News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-07-22 VanSa kolumni: Mamuilu avartaa (suomalaismamu Ruotsissa)

Started by skrabb, 22.07.2014, 17:47:37

Previous topic - Next topic

skrabb

QuoteMamuilu avartaa

Jokaisen pitäisi joskus kokeilla, millaista on olla maahanmuuttaja tai kansankielisesti mamu.
Itse hain mamukokemukseni Ruotsista, jossa ulkopuolisen leima lyötiin otsaan päivittäin. Minua kohdeltiin mamuna esimerkiksi lääkärissä, jossa epäiltiin, etten pysty maksamaan lääkärikulujani. Bonuskortin hankinta tyssäsi siihen, ettei minulla ollut maan sosiaaliturvatunnusta. Ulkopuolisuuden tunne käveli vastaan myös silloin, kun joku kuittaili kielivirheistäni tai suomalaisesta murteestani.

Vaikka en Ruotsissa joutunut pilkan kohteeksi ihon värin perusteella, puhe "finnjävlareista" ja kännikansasta tuntui paikoin todella loukkaavalta.

Mamuna törmää päivittäin tilanteisiin, jossa ihmiset pitävät tyhmänä vain sen vuoksi, että et ymmärrä, mitä joku sanoo tai siksi, että puhut kieltä murtaen tai hassulla aksentilla. Ei tarvitse kauaakaan olla mamu ymmärtääkseen, että ihmisen kielitaito ja älykkyysosamäärä eivät ole sama asia, vaikka maasta riippumatta hyvin moni kantaväestöstä vetääkin yhtäsuuruusmerkin näiden asioiden välille.

Miksikö mamukokemus olisi paikallaan ihan jokaiselle? Siksi että Suomessa vihan ja epäluulojen määrä ulkomaalaisia kohtaan alkaa saada paikoin jo pelottavat mittasuhteet.

Rasismi kukkii räikeästi esimerkiksi netin keskustelupalstoilla. Uskon, että kaikkein asiattomimmat ählämi ja ryssä -kommentit jäisivät kirjoittamatta, jos tämä Kalle Kommentoija tietäisi yhtään, mitä on integroitua uuteen maahan ja olla yhteiskunnasta pihalla kuin lintulauta.

Suomalaisena mamuna on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että jos ulkomailla oleskelu käy ylitsepääsemättömäksi, aina voi palata Suomeen hyvinvointivaltion syleilyyn. Kaikille mamuille kotimaahan paluu ei kuitenkaan ole vaihtoehto.

Matkailu avartaa , mutta vasta pidempi oleskelu vieraassa massa auttaa ymmärtämään, kuinka raskasta on rakentaa elämä uuteen maahan ja kulttuuriin.

Kalle Kommentoija polttaa nyt hihansa, ja vaatii muutaman voimasanan saattelemana lopettamaan mamujen hyysäämisen. Ei sitä hyysäystä tarvita, vaan vähän vähemmän ahdasmielisyyttä.

Emmakaisa Jokiniemi
http://www.vantaansanomat.fi/blogi/228469-mamuilu-avartaa
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.


vastauslähetys

Quote from: skrabb on 22.07.2014, 17:47:37
Mamuilu avartaa

Jokaisen pitäisi joskus kokeilla, millaista on olla maahanmuuttaja tai kansankielisesti mamu.
Miksi
QuoteMamuna törmää päivittäin tilanteisiin, jossa ihmiset pitävät tyhmänä
Toisille tämä on tuttua ihan sellaisista paikoista kuin yläaste tai lukio. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen kyllästyneenä katsonut toista päin miettien: "luuletko, että olen niin imbesilli, etten tajua, kun sinä siinä nyt virnuillen veetuilet päin naamaa?"
QuoteMiksikö mamukokemus olisi paikallaan ihan jokaiselle? Siksi että Suomessa vihan ja epäluulojen määrä ulkomaalaisia kohtaan alkaa saada paikoin jo pelottavat mittasuhteet esimerkiksi netin keskustelupalstoilla.
Sen koneen saa kiinni semmoisesta virtanapista.
QuoteUskon, että kaikkein asiattomimmat ählämi ja ryssä -kommentit jäisivät kirjoittamatta, jos tämä Kalle Kommentoija tietäisi yhtään, mitä on integroitua uuteen maahan ja olla yhteiskunnasta pihalla kuin lintulauta.
Kalle voisi senkin jälkeen ihmetellä, miksi pitää hankkiutua toiselle puolen maailmaa olemaan pihalla.

Korjasin lainaukset, koska koko viesti oli pelkkää lainausta.
"aivoja... uusia aivoja..."

skrabb

Omaan silmääni pisti tämä:
QuoteSuomalaisena mamuna on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että jos ulkomailla oleskelu käy ylitsepääsemättömäksi, aina voi palata Suomeen hyvinvointivaltion syleilyyn. Kaikille mamuille kotimaahan paluu ei kuitenkaan ole vaihtoehto.

Itse olisin käyttänyt mahdollista-verbiä vaihtoehdon sijaan.
Ei kai se isolle osalle mamuista olekaan mikään vaihtoehto lähteä Suomen hyvinvointivaltion syleilystä ja palata kotimaihinsa, kun tänne on itsensä saanut kelpoteltua.
Vaikka se olisikin mahdollista, kun lähtö-/kotimaissaan voi mm. lomailla ja niihin voi myös jälkeläisensä lähettää oppimaan kulttuuria  :roll:

boldaus oma
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Elemosina

Hohhoijaa.

On mamuiltu ja sentään vähän eksoottisemmassa paikassa kuin Ruotsissa.
Mamuilu avartaa mutta muullakin tavalla kuin mitä kolumnin tekijä tuossa kirjoittaa.
Sitä näkee selvästi että kielenoppiminen auttaa yhteiskuntaan mukaan pääsyä. Sitä näkee selvästi että oma asenne auttaa yhteiskuntaan mukaan pääsyä. Ja se asenne ei ole "iik ja kääk, taas mä koin rasismia". Vaan eteenpäin turhista kitisemättä, omalla käyttäytymisellä esimerkkiä näyttäen.

Samalla kun mamuilee, näkee myös miten toiset mamut toimivat. Sitä näkee selvästi että tietyt mamujoukkiot ovat maassa ainoastaan käyttääkseen hyväksi kyseisen maan hövelejä mekanismeja. Sitä näkee selvästi että rikollisuus kukoistaa tiettyjen mamujoukkojen keskuudessa huomattavasti yleisemmin. Sitä oppii että mamuissa on eroja. Ja fiksut paikalliset sen tajuavat myös.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Kommentaattori

Omakohtainen mamukokemus oikein Ruotsista! VAU! Onneksi olkoon Emmakaisa, sait minut kirjoittamaan jo melkein kymmenennen viestin Hommaan. Miten tämä avautuminen liittyi oikeastaan mitenkään mamu-kokemuksiin?
Suomalainen nainen/tyttö lähtee Ruotsiin ja kokee siellä rasismia(TJMSP)!?!?
Jos Suomalaista pidetään Ruotsissa tyhmänä, niin toden näköisesti tämä on tyh...eiku rasismin uhri. Jos ei osaa kieltä hyvin, niin on kielitaidot...eiku rasismin uhri. Ja vielä valkoisena(?) Suomalaisena. Voi tsiisus!

P.S. Anteeksi rasistinen viestini!

Eino P. Keravalta

QuoteMamuilu avartaa

Kyllähän Suomeen kohdistunut mamuilu on avartanut ainakin suomalaisten lompakoita.

QuoteJokaisen pitäisi joskus kokeilla, millaista on olla maahanmuuttaja tai kansankielisesti mamu.

Olen kuullut suvakkien väittävän, että kaikki suomalaisetkin ovat mamuja.

QuoteItse hain mamukokemukseni Ruotsista, jossa ulkopuolisen leima lyötiin otsaan päivittäin.

Mitä sitten? Sinähän tosiasiallisesti olit ulkopuolinen!

QuoteMinua kohdeltiin mamuna esimerkiksi lääkärissä, jossa epäiltiin, etten pysty maksamaan lääkärikulujani.

Johtuu varmaan siitä, että ruotsalaiset ovat havainneet, että heidän maansa on täynnä persaukisia mamuja, jotka haluavat hyötyä Ruotsin palveluista.

QuoteBonuskortin hankinta tyssäsi siihen, ettei minulla ollut maan sosiaaliturvatunnusta.

Jos sinulla ei ole maan sosiaaliturvatunnusta, sinulla ei ole maan sosiaaliturvatunnusta.

QuoteUlkopuolisuuden tunne käveli vastaan myös silloin, kun joku kuittaili kielivirheistäni tai suomalaisesta murteestani.

Ulkopuoliselle tuli ulkopuolisuuden tunne? No voi hellanlettas sentään! Sitten vain takaisin kotiin, jollei kestä tai jaksa..

QuoteVaikka en Ruotsissa joutunut pilkan kohteeksi ihon värin perusteella, puhe "finnjävlareista" ja kännikansasta tuntui paikoin todella loukkaavalta.

Yritä nyt ymmärtää, että suomalaisten kännimaineeseen on ihan oikeasti syynsä. Jokaisella mamuryhmällä on maineensa, joka perustuu tavallisesti enemmän tai vähemmän todellisiin taipumuksiin. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ottaa henkilökohtaisesti.

QuoteMamuna törmää päivittäin tilanteisiin, jossa ihmiset pitävät tyhmänä vain sen vuoksi, että et ymmärrä, mitä joku sanoo tai siksi, että puhut kieltä murtaen tai hassulla aksentilla.

Mitä merkitystä sillä on, jos joku pitää sinua tyhmänä? Onko itsetuntosi todella kiinni jonkun tuntemattoman, heikolla itsetunnolla varustetun ihmisen hyväksynnästä? Kasvahan aikuiseksi!

QuoteEi tarvitse kauaakaan olla mamu ymmärtääkseen, että ihmisen kielitaito ja älykkyysosamäärä eivät ole sama asia, vaikka maasta riippumatta hyvin moni kantaväestöstä vetääkin yhtäsuuruusmerkin näiden asioiden välille.

Olen seurannut maahanmuuttokriittistä keskustelua reilut 10 vuotta enkä ole ikinä kuullut kenenkään vetävän yhtäläisyysmerkkejä kielitaidon ja älykkyyden välille. Taidat nyt vain kuvitella omiasi.

QuoteSuomessa vihan ja epäluulojen määrä ulkomaalaisia kohtaan alkaa saada paikoin jo pelottavat mittasuhteet.

Tuskin missään suhtaudutaan ulkomaalaisiin sellaisella nöyryydellä, palvonnalla ja itsekriittisyydellä kuin Suomessa. Viha on erittäin harvinaista ja sikäli kuin esimerkiksi rasistisia pahoinpitelyitä tapahtuu, tavallisesti kohteena ovat suomalaiset ja syyllisinä maahanmuuttajat. Jos joiltakin osin maahanmuuttajiin tai tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin suhtaudutaankin karsaasti, se johtuu 99-prosenttisesti kyseisten ryhmien omasta, törkeästä käytöksestä ja haluttomuudesta sopeutua suomalaiseen arvomaailmaan.

QuoteUskon, että kaikkein asiattomimmat ählämi ja ryssä -kommentit jäisivät kirjoittamatta, jos tämä Kalle Kommentoija tietäisi yhtään, mitä on integroitua uuteen maahan

Valitettavasti moni maahanmuuttajakaan ei tiedä, millaista on integroitua uuteen maahan. Voisivat joskus vaikka kokeilla, niin vastaanotto voisi olla parempi..

QuoteSuomalaisena mamuna on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että jos ulkomailla oleskelu käy ylitsepääsemättömäksi, aina voi palata Suomeen hyvinvointivaltion syleilyyn. Kaikille mamuille kotimaahan paluu ei kuitenkaan ole vaihtoehto.

Hyvin moni Suomesta "turvaa hakenut" lomailee säännöllisesti kotimaassaan. Ja jos kotimaahan ei voikaan poikkeustapauksessa mennä ja Suomi tympii, maailmassa on vielä parisataa muuta maata, jossa kokeilla onneaan.

Quote..vasta pidempi oleskelu vieraassa massa auttaa ymmärtämään, kuinka raskasta on rakentaa elämä uuteen maahan ja kulttuuriin.

Ehkä sen "raskauden" vuoksi moni mamu ei viitsikään rakentaa elämäänsä uuteen maahan, vaan odottelee valmista joka käänteessä: ilmaista, modernia asuntoa meren rannalla, ilmaista rahaa joka kuukausi, ilmaista vaatetusta ja terveydenhuoltoa sekä kaikenlaisia tuettuja huvituksia.

QuoteKalle Kommentoija polttaa nyt hihansa, ja vaatii muutaman voimasanan saattelemana lopettamaan mamujen hyysäämisen. Ei sitä hyysäystä tarvita, vaan vähän vähemmän ahdasmielisyyttä.

Vai ei hyysäystä tarvita? Pannaanko taikaseinä kiinni ja mamut maksamaan itse elämisestään? Seuraavana päivänä meillä olisi varmasti 100 000 mamua repimässä kaduilla kurkkujamme auki.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Elcric12

Quote from: Eino P. Keravalta on 22.07.2014, 20:20:42
Mitä sitten? Sinähän tosiasiallisesti olit ulkopuolinen!

Ulkomailta tuleva on täysin eri käsite kuin (sosiaalisesti) ulkopuolinen.

Uuno Nuivanen

QuoteMamuna törmää päivittäin tilanteisiin, jossa ihmiset pitävät tyhmänä vain sen vuoksi, että et ymmärrä, mitä joku sanoo tai siksi, että puhut kieltä murtaen tai hassulla aksentilla.

Siinäpä huomasi ainakin, että riikinruotsi ja suomalainen pakkoruotsi ovat eri kieliä.

Koepotkupallo

Kyseessä ei ole oikea maahanmuuttaja vaan jonkinlainen vieralija. Turisti. Oikeilla maahanmuuttajilla on Personnummer, jonka saa muutamassa viikossa muuttoilmoituksen jälkeen. Ilman sitä ei oikein homma toimi Ruotsissa. Minulla on (oli) myös ruotsalainen tuntolevy, koska kaikki maahanmuuttajat (siis oikeat) ovat velvollisia osallistumaan tarvittaessa Ruotsin puolustamiseen kykyjensä mukaan. Aikoinaan oli myös Personkonto-niminen tili joka avattiin silloiseen Ruotsin postipankkiin automaattisesti kun Personnummer luotiin. Ruotslaiset ovat siinä mielessä fiksuja, että osasivat jo vuosikymmeniä sitten aavistaa, että vuosituhatluku vaihtuu datajärjestemissä. Siksipä numerossa on syntymävuosi ensimmäisenä.

Että jotain voin kertoa, kun olen aikaisemmin ollut. Sitaatti muistinvarainen.

Pakkoruotsi auttaa kyllä dokumenttien lukemisessa, mutta puheen ymmtämiseen menee tovi ja silloinkin vain paikallinen murre, joita ruotsissa on useita. Yleiskieli on edelleen vallitseva mediassa vaikka asiaa yritetään muuttaa.
Rehellinen lapinmies on myös yrittäjä-lakimies, varatuomari, suunnistaja, aloittaja, kenttäjuristi, juristi, auktorisoitu lakimies, varatuomari, juristi ja pelle.

Lemmy

- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Lemmy

Ja ihmiset ei pidä tyhmänä, kun ottaa selvää asiasta, ja opettelee mongerruksen. Mua on pidetty "paikallisena" Thessalonikissa vaikka Kreikassa on aikas vitun vähän natiiveja sinisilmäisiä blondeja. Et se on sopeutumiskyvystä kiinni.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Huscarl

QuoteUskon, että kaikkein asiattomimmat ählämi ja ryssä -kommentit jäisivät kirjoittamatta, jos tämä Kalle Kommentoija tietäisi yhtään, mitä on integroitua uuteen maahan ja olla yhteiskunnasta pihalla kuin lintulauta.

Jos änkeää toisten maahan ja on siellä sitten pihalla kuin lintulauta, eihän se kerro muusta kuin että
tuollainen henkilö on laiska, kyvytön ja avuton aivokääpiö joka ei viitsi opiskella kieltä, ei kykene ottamaan asioista ennalta selvää,
ei kykene ottamaan vastuuta omasta elämästään, ja jolta puuttuu kunnioitus isäntäkansaa kohtaan.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi hitossa sitä pitää tunkea toiseen maahan jos ei ole valmistautunut siihen etukäteen.
Nykypäivänä saa kaiken tarvittavan tiedon netistä, kaikilla mailla on mamufoorumeita joissa kyllä neuvotaan tulijoille kaikki
uuden maan omituisuudet ja kiemurat. Ja mitä kieleen tulee, minulle ei tulisi mieleenkään muuttaa vieraaseen maahan ennen kuin
olen opiskellut ko. maan kielen edes välttävälle tasolle, jotta pystyn kommunikoimaan ja aloittamaan saman tien integroitumisen.

Nämä muhametit sen sijaan tulee tänne täysin hoomoilasina, kieltä ei osata tippaakaan, mistään asioista ei ole viitsitty ottaa
selvää etukäteen, sitten jäädään omiin mamuporukoihin syrjäytymään ja elämään siivellä. Sitten ihmetellään kuinka suomalaiset on kylmiä
ja pitävät etäisyyttä. Varmaan ketään suomalaisia kiinnostaa tutustua johonkin random ählyyn, jonka kielitaito jumittaa tasolla:
"sina kaunis, onko poikaustava? ana pilu"

Edit: Lemmy ehtikin sanoa jo saman, mutta ytimekkäämmin

Siili

Quote from: Huscarl on 22.07.2014, 22:03:56
Ja mitä kieleen tulee, minulle ei tulisi mieleenkään muuttaa vieraaseen maahan ennen kuin
olen opiskellut ko. maan kielen edes välttävälle tasolle, jotta pystyn kommunikoimaan ja aloittamaan saman tien integroitumisen.

Monissa firmoissa konsernikieli on englanti, jolloin leipä voi irrota vieraassa maassa, vaikkei paikallista kieltä hallitsekaan.  En minä tällöin pidä niin suurena syntinä, jos paikallinen kieli ei heti luonnistukaan. 

Huscarl

Totta. Tosin tuollaiseen työympäristöön valikoituneet luonteet ovat yleensä jo lähtökohtaisestikin nopeasti sopeutuvia
ja vastuuntuntoisia persoonia, eivätkä uhriutujia, jotka valittavat elämän kovuutta Vantaan sanomissa.

nollatoleranssi

Hieman vastaavanlainen kirjoitus oli aikaisemmin HS:ssä. Siinä oli toimittaja lähtenyt seikkailemaan jonnekin Indonesian viidakkoon pankkikortin turvin ja pankkikortti ei käynytkään paikan päällä. Ei viitsinyt soittaa minnekkään, vaan jatkoi oleskeluaan alueella jutun mukaan viikon tai kuukauden verran. Oppi luottamaan matkansa aikana ihmisiin, vaikka olisi saattanut käydä huonomminkin huonolla tuurilla.

Tässä tapauksessa ruotsin kieltä osaava toimittaja oli tehnyt mamumatkan Ruotsiin ja sai siellä aikaan rasistista pilkkaa. Se siitä Ruotsi ihanuudesta.

Toisaalta liikkuisiko noita juttuja Ruotsissa, jos stereotypioita ei pidettäisi julkisesti yllä? Mikä on suomalaisen RKP-puolueen panos näiden stereotypioiden ylläpitämiseen Ruotsissa? Taitavat olla pelkkää mainosta puolueen agendalle.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Blanc73

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Eino P. Keravalta

Quote from: Blanc73 on 23.07.2014, 09:16:03
Olipas melkoinen huumoripläjäys.

Olihan se.

Valitettavasti naurumme lakkaa sinä hetkenä, kun tajuamme, että vastaavanlaisilla "argumenteilla" ja "älyllisyydellä" varustetut ihmiset päättävät maahanmuuttopolitiikastamme.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Uimakoulutettava

Quote from: skrabb on 22.07.2014, 17:47:37
QuoteMamuilu avartaa

Minua kohdeltiin mamuna esimerkiksi lääkärissä, jossa epäiltiin, etten pysty maksamaan lääkärikulujani. Bonuskortin hankinta tyssäsi siihen, ettei minulla ollut maan sosiaaliturvatunnusta.

Emmakaisa Jokiniemi
http://www.vantaansanomat.fi/blogi/228469-mamuilu-avartaa

"Mamukohtelulle" on tässä esitetty asialliset perusteet.

Sen perusteella, että Emmakaisa Jokiniemi on suomalainen, en katso hänen olevan oikeassa. Se olisi rasismia.

"Aikanaan suomalaisetkin lähtivät työnhakuun Ruotsiin" - mutta jos sikailivat siellä, niin vankila tai Suomi oli oikea osoite.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Uimakoulutettava

Quote from: Uimakoulutettava on 23.07.2014, 10:37:28
Quote from: skrabb on 22.07.2014, 17:47:37
QuoteMamuilu avartaa

Minua kohdeltiin mamuna esimerkiksi lääkärissä, jossa epäiltiin, etten pysty maksamaan lääkärikulujani. Bonuskortin hankinta tyssäsi siihen, ettei minulla ollut maan sosiaaliturvatunnusta.

Emmakaisa Jokiniemi
http://www.vantaansanomat.fi/blogi/228469-mamuilu-avartaa

"Mamukohtelulle" on tässä esitetty asialliset perusteet.

Sen perusteella, että Emmakaisa Jokiniemi on suomalainen, en katso hänen olevan oikeassa. Se olisi rasismia.

Historiallinen klassikkoargumentti kuullaan monista mokuttavista suista: "Aikanaan suomalaisetkin lähtivät työnhakuun Ruotsiin" - mutta jos sikailivat siellä, niin ensin vankila ja sitten Suomi oli kyllä ihan oikea osoite.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Teaparty

Quote from: Emmakaisa 6v.
Jokaisen pitäisi joskus kokeilla, millaista on olla maahanmuuttaja tai kansankielisesti mamu.

Ihan kivaa on ollut jo monta vuotta. Hyvä palkka, alhaiset verot, pitkä kesä eikä katkeroituneita vassariämmiä kitisemässä joka väliin. Pyllynpyyhkijätkin on aika hyvin tarhattu omiin kaupunginosiinsa, toki kalliiksi ne täälläkin tulevat.

Vähän tietysti välillä stressaa kun pitää olla itse vastuussa perheensä elatuksesta, mutta aina voi palata Suomeen elelemään sossun piikkiin. Ja suvaitsemattomat rasistinaapurit tietenkin häiritsevät, koska he eivät ole viitsineet opetella suomea.

Että ei muuta kuin lomanjatkoja Emmakaisalle sinne Ruotsiin ja toivotaan, että ruotsalaisetkin oppivat uimaan.

Lauttasaaren Emiiri

Jos Emmakaisa oli Ruotsissa töissä, hän saa paikallisen sosiaaliturvatunnuksen kävelemällä paikalliseen maistraattiin (tai mikä byroo siellä sen tekeekään)

Jos Emmakaisa oli siellä vain lyhytaikaisesti, oli hän turisti, eikä maahanmuuttaja. Eikä edes paperiton siirtolainen.
Onko falskia sitten sanoa, että edustan suomalaisia, jos en kuitenkaan halua puhua sellaisten puolesta, jotka elämästä vieraantuneina ajattelevat vain omaa napaansa, täyttävät vatsansa teollisesti kasvatetulla lihalla ja katsovat maailmaa televisiosta ja autonsa ratin takaa mukavasti istuen?
- Kimmo Helistö