News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-12-03 ESS: Mika Kari ei pidä Halla-ahoa politiikan vaikutusvaltaisimpan

Started by koli, 04.12.2014, 00:25:17

Previous topic - Next topic

koli

QuoteOikaisu: Mika Kari ei pidä Jussi Halla-ahoa politiikan vaikutusvaltaisimpana

Etelä-Suomen Sanomien painetussa lehdessä julkaistiin tänään uutisgrafiikka, jossa kansanedustaja Mika Karin väitetään pitävän europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa (ps.) kuluvan vaalikauden merkittävimpänä poliittisena vaikuttajana.

Väite on virheellinen. Mika Kari ei vastannut kyselyyn. Sen sijaan Karin nimiin on merkitty perussuomalaisten kansanedustajan Mika Raatikaisen mielipide.

Mika Kari on tuohtunut toimituksen virheestä.

- Tämä on minulle iso juttu, kun olen vuosikymmeniä eri yhteyksissä tehnyt töitä suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta. Kun sitten liitetään tällaiseen yhteyteen, se tuntuu henkilökohtaisesti äärimmäisen pahalta.

Kari korostaa erityisesti asemaansa esimerkiksi maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan varapuheenjohtajana. Jussi Halla-aho oli aiemmin saman valiokunnan puheenjohtaja, mutta joutui eroamaan tehtävästä kesken vaalikauden.

Karin mielestä hänen ja Halla-ahon linjat edustivat vastakkaisia laitoja myös valiokunnassa.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/12/03/oikaisu-mika-kari-ei-pida-jussi-halla-ahoa-politiikan-vaikutusvaltaisimpana

Pöyristyttävä virhe! Olisiko kellään muuten tuota ESS:n juttua? Ihan mielenkiinnosta voisi lukaista läpi.
Mörökölli

JJohannes

Käsittämätön syy tuohtua! Kyllä minä voisin myöntää, että Stubb on politiikan vaikutusvaltaisin hahmo (luonnollista tietysti, koska hän on pääministeri ja suurimman puolueen puheenjohtaja) vaikken hänen politiikastaan yhtään tykkääkään.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

M13

Quote from: JJohannes on 04.12.2014, 02:03:51
Käsittämätön syy tuohtua! Kyllä minä voisin myöntää, että Stubb on politiikan vaikutusvaltaisin hahmo (luonnollista tietysti, koska hän on pääministeri ja suurimman puolueen puheenjohtaja) vaikken hänen politiikastaan yhtään tykkääkään.

Totuuden myöntäminen on vaikeaa niille, jotka sitä pelkäävät.
Näin lasketaan yksittäistapauksia

"Politics is the art of looking for trouble, finding it everywhere, diagnosing it incorrectly, and applying the wrong remedies."
Ernest Benn

Micke90

Quote from: Mika Kari on 04.12.2014, 00:25:17
Tämä on minulle iso juttu, kun olen vuosikymmeniä eri yhteyksissä tehnyt töitä suvaitsevaisuuden puolesta, rasismia vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta. Kun sitten liitetään tällaiseen yhteyteen, se tuntuu henkilökohtaisesti äärimmäisen pahalta.

Olet tehnyt töitä suvaitsevaisuuden puolesta rasismia vastaan ja samalla tullut edistäneeksi poliittista suvaitsemattomuutta sekä mielipiderasismia. Kuuluuko ihmisoikeuksiin mielestäsi myös vapaus arvostella maahanmuuttoa vai tulisiko Persut mielestäsi eristää samalla tavalla kuin ruotsalainen veljespuolueesi on Ruotsissa toiminut?

räsänen

Aivan järkyttävän pöyristyttävää!!!

Mutta kuka on Mika Kari?

edit:

wiki kertoo. mika kari on ensimmäisen kauden kansanaedustaja joka kaikesta päätellen haluaa toisen kauden kansanedustajaksi. Onnea vaaleihin, ilmasta mainosta tuli roppakaupalla, ja se lienee tarkoituskin.

Urpo Juusto

Huvittavia ovat tavat, joilla mitättömyydet yrittävät palstatilaa edes millin itselleen saada. No, vaalit lähestyvät ja on hyvä olla ajoissa liikkeellä.
Ihan ajoi asiansa omalla kohdallani: en aiemmin tämmöösen suvaitsevaisuuden sankarin olemassaolosta edes tiennyt.

junakohtaus

Kyllä mä ymmärrän miestä. Vaalit tulossa ja kaikkea, niin ei ole kiva jos oma nimi liitetään johonkin ihan muuhun kuin mitä asiaa ajaa.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Ernst

Quote from: junakohtaus on 04.12.2014, 07:44:20
Kyllä mä ymmärrän miestä. Vaalit tulossa ja kaikkea, niin ei ole kiva jos oma nimi liitetään johonkin ihan muuhun kuin mitä asiaa ajaa.

Oikaisua voi vaatia asiallisesti, jos on tapahtunut virhe, eikä lähteä tuomaan itseään esille asiaan liittymättömän ns. kontrastihenkilön avulla.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Lauri Karppi

Ernst

Quote from: Lauri Karppi on 04.12.2014, 07:59:37
Pöyristyminen kannattaa aina.

Jos joka poliitikko käyttää pöyristymistä, niin mitä siitäkin sitten seuraa? Surua ja turmiota koko poliitikkojen suvulle, heimolle ja klaanille, pelkään.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Roope2

Tän Karin kannattais konsultoida Toivolan Jania. Se osaa nää asiat.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Goman

Pari päivää sitten oli Iltalehdessä kuva Eduskunnan istunnosta Kauhajoella.  Kuvassa oli etualalla "Eero Heinäluoma (PS)"   ;D  ;D ;D

Missä viipyy pöyristys..

Ernst

Quote from: Goman on 04.12.2014, 08:38:08

Pari päivää sitten oli Iltalehdessä kuva Eduskunnan istunnosta Kauhajoella.  Kuvassa oli etualalla "Eero Heinäluoma (PS)"   ;D  ;D ;D

Missä viipyy pöyristys..

En nyt viitsi kommentoida Heinäluomaa enemmän, mutta sen verran paremman luokan poliitikko hän Kariin verrattuna on, että ei tarvitse pilkkuvirheestä tehdä asiaa esille päästäkseen.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Taikakaulin

Quote from: räsänen on 04.12.2014, 07:10:27
Aivan järkyttävän pöyristyttävää!!!

Mutta kuka on Mika Kari?

edit:

wiki kertoo. mika kari on ensimmäisen kauden kansanaedustaja joka kaikesta päätellen haluaa toisen kauden kansanedustajaksi. Onnea vaaleihin, ilmasta mainosta tuli roppakaupalla, ja se lienee tarkoituskin.

Mika Kari on myös Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, jonka agendaan kaupungin rikastaminen vahvasti kuuluu:

QuoteLahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Mika Kari kannattaa syyrialaispakolaisten ottamista Lahteen. Lahden valtuusto päättää maanantaina, tuplataanko kaupungin pakolaiskiintiö tilapäisesti tälle vuodelle Syyrian kriisin vuoksi.

Mika Karin mukaan syyrialaisten auttaminen olisi kaupungin velvollisuus.

- Toivon, että emme tekisi politiikkaa muukalaisepäilyllä tai muukalaisvihalla.

Mika Karin mukaan pakolaisten ottaminen ei vaikuttaisi Lahden talouteen. Sellaisille kunnille, jotka tekevät uuden kiintiöpakolaisten vastaanottopäätöksen tai korottavat vuosittaista kiintiötään vähintään 20 henkilöllä, maksetaan 20 000 euron lisäavustus valtiolta.

- Kun puhutaan pakolaiskysymyksistä, vastakkain eivät ole oman kaupungin asukkaiden ja ulkomaalaisten edut vaan kysymys on ihmisoikeuksista ja niihin sitoutumisesta.

http://hommaforum.org/index.php/topic,92042.msg1754407.html#msg1754407
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Soromnoo

Quote from: JJohannes on 04.12.2014, 02:03:51
Käsittämätön syy tuohtua! Kyllä minä voisin myöntää, että Stubb on politiikan vaikutusvaltaisin hahmo (luonnollista tietysti, koska hän on pääministeri ja suurimman puolueen puheenjohtaja) vaikken hänen politiikastaan yhtään tykkääkään.

Niin, eihän asialla ole mitään tekemistä sen kanssa onko samaa mieltä asioista. Noh, tärkeintä on pääsee tuohtumaan ja irtisanoutumaan.

Taikakaulin

Ymmärrän kyllä Mika Karia. Mikäli minut olisi virheellisesti laitettu kehumaan sossua jossain noin suurilevikkisessä lehdessä, niin olisihan se aikamoinen kasvojen menetys ja välittömän seppukun paikka.  :-[