News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-03-06 Suomi hoitaa lääkärivajetta Viron kansanterveyden kustannuksella

Started by kekkeruusi, 06.03.2014, 22:20:12

Previous topic - Next topic

kekkeruusi

Tarton yliopistosta on tullut Suomelle merkittävä lääkärikouluttaja. Kymmenen viime vuoden aikana jopa neljäsosa valmistuneista on lähtenyt ulkomaille töihin, pääosin Suomeen.

– Tarton yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta on tullut monessa mielessä Suomelle kuudes tiedekunta. Siitä pitäisi keskustella valtiotasolla, sanoo dekaani Joel Starkopf Ylen Silminnäkijä-ohjelman haastattelussa.
Viron terveysvirasto arvioi, että Suomessa työskentelee noin 600 virolaislääkäriä.

Määrä voi olla suurempi, sillä todistuksen ulkomailla työskentelyä varten on ottanut yli 1 200 lääkäriä. Se on neljännes virolaisista lääkäreistä.

Yhden lääkärin koulutus maksaa maksaa Viron sosiaaliministeriön mukaan 60 000 euroa. Suomi on siis saaanut ilmaisia lääkäreitä noin 40 miljoonan euron arvosta.


Suomen opetusministeri Krista Kiuru (sd.) ei ole valmis neuvottelemaan valtion osallistumisesta Suomen saaman hyödyn kustannuksiin.

– Kyllä me ajattelemme, että sen osaamisen, jonka me tarvitsemme, me pystymme itse kouluttamaan.

Käytännössä Suomi ei ole onnistunut. Terveyskeskuksissa on noin tuhannen lääkärin vaje, jota paikataan virolaislääkäreillä.

Suomessa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan, mutta he ovat sijoittuneet epätasaisesti. Julkinen sektori kärsii pulasta.

Lääkärien lähtö on tuonut Viroon lääkäripulan, joka tuntuu erityisesti maaseudulla ja pienissä sairaaloissa. Hoidon saatavuus ja laatu on ajankohtainen keskustunaihe.

Viime vuonna Suomessa sai toimiluvan noin sata ulkomaalaista lääkäriä eli lähes yhden tiedekunnallisen verran.


Milloin rekrytointi muuttuu vihamieliseksi?

WHO ja lääkärijärjestöt ovat kansainvälisesti sopineet, että jokainen maa kouluttaa itse omat lääkärinsä.

Vihamielinen laajamittainen rekrytointi ei sopimuksen mukaan ole oikeutettua. Onko Suomi siis syyllistynyt vihamieliseen rekrytointiin?


– Vapaa liikuuvuus tekee sen, että omaa ammattitaitoa voi käytännössä toteuttaa EU-maan kansalaisena missä päin EU:ta vain, eikä hakijaan voi kohdistaa syrjintää, sanoo opetusministeri Krista Kiuru.
http://yle.fi/uutiset/suomi_hoitaa_laakarivajetta_viron_kansanterveyden_kustannuksella/7122159

Joo, tällaista maahanmuuttoa pitääkin Ylen kritisoida. Näistä ihmisistähän saattaa olla oikeasti hyötyä meidän yhteiskunnallemme, ei sellainen vetele!

Roope

Quote from: kekkeruusi on 06.03.2014, 22:20:12
Yhden lääkärin koulutus maksaa maksaa Viron sosiaaliministeriön mukaan 60 000 euroa. Suomi on siis saanut ilmaisia lääkäreitä noin 40 miljoonan euron arvosta.

Suomen opetusministeri Krista Kiuru (sd.) ei ole valmis neuvottelemaan valtion osallistumisesta Suomen saaman hyödyn kustannuksiin.

Miksi Suomi ryhtyisi maksamaan muille maille ja rikkomaan EU:n vapaan liikkuvuuden periaatetta vastaan juuri tässä asiassa, kun Suomi on muuten aivovuotomaa? Suomesta lähtee muualle koulutetumpia ihmisiä kuin muualta muuttaa tänne. Vastaavasti Suomesta voitaisiin lähettää laskuja ympäri maailmaa sellaisiin maihin, joista muuttavat tuottavat suomalaisille kustannuksia tai jotka ottavat vastaan Suomessa korkeakoulutettuja muuttajia.

Jos Viro haluaa ryhtyä rajoittamaan lääkärien maastamuuttoa, niin se on sitten taas Viron oma asia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

siviilitarkkailija

QuoteYhden lääkärin koulutus maksaa maksaa Viron sosiaaliministeriön mukaan 60 000 euroa.

Siis Virossa, tuskin kuitenkaan Suomessa.
Helsingin häpeäyliopiston tai Tampereen kommariyliopiston laitoksilla lääkärin tuottaminen maksaa paljon enemmän. Vihavasemmistolainen opetusministeriön kiintiövirkakunta pyrkii jatkuvasti estämään suomalaisnuorten pääsyn lääkäreiksi koska poliittisena tahtona on tuottaa maahan ulkomaalaisia joko opiskelemaan tai täyttämään lääkärivakanssit.

Suomen lääkärituotannon ongelma ovat parlamenttiin eksyneet veronkiertäjälääkärit mm korporaatiokommunistisessa kokoomuspuolueessa jotka pyrkivät kaikin keinoin estämään lääkärikoulutuksen siirron yliopistoista ammattikorkeakouluihin. Maassamme on niin kauan rakenteellinen ongelma kun lääkäreiden koulutuksesta vastaa yliopisto. Vasta kun yliopistojen lääketieteellinen tiedekunta muutetaan ainoastaan jatko-opintoja ja tutkimusta ylläpitäväksi ja itse lääketieteen kandien tuottaminen ammattikorkeakoulujen työksi, voidaan maamme lääkäritilanne saada järkeväksi ja asialliseksi. Terveyskeskuslääkäreiden koulutus häpeä- tai kommariylipistossa on silkkaa tuhlausta ja itse lopputuotteen synnyn kannalta jopa haitallista.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Ari-Lee

Hyödyllisestä ja osiltaan välttämättömästä työperäisestä maahanmuutosta ja vapaasta liikkuvuudesta keskustellaan Salissa kiusallisena ja jopa haitallisena ilmiönä.

Haitallisesta ja täydelleen vahingollisesta ryöstö- ja hyväksikäyttöperäisestä turismista puhutaan välttämättömänä ja väistämättömänä ja jopa ihanana ilmiönä ja arvostelijoita nimitellään rumasti. Tästä ei edes saa keskustella Salissa.

:facepalm:
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Kulttuurirealisti

Eiköhän Suomen lääkäri"vaje" johdu osittain siitä, että lääkärit eivät löydä haluamaansa työtä riittävän läheltä paikkaa, jossa ovat valmiita asumaan. Yritäpä houkutella joku Helsingissä ikänsä asunut "Utsjoelle" terveyskeskuslääkäriksi pitkäksi aikaa...

Ja virolaiset tulevat ehkä halvemmalla töihin. Mutta tämä on kyllä ehkä hyödyllisintä vapaata liikkuvuutta, missä Suomi on mukana. Virolaiset ovat maailman toiseksi parhaita Suomen puhujiakin.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

kekkeruusi

Quote from: Kulttuurirealisti on 07.03.2014, 00:09:22
Eiköhän Suomen lääkäri"vaje" johdu osittain siitä, että lääkärit eivät löydä haluamaansa työtä riittävän läheltä paikkaa, jossa ovat valmiita asumaan. Yritäpä houkutella joku Helsingissä ikänsä asunut "Utsjoelle" terveyskeskuslääkäriksi pitkäksi aikaa...

Ja virolaiset tulevat ehkä halvemmalla töihin. Mutta tämä on kyllä ehkä hyödyllisintä vapaata liikkuvuutta, missä Suomi on mukana. Virolaiset ovat maailman toiseksi parhaita Suomen puhujiakin.
Lääkäreitähän meillä kyllä on, mutta ei riittävästi julkisella puolella ja ei riittävän tasaisesti maantieteellisesti jakautuneina. Julkisella puolella työskenteleviltä lääkäreiltä pitäisi kieltää samaan aikaan yksityisellä puolella toimiminen. Se saattaisi tasoittaa tilannetta jonkin verran. Ja onhan noista veljeskansan lääkäreistä apua, vaikka se onkin Ylen annolle hirveetä rasismia.

Taffu

Merkittävä osa Tarton lääkisläisistä on suomalaisia opiskelijoita, jotka maksavat itsensä kipeäksi siellä opiskellakseen, koska eivät päässeet Suomessa pääsykokeista läpi. Eiköhän se ole ihan normaalia, että nämä suomalaiset tulevat Suomeen töihin.

Ja toi lääkärit AMKkiin juttu nyt on aika kaukaa haettua, ei kait lääkärit missään päin maailmaa valmistu AMKista? Lääketieteen kandidaatti ei ole edes mikään tutkinto, vaan titteli, joten sen suorittaminen AMK:ssa ei palvelisi kenenkään etua.

JmR

Tartohan on suomalaisten suosikkipaikkoja mennä ulkomaille suorittamaan lääkistä, sisältää lukukausimaksun eli suomalaiset rahoittavat virolaisten lääkärikoulutusta
1§ "Suomi on täysivaltainen tasavalta."

siviilitarkkailija

Quote from: Taffu on 07.03.2014, 01:01:29
Merkittävä osa Tarton lääkisläisistä on suomalaisia opiskelijoita, jotka maksavat itsensä kipeäksi siellä opiskellakseen, koska eivät päässeet Suomessa pääsykokeista läpi. Eiköhän se ole ihan normaalia, että nämä suomalaiset tulevat Suomeen töihin.

Ja toi lääkärit AMKkiin juttu nyt on aika kaukaa haettua, ei kait lääkärit missään päin maailmaa valmistu AMKista? Lääketieteen kandidaatti ei ole edes mikään tutkinto, vaan titteli, joten sen suorittaminen AMK:ssa ei palvelisi kenenkään etua.

tästä olen aivan erimieltä. Suomeen on maahanmuuton myötä haluttu tuottaa (ja tuotetaan) AMK-lääkäreitä tai hoitajan tasolla olevia lääkäreitä koska ovat halvempia. Vastaavasti häpeä- ja kommariyliopiston sekä kumppaniensa intresseissä EI ole terveyskeskuslääkäripulan poisto. Yliopistolle on taloudellisesti ja teknisesti aivan elimellistä että oppilaasta EI tule terveyskeskuslääkäriä vaan tutkija/lääkäri/erikoistuja jossa yliopisto saa enemmän rahaa ja painoa mitä vähemmän se tuottaa terveyskeskuslääkäreitä.

On aivan eri asia opiskella yliopistossa tiedekunnan intresseissä alaa kuin AMK:ssa työuraa. Yliopistomaailmassa fokus ja painopiste ei ole yksiselitteisesti työvoimatarpeen ratkaisu. Se johtaa ikuiseen terveyskeskuslääkäripulaan. Häpeä- ja kommariyliopiston valinta- opintojen ohjaus on suunniteltu yliopiston, ei valtiontilaajan tarpeita painottaen.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Kulttuurirealisti

Quote from: siviilitarkkailija on 07.03.2014, 05:11:25
Yliopistomaailmassa fokus ja painopiste ei ole yksiselitteisesti työvoimatarpeen ratkaisu. ...
Häpeä- ja kommariyliopiston valinta- opintojen ohjaus on suunniteltu yliopiston, ei valtiontilaajan tarpeita painottaen.

Yliopistoissa fokuksen pitäisi olla yli 90 %:sesti työelämän tarpeiden täyttäminen, tutkimusosaamista unohtamatta. En kyllä uskokaan, että lääkis on pahiten hairahtunut tiedekunta tässä suhteessa.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Itä ei nuku

Virossa oli enemmän lääkäreitä suhteessa väkilukuun kuin Suomessa v. 2010. (Maailmanpankki 2010)















1. Kuuba6,7
2. Kreikka 6,2
3. Valko-Venäjä 5,2
4. Itävalta4,9
5. Georgia4,8
6. Venäjä4,3
7. Norja4,2
8. Kazakstan4,1
9. Sveitsi4,1
10. Espanja4,0
-----
30. Viro3,3
36. Suomi2,9

erikois- ja yleislääkäriä tuhatta asukasta kohden
"Lähtökohtaisesti elämä on liian lyhyt, jotta kenenkään täysijärkisen ihmisen kannattaisi lukea mitään muuta kuin kaunokirjallisuutta. Satunnaisesti pitää kuitenkin silmäillä faktaakin, jotta tietäisi, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu." Annamari Sipilän toimittajanviisautta (HS 31.10.10)

Roope

Quote from: YleWHO ja lääkärijärjestöt ovat kansainvälisesti sopineet, että jokainen maa kouluttaa itse omat lääkärinsä.

Vihamielinen laajamittainen rekrytointi ei sopimuksen mukaan ole oikeutettua. Onko Suomi siis syyllistynyt vihamieliseen rekrytointiin?

Tämä väite vihamielisestä laajamittaisesta rekrytoinnista ihmetytti. Kukaan haastateltu ei ottanut sitä esille, eikä edes syyllistänyt Suomea virolaislääkäreiden houkuttelusta, joten mistä toimittaja sai sen päähänsä?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Siili

Quote from: Roope on 07.03.2014, 16:27:36
Quote from: YleWHO ja lääkärijärjestöt ovat kansainvälisesti sopineet, että jokainen maa kouluttaa itse omat lääkärinsä.

Vihamielinen laajamittainen rekrytointi ei sopimuksen mukaan ole oikeutettua. Onko Suomi siis syyllistynyt vihamieliseen rekrytointiin?

Tämä väite vihamielisestä laajamittaisesta rekrytoinnista ihmetytti. Kukaan haastateltu ei ottanut sitä esille, eikä edes syyllistänyt Suomea virolaislääkäreiden houkuttelusta, joten mistä toimittaja sai sen päähänsä?

Niin, hieman ihmettelen, miten YLEn mielestä Suomessa pitäisi toimia, jottei Suomi syyllistyisi "vihamieliseen rekrytointiin"?  Kieltäytyä palkkaamasta avoimessa haussa virkaa hakevia virolaisia lääkäreitä?  Siirtää budjettivaroja Viroon niin, että se voi maksaa paremmin lääkäreilleen?

rölli2

suomi kuulemma tarvitsee maahanmuuttajia paikkaamaan työvoimapulaa. virosta tulee työtä pelkäämättömiä hyvin sopeutuvia lääkäreitä töihin koska eu ja vapaa liikkuvuus. miksi tämä on toimittajan mielestä huono asia? somaliasta tulee lukutaidottomia koneinsinöörejä joita kukaan ei tarvitse eivätkä he koskaan työllisty ja ovat rasite kansantaloudelle. tämä on kaikkien toimittajien märkä päiväuni. somalit esiintyvät maahnmuuttajien arkkityyppeinä, erikoisen hyvinä ja sivistyneinä ihmisinä ja heitä pitää ottaa suomeen niin paljon kuin vain halukkaita riittää. mitä skeidaa tämä on? kommunismia?

Outo olio

Ainakin virolaiset rakennusmiehet kuulemma elättävät perhettä "kotona", eli siis rahaa siirtyy Suomesta Viroon. Jos tilanne on sama myös lääkäreiden kanssa niin Viro voi nähdä asian myös "talousapuna".
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Shemeikka

Joku suvakkihan voisi kommentoida asiaan: "Suomalaisiakin lääkäreitä on mennyt ulkomaille." Ja ehkä vaatia ulkomailta näitten saamaa hyötyä maksettavaksi Suomelle... ei taida niin käydä.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen


ämpee

Quote from: Ari-Lee on 06.03.2014, 23:54:24
Hyödyllisestä ja osiltaan välttämättömästä työperäisestä maahanmuutosta ja vapaasta liikkuvuudesta keskustellaan Salissa kiusallisena ja jopa haitallisena ilmiönä.

Haitallisesta ja täydelleen vahingollisesta ryöstö- ja hyväksikäyttöperäisestä turismista puhutaan välttämättömänä ja väistämättömänä ja jopa ihanana ilmiönä ja arvostelijoita nimitellään rumasti. Tästä ei edes saa keskustella Salissa.

:facepalm:

Pahin vaje näyttää olevan päättäjien päissä, sillä jos jostain Suomi hyötyy, niin aina se on joltain pois, mutta jos Suomi maksaa, niin onhan meillä varaa.
Suora demokratia on vastaus tähänkin, me voimme äänestämällä laittaa päättäjämme maksamaan.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Lahti-Saloranta

Quote from: Roope on 07.03.2014, 16:27:36
Tämä väite vihamielisestä laajamittaisesta rekrytoinnista ihmetytti. Kukaan haastateltu ei ottanut sitä esille, eikä edes syyllistänyt Suomea virolaislääkäreiden houkuttelusta, joten mistä toimittaja sai sen päähänsä?
Jos tuo virolaisten lääkäreiden vihamielinen rekrytointiväite on liioittelua niin Suomi syyllistyy ainakin vihamieliseen somalialaisten koneinsinöörien rekrytointiin.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Mika

Quote from: Lahti-Saloranta on 08.03.2014, 20:51:11
Jos tuo virolaisten lääkäreiden vihamielinen rekrytointiväite on liioittelua niin Suomi syyllistyy ainakin vihamieliseen somalialaisten koneinsinöörien rekrytointiin.

Kyllä.  Nehän suorastaan ryöstetään Somaliasta tänne.  Houkuttimena ilmainen loppuelämä ilman velvoitteita, ja koko suvun lennättäminen tänne Suonen valtion kustannuksella.  Eikä tarvitse ottaa stressiä YT-neuvotteluista tai mistään muustakaan.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"