Joukkotiedotusvälineistä ja ihmisten oikeudesta olla eri mieltä

[aivo]

Kaikki tietävät television ja sanomalehden. Siitä, että ne ovat joukkotiedotusvälineitä, joilla on tiettyjä ominaisuuksia ja vaikutuksia ihmisiin nähden, ei tiedetä paljoakaan. Tämä johtuu siitä, että televisio ja sanomalehdet eivät puhu itsestään ja siitä, miten ne joukkotiedotusvälineinä toimivat ja vaikuttavat yhteiskunnassa. Niillä on kuitenkin ratkaiseva rooli ihmisten elämässä, koska oikeastaan kaikki mitä maailmasta tiedämme, perustuu siihen mitä televisio ja sanomalehdet meille kertovat.

Syy on yksinkertainen. Olemme miljoonia yksittäisiä henkilöitä, jotka ilman televisiota ja sanomalehteä näkevät vain itselleen ja lähellään sattuneet asiat ja tapahtumat. Niistä tai mistä muusta tahansa pystymme puhumaan vain puhelimitse tai lähellämme oleville tuttaville. Koska viestintäyhteyttä yksilöltä yhteiskuntaan tai joukkotiedotusvälineisiin ei ole, niiden kannalta emme ole edes olemassa muuten kuin nimettömänä yleisönä, jolle kerrotaan asioita.

Koska joukkotiedotusvälineet eivät puhu itsestään tai niistä ei näe  puhuttavan lehdissä tai televisiossa, ne ovat pysyneet salaperäisinä niiden keksimisestä alkaen eli siitä lähtien kun sanomalehti sai alkunsa noin parisataa vuotta sitten. Sen syntyminen aloitti vieläkin vallitsevan aikakauden, jossa pieni joukko ihmisiä kertoo ihmisille, miten asiat ovat ja mitä maailmassa tapahtuu ja kun muuta tietoa ei voinut olla, alalle joutuneet ihmiset alkoivat hallita aivojamme.

Kenties aivan alussa ihmiset ymmärsivät, miten sanomalehti toimii ts. lehden tekstejä, artikkeleita, ilmoituksia yms. laativat yksittäiset henkilöt. Kun niitä monistettiin ja myytiin, ihmiset saivat sellaista, mitä eivät olisi muuten saaneet. Koska ei ollut tarpeen mainita miten lehteä tehdään, niiden taustalla olevat ihmiset unohdettiin, minkä myötä yksittäisen henkilön kirjoitusta ja sanoja alettiin pitää todellisuutena eli lukijan aivoissa vallitseva ympäristö (olohuone, kahvila jne.), missä henkilö sattui milloinkin olemaan ja lehden synnyttämät mielikuvat sekoittuivat toisiinsa. Ei aikaakaan kun tiedon alkulähde unohtui, minkä myötä maailma ja asiat alettiin nähdä lehden sanelemin silmin. Sama lähtökohta toimii edelleen. Saatamme olla lehden kanssa eri mieltä jostakin, mutta siitä eivät muut voi tietää paitsi jos kerromme jollekin.

Kun televisio sitten syntyi, vaikuttaminen, mikä alkoi sanomalehdestä, siirtyi suoraan television henkilöille erona vain se, että kuvat ja teksti muuttuivat puheeksi ja filmeiksi. Välitettävä tieto ei enää ollut otsikoiden avulla selailtavissa, vaan  muuttui määräaikoina vastaanotettaviksi filmeiksi ja puhutuiksi teksteiksi. Koska ihmisiä ei voitu istuttaa pitkäksi aikaa saman ohjelman ääreen, asiat ja tapahtumat tiivistettiin noin varttitunnin tv-uutisiksi, jossa valitut aiheet käsiteltiin muutamalla sanalla ja lauseella. Koska lähetystä oli helppo seurata, televisio määräsi maailman eli asiat olivat niin  kuin televisiossa oli kerrottu.

Television myötä sanomalehti menetti asemansa, mutta säilyi hengissä paikallisilla uutisilla, ilmoituksilla ja kaupallisilla tiedotteilla. Ei voi tietää missä määrin sanomalehteä enää luetaan tai mitä niistä haetaan, koska uutiset tulevat televisiosta, mutta painetulla sanalla on merkityksensä verrattuna nopeasti ohimenevään puheeseen. Kertojan oikeudella lehdet saattoivat tehdä huomiota herättäviä otsikkoja samalla, kun niiden kyky vaikuttaa siihen, mitä ihmiset uskaltavat sanoa, säilyi ennallaan. Sanomalehti "näkyi" myös televisiossa, missä saattoi kuulla, että se ja se lehti sanoi jotakin tai oli jotakin mieltä. Myös mediasta ja lehdistöstä puhutaan kuin jalkapallojoukkueesta tai olennosta, jolla on oma tahto ja tietoisuus.

On luontainen syy sille, että yhteiskunnassa vain pieni joukko yksittäisiä henkilöitä lehdissä ja televisiossa kertoo, miten asiat ovat ja luontainen syy siihen, miksi henkilöiden sanomisiin ei voi puuttua, minkä seurauksena tiedottaminen on lähinnä asioiden sanelua eli asia kuin asia on niin kuin lehdissä tai televisiossa kerrotaan. Tilanne ei johdu kuitenkaan kenenkään tahdosta ja halusta, vaan siitä, että joukkotiedotusvälineet saivat alkunsa ennen Internetiä eli aikana, jolloin ihmisten osallistuminen asioista ja tapahtumista kertomiseen oli mahdotonta.

Koska ihmiset ovat tottuneet joukkotiedotusvälineisiin, ne ovat ongelma ani harvoille varsinkin kun niissä sanojen pitää olla "totta" samalla kun asiat ovat yleensä todennettavissa. Varsinainen ongelma niissä ei ole välttämättä siinä, mitä ne kertovat vaan siinä, mitä ne jättävät kertomatta. Me emme edes tiedä, jos käsityksemme jostakin on kyseenalainen, koska kaikista asioista ei haluta, uskalleta tai voida puhua.

Joukkotiedotusvälineissä niiden käytettävissä oleva aika ja tila sanelee asioita eli asiat eivät ole useinkaan yksiselitteisiä, mutta niistä on tehtävä sellaisia. Myös se, että joukkotiedotusvälineiden henkilöt pysyvät samoina ja kertovat asioista elannokseen, sanelevat tietämistämme. Vaikka asioiden käsittelyssä nojaudutaan asiantuntijoihin ja muihin ulkopuolisiin henkilöihin, he ovat aina jonkun valinta samalla kun kaikki joutuvat varomaan mitä julkisuudessa sanovat. Tiettävästi ihmiset ovat asioista usein myös eri mieltä, mikä on ollut joukkotiedotusvälineille vaikeaa.

Lehdet ja televisio ovat saaneet jokseenkin rauhassa sanella asioita, joten aivomme ja tapamme nähdä asiat ovat tulleet niiden muokkaamiksi. Jos joukkotiedotusvälineitä tarkastelee vähääkin lähemmin, huomaa, ettei asioista voikaan olla varma johtuen siitä, että niistä kertovat sinänsä samanlaiset ihmiset kuin muutkin paitsi, että heidän kanssaan ei ole voinut olla eri mieltä. Vaikka  valtaenemmistö näyttää luottavan lehteensä ja televisioon, kaikkia ihmisiä ei asioiden sanelu tyydytä. Moni on saattanut ajatella, että joku voisi tietää jostakin asiasta muutakin kuin mitä kerrotaan ja että ihmiset voisivat ylipäänsä saada tietoa suoraan myös toisiltaan, mutta koska viestintä on joukkotiedotusvälineiden käsissä, tällaisten ihmisten on ollut mahdoton löytää toisiaan.

Monet myös ymmärtävät, että joukkotiedotusvälineet ovat niiden taustalla toimivien henkilöiden ohjaamia samalla kun niissä työskenteleviä ihmisiä on helppo uhata työpaikan menetyksellä, jos henkilö sanoo tai kirjoittaa jotakin, mikä ei esimiesasemassa olevaa henkilöä miellytä. Samalla moni kuitenkin uskoo. että "meillä" joukkotiedotusvälineet toimivat verrattain objektiivisesti ja rehellisesti verrattuna vaikkapa naapurivaltion joukkotiedotukseen, mutta yhtä hyvin siellä voidaan uskoa samoin kuten kaikissa muissakin valtioissa.

Kinastelu siitä, minkä valtion joukkotiedotus puhuu eniten totta, voidaan kuitenkin ohittaa sillä, että Internetin sisään perustetaan joukkotiedotusvälineistä riippumaton viestintäväline kansalaisille kuuluvan yhteisen sivuston muodossa. Peruste on, että on jokseenkin vastuutonta jättää kokonainen valtion pelkästään lehtien ja television hallittavaksi, koska yhteiskunnassa on muitakin ihmisiä, jotka yhtä lailla voivat tietää asioita ja jotka yhtä lailla kuuluvat valtioon.

Sivusto tarvitsee vain henkilöitä ylläpitämään sitä ja jonkinlaiset toimintasäännöt ja yhteisen tarkoituksen, minkä vuoksi sivustoa ylläpidetään. Tällainen tarkoitus voi olla vaikkapa joukkotiedotusvälineistä riippumattoman tiedon tarjoaminen, millä vaikutetaan siihen, ettei asioita pelkästään sanella. Sivuston myötä ihmisillä on mahdollisuus saada asioihin jonkun ulkopuolisen henkilön näkemys, mikä on enemmän verrattuna siihen, että olisivat pelkästään television varassa.

Jotta sivusto palvelisi tarkoitustaan sen käyttäjien, ylläpitäjien ja osallistujien on itse oltava avoimia kaikelle mahdolliselle tiedolle, myös sille, mihin ei ole tottunut. Olemme oppineet siihen, että  joistakin asioista ei saa puhua, mutta mikäli hyväksymme tämän, annamme jollekin oikeuden päättää mitä saamme tietää. Mikäli tietoa ja sen tarjoamista pidetään sivuston tarkoituksena, henkilöiden teksteihin ei voi puuttua, mutta henkilöiden itsensä kanssa on voitava olla eri mieltä.

Vaikka kellään ei olisi oikeutta sensuroida ketään, sivustolle tulevia kirjoituksia on pakko muista syistä karsia. Syy tähän on, että pystymme vastaanottamaan tietoa ajallisesti ehkä noin tunnin päivässä tulipa tieto sitten mistä lähteestä tahansa. Maailma on täynnä hienoja elokuvia, joita emme ehdi katsoa, nautittavaa musiikkia, jota emme ehdi kuunnella ja kiinnostavia kirjoja, joita ei ole aikaa lukea. Sama koskee kaikkea, mitä meille lehdissä ja televisiossa kerrotaan puhumattakaan Internetin miljardista sivusta.

Jotta tiedon vastaanottaminen olisi ajallisesti edes mahdollista, joidenkin on suostuttava vuorollaan vastaanottamaan ja lukemaan sivustolle tarkoitetut kirjoitukset ja samalla valitsemaan niistä keskenään äänestäen tärkeimmät eli ne, jotka voisivat itse lukea jos aikaa olisi. Ilman heitä ja heidän työtään  ihmiset löytävät vain mitä sattuvat löytämään eikä siitä tiedä muut kuin löytäjä itse.

Muulla tavoin kuin tietoja valitsemalla tiedon valtavaa tarjontaa ja yltäkylläisyyttä ei voi hallita eli voidaan puhua pakon sanelemasta välttämättömyydestä, jos ei haluta vapaaehtoisesti elää saatavilla olevan tiedon ulkopuolella. Vaikka tv-uutiset ovat tehokas keino tiivistää asioita ja tapahtumia, vähänkin syvempää tietoa saadaksemme emme pysty lukemaan valtavia määriä tekstejä tai seuraamaan television ehtymätöntä puhe- ja ihmisvirtaa, koska aikaa siihen ei ole. Ajan puutteesta voi olla tietämätön, mutta vain siksi, ettei siitä puhuta televisiossa. Vaikka nimellään ja kasvoillaan esiintyvien ihmisten on televisiossa varottava mitä sanovat, tiedon valtava määrä suhteessa aivojen tosiasialliseen vastaanottokykyyn, on jokseenkin neutraali ongelma, joka on kuitenkin ratkaistavissa. Asiat on vain nähtävä eri tavalla kuin ennen.

Sivustolle kirjoittaminen on tietysti vapaaehtoista, mutta jos henkilö haluaa, että joku hänen tietämänsä tai huomaamansa asia tulee yleiseen tietoon, hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa. Muutenhan me emme voi asiasta tietää. Kirjoittaminen tai jotakin mieltä oleminen ei saa kuitenkaan olla henkilölle itselleen haitallista. Jos näin on, emme saa tietää muuta kuin, mitä uskalletaan sanoa. Kirjoittaminen nimimerkillä ei ole siten suositus, vaan keino saada tietoa myös niiltä, jotka nyt joutuvat työnsä takia vaikenemaan.

Myös sivuston lukeminen on vapaaehtoista, mutta jos henkilö haluaa tietää, mitä ihmiset television ja lehtien ulkopuolella ajattelevat ja tietävät, siitä ei saa selvyyttä muuten kuin käymällä sivustolla. Mitä siellä sanotaankin, on tiedettävä, että  vain yksittäinen henkilö pystyy ajattelemaan ja tietämään. Myös lehtien ja television tarjonnasta vastaavat yksittäiset henkilöt eikä väline tee heistä erehtymättömiä. Moni saattaa silti uskoa erilaisiin näkymättömiin tahoihin, organisaatioihin, joukkoihin yms. , jotka ajattelevat ja tietävät, mutta niilläkin on edustajanaan joku henkilö.

Sivustolla käyvän on itse pääteltävä onko sivustolle jonkun artikkelin kirjoittanut henkilö oikeassa ja missä määrin. Kukaan muu ei voi tehdä sitä hänen puolestaan ja jos lukija katsoo, ettei asia ole niin kuin henkilö väittää, on aika tarttua kynään tai näppäimistöön eli tarttua vaihtoehtoon, minkä Internet on mahdollistanut. Se mikä ennen on ollut mahdotonta on tullut mahdolliseksi eli meistä on tullut asioihin osallistuvia kansalaisia halusimme sitä tai emme.