2014-01-28 KU: Sisällissodassa puolustettiin laillisuutta laittomin keinoin

[skrabb]

28.1.2014 16.10

Oikeustieteen emeritusprofessori Antero Jyränki pohtii teoksessaan Kansa kahtia, henki halpaa, kuinka vuoden 1918 sisällissodassa yksilön oikeuksia loukattiin syvemmin ja suurimittaisemmin kuin koskaan Suomen historiassa.

Sisällissodassa puolustettiin laillisuutta laittomin keinoin
Elias Krohn

Laittomat tutkijalautakunnat päättivät ampumisista ilman mitään yhteyttä lailliseen oikeudenkäyntijärjestykseen.

Suomen sisällissodassa 1918 voittanut osapuoli oikeutti sotatoimensa vetoamalla laillisuuteen: punaiset olivat ryhtyneet kapinaan laillista yhteiskuntajärjestelmää vastaan, ja järjestys oli palautettava. Kuitenkin myös valkoiset syyllistyivät laillisuutta puolustaessaan melkoisiin laittomuuksiin, mutta valtionhoitaja Svinhufvud antoi sodan jälkeen syytesuojan lähes kaikille valkoisille väkivallan käyttäjille.

Muun muassa tästä sisällissodan paradoksista kertoo emeritusprofessori Antero Jyrängin tänään tiistaina julkistettu teos Kansa kahtia, henki halpaa – oikeus sisällissodan Suomessa? (Art House).
– Vaikka kyse on lähes sata vuotta vanhoista asioista, ne jäivät monen sukupolven ajaksi vaikuttamaan suomalaisten elämään ja valtiolliseen toimintaan. Historiantutkimus on 1950-luvulta saakka tuottanut aina vain tarkempaa tietoa vuoden 1918 asioista, mutta tapahtumien oikeudellinen arviointi on jäänyt niukaksi, Jyränki pohjusti sisällissodan syttymisen vuosipäivänä järjestetyssä julkistamistilaisuudessa.

Maanpetossyytteet kaavan mukaan

Jyrängin mukaan vasta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana suomalaisessa oikeushistoriassa on ryhdytty penkomaan sisällissotaan liittyneiden toimien ja päätösten laillisuusperustaa. Huomio on kiinnittynyt erityisesti valkoisten vallankäyttäjien toimiin, koska punaista terroria oli alettu käsitellä jo heti sisällissodan jälkeen. Toisaalta punaiset eivät edes pyrkineet oikeuttamaan vallankumoustoimiaan vetoamalla laillisuuteen.

Sisällissodan jälkeisissä selvittelyissä lähtökohtana oli Jyrängin mukaan yleisesti, että kaikki mitä punainen puoli oli tehnyt oli laitonta. Lisäksi yksilösyyllisyyttä ryhtyivät selvittämään valtiorikosoikeudet heinäkuusta 1918 lähtien. Niissä punaisille lätkäistiin tuomioita valtiopetoksista ja maanpetoksista. Jälkimmäinen merkitsee yhteistoimintaa vieraan valtion kanssa omaa maata vastaan.
– Tutkijalautakunnat eivät viitanneet teonkuvauksissaan yhteistoimintaan venäläisten kanssa. Kun tultiin valtiorikosoikeuteen, syyttäjistö valmisteli syytekaavan, jossa jokaiseen oli merkitty maanpetos, toiminta venäläisten kanssa oman maan järjestyksen kumoamiseksi. Tavallisista rikoksista ei ollut syytteitä, Jyränki kertoo.

Selitys tähän on Jyrängin arvion mukaan se, että punaisia ei haluttu syyttää samanlaisista rikoksista, joista myös valkoisia olisi voitu laittaa tilille. Valtiopetos ja maanpetos olivat rikosnimikkeitä, joita ei olisi mitenkään voitu kohdistaa valkoisiin.

Lakimiehetkin mukana terrorissa?

Valkoiseen terroriin voidaan Jyrängin mukaan lukea ilman tutkintaa tehtyjen teloitusten lisäksi myös laittomien tutkijalautakuntien toiminta. Niissä päätettiin ampumisista ja vangitsemisista, mutta niillä ei ollut mitään yhteistä laillisen oikeudenkäyntijärjestyksen kanssa. Alimman asteen lautakunnissa niitä johtivat usein upseerit, mutta suurissa kaupungeissa lakimiehet. Jyränki arvioi kirjassa, että lakimiehet toimivat tällöin ensisijassa luokkansa jäseninä, eivät lakimiehinä. Käsitys valtakunnan turvallisuudesta meni laillisuuden edelle.

Jyränki kiinnittää huomiota myös siihen, että maassa ei ollut sotatilaa, jolla olisi voitu perustella valtuuksien siirtelyä hallinnossa ja kansalaisten perusoikeuksien voimakasta rajoittamista.

Aiheesta enemmän Viikkolehdessä perjantaina 31.1.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3110734/sisallissodassa-puolustettiin-laillisuutta-laittomin-keinoin

Panu Rajalan pohdintoja aiheesta. Olen aistivinani hienoista sarkasmia...

Laillisuuden hohdetta sisällisotiin

Laillisuudesta lipsuttiin vuoden 1918 sisällissodan jälkiselvittelyissä, selvä se. Antero Jyränki on tutkinut aiheen vielä kerran, lakikirja kädessä. Tulos on vääjäämätön, lakia ei noudatettu – vaikka kunnon lakeja ei oikein voimassa ollutkaan, kun Venäjän laki oli kaadettu ja Ruotsin laki vanhentunut. 

Veli-Pekka Leppänen selostaa kirjaa Kansa kahtia, henki halpaa: oikeus sisällissodan Suomessa tänään Hesarissa. Hän toteaa, erttä laillisuus ja laillinen hallitus olivat iskusanoja, joilla valkoisella puolella lietsottiin taistelutahtoa ja sodan oikeutusta. Epäilemättä näin olikin. Mutta voisiko joku tehdä tutkimuksen, josta otsikoitaisiin lehteen: "Punakapina vei sosialisteilta laillisuuden hohteen". Hallitusvallan kumoaminen ei sekään kysy lakikirjaa. Eivätkä varsinkaan sen jälkeiset pakkoluovutukset ja murhateot.

Onko niin, että valkoiselta puolelta vaaditaan vielä historiankirjoituksessakin vakaampaa laillisuutta kuin vastapuolen vallankumouksellisilta. Kapina on kukistettava lakikirjan määräämällä tavalla! Vaikka kaikkien tietämä totuus on, että sisällissota on aina ja kaikkialla aika raisua leikkiä, jossa ihan viimeiseksi vedotaan lakiin. Niin voi hyvin tehdä lainoppinut kamarissaan 96 vuotta myöhemmin. Tuloshan on vakuuttava.

Totta puhuen nämä samat seikat nousivat hyvin verekseltään esiin jo kapinavuonna 1918 ja seuraavana. Kirjailijat sellaiset kuin Juhani Aho ja F. E. Sillanpää kysyivät tiukasti voittajilta pikarangaistusten aihetta ja laillisuutta. Kumpikin oli mieleltään valkoinen ja vihasi punaisia "hulikaaneja", mutta nopeat rankaisutoimet voiton jälkeen käänsivät heidän mielensä.  Sillanpää kirjoitti eduskunnan puhemiehelle Paavo Virkkuselle kirjelmänkin aiheesta. Painavin puheenvuoro oli tietysti romaani Hurskas kurjuus sekä Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta, molemmat vuodelta 1919.

Kuinkahan monta kirjaa, romaania, tutkimusta, näytelmää ja elokuvaa on sen jälkeen aiheesta tehty. Aina tulee sama tulos: raskaasti meneteltiin sodan jälkeen, suotta rankaistiin niin voimaperäisesti, mutta aika oli vihan ja koston tihentämä. Ei siihen tyyni oppinut enää pysty eläytymään, vaikka tahtoisi. Hän tutkii lakikirjaa. Ja toteaa, jälleen kerran, kaikkien muiden jo toteaman: eipä siinä oikein laillisesti eikä korrektisti menetelty. Joku voisi pitää tätä nollatutkimuksena.

Ehkä kertauskurssi on tarpeen jokaiselle ikäluokalle. Kun kohta ruvetaan juhlimaan punakapinan 100-vuotismuistoa, tilaisuuksia tarjoutuu taas viljalti tutkimukselle, muisteluille, syytöksille ja siunailuille. Vaan nouseeko silloinkaan valkoisen puolen totuus esiin? Tuskin enää koskaan, se on haudattu alimmaksi, sitä ei ollutkaan. Se unohtui sotien väliseen aikaan. Nyt on vain punaisen puolen sankarillinen vallankumous ja sen säälimätön kukistaminen.

Isänmaalle onneksi, voi sanoa.  Viimeksi kapinan yhdestä pääarkkitehdista O.W. Kuusisesta näytelmän tehnyt  kirjailija Edvard Radzinski on todennut: jos punaiset olisivat voittaneet, Suomi olisi liitetty Leninin kaavailun mukaisesti suureen Karjalan Neuvostotasavaltaan ja vähitellen Neuvostoliiton osaksi, siihen sulautuen. Eipä ole tämäkään mikään tuore totuus taikka tutkimustulos, mutta aika harvoin näissä yhteyksissä esitetty. Kapina nähdään ikään kuin erillisenä, suomalaisten oman vääryyden eepoksena, vaikka sillä oli tietysti suurvaltapoliittiset suhteensa niin Saksaan kuin Venäjään.

Tällaisiakin mietteitä herää, kun lukee aamulla lehteä ja virkistyy. Taas ne on asialla, taas punainen puoli kärsii, taas niitä teloitetaan. Hyvä ihme kuinka ihminen onkaan julma. Annetaas nyt sentään Syyrian uhreille pieni ropo, niin omatunto vähän rauhoittuu. Ja katsotaan kuinka ne siellä Kiovassa aikovat selvitellä välejään. Laillisuus taitaa olla aika lailla hukassa sielläkin niin hallitukselta kuin kapinallisilta. Minkälaiset tulevat olemaan jälkiselvittelyt? Kyllä sielläkin aikanaan jotakin Jyränkiä tarvitaan jotta asiat saadaan sadan vuoden päästä juurta jaksain selvitetyiksi.
28.1.2014

http://www.panurajala.fi/2014/01/28/laillisuuden-hohdetta-sisallissotiin/

[Marija]

"Leningradin piiritys"-ketjussa kerron, eli laitoin linkkiä Nestori Parkkarin kirjaan 'Väkivallan vuodet', joka kertoo Suomen sisällissodan, eli nk. Punakapinan jälkeisistä laittomuuden vuosista 1920-luvun Suomessa.

Vastaus 44: http://hommaforum.org/index.php/topic,91324.30.html :

Tässä muuan tunnetun "tulipuna-kommunistin", toimittaja Nestori Parkkarin kertomusta, (samaan aikaan kun Venäjällä riehui sisällissota, myös Suomen sisällissodan, eli) Suomessa Punakapinan jälkeisestä ajasta, eli vuoden 1918 jälkeisistä 1920-luvun väkivallan vuosista, jolloin kaikenlaista vasemmistotoimintaa, myös sosialidemokraattien rauhanomaisia yhteistapahtumia, kuten urheilukilpailuja saatettiin kiusata ja häiritä, tulemalla valkoisen häjyjoukon kanssa heitä häiriköimään. (Valkoisen) poliisin toimesta mm. vasemmistoaktivisteja saatettiin vain ovikelloa soittamalla tulla pidättämään ja vangita. "Vietiin Tammisaareen".

Tällainen vankila oli mm. juuri Tammisaaren pakkotyölaitos. Kirja 'Väkivallan vuodet' on toimittaja Nestori Parkkarin kirjoittamana täyttä asiatietoa joka raporttinomaisuudessaan luo suorastaan kammottavan ilmapiirin. Ei sovi aivan herkimmille lukijoille, ja vahvempikin saattaa järkyttyä.

Nestori Parkkari

Nestori Parkkari - Väkivallan vuodet

Nestori Parkkari - kirja 'Väkivallan vuodet': Pohjapiirustus Tammisaaren pakkotyölaitoksen alueesta