QuotePizzayrittäjien täysi sotatila sai aikaan rumaa jälkeä Haminassa
Ravintolayrittäjän väitetään aiheuttaneen 20000 euron vahingot rikkomalla kilpailijan ravintolaa Haminassa. Yrittäjä on saanut Kymenlaakson käräjäoikeudessa syytteen vahingonteosta ja laittomasta uhkauksesta.
Pizzeriasektorilla toimivat ravintolayrittäjät ajautuivat Haminassa sotajalalle toissa vuonna. Kiistat huipentuivat yhden vuorokauden aikana tehtyihin tihutyöiskuihin.
Syytteen mukaan yrittäjä heitti ulkoapäin betonilaastin palasia kilpailijan ruokaravintolaan. Kuusi kaksinkolminkertaista ikkunaa, kaksi valokylttiä ja sisustusta särkyi. Omaisuutta tuhoutui 20 000 euron edestä.
Syytteen mukaan mies myös uhkasi puhelimitse rikotun ravintolan omistajaa tappamisella. Yrittäjälle on luettu syyte vahingonteosta ja laittomasta uhkauksesta.
Sama yrittäjä on jutussa myös asianomistajana, sillä vaurioituneen ravintolan omistajan väitetään tulleen hänen pizzapaikkaansa ja katkaisseen puhelimenjohdon. Teon tunnustanut mies on saanut syytteen lievästä vahingonteosta.
Jutussa on kolmaskin syytetty, jonka väitetään puhkoneen kaikki renkaat ja rikkoneen laseja ravintolan vaurioittamisesta syytetyn miehen autosta. Vahingot olivat useita tuhansia euroja.
Kymenlaakson käräjäoikeus jatkaa jutun käsittelyä kesäkuussa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428628280886.html
Haminassakin on pizzatoiminnassa täysin mafia metodit.
Eli kaikki Hamina pizzeriat boikottiin?
Itse olen laittanut kaikki karvakäsi-syöttölät boikottiin ehkä jo 20 vuotta sitten. Koen että menetykseni on ollut hyvin pieni, luultavasti negatiivinen. Siis se menetys.
Onko tämä nyt sitä monikulttuurisen yhteiskunnan rikkautta ja värinää? Entä syntyykö tästä luonnollisesti innovaatiota (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2011/07/luonnollinen-innovaattori.html), jotka pelastavat Suomen talouden?
Hommat on kyllä alkaneet mennä ihan päin v*ttua täällä kun maahanmuutto on lisääntynyt.Luulevat asuvansa vielä maassa josta ovat tänne tulleen jossa tollainen ilmeisesti arkipäivää.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 11.04.2015, 06:42:55
Itse olen laittanut kaikki karvakäsi-syöttölät boikottiin ehkä jo 20 vuotta sitten. Koen että menetykseni on ollut hyvin pieni, luultavasti negatiivinen. Siis se menetys.
Jeps. Kotimaisen yrittäjän vääntämät lätyt ovat olleet sitä paitsi parempia.
Quote from: tutkimus on 11.04.2015, 04:59:07
Eli kaikki Hamina pizzeriat boikottiin?
Mitä turhia, bkt:han nousee, kun näiden nujakoiden jälkiä korjaillaan.
En ole eläessäni käynyt
varsinaisten etnisessä ravintolassa, enkä tule käymään.
Ei taida olla kotipizza ketjua?
Quote from: tutkimus on 11.04.2015, 04:59:07
QuotePizzayrittäjien täysi sotatila sai aikaan rumaa jälkeä Haminassa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428628280886.html
Haminassakin on pizzatoiminnassa täysin mafia metodit.
Eli kaikki Hamina pizzeriat boikottiin?
Ei, vaan järjestäkää rasismin vastainen marssi! Niihän se Lipposkakin pähkäili ratkaisevansa ongelman vakuutuspetostuhopolton jälkeen Tampereella. Kyllä tuo on oltava jotenkin rakenteellisen rasismin aiheuttamaa. Kaikkihan mamujen kohtaamat vastoinkäymiset läpirasistisessa Suomessa, kun ovat!
Joutuvatko nämä pizzeriayrittäjät nyt eroamaan Kotipizzaketjusta, vai erotetaanko heidät suoraan?
Quote from: P on 11.04.2015, 09:07:21
Kyllä tuo on oltava jotenkin rakenteellisen rasismin aiheuttamaa.
Kyllä se näin taitaa olla. Kun kaikenmaailman liito-oravien ja tukkametsojen reviirikäyttäytyminen tunnetaan, niin kai paljon tunnetuimmillakin lajeilla nämä pitäisi olla tiedossa. Täyttä rasismia lupaviranomailta sijoittaa nämä yksilöt niin lähekkäin, että reviirit menevät päällekäin.
Lapveen rannassakin kahdessa kebabluolassa on rautaputket heiluneet reviirikiistoissa. Ja ihan ymmärrettävää, koska rasistit ovat sijoittaneet luolat vain 400 metrin päähän toisistaan. Tahallista toimintaa. Pitäisi laissa kieltää. Onhan kukko-, koira-, ym tappeluiden järjestäminenkin kielletty.
https://www.google.fi/maps/dir/61.0571801,28.1869249/Valtakatu+46,+Lappeenranta/@61.0583723,28.1843012,16z/data=!4m9!4m8!1m0!1m5!1m1!1s0x46909599e861751f:0xd2b4dff6cf512984!2m2!1d28.1910231!2d61.0591737!3e2
Tutkani värisee:
http://yle.fi/uutiset/pizzanpaisto_vaihtui_tayteen_sotaan_yrittajien_valilla__ikkunat_saleiksi_auton_renkaat_puhki_ja_puhelimen_johto_poikki/8079040
Quote. Yrittäjän uskotaan hajoittaneen kilpailijansa yrityksen ikkunat heittämällä niihin ulkoapäin betonilaatan palasia. Tämän seurauksena rikkoutui kuusi kolminkertaista ikkunaa, kaksi valokylttiä ja joitakin sisätiloilla olleita esineitä.
Yrittäjän epäillään myös esittäneen kilpailijalleen tappouhkauksen.
Sabotaasi ei jäänyt yksipuoliseksi, sillä ikkunansa menettänyt yrittäjä katkaisi kilpailijaltaan lankapuhelimen johdon tämän ravintolasta. Hän on myöntänyt tekonsa.