Anne Haataja: Suomalaiset muslimisiskot (gradu)

[Kemolitor]

Anne Haataja: Suomalaiset muslimisiskot – kokemuksia "kulttuurien välissä"
Tampereen yliopisto
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Sosiaalitutkimuksen laitos
Pro gradu –tutkielma, 180s.
Sosiaaliantropologia
Toukokuu 2010

Lukemisen arvoinen pro gradu -työ. Itseäni ainakin on aina välillä ihmetyttänyt nämä islaminuskoon kääntyneet suomalaisnaiset. Miten he kokevat vaikkapa huivinkäyttöpakon tai naisen aseman kasvettuaan kohtalaisen suvaitsevaisessa ja tasa-arvoisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Jonkun verran gradu antaakin vastauksia näihin kysymyksiin. Kiinnostavin osio taas kerran, kuten yleensäkin näissä haastattelugraduissa on aineiston analysointi (luvut 5 ja 6). Viimeinen oikoluku on tainnut jäädä tekemättä graduntekijältä, turhan paljon kirjoitusvirheitä on tekstiin jäänyt.


Tiivistelmä:

Islamin ja muslimien läsnäolo länsimaissa on tullut viimeisten vuosikymmenien aikana yhä näkyvämmäksi, ja muun muassa maahanmuutto on lisännyt myös Suomessa asuvien muslimien määrää. Maallistuneisuuden ja toisaalta kristillisen perinteen leimaamaksi kuvatussa yhteiskunnassa uskontoaan aktiivisesti ja näkyvästi harjoittavat muslimit saavat aikaan monenlaisia, pääsääntöisesti negatiivisia reaktioita. Suomalaisten islamiin kääntyminen on suhteellisen uusi ilmiö, ja he muodostavat verrattain pienen ja tiiviin yhteisön, joka toiminnassaan ja maailmankatsomuksissaan asettuu jonnekin suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin sekä islamiin uskontona nojaavan arvojärjestelmän ja toiminnan välimaastoon. Tutkimuksessani tarkastellaan sitä, millaista arkea ja islamia suomalaiset, muslimiksi aikuisiällä kääntyneet naiset elävät ja rakentavat osana suomalaista yhteiskuntaa. ja millaisia merkityksiä he uskonnolleen antavat. Lisäksi kysyn, millä tavalla he asemoivat itseään osana suhteessa yhtäältä suomalaiseen yhteiskuntaan ja toisaalta muslimien paikalliseen, kansalliseen ja globaaliin yhteisöön – toisin sanoen, millaisia yhteisöllisyyksiä, erottautumisen ja kuulumisen tapoja heidän puheessaan rakentuu? Tarkastelussa ovat paitsi valtaväestön ja muslimien keskinäiset suhteet ja ajoittaiset jännitteet, myös suomalaisessa yhteiskunnassa elävän islamilaisen yhteisön sisäinen monimuotoisuus ja vaihtoehtoiset uskonnollisuuden muodot.

Aineisto koostuu keväällä 2009 tehdyistä yhdeksästä Etelä-Suomessa asuvan suomalaisen islamiin kääntyneen naisen teemahaastattelun muotoa mukailevasta vapaamuotoisesta haastattelusta. Haastatteluaineistoa täydentää vuosien 2009-2010 aikana pidetty "kenttäpäiväkirja", johon on koottu esimerkiksi haastattelujen yhteydessä tai muutoin tutkittavien parissa tehtyjä etnografisia havaintoja sekä huomioita aiheesta ja ilmiöstä kertovista keskusteluista esimerkiksi mediassa ja populaarikulttuurin tuotteissa. Aineiston analyysissä on käytetty löyhästi diskurssianalyyttistä luentaa sekä erilaisten "vastapuheen" muotojen tarkastelua.

Suomalaisten suhtautuminen islamiin ja muslimeihin on sekularisaatiokehityksen luomien, varautuneesti uskontoon suhtautuvien asenteiden ja orientalismista ammentavien käsitysten leimaamaa, millä on myös konkreettisia seurauksia ja vaikutuksia muslimeiksi kääntyneiden suomalaisnaisten arjessa. Muslimikäännynnäiset ovat kuitenkin osa sekä suomalaista että islamilaista yhteisöä, ja omalla tavallaan osallistuvat näiden uudelleen määrittelyyn uusissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Suomalaiselle ja toisaalta uskonnolliselle identiteetille ja yhteisölle annetaan vaihtelevia merkityksiä, ja nuo merkitykset vaikuttavat monin tavoin siihen, mihin he itse kokevat kuuluvansa tässä vaihtelevasti kansalaisuuteen, kulttuuriin, etnisyyteen ja uskontoon perustavien kategorioiden järjestelmässä.

Luku 1. Johdanto s. 1 - 5

s. 2: Islamin ajankohtaisuuden, näkyvyyden ja myös kiistanalaisuuden sekä toisaalta lisääntyneen suosion vuoksi "suomalaiset muslimit" ansaitsevatkin omana erityisenä ryhmänään huomiota.

s. 3: Kiinnostukseni aiheeseen virisi kenties aivan ensimmäisenä omasta, suhteellisen olemattomasta suhteestani uskontoon: tapakristillisen kotikasvatuksen ja kouluopetuksen läpikäyneenä en voinut olla ihmettelemättä muslimien omistautumista ja kurinalaisuutta uskontonsa harjoittamisessa. Itse en ollut koskaan kokenut itseäni varsinaisesti uskonnolliseksi, mutta toisille se näytti olevan kaikkia elämän alueita määrittävä ja jäsentävä uskomusten ja rituaalien järjestelmä. Islamin kokonaisvaltaisuus sai aikaan tiettyä kunnioitusta muslimeja kohtaan, sillä aktiivisesti uskontoa harjoittavat muslimit näyttivät todella omistautuvan uskonnolleen, määrittelevän itsensä ja järjestävän elämänsä uskonnon asettamien sääntöjen ja normien mukaan. Ihmettelin sitä, että kaltaiseni, 'uskonnottomassa' ympäristössä kasvaneet ja eläneet suomalaisnaiset kääntyvät ja mukautuvat islamiin, jatkuvaa omistautumista ja kurinalaisuutta vaativaan ja Suomessa suhtellisen vieraana pidettyyn uskontoon, johon kaiken lisäksi kohdistuu paljon erilaisia ennakkoluuloja ja negatiivisia mielikuvia. Naisen asema, terrorismi ja väkivalta tuntuivat sävyttävän islamia ja muslimeita koskevaa julkista keskustelua ja ilmapiiriä Suomessa.

s. 5: Rajasin tutkimuskohteekseni naiset, paitsi oman kiinnostukseni ja lähtökohtieni vuoksi, myös siksi, että totesin, että islamin sukupuolten välisiä suhteita ja vuorovaikutusta koskevien sääntöjen vuoksi muslimimiesten tavoittamisen tutkimustani varten olevan tätä työtä ajatellen kenties tarpeettoman mutkikasta. Lisäksi monet islamin asettamista säännöistä ja ohjeista koskevat erityisellä tavalla naisia, ja juuri nuo seikat näyttävät olevan suomalaisten enemmistön silmissä niin kiistanalaisia. Tässä tutkimuskohteeksi valikoitui myös kääntymystaustansa vuoksi erityinen joukko muslimeja; muslimeiksi syntyneiden 'etnisten suomalaisten' – käytännössä siis suomalaiskäännynnäisten lapsien – sukupolvi on enimmäkseen vielä kirjaimellisesti lapsenkengissään.

Vähän hämäräksi minulle jäi, että miksi muslimimiesten tavoittaminen olisi ollut mutkikasta. Tarkoittaako hän kenties sitä, ettei hänen olisi ollut naisena sallittua haastatella muslimimiehiä? Kyllähän suomalaisia muslimiksi kääntyneitä miehiäkin on olemassa, ensimmäisinä tulevat mieleen Simo Rantalainen ja Juha Valjakkala.


Luku 2. Islam meillä ja muualla s. 6 - 20

Islamin perusteita yleisellä tasolla, lähteenä lähinnä Jaakko Hämeen-Anttila.

s. 11: Musliminaisen edellytetään avioituvan vain muslimimiehen kanssa, mies voi naida myös muuhun monoteistiseen uskontoon kuuluvan naisen.

Onhan tämä tullut monissa yhteyksissä esille, mutta selitystä en asiaan ole löytänyt. Miksi miehelle annetaan laajemmat avioitumisoikeudet kuin naiselle?

s. 12: Islamia voidaan kuitenkin pitää myös siinä mielessä kokonaisvaltaisena uskontona, että monissa perinteisissä muslimimaissa, joissa siis suurin osa väestöstä on muslimeja, myös valtion hallinto on järjestetty islamilaisten periaatteiden mukaan, ja islamilainen sharia-laki toimii myös valtion lain perustana.

s. 14: Nykyisin suurimmat muslimiryhmät Suomessa ovat somalialaiset, arabit, kurdit, Kosovon albaanit ja turkkilaiset, joista eniten julkisuutta saanut ryhmä on somalialaiset. Kun 1980-luvun lopulla Suomessa oli muutamia tuhansia muslimeja, vuonna 2006 heitä oli arviolta jo noin 40 000. Heistä joista suurin osa asuu pääkaupunkiseudulla, mutta myös Turussa, Tampereella, Lahdessa ja Oulussa on merkittäviä muslimivähemmistöjä. Huomattavasti suurin osa heistä on maahanmuuttajataustaisia. Suurin osa Suomen muslimeista on sunnalaisia; vain 10-15 prosenttia heistä on shiiamuslimeja.

Luku 3. Teoreettisia lähtökohtia s. 21 - 77

s. 23: Vaikka esimerkiksi suomalaisten uskonnollisuuden perinteiset muodot, kuten rukoileminen tai kristillisiin jumalanpalveluksiin osallistuminen, ovat menettäneet suosiotaan ja merkitystään ihmisten arjessa, toisaalta erilaiset vaihtoehtoiset uskonnollisuuden muodot ovat saaneet lisää kannatusta, eikä suomalaisten voida suoralta kädeltä sanoa olevan entistä vähemmän uskonnollisia.

s. 25: Uskonnollinen kääntymys on ollut etenkin uskontopsykologiassa yksi kestoaiheista, ja eri näkökulmista ja eri tarkoituksista lähtevää, kääntymisen ulottuvuuksia tarkastelevaa tutkimuskirjallisuutta on valtavasti.

s. 26: Vain harvat islamiin kääntymistä selittävistä teorioista kiinnittävät huomiota yksilöihin. Keskeinen islamiin kääntymistä selittävä teoria korostaa "islamisoitumisen" vaikutusta, siis sellaisten sosiaalisten, kulttuuristen, uskonnollisten ja poliittisten järjestelmien ja ympäristöjen luomista, joissa yksilöt, perheet, yhteisöt ja yhteiskunnat voivat esteettä harjoittaa ja vaalia islamilaista uskontoaan ja elämäntapaansa.

s. 27: Vaikka henkilökohtaisen uskonnollisuuden tai erilaisten psykologisten tekijöiden vaikutusta ei voida täysin sivuuttaa, tässä tutkielmassa tarkoitukseni ei ole tarkastella yksityiskohtaisesti haastattelemieni naisten kääntymiskokemuksia tai - motivaatioita. Huomioni ei kiinnity kääntymiseen sinänsä, vaan sen sosiaalisiin ja yhteisöllisiin merkityksiin. Näkemykseni mukaan islamiin kääntymiseen vaikuttavat paitsi erilaiset henkilökohtaiset syyt ja tapahtumat (näitä sivuan luvussa 5.1.1.), myös erilaiset yhteiskunnalliset muutokset, kuten jo aiemmin käsitelty sekularisaatio, globalisaation kiihdyttämä monikulttuuristuminen, erilaisten uskonnollisuuden muotojen muutokset sekä toisaalta myös institutionaalisen uskonnonharjoituksen merkityksen väheneminen ja uskonnon privatisoituminen.

Islamiin kääntyminen merkitsee myös usein käytännössä monenlaisia ja monentasoisia muutoksia, paitsi yksilön sisäisessä todellisuudessa, myös sosiaalisissa suhteissa ja käytännön elämässä.

s. 28: Uskon tunnustaminen siis riittää todistukseksi henkilökohtaisesta vakaumuksesta, mutta muslimien yhteisöön ja sosiaaliseen verkostoon liittyminen edellyttää usein käytännössä myös rituaalisten käytäntöjen opettelemista ja ottamista osaksi jokapäiväistä elämää sekä niiden noudattamista arkielämässä loppuelämän ajan.

s. 30: Etenkin islamilaista, muutosta vastustavaa fundamentalismia on pidetty esimerkkinä orientin taipumuksesta vedota rationaalisen järjen sijasta uskontoon ja "jumalallisiin" periaatteisiin ja ohjeisiin. Orientalismia voidaan myös pitää ennen kaikkea miehisenä projektina: orientalististen kuvausten peruslähteinä toimineiden matkakirjailijoiden tuotoksissa naiset ovat usein miehisen halun ja vallan fantasioiden kohteita. Orientin naiset nähdään seksualisoituina, enemmän tai vähemmän yksinkertaisina ja halukkaina olentoina, joita orientalistisen, miehisen katseen tulee hallita ja konrolloida. Saidin esityksessä länsimainen katse näkee orientin pitkälti länsimaisuutta ja länsimaista kulttuuria sekä modernisaatiota ja yhteiskunnallista muutosta vastustavana monoliittisena kokonaisuutena.

s. 31: Länsimaisin silmin itä ja itämaiset ihmiset ovat näyttäytyneet pysähtyneisyyden, mystisyyden ja aistillisuuden leimaamina, nyttemmin aggressiivisina ja fanaattisina.

s. 33: Muslimien näkökulmasta 'läntisen', ei-islamilaisten ja siten "sodan alueeksi" (arab. dar al-harb) määrittyvän ja 'islamilaisen', muslimienemmistöisen ja yleensä myös hallinnollisesti islamilaisia periaatteita noudattavan maailman (dar al-islam) välinen erottelu on historiallisesti ollut myös opillisessa mielessä merkittävä.

"Sodan alue" on aika mielenkiintoinen termi, en löytänyt gradusta muualta määritelmää sille.

s. 34: Tavallisimmin eurooppalaiset muslimit katsotaan ikään kuin puolittain etniseksi ryhmäksi, joukoksi ihmisiä, jotka ovat lähtöisin kotoisin (etenkin Lähi-idän) muslimienemmistöisistä valtioista. Näin määriteltynä muslimiudella ei ole itse asiassa mitään tekemistä uskon tai uskonnon kanssa, vaan muslimi määrittyy alkuperänsä ja kotikulttuurinsa perusteella.

s. 35: Sekä länsimainen ja suomalainen yhteiskunta että muslimiyhteisö on joutunut punnitsemaan aivan uudella tavalla suhtautumistaan uskontoon ja erilaisten kulttuuristen vähemmistöjen oikeuksiin, ja voisikin väittää, että suhteessa monikulttuurisuuden hyväksyttävyyteen jopa edistystä on viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut. Tästä huolimatta erilaiset sivilisaatioiden törmäystä ja yhteensopimattomuutta sekä islamin läntisen läsnäolon ongelmallisuutta hengessä korostavat puhetavat ovat hyvin yleisiä ja jopa vallitsevia. Etenkin viimeisten vuosikymmenien aikana islam on pääsääntöisesti esitetty länsimaisissa tiedotusvälineissä ja kirjallisuudessa hyvin negatiivisessa valossa. Edward Saidin (1981) mukaan negatiiviset mielikuvat ovat pitkälti toimittajien ja tiedotusvälinen toiminnan tulosta.

Toisaalta toimittajat ja tiedostusvälineet aika paljon nykyään tekevät ja levittävät uutisia ja raportteja tapahtumista. Negatiivinen uutisointi voi johtua siitäkin, että islamiin ja islamilaisiin maihin liittyvät uutiset ovat olleet viime vuosina pääasiassa negatiivisia.

s. 36: Tariq Ramadanin (1999) mukaan länsimaiset muslimeilla on usein myös taipumus korostaa uskonsa kannalta toissijaisia asioita, kuten ruokaan liittyviä kysymyksiä, moskeijoiden rakentamisen tarvetta tai hautaamiskäytäntöä koskevia asioita.

Lisätään tuohon listaan vielä huivin eri asteiden käyttö naispuolisilla muslimeille.

s. 37: Lisäksi on huomattava, että monissa islamilaisissa valtioissa erilaiset valtiolliset sensuurin muodot estävät objektiivisen tiedon saatavuuden ja kriittisten näkemysten esittämisen rangaistuksetta.

Tämä on aina hyvä pitää mielessä, kun puhutaan muslimien ja varsinkin musliminaisten asemasta länsimaissa. 

Muslimien kokemat vääryydet länsimaissa eivät Ramadanin mukaan usein johdukaan lainsäädännöstä tai eurooppalaisten yhteiskuntien järjestäytymisestä sinänsä, vaan muslimien omasta välinpitämättömyydestä tai toimintatapojen sopimattomuudesta.

s. 55: Lähes jokaisella tapaamistani suomalaisista musliminaisista oli Suomen ulkopuolelle ulottuvia merkittäviä sukulaisuus- ja ystävyyssuhteita. Useimpien informanttieni transnationaali verkosto muodostuu ensisijaisesti aviomiehen ja tämän perheen ja sukulaisten kautta.

Eikö tämä ole aikamoinen itsestäänselvyys? Aika todennäköisesti aviopuoliso on maahanmuuttaja, joten hänellä on sukulaisia Suomen ulkopuolella.

s. 59: Vaikka islamissa ja kristinuskossa on paljon samaa (esim. monoteismi, kristinuskon Jeesus on myös islamissa profeetta), islam on lähempänä juutalaisuutta siinä, että ne molemmat korostavat toimintaa pelkän uskon sijaan. Muslimien uskonnollinen velvollisuus on korostaa toimintaa, siis uskon 'esittämistä' käyttäytymisessä.

Olen siis edellä todennut rituaalien olevan ajattelun ja toiminnan yhdistäviä toistuvia toimintoja, joita voidaan suorittaa yksin tai yhdessä muiden kanssa, ja joilla on myös paitsi yksilöllinen, kullekin osallistujalle henkilökohtainen, myös yhteisöllinen merkitys. Tuota merkitystä pyrin tässä teoreettisesti jäsentämään kahden antropologian klassikon, Emilé Durkheimin ja Victor Turnerin töiden kautta. Islamilaiset rituaalit ovat pitkään saaneet verrattain vähän huomiota, eikä minunkaan tarkoitukseni ole paneutua itse rituaaleihin sinänsä, vaan siihen, millä tavoin toiminnan ja uskomusten kokonaisuus voi muodostaa ja merkityksellistää yksilöiden ja ryhmien välisiä suhteita.

s. 62: Kun tällaista ajatusta uskonnollisista rituaaleista ajoittaisina, väliaikaisina mutta silti hyvin olennaisina uskonnollisten ja yhteisöllisyyden kokemusten vahvistajina sekä uskontoon liittyvistä säännöistä, joilla on perusteiltaan sama funktio, sovelletaan esimerkiksi islamiin uskonnollisena järjestelmänä, keskeisenä kollektiivisuutta vahvistavana rituaalina voidaan tarkastella päivittäisiä rukouksia: ainakin periaatteessa ne toteutuvat säännöllisesti päivittäin määrättynä ajankohtana kaikkialla maailmassa, osallistujat suorittavat samat valmistelevat toimenpiteet (rituaalinen puhdistus) ja kaikki osallistujat suorittavat määrätyt liikkeet määrätyllä tavalla ja määrätyssä tahdissa.

Aikamoinen virke saatu aikaiseksi, olisihan tuon voinut vähän selvemminkin ilmaista.

Yksittäiset säännöt, kuten pukeutumista tai ravintoa koskevat säännöt ovat myös osaltaan yhteisyyttä vahvistavia ja tasavertaisesti kaikkia muslimeita koskevia ohjeita ja määräyksiä.

Tästä päästäänkin taas huiveihin ynnä muihin naisia koskeviin pukeutumismääräyksiin. Kuinka paljon niissä on kyse yhtenäisyyden vahvistamisesta, oman porukan tunnusmerkeistä eikä varsinaisesta uskontoon liittyvistä asioista.

s. 72: Arkipuheessa 'etnisyydellä' viitataan usein vähemmistökysymyksiin sekä rodullisiin suhteisiin, ja etnisyyden käsitteellä onkin kuvattu ja määritelty ennen kaikkea juuri vähemmistöjä - useimmiten valtaväestön etnisyys on jäänyt huomiotta. Esimerkiksi suomalaisuutta pidetään etnisesti banaalina valkoisuutena – se näyttäytyy itsestään selvästi värittömänä ja "merkittömänä". Valkoisuus edustaa USA:ssa ja Euroopassa universaalia ihmisyyttä, kun taas värillisyys on muiden etnisyyksien ominaisuus. Valtaväestön kulttuuriin sulautuminen assimiloituminen ei siksi välttämättä ylitä itsestään selvän suomalaisuuden valkoisuuden asettamia rajanvetoja. Sosiaaliantropologiassa etnisyydellä tarkoitetaan sosiaalisten suhteiden ulottuvuuksia sellaisten yhteisöjen tai ryhmien välillä, jotka pitävät itseään ja jotka myös muiden silmissä ovat muihin nähden erilaisia.

s. 76: Erilaisten etnisten ryhmien väliset, institutionalisoituneet suhteet myös määrittävät, millä tavoin näiden jäsenten tulee toisiinsa suhtautua ja kuinka käyttäytyä toisiaan kohtaan arjen kohtaamisissa. Kun tällaisista käsityksistä tulee erottamaton osa tietyn ryhmän "kulttuurista tietoa" ja se enemmän tai vähemmän ennustettavalla tavalla säätelee jäsentensä suhteita toisten ryhmien jäseniin, voidaan puhua etnisistä stereotyypeistä.

Luku 4. Aineiston esittely ja analyysitapa s. 78 - 89

s. 78: Suomalaisten muslimien yhteisö voidaan nähdä omanlaisenaan suljettuna kokonaisuutena, mutta toi saalta islam rakentaa heille myös vahvoja monikulttuurisia kytköksiä niin maahanmuuttajamuslimeihin kuin ulkomaalaisiinkin.

s. 80: Useimpiin informantteihini voidaan liittää monia täysin samoja määreitä kuin minuun - he ovat pääasiassa nuorehkoja suomalaisia ja Suomessa asuvia, parisuhteessa eläviä tai perheellisiä ja suhteellisen koulutettuja naisia. Jopa perhetaustamme vaikuttaa olevan varsin samankaltainen, ainakin mitä tulee vanhemmilta ja kodista "perittyyn" uskonnollisuuteen (ks. luku 5.1.). Heidän nykyinen uskonnollinen vakaumuksensa kuitenkin asettaa heidät hyvin etäälle omastani: toisin kuin omani, informanttieni maailmankuva muotoutuu ja arkielämä rytmittyy pitkälti islamin uskon asettamien ohjeiden, sääntöjen ja normien mukaan.

s. 81: Ensimmäiset haastattelupyyntöni esitettiin internetissä muslimien foorumeilla, joten jäin potentiaalisille haastateltaville kasvottomaksi ja näin myös "vakaumuksettomaksi", mutta heidän oletuksensa on voinut vaikuttaa paitsi siihen, minkä vuoksi he ovat olleet kiinnostuneita osallistumaan, myös siihen, millä tavalla ja mistä asioista he ovat minulle kertoneet. En voi esimerkiksi varmuudella tietää, ovatko haastateltavani minuun yhteyttä ottaessaan ajatelleet minut toisena muslimina ja siis yhtenä "siskoista" vai kenties vain kiinnostuneena ulkopuolisena. Tämä koskee laajemminkin tiedon tuottamisen ongelmallisuutta: millaista tietoa he toivoivat tai olettivat minun tuottavan, ja mistä näkökulmasta? Monet informanttini totesivat, että olivat kiinnostuneet tutkielmastani siksi, että he kokivat julkisuudessa esitetyn, yhteisöään ja elämäänsä koskevan tiedon olevan vajavaista, puolueellista tai virheellistä, ja toisaalta myös tiettyjen tahojen tuottamaa.

s. 82: Haastattelupyynnössäni, jonka välitin ensin tuloksetta joillekin islamilaisille yhdistyksille, etsin Suomessa asuvia, suomalaissyntyisiä, täysiikäisiä henkilöitä, jotka kokevat tai ovat jossain elämänsä vaiheessa kokeneet itsensä muslimeiksi. Potentiaalisten haastateltavien muslimiksi määrittyminen siis tapahtui heidän omasta näkökulmastaan käsin. En rajannut potentiaalisia informantteja sukupuolen, iän tai asuinpaikan mukaan, enkä halunnut sulkea pois myöskään mahdollisesti jo islamista luopuneita.

s. 83: Loppujen lopuksi haastattelupyyntöni mainituilla palstoilla poiki parisen kymmentä yhteydenottoa, kaikki naisilta eteläisestä Suomesta. Monen kohdalla käytännön järjestelyt osoittautuivat aikataulujen vuoksi varsin vaikeiksi, ja lopulta totesin myös aineiston määrän pitämiseksi kohtuullisena tätä työtä silmällä pitäen yhdeksän varsinaisen haastattelun olevan tarpeisiini riittävä määrä.

s. 84: Molemmat internetin keskustelupalstat, joilla pyyntöni esitettiin, ovat periaatteessa sunnimuslimeille suunnattuja ja heidän käyttämiään, joten todennäköisyys esimerkiksi shiialaisten tavoittamiseen niiden kautta on pieni. Lisäksi tämä "välikäteni" osoitti - ilmeisesti viestini hieman virheellisestä tulkinnasta johtuen - pyynnön yksinomaan naisille. Näin ollen kaikki minuun yhteyttä ottaneet olivat naisia, ja mitä todennäköisimmin sunnalaista islamia tunnustavia. Alun perin tarkoitukseni ei ollut tutkia yksinomaan naisia, ja miesten näkökulman saaminen mukaan tutkimukseen olisi ilman muuta ollut erittäin mielenkiintoista. Kuitenkin esimerkiksi joidenkin käytännön seikkojen, kuten oman sukupuoleni sekä islamin naisten ja miesten kanssakäymiselle asettamien rajoitusten vuoksi muslimimiesten tapaaminen ja henkilökohtainen haastatteleminen olisi voinut olla vaikea järjestää.

Tuomas Martikaisen (2008) arvion mukaan islamiin kääntyneitä, syntyperäisiä suomalaisia oli Suomessa vuonna 2007 noin 800-1000, joista arviolta noin 70% on naisia

s. 85: Haastattelin kutakin naista kerran, ja kukin haastattelu kesti reilusta tunnista vajaaseen kolmeen tuntiin.

Nuorin heistä oli juuri täyttänyt 20 vuotta, vanhin oli 42-vuotias. Kuusi heistä oli solminut islamilaisen avioliiton muslimimiehen kanssa. Yhden aviomies oli myös suomalainen käännynnäinen, muut Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueilta tulleita maahanmuuttajamuslimeita tai myös haastatteluhetkellä ulkomailla asuvia. Kahdella naisista oli lapsia avioliitosta ennen islamiin kääntymistä; toisen lapset eivät olleet muslimeita, toisen suomalaissyntyisestä ei-muslimi-isästä huolimatta. Yksi oli eronnut yksinhuoltaja, jonka lapset olivat syntyneet muslimi-isälle. Yhdellä naimisissa olevista naisista ei ollut lapsia. Naisista kaksi oli haastatteluhetkellä naimattomia ja lapsettomia, mutta molemmat olivat aikeissa avioitua piakkoin ulkomaalaistaustaisen ja haastatteluhetkellä myös ulkomailla asuvan muslimimiehen kanssa.

s. 86: Lapsettomat naiset olivat haastatteluhetkellä työelämän ulkopuolella: kaksi heistä oli työttömänä, yksi opiskelija. Kaksi naisista oli äitiyslomalla, yksi kotiäiti. Kolme oli säännöllisesti kokopäivätyössä, ja näistä kolmesta kaksi myös opiskeli työnsä ohessa. Kukaan naisista ei kertonut seuraavansa yksinomaan jotakin tiettyä islamilaista lakikoulukuntaa, mutta jotkut mainitsivat esimerkiksi aviomiehensä seuraaman koulukunnan olevan myös itselleen luonteva vaihtoehto – muun muassa siksi, että joidenkin aviomiehet olivat verrattain oppineita ja toimivat siis "henkilökohtaisina neuvonantajina" uskoon liittyvissä kysymyksissä.

s. 88: Näitä teemoja eritellessäni havaitsin – joskaan en kovin yllättävästi - uskonnon esiintyvän haastateltujen puheessa jatkuvasti huolimatta siitä, millaisiin kysymyksiini he vastasivat ja millä tavoin. Niinpä päätin rakentaa heidän kertomansa perusteella kuvauksia heidän suhteestaan uskontoon ennen ja jälkeen islamiin kääntymistä.

Olen jakanut kerronnan kahteen toisilleen rinnakkaiseen ja limittäiseen lukuun. Ensimmäisessä kuvataan suomalaisten muslimikäännynnäisten elämää ja yhteisöä, ja toisessa laajennan "kuvakulman" koko suomalaiseen muslimiyhteisöön ja sivuan myös informanttieni kerronnasta paljastuneita, kansainväliseen muslimiyhteisöön kiinnittäviä suhteita ja merkityksiä.

[Kemolitor]

Sitten päästäänkin gradun kiintoisampaan puoleen, suomalaisten muslimisiskojen haastattelujen tuloksiin, kannattaa lukea tämä luku kokonaan, jos vain aika löytyy.

Luku 5. Suomalaisten muslimien yhteisö ja elämä s. 90 - 138

s. 90: Suhde uskontoon oli useimmilla haastattelemistani naisista muuttunut radikaalisti islamiin tutustumisen myötä. Useimmat olivat kotona ja koulussa sosiaalistuneet hyvin "tyypillisen suomalaiseksi" kuvattuun tapakristillisyyteen, joka ei vaikuttanut arkeen tai maailmankatsomukseen kovinkaan merkittävästi.

s. 92: Oma hengellisyyden kaipuu ja suomalaisen yhteiskunnan maallistuneisuus sekä toisaalta myös islamin tarjoamat, selkeiksi kuvatut opilliset ja moraaliset säännöt olivat monien informanttieni omassa keskeisiä islamiin "johdattaneita" teologisia tekijöitä, joita on kutsuttu myös islamin "vetovoimatekijöiksi". Myös kysyessäni haastattelemiltani naisilta, miksi he arvelevat nykyisin yhä useampien länsimaisten kääntyvän islamiin, vastaukset kertoivat suomalaisen tai länsimaisen, eurooppalaisen yhteiskunnan nykytilasta, maallistuneisuudesta sekä yleisestä pahoinvoinnista, turvattomuudesta, tiiviin yhteisöllisyyden sekä sääntöjen ja järjestyksen kaipuusta. Yhteiskunnan kaoottisuus, maallisuus ja raadollisuus toimivat siis islamiin "työntävinä" tekijöinä.

S. 93: "tällasia tapauksia on tullu vastaan, se on aika, aika huvittavaa, että se on just nuoret tytöt, yleensä ne on jotain viistoista, kuustoista kesäsiä, ni sit ne innostuu jostain pienestä jutusta, tai sit ne innostuu jostain hijabista ja niitten mielestä se on niin cool juttu ja ne haluu tulla muslimiks ku ne haluu laittaa hijabin päähän,"

Hijabilla viitataan usein musliminaisten hiukset peittävään, kasvot paljaaksi jättävään huiviin, mutta se voi tarkoittaa kokonaisuutena islamilaiset kriteerit täyttävää vaatetusta: naisilla siis yleensä sellaista, joka peittää koko kehon kasvoja ja kämmeniä lukuun ottamatta. Haastattelemistani naisista yhtä lukuun ottamatta kaikki kertoivat käyttävänsä aina kodin ulkopuolella vähintään hiukset peittävää huivia ja muutenkin peittävää vaatetusta.

S. 95: Useimmat mainitsivat islamin asettamat rajat ja säännöt tärkeiksi omassa elämässään ja kertoivat niiden vaikuttaneen heihin myös jo kääntymispäätöstä harkitessaan. Eräs esimerkiksi mainitsi islamin tuoneen hänen elämäänsä kurin ja järjestyksen, joita hän ei itse ollut kyennyt nuoruutensa "villeinä vuosina" säilyttämään.

S. 96: Muslimeille itselleen nuo säännöt voivat toimia toivotulla ja jopa tarpeellisella tavalla elämää järjestävinä ja rytmittävinä: koska "kaikkeen" löytyy uskonnosta ainakin jonkinlainen vastaus, "ei tarvi ite pähkäillä".

s. 97: Kristinusko mainittiin useassa haastattelussa opillisesti sekavana ja "hämäränä"; islamissa monia oli viehättänyt juuri sen selkeys ja se, että se oli "viimeinen uskonto".

Juuri uskonnon jatkuva läsnäolo arjessa erilaisina konkreettisesti noudatettavina sääntöinä, määräyksinä, kehotuksina ja kieltoina oli monien mukaan tärkeää ja heille itselleen sopiva tapa harjoittaa uskontoa.

Mielenkiintoinen yksittäistapaus haastatelluissa:

s. 98: Toisaalta yksi naisista kertoi lausuneensa shahadan ainoastaan yksin mielessään ja katsoi sen riittävän, paitsi uskonnon sanelemista syistä, myös käytännön syiden vuoksi – tarvittavat muslimikontaktit puuttuivat, eikä hän ollut elämäntilanteensa vuoksi toistaiseksi kokenut tarpeelliseksi paneutua niiden etsimiseen.

Mikäli shahadaa ei ole lausuttu julkisesti, siis muiden muslimien läsnä ollessa, kääntyminen ei vielä ole "virallista" siinä mielessä, että säännöt eivät velvoita shahadan lausunutta: kyseiseltä uudelta muslimilta vielä puuttuu yhteisön hyväksyntä ja tunnustus, eikä häneen toisaalta siis kohdistu myöskään muslimiyhteisön asettamia paineita islamilaisten sääntöjen ja rituaalien säntilliseen noudattamiseen.

Toisaalta haastateltujen mielestä "sääntöjen, määräysten, kehotusten ja kieltojen noudattaminen on tärkeää ja heille itselleen sopiva tapa harjoittaa uskontoa" mutta toisaalta kirjoittajankin mielestä takana olisi kuitenkin muslimiyhteisön asettamat paineet. Kuinka suuri osuus sitten on muslimiyhteisön jäseneksi pääsemisellä, voidaanko ajatella näitä sääntöjä noudatettavan muslimiyhteisön vuoksi.

s. 100: Suomen kontekstissa Lähi-idän tilanteeseen verrattavat ilmiöt eivät ole samassa merkityksessä kuin esimerkiksi Amerikassa, mutta islamiin "liittyminen" voidaan toki tulkita eräänlaisena vastareaktiona ja -puheena suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuutta ja uskonnollista pluralismia vastustaville puheenvuoroille mediassa ja kahvipöydissä. Islamiin kääntyminen ei vastusta yksin uskontoihin kohdistuvaa ilmapiiriä, vaan myös suomalaisuuden oletettua "valkoisuutta".

Tuo tuntuu jo aika kaukaa haetulta ajatukselta. Mediasta saa suurennuslasin kanssa etsiä monikulttuurisuutta ja uskonnollista pluralismia vastustavia puheenvuoroja, eikä siltikään niitä löydä. Mutta tietysti jos lähdetään itseruoskimislinjalle tyyliin "valkoinen on paha", niin islamiin kääntyminen voisi olla kääntyminen pahasta valkoisuudesta kohti hyvää ei-valkoisuutta.

s. 101: Shahadan lausumisen jälkeen useimmat alkoivatkin harjoittaa uskontoaan aktiivisesti: he esimerkiksi alkoivat rukoilla säännöllisesti päivittäiset rukoukset ja pukeutua hijabiin. Jotkut tosin pukeutuivat esimerkiksi pukeutua hijabiin vasta kuukausien pohdinnan ja epäröinnin jälkeen; epäröintiä olivat aiheuttaneet pelot muiden reaktioista ja esimerkiksi työnantajan suhtautuminen uuteen uskonnollisuuteen. Henkilökohtaisessa prosessissa myös huiviin pukeutumisella, mitä useimmat pitivät musliminaisen ehdottomana velvollisuutena, oli hyvin konkreettinen sosiaalinen merkitys siinä, miten he kokivat oman muslimi-identiteettinsä ja kiinnittymisensä muslimiyhteisöön, mutta kaikkein voimakkaimmin se vaikutti erillisyyden ja vierauden kokemuksiin suhteessa suomalaiseen valtaväestöön. Kun muslimiyhteisön sisällä kuulumista merkittiin ulkoisesti huiviin pukeutumisella, sama huivi toimi suomalaisuudesta erottavana ja jonnekin toisaalle, usein maahanmuuttajien marginaaliin tai kulttuurien väliseen "liminaalisuuteen" sijoittavana merkitsijänä. Ilman huivia suomalaisnainen on kuin kuka tahansa, kun taas huivilla symboloidaan toiseutta ja suomalaisuuden "vastustusta".

Siitäkö huivinkäytössä onkin kyse, suomalaisuuden vastustamisesta? Mutta mikä siinä suomalaisuudessa on niin pahaa, että sitä pitää vastustaa?

s. 102: Esimerkiksi työelämässä huivi nähdään suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin toisenlaisena käytäntönä: monien kokemukset heijastavat suomalaisten enemmistön näkemyksiä siitä, kuinka huivi alistaa ja tuo epämiellyttäväksi tai uhkaavaksi koetun islamin silmien eteen.

s. 103: Ensimmäisessä katkelmassa kerrotaan myös suorasta rasismin kokemuksesta, johon tulkintani mukaan aivan hiljattain islamiin kääntynyt ei välttämättä osaa reagoida - hänhän joutuu vasta ensimmäisiin koettelemuksiinsa ympäröivän suomalaisen yhteiskunnan kanssa muslimina, ja vierauden kokemus on myös itselle uusi. Hän tosin kertoi toisaalla, että huivin kieltäminen työssä oli sinänsä perusteetonta, mutta epäili sitä piilorasismiksi: ei hyökkäykseksi hänen vakaumustaan vastaan, vaan työn jatkuminen olisi merkinnyt työnantajalle velvoitetta palkata "kuka tahansa maahanmuuttaja". Alemmassa otteessa puhuva nainen taas ilmoittaisi syrjinnästä "kaikkiin mahdollisiin paikkoihin"; tieto ja varmuus tarttua asiaan olisi siis ainakin sanojen tasolla hyvin toisenlainen.

s. 105: Ylipäätään haastattelemieni naisten puheessa kuitenkin korostui se, että islamiin kääntyminen oli yksinomaan kunkin oma, henkilökohtainen valinta eikä itse päätöksen tekemiseen tai harjoittamisen tavan valitsemiseen liittynyt muita henkilöitä tai ryhmiä. Oman valinnan korostaminen pakottamisen kieltämisen kautta ja myös eksplisiittisesti ilmaistuna näyttäytyy vastapuheena vallitsevalle käsitykselle, että islamin uskoon tai huiviin pakotettaisiin muiden muslimien tai esimeriksi aviomiehen taholta.

Erilaiset stereotypiat muun muassa terrorismista ja naisten asemasta islamilaisessa kulttuurissa tulivat kääntymistarinoiden yhteydessä esiin siinä, miten esimerkiksi omat vanhemmat olivat kääntymisuutiseen ja hunnuttautumiseen suhtautuneet ja reagoineet.

s. 106: Aina ja kaikissa islamilaisissa kulttuureissa tai yhteisöissä nämä eivät ole samalla tavoin vapaaehtoisia valintoja, mutta suomalaisina ja Suomessa elävinä naisina näille naisille omien sanojensa mukaan oli - ja näin tulisikin heidän mielestään olla kaikkien muslimien kohdalla. Tässä yhteydessä korostettiin myös sitä, että heille esimerkiksi muslimimiehen tapaaminen ei ollut vaikuttanut kääntymispäätökseen - kaikki olivat joko kääntyneet islamiin ennen aviomiehensä tapaamista tai tutustuneet muslimimieheen, kiinnostuneet sen myötä islamista ja tehneet kääntymispäätöksen ennen avioliittosuunnitelmia.

s. 107: Kaikilla asiat eivät kuitenkaan olleet sujuneet yhtä kivuttomasti: joillain esimerkiksi ystävyyssuhteet miespuolisiin olivat kipeälläkin tavalla lopahtaneet. Eräs mainitsi päättäneensä ystävyytensä hyvään miespuoliseen ystäväänsä jo "hyvissä ajoin", koska epäili, että mahdollisesti tuleva - ja toiveissa harras ja harjoittava muslimi - aviomies ei tulisi tällaista ystävyyttä hyväksymään.

Minun ymmärtääkseni musliminainen ei saa kommunikoida muiden muslimimiesten kanssa kuin oman aviopuolisonsa, joten ei kai se suuri yllätys ole, että entiset ystävyyssuhteet miehiin tulevat katkeamaan, kuten vähän myöhemmin gradussa todetaankin:

s. 108: Mahdollisesti katkenneiden tai muutoin hiipuneiden ystävyyssuhteiden tilalle olikin sitten syntynyt useimmilla runsaasti uusia muslimien parista. Enimmäkseen käännynnäiset kertoivat olevansa tekemisissä toisten käännynnäisnaisten kanssa, mitä selitettiin muun muassa yhteisillä, kääntymisprosessiin ja identiteetin muutoksiin liittyvillä kokemuksilla. Sekä Suomessa että ulkomailla asuvat tuttavat ja ystävät olivat ennen kaikkea naisia; niiden kohdalla, jotka eivät erikseen maininneet puhuvansa naisista, tulkitsin sen olevan heille niin luonnollista, että eivät tulleet ajatelleeksi. Näin oli varmasti jo islamin asettamien miesten ja naisten vuorovaikutusta koskevien sääntöjen vuoksi.

s. 109: Yhteisön merkitys näkyy myös siinä, että jo mainitsemani, shahadansa yksin lausuneen naisen kohdalla "viralliset" siirtymäriitit, joiksi voidaan tavalla tai toisella katsoa shahadan ja avioliiton ohella myös esimerkiksi nimen vaihtaminen, huivin käyttö tai islamilaiseen yhdyskuntaan rekisteröityminen, eivät ainakaan haastatteluhetkeen mennessä olleet hänelle itselleen merkityksellisiä. Hänellä kuitenkin oli joitain satunnaisilta vaikuttavia suhteita kotikaupunkinsa muslimeihin, mutta Kuitenkin myös tuolla kohtauspaikassa hän mainitsi olleensa kertomatta esimerkiksi kihlauksestaan, jota voitaisiin esiaviollisena suhteena paheksua. Joitakin suomalaisittain "normaaleja" käytäntöjä koettiin siis tarpeelliseksi "salata" potentiaalisilta tulevilta muslimiystäviltä – kenties ikään kuin "kasvojen säilyttämiseksi" ja tulevan integroitumisen helpottamiseksi. Sääntöjä on helpompi rikkoa, kun se vielä tapahtuu "salaa" muilta muslimeilta.

Noudatetaanko siis islamin tiukkoja sääntöjä uskonnon takia vai toisten muslimien vuoksi, se taitaa olla aika perustavanlaatuisia kysymyksiä kaikkien uskontojen rituaaleissa.

s. 110: Vaikka monet kohtaamiset suomalaisten valtaväestön kanssa vaikuttavat jopa koomisilta, niiden merkitys erilaisuuden ja outouden kokemukseen näyttää hyvin merkittävästi vaikuttavan ulkomaalaistettujen naisten omaan kokemukseen arjestaan "suomalaisina muukalaisina". "Vieraan" tai "toisen" uskonnon (ja samalla suomalaisten valtaväestön silmissä jossain määrin myös kulttuurin) omaksumisen ja sen näkyvän harjoittamisen asettaa maallistuneissa länsimaissa asuvat muslimit ulkomaalaisiksi. Ulkomaalaistuessaan suomalainenkin muslimi sijoitetaan maahanmuuttajien kategoriaan, ja heitä myös kohdella sen mukaisesti.

Toisaalta kirjoittaja itse toteaa sivulla 101:

Ilman huivia suomalaisnainen on kuin kuka tahansa, kun taas huivilla symboloidaan toiseutta ja suomalaisuuden "vastustusta".

Jos siis huivilla vastustetaan suomalaisuutta ja huivin käyttäjää luullaan ulkomaalaiseksi, niin eikö huivin käyttäjä ole tällöin saavuttanut tarkoituksensa.

s. 114: Suomalaisessa tapakulttuurissa esimerkiksi kätteleminen on yleistä, ja jotkut kertoivat kokeneensa hankalaksi sen, että vaikkapa työhaastattelutilanteissa miesten kättelemisestä on todella vaikea kieltäytyä, vaikka oma uskonnollinen vakaumus tai sen tulkinta edellyttäisi. Samoin eräs naisista mainitsi työhönsä kuuluvat liikelounaat tai -tilaisuudet kiusallisiksi, sillä etiketti vaatisi pitämään syödessä haarukkaa vasemmassa kädessä, kun hän itse mielellään muslimina käyttäisi ruokaillessaan oikeaa eli islamilaisen ajattelutavan mukaisesti puhtaampaa
kättä.

En ole tiennytkään, että islam määrää senkin, missä kädessä haarukkaa pidetään.

s. 119: Sama joutilaisuus ja "paikattomuus" koskee Suomessa myös muslimimiehiä: etenkin uskonnolliselle elämälle omistautuminen on myös joidenkin omien informanttieni mukaan poikkeava eikä välttämättä edes niin hyväksyttävä olemisen tapa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mitenkähän tämä asia mahtaa gradun tekijän omassa arvomaailmassa olla, jos tuollaista asiaa pitää haastateltavilta kysyä? Minäkin olisin voinut kertoa, että suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan enemmän työssäkäymistä kuin joutilaana uskonnolliselle elämälle omistautumista.

Lisäksi maahanmuuttajamiesten tapauksessa esimerkiksi avioliiton oletetaan liittyvän esimerkiksi oleskelulupien hankkimiseen, ja näin onkin monesti myös todellisuudessa. Tässä nämä naiset osallistuvat valtaväestön mielikuvissa suomalaisen yhteisön ja kansallisuuden kanssa törmäyskurssille "tuodessaan" ulkomaalaisia, "muukalaisiksi" määrittyviä toisia osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja – yleisessä keskustelussa mikä tärkeintä - osaksi suomalaisten veronmaksajien kustantamaa hyvinvointivaltiota. Samalla naisten katsotaan osallistuvan "maailman islamisoimiseen tähtäävän" "arabi-imperialismin" tukemiseen – näkemys, joka on usein tullut esiin keskustellessani aiheesta tässä suomalaisten enemmistöön kuuluvien kanssa. Ainakin joidenkin haastattelemieni naisten mukaan muslimimiesten kohdalla kuitenkin uskonnollisuuden ohella myös perheen elättämisen vaatimuksen on toteuduttava; etenkin, kun asutaan suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa myös "loisiminen" olisi sosiaaliturvan tason vuoksi mahdollista, mutta ei islamilaisesta näkökulmasta oikein.

Onkohan todellakin näin, ettei islam hyväksy sosiaaliturvan varassa elämistä. Mutta se tarkoittaisi, että me vaarannamme maahan tulleiden muslimien taivaspaikan antamalla heille sosiaaliturvaa.

Hyvää näkemystä asiasta esittää yksi haastateltavista (H):

H: Totta kai mä tajuun sen et jos mä käytän tässä maassa jotain kasvohuntua ni enhän mä voi mennä töihin, en nyt sit vaan voi mennä töihin, et siis.. et mä en, mä en tiedä, no joo se on joittenki islamin tulkintojen mukaan ihan pakollista mutta sitte, edelleen, olen sitä mieltä että sitten ei sovi asua täällä, koska.. miksi sä voit ottaa tän yhteiskunnan hyvät puolet, tai ne ilmaset puolet, ku sä oot sitä mieltä et kaikki vaan täältä menee helvettiin ((nauraen)) ja niin edelleen

A: mut sit aika monet aattelee ehkä sitä että niinku.. kun on kyse just uskonnosta, niin uskonto on semmonen asia mihin ei tavallaan saa koskee et sun pitää saada harjottaa sitä uskontoos täällä niinku sä haluut 

H: niin niin, tääl on uskonnon vapaus, aivan se on ihan totta, mut et siis, mä, mä en kyseenalaista suomalaisia vaan siis mä kyseenalaistan muslimit tässä, et miten niitten oikeudentaju antaa sen suhteen periks, koska et sä muslimimaassakaan voi toimii silleen, et sä otat vaan kaiken ilmaseks ja sit se on niinku.. et eihän sun tarvi välittää mistään ku sä saat kaiken ilmaseks, vaikka esimerkiksi islamin mukaan sä et voi lähtee pyhiinvaellukselle [ilman rahaa] mitkä sä oot siis itse säästäny ja hankkinu siis oman käden töillä, siis et hei, Kela ei oo työpaikka.

No niin, nyt aletaan pääsemään asiaan:

s. 120: Määritellessään omaa toimijuuttaan suhteessa suomalaisten enemmistön käsityksiin ja islamia koskeviin stereotypioihin haastattelemani naiset ottavat kantaa myös edelleen monin paikoin etenkin islamilaisissa maissa vallitseviin sukupuolirooleihin. Nämä sukupuoliroolit ja niihin liittyvät käytännöt, jotka näkevät naiset ennen kaikkea kodin ja yksityisen alueella toimiviksi, ovat kuitenkin länsimaissa kasvaneille ja edelleen eläville naisille vieraita. Lisäksi he mainitsivat usein, kuinka naisten ja miesten asema "puhtaassa" islamissa (jota he siis oppiin hyvin perehtyneinä ilmeisesti itse mielestään harjoittavat) on heidän mielestään kuitenkin loppujen lopuksi hyvin tasa-arvoinen; epätasa-arvo ja naisten huono asema tai kohtalo kiinnitettiin tässä puheessa muslimienemmistöisten valtioiden sisäiseen politiikkaan tai paikalliseen kulttuuriin, ei islamiin sinänsä. Muslimimiesten mahdollinen dominoiva käyttäytyminen selittyy siis kulttuurilla, tai vaihtoehtoisesti kunkin miehen persoonalla ja maailmankuvalla uskonnon sijaan – ja islamia "puhtaassa muodossaan" oppineet naiset osasivat tunnistaa uskonnon ja kulttuurin tuomat tavat.

Jaaha, ei olekaan islam syynä vaan paikallinen kulttuuri. Mutta toisaalta jos puhtaassa islamissa naisten ja miesten asema on tasa-arvoinen, niin tämähän tarkoittaa sitä, ettei muslimimaissa noudateta puhdasta islamia. Noudattavatkohan haastateltujen aviomiehet puhdasta islamia?

Terrorismiin liittyen monet pohtivat myös pidemmälle suomalaisten suhtautumistapoja ja niiden syitä. Jotkut mainitsivat median roolin (etenkin virheellisten) mielikuvien synnyttäjänä ja kritisoivat suomalaisen median tapaa esittää muslimit tietyllä, väärällä tavalla, joka vain vahvistaa vallitsevia stereotyyppejä.– kukaan ei tosin tullut kertoneeksi, mistä he ajattelivat näiden stereotyyppisten kuvien syntyneen itse mediaan.

Ei tullut kertoneeksi eikä tullut haastattelija kysyneeksi. Mistähän kumman syystä mediaan eksyy melkein päivittäin juttuja jihadisteista, terroristeista, ym., jotka ovat muslimeja.

s. 122: Vaikka monet haastattelemistani naisista korostivat sitä, että islam on uskontona aina ja kaikkialla sama, muslimit ovat eri asia kuin islam ja muslimit eri puolilla maailmaa harjoittavat islamia hyvin eri tavoin yhteisestä uskosta ja islamilaisista lähteistä huolimatta.

Tähän loppui minun ymmärrykseni. Jos islam on uskontona kaikkialla sama, niin miten sitä sitten kuitenkin voidaan harjoittaa hyvin eri tavoin.

Jos esimerkiksi suomalainen työkulttuuri tai työnantajat eivät neuvottele työajan sovittelemisesta rukousaikoihin tai hyväksy huivin käyttöä työpaikalla, niitä ehdottomina uskonnollisina velvollisuuksina pitävät musliminaiset jättäytyvät työelämästä – näin myös omat informanttini kertoivat toimivansa. Jos vaikkapa niqabin tai burkhan käyttö kiellettäisiin julkisissa virastoissa ja kulkuvälineissä kuten viime aikoina Ranskassa on ollut suunnitteilla, monet näitä tarpeellisena pitävistä musliminaisista (tai niistä, joita jokin taho painostaa sen käyttöön) katoaisivat mahdollisesti katuku- vasta ja yhteiskuntaelämästä kokonaan. Pääpiirteissään myös kaikki tapaamani hijabiin pukeutuvat naiset ovat kertoneet esimerkiksi huivin olevan niin (niin henkilökohtaisella tasolla pakottava) uskonnollinen velvollisuus, että he eivät luopuisi siitä esimerkiksi työpaikan saamisen tai säilyttämisen vuoksi; toisaalta myöskään suomalaisen yhteiskunnan ei odoteta aina joustavan, mikäli joustamattomuus on perusteltavissa.

Huiviasia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, koska:

s. 126: Kuten jo aiemmin on tullut esille, jotkut uskonnolliset velvollisuudet ja niiden noudattaminen ovat sellaisia, joista haastattelemani musliminaiset eivät jousta; esimerkiksi päivittäiset rukoukset ovat käytäntö, jonka noudattamista pidetään ehdottoman tärkeänä, eikä siitä useimmiten haluta joustaa esimerkiksi työn vuoksi. Toisaalta myös islam antaa siihen joustovaraa – eihän kaikkia rukouksia ole ehdottoman välttämätöntä suorittaa juuri tietyllä kellonlyömällä, jos olosuhteet tai tilanne eivät siihen taivu. Vaikka rituaalista rukousta pidetään keskeisenä ja välttämättömänä muslimin velvollisuutena, ajallaan rukoilemisen pakko on lähinnä sisäinen, ei niinkään islamin asettama. Niinpä se, millä tavoin esimerkiksi työelämässä toimiminen ja erilaisiin vaatimuksiin vastaaminen koettiin, riippui olennaisesti siitä, millä tavoin kukin yksittäinen nainen islamiaan "tulkitsee" ja harjoittaa. Tällainen toteuttamistapojen hajanaisuus ja esimerkiksi se, että musliminaisista toinen on valmis työpaikan saamisen vuoksi luopumaan huivistaan, kun toinen ilmoittaisi huivikiellosta syrjintänä "kaikkiin mahdollisiin paikkoihin", tuottaa tosin esimerkiksi juuri työnantajille ymmärrettävästi vaikeuksia rakentaa yhtenäisiä toiminta- tai suhtautumistapoja suhteessa muslimeihin, kun tavat toimia ja harjoittaa uskontoa vaihtelevat yksilöllisesti.

Islam siis kuitenkin antaa joustovaraa, joten huivia ei olisi pakko käyttää, jos työpaikka riippuu siitä. Toisaalta islam ei hyvällä katso sosiaaliturvan varassa elämistä ja jos huivista luopuminen auttaisi työpaikan saamisessa, niin voisi ajatella islamin antavan tässä asiassa joustovaraa. Mutta onko isompi synti olla ilman huivia vai elää sosiaaliturvan varassa.

Sitten tuleekin taas tanakkaa asiaa:

s. 127: Puhuessaan uskonnollisista velvollisuuksista eräs nainen totesi, että suomalainen islam toimii enemmän rangaistuksen pelon kuin palkkion toivon kautta – toisille toimii keppi, toisille porkkana, ja Suomessa se useimmiten on tuo "keppi" jota käytetään suhteessa itseen ja muihin muslimeihin. Nimenomaan suomalaisten tai länsimaisten kääntyneiden keskuudessa ei korosteta niinkään rituaalien tunnollisesta suorittamisesta seuraavaa palkintoa vaan suorittamatta jättämisestä seuraavaa rangaistusta, joka on paitsi uskoon, myös sosiaaliseen yhteisöön liittyvä. Myös toisten rituaalisen toiminnan tasoa seurataan ajoittain ja paikoittain hyvinkin tarkasti, ja harjoittamisesta lipsumisella voi olla hyvinkin radikaaleja seurauksia yksilön yhteisöön kuulumiseen: eräs nainen esimerkiksi kertoi joskus jääneensä "totaalisen yksin" poikettuaan silloisen tuttavapiirinsä käytännöistä.

Eikö Suomessa lestadiolaiset harrasta tätä samaa. Jos ei noudata porukan päättämää pukeutumis- ja käyttäytymiskoodia, eristetään yhteisöstä. Ja kun entinen tuttavapiiri on hävinnyt uuteen yhteisöön liittymisen jälkeen, niin eristäminen tarkoittaa todellakin "totaalisen yksin" jäämistä.

Siitä huolimatta, että monet korostivat henkilökohtaisen uskon merkituystä niin omalla kuin muidenkin kohdalla, rituaalien suorittamisen tärkeys nostetaan monessa asiassa esille, ja rituaalien tunnollisella suorittamisella on henkilökohtaisen uskon ja jumalasuhteen vahvistamisen ohella selkeästi yhteisöllinen funktio. Se, että yksilö tulee yhteisön edessä tunnustetuksi muslimiksi, edellyttää myös rituaalien tunnollista suorittamista.

Tätäkö kääntyneet itse asiassa islamista hakevat, uutta yhteisöä ja yhteisön tunnustusta?

Esimerkiksi eräs nainen mainitsi pitkällä aikavälillä ajoittaista vaihtelua siinä, miten tunnollisesti vaikkapa päivittäisiä rukouksia on jaksanut suorittaa. Näistä ei kuitenkaan erääs naisen mukaan avoimesti puhuta muiden muslimien kanssa (tai ainoastaan läheisimpien ystävien kanssa), koska "hairahtunut" voi todella pelätä joutuvansa yhteisön ulkopuolelle.

s. .128: Erilaisiin muslimien sisäisiin ryhmiin kuuluminen voi olla tarkan sisäisen kontrollin takana, ja esimerkiksi uskonnon harjoittamisesta lipsumisesta voi seurata paheksuntaa, moralisointia tai jopa ryhmästä ulos sulkemista. Nämä ovat kuitenkin usein asioita, joista muslimiyhteisössä vaietaan, sillä toisten tuomitseminen, pahan puhuminen ja juoruilu ovat syntiä - ja epäilen, että "kiiltokuvavaikutelman" antamisella pyritään myös olemaan lietsomatta enempää muslimiyhteisöön kohdistuvia negatiivisia asenteita.

Kuulostaa yhä enemmän hyvin samanlaiselta kuin lestadiolaisten touhu.

s. 130: Lasten kasvatuksesta ja siihen liittyvistä, pohtimistaan ongelmakohdista puhuessaan informantit nostivat esiin myös varmasti monen maahanmuuttajan kohtaamia seikkoja, kuten islamin vastaisten toimintamallien yleisyyden (esim. piirtämiseen kannustaminen, musiikin käyttö tai kristillisten juhlapäivien huomioiminen).

s. 131: Naiset nostivat esiin esimerkiksi piirtämisen ja sekä musiikki- ja liikuntatunnit. Kaksi nuorimmista naisista mainitsi, että ei haluaisi laittaa lapsiaan lainkaan esimerkiksi kunnalliseen päivähoitoon tai kouluun; toisen kohdalla tämä ei liittynyt ainoastaan islamilaisesta kasvatuksesta kiinni pitämiseen vaan myös kunnallisten palveluiden ja laitosten toiminnan tasoon yleensä, mutta päällimmäisenä oli huoli esimerkiksi ihmisen piirtämisen tai musiikin kuuntelun kiellosta.

Taas tuli mieleeni sellainenkin ajatus, että kun kerran Suomessa on niin hankala elää muslimina ja lapsillekin tyrkytetään kaikenlaista islaminvastaista toimintaa kuten piirtämistä, niin eikö sitten olisi paljon helpompi elää vaikkapa Saudi-Arabiassa tai Iranissa. Mutta ei se niinkään toimisi, koska

s. 133: Kenies itselleni jopa hieman yllättäen useampi haastattelemistani naisista mainitsi, että ei haluaisi omia lapsiaan myöskään esimerkiksi islamilaiseen kouluun tai päiväkotiin.

Tätä minä nyt en enää ymmärrä ollenkaan, yhtenä selitykseni tosin kerrottiin, että

toisaalta islamilaiset koulut ja päiväkodit olivat joidenkin mukaan hyvin levottomia paikkoja muun muassa siksi, että maahanmuuttajalapsilla voi olla tautallaan raskaita kokemuksia ja rikkinäisiä perhesuhteita.

Aina vain sekavammaksi menee:

Myös tässä omalla tavallaan neuvoteltiin siitä, että nimenomaan "suomalainen", suomalaisten käännynnäisten näkökulmasta ja tarpeisiin kehitettyjen järjestelmien kehittäminen voisi olla eräällä tavalla ihanteellinen tilanne; näin vältettäisiin "väärät" islamilaiset kasvatusperiaatteet ja –menetelmät, maahanmuuttajalasten ongelmat.

Käännynnäisten lapsille pitäisi olla siis omat koulut ja päiväkodit, jotta heidän lapsensa eivät joutuisi tekemisiin ongelmaisten maahanmuuttajalasten kanssa.

Muslimien keskuudessa ilmenee informanttieni puheen perusteella myös muihin, ei-muslimeihin kohdistuvia negatiivisia asenteita, jotka muslimiyhteisön vahvistamisen sijaan voivat jakaa Suomen hajanaista ummaa entisestään. Suomalaisten kääntyneiden "entinen elämä" ja suomalainen identiteetti voivat asettaa heidät törmäyskurssille islamilaisesta yhteisöstä kumpuavien, muita suomalaisia kritisoivien näkemyksien kanssa. Joidenkin mielestä esimerkiksi juuri muslimilasten kotoaan omaksumat asenteet ympäröivään yhteiskuntaan ovat merkittäviä paitsi siinä, millaisia yhteiskunnallisia toimijoita heistä kasvaa, myös siihen millaiseksi suomalainen islam tulevaisuudessa muotoutuu. Esimerkiksi yksi kertoi aviomiehensä kannustavan myös häntä itseään enenn kaikkea muiden muslimien seuraan; vastaavat asenteet voivat lapsiin heijastuessaan epälemättä vaikuttaa myös näiden kasvamiseen ja suhtautumiseen ympäröiviin suomalaisiin.

Muslimeilla on negatiivisia asenteita ei-muslimeja kohtaan. Mutta toisaalta sivulla 97 todetaan:

Vaikka monet korostivat, että persoonallisuus ja siten esimerkiksi jotkut toiminta- ja ajattelutavat säilyvät ennallaan, jotkut kertoivat islamiin käännyttyään myös itse tulleensa huomaavaisemmiksi ja ystävällisemmiksi muita ihmisiä kohtaan yleensä.

Aikamoisia tunnetaiteijoita muslimit kyllä ovat, en minä pystyisi olemaan huomaavainen ja ystävällinen sellaisia ihmisiä kohtaan, joita kohtaan minulla on negatiivisia asenteita.

s. 134: Ongelmista vaikeneminen voi siis johtua siitä, että kääntynyt ei halua myöntää epäonnistuneensa valintojensa tai ratkaisujensa suhteen, ja toisaalta siitä, että etenkään nainen ei voi loukata perheen tai suvun kunniaa kertomalla esimerkiksi islamilaiseen tapakulttuuriin sopeutumisensa ongelmista avoimesti. Esimerkiksi internetin keskustelupalstoja seuratessani olen havainnut esimerkiksi moniavioisuuden olevan asia, johon jotkut kääntyneet joutuvat yllättäenkin myös omassa elämässään päättämään kantansa, eikä käytännön ymmärtäminen tai ainakaan hyväksyminen ole välttämättä helppoa. Eräs naisista oli ilmeisesti kokeillut moniavioista liittoa, mutta se ei ollut hänen tai heidän kohdallaan ollut toimiva ratkaisu.

s. 137: Monet mainitsivat, että musliminaisen ei ole hyvä liikkua ulkona ja esimerkiksi kaupungilla itsekseen oman mielensä mukaan, eivätkä aviomiehet välttämättä sallisikaan sitä, mutta muiden musliminaisten kanssa seurustelua ei laskettu lukeutuvan tähän hieman kyseenalaisena pidettyyn "lorvailemiseen", kuten kahviloissa istuminen tai kaupungilla kuljeskelu. Suomalaisilla musliminaisilla julkisen tilan haltuun otto näyttää tapahtuvan useimmiten ainoastaan käytännön syistä.

Mies ja nainen ovat siis tasa-arvoisia islamissa. Mitenkähän tapahtuisi, jos vaimo ei hyväksyisi miehen liikkumista kaupungilla oman mielensä mukaan. Mutta liittyykö se, ettei musliminaisen ole hyvä liikkua ulkona itsekseen puhtaaseen islamiin vai paikalliseen kulttuuriin?

s. 138: Sopivan rukouspaikan löytäminen kaupungin liikekeskustassa, sopivan mittaisen neuletakin hankkiminen, pankkilainan ottaminen tai bonuskortin käyttäminen ovat asioita, joita monet suomalaiset musliminaiset pohtivat päivittäin esimerkiksi muslimimiehiä paratiisissa odottavien neitsyiden sijaan.

Jos muslimimiehiä odottavat paratiisissa neitsyet, niin mitä musliminaisille on paratiisissa tarjolla, sopivan mittaisia neuletakkejako?

[Tosiasiallinen Nuiva]

Olenkin aina epäillyt, että muslimikäännynnäiset naiset ovat fanaattisia mokuttajia, jotka ovat olleet niin kykenemättömiä loogisesti perustelemaan näkemyksiään, että he ovat nähneet ainoaksi mahdollisuudekseen jatkaa elämäänsä kuplassa rajoittamalla kontaktinsa pelkästään samanmielisiin.

Gradusta käy myös hyvin ilmi muslimien fanaattinen suvaitsemattomuus, joka alkaa jo lähennellä klassisen rasismin tunnusmerkkejä (i.e. rotusorto).

[Asra]

Taidan olla vähän eri mieltä gradun tekijän kanssa. Suomalaiset islamiin kääntyneet eivät esim. muodosta ollenkaan tiivistä yhteisöä, vaan päinvastoin suurin osa ei tule ollenkaan toimeen keskenään. Erottavia tekijöitä ovat mm. koulukuntaerot jne.. Suomalaisena muslimina tunnen kymmeniä "islamiin palanneita suomalaisia", mutta kenenkään kanssa en pidä yhteyttä. Karkea jako on "haahuilijoihin" ja sitten "jihadisteihin", jotka vievät uskoaan äärimmilleen ja ennen pitkää muuttavat mm. Lontooseen parempaan oppiin.

[Iloveallpeople]

Taidan olla vähän eri mieltä gradun tekijän kanssa. Suomalaiset islamiin kääntyneet eivät esim. muodosta ollenkaan tiivistä yhteisöä, vaan päinvastoin suurin osa ei tule ollenkaan toimeen keskenään. Erottavia tekijöitä ovat mm. koulukuntaerot jne.. Suomalaisena muslimina tunnen kymmeniä "islamiin palanneita suomalaisia", mutta kenenkään kanssa en pidä yhteyttä. Karkea jako on "haahuilijoihin" ja sitten "jihadisteihin", jotka vievät uskoaan äärimmilleen ja ennen pitkää muuttavat mm. Lontooseen parempaan oppiin.

Nämä haahuilijat kai itse määrittävät itsensä eurooppalaisiksi muslimeiksi tai feministimuslimeiksi, kuten Isra Lehtinen. Kuinka suuri suosio tai edes ymmärrys heitä kohtaan on suomessa asuvien muslimien keskuudessa?

[MW]

Taidan olla vähän eri mieltä gradun tekijän kanssa. Suomalaiset islamiin kääntyneet eivät esim. muodosta ollenkaan tiivistä yhteisöä, vaan päinvastoin suurin osa ei tule ollenkaan toimeen keskenään. Erottavia tekijöitä ovat mm. koulukuntaerot jne.. Suomalaisena muslimina tunnen kymmeniä "islamiin palanneita suomalaisia", mutta kenenkään kanssa en pidä yhteyttä. Karkea jako on "haahuilijoihin" ja sitten "jihadisteihin", jotka vievät uskoaan äärimmilleen ja ennen pitkää muuttavat mm. Lontooseen parempaan oppiin.

"Haahuilijat ja jihadistit". Siinähän se tuli koko islam tiivistettyä, eikö? No, okei, joillekin se on taakka syntymästä saakka, mutta länsimaissa?

[Kemolitor]

Luku 6. "Syntymuslimit ja umma" s. 139 - 167

s. 141: esimerkiksi maallistunutta ja suomalaisessa yhteiskunnassa huomaamattomasti muslimeina elävät tataarit eivät asetu elämäntavassaan ristiriitaan muiden suomalaisten kanssa samalla tavoin kuin "uskonnollistuvat" maahanmuuttajat ja toisaalta opillisesti "tiukkaa linjaa" noudattavat ja näkyvää islamilaista elämäntapaa elävät käännynnäiset. Toisaalta siis tataarien "harjoittamattomuus" ja toisaalta myös etninen, suomalaisten valtavirrasta poikkeava etnisyys rajaavat heidät muun suomalaisen umman ulkopuolelle.

s. 143: Muslimiuden ja uskonnollisuuden korostaminen liittyy omalla tavallaan myös islamin politisoimiseen tai politisoitumiseen ei-muslimiyhteiskunnassa: jo pelkkä olemassaolo muslimina, ulkoinen olemus ja tavanomaisesta suomalaisesta poikkeava tapakulttuuri tai islamilaisten sääntöjen noudattaminen ja arvomaailman esittäminen ovat kannanotto, jota monet suomalaiskäännynnäiset kuitenkin korostavat eräiden informanttieni mukaan liikaa tai tarpeettomasti.

s. 144: Maahanmuuttajia siis kritisoitiin näiden opin ja rituaalien noudattamisen väljyydestä, vaikka monet totesivatkin puhetapojen olevan kritiikin sijaan toteamuksia – eihän muslimilla ole oikeutta tuomita toista muslimia tämän tavasta harjoittaa uskontoaan, sillä se on muslimin ja jumalan välinen asia. Mielenkiintoista kuitenkin on, ettö rituaalisuuden puutteesta puhutaessa tämä oikeus kritisoimiseen kuitnekin otettiin, mikä kenties myös liittyy sihen, että käännynnäisillä on taipumus (yli?)korostaa rituaalisuuden merkitystä.

Jos uskonnon harjoittamistapa on muslimin ja jumalan välinen asia, niin miksi sitten harrastetaan väärällä tavalla uskontoaan harjoittavien yhteisöstä poissulkemista?

s. 145: Opiskelun puuttumisen ja islamilaisten lähteiden puutteellisen tuntemuksen vuoksi maahanmuuttajamuslimit eivät välttämättä koe esimerkiksi huivin käyttöä uskonnolliseksi velvollisuudeksi vaan kulttuuriseksi käytännöksi. Esimerkiksi tämän vuoksi (kääntyneiden mukaan) maahanmuuttajamuslimi saattaa luopua vaikkapa huivin käytöstä integroituessaan – tai integroituakseen - suomalaiseen yhteiskuntaan.

Puheenvuorossa tulee esiin myös se, että joidenkin käännynnäisten hunnuttautuminen/huivin käyttö on ikään kuin kannanotto, solidaarisuuden ja yhteenkuuluvaisuuden osoitus muslimeille – ja sellaisena myös tekee eroa heidän ja suomalaisten enemmistön välille. Vaikka naiset jo aiemmin kerrotun perusteella "irtisanoutuvat" varsinaisesta poliittisesta islamista, jo heidän pelkkä olemuksensa on omalla tavallaan poliittista. Huivin käyttöä voidaan pitää vastarinnan ja "vieraaseen" samastumisen merkkinä.

Huivia ei siis käytetäkään uskonnollisista syistä vaan oman muslimiuden korostamiseksi, "katsokaa, minä olen muslimi".

s. 146: Jotkut haastattelemistani naisista totesivat myös, että suomalaiskäännynnäiset käyttävät tietoaan ja uskonnollista aktiivisuuttaan ikään kuin väärin, toisin tekevien – siis useimpien maahanmuuttajamuslimien ja myös toistensa – kontrolloimiseen ja tuomitsemiseen. Sääntöjä ja rajoja pidetään tärkeinä, ja monet pyrkivät myös hyvin pikkutarkkojen määräysten noudattamiseen, mutta niiden tuntemista ei pitäisi käyttää "aseena" muita muslimeja vastaan tai toisaalta itsensä korottamiseen toisia ylemmäs.

s. 148: Toisaalta tilanteissa, joissa kulttuuriset tavat ja käytännöt tulevat ilmi, kääntyneet kokevat myös velvollisuudekseen myös "valistaa" syntymuslimeita ja selittää kulttuuristen ja varsinaisten islamilaisten käytäntöjen eroja; maahanmuuttajat eivät heidän mukaansa välttämättä kykene tähän erontekoon itse.

Aika jännä ajatus: suomalaiset muslimikäännynnäiset opettavat syntyperäisille muslimeille, miten oikeasti pitää olla muslimi.

s. 149: Tässä yhteydessä kuitenkaan esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti keskustelua herättänyttä ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopimattomana pidettyä kasvohuntua, niqabia ei luettu "arabien vaatteeksi", vaan sen käyttö on kunkin omassa harkinnassa islamilaisten oppien noudattamisen/tulkinnan tavan mukaan. Myös suomalaiskäännynnäisissä on niqabin käyttäjiä, ja omista informanteistanikin yksi kertoi käyttävänsä sitä toisinaan erityisesti "ahdistaviksi" kokemissaan tilanteissa; näistä esimerkiksi hän mainitsi yliopiston pääsykokeet, joissa on paljon ihmisiä tiiviisti samassa tilassa, ja joissa hän on joutunut miesten kanssa epämiellyttävän tiiviiseen kontaktiin. Niqabin käytön perustelut siis voivat löytyä islamista uskontona kulttuuristen käytäntöjen sijaan, toisin kuin suomalaisten valtavirta ymmärtää.

Voi olla, että perustelut löytyvätkin, mutta miksi sitten kaikki muslimit eivät löydä islamista perusteluja niqabin käytölle. Ja toisaalta, jos

Huivin käyttöä voidaan pitää vastarinnan ja "vieraaseen" samastumisen merkkinä.

niin eikö niqabin käyttöä voida pitää tällaisena vielä enemmän eikä suinkaan islamista löytyvänä sääntönä.

s. 150: Jotkut raportoivat myös siitä, että aktiivisesta ja näkyvästä uskonnon harjoittamisesta huolimatta joidenkin maahanmuuttajamuslimien on vaikea mieltää suomalaisen kääntyneen olevan todella muslimi: kääntyneet kertoivat joutuvansa usein perustelemaan ja selittämään kääntymispäätöstään suomalaisten enemmistön lisäksi myös maahanmuuttajille. Eräs nainen totesi, että maahanmuuttajamuslimit voivat suomalaisten tapaan pitää islamiin kääntynyttä "vähän tyhmänä tai jotain".

s.152: Kääntyneet ovat erään naisen mukana myös "kovaa valuuttaa" muslimiyhteisön sisäisillä "avioliittomarkkinoilla". Tähän mainittiin useampiakin syitä, mutta myös jo mainittu kääntyneiden aktiivinen uskonnon harjoittaminen voi olla myös maahanmuuttajamuslimien kiinnostuksen taustalla: jakaessaan elämänsä kääntyneiden kanssa monet islamilaisista käytännöistä lipsuneet mutta niitä kuitenkin jollain tapaa kaipaavat maahanmuuttajat saavat uuden ja tuoreen kosketuksen omaan uskontoonsa.

Minulle tuli ihan sellainen raadollinenkin ajatus mieleen, että oleskeluluvan ja kansallisuuden ehkä saa helpommin, jos on naimisissa Suomen kansalaisen kanssa.

Näiden naisten kohdalla verrattain oppinut muslimimies toimi paitsi aviomiehenä ja perheen päänä, myös ikään kuin opettajana - erään sanoin "henkilökohtaisena professorina", joka oppineisuudellaan tuki, kehitti ja syvensi myös kääntyneen uskonnollisuutta ja ennen kaikkea uskonnollisten käytäntöjen taustalla olevaa tiedollista ulottuvuutta.

Hauska ilmaus tuo "perheen pää", mitähän se tarkoittaa. Islamissa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia, joten ei se ainakaan voi tarkoittaa sitä, mikä ensimmäisenä tulisi mieleen.

s. 154: H: Jostain syystä jotkut tuota syntyperäset muslimit on ehkä vähän.. voi kokee että jotenki nuivasti suhtautuu tai sillä tavalla et ei oo niin ystävällisiä mutta en tiedä.. ehkä en, ehkä tää kuuluu sit siihen kansallisuuteen et varmaan vaan.. ihmisillä ei sitte oo ihan niin hyvä fiilis ollu sillon tai joku muu tällanen.

s. 157: Informantit epäilivät käännynnäiste naisenemmistön johtuvan myös siitä, että ylipäätään naiset "joutuvat" kenties enemmän tekemisiin muslimien (maahanmuuttajien) kanssa, sillä maahanmuuttajista enemmistö on (ainakin ollut) miehiä, ja toisaalta myös musliminaisen olisi ehdottoman kiellettyä seurustella tai ylipäätään tutustua välttämätöntä läheisemmin suomalaisen kristityn miehen kanssa.

s. 160: Vastaavasti islamilaista tilaa rakennetaan myös asuinpaikan valinnalla: maahanmuuttajilla ja myös siis muslimeilla on taipumus sijoittua tiettyihin kaupunginosiin tai lähiöihin, joissa muslimeja on paljon ja mahdollisesti myös maahanmuuttajille ja/taimuslimeille kohdennettuja tai mahdollisia toimintoja: rukoushuoneita, islamilaisia päiväkoteja tai vaikkapa naisten uimahallivuoroja tai kuntosaleja; eräs nainen esimerkiksi kuvasi lähiönsä naisille suunnattua kuntosalia "muslimien olohuoneeksi". Kaupunhinosista mainittuja esimerkkejä löytyi jokaisesta haastattelemieni naisten asuttamasta kaupungista, joistain useampia. Toisaalta eräs nainen mainisti muuttaneensa pois tällaisesta kaupunginosasta siksi, että tällaisissä maahanmuuttajakeskittymissä esimerkiksi kouluissa tai päiväkodeissa meno voi olla tarpeettoman levotonta.

s. 165: Toisaalta siis suomalainen yhteiskunta nähtiin islamin harjoittamisen kannalta positiivisessa valossa: länsimainen uskonnonvapaus ei voi kieltää ainakaan uskonnon henkilökohtaisia toteuttamistapoja tai uskonnollisia, muita häiritsemättömiä elämäntapoja.

Niinpä niin. Mitenkähän lienee uskonnonvapauden tilanne islamilaisissa maissa?

s. 166: Vieraiden tervehtiminen on kuitenkin ikään kuin kirjoittamaton velvollisuus, joka jokaisen muslimin tulee muistaa niin Suomessa kuin ulkomailalkin. Suomalaiseen kulttuuriin moinen tuntemattomien tervehtiminen ei kuulu, joten Suomessa muslimien tunnistamisessa on oltava tarkkana, jotta ei "kävele vain nokka pystyssä ohi"

Vieraiden tervehtiminen ilmeisestikin tarkoittaa toisten muslimien tervehtimistä, ei kaikkien vastaantulijoiden. Mitenkä sitten tervehditään, jos ollaan muslimimaassa? Jokaista vastaantulevaa vierastakin muslimia on tervehdittävä, oletuksena jokainen vastaantulija on muslimi. Mahtaa olla eteneminen hidasta kaupungilla liikkuessaan, kun pitää jokaista vastaantulijaa tervehtiä.


Luku 7. Pohdintaa ja johtopäätöksiä s. 168 - 172

s. 169: Haastattelemani naiset korostavat olevansa "tavallisia ihmisiä", mutta toisaalta puhuvat monella tapaa tuota tavallisuutta vastaan asettumalla kategorisointien ulkopuolelle ja toisaalta joissain asioissa vahvistamalla valtavirran käsityksiä omassa  toiminnassaan.

s. 170: Maahanmuuttajien ryhmä on heille itselleen käytännön elämässä ja ihmissuhteissa läheinen, ja omalla tavallaan se ainakin arjessa voi myös ylittää kontaktit ja suhteet suomalaisiin, mutta ei silti ole "ensisijainen" yhteisöllisyyden määrittäjä.

Erityisen kiistanalaista heidän tapauksessaan on juuri se, että tuo suomalaisten enemmistön mielikuvissa tunnustettu "toiseus" on islam, jota monella tapaa pidetään kaiken länsimaisen, kuten vapauden, rationaalisen sekularismin, tasa-arvon ja individualismin, vastakohtana, ja heidän tulee myös puolustautua korostamalla ja oikeuttamalla omaa suomalaisena olemisen tapaansa. He ovat myös epätäydellisesti toisen, islamilaisen kulttuurin jäseniä, sillä islam oletetaan "vain uskontoa" laajemmaksi yhteiskunnalliseksi ja kulttuuriseksi järjestelmäksi, jossa he suomalaisina ja Suomessa asuessaan voivat olla osallisia vain epätäydellisesti. Niin maahanmuuttajien kuin käännynnäisten itsensä näkökulmasta näiden "liminaalisten" suomalaisten tulee tässä välitilassaan osoittaa olevansa kelvollisia muslimeita, ja he myös itse korostavat "todellista" ja "oikeaa" islamiaan ikään kuin osoittaakseen olevansa tosissaan ja "kelvollisia", täysivaltaisia islamilaisen yhteisön jäseniä.

s. 171: Määriteltäessä suoamlaista tai länsimaista, eurooppalaista islamia sen voidaan informanttieni puheessa ktsoa rakentuvan siis ensisijaisesti suomalaisten tai eurooppalaisten harjoittaman islamin, ei Suomen tai Euroopan muslimien harjoittaman islamin varaan. Käännynnäisten islamia ja toisaalta suhdetta toisiin muslimeihin ja suomalaisiin määrittävät käsitykset siitä, millaista on "oikeaoppinen" islam ja millaista on "oikeanlainen" rituaalinen käyttäytyminen.

Mielenkiintoinen gradu, ajatuksia herättäviä tuloksia ja johtopäätöksiä. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmänkin käännynnäisten kokemuksista muslimiyhteisöön sopeutumisesta, miten syntyperäiset muslimit heihin oikeastaan suhtautuvat, ovat he ensisijaisesti suomalaisia vai muslimisiskoja vai jotain sieltä väliltä.

[Kemolitor]

Taidan olla vähän eri mieltä gradun tekijän kanssa. Suomalaiset islamiin kääntyneet eivät esim. muodosta ollenkaan tiivistä yhteisöä, vaan päinvastoin suurin osa ei tule ollenkaan toimeen keskenään. Erottavia tekijöitä ovat mm. koulukuntaerot jne.. Suomalaisena muslimina tunnen kymmeniä "islamiin palanneita suomalaisia", mutta kenenkään kanssa en pidä yhteyttä. Karkea jako on "haahuilijoihin" ja sitten "jihadisteihin", jotka vievät uskoaan äärimmilleen ja ennen pitkää muuttavat mm. Lontooseen parempaan oppiin.

En minä ymmärtänyt gradua niin, että kääntyneet muodostaisivat keskenään tiiviin yhteisön. Kyse oli enemmänkin heidän uudesta yhteisöstään, syntymämuslimien yhteisöstä, johon he kääntymisensä jälkeen kuuluivat tai ainakin yrittivät kuulua.

Onko sinulla kokemuksia gradussa useampaan kertaan mainitusta rituaalien suorittamisesta ja yhteisön suorittamasta "valvonnasta:

Siitä huolimatta, että monet korostivat henkilökohtaisen uskon merkituystä niin omalla kuin muidenkin kohdalla, rituaalien suorittamisen tärkeys nostetaan monessa asiassa esille, ja rituaalien tunnollisella suorittamisella on henkilökohtaisen uskon ja jumalasuhteen vahvistamisen ohella selkeästi yhteisöllinen funktio. Se, että yksilö tulee yhteisön edessä tunnustetuksi muslimiksi, edellyttää myös rituaalien tunnollista suorittamista.
--------
Erilaisiin muslimien sisäisiin ryhmiin kuuluminen voi olla tarkan sisäisen kontrollin takana, ja esimerkiksi uskonnon harjoittamisesta lipsumisesta voi seurata paheksuntaa, moralisointia tai jopa ryhmästä ulos sulkemista. Nämä ovat kuitenkin usein asioita, joista muslimiyhteisössä vaietaan, sillä toisten tuomitseminen, pahan puhuminen ja juoruilu ovat syntiä - ja epäilen, että "kiiltokuvavaikutelman" antamisella pyritään myös olemaan lietsomatta enempää muslimiyhteisöön kohdistuvia negatiivisia asenteita.

On tietysti vaikea lopullisesti erotella rituaalien tiukan noudattamisen syytä, kuinka paljon siihen vaikuttaa halu tulla hyväksytyksi uudessa yhteisössä ja toisaalta halu noudattaa tarkasti Koraanista löytyviä määräyksiä ja ohjeita.

[JoKaGO]

Kunhan pääsen takas Suomeen, niin siirryn Keski-Suomen metsiin. Toivottavasti marjasato ei ole tuhoutunut, ja että onki on ottavainen ja lammet kalaisia.

Ei mulla muuta, anteeksi off-topic.