QuoteKuudelle vankeutta teinitytön törkeästä hyväksikäytöstä
Käräjäoikeus on tuominnut kuusi parikymppistä miestä teinitytön törkeästä hyväksikäytöstä vankeusrangaistuksiin. Lisäksi oikeus määräsi miehet maksamaan uhrille yhteensä 36 000 euroa vahingonkorvauksia.
Rikokset tapahtuivat vuosien 2012–2014 aikana Lounais-Suomessa. Tyttö oli tapahtuma-aikaan 12–14-vuotias.
Kolme miehistä oli sukupuoliyhteydessä teinitytön kanssa yhden kerran. Loppujen kolmen miehen kanssa sukupuoliyhteyksiä oli lukuisia.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli jutut suljetuin ovin uhrin henkilöllisyyden suojelemiseksi. Oikeus antoi asiasta kuitenkin julkisen selosteen, jonka mukaan tyttö oli suostuvainen seksiin kaikkien hyväksikäyttäjiensä kanssa.
Yhden kanssa tyttö oli sopinut facebookissa, että mies maksaisi tytölle 50 euroa korvaukseksi seksistä.
Kaikki tuomitut ovat ulkomaalaistaustaisia. Heille määrätyt tuomiot vaihtelivat vuodesta ja neljästä kuukaudesta 2,5 vuoteen vankeutta.
Turun Sanomat (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/762418/Kuudelle+vankeutta+teinityton+torkeasta+hyvaksikaytosta)
Näitä grooming-jengejä on Suomessakin ja vuosia sitten niistä uutisoitiin mutta sitten jostain syystä uutisointi loppui.
Quote from: Golimar on 24.04.2015, 19:27:53
Näitä grooming-jengejä on Suomessakin ja vuosia sitten niistä uutisoitiin mutta sitten jostain syystä uutisointi loppui.
Rikkautta lisää.
Onkohan näin vaalien jälkeen näitä uutisia tulossa paljonkin? Montaakohan lykkäsivät niitten yli?
Sama sairas ilmiö on siis suomessakin mikä on suuri ongelma Iso-Britanniassa.
Tilaako joku nimet oikeudelta?
Quote from: Raaka banaani on 24.04.2015, 19:29:45
Quote from: Golimar on 24.04.2015, 19:27:53
Näitä grooming-jengejä on Suomessakin ja vuosia sitten niistä uutisoitiin mutta sitten jostain syystä uutisointi loppui.
Rikkautta lisää.
Onkohan näin vaalien jälkeen näitä uutisia tulossa paljonkin? Montaakohan lykkäsivät niitten yli?
Taviskansa on niin naiivia ettei tajua vaikka raiskaus tapahtuisi niiden olohuoneen sohvalla. Raiskaavathan suomalaisetkin- tyyppinen vähättely siihen päälle ja sitten salatuteläimet ja popparit ja huomenna pitäisi siivotakin, hohhoijaa.....
Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkoittaminen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
Vielä kerkeää mukaan tähän. Jokainen kuka on lukenut tuon ja ei allekirjoita tuota aloitetta on oletuksena puoltanut lastemme hyväksikäyttöjä ja raiskauksia.
olikos kaikkien tuomio ehdollista? vai tarviiko edes kysyä :facepalm:
Ei kai törkeästä hyväksikäytöstä voi tulla kuin ehdotonta. Niin näytti ainakin tuomiot olevan. Itse alan jakamaan näitä FB:ssä enää vain kommentilla 'kulttuuri rikastettu'. Näihin alkaa jo turtumaan. Enää ei ole shokeeraavaa :( Vihaa se ei laske ei sitten pätkääkään.. Saa nähdä että saavatko nämäkin kulttuurin rikastajat sitten vankilassa tuomionsa..
Edit: TS:n uutisen linkki on 404 jo nyt. Siellä taisi tulla aika nopeasti käsky poistaa linkki. Onneksi muu media on tehnyt juttunsa sen linkin pohjalta, joten voisi toimittajat kasvattaa munat ja julkaista sen uutisen uudestaan
Tuomittujen nimet ovat Arben I., Imad A., Harem Maama H-J., Muhamed M., Rawand Faiak I. ja Sangar Nabaz M.
Ei yhtään elmiä. Hama-Jumassa on meemin soundi.
Mutta oikesti, kuka yllättyi?
Quote from: NiuniuNuiva on 27.04.2015, 15:42:15
Ei kai törkeästä hyväksikäytöstä voi tulla kuin ehdotonta.
Jos tuomio on vähintään kaksi vuotta, sen pitäää olla ehdotonta. Uutisesta ei käy ilmi, moniko tuomioista oli.
Ketjun avauslinkki ei enää toimi, Turun Sanomat on vaihtanut jutun osoitetta, löytyy nyt:
Kuudelle vankeutta teinitytön törkeästä hyväksikäytöstä (http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/762418/Kuudelle+vankeutta+teinityton+torkeasta+hyvaksikaytosta)
Quote from: Kemolitor on 28.04.2015, 16:08:21
Ketjun avauslinkki ei enää toimi, Turun Sanomat on vaihtanut jutun osoitetta, löytyy nyt:
Kuudelle vankeutta teinitytön törkeästä hyväksikäytöstä (http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/762418/Kuudelle+vankeutta+teinityton+torkeasta+hyvaksikaytosta)
Neljän päivän jälkeen vaihtaneet osoitetta. Onkohan tämä nyt jokin uusi taktiikka piilottaa uutiset?
Quote from: Jari Leino on 28.04.2015, 15:47:28
Tuomittujen nimet ovat Arben Ibishi, Imad Amirkhani, Harem Maama Hama-Juma, Muhamed Mohammadzada, Ravvand Faiak Ismail ja Sangar Nabaz Mohammad.
Jaahas, onkohan samaa klaania muiden turkulaisten Amirkhanien kanssa. Kaikki tuntuu olevan kamppailulajiporukkaa ja kaikki uutiset liittyy aina jotenkin rikoksiin.
Quote from: Jari Leino on 28.04.2015, 15:47:28
Tuomittujen nimet ovat Arben Ibishi, Imad Amirkhani, Harem Maama Hama-Juma, Muhamed Mohammadzada, Ravvand Faiak Ismail ja Sangar Nabaz Mohammad.
Muslimi-mamut ovat rikkaus ja voimavara. Ja se laajempi käsitys sexuaalisuudesta....
QuoteYhden kanssa tyttö oli sopinut facebookissa, että mies maksaisi tytölle 50 euroa korvaukseksi seksistä.
Tässä yritetään antaa kuvaa, että tyttö olisi oikein ammatinharjoittaja.
Kun kyseessä on 12-14v lapsi, yllä mainittu pitäisi kirjoittaa:
Yksi pedofiileistä oli houkutellut lasta facebookissa lupaamalla maksaa 50 euroa seksistä.
Nyt Rinne ja muut työn sankarit mikrofonin eteen kertoilemaan asiasta, saiko ammatinharjoittaja ikinä tuota luvattua korvausta?
Hyi helvetti...
Todella hienoja herroja, kertakaikkiaan.Miten me tulisimme toimeen ilman heidän kaltaisiaan?
Pikkupimujen pimpit jäisivät rassaamatta, se olisi kyllä harmittava takaisku koko kansakunnalle.
MV??!!-Lehti on julkaissut roistojen kuvat.
http://mvlehti.net/2015/04/28/tyton-torkeasta-hyvaksikaytosta-tuomittujen-kuvia-ja-videoita/
Quote
Arben Ibishi (rattimies)
Imad Amirkhani (jutun kuvassa, tuskin Turusta kahta samannimistä löytyy)
Harem Maama Hama-Juma
Muhamed Mohammadzada
Ravvand Faiak Ismail
Sangar Nabaz Mohammad
Sitä minä en ymmärrä, että miksi näitä ei heivata tukasta sinne mistä tulivatkin. Ymmärtäjät ymmärtävät - minä en.
Tästä on tullut "uusi normaali". Maahanmuuttajataustaiset nuoret ja vanhemmat miehet tekevät eri tason raiskauksia ja hyväksikäyttöjä. Uhrina yleensä nuorehko suomalaistyttö.
En tiedä yllättääkö ketään, että kaikkien nimet ovat usein joko afrikkalais tai lähi-itäläistaustaisia. Joskus joku romanikin eksyy sekaan, mutta muut ryhmät loistavat poissaolollaan...
Nuoriso on melko hyvin perillä afrojen ja karvakäsien aikeista, ts ovat rasistisia ja ennakkoluuloisia. Nuoret myös katsovat kavereidensa perään. Fiksut vanhemmat vihjaavat lapsilleen epäsopivista hengailukavereista. Tämä jättää ainoastaan vihjeettömät, kiusatut, yksinäiset ressukat, mielenterveysongelmaiset ja tahallaan harhaanjohdetut lapset noiden luolamiesten armoille. Meidän suvaitsevaisemme eivät ole ihan selvillä siitä mitä "kaikkeinhaavoittuvimmat" oikeasti tarkoittaa. Se tarkoittaa meidän lapsiamme jotka joutuvat apinoiden seksileluiksi, vanhuksiamme jotka ovat tunteettomien katu- ja kotirosvojen armoilla, poikia jotka saavat toimia viidakko-ja aavikkorottien päärynäpalloina.
...
Joukkoraiskailu näyttää olevan puhtaasti Afrikka-ja Lähi-itä-skenen moniosaajien perverssi harrastus. Tuota faktaa ei voi kieltää edes tärähtänein mokuttaja.
Quote from: NiuniuNuiva on 27.04.2015, 15:42:15
Ei kai törkeästä hyväksikäytöstä voi tulla kuin ehdotonta. Niin näytti ainakin tuomiot olevan. Itse alan jakamaan näitä FB:ssä enää vain kommentilla 'kulttuuri rikastettu'. Näihin alkaa jo turtumaan. Enää ei ole shokeeraavaa :( Vihaa se ei laske ei sitten pätkääkään.. Saa nähdä että saavatko nämäkin kulttuurin rikastajat sitten vankilassa tuomionsa..
Edit: TS:n uutisen linkki on 404 jo nyt. Siellä taisi tulla aika nopeasti käsky poistaa linkki. Onneksi muu media on tehnyt juttunsa sen linkin pohjalta, joten voisi toimittajat kasvattaa munat ja julkaista sen uutisen uudestaan
Halusivat todennäköisesti poistaa kommentit ja pistivät koko sivun sitten pois.
Quote from: Sepeteus Hiihtäjä on 28.04.2015, 17:01:14
Quote from: Jari Leino on 28.04.2015, 15:47:28
Tuomittujen nimet ovat Arben Ibishi, Imad Amirkhani, Harem Maama Hama-Juma, Muhamed Mohammadzada, Ravvand Faiak Ismail ja Sangar Nabaz Mohammad.
Jaahas, onkohan samaa klaania muiden turkulaisten Amirkhanien kanssa. Kaikki tuntuu olevan kamppailulajiporukkaa ja kaikki uutiset liittyy aina jotenkin rikoksiin.
Ai tämä on niitä
Turun Amirkhaneja? ???
Veli(?) ottaa kiinni kaljavarkaita ja toinen veli raiskaa lapsia.
http://www.iltalehti.fi/iltvurheilu/201504250123341_v9.shtml
Mv-lehti voisi kääntää juttunsa myös englanniksi, jotta pedofiilin Ruotsissa ja muualla asuvat sukulaiset saavat tietää mitä poika Suomessa touhuaa. Ja tietysti myös Irakissa asuvia isovanhempia kiinnostaa lastenlasten menestys kylmässä pohjoisen maassa.
Quote from: Jari Leino on 28.04.2015, 15:47:28
Tuomittujen nimet ovat Arben Ibishi, Imad Amirkhani, Harem Maama Hama-Juma, Muhamed Mohammadzada, Ravvand Faiak Ismail ja Sangar Nabaz Mohammad.
Tuo vv taitaa olla w eli Rawand Faiak Ismail
http://hommaforum.org/index.php/topic,92429.msg1870956.html#msg1870956
samassa vaasan painiseurassa ovat ainakin painineet
Siellä erään tuomitun FB-seinällä puolustellaan tuomittua ja haukutaan uhria huoraksi jne. Ei edes enää jaksa yllättää...
vanhemmat comissa on kanssa settiä, myös tuon muijan viestejä...jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä...
Sieltä missä sattuu ja tapahtuu löytyy aina vähintään yksi Mohammed, useimmiten useita. Se ei ole kuitenkaan koskaan Mohammedin, vaan suomalaisen kulttuurin ja Perussuomalaisten vika..?
Quote from: Golimar on 29.04.2015, 01:17:28
MV??!!-Lehti on julkaissut roistojen kuvat.
http://mvlehti.net/2015/04/28/tyton-torkeasta-hyvaksikaytosta-tuomittujen-kuvia-ja-videoita/
Olipas lutuisen näköinen varsinkin tuo Rawand (vai Ravvand?).
Quote from: Mikko pa on 30.04.2015, 02:23:58
vanhemmat comissa on kanssa settiä, myös tuon muijan viestejä...jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä...
Ilmeisesti ei sillä hyväksikäytetylläkään ollut kaikki muumit laaksossa. Tosin, kyllä se on aikuisen vastuulla kehen yhtyy ja kyllä pitäisi erottaa ulkoisesti onko se 17 tai 13, ero on kuitenkin aika suuri.
Mikäli ne vanhemmat.commin viestit on totta ja siltä hyväksikäytetyltä, niin toivoisi vaan pikaista huostaanottoa, jos ei ole jo ja mielenterveyden seurantaa. Hyvin mahdollista että tytöllä tulee olemaan aika traaginen elämä, mahdollisesti lyhyt sellainen :'(
Quote from: Alapo on 30.04.2015, 13:32:42
Ilmeisesti ei sillä hyväksikäytetylläkään ollut kaikki muumit laaksossa. Tosin, kyllä se on aikuisen vastuulla kehen yhtyy ja kyllä pitäisi erottaa ulkoisesti onko se 17 tai 13, ero on kuitenkin aika suuri.
Varsinkin, jos tytön äiti on kertonut sen...
Minkähänlainen tuomio muuten tulee tästä salaiseksi määrättyjen oikeudenkäyntiasiakirjojen (mukaanlukien tytön nimi) levittelystä, vaikkapa näin suhteessa lapsen hyväksikäytöstä tuomitun (julkisen) nimen yhdistämisestä häenen itsensä internettiin laittamaan kuvaan?
Quote from: Jari Leino on 28.04.2015, 15:47:28
Tuomittujen nimet ovat Arben I., Imad A., Harem Maama H-J., Muhamed M., Rawand Faiak I. ja Sangar Nabaz M.
Sangarin DNA ilmeisesti auttoi selvittämään aiemman pimeäksi jääneen rikoksen: http://hommaforum.org/index.php/topic,108662.0.html
Jaahas, kannattaa varmaan puukotella oikein urakalla niin raiskauksen tuomio haihtuu olemattomiin. Raiskattu varmasti kiittää ja kumartaa oikeuslaitosta. Mahdollista vain The Hölmölässä.
Vain henkisesti hyvin sairas yhteiskunta mieltää toistuvuuden alentavana tekijänä väkivaltarikoksien tuomion määrittelyssä.
ei tämä kyllä enää hullunkurisemmaksi voi mennä, mitä helvettiä nuo laki-ukkelit on vetäneet kuukausitolkulla?
En tiedä onko tuo tapon yritys ollut täällä aikaisemmin, mutta raiskaus oli aiheena tässä ketjussa:
2015-04-24 TS: Kuudelle vankeutta teinitytön törkeästä hyväksikäytöstä (https://hommaforum.org/index.php/topic,100348.0.html)
Quote from: Jari Leino on 28.04.2015, 15:47:28
Tuomittujen nimet ovat Arben I., Imad A., Harem Maama H-J., Muhamed M., Rawand Faiak I. ja Sangar Nabaz M.
Suomessa on tosiaan sellainen rikosoikeusjärjestelmä, että kun oikein sikailee, niin voi saada useasta eri teosta "paljousalennusta", jotta tuomiosta ei tulisi liian pitkä ja kiusallinen tekijälle.
Ei näin käsittääkseni aina ole ollut. Tämä on vain yksi niistä sodan jälkeen syntyneiden liberaalien juristisukupolvien saavutuksista. Oikeastaan voidaan jopa sanoa, että meillä rikosoikeus lähtee rikoksen tekijän eli rikollisen oikeuksista ja niiden turvaamisesta valtion väkivaltakoneistolta. Uhri on melkeinpä unohdettu kokonaan.
Quote from: Nousuhumala on 11.01.2016, 16:34:19
Uskomatonta paskaa, mahdollista ainoastaan Suomessa.
No, oli sekin melkoinen saavutus Britanniassa, jossa oikeus uskoi väitteen, että syytetty oli vain sattunut kaatumaan väitetyn uhrin päälle niin, että hänen peniksensä oli luiskahtanut väitetyn uhrin sisään.
Saudi millionaire Ehsan Abdulaziz cleared of raping teen in Maida Vale
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3361640/Saudi-millionaire-cleared-raping-teenager-telling-court-accidentally-penetrated-18-year-old-tripped-fell-her.html
Saudi millionaire cleared of raping teenager after telling court he may have accidentally penetrated 18-year-old when he tripped and fell on her
...
Se mainittu tapon yritys: 2014-03-19 IL: Tapon yritys Kaarinassa: pitserian työntekijää puukotettiin (http://hommaforum.org/index.php/topic,92429.0.html)
Quote from: beehoo on 11.01.2016, 16:56:55
ei tämä kyllä enää hullunkurisemmaksi voi mennä, mitä helvettiä nuo laki-ukkelit on vetäneet kuukausitolkulla?
Ne on impanneet marxilaisuutta jo vuosikymmeniä. Sitä kun tarpeeksi pössyttelee niin three-strikes-and-youre-out (https://en.wikipedia.org/wiki/Three-strikes_law) tyyppisen maalaisjärkiajattelun tilalle tulee hullunkurinen two-strikes-gets-leniency politiikka
Vaihdan Suomen kansalaisuuteni mihin tahansa!!
Vaikka oksennusrättiin.
En halua tulevina vuosina olla enää missään tekemisissä tämän Pölhölän kanssa.
TÄMÄ EI OLE MINUN SUOMENI
Kyllä nyt SUOMIKUVA ulkomailla paranee. :(
Quote from: Nuivake on 11.01.2016, 17:34:38
TÄMÄ EI OLE MINUN SUOMENI
Minun Suomeni on monikulttuurinen ja kansainvälinen, Allahu akbar!
(https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-prn2/v/t1.0-9/563905_411178355594775_1788415451_n.jpg?oh=4eca324ddd1106470ef4b8f827e9eaf6&oe=573D93B0)
Kaikista kovimmat tuomiot pitäisi antaa niille, jotka eivät ole tehneet mitään rikoksia, sillä he ovat pahin uhka Eliitille.
Quote from: Skeptikko on 11.01.2016, 17:00:49
Quote from: Nousuhumala on 11.01.2016, 16:34:19
Uskomatonta paskaa, mahdollista ainoastaan Suomessa.
No, oli sekin melkoinen saavutus Britanniassa, jossa oikeus uskoi väitteen, että syytetty oli vain sattunut kaatumaan väitetyn uhrin päälle niin, että hänen peniksensä oli luiskahtanut väitetyn uhrin sisään.
Saudi millionaire Ehsan Abdulaziz cleared of raping teen in Maida Vale
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3361640/Saudi-millionaire-cleared-raping-teenager-telling-court-accidentally-penetrated-18-year-old-tripped-fell-her.html
Saudi millionaire cleared of raping teenager after telling court he may have accidentally penetrated 18-year-old when he tripped and fell on her
...
Lukaiskaa boldatut kohdat. Itse pohtisin sellaista, kuin korruptio.. Kyllähän tuo oikeuden saaminen uskomaan on voinut vaatia punnan, jos toisenkin?
Quote from: P on 11.01.2016, 17:44:27

Lukaistaa myös punattu kohta. Tätä ääri-islamin vastaisen taistelun tärkeää liittolaista ei pidä pienistä kömmähdyksistä kilahtamalla suututtaa. Se heittäköön ensimmäisen kiven joka ei itse ole joskus unenpöpperössä stondiksen kera tahattomasti kompastunut ja kaatunut naisen sisään. :flowerhat:
Quote from: Tapza on 11.01.2016, 16:55:35
Vain henkisesti hyvin sairas yhteiskunta mieltää toistuvuuden alentavana tekijänä väkivaltarikoksien tuomion määrittelyssä.
Juristeilta kysyisin, eikö ole hyvin vanha juttu jossa rikosten sarja, esimerkiksi kymmenen varkautta, yhdistetään tuomiossa yhdeksi sarjavarkaudeksi, johon raasu oli joutunut vaikka nälissään turvautumaan. Tätä periaatetta noudattaen kyseinen tappo ja raiskaus ynnä muut voitaneen humaanin kriminaalipolitiikan nimissä tuomita yhteen sarjakeppostelutapaukseen rinnastettavana juttuna. Ja yksittäistapaus, tietty.
postasin tuo ISn uutisen facebookkiin, ei mennyt kauaa niin oli joku lesbo pää punasena huutamassa, että rasismi-kiima eskaloituu tjsp. enkä edes maininnut muusta kuin suomen valtion paskasta lainsäädännöstä
edit - pää punasena huutaa vielä, että ei se ole miehen vika että kävi näin :D :D
Quote from: kummastelija on 11.01.2016, 17:35:51
Kyllä nyt SUOMIKUVA ulkomailla paranee. :(
Varmasti Ismail jo kertoo Facebookissa ystäville että "arvaa mitä mulle kävi, et arvaa, etkä usko ku kuulet... :D"
Tällaista vääryyttä lukiessa alkaa olla itku herkässä, vaikken muuten mikään itkuherkkä olekaan.
Korkeimman oikeuden pressakin sanoi suhtautuvansa "varauksellisesti" seksuaalirikosten koventamiseen, koska koventaminen ei kuulemma ennaltaehkäise niitä rikoksia.
Ehkä pitäisi ajatella enemmän, että tuomio on rangaistus pahasta teosta, eikä pelkästään ennalta ehkäisy-tarkoitus.
Quote from: tuo mies on 11.01.2016, 18:03:31
Quote from: Tapza on 11.01.2016, 16:55:35
Vain henkisesti hyvin sairas yhteiskunta mieltää toistuvuuden alentavana tekijänä väkivaltarikoksien tuomion määrittelyssä.
Juristeilta kysyisin, eikö ole hyvin vanha juttu jossa rikosten sarja, esimerkiksi kymmenen varkautta, yhdistetään tuomiossa yhdeksi sarjavarkaudeksi, johon raasu oli joutunut vaikka nälissään turvautumaan. Tätä periaatetta noudattaen kyseinen tappo ja raiskaus ynnä muut voitaneen humaanin kriminaalipolitiikan nimissä tuomita yhteen sarjakeppostelutapaukseen rinnastettavana juttuna. Ja yksittäistapaus, tietty.
Niin,. joskus vuonna nälkävuosi sai kai jonkinlaista armoa jos varasteli aidosti hengenpitimikseen, nälkäänsä. Meinaatko että tätä voisi soveltaa nykyisin jotenkin myös esimerkiksi puukotuksiin ja raiskauksiin jos niihin on heittää joku perustarpeeseen vetoava syy? :roll:
"Oli pakko puukottaa siellä pitseriassa että sain pitsaa, meinasin kuolla nälkään"
"Oli pakko raiskata koska panetti"
Missä ovat feministit nyt? Missä ovat "yhteiskunnan valtarakenteita" kritisoiva vasemmisto? Tämä tässä on nyt sitä jokapäiväistä arkipäivän naisvihaa, johon suomalainen yhteiskunta oikeasti syyllistyy. Kenen syy? :( Itse ainakin lakianoudattavana, (joskus myös huonosti) äänestävänä miespuolisena kansalaisena haluaisin kuulla, kuka tästä on vastuussa?
Esimerkiksi Wikipediassa lukee jokaisen artikkelin kohdalla että kuka sitä on muokannut, milloin, ja mitä muokkauksia tehtiin. Voisiko Suomen lakiin saada samanlaisen ominaisuuden, eli nettisivulla lukisi ketkä poliitikot ja virkamiehet olivat vastuuvuorossa kun pykälää sorvattiin? Itse ainakin haluaisin tietää kuka tästä on vastuussa. Samoin pitäisi luetella jokaisen yksittäisen toimijan, poliitikon ja virkamiehen, kaikki lainsäädäntöprosesseihin osallistumiset. Epäilen, että näistä ihmepykälistä ovat vastuussa lähes aina samat ihmiset.
Quote from: Tapza on 11.01.2016, 18:16:44
"Oli pakko puukottaa siellä pitseriassa että sain pitsaa, meinasin kuolla nälkään"
"Oli pakko raiskata koska panetti"
"Oli pakko raiskata, koska nilkka vilahti/nainen hymyili/nainen oli pukeutunut sillä tavalla/nainen kulki yksin kadulla." :o Suomalaisen oikeusjärjestelmän ja kehitysmaalaisen oikeusjärjestelmän yhteneväisyydet paljastuvat?
Quote from: Tapza on 11.01.2016, 18:16:44
Quote from: tuo mies on 11.01.2016, 18:03:31
Quote from: Tapza on 11.01.2016, 16:55:35
Vain henkisesti hyvin sairas yhteiskunta mieltää toistuvuuden alentavana tekijänä väkivaltarikoksien tuomion määrittelyssä.
Juristeilta kysyisin, eikö ole hyvin vanha juttu jossa rikosten sarja, esimerkiksi kymmenen varkautta, yhdistetään tuomiossa yhdeksi sarjavarkaudeksi, johon raasu oli joutunut vaikka nälissään turvautumaan. Tätä periaatetta noudattaen kyseinen tappo ja raiskaus ynnä muut voitaneen humaanin kriminaalipolitiikan nimissä tuomita yhteen sarjakeppostelutapaukseen rinnastettavana juttuna. Ja yksittäistapaus, tietty.
Niin,. joskus vuonna nälkävuosi sai kai jonkinlaista armoa jos varasteli aidosti hengenpitimikseen, nälkäänsä. Meinaatko että tätä voisi soveltaa nykyisin jotenkin myös esimerkiksi puukotuksiin ja raiskauksiin jos niihin on heittää joku perustarpeeseen vetoava syy? :roll:
"Oli pakko puukottaa siellä pitseriassa että sain pitsaa, meinasin kuolla nälkään"
"Oli pakko raiskata koska panetti"
Ei vaan tuomioistuinmatematiikka: 1 + 1 + 1+ 1+ 1 rötös... jne = 1 ainoa sarjarötös suunnilleen ja tuomio yhtenä ainoana rikoksena. Sen lisäksi tuomiothan laskettaneen yhteen jossakin kansliassa niin että useasta eri rikoksesta erilliseti tuomiot saanut saa tekosistaan paljousalennuksen, niin että muista tuomioista leikataan aina osa pois. Jos tapat jonkun ja sitten teet jotain pienempää niin tappoa istuessasi istut samanaikaisesti sitä pikkurikosta. Oikeudenmukaista, eikö?
Amatööripohjalta heittelen ja toivon homman päivystävän kriminaalioikeuden asiantuntijan kommenttia. Olisi kiva että joku hyvä ihminen tulisi tännekin selvittämään humaanis-liberaalisen kriminaalipolitiikkkamme loistavia tuloksia.
Pitäisi puolueettomasti tutkia onko vika laissa vai sen tulkitsijoissa hovissa. Jompaa kumpaa pitää muuttaa ja äkkiä, jotta tämä pelleily loppuu. :facepalm: Oikeauskoinen olisi ollut luultavasti loppuiän vankilassa tai päätään lyhyempi näiden kepposten jälkeen paskastanissa.
Quote from: koli on 11.01.2016, 17:38:27
Quote from: Nuivake on 11.01.2016, 17:34:38
TÄMÄ EI OLE MINUN SUOMENI
Minun Suomeni on monikulttuurinen ja kansainvälinen, Allahu akbar!
<poistin kuvan>
Nuo paidat voisi tuunata meidän tarkoituksiin, mun mielestä hyvä slogan on:
Edessä:
Minun Suomeni on kansainvälinen
Takana:
Minun Suomeni ei ole monikulttuurinen
Quote from: Eino P. Keravalta on 11.01.2016, 17:40:09
Kaikista kovimmat tuomiot pitäisi antaa niille, jotka eivät ole tehneet mitään rikoksia, sillä he ovat pahin uhka Eliitille.
Odotahan vaan kun saavat rajanvedon ''sanavapauden'' ja ''rasismin'' välille tehdyksi.
Quote from: Tapza on 11.01.2016, 16:55:35
Vain henkisesti hyvin sairas yhteiskunta mieltää toistuvuuden alentavana tekijänä väkivaltarikoksien tuomion määrittelyssä.
Montakohan
vuotta kuukautta Breivik saisi Suomessa?
Quote from: beehoo on 11.01.2016, 18:05:50
postasin tuo ISn uutisen facebookkiin, ei mennyt kauaa niin oli joku lesbo pää punasena huutamassa, että rasismi-kiima eskaloituu tjsp. enkä edes maininnut muusta kuin suomen valtion paskasta lainsäädännöstä
edit - pää punasena huutaa vielä, että ei se ole miehen vika että kävi näin :D :D
Kuvakaappaus tänne? Kuulostaa näkemisen arvoiselta.