News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2013-11-30 Yle: Kuopiossa asuva ehta intiaani

Started by ilkka75, 30.11.2013, 10:35:37

Previous topic - Next topic

ilkka75

http://yle.fi/uutiset/kuopiossa_asuva_irokeesi_olen_suvun_valkoinen_lammas/6957007

QuoteKuopiossa asuvalla dosentti Thomas McElwain on intiaanisukua sekä äidin että isän puolelta. Pitkään Savossa asunut MacElwain vietti lapsuuden intiaanien parissa ja osaa edelleen puhua irokeesikieltä. Toisistaan hyvin kaukana olevista kodeista huolimatta MacElwain näkee irokeesien ja savolaisten välillä paljonkin yhtäläisyyksiä.

"Savo on hyvin erikoinen kulttuuri, josta löytyy yhteyksiä intiaaneihin."

- Thomas MacElwain

- Molemmat ovat sekakulttuureita. Toisin kuin esimerkiksi karjalaiset tai hämäläiset, savolaiset ovat aina poimineet eväitä tulokkailta. Savo on mielestäni hyvin erikoinen kulttuuri, josta löytyy yhteyksiä intiaaneihin. Savolaiset ja irokeesit ovat molemmat myös vähemmistökansoja, MacElwain pohtii.

McElwain sanoo Savon muistuttavan paljon intiaanien reservaatiota. Ihmiset muuttavat kotiseudultaan pois töihin tai opiskelemaan, mutta palaavat takaisin jossain vaiheessa elämää. Oma alue koetaan hyvin rakkaaksi.

- Antropologit usein ajattelevat, että intiaanikulttuuri on häviämässä, koska kaikki asukkaat ovat jo vanhoja. Totuus on se, että reservaatioon palataan eläkkeellä. Kun muutin Suomeen, aloin tutkia intiaaneja ja säilytin oman kielen. Myös savolaisilla on kotimaa, jota rakastetaan ja johon palataan.
Sotka yhdistää luomiskertomuksia

McElwain kertoo, että Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvilla irokeeseilla on luomiskertomus, josta löytyy samoja piirteitä suomalaisen Kalevalan kanssa. Irokeesien luomiskertomuksessa puhutaan Kalevalan tapaan sotkasta ja alkumerestä. Luomiskertomuksen mukaan maailma syntyy merenpohjasta.

"Luomiskertomukset eivät kerro pelkästään siitä miten maailma on syntynyt vaan myös siitä millä tavalla se toimii."

  - Thomas MacElwain

- Maailma syntyy taivasmaailman naisesta, jonka mustasukkainen mies tönäisee alas. Meressä ui sotkia, jotka huomaavat taivaasta alas liitelevän naisen. Sotkat miettivät mitä tekevät asialle. Ne saavat kilpikonnan menemään merenpohjaan hakemaan mutaa. Mudasta kasvaa saari, jonka päälle nainen laskeutuu, McElwain kertoo.

- Luomiskertomukset ympäri maailman ovat sangen samanlaisia, paljon samoja piirteitä esiintyy. Vanhan teorian mukaan sama tarina on levinnyt paikasta toiseen eikä kehittynyt eri paikoissa samanlaisena. Irokeesien luomiskertomuksesta löytyy kuitenkin hämmästyttäviä piirteitä, jotka näkyvät Siperian kautta Iraniin asti ulottuvissa tarinoissa: joku sukeltaa mereen ja ottaa multaa merenpohjasta, josta maailma luodaan.

Irokeesiluomiskertomuksessa tärkeässä roolissa ovat myös hyvä ja paha. Luomiskertomuksessa maailmaan syntyvät kaksoset, joista ensimmäinen luo liian helpon maailman. Toinen tulee perästä ja muuttaa maailman vaikeammaksi.

- Luomiskertomukset eivät kerro pelkästään siitä miten maailma on syntynyt, vaan myös siitä millä tavalla se toimii.
Perinteiset irokeesikulttuurit ovat hyvin tasa-arvoisia

Länsi-Virginiasta kotoisin olevalla Thomas McElwainilla on paljon muistoja lapsuudesta ja elämästä intiaanien läheisyydessä. Hän kuuluu Seneca-kansaan. Irokeesiliittoon kuuluu yhteensä ainakin viisi kansaa.

- Pienenä asuttiin intiaanien läheisyydessä ja kävin paljon niiden luona, että opin irokeesikieltä, vaikka vanhemmat korosti englannin osaamista. Minulla oli hyvin tyypillinen intiaanielämä. Isäni suku teki rakennustyötä. Talvella mentiin etelään ja kesäksi palattiin Länsi-Virginiaan. Vielä 50-luvulla kieli oli aika elävä. Vaikka lapsille ei enää kieltä opetettu, vanhempi sukupolvi puhui sitä paljon. Minä pidin heidän kertomuksistaan. Kieli oli tärkeä asia myös siksi, että olin suvun valkoinen lammas. En muistuta intiaania ollenkaan.

"Minulla oli hyvin tyypillinen intiaanielämä."
    - Thomas MacElwain

McElwain kertoo, että irokeesikulttuuri on hyvin tasa-arvoinen, jossa naisella on tärkeä asema. Nainen on klaanin ja suvun pää ja kaikki raha, jonka mies tuo kotiin annettiin suoraan vaimolle. Vaimo päätti mitä rahoilla tehdään.

- Nykyään voisi ottaa mallia irokeesikulttuurista. Yhteiskunnat, joissa on niin sanotusti naisvalta, ovat tasa-arvoisempia. Naiselle annetaan tietty valta ja kun miehellä on valtaa jo luonnostaan, niin tulee hyvä tasapaino.

Dosentti Thomas McElwain on vuonna 1973 Yhdysvallloista Suomeen muuttanut ja viimeiset toistakymmentä vuotta Kuopiossa asunut alkuperäinen irokeesi-intiaani. Irokeesit ovat ryhmä itäisen Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja. Varsinaisina irokeeseina tunnettiin alkujaan viisi keskenään Irokeesiliiton muodostanutta kansakuntaa. Heimot olivat mohawkit, senecat, onondagat, oneidat ja cavugat.

Miten Yle pystyy kirjoittamaan näin rasistisen artikkelin? Eihän rotuja ole olemassa. Jos sanan "intiaani" korvaa vaikka sanalla "neekeri", ja "irokeesin" "masailla", taas on kausti valmis.   :o

Edit: otsikko
"Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia."

-- Albert Einstein

"Suomi voi välttää lännen virheet maahanmuuttajien kotouttamisessa."

-- Dosentti Pasi Saukkonen

Noottikriisi

QuoteToisistaan hyvin kaukana olevista kodeista huolimatta MacElwain näkee irokeesien ja savolaisten välillä paljonkin yhtäläisyyksiä.

Kun irokeesi puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle?
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

DuPont

Ukko on kuvan perusteella yhtä aito inkkari kuin 80-luvun elämäntapaintiaanit.

Rändöm

#3
Quote from: DuPont on 30.11.2013, 13:44:04
Ukko on kuvan perusteella yhtä aito inkkari kuin 80-luvun elämäntapaintiaanit.

Vähän sama juttu kuin jos tai kun 100 vuoden päästä silminnnähden täysin musta somali kertoo olevansa ruotsalaissukua sekä äidin että isän puolelta ja osaavansa yhä hapuilevaa ruotsia. Musta ruotsalainen kertoo ylpeästi  sellaisista unohtuneista ruotsalaisista tavoista kuin naisen tasa-arvosta, sekulaariudesta, yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista ja rauhasta sekä muista nykyisen mustan neo-ruotsalaisen mielestä jo hieman kitchmäisestä ja lapsellisesta ilmiöstä. Heh. Täysin identtinen lopputulos kuin intiaanikansojen kohdallahan on myös mahdollinen esimerkiksi ruotsalaisille: monikulttuurin, maahanmuuton ja väestönvaihdon kulminaatio.

ps: ei pahalla Thomas McElwainia kohtaan. En epäile hänen elämänkokemuksiaan ja intiaani-identiteettiään, vaikka täysin eurooppalaiselta näyttääkin. Pikemminkin hän on monin tavoin traaginen esimerkki siitä, miten haavoittuvaisia ja katoavaisia kansat voivatkaan olla. Tämä olisi syytä muistaa myös Euroopassa ennen kuin on liian myöhäistä.

JJohannes

Quote from: DuPont on 30.11.2013, 13:44:04
Ukko on kuvan perusteella yhtä aito inkkari kuin 80-luvun elämäntapaintiaanit.

Kyllähän moni semi-inkkari näyttää jo ihan länkkäriltä: http://en.wikipedia.org/wiki/John_Herrington
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Huscarl

Quote from: DuPont on 30.11.2013, 13:44:04
Ukko on kuvan perusteella yhtä aito inkkari kuin 80-luvun elämäntapaintiaanit.

Klikkasin linkkiä ennen kuin luin jutun loppuun asti, ja pettymykseni oli valtava kun rasistiset ennakkoluuloni
eivät käyneetkään toteen. Odotin näkeväni sulkapäähinettä kantavan punanahkaisen ukkelin jolla on palmikot ja ylväs kotkannenä.
Mihin tämä maailma on mennyt kun intiaanitkin näyttävät jo Karpon Hannulta?

JoePoe

http://wikibin.org/articles/thomas-mcelwain.html

"He has published both academic and apologetical works, among the latter Islam in the Bible, Invitation to Islam, The Secret Treasures of Salaat, Hello, I'm God, and Makkah at Dawn, the diary of his pilgrimage to Mecca in 2005 as a guest of the Shirazi Foundation. "

Onko tämä inkkari joku Islam-apologisti?
"Suvaitsevaiseksi" väitetty yhteiskunta ei ole vapaa, vaan se on yhteiskunta, jossa kantaväestöjä lähestytään vapauksia rajoittava vaatimuslista kädessä.
  - Jukka Hankamäki

Ilkka Partanen

#7
Quote
Toisistaan hyvin kaukana olevista kodeista huolimatta McElwain näkee irokeesien ja savolaisten välillä paljonkin yhtäläisyyksiä.

Eikä ihme. Savolaiset ovat väkeä joihin kuulumisesta voi näin paluusavolaisena olla ylpeä. Molemmat vanhempani ja isovanhempani ovat Savosta, olen vain syntynyt ja kasvanut Keski-Suomessa. Sikäli en ole puoliverinen, joskin jotain mikä sitten "paljasjalkaisuuden" vastakohta onkaan. Olisiko se sitten Tyotantuoma minun tapauksessani, junantuomista kun puhuvat vain helsinkiläiset (joista tosin suurin osa alkaa olla junantuomia, mutta mitäs pienistä). Savossa tosin ei halveksita muualta muuttaneita, vaikka toki savolaisuus kova juttu onkin. Se on avointa uusillekin ihmisille, lähinnä maailmankatsomus ja henkinen tila kuin mikään suvussa kulkeva perintö. Tietty se on hieno juttu jos on jotain juuria Savon suunnalla, muttei se mikään vaatimus ole.

saippuakauppias

Tähän asti jaksoi lukea:

"McElwain sanoo Savon muistuttavan paljon intiaanien reservaatiota. Ihmiset muuttavat kotiseudultaan pois töihin tai opiskelemaan, mutta palaavat takaisin jossain vaiheessa elämää. Oma alue koetaan hyvin rakkaaksi."

Vain Savossa. Jep, tällaista ei tapahdu missään muualla Suomessa. Eikä varmasti missään muualla maailmassa Savon lisäksi kuin inkkarireservaatiossa. Äijähän on ihan valmis dosentti.

Ilkka Partanen

Quote from: saippuakauppias on 30.11.2013, 15:43:54

Jos ottaa kalsarit pois kakkivaosta niin huomaa että hän puhuu omasta kokemuksestaan Savossa sekä intiaanireservaatissa. Yhä useammin kuitenkin nykyään on niin että autioituvassa maakuntien Suomessa kotiseudulle yhä harvemmin palataan kun sieltä on kerran johonkin lähdetty. Sukulaisyhteyksien takia voi yhteydet säilyä, jos niitä ei ole, eikä perintömökkiä tai mitään, niin kyllähän tuo harvinaisemmaksi sukupolvi toisensa jälkeen käy.

saippuakauppias

Quote from: Ilkka Partanen on 30.11.2013, 15:49:11

Niin. Äijä kertoo ensin kuinka erilaisia savolaiset ovat verrattuna karjalaisiin tai hämäläisiin... sitten hän ei ollenkaan vertaakaan näitä. Sori jos nyt jotenkin oudosti loukkasin kuviteltua savolaisuuttasi.

Ilkka Partanen

Quote from: saippuakauppias on 30.11.2013, 16:02:24

Toisaalta, aika harva karjalainen muuttaa Karjalan seuduille tai hämäläisetkään takaisin seuduilleen. Et sinä minua loukannut, sen sijaan ihmettelen tuota asennettasi että näyt kovasti haluavan asettua kaikkien yläpuolelle ja pyrkiä mitätöimään joka suuntaan. Vaikuttaa nimittäin paljon koomisemmalta kuin ehkä uskoisitkaan.

DuPont

Quote from: Huscarl on 30.11.2013, 14:40:44
Quote from: DuPont on 30.11.2013, 13:44:04
Ukko on kuvan perusteella yhtä aito inkkari kuin 80-luvun elämäntapaintiaanit.

Klikkasin linkkiä ennen kuin luin jutun loppuun asti, ja pettymykseni oli valtava kun rasistiset ennakkoluuloni
eivät käyneetkään toteen. Odotin näkeväni sulkapäähinettä kantavan punanahkaisen ukkelin jolla on palmikot ja ylväs kotkannenä.
Mihin tämä maailma on mennyt kun intiaanitkin näyttävät jo Karpon Hannulta?
Perimässä voi olla 1/8 alkuperäiskansaa, mutta voihan se aina olla trendikkäämpää esiintyä inkkarina kuin tylsänä valkoisena.

Jaakko Sivonen

#13
Quote from: DuPont on 30.11.2013, 16:09:46Perimässä voi olla 1/8 alkuperäiskansaa, mutta voihan se aina olla trendikkäämpää esiintyä inkkarina kuin tylsänä valkoisena.

Yhdysvalloissa demokraattien senaattori Elizabeth Warren ilmoitti itsensä intiaaniksi parikymmentä vuotta sitten hakiessaan virkaa Harvardista toivoen ilmeisesti hyötyvänsä "positiivisesta erityiskohtelusta". Warren ei ole todistanut intiaanitaustaansa, mutta jos sellaista on, se olisi kai jotain 1/32 -osan luokkaa. Silti hän oli Harvardin kirjoissa "Native American" ja "minority professor".
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Ilkka Partanen

Quote from: Jaakko Sivonen on 30.11.2013, 16:39:27
Quote from: DuPont on 30.11.2013, 16:09:46Perimässä voi olla 1/8 alkuperäiskansaa, mutta voihan se aina olla trendikkäämpää esiintyä inkkarina kuin tylsänä valkoisena.

Yhdysvalloissa demokraattien senaattori Elizabeth Warren ilmoitti itsensä intiaaniksi parikymmentä vuotta sitten hakiessaan virkaa Harvardista toivoen ilmeisesti hyötyvänsä "positiivisesta erityiskohtelusta". Warren ei ole todistanut intiaanitaustaansa, mutta jos sellaista on, se olisi kai jotain 1/32 -osan luokkaa. Silti hän oli Harvardin kirjoissa "Native American" ja "minority professor".

Tuossa 1/32-osalla ja puolellakin siitä on jo aika kaukana sukuhaarassa. Muistelisin että lappalaisilla se raja on 1/8 ja sen kun näyttää toteen niin saa hyödyntää niitä erikoisoikeuksia.

Mehud

Ei ole oikea intiaani tuo mies. Intiaaneilla on sulka päässä ja naamaan maalattu viivoja. Sokeakin näkee että tuo mies on huijari.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Jurvakainen

En kyllä kuvan perusteella erottaisi tyyppiä intiaaniksi, ihan tavallinen puistokalja-Reiska.

guest3656

Quote
Toisin kuin esimerkiksi karjalaiset tai hämäläiset, savolaiset ovat aina poimineet eväitä tulokkailta.

Tämä jos mikä on tiukkaa, luotettavalta taholta tarkistettua faktatietoa. Savolaiset ovat pöllineet karjalaisilta kukot ja hämäläisiltä kalat ja tehneet näistä ihme mössöä, jota kaupittelevat torilla. Myytti savolaisten omintakeisesta perinneruuasta on onneksi viimeinkin romutettu.

Ano Nyymi

Täältä meidän kylältä löytyy kans paljon noita rusoposkisia inkkareita.