News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-07-25 Yle: Ulkomaalaisille marjanpoimijoille avattiin neuvontapiste

Started by Saippuakupla, 25.07.2014, 11:42:01

Previous topic - Next topic

Saippuakupla

QuoteUlkomaalaisille marjanpoimijoille avataan ongelmia varten neuvontapiste

Työ- ja elinkeinoministeriö avasi tällä viikolla sähköpostineuvonnan ulkomaalaisille marjanpoimijoille. Neuvonnan tavoitteena on välttää ongelmien syntyminen etukäteen. Palvelu on valtakunnallinen.

Ulkomaalaiset marjanpoimijat voivat kysyä esimerkiksi ansiotasoa ja työoloja liittyvistä asioista neuvoa sähköpostilla ja myöhemmin puhelimitse. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on nimennyt Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston vastaamaan kysymyksiin.

– Tämä on eri ministeriöistä lähtenyt liikkeelle. Aikaisempien vuosien kokemukset osoittavat, että palvelua tarvitaan. Valtakunnallisella, keskitetyllä palvelulla pyritään antamaan parempaa palvelua, kertoo Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Pirjo Juntunen.

– Neuvontapisteen perustaminen liittyy erityisesti siihen, että viime kesänä oli näitä ongelmia. Poimijoita edustavat tahot kokivat, että minkään viranomaisen puoleen ei voi kääntyä. TEM päätti, että nyt löytyy ainakin yksi paikka, josta voi kysyä neuvoa, sanoo TEM:n hallitusneuvos Olli Sorainen.

Toive neuvontapisteen perustamisesta tuli Soraisen mukaan myös eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnasta. Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden työoloista ja tienesteistä nousee keskustelua joka kesä. Viime kesän näkyvin keskustelu liittyi riitaan, joka syntyi kainuulaisen marjayrityksen ja thaimaalaisten poimijoiden välille.

[...]

– Heinä-elokuun vaihteen palvelemme sähköpostilla. Viimeistään elokuun puolessa välissä avaamme puhelinneuvonnan. Oletamme, että kysymyksiä tulee etenkin elokuussa, sanoo Juntunen.

TE-hallinnon asiantuntija vastaa poimijoiden kysymyksiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Moni thaimaalaisista marjanpoimijoista osaa kuitenkin pelkästään thai-kieltä. Osa voi olla myös luku- tai kirjoitustaidottomia.

– Tarvittaessa voimme ostaa tulkkauspalvelua. Tälläkin hetkellä hankimme tulkkauspalveluja eri tarkoituksiin.

Neuvontapuhelin palvelee virka-aikana, mutta puhelimessa on myös vastaaja, johon poimijat voivat jättää viestejä.

[...]

http://yle.fi/uutiset/ulkomaalaisille_marjanpoimijoille_avataan_ongelmia_varten_neuvontapiste/7375359

Alapo

Aina jaksaa ihmetyttää miten luku ja kirjoitustaidottomat pääsee toiselta puolen maailmaa tänne.

Tabula Rasa

Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Elemosina

Aina kun avataan jotain uutta toimintoa niin yllättävää kyllä, toiminto on suunnattu ulkomaalaisille, pakolaisille, turvapaikanhakijoille, kiertäville romaneille jne.

Näihin tosiaan tuntuu aina riittävän rahaa. Suomalaiset on jo vissiin hyysätty riittävän avuttomiksi. Suunnatkaamme siis veronmaksajien rahat ulkomaalaisille!
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

koli

Quote from: Elemosina on 25.07.2014, 13:57:46
Näihin tosiaan tuntuu aina riittävän rahaa. Suomalaiset on jo vissiin hyysätty riittävän avuttomiksi. Suunnatkaamme siis veronmaksajien rahat ulkomaalaisille!

Kyllä tässä kohtaa veronmaksajien rahat menevät suomalaisille byrokraateille, jotka tämän neuvontapisteen parissa työskentelevät sekä toki tulkeille jne. Thaimaalaiset marjanpoimijat toimivat tässä pelkkänä välikappaleena, jolla julkista sektoria jälleen paisutetaan. Li Andersson ja muut sosialistisoturit saivat haluamansa.
Mörökölli

nollatoleranssi

Quote from: Alapo on 25.07.2014, 12:40:36
Aina jaksaa ihmetyttää miten luku ja kirjoitustaidottomat pääsee toiselta puolen maailmaa tänne.

Heitä ohjaavat (lue: palkkaavat turistiviisumilla ja työmäärään nähden valtavan pienillä ansioilla) suomalaiset marjanpoimintayritykset. Siitä huolimatta maksavat kaikki lentokulut niin Suomeen kuin Suomesta Thaimaaseen ja yrittävät jollakin lailla selviytyä rahoilla, jotka saavat marjanpoiminnasta. Toiminta kannattaa monille, koska rahan arvo on Thaimaassa niin pieni.

Toisaalta jos miettii ulkomaalaisen työvoiman käyttöä, niin helpointahan sitä olisi kouluttaa osaavaa työvoimaa Thaimaan kaltaisista maista Suomen tarpeisiin.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

far angst

Quote from: nollatoleranssi on 25.07.2014, 14:14:01

Metsämarjanpoimijat eivät tule turistiviisumilla.
Poimijoiden ansiot ovat niin hyviä työmäärän nähden, että samat ihmiset tulevat vuodesta toiseen poimimaan marjoja.
Thaimaassa Suomen lähetystö ja Thaimaan viranomaiset ovat varsin tarkkoja marjanpoimijayritysten taustoista, toiminnasta ja siitä, että yritykset hoitavat kaikki velvoitteensa.
Rahan arvo ei ole Thaimaassa mitenkään erityisen pieni, ansiotaso on ja aivan riippumatta siitä, että minimipalkka teoriassa on 300 THB / 8 h eli noin ~ 7 €.
Marjanpoiminta on molemmille osapuolille win-win -tilanne, joskin tietysti helppo, tunteisiin vetoava mahdollisuus antaa tahallaan vääriä tietoja. 

Marjanpoimijat ihan oikeasti tulevat tekemään työtä, hyödyttämään ja hyötymään. 

Osaako muuten kukaan kertoa, miksi marjapoimijat ovat pääasiassa Thaimaasta ja Vietnamista, mutta ei Afrikasta ja Lähi-Idästä?  Miksi näin, onko kellään mitään ajatusta tästä asiasta?
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

nollatoleranssi

Quote from: far angst on 25.07.2014, 14:54:44
Metsämarjanpoimijat eivät tule turistiviisumilla.

Tämä oli sitten väärää tietoa. Ainakin sellainen käsitys oli, että aikaisemmin he tulivat turismiviisumilla.

Quote from: far angst on 25.07.2014, 14:54:44
Poimijoiden ansiot ovat niin hyviä työmäärän nähden, että samat ihmiset tulevat vuodesta toiseen poimimaan marjoja.

Moni ei saata saada kuin hädin tuskin menonsa katettua tai jäävät tappiolle, mutta he tulevat uudestaan rikastumisen toivossa. Siitäkin huolimatta, vaikka se johtaisi ns. henk.kohtaiseen konkurssiin.

Quote from: far angst on 25.07.2014, 14:54:44
Thaimaassa Suomen lähetystö ja Thaimaan viranomaiset ovat varsin tarkkoja marjanpoimijayritysten taustoista, toiminnasta ja siitä, että yritykset hoitavat kaikki velvoitteensa.

Mitkä velvoitteet? Mitä on aikaisempia tapauksia seurannut, niin itse ovat kaikki kulut joutuneet maksamaan.

Quote from: far angst on 25.07.2014, 14:54:44
Rahan arvo ei ole Thaimaassa mitenkään erityisen pieni, ansiotaso on ja aivan riippumatta siitä, että minimipalkka teoriassa on 300 THB / 8 h eli noin ~ 7 €.

Tarkoitin että ansiotaso Thaimaassa on noin pieni ja sen takia he voivat työskennellä Suomessa (0-8€:n) tuntipalkalla, josta vähennettynä vieläpä n. tuhannen euron yli menevät kulut. Kulut he maksavat marjanpoimintatuloilla, joista jokainen euro tarkoittaa myyjälle (marjanpoimintayritykselle) yli puolta enemmän. Marjanpoimintayritykset lisäksi veloittavat kaikesta: kalliisti yhteisestä asumisesta, ruoasta, bensasta jne. Kaikki nuo tulot maksetaan marjanpoimintatuloilla, joten yrittäjä tienaa summan ns. kaksin tai kolminkertaisesti.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Shemeikka

QuoteTarvittaessa voimme ostaa tulkkauspalvelua

Arvatenkin valde herrasmiehenä maksaa laskun.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

far angst

Quote from: nollatoleranssi on 25.07.2014, 15:43:57
,,, Moni ei saata saada kuin hädin tuskin menonsa katettua tai jäävät tappiolle, mutta he tulevat uudestaan rikastumisen toivossa. Siitäkin huolimatta, vaikka se johtaisi ns. henk.kohtaiseen konkurssiin. ,,,

Mitkä velvoitteet? Mitä on aikaisempia tapauksia seurannut, niin itse ovat kaikki kulut joutuneet maksamaan.   ,,,

Tarkoitin että ansiotaso Thaimaassa on noin pieni ja sen takia he voivat työskennellä Suomessa (0-8€:n) tuntipalkalla, josta vähennettynä vieläpä n. tuhannen euron yli menevät kulut. Kulut he maksavat marjanpoimintatuloilla, joista jokainen euro tarkoittaa myyjälle (marjanpoimintayritykselle) yli puolta enemmän. Marjanpoimintayritykset lisäksi veloittavat kaikesta: kalliisti yhteisestä asumisesta, ruoasta, bensasta jne. Kaikki nuo tulot maksetaan marjanpoimintatuloilla, joten yrittäjä tienaa summan ns. kaksin tai kolminkertaisesti.
(boldasin)

Samat porukat tulevat samoille yrittäjille vuosi toisensa jälkeen. Tulisivatko, jos tulisi vain takkiin?  Kaiken lisäksi marjanpoimintayritys ei saa ryhmäviisumia, ellei asiat ja velvollisuudet ole hoidettu asianmukaisesti.  Velvollisuuksia on mm. asunnon ja ravinnon järjestäminen, huolen pitäminen siitä, että poimijoilla on asianmukainen vakuutusturva ja että poimijat saavat rahansa.  Yliveloittaminen asunnosta, kuljetuksista tai ruoasta tai muu häikäilemättömyys automaattisesti tilttaa seuraavan vuoden viisumit.

Vaikka muuten kommentoit kirjoitustani, jätit kuitenkin vastaamatta kysymykseeni:

"Qsaako muuten kukaan kertoa, miksi marjapoimijat ovat pääasiassa Thaimaasta ja Vietnamista, mutta ei Afrikasta ja Lähi-Idästä?  Miksi näin, onko kellään mitään ajatusta tästä asiasta?"

Vastannetko nyt?

Eivät marjanpoimijat ole sellaisen suunnattoman, häikäilemättömän riiston kohteena kuin propagandaduo Andersson - Koivulaakso sydäntä väräjävästi kuvasivat.  Noiden vassareitten henkilökohtaiseen nosteeseen tähtäämä propaganda kyllä hölmöimpiin ja asiaa mitenkään tuntemattomiin kyllä uppoaakin.  Oman näköjään suuren huolen aiheesi boldasin ylle, ja siltä teemalta ehdotakin kaikille niille, joita asia moraalisesti järkyttää:

Perustakaa Reilun Kaupan Marjat, että saa riistokapitalisti luun kurkkuunsa, jollei vallan jauhoja suuhunsa.  Peli on avointa, kilpailu vapaata, joten kitinän ja valittamisen sijasta olisi nyt mahdollisuus tehdä jotain ihan oikeaa asian eteen. Kuka tahansa voi perustaa marjanpoimintayrityksen ja eikun rikastumaan ja rikastuttamaan.  Luulisi Afrikasta ja Lähi-Idästä löytyvän kultaisia käsiä marjojenkin poimintaan, että ei kun vaan yrityksen perustamiseen.

Jostain syystä kuitenkin vaikuttaa asiantuntematon itkeminen olevan suuremmassa suosiossa kuin todelliset teot.  Mutta niinhän se tietysti aina ja kaikessa on;  kapitalisti riistää, eikä oo kototutettu oikein ja liian vähän on rahaakin kipattu, itk-itk, sniff-nyyh!

Näin on marjat!
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

nollatoleranssi

Quote from: far angst on 25.07.2014, 17:17:09
Samat porukat tulevat samoille yrittäjille vuosi toisensa jälkeen. Tulisivatko, jos tulisi vain takkiin?  Kaiken lisäksi marjanpoimintayritys ei saa ryhmäviisumia, ellei asiat ja velvollisuudet ole hoidettu asianmukaisesti.  Velvollisuuksia on mm. asunnon ja ravinnon järjestäminen, huolen pitäminen siitä, että poimijoilla on asianmukainen vakuutusturva ja että poimijat saavat rahansa.  Yliveloittaminen asunnosta, kuljetuksista tai ruoasta tai muu häikäilemättömyys automaattisesti tilttaa seuraavan vuoden viisumit.

Ryhmämajoituksistakin (useita henkilöitä) otetaan yli 300€/kk vuokria (samoja hintoja mitä Suomessa yksiöistä ympäri Suomea). Siihen päälle päivittäiset bensa ja ruokakulut (n. 20€). Tuohon päälle itse ostetut lentoliput. Kaikki kulut korvataan marjayrittäjille marjatuloina, joten käytännössä heille se on todella loistavaa bisnestä. Hinnan voikin periaatteessa kertoa 2-3:lla, koska se voitto otetaan marjojen myynnillä.

Samat porukat tulevat samoille marjayrittäjille vuosi toisensa jälkeen, koska Thaimaan tulotaso on matala ja aina sieltä monikin saa sen tonnin-pari tonnia, joka on Thaimaassa kova raha.

Onhan tuo aika häikäilemätöntä toimintaa, mutta tietysti kannattavaa, että edes joku kerää ne marjat jalostusbisnestä varten.

QuoteVaikka muuten kommentoit kirjoitustani, jätit kuitenkin vastaamatta kysymykseeni:

"Qsaako muuten kukaan kertoa, miksi marjapoimijat ovat pääasiassa Thaimaasta ja Vietnamista, mutta ei Afrikasta ja Lähi-Idästä?  Miksi näin, onko kellään mitään ajatusta tästä asiasta?"

Vastannetko nyt?

Thaimaalaiset ja vietnamilaiset ovat tottuneet koviin hommiin ja marjojen keräys on oikeasti kovaa hommaa kun sitä tekee yli 10h/päivässä minipalkalla ja omalla riskillä. Heidän kulttuurinsa vaikuttaa myös suosivan kovia duunareita. Heille se on tietysti parhaimmillaan loistobisnestä verrattuna oman maan tuloihin. Sen takia onkin ihme, ettei thaimaalaisia käytetä esim. mansikanpoiminnassa, joka olisi heille paljon tuottavampaa. Tuohon taitaa löytyä tekijöitä lähempääkin...

Afrikkalaisille toiminta olisi vähintään yhtä kannattavaa, mutta kulttuuri on täysin erilainen, samoin romanialaisille. Lähi-Idästä on vaikeaa sanoa, koska sieltä löytyy maailman rikkaimpiakin valtioita.

Quote from: far angst on 25.07.2014, 17:17:09
Eivät marjanpoimijat ole sellaisen suunnattoman, häikäilemättömän riiston kohteena kuin propagandaduo Andersson - Koivulaakso sydäntä väräjävästi kuvasivat.  Noiden vassareitten henkilökohtaiseen nosteeseen tähtäämä propaganda kyllä hölmöimpiin ja asiaa mitenkään tuntemattomiin kyllä uppoaakin.

Kyllä he ovat riiston kohteena, mutta samalla se hyödyttää suomalaista bisnestä. Alipalkatut rakennnusmiehet ovat ongelma, koska he vievät suomalaisilta hommat. Alipalkatut marjanpoimijat eivät ole periaatteessa ongelma, koska he ovat eduksi Suomen taloudelle. Jos samoja palkkoja mitä tarjotaan thaimaalaisille marjanpoimijoille, samoilla ehdoilla, alettaisiin tarjoamaan suomalaisilla työpaikoilla, niin kyseinen firman johtaja olisi seuraavana päivänä pidätetty ja toiminta lopetettu.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

far angst

Quote from: nollatoleranssi on 25.07.2014, 18:00:32,,,,,,,,Kyllä he ovat riiston kohteena, mutta samalla se hyödyttää suomalaista bisnestä. Alipalkatut rakennnusmiehet ovat ongelma, koska he vievät suomalaisilta hommat. Alipalkatut marjanpoimijat eivät ole periaatteessa ongelma, koska he ovat eduksi Suomen taloudelle. Jos samoja palkkoja mitä tarjotaan thaimaalaisille marjanpoimijoille, samoilla ehdoilla, alettaisiin tarjoamaan suomalaisilla työpaikoilla, niin kyseinen firman johtaja olisi seuraavana päivänä pidätetty ja toiminta lopetettu.

Koska noin selkeästi näet thaimaalaisten olevan riiston kohteena ja toisaalta taas kun kertomasi mukaan tuo marjabusiness on oikea rahasampo, miksi et sitten valittamisen sijasta perusta Reilun Marjan Poimintafirmaa?   

Tämä on se happokoe, jolla huvikseen ja hyvyyttään valittajat erotetaan toimijoista.  Jos kitinän sijasta ihan oikeasti joutuisi itse ottamaan riskiä, olisivat sitten tietysti laskelmat muuta kuin mutua.   Valittajia on aina ja kaikessa enemmän kuin toimijoita.

Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

Blanc73

QuoteMoni thaimaalaisista marjanpoimijoista osaa kuitenkin pelkästään thai-kieltä. Osa voi olla myös luku- tai kirjoitustaidottomia.
Tulkkauspalvelut valden piikkiin. Tottakai.  Opetetaanko nämä samalla myös kirjoittamaan ja lukemaan? Onhan meillä varaa....
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

JJohannes

Kerrankin kun on joku ryhmä, joka tuottaisi edes hieman verotuloja niin heidänkin panoksensa käännetään byrokraattien toimesta miinusmerkkiseksi.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

far angst

Jokaisella marjanpoimijaporukalla on omasta takaa kaveri, joka on tulkki, yhteyshenkilö Suomen lähetystöön, Thaimaan (Vietnamin) työministeriöön ja joka toimii ryhmänjohtajana Suomessa.  Hätäiset hommat saadaan aina hoidettua puhelimella, kun niin tarvitaan.  Tulkkia siis ei ole tarvittu ja hommat on hoidettu.  Olisi parempi ja halvempaa kaikille, jos tulkkaus olisi ryhmäviisumin saajan velvollisuus järjestää.

Nyt taas järjestetään mamuteollisuuteen ylimääräisiä virka- ja työpaikkoja, joita ihan oikeasti ei tarvita.  Kaiken kaikkiaan on täysin älytöntä, että Suomea rasitetaan aivan järjettömällä tulkkiarmeijalla ja lisäksi kummallisilla äidinkielillä - ja tietenkin uskonnoilla - koulussa. 

Muuten, silloin kun suomalaisia houkuttelemalla houkuteltiin Ruotsiin töihin, tulkin hommasi ja maksoi työnantaja tai ihminen itse. Niinpä kaksikielisiltä suomalaisilta ei Reenattu loppunut, kun kaverille käytiin tulkkaamassa milloin mitäkin.  Eikä Svea-Mamma järjestänyt tulkkeja, ei kouluopetusta suomeksi eikä esim. ortodokseille uskonnonopetusta.

Niin,  onhan ne suomalaisetkin menneet ulkomaille töihin ja eläneet maassa maan tavalla.
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

Roope

QuoteThai-poimijat vaativat korvauksia - raivostunut mies takoi autoihin lommoja

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden mukaan mies löi auton konepeltiä nyrkillä.
Marjanpoiminnasta leimahti riita Kainuun Sotkamossa lauantaina.

Oulun poliisin mukaan välikohtaus syntyi, kun kaksi thaimaalaisten marjanpoimijoiden autoa ajoi sotkamolaisen miehen pihatielle.

Mies ei halunnut marjastajia pihalleen ja tukki tien. Hän meni seisomaan autojen eteen ja huitoi heitä poistumaan.

Toisen auton kuljettaja onnistui peruuttamaan auton ja perävaunun noin 150 metrin matkan tien risteykseen.

Toiselta kuskilta peruutus peräkärryn kanssa ei sujunut, ja sotkamolainen mies kävi irrottamassa peräkärryn vetokoukusta.

Tämän jälkeen thaimaalaiset työnsivät peräkärryn kääntöpaikalle, josta he jatkoivat matkaansa.

Marjanpoimijoiden mukaan kumpaankin autoon tuli pieniä vaurioita, koska mies löi konepelteihin nyrkillä ja paiskasi toisen auton oven kiinni kovalla voimalla.

Thaimaalaisten asioita Suomessa hoitavat vaativat korvauksia autojen vahingoista sekä marjanpoimijoille aiheutuneesta tulojen menetyksestä.

Poliisi tutkii asiaa lievänä vahingontekona.
Ilta-Sanomat 18.8.2014

Mikähän taho tämä "thaimaalaisten asioita Suomessa hoitavat", joka vaatii "korvauksia (..) marjanpoimijoille aiheutuneesta tulojen menetyksestä", on? Vasemmistonuoret ja Ville Hoikkala?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nollatoleranssi

^
Mielestäni näissä tapauksissa kannattaisi suomalaistenkin pitää maltti päällä. Eivät varmaan tahallaan ajaneet pihatielle.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Khalifatta

Jos joku on noin herkkä pihatiestänsä, niin puomi (ja kyltti) olisi hoitanut homman ilman rähinöitä. Ja ilman IS:n etusivulööppejä suomalaisten (oletetusta) rasseilusta...
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Tabula Rasa

Quote from: nollatoleranssi on 18.08.2014, 20:29:16
^
Mielestäni näissä tapauksissa kannattaisi suomalaistenkin pitää maltti päällä. Eivät varmaan tahallaan ajaneet pihatielle.

Mitä täälläpäin on huomattu niin ranteenvahvuinen ketju tien poikki vyön korkeudella ei ole kyllin selkeä merkki yksityistiestä. Halot vähenevät kummasti jos ne jättää ulkosalle kuivamaan. Olkoot mistä hyvänsä niin tietävät huutia jos sattuvat samaan aikaan paikalle.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''