QuoteVihreiden Kari vaatii paperittomille oikeutta hoitoon
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari on jättänyt kirjallisen kysymyksen paperittomien henkilöiden terveydenhuollosta.
Emma Kari haluaa tietää, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden oikeus välttämättömiin terveyspalveluihin turvataan.
- Sivistysvaltiossa ei jätetä hoitamatta haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten lapsia tai raskaana olevia naisia, toteaa Kari.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat paperittomat henkilöt, joiden oikeus välttämättömään huolenpitoon ei THL:n selvityksen mukaan tällä hetkellä Suomessa toteudu asianmukaisesti.
Emma Kari toteaa, että aloite paperittomien oikeudesta hoitoon on tullut lääkäreiltä, joille oli vaikeaa huomata, etteivät he voineet työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia. Muun muassa Lääkäriliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Pakolaisneuvonta, Suomen Punainen Risti ja UNICEF ovat jo pitkään vaatineet tilanteen korjaamista koko maassa.
- Suomi on allekirjoittanut YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen yli 20 vuotta sitten. Sen mukaan lapsille kuuluvat yhtäläiset oikeudet riippumatta heidän vanhempiensa tilanteesta. Terveydenhoidossa tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että paperittomien lapset saavat saman hoidon kuin suomalaiset lapset, toteaa Kari kysymyksessään.
Edellinen hallitus antoi eduskunnalle esityksen paperittomien siirtolaisten terveydenhuollon järjestämisestä. Lain oli määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa.
Eduskunta ei kuitenkaan ehtinyt käsitellä lakia ennen vaalikauden päättymistä, sillä silloinen kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.) ja nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) kaatoivat lain kokousteknisellä kikkailulla.
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/emma_kari_paperittonat_hoito-37208
Kyllä mua nyt niin potuttaa. Kaksi vuotta sitten maksoin yli 1000 euroa sairaalalaskuja. En silloin tiennyt, että terveydenhoito on ilmaista - se ei ole keltään pois. Vois silläkin rahalla vetää 200 tuoppia olutta lähiöpubissa.
Minä vaadin Emma Karille tilaisuutta hoitoon.
Vihreät ovat vissiin päättäneet että toistotoistotoistotoisto ja jankutijankutijankutijankutijankuti puolivaleita väittämällä saadaan asiat läpi.
Eikö se ollut niin että jo nytkin paperittomat saavat tärkeät hoidot, eikä ketään kuolemaan jätetä?
Nyt vaan linjan on pidettävä ja tämä on ammuttava alas, sen tieskuinkamonennen kerran.
QuoteEmma Kari toteaa, että aloite paperittomien oikeudesta hoitoon on tullut lääkäreiltä, joille oli vaikeaa huomata, etteivät he voineet työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia. Muun muassa Lääkäriliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Pakolaisneuvonta, Suomen Punainen Risti ja UNICEF ovat jo pitkään vaatineet tilanteen korjaamista koko maassa.
Kuka lääkäri Suomessa vielä v. 2015 KUVITTELEE voivansa työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia?
Eivätkö lääkärit ole huomanneet, ettei enää pariinkymmeneen vuoteen ole edes yritetty hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia, vaan erilaisin luokituksin on potilaita priorisoitu hoitoa saaviin, jotenkuten hoidettaviin ja hoitoa vaille jääviin?
On häpeällistä että lääkärikuntakin politisoituu ja mokuttuu, kun jo muutenkin lääkäreiden maine on ryvettynyt vakuutuslääkäreiden ja lääketeollisuuden mannekiinina toimivien lääkäreiden tähden, ja nyt sitten vielä maailman kärsivien neekereiden perään aletaan vetistellä.
Lääkäri on niin paljon vartijana merkittävällä paikalla jo taloudellisinkin mittarein mitattuna, että noin heikkopäisiltä hönöiltä pitää ottaa lääkärinoikeudet pois!
Minä vaadin paperittomien (suomeksi se tarkoittaa laittomia maassaoleskelijoita) karkottamista tai, jos se prosessi kestää, säilöönottamista odotusajaksi. Sinä aikana voi tarjota samantasoisen hoidon kuin säilöönotetut nyt saavat. Säästää taatusti: tänne ei tulla notkumaan eikä kokeilemaan onnea, kun tieto leviää.
Kari ei taida tajuta tai ei halua tajuta sitä, mitä tarkoittaa tarjota sama hoito paperittomien lapsille kuin suomalaisten kuntien asukkaat saavat.
Tällä kertaa en kaivele hinnastoista esimerkkejä niistä kokonaiskuluista, joista sairaalat laskuttavat kuntia.
Kari ei myöskään esitä idealleen rahoitusta eikä sitä, keneltä tarjottava lisäsatsaus tuntemattomien ihmisten tuntemattomalle määrälle olisi pois.
Surkea ja katkera esilletulo.
Ai niin, unohtui.
Hirundot ja Global clinicit, ja muut vastaavat "paperittomien" vetovoimatekijät poistettava kuvioista kokonaan.
Muistanette että suurin paperittomien sairaanhoitopalveluita käyttävä joukko oleskelee Suomessa koska ovat EU-kansalaisia ja kuitenkin paperittomia.
Quote from: koli on 09.06.2015, 18:14:44
Emma Kari toteaa, että aloite paperittomien oikeudesta hoitoon on tullut lääkäreiltä, joille oli vaikeaa huomata, etteivät he voineet työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia.
Ei kukaan varmaankaan estä lääkäreitä hoitamasta paperittomia laittomasti maahantulleita, kunhan sen tekee vaan omalla ajallaan ja omista rahoistaan.
Toki, jos vihreästä Karista tuntuu että sivistynyt ihminen haluaa olla osallisena hankkeessa, uskoisin että lääkärit ottaa mieluusti vastaan ihan vaikkapa rahaa jota jokainen itseään arvostava vihreä voi maksella omasta lompakostaan.
Quote from: Emo on 09.06.2015, 18:25:12
QuoteEmma Kari toteaa, että aloite paperittomien oikeudesta hoitoon on tullut lääkäreiltä, joille oli vaikeaa huomata, etteivät he voineet työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia. Muun muassa Lääkäriliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Pakolaisneuvonta, Suomen Punainen Risti ja UNICEF ovat jo pitkään vaatineet tilanteen korjaamista koko maassa.
Kuka lääkäri Suomessa vielä v. 2015 KUVITTELEE voivansa työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia?
Eivätkö lääkärit ole huomanneet, ettei enää pariinkymmeneen vuoteen ole edes yritetty hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia, vaan erilaisin luokituksin on potilaita priorisoitu hoitoa saaviin, jotenkuten hoidettaviin ja hoitoa vaille jääviin?
On häpeällistä että lääkärikuntakin politisoituu ja mokuttuu, kun jo muutenkin lääkäreiden maine on ryvettynyt vakuutuslääkäreiden ja lääketeollisuuden mannekiinina toimivien lääkäreiden tähden, ja nyt sitten vielä maailman kärsivien neekereiden perään aletaan vetistellä.
Lääkäri on niin paljon vartijana merkittävällä paikalla jo taloudellisinkin mittarein mitattuna, että noin heikkopäisiltä hönöiltä pitää ottaa lääkärinoikeudet pois!
Muuten liketän sanomaasi, mutta haluaisin mielelläni lääkärien tekevän työtänsä merkonomien tai muuten reippaiden ihmisten johtamina, kuten me muutkin teemme. Lääkärit ovat lahjakkaita, monet jopa sivistyneitä ja hyvää tahtovia ihmisiä. Ahkeriakin. Heitä ei silti pidä päästää johtamaan omaaa työtänsä.
(http://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/2015/06/paljonko_maksaa_2.jpg)
(http://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/2015/06/paljonko_maksaa_1.jpg)
(http://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/2015/06/paljonko_maksaa_3.jpg)
Onhan meillä varaa!
Quote from: M on 09.06.2015, 18:31:47
Muuten liketän sanomaasi, mutta haluaisin mielelläni lääkärien tekevän työtänsä merkonomien tai muuten reippaiden ihmisten johtamina, kuten me muutkin teemme. Lääkärit ovat lahjakkaita, monet jopa sivistyneitä ja hyvää tahtovia ihmisiä. Ahkeriakin. Heitä ei silti pidä päästää johtamaan omaaa työtänsä.
Rahan (ekonomien) johtamina lääkärikunta on Suomen terveydenhuollon tähän alennustilaan ajanutkin. Tuottavuus on ollut tärkeintä. Niin kuin se muka on tärkeintä kaikkialla muuallakin nykyään, ja päin helvettiä asiat menevätkin.
Jos lääkäri ei ole kykenevä johtamaan omaa työtään niin sellaiseltakin typerykseltä oikeudet pois!
Ja omilla rahoillaan tai lahjoitusrahalla saa lääkäri hoitaa laitonta rääsyläistä niin paljon kuin tahtoo, verorahalla hoidetaan SUOMALAISIA!
Mikä estää Vihreitä hakemasta rahanker(j)uulupaa ja keräämättä virallisesti rahaa omiltaan ja ideaa kannattavilta tahoilta? Voivat sitten noilla rahoilla kustantaa paperittomien kultamurujensa hoidot.
Miksi ihmeessä tässä taloustilanteessa tuohonkin pitäisi vielä veronmaksajien rahaa laittaa?
Itseasiassa: Toivon että joka media tarttuu tähän Emma Karin ininään ja se leviää kaiken kansan tietoisuuteen. Kansan, joka kärvistelee sote-leikkauksien ja koulutusleikkauksien ja kaikkien mahdollisten leikkausten kanssa.
Vihreät ovat jääneet jälkeen ajastaan, elävät vielä siinä luulossa että Suomi on rikas hyvinvointivaltio.
Voisiko joku herättää nuo unestaan?
Kotimaassa tehdään rajuja säästöjä ja vihreät ovat niitä kritisoineet. Nyt Emma Kari kuitenkin ehdottaa uutta menoerää valtiolle. Mistä ne rahat otetaan? Leikataanko lisää kehitysavusta, koulutuksesta, sosiaaliavustuksista? Haluaako Emma Kari leikata lisää suomalaisilta eläkeläisiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, yksinhuoltajilta, työttömiltä tai lapsilta ja nuorilta? (Tämä litania tulee muuten aina Arhinmäeltä kun hän kritisoi säästämistä!) Leikataan ihan vain siksi, että Emma Kari pääsee toteuttamaan maailmanparannusideologiaansa?
Linkkaan tähän Suomen Kuvalehden laajan jutun, josta myös nuo aiemmassa viestissä olevat kuvat ovat peräisin:
Paperittomien terveydenhoito maksaa puoli miljoonaa – tai jotain ihan muuta (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paperittomien-terveydenhoito-maksaa-puoli-miljoonaa-tai-jotain-ihan-muuta/?shared=84232-52d65342-500) SK 23/2015
Muutama lainaus:
Quote
"Suomessa ollaan leikkaamassa hoitopalveluita, jotta voitaisiin hoitaa paperittomia", Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Hannu Syrjälä tiivistää.
[...]
Hannu Syrjälä vertaa paperittomien terveydenhuoltolakia avonaiseen Pandoran lippaaseen.
"Hiv-liitännäissairauksien hoitaminen on vaikeaa. Jos Pietarissa ei saa hiviä tai tuberkuloosia kuntoon, on aika luonteva käydä hakemassa lääkkeet vaikka Allegro-junalla."
Hän ei ymmärrä, miksi Lääkäriliitto on lähtenyt liputtamaan paperittomien terveyspalveluiden puolesta.
"On silmiinpistävää, että siellä on muutama aktiivinen, jotka ajavat paperittomien asiaa. Siellä on unohdettu, että Lääkäriliitto on Akavaan kuuluva ammattijärjestö, joka ajaa ensisijaisesti lääkäreiden asiaa."
[...]
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve suorastan tuohtuu Syrjälän kritiikistä.
"Lääkäriliitto ei ole koko historiansa aikana missään vaiheessa keskittynyt ajamaan vain lääkäreiden asiaa, koska siten ajautuisimme vastakkainasetteluun potilaiden kanssa."
Pälve on itse puolustanut voimakkaasti paperittomien terveyspalveluita.
[...]
"Kun potilas tulee lääkäriin, tämä ei voi sanoa, ettei hoitoa saa, koska kuulut 'väärään' ryhmään", Pälve tiivistää.
Mutta kun puhutaan potilaan oikeudesta terveyspalveluihin, eikö samalla puhuta myös siitä, kuka palvelut maksaa?
"Kyllä. Mutta etiikka on arvo. Ei sitä voi mitata vain rahassa", Pälve sanoo.
Tämä ei ole todellista, tämä on pääsyä otsikoihin.
Eväät alkaa virheillä olla luontopuolella vähissä, jos näillä huomiohuorataan! ;D
Mitä tekisi Linkola? Hakkaisi kirveellä ylimääräiset kädet kirveellä irti ylilastatun pelastusveneen reunasta(minun muistelma Linkolan lausumasta).
Kauaksi on siemenet lentäneet pesästään!
QuoteVihreiden Kari vaatii paperittomille oikeutta hoitoon
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari on jättänyt kirjallisen kysymyksen paperittomien henkilöiden terveydenhuollosta.
Miksi Emma menee merta edemmäs kalaan sillä olisihan hän voinut tehdä kirjallisen kysymyksen syntyperäisten suomalaisten terveydenhuollosta.
Quote from: Lahti-Saloranta on 09.06.2015, 19:01:22
QuoteVihreiden Kari vaatii paperittomille oikeutta hoitoon
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari on jättänyt kirjallisen kysymyksen paperittomien henkilöiden terveydenhuollosta.
Miksi Emma menee merta edemmäs kalaan sillä olisihan hän voinut tehdä kirjallisen kysymyksen syntyperäisten suomalaisten terveydenhuollosta.
Se ei kiinnosta häntä. Sillä ei pääse julkisuuteen. Sillä ei voi tehdä loputonta eroa itsenäistymiskehityksen epäonnistuttua omien vanhempiensa kanssa.
Mennään toiseen Kariin, nimeltänsä Rajamäki. Yksi pieni osa demarien alamäkeä oli se, kun demariryhmän ainoan järkevän ja itsenäisen ajattelijan takana ei seissyt yhtään demaria häntä puolustamassa. Viitaan siihen, kun SDP:n eduskuntaryhmä irtisanoutui Rajamäen viimeisestä valtiomiesteosta . Toinen Kari polkee jalkaa ja kiukuttelee, kun maailma ei pyörikään niin kuin pikku-Emma halusi. Toinen Kari saa ansaitusti jäädä eläkepäivistänsä nauttimaan. Eipä varmaan edelleenkään kaduta.
Eipä taida Emma-tyttö tietää, että sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylällä on vahva ja monipuolinen sosiaali- ja terveysalan työkokemus takanaan. Siksi Mäntylä ei tule ministerinä tukemaan miltään osin Emma Karin hulluutta, typeryyttä ja tietämättömyyttä - olkoonkin, että Kari esittää sen lähimmäisenrakkauden valepuvussa.
En olisi Pälvestä uskonut, kertakaikkiaan pöyristyneenä olen seurannut hänen typerehtimistään. Pälven täytyy olla tietoinen Suomen terveydenhuollon katastrofitilasta, mutta eikun lisää katastrofia vaan Suomen sairaaloihin, kiitos!
Muistakaa, hyvät ystävät, että Emma Kari on yksi vaarallisimmista vihreän skenen edustajista. Nuori, tarmokas nainen, jolla riittää idealismia, vihreää fanatismia ja jolla elämän realiteetit ovat kadonneet kauas. Pelkään pahoin että tulemme vielä näkemään ja kuulemaan yllättäviä avauksia, jotka kirpaisevat maksavan väestön lompakkoa pahemman kerran. Saattaapa Emmasta vielä jossain vaiheessa tulla vihreiden puheenjohtajakin. Be afraid, be very afraid! >:(
Quote from: Bienveillant on 09.06.2015, 19:07:14

Oppositiopoliitikkoa ei onneksi tarvitse pelätä. Vallasta hänet toki pitää pitää erillään jos suinkin onnistuu. Emmahan asuu ja lisääntyy vanhan stallarin Jakke Laakson pojan Tapio Laakson kanssa, joka on Greenpeacen kampanjoiden jonkinlainen aivo tai vastaava, luultavasti vähemmän lihas. Emman omat aivot eivät riittäneet opinnoissa LuK:ia pidemmälle. Laaksonkin opinnoista mainitaan vaan aineet, joita hän on opiskellut. Nämä kaksi ovat niitä ikuisesti yliopistolla hengailevia ja oikeasti lahjakkailta opiskelupaikkoja vieviä kädestäsyöjiä. Stallareita pahimmasta päästä.
Onneksi hallituksen ei tarvitse tuhlata paljoa painomustetta vastatakseen tähän kirjalliseen kysymykseen seuraavanlaisesti: "Ei mihinkään."
Quote"Kun potilas tulee lääkäriin, tämä ei voi sanoa, ettei hoitoa saa, koska kuulut 'väärään' ryhmään", Pälve tiivistää.
Pälve haistakoon pitkän p*skan ja tunkekoon etiikkansa hanuriin. Kaikki tietävät, ettei tuo pidä paikkaansa.
Ihan ot:nä tulee tässä mieleen joku yleradion puhelintoivekonsertti, olisikohan se ollut toissa talvena. Oli joku juhlapyhä tai muuta vastaavaa ja minä tapani mukaan vihakirjoittelin verkossa koiran mukavasti lämmittäessä selkää tuolissa. Taustalla soi radio ylen taajuudelle viritettynä kuten aina.
Toivomisvuoroon pääsi joku vanha mummeli Helsingin Hermannista. Kuten noissa ohjelmissa on tapana, juontajat höpöttelevät myötähäpeää herättäviä tyhjänpäiväisyyksiä toivojien kanssa ennen toivelevyn soittamista. Tälläkin kertaa toimittelija uteli typeryyksiä tyyliin, että jokos sitä tänä talvena ollaan pulkkamäessä käyty tai jotain. Mummo selitteli olevansa juuri nyt vähän huonossa kunnossa, itse asiassa sängyn omana. Oli juuri päässyt pois sairaalasta.
Tekopirteät toimittelijat jatkoivat pälätystään, kunnes mummo sanoi; "tiedättekö, mitä ne sanoivat minulle sairaalassa?"
No, kysyivät toimittelijat. Mummo tähän itku kurkussa: "Lääkärit sanoivat, että seuraavan kerran kun minun sydämeni pysähtyy, minua ei enää aleta elvyttämään".
Tuli toimittelijoille kiire laittaa sitä toivekappaletta soimaan.
Oli muuten pysäyttävä hetki, mutta sitä tunnetta ei valitettavasi pysty toistamaan näin näppäimistön välityksellä. Suorissa lähetyksissä kaikki on mahdollista.
Quote from: hamppari on 09.06.2015, 18:19:51
Kyllä mua nyt niin potuttaa. Kaksi vuotta sitten maksoin yli 1000 euroa sairaalalaskuja. En silloin tiennyt, että terveydenhoito on ilmaista - se ei ole keltään pois. Vois silläkin rahalla vetää 200 tuoppia olutta lähiöpubissa.
Itselläni on myös pankkitili huutanut hoosiannaa, kun on pitänyt itse selkävaivoja hoitaa. Julkisen puolen hoitostrategia on jotenkin sellainen, että jos potilas omin jaloin pystyy vastaanotolle kävelemään, niin turha sitä on enempää tutkia. On se tarpeeksi terve.
Voivathan ne paperittomat mennä yksityisille lääkäreille hoitoa hakemaan niin kuin muutkin työssäkäyvät joutuvat enimmäkseen tekemään. Voisivathan ne kerjäläiset ja pullonkerääjät perustaa oman sairauskassan ja tehdä sopimuksen vaikkapa terveystalon kanssa "työterveyden hoidosta" kun kerran ovat tänne työtä tekemään tulleet.
Tätäkin asiaa täytyy jankata jankkamasta päästyään: Mitä paperittomat tekevät Suomessa? Paperittomia kun ei ole olemassakaan A.D 2015. On vain maksuhaluttomia rikollisia ja sitten emmakareja joiden tulisi olla suljetulla osastolla, pois vahinkoa tekemästä koko yhteiskunnalle.
miksi vihreät, esdeepee sekä erkoopee , kommareita unohtamatta, eivät omistaan kustanna loisten terveydenhoitoa jos asia kerran on heille noin tärkeä. vittuako se koko suomelle kuuluu :facepalm: :facepalm: :facepalm:
QuoteHän ei ymmärrä, miksi Lääkäriliitto on lähtenyt liputtamaan paperittomien terveyspalveluiden puolesta.
"On silmiinpistävää, että siellä on muutama aktiivinen, jotka ajavat paperittomien asiaa. Siellä on unohdettu, että Lääkäriliitto on Akavaan kuuluva ammattijärjestö, joka ajaa ensisijaisesti lääkäreiden asiaa."
Monet muutkin järjestöt ovat joutuneet näiden maailmanparantajien kaappaamiksi. Ei tarvita kuin muutama todellisuudentajun menettänyt hörhö, joille muut eivät kehtaa sanoa vastaan. Silloin alkaa rahan lappaaminen ties mihin hyväntekeväisyyshankkeisiin, jotka ovat valovuosien päässä järjestön ydintoiminnasta. Nyt Suomen yli kuitenkin pyyhkii konservatiivisuuden tuuli, joten toivottavasti nämä järjettömyydet saadaan kuriin.
Emma Karin pitää vaan rohkeasti hakeutua hoitoon, ei siinä hullu hullummaksi tule.
Täytyy tässä yhteydessä muistuttaa, että on sitä kantasuomalaisillekin jaettu ilmaisia etuuksia, ja ihan eduskunnan päätöksellä.
Tony Halme piti yhden eduskunnan puhehistorian upeimmista puheista, jossa hän vaati sotaveteraaneille ilmaista hautapaikkaa palkkioksi palveluksista Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Puheen ansiosta veteraaneille todella se ilmainen hautapaikka myönnettiinkin!
Tämä puhe sai tuolloin suurta julkisuutta muidenkin siinä esitettyjen asioiden johdosta. Olisi hienoa, jos joku löytäisi tuon Tony Halmeen puheen ja linkittäisi sen tänne. Se on edelleen tuoreudessaan ja raikkaudessaan enemmän kuin ajankohtainen.
Minkähänlainen rumba ja haloo siitä olisi noussut, jos vihreiden Kari ei olisikaan tasapuolisuuden ja samanarvoisuuden nimissä vaatinut paperittomille maassa oleilijoille ilmaista terveyden hoitoa, vaan ilmaista hautapaikkaa???
Quote from: Velmu on 09.06.2015, 20:22:08
Täytyy tässä yhteydessä muistuttaa, että on sitä kantasuomalaisillekin jaettu ilmaisia etuuksia, ja ihan eduskunnan päätöksellä.
Tony Halme piti yhden eduskunnan puhehistorian upeimmista puheista, jossa hän vaati sotaveteraaneille ilmaista hautapaikkaa palkkioksi palveluksista Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Puheen ansiosta veteraaneille todella se ilmainen hautapaikka myönnettiinkin!
https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=puh+11/2003+vp+2+90+90
keskustelu:
https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=PTK+11/2003+ke+p+1
Ei vitt... taas.
Tarkoittaako tämä virheet, että tavalliset suomalaiset tulevat saamaan terveydenhoitoa vain puhumalla SIANSAKSAA ja hävittämällä (siis piilottomalla) henk paperit?
Mulle sanottiin tänään, että voi olla pitkätie saada apua lonkkavikaan. Huomenna menen takaisin ja puhun siansaksaa niin Emma Kari tarjoaa HETI hoitoa.
Ei vittu, mistä näitä vieheitä tulee, onko niillä edes mitään PAPEREITA?
Quote from: RP on 09.06.2015, 20:51:29
Quote from: Velmu on 09.06.2015, 20:22:08
Täytyy tässä yhteydessä muistuttaa, että on sitä kantasuomalaisillekin jaettu ilmaisia etuuksia, ja ihan eduskunnan päätöksellä.
Tony Halme piti yhden eduskunnan puhehistorian upeimmista puheista, jossa hän vaati sotaveteraaneille ilmaista hautapaikkaa palkkioksi palveluksista Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Puheen ansiosta veteraaneille todella se ilmainen hautapaikka myönnettiinkin!
https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=puh+11/2003+vp+2+90+90
Kiitos linkistä RP. Täytyy toivoa, että mahdollisimman moni lukisi Tony Halmeen upean ja edelleen ajankohtaisen puheen. Toivottavasti myös vihreiden Kari lukee sen. Eihän sitä koskaan voi tietää, vaikka joku vihreäkin joskus näkisi "valon" ja alkaisi ymmärtää asioita.
Quote from: Oppipoika on 09.06.2015, 20:01:46
QuoteHän ei ymmärrä, miksi Lääkäriliitto on lähtenyt liputtamaan paperittomien terveyspalveluiden puolesta.
"On silmiinpistävää, että siellä on muutama aktiivinen, jotka ajavat paperittomien asiaa. Siellä on unohdettu, että Lääkäriliitto on Akavaan kuuluva ammattijärjestö, joka ajaa ensisijaisesti lääkäreiden asiaa."
Monet muutkin järjestöt ovat joutuneet näiden maailmanparantajien kaappaamiksi. Ei tarvita kuin muutama todellisuudentajun menettänyt hörhö, joille muut eivät kehtaa sanoa vastaan. Silloin alkaa rahan lappaaminen ties mihin hyväntekeväisyyshankkeisiin, jotka ovat valovuosien päässä järjestön ydintoiminnasta.
Kyllähän julkinen satsaaminen paperittomien terveyspalveluihin parantaisi lääkärien muutenkin hyvää työtilannetta. Vaikka raha leikattaisiin 1:1 kantisten julkisista terveyspalveluista, jonkinmoinen osuus tuosta korvautuisi hoitoa tarvitsevien suomalaisten omista säästöistä yksityisellä puolella.
Italiassa oli aikoinaan samanlainen kielto, kun neekerit toivat tuberkuloosin sun muita eksoottisia juurevia tauteja niin eivät saaneet enää lekurit hoitaa. Mutta en tiedä mikä tilanne on nykyjään...
Emma Kari voisi vaatia jotain paljon relevantimpaa, kuten noiden mainittujen järjestöjen nimien muuttamista. Pelastakaa neekerilapset Ry, Ulkomaalaisten pakolaisapu, Ulkomaalaisten punainen risti...Milloin lie Mannerheimin lastensuojeluliitto perustettu, mutta liekkö alkuperäiseen tarkoitukseen kuulunut ulkomaalaisten rikollisten auttaminen suomalaisten kustannuksella...
Näitä emmakareja yms höttöhattuja tulee aina olemaan keskuudessamme. Huolestuttavaa onkin se että on myös sen verran omaa kansaa vihaavia ja/tai todellisuudesta irrallaan olevia äänestäjiä että nämä emmakarit pääsevät eduskuntaan asti toteuttamaan maailmanhalausfantasiaansa.
Quote from: Bienveillant on 09.06.2015, 19:07:14
Muistakaa, hyvät ystävät, että Emma Kari on yksi vaarallisimmista vihreän skenen edustajista. Nuori, tarmokas nainen, jolla riittää idealismia, vihreää fanatismia ja jolla elämän realiteetit ovat kadonneet kauas. Pelkään pahoin että tulemme vielä näkemään ja kuulemaan yllättäviä avauksia, jotka kirpaisevat maksavan väestön lompakkoa pahemman kerran. Saattaapa Emmasta vielä jossain vaiheessa tulla vihreiden puheenjohtajakin. Be afraid, be very afraid! >:(
Emma on Anni Sinnemäen opetuslapsi ja hulluudessaan Sinnemäki potenssiin kaksi.
Quote from: -PPT- on 09.06.2015, 22:01:30
Näitä emmakareja yms höttöhattuja tulee aina olemaan keskuudessamme. Huolestuttavaa onkin se että on myös sen verran omaa kansaa vihaavia ja/tai todellisuudesta irrallaan olevia äänestäjiä että nämä emmakarit pääsevät eduskuntaan asti toteuttamaan maailmanhalausfantasiaansa.
Ei välttämättä tule. Kukaan eikä mikään ei ole taannut meille sitä, että aina hyppää sardiini suuhun. Sitten, kun näiden emmakarien myötävaikutuksella siihen päästään, että on oikeasti, epätoivoisesti nälkä ja vilu, ei ole emmakarejakaan.
Se on vaan vähän myöhäistä, sitten.
Quote from: koli on 09.06.2015, 18:14:44
- Sivistysvaltiossa ei jätetä hoitamatta haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten lapsia tai raskaana olevia naisia, toteaa Kari.
Tänäänkin, sivistysvaltiossa nimeltä Suomi, on jätetty ties miten monta vanhaa, tai huonokuntoista ihmistä hoitamatta sen vuoksi että rahaa ei ole, tai sitä ei haluta käyttää kyseiseen potilaaseen.
On, vihreiden omaa lempitermiä käyttäen, pöyristyttävää vaatia vähiä rahoja ties kenelle maailmantoiseltapuolelta tänne varastelemaan tulleelle ja jättää samalla omat heitteille.
Täällä tiedetään sentin tarkkuudella mitä maksaa vanhuksen vaipanvaihto, mitä maksaa vanhuksen puurolautanen, ja nämä omien hylkääjät vaatii että kuluista välittämättä pitää hoitaa virolaiset narkkarit ja romanialaiset varkaat.
Näiltä emmakareilta pitäis ottaa kansalaisoikeudet pois muutamaksi vuodeksi, sulkea ulos yhteiskunnasta ilman puheoikeutta.
Quote from: rähmis on 09.06.2015, 19:34:08
Quote"Kun potilas tulee lääkäriin, tämä ei voi sanoa, ettei hoitoa saa, koska kuulut 'väärään' ryhmään", Pälve tiivistää.
Pälve haistakoon pitkän p*skan ja tunkekoon etiikkansa hanuriin. Kaikki tietävät, ettei tuo pidä paikkaansa.
...No, kysyivät toimittelijat. Mummo tähän itku kurkussa: "Lääkärit sanoivat, että seuraavan kerran kun minun sydämeni pysähtyy, minua ei enää aleta elvyttämään".
Tuli toimittelijoille kiire laittaa sitä toivekappaletta soimaan.
Oli muuten pysäyttävä hetki, mutta sitä tunnetta ei valitettavasi pysty toistamaan näin näppäimistön välityksellä. Suorissa lähetyksissä kaikki on mahdollista.
Alleviivattuun: Potilaalle ei sanota mitään, ei vaan anneta hoitoa. Suomalaiselle potilaalle siis.
Heikki Pälve on anestesiologi, jättänyt monta mummoa elvyttämättä mutta ei varmasti ensimmäistäkään neekeriä/muslimia/romanialaista jätä, koska neekerin/musun/rompun elämä on rikkaus kun taas mummon elämä on turha kuluerä. Eutanasiaa mummoille! Eutanasiaa pälveillekin! Ja jätkä vielä mokuttaa kaikkien Suomen lääkäreiden nimissä, tana.
[
QuoteEmma Kari toteaa, että aloite paperittomien oikeudesta hoitoon on tullut lääkäreiltä, joille oli vaikeaa huomata, etteivät he voineet työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia.
Mikäli tuo pitää paikkansa, niin asiahan on selvä. Kyseiset lääkärit voivat perustaa vaikkapa kotiinsa praktiikan, jossa he antavat vapaa-aikanaan veloituksetta hoitoa kaikille paperittomille.
Kyllä on Emma Kari kujalla. Paperittomat (=maassa laittomasti oleskelevat rajarikolliset) voivat hankkiutua yksityiselle hoitoon setelitukku kourassaan, sieltä löytynee joku hoitamaan. Hemmettiäkö siihen pitää suomalaista veronmaksajaa ottaa välikädeksi.
Lämpimästi kylläkin suosittelen, että jok'ikinen rajarikollinen aka paperiton ottaisi omatoimisesti jalat alleen ja häipyisivät Suomesta notkumasta. Muussa tapauksessa Suomen laillistetun väkivaltakoneiston soisi tekevän tehtävänsä näiden rikollisten kohdalla.
Quote from: Kokoliha on 09.06.2015, 23:48:48
[QuoteEmma Kari toteaa, että aloite paperittomien oikeudesta hoitoon on tullut lääkäreiltä, joille oli vaikeaa huomata, etteivät he voineet työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia.
Mikäli tuo pitää paikkansa, niin asiahan on selvä. Kyseiset lääkärit voivat perustaa vaikkapa kotiinsa praktiikan, jossa he antavat vapaa-aikanaan veloituksetta hoitoa kaikille paperittomille.
Kumma että lääkäreille ei ole ollenkaan vaikeaa huomata etteivät työssään kaikkia suomalaisiakaan pysty hoitamaan kun on kiirus esim.golf-kentälle vaikka ovat sentään näiden veronmaksajien rahoilla koulutuksensa saaneet.
Kovin valikoivia ovat huomionsa :flowerhat:
Hallituksen lakiesitys maassa laittomasti oleskelevien maahanmuuttajien oikeudesta kiireettömiin terveydenhuollon palveluihin ei olisi koskenut vain raskaana olevia naisia ja alaikäisiä lapsia. Niin kuitenkin vihreät ja muut punavihreät poliitikot väittävät jatkuvasti, miksi? Vähän sama asia kuin suurimman osan Välimeren yli tulevista siirtolaisista väitetään olevan naisia ja lapsia, tai kun heitä väitetään pakolaisiksi. Näinhän ei ole. Suurin osa heistä on miehiä eivätkä edes pakolaisia.
Vihreiden argumentit ovat muutenkin vailla järjen hiventä. Esimerkiksi viikko sitten Ozan Yanar sanoi eduskunnassa, että maahanmuuttajien kotouttaminen on onnistunut, koska eduskunnassa on kaksi maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa. Seuraavan kerran siis kun joku feministi alkaa puhumaan miesten ja naisten välisestä epätasa-arvosta, voin sanoa, että sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu Suomessa, koska meillä on ollut nainen presidenttinä. Jopa kaksi kautta!
Quote from: J. Lanta on 09.06.2015, 21:36:55
Emma Kari voisi vaatia jotain paljon relevantimpaa, kuten noiden mainittujen järjestöjen nimien muuttamista. Pelastakaa neekerilapset Ry, Ulkomaalaisten pakolaisapu, Ulkomaalaisten punainen risti...Milloin lie Mannerheimin lastensuojeluliitto perustettu, mutta liekkö alkuperäiseen tarkoitukseen kuulunut ulkomaalaisten rikollisten auttaminen suomalaisten kustannuksella...
Mannerheimin lastensuojeluliitto taitaakin olla liiton nimenä jo OK, tuossa esittämässäsi kontekstissa. ;D
-
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 09.06.2015, 20:06:42
Emma Karin pitää vaan rohkeasti hakeutua hoitoon, ei siinä hullu hullummaksi tule.
Tosin hoidossa olleet/olevat hullut väittävät aika usein, että hulluus johtuu hoidosta.
Quote from: Maailmanmies on 09.06.2015, 22:16:25
Quote from: Bienveillant on 09.06.2015, 19:07:14
Muistakaa, hyvät ystävät, että Emma Kari on yksi vaarallisimmista vihreän skenen edustajista. Nuori, tarmokas nainen, jolla riittää idealismia, vihreää fanatismia ja jolla elämän realiteetit ovat kadonneet kauas. Pelkään pahoin että tulemme vielä näkemään ja kuulemaan yllättäviä avauksia, jotka kirpaisevat maksavan väestön lompakkoa pahemman kerran. Saattaapa Emmasta vielä jossain vaiheessa tulla vihreiden puheenjohtajakin. Be afraid, be very afraid! >:(
Emma on Anni Sinnemäen opetuslapsi ja hulluudessaan Sinnemäki potenssiin kaksi.
Kummankin taustalta löytyy stalinismia: Emma Kari on tunnetun stallarin puoliso (tai ainakin stallarin pojan puoliso) ja Sinnemäen isä on stallari. Äidinmaidossa on aate juotu, juu!
Quote from: Maailmanmies on 09.06.2015, 22:16:25
Emma on Anni Sinnemäen opetuslapsi ja hulluudessaan Sinnemäki potenssiin kaksi.
Quote from: M on 10.06.2015, 09:45:40
Kummankin taustalta löytyy stalinismia: Emma Kari on tunnetun stallarin puoliso (tai ainakin stallarin pojan puoliso) ja Sinnemäen isä on stallari. Äidinmaidossa on aate juotu, juu!
Nykyään on diagnoosillisesti haasteellista käyttää termiä "hullu" ihmisestä, jonka käytös poikkeaa huomattavasti itseään säilyttämään pyrkivän yhteisön normeista. On siis parempi käyttää poliittisesti korrektia ilmaisua "stallari".
Ja Suomella on jälleen varaa.
Tarinasta jätetään kertomatta merkityksetön sivuseikka, että jos toisten oikeuksia laajennetaan, se vähentää entisen porukan oikeuksia. Lääkärimäärä Suomessa ei kasva. Ei, vaikka jumalalliset paperittomat pistettäisiin yksityisille. Näitä yksityisiäkin lääkärikeskuksia/lääkäreitä on rajallinen määrä.
Quote from: M on 10.06.2015, 09:45:40
Äidinmaidossa on aate juotu, juu!
Quote from: http://fi.wikipedia.org/wiki/HulluusŠamanistisissa kulttuureissa usein ajateltiin, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, selväjärkinen ja terve, ja pahuus, sairaudet ja hulluus tulevat ihmisen ulkopuolelta.
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä poistaakseen paperittomat maahantunkeutujat Suomesta?
Näin kysyy nimimerrkki: Saako naapurin tontille rakentaa?
Millähän paperittomat maksaa poliklinikkamaksut? Jos ei ole papereita eikä osoitetta. Eli niitä sitten ei lähetetä eikä peritä. Joten, yhdenvertaisuuden nimessä, ei kantistenkaan tarttee enää sitten maksaa poliklinikkamaksuja ???
Quote from: Lalli IsoTalo on 10.06.2015, 10:20:14
Quote from: Maailmanmies on 09.06.2015, 22:16:25
Emma on Anni Sinnemäen opetuslapsi ja hulluudessaan Sinnemäki potenssiin kaksi.
Quote from: M on 10.06.2015, 09:45:40
Kummankin taustalta löytyy stalinismia: Emma Kari on tunnetun stallarin puoliso (tai ainakin stallarin pojan puoliso) ja Sinnemäen isä on stallari. Äidinmaidossa on aate juotu, juu!
Nykyään on diagnoosillisesti haasteellista käyttää termiä "hullu" ihmisestä, jonka käytös poikkeaa huomattavasti itseään säilyttämään pyrkivän yhteisön normeista. On siis parempi käyttää poliittisesti korrektia ilmaisua "stallari".
Muuten käyttäisin käsitettä "vihreä", mutta se ymmärretään valtaosin väärin, koska kyseessä on ihan eri värikin.
Quote"Hallitus jättää paperittomat raskaana olevat äidit ja lapset ilman hoitoa"
Kansanedustaja Emma Kari (vihr.) kritisoi hallituksen toimettomuutta paperittomien henkilöiden terveyspalveluiden turvaamisessa. Hän teki aiheesta kesän alussa kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessä tiedusteltiin, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta paperittomien raskaana olevien äitien ja lasten pääsy välttämättömiin terveyspalveluihin turvataan.
- Oikeus terveyteen on osa ihmisarvoista elämää. Paperittomat lapset ja raskaana olevat naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, minkä takia he ovat korostuneen alttiita terveysriskeille ja heillä tulisi olla erityisasema. Hallitus ilmoittaa vastauksessaan, ettei näillä ihmisillä ole jatkossakaan oikeutta terveydenhuoltoon. Aloite paperittomien oikeudesta hoitoon on tullut lääkäreiltä, joille oli vaikeaa huomata, etteivät he voineet työssään hoitaa kaikkia hoitoa tarvitsevia.
Muun muassa Lääkäriliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Pakolaisneuvonta, Suomen Punainen Risti ja UNICEF ovat jo pitkään vaatineet tilanteen korjaamista.
Edellisen hallituksen esitys paperittomien terveydenhuollon hoitamisesta kaadettiin kokousteknisellä pöytäyskikkailulla viime keväänä. Lakiesitystä oli kaatamassa perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.). Hallitus myöntää vastauksessaan Karin kysymykseen, että viime kaudella rauennut lakiesitys olisi turvannut nykyistä paremmin perustuslain turvaamat oikeudet, kuten perustuslakivaliokunta totesi. Tästä huolimatta hallitus ei aio tehdä asialle mitään.
- Hallituksen toimettomuus on häpeällistä. Kyse on haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, kuten lasten tai raskaana olevien naisten hoitamatta jättämisestä. Suomi on allekirjoittanut YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lapsille kuuluvat yhtäläiset oikeudet riippumatta heidän vanhempiensa tilanteesta. Lapsi ei ole koskaan syyllinen omaan tilanteeseensa. Heistä huolehtiminen on kaikkien etu.
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/29546-hallitus-jattaa-paperittomat-raskaana-olevat-aidit-ja-lapset-ilman-hoitoa-2015-08-17
Taitaa olla uusi syksyn merkki tämä paperittomista iniseminen nykyään.
Taktiikka pitää: Valivalivali kunhan asia saadaan läpi, vaikka valehtelemalla.
Hoitoa vaillehan ei nuo raskaana olevat kerjäläisnaisen eikä kukaan muukaan vakavasti sairas nytkään jää. Valivalivali. Koska Emma Kari ja kumppanit miettisivät ja yrittäisivät auttaa suomalaisia vanhuksia ja vähäosaisia?
Quote from: koli on 18.08.2015, 06:54:56
Quote"Hallitus jättää paperittomat raskaana olevat äidit ja lapset ilman hoitoa"
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/29546-hallitus-jattaa-paperittomat-raskaana-olevat-aidit-ja-lapset-ilman-hoitoa-2015-08-17
Saattaa siinä jäädä Mehmetin khat-käsittelyallergia ja Abdin kuppakin hoitamatta. Aina näitä paperiton-äiti-viaton-piltti -vesivärimaalauksia >:(