Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 16.07.2015, 20:46:34

Title: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: koli on 16.07.2015, 20:46:34
QuoteKommentti: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!

Saavuin juuri Kreikasta. Maasta, joka monen suomalaisen mielestä on laiska, saamaton ja holtiton. Voisin kertoa tähän vaikkapa kreikkalaisvitsin, mutta en halua.

Viime päivät olen kierrellyt Ateenaa kamerani ja tulkkini kanssa, seurannut kreikkalaisten loputtomia mielenilmauksia ja kysellyt ihmisten tuntoja. TV-toimittajalla on aina omat haasteensa saada ihmiset puhumaan kameran edessä, mutta tällä kertaa suurimmat haasteet eivät suinkaan liittyneet kuvauskalustooni vaan kansalaisuuteeni.

Pohjoinen Suomi on nyt monen kreikkalaisen mielestä kylmä piiskuri, ja osa kreikkalaisista on todella vihaisia. Viha on silloin helppo purkaa vaikkapa yksittäiseen toimittajaan.

– Ai, olet suomalainen. Siinä tapauksessa minulla ei ole sinulle mitään painokelvollista sanottavaa, tiuskaisi eräskin rouva pankkiautomaatin jonossa ja paineli tiehensä.

Eikä tämä ollut tuon aamupäivän aikana ensimmäinen moinen reaktio, vihaisin kylläkin.

Rouvan häivyttyä kreikkalainen tulkkini pahoitteli tapahtunutta ja leikkimielisesti vitsaili, josko voisin seuraavan haastateltavan kohdalla leikkiä olevani ruotsalainen. Virolaisenakin olisi hänen mielestään helpompaa lähestyä ihmisiä. Nauroimme molemmat hänen heitolleen ja jatkoimme töitä hiki niskassa, tai ainakin minä kamerareppuineni, sillä eihän suomalainen ole tottunut työskentelemään yli kolmenkympin helteessä.

Mutta niin kylmä suomalainen en sentään ole, että unohtaisin kreikkalaisen rouvan. Itse asiassa haluaisin kiittää häntä siitä, miten hän muistutti minua jostain tärkeästä.

Rouva ajatteli juuri niin kuin moni suomalainen ajattelee, stereotypisesti syyttäen: "Joo, ne kreikkalaiset. Jättävät veronsa maksamatta ja odottelevat vain meiltä kolmatta apupakettia." Kuulostaa varmasti tutulta.

Tuohtunut rouva kiirehti sen verran kovaa vauhtia eteenpäin, etten ehtinyt suutani avata. Siispä avaan sen nyt.

Solvaaminen puolin ja toisin ei ratkaise mitään. Me suomalaisina voisimme kreikkalaisvitsejä vääntäessämme edes yrittää ymmärtää, miten siinä maassa on jo leikattu ja säästetty useita vuosia. En väitä, etteikö se ole tarpeen ja etteikö Kreikassa ole sössitty pahemman kerran, mutta ymmärrän täysin, miksi kansaa väsyttää ja raivostuttaa. Meidän suomalaisten säästötalkoisiin verrattuna kreikkalaiset ovat nyt työleirillä.

Ja tähän työleiriin kun vielä lisää vaikkapa Välimereltä Kreikkaan rantautuvien pakolaisten määrän, voisimme mekin hiljalleen muistella, mitä solidaarisuus on. Jos valtiona emme siihen suoralta kädeltä pysty, niin ehkä sitten ihmisinä.

Minusta Suomi voisi nyt hieman lämmetä.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kommentti-leiki-ruotsalaista-tai-lampene-suomalainen/5228854
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Sanna Antikainen on 16.07.2015, 20:52:41
Oi, siellä on käyty ihan Kreikassa asti ottamassa selvää, mitähän nekin nyt taas meistä ajattelevat  :facepalm:

Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Micke90 on 16.07.2015, 20:59:21
Niin väsyttää ja raivostuttaa meitäkin tämä Kreikan jatkuva tukeminen.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Eino P. Keravalta on 16.07.2015, 21:18:40
Ei Suomi ole Kreikkaa tuohon k-seen saanut, mitä ne toopet meille raivoavat! Syy on kreikkalaisissa itsessään, eurossa ja EU:ssa.

Ja se on ihan sama, mitä Suomi tekee tai on tekemättä, kreikkalaiset ovat samassa k-sessa tänään ja ikuisesti, niin kauan kuin se ei älyä erota eurosta.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: MW on 16.07.2015, 21:26:32
Quote from: koli on 16.07.2015, 20:46:34
QuoteKommentti: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!

***
Ja tähän työleiriin kun vielä lisää vaikkapa Välimereltä Kreikkaan rantautuvien pakolaisten määrän, voisimme mekin hiljalleen muistella, mitä solidaarisuus on. Jos valtiona emme siihen suoralta kädeltä pysty, niin ehkä sitten ihmisinä.

Minusta Suomi voisi nyt hieman lämmetä.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kommentti-leiki-ruotsalaista-tai-lampene-suomalainen/5228854

...tai voisimme muistella, mitä rajavalvonta oli. Keskiverto kreikkalainen tuskin tietää Suomesta yhtään mitään, joten hänen mielipiteensäkään ei kiinnosta.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Kukko on 16.07.2015, 21:59:12
Toimittaja sai niin hirveen henkisen pipin kun yksi kreikkalainen rouva tiuskasi jotakin että piti oikein artikkelin verran avautua. Montako miljardia riittäisi lämmittämään toimittajan loukkaantunutta mieltä?
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Blanc73 on 16.07.2015, 22:03:17
Olipas lapsellinen raapustus. Ei pärjäisi edes yläasteen ainekirjoituksissa.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: VH on 16.07.2015, 22:06:47
Syy Kreikan velkaantumiseen ja talouskriisiin ei ole Suomen eikä suomalaisten. Vuosikymmeniä jatkunut holtiton ylivarojen eläminen on ja oli vain ja ainoastaan kreikkalaisten omaa aikaansaannosta. Nyt halutaan maksattaa tehdyt velat niillä, joilla ei niihin ole osaa eikä arpaa...
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Eino P. Keravalta on 16.07.2015, 22:11:12
Quote from: VH on 16.07.2015, 22:06:47
Syy Kreikan velkaantumiseen ja talouskriisiin ei ole Suomen eikä suomalaisten. Vuosikymmeniä jatkunut holtiton ylivarojen eläminen on ja oli vain ja ainoastaan kreikkalaisten omaa aikaansaannosta. Nyt halutaan maksattaa tehdyt velat niillä, joilla ei niihin ole osaa eikä arpaa...

Suomalaisten kuuluisi olla vihaisia noille ouzonlatkijoille eikä päinvastoin.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: VH on 16.07.2015, 22:22:35
Olen etsiskellyt (löytämättä) linkkiä uutiseen Ateenan taksikuskien lakosta 3-4 vuotta sitten. Taksikuskit laittoivat Ateenan keskustan jumiin vastalauseena verojenmaksulle (se olisi niin vaikeaa, pitäisi palkata kirjanpitäjä ja ruveta kuittien kanssa pelaamaan). Uutinen oli aikoinaan (kymppi)uutisissa. Asenne kohdalleen. Maksakoon verot se kuka on ne keksinytkin.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: desperaato on 16.07.2015, 22:28:44
Quote from: koli on 16.07.2015, 20:46:34

Toimittaja Aino Huilaja
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: dothefake on 16.07.2015, 22:39:32
Nyt, kun Kreikan hätä on noinkin suuri, olisin valmis luopumaan kultamunistamme Kreikan hyväksi. Kiristämme sitten omaa vyötämme. Uhraus on tehtävä!
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Blanc73 on 16.07.2015, 22:45:51
Quote from: dothefake on 16.07.2015, 22:39:32
Nyt, kun Kreikan hätä on noinkin suuri, olisin valmis luopumaan kultamunistamme Kreikan hyväksi. Kiristämme sitten omaa vyötämme. Uhraus on tehtävä!

Kreikka tarvitsee nyt ahkeria ja työteliäitä veronmaksajia. Suomi tosiaan voisi antaa hätäapuna vaikkapa 10000 Somalia Kreikalle, tuollaisia rikkauksia ei edes IMF pysty tarjoamaan.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Eino P. Keravalta on 16.07.2015, 22:57:14
Quote from: dothefake on 16.07.2015, 22:39:32
Nyt, kun Kreikan hätä on noinkin suuri, olisin valmis luopumaan kultamunistamme Kreikan hyväksi. Kiristämme sitten omaa vyötämme. Uhraus on tehtävä!

Ja mä voin palauttaa Plotinoksen filosofiaa käsittelevän kirjani Kreikkaan.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: desperaato on 16.07.2015, 23:00:04
Quote from: VH on 16.07.2015, 22:22:35
Olen etsiskellyt (löytämättä) linkkiä uutiseen Ateenan taksikuskien lakosta 3-4 vuotta sitten. Taksikuskit laittoivat Ateenan keskustan jumiin vastalauseena verojenmaksulle (se olisi niin vaikeaa, pitäisi palkata kirjanpitäjä ja ruveta kuittien kanssa pelaamaan). Uutinen oli aikoinaan (kymppi)uutisissa. Asenne kohdalleen. Maksakoon verot se kuka on ne keksinytkin.

Itsekin taxoa enemmän taikka vähemmän mutta kuitenkin liikaa veivanneena muistan hämärästi jonkun A-studio pätkän missä ateenalainen taxi-yrittäjä kertoili vaikeuksistaan. Oli kai siellä enemmän rehellisten puolella, eikä käynyt kateeksi.
Mutta linkissä hintatietoutta Kreikasta. Jotenkin pistää silmään, että lähes kaikki on Kreikassa juuri sen meidän alv:in verran halvempaa.
Hintavertailun paikkaansapitävyydestä ei ole mitään tietoa, eikä takeita, eikä sivuilla kerrota koska tiedot on kerätty.

Vertailuna noita taksin hintoja:

Lähtö Suomessa 5,90   Kreikassa 3
Odotusaika Suomessa >40    Kreikassa 10
Pienin taksa Suomessa nykyään 1,55    Kreikassa 0,68


Paljon saa keikkaa olla ja turistia viilata linssiin jos noilla taksoilla meinaa elää.

Suomessa henkilökuljetusten alv 10%.

Linkki: http://hintataso.tietoinfo.com/kreikka.php
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: vihapuhegeneraattori on 16.07.2015, 23:35:41
Quote from: MW on 16.07.2015, 21:26:32
Quote from: koli on 16.07.2015, 20:46:34
QuoteKommentti: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!

***
Ja tähän työleiriin kun vielä lisää vaikkapa Välimereltä Kreikkaan rantautuvien pakolaisten määrän, voisimme mekin hiljalleen muistella, mitä solidaarisuus on. Jos valtiona emme siihen suoralta kädeltä pysty, niin ehkä sitten ihmisinä.

Minusta Suomi voisi nyt hieman lämmetä.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kommentti-leiki-ruotsalaista-tai-lampene-suomalainen/5228854

...tai voisimme muistella, mitä rajavalvonta oli. Keskiverto kreikkalainen tuskin tietää Suomesta yhtään mitään, joten hänen mielipiteensäkään ei kiinnosta.

Maailma on kyllä päälaellaan jos velkansa maksamatta jättänyt velallinen haukkuu lainoittajaa kusipääksi.

Siinä että toimittajat yrittävät ymmärtää näitäkin ei taas ole mitään uutta.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Paawo on 16.07.2015, 23:45:17
Ei pidä päreen valossa tirskauttaman kyyneliä vihaisten Ateenanmummojen tylyyden takia.

Nuo vilkkaat ulkomaanelävät kun osaavat paitsi naurahdella iloisesti myös aivan vihastuneesti tiuskia milloin haluavat. Me suomalaiset täällä hiihtelimme ja suorastaan siwakoimme miesissä kesken susihukkasia jäljestäen ja kiroillen kun nuo ulkomaanelävät jo toreillansa viiniä ja pullaa varsin sivistyneisti nauttivat.

Voi meitä. Taas Suomi.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Outo olio on 16.07.2015, 23:51:16
QuoteJa tähän työleiriin kun vielä lisää vaikkapa Välimereltä Kreikkaan rantautuvien pakolaisten määrän, voisimme mekin hiljalleen muistella, mitä solidaarisuus on. Jos valtiona emme siihen suoralta kädeltä pysty, niin ehkä sitten ihmisinä.

Minusta Suomi voisi nyt hieman lämmetä.

Toimittaja on hyvä ja näyttää mallia: maksaa omasta pussistaan pikkuosan Kreikan veloista, ja/tai ottaa asuntoonsa asumaan Välimeren yli tulleen paperittoman. Näitä ajatuksia voidaan myös mainostaa MTV3:n ruokalan ilmoitustaululle laitettavalla ilmoituksella. Lisäksi toimittajan kollegat Yleisradiossa ja Sanomassa voisivat hekin olla halukkaita kantamaan vastuunsa ihmisinä. Ai ei vai?
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: MW on 16.07.2015, 23:59:49
Quote from: Outo olio on 16.07.2015, 23:51:16
QuoteJa tähän työleiriin kun vielä lisää vaikkapa Välimereltä Kreikkaan rantautuvien pakolaisten määrän, voisimme mekin hiljalleen muistella, mitä solidaarisuus on. Jos valtiona emme siihen suoralta kädeltä pysty, niin ehkä sitten ihmisinä.

Minusta Suomi voisi nyt hieman lämmetä.

Toimittaja on hyvä ja näyttää mallia: maksaa omasta pussistaan pikkuosan Kreikan veloista, ja/tai ottaa asuntoonsa asumaan Välimeren yli tulleen paperittoman. Näitä ajatuksia voidaan myös mainostaa MTV3:n ruokalan ilmoitustaululle laitettavalla ilmoituksella. Lisäksi toimittajan kollegat Yleisradiossa ja Sanomassa voisivat hekin olla halukkaita kantamaan vastuunsa ihmisinä. Ai ei vai?

Ei. Kun onhan meillä varaa. Kunhan ei näe sitä tiliotteessa, eikä näe olohuoneessaan, puuttuva ymmärrys ja halu loistaa humanitäärinä hoitaa lopun.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: dothefake on 17.07.2015, 00:13:51
Kreikkalaisilla näyttää olevan mamun lahjoja, tänne vaan. Voitaisiin ottaa Kreikka omaan hoitoon, kun kreikkalaiset ovat kaikki Lieksassa.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: -PPT- on 17.07.2015, 00:32:01
Mikä tuon kirjoituksen tavoite oli?
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: dothefake on 17.07.2015, 00:44:25
Herättää kaikki huomaamaan, että kreikkalaiset ovat kiittämättömiä lurjuksia.

Oletko pöljä, kun et ymmärtänyt?
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Luotsi on 17.07.2015, 00:52:02
QuoteMinusta Suomi voisi nyt hieman lämmetä.

Olisi voinut hiukan aiemminkin, mutta ei ilmastonmuutos taida täällä toimia :-\  Raportoipa siitä surusilmin, Aino.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: onni4me on 17.07.2015, 01:30:24
Quotesillä eihän suomalainen ole tottunut työskentelemään yli kolmenkympin helteessä.

Ei ole, ei...viimeksi Aasian reissullani tein kolme viikkoa hommia 43 asteen lämmössä (oli sen jakson kuumin päivä). Mutta tarkoituksena arvon toimittelijallahan on niputtaa kaikki suomalaiset johonkin oletettuun ryhmään ja polkemalla toisia nostaa itseään.

Hieman olen sitä mieltä, että kun troikka sitten aikanaan tulee Suomeen komentamaan maamme hallitusta, ei vika ole meissä tavallisissa suomalaisissa. Minäkin olen tehnyt hommia pitääkseni perheeni leivässä. En ole vastannut finanssipolitiikasta enkä palkkatasoista. Itseasiassa kuulun varmaan vaihtelevasti huonoimpaan tuloluokkaan. Omaisuutta on kertynyt sopivasti ja olen melkein velaton, mutta käteistä on aika niukasti.

Olen kuitenkin onnellinen, sillä minulla on rakastava perhe ja yhdessä olemme selvinneet kaikesta. Suomi saattaa tällä kurssilla tosin olla tuhon oma. Nyt taas ensi viikolla töihin epämääräiseksi ajaksi ulkomaille. Sinne yli kolmenkympin lämpöön, mihin olen tottunut.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Saturoitunut on 17.07.2015, 02:00:42
Eipä voisi kyllä juuri vähempää kiinnostaa, mitä kreikkalaiset ajattelevat meikäläisistä. Siinähän kiukuttelevat.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: elven archer on 17.07.2015, 05:00:52
Mikä helvetti kreikkalaisia vaivaa? Itse sössivät raha-asiansa mm. veronkierrolla, ja tekevät sitä edelleen suorastaan maan tapana. Että ihan turha siinä on tavallisen kreikkalaisenkaan muita kansoja syytellä. Mutta sitähän he tekevät.

Ja toimittajat sitten selittelevät, että pitää ymmärtää kumpaakin osapuolta. Ei pidä. Kreikkalaisten tilanne on täysin itse aiheutettu. Jos tavallinen ihminen törsää rahansa, elää törkeästi yli varojensa ja vielä valehtelee siitä saadakseen menolle jatkoa, niin eihän kukaan syytä naapuriaan nyrkkiä puiden, että kun se ei anna enää "lainaa". Koko ajatuskin on järjetön. Mutta tällaista ideaa yhteisestä syyllisyydestä media meille haluaa myydä. Miksi?

Kreikka saa vajota vaikka Haadekseen. Kreikkalaiset saavat ajatella suomalaisista, mitä lystäävät. Varmaan seuraavaksi itkevät matkailun supistumista, kun vihaamansa ihmiset eivät sinne kohta taida edes uskaltautua, jos ketään edes enää kiinnostaa tuonne lähes narsistisen toisten syyttelyn maahan enää matkustaa.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: elven archer on 17.07.2015, 05:07:53
Normaali ihminen pyytää asiansa sössittyään apua nöyrästi hattu kädessä, eikä toisia kiroten ja syytellen. Normaali ihminen on kiitollinen saamastaan avusta. Tällä on olennainen merkitys. Nöyryys nimittäin kuvastaa omien virheiden myöntämistä ja antaa siten lupauksen siitä, että ihminen ainakin teoriassa voi oppia tapahtuneesta jotain. Toisten syyttely kuvastaa päinvastaista. Ei penniäkään Kreikalle. Ei tuolla asenteella.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: elven archer on 17.07.2015, 05:11:11
Quote
eihän suomalainen ole tottunut työskentelemään yli kolmenkympin helteessä.
Eivät ilmeisesti kreikkalaisetkaan.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Marjapussi on 17.07.2015, 06:19:17
Quote from: elven archer on 17.07.2015, 05:11:11
Quote
eihän suomalainen ole tottunut työskentelemään yli kolmenkympin helteessä.
Eivät ilmeisesti kreikkalaisetkaan.

Eläs nyt yleistä. Varmaan joku kreikkalainen voi tehdä hommia yli 30 asteen lämpötilassa. Teehän mäkin töitä nytkin 36 asteen lämmössä ja eikä edes häiritse kummemmin. ;D
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: -PPT- on 17.07.2015, 08:07:14
Onhan tämä nyt kuitenkin uskomatonta että meidän OMA media jatkuvasti julkaisee näitä juttuja että kyllä me nyt olemme kusipäitä ja meistä ei tykätä yhtään varsinkin kun tuo on ihan bullshittiä sillä keskiverto kaduntallaaja jossain Ateenassa ei tiedä Suomesta hölkäsen pölähtävää.

Mielenkiintoinen huomio kuitenkin että media yrittää muokata mielipiteitä siihen suuntaan että rahan lapioiminen kankkulan kaivoon tulee jatkua.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: nollatoleranssi on 17.07.2015, 09:25:55
Olisi hyvä kait selventää kreikkalaisille, etteivät ruotsalaiset ole osallistuneet tukipaketteihin eurollakaan. Suomalaiset ovat antaneet jo useita miljardeja tyhjästä. Suomella ei ollut edes Kreikasta saatavia kuten näillä joillakin mailla.

Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: nollatoleranssi on 17.07.2015, 09:37:00
Quote from: elven archer on 17.07.2015, 05:00:52
Mikä helvetti kreikkalaisia vaivaa? Itse sössivät raha-asiansa mm. veronkierrolla, ja tekevät sitä edelleen suorastaan maan tapana. Että ihan turha siinä on tavallisen kreikkalaisenkaan muita kansoja syytellä. Mutta sitähän he tekevät.

Kreikassa kansa on niin syvällä valheessa, että pitäisi nähdä todellisuus. Kreikkalaisten ongelmia on liian monen muunkin maan takia katsottu liikaa sivusta. Suomi on harvoina maina niitä, jotka ovat tukeneet Kreikkaa ainoastaan solidaarisuudesta. Siinä missä muilla mailla on ollut enemmän muita syitä.

Aikaisemmin kun oli näitä lehtijuttuja siitä, että miten Kreikassa on huijattu jne. niin koko kulttuuri oli rakennettu epäuskolle omaa hallitusta kohtaan "joka ryöstää kreikkalaisilta". Tämän takia kierrettiin veroja ja huijattiin rahaa mistä vain suinkin voitiin. Kreikan kanssa ja poliitikot ovat saman opinpolun kulkeneita.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Kni on 17.07.2015, 10:49:12
Quote from: vihapuhegeneraattori on 16.07.2015, 23:35:41
Maailma on kyllä päälaellaan jos velkansa maksamatta jättänyt velallinen haukkuu lainoittajaa kusipääksi.

Quote from: elven archer on 17.07.2015, 05:07:53
Normaali ihminen pyytää asiansa sössittyään apua nöyrästi hattu kädessä, eikä toisia kiroten ja syytellen. Normaali ihminen on kiitollinen saamastaan avusta. Tällä on olennainen merkitys. Nöyryys nimittäin kuvastaa omien virheiden myöntämistä ja antaa siten lupauksen siitä, että ihminen ainakin teoriassa voi oppia tapahtuneesta jotain. Toisten syyttely kuvastaa päinvastaista. Ei penniäkään Kreikalle. Ei tuolla asenteella.

Loka-marraskuussa Kreikassa varmaan vietetään jonkinlaisia sadonkorjuujuhlia. Viini virtaa ja mussaka maistuu. Hallitus voisi tuolloin kutsua lentokoneellisen kreikkalaisia kansanedustajia Suomeen tutustumaan minkälaisissa olosuhteissa täällä maata viljellään ja raavitaan kokoon ropoja Kreikan auttamiseksi.

Kävelylenkki varsinaissuomalaisella sokerijuurikaspellolla, veneretki avomerelle ammattikalastajan kanssa kuudelta aamulla tai tutustuminen metsurin työhön Kainuussa voisi antaa vähän perspektiiviä. Kierroksen voi lopettaa vaikka Salon tai Kouvolan työvoimatoimistoon.

Lopun vierailuajan voi nauttia marraskuisesta auringonpaisteesta jollakin viihtyisällä terassilla.
Title: Vs: 2015-07-16 MTV3:n toimittaja: Leiki ruotsalaista tai lämpene, suomalainen!
Post by: Oami on 17.07.2015, 12:29:31
Uutisen sisältö oli se, että Kreikasta löytyy paljon... jos nyt ei rasisteja niin ainakin etnisiä stereotyyppejä mielessään toisintavia kansalaisia.

En näe uutisarvoa.