QuoteLaiskat kreikkalaiset ja riistetyt suomalaisparat
Stereotypiat kansalaisuuksista voivat parhaimmillaan olla hauskoja – kuten vaikkapa vitsit räntäsateessa grillaavista suomalaisista. Pahimmillaan stereotypiat voivat olla hengenvaarallisia. Niitä voi käyttää nostattamaan vihaa, rakentamaan muureja meidän ja muiden välille ja jopa oikeuttamaan sodan ja tappamisen.
2000-luvun Suomessa stereotypioiden vastenmielisimmät versiot ovat elelleet enimmäkseen pinnan alla, rasististen nettikeskustelujen syövereissä. Itseään kunnioittava media on pysytellyt tietoisesta stereotypianviljelystä erossa ja nähnyt vaivaa, jotta esimerkiksi romanit, pakolaiset ja venäläiset pääsevät ääneen ihmisinä ja yksilöinä.
Nyt jokin näyttää kuitenkin olevan muuttumassa.
Kreikan kriisi, Venäjän ulkopolitiikka, Välimeren pakolaisongelma ja kehitysavun aiotut leikkaukset ovat nostattaneet Suomessa esiin entistä kovemman puhetavan, jossa kansojen demonisointia ei enää varota.
Yhtäkkiä on tullut hyväksyttäväksi puhua – tai vähintään vihjailla – laiskoista kreikkalaisista, jotka ovat itse aiheuttaneet ongelmansa ökyeläkkeitä nostelemalla, tai sodanhaluisista venäläisistä, jotka yhtenä (Putinin näköisenä) miehenä vihaavat länttä. Kansat eivät enää koostukaan yksilöistä erilaisine arvoineen ja ajatuksineen, vaan kansalaisista ja valtiosta tulee yksi.
Kreikan ja kehitysavun tapauksessa tällaisen puhetavan tarkoitus on selvä. Kun koko kansa vastuutetaan maansa tilasta, meidän ei olevinaan enää tarvitse välittää siitä, miten he pärjäävät. Itsepä aiheuttivat, voimme ajatella, kun "pysymme kovina" Kreikkaa kohtaan ja sairaat jäävät ilman lääkkeitään.
Venäjän tapauksessa kovan, viholliskuvaa rakentavan puhetavan tarkoitusperiä voi vasta arvailla.
Se, että kylmät, leimaavat ja syyllistävät puhetavat nyt menevät niin helposti läpi, ei ole yllätys. Suomalaisia on valmisteltu tähän jo kauan, tosin alun perin eri tarkoituksessa.
Taustalla on porvaripoliitikkojen, median ja elinkeinoelämän taannoin aloittama suomalaisten "kriisitietoisuuden" nostatus. Se totisesti onnistui, ja nyt enemmistö suomalaisista uskoo, että meillä todella menee käsittämättömän huonosti.
Tämä säteilee nyt siihen, miten muihin maihin suhtaudutaan. Hokema "hoidetaan ensin oman maan asiat kuntoon" menee läpi, koska niin moni kuvittelee Suomen olevan uhri ja altavastaaja.
Todellisuudessa Suomella menee kuitenkin hyvin. Maailman mittakaavassa meidän oman maamme asiat on jo hoidettu. Suomessa yksikään diabeetikko ei jää ilman insuliiniaan eikä yksikään lapsi elä kadulla. Jokainen suomalainen oppii lukemaan ja saa ruokaa pöytäänsä tavalla tai toisella. Suomessa ei ole lapsisotilaita eikä lapsiprostituoituja, ja vettä saamme hanasta emmekä ojasta.
Jos emme halua auttaa muita, ei se ole lujuutta, viileää älykkyyttä tai oikeutettu opetus väärin toimineille kansoille. Se on itsekkyyttä.
http://demokraatti.fi/laiskat-kreikkalaiset-ja-riistetyt-suomalaisparat/
Tuo on tuon demarilehden pääkirjoitus.
Demokraatti näköjään pisti vihapuhetutkan lämpiämään.
Suomen mahdollisuudet auttaa muita ovat rajalliset, kuten vihervasemmisto itsekin tietää. Paljonkos tuon jutun kirjoittaja on itse auttanut maailman (tai Suomen) hädänalaisia?
Quote from: koli on 17.07.2015, 10:42:06
Yhtäkkiä on tullut hyväksyttäväksi puhua – tai vähintään vihjailla – laiskoista kreikkalaisista, jotka ovat itse aiheuttaneet ongelmansa ökyeläkkeitä nostelemalla,
Kuka sitten on syypää Kreikan ongelmiin jos ei Kreikkalaiset itse? Ei makseta veroja, jaellaan kansalle etuuksia aivan tolkuttomasti lainarahalla jota ei ole edes ajateltu maksaa takaisin, lista on pitkä.. ja lopputulos masentava.
Mihinkähän mediaan Demokraatti viittaa? Se taisi olla Hyysäri, joka haki pilkkanimiä virolaisille. Ja nimenomaan kukkahattuilijat ovat aina niputtamassa ihmisiä ryhmiksi, varsinkin meitä impivaaralaisia suomalaisia.
Stereotypioita on syntynyt usein ihan syystä, mutta terve ihminen näkee ne stereotypioina eikä lajittele jokaista kyseisen maan asukasta sellaisen piiriin. Valitettavasti, tuollaisia terveitä ihmisiä näkyy Hommaforumin ulkopuolella aniharvoin.
QuoteKansat eivät enää koostukaan yksilöistä erilaisine arvoineen ja ajatuksineen, vaan kansalaisista ja valtiosta tulee yksi.
Tottakai kansat koostuvat erilaisista yksilöistä, mutta juju onkin siinä, että johonkin kansaan kuuluvien yksilöiden ominaisuudet
keskimäärin poikkeavat jonkin toisen kansan ominaisuuksista.
Kaikki somalit siis eivät ole laiskoja, mutta somaleiden joukkossa saattaa olla keskimäärin enemmän laiskoja kuin vaikkapa saksalaisten joukossa.
QuoteTodellisuudessa Suomella menee kuitenkin hyvin. Maailman mittakaavassa meidän oman maamme asiat on jo hoidettu. Suomessa yksikään diabeetikko ei jää ilman insuliiniaan eikä yksikään lapsi elä kadulla. Jokainen suomalainen oppii lukemaan ja saa ruokaa pöytäänsä tavalla tai toisella. Suomessa ei ole lapsisotilaita eikä lapsiprostituoituja, ja vettä saamme hanasta emmekä ojasta.
Eivätkö nämä sitten toteudu Kreikassa? Kuulostaa ihan kehitysmaalta. Miksi sellainen on päästetty euroon?
Demari-lehti moraalinvartijana muita moralisoimassa. Ei mitään uutta.
QuoteSuomessa ei ole lapsisotilaita
Löytyyhän niitä, joilla tuota taustaa on. Mukavan oloisia nuorukaisia.
Sinänsä kyllä voin olla samaa mieltä, että kun toisten valtioiden auttamiselle asetetaan rajoja ja noudatetaan järkevää harkintaa, pitäisi olla selkärankaa tehdä näin hakematta pontta kielteisistä ja leimaavista stereotypioista. Muilta osin kirjoitus on melko...polarisoiva. Demarille näyttää vaihtoina olevan vain ainainen sokea, pyyteetön auttaminen tai täysi kylmyys.
Miten muuten on, jos joku auttaa yhdeksän kertaa mutta kymmenennellä ajattelee, että tällä kertaa kokeillaan jotain muuta, niin onko vain se kymmenes kerta ratkaiseva kun sydämen asenne punnitaan?
Ihailtavaa kuitenkin, miten niillä on pokkaa kusta viimeisten äänestäjiensä naamalle.
Quote from: jänkäkurppa on 17.07.2015, 10:44:22
Demokraatti näköjään pisti vihapuhetutkan lämpiämään.
Että minkä TUTKAN?
Quote
2000-luvun Suomessa stereotypioiden vastenmielisimmät versiot ovat elelleet enimmäkseen pinnan alla, rasististen nettikeskustelujen syövereissä. Itseään kunnioittava media on pysytellyt tietoisesta stereotypianviljelystä erossa ja nähnyt vaivaa, jotta esimerkiksi romanit, pakolaiset ja venäläiset pääsevät ääneen ihmisinä ja yksilöinä
Tämä on tyypillistä SUOMALAISIIN kohdistuvaa rasistista vihapuhetta, jonka tarkoituksena on lietsoa stereotyyppejä sekä estää suomalaisten oikeus tulla kuulluksi ja esittää vapaa mielipide. Kyllä tuossa lehdykässä jauhaa vihapuhetta tuottava kone, eikä mikään vihapuhetta tunnistava tutka.
Demari kirjoittaa yhteiskunnasta sosiaalidemokraatin näkökulmasta. Lopputulos on sen mukainen, ei mitään ihmeellistä eikä etenkään uutta tuossa ripuloinnissa.
Quote from: koli on 17.07.2015, 10:42:06
laiskoista kreikkalaisista, jotka ovat itse aiheuttaneet ongelmansa ökyeläkkeitä nostelemalla
QuoteAccording to Eurostat, Greece spends 17.5% as a proportion of GDP on pensions, the most in the European Union. The size of the deficit in the pension system stand at 9% of GDP, or $24, billion. On top of all that, as the Guardian reported, "pensions are now the main – and often only – source of income for just under 49% of Greek families, compared to 36% who rely mainly on salaries." Those workers earning salaries ultimately have to support not only themselves, but the masses drawing off the indebted system.
Lähteet:
http://schiffgold.com/commentaries/american-pension-systems-looking-increasingly-greek/
Suomalaisen eläkeläisen edelle siis kreikkalainen, kun Kreikka käyttää jo eläkkeisiin eniten EU-maista.
Quote
Kun koko kansa vastuutetaan maansa tilasta, meidän ei olevinaan enää tarvitse välittää siitä, miten he pärjäävät. Itsepä aiheuttivat, voimme ajatella, kun "pysymme kovina" Kreikkaa kohtaan ja sairaat jäävät ilman lääkkeitään.
Avustuspaketista saavat parhaat päältä pankit ja troikka. Eikä vaadittu yksityistäminenkään sairaitten elämää tule helpottamaan, kun kuntapalveluiden hinnoista päätetään puhtaasti taloudelliselta pohjalta ja alvit nousevat kautta linjan.
Olen jo toivonut, että Suomi olisi käyttänyt rahansa humanitaariseen olojen helpottamiseen. Kriisiä tämä paketti lykkää vain pienen hetken.
Vastakkainasettelujen aika on todella ohi, kun demarien lehti näin selkeästi haluaa kansainvälisen pääoman saavan rahansa takaisin, oli hinta Kreikalle mikä hyvänsä.
Quote from: siviilitarkkailija on 17.07.2015, 11:38:02
Tämä on tyypillistä SUOMALAISIIN kohdistuvaa rasistista vihapuhetta, jonka tarkoituksena on lietsoa stereotyyppejä sekä estää suomalaisten oikeus tulla kuulluksi ja esittää vapaa mielipide. Kyllä tuossa lehdykässä jauhaa vihapuhetta tuottava kone, eikä mikään vihapuhetta tunnistava tutka.
Tavallaan sitäkin, mutta toisaalta myös omille oletetuille kannattajille suunnattu jonkinlainen vihje kytätä/syyllistää muiden ajatuksia ja puheita.
Jos Kreikassa olisi oikeistohallitus niin tuo kirjoitus olisi jäänyt kirjoittamatta.
Kaikki ne argumentit, jotka keskittyvät kreikkalaiseen laiskuuteen ym. (varmasti osin tosiin) epäkohtiin, satavat EU:n eliittien laariin, koska ne peittävät Brysselin ja Frankfurtin vielä paljon pahempia syntejä. Kreikka valittiin järjettömästi, semi-rikollisesti pankkituen alibiksi, ja siitä järkyttävästä virheestä tämä tragikomedia on saanut alkunsa ja siksi se yhä jatkuu.
Tuo 7 miljardin "hätälaina" "Kreikalle" menee muuten pääosin takaisin velkojille, jotka siis lainaavat Kreikalle, että se maksaisi niille vanhoja velkoja...
http://www.zerohedge.com/news/2015-07-16/eurogroup-agrees-%E2%82%AC7-billion-bridge-loan-so-greece-can-repay-troika-no-ela-increase-d
Quote from: Saturoitunut on 17.07.2015, 11:12:39
Eivätkö nämä sitten toteudu Kreikassa? Kuulostaa ihan kehitysmaalta. Miksi sellainen on päästetty euroon?
Niin, miksi Kreikka on EU:ssa ja eurossa? Eikö sen voisi irrottaa EU:sta ja hinata vaikka laivalla tuonne Afrikan Unioniin, jota se on henkisesti lähempänä? Afrikkalaistenkaan ei tarvitsisi enää hukkua Välimereen, kun voisi kävellä Kreikkaan.
Quote2000-luvun Suomessa stereotypioiden vastenmielisimmät versiot ovat elelleet enimmäkseen pinnan alla, rasististen nettikeskustelujen syövereissä. Itseään kunnioittava media on pysytellyt tietoisesta stereotypianviljelystä erossa ja nähnyt vaivaa, jotta esimerkiksi romanit, pakolaiset ja venäläiset pääsevät ääneen ihmisinä ja yksilöinä.
Itseään kunnioittavan median Agendana on kertoa vähemmän kuin koko totuus. Niinpä se on jemmaillut romanien, pakolaisten ja venäläisten rikoksia, väärinkäytöksiä siinä pelossa, että kansa sitten noista ihmisistä ja yksilöistä muokkaa stereotypian näiden käytöksen ja tekojen perusteella.
QuoteNyt jokin näyttää kuitenkin olevan muuttumassa.
Kreikan kriisi, Venäjän ulkopolitiikka, Välimeren pakolaisongelma ja kehitysavun aiotut leikkaukset ovat nostattaneet Suomessa esiin entistä kovemman puhetavan, jossa kansojen demonisointia ei enää varota.
Ja sekös itsekunnioituksen mitenkään kärsimättä aivan refleksinomaisesti valehtelevaa mediaa vituttaa; että kansa mediasta huolimatta tietää, miten asiat oikein ovatkaan.
QuoteYhtäkkiä on tullut hyväksyttäväksi puhua – tai vähintään vihjailla – laiskoista kreikkalaisista, jotka ovat itse aiheuttaneet ongelmansa ökyeläkkeitä nostelemalla, tai sodanhaluisista venäläisistä, jotka yhtenä (Putinin näköisenä) miehenä vihaavat länttä. Kansat eivät enää koostukaan yksilöistä erilaisine arvoineen ja ajatuksineen, vaan kansalaisista ja valtiosta tulee yksi.
Kuka vastaa Kreikan tilasta, jos ei Kreikka ja kreikkalaiset itse? Kreikkalaiset ne maksoivat autonkuljettajalle 11 000 €/kk liksaa, Kreikan ministeriössä puhelinvaihteenhoitajan liksa oli 9 000 €/kk ja Kreikan valtionvarainministeriössä yhä edelleen on 500 siivoojaa.
QuoteKreikan ja kehitysavun tapauksessa tällaisen puhetavan tarkoitus on selvä. Kun koko kansa vastuutetaan maansa tilasta, meidän ei olevinaan enää tarvitse välittää siitä, miten he pärjäävät. Itsepä aiheuttivat, voimme ajatella, kun "pysymme kovina" Kreikkaa kohtaan ja sairaat jäävät ilman lääkkeitään.
Kenet Demari vastuuttaa maan tilasta, jollei kansaa? Ja totta, itsepä aiheuttivat.
QuoteVenäjän tapauksessa kovan, viholliskuvaa rakentavan puhetavan tarkoitusperiä voi vasta arvailla.
Venäjän viholliskuva on ollut selvillä viimeiset tuhat vuotta, ei siellä mitään sellaisia muutoksia ole tapahtunut, että vanhoja tietoja pitäisi päivittää. Suomalaisilla on hyvässä muistissa miten venäläiset hyökkäsivät aivan järjettömällä resurssiylivoimalla ihan omien päätöksiensä ja suunnitelmiensa mukaan pienemmän naapurinsa kimppuun: Mainilassa -39, Puolassa -39, Itä-Saksassa -53, Unkarissa -56, Tšekkoslovakiassa -68, Afganistanissa -79, Georgiassa 2008 ja Ukrainassa 2014. Nämä kaikki vain suurimmat ja tunnetuimmat mainiten.
Mutta toki: venäläiset siis tietenkin hyökkäävät pikkunaapureittensa kimppuun ei suinkaan stereotyyppeinä, vaan aina ihmisinä ja yksilöinä.
QuoteSe, että kylmät, leimaavat ja syyllistävät puhetavat nyt menevät niin helposti läpi, ei ole yllätys. Suomalaisia on valmisteltu tähän jo kauan, tosin alun perin eri tarkoituksessa.
Taustalla on porvaripoliitikkojen, median ja elinkeinoelämän taannoin aloittama suomalaisten "kriisitietoisuuden" nostatus. Se totisesti onnistui, ja nyt enemmistö suomalaisista uskoo, että meillä todella menee käsittämättömän huonosti.
Jopa median suojatyöpaikoissa menee entistä huonommin, joten tämän kaltainen, lähinnä epätoivoinen yritys valkopestä siinä ohessa demareitten omia mokia ja muita takuutuksia. (Joista, jos oikein muistan, Stubelon akan firma sai vallan saatanasti rahaa. Näkyy olevan muuten Kokoomuksen tyyliä tuo kavereilla paprujen teettäminen vallan järjetöntä korvausta vastaan)
QuoteTämä säteilee nyt siihen, miten muihin maihin suhtaudutaan. Hokema "hoidetaan ensin oman maan asiat kuntoon" menee läpi, koska niin moni kuvittelee Suomen olevan uhri ja altavastaaja.
"Hoidetaan ensin oman maan asiat kuntoon" onkin vallan hyvä ajatus. Vähän samaan tapaan kuin lentokoneissa ensin lapsen huoltaja laittaa happinaamarin ensin omille kasvoilleen, vasta sitten lapselle.
Koko kitinä Demarissa pyrkii – sen tavanomaisen ja iänikuisen mokuttamisen ohella - vain ohjaamaan vulcuksen mielenkiinnon pois niistä mm. demarien mokista, joiden seurauksena Suomi todellakin on nyt kusessa. Ei tietenkään onnistu, koska
valeht,,, tiedotus monopoli on murtunut.
Vöyri;
"Tuo 7 miljardin "hätälaina" "Kreikalle" menee muuten pääosin takaisin velkojille, jotka siis lainaavat Kreikalle, että se maksaisi niille vanhoja velkoja..."
Kyllä JA korkeine korkoineen :facepalm:
Jos jossakin päin maailmaa on hätä ja kriisi, median tarjoama ratkaisu on "meidän on otettava lusikka kauniiseen käteen" eli ratkaistava ongelma ja kustantaa siitä aiheutivat kulut ongelman aiheuttajien puolesta. Muu on vastuun pakoilua.
Se oli joku iltapäivälehdistämne, joka pääkirjoituksessaan totesi, että Suomen hallitus on ottanut "lusikan kauniiseen käteen", hyväksyessään viimeaikaiset Kreikka-päätökset...eli aika "happy end" ja valtakunnassa kaikki hyvin.
Quote from: Pate on 17.07.2015, 12:40:32
Vöyri;
"Tuo 7 miljardin "hätälaina" "Kreikalle" menee muuten pääosin takaisin velkojille, jotka siis lainaavat Kreikalle, että se maksaisi niille vanhoja velkoja..."
Kyllä JA korkeine korkoineen :facepalm:
Kuvio on mennyt suurin piirtein niin, että valtiot, tukivimpainvakausvälineet sun muut ovat lainanneet Kreikalle rahaa matalammilla koroilla ja pidemmillä maksuajoilla, jotta se on voinut maksaa nuo hankalammat lainansa keskieurooppalaisille pankeille. Velkaa on tietysti musertavan paljon tällaisen de facto taakan keventämisenkin jälkeen, mutta SYRIZA:n ininä siitä, että kreikkalaista aina vaan lyödään ilman mitään armoa, että pankkiirit saavat harrastaa roopeankkoina kuviokelluntaa kultakolikoissa, ei pidä paikkaansa.
Onhan tässä tietysti pelissä kallisarvoiset periaatteet, kuten demokraattinen suvereniteetti ja EU:n solidaarisuus. Ensimmäinen vaan näköjään tarkoittaa nykyään sitä, että kreikkalaiset saavat äänestää itselleen toisten rahoja, ja jälkimmäinen, että pohjoinen maksaa ja etelä valittaa siitä, ettei se maksa tarpeeksi. Euroalueesta tekeekin niin typerän, että toimiakseen sen täytyy vääntää nuo nimenomaan tuohon muotoon (valuuttaunioni erilaisten ja omasta budjetistaan päättävien alueiden välillä on torso ilman isoja rahansiirtoja), ja siihen ne eivät selvästikään väänny ilman niin järjetöntä kirskumista ja valitusta, että koko systeemi uhkaa romahtaa. Vääntelyä täytyy kuitenkin näköjään jatkaa hinnalla millä hyvänsä, koska jos eurosta irroitettaisiin yksikin maa, se olisi melkoinen tälli alati syvenevän unionin lähes uskonnollismieliset mittasuhteet saavuttaneelle ideologialle, ja helvetti jäätyy ennen kuin isot pojat ja tytöt saadaan uskomaan, ettei Joulupukkia ole olemassa.
Äijäfeministit vetävät taas porukalla demareiden kannatusta kohti uusia pohjalukemia, eli ei mitään uutta auringon alla.
Quote from: ISO on 17.07.2015, 10:56:28
Quote from: koli on 17.07.2015, 10:42:06
Yhtäkkiä on tullut hyväksyttäväksi puhua – tai vähintään vihjailla – laiskoista kreikkalaisista, jotka ovat itse aiheuttaneet ongelmansa ökyeläkkeitä nostelemalla,
Kuka sitten on syypää Kreikan ongelmiin jos ei Kreikkalaiset itse? Ei makseta veroja, jaellaan kansalle etuuksia aivan tolkuttomasti lainarahalla jota ei ole edes ajateltu maksaa takaisin, lista on pitkä.. ja lopputulos masentava.
On sellainen käsitys kuin Kreikalla menisi todella hyvin, jos etuisuuksia ja lainoja ei olisi kahmittu kaksin käsin. Tietysti lainaamisessa on aina kaksi osapuolta eli lainan antaja ja lainaaja...
Minusta sosiaalidemokraatit ovat suomen kansalle vaarallisempia vihollisia kuin venäläiset. Mistä tuo demareiden suomalaisviha on peräisin? Tuomiojan suvun fennofobia? Lipposen perheen keisarihoureet? Ämpäriyliopistojen fennofoobiset toimittelijat?
Olen aina ihmetellyt demarien äänestäjiä. SDP ei ole paskin mahdollinen suomalainen puolue, mutta kaikkein luonnonvastaisin ja älyttömin äänestettävä se on. Mitä ihmeen motiivia voi olla äänestää nykyisiä demareita?
Jotenkin on ymmärrettävää jos kreikkalaisessa lehdessä kirjoitettaisiin että on ne suomalaiset kusipäitä kun eivät anna kreikkalaisille enää rahaa mutta en voi millään ymmärtää että suomalaisessa lehdessä kirjoitetaan että kyllä me suomalaiset olemme kusipäitä kun emme anna kreikkalaisille enää rahaa.