Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: koli on 15.08.2015, 20:10:20

Title: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: koli on 15.08.2015, 20:10:20
QuoteEpätoivoiset turvapaikanhakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedoniassa

Makedonialaisesta pikkukaupungista Gevgelijasta on muodostumassa uusi solmukohta Välimeren ylittäneille siirtolaisille ja turvapaikanhakijoille.

Punaisen Ristin arvioiden mukaan kaupunkiin saapuu Kreikan rajan yli nyt noin 2 000 ihmistä päivässä, kun heitä joitakin viikkoja sitten saapui puolet vähemmän, kertoo uutistoimisto Reuters.

Muun muassa Syyriasta, Afganistanista ja Irakista pakenevat ihmiset pyrkivät Gevgelijan kautta Serbiaan ja sieltä Unkariin, Schengen-alueelle.

Gevgelijasta onkin tulossa Kreikan Kosin ja Ranskan Calais'n kaltainen kaupunki, jossa turvapaikanhakijat ja siirtolaiset odottavat mahdollisuutta päästä jatkamaan toisiin osiin Eurooppaa. Gevgelija sijaitsee Thessalonikista Makedonian pääkaupunki Skopjeen ja edelleen Serbian pääkaupunkiin Belgradiin johtavan valtatien varrella.

Kaaos Gevgelijan rautatieasemalla kuvastaa ihmisten hätää.

Pikkulapsia työnnetään sisään Belgradiin suuntaavien junien ikkunoista ja aikuiset tuuppivat toisiaan päästäkseen hyppäämään liikkeelle lähtevien junien kyytiin, Reuters kuvailee. Muutama poliisi seuraa vieressä, mutta ei puutu tilanteeseen.

Kiire on kova: Unkari rakentaa nelimetristä aitaa Serbian vastaiselle rajalleen, ja aidan pitäisi valmistua jo elokuun lopussa.

Kansainvälisiä junia kulkee kaupungin läpi päivässä pari–kolme, ja jokaiseen yrittää tuhansia ihmisiä. Perjantaina nuori poika loukkaantui pahoin kiivettyään voimalinjapylvääseen tähystämään junia ja saatuaan voimakkaan sähköiskun.

Ratapiha on muuttunut toriksi, Reuters kuvailee. Makedonialaiset kaupittelevat siellä juomia, leivonnaisia ja tupakkaa, joihin monilla ei tosin ole varaa.

Makedonia ja "Makedonian Las Vegasiksi" kutsuttu, kasinoistaan tunnettu Gevgelija ovat nostaneet kädet pystyyn: niiltä ei ole luvassa juurikaan apua Välimeren ylittäneille ihmisille. Gevgelijan pormestari Ivan Frangovin mukaan Makedonian ja Serbian pitäisi harkita omien aitojen rakentamista, Reuters kertoo.

Serbian ja Unkarin välisen rajan luvattomia ylityksiä on havaittu tänä vuonna yli 70 000.

Välimeren ylitti alkuvuonna 137 000 ihmistä, kun viime vuonna samana aikana määrä oli 75 000. Välimereen on hukkunut tänä vuonna jo noin 2 000 ihmistä.

Suurin osa ihmisistä, jotka pyrkivät Välimeren yli Eurooppaan, on kotoisin Syyriasta, Afganistanista, Eritreasta, Somaliasta ja Nigeriasta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1439605219062?jako=83fa7b05b18ae0caf5bcb4439c28657b
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: Pakkanen on 15.08.2015, 20:24:13
-Epätoivoisia

-Pikkulapsia

-Hätää

-Loukkaantui pahoin

-Hukkunut Välimereen

Vähän pliisu. Kyllähän noillakin säälipisteitä jo heruu, mutta olisi toimittelija voinut vähän enemmänkin yrittää.


Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: -PPT- on 15.08.2015, 20:27:56
Muistuttakaa minua kun on päässyt unohtumaan että mikä sota siellä Makedoniassa on käynnissä?
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: valavuori on 15.08.2015, 20:28:52
Quote from: koli on 15.08.2015, 20:10:20

Ratapiha on muuttunut toriksi, Reuters kuvailee. Makedonialaiset kaupittelevat siellä juomia, leivonnaisia ja tupakkaa, joihin monilla ei tosin ole varaa.

Viimeiset pennoset menee varmaan junalippuihin. Eikö siellä myydä paikkalippuja ollenkaan vai mistä moinen tunku?
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: ArtturiE on 15.08.2015, 20:35:47
Tsemppiä unkarilaisille aidan rakentamiseen, tehköön saman tien sähköaidan.
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: Veikko on 15.08.2015, 23:36:44
"Kaaos Gevgelijan rautatieasemalla kuvastaa ihmisten hätää." - Ja hevon kukkua.

Toimittaja - tai kukalie - on nähnyt aivan normaalia afrikkalaista/lähi-itäläistä junaan nousemista. Ole itse nähnyt tuon monta kertaa Pohjois-Afrikassa ihan tavallisiin juniin noustaessa jostain pikkuasemalta. Älämölö on aina korviahuumaavaa, lapset rääkyvät jäädessään jalkoihin, kassit ratkeilevat ja pakaasien narut katkeilevat, kun kaikki yrittävät yhtä aikaa tunkea vaunujen ovista sisään. Koko näytös muistuttaa lähinnä joukkotappelua tai mellakkaa.

Kaaos sinänsä ei ole todiste muusta kuin näiden kulttuurien tavanomaisesta joukkokäyttäytymisestä.

PS
Kun artikkelissa puhutaan pikkulapsien työntämisestä sisään ikkunoista, niin kuvassa näkyy vain kaksi lasta ja kaksi naista. Kaikki muut ovat nuoria miehiä, kuten "turvapaikanhakijat" yleensäkin.
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: Muuttohaukka on 16.08.2015, 01:07:22
Derkut osasivat aikanaan rakentaa hyvin, hyvin pitävän muurin Berliiniin. Vaikea oli se ohittaa, alittaa tai ylittää.
Unkkikset voisivat katsella sieltä mallia. Tuo Unkarin raketama hökötys on vain lievä hidaste. Hubaisa viritelmä.
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: toumasho on 16.08.2015, 11:37:00
Näitä pakolaisvirtojen reitityksiä on aina hauska miettiä. Mikäli Unkari saa aidasta jokseenkin pitävän niin Turkki-Kreikka-Makedonia reitti jatkuu todennäköisesti edelleen kohti Serbiaa.

Menopeli vaihtuu junasta Tonavaa pitkin kulkevaan jokilaivaan. Semmoisilla pääsee suoraan Saksaan alle viikossa. Kanava vielä siitä kiva että kansainväliset sopimukset sallivat tuollaisen liikenteen. Unkarilaiset eivät voi tehdä mitään jos siellä seilaa paatti täynnä pakolaisia matkalla Saksaan.
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedo
Post by: akez on 16.08.2015, 12:02:17
Espanjalaisessa El País lehdessä oli myös aiemmin kuvia Gevgeliajan asemalta Makedoniassa (http://hommaforum.org/index.php/topic,101194.msg1927884.html#msg1927884). Vain nuoria miehiä näkyy kuvissa olevan.

Global Researchin jutun kuvissa (http://hommaforum.org/index.php/topic,101194.msg1927395.html#msg1927395) vilahtaa jo yksi lapsi, sekä yksi nainen.

Bulgarialaislehden mukaan (http://hommaforum.org/index.php/topic,101194.msg1927155.html#msg1927155) Serbia on jo sulkenut Makedonian vastaisen rajansa, koska sen pakolaisleirit ovat jo turvallaan. Myös Makedonian presidentti on ilmoittanut Makedonian harkitsevan tiukempaa rajavalvontaa Kreikan rajalle.

Hassuinta asiassa on se, että Juncker ja EU kippasivat juuri äskettäin lähes puoli miljardia euroa Kreikalle pakolaisasioiden hoitoon. Taisi nekin rahat jo mennä johonkin "parempiin tarkoituksiin ja hankkeisiin".

EDIt typo
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: Jaska Pankkaaja on 16.08.2015, 12:11:54
Quote from: Muuttohaukka on 16.08.2015, 01:07:22
Derkut osasivat aikanaan rakentaa hyvin, hyvin pitävän muurin Berliiniin. Vaikea oli se ohittaa, alittaa tai ylittää.
Unkkikset voisivat katsella sieltä mallia. Tuo Unkarin raketama hökötys on vain lievä hidaste. Hubaisa viritelmä.

Ei se aita vaan se miehitys. Aurtomaattisesti tulittavia laitteita, miinoja ja oikeita sotilaita kuten DDRrässä niin jopa alkaa aita pitää.. En syyttänyt sotilaita vaan totean että marssijärjestys pitäisi olla sellainen että poliitikot määräävät ja riittävästi resurssoidut sotilaat toteuttavat, ja jos ei toteuta niin sitten johto vaihtoon.
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: Roope on 16.08.2015, 12:47:28
Quote from: Muuttohaukka on 16.08.2015, 01:07:22
Derkut osasivat aikanaan rakentaa hyvin, hyvin pitävän muurin Berliiniin. Vaikea oli se ohittaa, alittaa tai ylittää.
Unkkikset voisivat katsella sieltä mallia. Tuo Unkarin raketama hökötys on vain lievä hidaste. Hubaisa viritelmä.

Kuten totesin toisessa ketjussa, rajan ylittämisen hidastaminen yhdistettynä tehostettuun valvontaan riittää, koska tulijat eivät missään tapauksessa halua jäädä kiinni Unkarissa. Tavoite on päästä huomaamatta ja ilman sormenjälkien antamista esimerkiksi Saksaan. Jos matka tyssää jo Unkariin, ovat rahat menneet hukkaan. Siksi tulijavirrat "hökötyksenkin" ansiosta osittain tyrehtyvät, osittain siirtyvät muualle. Tästä on kokemusta ja Frontexin tilastoja Kreikasta.
Title: Vs: 2015-08-15 HS: Tp-hakijat taistelevat pääsystä kansainvälisiin juniin Makedonias
Post by: Muuttohaukka on 17.08.2015, 02:49:56
Quote from: Jaska Pankkaaja on 16.08.2015, 12:11:54

Ei se aita vaan se miehitys. Aurtomaattisesti tulittavia laitteita, miinoja ja oikeita sotilaita kuten DDRrässä niin jopa alkaa aita pitää.. En syyttänyt sotilaita vaan totean että marssijärjestys pitäisi olla sellainen että poliitikot määräävät ja riittävästi resurssoidut sotilaat toteuttavat, ja jos ei toteuta niin sitten johto vaihtoon.

Kyllä se muuri vain oli vaikea ylialiohitella. Kahden puolen muuri, välissä leveä kenttä eli kuoleman käytävä, paukahtelevat, haavoittavat panokset( ei miinakenttää), joiden paukkuminen hälytti vartijat. Tornissa ollet vartijat saivat loistavan näkymän mahdollisiin pakenijoihin. Lisäksi käytävä oli päällystetty hienolla hiekalla, jossa näkyivät jalanjäljet helposti.

Siitä vain rakentamaan, jos todella tahtoo pysäyttää.