QuoteKysely: Ulkomaalaiset opiskelijat tyytyväisiä Suomeen
Jopa 85 prosenttia Suomessa opiskelevista ulkomaalaisista suosittelisi suomalaista korkeakouluaan opiskelupaikan hakemista harkitseville, selviää International Student Barometer -kyselystä, jossa mitattiin eri maissa opiskelevien kansainvälisten opiskelijoiden tyytyväisyyttä opinahjoonsa ja opiskelumaahansa.
Suomi pärjäsi kansainvälisessä vertailussa hyvin ja Suomesta vastanneet opiskelijat olivat keskimääräistä tyytyväisempiä muun muassa korkeakoulujemme opiskeluolosuhteisiin ja -ympäristöihin sekä maan turvallisuuteen. Kehitettävää sen sijaan löytyi erityisesti työelämään liittyvillä osa-alueilla.
Kyselyyn vastasi 164 863 kansainvälistä opiskelijaa 209 korkeakoulusta 18 eri maasta. Suomesta kyselyyn osallistui 22 korkeakoulusta yhteensä 6339 opiskelijaa eli 36 prosenttia niiden ulkomaalaisista opiskelijoista.
Kansallisia tuloksia, joiden keräämistä koordinoi CIMO, saadaan nyt Suomen osalta toista kertaa: edellisen kerran niitä kerättiin vuonna 2010. Suomesta vastanneista vajaat kaksi kolmannesta oli tutkinto-opiskelijoita ja vajaa kolmannes vaihto-opiskelijoita.
Suomesta vastanneista opiskelijoista 90 prosenttia oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä siihen kokemusten kokonaisuuteen, mitä opiskelu maassamme oli tarjonnut. Kaikkien kyselyyn osallistuneiden maiden keskiarvo tässä oli 89 prosenttia.
Suomessa opiskeluolosuhteisiin ja -ympäristöön, kuten luentosaleihin, laboratorioihin, teknologiaan ja kirjastoihin, oltiin keskimääräistä tyytyväisempiä. Myös opetusryhmien koko ja monikulttuurisuus sekä korkeakoulujen tarjoamat tukipalvelut keräsivät kiitosta. Erityisen hyvin vertailussa pärjäsivät opiskelijaruokailu ja kansainvälisten asioiden toimistot.
Opiskelijat olivat varsin tyytyväisiä elämiseen Suomessa. Suomea pidettiin hyvänä asuinpaikkana ja maan turvallisuuteen tyytyväisten joukko oli 6 prosenttia suurempi kuin kyselymaissa keskimäärin.
Karjalainen (http://m.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/73306-kysely-ulkomaalaiset-opiskelijat-tyytyvaisia-suomeen)