QuoteKosovon pääkaupungin Pristinan vedenjakelu on katkaistu osittain. Poliisi on pidättänyt viisi epäiltyä Isis-terroristia, joiden väitetään suunnitelleen juomavesilähteen myrkyttämistä.
Viranomaisten mukaan vedenjakelu katkaistiin aikaisin lauantaiaamuna. Vedestä on otettu näytteitä, ja niitä tutkitaan epäilyttävien aineiden varalta.
Poliisi partioi Badovacin järvellä, josta noin puolet Pristinan asukkaista saa juomavetensä, kun partio huomasi kolme epäilyttävästi käyttäytyvää miestä. Kaksi muuta epäiltyä pidätettiin muualla maassa. Kaikkia aiotaan syyttää terrorismista, mutta syytteitä ei ole tarkennettu.
Poliisi on ollut lähiviikot hälytystilassa terroristi-iskujen varalta, sillä Kosovossa syntyneet Isis-vapaaehtoiset julkaisivat propagandavideon, jossa he varoittivat mahdollisista iskuista. Kohteiksi he mainitsivat muun muassa juomaveden.
Turvallisuusviranomaisten mukaan yli 200 kosovolaista on liittynyt Isisin riveihin Syyriassa ja Irakissa. Yli 30:n uskotaan kuolleen.
http://yle.fi/uutiset/pristinan_vedenjakelu_katkaistu_isisin_terroristiuhkan_vuoksi/8148594
http://www.theguardian.com/world/2015/jul/11/kosovo-cuts-pristina-water-supply-over-alleged-isis-plot-to-poison-reservoir
Tuo Syyriaan menneiden ja/tai siellä kuolleiden määrä on muuten suhteellisen vaatimaton, jos vertaa meidän "kotoisiin" taistelijoihimme.
Eikös se ollut niin, että Kosovossa asuu ne hyvät muslimit ja Lähi-Idässä ne pahat? ;D
hummm... Paljonkohan keskiverto järveen pitää lorotella rotanmyrkkyä, jotta se vedenpuhdistamon läpi mentyään tappaa juojansa? Tuolla päin vedenpuhdistus usein tarkoittaa vain suodatusta ja klooraamista, eikä väki käytä kraanavettä edes hampaiden pesuun saati juomiseen. Vaan tiijä häntä.
Quote from: Urpo Juusto on 12.07.2015, 08:19:41

Melkoisia määriä. Sellainen toiminta ei varmasti jää huomaamatta. Tuli tuosta mieleen he hassu tapaus muricasta, kun ne saakelin tollot tyhjensivät koko tekojärven jonkun kustua sinne.
Pitää jopa paikkansa:
http://arstechnica.com/science/2014/04/draining-reservoir-after-urination-incident-shows-tenuous-grasp-of-science/
Paikallisen veden tason tuntien niitä epäilyttäviä aineita saattaa löytyä aika paljonkin ihan ilman myrkytystäkin :)
Quote from: Urpo Juusto on 12.07.2015, 08:19:41
hummm... Paljonkohan keskiverto järveen pitää lorotella rotanmyrkkyä, jotta se vedenpuhdistamon läpi mentyään tappaa juojansa? Tuolla päin vedenpuhdistus usein tarkoittaa vain suodatusta ja klooraamista, eikä väki käytä kraanavettä edes hampaiden pesuun saati juomiseen. Vaan tiijä häntä.
Rekkakolonnamääriä.. joku plutonium ja kesympikin kama olisikin sitten toinen juttu..
Quote from: Jaska Pankkaaja on 13.07.2015, 12:44:39

Ei vedeottamoon tarvita kuin yksi eläinraato pilaamaan juomaveden
http://yle.fi/uutiset/juomavesi_pitaa_keittaa_osassa_mantta-vilppulaa_ja_jamsaa__vesisailiosta_loytyi_kuollut_lintu/8076698
Quote from: jahve on 13.07.2015, 14:14:48

ei isoon tekojärveen ny yksi linnunraato meinaa mittään. Mutta jos jotain paskaa ajaa rekkakuormallisen niin lähde on pilalla.