QuoteRasistit tiukempaan otteeseen
Termit, faktat ja oikeat kysymykset ratkaisevat, kenen pussiin äärioikeistoa käsittelevät jutut pelaavat.
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen kysyi kolumnissaan elokuun alussa, miksi ääriliikkeistä puhutaan kiertoilmaisuilla. Hänen toimituksessaan korrekteja nimityksiä on mietitty ja niistä on annettu ohjeet sisäisessä Facebook-ryhmässä.
"Jos joku liike sanoo olevansa kansallissosialistinen, me sanomme sitä sellaiseksi, natseiksi tai uusnatseiksi. Maahanmuuttokriittinen-sanaa en halua meillä nähdäkuin korkeintaan lainausmerkeissä, se on usein sievistelymuoto rasismille. Jos kyse on maahanmuuton vastustamisesta tai maahanmuuttopolitiikan arvostelemisesta, sen voi kirjoittaa auki."
Linjausten taustalla on pyrkimys selkeyteen: lukijoiden on saatava kattava tieto siitä, millaisia asioita ajavista tai millä perusteilla toimivista ryhmistä on kyse. Jos termit otetaan mistä sattuu, journalistinen päätösvalta liukuu välineen käsistä, Korhonen sanoo.
Toimittaja Tuomas Muraja suhtautui rasismin nousuun vakavasti jo vuonna 2011. Hän kirjoitti Turun Sanomiin perussuomalaisten saaneen vetoapua medialta, koska puolueen sisällä vaikuttavaa rasistisuutta ja fasistisuutta ei perattu kunnolla.
Murajan mielestä medialla on edelleen skarpattavaa.
"Timo Soinin sutkautuksille naureskelun sijaan pitää kysyä, mitä hän tarkoittaa Olli Immosen harjaamisella ja mitä mieltä hän on ulkoministerinä siitä, että Suomesta syntyy kuva rasistisena valtiona."
"Aina vastauksia ei saa, mutta pitää kysyä uudestaan. Faktat pitää tarkistaa. Jos ne osoittautuvat vääriksi, oikeat tiedot pitää kertoa."
Termit pitää valita huolella, koska kiertoilmaisut arkipäiväistävät asioita, joita ei pidä hyväksyä, Muraja sanoo. Toimittajien on osattava äärioikeiston historia ja hylättävä vanhat stereotypiat.
"Äärioikeisto ei ole muutama syrjäytynyt yksilö vaan kansainvälinen verkosto. Sen viha ei enää kohdistu vain maahanmuuttajiin vaan kaikkiin, jotka ovat eri mieltä."
Nettivihan vaikutusta sananvapauteen tutkinut dosentti Pentti Raittila Tampereen yliopistosta on sitä mieltä, että media selviytyy paremmin avoimen kuin kytevän rasismin käsittelystä.
"Journalistien pitäisi tiukemmin vaatia poliitikoilta kantoja siihen, mitä tapahtuu arkipäivässä, mistä rasistinen väkivalta kasvaa."
Hänestä se, että media tyytyy referoimaan Immosen irtisanoutumisen väkivallasta, laimentaa koko asian.
"Jos erotellaan, että on väkivaltainen Suomen Vastarintaliike ja sanan säilää heilutteleva Immonen, unohdetaan pääasiat. Keinot ovat eri, mutta ideologia on sama."
http://www.journalisti.fi/artikkelit/2015/9/rasistit-tiukempaan-otteeseen/
Maahanmuuttopolitiikan arvostelukin on jyrkästi ei-sallittua ja fasismia? Järjetöntä. Melkoisia fanaatikkoja.
Ps. Murajan siteeraaminen on huono vitsi, mies on menettänyt kaiken uskottavuutensa journalistina.
Annetaan Korhosen rauhassa kaivaa yhä syvenevää kuoppaa työnantajalleen Helsingin Pravdalle. Uusia tilaajia lehti ei edustamallaan linjalla saavuta, mutta vanhoja menettävät sitäkin nopeammin. Nämä ovat kuolinkouristuksia, joita on valtavan hienoa seurata.
Ja propsit Immoselle siitä, että Korhoset ja vastaavat kaivautuvat nyt joukolla koloistaan julistamaan täysin vinoutunutta todellisuutta, jossa elävät.
Vaikuttaa olevan toimittelijan toimi haasteellista.
Tulen arvostelemaan ja vastustamaan nykyisenkaltaista mamupolitiikkaa nyt ja ikuisesti . Olenko siis fasisiti ja natsi ? Ai olen vai ! Kulkaa ja kuulkaa herkällä korvalla...AIVAN SAMA!! Teidän luokkittelunne suhteeni kiinnostaa yhtä paljon , kuin tulpaton mopo! Ei mulla muuta.
Tulen arvostelemaan ja vastustamaan nykyisenkaltaista mamupolitiikkaa nyt ja ikuisesti . Olenko siis fasisiti ja natsi ? Ai olen vai ! Kulkaa ja kuulkaa herkällä korvalla...AIVAN SAMA!! Teidän luokkittelunne suhteeni kiinnostaa yhtä paljon , kuin tulpaton mopo! Ei mulla muuta.
Juu, kyllähän se on niin, että näillä rasisti-fasisti-jutuilla saa muutettua maahanmuuton faktoja parempaan suuntaan. Ja vielä korjaamaan ihmisten mielipiteitä hyväksymään kaikki hallitsematon ja kallis maahanmuutto toissijaisine suojeluineen ja humanitäärisine perusteluineen. On sen pakko toimia, kun hyvällä asialla ovat. Onnea vaan yritykseen.
Quote"Äärivasemmisto ei ole muutama syrjäytynyt yksilö vaan kansainvälinen verkosto. Sen viha ei enää kohdistu vain maahanmuuttokriittisiin vaan kaikkiin, jotka ovat eri mieltä."
Quote"Timo Soinin sutkautuksille naureskelun sijaan pitää kysyä, mitä hän tarkoittaa Olli Immosen harjaamisella ja mitä mieltä hän on ulkoministerinä siitä, että Suomesta syntyy kuva rasistisena valtiona."
Tuomas Muraja valehtelee sillä tänä vuonna Suomeen tulee enemmän turvapaikanhakijoita (joista tässä jutussa todellisuudessa puhutaan eikä kaikista maahanmuuttajista) kuin koskaan ennen. Suomen kuva maailmalla ei todellakaan ole rasistinen, vaan alkaa pikkuhiljaa kilvoitella Ruotsin kanssa turvapaikanhakijoiden paratiisina.
Quote from: Blanc73 on 13.08.2015, 14:11:15
Ps. Murajan siteeraaminen on huono vitsi, mies on menettänyt kaiken uskottavuutensa journalistina.
Luulisi että niin arvovaltainen julkaisu kuin Journalisti-lehti olisi mielipiteet pystynyt tarkemminkin mittaamaan kuin kysymällä parilta kylähullulta omalle toiminnalleen keksimiään glorifiointisilmänkääntötemppuja. Nyt esimerkiksi Murajan perustelut kuulostavat hyvin pitkälti samalta, joita dehumanisoivien totalitääristen valtajärjestelmien virkamiehet käyttävät omia tekojaan itselleen oikeuttaessaan.
Tästä tulikin mieleen "Murajan rasisimi venäläisiä kohtaan". Johan Bäckman tiedottaa nyt seuraavaa Twitterissään:
Quote from: Johan BäckmanPoliisi selvittää HS:n toimittajan verkkorasismia. Myös Venäjän syyttäjälaitosta pyydetty puuttumaan asiaan.
Kohudosentti ei tässä tule luovuttamaan.
Journalisti on äärivasemmistolainen pakkoverotyyppinen julkaisu, joka ei noudata journalistien huoneentaulun periaatteita.
Se on epäobjektiivinen, manipuloiva, yksisilmäinen ja aggressiivinen. Käsittää tahallaan väärin, uhriutuu, jopa valehtelee.
Muraja:
Quote"Aina vastauksia ei saa, mutta pitää kysyä uudestaan. Faktat pitää tarkistaa. Jos ne osoittautuvat vääriksi, oikeat tiedot pitää kertoa."
Tämä olisi kyllä erittäin ilahduttava muutos kotimaiseen journalismiin.
Quote from: koli on 13.08.2015, 14:05:40
Toimittaja Tuomas Muraja suhtautui rasismin nousuun vakavasti jo vuonna 2011. Hän kirjoitti Turun Sanomiin perussuomalaisten saaneen vetoapua medialta, koska puolueen sisällä vaikuttavaa rasistisuutta ja fasistisuutta ei perattu kunnolla.
QuoteSuomalaisesta keskustelusta puuttuu fasismin ja rasismin tuntemus, mikä on mahdollistanut Soinin ja Suomen Sisun liiton olemassaolon.
Suomessa moni kuvittelee, ettei 1930-luku voisi tapahtua uudestaan, mutta esimerkiksi näin tapahtui Etelä-Amerikassa koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan aina siihen asti, kunnes demokratia hiljalleen alkoi vakiintua. Demokratia voi sortua hyvin helposti.
Tällä hetkellä noin 5–10 prosenttia suomalaisista kannattaa Halla-ahoa, Suomen Sisua tai sen lähiliikkeitä, mutta monelta on unohtunut, että kevätkesällä oli todellinen riski, että sisäministerin ja puolustusministerin salkut olisi annettu Halla-aholle ja Suomen Sisun kummisedälle Jussi Niinistölle.
2011-12-13 TS: Suomen Sisun fasistisuus ja Ps:n vaalivoitto (http://hommaforum.org/index.php/topic,63505.msg868988.html#msg868988)
QuoteMaahanmuuttokriittinen-sanaa en halua meillä nähdäkuin korkeintaan lainausmerkeissä, se on usein sievistelymuoto rasismille.
Monikulttuuri on sievistelymuoto Suomen tuhoamiselle kehitysmaalaisten elintasomaahanmuutolla. Nettihäirikkö Murajaa en haluaisi kutsuttavan toimittajaksi kuin korkeintaan lainausmerkeissä.
Ollessani rasisti minä siis pilaan Suomen maineen ja veljeilen Putinin kanssa, kuten äskettäin meille kerrottiin. Lisäksi koulutukseni pyyhkiytyy pois ja osoittaudun syrjäytyneeksi mielenterveyspotilaaksi.
Kaikesta edellämainitusta paranen, jos vaan myönnän Suomen rikastuvan mitä enemmän maahan tulee somaleja.
Quote from: foobar on 13.08.2015, 14:34:14
Quote from: Blanc73 on 13.08.2015, 14:11:15
Ps. Murajan siteeraaminen on huono vitsi, mies on menettänyt kaiken uskottavuutensa journalistina.
Luulisi että niin arvovaltainen julkaisu kuin Journalisti-lehti olisi mielipiteet pystynyt tarkemminkin mittaamaan kuin kysymällä parilta kylähullulta omalle toiminnalleen keksimiään glorifiointisilmänkääntötemppuja. Nyt esimerkiksi Murajan perustelut kuulostavat hyvin pitkälti samalta, joita dehumanisoivien totalitääristen valtajärjestelmien virkamiehet käyttävät omia tekojaan itselleen oikeuttaessaan.
Samankaltaista manipulointia ja manipulointiyritystä on koettu vuosia. Oikeastiko nämä tolvanat ovat sitä mieltä, että ei voi olla maahanmuuttokriittinen olematta natsi tai fasisti..?
Itse olen maahanmuuttokriittinen, mutta en ole natsi tahi fasisti. Mielestäni vain ei ole mieltä tässä taloudellisessa tilanteessa ottaa vastaan käytännössä hoivattavia ihmisiä Suomeen, koska täällä on puutetta ja köyhyyttä omiin tarpeisiin riittävästi. Olenko siis muka fasisti kun ajattelen näin ?
Ihme jankkausta ja niin tuli omastakin tekstistä, mut minkäs voit.
Ennenhän toimittajat olivat juurikin yhteiskuntaa ulkopuolelta seuraavia syrjäytyneitä yksilöitä, eikä samaa mieltä olevien, ja samaa ideologiaa ajavien ihmisten verkosto. Tästähän juuri se paljon puhuttu propagandakoneisto syntyy.
Etsin tuosta sananvapauden eturivin kannattaja-läpyskästä kommentointiosiota. En löytänyt. Ehkä se on varattu djournalistien omaan käyttöön.