News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-09-02 KU Jouduitko rasismin kohteeksi – SPR kerää kokemuksia

Started by Ink Visitor, 02.09.2015, 14:57:21

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Poliisille ilmoitetaan yleensä vain äärimmäiset tapaukset.

Rasismia kokenut henkilö voi luottamuksellisesti kertoa verkkopalvelussa mitä hänelle on tapahtunut. Palvelu tarjotaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Punainen Risti neuvoo, ohjaa ja tukee rasismia kohdanneita henkilöitä yksilöllisesti tarjoamalla esimerkiksi vertaistukitoimintaa, jos ilmoittaja näin haluaa.

Punainen Risti kirjaa kokemukset järjestelmäänsä ja kokoaa vuosittain raportin aiheesta. Raportin tarkoitus on nostaa esille Suomessa esiintyvän rasismin eri ilmenemismuotoja.

Tutkimusten mukaan ainoastaan rasistisen toiminnan äärimmäisistä muodoista, jos niistäkään, tehdään ilmoitus poliisille.

Ei tyhjentävää määrittelyä


Punaisen Ristin mukaan rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on siis ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä.

Ongelmana on kuitenkin se, ettei rasismia voi määritellä tyhjentävästi ja näkemyserot siitä mitä rasismi on, tekevät keskustelusta vaikeaa. Rasismin tutkijoiden mukaan julkisessa keskustelussa tulisi keskittyä siihen, onko jokin toiminta tai keskustelu epäkunnioittavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa ja mikä vaikutus sillä on yksilöihin, todetaan Punaisen Ristin aineistossa.

Ei rasismille! –hanke on laaja valtakunnallinen Raha-automaattiyhdistyksen tukema kumppanuushanke. Monivuotisen hankkeen tavoitteina ovat rasisminvastainen kasvatus, valistaminen sekä kansalais- ja vapaaehtoistoiminta

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3423960/jouduitko-rasismin-kohteeksi-punainen-risti-keraa-kokemuksia
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Uuno Nuivanen

QuoteEi rasismille! –hanke on laaja valtakunnallinen Raha-automaattiyhdistyksen tukema kumppanuushanke.

Niin kuinka monella eurolla tukema?

Blanc73

Jouduitko rasismin kohteeksi – Punainen Risti kerää kokemuksia
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3423960/jouduitko-rasismin-kohteeksi-punainen-risti-keraa-kokemuksia
QuoteRasismia kokenut henkilö voi luottamuksellisesti kertoa verkkopalvelussa mitä hänelle on tapahtunut. Palvelu tarjotaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Punainen Risti neuvoo, ohjaa ja tukee rasismia kohdanneita henkilöitä yksilöllisesti tarjoamalla esimerkiksi vertaistukitoimintaa, jos ilmoittaja näin haluaa.

Punainen Risti kirjaa kokemukset järjestelmäänsä ja kokoaa vuosittain raportin aiheesta. Raportin tarkoitus on nostaa esille Suomessa esiintyvän rasismin eri ilmenemismuotoja.

Tutkimusten mukaan ainoastaan rasistisen toiminnan äärimmäisistä muodoista, jos niistäkään, tehdään ilmoitus poliisille.

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Uri

Kuinkahan kiinnostunut SPR on suomalaisten kohtaamasta rasismista? Jos suojavärityksellä varustettu suojauskovainen käyttäytyy rasistisesti kantaväestöä kohtaan, mahtaakohan SPR sisällyttää näitä tilastoihinsa? Olisi varsin mielenkiintoista tehdä pieni kokoelma kunniakansalaisten suomalaisiin kohdistamasta rasismista, lähettää se SPR:lle ja tutkailla tuleeko näitä kokemuksia mihinkään...

Ja sitten heräsin, no ei todellakaan tule...

Mikko pa

Tuonnehan voi siis Suomalaisetkin kertoa kokemuksistaan   :roll:
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Sydämistynyt

Haluaisin kertoa tapauksesta, kun olin kaverini kanssa ulkona, ja arabimies tuli kysymään, että "how much?" ja näytti sormillaan "you both together".  Emme osanneet muuta kuin kiljua inhosta ja juosta karkuun.  Nyt kysyisin, onko tuo arabimies ilmoittanut Punaiselle Puolikuulle, että neitokaiset kiljuivat hänelle rasistisesti ja juoksivat karkuun...?  :flowerhat:

internetsi

Missä linkki nyyhkytarinapalveluun? Lupaan kantaa korteni kekoon.
Lohjan persut

Gunnar Hymén

Quote from: internetsi on 02.09.2015, 15:48:31
Missä linkki nyyhkytarinapalveluun? Lupaan kantaa korteni kekoon.

kansan syvä rintama ja ääni löytyy demistä, täältä ammentamaan poijjaat ja tytöt, omat nenäliinat mukaan!

http://www.demi.fi/keskustelut/syv%C3%A4lliset/kertokaa-kokemuksia-rasismista#.Vebwx_ntmko
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Emo

Tässä taannoin keväällä pidin yhdelle SPR:n kerääjälle (nuori nainen) esitelmän siitä, millainen suomalaisia kohtaan rasistinen paise SPR on. Vanhempi rouva pankkiautomaatilla näkyi myös höristelevän korviaan, luentoni kuuli siis peräti kaksi henkilöä. Ehkä hekin (tai ainakin SPR:n kerääjä) tekivät ilmoituksen irrallaan liikkuvasta rasistista?

Kokeikaapa seuraavan kerran kun SPR:n kerjäläisiin törmäätte (tai Amnestyn tms.), niin pistätte Hommavaihteen päälle ja annatte tulla, aluksi se itseäkin vähän hirvittää mutta kun vauhtiin pääsee, niin juttu soljuu itsestään. Suomi on jo siinä jamassa, että aivan hyvin voi sanoa näille mokuille mitä mieltä heidän agendastaan on. Saavat sitten niitä kaipaamiaan vihakokemuksia, ihan henkilökohtaisiakin, vaikka en minäkään sitä kerääjää solvannut tietenkään, ainoastaan SPR:ää kritisoin. Mutta henk.koht. ne varmaan monet kritiikin ottaa, on ne niin vinksahtaneita.

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: internetsi on 02.09.2015, 15:48:31
Missä linkki nyyhkytarinapalveluun? Lupaan kantaa korteni kekoon.

Voit kertoa kokemastasi rasismista luottamuksellisesti lomakkeella, johon löytyy linkki täällä.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

pulikka

SPR voisi lyödä hynttyyt yhteen Migrant Talesin kanssa, Enriquen arkistoista löytyy pöyristeltävää vaikka kuinka moneen takautuvaan rapporttiin! Eikä tehdä todennettavuudesta ongelmaa, koska jokaisen omasta rasisminkokemuksestahan tässä on kyse  :'( Ajatelkaas montako puistonazzetyttöjen melkein tekemää rassissmia tästä maasta löytyy kun vähän pöyhitään. Honkasaloa lainatakseni: rasismi tapahtui!!!1!!

Faidros.

Jotenkin on sellainen tuntuma, että SPR käyttää hyväkseen mainonnassan tarkistamattomia tarinoita.
Jos tällaista ilmenee, järjestöltä on suljettava valtion rahahana.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Kumkvatti


Jake74

Joskus 2000-luvun alussa työskennellessäni aspa:ssa huomasin, että tietyt huonolla suomenkielellä asioineet asiakkaat (tapauksia oli useita) kokivat yleisen sääntöjen noudattamisvelvollisuuden rasismiksi. Minua myös kutsuttiin näiden verbaalisten hyökkäysten yhteydessä  natsiksi, vaikka olemukseni, hiustyylini ja pukeutumiseni ei viitannut kansallissosialismiin. Halusin toiminnallani varmistaa työnantajan ja asiakkaan edun toteutumisen, mutta jouduinkin tahtomattani epäasiallisten syytösten uhriksi.

Ehkäpä pitäisi tasapuolisuuden vuoksi avata siis kuuma linja jossa voisi kertoa luottamuksellisesti siitä, kun rasismikirvestä käytetään lyömäaseena henkilökohtaisen edun tavoitteluun? Kiristyvässä työelämässä tämänkaltaiset epäasialliset syytökset eivät edistä kenenkään uralla kehitysmahdollisuuksia, vaan riskinä on, että epäilys jää kytemään. Siksipä olisi tärkeää, että työpaikalla keskustelun rinnalle tarjottaisiin yhteiskunnan toimesta kanava, jossa asiantuntijat kirjaisivat tapaukset muistiin ja järjestäisivät uhreille tarvittaessa keskustelu- ja kriisiapua.







internetsi

Kävin kertomassa jutun. Huomenna voin lähettää toisen, jne... tuonne kannattaa varmaan linkata kaikki mamurikokset, koska mamut ovat suhteellisesti yliedustettuna rasistisista rikoksista epäiltyjen joukossa.

Btw, tarinan lähettämisen jälkeen tuli tällainen teksti:
QuoteKiitos vastauksistasi
Tarvittaessa voit myös olla yhteydessä meihin:

sähköpostitse [email protected]

soittamalla numeroon 0207012185 (pe 10–11)
Eikö rasismikokemuksista voi valittaa puhelimitse kuin kerran viikossa yhden tunnin ajan? Ehkä punikkiristi tarvisi hieman lisää valden resurssia, että voi palkata rasismintunnistusteknikon kuuntelemaan "kokemuksia" jopa kaksi tuntia viikossa. 5900 kuukausipalkalla tietenkin.
Lohjan persut

Ouel

Ooh, tulispa sellainen radio-ohjelma (tyyliin "Kansanradio", mutta siis nimeltään vaikka "Rasismiradio"), johon voisi soittaa ja kertoa rasismikokemuksiaan! (ainiin, mutta onhan niitä jo aika paljon, ylellä)
Tai sellainen "Joulupukin kuumalinja" -tyylinen telkkariohjelma! Jokin huolestunut täti sinne vastaanottamaan puheluita ja puhelemaan niitä näitä tsemppauksia soittajan kanssa. "Ja nyt meillä onkin sitten Fadime 42 vee, kerrotko mitä sinulle kuuluu? Missä olet kohdannut rasismia tänään?"

krc

#16
Radio Helsingissä oli Meillä on unelma-tapahtuman tiimoilta jokin haastattelu, missä haastattelija kysyi ihmisiltä suunnilleen "millä tavalla viimeksi koit rasismia?". Somalityttö vastasi, että häneltä oltiin uteliaasti kysytty mistä päin hän oli kotoisin ja miten hän puhui suomea "niin hyvin".

Tämän kyseinen tyyppi koki rasismiksi. Siis pelkästään sen että sinun taustoista kysellään jotain.  :facepalm:

internetsi

Ehdotan radio-ohjelman juontajaksi Pekka Sauria. Hänellä on kokemusta tuollaisista ohjelmista, sekä pitää kaikki nuivat soittajat ulkona: "Sä et soita tänne ratziztisissa aikeissa!".
Lohjan persut

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Ouel on 02.09.2015, 16:43:30Ooh, tulispa sellainen radio-ohjelma (tyyliin "Kansanradio", mutta siis nimeltään vaikka "Rasismiradio"), johon voisi soittaa ja kertoa rasismikokemuksiaan! (ainiin, mutta onhan niitä jo aika paljon, ylellä)
Tai sellainen "Joulupukin kuumalinja" -tyylinen telkkariohjelma! Jokin huolestunut täti sinne vastaanottamaan puheluita ja puhelemaan niitä näitä tsemppauksia soittajan kanssa. "Ja nyt meillä onkin sitten Fadime 42 vee, kerrotko mitä sinulle kuuluu? Missä olet kohdannut rasismia tänään?"

Onhan meillä Rasismikartta, joka antaa äänen vähemmistöjen kokemalle rasismille.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

ISO


Muistakaa haastatella niitä suomalaisnuoria, jotka on joutuneet mamujengien pahoinpitelemäksi, muistaa haastatella niitä naisia jotka on joutuneet mamujen ahdistelemiksi, muistakaa haastatella niitä jotka joutuu tinkimään kaikesta sen vuoksi että mamuille riittää jaettavaa.

Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

valtakunnanpärkhele

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 02.09.2015, 16:56:45
Onhan meillä Rasismikartta, joka antaa äänen vähemmistöjen kokemalle rasismille.
Kiitti Afrikan kirjeenvaihtaja tästä, löysin tuon alta käyttökelpoisen softan, minkä avulla voisi tehdä palvelun vaikka tähän homman yhteyteen, missä ihmiset voisivat raportoida monikulttuurisista värähdyksistä, uutisista ja epäilyttävistä tapahtumista ja seurata kartalta kehittymistä ja raportteja yms. tälläinen on ollut suunnitteilla jonkun aikaa.
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Tabula Rasa

Mitenkäs se viimeksi olikaan kun tällainen samanlainen oli. Mikä hyvänsä syötetty satu meni läpi. Liekkö aika perustaa taas kirjoituskisa?
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

LambOfGod

Quote from: Tabula Rasa on 02.09.2015, 17:29:42
Mitenkäs se viimeksi olikaan kun tällainen samanlainen oli. Mikä hyvänsä syötetty satu meni läpi. Liekkö aika perustaa taas kirjoituskisa?
Migrant Tales tai joku sellainen. Repesin kun luin sen läpi menneen trollauksen.

edit: löytyi Migrant Tales ja Dawitin tarina http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=90301.0;attach=30087;image
Kukkahattuinen Fatima: "Mitkä positiivisen syrjinnän muodot itseäsi eniten huolettavat ja ärsyttävät?"

Nuivake

Tässä SPR:lle yksi kokemus:
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Blanc73

Kun VOKit ja "väliaikaiset" majoitustilat täytetään nuorilla muslimimiehillä, niin onkohan SPR kiinnostunut dokumentoimaan suomalaisten negatiivisia kokemuksia?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."