Jaana Kivi: Blogissa toimittajan tollot eivät vääristele sanoja (gradu)

[Kemolitor]

Jaana Kivi
Blogissa toimittajan tollot eivät vääristele sanoja: sosiaalisen median vaikutuksia politiikan journalismiin ja uutisointiin
Journalistiikan pro gradu - tutkielma
Kevät 2014
Viestintätieteiden laitos
Jyväskylän yliopisto


Gradu ei nimen perusteella vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta, ajattelin että tämä on taas sitä some-jorinaa. Mutta ihan kiinnostavaksi työksi tämä paljastui. Tutkimusajanjaksona oli kaksi kovasti kohua julkisuudessa herättänyttä tapausta: Jussi Halla-ahon kirjoitus Kreikasta ja sotilasjuntasta sekä Helena Erosen blogikirjoitus ulkomaalaisten hihamerkeistä. Kirjoittaja analysoi näiden kirjoitusten vastaanottoa lehdistössä mutta myös yleisemmin juuri perussuomalaisiin kohdistunutta kirjoittelua.

TIIVISTELMÄ

Pro gradu-tutkielmani käsittelee ajankohtaista sosiaalista mediaa politiikan toimittajien uutena työkaluna. Sähköisen median vaatiman nopeuden ja sosiaalisen median mukaan tulon myötä toimittajien työskentelytavat ovat muuttuneet. Tutkielmallani pyrin selvittämään, miten toimitukset luovat politiikan uutisia sosiaalisesta mediasta, millaisia uutisia sosiaalisesta mediasta nostetaan ja miten politiikan toimitukset kokevat politiikan journalismin muuttuneen. Lisäksi tarkastelen diskurssianalyysin avulla sitä, millaisia nämä sosiaalisesta mediasta nostetut uutiset ovat. Lisäksi arvioin, kuinka sosiaalinen media ja verkkojournalismi ovat muuttaneet politiikan journalismia ja miten näiden tekijöiden yhteissumma vaikuttaa journalismin laatuun. Lähestyn tutkimuskysymystäni kvalitatiivisen eli laadullinen tutkimuksen näkökulmasta diskurssianalyysiä ja sisällönanalyysia apuna käyttäen. Tutkielmani tarkoituksena on havainnoillistaa sosiaalisen median ilmiötä osana politiikan journalismia.

Koska sosiaalinen media on tutkimusalustana hyvin laaja ja luonteeltaan jatkuvasti muuttuva, lähestyn sen vuoksi tutkimuskysymystäni laajasti ja avoimesti. Tutkielmani aineisto on kerätty verkkouutisista sekä politiikan toimittajien haastatteluista. Lähestyn verkkouutisista koostettua aineistoa diskurssianalyysin avulla. Haastatteluissa käytän tutkimusmetodina sisällönanalyysia. Haastattelujen avulla pyrin selvittämään miten toimitukset luovat politiikan uutisia sosiaalisesta mediasta, millaisia uutisia sosiaalisesta mediasta nostetaan ja miten politiikan toimitukset kokevat politiikan journalismin muuttuneen. Verkkoaineistoa tarkastelemalla pyrin selvittämään millaisia nämä sosiaalisesta mediasta nostetut uutiset ovat.

Oletukseni on, että sosiaalinen media on osaltaan vaikuttanut toimittajan työhön helpottavalla tavalla, mutta samalla se on lisännyt lähdekritiikittömyyttä ja skandaalihakuisuutta journalismissa. Lisäksi sosiaalinen media herättää kysymyksiä journalismin objektiivisuudesta ja riippumattomuudesta, sekä siitä, kuinka näitä arvoja tulisi tarkastella uudenlaisten työtapojen valossa, erityisesti politiikan journalismissa.

Koska sosiaalinen media on kaikkien ulottuvilla, se tuo julkisen poliittisen keskustelun lähemmäs kansaa ja lisää kansalaisten mahdollisuuksia osallistua keskusteluun. Näin olleen sosiaalinen media onkin ensimmäinen aidosti demokraattinen media. Tiedonvälityksen suhteen toimitukset, niin lehdistö kuin myös sähköinen media, ovat joutuneet käymään läpi muutoksen ajatusmaailmassaan ja toiminnassaan. Medialle tyypille ajattelumalli itsestään korvaamattomana tiedonvälittäjänä ja vallan vahtikoirana, on muuttumassa. Politiikan journalismi heijastaa tätä muutosprosessia vahvimmin ja selkeimmin.

Sosiaalisen median ilmiö osoittaa, kuinka yksittäisten poliitikkojen lausumia tuodaan julki heidän henkilökohtaisista näkökulmistaan. Näitä hyvin subjektiivisia poliittisia näkökulmia tuodaan nyt osaksi uutiskielen diskurssia herkemmin kuin aikaisemmin. Politiikan journalismi onkin ottanut suuren harppauksen henkilöitymispolitiikan suuntaan, jossa objektiivisuuden ja puoluepoliittisten linjausten kanssa saa olla erityisen tarkkana. Tutkimuksessa ilmenee varsin selkeästi, että poliitikot hyötyvän median huomiosta, ja siksi myös tarkoitushakuisesti haluavat aika ajoin provosoida mediaa.

Tutkimuksen avainsanastoa ovat: sosiaalinen media, blogi, Facebook, politiikka, politiikan uutinen, politiikan journalismi, puoluepolitiikka, henkilöpolitiikka, ideologia

Johdanto s. 4 - 6

s. 4: Monen poliitikon tai poliittisen vaikuttajan räväkkä kielenkäyttö on nostanut useita lööppejä ja herättänyt uudenlaista poliittista keskustelua. Se, onko keskustelu laadukasta, tai missä määrin sitä voidaan edes kutsua poliittiseksi asiakeskusteluksi, on sitten kokonaan toinen juttu. Viime vuosina tiedotusvälineiden julkisuuskriteerit ovat selkeästi viihteellistyneet. Viihteellistyminen koskee myös politiikan uutisten kriteerejä.

s. 5: Kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) kiteytti, miksi sosiaalinen media on poliitikoille niin tärkeä. Hirvisaari kertoi blogissaan valitsevansa tarkoin julkisuutensa väylät ja kirjoittavansa blogiin, "missä kukaan toimittajan tollo ei pääse vääristelemään sanomisiani". Blogissaan Hirvisaari kutsuu koko toimittajien ammattikuntaa koulukiusaajiksi ja verenhimoisiksi hyeenoiksi.

Uutisdiskurssiin sisäänrakennetut paradigmat ja normikäytänteet tulevat uuden eteen, kun toimittajat laitetaan tarkastelemaan opittuja merkityksiä uudelleen. Kaikki tämä näyttäytyy erityisen mielenkiintoisena juuri politiikan journalismissa: kuinka toimittajien omat puoluekannat, sekä mediatalojen sisäänrakennetut käytänteet reagoivat uusien objektiivisuus- ja riippumattomuuskäsitteiden alla. Jokainen mediatalo määrittää omat journalistiset diskurssinsa. Vaikka journalismin normien mukaisesti pyritään aina objektiivisuuteen ja riippumattomuuteen, yleensä niihin kuitenkin pyritään jokaisen mediatalon omien käytänteiden kautta.

s. 6: Isotaluksen mukaan, joskus 90-luvulla, media muuttui pelkästä politiikan raportoijan roolista entistä enemmän politiikan vaikuttajaksi.

Luku 1. Sosiaalisen median käsite ja paradigma s. 7 - 10

s. 8: Käsite sosiaalinen media alkoi vakiintua Suomessa samaan aikaan blogien ja Facebookin kanssa, ja nyt se tuntuu olevan esillä kaikkialla. Sosiaalisella medialla tarkoitetaan Internetissä yhteisöllisesti tuotettua ja jaettua mediasisältöä ja kaikkea siihen liittyvää.

Käsitteenä sosiaalinen media vakiintui Suomeen vasta vuonna 2006 ja sen vuoksi käsitteen määrittely on jäänyt melko vähäiselle huomiolle. Vuoteen 2010 mennessä Suomessa on tehty sosiaalista mediaa käsittelevää tutkimusta ainoastaan pro gradu -tasolla. Vuonna 2010 Facebook ylitti puolen miljardin käyttäjän rajan ja hakukone Google löysi lähes neljännes miljardia osumaa käsitteelle "social media".

Syksyllä 2010 lähes jokainen suomalainen alle 40- vuotias aikuinen on aktiivinen sosiaalisen median kuluttaja. Blogeja luki lähes joka toinen aikuinen ja noin 30 prosenttia kirjoitti keskustelupalstoille ja uutisryhmiin. Sosiaalisesta mediasta tuli Suomessa kansallismedia heti sen alkutaipaleella.

Tuo prosenttilukema kuulostaa vähän hurjalta, onkohan siihen otettu mukaan Facebookiin kirjoittaminen? Varsinkin jos huomioidaan, että uutisryhmät (sfnet ym.) ovat jo aika vähäisellä käytöllä, niin tuo 30 % tulisi keskustelupalstoille kirjoittamisesta. Tosin en ole aivan varma, onko keskustelupalsta sama asia kuin keskustelufoorumi.


Luku 2. Politiikan journalismin historia s. 10 - 18

s. 11: Eräänlaisena suurimpana politiikan journalismiin vaikuttaneena tekijänä voidaan pitää presidentti Urho Kekkosen terveyden tilan murenemista. Politiikan tutkija Ville Pernaan mukaan  presidentin vanheneminen ja Kekkosen terveydentilasta uutisointi aiheuttivat tiedotusvälineille ison trauman.

Uuden politiikan journalismin ajan symboliksi nousi Helsingin Sanomien politiikan toimittajien Lauantai-seura-nimimerkillä kirjoitettu teos "Tamminiemen pesänjakajat". Teoksessa Kekkosen seuraajaehdokkaat ruodittiin uudenlaiselle nykyjournalismille ominaisella tavalla eli julkisuuden henkilöinä kaikkine yksityiselämän luurankoineen

1980-luku voidaan nähdä eräänlaisena välietappina 1970-luvun poliitikkoja kunnioittavasta journalismista kohti 1990-luvun politiikan kulisseja kaatavaan journalismiin.

s. 13: Politiikan journalismi kuitenkin vapautui myöhemmin 1980-luvulla pakonomaisesta tarpeesta välittää kansalaisille poliitikon sanoma yhtä tarkasti ja kirjaimellisesti kuin poliitikko oli sen esittänyt. Tämä antoi toimittajille mahdollisuuden kirjoittaa aiemmasta poikkeavaa, uutta politiikan journalismia, joka saattoi sisältää myös poliitikkoa koskevaa kantaaottavaa tietoa.

Vuoden 1988 vaalien alla iltapäivälehtien sivut täyttyivät presidentinvaaliehdokkaita ylistävistä jutuista. Lämmin uusi konsensushenkisyys näkyi erityisesti Helsingin Sanomien tuon ajan uutisoinnissa. Presidenttiehdokkaita esiteltiin lehden sivuilla muun muassa heidän perhealbumiensa välityksellä ja ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen Helsingin Sanomat kuvaili jopa keskustapuolueen puheenjohtajaa Paavo Väyrystä myönteisesti. Helsingin Sanomien sävy kirjoittaa Väyrysestä oli tuolloin huomattavan erilainen kuin esimerkiksi seuraavien presidentinvaalien alla vuonna 1994, jolloin lehti kuvaili Väyrystä kovaksi, vallanhimoiseksi, kostonhaluiseksi, ylpeäksi ja pullollaan itseluottamusta olevaksi poliitikoksi

s. 15: 1990-luku oli pitkälti talouden aikakautta ja politiikan journalismiin liittyivät hyvin usein talous sekä raha. Tuona ajanjaksona useat rahankäryiset skandaalit ja ministerien erot siivittivät politiikan journalismia. Journalismin kannalta tuota ajanjaksoa voidaan kuvailla hyvin journalismin ihanteiden mukaiseksi. Toimittajat eri tahoilla tekivät työtä tutkivan journalismin nimissä, ja paljastivat useita tapauksia politiikan kulisseista.

s. 17: 1980-luvulla poliitikkojen eduskuntapuheita pidettiin pääosin heikkotasoisina. Iltapäivälehtien kirjoituksissa näkyi vahvasti huoli siitä, että eduskunnassa käytävän heikkotasoisen puhekulttuurin myötä todellinen poliittinen keskustelu jää syrjään. Positiivista palautetta lehdet antoivat ainoastaan valtiovarainministeri Erkki Liikaselle vuosina 1987 ja 1988, jolloin hänen puhetyyliään ylistettiin edistykselliseksi ja sen myötä maalailtiin poliittisen keskustelun "patojen murtumista".

1990-luvulla kansanedustajien poissaoloja, palkkauksia ja valiokuntamatkoja käsiteltiin hyökkäävään sävyyn. Entistä skandaalihakuisemmat otsikot saivat sijaa, ja etenkin kansanedustajien sopimaton ja epäeettinen käytös, puutteet tietotaidossa ja ammattiosaamisen kyseenalaistaminen yleistyivät. 1990-luvun alussa iltapäivälehdet syyttivät kansanedustajia välinpitämättömyydestä ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä kohtaan.

s. 18: Siinä missä 1980-luvulla kritiikki keskittyi hyvin kollektiivisesti kansanedustajien työskentelytapoihin, 1990-luvulla arvostelun huomio kiinnittyi pääosin sellaisiin asioihin, joilla ei ollut mitään tekemistä eduskunnassa työskentelyn kanssa.

Tämä luku jää vähän keskeneräiseksi ja huolimattomasti tehdyn oloiseksi. Oleellista olisi ollut minusta tarkastella, miten lehdet eri vuosikymmeninä ovat itse pyrkineet vaikuttamaan politiikkaan, millaisen roolin lehdet ovat ottaneet politiikan uutisoinnissa. Ehkä sellainen tarkastelu olisi kuulunut enemmänkin politiikan tutkimuksen alalle.


Luku 3. Politiikan uutisoinnin muutokset ja uutiskriteerit s. 19 - 26

s. 20: Normaalin objektiivisen journalismin ihanteen mukaan uutisessa huomioidaan kaikki näkökulmat ja usein nämä lähteet vieläpä laitetaan keskustelemaan keskenään. Tällaisen asetelman uskotaan antavan lopputuloksesta puolueettoman, reilun ja tasapainoisen vaikutelman.

s. 21: Ajan puutteen vuoksi verkkoon luodaan uutisia, joissa puolueettomuuden käsite on lähdekritiikin puutteen ja yksipuolisuuden vuoksi hyvin horjuva. Toimittaja saa nopeasti lausunnon ja kannanoton poliitikolta sosiaalisen median välityksellä, mutta muistettava olisi myös se, että sosiaalisessa mediassa eniten ääntä pitävät juuri ne kenellä on vahvin oma agenda ajettavana.

s. 23: Voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että 2000-luvun tiedotusvälineet ovat kritiikkinsä ansainneet. 2000-luvun politiikan journalismissa on puutteita, ja niistä on hyvä keskustella. Kritiikistä huolimatta on hyvä muistaa, että poliittisen journalismin muutos on monimutkainen prosessi, johon sisältyy hyviä ja huonoja jaksoja. 2000-luvulla politiikan journalismin ylläpitämät perinteiset ja konservatiiviset rajat ovat jossain määrin haalistuneet ja niin kutsutut hierarkiat ovat murtuneet.

s. 24: Politiikan muutokset vaikuttavat journalismiin, mutta myös journalismi itsessään vaikuttaa politiikkaan. Tutkijoiden mukaan journalismin on katsottu vaikuttavan suoraan poliittisiin toimintatapoihin kahdella tavalla. Ensinnäkin journalismi kontrolloi kansalaisten tietoutta politiikasta. Toisekseen, se määrittelee politiikan agendaa uudelleen sen mukaan, millainen kuva politiikasta halutaan antaa.

Nykyisessä politiikan journalismissa pyritään luomaan selkeitä vastakkainasetteluja sekä tuottamaan käsitystä hyvästä ja pahasta. Media pyrkii vetoamaan kansalaisten tunteisiin ja nokkelat toimittajat pyrkivät vakuuttamaan kansalaisia omien näkökulmiensa oivallisuudesta. Tätä kautta media yrittää saada kansalaiset joko omalle puollelleen tai mahdollisesti tietyn poliitikon puolelle.

s. 25: Kuitenkin jos mietitään jo lähtökohtaisesti ajatusta median välittämästä politiikan kuvasta, törmätään kriittiseen ajatukseen toimittajien subjektiivisten näkemysten vaikutuksista valintoihin. Ei liene mikään salaisuus, että moni asia jää uutisoimatta, tai että uutisointi värittyy toimittajien ja toimitusten omaksumien ideologisten diskurssien vuoksi.

s. 26: Osittain näin on varmasti jo käynytkin. Politiikan uutisointiin on sisällytetty paljon diskurssirakenteita, joita toimittajat eivät itsekään osaa enää kyseenalaistaa. Nämä merkitysrakenteet ja hierarkiat ovat niin syvällä yhteiskunnallisissa arvoissa, ettei journalismi itsessään edes uskalla niistä poiketa. Yksittäiset journalistit saattavat aika ajoin uskaltautua kyseenalaistamaan näitä uutisoinnin diskurssirakenteita ja kriittistä suhtautumista lähteisiin, mutta valtamedian yleinen ääni on yhä hyvin poliittista eliittiä puoltava.

Luku 4. Blogit osaksi politiikkaa s. 27 - 32

s. 28: Suomessa sosiaalinen media on tullut vaalikampanjointiin muutaman vuoden viiveellä verrattuna Yhdysvaltoihin. Vuoden 2011 eduskuntavaalien vaalikampanjoinnissa sosiaalisen median vaikutukset näkyivät vasta niin, että yli 40 prosenttia suomalaisista verkkokäyttäjistä oli rekisteröitynyt jonkin sosiaalisen mediapalvelun käyttäjäksi. Ensimmäinen sosiaalisen median nousu suomalaisessa vaalityössä nähtiin kuitenkin vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjoinnissa, jolloin blogeja oli 34 prosentilla ehdokkaista.

s. 30: Kansalaiselle perinteinen journalismi on näyttäytynyt monessa tapauksessa hyvin elitistisenä, koska perinteinen journalismi käyttää pääasiallisena lähteenään yhteiskunnallista eliittiä. Elitistinen perinteinen journalismi etäännyttää siis väistämättä kansalaisia yhteiskunnallisista päätöksentekoelimistä. Vaarana on ollut, että kansa näkee journalismin vallanpitäjien myötäilijänä: kritiikittömänä ja sinisilmäisenä yhteiskunnan järjestelmien jatkeena.

s. 32: Sosiaalinen media on ensimmäinen oikeasti demokraattinen media, jossa tieto ja sen jakaminen on kaikkien ulottuvilla. Aktiiviset kansalaisjournalistit ja bloggaajat laajentavat poliittista ilmapiiriä ja keskustelutannerta laajemmaksi, kuin mihin media yksinään pystyy. Vaikka tutkitusti perussuomalaisten vuoden 2011 vaalivoitto onkin tuonut mukaan räikeää populistista retoriikkaa, on se myös nostanut esiin uudenlaisia poliittisia ääniä niin oikealta kuin vastareaktiona myös vasemmalta laidalta. Lisäksi pitkään vallinnut konsensuksen tunne on väistynyt taka-alalle.

Luku 5. Tutkimusmetodit ja sovellus s. 33 - 41

s. 33: Sähköisen median vaatiman nopeuden ja sosiaalisen median mukaan tulon myötä toimittajien työskentelytavat ovat muuttuneet. Pro gradu-tutkielmani tarkoituksena on selventää, sosiaalisen median vaikutuksia toimittajien työskentelyyn. Oletukseni on, että sosiaalinen media on osaltaan vaikuttanut toimittajan työhön helpottavalla tavalla, mutta samalla se on mahdollisesti lisännyt lähdekritiikittömyyttä ja skandaalihakuisuutta. Sosiaalinen media journalistin työkaluna herättää mielenkiintoisia kysymyksiä journalismin objektiivisuudesta ja riippumattomuudesta, sekä siitä, kuinka näitä arvoja tulisi tarkastella uudenlaisten työtapojen valossa, erityisesti politiikan journalismissa. Tutkimus kysymykseni ovatkin: miten toimitukset luovat politiikan uutisia sosiaalisesta mediasta, millaisia uutisia sosiaalisesta mediasta nostetaan ja miten politiikan toimitukset kokevat politiikan journalismin muuttuneen. Pro gradu-tutkielmassani pyrin selvittämään diskurssianalyysin avulla millaisia nämä sosiaalisesta mediasta nostetut uutiset ovat ja sen jälkeen tarkastelen miten tutkimukseni tulokset tukevat oletustani lähdekritiikin vähenemisestä ja skandaalihakuisuuden lisääntymisestä.

s. 34: Haastattelujen avulla pyrin selvittämään miten toimitukset luovat politiikan uutisia sosiaalisesta mediasta, millaisia uutisia sosiaalisesta mediasta nostetaan ja miten politiikan toimitukset kokevat politiikan journalismin muuttuneen. Tutkimusta varten haastattelin yhden politiikan toimittajan Ilta-Sanomilta, Iltalehdeltä, Helsingin Sanomilta sekä Yleisradiolta. Pro gradu-tutkielmani pääpaino on kuitenkin verkkouutisten analyysissä.

Verkkouutisaineisto on kasattu iltapäivälehdistä sekä niin kutsutuista eliittiviestimistä. Eliittiviestimen määritelmä on löyhä ja perustuu median tutkijoiden havaintoihin tabloidisviestinten ja muiden viestinten, eli tässä yhteydessä eliittiviestinten, eroista. Tutkijat ovat havainneet, että tabloidiviestimet ottavat radikaalimmat lähteet selkeämmin esille ja antavat niiden agendalle enemmän näkyvyyttä. Eliittiviestimet sen sijaan mieluummin eivät suurentele asioita, ellei niiden yhteiskunnallinen merkitys nouse niin suureksi, että ne on pakko huomioida. Ero selittyy tutkijoiden mukaan lähinnä uutiskriteerien erilaisuudella.

Vaikka tämän tutkimuksen yhteydessä on epätarkkaa määritellä lähteet joko tabloidi- tai eliittiviestimiin, käytän tätä ajatusta kuitenkin pohjana kategorioimaan aineistoani. Tabloidiviestimiä tutkimuksessani edustavat iltapäivälehdet Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Eliittiviestinten roolia edustavat Helsingin Sanomat ja Yleisradio. Valikoin lähteeni siksi, koska ne tukevat oletustani politiikan journalismin muuttumisesta sensaatiohakuisempaan suuntaan. Valintani on perusteltua, koska näin saan aineistooni parhaan mahdollisen vertailukohdan. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on otanta viestinten verkkouutista vuosilta 2011–2012. Tutkimukseen on otettu politiikan uutisia 20 kustakin viestimestä. Aineistossa on yhteensä 80 uutista. Aineisto on kerätty uutisarkistoista tiettyjä hakusanoja apuna käyttäen. Aineiston keräsin hakusanoilla "kansanedustaja kirjoittaa blogissaan uutinen", "kansanedustaja Facebook uutinen" ja vuosiluku. Hain myös kansanedustajia nimeltä, esimerkiksi "Tuomioja kirjoittaa blogissaan uutinen". Haetut kansanedustajat valikoituivat blogiaktiivisuuden perusteella.

s. 36: Politiikan journalismia tutkiessa kiehtovinta on juuri uutisointiin piilotetut rakenteelliset merkitykset ja uutiskieleen normaaliksi tehdyt ideologiset diskurssit.

[Tosiasiallinen Nuiva]

Kiitoksia Kemolitor. Jäämme odottamaan viestiäsi luvuista 6 ja 7, sillä ne ovat mielestäni gradun kiinnostavin osa. Suosittelen kaikkia lukemaan ko. luvut. Niissä käsitellään runsaasti Halla-ahoa ja Hirvisaarta, ja mainitaanpa siellä eräs "äärioikeistolaiseksi profiloitunut (keskuskustelu) forumi".

[far angst]

Kiitoksia Kemolitorille oivasta linkistä ja analyysistä. 

Tuntuipa virkistävältä lukea objektiivisuuteen ja rehelliseen tiedottamiseen tähtäävää media-analyysiä.  Toivottavasti Jaana Kivisen pro gradu on uuden ajan ja hengen airut eikä vain harvinaiseksi jäävä tähdenlento – niin huikaiseva kuin se sellaisenakin on. 
Olisiko Jyväskylän laiva jo kääntymässä, vaikka sitten Tampereen vain punaisia kulkuvaloja näyttävä laho lotja vanhassa komennossa ja vanhaan malliin yhä edelleen kurssillaan kolistelee luottamuksen karikoihin?

Entisen painetun median suurkuluttajan on viimeinkin uskottava, että Pravda se on Helsinginkin Pravda, ja sen mukaan sitten kirjoittaa.  Mutta viimein on median luottamusaseman törkeä väärinkäyttö paljastunut Pihtiputaankin mummolle, ja aikaisempi lapsenusko painettuun sanaan on muuttunut aktiiviseksi hylkimiseksi.  Media, toimittajat ovat valehdelleet järjestelmällisesti ja tarkoitushakuisesti omaa agendaansa edistääkseen, miksi siihen sakkiin enää milloinkaan hetkeksikään luottaisi?
Parempi on olla omavarainen uutisten suhteen ja hakea tiedot netistä.  Media on jo niin kauan valehdellut, että tapa jo on toinen luonto. 

Noin se käy: Missä Suomen teollisuus on jo muuttanut muualle, siinä vain avuttomat ja osaamattomat enää tarvitsevat suomalaista mediaa.  Uutisetkin tuotetaan paremmin ja halvemmin ulkomailla. 

Että adjöötä sitten vaan.

[Deputy M]

Kiitoksia Kemolitor. Jäämme odottamaan viestiäsi luvuista 6 ja 7, sillä ne ovat mielestäni gradun kiinnostavin osa. Suosittelen kaikkia lukemaan ko. luvut. Niissä käsitellään runsaasti Halla-ahoa ja Hirvisaarta, ja mainitaanpa siellä eräs "äärioikeistolaiseksi profiloitunut (keskuskustelu) forumi".

Mielenkiintoinen gradu ja aika valaisevia uutisia nimenomaan Halliksesta, jonka "rikos" muistetaan mainita joka lävessä. Vaikka ei sitten rikosrekisterimerkintää tullutkaan. Mutta toimittajien "rikosrekisteri" muistaa, vaikka vähän puolueellisesti. mutta muistaa kuitenkin. En osaa kyllä saada Hommafoorumista oikeistolaiseksi profiloitunutta, en siis millään ilveellä. Taviksia, jotka kirjoittavat asioista, mitä ei valtamedia käsittele. Voi että.

[Kemolitor]

Luku 6. Tulosten analysointia s. 41 - 68

Kuten Tosiasiallinen Nuiva jo totesikin, tämä on koko gradun kiinnostavin osio. Kirjoittaja käy läpi Helsingin Sanomien, Yleisradion, Ilta-Sanomien ja Iltalehden politiikkaan liittyvää uutisointia yleisellä tasolla sekä nostaa esille tarkasteluajanjakson keskeisimpiä uutisia. Tämä luku kannattaa lukea kokonaan gradusta, jollei koko opinnäytetyötä jaksa lukea.

s. 42: Helsingin Sanomien kontekstianalyysissä havaitsin, että uutisaineistosta suurin osa, 78 prosenttia, oli suoria bloginostoja. Poliitikon Facebook -kirjoitusten pohjalta nostettuja uutisia oli 22 prosenttia aineistosta. Puolet aineistosta oli seurantauutisia johonkin meneillään olevaan poliittiseen debattiin. Seurannan kohteiksi päätyivät sosiaaliseen mediaan kirjoitetut provosoivat "älähdykset", joista eniten seurattuja olivat perussuomalaisten Jussi Halla-ahon Facebookiin kirjoitettu kommentti, jossa hän vertaa Kreikkaa sotilasjunttaan sekä kansanedustaja James Hirvisaaren avustaja Helena Erosen blogikirjoitus ulkomaalaisten hihamerkeistä. Puolueista eniten esillä oli perussuomalaiset ja perussuomalaisten puoluepolitiikka. Perussuomalaisuus näkyi 76 prosentissa aineistosta. Perussuomalaisista poliitikoista eniten esillä aineistossa olivat Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari sekä Hirvisaaren avustaja Helena Eronen. Muut puolueet eivät nousseet erityisesti esille aineistossa.

s. 43: Helsingin Sanomien aineistossa selkeästi asiapitoisia uutisia oli vain kolme. Kuitenkaan myöskään selkeästi kevyitä uutisia ei ollut sen enempää. Selkeästi objektiivisia uutisia oli neljännes. Sen sijaan huomioni kiinnittyi siihen, että hieman yli puolet aineiston uutisista oli selkeästi negatiivisia tai negatiivisesti poliitikon maineeseen vaikuttavia. Suurimmassa osassa uutisista uutiskynnys ylittyi kansanedustajan tai poliittisen toimijan toiminnan arvioinnilla tai poliitikon raflaavalla tai kyseenalaisella retoriikalla. Poliittiseen imagoon negatiivisesti vaikuttavien uutisten taustalla oli usein ideologista aggressiivisuutta, populistista retoriikkaa, äärioikeistolaisuuden korostusta sekä provokatiivisuutta. Peräti puolet aineiston uutisista sisälsi juuri näitä elementtejä. Lisäksi tässä aineiston puoliskossa ilmeni populistisesta retoriikasta ja provokaatiosta johtuvaa median tietynlaista provosoitumista. Kolmessa Halla-ahoa käsittelevässä uutisessa voidaan selkeästi olettaa, että Halla-ahon tarkoitus on ollut nimenomaan ärsyttää mediaa.

s. 44: Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Erosen "hihamerkkikohu-uutisoinnissa" näkyy paljon perussuomalaista ideologiaa sekä avointa media vastaan perussuomalaiset asettelua. Lisäksi tapaus toimii esimerkkinä siitä, kuinka poliittinen toimija verhoaa puheensa oman tyylilajinsa taakse. Eronen kirjoitti blogissaan muun muassa, että venäläiset pitäisi merkitä sirpillä ja vasaralla, muslimeilla voisi olla puolikuu, kambodzhalaisilla maamiina ja amerikkalaisilla hampurilainen. Helsingin Sanomien mukaan venäläinen talouslehti Kommersant ja uutistoimisto Interfax kertoivat, että kansanedustaja-avustajan blogikirjoitus oli julkaistu "nationalistisessa nettiportaalissa".

s. 45: Provokatiivisesta ja riippumattomasta omasta tyylilajista, sekä huumorilla peitellyn ideologian esiin tuomisesta oivana esimerkkinä on myös Halla-ahon vertaus Kreikasta sotilasjunttana. Tämä Facebookiin kirjoitettu vertaus voidaan tulkita joko ajattelemattomaksi möläytykseksi tai erittäin laskelmoiduksi ideologisella latauksella varustetuksi teoksi. Tässäkin tapauksessa Halla-aho vetoaa omaan tyyliinsä kirjoittaa, joten mikään taho ei voi estää hänen ideologiansa riippumatonta läpituontia yleisölle. Helsingin Sanomien uutisointi kertoo, että Halla-aho oli "oikeasti" (huomaa heittomerkit uutisessa) tarkoittanut, että poliittinen paine estää Kreikan hallitusta tekemästä toimia, joilla taloutta voitaisiin tasapainottaa. Uutinen kuitenkin kertoo Halla-ahon toimineen omien sanojensa mukaan "huonon arviointikyvyn alaisuudessa".

s. 46: Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahon radikaali kirjoittelu sosiaalisessa mediassa on poikinut tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaa. Tuomio tuli Halla-ahon aiemmasta Islam-vastaisesta Facebook-kirjoittelusta. Helsingin Sanomat uutisoi (HS, 09.06.2012: Tuomioja blogissaan: Soinin totuuden hetki) ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) kirjoittaneen blogissaan, että Timo Soinin kannattaisi tehdä pesäero puolueensa äärinationalistiseen ja rasistiseen siipeen. Tuomiojan mukaan Soinin totuuden hetki on nyt koittanut, kun korkein oikeus on antanut tuomionsa Jussi Halla-aholle tämän islam-vastaisesta Facebook-kirjoittelusta. Tuomiojan blogia siteerataan suoraan uutisessa: "Tämän voisi paremmin ymmärtää, jos Soini avoimesti hyväksyisi Halla-ahon mielipiteet, mutta nyt tämä näyttää vain vaaleihin valmistautuvan puoluejohtajan opportunistiselta heikkoudelta ja poliittisen moraalin vararikkojulistukselta". Uutiseen on nostettu suora lainaus blogista, jossa Tuomioja käyttää vahvaa retoriikkaa ja kovasanaisesti ja mediasta riippumattomasti ravistelee ja arvioi kansanedustaja toverinsa toimia.

s. 47: Perussuomalaisten kansanedustajien lisäksi myös SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner käyttää blogikirjoituksissaan ironiaa. Jungnerin blogikirjoitukset ylittävät Helsingin Sanomien uutiskynnyksen Jungnerin sanailun ansiosta. Tästä toimii esimerkkinä myös Jungnerin blogitekstistä nostettu uutinen "Saarakkala loukkasi Urpilaisen kunniaa" (HS, 03.06.2012). Uutisessa perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala arvostelee valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen toimia Bilderberg-kokouksen tiimoilta. Jungner kirjoittaa, että Urpilaiseen kohdistetut syytökset "valehtelusta" vaikuttavat rikoslain vastaiselta kunnianloukkaukselta. Uutinen huokuu Jungnerin mielipiteitä perussuomalaisista ja alta paistaa tarkoitus puhdistaa puoluetoverin ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mainetta.

s. 48: Tämä Jungnerin esimerkkiuutinen ei sinällään ole uutinen, ainoastaan kirjoitettua tekstiä, ja suoraa blogikirjoituksen lainausta. Jungnerin mielipide ja kannanotto asiaan ei sinällään vaikuta mihinkään eikä mielestäni vie asiaa eteenpäin. Kyseessä on enemminkin yksittäisen poliitikon kannanotto puoluetoverin toimien ulkopuoleiseen arvosteluun. Herää siis kysymys Helsingin Sanomien tarkoitusperistä nostaa uutiseksi kirjoitus, jonka sisällössä pääasiassa kritisoidaan perussuomalaisia ilman sen kummempaa uutisarvoa. Uutisessa kuitenkin sosiaaliseen mediaan kirjoitettavan tekstin riippumattomuus näkyy erityisesti kohdissa, joissa Jungner arvostelee perussuomalaisten toimia: Jungnerin vastahyökkäys on kovasanainen ja provosoiva. Teksti pyrkii vaikuttamaan SDP:n imagoon nostavasti ja perussuomalaisten imagoon negatiivisesti ja juuri sen seikan vuoksi toimittajan positio näkyy vahvasti jutussa. Toimittajan positio näkyy mielestäni erityisesti siinä, mitä juttuun on nostettu ja miksi se on ylipäänsä kirjoitettu.

s. 49: Seurannan kohteeksi Ylelläkin päätyi perussuomalaisten James Hirvisaaren avustajan aiheuttama hihamerkkikohu ja Halla-ahon kommentti Kreikan sotilasdiktatuurista. Vaikka Halla-ahon sotilasdiktatuurikommentti olikin päätynyt myös Ylellä seurantaan, sitä ei kuitenkaan käsitellä muuta kuin yhdessä aineiston uutisessa ja siinä hieman eri näkökulmasta. Ylipäänsä Jussi Halla-aho on esillä Ylen aineistossa vain kahdessa uutisessa ja toisessa vain välillisesti. Halla-ahon sotilasjuntta älähdys on esillä Ylen uutisessa, kun eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) ottaa kantaa suoralla haastattelulausunnolla Halla-ahon älähdykseen.

Ylen aineistossa puoluepoliittisen ideologian kirjo oli huomattavasti muuta aineistoa monipuolisempi. Eniten Ylen uutisissa peilattiin sosiaalidemokraattista ideologiaa sekä perussuomalaista ideologiaa. Molemmat ideologiat olivat selkeästi esillä kolmessa aineiston uutisessa. Vasemmistolainen ideologia sekä vihreiden ideologia näkyivät molemmat kahdessa aineiston uutisessa.

s. 50: Selkeästi objektiivisia uutisia, eli sellaisia, joissa on kuultu useampaa kuin yhtä tahoa ja joissa toimituksen omat tarkoitusperät eivät välity uutisessa, oli aineistosta 45 prosenttia.

Yleisradion verkkouutisointia tarkasteltaessa joutuu väistämättä pohtimaan myös Ylen roolia julkisena verovaroin toteutettuna palveluna. Ylen asema muihin aineiston medioihin nähden on poikkeuksellinen, sillä Ylen tarkoitusperiä määrittävät lakisääteiset tekijät. Yle joutuu väistämättä tarkastelemaan uutisointinsa objektiivisuutta, asiapitoisuutta sekä monipuolisuutta aivan eri tavoin kuin muut mediat. Siksi se, että Ylen aineistosta lähes puolet oli selkeästi objektiivisia uutisia, ei yllättänyt.

s. 51: Ylen uutisissa perussuomalaista ideologiaa ei viljellä samoin kuin aineiston muiden medioiden verkkouutisoinnissa. Perussuomalaisten äärioikeistolaisesta siivestä toki uutisissa puhutaan, mutta se tehdään hyvin korrektisti.

"Halla-aholaisuutta" ja perussuomalaisten äärioikeistolaista siipeä sivutaan myös uutisessa "Halla-aho jättää hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden" (YLE, 13.6.2012). Myös tähän uutiseen Yle on hakenut objektiivisuutta ottamalla mukaan muita tahoja. Tässä tapauksessa Yle on hakenut lisäarvoa uutiselle ottamalla siihen Eero Heinäluoman (sd.) kommentin täydennykseksi. Uutinen on mielenkiintoinen myös siksi, että siinä on käytetty äärioikeistolaiseksi profiloitunutta Homma-keskustelupalstaa lähteenä. Halla-aho oli kirjoittanut tiedotteen, jossa kertoo luopuvansa hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta, Homma-palstalle ja vasta sen jälkeen antanut tiedon medialle.

Tämä kohta jäi minulle epäselväksi. Lähdeviitettä ei tuossa kohdassa ole, joten jää avoimeksi, onko Homma kirjoittajan mielestä profiloitunut äärioikeistolaiseksi, onko asialle joku lähde vai onko kenties kyseessä ns. yleisesti tiedossa oleva asia.

s. 52: Ylen tehtäviin julkisena medialaitoksena kuuluu myös oman toimintansa arvioiminen. Yle uutisoi 21.5 omaa toimintaansa kriittisesti tarkastelevan uutisen otsikolla "Perussuomalaisten kansanedustaja aloitti Yle-boikotin". Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen aloitti Yle-boikotin ja uutisessa Immonen kertoo laittaneensa Yleisradion jäähylle, koska hänen mukaansa Yle harjoittaa systemaattista propagandaa perussuomalaisia vastaan.

s. 53: Ilta-Sanomien uutisaineistosta suurin osa, 80 prosenttia, oli blogikirjoitusten pohjalta nostettuja uutisia. Tästä määrästä 60 prosenttia oli täysin sanasta sanaan suoria ja riippumattomia bloginostoja. Facebook-kirjoitusten pohjalta aineistossa oli vain kaksi uutista. Aineistossa erityisesti huomioni kiinnittyi siihen, että Ilta-Sanomien uutisjutuista 45 prosenttia oli skandaalihakuisia. Raflaava ja skandaalihakuinen otsikko oli noin 40 prosentissa uutisjutuista. Kevyellä otteella kirjoitettuja uutisia oli lähes puolet aineistosta, eli yhdeksän kahdestakymmenestä. Sen sijaan asiapitoisia politiikan uutisia oli vain kolme.

Puolueista eniten esillä oli perussuomalaiset ja perussuomalainen ideologia näkyi selkeästi neljänneksessä uutista. Perussuomalaisuus kaikkiaan näkyi 47 prosentissa aineiston uutisista. Eniten uutisia nostettiin perussuomalaisten Jussi Halla-ahon kirjoitusten pohjalta. Neljännes kaikista aineiston uutisista käsitteli Jussi Halla-ahoa. Toiseksi eniten mainintoja oli Timo Soinilla (ps.) ja Paavo Väyrysellä (kesk.). Muita aineistossa esiin nousseita poliitikkoja oli Jutta Urpilainen (sd.), Mari Kiviniemi (kesk.), Osmo Soininvaara (vihr.), James Hirvisaari (ps.), Jani Toivola (vihr.), Teuvo Hakkarainen (ps.) sekä Olli Immonen (ps.). Muut puolueet eivät nousseet esiin uutisissa.

Aineistossa huomioni kiinnittyi siihen, että 45 prosenttia uutisista oli poliittiseen imagoon negatiivisesti vaikuttavia. Lisäksi täysin objektiiviseksi luokiteltavia uutisia oli vain prosentti. Objektiivisuudella tarkoitetaan tässä tapauksessa jälleen sitä, että uutisessa on kuultu useita eri lähteitä ja toimitukselliset tarkoitusperät eivät häiritse uutisen informaatioarvoa.

s. 54: Ilta-Sanomien aineisto antaa vaikutelman, että lehti seuraa tiettyjen kansanedustajien blogeja muita blogeja enemmän. Tarkoituksena lienee etsiä blogeista skandaalihakuisia ja raflaavia otsikoita. Jutustelunomaisuus ja kansantajuisuus ovat vallitsevia retoriikan keinoja Ilta-Sanomien uutisissa. Ilta-Sanomien aineistossa lähes puolessa hallitsee epäsuorasti tai suorasti perussuomalaisten ja median vastakkainasettelu.

s. 55: Uutisessa "Halla-aho hermostui: en muista tällaista kirjoittaneeni" (IS, 22.04.2011) on selkeä perussuomalaiset vastaan media asetelma ja nostan uutisen esimerkiksi sen vuoksi, koska uutisessa toimittajan positio näkyy mielenkiintoisella tavalla. Uutinen on kirjoitettu kysymys-vastaus asettelulla, jossa toimittaja tivaa Halla-ahon blogikirjoittelun tarkoitusperiä erittäin läpinäkyvästi. Uutisessa näkyy hyvin selvästi toimittajan omat skandaalihakuiset tarkoitusperät, eli Halla-ahon blogikirjoituksesta hiillostaminen ja sensaatiohakuisen otsikon metsästys. Uutisessa on mielenkiintoinen asettelu: Halla-ahon omien tarkoitusperien, eli perussuomalaisen ideologian ja maahanmuuttokriittisyyden esiin tuominen, sekä iltapäivälehden tarkoitusperät, eli skandaalihakuisuus ja raflaavan otsikon metsästys.

s. 56: Tunteiden täyteläinen uutinen on myös kansanedustaja Jani Toivolan (vihr.) kertomus siitä, kuinka hän näki WTC-tornien tuhon (IS, 11.09.2011). Toivola muisteli blogissaan kyseistä tapahtumaa, ja kirjoituksen pohjalta Ilta-Sanomat teki hyvin tunteisiin vetoavan uutisen: "Kyyneleet alkavat valua. Vasta nyt annan itseni käsittää mitä ympärilläni on tapahtunut"..."Itketti, enkä tiennyt minne mennä. Paikalle kokoontui joukoittain ihmisiä. Joku toi kitaran, ja lauloimme yhdessä ja poltimme kynttilöitä.". Herääkin kysymys, missä määrin uutinen on edes uutinen: pelkkä poliitikon tai kansanedustajan kokemus johonkin asiaan ei riitä siihen, että uutinen olisi politiikan uutinen. Uutisen vaikutus Jani Toivolan poliittiseen imagoon tosin on erittäin positiivinen. Koko uutinen on retoriikaltaan hyvin dramaattinen ja tunteisiin vetoava. Uutinen on kirjoitettu hyvin jutustelun omaisesti, ja jos sitä tarkastelee suhteessa lehden tarkoitusperiin, se on iltapäivälehdelle hyvin ominaista klikkaushakuista verkkojournalismia. Sosiaalisen median riippumattomuus näkyy erityisen selkeästi, koska koko uutinen on suoraa lainausta blogista.

s. 57: Iltalehden aineistosta peräti 87 prosenttia oli blogikirjoituksen pohjalta nostettuja uutisia. Näistä uutisista lähes kaikki oli suoria ja riippumattomia blogilainauksia. Facebook-kirjoitusten pohjalta nostettuja uutisia aineistossa oli vain neljä. Aineistosta yllättävän vähän, vain neljä uutista, oli lähtökohdiltaan skandaalihakuisia tai raflaavia. Näistäkin uutisista selkeästi ainoastaan yksi oli täysin tarkoituksellisesti skandaalihakuinen. Skandaalihakuisuus tai raflaavuus eivät yltäneet otsikkoon asti yhdessäkään aineiston uutisista. Asiapitoisia politiikan uutisia oli 47 prosenttia aineistosta ja kevyiksi luokiteltavia uutisia vain kaksi. Molemmat kevyet uutiset pyörivät aihepiiriltään Paavo Väyrysen (kesk.) vaalikampanjoinnin ympärillä.

s. 58: Kansanedustajan toimia arvioitiin blogitekstien välityksellä 25 prosentissa aineiston uutisista. Perussuomalainen ideologia näkyi selkeästi neljässä uutisessa, joissa käsiteltiin muun muassa Halla-ahon Facebook-sivuilla julkaistuja tappouhkauksia sekä Timo Soinin yritystä korjata perussuomalaisten poliittisia linjoja Jussi Halla-ahon möläytysten jäljiltä. Aineiston uutisista seurantauutisia oli niin ikään 25 prosenttia ja niissä seurattiin pääasiassa Halla-ahon Kreikan sotilasjuntta möläytystä sekä Halla-ahon kirjoittelun seurauksena saamaa oikeustuomiota. Selkeää perussuomalaiset vastaan media asetelmaa ei kuitenkaan aineistossa näkynyt kuin yhdessä uutisessa. Silmiinpistävää populistista retoriikkaa oli tuotu julki neljässä uutisessa. Vaikutus poliittiseen imagoon oli selkeästi negatiivinen kolmessa aineiston uutisessa ja suurin osa uutisista oli täysin neutraaleja. Huomion arvoista on mielestäni se, että ainoastaan yksi Iltalehden uutinen täytti objektiivisuuden määritelmän.

s. 62: Iltalehti uutisoi myös, että Halla-ahon Facebook-seinällä kirjoitellaan tappouhkauksia presidentti Tarja Haloselle (IL, 16.11.2011). Uutisen mukaan eräs mieshenkilö kirjoitti Halla-ahon Facebook-seinälle tekstiä, jossa muun muassa haukkui presidenttiä rajuin sanakääntein ja uhkaili tätä aseella. Uutisessa ilmenee, että Nurmijärven kunnanvaltuuston varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen Liisa Sirainen (ps.) oli myös kirjoittanut Halla-ahon Facebook-seinälle, että: "Halonen sopii saunan taakse".

Halla-ahon mukaan hänen Facebook-seinälleen tulee asiattomia kommentteja päivittäin. Uutisessa huokuu jälleen perussuomalainen äärioikeistolaisen ja maahanmuuttokriittisen siiven ideologia, sekä se millainen poliitikkojen kirjo mahtuu sanan "perussuomalaisuus" alle. Uutinen on sävyltään melko raflaava ja skandaalihakuinen, mutta nostaa kuitenkin esiin poliittisella kentällä vallitsevan epäkohdan: asiattoman poliittisen retoriikan. Tämänkään uutisen vaikutus perussuomalaisten puolueen poliittiseen imagoon kokonaisuudessaan ei voi olla muuta kuin negatiivinen.

s. 64: Haastatteluaineistoa tarkasteltaessa selvisi, että yhdellekään toimitukselle ei ole annettu erityistä ohjeistusta siitä, millaisia sosiaalisen median merkintöjä lainataan. Helsingin Sanomien mukaan lainaaminen on tapauskohtaista, ja jos poliitikko kirjoittaa blogissaan jotain, niin yleisesti katsotaan sen olevan selkeästi verrattavissa tiedotteeseen, jolloin merkintää voi siteerata tuosta noin vaan. Toisinaan taas Helsingin Sanomat on soittanut poliitikolle ja kysynyt erikseen saako merkintää lainata. Ylellä on käyty paljon keskustelua siitä, että sosiaalinen media on entistä tärkeämpi toimittajan työkalu ja sen pitäisi kuulua toimittajan velvollisuuksiin siinä missä muutkin keskustelut vaikuttajien kanssa. Yleltä, kuten muiltakin medioilta, kuitenkin puuttuu järjestelmällinen seuranta, mutta Ylen mukaan sellainen olisi hyvä hankkia. Myöskään Iltalehdellä ei ole systemaattista seurantaa, mutta on tiettyjä kiinnostavia poliitikkoja joiden kirjoituksia pidetään silmällä. Ilta- Sanomissa jokainen toimittaa saa tehdä seurannan omalla tavallaan. Tämä tulos vahvistaa ennakko-oletustani siitä, että yksittäisten toimittajien subjektiiviset valinnat vaikuttavat siihen, millaisia sosiaalisen median merkintöjä seurataan ja ketä poliitikkoja erityisesti seurataan.

Helsingin Sanomilla suurin osa merkinnöistä on koskettanut perussuomalaisia, eikä toimitus pidä tätä minään yllätyksenä. Lehti myöntää rehellisesti, että pääpaino on ollut perussuomalaispoliitikkojen niin kutsutuissa möläytyksissä.

s. 66: Iltalehden mukaan suurin osa merkinnöistä tehdyistä uutisista on erittäin kevyttä journalismia. Lehti myöntää tekevänsä otsikoita esimerkiksi jonkun perussuomalaisen älyttömistä möläytyksistä. Lehti pohtii, että aikaisemmin tällaisia mölinöitä tuskin olisi noteerattu uutisen arvoiseksi. Iltalehti uskaltaakin väittää, että politiikan journalismi on juuri tämän seikan vuoksi mennyt huonompaan suuntaan ja siitä on monessa tapauksessa tehty yhdentekevää mediasaastetta. Ilta-Sanomat ei oikein osannut vastata, millaisena politiikan journalismia toimitus kokee nämä merkintöjen pohjalta tehdyt uutiset.

s. 67: Yle mainitsee perussuomalaiset erityisenä ryhmänä, joka osaa käyttää sosiaalisen median valtaa hyvin hyväkseen. Ylen mukaan viimeistään eduskuntavaalien aikaan tapahtui käännekohta sosiaalisen median käytössä, silloin paatuneinkin toimittaja ymmärsi, että sosiaalinen media on sellainen, mitä kannattaa seurata. Kun toimittaja näkee jotain mielenkiintoista sosiaalisessa mediassa, ja varsinkin silloin, jos se liittyy mielenkiintoiseen henkilöön, niin sen perään lähdetään täysin voimin eikä siitä jalasta päästetä irti ennen kuin se on purtu poikki. Ylen mukaan se ei välttämättä ole skandaalihakuisuutta, mutta tapahtumien suurentelua se varmasti on.

Luku 7. Yhteenveto ja pohdinta s. 68 - 77

s. 68: Yleensä näillä mediapersoonilla oli erityisen vahva retoriikka ja oma ideologia ja agenda ajettavana. Tulokset osoittavat, että nämä persoonat myös usein saivat äänensä ja ideologiansa kuuluviin politiikan uutisissa. Näistä mainittakoon esimerkkeinä uutiset maahanmuuttokriittisyydestä.

s. 70: Erityisesti Helsingin Sanomat otti asiakseen seurata Halla-ahon "sotilasjunttaälähdystä" ja tämän lehti myös myöntää toimitukselle tehdyssä haastattelussa. Halla-aho onkin oiva esimerkki siitä kuinka blogikirjoitusten avoimuus saattaa pahimmillaan olla ristiriidassa poliittisen uskottavuuden kanssa. Noin muutenkin erityisesti perussuomalaisten kohdalla tutkimustuloksissa pätee persoonakeskeinen uutisointi, sillä puolue näyttää olevan täynnä persoonia, joiden puheisiin media jatkuvasti tarttuu. Tuloksissa ilmenee varsin selkeästi, että perussuomalaiset hyötyvät median huomiosta, ja kenties siksi haluavat tarkoitushakuisesti sosiaalisen median käytöksellään päätyä uutisiin. Kaikenlainen huomio mediassa vaikuttaa olevan perussuomalaisille keino tuoda omaa ideologiaansa hyvin voimakkaasti julki.

s. 71: Helsingin Sanomien aineisto osoitti mielestäni mielenkiintoisimpia havaintoja. Tutkimustulosten valossa voikin pohtia, missä määrin lehden uutisointi on mennyt perussuomalaisvastaisuuden puolelle. Helsingin Sanomien toimitus myönsi haastattelussa, että suurin osa uutisista on tehty juuri perussuomalaisista, eikä toimitus pidä sitä minään yllätyksenä. Lehti myöntää seuraavansa eniten puolueista juuri perussuomalaisia ja tulosten mukaan Helsingin Sanomien uutisoinnissa välittyy vahvasti negatiivisuus, joka on kytköksissä lehden perussuomalaisvastaiseen uutisointiin. Tulokset osoittavat, että Helsingin Sanomien uutisoinnissa uutisdiskurssin poliittinen värittyneisyys näkyy ideologisena aggressiivisuutena, populismina, äärioikeistolaisuuden korostamisena sekä provokatiivisuuden esiin nostamisena. Helsingin Sanomien lisäksi ainoastaan Ilta-Sanomat nosti vahvasti esiin näitä samoja asioita, mutta Ilta-Sanomien uutisdiskurssi oli omanlaisensa iltapäivälehtimäinen ja skandaalihakuinen tapa uutisoida. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen havainto, koska siitä voidaan päätellä Helsingin Sanomien politiikan journalismin lähentyneen raflaavampaa ja iltapäivälehtimäisempää uutisointia. Tätä havaintoa tukee myös se, että Helsingin Sanominen ja Ilta-Sanomien aineistosta kevyiden uutisten määrä ylitti asiapitoisten politiikan uutisten määrän. Lisäksi negatiivisten uutisten määrä oli molemmissa yli puolet aineiston uutisista.

s. 72: Yle kirjoittaa esimerkiksi James Hirvisaaren avustajan aiheuttamasta hihamerkkikohusta huomattavasti maltillisemmin ja objektiivisemmin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomien uutisointi aiheesta puolestaan kääntyi enemmän iltapäivälehtimäisempään, raflaavaan ja provokatiiviseen suuntaan.

Jotenkin vähän keskentekoinen kuva jäi tästä gradusta. Itse käsitelty aineisto (luku 6) oli kiinnostavaa, samoin kuin graduntekijän havainnot etenkin Helsingin Sanomien uutisoinnista. Hesarin kohdalla olisi pitänyt vähän pohtia myös syitä, miksi lehden uutisointi perussuomalaisista oli niin räikeän negatiivispainotteista. Tuollainen pohdiskelu vaatisi vain sitten graduntekijältä useamman aineen hallintaa, politiikantutkimus on kuitenkin oma tieteenalansa.

Voi tietysti olla niinkin, että hyvän aineiston perusteella odotin tiukempaakin analyysia lehdistön ja erityisesti Helsingin Sanomien suhtautumisesti erityisesti Jussi Halla-ahoon. Ja ennenkaikkea pitää muistaa, että ei tätä asiaa ole vielä kovin moni uskaltanut esille tuodakaan. Helsingin Sanomien arvosteleminen on tulevalta toimittajalta aika rohkeata toimintaa.

Median suhtautumisesta perussuomalaisiin ja heidän kannatuksensa rajuun nousuun, maahanmuuttokeskustelun lisääntymiseen jne. riittää vielä monelle tutkijalle pohdiskeltavaa. Suomettumisen aikaa on jo paljon tutkittu, näiden asioiden tutkiminen on vasta alkamassa. Näihin asioihin kajoaminen vaatii vaikkapa vain graduntekijältä ehkä vähän enemmän rohkeutta, varsinaisista tutkijoista puhumattakaan.

Helsingin Sanomien asema Suomessa on aika pelottava. Lehden levikki taitaa olla kolminkertainen seuraaviin verrattuna, painettuun lehteen uskotaan kuitenkin vielä aika vahvasti. Siinä vaiheessa kun lehti alkaa käyttää erittäin suurta vaikutusvaltaansa yhtä puoluetta kohtaan tai ohjatakseen maahanmuuttoon liittyvää keskustelua haluamaansa suuntaan, voi jälki olla ikävää.

Kielenkäyttö kirjoittajalla oli vähän heikonlaista, ei yliopistolliseen opinnäytetyöhön minusta kuulu sellaisia sanoja kuin älähdys, möläytys, tölväisy.Yhdysviivojenkin kanssa kirjoittajalla on vaikeuksia tyyliin "Halla-ahon Kreikan sotilasjuntta möläytystä", pitäisi olla " Halla-ahon Kreikan sotilasjuntta -möläytystä".

[Miniluv]

Lähdeviitettä ei tuossa kohdassa ole, joten jää avoimeksi, onko Homma kirjoittajan mielestä profiloitunut äärioikeistolaiseksi, onko asialle joku lähde vai onko kenties kyseessä ns. yleisesti tiedossa oleva asia.

Koska virkkeen alussa puhutaan "mielenkiintoisesta" henkilökohtaisella tasolla, katson, että luonnehdinta äärioikeistolaisesta on kirjoittajan oma linjaus.

Koivulaakson ja Brunilan kirjassahan Hommaforum seikkailee oikeistoradikaalina yhteisönä. Batman ja Teräsmies tappelivat -hengessä pitää kysyä, että voittaako äärioikeistolainen oikeistoradikaalin?

Ja eikö gradurunoilija tosiaan ole tajunnut, missä tyylilajissa Erosen hihamerkkikirjoitus on kirjoitettu? 

[Tosiasiallinen Nuiva]

Ja eikö gradurunoilija tosiaan ole tajunnut, missä tyylilajissa Erosen hihamerkkikirjoitus on kirjoitettu? 

Kieltämättä se on hieman epäselvää, mutta ilmeisesti hän tarkoituksellisesti vältti oman mielipiteen esiin tuomista. Se kun kuuluu lajin sääntöihin.

Sivulla 45 mainitaan kuitenkin näin, koskien hesarin uutisointia:

Samassa uutisessa lehti lainaa puhekouluttaja Juhana Torkkia, joka paheksuu Erosen
kirjoituksen esiin nostanutta Turun Sanomia. Torkki lausuu A-studion Stream-ohjelmassa,
että "kymmenvuotias lapsikin ymmärtäisi blogista, että Eronen ei vaadi hihamerkkejä".
Näiden lausuntojen uutiseen mukaan ottamisella Helsingin Sanomat todennäköisesti tähtää
objektiivisempaan uutisointiin ja objektiivisempaan poliittisen toimijan tekemisten
arviointiin.