Kirja: Erilaisuuksien Suomi

[Shemeikka]

Saukkonen, Pasi: Erilaisuuksien Suomi

Uusi kirja maahanmuutosta, vasta julkaistu. Näin Pasin haastattelun SVTn suomenkielisissä Uutisissa ja Pasi sanoi että ruotsinkielen asemaa "pitäisi miettiä" koska yhteiskunta ei ole enää kaksikielinen vaan monikielinen.

Suomessa on aina ollut vähemmistöjä. Maahanmuuton myötä Suomen kielellinen ja kulttuurinen monimuotoisuus lisääntyy. Maahamme on aikojen saatossa kehittynyt tietty kielellisten, uskonnollisten ja muiden kulttuuristen vapauksien ja oikeuksien malli. Tuo malli on nyt muuttumassa. Säilyykö Suomi kahden kansalliskielen maana? Mikä on eri uskontojen asema tulevaisuuden Suomessa? Mitä perustuslain takaama oikeus kielen ja kulttuurin säilyttämiseen tarkoittaa käytännössä?Teoksessa käsitellään suomalaisen vähemmistö- ja kotouttamispolitiikan olennaisia kysymyksiä. Siinä analysoidaan nykytilannetta ja sen historiallisia juuria ja esitetään tulevaisuuden vaihtoehtoja.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9524952955

[Alkuasukas]

Etenkin kun ruåtsalaiset tuppaavat unohtamaan että Suomi on kolmikielinen, saamelaiset Alkuasukkaat kun eivät käy Ståckan herkussa.

[Taimi]

Etenkin kun ruåtsalaiset tuppaavat unohtamaan että Suomi on kolmikielinen, saamelaiset Alkuasukkaat kun eivät käy Ståckan herkussa.

Saamelaisia onkin Suomessa kohdeltu törkeästi. Samoin kyllä myös Ruotsissa ja Norjassa.
Ja eräs unohdettu joukko ovat kveenit.

Näille ensin!

[Roope]

Antero Leitzingerin arvostelu: Olemmeko yhtä erilaisia vai eri lailla samanlaisia?

Katsellessani kirjaa nimeltään Erilaisuuksien Suomi nousi mieleeni kohtaus elokuvasta Brianin elämä, jossa päähenkilö pitää puhetta väkijoukolle ja yrittää tolkuttaa, että kaikki ihmiset ovat erilaisia – väkijoukko toistaa kuorossa samat sanat, minkä jälkeen yksi vielä erilaisempi kiistää olevansa erilainen. Olisiko tämäkin kirja tavanomaista suvaitsevaisuuden ylistystä? Ilokseni jouduin pettymään, sillä Pasi Saukkonen pohtii aihetta kattavasti, eri näkökulmista, kiihkottomasti ja vankalla asiantuntemuksella. Kirja täytti odotukseni lähinnä sikäli, etten itsekään keksinyt hyviä vastaväitteitä. Koska liian laaja yksimielisyys on aina huolestuttava, yritän kuitenkin kaivella kivien alta ja rivien välistä.

Sisäasiainministeriön "Perustietoa Suomesta" -oppaassa kerrotaan (kaikkien?) suomalaisten olevan hiljaisia, rauhallisia, hyviä ystäviä, täsmällisiä... Suomessa sinutellaan, mutta ei halailla, eikä autoilla ajeta punaisia valoja päin. Tätä nykypäivän topeliaanisuutta ei toki tarvitse ottaa turhan tosikkomaisesti, kuten Saukkonen tekee penätessään "sijaa erilaisille tavoille olla suomalainen" (s. 144).

Vaikka Saukkonen muulloin muistaakin Suomen maahanmuuton pitkän historian, muutaman kerran hänet yllättää muistikatko ja hän väittää (s. 59-60), ettei maahanmuutto olisi ollut ennen 1980-lukua politisoitunutta eikä julkisen keskustelun aiheena. Saukkonen on kuitenkin varmasti lukenut, kuinka politisoitunutta ja kiihkeää keskustelua Suomessa käytiin vaikkapa 1920-luvulla. Jo silloin niin äärioikeisto kuin -vasemmistokin lietsoi muukalaiskammoa, eikä juutalaisvastaisuus poikennut paljoakaan nykyaikaisesta islamofobiasta. Saukkosen mukaan Suomi oli Ruotsiin verrattuna "myöhäinen laajamittaisen maahanmuuton kohdemaa" (s. 86), mutta Suomessa oli viime sotiin saakka enemmän ulkomaalaisia kuin Ruotsissa, joten mielikuva myöhäisyydestä riippuu täysin perspektiivistä – samoin "laajamittaisen" määrittely on suhteellinen ja tulevat sukupolvet saattavat hyvinkin naureskella sille, että Saukkosen mittakaavassa 1990-luku oli käänteentekevää aikaa.

Koska arkitodellisuus on kauniita juhlapuheita karumpaa, eräiden maahanmuuttokriitikoiden julkaiseman "Nuivan vaalimanifestin vaatimuksiin myöntyminen ei muuttaisi suomalaista yhteiskuntaa kovin paljon." (s. 146). Saukkonen toteaa aivan oikein, että maahanmuuttokriittisissä piireissä vallitsee varsin epärealistisia kuvitelmia vähemmistöjen hyysäämisestä. Tähän ovat syyllistyneet – niin paradoksaaliselta kuin se tuntuukin – usein vastapuolen idealistit, joiden vaatimuksiin suuri yleisö uskoo aivan liian herkästi. Kaikki julkiset puheet ja hallinto-oikeuksien päätökset, joilla ulkomaalaisten oikeusturva ja etuisuudet näyttäytyvät maahanmuuttokriittisen kansanosan oikeustajun vastaisina, ovat omiaan lietsomaan väärinkäsityksiä, ennakkoluuloja ja ulkomaalaisvastaisuutta. Kun kansanedustaja Ben Zyskowicz äskettäin TV-keskustelussa yritti rauhoittaa mieliä vakuuttamalla, että turvapaikanhakijoiden määrän sääntely on poliittisen päätöksenteon kontrolloitavissa, häntä vastaan hyökkäsivät ensin juontajan myötäilemät kanssakeskustelijat, joiden mielestä ihmisoikeuksille ei ole mitään hintaa ja kansainväliset sopimukset ovat riistäneet Suomen valtiolta itsenäisen päätösvallan, ja heti perään tietenkin perussuomalaiset (sekä katsojien enemmistö), joiden mielestä juuri näin kauheasti on tainnut käydä kun suvereniteetti luovutettiin Brysseliin. Ulkomaalaisasioissa ääripäiden yhteislaulu hukuttaa järjen äänen.

Saukkonen vertailee useita konkreettisia vaihtoehtoja esimerkiksi ruotsinkielisten ja vierasperäisten kielivähemmistöjen aseman järjestämiseksi. Tuskin kiihkeinkään maahanmuuttokriitikko voi periaatteesta vastustaa sitä, että maahanmuuttajille järjestettäisiin enemmän äidinkielensä ja kotimaisten kielten opetusta, mikä pitäisi heidät poissa pahanteosta. Saukkonen tähyää myös korkeammalle: "Tarvitaan uusi kokonaisnäkemys, jonka varaan voidaan luoda johdonmukainen kokonaisuus erilaisista kieli- ja kulttuuripoliittisista järjestelyistä." (s. 205). Tämä on erinomaisen totta ja on hämmästyttävää, kuinka pitkään Suomessa on jaksettu keskustella keskustelun tarpeesta ja tuottaa komiteamietintöjä tai strategiapapereita, jotka pölyttyvät kirjastoissa samanaikaisesti kun osa kansasta valittaa, ettei asioista puhuta – varsinkaan niiden oikeilla nimillä. Ehkä olisikin syytä miettiä keinoja aitoon dialogiin, joka kunnioittaisi mielipide-eroja ja hakisi yhteisiä intressejä sellaisten vanhanaikaisten hyveiden kuin "itsekkään kansallisen edun" nimissä.

Saukkonen varoittaa käyttämästä holtittomasti "rasismin" kaltaisia käsitteitä, jotka helposti tukahduttavat avoimen keskustelun kulttuurista (s. 232-233). Loppusanoissaan hän esittää vetoomuksen, johon on helppo yhtyä: "Erilaisuuksien Suomi ei toimi ilman huomaavaisuutta, halua ymmärtää toisia ja kykyä puhua vaikeistakin asioista maltillisesti." (s. 238). Tässä hän itse kirjallaan antaa kiitettävän esimerkin.

[Deloch]

Tämä on erinomaisen totta ja on hämmästyttävää, kuinka pitkään Suomessa on jaksettu keskustella keskustelun tarpeesta ja tuottaa komiteamietintöjä tai strategiapapereita, jotka pölyttyvät kirjastoissa samanaikaisesti kun osa kansasta valittaa, ettei asioista puhuta – varsinkaan niiden oikeilla nimillä. Ehkä olisikin syytä miettiä keinoja aitoon dialogiin, joka kunnioittaisi mielipide-eroja ja hakisi yhteisiä intressejä sellaisten vanhanaikaisten hyveiden kuin "itsekkään kansallisen edun" nimissä.

Valitetaan kun käydään keskustelua keskustelusta ja sitten tehdään itse täsmälleen sitä?

eikä juutalaisvastaisuus poikennut paljoakaan nykyaikaisesta islamofobiasta.

Poikkeaa hyvinkin paljon. Miksi valehtelu? Islamistien vastustaminen ei ole "fobiaa" (irrationaalista pelkoa) vaan täysin aiheellista huolestumista jo todennetuista asioista, joita on observoitu muiden maiden kokemuksista. Ilmiö on toistunut jo kymmeniä kertoja eripuolilla eurooppaa. Ainoastaan mokuttajien tyhmyys ja rahanmenetyksen pelko estävät tosiasioiden havaitsemisen.

Saukkonen toteaa aivan oikein, että maahanmuuttokriittisissä piireissä vallitsee varsin epärealistisia kuvitelmia vähemmistöjen hyysäämisestä.

Missä piireissä? Jälleen kerran ei määritellä tarkemmin vaan olkiukkoillaan jollain piireillä. Lisäksi kuvitelmat eivät ole epärealistisia - ja vaikka olisivatkin - kenellekkään ei koskaan tule mieleen että esimerkiksi sosiaalikulujen julkistamisella voitaisiin tappaa nämä "kuvitelmat" jo alkuunsa. Mysteeriksi jääkin, miksi näin ei tehdä. Kysymys on retorinen.

Lisään vielä, että on yleisesti tiedossa että turvismamujen kohtelu sekä rahallisesti että hyysäyksellisesti on euroopan huippua Suomessa. Missä epärealistisuus?

Saukkonen varoittaa käyttämästä holtittomasti "rasismin" kaltaisia käsitteitä, jotka helposti tukahduttavat avoimen keskustelun kulttuurista

Ihan kiva joo, mutta jos kerrankin (tuhannennen kerran) keskusteltaisiin niistä faktoista eikä musta-tuntuu-että-kebab-on-hyvää-joten-islam-kiva -pohjalta kulttuurien ihquista erilaisuuksista.

Mutta lentäväthän linnutkin rajojen yli.

0/10.

[Suvaitsija]

Saukkonen varoittaa käyttämästä holtittomasti "rasismin" kaltaisia käsitteitä, jotka helposti tukahduttavat avoimen keskustelun kulttuurista

Samaan kastiin kuuluu toki myös käsitteen "islamofobia" holtiton käyttö, vink vink.

[nollatoleranssi]

Valta vaikuttaa. Saamelaisilla ei ole valtaa ollut ja ei ole nykyisinkään.

Saamelaiskulttuurista ei tehdä ohjelmia, eikä sitä myöskään tv:ssä erikoisemmin käsitellä.

[Roope]

Politiikka monikulttuurisessa yhteiskunnassa - uusi painos Cuporen verkkojulkaisuna

Pasi Saukkosen teos Politiikka monikulttuurisessa yhteiskunnassa ilmestyi ensimmäisen kerran WSOY Oppimateriaalit Oy:n kustantamana vuonna 2007. Toinen, korjattu painos on nyt ilmestynyt Cuporen verkkojulkaisuna. Teos on vapaasti ladattavissa osoitteesta: http://www.cupore.fi/verkkojulkaisut_17.php 

Kirjassa pohditaan muun muassa, mitä tarkoittaa etninen ja kulttuurinen erilaisuus, miten monikulttuurisuus vaikuttaa poliittisiin instituutioihin ja prosesseihin sekä minkälaisia teorioita monikulttuurisesta yhteiskunnasta on olemassa.

[Roope]

Viimeisen vuoden aikana on puhuttu thaimaalaisten marjanpoimijoiden työehdoista, romanisiirtolaisten oikeudesta asumiseen, turvapaikkaa hakeneiden lasten käännytyksistä, ulkomaalaisten säilöönotosta, tilapäisten lupien myöntämisestä turvapaikanhakijoille ja paperittomien pääsystä terveydenhuoltoon.

Saisiko kahdesta uudesta maahanmuuttoa ja suomalaista yhteiskuntaa käsittelevästä kirjasta – tutkijatyöryhmän kokoamasta Muuttajat-teoksesta ja tutkija Pasi Saukkosen kirjasta Erilaisuuksien Suomi – välineitä näiden kiistojen analyysiin?

[...]

Muuttajat on kirjana asiantunteva ja suurelta osin helppolukuinen. Sitä käytetään varmasti yliopistoissa oppikirjana. Kirja antaa aiheesta kiinnostuneelle kansalaiskeskustelijalle tietoa, jolla voi kumota maahanmuuttajien työllistymisestä tai asumisesta esitettäviä "maahanmuuttokriittisiä" kliseitä.

[...]

Maahanmuuton hallintaa kirjassa käsitellään varsin yleisellä tasolla, eikä sen vaikutuksista ja seurauksista siirtolaisille itselleen puhuta juurikaan. Ajankohtaisiin, siirtolaisuuden ja valtion sisä- ja ulkopuolen välisillä rispaantuvilla rajoilla tapahtuvien kiistojen analyysiin se ei anna välineitä.

Myös Erilaisuuksien Suomi keskittyy vähemmistö- ja kotouttamispolitiikkaan. Se on helppolukuinen ja selkeä johdatus erityisesti kieltä ja kulttuuria koskeviin kysymyksiin.

Saukkonen pitää suomalaista kotoutumis- ja vähemmistöpolitiikkaa ideologialtaan suhteellisen edistyksellisenä multikulturalismina. Sen suurimmat ongelmat eivät ole periaatteiden tai lainsäädännön tasolla, vaan ristiriidoissa teorian ja käytännön sekä tavoitteiden ja niiden saavuttamiseen annettujen resurssien välillä.

[...]

Molemmissa kirjoissa maahanmuuttoa analysoidaan kysymällä, miten maahanmuutto muuttaa suomalaista yhteiskuntaa ja miten Suomi modernina kansallis- ja hyvinvointivaltiona vastaa tähän muutokseen.

Eri maahanmuuttajaryhmien näkemykset ja kokemukset muuttamisesta, suomalaisesta yhteiskunnasta tai valtiosta saavat vähän huomiota. Syrjinnän analyysi jää valitettavan hajanaiseksi, rasismin käsittely jää marginaaliseksi eikä jälkikolonialismista puhuta mitään.

Markus Himanen

Voima 1/2014

[Tommi Korhonen]

Ulkomaalaisasioissa ääripäiden yhteislaulu hukuttaa järjen äänen.

Tämä on hyvin sanottu.

Mitä tästä ketjusta lainatuista saa selvää, niin vaikutta ihan järjelliseltä kirjalta. Ei varmasti pelkkää nuivuutta, mutta meidän linjamme ja kielenkäyttömme onkin vähän kärjistynyttä. Toisaalta ei vaikuta minusta mokutuksen ylistykseltä.

Samaa kuin yllä Delochilla: taloudelliseen taakkaan liittyvät ennakkoluulot kun olisi NIIN HELPPO kumota. Lukuja pöytään, kiitos, niin saarnaaminen loppuu heti. Tai ei, riippuen luvuista. Koska nuiva puoli on vaatinut lukuja, ja suvispuoli on selkeän linjakkaasti kieltäytynyt esittämästä niitä, niin on aika selvää mistä kiikastaa.