News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2014-10-13: Satakunnan kansa: Rasistit huutelevat myös Satakunnassa

Started by kriittinen_ajattelija, 13.10.2014, 19:20:24

Previous topic - Next topic

kriittinen_ajattelija

QuoteRasistit huutelevat myös satakunnassa:
Satakunnan viharikokset pysyttelevät poissa tilastoissa mutta käytännössä vähemmistöjä syrjitään.
Etniset ja kansalliset vähemmistöt eivät uskalla puhua rasismista.

Tapauksia Satakunnassa:

Alakoululaiset ovat kiusanneet venäläislapsia sillä perusteella että venäläiset veivät Suomen käsivarren tai että "sinun vaarisi tappoi minun vaarini"
Venäläiset lapset ja nuoret saattavat kieltää vanhempiaan puhumasta heille venäjää kiusaamisen pelossa. He yrittävät välttää paljastumista venäläiseksi.
Työpaikalla maahanmuuttajaa kohtaan saatetaan käyttäytyä niin kuin hän ei olisi paikalla. Hänen puhetapaansa matkitaan ja hänelle annetaan vääränlaisia ohjeita. Sen perään naureskellaan, kun hän tekee jonkin tehtävän väärin.

Romanien haukkumista ja syrjimistä ei yleensä tunnisteta rasismiksi. Jopa opettajien suusta kuulee sellaista romaneista, mitä ei sanottaisi maahanmuuttajista.
Kaupassa vierasta kieltä puhuvan henkilön henkilötodistusta pyydetään hänen suomalaiselta seuralaiselta, olettaen että ulkomaalainen ei osaa kieltä.

Vähemmistöön kuuluva saattaa välttää tiettyjä paikkoja kaupungilla. Jotkut esim. jättävät baari-illan väliin, jottei alkoholin rohkaisema rasisti käy tönimään nakkikioskijonossa.
Baarista saatetaan myös lähteä hyvissä ajoin, jottei narikkajonossa jouduta silmätikuksi.

-Perustuu satakuntalaisten maahanmuuttajien kokemuksiin -

"Yli puolet koululaisista on nähnyt rasistista kiusaamista tai muuta, mitä voi luokitella rasismiksi.
AnnaKatriina Jylhä - Projektikoordinaattori.


"Apina, mamu". Nuoret suomalaiset solvasivat näillä sanoilla etelä-eurooppalaista Andreasta Porin länsipuistossa tänä keväänä.Syntyi tappelu, jonka aikana nuoret kaatoivat Andreaksen maahan ja potkivat häntä. Andreaksen mukaan hän ilmoitti kokemastaan rasismistavälittömästi tappelun jälkeen poliisille. Avun sijaan hän vietti seuraavan yön putkassa. Suomalaisnuoret saivat jatkaa iltaansa.Poliisi-ammattikorkeakoulun määritelmän mukaan viharikos on rikos, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista
etnistä tai kansallista taustaa kohtaan. Viharikosta ei erikseen mainita rikoslaissa. Tilastoissa Satakunnan viharikokset eivät näy, Porin tai Satakunnan alueella ei ole 2013-2014 luokiteltu yhtään viharikosta.
---------------------->

Satakunnan monikulttuurisuusyhdistyksen AnnaKatriina Jylhän mukaan yhdistyksen tietoon tulee tapauksia, jotka voidaan luokitella rasismiksi tai syrjinnäksi.Jylhän mukaan monikulttuurisuusyhdistyksen havaintojen mukaan ihmiset arastelevat rasismista puhumista, koska pelkäävät joutuvansa vaikeuksiin.
-Monelle on helpompaa antaa asian vain olla. He pelkäävät leimautuvansa hankaliksi tyypeiksi ja joutuvansa esim. työpaikkakiusaamisen kohteeksi.
Varsinaisia ilmoituksia rasismista tulee yhdistykselle alle 10 vuodessa.
--------------------------->

Satakuntalaisten etnisten vähemmistöjen kokemasta rasismista Monikulttuuriyhdistyksellä ei ole tilastoitua tietoa. Jylhä on tutkinut porilaisten peruskoulu-ikäisten asenteita
ja kokemuksia. - Yli puolet koululaisista on nähnyt rasistista kiusaamista tai muuta, mikä voi voidaan luokitella rasismiksi.
Paras lääke rasismia vastaan on ilmiön tunnistaminen.
Tärkeintä on nähdä jokainen ihminen yksilönä ja tehdä päätelmiä sen perusteella miten hän toimii, eikä sen perusteella mihin ryhmään hän kuuluu.
Suvaitsevaisuus on Jylhän mukaan latautunut sana.
-Tarkoitus ei ole suvaita pelkästään ulkomaalaistaustaisia ja omia vähemmistöjämme. Emmehän sano suomenruotsalaisistakaan että suvaitsemme heitä. Tavoite on yhdenvertaisuus.

Andreaksen nimi muutettu.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Mehud

Samasta syystä suomalainen matkailija välttää afrikkalaisia nakkikioskien jonoja.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Shemeikka

QuoteBaarista saatetaan myös lähteä hyvissä ajoin, jottei narikkajonossa jouduta silmätikuksi.

Muinoin baareissa käydessä, minäkin lähdin hyvissä ajoin ihan välttääkseni ruuhkan. Nakkikioskeja taas välttelee moni suomalainenkin tönimistä välttääkseen.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Eino P. Keravalta

Nuo rasismijutut olisivat paljon mielenkiintoisempia, jos niihin olisi lisätty edes yksi esimerkki rasismista eli rotusorrosta. Nyt esimerkkejä oli lähinnä tahdittomasta käyttäytymisestä tai kantaväestön varovaisuudesta.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Malla

Quote from: Shemeikka on 13.10.2014, 19:34:39
Nakkikioskeja taas välttelee moni suomalainenkin tönimistä välttääkseen.

Nakkikioskien välttely on nykyään sangen helppoa. Ennen niitä oli joka kylässä.

Mehud

Quote from: Eino P. Keravalta on 13.10.2014, 19:36:59
Nuo rasismijutut olisivat paljon mielenkiintoisempia, jos niihin olisi lisätty edes yksi esimerkki rasismista eli rotusorrosta. Nyt esimerkkejä oli lähinnä tahdittomasta käyttäytymisestä tai kantaväestön varovaisuudesta.

Nykyrasismi ei enää vaadi esimerkkejä tai näyttöä. Riittää pelkkä halu kokea rasismin autuus ilman rasisteja.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Miniluv

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Blanc73

Quotealkoholin rohkaisema rasisti
Ratikkarasisti ja rasistiset mummot ovat saaneet vakavasti otettavan kilpailijan. Lähteekö heistä ilmassa leijuva rasismi, joka imeytyy rakenteelliseen rasismiin?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Rändöm

Media joutuu tehtailemaan tarinoita kantisten etnoihin kohdistuneista rasistisista nimittelyistä yrittääkseen peittää ja häivytellä etnojen suorittamat ja kantiksiin kohdistuneet lukuisat rasistiset ja raa'at väkivallanteot. Ei tarvitse kahdesti kysyä, mikä Suomen valtaapitävien ja näiden rakkikoirien mielestä on vakavampi rikos.

Tosiasiallinen Nuiva

Mukavan oloinen mokubisnes tämä Satakunnan Monikulttuuriyhdistys:

PALKKATYÖNTEKIJÄT

Toiminnanohjaajan sijainen Hanna Rantala (Suomi) kokopäivätyö 12.01. - 31.1.2013
Toiminnanohjaajan sijainen Kirsi Paavilainen (Suomi) kokopäivätyö 1.2. - 31.12.2013
Kotisatama II -hankevastaava Kirsi Paavilainen (Suomi) osa-aikatyö 1.5.2012 - 31.1.2013
Kulttuuritulkki Elena Kim (Venäjä) kokopäivätyö, toistaiseksi voimassaoleva työsopimus
Palkanlaskija-toimistotyöntekijä Eija Lehtonen (Suomi) kokopäivätyö, toistaiseksi voimassaoleva sopimus
MoniSatainen Tulevaisuus -hankevastaava Annakatriina Jylhä (Suomi) kokopäivätyö, 25.2. – 31.12.2014
Emäntä Marja-Leena Lehto-Santavirta (Suomi) osa-aikatyö, toistaiseksi voimassa
Kulttuuria Karhuseudulta hankevastaava Aki-Petri Heino (Suomi) osa-aikatyö 5.8.-31.12.2013
Suomen opetus, Ljudmila Kukkonen (Suomi) tuntityö 13.8. - 14.6.2013 ja 1.8 - 31.12.2013
Musiikin opetus, Natalia Katseblina (Venäjä) osa-aikatyö 3.9.2012 - 31.12.2013
Englannin opetus, Szilvia Simon (Unkari) osa-aikatyö 1.1. - 15.6.2013; 12.8 - 31.12.2013
Radio UusJussi -hankevastaava/toimittaja, Sheriff Jawo (Gambia) osa-aikatyö 28.1.2012 - 30.6.2014
Radio UusJussi -hanketyöntekijä/toimittaja, Yana Herrala (Venäjä) osa-aikatyö 28.1.2012 - 30.6.2014
Venäjän opetus lapsille Kristiina Koskinen (Azerbaidzhan) tuntityö 3.9.2012 - 31.12.2013
Tanssin opetus lapsille Vasilisa Tkachenko (Venäjä) tuntityö 1.1. - 31.12.2013
Ompelukerhon ohjaaja Svetlana Gorinenko (Viro) tuntityö 21.9.2012 - 31.12.2013
Lasten kerhojen ohjaaja Irina Hämäläinen (Venäjä) palkkatuki/osa-aikatyö 1.1. - 10.4.2013 ja
5.8. - 31.12.2013
ATK-tuki Dmitry Hämäläinen (Venäjä) palkkatuki 1.1. - 31.3.2013
Vahtimestari Alexander Veyrik (Venäjä) palkkatuki 18.2. - 31.12.2013
Valvoja Siekkinen Dmitri (Venäjä) palkkatuki 12.8.2013 - 31.10.2014
Ruotsin- ja englanninkielinen toiminta Johanna Kosk (Suomi) palkkatuki 5.8.2013 - 13.6.2014

Vuonna 2013 palkkoja maksettu 37 henkilölle 246 007,48 €.

http://monikulttuuriyhdistys.fi/wp-content/uploads/2014/08/2013.pdf
Non poteris veritatem

foobar

Niissä yhdistyksissä joissa itse olen ollut mukana ei olla kenellekään maksettu palkkaa, mutta kaikki on kylläkin kustannettu jäsenmaksuilla ja tapahtumalipuilla. Vaan eipä olekaan ollut kyse Suomen talouden pelastamisesta monikulttuurityyliin.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Ernst

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 13.10.2014, 19:56:39
Mukavan oloinen mokubisnes tämä Satakunnan Monikulttuuriyhdistys:

PALKKATYÖNTEKIJÄT

Toiminnanohjaajan sijainen Hanna Rantala (Suomi) kokopäivätyö 12.01. - 31.1.2013
Toiminnanohjaajan sijainen Kirsi Paavilainen (Suomi) kokopäivätyö 1.2. - 31.12.2013
Kotisatama II -hankevastaava Kirsi Paavilainen (Suomi) osa-aikatyö 1.5.2012 - 31.1.2013
Kulttuuritulkki Elena Kim (Venäjä) kokopäivätyö, toistaiseksi voimassaoleva työsopimus
Palkanlaskija-toimistotyöntekijä Eija Lehtonen (Suomi) kokopäivätyö, toistaiseksi voimassaoleva sopimus
MoniSatainen Tulevaisuus -hankevastaava Annakatriina Jylhä (Suomi) kokopäivätyö, 25.2. – 31.12.2014
Emäntä Marja-Leena Lehto-Santavirta (Suomi) osa-aikatyö, toistaiseksi voimassa
Kulttuuria Karhuseudulta hankevastaava Aki-Petri Heino (Suomi) osa-aikatyö 5.8.-31.12.2013
Suomen opetus, Ljudmila Kukkonen (Suomi) tuntityö 13.8. - 14.6.2013 ja 1.8 - 31.12.2013
Musiikin opetus, Natalia Katseblina (Venäjä) osa-aikatyö 3.9.2012 - 31.12.2013
Englannin opetus, Szilvia Simon (Unkari) osa-aikatyö 1.1. - 15.6.2013; 12.8 - 31.12.2013
Radio UusJussi -hankevastaava/toimittaja, Sheriff Jawo (Gambia) osa-aikatyö 28.1.2012 - 30.6.2014
Radio UusJussi -hanketyöntekijä/toimittaja, Yana Herrala (Venäjä) osa-aikatyö 28.1.2012 - 30.6.2014
Venäjän opetus lapsille Kristiina Koskinen (Azerbaidzhan) tuntityö 3.9.2012 - 31.12.2013
Tanssin opetus lapsille Vasilisa Tkachenko (Venäjä) tuntityö 1.1. - 31.12.2013
Ompelukerhon ohjaaja Svetlana Gorinenko (Viro) tuntityö 21.9.2012 - 31.12.2013
Lasten kerhojen ohjaaja Irina Hämäläinen (Venäjä) palkkatuki/osa-aikatyö 1.1. - 10.4.2013 ja
5.8. - 31.12.2013
ATK-tuki Dmitry Hämäläinen (Venäjä) palkkatuki 1.1. - 31.3.2013
Vahtimestari Alexander Veyrik (Venäjä) palkkatuki 18.2. - 31.12.2013
Valvoja Siekkinen Dmitri (Venäjä) palkkatuki 12.8.2013 - 31.10.2014
Ruotsin- ja englanninkielinen toiminta Johanna Kosk (Suomi) palkkatuki 5.8.2013 - 13.6.2014

Vuonna 2013 palkkoja maksettu 37 henkilölle 246 007,48 €.

http://monikulttuuriyhdistys.fi/wp-content/uploads/2014/08/2013.pdf


Eikös ne ole saaneet/halunneet palkata yhtään neekeriä varsinaista mamua seriffin kaveriksi?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Fincum

Quote"Yli puolet koululaisista on nähnyt rasistista kiusaamista tai muuta, mitä voi luokitella rasismiksi.
AnnaKatriina Jylhä - Projektikoordinaattori

Sivutoimisen kerhonohjaaja-tyttäreni suusta olen saanut kuulla, että maahanmuuttajataustaiset osaavat myös olla ilkeitä toisilleen. Hänen puututtua kerhossa ilkeilyyn ja kiusoitteluun etnisten lasten kesken, eräs kerholainen sanoi, että mitäs nyt, ei koulussakaan opettajat välitä tällaisesta mitään.
[ylpeäisäavautuu] Tähän tyttäreni oli vastannut ykskantaan, että täällä on säännöt ja niitä noudatetaan.[/ylpeäisäavautuu]
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Miniluv

QuoteTarkoitus ei ole suvaita pelkästään ulkomaalaistaustaisia ja omia vähemmistöjämme. Emmehän sano suomenruotsalaisistakaan että suvaitsemme heitä. Tavoite on yhdenvertaisuus.

Tarkoittaako tämä sitä, että Suomen lait koskevat myös ns. paperittomia?
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Marius

Ajatella. Satakunnassa mahanmuuttajat vasta huutelevat.

Pääkaupunkiseudulla rasistit käyvät jo suomalaisiin käsiksi.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Puskistahuutelija

Rasismia siellä, rasismia näköjään myös täällä. Satakunnassa siis.

Jopa minä, ihan tavallinen kantasuomalainen, välttelen viikonloppuna neljältä aamyöstä menemästä snagarille sillä tiedän, että se on ehkä helpoin paikka tässä pitäjässä saada turpaansa. Jonottamiseen, nälkään, janoon ja laskuhumalaan turhautuneita ihmisiä kun laitetaan samaan kasaan, niin ei tarvitse kuin olla tarpeeksi ärsyttävän näköinen naama jonkun mielestä, niin jo alkaa suu käymään. Ja parhaassa tapauksessa myös nyrkit.

Quote from: kriittinen_ajattelija on 13.10.2014, 19:20:24
Paras lääke rasismia vastaan on ilmiön tunnistaminen.

Paras lääke rasismia vastaan on se, että media uutisoi maahanmuuttoon/maahanmuuttajiin liittyvistä asioista rehellisesti. Mitään siihen lisäämättä tai mitään siitä muuttamatta. Nythän media käsittelee silkkihansikkain kaikkea etnisyyteen liittyvää, kaunistelee asioita ja maahanmuuttoon liittyviä asioita kommentoivat täysin ilman kompetenssia olevat henkilöt.

Tietysti sekin auttaisi, jos edes välttävästi media ymmärtäisi, mitä rasismi on. Nykyäänhän rasismia on kaikki ikävä, mitä vähemmistöjä kohtaan tehdään tai sanotaan.

Marius

Btw. Satakunnan Kansa ei ole mikään itsenäinen sanomalehti.
SK on yksi monista pikkuhesareista.

Tässä Helsingin Sanomien tarjontaa:

http://sanomalehdet.starttis.fi/
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Marius

"Rasistit huutelevat myös Satakunnassa", eli on se hienoa, että rasisteja aletaan pikkuhiljaa saada Satakuntaankin.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Jomppa

Vai että oikein Monikulttuurisuusyhdistys. Kustannetaanko-han tuotakin verovaroilla?
"One day, millions of men will leave the Southern Hemisphere to go to the Northern Hemisphere. And they will not go there as friends. Because they will go there to conquer it. And they will conquer it with their sons. The wombs of our women will give us victory." -Houari Boumedienne, Algerian entinen pääministeri 1974.

Marius

Ei suinkaan, vaan monikultturismi kustannetaan aina yksityisin varoin, hyväntekeväisyydellä, lahjoituksin,
kannattavalla liiketoiminnalla, voimavaraisuudella, potentiaalilla, työvoimapulalla ja rikkaudella.

Eli; sillä sinun rahallasi, jota saat katsoa mutta et koskea.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Glengarry

Koska vanja tappoi vaarin, lapsen isä on pantu alulle viimeistään kesällä -44. Lapsen isä on ollut vähintään 56 pannessaan alulle lapsen joka on nyt alakoulussa.

Sinä Satakunnassa asuva seitsenkymppinen sotaorpo joka olet myrkyttänyt 12-vuotiaan lapsesi russofobiallasi, häpeä!

Monikulttuuri perustuu valehteluun.
Suomalainen, tulevaisuutesi on olla herrakansan päärynäpallo. Suojaudu että toivut vielä tienaamaan veroeuroja paremmillesi.

Kommunisti-muslimi

Taitaa olla nälkälakon paikka, kunnes rasismi Satakunnasta on loppunut!  :P