News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-03-14 SS: Siivoojasta koulun kautta bussikuskiksi

Started by Iloveallpeople, 15.03.2014, 10:24:25

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteSiivoojasta koulun kautta bussikuskiksi

Kenialaiselta Johnson Ngunjulta (31) ei puutu rohkeutta. Harva uskaltaisi lähteä suinpäin opiskelun ja työn perässä täysin vieraaseen maahan ja kulttuuriin, mutta Ngunju halusi kokeilla jotain uutta.

– Kaverini kertoi, että netin kautta voi hakea opiskelemaan Suomen korkeakouluihin. Pääsykoe oli Nairobissa ja kahden kuukauden päästä tulikin kutsu Kajaaniin, hän muistelee.

Syksyllä 2008 yritteliäs nuori mies suuntasikin Kajaanin ammattikorkeakouluun opiskelemaan matkailualaa. Etukäteen hän ei tiennyt Suomesta yhtään mitään.

– Heti opiskelupaikan ratkettua ryhdyin kuitenkin ottamaan selvää maasta ja kulttuurista.

Alkuun edessä oli pienimuotoinen kulttuurisokki, mutta sopeutuminen pohjoiseen maahan kävi silti nopeasti.

– Ensin ajattelin, että on hullu idea mennä polttamaan itseään sata-asteiseen saunaan. Muutaman kerran jälkeen se alkoi kuitenkin tuntua hyvältä, hän nauraa.
...

Kuljettajan opinnoissaan hän on joutunut pärjäämään suomenkielellä. Oppikirjat ja opetus järjestetään ainoastaan suomeksi. Se ei ole kuitenkaan ollut mikään ongelma. Reilun viiden Suomessa vietetyn vuoden jälkeen kielitaito on tarttunut erinomaisella tavalla.

– Pitää tehdä päätös, että haluaa oppia. Jos on intohimoa, ei suomenkaan oppiminen ole vaikeaa.

– Haluan asua Suomessa ja jatkaa elämää täällä. Ilman kielitaitoa olisi vaikea löytää töitä tai ylipäänsä toimia osana yhteiskuntaa, Ngunju alleviivaa.
...

Loput: Savon Sanomat
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Kaarin M

No mihis ne matkailualan korkeakouluopinnot katosivat?
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

Onnikka

Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 10:46:14
No mihis ne matkailualan korkeakouluopinnot katosivat?
Taitaa olla niitä siwankassa - aloja.

Kaarin M

Quote from: Onnikka on 15.03.2014, 10:54:30
Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 10:46:14
No mihis ne matkailualan korkeakouluopinnot katosivat?
Taitaa olla niitä siwankassa - aloja.

Tuntuu melko kalliilta koulutukselta jos on tarkoitus työllistyä siivoojaksi ja bussikuskiksi. Tuskin itse opintojaan kuittasi ellei Kela kortillaan sitten.
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

Siili

Kertoo jotain ulkoeurooppalaisen maahanmuuton tilasta Suomessa, kun Ngunjun vaiheet esitetään menestystarinana.  Vaikuttaa ihan siltä kuin syrjäytyminen olisi odotusarvo, ja kun niin ei käy, aplodit ovat hirmuiset.

Onnikka

Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 10:59:11
Quote from: Onnikka on 15.03.2014, 10:54:30
Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 10:46:14
No mihis ne matkailualan korkeakouluopinnot katosivat?
Taitaa olla niitä siwankassa - aloja.

Tuntuu melko kalliilta koulutukselta jos on tarkoitus työllistyä siivoojaksi ja bussikuskiksi. Tuskin itse opintojaan kuittasi ellei Kela kortillaan sitten.
Ei ole ainoa sellainen ala. Jotenkin sen vielä ymmärtää että suomalaisia kouluttavat turhille aloille, onhan se kivempi koulussa istua kuin työttömänä. Mutta samoilla rahoilla tietysti heidätkin voisi kouluttaa aloille joilla on töitä, ettei koulun jälkeen tarvisi heidän mennä vielä pariin muuhun kouluun kunnes kyllästyvät.

nitkunatku

Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 10:59:11
Quote from: Onnikka on 15.03.2014, 10:54:30
Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 10:46:14
No mihis ne matkailualan korkeakouluopinnot katosivat?
Taitaa olla niitä siwankassa - aloja.

Tuntuu melko kalliilta koulutukselta jos on tarkoitus työllistyä siivoojaksi ja bussikuskiksi. Tuskin itse opintojaan kuittasi ellei Kela kortillaan sitten.
Voipi myös olla niin, ettei kaveri - sattuneesta syystä - hakiessaan kouluun tiennyt, ettei matkailuala Suomessa työllistä. Jos supisuomalainen nuorikaan ei tiedä alan huonosta työllistävyydestä ja valmistuu työttömäksi, niin kuinka kymmenien tuhansien kilometrien päässä oleva voisi tietää ko. asiasta? Korkeakouluhauissa kun harvemmin mainostetaan: "Tule opiskelemaan meille, saat neljän vuoden päästä tutkinnon, jolla voit pyyhkiä perseesi!" Turhaa vittuilua.   
Nyt tai joskus toiste.


Eino P. Keravalta

Kuvaavaa on, että uutinen tehdään siitä, että Suomesta on löydetty mukavantuntuinen ja suhtkoht pärjäävä neekeri.

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Kaarin M

Quote from: Golimar on 15.03.2014, 11:22:05
Tuo ulkomaalaisten ilmainen opiskelu on aivan järjetöntä tai oikeastaan se on rikos suomalaisia kohtaan.

Juuri tätä. Nostettaisiin tähänkin tuhlatuilla varoilla suomalaisten opiskelijoiden opintotukea. Mutta mitä tekisivätkään amk koulut joiden paikat jäisivät täyttämättä ja valtion rahat saamatta??
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

Onnikka

Quote from: nitkunatku on 15.03.2014, 11:20:36
Voipi myös olla niin, ettei kaveri - sattuneesta syystä - hakiessaan kouluun tiennyt, ettei matkailuala Suomessa työllistä. Jos supisuomalainen nuorikaan ei tiedä alan huonosta työllistävyydestä ja valmistuu työttömäksi, niin kuinka kymmenien tuhansien kilometrien päässä oleva voisi tietää ko. asiasta? Korkeakouluhauissa kun harvemmin mainostetaan: "Tule opiskelemaan meille, saat neljän vuoden päästä tutkinnon, jolla voit pyyhkiä perseesi!" Turhaa vittuilua.
Luulisi suomalaisista suurimman osan arvaavan ettei töitä löydy, mutta on kannustettu hakeen sinne missä on kivaa.
Oppilaanohjauksen tilasta en tiedä, tärkeintä olisi laittaa työllisyysprosentit ja palkat esille eikä höpistä kuten jossain vaiheessa kuinka amis se vaan tienaa enemmän.
http://naamapalmu.com/file/14303

kekkeruusi

Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 10:46:14
No mihis ne matkailualan korkeakouluopinnot katosivat?
Taisi olla liian kovia, rasismi varmasti haittasi.

No, ainakin on kieli tarttunut ja duuniakin olisi haussa.

Professori

Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 11:26:00
Quote from: Golimar on 15.03.2014, 11:22:05
Tuo ulkomaalaisten ilmainen opiskelu on aivan järjetöntä tai oikeastaan se on rikos suomalaisia kohtaan.

Juuri tätä. Nostettaisiin tähänkin tuhlatuilla varoilla suomalaisten opiskelijoiden opintotukea. Mutta mitä tekisivätkään amk koulut joiden paikat jäisivät täyttämättä ja valtion rahat saamatta??

Ei ole amk:n vika, jos se hyödyntää järjestelmää, joka sen motivoimimseksi on rakennettu. Vika löytyy tuolta Arkadianmäeltä päin....
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

guest3656

Quote
Kaverini kertoi, että netin kautta voi hakea opiskelemaan Suomen korkeakouluihin. Pääsykoe oli Nairobissa ja kahden kuukauden päästä tulikin kutsu Kajaaniin, hän muistelee.

Suomi on nettipalvelujen tarjoajien kärkijoukossa. Suomesta voi hankkia netin kautta jopa ilmaisen elämän.

Kaarin M

Quote from: Professori on 15.03.2014, 11:34:08
Quote from: Kaarin M on 15.03.2014, 11:26:00
Quote from: Golimar on 15.03.2014, 11:22:05
Tuo ulkomaalaisten ilmainen opiskelu on aivan järjetöntä tai oikeastaan se on rikos suomalaisia kohtaan.

Juuri tätä. Nostettaisiin tähänkin tuhlatuilla varoilla suomalaisten opiskelijoiden opintotukea. Mutta mitä tekisivätkään amk koulut joiden paikat jäisivät täyttämättä ja valtion rahat saamatta??

Ei ole amk:n vika, jos se hyödyntää järjestelmää, joka sen motivoimimseksi on rakennettu. Vika löytyy tuolta Arkadianmäeltä päin....

Näinhän se on. Ei ole myöskään kunnan vika jos se törsää valtiolta suoraan kuitatut toimeentulotuet vieraiden luxuselämään ;). Alkaa olla omat lehmät liian syvällä ojassa jo liian monella.
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

nitkunatku

Quote from: Onnikka on 15.03.2014, 11:31:40
Quote from: nitkunatku on 15.03.2014, 11:20:36
Voipi myös olla niin, ettei kaveri - sattuneesta syystä - hakiessaan kouluun tiennyt, ettei matkailuala Suomessa työllistä. Jos supisuomalainen nuorikaan ei tiedä alan huonosta työllistävyydestä ja valmistuu työttömäksi, niin kuinka kymmenien tuhansien kilometrien päässä oleva voisi tietää ko. asiasta? Korkeakouluhauissa kun harvemmin mainostetaan: "Tule opiskelemaan meille, saat neljän vuoden päästä tutkinnon, jolla voit pyyhkiä perseesi!" Turhaa vittuilua.
Luulisi suomalaisista suurimman osan arvaavan ettei töitä löydy, mutta on kannustettu hakeen sinne missä on kivaa.
Oppilaanohjauksen tilasta en tiedä, tärkeintä olisi laittaa työllisyysprosentit ja palkat esille eikä höpistä kuten jossain vaiheessa kuinka amis se vaan tienaa enemmän.
http://naamapalmu.com/file/14303
Näin on, mutta kenialainen, Suomesta mitään tietämätön ummikko sitä tuskin tietää. Tuli vain olo, että taas yritetään yritteliään ihmisen eteen latoa kompastuskiviä oikein väkipakolla. Että älä edes yritä. Toki on järjetöntä ilmaiskouluttaa ulkkiksia, mutta se on toinen asia. Ja joutuvathan suomalaisetkin tekemään koulutustaan vastaamattomia töitä. Tämän päivän Suomesta kun työpaikat häviävät sitä tahtia, että on otettava, mitä sattuu irti saamaan.
Nyt tai joskus toiste.

sense

Olipa huikean tärkeä "uutinen", tämä muuttaa koko elämäni...

Outo olio

Musta mies Afrikasta on hyödyksi itselleen ja ympäristölleen, siis siitä huolimatta että on opetellut Suomen kielen ja kulttuurin, ja elää lakien ja tapojen mukaisesti?

Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Eikö tänne nimenomaan tarvittu ihanaa monikulttuuria, jossa kaikki elävät omien sääntöjensä mukaan ja puhuvat omia kieliään? Tämä taas on juuri sitä tylsänharmaata suomalaisuutta mistä piti päästä eroon. Ihonväri sentään on ihanan eksoottinen, mutta ei sekään pelasta tätä juttua täysin. :flowerhat:
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Rekku


Opiskelee matkailualaa => valmistuu bussikuskiksi.

Laajempi käsitys.
"Nykyvihreät kuolisivat melkoisen äkkiä nälkään, kylmään ja sukupuuttoon, jos saisivat tahtonsa läpi kaikissa ajamissaan asioissa."
—Asta Tuominen

"The earth is flat. Whoever claims it is round is an atheist deserving of punishment."
—Sheik Abdul-Aziz Ibn Baaz, supreme religious authority of Saudi Arabia, 1993

mmm

Quote from: Iloveallpeople on 15.03.2014, 10:24:25
QuoteSiivoojasta koulun kautta bussikuskiksi

Kenialaiselta Johnson Ngunjulta (31) ei puutu rohkeutta. Harva uskaltaisi lähteä suinpäin opiskelun ja työn perässä täysin vieraaseen maahan ja kulttuuriin, mutta Ngunju halusi kokeilla jotain uutta.
Niin.. ja jos hommat ei mene ihan putkeen, niin aina voi jäädä yhteiskunnan turvaverkkoon pötköttelemään. Se on sitä uskallusta se.
Eläköön Suomi ja Åland ja Sulo ja
brr..brr..brr...bruttokansantulo.

Outo olio

Quote from: Rekku on 16.03.2014, 13:49:41

Opiskelee matkailualaa => valmistuu bussikuskiksi.

Laajempi käsitys.

Onhan bussin kuljettaminenkin eräänlaista matkailualaa. ;) Ja kuten tässäkin ketjussa jo mainittu, voi olla jopa hyödyllisempää kuin joku työttömyys turismiosaajana. :-\
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Kari Kinnunen

Ihan noin uteliaisuuttaan...

Mitä vikaa on kuljettajan ammatissa? Veikkaanpa että kymmenen tonnia painavan ajoneuvon kuljettaminen voisi monelta akakoomikolta jäädä tekemättä.

JoKaGO

Quote from: Kari Kinnunen on 16.03.2014, 17:08:05
Ihan noin uteliaisuuttaan...

Mitä vikaa on kuljettajan ammatissa? Veikkaanpa että kymmenen tonnia painavan ajoneuvon kuljettaminen voisi monelta akakoomikolta jäädä tekemättä.

No siihen nyt tarvita kuin pari päivää ratin pyöritystä reitillä opastetusti, niin luulisi käyvän.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Kari Kinnunen

Quote from: JoKaGO on 16.03.2014, 17:31:13
No siihen nyt tarvita kuin pari päivää ratin pyöritystä reitillä opastetusti, niin luulisi käyvän.

Paha sanoa kun en tiedä.

Äkistään veikkaisin, että hommassa tarvitaan hiukan enemmänkin osaamista.

Mistäköhän syystä moniosaajia ei juuri näe yhdistelmien kanssa osaamassa...

JmR

Joka miestä ei ole tehty ison rekan rattiin, omat kyvyt tiedostan enkä lähtisi edes kokeilemaan.

Aiheeseen liittyen, hankitaan pelkästään tuollaisia maahanmuuttajia jotka sopeutuvat eivätkä elä täällä kuin Afrikassa..
1§ "Suomi on täysivaltainen tasavalta."

Kari Kinnunen

Quote from: JmR on 16.03.2014, 17:37:06
Aiheeseen liittyen, hankitaan pelkästään tuollaisia maahanmuuttajia jotka sopeutuvat eivätkä elä täällä kuin Afrikassa..

No se kuin afrikassa eläminen loppuisi kun lakattaisiin tukemasta sitä oman kulttuurin säilyttämistä ja kotoutettaisiin alusta asti siten, että se on vellilautanen nenän edestä pois ellei tee duunia.
Eli vaikka siten, että VOK:n siivous- ja huoltotyöt 'asiakkaiden' vastuulle. Ellei paikat pysy kunnossa niin ei diskorahaakaan tipu.

Diskorahan edellytykseksi siis työnteko, vaikka sitten risusavottaa ja suorituspalkalla.

Nuivatar

Jos suomalaiset olisivat vastaavia "menestystarinoita", eli lopettaisivat koulun kesken ja työllistyisivät entistä alaansa vastaavalle matalapalkka-alalle ilman haluakaan päästä pidemmälle, maamme olisi huomattavasti eri näköinen ja oloinen tänä päivänä. :facepalm:

Ernst

Quote from: Kari Kinnunen on 16.03.2014, 17:08:05
Ihan noin uteliaisuuttaan...

Mitä vikaa on kuljettajan ammatissa? Veikkaanpa että kymmenen tonnia painavan ajoneuvon kuljettaminen voisi monelta akakoomikolta jäädä tekemättä.


Heh, et kai sinä sitä kymmentä tonnia sentään kanna  ;)

Hokstottimia tuo isomman ajoneuvon siirtely tietysti vaatii ja kokemusta.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Siili

Quote from: Nuivatar on 17.03.2014, 09:30:50
Jos suomalaiset olisivat vastaavia "menestystarinoita", eli lopettaisivat koulun kesken ja työllistyisivät entistä alaansa vastaavalle matalapalkka-alalle ilman haluakaan päästä pidemmälle, maamme olisi huomattavasti eri näköinen ja oloinen tänä päivänä. :facepalm:

Tuollaisia kohtaloita on kantisten joukossa pilvin pimein. Niitä ei vain hehkuteta julkisuudessa, koska mitään hehkuttamisen syytä ei ole.

Näistä mediassa pyöritettyjen "varsinaisten" menestystarinoista tulee mieleen Pahkasian Miihkali:

http://www.youtube.com/watch?v=_tVHudvmKvg

saippuakauppias

Quote from: Kari Kinnunen on 16.03.2014, 17:52:18
Eli vaikka siten, että VOK:n siivous- ja huoltotyöt 'asiakkaiden' vastuulle. Ellei paikat pysy kunnossa niin ei diskorahaakaan tipu.

Muistui mieleen tapaus n. 20 vuoden takaa. Jopa valtamediassa uutisoitiin, kuinka joku vokin asukas ei suostunut osallistumaan pakollisiin suomenkielen opintoihin. Vaihtoehdoksi annettiin parin tunnin viikottainen siivouspalvelu. No, ei istunut tämäkään pakopoloisen pirtaan. Sitten ihmeteltiin miten tällainen nyt voi olla mahdollista.

Nykyään tapauksesta uutisoitaisiin rasismina ja vokin johto ja ehkä työntekijätkin saisivat etsiä uudet työpaikat. Tai ei sentään. Ei tällaisesta uutisoitaisi, koska se voisi lisätä rasismia.