News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-11-12 Komissaari Malmström: Viharikokset vaarantavat eurooppalaiset arvot

Started by Roope, 13.11.2013, 04:28:28

Previous topic - Next topic

Roope

Maahanmuuttokomissaari Cecilia Malmström varoittaa viharikosten lisääntymisestä, joka vaarantaa eurooppalaiset arvot. Malmström perustelee viharikosten suurta määrää ja niiden ilmoittamatta jättämistä FRA:n kyselytutkimuksella. Kyseisen täällä ennenkin käsitellyn tutkimuksen mukaan Suomen somalit ovat Euroopan vainotuin vähemmistö. Joka kolmas (32 %) kyselyyn vastanneista suomalaisista somaleista oli kertonut joutuneensa vakavan rasistisen rikoksen uhriksi viimeisen 12 kuukauden aikana. Rasistisia rikoksia väitettiin tapahtuneen 74 jokaista sataa kyselyyn vastannutta suomalaista somalia kohti. Lukujen ja tutkimuksen uskottavuutta voi arvioida vertaamalla lukuja esimerkiksi poliisin tilastoihin.

Malmström mainitsee puheessaan esimerkkinä viharikoksista kreikkalaisen "ekstremismiä vastaan kampanjoineen", Kultaisen aamunkoiton jäsenen puukottaman rap-artisti Pavlos Fyssasin "murhan", ei esimerkiksi kahden Kultaisen aamunkoiton jäsenen myöhempää videoitua katuteloitusta tai mitään muutakaan rikosta, jota hän ei voisi liittää juuri äärioikeistoon. Itse asiassa Malmström ei mainitse mitään muita ryhmiä syyllisiksi viharikoksiin kuin äärioikeiston, vaikka hän viittaa FRA:n tuoreeseen antisemitismiraporttiin, jossa Euroopan juutalaiset nimesivät sekä vasemmistolaiset että muslimit todennäköisemmiksi ahdistelijoiksi kuin äärioikeistolaiset.

Äärioikeiston - ja vain äärioikeiston - syyllistämisestä Malmström siirtyy sujuvasti populistipuolueiden syyttämiseen. Populistit ovat aiheuttaneet sen, että poliitikot "eivät enää halua puhua positiivisesti maahanmuuttajien roolista eurooppalaisessa yhteiskunnassa", vaikka "diversiteetin hyödyt ovat selviä" ja on "fakta", että "Eurooppa tarvitsee maahanmuuttoa demografisen haasteen korjaamiseen". Malmström vaatii valtioiden johtajia astumaan esiin tämän suvaitsemattomuuden trendin kääntämiseksi.

New Europe: Malmstrom: hate crimes endanger European values 12.11.2013

Cecilia Malmström: Crimes against the foundation of society (blogi) 12.11.2013

Cecilia Malmström: Combating hate crime in the EU (puhe) 12.11.2013
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kimmo Leiska

Klassista Celiciaa, täysin todellisuudesta irtaantunut nainen. Toivottavasti jollain mahdollisimman korkea-arvoisella kansainvälisellä poliitikolla olisi nyt munaa ottaa esiin esimerkiksi tämä antisemitismiraportti. Mediahan sen vaikenee toki hetkessä kuoliaaksi, mutta yritettävä on ainakin.

Kulttuurirealisti

Quote from: Roope on 13.11.2013, 04:28:28
"eivät enää halua puhua positiivisesti maahanmuuttajien roolista eurooppalaisessa yhteiskunnassa", vaikka "diversiteetin hyödyt ovat selviä"

:facepalm:  Cecilia on ehkä haitallisempi komissaari kuin Rehn.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Leso

Jos olisin nazzerazze, niin mun mielestä eurooppalaiset arvot vaarantaisi viharikokset.

Mutta koska en ole, niin toteanpahan vaan, että nykyeurooppalaiset arvot vaarantavat kunnialliset eurooppalaiset arvot.
Älä nyt lannistu tän ajatuskuvion edessä, Cecilia. Hyvä tyttö, puro solisee, puro solisee.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

törö

Pyrkyrin maailmankuva koostuu kaikesta siitä mitä hänen on kannatettava päästäkseen mahdollisimman korkeaan virkaan, jossa hän viimeinkin uskaltaa päästää suustaan mitä mieleen juolahtaa. Siksi meillä on asioita sotkemassa nämä malmströmit, rehnit ja vartiaiset.


Blanc73

QuoteItse asiassa Malmström ei mainitse mitään muita ryhmiä syyllisiksi viharikoksiin kuin äärioikeiston, vaikka hän viittaa FRA:n tuoreeseen antisemitismiraporttiin, jossa Euroopan juutalaiset nimesivät sekä vasemmistolaiset että muslimit todennäköisemmiksi ahdistelijoiksi kuin äärioikeistolaiset.

Niljakas pask**** :facepalm: Kertoo kaiken Malmströmin ja hengenheimolaistensa ideologisesta mokutuksesta. Euroopan afrikkalaistaminen ei saa tarpeettomasti viivästyä, raivatkaa kaikki esteet tieltä pois toverit!

Quote"diversiteetin hyödyt ovat selviä"
Sairas ämmä. Tuossa on alleviivattuna pakkomokutuksen ja luonnollisen monikulttuurisuuden ero. Jatkuva alleviivaus mokutuksen ihanuudesta kertoo, että jotain on pielessä.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

kummastelija

^ "mokuttamisen hyödyt" voitaneen suomentaa: "antaa cecilian kaltaisille poliitikoille rajattomat valtuudet oman poliittisen valtansa kasvattamiseen, kritisoivien ja vaihtoehtoisten mielipiteisen kriminalisoimiseen sekä syyttäjien ja tuomioistuinten valjastamiseksi cecilian agendan toteuttamiseksi".

Vai luuleeko joku että poliitikot ajavat mokutusta illman että he hyötyisivät siitä?
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Pepe

Voin muuten kertoa, että vaikka olen asunut Helsingissä vuodesta 1992 ja vaikka olen ollut ja olen kohtuullisen liikkuvainen ihminen, en ole koskaan omin silmin nähnyt minkäänlaista rasismiin liittyvää välikohtausta. En väitä etteikö sellaisia sattuisi, olen kyllä kuullut yhtä ja toista, mutta koska en käytä bussia enkä metroa enkä koskaan ole ihmeemmin pyörinyt yöelämässä, en ole itse nähnyt ensimmäistäkään tapausta. Sikäli, jos joku kuvittelee että Helsingissä rasistit riehuvat keskellä kirkasta päivää TAI että mamut rötöstelevät päivät pääksytysten pottunokista piittaamatta, voin vakuuttaa, että niin ei asia ole. Ei ainakaan VIELÄ.

Voimakasta liioittelua molemmin puolin, sanoisin.


Siili

Quote from: Pepe on 13.11.2013, 07:59:16
Sikäli, jos joku kuvittelee että Helsingissä rasistit riehuvat keskellä kirkasta päivää TAI että mamut rötöstelevät päivät pääksytysten pottunokista piittaamatta, voin vakuuttaa, että niin ei asia ole. Ei ainakaan VIELÄ.

Tällaiset olkiukko-mutut ovat yhtä tyhjän kanssa.  Tilastot kertovat enemmän.  Esimerkiski taskuvarkauksien määrä on viimeisten vuosien aikana kasvanut räjähdysmäisesti Helsingissä.  Sen sijaan rasismi ei tilstojen mukaan liity kovin usein rikoksiin.

Pepe

Tuota "olkiukkoa" ei minusta pitäisi lykätä jokaiseen viestiin. Ei ainakaan sellaiseen viestiin, jossa sillä ei ole mitään tekemistä.

Tosiasia on, että jos "suvaitsevaistolla" on taipumus liioitella, sama taipumus on myös "maahanmuuttokriitikoilla".

Varkauksien määrää EN vähättele, mutta sen sanon, että Helsinki on minulle ollut varsin rauhallinen kaupunki kaikkien näiden vuosien ajan.

Suoraan sanottuna kaikenlaiset sodanjulistukset täällä Hommalla ovat alkaneet pikku hiljaa hieman kypsyttää. Tasokasta tekstiä ON, ja sitä on PALJON, mutta paljon on sellaistakin tekstiä, joka saa epäilemään kirjoittajan mielenterveyttä.

Jäitä hattuun.

Ajattelija2008

Minäkin olen pyörinyt päivittäin Helsingin keskustassa 30 vuoden ajan, myös bussissa ja ratikassa. En ole nähnyt mitään rasistista kohtausta. Pari kertaa olen nähnyt, kun myymälävarasta on juostu kiinni. Toisella kerralla varas näytti välimerenrotuiselta. Muutaman pienen tappelun olen nähnyt yöllä liikkuessani.

elven archer

Quote"diversiteetin hyödyt ovat selviä"
No jos pitää hyötyinä epäluottamuksen ja passiivisuuden lisääntymistä.

"His conclusion based on over 40 cases and 30 000 people within the United States is that, other things being equal, more diversity in a community is associated with less trust both between and within ethnic groups."

http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_D._Putnam


Emo

Quote from: Pepe on 13.11.2013, 08:22:02


Suoraan sanottuna kaikenlaiset sodanjulistukset täällä Hommalla ovat alkaneet pikku hiljaa hieman kypsyttää. Tasokasta tekstiä ON, ja sitä on PALJON, mutta paljon on sellaistakin tekstiä, joka saa epäilemään kirjoittajan mielenterveyttä.

Jäitä hattuun.

Sinä näköjään olet kokenut kutsumukseksesi rekisteröityä tänne pari viikkoa sitten, ikäänkuin tuomaan tasapainoa ja mielenterveyttä Hommalle vai?

Ns. psykiatreja/ lääkäreitä meillä on täällä ollut ennenkin tekemässä diagnoosia muista kirjoittajista, sekin  kypsyttää.

elven archer

Quote from: Blanc73 on 13.11.2013, 07:41:25
Tuossa on alleviivattuna pakkomokutuksen ja luonnollisen monikulttuurisuuden ero.
Niillä tosiaan on aivan olennainen ero. Edellisessä ideana on korottaa "monimuotoisuus" itseisarvoisesti tärkeäksi, vaikka kyseessä olisi 600-luvun arvoihin takaisin haikailevan ahtaan arvomaailman lisääntyminen. Jälkimmäisessä taas asioita on mahdollista arvioida niiden omilla meriiteillä. Osa vaikutteista tai vaikutuksista on positiivisia ja osa ei. Aika harva hommalainenkaan vastustaa positiivista kehitystä ja miksi vastustaisikaan. Sitä ja negatiivisen kehityksen vastustamista nuo malmströmit eivät koskaan tule ymmärtämään.

normi

Maahanmuuttohan se vaarantaa ne eurooppalaiset arvot.

Ilmeisesti kekilian mielestä pakkohuivit ovat eurooppalaisia arvoja...

meillä on malmstömmin kanssa näköjään tyystin eri arvot.

Hänellä huonot ja meillä hyvät.
Impossible situations can become possible miracles

LW

Quote from: Pepe on 13.11.2013, 07:59:16
Voin muuten kertoa, että vaikka olen asunut Helsingissä vuodesta 1992 ja vaikka olen ollut ja olen kohtuullisen liikkuvainen ihminen, en ole koskaan omin silmin nähnyt minkäänlaista rasismiin liittyvää välikohtausta. En väitä etteikö sellaisia sattuisi, olen kyllä kuullut yhtä ja toista, mutta koska en käytä bussia enkä metroa enkä koskaan ole ihmeemmin pyörinyt yöelämässä, en ole itse nähnyt ensimmäistäkään tapausta. Sikäli, jos joku kuvittelee että Helsingissä rasistit riehuvat keskellä kirkasta päivää TAI että mamut rötöstelevät päivät pääksytysten pottunokista piittaamatta, voin vakuuttaa, että niin ei asia ole. Ei ainakaan VIELÄ.

Voimakasta liioittelua molemmin puolin, sanoisin.

Itse olen myös pitkäaikaisia asukkaita. Yöelämässä en liiemmin pyöri, mutta julkista liikennettä käytän päivittäin. Saldona yksi rasistinen hirvitys ja kaksi monikulttuurista yksittäistapausta, jotka sinänsä olivat vakavampia kuin se känni-idiootin tusinamökellys. Lähinnä ero on siinä, että suurin osa kämyistä väittää mamujen tulevan vielä rötöstelemään liukuhihnatuotantona, ja paikoitellen antaneen jo esimakua, siinä missä toinen puoli väittää, että avoimen ja hyökkäävän rasismin ongelma on kauhea jo nyt. Lisäksi on tietty ero siinä, kirjoitetaanko nettipalstalle, vai valtamediaan - vai ollaanko esimerkiksi SDP:n presidenttiehdokas.

Toisaalta, ehkä kyse on siitä, että Sisun Sturmabteilungilla on valoa taivuttavat metamateriaalisuojaimet, joiden avulla he voivat harjoittaa kirjaimellista piilorasismia. Jos näin, kehotan teknisen puolen poikia vähän säätämään laitteita, koska nykyisellään niillä on ongelma valon aallonpituuksien 520-565 ja 625-740nm kanssa. Sopivilla linsseillä niistä näkee suoraan läpi.
"Yksi seikka jota ei vielä ole taidettu mainita, ovat rasistineitokaiset, jotka asettuvat houkutuslinnuiksi ja rasistiäijät sitten kyttää taustalla pusikossa puukkoineen ja puntareineen." -Pirjo Pönni Jokinen

Totuus löytyy kaurapuurosta.

Pepe

Quote from: Emo on 13.11.2013, 08:58:26
Quote from: Pepe on 13.11.2013, 08:22:02


Suoraan sanottuna kaikenlaiset sodanjulistukset täällä Hommalla ovat alkaneet pikku hiljaa hieman kypsyttää. Tasokasta tekstiä ON, ja sitä on PALJON, mutta paljon on sellaistakin tekstiä, joka saa epäilemään kirjoittajan mielenterveyttä.

Jäitä hattuun.

Sinä näköjään olet kokenut kutsumukseksesi rekisteröityä tänne pari viikkoa sitten, ikäänkuin tuomaan tasapainoa ja mielenterveyttä Hommalle vai?

Ns. psykiatreja/ lääkäreitä meillä on täällä ollut ennenkin tekemässä diagnoosia muista kirjoittajista, sekin  kypsyttää.
Vai niin. No. Sinähän olet kirjoittanut tänne valtavan määrän viestejä, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että omistaisit tämän sivuston ja voisit toimia täällä jonkinlaisena sirkustirehtöörinä. Ohjeita otan vastaan vain moderaattoreilta. Mielipiteesi eivät täällä paina yhtään enempää kuin minun mielipiteeni. Ja mitä tulee minun mielipiteisiini, sanoisin, että elleivät ne mielestäsi ole kyllin "nuivia", sinun on täytynyt jossain vaiheessa ymmärtää jotain väärin. Enkä tarkoita vain omia viestejäni, vaan maahanmuuttokriittisyyttä ylipäätään. Äänestin Halla-ahoa, tuen hänen mielipiteitään, jos sinä haluat jotain radikaalimpaa, omapa on ongelmasi.

Miniluv

Quote from: elven archer on 13.11.2013, 08:50:57
Quote"diversiteetin hyödyt ovat selviä"
No jos pitää hyötyinä epäluottamuksen ja passiivisuuden lisääntymistä.

"His conclusion based on over 40 cases and 30 000 people within the United States is that, other things being equal, more diversity in a community is associated with less trust both between and within ethnic groups."

http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_D._Putnam

Alamaiset ovat hiljaa ja eripuraisia? Mitä muuta EU voisi toivoa.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

Metakeskustelun voisi pitää poissa näistä uutisketjuista. Sellaiseen löytyy Tuvasta suuri Hommakritiikkiketju. Poistin kaksi viestiä.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Aallokko

Käytännössä siis tarkoitetaan, että Euroopan afrikkalaistamisen kritisointi vaarantaa eurooppalaiset arvot. Ovat hurjia nämä monikulttuuriutopian propagandistit, kun kääntävät tuosta vaan asiat nurinperin ja alkavat niitä totuutena. Miten eurooppalaisia arvoja edistää ei-eurooppalaisten arvojen massatuonti Eurooppaan, huh....

Micke90

"Eurooppalaiset arvot", mitä ne ovat? "Suomalaiset somalit", keitä he ovat? Entä mitä ovat ne "viharikokset" ja kuka niitä tekee?

L. Brander

Quote from: kummastelija on 13.11.2013, 07:57:44
^ "mokuttamisen hyödyt" voitaneen suomentaa: "antaa cecilian kaltaisille poliitikoille rajattomat valtuudet oman poliittisen valtansa kasvattamiseen, kritisoivien ja vaihtoehtoisten mielipiteisen kriminalisoimiseen sekä syyttäjien ja tuomioistuinten valjastamiseksi cecilian agendan toteuttamiseksi".

Vai luuleeko joku että poliitikot ajavat mokutusta illman että he hyötyisivät siitä?

Juuri tuosta on kysymys. Siksi onkin ihmeellistä, että näihin kusettajien aivopieruihin suhtaudutaan mediassa täysin tyynesti.

Meillä kyylätään uskomattomalla tarmolla johtajien pikkurikkeitä ja revitellään niistä otsikoita. Irvokkaimpana esimerkkinä Pölhö-Masan lautakasa, jossa koko mediakenttänä juoksi touhutippa kiillellen tuppeen sahatun lautakasan perässä. Sitten yksi valehtelee Kreikan takkuusvakkuuksist( jess vii kän!) tai komission jatkuva meneillään oleva miljardikusetus eurooppalaisten rahoilla. Nämä ovat olankohautuksen arvoisia uutisia, sillä edustavathan jess-vii-känit ja komissaarit oikeamielistä Eurooppaa. Riittää, kun mainitsee vihapuheesta, somalien hädästä, homojen oikeuksista tms. ja saa medialta vapaudu kielteisestä julkisuudesta kortin.
Dystooppinen salamasota

Nationalisti

Toveri Malmström on oikeassa! Vain ja ainoastaan suurimittainen ei-eurooppalaisten kansainvaellus Eurooppaan voi pelastaa eurooppalaiset arvot, joita eurooppalaiset ovat vaarantamassa!
Yeah, well, you know, that's just, like, your opinion, man.

Kulttuurirealisti

Quote from: L. Brander on 13.11.2013, 10:34:53
...komission jatkuva meneillään oleva miljardikusetus eurooppalaisten rahoilla. Nämä ovat olankohautuksen arvoisia uutisia, sillä edustavathan jess-vii-känit ja komissaarit oikeamielistä Eurooppaa. Riittää, kun mainitsee vihapuheesta, somalien hädästä, homojen oikeuksista tms. ja saa medialta vapaudu kielteisestä julkisuudesta kortin.

Malmströmin tyyppiset virkamiehet ovat heikentämässä juuri eurooppalaisia arvoja ja myös Euroopan taloutta. On tosiaan ärsyttävää, miten tietyt poliitikot vapautuvat kaikesta kritiikistä, koska ovat hokemassa tiettyjä asioita, ja "heikomman" puolella.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Roope

Maahanmuuttokomissaari Cecilia Malmström katsoi tarpeelliseksi muistuttaa, että äärioikeisto on suurin uhka EU:lle. Viis siitä, että Europol ja kansalliset turvallisuuspalvelut ovat toista mieltä.

Dagens Nyheter: Cecilia Malmström: "Så kan EU:s länder försvara samhället mot terrorismen" 14.1.2014
Aamulehti: Cecilia Malmström: Tehoa terrorin torjuntaan 14.1.2014 (lyhennetty versio Malmströmin DN-kirjoituksesta)
Sveriges Radio: EU to target violent extremism 14.1.2014

Ketjun aloitusartikkelin jälkeen Malmström on myöntynyt tunnustamaan uhaksi myös väkivaltaisen islamin ja Syyrian sodasta palaavat, mutta äärivasemmistoa hän ei katso tarpeelliseksi mainita edes muodon vuoksi nyt Hampurin mellakoiden ja Kärrtorpin puukotuksen jälkeenkään. Islamistitkin mainitaan Dagens Nyheterin kirjoituksessa vain, jotta heidät voidaan liittää eurooppalaisen muukalaisvihamielisyyden ja väärän eurovaalituloksen uhkaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

siviilitarkkailija

Jos viharikokset vaarantavat eurooppalaiset arvot, niin maahanmuuttokomissaari Malmström vaarantaa eurooppalaiset.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Detainee

Quote from: Kimmo Leiska on 13.11.2013, 06:01:17
Klassista Celiciaa, täysin todellisuudesta irtaantunut nainen. Toivottavasti jollain mahdollisimman korkea-arvoisella kansainvälisellä poliitikolla olisi nyt munaa ottaa esiin esimerkiksi tämä antisemitismiraportti. Mediahan sen vaikenee toki hetkessä kuoliaaksi, mutta yritettävä on ainakin.
Cessi on euroopan vaikutusvaltaisempia henkilöitä. Häntä ei voi siirtää sivuun eikä kukaan ole äänestänyt häntä sinne joten business as usual ja lisää sosiaalitelättejä eurooppaan

Roope

Komissaari Malmströmin eilinen ulostulo liittyy tänään julkistettuun EU:n toimintaohjelmaan radikalisoitumisen ja väkivaltaisten ääriliikkeiden torjumiseksi. Toimintaohjelman tiedote on korostetun neutraali ja jopa varovainen verrattuna Malmströmin lausuntoihin, mutta rivien välistä saa osviittaa, mitä ja ketä uhkalla tarkoitetaan.

QuoteJotta kansalaisia voitaisiin suojella näiltä uhkilta, toimintaan on saatava mukaan runsaasti erilaisia paikallisen, kansallisen, EU:n ja kansainvälisen tason toimijoita. Komissio pyrkii tukemaan jäsenvaltioiden toimia radikalisoitumisen torjumiseksi panostamalla kymmeneen toimintalohkoon. Tavoitteena on
...
tiivistää yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin kanssa internetin asettamiin haasteisiin vastaamiseksi. Ääriliikkeiden materiaalia ja propagandaa on helposti saatavilla muun muassa internetin keskustelupalstojen, sosiaalisen median ja blogien kautta. Pelkkä laittoman materiaalin kieltäminen tai poistaminen ei riitä, vaan lisäksi olisi kehitettävä vastaviestintää ääriliikkeiden propagandan horjuttamiseksi. Yhteisöt, kansalaiset, uhrit ja ääriliikkeiden entiset jäsenet voivat esittää oman painavan sanomansa. Komissio ehdottaa, että perustettaisiin foorumi, jolla alan keskeiset toimijat voivat keskustella mahdollisuuksista tiiviimpään yhteistyöhön. Komissio tukee lisäksi vastapropagandan laatimista ja levittämistä;
Tiedote: EU tehostaa toimia radikalisoitumisen ja väkivaltaisten ääriliikkeiden torjumiseksi 15.1.2014

En pidättele hengitystä odotellessani EU:n alkavan levittää äärimuslimien ja äärivasemmiston vastaista propagandaa. Eiköhän tämä etene tuttujen askelmerkkien mukaan rasismin/muukalaisvihamielisyyden ja äärioikeiston/populismin vastustamisella.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

elven archer

Mikähän olisi sellainen ääriuskonnon taso, että se huolestuttaisi EU:ta? Al-Qaida? Sen alle kaikki tuntuu olevan vain ihanaa monikulttuurisuutta, jota puolustellaan kritiikiltä vihapuheelta.