulta kysymään. Jokainen varmaan arvaa miksi.

Koska sinäkin uskot, että antaa nyt sillanrakentaja Tynkkysen yrittää ja katsotaan tilannetta vasta sitten uudestaan?

Quote from: Riukulehto on 23.09.2015, 00:48:45
7 vs 1

#8-0
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kummastelija on 24.09.2015, 19:15:40
Oon nyt noin kuukauden seurannut linja-autosta käsin mimmoista porukkaa matkaa keskustan ja Heikinharjun väliä. Joka päivä on kymmenkunta turvapaikanhakijaa. Ja ne ovat lähes poikkeuksetta hyväkuntoisia miehiä. Habitus, vaatetus, ja tyyli viittaa siihen että tänne on nyt otettu parhaassa kunnossa olevaa irakilaista. Ja tietäen maa tilanteen ja lähihistorian, olen varma että aika monella noista on militääritaustaa tai -kokemusta.

Että niinku tämmöiseen jamaan on Suomi todennäköisimmin vedetty: meille on nyt nähtävästi vyörynyt hemmetillisen iso porukka militääritaustaista väkeä yhdestä maasta. Tilaisuutta on käytetty hyväksi. Lähitulevaisuudessa sitten nähdään millaisin aikein tämä invaasio on tehty.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nuivinator on 27.09.2015, 22:28:53
Quote from: Anna/Puskaradio Oulu
HOX!
Noin 14-vuotiaiden likkojen vanhemmat, tiedättekö missä tyttärenne on ja mitä he touhuavat?
Äsken Mäkkärin kulmilla viis nuorta likkaa vaihtoi pusuja tupakkaa vastaan tummien reilusti täysi-ikäisten miesten kanssa. Häkeen ilmoitettu!

Ja kuten arvata saattaa, vastaukset jakautuu aikalailla kahteen leiriin "RASISTI!" ja "Hyyi kauhea". En jaksanut lukea kymmeniä kommentteja läpi tilastojen tekemistä varten.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 29.09.2015, 16:33:58
QuoteJunes Lokka ‏@JunesLokka 35 minuuttia sitten
Onko Kastellin tilapäisessä vokissa tapahtunut huhu?
(https://pbs.twimg.com/media/CQEoJQBVAAALddS.jpg)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Chew Bacca on 29.09.2015, 17:27:30
Varmaan joku junantuoma tuulettanut lakanoitaan. Valkoisia.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Reese on 29.09.2015, 17:29:11
Siellähän on vaan limudisco.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 29.09.2015, 21:11:32
Katsotaanpas uutisoiko mokuttaja Kaleva sattumuksesta vai ei? Jonkun lapsukaisen iPhone kateissa?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 30.09.2015, 10:50:13
QuoteKeskustelutilaisuus Hiukkavaaran ja lähialueiden asukkaille liittyen turvapaikanhakijoiden Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön

Hiukkavaaran ja sen lähialueiden asukkaille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus liittyen Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan torstaina 1.10.2015 kello 18-20 Hiukkavaaran Laatukirpputorin kahviossa, osoitteessa Hiukanpiha 11.

Tilaisuuden järjestävät Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Martin on 01.10.2015, 16:56:08
Tänään tuli Vapepan kautta kutsu pystyttämään telttoja Hiukkavaaraan, mamuviraston hätäapupyynnön nojalla. Taidan erota Vapepasta.

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 16:59:38
Quote from: Martin on 01.10.2015, 16:56:08
Tänään tuli Vapepan kautta kutsu pystyttämään telttoja Hiukkavaaraan, mamuviraston hätäapupyynnön nojalla. Taidan erota Vapepasta.

Toimintarajoitteisiako sinne majoitetaan, vai miksi eivät itse pystytä telttoja?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Chew Bacca on 01.10.2015, 17:04:36
Quote from: Martin on 01.10.2015, 16:56:08
Tänään tuli Vapepan kautta kutsu pystyttämään telttoja Hiukkavaaraan, mamuviraston hätäapupyynnön nojalla. Taidan erota Vapepasta.

Ei kun menet ja kuvaat/nuuskit kaiken minkä pystyt. For the team. Eroat sitten vasta.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Martin on 01.10.2015, 23:08:08
Quote from: Chew Bacca on 01.10.2015, 17:04:36
Quote from: Martin on 01.10.2015, 16:56:08
Tänään tuli Vapepan kautta kutsu pystyttämään telttoja Hiukkavaaraan, mamuviraston hätäapupyynnön nojalla. Taidan erota Vapepasta.

Ei kun menet ja kuvaat/nuuskit kaiken minkä pystyt. For the team. Eroat sitten vasta.

Ei pysty, liian hapokasta. :) Toivottavasti huominen myrsky vie ne pystytetytkin.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kukko on 01.10.2015, 23:43:31
Tämmöstä Oulun Puskaradio FB-ryhmässä tänä iltana:
QuoteEn tiiä miten sanois ettei kellään mee, lusikallinen hiekkaa tiiätte minne. Oltiin emännän kans koiraa tuulettamassa Myllyojalla. Eipä ole aikaisemmin tullu 13-14v poika porukka apua pyytämään. 2 etnisesti ei suomalaista seuras niitä ihan liian pienillä pyörillä ja olivat uhanneet ottaa mukaansa poikien seurassa olleen saman ikäisen tytön. Tekivät U-käännöksen ahistelijat kun näkivät että, jäivät pyytämään apua. Eikä pysy tämä pullukka pyörän perässä juosten. Mit v....a täällä tapahtuu?
Ei mulla muuta. Pitäkää tyttäret turvassa.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 04.10.2015, 09:45:55
Tuolla kotimaan uutiset-osastolla raportoin eilisillan näkymiä Oulun keskustassa, laitanpa sen myös tänne koska osa vokin asukkaista päivystää illat kaupungin keskustassa:
Quote from: blanc73Eilen illalla kiertelin Oulun keskustassa ja meininki on räjähdysaltis. Suomalaisia naisia ei käy kateeksi, jatkuvasti saavat olla varpaillaan noitten iPakolaisten takia.  Pienellä kävelykatu Rotuaarilla nuoria arabeja päivysti 30-40 kpl vähän ennen klo 23.  Amarillo-rafla oli jostain syystä päästänyt noita sisälle ison lauman, mitään eivät juoneet vaan nauttivat lähinnä ns silmänruuasta. Ravintolassa naiset näyttivät tuntevat olonsa silminnähden epämukavaksi musujen takia, minkä myös kuulin muutamista heidän kommenteistaan sivukorvalla. Toisen kapakan edustalla näin tapauksen jossa kaksi nuorta naista menivät kapakan tuulikaappiin portsarin suojiin kun kolme karvarannetta seurasi heitä tappituntumalla, ties kuinka kauan sekin ahdistelu oli jatkunut kun näin vain loppuhuipennuksen.

Ei tämä lupaavalta vaikuta >:(
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 04.10.2015, 14:34:13
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201510040065759_uu.shtml

siellä on taas nahisteltu nokkimisjärjestyksestä. mä oon yllättynyt kuinka usein näitä oikeasti tulee, harva se päivä jossain rikastuskeskuksessa jännittyneet ilmapiirit laukeaa niin, että uutisointikynnys ylittyy rapsakasti ja poliisit on paikalla
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 07.10.2015, 13:39:22
Oulun vastaanottokeskuksen johtajan viransijainen Jenni Korpikari hymyilee aurinkoisesti ja kertoo, että tuhat asiakasta on Oulussa ja täyttä on.

http://yle.fi/uutiset/yle_oulun_kotouttamiskeskustelu_vastaanottokeskuksessa__katso_tallenne_live-streamista_tasta/8358808

Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kummastelija on 12.10.2015, 17:21:38
Sellainen huomio on tullut tehtyä, että iRakit ovat viimeisen kahden viikon aikana kadonneet Heikinharjun bussista lähes kokonaan. Aiemmin niitä oli pitkästi toistakymmentä joka iltapäivä. Onko tietoa ovatko lähteneet muualle?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 12.10.2015, 17:25:23
Quote from: kummastelija on 12.10.2015, 17:21:38
Sellainen huomio on tullut tehtyä, että iRakit ovat viimeisen kahden viikon aikana kadonneet Heikinharjun bussista lähes kokonaan. Aiemmin niitä oli pitkästi toistakymmentä joka iltapäivä. Onko tietoa ovatko lähteneet muualle?

katoaa niitä suomessakin. missä lie pakolaislapsukaiset? voi voi onkohan tarpeeksi päällä kun talvi tulossa?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 17.10.2015, 15:37:21
Päivän paperisessa Kalevassa oli juttua, että Haukiputaalle Lomakoti Onnelaan sijoitetaan marraskuun alussa 40 nuorta. Tilat lomakotiyhdistykseltä vuokraa Oulun ensi- ja turvakoti ry. Asiasta on tiedotustilaisuus alueen asukkaille ke 21.10.
http://www.lomakotionnela.fi/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Ruohonjuuri on 18.10.2015, 02:17:08
http://yle.fi/uutiset/muhoksella_suurpalo_tyhjassa_rakennuksessa/8389470 (http://yle.fi/uutiset/muhoksella_suurpalo_tyhjassa_rakennuksessa/8389470)

Tulipa mieleen, että ehkäpä jotkut ovat uumoilleet, että tämä tyhjänä oleva rakennus voisi olla potentiaalinen vastaanottokeskus ja ovat käyneet toimeen tämän mahdollisuuden eliminoimiseksi.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Reese on 18.10.2015, 05:06:16
Quote from: Ruohonjuuri on 18.10.2015, 02:17:08
http://yle.fi/uutiset/muhoksella_suurpalo_tyhjassa_rakennuksessa/8389470 (http://yle.fi/uutiset/muhoksella_suurpalo_tyhjassa_rakennuksessa/8389470)

Tulipa mieleen, että ehkäpä jotkut ovat uumoilleet, että tämä tyhjänä oleva rakennus voisi olla potentiaalinen vastaanottokeskus ja ovat käyneet toimeen tämän mahdollisuuden eliminoimiseksi.
Siellä haiskahti vokki ja paikalla kävi kokki. Joo, kaikki tulipalouutisointi on tullut tarkasti seurattua, että värähtääkö vok-tutka. Jollakulla värähti.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: JT on 18.10.2015, 18:56:10
Haukiputaan Asemakylä saa 40 partapilttiä. Naapurit saivat kirjeen (kopsattu Haukipudas Puskaradio -facebook-ryhmästä).
Huomioikaa henkilökunnan koko!

(http://i58.tinypic.com/2v3r5m0.jpg)

(http://i57.tinypic.com/5uqozm.jpg)
Title: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: Missra on 20.10.2015, 23:39:36
Eikös Fazer ole kilpailutettu joskus koulujen etc ruoantoimituksessa ja todettu liian kalliiksi?

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/yle-oulun-serviisi-lopettaa-ruoan-toimittamisen-turvapaikanhakijoille/710033/#anchor-for-comments
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: ISO on 20.10.2015, 23:44:17

Mikään, ei mikään, ole liian kallista kunniavieraillemme, vain kaikkein paras on kyllin hyvää, ja sitäkin tarjoiltaessa pitää olla nöyrin mielin ja pyrkiä koko ajan parempaan ja parempaan.

Vieraamme ovat niin arvokkaita, ne tulevat pelastamaan koko Suomen kansan hädältä ja puutteelta tulevaisuudessa, ne ovat korkeakoulutettuja, ne ovat kielitaitoisia, ne ovat ahkeria, ne ovat pelastus.
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 20.10.2015, 23:45:42
Fazerilla on tässä maahanmuuttajien muonituksessa suuri kilpailuetu. Maahanmuuttajana kun tuntee maahanmuuttajien tarpeet. Finlayson varmaankin toimittaa tekstiilit, Koff oluet jne
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: b_kansalainen on 20.10.2015, 23:48:32
Neljän euron pitsat tulisivat halvemmaksi ja samalla työllistettäisiin maahanmuuttajia.

Ja miksei Pekka Puskan mielipidettä tästä asiasta ei ole vieläkään kysytty?
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: Micke90 on 20.10.2015, 23:49:14
Quote from: Missra on 20.10.2015, 23:39:36
Eikös Fazer ole kilpailutettu joskus koulujen etc ruoantoimituksessa ja todettu liian kalliiksi?

Vieraille vain paras on kyllin hyvää.
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: MW on 21.10.2015, 00:01:42
...ja Finlayson petivaatteet, mutta ei tietenkääm "Tom of Finland" - sarjasta.

Vittu meillä on millä mällätä, ja fazeria ja finkkua punkee rajan yli niin, ettei tiedä mitä varallisuudellaan tekisi.

Kyä jämpti on niin.
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: Aallokko on 21.10.2015, 00:09:08
Niiden piti olla meille Fazer - mutta päinvastoinhan siinä tietysti tapahtui.
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: Nuivake on 21.10.2015, 00:11:03
Sanokaa Fazer, kun haluatte mamuja.
  -Dothe
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: sivullinen. on 21.10.2015, 00:12:41
Sitä ei voi kieltää, etteikö ruuat ennen tarjonnut kunnallinen yksikkö olisi tehnyt kaikkensa ilmenneiden puutteiden korjaamiseksi.

Quote
Oulun Serviisi ja SPR tarjoavat turvapaikanhakijoille suomalaista perusruokaa, jota muokataan turvapaikanhakijoiden tarpeen mukaan

Oulun Serviisi muonittaa Oulun kaupungin hätämajoitusyksiköihin saapuvat turvapaikanhakijat. Suomen Punainen Risti ja Oulun Serviisi ovat yhdessä suunnitelleet ruokalistan, jota on muokattu ja kehitetty lähes viikoittain turvapaikanhakijoille sopivammaksi. Tarvittaessa annoskokoa on kasvatettu suuremmaksi normaalin aikuisen annoskokoon nähden.

Turvapaikanhakijoille tarjottava ruoka valmistetaan Hiirosenkodin, Oulunsuun ja Hintan koulukeittiöillä kolmeen hätämajoitusyksikköön: Vallinkorvaan, Hiukkavaaraan ja Kastelliin.

Ensi viikon (viikko 41) ruokalistaa on jälleen muokattu turvapaikanhakijoille sopivammaksi. Muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta muutetaan ja kasvisten käyttöä lisätään. Ruoka on hinnoiteltu kilohinnan mukaan. Hätämajoitustiloihin tilataan ruoka paitsi turvapaikanhakijoiden määrän, myös ikärakenteen mukaan. Aikuiset syövät luonnollisesti enemmän kuin lapset ja miehet enemmän kuin naiset.

Turvapaikanhakijoiden hätämajoituksen järjestäminen on siirtynyt Oulun kaupungilta SPR:n hoidettavaksi. SPR on pyytänyt apuja muonituksien jatkamiseen ja sopimus on tehty 7.9.2015 alkaen aina vuoden loppuun 2015 asti, jotta SPR saa toimintansa ateriatoiminnan suhteen vakiintumaan.

Lisätiedot:

johtaja Riitta Lappalainen, Oulun Serviisi, puh. 044 703 1500

Jos kantasuomalaiset lapset, vanhukset tai muut kuntaruokaa syövät olisivat vaatineet muutoksia listaan, olisi heidät naurettu pihalle. Kultamunia sentään yritettiin palvella ja passata kaikin keinoin, mutta byrokratia nyt on vain niin jäykkä, ettei ihan kaikkia toiveita kyetä täyttämään. Fazer varmasti kykenee vastaamaan "haasteisiin" paremmin. Mitään varmuutta asiasta ei tietenkään ole. Fazerilla ollaan saatettu uskoa valtiollista propagandaa ja varauduttu valmistamaan lasten aterioita. Sellaisesta seuraisi jälleen suuri pettymys ja uusi katuparaati -- johon sotaa pakoon tulleilla on tietenkin täysi oikeus, sillä ilmaisunvapaus kaikille kuuluva perusoikeus, kuten hyvä ruoka, asunto, pelikonsoli, diskoraha, erikoissairaanhoito, oikeusturva, turvapaikka ja tuhat muuta sosiaalisektorin keksimää kallista huvitusta --.
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: Micke90 on 21.10.2015, 04:15:40
Quote from: Nuivake on 21.10.2015, 00:11:03
Sanokaa Fazer, kun haluatte mamuja.
  -Dothe

Sanokaa "Fazer boikottiin", kun ette halua mamuja.
Title: Vs: 2015-10-20 Kaleva: Fazer toimittaa TP-hakijoiden ruokia Oulussa
Post by: Jane Doe on 21.10.2015, 08:48:54
Fazer-Amica taitaa olla kallis, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, että on se melkoisen karmeaa laitosruoan irvikuvaa jopa laitosruokakontekstissa. Edellisessä duunissa sai päivittäin valita Amican ja ei-Amican välillä, kyllä ne (omat, itse tienatut pennoset) kannettiin ei-Amicaan. Muutkin Fasu-kokemukset aina Kluuvikadun kahvilaa myöten ei-niin-myönteisiä. Toivottavasti turvikset eivät ole niin hinta-laatu-tietoisia, muuten on karmeat mellakat tiedossa kun teolliset Dumle-muffinssit ja liian homogeeniset jälkkäriletut alkavat ottaa kupoliin.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kemolitor on 21.10.2015, 11:27:17
Quote
1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle – "Me saimme yli oman osuutemme"

Oulu ei aio ottaa vastaan lisää turvapaikanhakijoita, sanoo hallintojohtaja Ari Heikkinen. Hätämajoitustiloihin on sijoitettuna 900 turvapaikanhakijaa ja loput 600 majoittuvat ääriään myöten täynnä olevassa Heikinharjun vastaanottokeskuksessa. Hätämajoitusyksiköistä halutaan eroon vuoden loppuun mennessä.
-----
Vastaanottokeskuksia hallinnoivassa maahanmuuttovirastossa ei ole suunnitelmissa purkaa Oulun hätämajoitustiloja lähiaikoina.

Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto sanoo, että olemassa olevaa hätämajoitusta ei pureta kevein perustein, sillä turvapaikanhakijamäärän nousuun tulee edelleen varautua.

Kauton mukaan hätämajoitusta lähdetään purkamaan kunnes vastaanottokeskuksia saadaan perustettua tarpeeksi. Ensimmäisenä halutaan luopua esimeriksi teltta- ja kirkkomajoituksesta.

Kautto muistuttaa myös, että Hiukkavaaran hätämajoitusyksikön tilat omistaa Senaattikiinteistöt, ei Oulun kaupunki.

Koko juttu:
Yle: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle – "Me saimme yli oman osuutemme" (http://yle.fi/uutiset/1_500_turvapaikanhakijaa_riitti_oululle__me_saimme_yli_oman_osuutemme/8394490?origin=rss)
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Martin on 21.10.2015, 12:19:46
Eli toivoa olisi että huhuttu Haukiputaan vanhan ala-asteen käyttöönotto VOKiksi ei toteudu. Tällä hetkellä siinä on remppaa karussa toinen ala-aste mutta se loppuu vuodenvaihteen tienoilla. Tätä vastapäätä on uusi Keskuskoulu missä on ala- ja yläaste sekä lukio, hirvittää jo ajatuskin vokista siinä naapurissa.
Title: 2015-10-21 Oulun seutu: Yksin taivaltaneille lapsille ryhmäkoteja ja puhdetöitä
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 21.10.2015, 16:58:57
QuoteAlaikäisille turvapaikanhakijoille useita uusia ryhmäkoteja Oulun seudulle

Oulun seudulle kaaavaillaan useita uusia sijoituspaikkoja alaikäisille, yksin Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille. Uusin perustamispäätös koskee Haukiputaan Lomakoti Onnelaa, jossa toiminnan ottaa vastuulleen Oulun Ensi- ja Turvakoti ry.

YLE Oulun tietojen mukaan Maahanmuuttovirasto on tiedustellut järjestöiltä ja säätiöiltä mahdollisuutta vielä useiden uusien ryhmäkotien perustamiseen pohjoiseen.

Esimerkiksi Pelastakaa lapset ry ja Oulun Diakonissasäätiö valmistelevat kumpikin kahden uuden alaikäisyksikön avaamista Oulun seudulle.

Kajaanissa yksi uusi alaikäisten yksikkö aloittaa toimintansa jo lähipäivinä. Yksikköä operoi Hoivataito Oy.

Sijaintikuntien kantaa ei näissä tapauksissa tiedustella, sillä toiminta ei sijoitu kunnan omistamiin tiloihin. Vastikään esimerkiksi Muhoksen kunnanvaltuusto torjui täpärästi 40-paikkaisen alaikäisyksikön sijoittamisen kunnan omistamaan kiinteistöön Päivärinteellä.

Oulun sijoituspaikat alaikäisille, yksinäisille turvapaikanhakijoille ovat täyttyneet suurten hakijamäärien vuoksi.

Alaikäisiä turvapaikanhakijoita saapuu yksin Suomeen yhä noin sata viikossa, vaikka pakolaisten kokonaismäärän kasvu Suomen rajoilla näyttääkin taittuneen.

Yksiköt ääriään myöten täynnä

Heikinharjun vastaanottokeskuksen alaikäisyksikössä 47 paikalla majoittuu jo 90 ilman huoltajaa Suomeen saapunutta turvapaikanhakijaa. Myös ODL:n pari viikkoa sitten avaama 14-paikkainen ryhmäkoti on täyttynyt ylipaikkoja myöten.

Suomeen on saapunut tänä vuonna jo noin 24 000 turvapaikanhakijaa, joista yli 1 000 on taivaltanut yksin, ilman huoltajaa.

Vapaaehtoiset auttajat kertovat löytäneensä alaikäisiä pakolaisia esimerkiksi suurten rautatieasemien lähettyviltä neuvottomina ja auttaneensa heitä rekisteröitymään poliisiasemille päästäkseen vastaanottokeskusten suojaan.

Alaikäiset yksinäiset turvapaikanhakijat ovat tyypillisesti 12-16 -vuotiaita, mutta jopa vain 10-vuotiaitakin on Suomeen asti selviytynyt.

Lomakoti Onnela avataan alaikäisille turvapaikanhakijoille

Yksin turvapaikkaa hakevilla alaikäisillä on rankkoja kokemuksia lähtömaastaan ja pakolaismatkaltaan, kertoo Suomen alaikäisten turvapaikanhakijoiden sijoittelusta vastaava Espoon ryhmäkodin johtaja Mikko Välisalo.

Haukiputaalla jokivarressa sijaitsevan Lomakoti Onnelan asuntola avataan piakkoin uudeksi 40-paikkaiseksi alaikäisten ryhmäkodiksi turvapaikanhakijoille.

Toiminnasta vastaa Oulun Ensi- ja Turvakoti ry. Toiminnanjohtaja Timo Peltovuoren mukaan yhdistyksen työntekijöillä on hyvät valmiuden auttaa sodan keskeltä yksin paenneita nuoria.

– Ensi- ja turvakodeissa hoidamme traumatisoituneita lähisuhdeväkivaltaa kärsineitä nuoria ja aikuisia. Kyllä me annamme ammattitaitomme tällaiseen vakauttavaan työhön. Ilman muuta vastasimme myöntävästi, kun pyyntö viranomaisilta tuli, Timo Peltovuori sanoo.

Nuoria turvapaikanhakijoita tulee Onnelaan pienissä erissä, ensimmäiset jo kuun vaihteessa. Heille on luvassa suomenkielen opiskelua ja puhdetöitä.

– Suomalaisen kulttuuriin perehdytään tekemällä rantasaunaan remonttia ja pihatöitä. Ja naapureilta on jo tullut ehdotuksia yhteisten talkoiden järjestämiseksi, Timo Peltovuori kertoo.

Yle (http://yle.fi/uutiset/alaikaisille_turvapaikanhakijoille_useita_uusia_ryhmakoteja_oulun_seudulle/8396798)

Artikkeli on lainattu kokonaisuudessaan sen liikuttavuuden tähden.
Title: Vs: 2015-10-21 Oulun seutu: Yksin taivaltaneille lapsille ryhmäkoteja ja puhdetöitä
Post by: Uuno Nuivanen on 21.10.2015, 17:02:02
Mikähän puhdetyö olisi sopivaa päähölmöläisen ottopoika Firasille?
Title: Vs: 2015-10-21 Oulun seutu: Yksin taivaltaneille lapsille ryhmäkoteja ja puhdetöitä
Post by: Foundation on 21.10.2015, 17:19:39
Quote– Suomalaisen kulttuuriin perehdytään tekemällä rantasaunaan remonttia ja pihatöitä. Ja naapureilta on jo tullut ehdotuksia yhteisten talkoiden järjestämiseksi, Timo Peltovuori kertoo.

Missäs se talon isäntä on, jos ei ole tontistaan huolehtinut. Tuskin tässä sentään mistään uusavuttomuudesta rantasaunalla on kyse.

Title: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: writer on 21.10.2015, 23:27:22
Quote
Turvapaikanhakijat 21.10.2015 klo 8:33

1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle – "Me saimme yli oman osuutemme"

Oulu ei aio ottaa vastaan lisää turvapaikanhakijoita, sanoo hallintojohtaja Ari Heikkinen. Hätämajoitustiloihin on sijoitettuna 900 turvapaikanhakijaa ja loput 600 majoittuvat ääriään myöten täynnä olevassa Heikinharjun vastaanottokeskuksessa. Hätämajoitusyksiköistä halutaan eroon vuoden loppuun mennessä.

Oulun Hiukkavaaraan perustettu SPR:n ylläpitämä turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikkö toimii entisissä kasarmin tiloissa.

Ouluun ei toistaiseksi oteta lisää turvapaikanhakijoita.

Kaupunkiin tuli alkusyksystä noin 1 500 uutta turvapaikanhakijaa, joista noin 900 on sijoitettuna niin sanottuihin hätämajoitustiloihin. Niiden vuokrasopimukset on tehty vuoden loppuun asti, ja kaupungin toiveena on, että hätämajoitustilojen asukkaat saataisiin siirrettyä muualle Suomeen perustettaviin vastaanottokeskuksiin mahdollisimman pian.

    Eihän ne majoitusjärjestelyt sellaisia ole, että toivoisi niissä joutuvan ihmisiä olemaan.

    – Ari Heikkinen

Oulussa hätämajoitustiloja on Hiukkavaarassa, Sanginsuun Vallinkorvassa ja Kastellin koululla.

Varmuutta siirron aikataulusta ei kuitenkaan ole, kertoo Oulun kaupungin hallintojohtaja Ari Heikkinen. Oulun nykyisiä hätämajoitustiloja ei aiota muuttaa pysyviksi vastaanottokeskuksiksi, sillä tilat eivät sovellu pitkäaikaismajoitukseen.

– Eihän ne majoitusjärjestelyt sellaisia ole, että toivoisi niissä joutuvan ihmisiä olemaan. Toivoisin, että pystyttäisiin osoittamaan kaikille näille hätämajoitusyksiköissä oleville ihmisille fiksummat olosuhteet mahdollisimman pian, ellei sitten käy niin, että osa heistä saa jo päätöksiä turvapaikkahakemukseensa.

Oikeutettu hengähdystauko

Ouluun on saapunut kuluneen neljän viikon aikana joitakin kymmeniä uusia turvapaikanhakijoita, kun vielä syyskuussa tulijoita oli joka päivä kymmeniä. Tällä hetkellä kaupunkiin ei kohdistu painetta ottaa lisää turvapaikanhakijoita, Heikkinen sanoo.

– Silloin kun Tornion järjestelykeskusta ei ollut, me saimme kyllä yli oman osuutemme, että meillä on ihan oikeutettu hengähdystauko meneillään.

Heikkinen myöntää, että mikäli turvapaikanhakijoiden määrä jatkaa kovaa kasvua, heitä tullaan sijoittamaan lisää myös Ouluun.

Virastolla ei ole suunnitelmia Oulun suhteen

Vastaanottokeskuksia hallinnoivassa maahanmuuttovirastossa ei ole suunnitelmissa purkaa Oulun hätämajoitustiloja lähiaikoina.

Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto sanoo, että olemassa olevaa hätämajoitusta ei pureta kevein perustein, sillä turvapaikanhakijamäärän nousuun tulee edelleen varautua.

Kauton mukaan hätämajoitusta lähdetään purkamaan kunnes vastaanottokeskuksia saadaan perustettua tarpeeksi. Ensimmäisenä halutaan luopua esimeriksi teltta- ja kirkkomajoituksesta.

Kautto muistuttaa myös, että Hiukkavaaran hätämajoitusyksikön tilat omistaa Senaattikiinteistöt, ei Oulun kaupunki.

http://yle.fi/uutiset/1_500_turvapaikanhakijaa_riitti_oululle__me_saimme_yli_oman_osuutemme/8394490

Oulussa pientä heräilyä siihen minkä hölmöyden ovat tehneet.

Maahanmuuttovirastossa ei kuitenkaan ole suunnitelmissa lopettaa hätämajoitustiloja.

Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: guest13643 on 21.10.2015, 23:30:44
Mennäänkö tässä nyt siihen, että viimeinen iso kaupunki, jolle matut vielä kelpaa, korjaakin sitten ison potin muista kaupungeista?
Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: Fjödörör Räkinen on 21.10.2015, 23:36:32
Ainahan se menee niin, että mitä kauemmaksi Helsingistä kuljetaan, sitä tervejärkisemmäksi ja käytännönläheisemmäksi muuttuu suhtautuminen.
Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: -PPT- on 21.10.2015, 23:47:49
Valitettavasti ei taida olla Oulun päätettävissä. Onhan tässä syksyn aikana ennenkin kävelty kuntien tahdon yli.

Oulun ongelma on sekin että pohjoisesta päin tultaessa se on ensimmäinen kunnon kaupunki joten jotkut saattavat haluta jäädä sinne.
Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: Ari-Lee on 21.10.2015, 23:51:06
Eipä riitä. Tulvaportit ovat auki. Ouluun mahtuu vielä muutamia kymmeniä tuhansia iRakkeja ja muita matuja. Ouluhallikin tyhjänä muista halleista puhumattakaan.
Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: b_kansalainen on 21.10.2015, 23:54:07
"Rasismi nostaa päätään Oulussa. Onko pohjanmaalaisten inhimillisyys hukassa?"  :P
Luulis, että kunnat haluaisivat kilpailla voimavaroista.
Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: Mr.Reese on 21.10.2015, 23:56:36
Raksila täyteen. Tuottaa paremmin kuin lipputulot.
Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: Kim Evil-666 on 22.10.2015, 00:03:10
Ari Heikkinen hoi, turhaan kiukuttelet ja rimpuilet. Helvetin portit ovat sepposen selällään ja imatuja pukkaa sisään tasaisen tappavaa tahtia. Sinulta ei kysytä, eikä tahtoasi noteerata. Vyötäsikin joudut kohta kiristelemään, sillä imatut käyvät kohta sinunkin lompakkosi varantoja syömään. Se on julma ja katala SSS-potretti, joka on päättänyt antaa Suomen tuhoutua. Siinä ei sinun itkusi auta, Ari.
Title: Vs: 2015-10-21 YLE: 1 500 turvapaikanhakijaa riitti Oululle
Post by: -PPT- on 22.10.2015, 00:14:28
Ottivatko oululaiset puuroprotestista vähän nokkiinsa?
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 23.10.2015, 18:54:12
Junes kysyy Hiukkavaarassa ja saa kovaäänisen vastauksen:

https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h49m4s

Vastaajana lienee kyseinen Ari Heikkinen.
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 26.10.2015, 20:28:24
Eipä tarvitse sitten enää Ettankaan peleissä käydä.

QuoteYhteistyössä Oulun vastaanottokeskuksen kanssa järjestämme kenkäkeräyksen, jossa Sinulla on mahdollisuus lahjoittaa käytetyt (toki myös uudet kengät kelpaa) sisäpelikenkäsi niitä vielä tarvitseville. Olemme mukana järjestämässä Heikinharjun vastaanottokeskuksen asukkaille lentopallotoimintaa ja heillä on erittäin kova tarve sisäpelikengille, jotta he pääsisivät harjoittelemaan eri sisäpalloilulajeja.

Kenkien lahjoittaminen on mahdollista lauantaina 7.11. käytävässä ETTA - Lakkapää ottelussa, jonka pitkällä erätauolla luovutamme kaikki saamamme kengät Oulun vastaanottokeskukselle. Mikäli olet estynyt tulemaan kyseiseen otteluun mutta haluaisit silti tehdä lahjoituksen, voit tuoda kenkäsi Oulun Urheilutalolle (Rantakatu 15, 90120 Oulu) ETTAn toimistolle tai toimiston oven vieressä olevaan ostoskärryyn.

Keräyksen etenemistä voit seurata täällä Facebookissa, Twitterissä sekä Instagramissa aihetunnisteella #EttaKenkäkeräys. Vastaamme myös mielellämme aiheeseen liittyviin kysymyksiin kommenttikentässä.
http://www.facebook.com/ettavolley/videos/1004716706216465/
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Pennit ja markat on 27.10.2015, 17:10:41
Puheiden mukaan (tai no, Puskaradiosta bongasin) Oulussa turvapaikanhakijat heitelleet kivillä jotakuta paikallista.  :flowerhat: Alkaa vieraskoreus, se vähäkin, karista tuolta barbaarijengiltä... Jos on siis tosi juttu.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Pennit ja markat on 31.10.2015, 22:51:53
^ Tuo tuskin oli totta.

Nyt kuulin, että Oulunsaloon Kauppiaantielle suunniteltaisiin vastaanottokeskusta. Puskaradio Oulu-ryhmästä...
Title: Vs: 2015-08-18 Kaleva: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 02.11.2015, 17:12:05
Quote from: Riukulehto on 26.10.2015, 20:28:24
Eipä tarvitse sitten enää Ettankaan peleissä käydä.

...

http://www.facebook.com/ettavolley/videos/1004716706216465/

Kommentti ketjusta itse seuralta:

QuoteEmme laske pelleilyksi toimintaa, jolla autetaan maahamme saapuvia turvapaikanhakijoita sopeutumaan yhteiskuntaamme paremmin. Pelleilyltä saattaa vaikuttaa vanhojen kenkien kerääminen, mutta maassamme on ihmisiä, joille yksikin pari kenkiä on jo hieno asia. Tulemme jatkossakin tekemään hyväntekeväisyystyötä ihmisten ja projektien parissa, joihin voimme helposti pienen organisaatiomme kanssa tarttua. Lisäksi otteluihimme saapuminen jatkossakin on puhtaasti vapaaehtoista.

Pelleillä ei voi myöskään silloin, kun parodiahorisontti on jäänyt jo taakse.

Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 04.11.2015, 16:00:03
QuoteOulu sulkemassa hätämajoitusyksikön – lähes 300 turvapaikanhakijaa tarvitsee uuden majapaikan

Kastellin hätämajoitusyksikön toiminta on loppumassa Oulussa vuoden vaihteeseen mennessä. Oulun kaupungin mukaan korvaavia tiloja ei kaupungista löydy, vaan turvapaikanhakijat on sijoitettava muualle kuin Ouluun.

SPR on pyörittänyt hätämajoitusyksikön toimintaa entisen Kastellin lukion vanhoissa tiloissa syyskuun alusta lähtien. Tällä hetkellä tiloihin on majoitettuna 263 turvapaikanhakijaa.

Oulun kaupunki on vuokrannut tiloja SPR:lle toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella. Kaupungin hallintojohtajan Ari Heikkisen mukaan tilojen oli kuitenkin alun perinkin tarkoitus toimia turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikkönä vain vuoden loppuun saakka.

– Varsinaista lakkautuspäätöstä asiassa ei ole vielä tehty. Haemme nyt maahanmuuttoviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa sopivia tiloja, joihin yksikön nykyiset asukkaat voitaisiin siirtää, Heikkinen sanoo.

–Sitten, kun uudet tilat ovat löytyneet, Kastellin hätämajoitusyksikön vuokrasopimus tietysti irtisanotaan ja tilat tyhjenevät.

Toiminta saattaa loppua jo ensi kuussa

Jos vuokrasopimus päästään irtisanomaan marraskuussa, Kastellin hätämajoitusyksikkö tyhjennetään joulukuussa.

Hallintojohtaja Ari Heikkisen mukaan Kastellin tilat otettiin alun perinkin hätämajoituskäyttöön hieman "nikotellen".

– Se on koulurakennus, eikä se välttämättä sovi tällaiseen pitkäaikaisempaan majoittumiseen. Siellä on toki perusfasiliteetit olemassa, suihkuja, vessoja, lämpöä ja suojaa, mutta se on hyvin ankea paikka.

– Jos ajatellaan yhtään turvapaikanhakijoiden hyvinvointia, on heidän majoittamiseensa löydettävä paremmat tilat. Koulun ympäristökään ei oikein suosi tämäntyyppisiä paikkoja, Heikkinen sanoo.

Uudet tilat Oulun ulkopuolelta

Turvapaikanhakijoille on jo ryhdytty etsimään uusia majoituspaikkoja, mutta todennäköistä on, että Ouluun he eivät tule jäämään.

– Tällä hetkellä meillä ei ainakaan täällä kaupungin päässä ole tiedossa mitään tarkoitukseen soveltuvaa tilaa. Kun eri puolille maata on nyt syntynyt uusia vastaanottokeskuksia, niin varmasti on sellaisia alueita, joissa sopivia kiinteistöjä ja ympäristöjä tätä tarkoitusta varten löytyy paremmin kuin meiltä, Heikkinen sanoo.

Oulusta uusia tiloja ei tällä hetkellä etsitä aktiivisesti.

– Olemassa olevat tilat on kyllä kartoitettu ja tämän hetken tilanne on meidän näkökulmastamme se, että tiloja on haettava muualta kuin Oulusta.

Kaupunki on kuitenkin varautunut siihen, että jos korvaavia tiloja ei löydetä marraskuun aikana, Kastellin hätämajoitusyksikön toimintaa jatketaan.

– Ketään ei lähetetä taivasalle. Koska tilat eivät häviä minnekään, ei niitä myöskään tyhjennetä pakolla. Toki Kastellin tilat on käytössä siinä tapauksessa, että korvaavia tiloja ei löydetä, sanoo Heikkinen.

Maahanmuuttovirasto harmittelee Oulun päätöstä

Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto harmittelee Oulun suunnitelmia hätämajoitusyksikön sulkemisesta.

– Olisi hienoa, että uudet tilat löytyisivät paikallisesti. Jos ei Oulusta, niin sitten lähialueilta, Kautto sanoo.

Kastellin hätämajoitusyksikköön majoitettujen turvapaikanhakijoiden siirtämistä muihin vastaanottokeskuksiin Kautto ei pidä hyvänä ajatuksena.

– Me tarvitsemme joka tapauksessa lisää uusia vastaanottokeskuksia ja toivomme, ettei niiden välillä tehtäisi tällaisia sisäisiä siirtoja.

Kautto muistuttaa, että tällä hetkellä on tarvetta tuhansille turvapaikanhakijoiden majoituspaikoille.
http://yle.fi/uutiset/oulu_sulkemassa_hatamajoitusyksikon__lahes_300_turvapaikanhakijaa_tarvitsee_uuden_majapaikan/8430701
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Raaka banaani on 04.11.2015, 17:26:05
Quote from: Riukulehto on 04.11.2015, 16:00:03
QuoteOulu sulkemassa hätämajoitusyksikön – lähes 300 turvapaikanhakijaa tarvitsee uuden majapaikan

– Ketään ei lähetetä taivasalle. Koska tilat eivät häviä minnekään, ei niitä myöskään tyhjennetä pakolla. Toki Kastellin tilat on käytössä siinä tapauksessa, että korvaavia tiloja ei löydetä, sanoo Heikkinen.

http://yle.fi/uutiset/oulu_sulkemassa_hatamajoitusyksikon__lahes_300_turvapaikanhakijaa_tarvitsee_uuden_majapaikan/8430701
Onneksi ei ole huolta että esimerkiksi suomalaisia asunnottomia rasisteja Oulussakaan, sen enempää kuin muuallakaan, majoitettaisiin minnekään keskuksiin joissa on kehnoa puuroa tai muuta koiranruokaa. Joten saavat jäädä, ettei tule vilu.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 04.11.2015, 17:38:06
siis nehän siirtyy vastaanottokeskuksista valtion maksamiin vuokrakämppiin. tai sitten kotiinsa. ei ole muita välimallin ratkaisua.

eli joko lupa on myönnetty tai sitten ei
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kemolitor on 08.11.2015, 10:28:10
Quote
Kastellin hä­tä­ma­joi­tus­kes­kuk­sen kohtalo auki – uusista tiloista pula Oulun seudulla

Irakilainen Yasser Yuounus kertoo olevansa tyytyväinen Kastellin hätämajoitusyksikön huoneeseen, jonka hän jakaa 24 muun maanmiehensä kanssa.

– Täällä on lämmintä, puhdasta ja suurin piirtein kaikki tarpeellinen löytyy.

Hän sanoo koulun entisen musiikkiluokan olevan muuten täydellinen, mutta väkeä ei tarvitsisi tietystikään olla näin paljon yhtä huonetta kohti. Kastellin yksikön toimintaa hän kehuu.

– Työntekijät ovat täydellisiä. He auttavat meitä kaikessa, antavat meille kaiken mitä tarvitsemme ja ovat kuin omaa perhettämme.

Toiminta lakkaa vuodenvaihteessa

Kastellin hätämajoituskeskuksen toiminta on lakkaamassa, kun vuokrasopimus päättyy vuoden vaihteessa, mikä oli suunnitelman mukaista. Sitä ei olla uusimassa.

Juuri nyt kukaan ei tiedä, mihin Kastellin asukkaat menevät.

Oulun vastaanottokeskuksen johtaja Jenni Korpikari sanoo, että lisää hätämajoitustiloja tarvittaisiin Oulun seudulta koko ajan, mutta vielä ei ole tiedossa uusia yksiköitä.

Tilanne jatkuu Oulussa edelleen rauhallisena. Viime viikolla turvapaikanhakijoita tuli pitkästä aikaa linja-autolastillinen, ja heidät pystyttiin sijoittamaan muun muassa Heikinharjussa sijaitseviin parakkeihin. Tällä viikolla tulijoita on ollut kaksi.

Korpikarin mukaan alueen vastaanottokeskusten ja hätämajoitusyksiköiden täyttöaste on tällä hetkellä sata prosenttia.

Kastellin vuokrasopimusta maahanmuuttovirastoviraston kanssa ei olla jatkamassa, koska Oulun kaupungin hallintojohtajan Ari Heikkisen mukaan Kastellin entisen koulun tilat – niin kuin isot luokkatilat yleensäkin – soveltuvat huonosti pitkäaikaisempaan asumiseen.

Kaleva: Kastellin hä­tä­ma­joi­tus­kes­kuk­sen kohtalo auki – uusista tiloista pula Oulun seudulla (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kastellin-hatamajoituskeskuksen-kohtalo-auki-uusista-tiloista-pula-oulun-seudulla/711657/)

Missähän vaiheessa tulee vastaan se tilanne, että ilmoitamme Suomen olevan täynnä ja pyydämme nöyrästi ja kohteliaasti, että sotaa ja vainoa pakenevat ihmispoloiset jäisivät Ruotsiin eivätkä jatkaisi matkaansa Tornioon?
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Reese on 08.11.2015, 11:02:29
Ruotsin malliin pistetään matubussit ajelemaan teillämme mateluvauhtia. Toivoen, että matkan kuluessa joku kolo aukeaa.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Aksiooma on 09.11.2015, 10:00:26
Refugees hospitality club FB sivulta tarkempia tietoja Kastellin viihdekeskuksesta ja monikulturismisesta segregaatiosta:

Quote from: Refugees hospitality club
Ylen uutisista saatiin lukea 4.11.2015 että "Kastellin hätämajoitusyksikön toiminta on loppumassa Oulussa vuoden vaihteeseen mennessä. Oulun kaupungin mukaan korvaavia tiloja ei kaupungista löydy, vaan turvapaikanhakijat on sijoitettava muualle kuin Ouluun."

Kuten tunnetaan, kyseinen yksikkö perustettiin n. kaksi kuukautta sitten. Olosuhteet, jotka majoituksessa olivat tuolla hetkellä silloin, kun kaupungin edustajat siellä viimeksi vierailivat, ovat täysin toiset nyt. Yksikössä ovat kaikki ne palvelut, jotka vastaavat vakinaisen turvapaikkakeskuksen yleistä tasoa. Osa asioista toimii jopa paremmin, koska asiakasmäärä on kohtuullinen (n. 260) suhteessa henkilökuntaan.

Pitkin koko syksyä vähitellen, mutta erityisesti lokakuun loppupuolella – marraskuun alussa, tehtiin huomattavat parannukset tilojen toimivuudessa ja viihtyisyydessä. Lattiamajoituksesta siirryttiin upousiin kerrossänkyihin, mikä lisäsi huomattavasti sekä yksikön viihtyvyyttä että hygieniaa.

Talon erikokoisiin huoneisiin on saatu asukkaat sijoitettua ideaalisti huomioiden mm. irakilaiset, kurdit, afgaanit ja somalit, sekä erityistä huomiota tarvitsevat asukkaat.

Laitosruokailusta siirryttiin omaehtoiseen ruokailuun, tilojen kodikkuutta ja askelia kohti asumisen normaaliutta lisätään koko ajan. Taloon on saatu huonekaluja, televisio oleskeluaulaan, mattoja, internet-tekniikkaa, ilmainen wifi/valokuituyhteys Net-Plazalta, Tikkurila lahjoittaa maaleja jne.

Faktaa siitä, että talon infra toimii, ovat mm. seuraavat seikat: nettiyhteys toimii kaikkialla talossa, kaksi opetuskeittiötä on asukkaiden käytössä. Löytyy liikuntatilat, joita käytetään monenlaiseen aktiviteettiin, mm. urheiluun, musisointiin ja konsertteihin. Sieltä löytyvät myös jalkapallot, koripallot, pingispöytä välineineen, sulkapallot, koripallotelineet ja kuntopyörät. Liikuntatilassa on pelivuorot. Musiikkivälineistöä on asukkaiden käytössä: haitari, sähköurut, kitara, erilaisia rumpuja ja pienet äänentoistolaitteet mikkeineen. Talossa on pesutilat, pesukoneet, kuivauskaappi sekä luonnollisesti suihkut ja suihkutilat.

Aulassa on iso sosiaalinen tila. Siellä on tv ja siellä vietetään paljon aikaa välineinä pelit, peliohjelmat jne. Myös musiikkiryhmä kokoontuu siellä ajoittain. Yläkerran ylätasanteella on myöskin sosiaalinen tila. Siellä on toinen tv ja siellä vietetään paljon aikaa.

Kielen opetuksen luokka palvelee mm. tilana monelle muullekin toiminnalle. Talossa on lukollisia lokerikkoja asukkaiden käytössä sekä vaatevarasto, joka toimii myös kirpputorina. Talon asukkaille on saatavilla useita tietokoneita. Asukkailla on itse organisoitu parturi, jolle on osoitettu oma tila keittiöiden läheisyydestä.

Henkilökuntatiloja ovat sosiaalihoitajan oma tila/vastaanotto, terveydenhoitajan oma tila/vastaanotto, ohjaajien huone, joka toimii tarvittaessa mm. pienryhmälle tilana tulkkauksissa, apulaisjohtajan huone ja toimisto/respa

Kastellissa pystytään tarjoamaan suomen kielen opetusta kahdessa tasoryhmässä kuutena päivänä viikossa (11 opettajaa). Muuta ryhmätoimintaa ovat tiistaisin toimintaryhmä (joka viikko eri teemoilla), keskiviikkoisin teatteriryhmä, sunnuntaisin liikunta/urheiluryhmä. Musiikki-improvisaatioryhmä toimii kerran viikossa, on ruokaryhmä; monia muita aktiviteetteja, sekä pidempiaikaisia että kertaluontoisia, ollaan käynnistämässä. Talossa vierailee myös muusikkoja. Suunnitteilla on konsetti, johon osallistuvat asukkaiden lisäksi myös oululaiset maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset.

Esikotouttava toiminta on siis täydessä ja monipuolisessa vauhdissa. Eikä se ole jäänyt vaille myönteistä huomiota.

Koska Kastellin yksikkö sijaitsee lähellä ydinkeskustaa, on paikan saavutettavuus helppo myös sille suurelle määrälle vapaehtoisia, jotka pyörittävät toimintaa urheilun, harrastusten ja Suomi-tunnettavuuden merkeissä. Asukkaat puolestaan löytävät terveyttä, viihtymistä ja oppimista lisääviä palveluja yksikön välittömässä ja etäisemässä läheisyydessä.

Jos Kastelli yksikkö lakkautetaan ja asukkaat siirretään täysin muualle, viedään innokkailta vapaaehtoisilta, tältä kolmannelta sektorilta, juuri se mahdollisuus toimia, mitä kansallinen maahanmuuttopolitiikka pitää erityisen tärkeänä monikulttuurisen integroinnin kannalta, puhumattakaan asiakkaista, jotka sitä tarvitsevat. Jos Kastellin yksikkö ajetaan hetkessä alas, mitätöidään kaikki se suuri vaivalla rakennettu tuloksekas ja tähän yksikköön räätälöity työ, mihin myös SPR on runsaasti satsannut.

Emme halua uskoa, että kaupungin päättäjillä olisi tällaiseen varaa ottaen huomioon myös se tosiseikka, että turvapaikkahakijoita tulee joka tapauksessa lisää. Elämme kriittistä siirtymävaihetta, jonka ylittämiseen meillä itsellämme on jo valmiita ratkaisuja ja avaimia, joista yksi on jo todella hyvin toimiva Kastellin yksikkö.

Kastellin yksikön infrastruktuuria on kehitetty erittäin myönteisellä tavalla hyvin lyhyessä ajassa ja siihen on ilmestynyt myös mahdollisuuksia, joita ei edes osattu kuvitella yksikköä pystytettäessä. Hammaslääketieteen laitos opiskelijoineen haluaa yhteistyötä keskuksen kanssa johtuen monietnisestä asiakaskunnasta. Sama koskee muuta lääketieteen opiskelua.

On syytä alleviivata, että Kastellin yksikön toimintaedellytyksiä arvioitaessa ei ole kysymyksessä taloudellinen ongelmatilanne, koska Oulun kaupunki ei maksa tästä kaikesta yhtään mitään. Kaupungin tehtävä on vain sallia kaiken tämän toiminnan tapahtuvan ja jatkuvan, ei ole kysymys mistään muusta.

Kun Kastelliin yksikköä pystytettiin, oli tietenkin odotettavissa, niin kuin kaikkialla muuallakin Suomessa, joidenkin äänekkääseen vähemmistöön kuuluneiden huolestuneisuus alueen "kantaväestön" turvallisuudesta.

Niin kuin muuallakin, myös täällä, huolestuneisuus on osoittautunut täysin liioitelluksi.

Yksikkö ei sijaitse välittömästi minkään asuinrakennuksen vieressä. Sitä ympäröivät metsikkö, lääketieteen ja hammaslääketieteen laitokset, suurehko kauppa, leveät tiet ja aukiot. Kulkualue on julkinen, avoin ja valaistu, myös pimeällä. Vieressä olevan koulun kanssa ei ole ilmennyt - alkuvaiheen ymmärrettävän varautuneisuuden jälkeen - mitään objektiivisesti todennettavia oikeita ongelmia. Asiaa on kysytty myös S-marketista, josta ei ole annettu minkäänlaista kielteistä palautetta yksikön asukkaista.

Jos Kastellin yksikkö ajetaan alas perusteettoman pelon ja etäältä katsovan tietämättömyyden takia ja siinä toivossa, että löydetään jostakin muualta likimainkaan yhtä toimivat tilat ja palvelut, on samalla selvitettävä, missä oletettavasti löytyy se seutu, paikka tai kaupunki, jossa lähiympäristön asujaimisto olisi jo heti alussa yhtään sen vastaanottavaisempi kuin Kastellissa aluksi oli.

Sellaisen löytyminen on erittäin epätodennäköistä. Jäljelle jääkin kysymys: siirretäänkö joidenkin silmissä ongelmaksi paisutettu tällaiseen toimintaan väistämättä kuuluva normaali integroitumisen kehitysvaihe kehittymään muualle pois silmistä oppimatta siitä yhtään mitään ja näkemättä, että suurin osa vaiheen välittömistä haasteista on jo voitettu.

Tämä on oppimisen hetki sekä oululaisille, kastellilaisille että turvapaikkahakijoille. Toivottakaamme me kaikki osapuolet tervetulleeksi tämä oppimisen mahdollisuus.

Kaikesta yllä olevasta voi oikeudenmukainen lukija päätellä vain sen, että päin vastoin, Kastellin yksikön toimintaa voi hyvällä syyllä pitää jo nyt pilottihankkeena onnistuneesta hätämajoitusratkaisusta, joka voi, mikäli sitä ei estetä, johtaa aitoon monikulttuuriseen integroitumiseen ja toimia kotoutumisväylänä niille, jotka epäilemättä saavat oikeutetusti luvan jäädä Suomeen ja kotoutumaan myös lakisääteisesti.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 09.11.2015, 10:12:15
QuoteSitä ympäröivät metsikkö, lääketieteen ja hammaslääketieteen laitokset, suurehko kauppa, leveät tiet ja aukiot. Kulkualue on julkinen, avoin ja valaistu, myös pimeällä

kuitenkin kaiken tuon mokutuksen ja ihanan yhdessäolon ja -toimimisen kanssa on loppupuolelle ujutettu tieto ja pelko siitä, "mitä jos kuitenkin kävisi...", eli on huolehdittu siitä, että ei ole pimeää ja että on tilaa kulkea, jotta pelottavia ja väistämättömiä tilanteita ei pääsisi syntymään
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: jellona on 09.11.2015, 10:20:45
Ouluun suunnitellaan toista vokkia. Kohta niitä on kaksi. Sitten onkin jo kaksi toista. Onnea Oulugdad ja Kempelegdishu!
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: jellona on 09.11.2015, 10:43:43
Oulu on varautunut maahanmuutajiin. Alueet on aidattu ja valaistu, metsät raivattu, puskat ja pensaat kaadettu sekä kasvillisuus pidetään matalana, vain nilkkoihin saakka. Lisäksi kamera valvonta kaikkialla, vartijoita palkattu runsaasti ja Oululaisille jaetaan pippurisumutteet. Kaikki tämä lisääntyneen äärioikeiston vuoksi, esim. Hommaforum!
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sitruunamelissa on 09.11.2015, 10:51:22
Nyt jos hätämajoituksia ruvetaan purkamaan (muuallakin kuin Oulussa), niin onhan tässä hyvä sauma tiettyjen korkeamoraalisten yksityisten yritysten perustaa lisää voittoa tahkoavia vastaanottokeskuksia. Tai miksi ei voisi joku tulla uutenakin yrityksenä kasvumarkkinoille...
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Reese on 09.11.2015, 11:00:24
Noi kaikki kerhot ja viriketoiminnat, enpä muista mistään kantasuomalaisia paapotun tuolla volyymilla. Taatusti maksaa enemmän tuo koko paska kuin 43€/vrk per gene.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Archaeopteryx on 09.11.2015, 11:20:21
Kun tuota virikelistaa katsoo, alkaa sillä tavalla ihan vain vähäsen ottamaan päähän. Omilla lapsillamme ei ole tuollaisia harrastusmahdollisuuksia, siis ilmaiseksi. Kaikesta pitää maksaa, kerhot, konsolit, tv:t, soittimet, konsertit, nettiyhteydet, sosiaaliohjaaja, terveydenhoitaja, teatteriryhmä, musiikkiryhmä, liikuntaryhmä.

Ja valitusta tulee vielä siitä, että vapaaehtoisilta viedään mahdollisuus harrastaa mamutusta muiden rahoilla. Ei jumalauta.  :facepalm:
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: PenaSetä on 09.11.2015, 12:37:03
Quote from: jellona on 09.11.2015, 10:43:43
Oulu on varautunut maahanmuutajiin. Alueet on aidattu ja valaistu, metsät raivattu, puskat ja pensaat kaadettu sekä kasvillisuus pidetään matalana, vain nilkkoihin saakka. Lisäksi kamera valvonta kaikkialla, vartijoita palkattu runsaasti ja Oululaisille jaetaan pippurisumutteet. Kaikki tämä lisääntyneen äärioikeiston vuoksi, esim. Hommaforum!

Hassu yhteensattuma kun nyt kerran mainitsit. Nimittäin täällä Saarijärvelläkin on raivattu koko syksy keskustan ympäristön pusikoita, pururadan ympäristöjä, jalkakäytävien ja tienvierustojen vesakoita, valoja korjailtu yms.
Vitsailinkin yhtenä iltana vaimolle kauppaan ajellessamme, että mites käy nyt mahdollisten puskaraiskausten, kun ei ole puskia missä raiskata??. ;D

No ehkäpä tämä nyt kuitenkin liittyy ihan normaaliin silloin tällöin tehtävään rutiini-kunnossapitoon enemmän kuin iVokkeihin.
Poliisien selvästi lisääntynyt partiointi sen sijaan kyllä liittyy vokkiin.

Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Pennit ja markat on 10.11.2015, 12:06:21
Rasmukseen oli jaettu tällainen marttyrointiviesti:

QuoteHyvästi Kastellin yksikkö, Pohjois-Skandinavian pääkaupungin imagouhka

Kastellin turvapaikkahakijoiden hätämajoitusyksikkö lakkautetaan pikavauhdilla. Tämä on kaupungin viimeisin tyrmistyttävä ilmoitus henkilökunnalle, vapaaehtoistyöntekijöille ja asukkaille.

Se vapaaehtoisten joukko, joka on toiminut yksikössä päivittäin, selvitti muutama päivä sitten seikkaperäiset ja objektiiviset faktat yksikön toiminnasta, sen saavutuksista, asukkaiden viihtyvyydestä ja yksikön ympäristövaikutuksista.

Toiminta kymmenine yksityiskohtineen, mukaanlukien majoitus, ruokailumahdollisuudet, hygienia, opiskelutoiminta, virkistystoiminta ym. kuvattiin tarkasti raporttina ja vetoomuksena ja lähetettiin kaupungin päättäjille. Todettiin, myös, että kaupungille tämä toiminta ei maksa euroakaan, koska rahoittajina ovat SPR ja valtio.

Kuvattiin myös, että yksikön ympäristössä ovat metsikkö, hammaslääketieteen ja lääketieteen laitokset, suurehko kauppa, leveät aukiot ja tiet. Lähimpänä asuvien kastellilaisten asunnot ovat etäällä korkeiden aitojen takana, jonne turvapaikkahakijoilla ei ole mitään intressiä mennä. Alkuvaiheen ymmärrettävän varautuneisuuden jälkeen ei myöskään läheisen koulun tai kaupan puolelta ole esitetty mitään kielteistä.

Selvitys, raportti ja vetoomus eivät auttaneet. Vastassa ovat julkisuudessa esitetyt argumentit, joita ei ole avattu ymmärrettäväksi. Ainoa selitys, mikä kaupungilta on annettu, on, että hätämajoituspaikan sijainti ei ole sopiva ja rivien välistä kuulee, että kysymys on jonkilaisesta imagoasiasta.

Mikä tämä kaapissa oleva imagoasia on, sitä ei ole selitetty minkäänlaisilla objektiivisilla faktoilla. Onko kysymyksessä hammaslääketieteen ja lääketieteiden laitosten imago, S-marketin imago, ala-asteen imago, alueen aukioiden ja katujen imago vai mikä imago, joka kärsii yksikössä tapahtuvassa nukkumisesta, ruokailusta, pelaamisesta urheilusalissa, suomen kielen opiskelusta, musiikkitoiminnasta, siitä, että asukkaat kävelevät ulkona jne.? Mistä imagoasiasta on kysymys?

Oletetaan, että tuohon yksikköön olisi sijoitettu - vaikkapa jonkin vanhainkodin palamisen takia, tai Venäjältä paenneita inkeriläisiä, siis ihmisiä - hätämajoitukseen puoleksi vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi siksi, ettei kertakaikkiaan muuta paikkaa olisi, ja jos sinne olisi saatu yhtä inhimilliset ja monipuoliset olosuhteet kuin siellä nyt on, niin on varmaa, että kastellilaisille tai oululaisille ei olisi siitä mitään ongelmaa eikä varsinkaan imagollisesti. Tämä vertailu osoittaa, että näitä nykyisiä asukkaita ei pidetä ihmisinä.

Imago-ongelma selittyy vain ja ainoastaan turvapaikkahakijoiden etnisestä ja kulttuurisesta taustasta, johon liitetään ties minkälaisia kauhukuvia. Tästä oli jo osoituksena Kastellissa pidetty infotilaisuus yksikön perustamisen jälkeen kaksi kuukautta sitten. Paikalla kuusi viranomaista ja vain n. 25 henkilöä Kastellista tai jostain muualta. Mukana oli muutamia hysteerisiä ja hysteriaa lietsovia henkilöitä, jotka olivat ottaneet tehtäväkseen käydä levittämässä hysteriaa muissakin hätämajoitusyksiköissä.

Olisiko ylläkuvatussa esimerkissä vanhukset ja inkeriläiset sijoitettu tarkoituksella metsikkön kauas silmistä? Ei tietenkään. Kastellin yksikön toiminta lähellä asutusta on objektiivisesti ja taloudellisesti ottaen etu eikä haitta. Yksikön sijainti poliisi, terveys- ym. viranomaispalvelujen lähellä ovat säästäneet sekä SPR:n että valtion rahoja, koska noihin palveluihin ei ole tarvittu kuljettaa asiakkaita takseilla tai busseilla kaukaa korvesta. Kastellin yksikössä asutuksen lähellä turvapaikkahakijat ovat samalla voineet olla kontakteissa ihmisiin sekä kaupungin tarjoamiin virkistys- ja hyvinvointipalveluihin, mikä on ihanteellista onnistuvan kotoutuminen ja esikotoutuminen kannalta. Korvessa asuminen vain viranomaisten kanssa laitostaa ihmisiä ja passivoi heitä. Tästä on tehty tutkimuksia.

Jotta totuus asiassa voidaan selvittää, on saatava lista niistä nimistä, jotka kokevat uhan turvapaikkahakijoista. On saatava myös osoitteet, jotta voidaan todentaa, asuvatko a.o. henkilöt yksikön liepeilläkään. Samoin on yksilöitävä, millainen uhka on ilmennyt, mitä, missä, milloin ja keille on tapahtunut yksikön asukkaiden taholta.

Yrjö Mikkonen FT, käsitteellisyystutkija
Kastellin yksikön suomen kielen opetuksen
koordinaattori

(Vain 9 tykkäystä, 1 kommentti)

Pakko sanoa, että naurattaa.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 12:08:43
ensiksi kaveri "lukee rivien välistä imagoasiasta" jonka jälkeen ei muusta puhukaan. ihmeellistä onanointia unelmointia asialla. ei ne mihinkään Yrjön Rakkaat Lapset TM suomesta katoa. hyysärit hyysää edelleen
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Pennit ja markat on 10.11.2015, 12:09:47
Quote from: beehoo on 10.11.2015, 12:08:43
ensiksi kaveri "lukee rivien välistä imagoasiasta" jonka jälkeen ei muusta puhukaan. ihmeellistä onanointia unelmointia asialla. ei ne mihinkään Yrjön Rakkaat Lapset TM suomesta katoa. hyysärit hyysää edelleen

No, 30-40 e/h palkan perään kannattaa itkeäkin.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Sydämistynyt on 10.11.2015, 12:42:38
Taas hyvä esimerkki suvakkien epäjohdonmukaisuudesta.  Mieli on pahoitettu ja ihan täristään närkästystä maahantulijoiden puolesta, ja silti kuvaillaan, että vokkiasukit ovat aidan takana, ei näy koululle, eikä s-marketille, ovat yhtä hyviä kuin inkeriläisvanhukset (!), eivät mene naapurien pihoille jne.  Eli myönnetään, että onhan ne ongelma, mutta...!  :D
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 11.11.2015, 16:29:21
Kokoomuslainen kaupunginjohtaja Pennanen. :facepalm:

QuoteKastellin hä­tä­ma­joi­tusyk­sik­kö jatkaa kau­pun­gin­joh­ta­jan päätöksellä
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kastellin-hatamajoitusyksikko-jatkaa-kaupunginjohtajan-paatoksella/711954/
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Martin on 11.11.2015, 16:57:56
Haukipudas Puskaradio-ryhmästä Facebookista bongattua. Partalapset päässeet jo vauhtiin.   >:(
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koli on 11.11.2015, 20:57:40
Quote from: Martin on 11.11.2015, 16:57:56
Haukipudas Puskaradio-ryhmästä Facebookista bongattua. Partalapset päässeet jo vauhtiin.   >:(

Joo, 17-vuotiaat ollut vauhdissa:
(http://static.mvlehti.net/uploads/2015/11/Onnela-Haukipudas.jpg)
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nyymi on 11.11.2015, 21:36:29
Quote from: Pennit ja markat on 10.11.2015, 12:06:21
Rasmukseen oli jaettu tällainen marttyrointiviesti:

QuoteHyvästi Kastellin yksikkö, Pohjois-Skandinavian pääkaupungin imagouhka

(naps)

Yrjö Mikkonen FT, käsitteellisyystutkija
Kastellin yksikön suomen kielen opetuksen
koordinaattori

(Vain 9 tykkäystä, 1 kommentti)

Pakko sanoa, että naurattaa.

Sama töräys taisi olla tänään oululaisessa sanomalehti Kalevassa.

Tyypin nimi ja titteli on tuttu, muistan lukeneeni vastaavia signaalitöräytyksiä aikaisemminkin ja ihmetelleeni että sitä, ettei käsitteellisyystutkija käsitä.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Martin on 13.11.2015, 08:03:39
Niinhän siinä kävi että Pennanen taas veteli omiaan ja väliaikainen keskus jatkaa.  :facepalm:

Mamuvirasto tiedottaa vain lyhyesti uusista keskuksista Oulun seudulle. Pikagooglauksella Arjen Avain Oy:llä on huostaanottobisnestä Martinniemessä ja Iissä, sinneköhän tulee uutta rikkautta ja työnnetäänkö kantislapset kadulle?

Lisäystä:
Viikko-kaksi sitten hallitojohtaja tms Ari Heikkinen (vihr?) sanoi lehdessä että oulu kantaa jo tarpeeksi vastuuta eikä tänne oteta lisää. En löytänyt uutista mutta Kalevassa se taisi olla. Näitä uusia vokkeja ei näytä vielä uutisoidun muualla kuin twitterissä.

Paikallisella persulla oli pointti, kouluja ei saisi käyttää vakituiseen asumiseen:
http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/jari-pekka-teurajarvi/170/hatamajoitustiloilta-puuttuvat-luvat/5140/
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 13.11.2015, 08:18:34
Quote from: Martin on 13.11.2015, 08:03:39
Niinhän siinä kävi että Pennanen taas veteli omiaan ja väliaikainen keskus jatkaa.  :facepalm:

Mamuvirasto tiedottaa vain lyhyesti uusista keskuksista Oulun seudulle. Pikagooglauksella Arjen Avain Oy:llä on huostaanottobisnestä Martinniemessä ja Iissä, sinneköhän tulee uutta rikkautta ja työnnetäänkö kantislapset kadulle?

Lisäystä:
Viikko-kaksi sitten hallitojohtaja tms Ari Heikkinen (vihr?) sanoi lehdessä että oulu kantaa jo tarpeeksi vastuuta eikä tänne oteta lisää. En löytänyt uutista mutta Kalevassa se taisi olla. Näitä uusia vokkeja ei näytä vielä uutisoidun muualla kuin twitterissä.

Paikallisella persulla oli pointti, kouluja ei saisi käyttää vakituiseen asumiseen:
http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/jari-pekka-teurajarvi/170/hatamajoitustiloilta-puuttuvat-luvat/5140/

parempi nimi firmalle olisi Järjen Haiven oy
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 14.11.2015, 21:14:16
https://twitter.com/JunesLokka/status/665607677213589505
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: kenelek on 14.11.2015, 21:57:26
Quote from: Riukulehto on 14.11.2015, 21:14:16
https://twitter.com/JunesLokka/status/665607677213589505

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/riitaa-ruokajonossa-poliisi-paikalle-hiukkavaaran-hatamajoitusyksikkoon/712257/

"Riitaa ruokajonossa". Surulliseksi tulee kun tässä miettii mikä määrä taloudellisia ja henkisiä resursseja noiden vastaanottokeskusten ja asukkaidensaasiakkaidensa kanssa menee täysin hukkaan. :( Ja vihaiseksi...  >:(
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 15.11.2015, 20:42:01
https://twitter.com/JunesLokka/status/665607677213589505

Quote
Junes Lokka
‏@JunesLokka
Hiukkavaarassa 10 poliisiautoa ja 3 ambulanssia, eli normipäivä. Eivät lisää poliisin tehtäviä. #tphakijat #oulu
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mikko pa on 15.11.2015, 22:17:52
Nyt on kuulemma taas tilanne päällä, useita partioita ja ambulansseja on nähty menevän paikalle...
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kela_Platinum on 15.11.2015, 22:21:37
No mutta ainakin valvonta Torniossa toimii valvonta http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015111520671976_cm.shtml

Valtakunnassa kaikki hyvin.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 15.11.2015, 23:04:14
Quote from: beehoo on 15.11.2015, 20:42:01
https://twitter.com/JunesLokka/status/665607677213589505

Quote
Junes Lokka
‏@JunesLokka
Hiukkavaarassa 10 poliisiautoa ja 3 ambulanssia, eli normipäivä. Eivät lisää poliisin tehtäviä. #tphakijat #oulu
Postasin tämän saman linkin tuohon ylemmäksi jo eilen, joten se silmä käteen, kiitos.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mikko pa on 15.11.2015, 23:57:40
Siis tuo Juneksen postaus on eiliseltä, tänään oli siis uudestaan kahina siellä.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Larva on 16.11.2015, 07:04:01
Missähän vaiheessa poliisin johto turtuu noihin vokkikeikkoihin ja tuumaa että selvittäkööt rähinänsä itse? Varmaan siinä vaiheessa kun kaikki resurssit menee vokkinahisteluiden ja -kähinöiden selvittelyyn.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mikko pa on 16.11.2015, 07:24:03
Varmaan ohjeistavat mediaa että näistä ei uutisoida enää...
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Karhukainen on 16.11.2015, 07:41:33
Pahoittelen, jos tästä on jo tietoa täällä:

http://mvlehti.net/2015/11/15/anton-ali-sisto-kaupunkilaisilta-salattu-vastaanottokeskus-oulun-ydinkeskustassa/

Ja tiedän, lähde ei ole kaikkein luotettavin.

Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 16.11.2015, 11:08:38
ei ole poliisi eikä SPR kumpikaan vahvistanut tai ylipäätään vahvistanut tuota huhua kun kyselin vkl aikana. ei twitterissä eikä sähköpostilla.

saatanan moukat, ei oo kummakaan että huhut leviää ja jää elämään kun niitä ei kommentoida millään muotoa
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: JT on 16.11.2015, 11:21:36
Olen huomannut Oulussa nettipuhetta myös pienestä, vastaanottokeskuksen alaisesta majoitusyksiköstä Martinniemessä. Kyse ei ole Haukiputaan Onnelan yksiköstä, vaan jostain kokonaan uudesta. Aika näyttää onko huhu totta.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mikko pa on 16.11.2015, 13:34:55
Quote from: Mikko pa on 15.11.2015, 22:17:52
Nyt on kuulemma taas tilanne päällä, useita partioita ja ambulansseja on nähty menevän paikalle...

Painokeneet seis, soitin Ouluun poliisin mediavastaavalle, ->tutkinnanjohtajalle-> yleisjohtajalle, hätäkeskuksen listoissa ja poliisin hälytystehtävissä ei näy kuin tuo 14.11.2015 ruokalahässäkkä.

Joo... ja saan noi tiedot soittamalla, ja haluan katkaista aiheettomat siivet joita jo itse levitin

http://mvlehti.net/2015/11/16/hiukkavaaran-vokin-huhu/
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 16.11.2015, 16:22:28
hienoa. Suomalaisissa on parasta se, että kun tekevät virheen niin korjaavat sen, eivätkä esim. rupea kivittämään naapuria.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 17.11.2015, 05:38:01
Päivän paperisesta Kalevasta

QuoteODL avaa lisää alaikäisten vastaanottoyksikköjä

Kolmas kodinomainen tukiasumisyksikkö valmisteilla Oulun seudulle.

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö (ODL) laajentaa alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottotoimintaansa Oulun seudulla. Lähiviikkoina Ouluun avattavan tukiasumisyksikön jälkeen sillä on kolmessa yksikössä yhteensä noin sata majoituspaikkaa alaikäisille turvapaikanhakijoille.

Lokakuussa ODL avasi Ouluun 14-paikkaisen ryhmäkodin alle 16-vuotiaille, maahan yksin tulleille turvapaikanhakijoille. Yksikköä on myöhemmin laajennettu noin 25-paikkaisella hätäasumisyksiköllä.

Viime viikolla ODL avasi Kempeleeseen 30-paikkaisen tukiasumisyksikön alaikäisille turvapaikanhakijoille, ja parhaillaan Oulussa remontoidaan tiloja noin 25-paikkaista tukiasumisyksikköä varten.

Uusien yksiköiden avaaminen perustuu Maahanmuuttoviraston toimeksiantoon. Se on pyytänyt säätiötä selvittämään erilaisia vaihtoehtoja alaikäisten vastaanottotoiminnan laajentamiseksi, koska tarve uusiin paikkoihin on akuutti.

Maahanmuuttoviraston toive on, että ODL perustaa Oulun seudulle 150-paikkaisen vastaanottokeskuksen alaikäisiä turvapaikanhakijoita varten.

ODL pyrkii vastaamaan toiveeseen avaamalla nuorille, ilman vanhempiaan ja huoltajiaan maahan tulleille turvapaikanhakijoille Oulun seudulle hajautetusti useita pieniä kodinomaisia asumisyksikköjä. Volyymiltaan massiivisen yksikön perustaminen nähdään riskinä, joka voisi aiheuttaa reaktioita ympäristössä ja vaikeuttaa kodinomaisen yhteisön kehittymistä.

Asumisyksikköjä sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan säätiön omiin olemassa oleviin tiloihin, mutta tarkoitukseen sopivia vapaita tiloja kartoitetaan koko ajan myös muualta.

Uusia yksiköitä avataan vaiheittain. Seuraavan 20–40 -paikkaisen asumisyksikön suunnittelu alkaa, kun edellinen yksikkö on saatu valmiiksi.

Säätiön mukaan vaiheittainen etenemistapa helpottaa tilaratkaisujen etsimistä, henkilökunnan rekrytointia ja palvelumallin rakentamista, sekä ehkäisee toiminnan mahdollisia ongelmia.

ODL:n ryhmäkodeissa ja tukiasumisyksiköissä asuvat alaikäiset turvapaikanhakijat ovat pääosin teini-ikäisiä poikia, mutta joukossa on myös tyttöjä sekä jopa alle 10-vuotiaita lapsia. Asumisyksiköissään lapset ja nuoret saavat peruspalvelut, kuten majoituksen ja ateriat sekä välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Turvapaikanhakijoiden asumispalvelut tuottaa käytännössä Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön tytäryhtiö, lastensuojelu- ja perhepalveluita tarjoava Arjen Avain Oy. Yhtiö on rekrytoinut alaikäisten asumisyksiköihinsä tähän mennessä jo lähes 30 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista.
Title: 2015-11-19 Muhoksella paloi vokiksi aiottu rakennus
Post by: Mr.Reese on 19.11.2015, 18:49:54
https://www.poliisi.fi/oulu/tiedotteet/1/0/muhoksen_metlan_palon_kuvia_41592 (https://www.poliisi.fi/oulu/tiedotteet/1/0/muhoksen_metlan_palon_kuvia_41592)

Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä. Piti tulla pakolaiskeskus, ei tullut-kuvan voisi tähän linkata nyt ketjun jatkoksi, jos jollain tallessa.

QuoteMuhoksen METLAn palon kuvia(linkin takana)

19.11.2015
Oulu
Lauantaina 17.10.2015 illalla vaurioitui Muhoksen Kirkkosaaressa entinen METLAn kiinteistö tulipalossa. Paloa tutkitaan tuhotyönä, sillä palo on sytytetty tahallaan.
Paikalla on ollut kamera, joka on kuvannut todennäköisen tekijän. Poliisi julkaisee tekijän kuvat ja pyytää havaintoja henkilöstä, hänen liikkeistään tai muista asioista paloon liittyen poliisin vihjepuhelimeen p. 0295416194.

Migrihän salasi nämä, eihän näin pitänyt käydä.  :flowerhat:
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Aukusti Jylhä on 19.11.2015, 19:18:50
Kansa kapinoi. Kyllä minuakin muumittaa ihan muumisti, mutta on liian paljon menetettävää, että voisi heittäytyä epätoivoiseksi. Eli elämässä on voimavaroja, todellisia. Mielekästä työtäkin on, vaikkakin hallituksen leikkaukset alaani kovin kohdistuvatkin.

Mitä hävittävää on nuorella työttömyysputkeen valmistuvalla "syrjäseutujen natsilla"? Mitään laillista mahdollisuutta vaikuttaa kun enää ei ole. Ja järjellä ajatellen hallitus todellakin toteuttaa kansalaisilleen vahingollista politiikkaa, tuhoisaa politiikkaa.

Ja matuthan eivät ilman yösijaa jää, älkää sitä peljätkö kukkikset ja kakkikset.
Title: Vs: 2015-11-19 Muhoksella paloi vokiksi aiottu rakennus
Post by: Golimar on 19.11.2015, 20:54:39
Quote from: Mr.Reese on 19.11.2015, 18:49:54
Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä. Piti tulla pakolaiskeskus, ei tullut-kuvan voisi tähän linkata nyt ketjun jatkoksi, jos jollain tallessa.

Tuossa on se kuva.

Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 22.11.2015, 14:51:20
Quote from: käpykaarti on 19.11.2015, 19:18:50
Mitä hävittävää on nuorella työttömyysputkeen valmistuvalla "syrjäseutujen natsilla"? Mitään laillista mahdollisuutta vaikuttaa kun enää ei ole.

Mitä saavutettavaa hänellä sitten on.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: IPS on 23.11.2015, 17:23:06
Ähh... Polttopulloperseilystä jo oma ketjunsa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,107969 (http://hommaforum.org/index.php/topic,107969)

Hitaat piuhat.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Reese on 23.11.2015, 21:21:45
Quote from: IPS on 23.11.2015, 17:23:06
Ähh... Polttopulloperseilystä jo oma ketjunsa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,107969 (http://hommaforum.org/index.php/topic,107969)

Hitaat piuhat.
Onnistunut suoritus vs epäonnistunut. Iso ero.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Archaeopteryx on 27.11.2015, 13:16:20
Huhu (no, MV-lehden juttu Kempeleen kunnallispoliitikon avautumisesta) kertoo, että Teppolan hoivakotiakin on tiedusteltu matustelijoiden käyttöön (vanhukset siirretään uudempiin tiloihin). Siitähän on pari kilometriä Kempeleen kirkonkylän koululle ja suunnilleen samanmoinen huitu Oulunsalon keskukseen. Saa nähdä, nousevatko puolen kilometrin päässä olevan Vihiluodon  omakotialueen porvarit vastarintaan, vai mitä tapahtuu.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: guest8096 on 27.11.2015, 13:19:58
Quote from: Archaeopteryx on 27.11.2015, 13:16:20
Huhu (no, MV-lehden juttu Kempeleen kunnallispoliitikon avautumisesta) kertoo, että Teppolan hoivakotiakin on tiedusteltu matustelijoiden käyttöön (vanhukset siirretään uudempiin tiloihin). Siitähän on pari kilometriä Kempeleen kirkonkylän koululle ja suunnilleen samanmoinen huitu Oulunsalon keskukseen. Saa nähdä, nousevatko puolen kilometrin päässä olevan Vihiluodon  omakotialueen porvarit vastarintaan, vai mitä tapahtuu.

Mitähän nämä porvarit ovat vaaleissa äänestäneet? Todennäköisesti heidän puolueensa haluaa tätä, joten heillä ei pitäisi olla sanomista.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 08.12.2015, 06:28:40
Yleisönosastokirjoitus päivän Kalevasta. Pistää kyllä vihaksi tällainen kohtelu, kun vertaa esim. "kunniakansalaisiin".

QuoteItsenäisyyspäivä Kontinkankaan sairaalassa

Kävin itsenäisyyspäivänä katsomassa seppeleiden laskua sankarihaudoille Oulun hautausmaalla sekä vein kynttilöitä omaisieni haudoille. Äitini on Kontinkankaan sairaalan osastolla H1, jonne hautausmaalta kulkuni suuntasin.
Potilaat olivat aamupäivällä saaneet yhden sinivalkoiseen paperiin käärityn konvehdin juhlistamaan Suomen itsenäisyyspäivää. Hoitajat eivät saaneet edes sitä yhtä. Osastolla on veteraaneja sekä niitä vanhuksia, jotka jälleenrakensivat meille kotimaamme sodan jälkeen.
Runsaskätisesti muisti Oulun kaupunki juhlapäivänä omiaan. Minua hävetti ja harmitti todella paljon heidän vuokseen. Jos olisin etukäteen asian tiennyt tai kaupat olisivat olleet auki, olisin ostanut kakun omilla rahoillani ja vienyt osastolle.

Toivottavasti jouluna heitä, jotka osastolla joulun viettävät, muistetaan paremmin. Niin potilaita kuin vuorossa olevaa henkilökuntaa.

Jaana Jylänki
Oulu
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 08.12.2015, 16:40:58
QuoteJos olisin etukäteen asian tiennyt tai kaupat olisivat olleet auki, olisin ostanut kakun omilla rahoillani ja vienyt osastolle.

Suomalainen olisi siis jälleen ottanut lisäbudjetin käyttöön.

QuoteHallitus päätti maanantaina vuoden neljännestä lisätalousarviosta, jossa satsataan 94 miljoonaa euroa maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin.

- On hyvä, että hallitus reagoi nopeasti turvapaikanhakijoiden tulovirran kasvun aiheuttamaan tarpeeseen lisätä rahoitusta, Outi Mäkelä toteaa .

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/makela_lisabud-42497

https://youtu.be/cyhle6U7oNI?t=1m3s
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 08.12.2015, 21:42:14
QuoteMyllytulliin perustetaan alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikkö. Sen toiminnasta vastaa Oulun ensi- ja turvakoti.

Toiminnanjohtaja Timo Peltovuoren mukaan paikka on tähän saakka toiminut alaikäisten hätämajoitusyksikkönä.

Tukiasumisyksikössä aloitetaan välittömästi suomen kielen opetus asukkaille. Muutakin tekemistä järjestetään, jotta nuorten ei tarvitse olla toimettomana.

Paikkoja yksikköön tulee enintään 45. Ensi- ja turvakodilla on vastaava yksikkö Haukiputaalla.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/myllytulliin-alaikaisten-turvapaikanhakijoiden-tukiasumisyksikko/714479/
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Reese on 09.12.2015, 07:57:01
Quote from: Riukulehto on 08.12.2015, 21:42:14
QuoteMyllytulliin perustetaan alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikkö. Sen toiminnasta vastaa Oulun ensi- ja turvakoti.

Toiminnanjohtaja Timo Peltovuoren mukaan paikka on tähän saakka toiminut alaikäisten hätämajoitusyksikkönä.

Tukiasumisyksikössä aloitetaan välittömästi suomen kielen opetus asukkaille. Muutakin tekemistä järjestetään, jotta nuorten ei tarvitse olla toimettomana.

Paikkoja yksikköön tulee enintään 45. Ensi- ja turvakodilla on vastaava yksikkö Haukiputaalla.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/myllytulliin-alaikaisten-turvapaikanhakijoiden-tukiasumisyksikko/714479/
Veikkauksia, miten pitkään menee ensimmäiseen kähinään? Itse ennustan alle viikkoa. Nämä teinit on tosi aggressiivisia, puukottelevat ja kaikkee. Pottuteini olisi päässyt iltiksen kanteen ja viikko ei olisi muusta puhuttukaan.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 09.12.2015, 17:46:18
QuoteMyllytulli on vanhalle teollisuusalueelle rakennettu kaupunginosa Oulun keskustan tuntumassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Myllytulli

Taas annetaan viattomille tulijoille ymmärtää kantasuomalaisten toimesta, että kaikki on mahdollista.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 11.12.2015, 12:52:17
Oulun kaupungin Konsernipalvelujen hallintojohtaja Ari Heikkisen tuore kirjoitus:

QuotePelisäännöt selviksi

Olisi kummallista, jos yli 30 000 turvapaikanhakijan saapuminen Suomeen muutamassa kuukaudessa olisi sujunut huomaamatta ja ongelmitta. Kukaan ei tiedä varmuudella, kuinka suuri osa tulijoista palautetaan ja kuinka moni jää tänne Suomeen pitemmäksi aikaa, ehkä pysyvästikin. Hallitus on 8.12. linjannut turvapaikkapolitiikkaa, ja niiden suuntaviivojen pohjalta viranomais-Suomi elää ja ratkoo ilmiön tuomia pulmia.

Arki-Suomi puolestaan sinnittelee käytännön elämästä kumpuavien isompien ja pienempien haasteiden kanssa: turvapaikanhakijat ovat järkyttäneet monen paikkakunnan hiljaiseloa. Oman mausteensa soppaan tuo myös äärinationalisti-Suomi terrorismiin rinnastettavine polttopulloiskuineen.

Turvallisuus on suhteellista, koettu turvallisuus todellisuutta

Turvallisuus on luottamusta muihin ihmisiin, myös vieraisiin ihmisiin. Turvallisuutta on, että voi pelkäämättä liikkua ja oleskella niin kotiympäristössä kuin julkisilla paikoilla. Liioittelematta voi sanoa, että koettu turvallisuus on osalla suomalaisista järkkynyt. Näin on käynyt myös Oulun seudulla. Turvapaikanhakijoiden saapuminen suomalaiseen arkeen ei ole tapahtunut ilman vaikutuksia, joita on toki osattu hiukan ennakoida mutta joita ei ole kyetty hallitsemaan. Liian moni eri-ikäinen nainen ja tyttö kokee nyt ulkona liikkuessaan turvattomuutta. Jos sitä on todellisuudessa ollut ennenkin, nyt sen kokeminen on aivan toisissa mittasuhteissa. Valitettavasti osittain se saattaa olla myös aiheellista.

Kulttuuriset tulkinnat viesteistä voivat olla hyvinkin erilaisia. Silmiin katsominen, hymy, käteen koskeminen – aran ihmisen rohkea ilmaus toisen hyväksymisestä ihmisenä. Entäpä jos toisessa kulttuurissa kasvaneen saaman käsityksen mukaan nainen ei katso silmiin, ei keskustele kahden kesken tuttavallisesti, pysyttelee poissa kosketusetäisyydeltä? Entäpä jos edellä mainittu käytös voidaankin tulkita pitkälle menevänä lupauksena intiimistä tuttavuudesta?

Voihan olla, että turvapaikanhakija on yhtä ymmällään, mitä oikein tapahtuu ja mitkä ovat odotukset. Jos hän on saanut käsityksensä länsimaisesta seurustelukulttuurista amerikkalaisista elokuvista tai jopa aikuisviihteestä, yhteentörmäyksiä on odotettavissa.

Vastuullinen tapa tarttua tilanteeseen tunnustaa tosiasiat, ei paisuttele eikä vähättele. Ei ole tarvetta leimata ketään, eikä rakentaa vastakkainasettelua saati pelotella. On kuitenkin reilua, että suomalaiset nuoret, erityisesti herkässä iässä olevat tytöt, saavat lisää tietoa kulttuurisista eroista, pystyäkseen erilaisissa tilanteissa pitämään huolta omasta turvallisuudestaan. On tiedettävä, että eri kulttuureissa kasvaneet ihmiset tulkitsevat samoja viestejä hyvinkin eri tavoin. – Ja sen tiedostaminen ei tarkoita elämänpiirin rajoittamista, vaan terveen itsesuojeluvaiston käyttöönottoa uusissa tilanteissa. Tähän tarkoitukseen valmistellaan pikaisesti infopaketti, joka käydään yläkoulujen rehtorien johdolla kaikkien oppilaiden kanssa läpi, asiantuntijoita hyödyntäen.

– Ja se ilmeinen: ihan vastaavalla tavalla pelisäännöt pitää aina vain uudelleen teroittaa turvapaikanhakijoille. Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Naiset ja tytöt saavat täällä itse päättää kenen kanssa ovat tekemisissä, ja he itse asettavat ne rajat, mikä on kussakin suhteessa sopivaa ja sallittua. Naisten tuijottelu, perään viheltely, ohikulkiessa esitetyt tiedustelut poikaystävän olemassaolosta tai härskit ehdotukset eivät kuulu täällä tapoihin! Saati sitten naisten seuraaminen heidän kulkiessaan kaupungilla tai kotiinsa – siitä voi aivan aiheellisesti saada poliisin peräänsä. Ja kahdenkeskisissäkin tilanteissa naisen ei on ei! Siinä taitaa olla osalla kantasuomalaisistakin vielä oppimista.

Koko kaupunki kotouttaa

Merkittävä osa tänne Ouluun saapuneista turvapaikanhakijoista jää ehkä pysyväisesti tänne. Vastuullinen yhteisö ottaa heidät jäsenikseen viipymättä, sillä eristäminen ja vieroksuminen johtavat sellaisiin ongelmiin, joista on otettava oppia muualta Euroopasta. Joutenolo ja työttömyys aiheuttavat syrjäytymisuhan ja alttiuden kuulla vaikkapa Isiksen värvärien houkutuksia. Jo nyt ennen kuin turvapaikkapäätökset on saatu, hakijat on saatava kaikki kielikoulutuksen piiriin ja hallituksen linjausten mukaisesti mitä pikimmin työelämään kiinni. Tässä tarvitaan niin viranomaisten kuin kolmannen sektorin ja vapaaehtoistoimijoiden yhteisiä ponnistuksia.

Oulun seudulla yhteispeli esikotouttavassa työssä on jo hyvässä vauhdissa ja eri tahot tekevät asioita koko ajan paremmin koordinoidusti. Oulun kaupungin alueella olevissa turvapaikanhakijoiden majoitusyksiköissä osaamiskartoitukset ovat menossa – samassa yhteydessä selvitellään kunkin kiinnostusta eri alojen töihin tai tarvetta lisäkoulutukseen. Kaikissa yksiköissä on meneillään kielikoulutuksia, joiden myötä turvapaikanhakijat saavat opin suomenkielen alkeissa. Erityisesti kolmannen sektorin toimijat ja vapaaehtoiset puolestaan järjestävät harrastus- ja ystävätoiminnan luonteisia aktiviteetteja, jotta turvapaikanhakijoiden elämä ei olisi liian passivoivaa. Näihin hommiin pääsevät mukaan kaikki kiinnostuneet, yhteyttä voi ottaa esim. SPR:n, Vuolle Setlementin, ODL:n, Vastaanottokeskusten tukiyhdistyksen tai eri seurakuntien toimijoihin.

Oulun kaupunki on osaltaan halunnut tukea omia työntekijöitään laatimalla ohjeita siitä, miten kaupungin työntekijät omissa tehtävissään voivat osallistua turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten yhteisten pelisääntöjen rakentamiseen. Ohjeissa mm. rohkaistaan osallistumaan ja puuttumaan sellaisiin tilanteisiin, joissa jokin osapuoli selvästikin tarvitsee apua tai tukea. Suomalainen mentaliteetti, jonka mukaan emme puutu ympärillämme oleviin tapahtumiin muuten kuin kummastelemalla ja jälkikäteen kritisoimalla, täytyy muuttua, jotta esimerkiksi edellä mainitut viestinnässä olevat erot tulisivat kaikille osapuolille selvemmiksi. Vaikka ohjeet on laadittu kaupungin työntekijöille, voi niitä soveltaa koskemaan kaikkia oululaisia.

Kotouttaminen on meidän kaikkien oululaisten asia, vaikka virallisesti vastuu on viranomaisilla. Ilman koko yhteisön sitoutumista toteutus ontuu ja tulokset voivat jäädä vaatimattomiksi.
http://blogi.oulunkaupunki.fi/?p=770

Sama Heikkinen kirjoitti mm. syyskuussa seuraavaa:
Quotemonikulttuurisuus luo väistämättä uutta elinvoimaa Ouluun ja auttaa meitä pääsemään taloudellisesta ahdingosta, jonka kourissa olemme jo vuosia olleet.
http://blogi.oulunkaupunki.fi/?p=763
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 11.12.2015, 16:05:12
On hyvä, että asiat tulevat selvästi sanotuksi eikä tulkinnan varaa jää.

QuotePelisäännöt selviksi

On kuitenkin reilua, että suomalaiset nuoret, erityisesti herkässä iässä olevat tytöt, saavat lisää tietoa kulttuurisista eroista, pystyäkseen erilaisissa tilanteissa pitämään huolta omasta turvallisuudestaan.

QuoteTämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860609

QuotePresidentti Tarja Halosen mukaan erityisesti nuorten turvapaikanhakijamiesten kotouttamisessa on tärkeää, että heidän perheensä tulisi mukana Suomeen.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/halonen-kotouttamisesta-nuoria-miehia-rauhoittaa-kun-vaimot-ja-anopit-tulevat-mukana/5605280

"Että ihmisillä olis töitä!!1!" - Ari Heikkinen @ Hiukkavaara-info
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Archaeopteryx on 15.12.2015, 09:24:09
Luin tuon blogin vasta nyt, ei olisi pitänyt.

Hallintojohtaja Heikkisen toimenpide Oulun kaupungin, spr:n ja muun mamuklusterin aikaansaamaan turvallisuusvajeeseen on siis käyttäytymisohje nuorille tytöille rehtoreiden kautta välitettäväksi. Mitä seuraavaksi, Ari Heikkinen? Tytöillä tulee olla saattaja julkisilla paikoilla? Poikien kanssa opiskelu samoissa luokkahuoneissa kielletään? Huivin käyttö on suotavaa, vieraiden miesten kättelyä ei suositella? Burka?

Oletko sinä saatana aivan sekaisin, Ari Heikkinen? Eikö ole tullut mieleesi, että sinä ja kaltaisesi olette vastuussa tästä kaikesta? Ensisijainen toimenpide on ohjeistaa ne mamut Suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Jos tämä ei onnistu, turvapaikkasysteemit laitetaan jäihin siihen asti, että toimii. Yhdenkään suomalaisen ei tule muuttaa toimintatapojaan teidän toimintanne takia erilaiseksi, muuttaa käytäntöjään tai menemisiään teidän itse aiheuttamanne toiminnan takia. Se vastuu kulttuuriin sopeutumisesta on vain, ainostaan ja pelkästään niillä teidän lemmikeillänne. Piste.

Edit. No eipä yllätä yhtään, että Ari Heikkinen on Vihreät - De röda -puolueesta päässyt isoihin saappaisiin. Suomalaiset tuhoava destruktiivijohtaminen on siis verissä.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 15.12.2015, 13:46:25
Quote from: Archaeopteryx on 15.12.2015, 09:24:09
Ensisijainen toimenpide on ohjeistaa ne mamut Suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Jos tämä ei onnistu, turvapaikkasysteemit laitetaan jäihin siihen asti, että toimii. Yhdenkään suomalaisen ei tule muuttaa toimintatapojaan teidän toimintanne takia erilaiseksi, muuttaa käytäntöjään tai menemisiään teidän itse aiheuttamanne toiminnan takia.

Ei tuo ole suomalainen tapa. Suomessa kaikkien on joustettava ja yksi on varmaa: tässäkin ajaudutaan selvitystilaan.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Blanc73 on 15.12.2015, 16:10:39
Quote from: Foundation on 09.12.2015, 17:46:18
QuoteMyllytulli on vanhalle teollisuusalueelle rakennettu kaupunginosa Oulun keskustan tuntumassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Myllytulli

Taas annetaan viattomille tulijoille ymmärtää kantasuomalaisten toimesta, että kaikki on mahdollista.

Jahas. Asun Myllytullissa. Otetaanpa tarkkailuun minkä näköisiä parta-ankkureita alkaa kulmilla luuhaamaan.
Title: Poliisi rauhoitteli, kun 2 tur­va­pai­kan­ha­ki­jaa tappeli Hei­kin­har­jus­sa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.12.2015, 18:12:09
QuoteKaksi tur­va­pai­kan­ha­ki­jaa tappeli Hei­kin­har­jus­sa

Poliisi joutui rauhoittelemaan kahden turvapaikanhakijan välien selvittelyä Heikinharjun vastaanottokeskuksessa Oulussa lauantaina iltapäivällä.

Toinen miehistä sai nyrkiniskun kasvoihinsa. Lyönnistä aiheutuneet vammat eivät olleet vakavia.

Poliisin mukaan ketään ei tarvinnut ottaa kiinni, vaan tilanne rauhoittui paikan päällä.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kaksi-turvapaikanhakijaa-tappeli-heikinharjussa/715911/)
Title: Vs: Poliisi rauhoitteli, kun 2 tur­va­pai­kan­ha­ki­jaa tappeli Hei­kin­har­jus­sa
Post by: Eino P. Keravalta on 26.12.2015, 18:14:57
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.12.2015, 18:12:09
QuoteKaksi tur­va­pai­kan­ha­ki­jaa tappeli Hei­kin­har­jus­sa

Poliisi joutui rauhoittelemaan kahden turvapaikanhakijan välien selvittelyä Heikinharjun vastaanottokeskuksessa Oulussa lauantaina iltapäivällä.

Toinen miehistä sai nyrkiniskun kasvoihinsa. Lyönnistä aiheutuneet vammat eivät olleet vakavia.

Poliisin mukaan ketään ei tarvinnut ottaa kiinni, vaan tilanne rauhoittui paikan päällä.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kaksi-turvapaikanhakijaa-tappeli-heikinharjussa/715911/)

Miksi poliisi 'rauhoittelee', miksei se ota riitapukareita putkaan?

Ja nytkin lyötiin nyrkillä naamaan mutta poliisi jätti asian silleen. Siitähän nuo valepakolaiset rajarikolliset oppivat, että täällä saa mätkiä ihmisiä turpaan ja poliisinkin mielestä se on täysin ok.

Hullua menoa!
Title: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Valli on 26.12.2015, 18:19:01
New normal...

QuoteKaksi turvapaikanhakijaa tappeli iltapäivällä Heikinharjun vastaanottokeskuksessa Oulussa.

Toinen miehistä sai nyrkiniskun kasvoihinsa. Lyönnistä aiheutuneet vammat eivät olleet vakavia.

Poliisi kävi paikalla selvittelemässä tilannetta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015122620878026_uu.shtml
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: MW on 26.12.2015, 19:02:10
Kaksi vain? Eihän tuo ole edes joukkoärsyyntyminen?
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Eino P. Keravalta on 26.12.2015, 19:04:56
Meidän täytyy ymmärtää, että tulijoiden kulttuurissa tuossa ei ole kyse tappelusta, vaan normaalista kommunikaatiosta ja asian tavanomaisesta ratkaisusta väkivallan keinoin.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Alaric on 26.12.2015, 19:07:07
Tulijat siellä vähän keskustelivat vaan käsillään, sellainen on ihan tavallista eteläisemmissä kulttuureissa. Meillä on vielä paljon opittavaa heiltä.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 26.12.2015, 19:10:17
Tiernapojiksi piti ryhtymän, ja tuli riitaa siitä kuka saa olla Murjaanein kuningas.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: MW on 26.12.2015, 19:10:29
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.12.2015, 19:04:56
Meidän täytyy ymmärtää, että tulijoiden kulttuurissa tuossa ei ole kyse tappelusta, vaan normaalista kommunikaatiosta ja asian tavanomaisesta ratkaisusta väkivallan keinoin.

Väkivalta on jauhonaamojen keskuudessa illmeisesti aivan liian aliarvostettu väline ongelmanratkaisussa.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 26.12.2015, 19:11:39
Sanoisin, että kyseessä taitaa olla piparijuhlavuuksien aiheuttama sokerihumala.

Tämäkin nujakka on siis laitettava suomalaisten ajattelemattomuuden piikkiin.

Miksi, me emme koskaan ajattele, ennen kuin teemme!?
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Eino P. Keravalta on 26.12.2015, 19:12:26
Quote from: MW on 26.12.2015, 19:10:29
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.12.2015, 19:04:56
Meidän täytyy ymmärtää, että tulijoiden kulttuurissa tuossa ei ole kyse tappelusta, vaan normaalista kommunikaatiosta ja asian tavanomaisesta ratkaisusta väkivallan keinoin.

Väkivalta on jauhonaamojen keskuudessa illmeisesti aivan liian aliarvostettu väline ongelmanratkaisussa.

Me emme osaa edes rajojamme puolustaa.

Siksi uhkana onkin, että barbaarikulttuurit jyräävät meidät.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: kummastelija on 26.12.2015, 19:15:16
Nyrkkiä, puukkoa, painia, mutta koskaan ei lainkasn vakavaa.

Ihan näin hivusta huudellen: ovatkohan suomalaoset poliisit nykyisin laiskanpulskeita nahjuksia kun vaativat vartijoita ja partioita VOK:keihin? Mitä vastaa kaikkitietävä media?

Saa nähdä milloin VOK:ssa tulee ensimmäinen ei-niin-vakava-vainaa?

Viimeiseen kahteen kuukauteen ei ole ollut kokonaista viikkoakaan ettei VOK:eissa olisi ollut tappeluita.
Hieno kulttuuri tuo arabikulttuuri.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: ISO on 26.12.2015, 19:19:59
Siellä ne on taas jutelleet käsillä elehtimällä, Oulussa, niin kuin kehitysmaakulttuureissa on tapana.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Maija Poppanen on 26.12.2015, 19:24:17
Quote from: Alaric on 26.12.2015, 19:07:07
Tulijat siellä vähän keskustelivat vaan käsillään, sellainen on ihan tavallista eteläisemmissä kulttuureissa. Meillä on vielä paljon opittavaa heiltä.

Juu, heitä eivät tunnelukot vaivaa.

Suomalainen mies se vain puristelee kättä nyrkkiin taskussaan, ottaa huikkaa kossusta ahdistukseen ja lopulta ampuu itsensä.

Mokkakorva vapauttaa tunteensa nyrkin muodossa väärämielisen leukaan, antaa naisen olla nainen ottamalla tämän valkoisella nahkasohvalla, sen jälkeen kun on syönyt kanan luineen. (Missäs jutussa se tämä miesten mies jonkun niggerloverin kertomana olikaan?) Jatkaa itkemällä rasismia ja koti-ikävää, ja vapauttaa nyrkkinsä...
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: MW on 26.12.2015, 19:39:22
Törkeät raiskaukset, vähintäänkin puukkohippanen VOKeissa etc. ovat lähes päivittäisiä tapahtumia.

Aika vaikea uskoa, ettei kukaan ole vielä kuollut tuossa kuviossa. Mutta kansallinen turvallisuus, niin kuin ne elokuvissa sanovat.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: Ari-Lee on 26.12.2015, 19:44:01
Quoteovatkohan suomalaoset poliisit nykyisin laiskanpulskeita nahjuksia kun vaativat vartijoita ja partioita VOK:keihin?

En ole kaikkitietävä media, mutta vastaan silti. Jyrkkä EI yksityisille vartijoille. Ensinnäkin yksityisistä firmoista ei saa tulla julkisen sektorin läskiä. Siksi toiseksi mainitsen yksityisten vartijoiden oikeudet ja työsuojelun olevan niin lapasen kengissä, ettei mitään järkeä tässä.

Jos vokeihin on vartijat saatava, tulee heidän olla suoraan poliisilaitoksen alaisia vartijavahtimestareita virkapukuineen, työehtoineen, työsuojeluineen etälamauttimineen, kaasuineen, ja ennenkaikkea oikeusturvineen. Siis aivan oikeaa suorittavan portaan virkamiehistöä, eikä mitään julkista sektoria kuppaavaa yksityistä sektoria.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: b_kansalainen on 26.12.2015, 19:46:40
Nyt kaikki tosisuomalaiset lopettavat turpaan vetämisen, koska se nyt on vaan niin alhaista kehitysmaalaiskäytöstä :P

Mä alan jo ainakin uskoa, että ne on ihan samanlaisia idiootteja kuin minäkin ja moni muu. Kannattaako jokaista turpakäräjää erikseen uutisoida ja kommentoida? Onhan se tietty terapeuttista, mutta ei se mitään asiaa eteenpäin vie.
Title: Vs: 2015-12-26 Turvapaikanhakijat tappelivat vastaanottokeskuksessa Oulussa
Post by: MW on 26.12.2015, 19:57:38
Quote from: b_kansalainen on 26.12.2015, 19:46:40
Nyt kaikki tosisuomalaiset lopettavat turpaan vetämisen, koska se nyt on vaan niin alhaista kehitysmaalaiskäytöstä :P

Mä alan jo ainakin uskoa, että ne on ihan samanlaisia idiootteja kuin minäkin ja moni muu. Kannattaako jokaista turpakäräjää erikseen uutisoida ja kommentoida? Onhan se tietty terapeuttista, mutta ei se mitään asiaa eteenpäin vie.

Turpakäräjöivistä idiooteista on vaan vapailla markkinoilla niin vähän kysyntää, että niitä ei todellakaan kannattaisi tuoda maahan. Jos sinä olet jo täällä, niin ole sitten, en mahda mitään.
Title: Työpaikka lapsukaisten ohjaajana
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 02.01.2016, 22:07:40
QuoteOhjaaja

Arjen Avain Oy – Oulu

Haetaan ohjaajia alaikäisten ilman vanhempia maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaan. Hakijalta edellytetään sosiaali- tai terveysalan perustutkintoa tai amk-tasoista tutkintoa. Kokemus maahanmuuttajien parissa tehtävästä työstä tai lastensuojelutyöstä katsotaan eduksi.

Työ on kolmivuorotyötä. Työ sisältää nuorten kasvatus- ja ohjaustehtäviä sekä verkostotyötä eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Työ edellyttää kykyä mukautua nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja hektiseen työympäristöön.

Tarjoamme mukavan ja toisiaan tukevan työyhteisön, ison työnantajan työsuhde-edut sekä haastavan mutta palkitsevan työn maahanmuuttajanuorten parissa.

[---]

Työpaikkailmoitus (https://avointyopaikka.fi/tyo-arjen-avain-oy-ohjaaja-oulu/2749625)
Title: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!"
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 06.01.2016, 18:55:39
QuoteTurvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!"

Kovat pakkaset pääsivät yllättämään Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat Oulussa.

Mittari näyttää loppiaisena -26 astetta Oulussa. Heikinharjun vastaanottokeskuksen piha on autio keskipäivän jälkeen. Sisääntuloaulassa istuva Nusair Alfashtaki on juuri piipahtanut ulkona viiden minuutin verran.

- Tiesin että Suomessa on kylmää, mutta täällä ei ole kylmää vaan jäätävää! hän kommentoi pohjoisen talvisäätä.

21-vuotias Nusair on pukeutunut talvitakkiin ja pipoon, jalassa on lenkkarit. Näillä varusteilla tarkenee juuri ja juuri käydä tupakalla. Pidempiä ulkoiluhetkiä hän ei edes yritä tehdä.

- Olen enimmäkseen sisätiloissa. En käy kaupungilla enkä ulkoile, jos pakkasta on liikaa, hän sanoo.

Etelä-Syyriasta Suomeen tullut nuori mies on sinut lumen kanssa, mutta kova pakkanen on vielä kauhistus. Lumeen hän on tutustunut kotiseudullaan.

- Asuin Damaskoksessa ja matkustimme toisinaan maaseudulle. Siellä on lunta 1-2 kuukautta vuodesta, sillä alue on vuoristossa.

Sortsit ja varvastossut

Heikinharjun vastaanottokeskus on pakkaspäivänä hiljainen. Pihalla ei näy kuin tupakoitsijoita. Heistä osa on ulkona varvastossuissa ja sortseissa. Osa on tunkenut varvastossut jalkaan sukkien päälle.

Nusairin vieressä istuva Mohammed Samee ei pidä pakkasesta, mutta kylmyys ei tullu

t irakilaiselle yllätyksenä.

- Aloin varustautua kylmyyttä varten heti kun tuli tänne. Ostin lämpimiä vaatteita, vaikka muut ihmettelivät, että miksi. Nyt he ymmärtävät, lämpimään untuvatakkiin pukeutunut Mohammed naurahtaa.

Neljä kuukautta sitten Suomeen tullut mies on sitä mieltä, että pakkasista huolimatta on paras lähteä ulos ja liikkeelle. Liika sisällä istuminen ei tee ihmiselle hyvää. Mohammed käy arkisin koulussa kaupungin keskustassa. Hän myös kiertelee kirpputoreja, joista voi ostaa edullisesti vaatteita.

- Eihän elämää voi pysäyttää pakkasten ajaksi. Pitää tehdä jotakin, mennä ulos ja totuttautua kylmyyteen.

[---]

Jutun lopussa Mustafa Ahmadi Afganistanista kertoo kuivasta ihostaan.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010620917067_uu.shtml)
Title: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: koli on 06.01.2016, 19:02:52
QuoteTurvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!"

Kovat pakkaset pääsivät yllättämään Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat Oulussa.

Mittari näyttää loppiaisena -26 astetta Oulussa. Heikinharjun vastaanottokeskuksen piha on autio keskipäivän jälkeen. Sisääntuloaulassa istuva Nusair Alfashtaki on juuri piipahtanut ulkona viiden minuutin verran.

- Tiesin että Suomessa on kylmää, mutta täällä ei ole kylmää vaan jäätävää! hän kommentoi pohjoisen talvisäätä.

21-vuotias Nusair on pukeutunut talvitakkiin ja pipoon, jalassa on lenkkarit. Näillä varusteilla tarkenee juuri ja juuri käydä tupakalla. Pidempiä ulkoiluhetkiä hän ei edes yritä tehdä.

- Olen enimmäkseen sisätiloissa. En käy kaupungilla enkä ulkoile, jos pakkasta on liikaa, hän sanoo.

Etelä-Syyriasta Suomeen tullut nuori mies on sinut lumen kanssa, mutta kova pakkanen on vielä kauhistus. Lumeen hän on tutustunut kotiseudullaan.

- Asuin Damaskoksessa ja matkustimme toisinaan maaseudulle. Siellä on lunta 1-2 kuukautta vuodesta, sillä alue on vuoristossa.

Heikinharjun vastaanottokeskus on pakkaspäivänä hiljainen. Pihalla ei näy kuin tupakoitsijoita. Heistä osa on ulkona varvastossuissa ja sortseissa. Osa on tunkenut varvastossut jalkaan sukkien päälle.

Nusairin vieressä istuva Mohammed Samee ei pidä pakkasesta, mutta kylmyys ei tullut irakilaiselle yllätyksenä.

- Aloin varustautua kylmyyttä varten heti kun tuli tänne. Ostin lämpimiä vaatteita, vaikka muut ihmettelivät, että miksi. Nyt he ymmärtävät, lämpimään untuvatakkiin pukeutunut Mohammed naurahtaa.

Neljä kuukautta sitten Suomeen tullut mies on sitä mieltä, että pakkasista huolimatta on paras lähteä ulos ja liikkeelle. Liika sisällä istuminen ei tee ihmiselle hyvää. Mohammed käy arkisin koulussa kaupungin keskustassa. Hän myös kiertelee kirpputoreja, joista voi ostaa edullisesti vaatteita.

- Eihän elämää voi pysäyttää pakkasten ajaksi. Pitää tehdä jotakin, mennä ulos ja totuttautua kylmyyteen.

Kylmyys oli yllätys

1,5 kuukautta sitten Afganistanista Suomeen tullut Mustafa Ahmadi on tyytyväinen vankkoihin lenkkikenkiin, jotka hän osti tulomatkansa aikana Keski-Euroopasta. Niillä on pärjännyt hyvin Suomen oloissa.

Mustafan kotiseudulla mittari laskee toisinaan 1-2 pakkasasteeseen, mutta Pohjois-Suomen kylmyys on ollut yllätys.

- Olosuhteet ovat ihan erilaiset kuin ennakkoon tiesin odottaa. Keho pitää totuttaa vähitellen näin kylmään. Kaipaan aurinkoa ja siitä saatavia vitamiineja. Iho on pakkasilla todella kuiva, hän on huomannut.

Mustafa ei ole ulkoillut pakkasjakson aikana. Hän käväisee pihalla vain muutaman minuutin ajan kerrallaan. Hiihtäminen kiinnostaisi, sillä hän on huomannut, että hiihtolatuja löytyy ihan asuinpaikan läheltä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010620917067_uu.shtml

Kun turvapaikanhakijat kärsii, niin minä nautin.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Nuivake on 06.01.2016, 19:04:50
Ihanaa pakkanen, ihanaa. Tämä on ihanaa.
Toivottavasti nämä kelit eivät pääty koskaan.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:05:29
Quote- Tiesin että Suomessa on kylmää, mutta täällä ei ole kylmää vaan jäätävää! hän kommentoi pohjoisen talvisäätä.

21-vuotias Nusair on pukeutunut talvitakkiin ja pipoon, jalassa on lenkkarit. Näillä varusteilla tarkenee juuri ja juuri käydä tupakalla.

Kerrankin olen rajarikollisen kanssa jostain samaa mieltä: kyllä, Suomessa on todella karmean kylmää. Mutta tässä Nusair on minua huomattavasti paremmassa asemassa: hän voi aina mennä kotiinsa ja siellä on lämmintä. Mutta jos minä menen kotiin, ulkona on edelleen 22 astetta pakkasta.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: koli on 06.01.2016, 19:06:07
Pakkanen suojeli meitä talvisodassakin. Toivottavasti se suojelee meitä tässäkin invaasiossa.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:10:05
QuoteKun turvapaikanhakijat kärsii, niin minä nautin.

Inhimillinen kärsimys on tietysti ikävä asia sinänsä, mutta totta on, että jos rajarikollisilla menee hyvin, se tietää hankaluuksia suomalaisille.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaaätävää!
Post by: Lahti-Saloranta on 06.01.2016, 19:10:20
Hyinen pakkastalvi pelasti Suomen itsenäisyyden 1939 - 1940. Voisiko olla niin hyvä tuuri että  saman toistuisi tänä vuonna.
Title: -01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Venne on 06.01.2016, 19:11:58
Jospa vaan tietäisivät mitä kylmyys on ilman taikaseinistä hohkavaa lämpöä. Kun pitäisi ensin kaataa puu ja halkoa se ennen kuin saa takan lämpimäksi. Ei voi kuin ihaillen miettiä esi-isien selviytymistä tässä kovassa ilmastossa.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: xor_rox on 06.01.2016, 19:12:32
Tarjotkaas hallitussuomalaiset nyt äkkiä niitä paluulippuja lämpimiin oloihin tottuneille lapsukaisille. Tämä olisi erittäin tärkeää tehdä ennen kuin yötön yö koittaa Ouluun.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Kim Evil-666 on 06.01.2016, 19:13:47
Kyllä nämä pakkaset saavat sitten mielen lämpimäksi. Ensi yönä laskee alle -40 ja mieli se sen kuin vain jatkaa lämpenemistään. Kyllä nämä ovat ehdottomasti ilon päiviä.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Mursu on 06.01.2016, 19:14:07
Pakkanen on rasistinen.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:17:42
Quote from: Mursu on 06.01.2016, 19:14:07
Pakkanen on rasistinen.

No, mikäpä ei olisi?

Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaaätävää!
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:18:45
Quote from: Lahti-Saloranta on 06.01.2016, 19:10:20
Hyinen pakkastalvi pelasti Suomen itsenäisyyden 1939 - 1940. Voisiko olla niin hyvä tuuri että  saman toistuisi tänä vuonna.

Juu, jos Suomi saadaan pakkasella pelastettua niin kyllä minäkin pari päivää tällaista säätä kestän.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Alaric on 06.01.2016, 19:23:08
Noille matuille on mennyt läpi niin moni muukin ääliömäinen tarina ja huhu Suomen olosuhteista ennen maahan saapumistaan, että nythän olisi tuhannen taalan paikka levittää heidän keskuuteensa "tietoa" siitä, että tällaiset pakkaset tulevatkin sitten kestämään suunnilleen vuoden loppuun saakka tai jopa pidemmälle. Winter is coming...
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaaätävää!
Post by: Dredex on 06.01.2016, 19:28:20
Quote from: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:18:45
Juu, jos Suomi saadaan pakkasella pelastettua niin kyllä minäkin pari päivää tällaista säätä kestän.

Turvapaikanhakijat ovat ulkona 5 minuuttia kerrallaan. Luultavasti joku vok-työntekijä polkee pyörällä muutaman kilometrin töihin naama huurussa keittämään aamupuuroa. Tai jotain parempaa. Ruotsista tulijatkinhan tulevat busseilla Suomeen. Eivät maahantulijat taida maantiellä palellen tallustaa. Kaupungillakin vähemmän populaa. Jonkin verran tulijavirta varmaan hiljenee, mutta sitten jatkuu taas.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Neiti Nuiva on 06.01.2016, 19:31:40
Quote
Näillä varusteilla tarkenee juuri ja juuri käydä tupakalla.

...

lämpimään untuvatakkiin pukeutunut Mohammed

Ei oo fygest kii, niin sanotusti.

Lihavoinnit minun.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaaätävää!
Post by: Kni on 06.01.2016, 19:34:38
Quote from: Dredex on 06.01.2016, 19:28:20
Turvapaikanhakijat ovat ulkona 5 minuuttia kerrallaan.

Kyllä turhautuminen keleihin huhti-toukokuussa purkautuu, kaiken muun purkautumisen lisäksi.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Professori on 06.01.2016, 19:35:47
Quote from: koli on 06.01.2016, 19:06:07
Pakkanen suojeli meitä talvisodassakin. Toivottavasti se suojelee meitä tässäkin invaasiossa.

Minulla on unelma. Saamme vuosien 1985 ja 1987 talvien toisinnon ja kaikki kylmää pakenevat maasta kohti etelää. Kertovat siellä jään ja pakkasen maasta, jossa kukaan ei voi elää. Eivätkä Kölnin "tuhannen muslimin sadut" koskaan toteudu Suomessa.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:36:10
QuoteTurvapaikanhakijat ovat ulkona 5 minuuttia kerrallaan.

Tämä olisi hyvä käytäntö kesät talvet.
Title: Vs: -01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Hornsmith on 06.01.2016, 19:36:41
Quote from: Venne on 06.01.2016, 19:11:58
Jospa vaan tietäisivät mitä kylmyys on ilman taikaseinistä hohkavaa lämpöä. Kun pitäisi ensin kaataa puu ja halkoa se ennen kuin saa takan lämpimäksi. Ei voi kuin ihaillen miettiä esi-isien selviytymistä tässä kovassa ilmastossa.

Miten niin esi-isien..? Tänäänkin on aika monta kalikkaa pyörinyt käsissä ja hevosille kannetaan vedet ämpärillä kun tallin vesipiste on jäässä.

kyllä vaan on hienoa kuulla että matut pysyy pääosin sisäaskareissa. Jos vaikka koti-ikäväkin heräilisi samalla.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Nuiva kansalainen on 06.01.2016, 19:39:07
Pari viikkoa -30 pakkasta, niin eiköhän ala turhiksilla parta väpättää. Olen aina pitänyt talvesta, mutta nyt nautin siitä vielä enemmän. :D
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: epäonnistunut abortti on 06.01.2016, 19:40:48
Rasistisen pakkasen kunniaks meen huomenna t-paidas alkoon.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:41:45
Kyllähän ne talvesta selviää, jos niillä on pakkasenkestävää geeliä. Ja sandaaleihin nastat.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Fiftari on 06.01.2016, 19:44:24
Quote"Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!

Tervetuloa Suomeen. Sää onkin sellainen asia että se ei taivu toiseuksien oikkujen vuoksi.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Arkipiispa on 06.01.2016, 19:46:01
QuoteHeikinharjun vastaanottokeskus on pakkaspäivänä hiljainen. Pihalla ei näy kuin tupakoitsijoita. Heistä osa on ulkona varvastossuissa ja sortseissa. Osa on tunkenut varvastossut jalkaan sukkien päälle.

Tähän ei ole kuin kaksi mahdollista selitystä. Joko ihminen on tyhmä kuin saapas (anteeksi jos tämä loukkaa saapasta) tai sitten ihmisellä ei ole niin vähäisintäkään halua eikä tarkoitusta sopeutua/kotoutua/adaptoitua Suomen oloihin.

Kummassakin tapauksessa kysymyksessä on tulija josta terve järkikin sanoo että häntä ei pidä ikipäivänä hyväksyä Suomen elätettäväksi, koska hänestä ei muuhun ole kuin paapottavaksi.  :facepalm:
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan
Post by: MacGyver on 06.01.2016, 19:47:28
Meno on ollut jäätävää syyskuusta alkaen.

Voisiko vaikka vihreät tehdä jotain että ilmasto lämpenisi kunniakansalaisille mukavaksi?
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Alaric on 06.01.2016, 19:47:46
Quote from: Fiftari on 06.01.2016, 19:44:24
Quote"Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!

Tervetuloa Suomeen. Sää onkin sellainen asia että se ei taivu toiseuksien oikkujen vuoksi.

Eiköhän jotkut vokkilaiset järjestä kohta persialaisen torin sen vuoksi, että saavat lämmitetyn sääsuojatun kulkureitin lähimpään ostoskeskukseen ja SPR & kumppanit toki komppaa. Onhan tällainen pakkanen vastoin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Blanc73 on 06.01.2016, 19:49:00
Ei ole yleistiedossa hurraamista jos näille leveysasteille tunkeutuva turvapaikkashoppailija yllättyy pakkasista. Toivottavasti nuokin lähtevät takaisin lämpimään...
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Jaska Pankkaaja on 06.01.2016, 19:49:18
Quote from: Fiftari on 06.01.2016, 19:44:24
Quote"Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!

Tervetuloa Suomeen. Sää onkin sellainen asia että se ei taivu toiseuksien oikkujen vuoksi.

Tätä torjutaan rakentamalla veronmaksajien ja asiakkaiden varoilla erityisiä hengailutiloja joissa on lämmin tävellakin: kirjastot, ostoskeskukset jne.

Aikaisemmin Suomessa oli "ASIATON OLESKELU KIELLETTY" kylttejä. Nämä takaisin ja napakoita stevareita töihin niin homma hoituu.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Ullatusnillitus on 06.01.2016, 19:49:35
Quote from: koli on 06.01.2016, 19:02:52
QuoteTurvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!"

Kun turvapaikanhakijat kärsii, niin minä nautin.

Sama täällä. Kerrankin olen tyytyväinen, että Suomessa on kovat pakkaset. Pakkanen pelastaa Suomen!
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Aallokko on 06.01.2016, 19:51:40
Kuningas Talvesta on tullut ylin suojelijamme poliisin, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien sekä varsinkin hallituksen laiminlyötyä velvollisuutensa puolustaa Suomea.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Dredex on 06.01.2016, 19:56:10
Quote from: Blanc73 on 06.01.2016, 19:49:00
Ei ole yleistiedossa hurraamista jos näille leveysasteille tunkeutuva turvapaikkashoppailija yllättyy pakkasista. Toivottavasti nuokin lähtevät takaisin lämpimään...

No jaa. Jos ainoa, mitä on kokenut on viileys, niin voi ehkä kuvitella, että kylmyys on enemmän viileyttä. Mutta totuushan on, että jos lähtee vaikka muutaman kilometrin lenkille -25 asteessa, niin pakkanen aiheuttaa jonkin verran kipristelyä eli fyysistä kipua esim. kasvoissa, mahdollisesti muuallakin kehossa riippuen varusteista. Mikäli sattuu vielä tuulinen keli, niin keli on tosiaan jäätävä. Pitempi oleskelu voikin sitten aiheuttaa vielä muita ullatuksia.

Sillä välin suomalaisia käy avantouinnilla.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:56:50
Quote from: Eläinrakas on 06.01.2016, 19:46:01
QuoteHeikinharjun vastaanottokeskus on pakkaspäivänä hiljainen. Pihalla ei näy kuin tupakoitsijoita. Heistä osa on ulkona varvastossuissa ja sortseissa. Osa on tunkenut varvastossut jalkaan sukkien päälle.

Tähän ei ole kuin kaksi mahdollista selitystä. Joko ihminen on tyhmä kuin saapas (anteeksi jos tämä loukkaa saapasta) tai sitten ihmisellä ei ole niin vähäisintäkään halua eikä tarkoitusta sopeutua/kotoutua/adaptoitua Suomen oloihin.

Kummassakin tapauksessa kysymyksessä on tulija josta terve järkikin sanoo että häntä ei pidä ikipäivänä hyväksyä Suomen elätettäväksi, koska hänestä ei muuhun ole kuin paapottavaksi.  :facepalm:

Valtaosalla johtuu varmasti ihan omasta tyhmyydestä ja itsepäisyydestä sekä kyvyttömyydestä auttaa omaa tilaansa, mutta ehkä ovelimmat ramppaavat kylillä shortseissa ihan imagosyistä: he haluavat herättää meissä sääliä: 'katsokaa nyt noita sotaa pakenevia raukkoja, heillä ei ole edes kunnon vaatteita - meidän täytyy heti lahjoittaa heille rahaa tai järjestää keräys..'
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan
Post by: MacGyver on 06.01.2016, 19:56:57
Maan laajuinen raiskausvaroitus poistettu hetkeksi.

"Luonto on puolellamme"
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: törö on 06.01.2016, 19:58:05
Quote from: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 19:41:45
Kyllähän ne talvesta selviää, jos niillä on pakkasenkestävää geeliä. Ja sandaaleihin nastat.

Kyllä pakkaset aina kestää. Pysyy vain muutaman viikon sisätiloissa ja panee tarpeeksi päälle kun pitää käydä tupakalla tai Alkossa.

Lähi-idän helteitä pitää paeta vuorille, joten Suomen säät ovat vain parannusta entiseen.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Hornsmith on 06.01.2016, 19:59:33
Olisi ihan sietämätön kiusaus tehdä perinteinen pentujen källi. Vokkeihin vaan tietoa että mitä kovempi pakkanen, sitä enempi niitä pihalla olevia puistelutelineitä ja muita rautarakenteita kannattaa nuoleskella. Ei, tämä ei ole väkivaltainen kehotus. Jekuttelua vaan, lapsiahan tässä kaikki ollaan parran pituudesta riippumatta.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Ullatusnillitus on 06.01.2016, 20:00:06
Quote from: Aallokko on 06.01.2016, 19:51:40
Kuningas Talvesta on tullut ylin suojelijamme poliisin, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien sekä varsinkin hallituksen laiminlyötyä velvollisuutensa puolustaa Suomea.

Jos pakkaset jatkuvat - mitä kaikki toivomme - ei liene liian rohkeaa veikata, että useammankin partalapsen omaiset kotikonnuilla "sairastuvat", minkä vuoksi heidän on äkisti palattava "huippuvaaralliseen" kotimaahansa.
Title: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: kummastelija on 06.01.2016, 20:00:34
Noissa kuvissa "sattumalta" kaverit tekevät lumitöitä, paljain käsin, pillifarkut ja tennarit jalassa. Uutta luntakin oli noin sentti. Jokainen tietää että kun touvaat paljain käsin metalliin kiinni -25c pakkasella, pystyt pitämään kättäsi metallissa kiinni korkeintaan sekunnin. Mutta lumityökuva saatiin.

Nyt näyttää mittari tasan -30. Ja tulipa tuolla kaupungilla vastaan noita arabeja - tietysti paljain päin, avoimin käsin, pillifarkuissa ja tennareissa. Taitaapa sipiria opettaa. Ehkä ei olisi kannattanut polttaa niitä lämpimiä vaatteita joita vokkeihin taannoin roudattiin.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: PenaSetä on 06.01.2016, 20:01:10
Jollain sairaalla tavalla minäkin nautin ensimmäistä kertaa elämässäni oikein kunnolla näistä tulipalopakkasista. Vaikka tuntuuhan se lämmityskuluissa, kun pannu huutaa hoosiannaa.
Vielä kun ihmiset tajuaisivat olla lahjoittamatta näille talvivarusteita, niin sandaali-Mehmetitkin näkevät, kuinka paljon jää vastaanottorahasta tupakkiin ja kaljaan, kun käy bussilla lähikaupungista ostamassa laadukkaan talvitakin, gore-tex talvikengät ja muut vehkeet.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Kni on 06.01.2016, 20:02:51
Quote from: Fiftari on 06.01.2016, 19:44:24
Quote"Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!

Tervetuloa Suomeen. Sää onkin sellainen asia että se ei taivu toiseuksien oikkujen vuoksi.

Juuri tämän takia on parempi että suomalaiset asuvat Suomessa ja irakilaiset Irakissa.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: Finis Finlandiae on 06.01.2016, 20:03:09
Toivottavasti ÄssPerÄrr ja viranomaiset tajuavat laittaa ohjeistaa, että iLoiset menevät pakkasella ulos omalla vastuullaan! Eli paleltumista tulisi varoittaa konkreettisin kyltein ja ohjein, ennen kuin joku demla-juristi keksii alkaa vaatia korvauksia paleltumista ja ilmaston aiheuttamasta mielen järkkymisestä, josta ei ole varoitettu ennakkoon.

Eräissä maissa korvaukset olisivat varmoja: USA ja tuo läntinen paskanistania tuossa vieressämme...
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: vrv on 06.01.2016, 20:04:48
Oras Tynkkynen voisi laittaa polvisuojat ja kiertää vokkeja pyyttämässä anteeksi vallitsevia olosuhteita.  Niin että miksi polvisuojat...
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 20:09:36
Toivottavasti älyävät Alkoissa lisätä niissä jo oleviin arabiankielisiin kyltteihin varoituksen, että juovuspäissään voi sammua hankeen, mistä puolestaan voi seurata raajan amputaatio tahi kuolema.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: uffomies on 06.01.2016, 20:13:34
Quote from: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 20:09:36
Toivottavasti älyävät Alkoissa lisätä niissä jo oleviin arabiankielisiin kyltteihin varoituksen, että juovuspäissään voi sammua hankeen, mistä puolestaan voi seurata raajan amputaatio tahi kuolema.

Tai jos joutuu ulos pidemmäksi aikaa pelkissä farkuissa & t-paidassa (eat,fuck,rest & repeat) niin kuolo korjaa sittenkin. Lisäksi paleltumavammat vastaa palamisvammoja.

Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan jäätävää!
Post by: saint on 06.01.2016, 20:20:14
Quote from: Ullatusnillitus on 06.01.2016, 20:00:06
Quote from: Aallokko on 06.01.2016, 19:51:40
Kuningas Talvesta on tullut ylin suojelijamme poliisin, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien sekä varsinkin hallituksen laiminlyötyä velvollisuutensa puolustaa Suomea.

Jos pakkaset jatkuvat - mitä kaikki toivomme - ei liene liian rohkeaa veikata, että useammankin partalapsen omaiset kotikonnuilla "sairastuvat", minkä vuoksi heidän on äkisti palattava "huippuvaaralliseen" kotimaahansa.

Se on vähäniinku woodoota: kun pakkasukko työtää jääpuikkoa perseeseen, niin hetikohta äiti Irakissa sairastuu ja pojan onkin pikimmiten lähdettävä hoitamaan äitimuori kuntoon. :)
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Fimbulvetr on 06.01.2016, 20:47:28
Todennäköisesti siellä vokissa on lämpimämpää kuin monen maan hiljaisen asunnossa.
Title: Vs: 2016-01-06 IL: Turvapaikanhakijat Oulussa: "Täällä ei ole kylmää, vaan ävää!
Post by: Lahti-Saloranta on 06.01.2016, 20:48:27
QuoteHeikinharjun vastaanottokeskus on pakkaspäivänä hiljainen. Pihalla ei näy kuin tupakoitsijoita. Heistä osa on ulkona varvastossuissa ja sortseissa. Osa on tunkenut varvastossut jalkaan sukkien päälle.
Epäilen että kyseessä on sirkusesitys. Takuuvarmasti vokin tädit ovat hommanneet keliin sopivat vaatteet ja toisekseen miksi he eivät ole solidaarisia toisilleen. Karjalan eväkotkin auttoivat toinen toisiaan. Isäni kertoman mukaan evakossa olevan suurperheen lapset käyttivät samoja monoja vuoron perään kun heillä ei ollut kaikille lapsille kelvollisia talvijalkineita.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Toni R Jyväskylästä on 06.01.2016, 21:13:34
Tuli mieleen tästä triidistä, kun olin joitakin vuosia sitten suorittamassa ensiapukorttia, koulutuksen piti vanhempi mukavanoloinen ruova, joka lopuksi sanoi jotain tyyliin: "Varmaan puolet mun potilaista on nykyisin saatanan ählyjä, jotka ei tajua edes pitää pipoa päässä ulkona ja saa paleltumia korviinsa. Sanon niille aina tervetuloa Suomeen, täällä lämmin vaatetus on tärkeämpää kuin kampaus."
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Eino P. Keravalta on 06.01.2016, 21:17:10
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 06.01.2016, 21:13:34
Tuli mieleen tästä triidistä, kun olin joitakin vuosia sitten suorittamassa ensiapukorttia, koulutuksen piti vanhempi mukavanoloinen ruova, joka lopuksi sanoi jotain tyyliin: "Varmaan puolet mun potilaista on nykyisin saatanan ählyjä, jotka ei tajua edes pitää pipoa päässä ulkona ja saa paleltumia korviinsa. Sanon niille aina tervetuloa Suomeen, täällä lämmin vaatetus on tärkeämpää kuin kampaus."

Ehkä herrat geelipäät ovat asiaa puntaroituaan tulleet siihen tulokseen, että heidän kohdallaan suojeltava asia sijaitsee paremminkin kallon ulko- kuin sisäpuolella - ehkä ensimmäisen menetys olisi suurempi vahinko kuin jälkimmäisen.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: sivullinen. on 06.01.2016, 21:22:40
Quote from: Fimbulvetr on 06.01.2016, 20:47:28
Todennäköisesti siellä vokissa on lämpimämpää kuin monen maan hiljaisen asunnossa.

Vokeissa on varmasti lämpö täysillä mittari näyttää 25 astetta. Vokeissa ei säästellä. Iso osa vokeista on entisiä laatuhotelleja, ja laatuhotelleissa on olosuhteet paljon paremmat kuin keskimäärin keskiluokan asunnoissa -- maan hiljaiset eivät sellaisista olosuhteista osaa unelmoidakaan --.

Mutta en minä kultamunille pahaa toivo. Minusta heille voitaisiin antaa vokiksi jopa Kemin kuuluisa lumilinna (http://www.visitkemi.fi/fi/lumilinna). Se saadaan tänä vuonna auki tammikuun 21. päivä. Ei muuta kuin kultamuna lumilinnavokkiin, kameramies paikalle, kuva Facebookiin ja sana kiertämään. Eiköhän viesti mene perille.

Suurin järjettömän sosiaaliturvashoppailijoiden kansanvaelluksen estotoimi ei ole tullut ministeriltä, mepiltä tai keneltäkään poliitikolta; se on tullut lahtelaiselta lakanamieheltä. Nyt säänhaltija näyttää oman mielipiteensä mokutuksesta, ja tekee tämän vuoden parhaan teon. Rouva fortuna voisi myös osallistua talkoisiin ja vaikka kehoittaa sosiaaliturvashoppailijoita holtittomaan sisällä tupakointiin. Sellainen on hyvinkin yleistä näissä paremmissa kulttuureissa. Antakaa palaa; polttakaa vaikka koko Rovaniemi ja syyttäkää siitä uusnatseja.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Fiftari on 06.01.2016, 21:23:59
Eikö noille voisi antaa pv:n ylijäämäsissitelttoja? Takuulla olisi lämpimiä.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: koodari-inssi on 06.01.2016, 21:42:12
Quote from: Fiftari on 06.01.2016, 21:23:59
Eikö noille voisi antaa pv:n ylijäämäsissitelttoja? Takuulla olisi lämpimiä.

Mielestäni voisi ja Mestarin aloitteen mukaisesti leiri pitää pystyttää heti siihen Tornion nurkille Ruotsistanin rajan tuntumaan. Jos ei käy telttamajoitus niin sitten vaikka niitä kontteja. Raja-Jooseppikin käy sijoituspaikaksi.

Telttoihin kipinävuorot tai konttien tapauksessa sähkölämmitys. Sähköä saa polkemalla kuntopyörää tai juoksemalla hamsterihäkeistä tutussa juoksupyörän suuremmaksi skaalatussa versiossa.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Mr.Reese on 07.01.2016, 01:55:28
Jonkun tanan paskatautiflunssan parissa tässä kärvistellyt, niin pohtinut, josko ne taudit alkavat leviämään pohjolan Bazaareissakin. Kunnon takiaispallo kurkkukipua starttiin, 40 astetta kuumetta ja tavaraa tulee vähintään toisesta päästä, lisäksi korvatulehdusta, virtsatietulehdusta ja yleistä vittumaista nuhayskää. Welcome to Finland.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Jääpää on 07.01.2016, 05:27:40
 Siis hetkinen! Virheät nyt äkkiä mittailemaan VOKkien lämmöntuhlausta!
Ei jmlta voi olla sortsikeli noissa kolosseissa, ei edes karaistuneelle al skeida taistelijalle.
Torniontupparithan on selkeästi jäähyllä, mitä siellä oikein touhutaan, ruotsalaista saunaako?
  Ilmasto lämpiää tuolla menolla ainakin miljoona astetta viikossa, hvti!
V. Niinistö, ääntä nyt siellä eduskunnassa, tai en enään i k i n ä äänestä Virheitä!
Julkisten rakennusten lämpösuositus on ylitetty vähintäänkin 20°C ja uhanalaiset kesonirriäiset paistuu hengiltä seinähomeessa, edesvastuutonta toimintaa!
Ja missä on pullataikina, kysyn vaan! Sen paikka on keittiössä liinan alla, ei sitä kohotella käytävien sohvilla, joten huono tekosyy!
..hvti, noihin pitää viedä Sisäministeriöstä ja Maahanmuuttovirastosta jotain Large-mallin Aromipesää, lämmitelköön niillä!
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 10.01.2016, 15:53:19
Eikö siellä keskustan kouluissa ole vielä opetettu työntämään käsiä suomalaisen yrittäjän taskuun.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Kukko on 17.01.2016, 03:27:11
Tavallisen värisevä ilta eri kansallisuuksien välillä Heikinharjussa.

QuoteHeikinharjun vastaanottokeskuksessa tappelu

17.01.2016 Oulu

Hätäkeskukseen tuli la 16.01.2016 klo 18.20 aikaan ilmoitus useiden turvapaikanhakijoiden välisestä yhteenotosta Oulussa Heikinharjun vastaanottokeskuksessa.

Poliisin suorittamassa selvityksessä ilmeni että useiden kansallisuuksien välilllä oli syntynyt tappelu, jossa oli lyöty nyrkein osallisia ja ainakin yhtä oli kuristettu kaulasta. Uhrien vammat olivat vähäisiä eivätkä vaatineet välitöntä sairaanhoitoa.

Poliisi otti paikalta kiinni kaksi henkilöä ja toimitti heidät Oulun poliisilaitokselle kiinnniotettuna, tapauksesta on laadittu rikosilmoitus.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/heikinharjun_vastaanottokeskuksessa_tappelu_43513
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 23.01.2016, 03:21:33
Päivän Kalevassa taas vaihteeksi sivutolkulla mokutusta. Alla pari poimintaa..

QuoteKotoutuminen helpottuu heti, jos oppii suomen kieltä

Irakilaisnuori haaveilee opiskelusta ja jännittää oleskelulupaa.

"Olen Mohammed Faisal Al-Jawad, 19, Irakista. Tulin Ouluun neljä kuukautta 20 päivää sitten.
Asun Heikinharjun vastaanottokeskuksessa ja odotan maahanmuuttoviraston haastattelua – ja oleskelulupaa Suomeen.
Äiti laittoi minut matkaan. Hän toivoo, että saan täällä turvallisen elämän. Isäni on kuollut. Äiti ja kaksi sisarta jäivät Bagdadiin. Ajattelen heitä joka päivä ensimmäisenä. Pelkään heidän puolestaan, koska tilanne siellä käy joka päivä vaarallisemmaksi.
Viimeinen vuosi lukiossa jäi kesken, kun oli lähdettävä. Puhun sujuvasti englantia ja se helpottaa kommunikointia suomalaisten kanssa. Olen opiskellut sitä lukiossa, mutta myös itse omatoimisesti.
Suomea puhun vielä hyvin vähän. Mielelläni kyllä opiskelisin suomen kieltä, mutta vapaaehtoisten järjestämät kurssit vastaanottokeskuksessa ovat täynnä.
Haluaisin myös jatkaa lukio-opintojani jo odottaessani oleskelulupaa. Haluaisin opiskella diplomi-insinööriksi, se todella kiinnostaisi.
Jokainen täällä vastaanottokeskuksessa kuluttaa päivänsä omalla tavallaan. Oleskeluluvan odottaminen ottaa koville ja jotkut ovat todella stressaantuneita. Useimmilla on lisäksi todella raskas tausta.
Osa ei tee mitään, eikä käy missään, koska eivät osaa kommunikoida suomeksi ja suomalaiset ovat ujoja tutustumaan. Tämä ei edistä yhteisymmärrystä eikä kotoutumista.

Mutta kyllä täällä on tekemistä, jos haluaa. Meillä on kuntosali, jalkapallojoukkue, biljardi, pingis-pöytä ja musiikkihuone. Jonkin verran on myös toiminnallisia ryhmiä, joihin voi osallistua.
Teemme itse oman ruokamme.
Itse vietän eniten aikaa kuntosalilla. Yritän myös opetella kitaran soittoa.
Keskustassa ei ole minulle ja kavereilleni mitään. Diskoista emme pidä, meillä on muut mielenkiinnon kohteet. Mielummin olemme ystävien kesken kahvilassa.
Asun samassa huoneessa viiden muun henkilön kanssa. Yksityisyyden puute aiheuttaa joskus sanallisia riitoja, kun ihmiset ovat stressaantuneita ja hermostuneita. Meidän huoneessa on kyllä ollut rauhallista.
Minulla on jo paljon suomalaisia ystäviä. Sain kutsun vierailulle Laanilan kouluun, jossa kerroin matkastani ja siitä, miksi olen tullut tänne. Sen jälkeen moni halusi tutustua minuun paremmin.
Perjantaisin osallistuin koulun kulttuurientuntemuskurssille, mutta se on nyt päättynyt.
Haluaisin jäädä Ouluun, pidän kaupungista. En kyllä uskonut, että täällä on näin kylmää.
Vaikeinta on kommunikoida ihmisten kanssa. Osa pelkää, osa ujostelee."

QuoteKuin kuka tahansa uusi naapuri

Kommentti

Liisa Laine

Kiihkeimmänkin maahanmuuttokriitikon etu on, että turvapaikan saanut otetaan yhtä lämpimästi vastaan kuin kuka tahansa asuinpaikkaa vaihtanut uusi naapuri.
Mitä paremmin oleskeluluvan saaneiden kotoutuminen sujuu, sen vähemmän ongelmia syntyy.
Eihän niitä tarvitse syntyä välttämättä lainkaan.
Oleskelulupa Suomeen heltiää vain noin kolmasosalle turvapaikanhakijoista.
Ainakin minä luotan suomalaiseen järjestelmään vielä niin paljon, että uskon sen pystyvän arvioimaan luvan saaneet luotettaviksi ja turvapaikan todellisiksi tarvitsijoiksi.
Pikemmin jää mietityttämään, onko linja liian tiukka.

Oulussa ja Pudasjärvellä ja toivottavasti monella muullakin paikkakunnalla on tajuttu, että aikaa ei kannata tuhlata.
Vaikka kotouttaminen alkaa virallisesti vasta oleskelulupapäätöksen jälkeen, voidaan jo odotteluvaiheessa tehdä yhtä ja toista.
Silläkin uhalla, että se kaikki menisi "hukkaan", jos oleskelulupaa ei tule.
Vai onko parempi olla kuukausia tyhjän panttina turhautumassa.
Jo sillä, että pienenkin kielenopiskelun jälkeen kannustetaan asioimaan suomeksi, voi olla yllättävän suuri merkitys. Kaikille osapuolille.
Saattaapa jopa käydä niin, että erojen sijaan löytyy yllättävän paljon yhteistä.

Mielekäs tekeminen on aina eduksi. Pudasjärvellä turvapaikanhakijoista löytyi innokkaita apumiehiä esimerkiksi vastaanottokeskuksen paikkojen kunnostukseen ja metsätöihin.
Vaikka kaikki työt eivät sovi kaikille, löytyy tulijoiden joukosta yllättävän monenlaisia osaajia.
Työ ja tavalliset käytännön arjen tilanteet ovat sitä paitsi monelle tehokkaampi tapa oppia kieltä kuin kurssit.
Kurssejakin tietenkin tarvitaan ja on harmi, jos kaikki halukkaat eivät niille mahdu.
Turvapaikanhakijoiden ympärillä kiristynyt ilmapiiri estää monet luontevat tavat solmia kontakteja. Juuri niitä kuitenkin tarvittaisiin, jotta kieltä pystyisi harjoittelemaan.
Siinäkin mielessä vapaaehtoisten tukiyhdistyksen hanke kulttuurikahvilasta on hieno.
Oleskelulupakaan ei ratkaise kaikkia ongelmia, kuten henkilöllisyystodistuksen puutetta. Toivottavasti se asia saadaan pian lainsäädännön kautta kuntoon.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Nyymi on 23.01.2016, 14:23:16
Samassa lehdessä kerrottiin, että rasismista ei puhuta läheskään tarpeeksi. Haastateltavina mm. Ojanen ja Puuronen. Kiimaisin mokupläjäys pitkään aikaan.

Quote from: Riukulehto on 23.01.2016, 03:21:33
Päivän Kalevassa taas vaihteeksi sivutolkulla mokutusta. Alla pari poimintaa..

QuoteKotoutuminen helpottuu heti, jos oppii suomen kieltä

Irakilaisnuori haaveilee opiskelusta ja jännittää oleskelulupaa.

(snip)

Voin vain kuvitella miten monta kandidaattia on käyty läpi ennen kuin sopiva human interest -näkokulma löytyi.

Huomatkaa, miten Kaleva käyttää vanhaa formaattia, jossa valetoimittaja kyhää muka-objektiivisen jutun ja eristää omat mielipiteensä kommentti-leimalla varustettuun osaan.

Quote from: Riukulehto on 23.01.2016, 03:21:33

QuoteKuin kuka tahansa uusi naapuri

Kommentti

Liisa Laine

Kiihkeimmänkin maahanmuuttokriitikon etu on, että turvapaikan saanut otetaan yhtä lämpimästi vastaan kuin kuka tahansa asuinpaikkaa vaihtanut uusi naapuri.

Kaikkien etu olisi, että turvapaikkahuijari palautettaisiin takaisin lähtöruutuun. Lapsiaan ajatteleva harkitsee tässä vaiheessa muuttoa muualle.

Quote
Quote
Mitä paremmin oleskeluluvan saaneiden kotoutuminen sujuu, sen vähemmän ongelmia syntyy.
Eihän niitä tarvitse syntyä välttämättä lainkaan.

Joo, eihän niitä asematunnelissakaan syntynyt. Toivotaan, toivotaan. Kumbaijaa. Jos nyt tällä kerralla onnistuu, vaikka koskaan aikaisemmin ei.

Quote
Quote
Oleskelulupa Suomeen heltiää vain noin kolmasosalle turvapaikanhakijoista.
Ainakin minä luotan suomalaiseen järjestelmään vielä niin paljon, että uskon sen pystyvän arvioimaan luvan saaneet luotettaviksi ja turvapaikan todellisiksi tarvitsijoiksi.

Minäkin luotan suomalaiseen järjestelmään yhtä paljon kuin valetoimittajiin. Eli hyvin vähän. Ja käsitellyistä hakemuksista hyväksyttiin 59 %.

Quote
Quote
Pikemmin jää mietityttämään, onko linja liian tiukka.

No varmasti, 59 % ei ole 100 % edes äärivasemmiston suosimassa lapintieläisessä matematiikassa.

Quote
Quote
Oulussa ja Pudasjärvellä ja toivottavasti monella muullakin paikkakunnalla on tajuttu, että aikaa ei kannata tuhlata.
Vaikka kotouttaminen alkaa virallisesti vasta oleskelulupapäätöksen jälkeen, voidaan jo odotteluvaiheessa tehdä yhtä ja toista.
Silläkin uhalla, että se kaikki menisi "hukkaan", jos oleskelulupaa ei tule.
Vai onko parempi olla kuukausia tyhjän panttina turhautumassa.

Muistamme, että turhautumisesta seuraa raiskauksia ja terrorismia. Turhautuminen on kuitenkin ihan meidän omaa syytämme.

Quote
Quote
Jo sillä, että pienenkin kielenopiskelun jälkeen kannustetaan asioimaan suomeksi, voi olla yllättävän suuri merkitys. Kaikille osapuolille.
Saattaapa jopa käydä niin, että erojen sijaan löytyy yllättävän paljon yhteistä.

Mielekäs tekeminen on aina eduksi. Pudasjärvellä turvapaikanhakijoista löytyi innokkaita apumiehiä esimerkiksi vastaanottokeskuksen paikkojen kunnostukseen ja metsätöihin.
Vaikka kaikki työt eivät sovi kaikille, löytyy tulijoiden joukosta yllättävän monenlaisia osaajia.

Ja üllattavan osaamatonta osaajaa, vaikka kaikkien piti olla vähintään tohtoreita, ainakin ruotsalaislähteiden mukaan.

Quote
Quote
Työ ja tavalliset käytännön arjen tilanteet ovat sitä paitsi monelle tehokkaampi tapa oppia kieltä kuin kurssit.
Kurssejakin tietenkin tarvitaan ja on harmi, jos kaikki halukkaat eivät niille mahdu.
Turvapaikanhakijoiden ympärillä kiristynyt ilmapiiri estää monet luontevat tavat solmia kontakteja. Juuri niitä kuitenkin tarvittaisiin, jotta kieltä pystyisi harjoittelemaan.
Siinäkin mielessä vapaaehtoisten tukiyhdistyksen hanke kulttuurikahvilasta on hieno.
Oleskelulupakaan ei ratkaise kaikkia ongelmia, kuten henkilöllisyystodistuksen puutetta. Toivottavasti se asia saadaan pian lainsäädännön kautta kuntoon.

No, pitikö ne henkkarit heittää Välimereen kun salakuljettaja käski?
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 23.01.2016, 15:38:22
Quote"Mielummin olemme ystävien kesken kahvilassa. Yksityisyyden puute aiheuttaa joskus sanallisia riitoja, kun ihmiset ovat stressaantuneita ja hermostuneita. Meidän huoneessa on kyllä ollut rauhallista.

Vaikeinta on kommunikoida ihmisten kanssa. Osa pelkää, osa ujostelee."

Suurinta osaa ei kiinnosta ennen kuin yksityisyyden puute.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: foobar on 23.01.2016, 15:41:59
Osaa ei ehkä 'ttu kiinnosta alkaa kommunikoimaan puolen tusinan nollatasolla yhteistä kieltä osaavan ulkomaangeelitukan kanssa kun elämässä on ihan aidosti muutakin tekemistä ohjelmassa kuin ikuinen kahvilassa istuminen. Mielellään vielä niin, että rahat, henki ja jälkikasvu olisivat turvassa vielä huomennakin. Niin, minkäs alan huippuosaajia nämä ikuiset kahvilaistujat olivatkaan? Joukkoraiskaustenko?
Title: Turvapaikanhakijoiden Salama-Tiimi tekee talkotyötä Oulun seudulla
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.01.2016, 17:52:55
QuoteSalama-Tiimi rakentaa talkootyöllä siltaa yli kulttuurirajojen

Oulussa ja Muhoksella turvapaikanhakijat ovat aktivoituneet tekemään talkootöitä. Salama-Tiimissä on mukana myös muita maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia. Ryhmä toimii SPR:Oulun osaston alaisuudessa ja on sitä kautta vakuutettu. Monipuoliset talkootyöt tarjoavat mielekästä tekemistä ja vaihtelua arkeen.

Idea on lähtöisin irakilaiselta tietoliikenneinsinööriltä Osama Al-Ogaililta, joka on Päivärinteen vastaanottokeskuksen asukas. Hän on odottanut turvapaikkapäätöstä viime syksystä.

– Haluan rakentaa sillan suomalaisten ja maahanmuuttajien välille, ja motivoida maahanmuuttajia aktivoitumaan ja tekemään jotain hyödyllistä, Al-Ogaili kertoo idean synnystä.

Al-Ogaili korostaa, että turvapaikanhakijoilla on monenlaista ammattiosaamista, ja että integroituakseen heidän pitää olla mukana työelämässä alusta asti, vaikka vapaaehtoistoiminnan kautta.

– Haluan auttaa maahanmuuttajia sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, auttaa heitä rakentamaan tulevaisuuttaan ja antamaan oman panoksensa Suomen työmarkkinoillle.

Arabiankielinen sana 'salama' viittaa turvallisuuteen ja rauhaan. Suomeksi sana symboloi äkillistä valoa ja energiaa pimeässä.

Innokkaita talkoolaisia

Salama-Tiimi on aloittanut toimintansa viime joulukuussa. Tähän mennessä se on muun muassa siivonnut rakennustyömaalla, tehnyt lumitöitä, tarjoillut ruokaa vähävaraisille ja ulkoiluttanut ikäihmisiä.

– Tiimiä voi pyytää mihin tahansa talkootyöhön. Se ei kuitenkaan voi tehdä mitään vaarallista tai korkeaa ammattitaitoa vaativia hommia. Emme ota vastaan talkoita, joita tekemällä veisimme keneltäkään töitä, kertoo idean äiti ja SPR:n vapaaehtoinen Iita Pirttikoski.

Salama-Tiimi on jo varattu lajittelemaan ja pakkaamaan 2700 kiloa EU-ruokalahjoituksia, tekemään ruokatarjottavia Oulun Nuorten Talent-kilpailuun ja kantamaan pulpetteja ja tuoleja Muhoksen lukioon ylioppilaskirjoituksia varten.

Yleensä talkoolaisia saa houkutella mukaan, mutta tätä porukkaa joutuu joskus hillitsemään.

– He ovat tosi innoissaan, he jopa vähän taistelevat siitä, kuka pääsee lähtemään. Joillekin joutuu sanomaan, että valitettavasti tälle keikalle ei nyt enää pääse mukaan, naurahtaa Pirttikoski.

– Turvapaikanhakijoilla on monenlaista ammattiosaamista, ja nyt heillä on aikaa ja energiaa sekä halu tehdä jotain hyödyllistä, Al-Ogaili toteaa.

Salama-Tiimiä voivat pyytää talkoohommiin myös yksityiset henkilöt ja esimerkiksi yhdistykset.

Vakuutettuja vapaaehtoistoimijoita

Vakuutuskysymys on monesti koettu ongelmaksi ja esteeksi, kun on mietitty turvapaikanhakijoiden aktivoimista. Salama-Tiimissä ongelma on ratkaistu yksinkertaisesti: ryhmä hakeutui toimimaan Suomen Punaisen Ristin Oulun osaston alaisuudessa.

– Jokainen jäsen koulutetaan viralliseksi SPR:n vapaaehtoistoimijaksi, ja SPR myös vakuuttaa heidät , Pirttikoski kertoo.

Tiimissä on tällä hetkellä mukana noin 80 henkilöä, joista seitsemän toimii koordinattorina eli ryhmänjohtajana. Uusia innokkaita on odottamassa mukaan pääsyä.

– Pelkästään Oulun hätämajoitusyksiköissä ja vastaanottokeskuksessa olisi satoja tulijoita. Pullonkaulana on nyt se, että saisimme koulutettua heistä tiimiläisiä ja koordinaattoreita, sanoo Pirttikoski.

Toimintamallista on kiinnostuttu muillakin paikkakunnilla, esimerkiksi Kajaanissa.

Yle (http://yle.fi/uutiset/salama-tiimi_rakentaa_talkootyolla_siltaa_yli_kulttuurirajojen/8623019) (lihavointi A. k.)

Kyseisille EU-ruokalahjoituksille tulee varmaankin maailmanennätyshinta.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 25.01.2016, 18:12:44
Quote– Tiimiä voi pyytää mihin tahansa talkootyöhön. Se ei kuitenkaan voi tehdä mitään vaarallista tai korkeaa ammattitaitoa vaativia hommia. Emme ota vastaan talkoita, joita tekemällä veisimme keneltäkään töitä, kertoo idean äiti ja SPR:n vapaaehtoinen Iita Pirttikoski.

Quotefreelance journalist
Yle
Present

https://www.linkedin.com/in/iita-pirttikoski-95b07810b

Kantasuomalaisen naisen innovaatio polkee palkkoja ja vaikeuttaa työpaikkojen luontia.

Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Toni R Jyväskylästä on 25.01.2016, 18:33:29
QuoteIdea on lähtöisin irakilaiselta tietoliikenneinsinööriltä Osama Al-Ogaililta, joka on Päivärinteen vastaanottokeskuksen asukas. Hän on odottanut turvapaikkapäätöstä viime syksystä.

– Haluan rakentaa sillan suomalaisten ja maahanmuuttajien välille, ja motivoida maahanmuuttajia aktivoitumaan ja tekemään jotain hyödyllistä, Al-Ogaili kertoo idean synnystä.

Miljoonannen kerran, turhapaikanhakija ei ole maahanmuuttaja. Maahanmuuttajan pitää voida elättää itsensä, missä turhapaikanhakijalta ei vaadita mitään.
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Foundation on 25.01.2016, 18:36:49
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 25.01.2016, 18:33:29
Miljoonannen kerran, turhapaikanhakija ei ole maahanmuuttaja. Maahanmuuttajan pitää voida elättää itsensä, missä turhapaikanhakijalta ei vaadita mitään.

Perhe- ja työelämä on pystyttävä yhdistämään ja kehitysmaihin on päästävä viemään tyttöjen koulutusta, että he voisivat yhdistää perheen ja työuran. Lisäksi suomalaisten on pystyttävä olemaan ylpeitä tämän yrittämisestä.

Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Riukulehto on 27.01.2016, 13:25:07
Oulun kaupungin sivuilta:

QuoteOulun kaupunki kotouttaa turvapaikanhakijoita neljällä uudella koulutuspaketilla keväällä 2016

Oulun kaupunki on laatinut turvapaikanhakijoiden kotouttamisen tueksi neljä uutta koulutuspakettia. Koulutukset aloitetaan heti ja ne toteutetaan kevään 2016 aikana. Koulutuksia suunnataan niin Oulun kaupungin henkilöstölle, koulujen oppilaille kuin turvapaikanhakijoillekin.

Koko kaupunki kotouttaa –koulutuspaketti on henkilöstökoulutusta kaupungin työntekijöille ja erityisesti asiakaspalvelutyöntekijöille. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa henkilöstöä palvelemaan maahanmuuttajia paremmin.

Virtanen-malli tarkoittaa sitä, että turvapaikanhakijoita kohdellaan kuten kantaväestöä. Ulkomaalaisilta ei hyväksytä semmoisia asioita, mitä ei hyväksytä kantaväestöltäkään. Virtanen-mallin koulutukset on myös suunnattu kaupungin työntekijöille.

Kulttuurisensitiivisyyskurssi on laadittu erityisesti yläasteikäisille. Kurssin tavoitteena on antaa nuorille tietoa mm. maahanmuuton eri muodoista, avata käsitteen 'kulttuuri' merkitystä ja kulttuurien kohtaamiseen liittyviä asioita, kertoa ennakkoluuloista ja yhdenvertaisuuden käsitteestä ja niin edelleen. Rehtorit koulutetaan, ja rehtorit kouluttavat koulujen henkilökunnan.

Turvapaikanhakijoille järjestetään laillisuuskasvatusta. Suomen lainsäädännön tieto ja tuntemus on ensisijaista koulutusta, jopa ennen suomen kielen opintoja. Laillisuuskasvatusta toteuttavat Maahanmuuttovirasto, vastaanottokeskukset, SPR ja poliisi. Koulutuksissa kerrotaan, mikä Suomessa on hyväksyttävää ja mikä ei.

Uusien monikulttuuristen koulutuspakettien lisäksi myös Monikulttuurisuuskeskus Villa Victorin palveluita on kehitetty palvelemaan uusia maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita. Esimerkiksi kaikille avoimia suomen kielen alkeiskursseja järjestetään joka päivä. Oulussa toteutetaan myös valtakunnallinen hanke 'Kotona Suomessa; Hyvä alku Pohjois-Pohjanmaalla'. Hankkeen myötä annetaan alkuvaiheen ohjausta, neuvontaa, orientaatiota ja yhdenvertaisia palveluja kaikille maahanmuuttajille.

Lisätiedot:

monikulttuurisen työn koordinaattori Priyanka Sood, puh. 044 703 1674

hallintojohtaja Ari Heikkinen, puh. 040 070 0507
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: Gunnar Hymén on 27.01.2016, 13:26:53
eli oulussa ei keritä jatkossa muuta tekemään kuin kouluttamaan ja kouluttautumaan ihanan monikulttuurin merkeissä  :facepalm:
Title: Vs: Ouluun suunnitteilla toinen vastaanottokeskus
Post by: TattiJooseppi on 27.01.2016, 13:31:02
Quote from: Riukulehto on 27.01.2016, 13:25:07
Oulun kaupungin sivuilta:

QuoteOulun kaupunki kotouttaa turvapaikanhakijoita neljällä uudella koulutuspaketilla keväällä 2016

Oulun kaupunki on laatinut turvapaikanhakijoiden kotouttamisen tueksi neljä uutta koulutuspakettia. Koulutukset aloitetaan heti ja ne toteutetaan kevään 2016 aikana. Koulutuksia suunnataan niin Oulun kaupungin henkilöstölle, koulujen oppilaille kuin turvapaikanhakijoillekin.

Koko kaupunki kotouttaa –koulutuspaketti on henkilöstökoulutusta kaupungin työntekijöille ja erityisesti asiakaspalvelutyöntekijöille. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa henkilöstöä palvelemaan maahanmuuttajia paremmin.

Virtanen-malli tarkoittaa sitä, että turvapaikanhakijoita kohdellaan kuten kantaväestöä. Ulkomaalaisilta ei hyväksytä semmoisia asioita, mitä ei hyväksytä kantaväestöltäkään. Virtanen-mallin koulutukset on myös suunnattu kaupungin työntekijöille.

Kulttuurisensitiivisyyskurssi on laadittu erityisesti yläasteikäisille. Kurssin tavoitteena on antaa nuorille tietoa mm. maahanmuuton eri muodoista, avata käsitteen 'kulttuuri' merkitystä ja kulttuurien kohtaamiseen liittyviä asioita, kertoa ennakkoluuloista ja yhdenvertaisuuden käsitteestä ja niin edelleen. Rehtorit koulutetaan, ja rehtorit kouluttavat koulujen henkilökunnan.

Turvapaikanhakijoille järjestetään laillisuuskasvatusta. Suomen lainsäädännön tieto ja tuntemus on ensisijaista koulutusta, jopa ennen suomen kielen opintoja. Laillisuuskasvatusta toteuttavat Maahanmuuttovirasto, vastaanottokeskukset, SPR ja poliisi. Koulutuksissa kerrotaan, mikä Suomessa on hyväksyttävää ja mikä ei.

Uusien monikulttuuristen koulutuspakettien lisäksi myös Monikulttuurisuuskeskus Villa Victorin palveluita on kehitetty palvelemaan uusia maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita. Esimerkiksi kaikille avoimia suomen kielen alkeiskursseja järjestetään joka päivä. Oulussa toteutetaan myös valtakunnallinen hanke 'Kotona Suomessa; Hyvä alku Pohjois-Pohjanmaalla'. Hankkeen myötä annetaan alkuvaiheen ohjausta, neuvontaa, orientaatiota ja yhdenvertaisia palveluja kaikille maahanmuuttajille.

Lisätiedot:

monikulttuurisen työn koordinaattori Priyanka Sood, puh. 044 703 1674

hallintojohtaja Ari Heikkinen, puh. 040 070 0507

Enemmän hyötyä olisi polttaa tuohon käytetyt rahat jossain lämpölaitoksessa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 06.02.2016, 03:36:05
Lauantain paperisesta Kalevasta / maksullisesta nettilehdestä

QuotePakolaiskeskusten kuluissa isot erot

Alaikäisestä turvapaikanhakijasta saatu vuorokausikorvaus voi olla yli 200 euroa.

Pakolaiskeskusten ylläpidossa liikkuvat suuret rahat. Kukaan ei kuitenkaan myönnä rikastuvansa turvapaikkapäätöstä odottavien majoittamisella.
Perinteisten toimijoiden kuten valtion, kuntien ja SPR:n rinnalle majoittajiksi on tullut lisää yhdistyksiä ja myös kaupallisia yrityksiä.
Oulun ensi- ja turvakoti ry avasi syksyllä alaikäisten tukiasumisyksiköt Haukiputaalla ja Oulun Myllytullissa.
Yhdistyksen toiminnanjohtaja Timo Peltovuori kertoo, että molemmissa yksiköissä on tilaa 40 hengelle.

Haukiputaalla yhdistys maksaa Lomakoti Onnelalle noin 800 neliön tilasta vuokraa 18,75 euroa neliöltä eli 15 000 euroa kuukaudessa.
Myllytullin yksikön vuokraa Peltovuori kehottaa kysymään vuokranantajalta. CCR Rooms Oy:n Santeri Kanninen ei vastannut Kalevan haastattelupyyntöön.
Peltovuosi kuitenkin kertoo, että Myllytullin vuokra on samaa tasoa Haukiputaan kanssa.
Runsaan 900 neliön vuokra voisi näin laskien olla noin 17 000 euroa kuukaudessa.
Myllytullissa nuoria turvapaikanhakijoita on majoitettu nyt 11 huoneeseen, keskimäärin 2–4 nuorta huonetta kohti.
Maahanmuuttoviraston mukaan yhden turvapaikanhakijan ylläpito vastaanottokeskuksessa maksaa keskimäärin 43 euroa vuorokaudessa.

Hintavaihtelu on kuitenkin suurta.
Kehitysjohtaja Mikko Välisalo Maahanmuuttovirastosta kertoo, että alaikäisten yksiköissä kulut ovat paljon suuremmat.
– Hinta voi olla esimerkiksi 230 euroa. Keskimääräistä hintaa en pysty vielä kertomaan, sillä asia on selvittelyn alla.
230 euron vuorokausihinnalla alaikäisen turvapaikanhakijan kustannukset olisivat 6 900 euroa kuukaudessa.
Alaikäisen turvapaikanhakijan ylläpidon kuluja nostavat lain edellyttämät suuremmat henkilöstömitoitukset.
Myös lastensuojelu- ja terveydenhuoltokulut kasvattavat kokonaissummaa.
Alaikäisyksiköitä on Suomessa noin 50.
Timo Peltovuori kertoo, että
40 nuoren ohjaamiseen tarvitaan 12 ammattilaista.
Terveyspalveluihin arvioidaan menevän 125 euroa kuukaudessa. Kerran kuukaudessa turvapaikanhakija saa 95 euron vastaanottorahan.
– Kustannuksia tulee myös turvapalveluista sekä kielen ja kulttuurin opetuksesta. Pieni raha on varattu myös virkistykseen ja kulkemisiin lähitienoilla.
Nuoret saavat majoituspaikassaan myös ruoan.
– Budjetoinnissa on otettava sekin huomioon, että 16–17-vuotiaat nuoret syövät paljon.
Peltovuoren mukaan yhdistys tarjoutui järjestämään turvapaikanhakijoiden tukiasumista, koska toiminta sopii heidän periaatteisiinsa.
– Haluamme olla vaikuttamassa ja tukemassa kotiutumista. Osa näistä nuorista joka tapauksessa jää maahan.

Maahanmuuttoviraston tekemät sopimukset turvapaikanhakijoita majoittavien ylläpitäjien kanssa ovat liikesalaisuuksia.
Maahanmuuttovirasto kertoo maksavansa ylläpitäjille todellisten kulujen mukaan.
SPR:n talous- ja henkilöstöjohtaja Tapani Väisänen sanoi hiljattain Kalevan haastattelussa, että on hyvä, jos toiminnasta saa omansa takaisin.
Timo Peltovuori tähdentää, että 70-vuotias Oulun ensi- ja turvakoti on voittoa tavoittelematon yhdistys, mutta tappiollakaan ei voida toimia.
– Hankkeille on tehty plus-miinus -talousarviot. Jos jotain jää yli, se käytetään toiminta-ajatuksemme mukaisesti vauvatyöhön, eroneuvontaan ja lähisuhdeväkivallasta toipuvien auttamiseen.
Tukiasumisyksikköjen perustaminen on lisännyt Oulun ensi- ja turvakoti ry:n liiketoimintaa lähes kolmanneksella.
– Emme tietenkään voi tietää, kuinka kauan yksikköjä tarvitaan. Siksi olemme vuokranneet tilat varusteltuina ja kalustettuina, Peltovuori kertoo.

8 000 euroa muuttorahaa

Neljän suomalaisen nuoren miehen vuokra-asuntoon Myllytullissa marssi joulun alla sisään vuokranantajan edustaja ja palomiehiä.
– Vuokranantaja CCR Rooms Oy:stä ilmoitti, että asunnosta pitää muuttaa heti pois paloturvallisuussyistä.
Vuokralaiset alkoivat epäillä hätäisen häädön motiiveja. Soitto palotarkastajalle lisäsi epäilyjä.
– Saimme kuulla, että asunto on täysin asumiskelpoinen. Kyseessä oli ollut vain käyttötarkoituksen muutokseen liittyvä tarkastus.

Tässä vaiheessa vuokralaisille vahvistui käsitys siitä, että asunto haluttiin vuokrata turvapaikanhakijoille. Heitä asui jo talon muissa huoneistoissa.
– Emme ole turvapaikanhakijoita vastaan, mutta tapa, jolla meidät yritettiin saada muuttamaan alkoi ärsyttää. Arvelimme, että joku tässä nyt aikoo rahastaa ronskisti.
Vuokralaiset päättivät kokeilla, kuinka kovasti heistä halutaan päästä eroon: he ilmoittivat Kanniselle, että jos jokainen neljä saa tililleen 2 000 euroa, he lähtevät heti.
–Hämmästyimme, kun tarjoukseemme suostuttiin. Otimme rahat ja lähdimme.
Miehet maksoivat asunnostaan vuokraa 1 150 euroa kuukaudessa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: MW on 06.02.2016, 07:10:30
Rahan perässä nämä "suvaitsevaiset" juoksevat. Jos valtio maksaa, "ei ole keneltäkään pois".

Ilkka Holmlund ja "humanitäärinen logistiikka", anyone?

Erityisen nerokasta on korruptoituneen median avulla valjastaa samoista tulonsiirroista neemujen kanssa riippuvainen hippiporukka ja muut mieleltään köyhät riekkumaan näiden vokkiparonien käsikassaroina.

Mahtaa niitä naurattaa lojuessaan huvijahdeillaan Välimerellä gintonikkeja siemaillemassa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mr.Reese on 06.02.2016, 07:47:42
Valtion ei pitäisi maksaa majoituksesta penniäkään. Kaikkien pitää osallistua unelmaan. Niin myös yrittäjien.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 08.02.2016, 09:59:02
QuoteUusien monikulttuuristen koulutuspakettien ...
Alkaa kohta oikeasti hihat palamaan näitten juttujen kanssa... :facepalm:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 08.02.2016, 12:52:10
QuoteOulussa järjestetään arabialainen buffet-illallinen

Oulussa asuvat turvapaikanhakijat valmistelevat oululaisille arabialaisen buffet-illallisen ja kulttuuritapahtuman.
Ravintolapäivänä järjestettävässä tilaisuudessa tarjottavat ruuat ovat majoitusyksiköissä asuvien kokkien, leipureiden ja muiden alan ammattilaisten tekemiä. Tarjolla on siis alkuperäistä arabialaista ruokaa.

Tilaisuudessa esitetään musiikkia sekä Maa muuttuu tie -näytelmä. Näytelmä on tehty oululaisten kulttuuriosaajien sekä turvapaikanhakijoiden kanssa yhdessä. Esitys kuvaa turvapaikanhakijoiden kokemaa uhkaa, heidän matkaansa Suomeen ja sitä, mitä heille merkitsee se, että he ovat nyt Suomessa.

Etukäteen maksettavan illalliskortin hinta on 20 euroa ja lapsilta 10 euroa. Alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Illalliskorteista saadut tulot käytetään esikotouttavaan työhön.

Turvapaikanhakijoiden kanssa tilaisuutta järjestävät Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistys ja tukiyhdistyksen ruokaryhmä.

Ravintolapäivää vietetään 21. helmikuuta. Arabialainen buffet-illallinen pidetään Raatinsaaren juhlahuoneistossa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 10.02.2016, 17:29:01
Eipä tarvinnut ilmojen paljoa lämmetä kun Oulun keskustassa alkoi taas geelitukkapakolaisten sirkus. Pitkästä aikaa kävelin ihan ydinkeskustassa mutkan, niin jo parin sadan metrin jälkeen todistin kun karvanaamainen, selvästi yli parikymppinen iRakki kuiskutti ohi kävelevälle teinitytölle "beautiful girl"  Ensi kertaa elämässäni en odota kevättä ja kesää innolla. Kuvottaa jo ajatus mitä on odotettavissa.  :(
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 10.02.2016, 21:48:39
Quote from: Riukulehto on 08.02.2016, 12:52:10
QuoteOulussa järjestetään arabialainen buffet-illallinen

Oulussa asuvat turvapaikanhakijat valmistelevat oululaisille arabialaisen buffet-illallisen ja kulttuuritapahtuman.
Ravintolapäivänä järjestettävässä tilaisuudessa tarjottavat ruuat ovat majoitusyksiköissä asuvien kokkien, leipureiden ja muiden alan ammattilaisten tekemiä. Tarjolla on siis alkuperäistä arabialaista ruokaa.

Tilaisuudessa esitetään musiikkia sekä Maa muuttuu tie -näytelmä. Näytelmä on tehty oululaisten kulttuuriosaajien sekä turvapaikanhakijoiden kanssa yhdessä. Esitys kuvaa turvapaikanhakijoiden kokemaa uhkaa, heidän matkaansa Suomeen ja sitä, mitä heille merkitsee se, että he ovat nyt Suomessa.

Etukäteen maksettavan illalliskortin hinta on 20 euroa ja lapsilta 10 euroa. Alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Illalliskorteista saadut tulot käytetään esikotouttavaan työhön.

Turvapaikanhakijoiden kanssa tilaisuutta järjestävät Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistys ja tukiyhdistyksen ruokaryhmä.

Ravintolapäivää vietetään 21. helmikuuta. Arabialainen buffet-illallinen pidetään Raatinsaaren juhlahuoneistossa.

Näillähän oli tietenkin kaikilla ne hygieniapassit sun muut hallussa?

Kuka muutenkaan menee ties minkälaisten tautipesien valmistamaa ruokaa nautiskelemaan? Noita kaikkia tuskin on testattu kuitenkaan.

No, eipä siinä. Toivottelen osallistujille mukavia hetkiä vessanpöntöllä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Maatiaisjuntitar on 11.02.2016, 10:54:45
Quote from: Alaric on 10.02.2016, 21:48:39

Tuskinpa. Ainakin ovat saaneet Kauhavan vokkiin Eviralta luvan tehdä ruokaa ilman hygieniapassia.

QuotePeuran mukaan ihanteellisessa vastaanottokeskuksessa ruokahuoltoa pyörittäisi vastaanottokeskuksen asukkaat itse. Halukkaita keittiöön riittää, mutta siihen on tähän asti vaadittu hygieniapassia, jota vastaanottokeskuksessa asuvat eivät ole voineet saada. Neuvottelujen ja muutaman puhelinsoiton jälkeen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on joustanut säännöissään ja antanut luvan ruoanlaittoon vastaanottokeskuksen keittiössä ilman hygieniapassia.

Sivu 19
http://www.lehtiluukku.fi/lehti/avunmaailma/_read/01-2016/100576.html
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 11.02.2016, 16:41:43
^ Pieniä asioitahan nämä ovat, mutta osoittavat hyvin sen, että matujen kohdalla ollaan valmiita laskemaan rimaa ja joustamaan. Ei taitaisi onnistua pottunokilta.

Tuskinpa tuo sääntöjen venyttäminen jää pelkästään tällaisiin tapauksiin.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 12.02.2016, 10:38:59
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kaksi-asukasta-tappeli-heikinharjun-vastaanottokeskuksessa/719949/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kaksi-asukasta-tappeli-heikinharjun-vastaanottokeskuksessa/719949/)
Oulussa loisivat turhapaikka-turistit turhaantuvat ja alkavat toteuttamaan alkukantaisia viettejään. Milloin tulevat ensimmäiset raiskausuutiset Oulun alueelta? Tuskin tarvitsee odottaa toukokuulle asti... :(
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mr.Reese on 12.02.2016, 11:05:11
Quote from: Blanc73 on 12.02.2016, 10:38:59

Parempi näitä kuin ullatusuutisia. Lisäksi näillä on tärkeä osa mielenterveyden säilyttämisessä. Jos matu ei rettelöi uutisoinnin arvoisesti, alan heti epäillä, että meiltä pimitetään tietoa.  :-[
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Martin on 12.02.2016, 19:04:23
Quote from: Blanc73 on 12.02.2016, 10:38:59Milloin tulevat ensimmäiset raiskausuutiset Oulun alueelta? Tuskin tarvitsee odottaa toukokuulle asti... :(

Ei varmaan tarvii raiskauksia odottaa mutta uutisointia ehkä pitääkin. Kalevakin on uusi pravda.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Foundation on 13.02.2016, 15:48:15
Se työikäinen kantasuomalainen väki, joka Suomessa aktiivisesti puuhastelee verorahoilla.

QuoteVirtanen-malli tarkoittaa sitä, että turvapaikanhakijoita kohdellaan kuten kantaväestöä. Ulkomaalaisilta ei hyväksytä semmoisia asioita, mitä ei hyväksytä kantaväestöltäkään. Virtanen-mallin koulutukset on myös suunnattu kaupungin työntekijöille.

QuoteMalli on otettu käyttöön vastikään, joten toistaiseksi ainuttakaan nuorta ei ole vielä ehditty ohjata palvelun piiriin. Sille uskotaan kuitenkin olevan Oulussa tarvetta.

Elämme suurta murroskautta. Se, mitä Suomessa yhteiskuntapolitiikalla nyt tehdään, näyttää suuntaa pitkälle eteenpäin.

Vuodesta 2013 toimineeseen ryhmään kuuluu edustajia useista eri organisaatioista, kuten Oulun kaupungin eri toimijoita, oppilaitoksia, vastaanottokeskus, poliisi ja suojelupoliisi.

Väkivaltaisella ekstremismillä tarkoitetaan sellaista väkivaltaa, joka perustellaan ideologialla eli aatemaailmalla. Se jaotellaan esimerkiksi äärioikeistoon, äärivasemmistoon, anarkismiin ja väkivaltaiseen jihadismiin.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulu-pyrkii-estamaan-nuorten-vakivaltaista-aariajattelua-uudella-toimintamallilla/718936/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 14.02.2016, 15:30:12
Quote from: Mr.Reese on 12.02.2016, 11:05:11
Quote from: Blanc73 on 12.02.2016, 10:38:59
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kaksi-asukasta-tappeli-heikinharjun-vastaanottokeskuksessa/719949/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kaksi-asukasta-tappeli-heikinharjun-vastaanottokeskuksessa/719949/)
Oulussa loisivat turhapaikka-turistit turhaantuvat ja alkavat toteuttamaan alkukantaisia viettejään. Milloin tulevat ensimmäiset raiskausuutiset Oulun alueelta? Tuskin tarvitsee odottaa toukokuulle asti... :(
Parempi näitä kuin ullatusuutisia. Lisäksi näillä on tärkeä osa mielenterveyden säilyttämisessä. Jos matu ei rettelöi uutisoinnin arvoisesti, alan heti epäillä, että meiltä pimitetään tietoa.  :-[

Mulla on ollut viime aikoina hieman foliohattuinen olo, kun näistä vok-kähinöistä on mielestäni uutisoitu paljon harvemmin kuin esimerkiksi viime vuoden lopulla. Tuskinpa matut kuitenkaan ovat oppineet yhtäkkiä käyttäytymään kuin ihmiset...
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 14.02.2016, 19:13:56
Quote from: Alaric on 14.02.2016, 15:30:12
Naps
Mulla on ollut viime aikoina hieman foliohattuinen olo, kun näistä vok-kähinöistä on mielestäni uutisoitu paljon harvemmin kuin esimerkiksi viime vuoden lopulla. Tuskinpa matut kuitenkaan ovat oppineet yhtäkkiä käyttäytymään kuin ihmiset...

Sama juttu. Vielä kuukausi sitten nämä vokkikähinät olivat päivittäisiä. Minulle eräs hallituksen lähellä oleva taho on aiemmin kertonut että vokkitapoeluita tapahtuu lähes joka päivä.

Nyt nämä näyttävät loppuneen kuin veitsellä leikattuna. Erittäin outoa.
Title: Muhoksen vokki myynnissä
Post by: Maatiaisjuntitar on 29.02.2016, 09:42:01
http://www.tervareitti.fi/paivarinteen-sairaalakiinteistot-myytavana/

QuotePohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on laittanut Muhoksella Päivärinteen sairaalan asuinkerrostaloineen myyntiin.

Alun perin keuhkoparantolaksi rakennetun sairaalan ja neljän asuinkerrostalon velaton lähtöhinta on 1,2 miljoonaa euroa. Rakennusten kokonaispinta-ala on noin 15·205 neliömetriä ja maa-alueiden pinta-ala vajaat 4,1 hehtaaria. Kohteen myyntiä hoitaa Catella Property Oy.

Sairaalarakennus on tällä haavaa lähes täyteen vuokrattu. Kiinteistön vuokralaisina ovat mm. hoivapalveluja tarjoava Mikeva Oy sekä SPR, joka ylläpitää Päivärinteellä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta. Sairaanhoitopiirin arvion mukaan vuokrien alkutuotto lähtöhinnalla on noin 30 prosenttia.

Päivärinteen sairaalaa hallinnoi Kiinteistö Oy Muhoksen Päivärinne. Yhtiö on sataprosenttisesti Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin omistuksessa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajan Hannu Leskinen kertoo, että Päivärinteen sairaalakokonaisuus on ollut jo vuosien ajan niin sanotussa hiljaisessa myynnissä.

Julkiseen myyntiin päätettiin lähteä, kun sairaanhoitopiiri sai pari kolme kuukautta sitten konkreettisen tarjouksen kohteesta. Leskinen ei paljasta tarjouksen tekijää mutta sanoo, että kyseessä on vakavasti otettava taho.

– Asiasta keskusteltiin sairaanhoitopiirin hallituksessa ja päätimme yleisestä tarjouskilpailusta, jossa on lähtöhinta asetettuna.

Lue lisää 26.2.2016 Tervareitistä.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Uuno Nuivanen on 29.02.2016, 09:43:03
Kuona Oy?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Viimeinen suomalainen on 29.02.2016, 09:51:51
Quote from: Uuno Nuivanen on 29.02.2016, 09:43:03
Kuona Oy?

Heh! Tai joku Sibyllan lestasäätiö. Hei, me tienataan tällä. Suuomi kuntoon, kepu edellä...
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Kim Evil-666 on 29.02.2016, 10:00:27
Vakavasti otettava taho = Lasku lankeaa veronmaksajien maksettavaksi.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 01.03.2016, 15:48:02
Kevään ensi auringon säteet hyväilevät Oulua ja samalla keskustassa luuhaa taas joka nurkassa rosvon näköisiä irakilaisia. On tämä helvetin surullista. Jotain on pilattu lopullisesti.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 03.03.2016, 11:30:10
QuoteOulun poliisi tutki epäiltyjä huumausainerikoksia vastaanottokeskuksissa

03.03.2016
Oulu

Oulun poliisi sai alkuvuodesta 2016 oman rikostiedustelun ja poliisille tulleiden vihjeiden perusteella tietoonsa, että vastaanottokeskuksissa käytetään ja mahdollisesti levitetään huumausaineita. Tiedon todenperäisyyttä selvitettiin ja selvitysten perusteella asiassa käynnistettiin rikostutkinta. Asiaa tutkittiin nimikkeellä huumausainerikos. Oulun poliisilaitoksen kenttävalvontayksikkö ja ulkomaalaisyksikkö tekivät asiassa yhteistyötä erillisen suunnitelman mukaisesti. Esitutkinnassa selvitettyjen seikkojen perusteella Oulun vastaanottokeskuksen Heikinharjun, Pudasjärven ja Kuusamon yksiköihin tehtiin etsintä ja samalla järjestettiin poliisin tiedotus- ja valistustilaisuus, jossa vastaanottokeskusten asukkaille kerrottiin Suomen lainsäädännöstä, huumausainerikosten rangaistavuudesta ja rikosoikeudellisista seuraamuksista. Tiedotustilaisuudella pyrittiin ennalta ehkäisemään laittomien aineiden käyttämistä, hankintaa tai levitystä, joista poliisilla oli epäilyjä. Etsinnällä ja tiedotustilaisuudessa oli läsnä myös tulkki ja vastaanottokeskuksen henkilökuntaa.
Suoritetuissa etsinnöissä löytyi viitteitä huumausaineiden käytöstä ja vähäinen määrä huumausainerekvisiittaa sekä jäämiä epäillystä huumausaineesta, kannabiksesta. Ainejäämät ja käyttövälineet eivät löytyneet kenenkään hallusta, vaan niitä löytyi yleisistä tiloista, osin piilotettuna. Kukaan epäillyistä ei ilmaissut tai tunnustanut ainejäämien tai käyttövälineiden kuuluvan itselleen. Asian esitutkinnassa ei ole annettu huomautuksia tai muita rangaistuksia eivätkä rikosepäilyt etene syyteharkintaan.
Vastaanottokeskuksissa oli ilmennyt tyytymättömyyttä ja levottomuutta, joka osittain johtuu esiintyneestä aineiden käyttämisestä. Päihteiden käyttäjät aiheuttavat samanlaista levottomuutta, pelkoa ja turvattomuutta muiden ihmisten keskuudessa vastaanottokeskuksissa, kuin muuallakin yhteiskunnassa. Suurin osa asukkaista paheksui aineiden käyttämistä ja moni esitti henkilökohtaisesti kiitoksensa paikalla olleille poliiseille, että se puuttui ilmi tulleisiin rikosepäilyihin.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/oulun_poliisi_tutki_epailtyja_huumausainerikoksia_vastaanottokeskuksissa_45121
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Heimo Vesa on 16.03.2016, 17:33:59
Quote from: KalevaOulun Raksilan uimahallissa monen kävijän huomion on kiinnittänyt vartija, joka päivystää paikalla iltaisin.

Isännöitsijä Jari Leviäkangas kertoo, että Securitaksen vartija on ollut hallissa maanantaista alkaen. Vartijalla halutaan taata yleinen turvallisuus hallissa.

Kissa pöydälle: onko kysymys turvapaikanhakijoiden aiheuttamasta turvattomuuden tunteesta?

– Meillä on suuria kulttuurieroja, ja uimahalleissa ne voivat kärjistyä. Ongelmatapauksia on kuitenkin ollut kantaväestössäkin, Leviäkangas sanoo.    ...naps
Boldaukset minun.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/raksilan-uimahallissa-paivystaa-nyt-vartija-yleisen-turvallisuuden-takaamiseksi/722808/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Martin on 17.03.2016, 17:11:03
Mitä helvettiä?

Quote from:  matuvapaaalue 17.3.2016 14:41Nyt lukiolle keskustelemaan klo 19.00

Lukiolla keskustelutilaisuus vanhan ala-asteen kohtalosta.
Kaikki joukolla vastustamaan, että koulua ei saa antaa matujen tukikohdaksi.
Meillä ei ole poliiseja. Uusi ala-aste on vieressä.
Koulurakennukselle löytyy varmaan muuta järkevää käyttöä, kuin matujen majoitus.
Mieluummin vaikka puretaan se ja rakennetaan tilalle kerrostaloja, joissa eläkkeelle siirtyvät voivat muuttaa omakotitaloistaan

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14186819/nyt-lukiolle-keskustelemaan-klo-19-00

Trolli vai oikea tilaisuus? Haukiputaalle ei kyllä kaivata lisää partalapsia varsinkaan uuden koulun viereen.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: J.M on 17.03.2016, 17:14:05
Quote from: Heimo Vesa on 16.03.2016, 17:33:59
Quote from: Kaleva
Kissa pöydälle: onko kysymys turvapaikanhakijoiden aiheuttamasta turvattomuuden tunteesta?

– Meillä on suuria kulttuurieroja, ja uimahalleissa ne voivat kärjistyä. Ongelmatapauksia on kuitenkin ollut kantaväestössäkin, Leviäkangas sanoo.    ...naps

Eli paskahousu ei voinut sanoa suoraan, että turhisten takiahan ne vartijat on.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 06.04.2016, 17:03:56
Pientä saksikeppostelua ollut Hiukkavaaran vokissa tammikuun lopulla. Syyttäjää vaatii tekijälle neljää vuotta vankeutta tapon yrityksestä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/syyttaja-mies-loi-toista-miesta-lukuisia-kertoja-saksilla-vastaanottokeskuksessa-oulussa/724543/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/syyttaja-mies-loi-toista-miesta-lukuisia-kertoja-saksilla-vastaanottokeskuksessa-oulussa/724543/)

QuoteSyyttäjä: Mies löi toista miestä lukuisia kertoja saksilla vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa Oulussa

Syyttäjä vaatii vastaanottokeskuksessa saksilla toista miestä lyöneelle miehelle neljän vuoden ehdotonta vankeutta tapon yrityksestä.

Toissijaisesti syyttäjä vaatii tuomiota törkeästä pahoinpitelystä.

Teko tapahtui tammikuun lopulla Hiukkavaaran vastaanottokeskuksessa.

Syyttäjän mukaan mies löi 11 kertaa toista miestä lankasaksilla pään, kaulan ja yläselän alueelle. Teon aikana hän myös sanoi useita kertoja tappavansa uhrin.

Syyttäjän mukaan kaulan ja ylävartalon vammat ovat olleet potentiaalisesti hengenvaarallisia.

Tapausta on käsitelty tänään Oulun käräjäoikeudessa. Tuomio annetaan myöhemmin.

Tämä uutisoitiin tuolloin tammikuussa puukotuksena: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/miesta-puukotettiin-hiukkavaaran-vastaanottokeskuksessa-poliisi-tutkii-tapon-yrityksena/718760/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/miesta-puukotettiin-hiukkavaaran-vastaanottokeskuksessa-poliisi-tutkii-tapon-yrityksena/718760/)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest8096 on 06.04.2016, 17:07:34
^ Noin se lehdistö valehtelee. Tuohan ei ollutkaan puukotus vaan saksitus.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 06.04.2016, 17:13:47
Quote from: Frida Hotell on 06.04.2016, 17:07:34
^ Noin se lehdistö valehtelee. Tuohan ei ollutkaan puukotus vaan saksitus.

Totta, totta. Ja jos tämä uutinen pitäisi kääntää jollekulle englanniksi, niin oikea käännös olisi tietenkin scissoring. Eiku...
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Faidros. on 06.04.2016, 17:16:12
Ehkä mies oli saksikäsi MohammedEdward? Kukaan ei ymmärrä hänen hyväntahtoista taputteluaan? Voi, minkä hiusmuotoilijan hanestä menetämmekään! :'(
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Aksiooma on 06.04.2016, 17:21:03
Heh. Mitenköhän käytännössä turvapaikkahaastaatelun kanssa toimitaan tuomitun osalta. En ihmettelisi lainkaan, jos migrin edustajat menisivät tekemään haastattelun vankilaan. Byrokratian kun pitää toimia. Ilman aivoja. Bonuksena vielä kaiken päälle voi olla se, että antavat myönteisen päätöksen. Tämän takia käräjäoikeudella pitäisi olla valtaa tuomita karkoitus suoraan tuomion yhteydessä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 07.04.2016, 07:39:42
Iltalehti paljastaa, että kyse oli niinkin vakavasta asiasta kuin biljardipelistä ja että molemmat osapuolet ovat irakilaisia. Matut ovat kyllä varsin alttiita näille eri lajien yhteydessä tapahtuville kähinöintisattumuksille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016040621373399_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016040621373399_uu.shtml)

QuoteRiita vastaanottokeskuksessa kärjistyi: miehelle syyte tapon yrityksestä

Oulun Hiukkavaaran vastaanottokeskuksessa syntyi tammikuussa 2016 lihava riita kahden Irakilaisen turvapaikanhakijan välille kesken biljardipelin.

Riidan seurauksena toinen turvapaikanhakijoista oli syytteen mukaan yrittänyt tappaa toisen turvapaikanhakijan lyömällä uhria Fiskarsin lankasaksilla päähän, kaulaan ja yläselkään yhteensä seitsemän kertaa. Yksi lyönti oli osunut uhrin vasempaan hartiaan.

Teko jäi yritykseksi, koska uhri sai torjuttua osan lyönneistä ja heikennettyä näin lyöntien voimaa. Paikalle oli tullut muita vastaanottokeskuksen asukkaita, jotka olivat onnistuneet pidättelemään tekijää, ja uhri oli päässyt pakenemaan. Sivulliset hälyttivät ambulanssin paikalle.

Syytetty kiistää tapon yrityksen, mutta myöntää pahoinpitelyn.

Käräjäoikeus antaa tuomion tapauksesta myöhemmin.

Biljardiahan on pelailtu samaan tapaan myös Kuusamon vastaanottokeskuksessa helmikuussa 2016: http://hommaforum.org/index.php/topic,111211.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,111211.0.html)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 07.04.2016, 07:56:34
^ ...ja presidentti Ahtisaari haaveilee tuollaisella impulssikontrollilla varustettuja jätkiä huolehtimaan vanhenevasta Suomesta.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest8096 on 07.04.2016, 08:41:29
Quote from: kummastelija on 07.04.2016, 07:56:34
^ ...ja presidentti Ahtisaari haaveilee tuollaisella impulssikontrollilla varustettuja jätkiä huolehtimaan vanhenevasta Suomesta.

Onko siitä todella taloudelle hyötyä, että maahan otetaan tuollaisia häiriköitä riehumaan? Viihtyisyys ja turvallisuus ainakin huononevat, mikä ei ole aivan pikku asia.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: l'uomo normale on 07.04.2016, 08:49:07
Quote from: Alaric on 07.04.2016, 07:39:42
Iltalehti paljastaa, että kyse oli niinkin vakavasta asiasta kuin biljardipelistä ja että molemmat osapuolet ovat irakilaisia. Matut ovat kyllä varsin alttiita näille eri lajien yhteydessä tapahtuville kähinöintisattumuksille.

--

Biljardiahan on pelailtu samaan tapaan myös Kuusamon vastaanottokeskuksessa helmikuussa 2016: http://hommaforum.org/index.php/topic,111211.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,111211.0.html)

Oliko siellä kunnolliset biljardipöydät vai sellaiset vanhat ja kuluneet, joissa pallo melkien uraa myöten pääsee pussiin, kun edes vähän sinne päin lyö?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 07.04.2016, 09:15:09
Quote from: tuo mies on 07.04.2016, 08:49:07
Quote from: Alaric on 07.04.2016, 07:39:42
Iltalehti paljastaa, että kyse oli niinkin vakavasta asiasta kuin biljardipelistä ja että molemmat osapuolet ovat irakilaisia. Matut ovat kyllä varsin alttiita näille eri lajien yhteydessä tapahtuville kähinöintisattumuksille.

--

Biljardiahan on pelailtu samaan tapaan myös Kuusamon vastaanottokeskuksessa helmikuussa 2016: http://hommaforum.org/index.php/topic,111211.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,111211.0.html)

Oliko siellä kunnolliset biljardipöydät vai sellaiset vanhat ja kuluneet, joissa pallo melkien uraa myöten pääsee pussiin, kun edes vähän sinne päin lyö?

Lisätietoa bilispöytien kunnosta ei taida olla saatavilla, mutta kyllähän meidän joka tapauksessa pitää kunniavieraillemme tarjota vain parasta, jotta he eivät radikalisoidu.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 15.04.2016, 14:50:51
Hiukkavaaran biljardisattumuksesta on tuomittu Juamer Mohammed Hamali 2 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, rikosnimikkeenä törkeä pahoinpitely. Sekä tekijä että uhri ovat kurdeja.

Tämä saattaa haitata herra Hamalin kotoutumista ikävästi :-\

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041521422804_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041521422804_uu.shtml)

QuoteTurvapaikanhakijalle liki kolme vankeutta biljardipelistä alkaneesta tappelusta

Kaksikymppinen Juamer Mohammed Hamali hyökkäsi tammikuussa Hiukkavaaran vastaanottokeskuksessa toisen turvapaikanhakijan kimppuun.

Hiukkavaaran vastaanottokeskuksessa syntynyt tappelu tuotti kahden vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomion turvapaikanhakijalle.

Oulun käräjäoikeuden langettama tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjä vaati tuomiota tapon yrityksestä.

Kaksikymppinen Juamer Mohammed Hamali hyökkäsi tammikuussa Hiukkavaaran vastaanottokeskuksessa toisen turvapaikanhakijan kimppuun. Aseenaan hänellä olivat lankasakset, joilla hän löi uhriaan pään, kaulan ja yläselän alueelle.

Tilanne ei päässyt pahenemaan, koska hyökkäyksen uhri pystyi suojaamaan itseään lyönneiltä. Lisäksi muut paikalla olijat pystyivät pidättelemään lyöjää.

Hamalin mukaan hän ei halunnut tappaa uhriaan, vaan puolustautui tämän aloittamaa hyökkäystä vastaan. Kurdimiesten välille oli syntynyt sanaharkkaa pelivuoroista. Uhri ehti lyödä Hamalia biljardikepillä ennen saksihyökkäystä.

Tapahtumat saivat alkunsa vastaanottokeskuksen kellaritiloissa olevassa biljardihuoneessa. Tapaus on tallentunut biljardihuoneen nurkassa olevan sekä viereisellä käytävällä olevien kahden valvontakameran nauhoille.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Hamsteri on 15.04.2016, 14:55:00
^Onkohan nuo Syyrian, Irakin vai Turkin kurdeja? Siinä on taas yksi paska kansa ja Suomen kriteereillä ne saisi nykymeininkinsä avulla kaikki TP-statuksen.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 15.04.2016, 15:00:01
Quote from: Hamsteri on 15.04.2016, 14:55:00
^Onkohan nuo Syyrian, Irakin vai Turkin kurdeja? Siinä on taas yksi paska kansa ja Suomen kriteereillä ne saisi nykymeininkinsä avulla kaikki TP-statuksen.

Tuossa aiemmin laittamassani (http://hommaforum.org/index.php/topic,102893.msg2250017.html#msg2250017) uutisessa puhuttiin irakilaisista turvapaikanhakijoista.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Arkipiispa on 15.04.2016, 16:04:22
QuoteHiukkavaaran vastaanottokeskuksessa syntynyt tappelu tuotti kahden vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomion turvapaikanhakijalle.

Vastaanottokeskukset ovat vaaralisia paikkoja. Vähän enemmän kuin Hiukkavaarallisia. Ne pitäisi nimetä oikeammin esim. "Paljovaara", "Matuvaara", "Palovaara", "Kimppavaara", "Rapevaara" tms. Tuo Hiukkavaara on varsin harhaanjohtava nimenä.

Tällaiset pikku nahinat eivät ole mitenkään poikkeuksellisia, mutta useinhan ei poliisia toki kutsuta paikalle. Viimeksi juuri jokin aika sitten istuessani erään VOK:in ruokalassa alkoi tilanne taas kehittyä aika mielenkiintoiseksi, kun kehiksillä tuli keittiöväen kanssa erimielisyyttä riisin kypsyysasteesta. Ilmeisesti jonkin mielestä se ei ollut aivan "al dente". Itse olin samaa "paskaa" juuri syömässä eikä se nyt ollut mielestäni mitenkään huonoa. En olisi kehdannut tuosta riisistä kyllä valittaa edes huonommassakaan lounaspaikassa.

Siinä vaiheessa katsoin viisaaksi vain istua ja nauttia "ohjelmasta", kun kolmisenkymmentä kehistä esitti näytelmää persialaiselta torilta (olen vastaavaa nähnyt jo niin monta kertaa, eikä siinä kannata paljoa hötkyillä). Huutoäänestyksen ääntenlaskenta jäi kuitenkin pahasti kesken ja tilanne ei ehtinyt aivan biljardipelitasolle, kun vartijat saivat taas tilanteen rauhoittumaan.

Mutta enpä voi tällaiseen hiukka vaarallisempaan biljardijuttuun oikein muuta todeta kuin että tätä se todellisuus on ja tätä porukkaa tänne joukkoomme sitten VOK:eista valuu maleskelemaan. Kun tuon unelmoidun monikulttuurin tapa ratkaista erimielisyyksiä on se mikä on, niin en kyllä pätkääkään ihmettele moisia tapauksia. Tulee muistaa että tuollainen monikulttuuri ei ole yksittäistapaus; yksittäistapauksissa se vain tulee selkeämmin esille.

Toki, kun maleskelulupa tulee, eli tulee "ylennys", niin toki samalla tulee palkankorotus ja oma toimisto, jota ei tarvitse jakaa koraania väärällä tavalla tulkitsevan kanssa, ja lisäksi ruuankin saa tehdä ihan itse jolloin tuo stressi kenties vihdoin helpottuu. Mutta ei tuo kulttuuri silti mihinkään ihmisestä häviä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Hamsteri on 15.04.2016, 16:35:16
Oletko töissä VOKissa?

Tee kaikille palvelus; ota hatkat ja kerro kaikki meininki siellä medialle. Vaikka Suomen Uutisille, niin Turkkilasta olisi edes jotain hyötyä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 15.04.2016, 17:06:10
Persialainen tori on uusi ja innovatiivinen keino erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisuun. Sopii erityisen hyvin esimerkiksi naapurisovittelijan työhön ja mikseipä myös vientimyyjille. Tästäkin olisimme jääneet paitsi, jos emme olisi saaneet näitä maamme pelastajia hädänalaisina tänne.

Kyllä nämä tulijat ovat sitten viisaita, meillä on vielä paljon oppimista heiltä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 15.04.2016, 17:40:57
Kas. Täysjärkinen perusarabi selvin päin. Ottaa ja häviää biljardissa. Harmistuu sen verran paljon että katsoo oikeudekseen tappaa. Biljardipelin takia.

Ja nämä meidän suvakit kailottaa että nämä fennoäijät niitä hulluja ovat.

Annas mä annan vähän pohdittavaa suvakkilaan: ei oo muuten vain yks tai kaks kertaa kun tätä on vastaanottokeskuksessa tapahtunut. Onko teidän mukaan ihan normaalia että täysjärkiset äijät rähinöi selvin päin tasaiseen tahtiin?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Ruohonjuuri on 15.04.2016, 20:59:00
Miettikää, että jotkut haluavat näitä mielenvikaisia esim. rakennustyömaille, joissa on jatkuvasti käden ulottuvilla tappamiseen soveltuvia välineitä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Foundation on 16.04.2016, 15:44:16
Olli Immosen hajasijoittelurintama etenee myös Immosen omassa vaalipiirissä:

QuoteTulonsiirtojen varassa elävien maahanmuuttajien määrä pitää erilaisilla toimenpiteillä saada
laskemaan niin pieneksi, että heidät pystytään kohtuullisilla resursseilla kotouttamaan osaksi
yhteiskuntaa. Lisäksi tällaiset maahanmuuttajat tulee hajasijoittaa eri puolille Suomea sinne,
missä heidän asumisensa voidaan edullisimmin järjestää. Tällainen asutuspolitiikka ehkäisee
tulijoiden kasautumista ja siten edistää heidän integroitumistaan. Toimeentulo- ja
asumistukien tulee olla sidottuja siihen, että tulija asuu siinä paikassa, joka hänelle on
osoitettu.

Lähde: PS:n maahanmuuttopoliittinen ohjelma

QuoteVälivuokraustoiminnan aloittamisen yksi merkittävä syy on oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä. Arvioiden mukaan tuhat oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa tulee tänä vuonna Ouluun, heistä suurin osa on yksin maahan tulleita miehiä.

...

Välivuokraus mahdollistaisi myös asuntojen saamisen eri puolilta Oulua, mikä estäisi osaltaan erilaisten ryhmittymien muodostumisen, sanoo hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/oulu-haluaa-yksityiset-vuokra-asunnot-nykyista-paremmin-valiinputoajille-ja-turvapaikanhakijoille/725285/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Shemeikka on 16.04.2016, 16:00:35
Hittoako matut Ouluun ja isoihin kaupunkeihin kalliisiin vuokrataloihin ängetään, kasvukeskusten ulkopuolellehan mahtuisi vaikka miljoona tulijaa, näin Somalian lahja Husu meille lausunut pakko olla siis totta, ja maalla vuokratkin ovat alempia.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 17.04.2016, 07:01:00
Oulussa kävelykatu Rotuaarilla oli eilen illalla kokoajan 1-2 poliisiautoa parkissa,en muista vastaavaa aiemmin nähneeni. Ilmeisesti irakilaisten feikkipakolaiisten sikailuun on jo varauduttu tiukemalla valvonnalla? Hyvä juttu, sillä alue kuhisee alaikäisiä tyttöjä.
Title: Oulu: Arabialaisia herkkuja 21.5.2016
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 09.05.2016, 20:37:22
Oulussa majailevat irakilaiset turvapaikanhakijat ovat tulleet valtakunnallisestikin tunnetuiksi kulinaarisesta valveutuneisuudestaan. Senkin takia on sangen sopivaa, että Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistyksen ruokaryhmä (https://www.facebook.com/Oulun-vastaanottokeskusten-tukiyhdistys-Ruokaryhm%C3%A4-589251054563907/) osallistuu toukokuun ravintolapäivään 21.5. peräti kahdessa eri paikassa. Ensinnäkin on tarjolla arabialaiset grillijuhlat Värtön rannassa. Toinen paikka on Aleksinkulman Värikäs Ravintola, jossa pääsee maistelemaan erilaisia makeita Lähi-idän herkkuja. Ryhmän Facebook-sivulla olevan kuvan (https://www.facebook.com/589251054563907/photos/a.617332681755744.1073741828.589251054563907/623660054456340/?type=3&theater) perusteella suomalaiset naiset ovat löytäneet tärkeään esikotouttamistoimintaan turvapaikanhakijoiden parissa varsin hyvin.
Title: Vs: Oulu: Arabialaisia herkkuja 21.5.2016
Post by: Eino P. Keravalta on 09.05.2016, 21:01:33
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 09.05.2016, 20:37:22
Oulussa majailevat irakilaiset turvapaikanhakijat ovat tulleet valtakunnallisestikin tunnetuiksi kulinaarisesta valveutuneisuudestaan. Senkin takia on sangen sopivaa, että Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistyksen ruokaryhmä (https://www.facebook.com/Oulun-vastaanottokeskusten-tukiyhdistys-Ruokaryhm%C3%A4-589251054563907/) osallistuu toukokuun ravintolapäivään 21.5. peräti kahdessa eri paikassa. Ensinnäkin on tarjolla arabialaiset grillijuhlat Värtön rannassa. Toinen paikka on Aleksinkulman Värikäs Ravintola, jossa pääsee maistelemaan erilaisia makeita Lähi-idän herkkuja. Ryhmän Facebook-sivulla olevan kuvan (https://www.facebook.com/589251054563907/photos/a.617332681755744.1073741828.589251054563907/623660054456340/?type=3&theater) perusteella suomalaiset naiset ovat löytäneet tärkeään esikotouttamistoimintaan turvapaikanhakijoiden parissa varsin hyvin.

Missä muna, siellä kana.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Nuivake on 09.05.2016, 21:06:55
Ei ihme, miten päät putoilevat hiekkakulttuureissa, jos kerran hävitystä biljardipelistäkin joutuu lyömään sakset toisen selkään.
"Hyvillä ihmisillä" ei hälytyskellot soi, toivottavasti aikanaan itsekin menettävät päänsä.
Title: Vs: Oulu: Arabialaisia herkkuja 21.5.2016
Post by: Uuno Nuivanen on 09.05.2016, 21:14:26
Quote from: Eino P. Keravalta on 09.05.2016, 21:01:33
Missä muna, siellä kana.

Missä mokkamuna, siellä tukiyhdistyskana.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kenelek on 10.05.2016, 18:57:19
Hiukkavaaran VOKin pihalla oli tänään ambulanssi. Ilmeisesti poliiseja ei paikalla, joten kyseessä lienee vähäpätöisempi haaveri. (Kalevassa tai Oulun Poliisin tiedotteissa ei näy mitään asiaan liittyen.)

Hassua kyllä että ensimmäistä kertaa tuolla seudulla vieraillessani matutulvan alettua, on lanssi samantien VOKilla käymässä. :o
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Sydämistynyt on 10.05.2016, 22:02:36
Quote from: kenelek on 10.05.2016, 18:57:19
Hiukkavaaran VOKin pihalla oli tänään ambulanssi. Ilmeisesti poliiseja ei paikalla, joten kyseessä lienee vähäpätöisempi haaveri. (Kalevassa tai Oulun Poliisin tiedotteissa ei näy mitään asiaan liittyen.)

Hassua kyllä että ensimmäistä kertaa tuolla seudulla vieraillessani matutulvan alettua, on lanssi samantien VOKilla käymässä. :o

Ehkä ne oli komennettu opettamaan matuille ensiaputaitoja Anne-nuken avulla?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Foundation on 13.05.2016, 14:27:08
Oulussa (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/raksilan-uimahallin-paaallas-suljettu-bakteeriloydon-vuoksi/727474/) uimataitojen hiominen on hetkeksi keskeytynyt. Samaan aikaan on taas herätetty keskustelua:

QuoteOululaisen taloyhtiön hallituksen asukkailleen laatima paimenkirje on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Kirjeessä muun muassa ohjeistettiin osakkeenomistajia ottamaan vain kunniallisia vuokralaisia, jotka maksavat itse vuokransa ja kehotettiin asukkaita olemaan päästämättä huppupäisiä nuoria miehiä aulatilaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oululaisen-taloyhtion-paimenkirjeelle-taystyrmays-normaali-asuminen-pitaisi-jattaa-rauhaan-ohjeistuksilta/727512/

QuoteTurvapaikan saaneiden sijoittaminen takkuaa, pienet paikkakunnat nihkeinä

Näyttää siltä, että valtaosa myönteisen turvapaikan saaneista pakolaisista päätyy Suomen isojen kaupunkien asukkaiksi. Vain muutamat pienet kunnat ovat ilmoittaneet ottavansa vastaan turvapaikan saaneita.

Toisaalta suurimmassa osassa kunnista asiasta ei ole vielä päätetty.

Kalevan Pohjois-Pohjanmaan kuntajohtajille tekemän kyselyn perusteella myönteiset päätökset ovat tiukassa. Nihkeä suhtautuminen johtuu ennen kaikkea kuntien asuntotilanteesta. Vapaita vuokra-asuntoja ei ole, ja jonoissa on jo valmiiksi väkeä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/turvapaikan-saaneiden-sijoittaminen-takkuaa-pienet-paikkakunnat-nihkeina/727539/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Nyymi on 15.05.2016, 18:03:45
Kaleva on viime aikoina julkaissut mamuaiheisia artikkeleita päivittäin. Erityistä huolta on herättänyt kuntien haluttomuus ottaa vastaan rikkautta / kantaa taakkaa.

Taloyhtiön ohjeistuksesta: taloyhtiön hallitus on osakkaiden valitsema. Ei muuta kuin yhtiökokoukseen tiitteränä ja avuliaana tarjoutumaan hallitukseen ja puheenjohtajaksi jos meno ei miellytä. Jännää, että järjen käyttöön pitää ohjeistaa, ja sitten kun ohjeistaa, suvakit kiihottavat itsensä raivoon. It's the current year!

Oululaiset voisivat perustaa As Oy Paska Kaupunnin, jonka toimintaperiaatteisiin kuuluisi täydellinen suvaitsevaisuus.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Elemosina on 17.05.2016, 20:00:43
Olikos siellä minkä verran alaikäisiä turviksia siellä Oulussa?
Videolla näkyy millaista porukkaa Vallinkorvan Vokissa on.
Pilottipaikkana toimii tuokin, oikeusministeriön väestösuhteita edistävässä pilotissa mukana.

Turvapaikanhakijat Oulussa: Ennakkoluulot hidastaneet hyvien suhteiden luomista
Oikeusministeriön hankkeessa lisätään paikallista vuorovaikutusta vastaanottokeskuksissa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051721581900_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051721581900_uu.shtml)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Nyymi on 22.05.2016, 18:15:35
Lauantain Kalevassa (21.5.2016) toimittaja Helge Murtovaara kirjoittaa lakkautettavasta Kastellin yksiköstä otsikolla "Kastellin muuttolaatikkoja pakataan". Viereisellä sivulla on pikkuartikkeli, joka onkin paljon mielenkiintoisempi. Lihavoinnit minun. Artikkelin käyttämä termi "paperiton" tarkoittaa maassa laittomasti oleskelevaa.

Quote
Paperittomista kasvava haaste

SPR:n hallintojohtajan Ari Haarasen mukaan lakimuutos voi jo tämän vuoden aikana tuoda eteen tilanteita, joissa ihmiset saavat kielteisiä päätöksiä, mutta heitä ei voi poistaa maasta, eivätkä he lähde vapaaehtoisesti.

Kyseisellä henkilöllä on oikeus asua vastaanottokeskuksessa 30 vuorokautta siitä kun poliisi on ilmoittanut ettei se voi käännyttää henkilöä.

- Se tarkoittaa, että vastaanottokeskus joutuu kirjaamaan ihmisen ulos vastaanottopalveluista eli hän ei enää saa rahaa, palveluja eikä asumista vastaanottokeskuksista.

Oulun kaupungin sosiaalijohtaja Arja Heikkinen kertoo, että ilman kansalaisuutta tai oleskelulupaa olevilla, niin sanotuilla paperittomilla henkilöillä on oikeus välttämättömiin, kiireellisiin terveys- ja sosiaalipalveluihin.

- Haastena on se, että paperittomien määrä voi nyt kasvaa huomattavasti. Heidän asioidensa hoito vie aikaa, jos he tulevat kunnan kiireellisten palvelujen piiriin ja usein se edellyttää tulkkipalveluja. Erillisiä kuntakorvauksia ei näistä henkilöistä tule kunnalle.

Ongelmana on myös se, että henkilöistä ei tiedetä, missä he asuvat ja oleskelevat. Heitä ei välttämättä tavoita mitenkään.

Paperiton voi myös hakea toimeentulotukea. Vain välttämätön, kiireellinen toimeentulotuki myönnetään tarveharkinnan perusteella. Se tarkoittaa päivittäisiä ravintomenoja.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin antaman ratkaisun mukaan oikeus toimeentuloon ei ole sidottu siihen, onko hakijalla pysyvä oleskelulupa.

Vokkeja markkinoitiin sillä, että valtio maksaa kaikki kulut. Hyvyyden aalto peitti alleen kiusalliset pikku yksityiskohdat.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Shemeikka on 22.05.2016, 21:01:42
Quoteihmiset saavat kielteisiä päätöksiä, mutta heitä ei voi poistaa maasta, eivätkä he lähde vapaaehtoisesti.

Ongelmaan on toimiva ratkaisu: laitetaan karkotettavat lukkojen taakse turvasäilöön. Moni suostuisi muutaman päivän sisällä lähtemään vapaaehtoisella pakolla maasta ja maahan jäävät eivät olisi kadulla ihmisiä häiritsemässä. Vielä säilössä oleville työvelvoite elantonsa kustantamiseksi siihen päälle niin taatusti tulisi lapsia ja äitimuoria ikävä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Foundation on 24.05.2016, 19:16:59
Quote from: Shemeikka on 22.05.2016, 21:01:42
Ongelmaan on toimiva ratkaisu: laitetaan karkotettavat lukkojen taakse turvasäilöön. Moni suostuisi muutaman päivän sisällä lähtemään vapaaehtoisella pakolla maasta ja maahan jäävät eivät olisi kadulla ihmisiä häiritsemässä. Vielä säilössä oleville työvelvoite elantonsa kustantamiseksi siihen päälle niin taatusti tulisi lapsia ja äitimuoria ikävä.

Myös säilössä pitämisestä aiheutuu kustannuksia kantasuomalaisille. Mikäli työvelvoite otetaan käyttöön, se on säädettävä koskemaan myös kantasuomalaisia. Pitäisi myös olla työpaikkoja.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 28.05.2016, 02:30:57
Kaleva 28.5.2016

QuoteTurvapaikan-hakijoiden siirto Kastellista viivästyy

Pasi Klemettilä
Oulu

Kastellin hätämajoitusyksikön sulkeminen viivästyy, koska yksikössä olevilla turvapaikanhakijoilla on havaittu syyhyä. Syyhy on tarttuva, kutiseva ihottuma, jonka aiheuttaa syyhypunkki.
SPR:n Oulun piirin hallintojohtaja Ari Haaranen kertoo, että syyhyn takia turvapaikanhakijoiden siirrot muihin yksiköihin on lykätty tapahtuvaksi myöhemmin.
– Menee varmaan 20. kesäkuuta jälkeen ennen kuin sieltä voidaan ihmisiä siirtää eteenpäin, Haaranen sanoo.
Lakkautettavan yksikön piti alun perin olla tyhjä 17. kesäkuuta mennessä. Hätämajoitusyksikössä on noin 200 henkilöä. Haaraselle tuli tieto syyhyn esiintymisestä torstaina.
Haarasen mukaan henkilöiden liikkumista ei estetä mutta heitä ei voida siirtää eteenpäin.
– Heille pitää aloittaa lääkitys ja petivaatteet pitää vaihtaa ja pestä. Aika iso operaatio siinä on.
Henkilökunnalla ei ole havaittu Haarasen mukaan syyhyä.
Haarasen mukaan se pitää tarkistaa, onko Kastellista siirtynyt turvapaikanhakijoita muihin keskuksiin. Hänen mukaansa yksittäisiä ihmisiä on voinut siirtyä, mutta Kastellin hätämajoitusyksikön lakkautuksesta johtuvia siirtoja ei ole tehty.
Haarasen mukaan joka vuosi jossakin vastaanottokeskuksessa esiintyy syyhyä.

Syyhy tarttuu kosketustartuntana iholta. Se voi tarttua myös vaatteiden tai vuodevaatteiden välityksellä. Syyhyn tarttumiseen vaaditaan toistuva tai intensiivinen kontakti kuten samassa taloudessa asuminen tai yhdyntä.
Syyhy ei yleensä tartu pelkästään kättelemällä. Ihottuma alkaa noin kuukauden kuluttua tartunnasta.
Syyhyä esiintyy Suomessa muun muassa laitosolosuhteissa pitkäaikaispotilaiden osastoilla, vanhainkodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Syyhytapausten määrästä ei kuitenkaan ole tilastotietoa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mr.Reese on 28.05.2016, 08:49:09
Se olikin niin muumin hyvä idea siirrellä rähinämatuja vokeista toisiin, saatiin taattu syyhy jokaiseen syöpäläiskeskukseen. Hennalan jengistähän se syyhy lähti ja koska rähisivät alituiseen, niin niitä sitten siirrelty luultavasti eniten.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: CaptainNuiva on 28.05.2016, 10:25:28
"Paperiton voi myös hakea toimeentulotukea. Vain välttämätön, kiireellinen toimeentulotuki myönnetään tarveharkinnan perusteella. Se tarkoittaa päivittäisiä ravintomenoja.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin antaman ratkaisun mukaan oikeus toimeentuloon ei ole sidottu siihen, onko hakijalla pysyvä oleskelulupa."

Häh?
Eli hemmo voi saada kielteisen päätöksen turvapaikasta ja kun jää tänne silti oleskelemaan niin rahaa tungetaan taskuihin  :facepalm:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Roope on 28.05.2016, 13:31:57
Quote from: CaptainNuiva on 28.05.2016, 10:25:28
"Paperiton voi myös hakea toimeentulotukea. Vain välttämätön, kiireellinen toimeentulotuki myönnetään tarveharkinnan perusteella. Se tarkoittaa päivittäisiä ravintomenoja.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin antaman ratkaisun mukaan oikeus toimeentuloon ei ole sidottu siihen, onko hakijalla pysyvä oleskelulupa."

Häh?
Eli hemmo voi saada kielteisen päätöksen turvapaikasta ja kun jää tänne silti oleskelemaan niin rahaa tungetaan taskuihin  :facepalm:

Kyllä voi. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg tosin yrittää parhaansa mukaan pimittää tämän tiedon:

Quote from: Päivi Nerg
"Suomessahan ei ole helppo toimia ilman papereita. Suomessa ei saa työpaikkaa. Suomessa ei pääse minkään tuen piiriin. Suomessa et saa pankkitiliä auki. Et tavallaan pysty elämään normaalia elämää ilman niitä papereita."
Ylen aamu-tv (http://areena.yle.fi/1-3081531) 18.5.2016
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: J.M on 28.05.2016, 14:30:49
Quote from: Roope on 28.05.2016, 13:31:57
Kyllä voi. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg tosin yrittää parhaansa mukaan pimittää tämän tiedon:

Quote from: Päivi Nerg
"Suomessahan ei ole helppo toimia ilman papereita. Suomessa ei saa työpaikkaa. Suomessa ei pääse minkään tuen piiriin. Suomessa et saa pankkitiliä auki. Et tavallaan pysty elämään normaalia elämää ilman niitä papereita."
Ylen aamu-tv (http://areena.yle.fi/1-3081531) 18.5.2016

Jokohan milloin olisi aika alkaa syrjäyttämään vallasta näitä Suomen edun vastaisesti ammatikseen valehtelevia nilviäisiä?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Golimar on 30.05.2016, 14:10:03
QuoteMaahanmuuttovirasto vähentää yhteensä noin 5 700 turvapaikanhakijoiden majoituspaikkaa Suomesta pääosin marraskuun loppuun mennessä.

23 vastaanottokeskusta ja 21 alaikäisyksikköä lakkautetaan ympäri Suomea. Majoituspaikkoja vähennetään myös useista vastaanottokeskuksista, jotka jatkavat toimintaansa.

Oulusta Heikinharjun vastaanottokeskuksesta vähennetään 140 majoituspaikkaa.

Myös yksi Arjen Avaimen ylläpitämä ja yksi Oulun ensi- ja turvakodin ylläpitämä alaikäisyksikkö suljetaan. Niissä on yhteensä 90 paikkaa. Kahdesta muusta Oulussa toimivasta alaikäisten yksiköstä vähennetään yhteensä 32 paikkaa.

Myös muualta Pohjois-Suomesta vähennetään majoituspaikkoja. Kolarissa lakkautetaan 150 paikan vastaanottokeskus. Kemin, Ruukin ja Tornion vastaanottokeskuksista vähennetään kustakin 50 paikkaa. Pudasjärveltä vähenee 70 majoituspaikkaa. Lisäksi Kemissä suljetaan alaikäisyksikkö, jossa on 40 paikkaa.

Syynä keskusten lakkauttamisiin ja supistamisiin on turvapaikanhakijoiden määrän väheneminen.

Maahanmuuttovirasto ilmoitti helmikuussa noin 3 000 ja maaliskuun lopussa noin 7 200 majoituspaikan vähentämisestä vastaanottokeskuksista. Tuolloin ilmoitetut lakkautukset ja paikkavähennykset toteutuvat pääosin touko–syyskuun aikana.

Nyt ja aiemmin päätetyt vähennykset ovat yhteensä noin 16 000 majoituspaikkaa.

Majoituspaikkoja jää vähennysten jälkeen aikuispuolen yksiköihin noin 15 000 ja alaikäisyksiköihin noin 800 paikkaa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/heikinharjun-vastaanottokeskuksesta-vahennetaan-140-paikkaa-kaksi-alaikaisten-yksikkoa-suljetaan-oulussa/729143/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Archaeopteryx on 30.05.2016, 14:25:16
Quote from: Mr.Reese on 28.05.2016, 08:49:09
Se olikin niin muumin hyvä idea siirrellä rähinämatuja vokeista toisiin, saatiin taattu syyhy jokaiseen syöpäläiskeskukseen. Hennalan jengistähän se syyhy lähti ja koska rähisivät alituiseen, niin niitä sitten siirrelty luultavasti eniten.

Tässäpä nähdään unelmajengin järki kuljetella mamuja päiväkodeissa, kouluissa ja nuorisotaloilla "tutustumassa" toimintaan. Syyhyyn löytyy hoitokeinot, mutta aiheuttaa sen häätäminen tolkutonta vaivaa. Pari selfietä ja halit partaturviksen kanssa --> koko kotitalous pyykkiin.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Elemosina on 30.05.2016, 20:23:58
Väärin vähennetty.
Etelästä pitäisi vähentää ja siirtää pohjoiseen. Matuset häipyisivät ihan vapaaehtoisesti kotiin kun ei ole riittävästi kaupungin valoja ja tyttösiä. Lisäksi hyttyset, mäkäräiset ja sääsket syö.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Foundation on 31.05.2016, 16:40:51
Quote from: Hohtava Mamma on 30.05.2016, 20:35:58
Turismia ei kannata ryssiä näinä vaikeina aikoina pilaamalla sitä etnisellä värinällä, jota jo kaikkialla muualla alkaa ns. riittävästi olla.

Näköjään on kuitenkin aikaa ja varaa puhua vielä kannattavuudesta.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Toni R Jyväskylästä on 12.06.2016, 12:28:40
Savunahka on ollut vuoden Venäjällä ja idiootit antaa sille turvapaikan. :facepalm:

Quote]SYYRIALAINEN Rashad Zayoud ei vielä varmuudella tiedä, minne hän lähtee. Zaoyoud on ensimmäinen myönteisen turva­paik­ka­pää­töksen saanut hiuk­ka­vaa­ra­lainen, ja hän etsii asuntoa Oulusta.

–·Ellei asuntoa löydy, menen ensin Vallinkorvan vastaa­not­to­kes­kuk­seen ja jatkan etsimistä sieltä käsin, elokuva-alan opinnoista haaveileva mies kertoo.

Hän vaikuttaa hieman haikealta istus­kel­les­saan olohuoneessa katsomassa televisiosta arabi­an­kie­listä ohjelmaa. Muita katsojia huoneessa ei ole. Neljän Suomessa viettämänsä kuukauden aikana Zayoud löysi muista turva­pai­kan­ha­ki­joista ystäviä, joihin aikoo pitää yhteyttä jatkossakin.

–·Minulla on joitakin suoma­lai­si­akin ystäviä. Ihmiset ovat olleet täällä hyvin auttavaisia. Viihdyn Suomessa hyvin – ainakin paremmin kuin Venäjällä, jossa olin vuoden ajan, mies nauraa.

http://www.oululehti.fi/?app=NeoDirect&com=6/255/122739/cef2e0ca16 (http://www.oululehti.fi/?app=NeoDirect&com=6/255/122739/cef2e0ca16)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Uuno Nuivanen on 12.06.2016, 12:31:03
Quotemies nauraa

Ei ihme, että naurattaa. Veronmaksajaa ei naurata yhtään.  :(
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 14.06.2016, 17:25:14
Kuten kaikki tietävät, turvapaikanhakijoille on tarjottava mielekästä tekemistä. Oulussa on työskennelty taiteen parissa seurustellen ja joskus jopa laulaen ja tanssien.

QuoteTurvapaikanhakijoiden kuvallisia kokemuksia esillä taidemuseolla

SPR:n Kastellin hätämajoitusyksikkö perustettiin syksyllä 2015. Kymmenisen kuukautta toimineessa yksikössä musiikki otettiin työvälineeksi jo alkumetreillä ja loppuvuodesta aloitettiin asukkaiden kanssa työskentely myös kuvallisen ilmaisun parissa. Aluksi yksittäiset kuvat kasvoivat suuriksi kokonaisuuksiksi seinille pienempien töiden ohessa. Myöhemmin kuvia on syntynyt asukkaiden itsenäisesti tekeminä sekä yksikön ohjaajan ja vapaaehtoisten ohjaamana. Materiaaleina on ollut mm. paperimassa, akryyli, hiili, lyijykynä ja vesiväri.

Mielekkään tekemisen lisäksi kuvilla on ollut tärkeä tehtävänsä asukkaiden ajatusten ja tunteiden sanoittamisessa, ryhmäyttämisessä ja vuorovaikutuksen rakentamisessa eri kulttuurien sekä kantaväestön välille. Tekemisen äärelle syntyi usein itseään ruokkiva tapahtuma, jonka parissa on työskennelty yhdessä seurustellen, joskus jopa tanssien ja laulaen. Monet tarinat, muistot ja kokemukset ovat auenneet kuultaviksi ja nähtäviksi kokonaisvaltaisen tekemisen yhteydessä.

Ohjaajalla on ollut mahdollistajan rooli; luoda orientaatiota antaen jonkin alkuajatuksen, sysäyksen, pohdinnan, sekä materiaalit ja paikat missä työskennellä. Paljon töitä on tehty yksikön sisällä, siksi onkin äärimmäisen tärkeää tuoda asukkaiden kuvallista kokemusta talon ulkopuolelle; - kuvallinen kieli on kuitenkin kaikille yhteinen.

- Kun aloimme ideoida töitä, sanoin tekijöille että kertokaa ajatuksista ja unelmistanne, auttakaa meitä ymmärtämään. Syntyneiden töiden sanoma on hyvin selkeä; me olemme yhdessä tässä maailmassa, hauraana ihmisverkkona, josta jokainen osanen tarvitsee toistansa. Jätämme toisiimme jäljen. Kuinka syvän, satuttavan, ohimenevän tai lohdullisen, sen me päätämme aina itse, kertoo pakolaisohjaaja Sira Moksi kuvallisen ilmaisun työskentelystä Kastellissa.

Teoksia on esillä Oulun taidemuseon sisääntulon yhteydessä ns. tuulikaapissa 18.6.–4.9.2016.

Oulun kaupunki (http://www.ouka.fi/oulu/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/-/asset_publisher/s8Z1/content/id/15871413)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Uuno Nuivanen on 14.06.2016, 17:27:30
Ryhmäyttäminen, uusi ja minulle outo sana. Kuulostaa karskin miehekkäältä. 'Ole kunnolla tai ryhmäytän!'
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: J.M on 14.06.2016, 23:45:17
Turvapaikanhakijat sitä, turvapaikanhakijat tätä. Tuolta matulta tuli sitä, tältä matulta tätä. Älä kuitenkaan koskaan vetämättä jätä.

QuoteJätämme toisiimme jäljen. Kuinka syvän, satuttavan, ohimenevän tai lohdullisen, sen me päätämme aina itse, kertoo pakolaisohjaaja Sira Moksi kuvallisen ilmaisun työskentelystä Kastellissa.

Liian moni maahan tunkeutuva juhlapaikanhakija päättää jättää melko syvän ja satuttavan jäljen. SiraHAN on siitä tuskin Moksiskaan.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Foundation on 15.06.2016, 17:51:17
QuoteMaslow'n mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

    fysiologiset tarpeet (hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, hengitysilma)
    turvallisuuden tarpeet (suojautuminen erilaisilta vaaroilta)
    yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, rakkaus, ryhmään kuuluminen)
    arvonannon tarpeet (itsearvostus, kunnioituksen saaminen muilta).
    itsensä toteuttamisen tarpeet (omien kykyjen saaminen täyteen käyttöön esimerkiksi työssä tai vanhemmuudessa).

Näistä ensimmäinen on perustavin ja viimeinen korkein tarve. Myöhempinä vuosinaan Maslow lisäsi hierarkiaan vielä yhden tason, itsensä ylittämisen (self-transcendence) tarpeet. Itsensä ylittämisellä tarkoitetaan yhteyden saamista johonkin omaa minää suurempaan: keinoina tähän voivat olla esimerkiksi hengellisyys, taide tai altruismi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia

Maslowin tarvehierarkian mukaan näyttäisi siltä, että hätämajoituksessa vedellään velka-Suomen tilanteesta välittämättä transsendenttisissa sfääreissä.

Ulkomaalaisille miesparoille haluaisin toivottaa tulevaan arkeen tsemppiä ja rohkeutta.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 31.08.2016, 12:25:52
Eräs tuttu nainen raportoi Facebookissa eilisen illan monikulttuurisesta kohtaamisesta Oulun keskustassa:
QuoteOlipahan omituinen fiilis tulla kotia. 5 kappaletta hyypiöitä yritti käyä kimppuun 50m matkalla. Perhana😡 . En halua olla rasisti😳. Onneksi osaan juosta lujaa...

...tarkoittaa sitä että tuo sikalauma on ollut sitten jonkun muun naisen kimpussa kyseisen yrityksen epäonnistuttua  >:(
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 19.09.2016, 14:04:54
QuoteMies löi toista miestä saksilla oululaisessa vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa – hovioikeus lievensi rangaistusta

Rovaniemen hovioikeus on alentanut parikymppisen miehen saamaa vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä. Teko tapahtui Heikinharjun vastaanottokeskuksessa tammikuussa.

Tilanne sai alkunsa, kun kahden vastaanottokeskuksen asukkaan välille tuli riitaa pelivuoroista biljardipelin yhteydessä. Miesten välille syntyi ensin sanaharkkaa, minkä seurauksena syytetty löi uhria noin kymmenen kertaa lankasaksilla pään, kaulan ja yläselän alueelle.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi huhtikuussa miehen törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrille erilaisia korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä liki 4800 euroa.

Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hän katsoi syyllistyneensä törkeän pahoinpitelyn sijaan pahoinpitelyyn ja vaati myös korvausten kumoamista. Lisäksi hän vaati joka tapauksessa rangaistuksen alentamista.

Miehen mukaan uhri sai vain vähäisiä vammoja, eivätkä lyhytteräiset lankasakset ole hänen mukaansa rinnastettavissa lain tarkoittamaan hengenvaaralliseen teräaseeseen. Tapahtumia myös edelsi molemminpuolinen riitely ja fyysinen kiinnikäyminen.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tuomion törkeästä pahoinpitelystä oikeaksi, mutta rangaistuksen liian ankaraksi. Hovioikeuden mukaan vammat olivat jääneet pinnallisiksi, eikä lankasaksilla tehty teko ole verrattavissa tyypillisiin veitsellä tehtyihin törkeisiin pahoinpitelyihin. Syyllisyyden astetta alensi myös tilannetta edeltänyt molemminpuolinen yhteenotto. Teko ei myöskään ollut harkittu ja suunnitelmallinen.

Hovioikeus määräsi miehen 1 vuoden ja 10 kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen. Korvauksia ei muutettu.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mies-loi-toista-miesta-saksilla-oululaisessa-vastaanottokeskuksessa-hovioikeus-lievensi-rangaistusta/738632/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 28.09.2016, 02:40:48
ekalevasta

QuoteTurvapaikan saaneita kotoutetaan yrittäjiksi

Business Oulu aloittaa myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kotoutuksen yrittäjiksi.
Kotoutukseen Business Oulu on saanut Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta Euroopan sosiaalirahaston avustusta yli 220 000 euroa.
Business Oulun kustannusosuus kotouttamisessa on noin 74 000 euroa.
Yrityskotoutus on määräaikainen projekti, joka kestää elokuun loppuun 2018.

Käytännössä turvapaikan saaneiden yrityskotoutus alkaa 3. lokakuuta, kun Business Oulu saa toimipisteeseensä Yrttipellontie 6:een irakilaisen työntekijän, joka voi auttaa ja neuvoa Lähi-idästä saapuneita henkilöitä kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, yritystoimintaan ja elämään.

Business Oulun yrityspalvelujen palvelupäällikkö Jarmo Lauronen sanoo, että Oulun vastaanottokeskuksissa on ainakin 30 myönteisen turvapaikkapäätöksen saanutta henkilöä, joita kiinnostaa oman yrityksen perustaminen.
– Osalla turvapaikan saaneista on valmiiksi kansainvälisiä kontakteja Lähi-itään. Näitä yhteyksiä voivat jatkossa hyödyntää myös Oulun seudun yritykset.
– Tavoitteena on auttaa yritystoiminnan aloittamisessa. Irakilaisen tukihenkilön lisäksi yritystoiminnasta kiinnostuneille turvapaikan saaneille järjestään erilaisia tilaisuuksia ja tapaamisia.
– Neuvonnassa painopiste on siinä, että neuvoja tuntee turvapaikan hakijoiden kulttuuri- ja tapataustaa. Samalla hän kykenee tuomaan turvapaikan saaneet suomalaiseen ajatusmaailmaan.
– Neuvoja tuntee Suomen lait ja verotuksen omalta parin kymmenen vuoden kokemukselta. Turvapaikan saaneilla ei ole vielä näitä perustietoja kotoutumiseen.
– Yrittäjiksi haluavia ohjataan yhteistyöhön myös paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa.
– Lähinnä yrityskotoutus kohdistuu Irakista, Syyriasta ja Afganistanista tulleisiin turvapaikan saaneisiin henkilöihin, Lauronen kertoo.

Viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa yli 32 000 henkilöä.
Kun oululaisten osuus Suomen väkiluvusta on noin neljä prosenttia, Suomen turvapaikanhakijoista Oulussa on noin yli 10 prosenttia eli noin 4 000 turvapaikanhakijaa.
Turvapaikanhakijat keskittyvät yleensä kaupunkikeskuksiin.
Pohjois-Suomessa Oulu on keskus, johon maahanmuuttajat suuntaavat.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Peltipaita on 28.09.2016, 07:22:35
QuoteTurvapaikan saaneita kotoutetaan yrittäjiksi

Paskainen nauru tälle. Kunhan poltetaan yhteisiä varoja. Tuloksilla ei ole väliä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Peltipaita on 28.09.2016, 07:27:21
QuoteNeuvoja tuntee Suomen lait ja verotuksen omalta parin kymmenen vuoden kokemukselta. Turvapaikan saaneilla ei ole vielä näitä perustietoja kotoutumiseen.

Kun turvapaikan saanut kuulee minkälaiset lait ja verotus Suomessa on niin eiköhän lannistu ja siirry suosiolla taikaseinän asiakkaaksi.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mr.Reese on 28.09.2016, 07:30:23
Eikö tämä vientimyyjä farssi ollut jo talvella. Eka yritys meni reisille, nyt uudestaan, kun lampaat on unohtaneet jo edellisen sekoilun.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Elemosina on 28.09.2016, 07:42:41
Quote from: Peltipaita on 28.09.2016, 07:22:35
QuoteTurvapaikan saaneita kotoutetaan yrittäjiksi

Paskainen nauru tälle. Kunhan poltetaan yhteisiä varoja. Tuloksilla ei ole väliä.

Tasapuolisuuden nimissä: varmastikin on myös kotimaisia työttömiä koulutettu yrittäjiksi? Entäs syrjäytyneitä nuoria?
Valtion olemattoman ja velkaisen kassavarannon valvojien olisi hyvä herätä todellisuuteen että syytävät aivan liikaa tukirahoja kaikkeen sellaiseen missä hakemuksessa mainitaan turvapaikanhakija, matu, mamu, somali, irak, afganistan, pakolaisapu, kotoutus jne. Missä tulosvastuu?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: l'uomo normale on 28.09.2016, 07:50:47
Kivaa! Tulevaisuudessa tax free-päivittäistavarat parin sadan metrin päästä matumarketista. :)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 28.09.2016, 08:06:57
... jos nyt ensiksi yritettäisiin opettaa ne lukemaan ja kirjoittamaan...

Pää, olkapää, reidet, peppu, pää, olkapää, varpaat.
Pää, olkapää, reidet, peppu, pää, olkapää, varpaat....
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest8096 on 28.09.2016, 08:19:32
Quote from: Elemosina on 28.09.2016, 07:42:41
Tasapuolisuuden nimissä: varmastikin on myös kotimaisia työttömiä koulutettu yrittäjiksi? Entäs syrjäytyneitä nuoria?
Valtion olemattoman ja velkaisen kassavarannon valvojien olisi hyvä herätä todellisuuteen että syytävät aivan liikaa tukirahoja kaikkeen sellaiseen missä hakemuksessa mainitaan turvapaikanhakija, matu, mamu, somali, irak, afganistan, pakolaisapu, kotoutus jne. Missä tulosvastuu?

Ei tietenkään... mutta sen sijaan jos joku turvis poimii kilon kuusenkerkkiä tai laittaa pölypussin imuriin tai edes kuvitellaan että hän on niin tehnyt, niin häntä talutetaan kädestä ympäri maata ja esitellään kuin eläintarhan eläintä, että kuinka ihmeellisiä ja meille välttämättömiä nämä ovat, joten matubisnes tarvitsee ehdottomasti lisää rahaa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Pikkuvaimo on 28.09.2016, 08:59:47
Quote from: Elemosina on 28.09.2016, 07:42:41
Quote from: Peltipaita on 28.09.2016, 07:22:35
QuoteTurvapaikan saaneita kotoutetaan yrittäjiksi

Paskainen nauru tälle. Kunhan poltetaan yhteisiä varoja. Tuloksilla ei ole väliä.

Tasapuolisuuden nimissä: varmastikin on myös kotimaisia työttömiä koulutettu yrittäjiksi? Entäs syrjäytyneitä nuoria?
Valtion olemattoman ja velkaisen kassavarannon valvojien olisi hyvä herätä todellisuuteen että syytävät aivan liikaa tukirahoja kaikkeen sellaiseen missä hakemuksessa mainitaan turvapaikanhakija, matu, mamu, somali, irak, afganistan, pakolaisapu, kotoutus jne. Missä tulosvastuu?

Ihan oikeasti. Yrittäminen Suomessa on sen verran mutkikas juttu (ellei kokeile jotain kevytyrittäjämuotoa kuten eezy tai ukko.fi), että ei suurimmasta osasta syrjäytyneistä nuorista siihen ole. Se vaatii todella monipuolista osaamista, pitkäjänteisyyttä, stressinsietokykyä, talousosaamista, oman toiminnan ohjaamista, byrokratian hallintaa - ja ennen kaikkea toimivan liikeidean, josta kaikki lähtee liikkeelle. On naurettavaa vain "kouluttaa yrittäjiksi" ilman, että on mitään liikeideaa ja palavaa omaa tahtoa jo koulutusvaiheessa olemassa. Koulussa, lapsia mahdolliseen yrittäjyyteen valmentaessa on eri asia. Silloin opetellaan leikin kautta ja ajatukset saavat jäädä muhimaan peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen valmistumiseen saakka. Mutta tuossa mamuyrittäjäsynnytyksessä on tarkoitus työntää kurssituksen voimin suoraan yritystoimintaa. Ei tule onnistumaan kuin kouralliselle, jos niinkään monelle. Ja että vielä viiden vuoden päästä olisi synnytetty yritys käynnissä? Salli mun nauraa.

Yrittäjiksi pitäisi ihan suomalaisia kouluttaa jo varhaisessa peruskouluvaiheessa, aluksi yksinkertaisella mehukioskikokeilulla ja ymmärryksen lisääntyessä mutkikkaammilla valinnaisilla harjoitusyrityksillä. Onhan näitä jo ammattikoulujen puolelle. Floristiopiskelijat esimerkiksi pistävät opiskeluaikanaan pystyyn oman yrityksen vuoden ajaksi oppimistarkoituksessa, koulun opastamana ja ilman riskiä. Muissakin oppilaitoksissa näitä on. Tällaista toimintaa pitäisi olla enemmän. Mamuista ei meille mitään tajunnanräjäyttävää uutta Nokiaa ole tulossa, eikä niistä syrjäytyneistä nuorista köyhän kurssituksen voimalla.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Bellerofon on 28.09.2016, 09:28:25
Se on juuri noin kuin Pikkuvaimo kirjoitti. Yrittäjänä toimiminen ei ole helppoa ja suurin osa yrittäjistä kaataa firmansa osaamattomuutensa vuoksi. Suomalaisista työntekijöistä harvalla on kompetenssia alkaa yrittäjäksi, koska yrittäminen on aidosti erittäin haastavaa. Etenkin siinä vaiheessa, kun ei ole varaa palkata osaajia. Alkuvaiheessa, kun yrittäjä on toimitusjohtaja, talousjohtaja, myyntijohtaja, markkinointijohtaja, sekä työnjohtaja ja logistiikkapäällikkö, niin päivän tunnit ovat yllättävän lyhyitä ja osaaminen joka alueella on enemmän tai vähemmän heikkoa, niin moni lopettaa. Jos tähän pystyy noin 5% väestöstä, jotka hallitsevat kielen, omaavat verkostoja ja tietävät yhteiskuntarakenteen sekä päätöksenteon mallit, miten tähän pystyisi täysin systeemiin vieras henkilö, jolla lähtökohdat ovat paljon heikommat tieto- ja taitotasolla. Tätä ei yhdellä kurssituksella hoideta kuntoon. Yrittäminen on kuitenkin taitolaji.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Emo on 28.09.2016, 12:12:35
Matuille yrittäjätitteliin riittää, että vähän edes yrittävät, esim. yrittävät nousta aamulla sängystä ylös klo 7 ja ehtiä ajoissa yrittäjäkoulutukseen.
Loppu syrjitään positiivisesi niin ettei siellä koulutuksen lopussa seiso paha mieli ja epäonnistumisen fiilis, vaan matu kokee onnistuneensa.
Samahan se on mitä hiekka-aavikon sonnit tekevät, kunhan eivät raiskaa ja murhaa. Se on jo voitto, jos noilta kulttuuriteoilta vältytään. Kalliiksi tulevat kaikin tavoin kuitenkin. Turhaa sakkia, joiden vuoksi Suomi on nykyään yksi suuri rasistinen ulkomaalaiskehitysvammaisten täyshoitola.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 29.09.2016, 21:24:16
Mielenosoitus maahantunkeutumista vastaan Oulun kaupungintalolla lauantaina 1.10 klo 13:00-15:00 https://www.facebook.com/events/1116802558358341/

Tarkoitus mennä paikalle.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Shemeikka on 29.09.2016, 22:32:21
Quote from: Riukulehto on 29.09.2016, 21:24:16
Mielenosoitus maahantunkeutumista vastaan Oulun kaupungintalolla lauantaina 1.10 klo 13:00-15:00 https://www.facebook.com/events/1116802558358341/

Tarkoitus mennä paikalle.

Tulossa myös.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: td on 29.09.2016, 22:42:26
Tarkoitus mennä ja sanoa kättäpäivää "tutuille".
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: td on 29.09.2016, 23:05:42
Kukas tämän muuten järjestää (en ole fb:ssä)?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: MW on 29.09.2016, 23:11:21
Quote from: td on 29.09.2016, 23:05:42
Kukas tämän muuten järjestää (en ole fb:ssä)?

No jos ministereitäkään ei yhtään häiritse, minkä anarkistien lipun alla marssivat, mitä väliä?

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: CaptainNuiva on 29.09.2016, 23:26:19
Quote from: Riukulehto on 28.09.2016, 02:40:48
ekalevasta

QuoteTurvapaikan saaneita kotoutetaan yrittäjiksi

Business Oulu aloittaa myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kotoutuksen yrittäjiksi.
Kotoutukseen Business Oulu on saanut Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta Euroopan sosiaalirahaston avustusta yli 220 000 euroa.
Business Oulun kustannusosuus kotouttamisessa on noin 74 000 euroa.
Yrityskotoutus on määräaikainen projekti, joka kestää elokuun loppuun 2018.

Eikä kotouteta vaan saalistetaan muhkeita avustuksia.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 01.10.2016, 02:10:25
Jari-Pekka Teurajärvi (pj.) Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry

QuoteOulussa järjestetään lauantaina 1. lokakuuta kaksi mielenosoitusta. Mielenosoitukset ovat poliittisten äärilaitojen masinoimia eli sitä porukkaa, joiden toiminnan rajoittamiselle on viime päivinä mietitty laillisia keinoja.

Ensimmäisessä mielenosoituksessa ovat järjestäjinä ideologialtaan äärivasemmistoa edustavat tahot. Tämä porukka sai keppihevosen mielenosoitusten aallolle Helsingin Elielin aukion kuolemantapauksesta. Mielenosoitus on verhoiltu rasismin vastaiseksi, vaikka todellisuudessa sillä halutaan vahvistaa oman äärilaidan kannatusta.

Toisessa mielenosoituksessa ovat järjestäjinä äärioikeistolaiset voimat. Tämä porukka sai keppihevosen Kajaanin Otanmäen surmasta. Kysymyksessä on vastamielenosoitus rasismin vastaiselle mielenosoitukselle. Jokainen voi päätellä, että ovatko mielenosoituksen järjestäjät sitten niitä aitoja rasisteja? Mielenosoitus on verhoiltu maahanmuuttoteemalla, vaikka todellisuudessa tavoitteena on perustaa uusi äärioikeistolainen puolue.
Loput linkistä http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/jari-pekka-teurajarvi/170/oulussa-lietsotaan-vastakkainasettelua/5919/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 01.10.2016, 02:58:14
Lauantain paperisessa ja eKalevassa on neljän sivun juttu naisesta, joka saapunut Suomeen 4-vuotiaana Afrikasta ja jota Afrikkalainen isä raiskasi 9-vuotiaasta lähtien ja sai tälle myös lapsia. Isä toimi paikallispolitiikassa ja oli myös Oulun käräjäoikeuden lautamiehenä. Eiköhän miehen nimi tule esiin ennemmin tai myöhemmin.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 01.10.2016, 07:01:22
Quote from: Riukulehto on 01.10.2016, 02:58:14
Lauantain paperisessa ja eKalevassa on neljän sivun juttu naisesta, joka saapunut Suomeen 4-vuotiaana Afrikasta ja jota Afrikkalainen isä raiskasi 9-vuotiaasta lähtien ja sai tälle myös lapsia. Isä toimi paikallispolitiikassa ja oli myös Oulun käräjäoikeuden lautamiehenä. Eiköhän miehen nimi tule esiin ennemmin tai myöhemmin.

Ymmärsinkö oikein: eli tämä raiskaaja-isä on toiminut lautamiehenä?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mikko pa on 01.10.2016, 10:18:25
eikö siitä ekalevasta saa kopsattua juttua tänne?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Outo olio on 01.10.2016, 14:12:16
Quote from: Mikko pa on 01.10.2016, 10:18:25
eikö siitä ekalevasta saa kopsattua juttua tänne?

Tapauksesta on oma ketjunsa ja sieltä löytyy montakin kopiota:

2016-10-01 Järkyttävä tapaus Oulussa – Kaleva: Isä saattoi tyttärensä raskaaksi
http://hommaforum.org/index.php/topic,116185.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,116185.0.html)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: ismolento on 01.10.2016, 15:18:22
Quote from: Riukulehto on 01.10.2016, 02:58:14
Lauantain paperisessa ja eKalevassa on neljän sivun juttu naisesta, joka saapunut Suomeen 4-vuotiaana Afrikasta ja jota Afrikkalainen isä raiskasi 9-vuotiaasta lähtien ja sai tälle myös lapsia. Isä toimi paikallispolitiikassa ja oli myös Oulun käräjäoikeuden lautamiehenä. Eiköhän miehen nimi tule esiin ennemmin tai myöhemmin.

Kyseessä on laajempi käsitys seksuaalisuudesta, joka on tyypillistä tietyille afrikkalaisille kulttuureille. Tämä lienee yksi ja ei varmaan vähäisin tekijä, joka selittää afrikkalaisten jälkeenjääneisyyttä ja kyvyttömyyttä muodostaa kehittyneitä moderneja yhteiskuntia.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Titus on 01.10.2016, 15:34:49

Kiva olla lautamiesten edessä (jopa ilman omaa syytä) kun tuomioita on jakelemassa tällaisia ihmissaastoja.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 22.12.2016, 15:30:10
Jatkossa monikulttuuristen lähikohtaamisten jälkiselvittelyt Oulussa voidaan aloittaa jopa ennen ammattimaisen pelastushenkilöstön saapumista paikalle. Harjoitteluun toivotaan avuksi kantaväestön edustajia. Veronmaksaja on toki menossa mukana joka tapauksessa.

QuoteEnsiavun taidot oppii tekemällä

Toistakymmentä turvapaikanhakijaa harjoittelee ensiaputaitoja Vallinkorvan vastaanottokeskuksessa.

– Ensiaputaito on yhtä tärkeä kuin luku- tai kirjoitustaito, kouluttaja Jukka Tuuri sanoo kurssilaisille Vallinkorvan vastaanottokeskuksessa.

Kolmipäiväinen koulutus on osa opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa hanketta, jolla on määrä kouluttaa 450 nuorta ja värvätä vapaaehtoisia auttajia SPR:n ensiapuryhmiin. Tavoitteena on, että puolet koulutettavista olisi paikallisia nuoria.

– Toivomme, että paikalliset nuoret kohtaisivat turvapaikanhakijoita ja harjoittelisivat yhdessä ensiapua, tutustuisivat toisiinsa ja löytäisivät uuden harrastuksen. Tarkoitus on tarjota turvapaikanhakijoille mielekästä tekemistä ja ehkäistä syrjäytymistä, sanoo SPR:n hankesuunnittelija Shimal Yousif.

Nikzad Nazirulhaq kertoo ensiaputaitojen tulleen tutuksi jo kotimaassaan Afganistanissa. Kurssilta hän sanoo saavansa lisää harjoitusta ja kokemusta.

– Kaikkien olisi tarpeen tietää, kuinka pelastaa ihmisen henki.

Lue lisää tämän päivän Kalevasta.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/ensiavun-taidot-oppii-tekemalla/746849/)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 31.01.2017, 15:37:36
Turvapaikanhakijoita aletaan valistaa Oulun seudulla, joten pian ne keppostelutkin varmasti loppuvat.

QuoteProjektipäällikkö

Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa asiantuntija-, palvelu- ja päätöksenteko-organisaatio, joka toteuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Virasto tuottaa tietopalveluja poliittisen päätöksenteon tueksi sekä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä varten. Henkilöstömme määrä on noin 770 ja toimipisteitä on seitsemällä paikkakunnalla; Helsinki, Raisio, Vaasa, Oulu, Rovaniemi, Kuhmo ja Lappeenranta.

Maahanmuuttoviraston työntekijät ovat maahanmuuttohallinnon keskeisiä asiantuntijoita, yhteistyökumppaneita ja palveluosaajia. Arvostamme henkilöstön laaja-alaista osaamista.
Olemme ylpeitä ammattitaidostamme, jossa maahanmuuttoasioiden ja kulttuurien tuntemus ovat ydinosaamistamme.

Tehtävän kesto: Määräaikainen, tehtävä alkaa 20.2.2017, tai sopimuksen mukaan. Päättyy 31.1.2019.
Määräaikaisuuden syy: AMIF-hankerahoitus.
Työaikamuoto: Virastotyöaika
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Hakuaika päättyy: 7.2.2017  16:15
Virka on viraston yhteinen.

Työpaikan tiedot: Maahanmuuttovirasto, Oulun vastaanottokeskus, Heikinharjuntie 66, 90620 Oulu

Viran/tehtävän kuvaus:

Oulun vastaanottokeskukseen haetaan projektipäällikköä Turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuskäsityksen vahvistaminen ja rikollisuuden ehkäisy -hankkeeseen (TURVA-hanke) määräaikaiseen virkasuhteeseen 31.1.2019 saakka. Määräaikaisuuden perusteena on 2-vuotinen AMIF-hankerahoitus.

Turva-hanke jakaantuu kolmeen eri osioon: 1) tutkimustiedon kerääminen turvapaikanhakijoihin liittyvästä rikollisuudesta, 2) yleisen tiedotusmateriaalin tuottaminen perus- ja ihmisoikeuksista sekä rikoslain keskeisistä säännöksistä, poliisista ja seuraamusjärjestelmästä turvapaikanhakijoille ja muille maahanmuuttajille ja 3) vastaanottokeskusten sekä säilöönottoyksikköjen väkivaltatyön kehittäminen ja henkilöstön kouluttaminen. Hankkeessa kerätään mahdollisimman paljon tutkimustietoa ja hyödynnetään maahanmuuttajien kokemusasiantuntijuutta. Hanke vastaa AMIF-rahaston tavoitteiden ohella myös yhteiskunnan yleisiin sisäisen turvallisuuden tavoitteisiin. Hankkeen hakijana on Oulun vastaanottokeskus. Hankekumppanina on Poliisihallitus. Muut yhteistyötahot ovat vastaanottotyön kokeneita toimijoita ja rikollisuuden parissa työskenteleviä tahoja.

Hankkeessa työskentelevät projektipäällikön lisäksi vastaanottokeskuksen rekrytoima projektityöntekijä, sekä Poliisihallituksen rekrytoimat tutkija ja suunnittelija.

Projektipäällikkö on kokonaisvastuussa hankkeesta ja sen johtamisesta. Hänen vastuullaan ovat mm. hankehallinnointi, hankinnat, raportointi, hankkeen yleisen tiedotusmateriaalin työstäminen, yhteistyön koordinointi sekä hankkeen yleinen tiedotusvastuu.

Säädetyt kelpoisuusvaatimukset:
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia, soveltuva koulutus katsotaan eduksi.

[---]

Hakijalta odotamme:

Tehtävässä vaaditaan aktiivista ja tuloksellista työotetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Lisäksi vaaditaan erinomaisia vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä kiinnostusta kehittämistyöhön. Eduksi luetaan vastaanottotyön, rikollisuuden ehkäisyn ja siihen liittyvien eri työmenetelmien tuntemus sekä kokemus hanketyöskentelystä. Tehtävässä edellytetään toisen kotimaisen kielen hallintaa, hyvää englannin kielen taitoa sekä tietoteknistä osaamista.

[---]

Haku valtiolle (https://haku.valtiolle.fi/External/OJCustomer3/Assignmentview.aspx?guid=D120C62C-1E06-4B33-A41D-02000F6FC263&guidGroup=226f96ac-cdcf-4fd7-a842-b4e403d63847&LocId=17)

Oulun vastaanottokeskus on hakenut hanketta varten tukea AMIF-rahastosta 379 548,02 euroa. Kukahan onnekas ylioppilas pääsee pariksi vuodeksi töihin?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: simppali on 22.02.2017, 15:15:38
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/migri-erityisen-haastaville-turvapaikanhakijoille-ei-omaa-keskusta-tarjolle-tehostettua-tukea/6321252

Tehostusta,keskustelua,terapiaa

Helsingin, Turun ja Oulun vastaanottokeskuksissa aloitetaan tehostetun tuen antaminen erityisen haastaville turvapaikanhakijoille.

Taas menee ymmärryksen yli, suljetut yksiköt käyttöön ja haasteelliset niihin.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: MustaLeski on 22.02.2017, 15:32:11
^Iltalehden uutinen on myös tynkä. Onko nämä niitä vaarallisia yksilöitä, joita nyt sitten sumputetaan.

QuoteErityisen haastavat turvapaikanhakijat otetaan erityissyyniin vastaanottokeskuksissa

Helsingin, Turun ja Oulun vastaanottokeskuksissa aletaan antaa tehostettua tukea erityisen haastaville tai ongelmaisille turvapaikanhakijoille.

Heillä tarkoitetaan esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmaisia tai aggressiivisesti käyttäytyviä henkilöitä.

Tuki voi olla muun muassa keskustelua, ongelmiin puuttumista tai turvapaikanhakijan tehostettua seurantaa. Tarvittaessa turvapaikanhenkilö voidaan siirtää toiseen vastaanottokeskukseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702222200075080_uu.shtml
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mr.Reese on 22.02.2017, 15:41:49
Quote
Heillä tarkoitetaan esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmaisia tai aggressiivisesti käyttäytyviä henkilöitä.

Tuki on, että turvapaikanhakija siirretään toiseen vastaanottokeskukseen.
Muokkasin uutistekstin selkosuomeksi. Luonan vokit on huhujen perusteella tottuneempia käsittelemään hankalia tapauksia. Raha kelpaa aina, oli se hyvä matu tai paha matu mistä se tulee.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 23.02.2017, 14:35:37
Tulevana lauantaina hiihdetään Tervahiihto 86 km Utajärveltä Ouluun. Moniosaajia kärrätään mukaan talkootehtäviin.

QuoteTurvapaikanhakijoita talkootöissä Tervahiihdossa!

Tänä vuonna ei ole pulaa innokkaista vapaaehtoisista: Tervahiihto tarjosi talkootyötehtävät ja kymmenet turvapaikanhakijat Vuolteen ESIKOTO-osahankkeessa vastasivat kutsuun. Tervahiihtoviikonloppu tuo iloa monen vastaanottokeskuksessa elävän ihmisen huolien täyteiseen elämään. Hymyillään kun tavataan!
https://www.facebook.com/tervahiihto/photos/pb.457473100979693.-2207520000.1487852966./1384451131615214/?type=3&theater
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mikko pa on 04.03.2017, 23:41:43
Quote from: Riukulehto on 23.02.2017, 14:35:37

Ouluun on näköjään siirretty/siirtynyt aika haasteelliinen turvapaikanhakija. Rankat epäilyt on niskassa....

"KRP: Epäilty terrorismipidätys Suomessa – liittyy joukkomurhaan"

Keskusrikospoliisi tiedottaa, että Vaasan seudulla on tänään pidätetty terroristisesta murhasta ja sotarikoksesta epäilty mies.
Epäilty on irakilainen mies, joka tuli Suomeen viime syksynä. Epäilty teko on tapahtunut osana Irakin vuoden 2014 Camp Speicherin joukkomurhaa, jossa ISIS-joukot ja heidän liittolaisensa surmasivat eri arvioiden mukaan 1000–1700 Irakin armeijan sotilaskoulutuksessa ollutta henkilöä.

Esitutkinnassa tehdään tiivistä yhteistyötä Irakin viranomaisten kanssa, poliisi kertoo.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202060-krp-epailty-terrorismipidatys-suomessa-liittyy-joukkomurhaan?ref=suosituimmat

Tämä tyyppi oli pitkään vangittuna mutta nyt näköjään jakaa mitaleja Oulussa
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Emo on 05.03.2017, 22:05:06
^ Miksi ja kuka on tummentanut lärvin?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mikko pa on 05.03.2017, 22:29:54
Quote from: Emo on 05.03.2017, 22:05:06
^ Miksi ja kuka on tummentanut lärvin?

Minä tummensin. Pedarin kuvan julkaisu tuli kalliiksi, en tiedä paljonko terroristin kuvan julkaisu maksaa? Yvnä voi kyllä linkata jos vaikka jotain oululaista sen lärvi kiinnostaa

Ja kyseessä on vielä epäily...ei ole tuomittu mistään...
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: td on 05.03.2017, 23:18:21
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 22.12.2016, 15:30:10
Jatkossa monikulttuuristen lähikohtaamisten jälkiselvittelyt Oulussa voidaan aloittaa jopa ennen ammattimaisen pelastushenkilöstön saapumista paikalle. Harjoitteluun toivotaan avuksi kantaväestön edustajia. Veronmaksaja on toki menossa mukana joka tapauksessa.

QuoteEnsiavun taidot oppii tekemällä

Toistakymmentä turvapaikanhakijaa harjoittelee ensiaputaitoja Vallinkorvan vastaanottokeskuksessa.

– Ensiaputaito on yhtä tärkeä kuin luku- tai kirjoitustaito, kouluttaja Jukka Tuuri sanoo kurssilaisille Vallinkorvan vastaanottokeskuksessa.

Kolmipäiväinen koulutus on osa opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa hanketta, jolla on määrä kouluttaa 450 nuorta ja värvätä vapaaehtoisia auttajia SPR:n ensiapuryhmiin. Tavoitteena on, että puolet koulutettavista olisi paikallisia nuoria.

– Toivomme, että paikalliset nuoret kohtaisivat turvapaikanhakijoita ja harjoittelisivat yhdessä ensiapua, tutustuisivat toisiinsa ja löytäisivät uuden harrastuksen. Tarkoitus on tarjota turvapaikanhakijoille mielekästä tekemistä ja ehkäistä syrjäytymistä, sanoo SPR:n hankesuunnittelija Shimal Yousif.

Nikzad Nazirulhaq kertoo ensiaputaitojen tulleen tutuksi jo kotimaassaan Afganistanissa. Kurssilta hän sanoo saavansa lisää harjoitusta ja kokemusta.

– Kaikkien olisi tarpeen tietää, kuinka pelastaa ihmisen henki.

Lue lisää tämän päivän Kalevasta.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/ensiavun-taidot-oppii-tekemalla/746849/)
Quotetavoitteena on, että puolet koulutettavista olisi paikallisia nuoria.

Sylettää.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeiden mukaisesti Kempeleessä opettajat tutustuttivat lapsia turvapaikanhakijoihin, tuloksena lapsen raiskaus afgaanin toimesta. Ei tainnut edes kahta viikkoa ehtiä kulua.

Mediassa lievensivät sitten tapahtumaa kertomalla että uhri ja tekijä olivat ennestään tuttuja.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Impi Waara on 06.03.2017, 00:38:59
Tulla raiskatuksi tutun toimesta on pahempi, koska kaiken muun pskan lisäksi teko vie mukanaan luottamuksen, Eli et voi luottaa (edes) tuttuun. Siksi tuttujen tekemät raiskaukset pitäisi olla rangaistuksen koventamisperuste. Luottamuksen menettää kaikkia ihmisiä kohtaan, ei vain tekijään. Luottamuksen palauttamiseen menee vuosia ja vuosia. Pahimmillaan loppu elämä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: td on 06.03.2017, 00:44:31
Quote from: Impi Waara on 06.03.2017, 00:38:59
Tulla raiskatuksi tutun toimesta on pahempi, koska kaiken muun pskan lisäksi teko vie mukanaan luottamuksen, Eli et voi luottaa (edes) tuttuun. Siksi tuttujen tekemät raiskaukset pitäisi olla rangaistuksen koventamisperuste. Luottamuksen menettää kaikkia ihmisiä kohtaan, ei vain tekijään. Luottamuksen palauttamiseen menee vuosia ja vuosia. Pahimmillaan loppu elämä.
Luulenpa että tuolla "tunsivat ennestään toisensa"- lauseella tarkoituksena on saada lukijoille kuva että uhri on jotenkin itse aiheuttanut tapahtuman omilla toimillaan "hengaillessaan" tekijän kanssa, vaikka Kempeleen tapauksessakin syyn saa suoraan laittaa opettajien piikkiin (ja sitten ylemmille tahoille).
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Impi Waara on 06.03.2017, 01:05:49
Jostain merkillisestä syystä raiskauksen uhria aina syyllistetään. Tappojen ja murhien uhreja harvemmin.

edit typo
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Shemeikka on 06.03.2017, 01:50:13
Quote from: Impi Waara on 06.03.2017, 01:05:49
Jostain merkillisestä syystä raikauksen uhria aina syyllistetään. Tappojen ja murhien uhreja harvemmin.

Kuolleista puhutaan aina hyvää, oli aihetta tai ei (poislukien hitler ynnä muut rasistit).

Me kaikki ja kaikki läheisemme kuolemme tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin joten kuolema koskettaa kaikkia. Raiskauksen uhriksi joutuvat kuitenkin suhteellisen harvat eli kun omaa kosketuspintaa ei ole, on helppo syyttää uhria.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Impi Waara on 06.03.2017, 02:01:15
Raiskauksen uhrit harvoin puhuvat rikoksesta, joka on heitä vastaan tehty. Johtuen juurikin siitä syyllistävästä asenteesta ja häpeästä, jota ei uhrin tulisi tuntea, vaan tekijän. Melkein kenen tahansa lähipiirissä saattaa olla raiskauksen uhri, joka vaikenee. On kunniakkaampaa saada turpaan snagarijonossa ja siitä voi puhua. Raiskauksesta ei, koska se on väkivaltaa, joka joka tapahtuu sinussa, ei sinulle.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Kulttuurirealisti on 09.03.2017, 17:52:59
Quote from: MustaLeski on 22.02.2017, 15:32:11
^Iltalehden uutinen on myös tynkä. Onko nämä niitä vaarallisia yksilöitä, joita nyt sitten sumputetaan.
QuoteHelsingin, Turun ja Oulun vastaanottokeskuksissa aletaan antaa tehostettua tukea erityisen haastaville tai ongelmaisille turvapaikanhakijoille.

Heillä tarkoitetaan esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmaisia tai aggressiivisesti käyttäytyviä henkilöitä.

Hienoa tämä uuskieli. Näen sieluni silmin tilanteen:

"Hei Britta, se Abdi (nimi muutettu) lähtee tänään teille! Näin meidän kesken, se on muuten ihan v*tun vaarallinen mätisäkki. Täyttä psyko-osastoa."
"Ok, kiva. Kirjoitinkin jo tiedotteen lehtiin. Miltäs kuulostaa:
"...vastaanottokeskuksissa aletaan antaa tehostettua tukea erityisen haastaville tai ongelmaisille turvapaikanhakijoille"
"Ööö...kai teidän on pakko kirjoittaa noin, vai?"
"No varmasti, haha. Ei kai sitä muuten ylitiedotuspäälliköksi pääsisikään!"
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Kemolitor on 10.03.2017, 10:17:32
Huomenna olisi mielenosoitusta tarjolla Oulussa, jos joku sattuu sielläpäin liikuskelemaan:

Quote
Rotuaarilla pidetään tu­ki­mie­le­no­soi­tus tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den oikeuksien puolesta

Rotuaarilla järjestetään lauantaina 11. maaliskuuta tukimielenosoitus turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta.

Oulun tapahtumalla ilmaistaan tukea Helsingin Right To Live - Oikeus elää -mielenosoitukselle.

Mielenosoituksissa vaaditaan inhimillistä ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa turvapaikkapolitiikkaa. Rotuaarin mielenilmaus alkaa kello 11.

Joukko turvapaikanhakijoita on osoittanut mieltään Helsingin keskustassa jo kuukauden ajan.

Helsingin Right to Live - Oikeus elää mielenosoitusta järjestävät turvapaikanhakijat vaativat muun muassa turvapaikanhakijoiden oikeusturvan takaamista, Maahanmuuttoviraston maalinjausten tarkistamista, virheellisten turvapaikkapäätösten uudelleenkäsittelyä ja pakkopalautusten pysäyttämistä.

Oulun tapahtumassa luetaan kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Puheita pitävät turvapaikanhakijat itse sekä poliittisten ryhmien edustajat. Ohjelma tarkentuu ennen tapahtumaa.

Tukimielenosoituksia järjestetään lisäksi ainakin Karjaalla, Jyväskylässä, Turussa, Hangossa, Vääksyssä ja Lahdessa.

Kaleva: Rotuaarilla pidetään tu­ki­mie­le­no­soi­tus tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den oikeuksien puolesta (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/rotuaarilla-pidetaan-tukimielenosoitus-turvapaikanhakijoiden-oikeuksien-puolesta/753852/)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 12.03.2017, 13:36:02
Ilmeisesti Oulun Rotuaarille syntyi eilen pysyvä sosiaaliturvaturistien mielenosoitus, samaan tyyliin kuin Helsinkiin? Eilen lauantaina oli "mielenosoitus"(joka ei kiinnostanut juuri ketään)ja nyt sunnuntaina siellä oli edelleen parikymmentä matua kyltteineen ja kojuineen plus taustalla kuului lujalla kajareista helvetillisen ärsyttävää ählämi-discoa. Ketään ei varmaan yllätä, jos lisädetaljina kerron että paikalla oli yksi vaalea ja tukeva suomalainen nainen geeliturkkeja silittämässä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest14935 on 12.03.2017, 15:12:45
Quote from: Blanc73 on 12.03.2017, 13:36:02

Onnea Oulu. Onnea myös tulevasta uudesta rautatieasemasta josta tullee, vaikkei kaupunki suurensuuri olekaan, mukava oleskelupaikka paremmalle väelle siitäkin. Sillanpääasemasta ei varmaan sen valmistuttua enää voi puhua vaan väet ovat vakiintuneet.
http://yle.fi/uutiset/3-9407574
Sitä vain pohtii mitä paikkoja jää suomalaisten rauhassa käydä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: matti on 12.03.2017, 15:23:27
Quote from: Blanc73 on 12.03.2017, 13:36:02
Ilmeisesti Oulun Rotuaarille syntyi eilen pysyvä sosiaaliturvaturistien mielenosoitus, samaan tyyliin kuin Helsinkiin? Eilen lauantaina oli "mielenosoitus"(joka ei kiinnostanut juuri ketään)ja nyt sunnuntaina siellä oli edelleen parikymmentä matua kyltteineen ja kojuineen plus taustalla kuului lujalla kajareista helvetillisen ärsyttävää ählämi-discoa. Ketään ei varmaan yllätä, jos lisädetaljina kerron että paikalla oli yksi vaalea ja tukeva suomalainen nainen geeliturkkeja silittämässä.

Katsoimme naisystäväni kanssa samaa eilen illalla kävellessämme ravintolasta toiseen. Todella ärsyttävää. Huomasitteko muuten, että Kalevan mielenosoitusjutun yhteydessä olevassa kuvassa ei näkynyt yhtäkään kantasuomalaista!
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest14935 on 12.03.2017, 15:35:19
Quote from: matti on 12.03.2017, 15:23:27
Katsoimme naisystäväni kanssa samaa eilen illalla kävellessämme ravintolasta toiseen. Todella ärsyttävää. Huomasitteko muuten, että Kalevan mielenosoitusjutun yhteydessä olevassa kuvassa ei näkynyt yhtäkään kantasuomalaista!
On vihoviimeinen paikka jossa näitä kannattaisi opettaa olemaan kaupungin keskusta. Moni käy töissä siellä eikä siten voi välttää rikkauksia.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mikko pa on 13.03.2017, 11:31:34
Puurokenraali majailee myös Oulussa.

https://www.facebook.com/usaar.salam/media_set?set=a.103533660003207.1073741826.100010397193557&type=3
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Uuno Nuivanen on 13.03.2017, 11:39:15
Aika hyvinsyöneen näköinen. Eikö riisi ollutkaan niin pahaa, vai saiko arvovieras oman erikoisruokavalion palvelusväeltään?   ???
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 13.03.2017, 18:41:28
https://www.ouka.fi/oulu/nuoret/oululovesme
Perjantain 17.3 Oulu Loves Me tapahtuman juontajana näyttää olevan Kati "näin estät raiskauksen" Jurkko. Nainen ehdolla valtuustoon demareiden listalta. Käsittämätöntä, että kunnallisvaaliehdokas saa olla juontamassa. Pistin palautetta tuolta -> https://e-kartta.ouka.fi/efeedback . Laittakaa muutkin.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 15.03.2017, 02:41:08
Missäs moniosaajat notkuvat nyt tulevana lauantai-iltana?

Paperi / eKalevasta

QuoteValkean kesäkatu suljetaan miehiltä lauantai-iltana

Yhdyskuntalautakunta antoi Kauppakeskus Valkealle luvan sulkea kesäkadun lauantai-iltana kello 19–23.
Sulkemispäätös koskee yksinomaan miehiä, sillä kauppakeskus järjestää kesäkadulla kaikille naisille avoimen ja maksuttoman naisten illan.
Illassa esiintyvät muun muassa Mikko Leppilampi ja Tomi Metsäketo.
Kauppakeskuksen kesäkadun käyttöä koskevan sopimuksen mukaisesti katu voidaan sulkea rajoitetuksi tapahtuma-ajaksi yhdyskuntalautakunnan päätöksellä.
Kauppakeskus Valkea haluaa tarjota kohderyhmälleen vain naisille suunnatun elämyksellisen illan, jossa esiintyjien lisäksi antina ovat hyvinvointiin, kauneuteen ja muotiin liittyvät asiat.
Valkean kesäkadun sulkemisella halutaan taata tapahtuman onnistuminen ja turvallisuus.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Archaeopteryx on 15.03.2017, 08:49:28
Tosiasia on, että kesäkadulla turhaan notkuvat ja turvattomuuden tunnetta aiheuttavat miehet ovat 99% matuja. Koska kaupunki ei halua julkista älämölöä, natsittelua ja rasistikortteja kieltämällä pelkästään matujen paikallaoloa naisten iltana, päättivät he kieltää kaikkien miesten paikallaolon. Kantasuomalaisista ei ole minkäänasteista haittaa naisille tuolla(kaan) lukuunottamatta muutamaa paikallista spurgua.

Kyseessä on katteesta ja seinistä huolimatta edelleen julkinen katu, joten näkisin mielelläni tasa-arvovaltuutetun kannan siihen, voidaanko se sulkea järjestelmällisesti toiselta sukupuolelta. Haluaisin myös nähdä venkoilut kaupungin ja Arinan (paikallinen s-ryhmä) taholta, mikä ryhmittymä ongelmia aiheuttaa.

Ei sillä, että olisin miehenä muutenkaan menossa alueelle enää koskaan. Pääasiassa ensimmäisessä virkkeessä mainitun syyn takia.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mr.Reese on 15.03.2017, 08:57:11
Toivottavasti matut tunkee sinne silti, koska muuten rasismi.  8)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: td on 15.03.2017, 09:02:19
QuoteYhdyskuntalautakunta antoi Kauppakeskus Valkealle luvan sulkea kesäkadun lauantai-iltana kello 19–23....halutaan taata tapahtuman onnistuminen ja turvallisuus.

Voiko tämän "yhdyskuntalautakunnan" toimivaltaa laajentaa Tornion rajalle?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Uretaanipusla on 15.03.2017, 09:03:03
Heeeetkinen! Mitäs Metsäketo ja Leppilampi sitte on? Miksi ne pääsee mutta me ei? Eikös pitäis olla naisartistit kanssa?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Sydämistynyt on 15.03.2017, 10:05:14
Jotakin hyvääkin sentään kuuluu Oulusta:

QuoteHeinäpään mos­kei­ja­tont­ti tulee tarjolle muuhun käyttöön

OULU 14.3.2017 22:35 KALEVA
...

Kyseiselle alueelle piti taannoin rakentaa Oulun ensimmäinen moskeija.

Yhdyskuntalautakunnan edeltäjä tekninen lautakunta varasikin tontin Pikku-Iikan männiköstä Pohjois-Suomen islamilaiselle yhdyskunnalle tammikuussa 1994. Moskeijalle oli rakennuslupa, mutta rakentamiseen tarvittavaa rahaa ei lopulta järjestynyt.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/heinapaan-moskeijatontti-tulee-tarjolle-muuhun-kayttoon/754350/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: qwerty on 15.03.2017, 10:38:29
Quote from: Riukulehto on 15.03.2017, 02:41:08
Yhdyskuntalautakunta antoi Kauppakeskus Valkealle luvan sulkea kesäkadun lauantai-iltana kello 19–23. Sulkemispäätös koskee yksinomaan miehiä.

Lupahakemuksesta
QuoteTapahtuma: Valkean Naisten ilta, maksuton ja avoin tilaisuus kaikille naisille.
QuoteSyy sulkemistarpeelle: Halutaan turvata tapahtumalle ja sen kohdeyleisölle, eli kaikenikäisille naisille, elämyksellinen ja vain naisille suunnattu eksklusiivinen tapahtuma Oulun keskustassa. Viikonloppuiltaisin Kesäkatu on nuorison suosima ajanviettopaikka ja tilaa tapahtumalle ja sen kohdeyleisölle on ilman sulkemista vaikea saada järjestymään. Sulkemisella taataan tapahtuman onnistuminen, elämyksellisyys ja turvallisuus.

Toki vasemmisto älähtää tästä ennakkoluuloisesta ja syrjivästä päätöksestä. Ai ei vai?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 16.03.2017, 17:11:32
Moniosaajilla mielenosoitus menossa. Junes striimaa. https://www.youtube.com/watch?v=V7T5wV7xbp8
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mikko pa on 19.03.2017, 21:57:23
Oulun puurokenraali vietiin sairaalaan kesken lakkoilun, kuvien perusteella kyse ei ole kuitenkaan nälkälakosta.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 19.03.2017, 22:04:37
^ Kuvista voi maallikkokin diagnosoida, että kyseessä on selvästi Suomen epäinhimillisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttama stressi, masennus ja puutostila.

Lääkkeeksi suositellaan sen puuttuvan turvapaikan myöntämistä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Sydämistynyt on 19.03.2017, 22:51:40
No, tuskin ainakaan oli aliravitsemus syynä tällä kertaa, kun kehitysmaan asukki nääntyi lännen lihapatojen ääreen.

Mutta oikeasti, onhan tämä irvokasta, että raavaat miehet alentavat itsensä kerjuulle ja täällä vielä yllytetään heitä siihen.   :facepalm:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: MW on 19.03.2017, 23:04:14
Onhan joku saattanut puurokenraalille tiedoksi tämän kunnia-arvonimen, jolla hänet laajasti tunnetaan?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Läpeensä Nuiva on 19.03.2017, 23:47:11
Liekö kenraali erehtynyt sekoittamaan puuron velliin.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 20.03.2017, 07:21:36
Kuljen tuosta ohi joka päivä. Rotuaarin lava on täynnä "Meidät tapetaan irakissa"-banderolleja. Punateltalla on hilpeä tunnelma. Matut viettävät lystiä keskenään ja välillä joku sosiaalikalkkuna käy halaamassa kaikki läpi.

Se on teatteria koko juttu. Tuossa näkee arabimiesten maailmankatsomuksen hyvin: maailman keskus on arabimies itse, ja muiden pitää palvella arabimiestä. Rotuaarilla ja keskustassa olisi muutakin puuhaa: löytyy roskia poimittaviksi, jäätikkö voi hiekoittaa kun aikaa on. Mutta ei. Arabian kansallisteatteri vaan esittää "Kuoleva puurokeisari"-tragediaa...
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 20.03.2017, 07:39:53
Jatkan vielä: se mikä tässä nyppii on se että tälläiset "kuoleva puurokenraali"-performanssit vie meidän terveydenhuoltoresursseja turhanaikaiseen pelleilyyn. Omilla silimillään voi noista kuvista nähdä, että varsin hyväkuntoisen näköisenä äijä marssii kohti ambulanssia, ja sitten sairaalassa ollaan silimät kiinni viikatemiestä odottaen.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 20.03.2017, 18:21:09
Puurokenraalin seikkailut, osa XXVII. Mikä spede  :facepalm:. Matujen kojun lähellä kävelykadulla pötkötti viime viikollakin joku viltin alla ja vartija oli sitä herättelemässä. Kyseinen teatteri ei oululaisia juuri hetkauta. Kyyti on kylymää 8)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Lahti-Saloranta on 20.03.2017, 20:24:35
Quote from: kummastelija on 20.03.2017, 20:10:16
^ Ressukka kertoi kylmän ilman olleen kohtalokas. +2°. Normiulkovaatteet päällä. Lämmitetty teltta. Ja silti hyytyy ambulanssikyydityskuntoon. V*ttu mitä draamateatteria. Tuollainen paranee kummasti kun heittää ämpärillisen vettä päälle.
Puurokenraali olisi pitänyt panna lepositeisiin ja toimittaa Bagdadiin menevään lentokoneeseen.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest14935 on 20.03.2017, 20:29:40
Quote from: Mikko pa on 19.03.2017, 21:57:23
Oulun puurokenraali vietiin sairaalaan kesken lakkoilun, kuvien perusteella kyse ei ole kuitenkaan nälkälakosta.
On se huolenpito hyvää kun kuviakin otetaan, sairaalassakin.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Archaeopteryx on 20.03.2017, 20:39:32
Jaa. Enpä sitten turhaan jonottanut tänään kahdeksaa ( 8 ) tuntia sairaalassa leikkaukseen, joka siirrettiin päivystystapausten ensisijaisuuden vuoksi huomiselle. Takaisin kotiin siis.
Puurokenraaleita siellä on näköjään hyysätty. Ei vituta yhtään.

Edit. kirosana on harkittu. Minua ei harmita tai tympäise, vaan huomattavan paljon enemmän.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 20.03.2017, 22:20:51
Puurokenraali on palannut eturintamaan taistelemaan, mutta Kela-gold lienee vielä parin teatteriesityksen päässä. Urheita nämä älypuhelinpakolaiset.
http://mvlehti.net/2017/03/20/oulun-puurokenraalin-sairaalareissu-oli-pelkka-performanssi-oli-jo-tanaan-taistelupaikalla-video/ (http://mvlehti.net/2017/03/20/oulun-puurokenraalin-sairaalareissu-oli-pelkka-performanssi-oli-jo-tanaan-taistelupaikalla-video/)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 21.03.2017, 06:05:33
^ Eripuolilta maailmaa tulevissa FB-kommenteissa näitä herroja kuvataan "sankareina"... Mielenkiintoista...
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 24.03.2017, 15:36:07
Suvakkien touhu on uskomatonta. Matujen haaremi tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut.
http://mvlehti.net/2017/03/24/paivan-kuva-nain-ruokit-matua-oikein/ (http://mvlehti.net/2017/03/24/paivan-kuva-nain-ruokit-matua-oikein/)

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 24.03.2017, 23:54:23
Odinit kävivät moikkaamassa matuleiriä ja poliisi meni paikalle selvittelemään tilannetta. Otsikossa mainittu rauhoittelu hieman hämää, sillä myöhemmin uutisessa kerrotaan, että Odinit seisoivat rauhassa "rintamassa" vastamielenosoituksena, joten mitään rähinää ei syntynyt.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005141962.html?ref=rss (24.3.2017)

QuoteSoldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

Poliisi kertoo, että Soldiers of Odinin jäsenet pitivät ikään kuin oman vastamielenosoituksensa.

Oulun poliisin perjantai-ilta on ollut kiireinen, poliisilaitoksen johtokeskuspäivystäjä, vanhempi konstaapeli Tommi Tikka kertoo Ilta-Sanomille.

Tikan mukaan poliisi joutui saapumaan Oulussa mieltään osoittavien turvapaikanhakijoiden mielenilmaukseen, sillä toistakymmentä Soldier of Odinin tunnuksia kantanutta henkilöä saapui seuraamaan tapahtumaa.

– Paikalla näyttäytyi tällaisia henkilöitä, jotka tunnistimme Soldiers of Odin -järjestön jäseniksi. Sen ihmeempää konfliktia ei ehtinyt syntyä. Poliisi meni paikalle selvittämään asiaa ja rauhoittelemaan tilannetta, Tikka sanoo.

– Lähinnä se tulivat paikalle ja seisoivat rintamassa, ikään kuin vastamielenosoituksena.

Tikka huomauttaa, että turvapaikanhakijat ovat ilmoittaneet mielenilmauksestaan poliisille, jonka lisäksi Oulun kaupunki on suostunut kauppakeskus Valkean edustan käyttämiseen mielenosoituspaikkana.

Ylikonstaapeli kertoo, että koska Soldiers of Odinin ja mielenosoittajien kohtaaminen sujui lopulta hyvin, ei tapauksen tiimoilta kirjattu rikosepäilyjä tai tehty kiinniottoja.

– Muuten täällä Oulussa on ollut harvinaisen vilkasta. Kotihälytyksiä, häiriökäyttäytymistä ja muutama rattijuoppo. Aika paljon tehtäviä tavalliseen viikonloppuun nähden, Tikka summaa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Alaric on 25.03.2017, 00:53:19
^ Kalevan versio tapahtumista onkin sitten hieman erilainen.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-kaskytti-ilkivaltaa-tehneet-ja-huudelleet-soldiers-of-odinin-jasenet-pois-turvapaikanhakijoiden-teltoilta-oulussa/755293/ (25.3.2017)

QuotePoliisi käskytti ilkivaltaa tehneet ja huudelleet Soldiers of Odinin jäsenet pois tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den teltoilta Oulussa

Useampi Oulun poliisin partio rauhoitteli perjantai-iltana keskustassa mieltään osoittavien turvapaikanhakijoiden ja Soldiers of Odin-ryhmittymän jäsenten kohtaamista kauppakeskus Valkean luona.

Kohtaaminen päättyi noin puoli yhdentoista aikaan siihen, että poliisi antoi poistumiskäskyn Soldiers of Odin-väelle näiden huudeltua ja tehtyä ilkivaltaa irrottamalla mielenosoittajien telttoihin meneviä sähköjohtoja.

Mitään fyysistä nahistelua tai kontaktia osapuolten välillä ei kuitenkaan tapahtunut, eikä ketään otettu kiinni, kertoo vanhempi konstaapeli Tommi Tikka poliisin johtokeskuksesta.

– Hieman toistakymmentä henkilöä siinä näyttäytyi, jotka tunnistimme Soldiers of Odiniin kuuluviksi.

Tikan mukaan paikalla oli enimmillään pari-kolme poliisin partiota.

Poliisi oli tarkkaillut tilanteen kehittymistä pitkin iltaa.

Odin-ryhmittymän väki oli Tikan mukaan muun muassa seisonut kohtaamisen aikana rintamassa ja huudellut turvapaikanhakijoille.

Poliisin mukaan turvapaikanhakijoiden mielenilmauksesta on ilmoitettu asianmukaisesti, ja mielenosoittajilla on lupa olla paikalla.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Impi Waara on 25.03.2017, 01:16:50
On se niin jännää tämä mielipide"uutisointi"  :roll: Kyllä varmaan Odinien läsnäolo laukaisi post traumaattisen stressin ja kohta taas katuteatterista viedään pääosan esittäjiä sairaalaan lepäilemään  :facepalm:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: b_kansalainen on 25.03.2017, 02:25:18
Poliisi suojelee laittomia siirtolaisia. Taitaa "esivallan" kunnioitus loppua taas kerran tähän.

Maahantunkeutujat rakentavat omaa yhteiskuntaansa Suomen Tasavallan rinnalle. Ehkä kansallismielistenkin pitäisi tehdä sama. Tolkun ihmiset voi sitten kitistä siinä välissä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 25.03.2017, 11:40:15
Kalevan verkkosivuilla oli aamulla vielä kommentointimahdollisuus tuohon uutiseen, eipä ole enää. Toimittajien raukkamaisuus ja mokutus on härskiä.  :facepalm:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 31.03.2017, 20:19:43
Lokka raportoi FBssä että älypuhelinpakolaisten bile/mielenosoitusteltta olis kaupungin toimesta käskytetty Valkean kauppakeskuksen edestä pois, torinrantaan syrjään ja ansaittuun unohdukseen? Fantastinen uutinen, jos on totta 8) 8)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Hakkapeliitta on 31.03.2017, 20:24:46
Quote from: Blanc73 on 31.03.2017, 20:19:43
Lokka raportoi FBssä että älypuhelinpakolaisten bile/mielenosoitusteltta olis kaupungin toimesta käskytetty Valkean kauppakeskuksen edestä pois, torinrantaan syrjään ja ansaittuun unohdukseen? Fantastinen uutinen, jos on totta 8) 8)

https://www.youtube.com/watch?v=8PkjB4UhX9c&t=

On se siirretty. Siellä kommarit olivat leiriä perustamassa.

btw. Tiinan Englanti kuullostaa kokoajan paremmalta.  :)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 31.03.2017, 20:30:49
Quote from: Hakkapeliitta on 31.03.2017, 20:24:46

Hienoa! "Kylymää kyytiä mattuile pohojosesa" Toista se on Helsingissä, punavihreä-valtuusto todnäköisesti rakentaa urhealle älypuhelinkomppanialle ja suvakkihaaremille palatsin keskelle kaupunkia?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 31.03.2017, 20:49:33
Quote from: Hakkapeliitta on 31.03.2017, 20:24:46

https://www.youtube.com/watch?v=8PkjB4UhX9c&t=

On se siirretty. Siellä kommarit olivat leiriä perustamassa.
Hyvä hyvä. Kokoomus mokuttaja Lyly Rajalan kodista on tuohon suora näköyhteys. Toivottavasti pitävät kovasti meteliä 24/7.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 02.04.2017, 15:35:30
Refugee hospitality-hörhöjen FB-sivuilla oli keskustelua Oulun matu-teltan siirrosta torinrantaan. Suvakkinaisen mukaan heitä ohjeistettiin "voimakkain sanankääntein"  vaihtamaan teltan paikkaa. Julkisesti ei alkanut kertomaan mitä on tapahtunut, vaan jatkoi keskustelua yv-viestein suvakkipappi Toiviaisen kanssa. Olisi mielenkiintoista tietää mitä on tapahtunut teltan ympäristössä matujen toimesta, sillä poliisi ei kovin herkästi lähde näihin puuttumaan. Jotain vähemmän mairittelevaa ilmeisesti, koska asiaa ei julkisesti haluttu sanoa ääneen.

Nyt selvisi sekin miksi matuja on pyörinyt tavallista vähemmän kauppakeskus Valkean luona:
Quotehttp://www.is.fi/kotimaa/art-2000005153335.html (http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005153335.html)
Poliisi suoritti tehoiskun kauppakeskus Valkeassa Oulussa

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Blanc73 on 13.04.2017, 07:36:20
MV tekee ajoittain ansiokasta tutkivaa journalismia. Jälleen kerran paljastui Oulun itkusilmäisten RHC-hyysäreiden yksi suosikkilemmikki aidoksi elintasopakolaiseksi. Feikkipakolainen vastustaa pakkopalautuksia suvakkimammojen hellässä huomassa. Tosin yllätyshän tämä kuvio ei ole.

QuoteEilen Oulu-Maidania seurannut "mykkä matu" tunnistettu! Mies viihtyi pitkään Turkissa, kunnes päätti lampsia Suomeen.
http://mvlehti.net/2017/04/12/eilen-oulu-maidania-seurannut-mykka-matu-tunnistettu/ (http://mvlehti.net/2017/04/12/eilen-oulu-maidania-seurannut-mykka-matu-tunnistettu/)

Vainoa ja kuolemaa paossa...  :roll:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: J.M on 16.04.2017, 21:33:01
MV-lehti tehnyt taas tutkivaa jornalismia.

http://mvlehti.net/2017/04/15/oulu-taas-on-yksi-murhaajamatu-loydetty-keskuudestanne-ja-suvakit-hyysaavat/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 02.05.2017, 14:59:52
QuoteOululle ei ole tullut kustannuksia laittomasti maassa olevista

Sivistys- ja kulttuurilautakunta on ottanut kantaa perussuomalaisten valtuutettujen Jenna Simulan ja Olli Immosen aloitteeseen, että Oulun kaupungin on lopetettava palveluiden tarjoaminen laittomasti maassa oleville ihmisille.

Aloitteessa vaadittiin lisäksi, että kaupungin on tarkasteltava uudelleen sellaisten järjestöjen avustuksia, jotka edistävät toiminnallaan laittomasti maassa olemista.

Lautakunta ilmoitti Simulalle ja Immoselle, että Oulun kaupunki noudattaa Suomen lainsäädäntöä ja valtioneuvoston ohjeistusta kunnille.

– Tähän mennessä kaupungille ei ole tullut kustannuksia laittomasti maassa olevien henkilöiden palveluiden järjestämisestä, lautakunta toteaa.

– Kaupunki ei tiedä yhtään järjestöä, joka piilottelisi laittomasti maassa olevia.

– Oulun kaupunki järjestää tarvittaessa valtioneuvoston vaatimat palvelut, jos laittomasti maassa olevien määrä kasvaa.

– Kaupunki myös pyrkii ohjaamaan ihmiset vapaaehtoiseen paluuseen. 
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oululle-ei-ole-tullut-kustannuksia-laittomasti-maassa-olevista/758727/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Sydämistynyt on 02.05.2017, 15:01:53
Quote from: Riukulehto on 02.05.2017, 14:59:52

Oulussa laittomat matutkin ovat ilmaisia.  :flowerhat:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: flammee on 27.05.2017, 17:50:45
Bongasin paikallislehdestä tällasen pikku-uutisen, eikös ne edelliselläkin kerralla kartoittaneet hyvissä ajoin, eli olisiko suunnitelmissa uusi matuaalto? Eikö aiemmat, nyt suljettuna olevat keskukset kelpaa, vai onko suunnitelmissa edellistä isompi vyöry?  ???

"Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus on pyytänyt kuntia kartoittamaan vastaanotto- ja järjestelytiloiksi sopivia kiinteistöjä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilta. ..." (lopputeksti Kalajoen soveltuvista kiinteistöistä)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mikko pa on 05.10.2017, 12:05:24
Oulun vokin johtaja Sirpa Kansanaho avautuu twitterissä vokin arkeen liittyvissä asioista. Agressiiviset asukkaat ovat paha ongelma, Oulu on loppusijoituspaikka, sieltä eivät saa siirrettyä porukkaa muualle, ja säilöönottolaki ei mahdollista säilöönottoa,eli henkilökunta kärsii ilmeisesti kirjaimellisesti nahoissaan nämä ongelmat ?

https://twitter.com/SirpaKansanaho/status/915450101904084994
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Archaeopteryx on 05.10.2017, 12:51:46
Tilanne alkaa olla melko paha, kun vastaanottokeskuksen väellä loppuu kärsivällisyys. Vielä kun tietäisi, kuinka moni Oulun turviksista on poliisin "seurannassa", eli kuinka moni henkilö on poliisin tiedostoissa ilman, että mitään tapahtuu?

Toisaalta, parempi ongelmat vok:ssa, jossa tällä tienataan, kuin syyttömien keskuudessa.

Edit: Muokkasin hiukan viimeistä virkettä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: latrom on 05.10.2017, 13:04:18
Koskahan nähdään se päivä, kun VOKki linnoitatuu ja ottaa työntekijät panttivangeiksi? Veikkaan 1-2 vuotta.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Sepeteus Hiihtäjä on 05.10.2017, 13:19:20
Quote from: latrom on 05.10.2017, 13:04:18
Koskahan nähdään se päivä, kun VOKki linnoitatuu ja ottaa työntekijät panttivangeiksi? Veikkaan 1-2 vuotta.

Pakko sanoa, että kun luin tuon kommenttisi, niin sain ns. etiäisen, eli aavistuksen tulevasta. En ollut ajatellut aikasemmin tommosta juttua ja kun luin kommenttisi, niin heti tuli mieleen, että tuommonen juttu on tulossa ja sen, että siitä tulee hurja media mylläkkä ja sellainen selkkaus, mikä muuttaa matuista ja vokeista keskustelua ja Halla-aho porukoineen otetaan vakavammin, kuin aikaisemmin ja samalla, kun tätä kävin mielessä läpi, tuli toinen etiäinen, missä uutispätkässä Halla-aholta kysellään, että osasitko odottaa, että kannatuksenne nousuu näin korkealle, eli yli 16%.

Eli se on siis pistettävä kello raksuttaa ja katotaan, että koska tapahtuu pohtimasi juttu, itse uskon, että talvella napsuu, koska negat, palautukset ja ulkona ei matu tykkää, ku on lunta ja pakkane.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: kummastelija on 05.10.2017, 21:23:02
Quote from: Mikko pa on 05.10.2017, 12:05:24
Oulun vokin johtaja Sirpa Kansanaho avautuu twitterissä vokin arkeen liittyvissä asioista. Agressiiviset asukkaat ovat paha ongelma, Oulu on loppusijoituspaikka, sieltä eivät saa siirrettyä porukkaa muualle, ja säilöönottolaki ei mahdollista säilöönottoa,eli henkilökunta kärsii ilmeisesti kirjaimellisesti nahoissaan nämä ongelmat ?

https://twitter.com/SirpaKansanaho/status/915450101904084994

Sirpa "Jos me aletaan miettimään sitä, että kuka raiskaa Suomessa eniten... suomalainen mies. Anteeksi vaan, pojat ja miehet." Kansanaho.

Andy McCoy sanoi viisaasti aikanaan: "Sun pitää varoo mitä sä haluut, koska sä saat sen...". On tuo Sirpa helevetin naiivi naikkonen.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Make M on 07.10.2017, 11:18:22
Quote from: Mikko pa on 05.10.2017, 12:05:24
Oulun vokin johtaja Sirpa Kansanaho avautuu twitterissä vokin arkeen liittyvissä asioista. Agressiiviset asukkaat ovat paha ongelma, Oulu on loppusijoituspaikka, sieltä eivät saa siirrettyä porukkaa muualle, ja säilöönottolaki ei mahdollista säilöönottoa,eli henkilökunta kärsii ilmeisesti kirjaimellisesti nahoissaan nämä ongelmat ?
-----

Ehei, eihän Sirpa noin sano!

Sirpan mielestä ongelma on se, ettei vok-järjestelmä eikä säilölaki auta. Sirpa valittaa myös, että laki estää järkevän toiminnan ja virkamiehet eivät uskalla ratkaista ongelmia.

Aggressiiviset "turvapaikanhakijat" eivät tietenkään itsessään ole ongelma. Heidän perseilynsä ja loisimisensa suomalaisten kustannuksella kuuluu heidän jakamattomiin ihmisoikeuksiinsa. Sitä, että maahamme on annettu tunkeutua aggressiivisia ongelmatapauksia aiheuttamaan ongelmia, ei Sirpalle ole mikään kritiikin tai valituksen aihe, ei tietenkään. Sirpa ei ikinä tule tviittamaan mitään sellaista, joka kyseenalaistaisi Suomen harjoittaman haittamaahanmuuttopolitiikan - ellei hän sitten tule järkiinsä.

Me suomalaiset olemme jälleen kerran niitä, joihin Sirpankin syyllistävä sormi osoittaa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Viimeinen suomalainen on 07.10.2017, 19:37:49
Oulussa taitaa olla vieläkin pahaa puuroa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mikko pa on 10.10.2017, 10:21:57
Aika ei ollut kypsä twiittailulle avoimesti.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Jääpää on 10.10.2017, 12:43:20
^
Kiitokset Mikko pa!
Ilo seurata
Quote from: kummastelija on 05.10.2017, 21:23:02
Sirpa "Jos me aletaan miettimään sitä, että kuka raiskaa Suomessa eniten... suomalainen mies. Anteeksi vaan, pojat ja miehet." Kansanaho.
n totaalista hajoamista, vaikka toki toivoisin pikaista järkiintymistä, mutta kun on itsensä loveen ängennyt, niin  lovessa tuppaa saamaan sitä mitä ansaitsee..

Mitä seuraavaksi? Ensin twitter, face, sähköposti...eristäytyminen, ja kunnon suvakki ei jätä sitä siihen.
Paperit, kynät..sormivärit piiloon, sitten järsitään rasistista liikettä aikova käsi irti, ennen toisen amputoimista ommellaan suu pikilangalla kiinni, sitten ehkä jotain vakavampaa..
MUTTA ei enään yhtään vihapuhetta!
" ..vaikka eihän se oikeastaan ollut..ja vika oli riittämättömissä resursseissa ja MUIDEN rasistisissa asenteissa...ei kaikkien, vaan juuri niiden ilkeiden halla-aholaisten! Ne hirviät natsit!
..MINÄ olisin tehnyt toimivan ja ihanan vastaanottokotiutusunelman..
Kaikille heti henkilötunnuksen ja Kela-Goldin jaon jälkeen oma asunto keskustasta, että edes jonkinmoinen mahdollisuus ihmisarvoisen elämän aloitukseen tässä ankeassa maassa..
Palvelut, ne palvelut ja asumisen tukitoiminnat ovat ensiarvoisen tärkeät! Kuinka joku voi edes olettaa, että juuri maahan saapunut traumatisoitunut ihminen selviäisi raskaasta arjesta vieraassa maassa, jossa edes kaikissa sosiaalitoimistoissa, saati kaupassa, ei saa omankielisiä palveluita!?
""
..ääh, nyrjähtäneen ämmän sielunelämän kuvittelu on mahdotonta...ja turhaa, mutta se on kyllä tuhannen varma, ettei päässä liiku yhtään järkevää ..
Mistä minä tiedän, rumaa olettelua, ehkä seuraava twitter olisi ollut:
RAJAT KIINNI, MATUT ULOS!
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 11.10.2017, 14:01:46
QuoteOulun vastaanottokeskuksen tilanne

Pohjois-Pohjanmaan Perussuomalaiset piiri ry esittää huolensa viimeaikaisesta uutisoinnista liittyen Oulun vastaanottokeskukseen tuotavista aggressiivisista asukeista. Emme ymmärrä miksi Ouluun tuodaan muista vastaanottokeskuksista ongelmatapaukset. Esitämme, että tällaiset henkilöt siirretään suljettuihin säilöönottopaikkoihin.
https://pohjois-pohjanmaa.perussuomalaiset.fi/kannanotto/oulun-vastaanottokeskuksen-tilanne
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Golimar on 05.11.2017, 14:29:56
QuoteOmar Jawadin haave Sipilän ökytalosta vaihtui vuosien odotteluun homeisessa kimppakämpässä – "Uutiset kertoivat, että tervetuloa Suomeen"
Jawadia ystävineen uhkasi siirto muualle Suomeen, joten he valitsisivat jäädä uuteen kotikaupunkiinsa vuokralle. Nyt kolmannen talven kynnyksellä turvapaikkapäätöstä odottavaa miestä kaduttaa Suomeen tulo.

Viisi miestä ja vajaat viisikymmentä neliötä. Kaksi sänkyä huonetta kohden, paitsi keittiössä niitä on vain yksi.

Tavaraa ei ole paljon. Pyörä eteisessä. Patjat, verhot, muutamia astioita. Kattila on jäänyt hiukan kumolleen hellalle. Avattu lääkepakkaus keittiön pöydällä.

Kaikki huoneiston asukkaat syövät allergialääkettä talon kosteusongelmien vuoksi. Homeen hajun haistaa selvästi.

Hometalon asukkailla kuluu allergialääkettä.
Omar Jawad ja muut kimppakämpän asukkaat syövät allergialääkettä huonon sisäilman vuoksi.Wasim Khuzam / Yle
Irakilaisen Omar Jawadin, 32, katse on kirkas, mutta ilme kertoo turhautumisesta. Alkamassa on kolmas epätietoisuuden talvi pohjoisessa.

Kello on seisahtunut seinälle, mutta oikeasti aika kuluu. Turvapaikkapäätöksen saaminen kestää odottavan mielestä ikuisuuksia.

Sipilän kutsu houkutteli

Jawad ei saapunut Suomeen sattumalta. Hän pakeni perheineen Isisin hirmuvaltaa Irakin Tikritistä Turkkiin vuonna 2015.

Saman vuoden syyskuussa hän katseli Turkissa Irakin televisiota. Tv-lähetyksessä Suomen pääministeri Juha Sipilä kertoi avaavansa Kempeleen talonsa ovet turvapaikanhakijoille. Jawadin sydämessä sykähti.

Suomen pääministerin tarjouksesta kerrottiin muun muassa arabiankielisessä maailmassa erittäin merkittävän Al-Jazeeran verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun).

– Uutiset kertoivat, että tervetuloa Suomeen. Me tulimme tänne juuri siksi.

Suunnaksi otettiin Suomi ja Oulu.

Kimppakämppään pakon edessä

Jawad muutti elokuun alussa kimppakämppään neljän maanmiehensä kanssa, koska muuten edessä olisi ollut muutto muualle Suomeen.

Hän aloitti oleskelunsa Suomessa Oulun Vallinkorvan vastaanottokeskuksessa. Jawad ehti olla kämppäkavereineen yhden lukukauden kouluasuntolassa Tuirassa ja oli palaamassa Vallinkorvaan, kun sai tiedon, että keskus lakkautetaan. Se on ollut tyhjä jo elokuun alkupuolelta saakka.

Uutiset kertoivat, että tervetuloa Suomeen.
OMAR JAWAD
Tutuksi käyneestä kaupungista ei haluttu lähteä. Miehet vuokrasivat viidestään pienen 50 neliön asunnon kaupungilta. Kaikilla oli tarkoitus jatkaa suomenkielen opintoja kaupungissa.

– Me tunnemme Oulun ja meillä on täällä ystäviä, tiivistää Jawad.

Samanlaisen ratkaisun teki noin 50 Vallinkorvan asukasta. Loput 150 on sijoitettu eri puolille Suomea.

Tuhannet yksityismajoituksessa

Aina kun vastaanottokeskus suljetaan, osa asukkaista muuttaa yksityismajoitukseen.

Suomessa itse majoituksensa järjestää noin 4 000 turvapaikkaa Suomesta hakevaa henkilöä. Se on noin kolmannes kaikista turvapaikkapäätöstä odottavista.

Väärinkäytöksiä ilmenee välillä.
OLLI SNELLMAN
Yksityismajoituksessa asutaan erityisesti isommissa kaupungeissa ystävien, sukulaisten ja puolisoiden luona. Yksityismajoitukseen siirrytään usein siinä vaiheessa, kun pitäisi muuttaa isommassa kaupungissa sijaitsevasta keskuksesta jonnekin muualla maassa sijaitsevaan keskukseen. Yksityismajoitukseen siirtyminen on myös väylä muuttaa takaisin isompiin kaupunkeihin.

Yksityismajoituksessa asuvat turvapaikanhakijat ovat aina jonkin vastaanottokeskuksen kirjoissa ja kansissa.

– Väärinkäytöksiä ilmenee välillä. Saattaa olla esimerkiksi niin, että ilmoitettu osoite ei olekaan se, missä varsinaisesti asutaan, kertoo Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Olli Snellman.

Turvapaikanhakijoiden kimpassa asuminen ei ole Snellmanin mukaan kovin yleistä.

Poliisin näkökulmasta he ovat samalla viivalla vastaanottokeskuksissa asuvien kanssa, eikä heidän löytämisensä tarvittaessa ole sen vaikeampaa kuin muidenkaan turvapaikanhakijoiden.

– Se, kuinka helposti palautettava on tavoitettavissa, ei lähtökohtaisesti riipu siitä, asuuko hän vastaanottokeskuksessa vai yksityismajoituksessa. Jos kielteisen päätöksen saanut piileksii tai välttelee palautusta, hänet voidaan ottaa säilöön maasta poistamisen turvaamiseksi, sanoo poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta.

Kaksi petaamatonta sänkyä huoneessa.
Irakilaisten kimppakämpässä asutaan tiiviisti.Wasim Khuzam / Yle
Poutasen mukaan eri asia ovat ne, jotka on poistettu vastaanottopalvelujen piiristä.

Vastaanottopalvelujen piiristä poistetaan palautuspäätöksen saaneet, joita poliisi ei jostain syystä pysty palauttamaan ja jotka eivät suostu palaamaan vapaaehtoisesti.

– Heitä on runsaat 700. Heidän olinpaikkaansa me emme tiedä, ja he oleskelevat laittomasti maassa. Toki osa heistä on voinut lähteä maasta.

Kymmenisen tuhatta kielteistä päätöstä

Ylitarkastaja Jaakko Reinikainen Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön oikeus- ja tukipalvelut -tulosalueelta kertoo, että vuoden 2015 kesä-marraskuussa Suomeen saapuneista irakilaisista turvapaikanhakijoista kielteisen päätöksen hakemukseensa on saanut runsaat 10 500 henkilöä. Suurin osa tapauksista on vielä vireillä hallinto-oikeudessa.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita on palautettu tai palannut viranomaisten tietojen mukaan vuosina 2015-2017 lokakuun puoleen väliin mennessä yhteensä 11 185.

Tämän lisäksi noin 5 700 turvapaikanhakijaa on kadonnut Suomen vastaanottokeskuksista 2016-2017.

Mustavalkoisessa kuvassa tuolipino ikkunan edessä.
Vallinkorvan hätämajoitustila oli Omar Jawadin ensimmäinen asuinpaikka Oulussa. Sittemin siitä tuli vastaanottoyksikkö ja kesällä 2017 se suljettiin.Wasim Khuzam / Yle
– Heistä noin 3 200 on tavattu muualla Euroopassa. Suomeen on palautettu heistä vain hieman alle 700. Loput hakevat uutta turvapaikkaa jossakin muualla Euroopassa, valtaosa Saksassa. On kunkin maan oma asia palauttaa Suomessa prosessissa kadonneet tänne, sanoo Poutanen.

Sillä maalla, missä he ovat hakeneet turvapaikkaa, on oikeus palauttaa heidät takaisin Suomeen ns. Dublin-asetuksen perusteella.

On kunkin maan omasta aktiivisuudesta kiinni, käyttävätkö ne tätä oikeutta vai eivät. Voi olla, että suurin osa heistä ei koskaan palaudu Suomeen, sanoo poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta.

Muiden vastaanottokeskuksista kadonneiden olinpaikkaa ei tiedetä, mutta Poutanen itse uskoo, että valtaosa heistä on poistunut Suomesta.

Suomeen tulo kaduttaa

Nyt Jawad katuu Suomeen tuloaan, koska hän sai kesällä kielteisen turvapaikkapäätöksen. Mies on valittanut päätöksestä.

Jawad ajattelee, että monessa muussa Euroopan maassa hän olisi saanut paremman kohtelun. Kaikki kimppakämpän asukkaat ovat tehneet valituksen saamastaan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä ja odottavat päätöstä asiassa.

– Käsittääkseni 90 prosenttia Suomesta turvapaikkaa hakeneista irakilaisista on saanut kielteisen päätöksen. Mutta me emme voi enää muuttaa mieltä ja hakea turvapaikkaa jostain toisesta Schengen-maasta, koska meidän sormenjälkemme ovat jo täällä Suomessa, missä prosessi on kesken, sanoo Jawad.

Turvapaikanhakijat Oulun Vallinkorvan koulun salissa.
Syksyllä 2015 Vallinkorvan hätämajoitusyksikössä oli tiivis tunnelma.Wasim Khuzam / Yle
Kimppakämpän asukkaat ajattelevat tässä asiassa siis toisin kuin tuhannet suomalaisesta turvanpaikanhakuprosessista kadonneet ja muualle Eurooppaan turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuneet maanmiehensä.

Omar kertoo tietävänsä, että monet hänet maanmiehistään tulivat Suomeen pitämään hauskaa. Moni lähti omin päin takaisin kotiin ja osa muualle Eurooppaan kokeilemaan onneaan. Hän kertoo oman asemansa olevan hyvin erilainen.

– Minun tilanteeni Irakissa oli oikeasti paha. Lähdin karkuun Isisiä, ja minulla on myös henkilökohtainen ongelma Irakissa. Isäni 2007 murhannut Al-Qaidaan kuuluva mies uhkaa myös minun henkeäni siellä. En voi palata sinne.

Omar kertoo perheensä olevan nykyään pakolaisina Turkissa.

Kimppäkämppään mielummin kuin vastaanottokeskukseen

Vastaanottorahan varassa elävälle muunlainen yksityisasuminen kuin kimppäkämppä ei olisi edes mahdollista.

Kattila keittiön liedellä.
Ruokapalveluja tarjoavaan vastaanottokeskukseen ei halua, koska itse kokkaaminen on turvapaikanhakijan kannalta paljon edullisempaa. Vastaanottorahasta jää muuhunkin.Wasim Khuzam / Yle
Jawadin kavereineen vuokraaman asunnon vuokra on 650 euroa. Jokainen asukas maksaa 130 euroa kuukaudessa. Yli 18-vuotiaan vastaanottoraha on 263,78 euroa, eli muihin menoihin jää 133,78 euroa. Se on kuitenkin selvästi enemmän kuin 91,52 euroa, minkä saisi, jos joutuisi sellaiseen vastaanottokeskukseen, missä ruoka kuuluu pakettiin.

Faktalaatikko

Maahanmuuttoviraston kielteisestä turvapaikkapäätöksestä voi valittaa, jolloin hakemus käsitellään virastossa uudelleen. Jos tämäkin päätös on kielteinen, siitä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeuden hylkäävästä päätöksestä on mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Normaalitapauksessa kielteinen päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen, ellei KHO anna asiassa täytäntöönpanokieltoa.
Turvapaikanhakuprosessi kestää vuosia.
Viranomainen voi ottaa turvapaikanhakijan matkustusasiakirjan haltuunsa ns. turvaamistoimena tai siinä tapauksessa, että sen katsotaan olevan väärennetty tai väärä.
Matkustusasiakirjan puuttuminen voi johtua myös siitä, että hakija on jättänyt asiakirjan kotimaahansa, hukannut sen matkalla tai hänellä ei ole sellaista koskaan ollutkaan.
– Itse kokkaaminen tulee halvaksi, kun ruoka on lähinnä riisiä ja perunaa.

Oulussa vain yksi vuokranvälittäjä antaa asuntoja paperittomille, joten isompi valittaminen ei houkuttele.

– Meidän matkustusasiakirjamme ovat viranomaisten hallussa, ja kun nimemme eivät ole suomalaisia, viesteihin ei yleensä edes vastata.

Oulun Vallinkorvan koulurakennus mäntypuiden takana talvella.
Vallinkorvan entinen metsäoppilaitos toimi kahden vuoden ajan turvapaikanhakijoiden kotina.Wasim Khuzam / Yle
Miehillä on myös se käsitys, että turvapaikanhakijoiden vuokrat ovat korkeampia kuin kantasuomalaisilla. Mutta sen kanssa on sama juttu. Ei auta valittaa.

Hallinnollisesti kimppakämpän väki on Heikinharjun vastaanottokeskuksen kirjoilla. Sieltä käydään hakemassa vastaanottoraha kahdesti kuussa, ja sieltä hoituvat erilaiset turvapaikanhakijoille kuuluvat palvelut, kuten terveyspalvelut.

Suomeen tulleissa irakilaisissa on paljon koulutettua ja kielitaitoista väkeä

Omar Jawar on lähtöisin Tikritistä, pääkaupungin Bagdadin pohjoispuolelta. Niin ovat kämppäkaveritkin Ramadista lähtöisin olevaa Saifia lukuun ottamatta.

Omar kertoo olevansa koulutukseltaan biologi.

Itse kokkaaminen tulee halvaksi, kun ruoka on lähinnä riisiä ja perunaa.
OMAR JAWAD
– Mohammad on sähköinsinööri. Myös Huthaifa ja Saif ovat käyneet yliopistoa. Parikymppinen Hadi ei sitä vielä ole tehnyt, sanoo Jawad.

Kaikilla on unelma elämästä ja perheen perustamisesta Suomessa.

– Uskon että minun koulutuksellani voisin hyvin löytää töitä vaikka laboratoriohommista.

Tekemistä on vähän

Kimppakämppä on sosiaalinen asumismuoto, mutta tekemistä ei ole paljon. Ulkona käydään liikkumassa ja sisällä syödään, luetaan kirjoja, seurataan uutisia netistä ja sosiaalisesta mediasta sekä nukutaan.

Miehet koettavat olla tarkkoja kerrostalon säännöistä, ettei naapureilla olisi valittamisen aihetta.

Mies istuu pöydän ääressä.
Tekemistä ei ole paljon, mutta sitäkin enemmän on aikaa ajatella.Wasim Khuzam / Yle
Kenelläkään heistä ei ole töitä. Hyvin harvoilla oululaisilla turvapaikanhakijoilla ylipäätään on työtä. Se tekee päivistä pitkiä.

Oulussa tiettävästi vajaa neljäkymmentä yksityismajoituksessa olevaa turvapaikanhakijaa on onnistunut työllistymään. Useimmat heistä ovat saaneet töitä rakennusalalta, ravintola- ja kaupan alalta tai auton fiksaus- ja maalaustehtävistä.

Marjojen poimintaa ovat muutamat päätöstään odottelevat myös kokeilleet. Mutta se on raskasta hommaa, eikä marjametsään meno ole tuttu asia Irakissa kasvaneelle. Samanikäisiä kantasuomalaisiakaan miehiä ei tahdo marjastamaan saada.

Isis ja Suomi ovat ääripäitä

Omar perheineen lähti Tikritistä, kun Isis tuli sinne heinäkuussa 2014. He menivät ensin Kurdistaniin ja sieltä Turkkiin. Siellä syntyi ajatus lähteä nimenomaan Suomeen. Sen kauemmaksi Isisin hirmuhallintoa ei juuri voi päästä.

– Meillä ei ole ollut Irakissa rauhaa 37 vuoteen. Isis on vain yksi vitsaus monien joukossa. Irakin ja Iranin välisessä sodassa 1980-luvulla kuoli miljoona irakilaista. Sitten tuli ongelmia Yhdysvaltain kanssa. Ja sitten Isis. Ja nyt kun Isis alkaa hävitä, uusia militanttiryhmiä tulee tilalle, sanoo Jawad.

Suomessa viettämänsä ajan kuluessa Omarille on tullut tutuksi myös suurimmalle osalle maailman asukkaista sadulta tuntuva suomalainen tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta, koulujärjestelmä ja luonto.

Se, että yhteiskunta on maailman mittakaavassa sosiaalisesti oikeudenmukainen ja että ihmisten suurella enemmistöllä asiat ovat kohtuullisen hyvin. Sellaisessa maassa hänkin haluaisi elää.

https://yle.fi/uutiset/3-9775337
Title: 28-01-2018 Oululehti: Salama-Tiimi kitkee ennak­ko­luu­loja
Post by: starsailor on 29.01.2018, 20:33:34
SPR-mädättäjät taas tuomassa aikuisia matuja tyttöjen keskuuteen koulussa  >:(

https://www.oululehti.fi/uutiset/salamatiimi-kitkee-ennakkoluuloja--en-voi-olla-enaa-rasisti-6.255.333658.d69179eb73

QuoteIra­ki­lais­läh­töi­set Mus­ta­fa Ja­mal, 26, ja Nu­man Nu­man, 25, ko­pis­te­le­vat saap­paan­sa lu­mes­ta Kel­lon kou­lun­kes­kuk­sen etei­sau­las­sa ja su­jah­ta­vat luo­kis­ta vä­li­tun­nil­le pur­kaan­tu­vien op­pi­lai­den se­kaan. Ly­hy­el­lä mat­kal­laan opet­ta­jan­huo­nee­seen he en­nät­tä­vät heit­tää op­pi­lai­den kans­sa mon­ta moik­kaa ja ylä­vi­tos­ta.

– Tän­ne on joka ker­ta tosi mu­ka­va tul­la, mie­het iloit­se­vat is­tah­ta­es­saan vä­li­tun­nin ajak­si kah­vi­ku­pin ää­rel­le opet­ta­jain­huo­nee­seen.

Ira­kis­ta tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­na Suo­meen pari vuot­ta sit­ten saa­pu­neet mie­het kuu­lu­vat Suo­men Pu­nai­sen Ris­tin Ou­lun osas­ton alai­suu­des­sa toi­mi­vaan Sa­la­ma-Tii­miin, joka te­kee sään­nöl­li­ses­ti kou­lu­vie­rai­lu­ja Kel­lon kou­lu­kes­kuk­seen. Kou­lu­vie­rai­lu­jen, ku­ten koko Sa­la­ma-Tii­min, ta­voit­tee­na on kit­keä en­nak­ko­luu­lo­ja, luo­da sil­to­ja ja li­sä­tä mo­lem­min­puo­lis­ta kun­ni­oi­tus­ta ja ym­mär­rys­tä eri syn­ty­pe­rää ole­vien ih­mis­ten vä­lil­lä sekä ak­ti­voi­da maa­han­muut­ta­jia.

– Kou­lu­vie­rai­lui­den li­säk­si teem­me mo­nen­lai­sia va­paa­eh­tois­töi­tä niin yk­si­tyi­sil­le kuin yh­tei­söil­le­kin ai­na ruo­hon leik­kuus­ta lu­men­luon­tiin ja lam­pun­vaih­dos­ta ta­pah­tu­ma­jär­jes­te­lyi­hin, Mus­ta­fa Ja­mal ja Nu­man Nu­man lu­et­te­le­vat.

Hei­kin­har­jun vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa asu­vat Mus­ta­fa Ja­mal ja Nu­man Nu­man odot­te­le­vat edel­leen oles­ke­lu­lu­pa­pää­tös­tä.

Sa­la­ma-Tii­mi on vie­rail­lut Kel­lon kou­lul­la ker­ran kuu­kau­des­sa jo rei­lun vuo­den ajan.

– Toi­min­ta jat­kuu ai­na­kin tä­män vuo­den lop­puun, kii­tos saa­mam­me Ou­lun kau­pun­gin kan­sain­vä­lis­ty­mis­ra­han. Sil­lä olem­me saa­neet kui­tat­tua vie­rai­den mat­ka- ja ruo­ka­ku­lut, Tuo­vi­nen ker­too ja toi­voo, et­tä yh­teis­työ sai­si jat­koa tu­le­vai­suu­des­sa­kin.

Sa­moil­la lin­joil­la on Sa­la­ma-tii­min koor­di­naat­to­ri An­ne Dep­ner Suo­men Pu­nai­sen Ris­tin Ou­lun osas­tos­ta.

– Kel­lon kou­lun pi­lo­tis­ta on niin myön­tei­siä ko­ke­muk­sia, et­tä te­ki­sim­me erit­täin mie­lel­läm­me yh­teis­työ­tä myös mui­den Ou­lun kou­lu­jen kans­sa, Dep­ner vink­kaa.

– Odot­ta­van ai­ka on pit­kä. Koko ajan on ol­lut sel­lai­nen tun­ne, et­tä olem­me kii­tol­li­suu­den­ve­las­sa suo­ma­lai­sil­le, ja et­tä se pi­täi­si pääs­tä jol­la­kin ta­val­la kuit­taa­maan. Te­ke­mään jo­ta­kin jär­ke­vää ja hyö­dyl­lis­tä pel­kän odot­te­lun si­jaan. Sa­la­ma-Tii­mi tar­jo­si tä­hän eri­no­mai­sen mah­dol­li­suu­den, mie­het kiit­te­le­vät.

Title: Vs: 28-01-2018 Oululehti: Salama-Tiimi kitkee ennak­ko­luu­loja
Post by: anatall on 29.01.2018, 20:56:48
^^

QuoteKoko ajan on ol­lut sel­lai­nen tun­ne, et­tä olem­me kii­tol­li­suu­den­ve­las­sa suo­ma­lai­sil­le, ja et­tä se pi­täi­si pääs­tä jol­la­kin ta­val­la kuit­taa­maan.

Minullakin on sellainen vahva tunne että velassa olette suomalaisille veronmaksajille jotka lomailunne ovat kustantaneet. Mutta jos nyt tehdään sillä tavalla, että lähdette samantien takaisin sinne mistä olette tänne helpon elämän ja ilmaisen ylläpidon sekä naisten perässä tulleetkin, ettekä ikinä tule takaisin, niin olkoon tuo velka ainakin minun puolestani kuitattu.

Ja SPR. Kenen perkeleen riemuidiootin idea on viedä noita aikuisia miehiä kouluun jallittamaan alaikäisiä tyttöjä?
Mitä seuraavaksi? Viedään eläintarhasta sudet tutustumaan niityllä laiduntaviin lampaisiin?
Title: Vs: 28-01-2018 Oululehti: Salama-Tiimi kitkee ennak­ko­luu­loja
Post by: Blanc73 on 29.01.2018, 21:40:16
QuoteTän­ne on joka ker­ta tosi mu­ka­va tul­la, mie­het iloit­se­vat is­tah­ta­es­saan vä­li­tun­nin ajak­si kah­vi­ku­pin ää­rel­le opet­ta­jain­huo­nee­seen.
Onpa yllätys että aavikkokojootit viihtyvät yläaste- ja  lukiotyttöjen keskellä. Mitä helvettiä SPR?!
Title: Vs: 28-01-2018 Oululehti: Salama-Tiimi kitkee ennak­ko­luu­loja
Post by: MW on 29.01.2018, 21:55:38
Quote from: Blanc73 on 29.01.2018, 21:40:16
QuoteTän­ne on joka ker­ta tosi mu­ka­va tul­la, mie­het iloit­se­vat is­tah­ta­es­saan vä­li­tun­nin ajak­si kah­vi­ku­pin ää­rel­le opet­ta­jain­huo­nee­seen.
Onpa yllätys että aavikkokojootit viihtyvät yläaste- ja  lukiotyttöjen keskellä. Mitä helvettiä SPR?!

Täytyyhän hengenvaarallisen toivioretken päässä palkkio odottaa, ainakin alaikäisten lasten muodossa, compliments of SPR.

Sitten myöhemmin voidaan itkeä medialle niistä vaimoista ja lapsista, jotka oli ihan pakko jättää varmaan kuolemaan, kun Mustafa lähti iloitsemaan koulutyttöjen kanssa.

Tuota "iloitsemista", muuten käytettiin tuhannen ja yhden yön tarinoissa synonyyminä, arvaatte varmaan mille. Ainakin siinä kuusiosaisessa norjalaisten toimittamassa laitoksessa.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: f-35fan on 29.01.2018, 22:10:52
Kyllä Allah on taas näyttänyt voimansa ja hoitanut paratiisin neitsyet miehille!

Sanalla sanoen YÖKÖTTÄVÄÄ!
Miten joku edes julkeaa!
SPR pimppaa koulutyttöjä irakilaisille aikamiehille!

En halua olla missään tekemisissä enää SPR:n korruptoituneen koneiston kanssa.

Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest14935 on 29.01.2018, 22:20:38
Quote from: Vellamo on 29.01.2018, 22:15:07
Mikä hinku SPR:n ja seurakuntien tädeillä on Lähi-idän prinssejä on raahata päiväkoteihin ja kouluihin?
Tädit ei ole kelvanneet tai ovat loppuneet kesken niin etsivät nuorempia.
Title: Vs: 28-01-2018 Oululehti: Salama-Tiimi kitkee ennak­ko­luu­loja
Post by: Aksiooma on 29.01.2018, 22:27:08
Quote from: starsailor on 29.01.2018, 20:33:34
– Toi­min­ta jat­kuu ai­na­kin tä­män vuo­den lop­puun, kii­tos saa­mam­me Ou­lun kau­pun­gin kan­sain­vä­lis­ty­mis­ra­han. Sil­lä olem­me saa­neet kui­tat­tua vie­rai­den mat­ka- ja ruo­ka­ku­lut, Tuo­vi­nen ker­too ja toi­voo, et­tä yh­teis­työ sai­si jat­koa tu­le­vai­suu­des­sa­kin.

Tämä vetää aivan sanattomaksi. Matuille maksetaan matka- ja ruokakulut, että pääsevät nuorten naisten sekaan. Kansainvälistyminen toteutuisi varmasti paikallisella teräspajalla tai rengasliikkeessä tms.

Quote from: starsailor on 29.01.2018, 20:33:34
Kou­lu­vie­rai­lu­jen, ku­ten koko Sa­la­ma-Tii­min, ta­voit­tee­na on kit­keä en­nak­ko­luu­lo­ja, luo­da sil­to­ja ja li­sä­tä mo­lem­min­puo­lis­ta kun­ni­oi­tus­ta ja ym­mär­rys­tä eri syn­ty­pe­rää ole­vien ih­mis­ten vä­lil­lä sekä ak­ti­voi­da maa­han­muut­ta­jia.

Kyllä matut tuollaisessa hommassa nimenomaan aktivoituvat. Sitä voi vaan kuvitella kavereita, jotka ovat kävelleet molo pystyssä Euroopan läpi ja vielä ylämäkeen, niin kyllä siinä alkaa paineita olemaan kenellä tahansa. Sexual emergency on varma. Kyllä kaverit hakkaavat apinaansa kuin vierasta sikaa kylmän wc pöntön päällä iltaisin vokissa.

Quote from: starsailor on 29.01.2018, 20:33:34
Sa­la­ma-tii­mi­läi­set ovat osal­lis­tu­neet niin ala- kuin ylä­kou­lui­käis­ten op­pi­tun­neil­le.

Jep. Koko Menu tarjolla. Voi tätä idiotismin määrää. Sitten ihmetellään, miksi lähi-itäläiset raiskaavat niin paljon? Se ei välttämättä ole geneettinen ominaispiirre, mutta kun oikein viedään kädestä pitäen lihapatojen ääreen, niin kyllä siinä kovinkin vegaani sortuu lihan edessä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: MW on 29.01.2018, 22:31:15
Irakilaiset yksistään ovat järkyttävän yliedustettu ylimääräinen, kutsumaton populaatio suorittamassa seksirikoksia.

Ja SPR laahaa niitä alakouluihin tutustumaan tyttöihin. Ja lastentarhoihin, mm. Kangasala.

Mitä ihmeen satanisteja ne siellä SPR:ssä ovat?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Aksiooma on 29.01.2018, 22:41:30
Quote from: MW on 29.01.2018, 22:31:15
Irakilaiset yksistään ovat järkyttävän yliedustettu ylimääräinen, kutsumaton populaatio suorittamassa seksirikoksia.

Ja SPR laahaa niitä alakouluihin tutustumaan tyttöihin. Ja lastentarhoihin, mm. Kangasala.

Mitä ihmeen satanisteja ne siellä SPR:ssä ovat?

Lähi-itäläisten järkyttävä yliedustus raiskauksissa perustuu ihan vaan siihen tosiasiaan, että lähi-idässä ei saa seurustella ennen avioliittoa. Nuoret tytöt ovat kotona äidin kanssa ja jos menevät kadulle, ovat kaavutettuja ja vieressä kävelee veli tai isä tai joku muu sukulaismies, jonka saat kimppuusi, jos flirttailet naiselle. Kun sinut on hakattu tai tapettu, naisen isä tai veli tappavat tyttären, koska tytär on häpäissyt koko suvun.

Tuon takia homoseksuaalisuus on kovin yleistä nuorten miesten keskuudessa islamistisissa maissa ja eläimiin sekaantuminen. Se on aivan luonnollista, että nuorella miehellä hormoonit hyrräävät ja siksi homoilevat ja sekaantuvat eläimiin, koska ei ole muuta tarjolla. Netti on täynnä videoita, missä lähi-itäläiset yhtyvät vuohiin ja kameleihin.

Nyt kun kaverit ovat tulleet Eurooppaan - kutsumatta - niin sekoavathan kaverit täällä, koska naiset kävelevät melkein puolialastomina kaduilla ja rannoilla. Siihen sitten vaan pari islamin doktriinia vääräuskoisista jne. niin kyllä siinä kynnys raiskauksiin laskee merkittävästi.

Kaiken tämän saa aikaan perverssi islam.

Sen takia en ymmärrä tällaista täysin naiivia touhua, että näitä kavereita viedään nuorten naivien naisten sekaan, koska myös heillä hormoonit hyrräävät. Vähän kuin veisin suden kanalaan ja odottaisi, että suden ja kanojen välille syntyisi jotain "siltoja" ja sudet ja kanat alkaisivat ymmärtämään toisiaan paremmin. VMP.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Syämmistynyt on 29.01.2018, 23:00:31
#metoo. Miksi Punainen Risti ja koulu opettavat tytöille, että mies saa lyöttäytyä seuraan ja käyttäytyä hämmentävästi, eikä häntä kohtaan saa käyttäytyä epäilevästi tai varautuneesti, koska hän on turvapaikanhakija?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Aksiooma on 29.01.2018, 23:04:56
Twitterissä sain seuraavaa tietoa tästä Oulun hankkeesta

Salama Tiimin organisaattoreista on tämä islamiin kääntynyt YLE:n toimittelija Iita Pirttikoski:

MV-Lehti
Ylen toimittaja kääntyi muslimiksi (http://mvlehti.net/2017/02/11/ylen-toimittaja-kaantyi-muslimiksi/)

Yksi Salama Tiimin jäsenistä on surullisen kuuluisa Osama Al-Ogaili:

Iltalehti
Irakilainen Osama pakeni kodistaan - "menetin perheeni, ystäväni, maineeni, kotini ja urani" (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020921083973_uu.shtml)

MV Lehti
Ylen muslimitoimittaja Pirttikoski teki ylistysjutun irakilaisesta uskonveljestään – mies osoittautui valehtelevaksi kusipääksi (https://mvlehti.net/2017/02/12/ylen-muslimitoimittaja-pirttikoski-teki-ylistysjutun-irakilaisesta-uskonveljestaan-mies-osoittautui-valehtelevaksi-kusipaaksi/)

MV Lehti
Ylen muslimitoimittaja Pirttikosken patologisesti valehteleva kotijihadisti Osama Al-Ogail vie valtamediaa kuin pässiä narussa (https://mvlehti.net/2017/02/15/ylen-muslimitoimittaja-pirttikosken-patologisesti-valehteleva-kotijihadisti-osama-al-ogail-vie-valtamediaa-kuin-passia-narussa/)
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: valla_valla on 29.01.2018, 23:48:23
^ Mistä sille vahvistus, että se osama olis tuossa salamatiimissä?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: migri on 29.01.2018, 23:51:08
Quote from: valla_valla on 29.01.2018, 23:48:23
^ Mistä sille vahvistus, että se osama olis tuossa salamatiimissä?
http://salamatiimi.fi/home/

Huom: sivut aiheuttaa pahoinvointia ym... omalla vastuulla siis.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Aksiooma on 29.01.2018, 23:52:28
Quote from: valla_valla on 29.01.2018, 23:48:23
^ Mistä sille vahvistus, että se osama olis tuossa salamatiimissä?

[tweet]958076521964548096[/tweet]

Tuolta kaverilta voi kysyä Twitterissä, onko hänellä jotain lähdettä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: valla_valla on 29.01.2018, 23:53:57
Voi veikkonen välleesä, tässä on taas käsillä niin pöljä juttu että...
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest14935 on 30.01.2018, 00:11:58
Quote from: migri on 29.01.2018, 23:51:08
http://salamatiimi.fi/home/

Tuo jo hauska:
QuoteThe Holocaust Memorial Day
The University of Oulu had program on the Holocaust Memorial Day. An asylum seeker was asked to give a speech to honor the day.
"The speech was perfect, it could not have been any better" – Saara, The Humanistic guild
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Läpsyttelijä on 30.01.2018, 09:08:31
 Komissario Pekka Pirttikoski on tämän Iitan faija. Pekka oli v.2016 karkoitettujen palautuslennoilla operatiivisena keulana. Vaimolla ja pojalla oli muhoksella perhekoti, joka myytiin isommalle toimijalle. Vaimolla joku 25v. nuorempi irakkiläpsy miesystävänä nykyään. Mielenkiintoinen dynamiikka perheessä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: td on 31.01.2018, 00:38:53
Kempeleessä ei toimittu noin hienolla lapsiin vetoavalla nimellä kuten "Salama-tiimi". Muuten toiminta oli yhtä tehokasta.

Luulisi tuolla "tiimillä" olevan jo hieman uskottavuusongelmia historiansa takia. Lieköhän joku viitsii tulostaa ketjussa aiemmin mainittuja juttuja paikallisten kauppojen ja koulujen ilmoitustauluille mainosmielessä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 17.02.2018, 15:42:42
Jenna Simula kirjoittaa Lärvikirjassa

QuoteSaan jälleen pöyristyneitä yhteydenottoja, kun päiväkodeissa ja kouluissa vierailee turvapaikanhakijoita, joiden taustat ei tunnetusti ole tiedossa, ja joilla ei vielä ole edes turvapaikkapäätöstä. Emme siis edes tiedä, ketä nuo ihmiset ovat, mitä he ovat tehneet, tai mitkä heidän motiivinsa ovat. Lasten lähelle ei pitäisi päästää tällaisia henkilöitä missään olosuhteissa.

Viimeisimmän palautevyöryn taustalla on esikoto-hankkeen tiimoilta järjestetyt vierailut päiväkoteihin. Esitin syksyllä, että Oulun kaupunki ei enää rahoittaisi hanketta, mutta se ei saanut kaupunginhallituksessa kannatusta. En voi ymmärtää, miksi ylipäänsä käytämme rahaa esikotouttamiseen, kun tilastojen valossa suurin osa turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen, eikä heillä näin ollen ole mitään syytä olla Suomessa.

Aion jättää seuraavassa valtuuston kokouksessa aloitteen, ettei turvapaikanhakijoita tule päästää vierailemaan päiväkoteihin tai kouluihin. Ei esikoto-hankkeen, SPR:n tai kenenkään muunkaan toimesta.
https://www.facebook.com/ainoahelmi/posts/2092476634112140
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Kukko on 17.02.2018, 16:30:40
^PT-Media kirjoittaa tänään aiheesta:

QuoteOulussa vierailutetaan taas afgaani- ja irakilaismiehiä pikkulasten päiväkodeissa

Facebookista löytyy ESIKOTO-hanke-nimisen organisaation Facebook-sivu. ESIKOTO nimensä mukaan esikotouttaa kolmansista maista Suomeen tulleita miehiä. Hanke on kytköksissä Oulun Diakonissalaitokseen, ts. toimii sen alaisuudessa. Pääpaikkana on Pohjois-Pohjanmaa ja toimintaa on Oulussa, Kempeleessä, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Kuusamossa.

Vuolleoulu.fi-sivuilla kerrotaan, että ESIKOTO-hankkeessa pyritään aktivoimaan turvapaikanhakijoita ja tuotetaan mielekästä toimintaa vastaanottokeskuksissa makaaville miehille.

Minkälaistako ohjelmaa tämä ESIKOTO on sitten harjoittanut?

No ainakin päiväkoteihin on viety irakilaisia ja afgaaneja tutustumaan suomalaisiin pikkulapsiin. Allaolevassa päivityksessä 9. helmikuuta kerrotaan, kuinka afgaanit ja irakiaanot ovat olleet Oulussa Linnanmaalla leikittämässä lapsia. Päivitykseen on aikuisen tekemänä kerrottu ikäänkuin lasten suusta: "Parasta oli, kun te tulitte meijän kans leikkimään, saatiin uusia kavereita!"
........
https://pt-media.org/2018/02/17/oulussa-vierailutetaan-taas-afgaani-ja-irakilaismiehia-pikkulasten-paivakodeissa/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: valla_valla on 17.02.2018, 18:05:19
^ Tuosta nousee lähipäivinä Oulun suunnalla iso mötäkkä, sillä aika monella keitti nyt yli. Vierailuttavat jumankauta ikänsä, nimensä, taustansa ja kaiken valehtelevia kehareita lasten päiväkodeissa.

Tai enpä tiedä... tämä ei ole ensimmäinen, tuskin viimeinenkään.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: guest12632 on 17.02.2018, 20:04:39
Onhan tuo todella irvokasta toimintaa. Täytyy muistaa, että lähes ainoa varma tieto tuosta miesjoukosta on, että heidän esikuvansa on profeetta Muhammed, jolla tunnetusti oli 9v lapsimorsian. :facepalm:
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Kapseli on 17.02.2018, 20:21:24
Mitä asiaa edistää täysin tuntemattomien miesten raahaaminen päiväkotiin? Ainoastaan kieroutunut tättähäärä voisi tällaisesta unelmoida tiedostaen, että lasten naiminen vaimoksi on tuolla päin enemmän muodissa kuin täällä.

Miksi eivät vie naisten saunaan tutustumaan? Tai Valiolle katsomaan kun maito valuu putkesta. Mikä pihvi? Tuonkin ajan olisivat voineet käyttää vaikka kotiinpaluun suunnittelemiseen.

Edit: ketuttaa kun tuntuu, että mielisairaat tättähäärät ohittavat kaikki protokollat kaikessa toiminnassa mikä liittyy turvapaikanhakijoihin.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: -PPT- on 17.02.2018, 21:38:52
Tuohan on aivan kertakaikkiaan omituista että noita geeliläpsyttelijöitä aivan tarkoituksella tyrkytetään vierailuille kouluihin ja päiväkoteihin. Varmasti jotkut läpsyttelijät itsekin ihmettelevät asiaa.

Tuosta pakkomielteestä tunkea läpsyttelijöitä lasten keskelle voisi joku likaisemman mielikuvituksen omaava sanoa jotain tiettyä mieleen tulevaa. No, onneksi itselläni ei ole likaista mielikuvitusta.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Mr.Reese on 17.02.2018, 21:46:08
Kuka ottaa vastuun, jos jotain tapahtuu? Ei kukaan, arvaan. Mutta poliisinkin mukaan pitää saada heidän tutustua prinsessoihimme.  :P
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: akez on 17.02.2018, 22:00:21
Quote from: Kukko on 17.02.2018, 16:30:40
Vuolleoulu.fi-sivuilla kerrotaan, että ESIKOTO-hankkeessa pyritään aktivoimaan turvapaikanhakijoita ja tuotetaan mielekästä toimintaa vastaanottokeskuksissa makaaville miehille.

Ei ole sattunut näille suomalaispuupäille juolahtamaan mieleen, että millaisia terrori-iskuja Eurooppaan soluttautuneet islamistit haaveilevat tekevänsä?

No tietenkin sellaisia, jotka järkyttävät, lamaannuttavat ja tyrmistyttävät väestöä pahiten.

Mikä kohde olisi tällaista iskua varten vielä parempi kohde kuin jokin koulu (kuten Beslanissa Venäjällä), konsertti tai ihmisten päälle ajeleminen kauppakaduilla?

Nyt tarjotaan taustaltaan täysin tuntemattomille henkilöille mahdollisuutta tutustua paikkoihin jo ennakkoon. Sitten kun se väistämätön eräänä päivänä realisoituu, niin mitä vastuuhenkilöt Suomessa aikovat sitten tehdä? Itsemurhanko, kun taakka käy liian raskaaksi kantaa?

Eräs suositus: Ajatelkaa jo ennakkoon sitä mitä olette tekemässä. Riittävästi informaatiota löytyy jo Euroopan lehdissä.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Nyymi on 18.02.2018, 20:58:54
Joke / woke -meemi ei ole täysin hallussa, mutta yritetään:

Joke: "Työ päiväkodissa on niin vaativaa ja vastuullista, että yliopistotutkinto on täysin välttämätön ja palkka sen mukaan."

Woke: "Tervetuloa satunnaiset irakilais- ja afgaaniäijät leikittämään lapsia!"

:P
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Elemosina on 19.02.2018, 07:20:07
Kokeilenpas:

Joke: Älä tuo sairasta lasta päiväkotiin, jotta ei tartu muihinkin.
Woke: Tuo vaan tuberkuloosia tai mitälie eksoottista tautia sairastava turvapaikanhakija päiväkotiin, ei haittaa mitään.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: JT on 19.02.2018, 10:24:46
Quote from: Riukulehto on 17.02.2018, 15:42:42
Jenna Simula kirjoittaa Lärvikirjassa

Quote
Aion jättää seuraavassa valtuuston kokouksessa aloitteen, ettei turvapaikanhakijoita tule päästää vierailemaan päiväkoteihin tai kouluihin. Ei esikoto-hankkeen, SPR:n tai kenenkään muunkaan toimesta.
https://www.facebook.com/ainoahelmi/posts/2092476634112140

Erittäin hyvä veto. Suvakkijärjestöt eivät kanna mitään vastuuta aiheuttamistaan tragedioista, joten kantakoon vastuun ne suvakkipuolueet, jotka kannattavat muukalaisten tutustuttamista lapsiin kunnallisissa kouluissa ja päiväkodeissa.

Kempeleen raiskaustapauksessa turvapaikanhakijat oli tutustutettu paikallisiin koululaisiin, joista valikoitui raiskattava tyttö. Raiskaus tapahtui pyörätien laidalla. Tästä tapahtumasta ei näköjään Oulussa ole opittu isossa kuvassa yhtään mitään.

Persujen kannattaa tehdä mahdollisimman näyttävä pesäero niihin, jotka haluavat yhä kannattaa lasten altistamista muukalaisille, ja pitää asiaa esillä Oulussa.

Iso kiitos Jenna Simulalle.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: JT on 20.02.2018, 18:01:54
Turvapaikanhakijoiden paikka ei ole päiväkodeissa

Oulun ja Kainuun Perussuomalaiset Nuoret ovat hämmästyneitä taannoisista sosiaalisessa mediassa levinneistä tiedoista, joiden mukaan erilaiset turvapaikanhakijoiden kotouttamishankkeet ovat vierailleet Oulussa ainakin yhdessä koulussa ja päiväkodissa. Vuoden 2015 tapahtuneen turvapaikanhakijatulvan jälkeen on käyty paljon julkista keskustelua siitä, etteivät maahan tulevat henkilöt aina kerro taustojansa rehellisesti, eikä heidän henkilöllisyydestä voida olla varmoja – vielä myönteisen turvapaikkapäätöksen jälkeenkään.

– On käsittämätöntä, että lasten pariin päästetään sellaisia henkilöitä, joiden taustat tai motiivit eivät ole tiedossa, järjestön puheenjohtaja, Oulun kaupunginvaltuutettu Jenna Simula sanoo.

Turvapaikanhakijoiden esikotouttamista edistävä Esikoto-hanke vieraili helmikuussa yksityisessä päiväkodissa Oulussa. Hanke keskittyy nimensä mukaan esikotouttamiseen, jonka Oulun ja Kainuun Perussuomalaiset Nuoret näkevät jo lähtökohtaisesti turhana rahasyöppönä.

– Turvapaikanhakijoista todella iso osa saa lopulta kielteisen päätöksen. Miksi me yritämme kotouttaa heitä yhteiskuntaamme, kun iso osa ei saa oleskelulupaa, järjestön varapuheenjohtaja Minna Partanen kysyy.

Sosiaalisessa mediassa keskustelu turvapaikanhakijoiden vierailuista lasten pariin on herättänyt hyvin kiivasta keskustelua, ja mielipide on tullut hyvin selväksi.

– Hankkeiden toimijat ovat hyvin naiiveja ja edesvastuuttomia. Lasten on saatava olla turvallisessa ympäristössä ilman turhia riskejä. Tällaiset vierailut on lopetettava heti alkuunsa, ja ihmisten otettava järki käteen, Simula jatkaa.

Oulun ja Kainuun Perussuomalaiset Nuoret vaatiikin kuntia linjaamaan, ettei päiväkoteihin tai kouluihin tule päästää vierailemaan sellaisia henkilöitä, joiden taustoja ei varmuudella kyetä selvittämään. Koulut ja päiväkodit eivät ole oikea paikka turvapaikanhakijoiden kotouttamiselle.

Lisätietoja:
Jenna Simula, puheenjohtaja
jenna.simula(at)gmail.com

http://www.ps-nuoret.fi/oulu/kannanotot/turvapaikanhakijoiden-paikka-paivakodeissa
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Uimakoulutettava on 20.02.2018, 18:25:42
Quote from: valla_valla on 17.02.2018, 18:05:19
^ Tuosta nousee lähipäivinä Oulun suunnalla iso mötäkkä, sillä aika monella keitti nyt yli.

Tai enpä tiedä... tämä ei ole ensimmäinen, tuskin viimeinenkään.

Lol, lyövätkö lapsoset päiväkodeissa leikkiä juuri Oulun vastaanottokeskukseen siirrettyjen "erityisen haasteellisten" turvattomien turvanhakijaköriläiden kanssa, joista jopa lafkaa johtava suvaitsevainen oli huolissaan... :roll:

Quote

Oulun vastaanottokeskuksen johtaja: "Pitääkö tässä maassa aina odottaa, että jotain pahaa tapahtuu?"

6.10.2017

Kansanaho: Toistuvasti aggressiivisia ihmisiä ei saada mihinkään lukkojen taa 😣 Pitääkö tässä maassa aina odottaa, että jotain pahaa tapahtuu?

Kommentoija: Vokista toiseenkaan siirtäminen ei ole paras ratkaisu.Sitä on paljon käytetty tähän asti.Minne tällä hetkellä siirretään ongelmatapaukset?

Kansanaho: #OulunVOK'iin. Jos meillä ei pärjää, vaihtoehtoja ei vok-järjestelmässä ole eikä säilölaista ole mitään apua=ei saada säilöön. Entäs sitten?

https://www.kansalainen.fi/oulun-vastaanottokeskuksen-johtaja-pitaako-tassa-maassa-aina-odottaa-etta-jotain-pahaa-tapahtuu/

Hei Oulu, entä edistäisikö esikotoutusta kaupungin toimiminen vaikka avioliittovälittäjänä? Lähi-idän viranomaiset varmasti konsultoivat mielellään!  :) :flowerhat:

Olen aina ajatellut, että ritvaviljasmaisesti mokuttava ja euroja hurmoksellisesti polttava pääkaupunkiseutu tai vastaavan tiedostavainen Turku olisi Suomen edesvastuuttomin ja naurettavin paikka, mutta ei, ehkäpä sipilöivä pohjoinen vie sittenkin voiton Suomen tuhoamistalkoissa?
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: qwerty on 26.02.2018, 15:42:19
[tweet]968110516488081408[/tweet]
[tweet]960860071067561984[/tweet]

YT: Kaupunginvaltuuston kokous 26.2.2018 klo 17 (https://www.youtube.com/watch?v=LzEhIf98YuA)
Esityslista / 26.2.2018 / Kaupunginvaltuusto (http://asiakirjat.ouka.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=14798)
Kohta 4 Yhdessä kotoutuva Oulu - Oulun kaupungin kotouttamisohjelma 2018-2021

Asia on jo ollut kaupunginhallituksessa, jossa Päätösesitys
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Yhdessä kotoutuva Oulu – Oulun kaupungin kotouttamisohjelman 2018 – 2021.

Päätös
Keskustelun kuluessa Jenna Simula esitti Matias Ojalehdon kannattamana 17 muutosesitystä:
Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kaupunginjohtajan päätösesityksestä poikkeavia kannatettuja esityksiä, on suoritettava äänestys

Hävisi kaikki. Yleisimmin joko 10-2 tai 9-3. Tämä oli tasaisin.
QuoteMuutosesitys 3
Jenna Simula esitti Matias Ojalehdon kannattamana, että sivulle 11 kohdan 2.1. ensimmäisen kappaleen jälkeen lisätään teksti: "Suomen kielen oppimiseen kannustetaan, jotta tarve tulkkauspalveluiden käytölle vähenisi."

Kaupunginjohtajan päätösesitystä kannatti seitsemän (7) jäsentä (Kyösti Oikarinen, Jaana Isohätälä, Jenni Pitko, Mikko Salmi, Tuija Pohjola, Hilkka Haaga, Mikko Raudaskoski) ja Jenna Simulan esitystä kannatti neljä (4) jäsentä (Matias Ojalehto, Minna ÅmanToivio, Jarmo J. Husso, Jenna Simula). Yksi jäsen (Juha Huikari) äänesti tyhjää.

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on hyväksynyt äänin 7 – 4 kaupunginjohtajan päätösesityksen.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 27.02.2018, 00:34:08
Jenna Simula kirjoittaa Lärvikirjassa:

QuoteTeimme (minä, Sebastian Tynkkynen ja Matias Ojalehto) valtuustossa yhteensä 32 muutosesitystä kotouttamisohjelmaan, joista äänestettiin. Kaksi meni läpi, ja useissa oli kannattajia eri puolueista. Jatketaan siis maahanmuuttoasioiden jumppaamista. Ehkä typerintä oli kuulla käytäväpuheita, joissa oli kehuttu aloitteitani, mutta todettu ettei niiden puolesta voi äänestää, koska ovat persun tekemiä. Tehtäisiinkö jatkossa äänestyspäätökset sen mukaan, mitä mieltä itse asiasta on?
https://www.facebook.com/ainoahelmi/posts/2103935452966258
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 02.03.2018, 11:25:53
Quote from: Mikko pa on 04.03.2017, 23:41:43
Quote from: Riukulehto on 23.02.2017, 14:35:37
Tulevana lauantaina hiihdetään Tervahiihto 86 km Utajärveltä Ouluun. Moniosaajia kärrätään mukaan talkootehtäviin.

QuoteTurvapaikanhakijoita talkootöissä Tervahiihdossa!

Tänä vuonna ei ole pulaa innokkaista vapaaehtoisista: Tervahiihto tarjosi talkootyötehtävät ja kymmenet turvapaikanhakijat Vuolteen ESIKOTO-osahankkeessa vastasivat kutsuun. Tervahiihtoviikonloppu tuo iloa monen vastaanottokeskuksessa elävän ihmisen huolien täyteiseen elämään. Hymyillään kun tavataan!
https://www.facebook.com/tervahiihto/photos/pb.457473100979693.-2207520000.1487852966./1384451131615214/?type=3&theater

Ouluun on näköjään siirretty/siirtynyt aika haasteelliinen turvapaikanhakija. Rankat epäilyt on niskassa....

"KRP: Epäilty terrorismipidätys Suomessa – liittyy joukkomurhaan"

Keskusrikospoliisi tiedottaa, että Vaasan seudulla on tänään pidätetty terroristisesta murhasta ja sotarikoksesta epäilty mies.
Epäilty on irakilainen mies, joka tuli Suomeen viime syksynä. Epäilty teko on tapahtunut osana Irakin vuoden 2014 Camp Speicherin joukkomurhaa, jossa ISIS-joukot ja heidän liittolaisensa surmasivat eri arvioiden mukaan 1000–1700 Irakin armeijan sotilaskoulutuksessa ollutta henkilöä.

Esitutkinnassa tehdään tiivistä yhteistyötä Irakin viranomaisten kanssa, poliisi kertoo.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202060-krp-epailty-terrorismipidatys-suomessa-liittyy-joukkomurhaan?ref=suosituimmat

Tämä tyyppi oli pitkään vangittuna mutta nyt näköjään jakaa mitaleja Oulussa
Huomenna hiihdetään taas Tervahiihto. Esikotolaisia jälleen mukana talkootehtävissä. https://www.facebook.com/tervahiihto/videos/1769154749811515/
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 03.03.2018, 18:41:05
Quote from: qwerty on 26.02.2018, 15:42:19
YT: Kaupunginvaltuuston kokous 26.2.2018 klo 17 (https://www.youtube.com/watch?v=LzEhIf98YuA)
Esityslista / 26.2.2018 / Kaupunginvaltuusto (http://asiakirjat.ouka.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=14798)
Kohta 4 Yhdessä kotoutuva Oulu - Oulun kaupungin kotouttamisohjelma 2018-2021
Oulun kotouttamisohjelman käsittelyn parhaat palat https://www.youtube.com/watch?v=i5vgMbqaio0
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 01.10.2018, 11:06:05
QuoteUusi säilöönottoyksikkö perustetaan Ouluun
 
1.10.2018 10.35

Oulun vastaanottokeskuksen yhteyteen Heikinharjuun perustetaan säilöönottoyksikkö. Tavoitteena on, että tilat ovat käytössä kesällä 2019. Paikkoja yksikössä tulee olemaan 30.

Oulun säilöönottoyksikkö perustetaan, koska säilöönottopaikkoja tarvitaan lisää. Suomessa on tällä hetkellä kaksi säilöönottoyksikköä, yksi Helsingissä Metsälässä ja toinen Konnunsuolla Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä. Näissä on yhteensä 109 paikkaa.

Ulkomaalainen voidaan määrätä suljettuun säilöönottoyksikköön esimerkiksi silloin, jos on odotettavissa, että hän piilottelisi välttyäkseen käännyttämiseltä tai maasta karkottamiselta. Säilöönotto voidaan tehdä myös silloin, kun se on tarpeellista epäselvän henkilöllisyyden tai matkareitin selvittämisen takia.

Päätökset säilöönotosta tekee poliisi tai Rajavartiolaitos. Maahanmuuttovirasto vastaa yksiköiden käytännön toiminnasta, valvonnasta ja ohjauksesta.
https://migri.fi/artikkeli/-/asset_publisher/uusi-sailoonottoyksikko-perustetaan-ouluun
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 01.10.2018, 17:24:06
^ Kaupunginvaltuutettu Jenna Simula kommentoinut säilöönottoyksikön tuloa kaupunkiimme.

QuoteTässä taas saavat oululaiset repiä hiuksia päästään, kun säilöönotettavien henkilöiden vaatimien tilojen vuoksi Heikinharjun vastaanottokeskuksesta siirretään noin 100 turvapaikanhakijaa heille vuokrattuihin kerrostaloasuntoihin. Vastaanottokeskustoiminta ei todellakaan kuulu asutuksen keskelle saati kerrostaloihin.
https://www.facebook.com/ainoahelmi/photos/a.2341524675874000/2412522878774179/?type=3&permPage=1
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 31.10.2018, 13:07:05
QuoteKotoa kouluun - uusi maahanmuuttajakoulutus ja uusi kansainvälinen kuoro Oulu-opistossa

JULKAISTU 31.10.2018
Kotoa kouluun – uusi maahanmuuttajakoulutus aloittaa Oulu-opistolla

Kansalais- ja työväenopistoissa on voitu vuoden 2018 alusta järjestää uudenlaista aikuisille maahanmuuttajille suunnattua lukutaitokoulutusta, sillä uudistuksen myötä aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutus siirtyi vapaan sivistystyön uudeksi koulutustehtäväksi.

Uusi maahanmuuttajakoulutus (UMAKO) on tarkoitettu kotoutumisajalla oleville maahanmuuttajille, jotka tarvitsevat joustavaa ja toiminnallista lukutaidon opetusta ja joiden kotoutumissuunnitelmaan on kirjattu tarve lukutaitokoulutukseen. Kohderyhmänä ovat ne maahanmuuttajat, joita perinteinen luku- ja kirjoitustaidon koulutus ei ole riittävän hyvin pystynyt tukemaan ja joille osa-aikainen opiskelu on kokopäiväistä opiskelua parempi vaihtoehto. Aiemmin koulutustarjonnan katveeseen ovat jääneet lähes täysin esimerkiksi kotona olevat vanhemmat.

Oulu-opistossa uusi maahanmuuttajakoulutus on käynnistynyt lokakuussa 2018 ja se on saanut nimekseen Kotoa kouluun. Oulu-opiston lukutaitokoulutukseen pyritään saamaan erityisesti kotona lapsia hoitavia vanhempia. Vanhemman luku- ja kirjoitustaidon ja suomen kielen koheneminen kotouttaa koko perhettä. Koulutukseen osallistuminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi: vanhempia autetaan lasten hoitopaikan saamisessa ja pienet lapset voivat tulla tunnille mukaan.

Luku- ja kirjoitustaidon opetusta annetaan Terva-Toppilan koulun tiloissa (Koskelantie 49, 90520 Oulu) maanantaista torstaihin klo 9.00-12.00. Opiskelijoille tarjotaan koululounas. Tämän lisäksi opiskelija osallistuu oman mielenkiintonsa ja harrastuneisuutensa perusteella opiston kursseille, kuten taito- ja taideaineiden kursseille, ja oppii käytännön työskentelyn kautta suomen kieltä funktionaalisesti. Uusia opiskelijoita otetaan mukaan pitkin syksyä.

Oulu-opistossa on aloittanut myös uusi kansainvälinen kuoro

Oulu-opistossa on aloittanut myös uusi kansainvälinen kuoro, joka on kokoontunut jo yhden viikonlopun aikana. Kuoroon mahtuu uusia musiikinharrastajia. Musiikki yhdistää ihmisiä hänen kansallisuudestaan riippumatta, onhan musiikin kieli kaikille yhteinen kieli. Uuden kuoron ohjelmisto muotoutuu kuorolaisten toiveiden mukaan. Kuoron ohjaajana on Anna-Leena Koldits ja se kokoontuu Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiolla Hollihaassa (Maunonkatu 1, 90100 Oulu) seuraavan kerran 10.-11. marraskuuta. Kuoro jatkaa kevätkaudella jos siihen saadaan riittävästi osanottajia. Kuorosta löytyy lisätietoa Oulu-opiston nettisivuilta.

Lisätietoja
Kotoa kouluun -maahanmuuttajien koulutuksesta: Ilona Ruohomäki p. 050 468 1558
Kansainvälisestä kuorosta: Esa Lappi p. 040 555 0065
https://www.ouka.fi/oulu/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Pullervo on 05.11.2018, 15:49:59
Ei tullut säilöönottokeskusta, ei liivejä, ei kalukukkaroa...

Ei perusteta, kun ei kuulemma ole tarvetta. Jos olisi säilöönottokeskuksia, niin voisi pitää enemmän palautettavia niissä kadulta poissa ja keräämässä motivaatiota palaamiselle. Kuka silloin tekisi kaikki ne työt, joita kukaan ei tee.

https://migri.fi/artikkeli/-/asset_publisher/oulun-vastaanottokeskukseen-muunneltavat-tilat-erillista-sailoonottoyksikkoa-ei-perusteta

Quote from: Migri/tiedoteOulun vastaanottokeskukseen muunneltavat tilat – erillistä säilöönottoyksikköä ei perusteta (5.11.2018)

Oulun vastaanottokeskuksen tiloja on päätetty kehittää niin, että osa tiloista on tarvittaessa mahdollista muuntaa säilöönottopaikoiksi.

Oulun Heikinharjuun on aiemmin suunniteltu uutta säilöönottoyksikköä. Uusille säilöönottopaikoille on kuitenkin tällä hetkellä ennakoitua vähemmän tarvetta, joten erillistä uutta yksikköä ei nyt perusteta.

– Tavoite on, että käytämme tiloja mahdollisimman tehokkaasti. Kun säilöönottopaikoille ei ole tarvetta, käytämme tiloja normaalisti vastaanottokeskuksena. Monikäyttötilat mahdollistavat sen, että pystymme reagoimaan nopeasti, jos säilöönottopaikkojen tarve kasvaa, apulaispäällikkö Raimo Pyysalo kertoo.

Suomessa on tällä hetkellä kaksi säilöönottoyksikköä, yksi Helsingissä Metsälässä ja toinen Konnunsuolla Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä. Näissä on yhteensä 109 paikkaa. Ouluun on suunnitelman mukaan mahdollista perustaa nopeasti noin 30 lisäpaikkaa.

Ulkomaalainen voidaan määrätä ulkomaalaislain nojalla suljettuun säilöönottoyksikköön, jos on esimerkiksi odotettavissa, että hän piilottelisi välttyäkseen käännyttämiseltä tai maasta karkottamiselta. Säilöönotto voidaan tehdä myös, jos se on tarpeellista epäselvän henkilöllisyyden tai matkareitin selvittämisen takia.

Maahanmuuttovirasto vastaa yksiköiden käytännön toiminnasta, valvonnasta ja ohjauksesta. Päätökset säilöönotosta tekee poliisi tai Rajavartiolaitos.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: internetsi on 07.11.2018, 19:53:15
Ei ole tarvetta? Viroon tuli arabitsunamin aikaan 250 turvapaikanhakijaa ja heillä on 80 paikkaa säilöönottokeskuksessa. Se on 14% enemmän kapasiteettia kuin Suomella, jonne tuli silloin 13 000% enemmän turvapaikanhakijoita.
Title: Vs: Oulu: Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja vastaanottokeskukset
Post by: Riukulehto on 17.02.2020, 13:41:13
Quote from: Riukulehto on 13.03.2017, 18:41:28
https://www.ouka.fi/oulu/nuoret/oululovesme
Perjantain 17.3 Oulu Loves Me tapahtuman juontajana näyttää olevan Kati "näin estät raiskauksen" Jurkko. Nainen ehdolla valtuustoon demareiden listalta. Käsittämätöntä, että kunnallisvaaliehdokas saa olla juontamassa. Pistin palautetta tuolta -> https://e-kartta.ouka.fi/efeedback . Laittakaa muutkin.
Varavaltuutettu Jurkko on loikannut Kokoomukseen.
QuoteJurkon mukaan Kokoomuksen kautta on mahdollista toimia tehokkaimmin niiden tavoitteiden ja päätösten edistämiseksi, jotka hän kokee tärkeiksi. "Oululaisten tavallinen hyvä arkihan koostuu lukemattomista erilaisista palasista. Päättäjien tulee kyetä laittamaan kokonaisuus kuntoon, sillä hyvinvointi ja viihtyisä kaupunki ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Yrittäjyys on yksi keskeinen keino luoda oululaisten arkeen vahvaa kivijalka ja koen, että Kokoomuksen joukkueessa on Oulun kunnallispolitiikassa paras väylä vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin. Kokoomuksen toiminnassa on hyvä ja postiivinen henki päällä."
https://www.pohjois-pohjanmaankokoomus.fi/2020/02/17/kati-jurkko-siirtyy-kokoomukseen/

Näin estät raiskauksen presents by Kati Jurkko -> https://www.youtube.com/watch?v=KC0MzJl4p4Y