QuoteUlkomaalaisten deittailu kiinnostaa suomalaisia – nämä kansallisuudet vetoavat eniten
Nettideittipalvelu Eliittikumppani teki kyselyn sinkkujen suhtautumisesta eri maalaisiin ihmisiin sekä monikulttuurisiin parisuhteisiin. Minkä maalaisista naiset pitävät eniten? Entä miehet?
Tutkimukseen osallistui yli 200 sinkkua. Heistä jopa 44 prosenttia oli joskus seurustellut ulkomaalaisen kanssa.
Suomalaiset naiset pitävät..
Naisten suosikit menevät romaanisia kieliä puhuviin maihin - varsinkin ulkoiselta olemukseltaan. Viehättävimpinä naiset pitivät italialaisia, ranskalaisia ja espanjalaisia.
Ranskalaiset ovat tyylikkäimpiä italian pitäessä kakkossijaa. Sen sijaan espanjalaisten tyylikkyys ei miellyttänyt ollenkaan, vaan kolmanneksi tulivat britit.
Etelä-Euroopan vallitessa pintapuolta, kun olisi aika ryhtyä seurustelemaan, tällöin pärjäsivät pohjoisemmat maat. Kysyttäessä "minkä maalaisen kanssa haluaisit seurustella?" naiset vastasivat TOP3:een Norjan, Ruotsin ja Britannian.
Suomalaiset miehet pitävät..
Suomalaismiesten suosikit poikkeavat hieman naisten suosikeista. Viehättävimpinä pidettiin venäläisiä, ruotsalaisia ja italialaisia.
Tyylikkäimpien TOP3 oli: Ranska, Venäjä, Ruotsi.
Suomalaiset miehet puolestaan haluaisivat seurustella ruotsalaisten, espanjalaisten tai virolaisten kanssa.
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/lahes-joka-toinen-suomalainen-deittaillut-ulkomaalaista-nama-kansallisuudet-vetoavat/5244884
Alkuperäinen otsikko oli "Joka toinen suomalainen deittaillut ulkomaalaista.", mutta sitä muutettiin kun tuli valituksia pienestä otannasta.
Missä on somalit ja muut afrikkalaiset? >:( Onko suomalaiset rasisteja?
Näitten juttujen on pakko olla trollausta, ei kai kukaan voi olla noin pimeä?
QuoteMari erosi, muutti Punavuoreen ja alkoi tapailla nigerialaismiestä, joka totteli nimeä Cockroach eli Torakka, ja joka "näytti ihan R. Kellyltä, paitsi että se oli paljon raffimpi ja isompi."
"Kerran Cockroach tuli luokseni Punavuoreen ja toi mukanaan kokonaisen grillikanan. Istui siihen valkoiselle design-sohvalle ja söi sen siltä istumalta. Luineen."
Quote"Kyllä mä häpesin sitä joskus, mietin onko tämä suomalaisen moraalin mukaista. Nyt tajuan että tämähän on vittu rikkaus. Turha tulla väittämään, että tietää mitään elämästä, jos on viettänyt sen kahdeksantoista ihmisen kanssa. Tuntemalla edes pienen osan jostain muusta kulttuurista, voit alkaa irtautua siitä sun espoolaisuudestasi."
Quote"Jos haluat tutustua ihmisen kulttuurihistoriaan globaalilla tasolla, on tavattava myös tällaisia primitiivisempiä tyyppejä. Fuck ennakkoasenteet. Suomessa seksuaalisuus on paljon enemmän tabu kuin alkukantaisemmissa kulttuureissa", hän tokaisee ja nostaa kätensä suunsa eteen.
"Kauheaa, nyt mua sanotaan rasistiksi, kun käytin termiä alkukantainen. Mutta pitää kuunnella kehoa, ei mieltä."
http://www.image.fi/image-lehti/mustaa-valkoisella-miksi-seksi-ulkomaalaisen-miehen-kanssa-on-parempaa
Quote from: Golimar on 30.07.2015, 16:29:28

Kun pottunokka käyttäytyy primitiivisesti, hän on suomijuntti ja sika. Kun neekeri käyttäytyy primitiivisesti, hän on temperamenttinen ja eksoottinen. Vai voisiko joku kuvitella Punavuoren hipsterin seurustelevan kuhmolaisen pottunokan kanssa, joka kylään tullessaan tuo mukaaan pari pakettia makkaraa, istuu valkoiselle design sohvalle, heittää makkarat naamariin ja huuhtoo ne alas kahdella keskikaljalla?
Quote from: Rikastaja on 30.07.2015, 16:37:53
Kun pottunokka käyttäytyy primitiivisesti, hän on suomijuntti ja sika.
Paitsi pottunokkanainen, joka ilmeisesti sitten on "suvaitsevainen".
Quote from: Golimar on 30.07.2015, 16:29:28
Näitten juttujen on pakko olla trollausta, ei kai kukaan voi olla noin pimeä?
QuoteMari erosi, muutti Punavuoreen ja alkoi tapailla nigerialaismiestä, joka totteli nimeä Cockroach eli Torakka, ja joka "näytti ihan R. Kellyltä, paitsi että se oli paljon raffimpi ja isompi."
"Kerran Cockroach tuli luokseni Punavuoreen ja toi mukanaan kokonaisen grillikanan. Istui siihen valkoiselle design-sohvalle ja söi sen siltä istumalta. Luineen."
Quote"Kyllä mä häpesin sitä joskus, mietin onko tämä suomalaisen moraalin mukaista. Nyt tajuan että tämähän on vittu rikkaus. Turha tulla väittämään, että tietää mitään elämästä, jos on viettänyt sen kahdeksantoista ihmisen kanssa. Tuntemalla edes pienen osan jostain muusta kulttuurista, voit alkaa irtautua siitä sun espoolaisuudestasi."
Quote"Jos haluat tutustua ihmisen kulttuurihistoriaan globaalilla tasolla, on tavattava myös tällaisia primitiivisempiä tyyppejä. Fuck ennakkoasenteet. Suomessa seksuaalisuus on paljon enemmän tabu kuin alkukantaisemmissa kulttuureissa", hän tokaisee ja nostaa kätensä suunsa eteen.
"Kauheaa, nyt mua sanotaan rasistiksi, kun käytin termiä alkukantainen. Mutta pitää kuunnella kehoa, ei mieltä."
http://www.image.fi/image-lehti/mustaa-valkoisella-miksi-seksi-ulkomaalaisen-miehen-kanssa-on-parempaa
Osa naisista on todellakin näin sekaisin, onneksi vain pieni osa, ja yleensä ne kaikkein säälittävimmät tapaukset.
Quote from: tutkimus on 30.07.2015, 17:23:58

Ikävä kyllä ei, ja mustien kainalossa näkyy jostain syystä kauniita ja koulutettujakin naisia.
Quote from: Maailmanmies on 30.07.2015, 17:29:02

Mitäs ikävää tuossa? Jokainen raapikoot omat rupensa ja mokailkoot omat mokansa, kerran jokainen meistä kuolee.
Pääasia että minulla itselläni ei tuolla nojatuolissa istu muslimihirmu, se ainoastaan kiinnostaa minua. Muut deittailkoot vaikka... no, ketä vaan.

Kansakoulu/peruskoulu + osa talouskoulua?
Quote from: Emo on 30.07.2015, 17:35:05

Se istuja voi koska tahansa palata islamiin... ;)
Krhm... Aiheeseen liittyen: http://hommaforum.org/index.php/topic,3.msg1935911.html#msg1935911
Quote from: M on 30.07.2015, 17:37:14
Se istuja voi koska tahansa palata islamiin... ;)
Ei voi, mutta jos noin tapahtuisi, niin avioeron ainekset olisivat siinä kutakuinkin koossa sitten.
Quote from: M on 30.07.2015, 17:36:09
Kansakoulu/peruskoulu + osa talouskoulua?
Omalla pienellä otannalla asia on juuri noin. On niin ihanaa saada suklaasilmäinen ja kiharatukkainen vauva.
Quote from: Emo on 30.07.2015, 17:40:24
Quote from: M on 30.07.2015, 17:37:14
Se istuja voi koska tahansa palata islamiin... ;)
Ei voi, mutta jos noin tapahtuisi, niin avioeron ainekset olisivat siinä kutakuinkin koossa sitten.
Ei kai se paluu nyt kuitenkaan mitenkään hetkessä tapahdu! Hui, mikä pelottava ajatus. Asralta voisi kysä, että tapahtuuko paluu noin vain yhtäkkiä nips, naps!
Luuluisi nyt nojatuolissa istujassa tapahtuvan jo ennen paluulippua sentään joku pieni värähdys, josta voi ennakoida paluun alkavan.
Voiko sen paluun ilmoittaa tekstarilla puolisolleen? Voisi hieman ihmetellä, että nyt olen sitten palannut- so moro sitten. Nähdään allahin portilla.
Quote from: M on 30.07.2015, 17:36:09
Kansakoulu/peruskoulu + osa talouskoulua?
Ei kai välttämättä. Onhan meillä (toisin päin) mm. esimerkki miehestä, joka heitti romukoppaan realistiset mahdollisuudet päästä Ranskan presidentiksi kun oli pakko yrittää saada eksoottista kerrossiivoojaa.
Quote from: M on 30.07.2015, 17:37:14
Se istuja voi koska tahansa palata islamiin... ;)
Mutta eihän mikään tai kukaan liity islamiin.
Quote from: Emo on 30.07.2015, 17:35:05
Quote from: Maailmanmies on 30.07.2015, 17:29:02
Quote from: tutkimus on 30.07.2015, 17:23:58
Osa naisista on todellakin näin sekaisin, onneksi vain pieni osa, ja yleensä ne kaikkein säälittävimmät tapaukset.
Ikävä kyllä ei, ja mustien kainalossa näkyy jostain syystä kauniita ja koulutettujakin naisia.
Mitäs ikävää tuossa? Jokainen raapikoot omat rupensa ja mokailkoot omat mokansa, kerran jokainen meistä kuolee.
Pääasia että minulla itselläni ei tuolla nojatuolissa istu muslimihirmu, se ainoastaan kiinnostaa minua. Muut deittailkoot vaikka... no, ketä vaan.
Ei se ihan noinkaan ole. Suhteista syntyy lapsia jotka jäävät yhteiskunnan kontolle. Sitten niistä tulee herkästi näitä kokohubaroita jotka ovat hukassa identiteettinsä kanssa.
Quote from: Muuttohaukka on 30.07.2015, 17:50:01
Quote from: Emo on 30.07.2015, 17:40:24
Quote from: M on 30.07.2015, 17:37:14
Se istuja voi koska tahansa palata islamiin... ;)
Ei voi, mutta jos noin tapahtuisi, niin avioeron ainekset olisivat siinä kutakuinkin koossa sitten.
Ei kai se paluu nyt kuitenkaan mitenkään hetkessä tapahdu! Hui, mikä pelottava ajatus. Asralta voisi kysä, että tapahtuuko paluu noin vain yhtäkkiä nips, naps!
Se voi iskeä missä ja milloin tahansa. Lapinlahden lintujen esimerkki:
https://www.youtube.com/watch?v=sdIEmhKTgtw
Quote from: M on 30.07.2015, 18:42:06
Se voi iskeä missä ja milloin tahansa. Lapinlahden lintujen esimerkki:
https://www.youtube.com/watch?v=sdIEmhKTgtw
Nyt alkoi pelottaa! Pakko lähteä Kemijoelle. Mitä sitten, jos se vain iskee odottamatta jossain täysin odottamattomassa paikassa.
Edit: Ei saa laittaa tuollaisia pelokkeita. Millä ne pelot nyt sitten kohtaa? Kesällä ei ole edes kriisapua, eikä imaamia lähelläkään.
Tosi dejavu-tunne tästä ketjusta ja tuosta artikkelista; sellainen muistikuva että jokin aika sitten samasta aiheesta identtinen ketju.
Joidenkin valkoisten naisten motto: once you go black you dont go back.
Siihen valkoisten miesten vastaus: once you go black we dont want you back.