Kirjailija Susanna Alakoski kieltäytyi Lenin-palkinnosta

[Faidros.]

Ruotsalaiset ei laskeneet sen varaan, että vanhemmissa suomalaisissa kommarissa voi asua vielä isänmaallisuuttakin.
Terveiset vaan vasen-ryhmälle, vaimikäsenytoli.

[Timo Rainela]

Vähän kuukkelia peliin:

Alakoski on työskennellyt sosiaalisihteerinä, hoitanut pakolaisasioita ja ollut Ruotsin Vasemmistopuolueen entisen puheenjohtajan Gudrun Schymanin lehdistösihteerinä.

Aivan itsensä näköinen Gudrun:

Gudrun Schyman  toimi Vasemmistopuolueen (Vänsterpartiet) puheenjohtajana vuodesta 1993 vuoteen 2003, jolloin hän joutui eroamaan tehtävästä veronkiertoepäilyjen vuoksi. Hän jätti Vasemmistopuolueen kokonaan vuonna 2004. Vuonna 2005 Schyman oli perustamassa feminististä puoluetta nimeltä Feministinen Vaihtoehto (Feministiskt initiativ)

Pienet Guillounit:

Expressen-lehti väitti 24.10.2009, että 1967 Jan Guillou rekrytoitiin salaa KGB:n informantiksi.[1] Guillou sanoi olleensa yhteydessä tehdäkseen tutkivaa journalismia.[2]. Guillou otti useaan kertaan KGB:ltä vastaan rahaa antamistaan tiedoista, jotka koskivat Vietnamin sodan vastustajia. Hän myös suoritti salaisen tehtävän toimittaa asiakirjasalkku sovittuun paikkaan. KGB-yhteistyö jatkui vuoteen 1972 asti. Expressen-lehden mukaan SÄPO ei tutkinut kattavasti Guilloun tekoja, vaikka tämän ystävä Arne Lemberg antoi heille vihjeen niistä[3].

Guillou tuomittiin vankilaan vuonna 1973 ns. "IB-jutun" takia. Guillou ja Peter Bratt paljastivat Ruotsin puolustusvoimien salaisen tiedustelutoimiston Informationsbyrån toiminnan.

Palkinto oli Jan Myrdal-epaton kunniaksi:

Jan Myrdal (s. 19. heinäkuuta 1927) on ruotsalainen kirjailija ja toisinajattelija. Maailmankatsomukseltaan hän on maolainen kommunisti.

Meillä on tässä todella napakkaa porukkaa.
Edesmennyt isäni olisi kutsunut näitä nyrkillä *****taviksi, näitähän tavan takaa taviksia oli -70-luvulla  koulumaailmakin pullollaan.

[L. Brander]

Myrdal on fanaattinen kommunisti!

Luin hänen kirjansa: Raportti kiinalaisesta kylästä tässä taannoin. Kirja kertoi enemmän Myrdalista kuin punaisesta ja sitä edeltävästä Kiinasta.

Myrdal on mielestäni jopa sairauteen asti fanaattinen. Hän on yksi kuvottavan pohjoismaisen "parhain päin selittelykulttuurin" pioneereja. Jos ei jaksa lukea tuota paskaa, niin kannattaa katsoa Paasilinnan raportti neuvostokolhoosista. Siinä on juurikin sama meininki ja tunnelma. Muka raportoidaan, mutta kaiken aikaa promotaan sosialismin autuutta ja saavutuksia.

On vaikea pukea sanoiksi, kuinka syvää halveksuntaa tunnen Myrdalia ja kaltaisiaan kohtaan. Ehkä nuori "kansan parissa elävä" Olof Palme lähiöasuntoineen  oli vielä kuvottavampi.

[Perttu Ahonen]

Hyvä, että Alakoskella riitti selkärankaa olla ottamatta Lenin palkintoa.

Leninin ja muiden hauskojen poikien suunnitelmista Suomen suhteen.  Sampo Ahto kertoo:  http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/12556-%E2%80%9Dse-se-on-saatana-ettei%E2%80%A6%E2%80%9D

Suomeen pitäisi perustaa Otto Wille Kuusinen palkinto. Palkinto olisi hohtimet, jotka voittaja saa pudottaa kaivoon.

Voittajaehdokkaita on ainakin Cai-Göran, Käteinen, Virkkunen, Sasi, Tuomioja, P-Lipposet, täti tiukka, anarkomäki ja monta muuta "työnsankaria".

[Mursu]

Minusta käsite "toisinajattelija" on tässä outo. Neuvostoliitossa toisinajattelijat vastustivat kommunismia tai ainakin sen ilmentymiä ja siten riskeerasivat vapautensa. Se, että joku Ruotsissa täysin ilman riskiä ylistää kommunismia ei oikeuta tuohon termiin.

[Parsifal]

Oikein tehty. Minkä ihmeen vuoksi ruotsalaiset jakavat Lenin-palkintoa?

Ruotsin mokupolitiikka osoittaa, että kyllä heiltäkin löytyy omat marxisti-leninisti-stalinistiset maanpetturinsa, vaikka Neuvostoliittoa ei koskaan saatukaan rajanaapuriksi.

[Roope]

Siirtolaisten tytär Susanna Alakoski: "Meille kävi hyvin, koska yhteiskunta auttoi"

Kun kirjailija Susanna Alakoski oli pieni, hänen perheensä pakeni köyhyyttä Ruotsiin. Viina vei vanhemmat, mutta siirtolaisten tyttärestä kasvoi pärjääjä. "Mitä meille olisi tapahtunut, jos meidät olisi otettu vastaan niin kuin nykyiset maahanmuuttajat?"

[...]

On vuosi 1966 eteläruotsalaisessa Ystadin pikkukaupungissa. Susanna Alakoski on nelivuotias ja hänellä on pelkkää aikaa. Äiti ja isä ovat töissä, isoveli ja vauvasisko jossain, Susanna ei tiedä missä. Uuden kodin ympärillä ei ole pihaa, lapsia eikä mitään. Siellä on vain juuri rakennettuja kaupungin vuokrataloja, jotka aikanaan saisivat sosiaaliviranomaisilta kutsumanimen svinalängorna, sikalat.

[...]

Alakosket olivat maahanmuuttajaperhe. 1960- ja 70-luvulla Suomesta muutettiin Ruotsiin yli 300 000 kertaa, jotkut useammin kuin kerran.

"Emme olleet poliittisia tai uskonnollisia pakolaisia emmekä ilmastopakolaisia. Olimme köyhyys-, työttömyys- ja sotapakolaisia. Sotakin näkyi vielä äidissä ja isässä", sanoo kirjailija Susanna Alakoski.

[...]

Ruotsissa isä hitsasi, sorvasi, muurasi, oli apumiehenä rakennuksilla ja purki asbestieristyksiä ilman hengityssuojaa. Äiti siivosi, tiskasi, hoiti toisten lapsia ja jakoi lehtiä. He tekivät kielitaidottomien ja puolikielisten töitä, joille ei löytynyt tekijöitä kantaväestöstä.

"Äiti ja isä olivat ahkeria, mutta olivat he rohkeitakin. Köyhä ja kielitaidoton ei muuta ulkomaille, ellei hän ole hirveän rohkea."

Suurin ero tämän päivän maahanmuuttoon on Susannan mukaan siinä, että silloin Ruotsi halusi siirtolaisensa. Siellä oltiin tuskallisen tietoisia siitä, ettei maassa ollut omasta takaa tarpeeksi työikäistä väkeä.

Niinpä nuoria ja riuskoja työntekijöitä käytiin hakemassa busseilla Suomesta. Heitä tuli myös Kreikasta, Italiasta ja Jugoslaviasta, ja jokaisen työtä tarvittiin. He ehkä saivat verstaalla vanhat koneet, kun kantaruotsalaiset saivat uudet, mutta he pääsivät töihin.

"Nyt Ruotsissa poltetaan vastaanottokeskuksia."

[...]

"Yhteiskunta oli siihen aikaan sellainen, että kaikkien piti puhua ruotsia ja olla ruotsalaisia. Suomalaisuuteni oli jotain kummallista, josta ei voinut edes puhua."

[...]

"Mitä meille olisikaan tapahtunut, jos meidät olisi otettu vastaan niin kuin nykyiset maahanmuuttajat?"

Susanna osaa luetella miettimättä listan asioita, jotka ovat maahanmuuttajan elämässä huonommin nyt kuin 60- ja 70-luvuilla.

Kun hän oli pieni, hän ei koskaan nähnyt hampaattomia aikuisia. Nyt se on aivan tavallista. Ihmiset eivät saa tukea hampaiden korjaamiseen.

Kun hän oli pieni, lapsiperhettä ei voinut häätää asunnosta. Nyt Ruotsissa on kadulla asuvia lapsia.

[...]

Susanna Alakoskella on kolme lasta, hänen veljellään yksi ja siskollaan kaksi. He ovat maahanmuuttajien lapsenlapsia ja heille kävi näin: yhdestä tulee ekoviljelijä, toisesta insinööri, kolmannesta taiteilija, neljäs opiskelee markkinointia, viides käy lukiota ja kuudes esikoulua.

Kaikilla on huumorintajua, niin kuin Susannan isällä oli. Kaikilla on järkeä, niin kuin Susannan äidillä oli. Kaikki ovat isovanhempiensa tapaan rohkeita ja suorapuheisia. Susannan pojalla on suomalainen nenä.

"Nämä kuusi todistavat, että meidän perhe ei ole velkaa kenellekään. On typerää jumittua miettimään, mitä maahanmuuttaja maksaa nyt. Loogisempaa on laskea sadan vuoden päästä, paljonko he ja heidän jälkeläisensä ovat antaneet yhteiskunnalle", Susanna sanoo.

[...]

"En oikeasti ymmärrä, mikä maahanmuuttajissa pelottaa. Ihmiset ovat mahdollisuus", Susanna sanoo.

"Olen varma, että useimmille nyt tuleville käy samalla tavalla kuin suomalaissiirtolaisille aiemmin Ruotsissa. He pärjäävät absoluuttisen hienosti."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 23/2015. Se oli lukijoiden mielestä lehden paras.

Kodin Kuvalehti 29.12.2015