News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Helsingin kaupunginvaltuusto, hätämajoitus ja mokutus

Started by newspeak, 23.11.2016, 20:00:19

Previous topic - Next topic

newspeak

Tämä vaatii mielestäni oman ketjunsa, sillä aihe on kirkon hätämajoitusten takia tullut esille ja tulee varmaankin jatkossakin näin tekemään.

Thomas Wallgrenin (SDP) ja Veronika Honkasalon (Vas.) Helsingissä 16.3.2016 kirjattu aloite:

QuoteMediassa on esitetty, että kaupungin työntekijöitä on viime tammikuun (2016) pakkasilla ohjeistettu tavalla joka on vaarantanut ihmishenkiä. Mediassa on myös väitetty, että sosiaalityön päivystyksen työntekijöiden mukaan Helsingissä on riittämättömästi hätämajoituspaikkoja. (Ks. esi,. Voima lehti 1/2016, ss 11-12.) Tämän lisäksi on ilmennyt, että sote-viraston hätämajoitusta koskeva ohjeistus sitouttaa hätämajoituksen tarjoamiseen maasta poistumiseen, mikä on perustuslain vastaista. Hätämajoituksen ajallinen rajaaminen ei myöskään ole lainmukaista.

...

Ehdotamme, että valtuusto lähettää kaikille kaupungin työntekijöille kirjallisen ohjeen, jonka mukaan kovilla pakkasilla ja muissa vaaratilanteissa jokainen työntekijä on aina velvollinen ensisijaisesti tekemään ratkaisujaan Suomen perustuslain ja muiden oikeudellisesti sitovien velvoitteiden perusteella. Esimerkiksi lämmin yösija on aina jokaisen Helsingissä oleskelevan ihmisen subjektiinen oikeus. Kirjeessä on, kaiken epäselvyyden välttämiseksi syytä korostaa, että ohje on aina ehdottoman velvoittava, kaikista mahdollisista muista, kenties epäselvistä tai muita tulkintoja näennäisesti mahdollistavista ohjeista riippumatta. Toisin sanoen, koska, kuten apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty on aivan oikein todennut, "sosiaalityön ammattilaisilla on harkintamahdollisuus [hätämajoitus]asiassa", niin harkintamahdollisuutta ei Helsingissä saa missään oloissa käyttää tavalla joka vaarantaa perusoikeuksien toteutumisen.

Mitä tämän jälkeen tapahtui voi jokainen katsoa Helsingin valtuuston julkisista papereista, jotka ovat netistä löydettävissä, mikäli niitä ei ole salattu. Olennaista mielestäni ei ole niinkään byrokraattinen paperien pyörittely vaan sen seuraukset.

Yle kertoo 21.11.2016 seuraavaa:

QuoteSeurakunnat ja järjestöt ovat korostaneet, että vastuu kuuluu kunnille, ja akuutti humanitäärinen apu on aina viranomaisen vastuulla. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla ei ole mitään suunnitelmaa siitä, miten kasvavasta määrästä paperittomia huolehditaan.

http://yle.fi/uutiset/3-9306377

Uutinen koski sitä, että noin puolet Helsingin seurakunnista on varannut tilat paperittomien yölliseen hätämajoitukseen vuoden loppuun asti. Ylen väite, että mitään suunnitelmaa ei ole kaupungin osalta ei pidä kuitenkaan mitenkään paikkaansa, sillä 16.11.2016 Valomerkki kertoo seuraavaa:

QuoteKodittomien hätämajoitus on kuntien lakisääteinen tehtävä. Helsingin kaupunkia on arvosteltu siitä, että se jätti viime vuonna romanikerjäläisiä ja paperittomia pakkaseen. Kaupunginhallitus esitti viime viikolla valtuustolle sosiaali- ja terveysviraston ohjeistuksen muuttamista. Hätämajoitusta olisi tarjottava kaikille taustasta riippumatta.

Helsingin kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden osastopäällikön Maarit Sulavuoren mukaan ohjeistusta on viraston sisällä jo muutettu. Hänen mukaansa viime vuoden suurin ongelma oli Hietaniemen hätämajoitusyksikön tilanpuute.

http://www.valomerkki.fi/uutiset/helsingin-kirkot-alavat-vuoroviikoin-tarjota-yopaikkaa

Mitä muuta on tapahtunut tuona aikana:

Perussuomalaisten Lindell: "Pyydän anteeksi maahanmuuttokantojani" – Valtuutetun katumuspuhe sai Helsingin valtuustossa raikuvat aplodit (17.11.2016)

Paperittomien majoittaminen Helsingin kirkoissa alkaa tänään – sisäministeri ei ota kantaa (21.11.2016)

Sisäministeri Risikko jyrähtää paperittomien hätämajoituksesta: Kirkon ei pidä tukea laittomuutta (23.11.2016)

Eihän tässä suinkaan kirkko ole laittomuutta tukemassa, vaan juuri te poliitikot kokomuuslaiset mukaanlukien, arvoisa sisäministeri!

Saatoin ehkä löytää Helsingin sivuilta myös sellaisia lauseita, joissa elinkeino-, maahanmuutto- ja työllisyys olivat lueteltuina jokseenkin tuossa järjestyksessä. Se taisi olla seuraavien vuosien suunnitelma. Siellä luvattiin kovasti tukea kaikkea maahanmuuttoon liittyvää. Onhan se toki kauheaa, kun Kokoomus voitti Helsingissä kuntavaalit ja on silti vähemmistössä vihervasemmistoa vastaan, mutta kyllähän sen jokainen kokoomuslainen tietää, että Kataisen ja Stubbin jälkeen perintö on homohomo ja mokumoku.

Turhaanpa Risikko kirkkoa syyttelee, kun ajattelee Jeesuksen maksavan myös kokoomuslaisten synnit.

Lahti-Saloranta

Mitähän laki muuten sanoo kirkon käytöstä majoitustoimintaan. Luulisi että kiinteistön käyttötarkoituksen muutoksesta koituisi veroseuraamuksia ja kaiketi paloviranomaisten pitäisi tehdä katselmus julkisen rakennuksen muuttamisesta majoitustiloiksi.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Impi Waara

^Tässäkin tapauksessa tarkoitus pyhittää keinot.
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

Elemosina

Kirkkojahan on käytetty hätämokutukseen, eli ensi hätään on majoitettu turvapaikanhakijoita.
Esim Tehtaankadulla olleeseen Agricolan kirkkoon laitettiin muutama matunen nukkumaan joksikin aikaa kun spr ja muutama muu pisnishajun omaava järjestäytyi.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

newspeak

Quote from: Lahti-Saloranta on 23.11.2016, 20:10:46
Mitähän laki muuten sanoo kirkon käytöstä majoitustoimintaan. Luulisi että kiinteistön käyttötarkoituksen muutoksesta koituisi veroseuraamuksia ja kaiketi paloviranomaisten pitäisi tehdä katselmus julkisen rakennuksen muuttamisesta majoitustiloiksi.

Viranomaismääräykset varmaankin rajoittivat ensimmäisenä tilojen käyttöä laitapuolenkulkijoiden majoittamiseen. Niistäkin voi yllättäen joskus olla jotain hyötyä.

newspeak

Quote from: Elemosina on 23.11.2016, 20:14:14
Kirkkojahan on käytetty hätämokutukseen, eli ensi hätään on majoitettu turvapaikanhakijoita.
Esim Tehtaankadulla olleeseen Agricolan kirkkoon laitettiin muutama matunen nukkumaan joksikin aikaa kun spr ja muutama muu pisnishajun omaava järjestäytyi.

Minusta siinä ei ole mitään vikaa, että kirkko ottaa hoitaakseen sellaisia asioita, mitä muu yhteiskunta ei onnistu hoitamaan, mutta kuten erinäiset järjestöt ovat kirkkoa myöten todenneet, päävastuu on "sekulaareilla", demokraattisesti valituilla päättäjillä, jotka eivät hoida hommaansa. Lopulta kirkon apu kuitetaan haistatuksilla väistämättä ja kunnon rosvot pääsevät apajille. Arvaamme varmaan keidän puhelimet ensimmäisinä pirisivät.

Ja siksi tämä ketju.

UgriProPatria

Quote from: Lahti-Saloranta on 23.11.2016, 20:10:46
Mitähän laki muuten sanoo kirkon käytöstä majoitustoimintaan. Luulisi että kiinteistön käyttötarkoituksen muutoksesta koituisi veroseuraamuksia ja kaiketi paloviranomaisten pitäisi tehdä katselmus julkisen rakennuksen muuttamisesta majoitustiloiksi.

Se loukkaa kristittyjen käsitystä kirkon olemuksesta ja estää esim. jumalanpalveluksiin saapumisen, kirkon ollessa siivottomien ihmisten asuinpaikkana ja bakteeripesänä. Kirkko ei ole kirkko vaan bakteereja ja viruksia kuhiseva epäsiisti läävä, josta voi saada mm. ludetartunnan.

Java

Toi Helsingin kaupunginvaltuusto on kyllä Suomen suurin sirkus, yksi haluaa sukupuolineutraalit vessat, ja toinen majoittaa kaikki perseilijät, ja loput valtuutetut komppaa näitä hulluja, onnea Helsinki, kyllä se Guggenheim kuittaa näistä alotteista tulevat velat!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

newspeak

Quote from: UgriProPatria on 23.11.2016, 21:45:06
Se loukkaa kristittyjen käsitystä kirkon olemuksesta ja estää esim. jumalanpalveluksiin saapumisen, kirkon ollessa siivottomien ihmisten asuinpaikkana ja bakteeripesänä. Kirkko ei ole kirkko vaan bakteereja ja viruksia kuhiseva epäsiisti läävä, josta voi saada mm. ludetartunnan.

Ei se ainakaan minun käsitystäni loukkaa. Kirkkorakennus on vain talo ja niitä voi aina rakentaa uusia. Lian voi pyyhkiä pois.

Aika outoa, että Jumalan jalanjälkiä seuraava pelkäisi mikroskooppista rasvaläikkää. Ja onhan kirkolla siivoojia palkkalistoilla sentään.

UgriProPatria

Sinulla ei liene tietoa, että kerjäläiset kuhisevat täitä, satiaisia, kirppuja ja mahd. luteitakin. Kuten ketkä tahansa kadulla ja epähygienisissä oloissa elävät.

Yksi tartuttaa vieruskaverinsa. Luteet kipittävät pitkin penkkejä ja purevat kivuliaasti. Ei todellakaan ole kysymys "rasvaläikästä". Esim. Kyläsaaren päihdekatkaisuasemalla oli aikoinaan alakerrassa nk. surffilaudat puliukoille, eli pelkät vanerit, sillä patjojen ja peittojen joka päiväinen desinfioiminen olisi käynyt kaupungille kalliiksi. Laitoksen siistemmällekin puolelle mentiin täisaunan kautta, myös kaikki omat vaatteet savutettiin ja jätettiin pusseissa varastoon.

Aukusti Jylhä

Ei pidä unohtaa, että tämä uusinormaali kertoo hyvin paljon myös islamista ja muslimeista. Islam arvottaa vääräuskoiset muslimia alemmaksi, törkeillä tavoilla. Islam vihaa muita uskontoja, ja muslimit sitten tätä toteuttavat, hyvin kirjavin tavoin ja perustein. Tärkein kuitenkin yhdistää: viha vääräuskoisia kohtaan.

Nyt muslimit menevät asumaan vääräuskoisten pyhiin rakennuksiin. Kuka uskoo, että nämä muslimit aidosti kunnioittaisivat sitä mitä heille tarjotaan? Muslimit rienaamassa hautuumaalla, porukalla tietysti, ja kuvaamassa tämän kaiken. Toinen uskonveljessakki 'raiskaa' (kaikki tiettä keissin) jossain uskismajoituksessa. He hyötyvät meistä, siksi meitä siedetään. Onhan se foliota ajatella, että mitäs kun ensimmäinen suuri matusukupolvi astuu palvelukseen. Ja sitten se seuraava. Armeijassa voivat olla tätä menoa aika erikoiset tavat ja säännöt vaikkapa kolmen vuosikymmenen kuluttua.

Miltä kuulostaa kenttäimaami?
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Melbac

Lehdessä oli juttua että suurin osa oli suomalaisia ei näitä "paperittomia".Toikin touhun on vain vähän kuin kusisi pakkasella housuihin kun kerta kestää vain vuoden loppuun,ne kovat pakkaset tulee tietenkin vasta tammikuussa..

newspeak

Kommunisteilla tosiaan on usein satiaisia.

Onhan se ollut traagista katsoa tietenkin sivusta kuinka pääkaupunkimme on muuttunut vuosikymmenien varrella mätäpaiseesta syöpäkasvaimeksi. Itsepä ovat pk-seutulaiset antainneet kaiken mokun mitä on. Mutta onhan se myös kaikille helpotus, kun moinen saastaläjä syttyy palamaan ja tuhoaa itse itsensä. Eihän Helsinkiä voi kuvata kuin loiseksi Suomi-Neidon hameen helmassa.

Kannustaa verosuunnitteluun. Homoilkoot kommunistit mamujen kanssa lämpimikseen.

Malla

Quote from: UgriProPatria on 23.11.2016, 23:05:20
Sinulla ei liene tietoa, että kerjäläiset kuhisevat täitä, satiaisia, kirppuja ja mahd. luteitakin. Kuten ketkä tahansa kadulla ja epähygienisissä oloissa elävät.

Yksi tartuttaa vieruskaverinsa. Luteet kipittävät pitkin penkkejä ja purevat kivuliaasti. Ei todellakaan ole kysymys "rasvaläikästä". Esim. Kyläsaaren päihdekatkaisuasemalla oli aikoinaan alakerrassa nk. surffilaudat puliukoille, eli pelkät vanerit, sillä patjojen ja peittojen joka päiväinen desinfioiminen olisi käynyt kaupungille kalliiksi. Laitoksen siistemmällekin puolelle mentiin täisaunan kautta, myös kaikki omat vaatteet savutettiin ja jätettiin pusseissa varastoon.

Lähisukulainen meni sodan jälkeen Jenkkeihin stipendiaatiksi -- täitarkastuksen kautta (se tehtiin kaikille suomalaisille, kukaan ei äkännyt närkästyä).
Useimmat, joilla on tai on ollut päiväkoti-ikäisiä lapsia, tietävät, millainen riesa täit ovat ja miten herkästi ne tarttuvat. Päiväkodeista tuli säännöllisesti (ja kiitettävästi) ilmoituksia täihavainnoista ja kehotuksia tarkkailla tilannetta. Ehkä majoituskirkkojen isäntien ja emäntien pitäisi toimia samoin, tarkastaa ja varoittaa? Se ei ole lähimmäisenrakkaudesta pois. Eikä syrjintää.


Micke90

Kai minun on Persuja äänestettävä, koska en halua, että kotikaupunkini jää täysin punahirveiden käsiin.

Histon

Quote from: Micke90 on 24.11.2016, 07:52:57
Kai minun on Persuja äänestettävä, koska en halua, että kotikaupunkini jää täysin punahirveiden käsiin.

Soinin johtamien persujen äänestäminen on suuri virhe sille se tarkoittaa aina suoraa tukea PJ:lle. Puoluekokous on ensi vuonna. Joko sinulla on PS jäsenmaksu maksettu tälle vuodelle?
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

UgriProPatria

Quote from: newspeak on 24.11.2016, 05:37:32
Kommunisteilla tosiaan on usein satiaisia.

Onhan se ollut traagista katsoa tietenkin sivusta kuinka pääkaupunkimme on muuttunut vuosikymmenien varrella mätäpaiseesta syöpäkasvaimeksi. Itsepä ovat pk-seutulaiset antainneet kaiken mokun mitä on. Mutta onhan se myös kaikille helpotus, kun moinen saastaläjä syttyy palamaan ja tuhoaa itse itsensä. Eihän Helsinkiä voi kuvata kuin loiseksi Suomi-Neidon hameen helmassa.

Kannustaa verosuunnitteluun. Homoilkoot kommunistit mamujen kanssa lämpimikseen.

Miten niin me olemme ansainneet, olemme saastaläjä ja miten niin olemme loisia Suomineidon hameenhelmassa?

Kyllä täällä on työtä tehty, emme ole loisia ja ihmiset joutuneet asumaan tiukasti toisissamme kiinni, kun teillä eräillä on omat maat, mannut ja metsät ja järvet.

Eivät kaikki helsinkiläiset ole jotain varakasta herrasväkeä, kuten siellä Kehä Kolmosen takana jotkut näyttävät luulevan. Joka omistaa maapläntin jossain hevonkuusessa Ilomantsissa, on varakkaampi kuin stadilainen.

On Helsingissä hyvätkin puolensa, mutta myös haittapuolensa ja saastaläjän tästä tekivät joskus 1960-luvulla Helsinkiin tunkeneet maalaiset jotka eivät vieläkään ole oppineet kaupunkilaisten tapoja, vaan elävät kuin kotipellossa, kaukana Kuusamossa. Meillä on rapussa yksi tällainen perhe, joka ei ole vieläkään saanut ovikelloaan korjattua, vaan kulkevat koputtaen ja sisään huudellen kuin maalaistupaan, välillä ovet sepposenselällään, edes, taas rappukäytävässä.