News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2014-09-02 YLE: Pakolaisille opetetaan suomea: "Tämä on banaani"

Started by rähmis, 02.09.2014, 23:18:58

Previous topic - Next topic

rähmis

Suomeen saapuu vuosittain satoja pakolaisia, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa. Tilanne on kinkkinen. Miten voi oppia kokonaan uuden kielen, kun ei osaa edes kirjaimia? Ongelma on ratkaistu Kouvolassa.

Kouvolassa on ryhdytty antamaan luku- ja kirjoitustaidottomille pakolaisille uudenlaista kielikoulutusta visuaalisin keinoin. Opettajat havainnollistavat oppilaille erilaisia arjen tilanteita.

– Esitetään kaupassa käymistä ja näytetään, että tämä on banaani tai tämä on omena. Oppilaat toistavat perässä, kertoo Kouvolan kaupungin maahanmuuttokoordinaattori Tuija Väyrynen.

Kyseessä on Kouvolan kaupungin ja Pakolaisrahaston yhteishanke, jonka aikana on koulutettu luku- ja kirjoitustaidottomia pakolaisia kahden tai kolmen kuukauden mittaisilla suomen kielen kursseilla. Väyrysen mukaan tulokset ovat loistavat. jne

YLE

Eikös banaaninheiluttelun pitänyt olla rasistista. Ja että satoja luku- ja kirjoitustaidottomia vuodessa, vaikka tänne tulee vaan pelkkää voimavaraa.

Aukusti Jylhä

Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Micke90

Quote from: YLE on 02.09.2014, 23:18:58
Pakolaisille opetetaan uusin keinoin suomea: "Tämä on banaani"

Tuolle otsikolle ei voi muuta kuin revetä täydellisesti: *REPS*  ;D ;D ;D ;D ;D

Tosiasiallinen Nuiva

Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että kotoutusvirkamiehet ovat alkaneet kertomaan kurpitsavankkuritarinoita.

Siis, että ihan luku- ja kirjoitustaidoton on oppinut kolmen kk kurssilla varaamaan ajan lääkäristä? Ettei vain ollut joku luku- ja kirjoitustaitoinen eestiläinen?
Non poteris veritatem

Jari Leino

Quote from: Micke90 on 02.09.2014, 23:24:22
Quote from: YLE on 02.09.2014, 23:18:58
Pakolaisille opetetaan uusin keinoin suomea: "Tämä on banaani"

Tuolle otsikolle ei voi muuta kuin revetä täydellisesti: *REPS*  ;D ;D ;D ;D ;D

Niinpä.

Eihän varsinainen maahanmuuttaja voi olla reagoimatta tuollaiseen rasismiin mitenkään muuten kuin apinaraivarilla.

Ant.

Todellinen innovaatio näyttää kielenopetuksessa esinettä ja kertoa, mikä se on nimeltään. Ei olisi itselle tullut mieleen.
Homma is the new black.

Aukusti Jylhä

Kuinkakohan moni näistä pakolaisista on oikeasti pakolaisia? Ei tuo median tiedonvälitys oikein herätä enää luottamusta, joten jos tähän saisi tarkennuksen linkkeineen, niin hyvä olisi.

Somalit esim. eivät ole pakolaisia.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

ihminen

Miten voi oppia kokonaan uuden kielen, kun ei osaa edes kirjaimia? Ongelma on ratkaistu Kouvolassa.

:facepalm:

Ja joku uskoo tämän? Jos osaa sanoa banaani se ei vielä tarkoita että osaa kokonaan uuden kielen. Toki nämä kultamunat ihmemamut tietysti oppivat uuden kielen kolmessa kuukaudessa vaikka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa. Vi :-X u mitä paskaa, joku raja näihin hehkutuksiinkin pitäisi saada.

Tässä on se todellinen uutinen johon tulisi kiinnittää huomiota:

Quote

Suomeen tulee pari vuotta sitten valmistuneen tutkimuksen mukaan vuosittain noin 600 luku- ja kirjoitustaidotonta pakolaista. Määrä kasvaa koko ajan, koska myös pakolaisten määrä on nousee jatkuvasti.

Sano banaani!

Micke90

Quote from: YLE on 02.09.2014, 23:18:58
Suomeen tulee pari vuotta sitten valmistuneen tutkimuksen mukaan vuosittain noin 600 luku- ja kirjoitustaidotonta pakolaista. Määrä kasvaa koko ajan, koska myös pakolaisten määrä on nousee jatkuvasti.

Ei Suomeen tulevien pakolaisten määrä ole viime vuosina noussut, vaan pikemminkin pysynyt ennallaan noin 3000:ssa. Tarkoitan tässä yhteydessä "pakolaisilla" turvapaikanhakijoita, vaikkeivät läheskään kaikki ole turvapaikan tarpeessa.

dothefake

Ehkä sen kielen voi koodata niin, että ykkönen on banaani ja nolla on eibanaani.  Kas siinä, noin voi esittää kaikki maailman asiat.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Asra

Suomeen tulisi ottaa vain Geneven sopimusten piiriin kuuluvia todellisia pakolaisia. Muu maahanmuutto voisi olla esim. työviisumein hoidettua työperäistä maahanmuuttoa (siltä osin jos sitä tarvitaan). Humanitäärisyys, toissijaiset suojeluntarpeet yms. ovat höpöhöpöä. Jos ei ole varaa tehdä lasta tai jos ei ole varaa iPadiin niin ilmankin niitä pärjää. Tai pakkoko on olla julkihomo jossain konservatiivisessa maassa.

ﻳَﺎ ﺃَﻳُّﻬَﺎ اﻟﻨَّﺎﺱُ اﺗَّﻘُﻮا ﺭَﺑَّﻜُﻢُ اﻟَّﺬِﻱ ﺧَﻠَﻘَﻜُﻢْ ﻣِﻦْ ﻧَﻔْﺲٍ ﻭَاﺣِﺪَﺓٍ ﻭَﺧَﻠَﻖَ ﻣِﻨْﻬَﺎ ﺯَﻭْﺟَﻬَﺎ ﻭَﺑَﺚَّ ﻣِﻨْﻬُﻤَﺎ ﺭِﺟَﺎﻻً ﻛَﺜِﻴﺮًا ﻭَﻧِﺴَﺎءً ۚ ﻭَاﺗَّﻘُﻮا اﻟﻠَّﻪَ اﻟَّﺬِﻱ ﺗَﺴَﺎءَﻟُﻮﻥَ ﺑِﻪِ ﻭَاﻷَْﺭْﺣَﺎﻡَ ۚ ﺇِﻥَّ اﻟﻠَّﻪَ ﻛَﺎﻥَ ﻋَﻠَﻴْﻜُﻢْ ﺭَﻗِﻴﺒًﺎ

http://www.setakielto.fi/

Aukusti Jylhä

Quote from: Asra on 03.09.2014, 00:03:54

Tää Asra kyllä osaa hommansa (joku pun-jotain). Kukapa hommalaisista ei tätä voisi allekirjoittaa...?

Sneaky guy (pitäisi olla monikossa).
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

rähmis

Quote from: Micke90 on 03.09.2014, 00:02:24
Ei Suomeen tulevien pakolaisten määrä ole viime vuosina noussut, vaan pikemminkin pysynyt ennallaan noin 3000:ssa.

Tahtoo siis sanoa, että joka 5. tai 20% tänne harhautuvista ei osaa lukea ja kirjoittaa. Mutta ei hätää, nyt tulijat voivat - kiitos Kouvolan kaupungin ja Pakolaisrahaston varmaan melkein ilmaisen yhteishankkeen - katsella banaaninkuvia dvd:ltä (kunhan valde on hommannut heille läppärit).

ihminen

Quote from: Asra on 03.09.2014, 00:03:54
Suomeen tulisi ottaa vain Geneven sopimusten piiriin kuuluvia todellisia pakolaisia. Muu maahanmuutto voisi olla esim. työviisumein hoidettua työperäistä maahanmuuttoa (siltä osin jos sitä tarvitaan). Humanitäärisyys, toissijaiset suojeluntarpeet yms. ovat höpöhöpöä. Jos ei ole varaa tehdä lasta tai jos ei ole varaa iPadiin niin ilmankin niitä pärjää. Tai pakkoko on olla julkihomo jossain konservatiivisessa maassa.

Suomeen ei tulisi ottaa minkäänlaisia pakolaisia, heitä tulisi auttaa paikan päällä mahdollisimman lähellä omaa kotimaataan. Tämä apu tulisi vähentää kehitysavusta, jos jostain on rahaa otettava niin siitä. Kourallisen ihmisiä siirtämällä ei lopeteta yhtään kriisiä ja ei auteta edes promillea siitä ihmismäärästä joilla on ongelmia. Jos on pakko suorittaa väestön siirtoa maasta toiseen niin sitten valittakoon sellaisia henkilöitä joilla on jonkinlaiset edellytykset suoriutua elämästä omatoimisesti kohde maassa. Ei esim änkyrä konservatiivisia uskonnollisia hihhuleita suhteellisen vapaisiin maihin joissa jokaisen oma seksuaalisuus ja sen ilmaiseminen on henkilökohtainen asia.

Pakolaisuus tulisi olla myös pysyvä status jos sellaista järjestelmää ylläpidetään ja palaaminen kotipuoleen automaattista kun on jälleen rakennuksen aika. Pakolaisuus loppuisi siis omaan kotimaahan palaamalla eikä siihen kun ollaan ilmaisessa ruokapöydässä maapallon toisella puolen pysyvästi.

iPadista ja muusta voidaan ollakin lähes samaa mieltä.

L. Brander

Onhan rakkailla johtajillamme jonkinlainen suunnitelma, kuinka tästä porukasta saadaan yhteiskuntakelpoisia henkilöitä, jotka vielä pelastavat työpanoksellaan Suomen? Olettaen että sellainen on, niin siitä olisi kiva kuulla. Ihan oikeaa faktaa, kuinka asia hoidetaan.

Miksi ihmiset luottavat sosiaali- ja "mamusektorin" virkamiehiin maassa, jossa mm. tulli kusettaa omaa kansaa ministeriön käskystä. Miksi he joiden toimet ovat osin salaisia ja osin moraalisyistä rajattu normaalin keskustelun ulkopuolelle olisivat rehellisempiä?

Vai eikö vain uskalleta katsoa totuutta silmiin ja kysyä oikeita kysymyksiä?
Dystooppinen salamasota

Tosiasiallinen Nuiva

Pikkutuntien kevennys:

QuoteMäntysuopakupla: Abdi 78 vuotta ja 256 päivää taikaseinän väärinkäyttämisestä

Punainen Paholainen: edit. Ja lisää löytyi + 20 vuotta notkumisesta

Kiitos ja hyvää yötä. :P
Non poteris veritatem

Uuno Nuivanen

Fazer, Finlayson, Sinebrychoff .. huippu- ja moniosaaminen .. han .. kin ... työvoimapula ... bussit .... ..aaaargh ........

Khalifatta

Quote from: rähmis on 03.09.2014, 00:10:11
Tahtoo siis sanoa, että joka 5. tai 20% tänne harhautuvista ei osaa lukea ja kirjoittaa. Mutta ei hätää, nyt tulijat voivat - kiitos Kouvolan kaupungin ja Pakolaisrahaston varmaan melkein ilmaisen yhteishankkeen - katsella banaaninkuvia dvd:ltä (kunhan valde on hommannut heille läppärit).

Hyvinhän asiat tuon valokuvan perusteella ovat: kuvan perhepotretin neljästä naisesta ainoastaan yksi ei osaa lukea ja/tai kirjoittaa. Tai sitten se on tuo naisten ?mies...
Kyllä pyllyt pyyhkiytyy!
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Asra

Quote from: ihminen on 03.09.2014, 00:23:44

Suomeen ei tulisi ottaa minkäänlaisia pakolaisia, heitä tulisi auttaa paikan päällä mahdollisimman lähellä omaa kotimaataan. Tämä apu tulisi vähentää kehitysavusta, jos jostain on rahaa otettava niin siitä. Kourallisen ihmisiä siirtämällä ei lopeteta yhtään kriisiä ja ei auteta edes promillea siitä ihmismäärästä joilla on ongelmia. Jos on pakko suorittaa väestön siirtoa maasta toiseen niin sitten valittakoon sellaisia henkilöitä joilla on jonkinlaiset edellytykset suoriutua elämästä omatoimisesti kohde maassa. Ei esim änkyrä konservatiivisia uskonnollisia hihhuleita suhteellisen vapaisiin maihin joissa jokaisen oma seksuaalisuus ja sen ilmaiseminen on henkilökohtainen asia.

Pakolaisuus tulisi olla myös pysyvä status jos sellaista järjestelmää ylläpidetään ja palaaminen kotipuoleen automaattista kun on jälleen rakennuksen aika. Pakolaisuus loppuisi siis omaan kotimaahan palaamalla eikä siihen kun ollaan ilmaisessa ruokapöydässä maapallon toisella puolen pysyvästi.

iPadista ja muusta voidaan ollakin lähes samaa mieltä.

Geneven sopimusten piiriin kuuluvia otetaan käsittääkseni n. 750 vuosittain. Luulisin, että he ovat nimenomaan sellaista porukkaa, jota ei paikan päällä voida auttaa. Esim. pelkkä sotatila lähtömaassa ei suoraan oikeuta tällaiseen Geneven mukaiseen pakolais-statukseen.

ﻳَﺎ ﺃَﻳُّﻬَﺎ اﻟﻨَّﺎﺱُ اﺗَّﻘُﻮا ﺭَﺑَّﻜُﻢُ اﻟَّﺬِﻱ ﺧَﻠَﻘَﻜُﻢْ ﻣِﻦْ ﻧَﻔْﺲٍ ﻭَاﺣِﺪَﺓٍ ﻭَﺧَﻠَﻖَ ﻣِﻨْﻬَﺎ ﺯَﻭْﺟَﻬَﺎ ﻭَﺑَﺚَّ ﻣِﻨْﻬُﻤَﺎ ﺭِﺟَﺎﻻً ﻛَﺜِﻴﺮًا ﻭَﻧِﺴَﺎءً ۚ ﻭَاﺗَّﻘُﻮا اﻟﻠَّﻪَ اﻟَّﺬِﻱ ﺗَﺴَﺎءَﻟُﻮﻥَ ﺑِﻪِ ﻭَاﻷَْﺭْﺣَﺎﻡَ ۚ ﺇِﻥَّ اﻟﻠَّﻪَ ﻛَﺎﻥَ ﻋَﻠَﻴْﻜُﻢْ ﺭَﻗِﻴﺒًﺎ

http://www.setakielto.fi/

Roope

Quote from: Asra on 03.09.2014, 01:05:56
Geneven sopimusten piiriin kuuluvia otetaan käsittääkseni n. 750 vuosittain. Luulisin, että he ovat nimenomaan sellaista porukkaa, jota ei paikan päällä voida auttaa.

Miksei voitaisi? Suurin osa ihan tavallisia leireiltä valittuja ihmisiä.

QuoteEsim. pelkkä sotatila lähtömaassa ei suoraan oikeuta tällaiseen Geneven mukaiseen pakolais-statukseen.

En ole koskaan kuullut, että pakolaisleireillä asuvilta olisi evätty pakolaisstatus, paitsi jos kyseessä on tunnettu sotarikollinen. On selvää, että YK:lla ei ole mitenkään resursseja tehdä sellaista turvapaikkatutkimusta kuin esimerkiksi Maahanmuuttovirasto tekee, joten pakolaisstatuksia jaetaan siellä kevyin perustein. Lähinnä kai yritetään varmistaa, että henkilö on kuka väittää olevansa ja tai on ainakin kotoisin sieltä, mistä väittää tulevansa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

yks vaan

Aikuisikä, lukutaidottomuus, matala ÄO ja täysin länsimaihin sopimaton kulttuuri. Tosta nyt pitäis tajuta että game over yhteiskunnan kannalta.
Kuka syrjisi minua?

Ernst

Quote from: Ant. on 02.09.2014, 23:51:09
Todellinen innovaatio näyttää kielenopetuksessa esinettä ja kertoa, mikä se on nimeltään. Ei olisi itselle tullut mieleen.

Näin tehdään alle vuoden - vuoden  ikäisten lasten kanssa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Faidros.

Quote from: M on 03.09.2014, 07:55:15
Quote from: Ant. on 02.09.2014, 23:51:09
Todellinen innovaatio näyttää kielenopetuksessa esinettä ja kertoa, mikä se on nimeltään. Ei olisi itselle tullut mieleen.

Näin tehdään alle vuoden - vuoden  ikäisten lasten kanssa.

Banaaneilla opetetaan myös Hompansseja, tosin pitämään kieltään kurissa.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

siviilitarkkailija

#24
Quote from: Ant. on 02.09.2014, 23:51:09
Todellinen innovaatio näyttää kielenopetuksessa esinettä ja kertoa, mikä se on nimeltään. Ei olisi itselle tullut mieleen.

Missä on "taikaseinä", jokaisen pakolaisen ensimmäinen ja tärkein suomenkielinen sana. Missä mahtaa sijaita. Kiinnostaa noin niinkuin ihan vain asiana.

onko se tässä?
(http://tiedostot.taloussanomat.fi/files/200_10161532.jpg)

ps banaanin heiluttelu sivusuunnassa on rasismia, mutta banaanin heiluttelu edestakaisin, on monikulttuuria.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

RP

Quote from: rähmis on 02.09.2014, 23:18:58

Eikös banaaninheiluttelun pitänyt olla rasistista. Ja että satoja luku- ja kirjoitustaidottomia vuodessa, vaikka tänne tulee vaan pelkkää voimavaraa.
Eiköhän tuohon vielä viitata todisteena Suomen rasistisuudesta.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

dothefake

Olen nähnyt Lidlissä, kun lyhyt, pyylevä ilmeinen tantta opetti somalian Virtasta laittamaan banaaneja kärryyn.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Ernst

Seuraavaksi me kouvolalaiset keksimme ruudin. Pyörää koskeva hakemus on jo patentti- ja rekisterihallituksessa käsiteltävänä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: dothefake on 03.09.2014, 08:48:04
Olen nähnyt Lidlissä, kun lyhyt, pyylevä ilmeinen tantta opetti somalian Virtasta laittamaan banaaneja kärryyn.

Näytettiinkö syöntiohjeet?

http://www.instructables.com/id/How-to-Eat-a-Banana-Like-a-Monkey/
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Janix

Viikonloppuna opastin vanhaa somalimiestä punnitsemaan banaania vaakalla ja painamaan oikeaa numeroa. Hän halusi Chiquitaa, rainbow ei kelvannut. Kultaisen hampaan hän oli saanut että ei ollut köyhänä elellyt. Banaanikasvatus on koko kansan asia.
Jos Eurooppa luopuu omista arvoistaan ja muuttuu toisten kulttuurien jatkeeksi, ei maailma tee sellaisella Euroopalla mitään.