News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-03-31 Tukholmassa osittainen hätätila Botkyrkan palojen takia

Started by valla_valla, 31.03.2015, 03:41:36

Previous topic - Next topic

Noottikriisi

Kuten tuossa jo aiemmin kirjoitin, minulle kelpaavat Ruotsista pakolaisiksi vain Ruotsidemokraatteja tai vastaavia järjen ääniä kannattaneet. Valtapuolueita kannattaneet ovat rakentaneet oman maansa haluamakseen joten nauttikoon työnsä tuloksista.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Ari-Lee

Quote from: valla_valla on 31.03.2015, 03:41:36
Näyttää siltä, että keväiset mellakat ovat alkaneet. Tällä kertaa näyttämönä on Botkyrkan kunta Tukholman eteläpuolella ja siellä Norsborg- Hallunda- Fittja- Alby- alue, joka jakaantuu kahteen osaan E4 moottoritien ympärille. Fittjassa sijaitsee lisäksi kunnon aito moskeija. Luonnollisesti jokainen tajuaa, että nämä alueet kuuluvat poliisiraportin muslimirikollisalueisiin.

Alueella on siis jatkunut autopaloja jo noin reilu viikon ja joka yö on palanut muutamasta autosta kymmeneen autoa. Lisäksi on poltettu autotallin ovia, roskiksia ja mitä kaikkea uusruotsalaiset nyt sattuvat tuleen saamaan. Nyt tätä kirjoittaessa on tulessa iso parkkihalli, jossa on kymmeniä autoja tulessa. Expresson mukaan tallissa on 30- 40 autoa tulessa ja paikalla on ollut kunnon vaaratilanteita, kun ihmiset ovat yrittäneet pelastaa autojaan tallista. Palokunta on saanut vahvistusta Huddingesta. Lisäksi poliisi ja vartiointiliikkeet ovat erikoiskalustolla liikkeellä, sillä palojen pelätään leviävän ympäriinsä. Alueella on tällä hetkellä hengenvaarallista liikkua valkoisen miehen.

On huomattavaa, että Botkyrkan kunta antoi aiemmin viime viikolla kotisivuillaan hätätiedotteen palojen suhteen. Kunta informoi, että se on satsannut vartiointiliikkeisiin, jotka partioivat öisin, sillä poliiseilla ei yksinkertaisesti riitä resurssit. Lisäksi Botkyrkan katuosasto on laitettu erikoistehtävään- nimittäin se kerää kaikki katukivet ja irtoesineet talteen. Tällä yritetään saada panikoivaa massaa rauhoittumaan. Niin ikään kunta on yrittänyt saada nopealla aikataululla kasaan vapaaehtoisjoukkoja eräänlaiseen suojeluskuntaan, jolla nuoriso saataisiin rauhoittumaan.

Keitä alueella asuu? Alby- Norsborgia vaivaa erityisesti syyrialaismafia, tai sen liepeillä pyörivät wannaberäppärit lippispäiset aavikkouusruotsalaiset. Alueella oli aiemmin syksyllä todella rauhatonta kun Södertäljen syyrialaismafiosoille luettiin pitkiä linnatuomioita murhista ja kidutuksista. Tuolloin wannabet polttivat autoja ja autonrenkaita osoittaakseen mieltä hovioikeuden tuomioista. Luonnollisesti alueella asuu muitakin uusruotsalaisia, mutta tuo syyrialaisten monilukuisuus on huomattavaa. Södertäljestä on lyhyt matka.

Mutta odotamme jännittyneenä tilanteen kehittymistä.

Linkkejä:
http://www.expressen.se/nyheter/kraftig-brand-i-garage--hade-30-tal-bilar-inuti/

Kunnan tiedote:
http://botkyrka.se/Nyheter/Sidor/Oroligheter-i-Norsborg.aspx

Ja itse kirjoittelin asiasta jo eilen:
http://paavotajukangas.com/2015/03/29/botkyrkan-kaupunki-menettaa-otettaan/

En löytänyt sanaakaan tästä suomalaisessa mediassa. Ei ole kylläkään yllätys. Tiina Rosenbergin mukaan Ruotsi on nyt parempi. Tätä tännekin haluavat Kok, Kepu, SDP, RKP, Vihreät, KD ja Vasemmistoliitto.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Lupu(kulkuri)

Liian heviä kamaa suomalaiselle medialle.

Tuntuu jotenkin, että suomalainen herraskainen punaviherporvaristo ajatusmaailmaltaan ei huomaa kuinka tuuttaavat mieliään kohti negatiivista psykoparadoksia: naapurimaassa skeidat housuissa rimpuillaan, mutta täällä em. sakkiin kuuluvat poliitikot toitottavat (ja toivottavat), että hienoa, hienoa, tänne meille !!
Herraskainen punaviherporvaristo voisi myös julkisesti ottaa kantaa paljon enemmän vaikkapa nyt esim. Ruotsissa parhaillaan olevaan tilanteeseen, koska suurin osa mediaa puoluepoliittisesti heidän hallintonsa alla.

Psykoparadoksi tässä tarkoittaa sitä, että poliitikot varmasti ovat huomanneet kuinka ja mille mallille asiat ovat edenneet, mutta eivät omien egojensa takia edes tietäen hätätilanteen ollessa lähellä voi alkaa ajattelemaan itse jonkun puoluekurin tms. vaikuttaessa niin vahvasti omaan järjen käyttöön, tohdi tuoda julki ihan vaikkapa netistä luettua.
Uskon paljon enemmän sellaiseen poliitikkoon, joka sanoo: "luin verkossa uutisia Ruotsissa tapahtuneesta ja ihmettelen kuinka tilanne voi edetä noin pitkälle. Voimmeko oppia Ruotsissa vallitsevasta huonosta tilanteesta jotain..?", kuin sellaiseen, joka; "emme vielä tiedä mitä on tapahtunut...", vaikka tiedossa jo mitä on tapahtunut.

Tokugawa Ieyasu

Quote from: Noottikriisi on 31.03.2015, 14:22:38
Kuten tuossa jo aiemmin kirjoitin, minulle kelpaavat Ruotsista pakolaisiksi vain Ruotsidemokraatteja tai vastaavia järjen ääniä kannattaneet. Valtapuolueita kannattaneet ovat rakentaneet oman maansa haluamakseen joten nauttikoon työnsä tuloksista.
Suomi voisi lainata ja muokata Yhdysvaltojen maahantulolomakkeiden tekstiä:

- oletko koskaan ollut jäsenenä tai vaaleissa äänestänyt seuraavia Ruotsin puolueita: sosialidemokraatit, maltillinen kokoomus, keskusta, vihreät...?
- oletko osallistunut tai kannattanut ruotsindemokraattien poliittista vainoa?
- oletko aktiivisesti edistänyt humanitääristä maahanmuuttoa Ruotsiin?
- aiotko edistää humanitääristä maahanmuuttoa Suomeen?

Kyllä-vastaus mihinkään edellisistä kysymyksistä ei välttämättä mitätöi muuttohakemustasi Suomeen, mutta sinun pyydetään ottamaan yhteyttä Suomen lähetystöön ennen hakemuksen jättämistä.

Edit: ään pisteet lisätty
"The strong manly ones in life are those who understand the meaning of word patience". - Tokugawa Ieyasu

Siili

Quote from: Tilastonikkari on 31.03.2015, 12:53:09
Botkyrka on Ruotsin historian ensimmäinen kunta, jossa ulkomaalaistaustaisten osuus ylitti puolet kaikista asukkaista: http://rahmispossu.net/2012/07/05/useamman-kunnan-kannattaisi-seurata-botkyrkan-esimerkkia/  Suurkaupunkien lähiöissä kuten Rosengårdissa väestönvaihto on tietysti tapahtunut jo paljon aikaisemmin. Valtaosa heistä on lähi-itäläisiä eikä muiden kuntien todellakaan kannata seurata esimerkkiä, sillä tilanne on eskaloitunut aikaisemminkin: http://rahmispossu.net/2014/09/07/ainakin-20-autoa-paloi-botkyrkan-norsborgissa/ Opiksi pitää ottaa luonnonlaista, että jos vaihtaa väestön lähi-itäläisiin tai somaleihin, silloin myös muuttaa kunnan Lähi-idäksi tai Somaliaksi pienoiskoossa.

Kunnallisvaaleissahan saavat äänestää kaikki kunnassa virallisesti asuvat, myös ulkomaalaiset.  Näkyykö Botkyrkan "taustarikkaus" kunnallisvaltuustossa.  Vai eivätkö taustaiset käy äänestysuurnilla?

Numeronuiva

Quote from: Noottikriisi on 31.03.2015, 14:22:38
Kuten tuossa jo aiemmin kirjoitin, minulle kelpaavat Ruotsista pakolaisiksi vain Ruotsidemokraatteja tai vastaavia järjen ääniä kannattaneet. Valtapuolueita kannattaneet ovat rakentaneet oman maansa haluamakseen joten nauttikoon työnsä tuloksista.

On mahdotonta todistaa, mitä puolueita kukakin on oikeasti äänestänyt ja esimerkiksi monet vanhukset ovat pitkälti valtamedian varassa. Mutta Ruotsidemokraatteja sortaneet tahot ja konsensuspuolueiden päättävät jäsenet, jotka ovat tuhonneet koko eteläisen Ruotsin idyllin, eivät ole tervetulleita. Ikävä kyllä heillä on varaa asua omilla eliittialueillaan, joten eivät joudu omana elinaikanaan kärsimään työnsä hedelmistä.

Siili

Quote from: Tilastonikkari on 31.03.2015, 15:15:30

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon ruotsin kantiksia asuu noilla paljonpuhutuilla "utomskapsomrodeilla".  Ehkäpä ongelmamamut ovat niin segregoituneita, että noiden alueiden ongelmat eivät kerta kaikkiaan näy standardikantiksen elämässä?

Lupu(kulkuri)

Ajatusleikki; jos Suomi olisi nyt tapahtumiltaan Ruotsi, kommentoisivatko ruotsalaiset poliitikot ja media Suomessa tapahtuvista mellakoista näkyvämmin ?
Veikkaus: ?

Kyseessä on naapurivaltio. Jos Suomi luisuu pidemmälle Ruotsin mallin mukaiselle tielle, tulee Venäjä ei niin kaukaa- haetulla näennäissyyllä puuttumaan "Suomen tapahtumiin".
Mielipide.

rölli2

ruotsalaiset työttömät ovat tyytymättömiä hallitukseen tai kuningasperheeseen. perussettiä

Jaska Pankkaaja

Quote from: Siili on 31.03.2015, 15:23:51
Quote from: Tilastonikkari on 31.03.2015, 15:15:30
On mahdotonta todistaa, mitä puolueita kukakin on oikeasti äänestänyt ja esimerkiksi monet vanhukset ovat pitkälti valtamedian varassa. Mutta Ruotsidemokraatteja sortaneet tahot ja konsensuspuolueiden päättävät jäsenet, jotka ovat tuhonneet koko eteläisen Ruotsin idyllin, eivät ole tervetulleita. Ikävä kyllä heillä on varaa asua omilla eliittialueillaan, joten eivät joudu omana elinaikanaan kärsimään työnsä hedelmistä.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon ruotsin kantiksia asuu noilla paljonpuhutuilla "utomskapsomrodeilla".  Ehkäpä ongelmamamut ovat niin segregoituneita, että noiden alueiden ongelmat eivät kerta kaikkiaan näy standardikantiksen elämässä?

Ilmeisesti näin on. Ne vähät kantikset ovat rupujengiä tai mamuhengareita perussvenssondipparien asustellessa omilla rauhallisilla alueillaan. Törmäystä tapahtuu lähinnä jossain tietyissä pisteissä, kuten ne uimahallit, joita kantikset ovat jo oppineet väistelemään. Eiihän se mamuista johdu, niissä ei vain viihdy..  :roll:

Suomessa tilanne on mielenkiintoinen koska haittamamut on siroteltu kantisten joukkoon eikä keskituloinen tai köyhempi pääse haittoja pakoon, varsinkaan PK seudulla.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Siener

Hei Tilastonikkari! (En osaa vieläkään tehdä lainausta, joten kirjoitan näin). Nostit esiin mielenkiintoisen asian, eli kirjoitit jotenkin, ettei olisi mahdollista tietää, kuka on äänestänyt mitä puoluetta, mikäli kantaruotsalaisia alkaisi sankoin joukoin pyrkiä ja Suomeen ja haluttaisiin varmistua siitä, etteivät ole 7-klöverin kannattajia...

Jatkan siitä uudella twistillä: kysyisinkin ketjun Ruotsissa asuvilta ja muilta asiasta tietäviltä, miten paljon luulette Ruotsissa äänestyskäyttäytymiseen vaikuttavan sen, että eri puolueilla on erilaiset listat, ja se näkyy mennessä numeroa raapustamaan, minkä puolueen lista on kädessä? Moniko olisi esim. äänestänyt SD:tä, jos ei olisi pelännyt heidän listansa näkymistä? Eli Ruotsissa äänestäminen ei ole salaista, ainakaan puoluevalinnan suhteen. Viime vaaleissa myös SD:n listoja oli väärennetty. Vaalien jälkeisissä kommenteissa näkyi joissain juuri turhautumista siitä, ettei uskaltanut tämän listakäytännön vuoksi SD:tä äänestää. Ja onhan sen vuoksi menetetty työpaikkoja, jäänyt saamatta työpaikka, asunto jne.

Meillä Suomessa ovat sitten omat kotoisat kuviomme, kuten lyijykynällä äänestys... Ja Tieto-yhtiö. Itsekin mietin parhaillaan, kuinka lyijykynällä mahdollisimman voimakkaasti painaen laittaa numero, jotta sitä ei pääse väärentämään tai toisaalta hylkäämään, ja sitten vielä viedä kahden eri (ei valitsemaani puoluetta edustavan) vuosien ajan tuntemani vaalitoimitsijan ohitse maaliin... Ihanaa suomalaista poliittista värinää! (:

timo73

No tuskinpa ne kantaruotsalaiset, jotka Suomeen tulisivat, kannattaisivat samanlaista maahanmuuttopolitiikkaa Suomessa. Päinvastoin se syy muuttaa Suomeen olisi ainakin osaksi juuri pakolaiset, jotka pilasivat kansankodin, kun niitä päästettiin niin helkatisti sisään.

Tietysti pakkoruotsin vastustajille tämä voisi olla karvas pala, mutta mieluummin kantaruotsalaisia Suomeen kuin näitä Afrikan pakolaisia.

Lupu(kulkuri)

Quote from: timo73 on 31.03.2015, 17:35:35

Ruotsalaiset kantikset olisivat elintasonlaskupakolaisia.

Professori

Quote from: timo73 on 31.03.2015, 07:01:47
ruotsalaisen kansankodin ja tilalle tulee ghettokulttuuri ja uusi pohjoinen Etelä-Afrikka.

Hyvä vertaus. Raiskaustilastothan tuon kertovat. Ruotsi on heti toisena Etelä-Afrikan jälkeen, vaikka vain 10-20% raiskuaksista tulee tietoon.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

valla_valla

Kävin Hallunda- Norsborgin suunnilla tekemässä tytkiskelevää jöyrnälismiä ja otin muutamat kuvat iloksenne. Katselkaa kuvia ja sen jälkeen miettikää sopiiko tuollainen maisema Seinäjoelle/ Helsinkiin/ ilomantsiin jne jne.

Terveisin nimimerkki: uusruotsalainen, minä tiedän mitä te teette.

http://paavotajukangas.com/2015/03/31/kuvia-norsborgin-kristalliyosta/

Lupu(kulkuri)

Quote from: Professori on 31.03.2015, 17:45:26
Quote from: timo73 on 31.03.2015, 07:01:47
ruotsalaisen kansankodin ja tilalle tulee ghettokulttuuri ja uusi pohjoinen Etelä-Afrikka.

Hyvä vertaus. Raiskaustilastothan tuon kertovat. Ruotsi on heti toisena Etelä-Afrikan jälkeen, vaikka vain 10-20% raiskuaksista tulee tietoon.
Naapurimaamme !

Poliitikot ja mediamme voisivat reagoida vahvemmin faktoihin ja muutaman sadan kilometrin päässä tapahtuvaan.

Siili

Kolmekymmentä autoa palaa vandalismin seurauksena yhdessä paikassa yhtenä yönä, eivätkä journalistit ota asiaa käsittelyyn juuri lainkaan.  Eikö tuo ole enää minkäänlainen uutinen?

räsänen

Quote from: Siili on 31.03.2015, 18:06:55
Kolmekymmentä autoa palaa vandalismin seurauksena yhdessä paikassa yhtenä yönä, eivätkä journalistit ota asiaa käsittelyyn juuri lainkaan.  Eikö tuo ole enää minkäänlainen uutinen?

Ehkäpä media tosiaan odottaa että autojen lisälämmitinlaitteiden valmistajat astuvat esiin ja ottavat tilanteesta täyden vastuun.

Lupu(kulkuri)

Quote from: räsänen on 31.03.2015, 18:08:57
Quote from: Siili on 31.03.2015, 18:06:55
Kolmekymmentä autoa palaa vandalismin seurauksena yhdessä paikassa yhtenä yönä, eivätkä journalistit ota asiaa käsittelyyn juuri lainkaan.  Eikö tuo ole enää minkäänlainen uutinen?

Ehkäpä media tosiaan odottaa että autojen lisälämmitinlaitteiden valmistajat astuvat esiin ja ottavat tilanteesta täyden vastuun.
Vallitsevan journalistisen agendan mukaan kaikki on hyvin. Ei ihmeempää. Ei oikeastaan mitään ole tapahtunut. Eikä edes sitä.

valla_valla

Quote from: Siili on 31.03.2015, 18:06:55
Kolmekymmentä autoa palaa vandalismin seurauksena yhdessä paikassa yhtenä yönä, eivätkä journalistit ota asiaa käsittelyyn juuri lainkaan.  Eikö tuo ole enää minkäänlainen uutinen?

30 henkilöautoa ei ole vielä mitään. Jokunen viikko sitten roihusi Uddevalla kymmenen rekkaa täydessä loistossaa. Siinä sai autogrilli jo uuden käsitteen. Eikä tuokaan uutinen ollut kuin pikku sivuhuomautus medioissa.Paljonkohan tuollainen uuden karhea rekka perävaunuineen mahtaa maksaa?

(https://paavotajukangas.files.wordpress.com/2015/03/1346767801.jpg)

Lyhyt video "autogrillistä" täältä, aika makeen näköinen roihu. Kyllä uusruotsalainen osaa. GRRR

http://www.expressen.se/gt/sju-lastbilar-i-lagor--misstankt-mordbrand/

Kni

Quote from: valla_valla on 31.03.2015, 18:37:17
Quote from: Siili on 31.03.2015, 18:06:55
Kolmekymmentä autoa palaa vandalismin seurauksena yhdessä paikassa yhtenä yönä, eivätkä journalistit ota asiaa käsittelyyn juuri lainkaan.  Eikö tuo ole enää minkäänlainen uutinen?

30 henkilöautoa ei ole vielä mitään. Jokunen viikko sitten roihusi Uddevalla kymmenen rekkaa täydessä loistossaa. Siinä sai autogrilli jo uuden käsitteen. Eikä tuokaan uutinen ollut kuin pikku sivuhuomautus medioissa.Paljonkohan tuollainen uuden karhea rekka perävaunuineen mahtaa maksaa?

Älä ole niin pessimistinen. Suomessa vouhkataan miten Ruotsin bruttokansantuote on korkeampi kuin Suomen ja vieläpä kasvaa kohisten roihuten. Ruotsalaiset nyt vaan sattuu tietämään miten bkt:tä kasvatetaan.

Kertaheitolla meni kaupaksi 30 autoa ja 10 rekkaa. Valtavan moni käsipari sai taas töitä kun Volvolla ja Scanialla paiskitaan hommia. Palomiesten ei tarvitse olla työttöminä ja vakuutuskäsittelijöilläkin on kädet täynnä töitä. Suomessa ollaan niin takapajuisia tässäkin asiassa. Hei, ruotsalaiset tienaa tällä! Kyllä meidänkin pitäis.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Swen OF Sweden

Quote from: timo73 on 31.03.2015, 17:35:35
No tuskinpa ne kantaruotsalaiset, jotka Suomeen tulisivat, kannattaisivat samanlaista maahanmuuttopolitiikkaa Suomessa. Päinvastoin se syy muuttaa Suomeen olisi ainakin osaksi juuri pakolaiset, jotka pilasivat kansankodin, kun niitä päästettiin niin helkatisti sisään.

Tietysti pakkoruotsin vastustajille tämä voisi olla karvas pala, mutta mieluummin kantaruotsalaisia Suomeen kuin näitä Afrikan pakolaisia.

Ruotsalaiset eivät tunnu tietävän juurikaan suomenkielipolitiikasta ja kun heidän kanssaan olen asiasta keskustellut(Erittäin usein ja hartaasti), niin yleensä eivät tahdo millään uskoa ns.pakkoruotsia todeksi ja pitävät sitä naurettavana.
En muista, että olisin koskaan tavannut kantaruotsalaista, joka hyväksyisi suomessa harjoitetun pakkoruotsin.
Suomeen muuttavat kantaruotsalaiset, eivät muuten pidä itsestään selvyytenä sitä, että heidän lapsensa kävisivät ruotsinkielistä koulua. Jopa vaasan seudulle muuttanut ruotsalaisperhe oli laittanut lapsensa suomenkieliseen kouluun  jotta lapset sopeutuisivat paremmin suomeen.

Tunnen joitakin ruotsista suomeen muuttaneita kantaruotsalaisia ja eräs heistä sanoi minulle, että hän ei jaksa seurata lainkaan suomenruotsalaista mediaa, koska suruilla tuntuu olevan joku ainainen kompleksi kielestään ja ainainen kriisi identtiteetistään kun aina jaksavat itkeä ja valittaa osaansa.

Tässä suhteessa kantaruotsalainen saattaa olla jopa parempi vaihtoehto pakkoruotsin vastustajille, joihin itsenikin lasken kuuluvani"Siis olen ehdottomasti ja hardcore jyrkästi vastaan suomessa harjoitettuun pakkoruotsiin"
https://www.youtube.com/watch?v=hNWu4FFoUj4

"Ei valheet mene ohi sillä et ne unohdetaan"
  -Dave Lindholm

"Voisitteko kertoa minulle missä ilmansuunnassa suomesta katsottuna on:Itämeri?"
-Swen

Svensk Polis: https://www.youtube.com/shorts/eyOT0wOcD5U

Numeronuiva

Quote from: Siili on 31.03.2015, 15:07:46
Kunnallisvaaleissahan saavat äänestää kaikki kunnassa virallisesti asuvat, myös ulkomaalaiset.  Näkyykö Botkyrkan "taustarikkaus" kunnallisvaltuustossa.  Vai eivätkö taustaiset käy äänestysuurnilla?

http://www.val.se/val/val2014/slutresultat/K/rike/index.html Löysin tuolta kaikkien kuntien tulokset viime syksyn vaaleista. Botkyrkan äänestysprosentti 70,95% oli kolmanneksi huonoin koko maan keskiarvon ollessa 82,84%. Kantaväestön ansiosta sekin olisi Suomessa hyvä äänestysaktiivisuus. Odotetusti vasemmistopuolueet olivat suositumpia kuin muualla Ruotsissa. Ruotsidemokraatit ja varsinkin perinteinen oikeisto puolestaan pärjäsivät huonommin. Hyvän tuloksen sai myös Tullingepartiet, joka ajaa Tullingen kaupunginosan erottamista omaksi kunnakseen. Valittujen nimistä päätellen valtuustossa on paljon arabitaustaisia.

-PPT-

Tuo on kyllä aikamoista fantasiaa kuvitella että kantaruotsalaisia alkaisi muuttamaan Suomeen, ainakaan suurissa määrin. Kyllä Ruotsin ja Suomen välillä on sellainen henkinen kynnys ja muuri että sitä ei ihan helpolla ylitetä. Kaikista ystävällisistä sanoista huolimatta Suomea pidetään sittenkin hieman takapajuisena Itä-Euroopan maana.

Lupu(kulkuri)

Quote from: -PPT- on 31.03.2015, 20:11:49

Jos Suomessa tapahtuisi vastaavan kaltaista mitä Ruotsissa nyt, venäläiset tulisivat "pitämään huolta omista kansalaisistaan".

timo73

Quote from: -PPT- on 31.03.2015, 20:11:49
Tuo on kyllä aikamoista fantasiaa kuvitella että kantaruotsalaisia alkaisi muuttamaan Suomeen, ainakaan suurissa määrin. Kyllä Ruotsin ja Suomen välillä on sellainen henkinen kynnys ja muuri että sitä ei ihan helpolla ylitetä. Kaikista ystävällisistä sanoista huolimatta Suomea pidetään sittenkin hieman takapajuisena Itä-Euroopan maana.

25 vuotta sitten harva kuvitteli asuvansa Virossa. Nykyään siellä on kasvava suomalaisyhteisö ja etenkin firmoja pilvin pimein. 2020-luvulla Ruotsi tulee olemaan nykyisillä pakolaisten sisäänottomäärillä erittäin väkivaltainen maa. Nyt jo siellä on tuollaisia 30 auton polttamisia, joita ei Suomessa ole nähty koskaan sodan jälkeen. Konetuliaseilla ammuskellaan, poliisiautoja ja ambulansseja kivitetään.

Ghettoutuminen etenee hurjaa vauhtia. 36 erilaista pommia 2014 vuoden aikana pelkästään Göteborgissa. Noissa ghettoissa on vielä se ongelma, että ei ne poliisille ala ilmoittelemaan kaikista mahdollisista rikoksista, vaan oman käden oikeus siellä vallitsee.

Jaska Pankkaaja

Todella mielenkiintoinen kulttuuriero tämä äänestysaktiivisuus.

Ruåtsissa se on korkea vuosikymmenestä toiseen laskien ilmeisesti lähinnä kultamunien määrän lisääntyessä. Perinteisesti täskahjoa politiikkaa ajavat sossut yleensä voittavat ne.

Suomessa voittaa aina kolmesta suuresta "oppositiossa" oleva puolue, politiikaa on tietenkin kaikilla samaa. Protesti ilmenee jatkuvana äänestysaktiivisuuden laskuna. Eipä tarvi laajaa joukkoa puhuttaa kun löytyy niitä jotka eivät äänestä koska "ne" ovat samaa paskaa kaikki. valitettavasti he eivät ole vallan väärässä  :-\
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Pasi Kuikka

Quote from: Siili on 31.03.2015, 18:06:55
Kolmekymmentä autoa palaa vandalismin seurauksena yhdessä paikassa yhtenä yönä, eivätkä journalistit ota asiaa käsittelyyn juuri lainkaan.  Eikö tuo ole enää minkäänlainen uutinen?

Tuo ei ole mitään sen rinnalla, että Urjalasta löytyi dildo tien penkalta. Tästä oli iso uutinen ilta-p***assa...

MW

Quote from: Pasi Kuikka on 31.03.2015, 20:49:50
Quote from: Siili on 31.03.2015, 18:06:55
Kolmekymmentä autoa palaa vandalismin seurauksena yhdessä paikassa yhtenä yönä, eivätkä journalistit ota asiaa käsittelyyn juuri lainkaan.  Eikö tuo ole enää minkäänlainen uutinen?

Tuo ei ole mitään sen rinnalla, että Urjalasta löytyi dildo tien penkalta. Tästä oli iso uutinen ilta-p***assa...

" saat multa dildon
se sanoman ruusu on
sen löysin tuolta
maantien ojasta"

Muistivatkohan varmistaa useammasta lähteestä, että on varmaan vastuullista journalismia?

Lupu(kulkuri)

Quote from: Antti Salminen on 31.03.2015, 20:41:03
Ruotsi on Suomen kristallipallo. Mikään tutkimuslaitos ei pysty vastaavaan tarkkuuteen ennustettaessa Suomen tulevaisuutta kuin Ruotsi. Valtamediaklikki tietää tämän hyvin ja siksi totutusti vaikenee. Kierrän yleensä salaliittoteoriat kaukaa, mutta nyt mietityttää ihan oikeasti, että miten ihmeessä KAIKKI Suomen mediat osaavat olla hiljaa samanaikaisesti? Luulisi edes jonkun kaupallisen lafkan haistavan, että Ruotsi + kymmenet palavat autot = profit, mutta ei. Miten tämä onnistuu, paitsi yhteisellä sopimuksella?

Oon ajatellut tota asiaa jos jonkinlaisilta kanteilta katsoen, enkä edelleenkään ymmärrä miksi nk. valtamedia on hissukseen Ruotsin tapahtumista edelleen.
Ruotsi on sentään naapurimaa. Luulisi olevan enemmän mielenkiintoa toimittajien toimittaa tietoa mielikuvien sijaan naapurimaan tapahtumista.