http://yle.fi/uutiset/paperittomasta_maahantulijasta_veronmaksajaksi/8195536
Yle kertoo entisestä paperittomasta, joka tänään pystyy elättämään itsensa omalla työllään.
QuoteKuusi vuotta sitten afganistanilainen Ashraf Sahil pakoili Suomen viranomaisia, jotka halusivat käännyttää hänet Kreikkaan. Nyt hän kokoaa Mercedes-Benzin A-sarjaa Uudenkaupungin autotehtaalla.
[...]
Ashraf Sahil tuli Suomeen seitsemän vuotta sitten pitkän ja vaarallisen matkan jälkeen. Hänen Taliban-liikkeen vainoamaan hazara-vähemmistöön kuuluva perheensä oli paennut Afganistanista Pakistaniin jo silloin, kun hän oli pieni lapsi.
Kun olot myös Pakistanissa kävivät liian turvattomiksi, vanhemmat lähettivät teini-ikäisen pojan ihmissalakuljettajien matkassa Iranin ja Turkin halki kohti Eurooppaa.
[...]
Merimatkan Turkista Kreikkaan ja Eurooppaan Ashraf teki henkensä kaupalla kumiveneellä. Kreikasta Italiaan hän matkasi piiloutuneena vesimelonien kuljetuslaatikkoon.
Pariisin, Brysselin ja Kööpenhaminan kautta hän päätyi lopulta Suomeen ja Turkuun, lähinnä siksi, että halusi opiskelemaan.
[...]
Paperiton pakoilee poliisia
Ashraf Sahil haki Suomesta turvapaikkaa, mutta pian maahanmuuttoviranomaiset ilmoittivat, että hänet käännytettäisiin takaisin Kreikkaan, eli siihen EU-maahan, johon hän ensimmäisenä saapui. Sinne hän ei kuitenkaan missään nimessä halunnut.
[...]
Virheitä kreikkalaisten papereissa
Ashraf Sahilin mukaan häneltä otettiin Kreikassa sormenjäljet, mutta hänen nimensä ja syntymäaikansa kirjoitettiin ylös väärin. Hän oli saapuessaan 17-vuotias, mutta kreikkalaisten papereissa täysi-ikäinen.
[...]
Mutta vieläkin Ashraf Sahilin tulevaisuus riippuu maahanmuuttoviranomaisista ja heidän päätöksistään. Hänen hakemuksensa Suomen kansalaisuudesta ei mennyt keväällä läpi, ilmeisesti Kreikan papereissa olevien epäselvyyksien takia. Oleskelulupa umpeutuu ensi vuonna. Hän myöntää, että asia painaa mieltä.
Tässä artikkelin kiinnostavimmat palat, koko teksti linkin takaa. Boldasin jutusta eräitä kummallisuuksia, kuten matkareitti usean turvallisen maan halki.
QuotePariisin, Brysselin ja Kööpenhaminan kautta hän päätyi lopulta Suomeen ja Turkuun, lähinnä siksi, että halusi opiskelemaan.
Hemmolla on Eurooppa edessä ja juuri Suomeen ja Turkuun tahtoo opiskelemaan. Muun Euroopan koulut eivät kelvanneet. Suomen koululaitos on varmasti maailmankuulua, Pakistania myöten.
#MinullaOnUnelma: päivä ilman Mokutus-uutista. Ja unelmaksi se taitaa jäädä.
Jos afgaani tekee töitä, ja tienaa 2000e/kk, hän ei ole nettomaksaja. Tietenkään yksikään mokutoimittaja ei luonnollisesti edes ymmärrä nettomaksaja-käsitettä, koska heistä yksikään heistä ei ole sellainen.
Seuraavaksi odotankin Yleltä kattavaa katsausta paperittomien tulijoiden nettoveronmaksustatukseen. Ei kai se vain ole monikultturismin vastaista?
Kannattaa muuten muistaa, että pahinkin pummi on veronmaksaja. Se ei silti tarkoita sitä, että ottamalla mahdollisimman paljon pummeja maahan lähtee monikulttuurinen hyvinvointivaltio lentoon.
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:29:20
Jos afgaani tekee töitä, ja tienaa 2000e/kk, hän ei ole nettomaksaja. Tietenkään yksikään mokutoimittaja ei luonnollisesti edes ymmärrä nettomaksaja-käsitettä, koska heistä yksikään heistä ei ole sellainen.
En itse asiassa taida minäkään ymmärtää. Jos tienaa koko työuransa koulusta valmistuttuaan 2000 e/kk (siis jos!), niin eikö sitä voisi nettomaksajaksi nimittää? Maksaahan ne koulut, hoidot, asumistuet, lapsilisät veroeuroja jne., mutta silti...?
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:29:20
#MinullaOnUnelma: päivä ilman Mokutus-uutista. Ja unelmaksi se taitaa jäädä.
Jos afgaani tekee töitä, ja tienaa 2000e/kk, hän ei ole nettomaksaja. Tietenkään yksikään mokutoimittaja ei luonnollisesti edes ymmärrä nettomaksaja-käsitettä, koska heistä yksikään heistä ei ole sellainen.
No, ainakin äijä on onnistunut opiskelemaan ammatin ja on töissä, ts. ei tule persnettoa ihan niin paljon kuin assan seinän pystyssä pitäjistä. Todennäköisesti on aika lähellä plus-miinus nollaa, ehkä jopa karvan verran plussan puolella (riippuu niin monesta asiasta)
Sääli että tämmöiset ovat se poikkeus...
Quote from: Kulttuurirealisti on 01.08.2015, 13:32:43
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:29:20
Jos afgaani tekee töitä, ja tienaa 2000e/kk, hän ei ole nettomaksaja. Tietenkään yksikään mokutoimittaja ei luonnollisesti edes ymmärrä nettomaksaja-käsitettä, koska heistä yksikään heistä ei ole sellainen.
En itse asiassa taida minäkään ymmärtää. Jos tienaa koko työuransa koulusta valmistuttuaan 2000 e/kk (siis jos!), niin eikö sitä voisi nettomaksajaksi nimittää? Maksaahan ne koulut, hoidot, asumistuet, lapsilisät veroeuroja jne., mutta silti...?
Ei edes lähelle. Nettomaksajaksi taitaa päästä jos tienaa työuran aikana keskimäärin 4000e/kk.
E: ehkä vähän värikynää, mutta alle 3k keskimääräisillä tuloilla ei ole mitään asiaa nettomaksajaksi.
Tuo oletus on pakko olla täällä syntyneen ja perheen täällä perustavan elämän ajalta ja eläke+ kulut huomioiden.
Ei 2k tuloilla yksin elävä ole miinusta, mutta varsinainen ongelma on että Suomeen siirtyi ulkomaalainen muttei rahaa.
Kiitos Ashrafin yksi suomalainen lojuu nyt työttömyyskortistossa.
QuotePaperittomasta maahantulijasta veronmaksajaksi
Tuo otsikon lause kertoo enemmän ylenannon toimittelijoista kuin heidän vajaavainen aivokapasiteettinsa pystyy käsittelemään, ylenannon toimittelijat haluavat orjia jotka mahdollistavat heidän kuhnurointinsa, olkoot orjat suomalaisia tai mieluummin mamuja koska monikultti on niin IHQ mutta kunhan elättävät ylenannon kuhnurit.
Quote from: yks vaan on 01.08.2015, 13:48:08
Tuo oletus on pakko olla täällä syntyneen ja perheen täällä perustavan elämän ajalta ja eläke+ kulut huomioiden.
Ei 2k tuloilla yksin elävä ole miinusta, mutta varsinainen ongelma on että Suomeen siirtyi ulkomaalainen muttei rahaa.
2k tuloista, kun maksetaan sosiaaliturva, terveydenhuolto, tiet, puolustusvoimat, eläkkeet ym. niin ei olla lähelläkään plussalla.
Yle, tuo väsymätön kulttuurimarxilaisuuden sanansaattaja.
Quote
Ashraf päätti painua maan alle, tamperelaisen professorin Juha Suorannan avustuksella. Seuraavat kuukaudet hän oli niin sanottu paperiton, piilotteli viranomaisia ilman oleskelulupaa Tampereella Suorannan edesmenneen isoisän asunnossa.
Mitä helvettiä? Miksi Juha Suoranta ei ole vankilassa?
QuoteLopulta väärin perustein tehty käännytyspäätös asetettiin täytäntöönpanokieltoon ja Ashraf sai jäädä Suomeen.
Dublinin sopimus?
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:41:07
Quote from: Kulttuurirealisti on 01.08.2015, 13:32:43
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:29:20
Jos afgaani tekee töitä, ja tienaa 2000e/kk, hän ei ole nettomaksaja. Tietenkään yksikään mokutoimittaja ei luonnollisesti edes ymmärrä nettomaksaja-käsitettä, koska heistä yksikään heistä ei ole sellainen.
En itse asiassa taida minäkään ymmärtää. Jos tienaa koko työuransa koulusta valmistuttuaan 2000 e/kk (siis jos!), niin eikö sitä voisi nettomaksajaksi nimittää? Maksaahan ne koulut, hoidot, asumistuet, lapsilisät veroeuroja jne., mutta silti...?
Ei edes lähelle. Nettomaksajaksi taitaa päästä jos tienaa työuran aikana keskimäärin 4000e/kk.
E: ehkä vähän värikynää, mutta alle 3k keskimääräisillä tuloilla ei ole mitään asiaa nettomaksajaksi.
Miten määritelet nettoveronmaksajan? Tarkoitatko sellaista, joka maksaa keskimääräistä enemmän veroja? Onko asenteesi samanlainen suomalaisiakin vähätuloisia kohtaan? Tajuat kai ettei kukaan tienaa yli neljää tonnia kuussa ilman pienituloisempien apua.
Minua ihmetyttää tämä asenne, että ensin mamujen pitäisi mennä töihin ja kun menee, niin ei sekään kelpaa. Toisaalta on se outoa, jos "mamu tekee töitä" on uutinen.
QuotePariisin, Brysselin ja Kööpenhaminan kautta hän päätyi lopulta Suomeen ja Turkuun, lähinnä siksi, että halusi opiskelemaan.
Taas osoitus Dublin-sopimuksen toimimattomuudesta.
Eheheheheh. Halusi Suomeen siksi, että opiskelu on, veronmaksajan, sinun ja minun kustantamaa.
Ei huonoin mamu, mutta maksaako Suomen valtio suomalaiselle varattomalle opiskelijalle ilmaisen elämän?
Kiinnostaisi tietää, paljonko hemmolla on opintovelkaa?
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:53:26
Quote from: yks vaan on 01.08.2015, 13:48:08
Tuo oletus on pakko olla täällä syntyneen ja perheen täällä perustavan elämän ajalta ja eläke+ kulut huomioiden.
Ei 2k tuloilla yksin elävä ole miinusta, mutta varsinainen ongelma on että Suomeen siirtyi ulkomaalainen muttei rahaa.
2k tuloista, kun maksetaan sosiaaliturva, terveydenhuolto, tiet, puolustusvoimat, eläkkeet ym. niin ei olla lähelläkään plussalla.
Paketti ei ole ihan yksinkertaisesti laskettavissa. Lisäksi on työpanos Suomeen veroja maksavalle työnantajalle, järkyttävän korkea arvonlisävero, muut työllistävät vaikutukset yms. yms..
Quote from: Mursu on 01.08.2015, 13:59:11
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:41:07
Quote from: Kulttuurirealisti on 01.08.2015, 13:32:43
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:29:20
Jos afgaani tekee töitä, ja tienaa 2000e/kk, hän ei ole nettomaksaja. Tietenkään yksikään mokutoimittaja ei luonnollisesti edes ymmärrä nettomaksaja-käsitettä, koska heistä yksikään heistä ei ole sellainen.
En itse asiassa taida minäkään ymmärtää. Jos tienaa koko työuransa koulusta valmistuttuaan 2000 e/kk (siis jos!), niin eikö sitä voisi nettomaksajaksi nimittää? Maksaahan ne koulut, hoidot, asumistuet, lapsilisät veroeuroja jne., mutta silti...?
Ei edes lähelle. Nettomaksajaksi taitaa päästä jos tienaa työuran aikana keskimäärin 4000e/kk.
E: ehkä vähän värikynää, mutta alle 3k keskimääräisillä tuloilla ei ole mitään asiaa nettomaksajaksi.
Miten määritelet nettoveronmaksajan? Tarkoitatko sellaista, joka maksaa keskimääräistä enemmän veroja? Onko asenteesi samanlainen suomalaisiakin vähätuloisia kohtaan? Tajuat kai ettei kukaan tienaa yli neljää tonnia kuussa ilman pienituloisempien apua.
Minua ihmetyttää tämä asenne, että ensin mamujen pitäisi mennä töihin ja kun menee, niin ei sekään kelpaa. Toisaalta on se outoa, jos "mamu tekee töitä" on uutinen.
Minä olen sitä mieltä, että yhteiskunnan on oltava sellainen että enemmistö sen jäsenistä kykenee olemaan nettoveronmaksajia ja vain vähemmistö on saamapuolella. Tätä tavoitetta ei edesauteta hankkimalla yhteiskuntaan lisää tukien varassa olevia tai kasvattamalla julkista taloutta. Ja jos edes balanssia ei pitkällä aikavälillä pystytä saavuttamaan, sille koko hyvinvointiyhteiskunnalle käy lopulta köpelösti.
Siksi kaikilta julkisen sektorin toimilta kuuluu vaatia perusteltavuutta sekä laadun että kustannusten luonteen suhteen. Muutoin niitä ei kohta ole tarjolla lainkaan.
Tiivistettynä: ongelma ei ole se että harva Suomessa pääsee 4000 euron tuloihin jotka muuttavat heidät nettoveronmaksajiksi, vaan että julkinen sektori nielee niin paljon rahaa, että tilanne on tämä. Monikultturistinen höttö ei tätä tilannetta yhtään paranna.
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:53:26
Quote from: yks vaan on 01.08.2015, 13:48:08
Tuo oletus on pakko olla täällä syntyneen ja perheen täällä perustavan elämän ajalta ja eläke+ kulut huomioiden.
Ei 2k tuloilla yksin elävä ole miinusta, mutta varsinainen ongelma on että Suomeen siirtyi ulkomaalainen muttei rahaa.
2k tuloista, kun maksetaan sosiaaliturva, terveydenhuolto, tiet, puolustusvoimat, eläkkeet ym. niin ei olla lähelläkään plussalla.
Suvakeilla on laajempi käsitys tuosta matematiikasta. Heille ne velatkin ovat saatavia. Rahat löytyvät muiden taskuista.
Nettomaksaja on henkilö, joka maksaa enemmän veroja kuin saa tukija ja kuluttaa valtion palveluja. Tottakai on parempi, että maahanmuuttaja on töissä, kuin notkumassa ostarilla.
Työllisyysprosentti ei kerro maahanmuuttajaryhmän "hyödyllisyydestä" yhteiskunnalle. Vaikka somaleiden työllisyysprosentti nousisi kuin taikaiskusta samaksi kuin kansasuomalaisilla, he silti tienaisivat keskimäärin noin puolet vähemmän kuin kantasuomalaiset, ja heidän maksamat verotulot eivät riittäisi kustantamaan heidän kuluttamia palveluita.
QuoteAshraf Sahilin mukaan häneltä otettiin Kreikassa sormenjäljet, mutta hänen nimensä ja syntymäaikansa kirjoitettiin ylös väärin. Hän oli saapuessaan 17-vuotias, mutta kreikkalaisten papereissa täysi-ikäinen.
Yeah, right.. :roll:
Quote from: Asra on 01.08.2015, 14:02:35
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:53:26
Quote from: yks vaan on 01.08.2015, 13:48:08
Tuo oletus on pakko olla täällä syntyneen ja perheen täällä perustavan elämän ajalta ja eläke+ kulut huomioiden.
Ei 2k tuloilla yksin elävä ole miinusta, mutta varsinainen ongelma on että Suomeen siirtyi ulkomaalainen muttei rahaa.
2k tuloista, kun maksetaan sosiaaliturva, terveydenhuolto, tiet, puolustusvoimat, eläkkeet ym. niin ei olla lähelläkään plussalla.
Paketti ei ole ihan yksinkertaisesti laskettavissa. Lisäksi on työpanos Suomeen veroja maksavalle työnantajalle, järkyttävän korkea arvonlisävero, muut työllistävät vaikutukset yms. yms..
Totta. Vaikea on laskea, mutta jos keskimäärin nettomaksajaksi "pääsee" +3k tuloilla, niin 2k tuloilla on sellaiseksi vaikea päästä. Plussaksi toki tulee, ettei afgaanista ei ole maksettu 16 vuotta lapsilisää, eikä koulutuksesta maksettu. Toisaalta hän odennäköisesti lähettää rahaa ulkomaille.
Quote from: Bxh7+ on 01.08.2015, 13:21:56
Yle kertoo entisestä paperittomasta, joka tänään pystyy elättämään itsensa omalla työllään.
Tapaus lienee perin harvinainen koska Yle on suvainnut tehdä siitä jutun.
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.08.2015, 14:07:19
QuoteAshraf Sahilin mukaan häneltä otettiin Kreikassa sormenjäljet, mutta hänen nimensä ja syntymäaikansa kirjoitettiin ylös väärin. Hän oli saapuessaan 17-vuotias, mutta kreikkalaisten papereissa täysi-ikäinen.
Yeah, right.. :roll:
Yeah, right.. Taas yksi laittomasti maahan tullut kehitysmaalainen, joka on koulutettu meidän rahoilla työpaikkaan joka kuuluisi
meidän tyttärille tai pojille. (todellisuudessa 500K tyottömiä)
Vituttaa joidenkin omaan pesään paskominen! >:(
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 14:06:50
Nettomaksaja on henkilö, joka maksaa enemmän veroja kuin saa tukija ja kuluttaa valtion palveluja. Tottakai on parempi, että maahanmuuttaja on töissä, kuin notkumassa ostarilla.
Työllisyysprosentti ei kerro maahanmuuttajaryhmän "hyödyllisyydestä" yhteiskunnalle. Vaikka somaleiden työllisyysprosentti nousisi kuin taikaiskusta samaksi kuin kansasuomalaisilla, he silti tienaisivat keskimäärin noin puolet vähemmän kuin kantasuomalaiset, ja heidän maksamat verotulot eivät riittäisi kustantamaan heidän kuluttamia palveluita.
Joo, maksettais velatkin nyt ensin pois...
QuoteStadigh laskee, että julkista velkaa on jokaista yksityisen sektorin työntekijää kohti jo noin 60 000 euroa.
Julkinen velka on raskas riippa, koska vain yksityisen sektorin työntekijä maksaa velkaa. Julkinen sektori kun kustannetaan verovaroista.
Eikö olekin hämmästyttävän yksinkertaista?
Vielä tylymmäksi velkaluvut käyvät, jos ne suhteuttaa vientiteollisuuden työntekijämäärään. Tässä tapauksessa velkaa on yli 300 000 euroa per työntekijä. Stadighin sanoin ne ovat raskaita rekiä vedettäviksi, ja velkahan on vain lykättyä verotusta.
http://blog.kauppalehti.fi/metrossanukkuja/finanssiaija-puhuu-asiaa
Quote from: Asra on 01.08.2015, 14:02:35
Quote from: Rikastaja on 01.08.2015, 13:53:26
Quote from: yks vaan on 01.08.2015, 13:48:08
Tuo oletus on pakko olla täällä syntyneen ja perheen täällä perustavan elämän ajalta ja eläke+ kulut huomioiden.
Ei 2k tuloilla yksin elävä ole miinusta, mutta varsinainen ongelma on että Suomeen siirtyi ulkomaalainen muttei rahaa.
2k tuloista, kun maksetaan sosiaaliturva, terveydenhuolto, tiet, puolustusvoimat, eläkkeet ym. niin ei olla lähelläkään plussalla.
Paketti ei ole ihan yksinkertaisesti laskettavissa. Lisäksi on työpanos Suomeen veroja maksavalle työnantajalle, järkyttävän korkea arvonlisävero, muut työllistävät vaikutukset yms. yms..
On se helposti laskettavissa. Valtion budjetti (noin 50 miljardia) jaettuna ihmisten määrällä (noin 5 miljoonaa) tekee noin 10 000 euroa menoja per vuosi eli reilu 800 e/kk. Tuloveroasteikon mukaan 24 700 euron vuosituloilla (eli noin 2000 e/kk palkalla) valtion tuloveroa maksetaan noin 541 euroa eli noin 45 e/kk.
Jotta ihminen olisi nettoveronmaksaja, hänen tulisi käyttää nettopalkastaan noin 750 euroa kuukaudessa veroihin eli käytännössä ostaa tavaroita ja sitä kautta maksaa alvia, alkoholiveroa, polttoaineveroa ym. Jos hän ostaisi vaikka 1500 eurolla kuukaudessa pelkästään 24 % alvillisia tuotteita, tulisi alvia maksetuksi vain noin 19 % * 1500e = ~290 euroa. Tällöinkin siis jäätäisiin satoja euroja tappiolle kuukaudessa.
Vaikka Ashraf Sahilista yksilönä olisi Suomen yhteiskunnalle enemmän hyötyä kuin haittaa, ja vaikka hänen työllistymisensä ei olisikaan suomalaiselta työttömältä pois, niin on täysin epärehellistä käyttää Sahilia esimerkkinä paperittomasta maahantulijasta, tai afganistanilaisesta maahanmuuttajasta. Työperäisestä hän vielä kävisi, jos siis massatyöttömyys ei olisi tosiasia juuri tällä sekunnilla, mutta mihinkään humanitaariseen tai muuhun keskusteluun hänen tapaustaan ei voida vetää esimerkkinä, koska se ei yhtään mitenkään kuvaa keskimääräistä maahantulijaa, afganistanilaista, humanitaarista, tai mitään muutakaan sellaista.
Suvakkiretoriikalla:
"yksittäistapaus" ja "ehkä näistä ilmoitetaan herkemmin"
Tällä kertaa myös totta.
Tämä on tyypillinen esimerkki, kuinka Suomi ryöstää työteliäitä ihmisiä kehitysmaista, missä olisi paljon töitä tehtävänä. Pidän tätä siirtomaaherruuttakin pahempana ongelmana, koska lähtömaa ei saa yhtään mitään, mutta menettää yhden henkilön työpanoksen yhteiskuntarakentamisen sijaan.
Eli kun tarpeeksi pontevasti vastustaa laillista käännytyspäätöstä, saakin lopulta luvan jäädä tänne? :facepalm:
QuoteHänen hakemuksensa Suomen kansalaisuudesta ei mennyt keväällä läpi, ilmeisesti Kreikan papereissa olevien epäselvyyksien takia.
Vai vielä kansalaisuuskin olisi paperittomalle koneinsinöörille pitänyt myöntää? >:(
Quote from: salla on 01.08.2015, 16:30:54
On se helposti laskettavissa. Valtion budjetti (noin 50 miljardia) jaettuna ihmisten määrällä (noin 5 miljoonaa) tekee noin 10 000 euroa menoja per vuosi eli reilu 800 e/kk. Tuloveroasteikon mukaan 24 700 euron vuosituloilla (eli noin 2000 e/kk palkalla) valtion tuloveroa maksetaan noin 541 euroa eli noin 45 e/kk.
Jotta ihminen olisi nettoveronmaksaja, hänen tulisi käyttää nettopalkastaan noin 750 euroa kuukaudessa veroihin eli käytännössä ostaa tavaroita ja sitä kautta maksaa alvia, alkoholiveroa, polttoaineveroa ym. Jos hän ostaisi vaikka 1500 eurolla kuukaudessa pelkästään 24 % alvillisia tuotteita, tulisi alvia maksetuksi vain noin 19 % * 1500e = ~290 euroa. Tällöinkin siis jäätäisiin satoja euroja tappiolle kuukaudessa.
Tuouossa on niin monta aukkoa kuin voi olla. Ensinnäkään et ole ottanut kuntia laskuun. Toiseksi etuuksien kulutusta ei voi laskea minään keskiarvona vaan nimenomana omana kulutuksena. Kolmanneksi katsoako hetkellistä tilannetta vai siihenastista tilannetta. Jälkimmäisellä kukaan parikymppinen suomalainen ei ole nettomaksaja.
Lisäksi kannattaa muistaa, että työntelijän panos yhteiskunnalle tulee nimenomaan hänen työnsä tuottona, ei palkkana. Tässä on vähän ajattelua, että kovapalkkainen insinööri on tuottava ihminen ja työtä tekevä duunari vain loinen. Ilman sen duunarin työtä ei sillä insinöörilläkään olisi työtä.
Minua kiinnostaisi eniten kuinka kauan YLEn toimittajalta kului aikaa ennen kuin löysi afgaanin joka paiskii hommia yksityisellä sektorilla ja joka ei liity mokubisnekseen ja maksaa myös veroja.
Quote from: rooster on 01.08.2015, 18:58:04

Kyllä siellä on tehty koko kuluva vuosi töitä tämän eteen.
Quote from: Micke90 on 01.08.2015, 19:23:50
Quote from: rooster on 01.08.2015, 18:58:04
Minua kiinnostaisi eniten kuinka kauan YLEn toimittajalta kului aikaa ennen kuin löysi afgaanin joka paiskii hommia yksityisellä sektorilla ja joka ei liity mokubisnekseen ja maksaa myös veroja.
Kyllä siellä on tehty koko kuluva vuosi töitä tämän eteen.
Montakohan vuotta tätäkin menestystarinaa on etsitty. Ja tässä tulos 1995-2015 yksi paperiton oikeissa töissä.
Silti respect kaverille, kun edes yrittää tehdä töitä. Töitä tekemällä integroituu, paizi pizzeriassa.
Uutiset keskittyvät yleensä arjesta poikkeviin tapahtumiin. Myös tämä uutinen kuvaa poikkeuksellista tapahtumakulkua. Hyysärin konteksti viljelee lukijoiden alitajuntaa antaen ymmärtää, että kantasuomalaiset olisivat jotenkin esteenä sille, että kaikki paperittomat eivät pääse toteuttamaan lahjojaan.